Ajankohtaista politiikkaa ja taloutta Suomessa ja maailmalla. Eturivin haastateltavat ja terävimmät kysymykset. Twitterissä: #ykkösaamu
Venäjän vaikutusvalta Moldovassa ja Georgiassa
Miten Venäjän vaikutusvalta näkyy Moldovassa ja Georgiassa? Keskustelemassa Moldovassa viime viikonlopun vaaleissa vaalitarkkailijana ollut kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) ja Etyjin johdon vanhempi strateginen neuvonantaja ja Venäjä-asiantuntija Hanna Smith. Lähetyksessä kuullaan myös toimittaja Hanna Visalan raportti lauantain vaaleihin valmistautuvan Georgian pääkaupungista Tbilisistä.
Miten tuore väestöennuste vaikuttaa eläkkeisiin? Puhelimessa Työeläkevakuuttajat Tela ry:n pääekonomisti Mikko Mäkinen.
Mikä on nikotiinipussien vaikutus kansanterveyteen? Keskustelemassa THL:n erityisasiantuntija Otto Ruokolainen ja farmasian tohtori, dosentti Outi Salminen Helsingin yliopistosta.
Miten oppilaiden tukeminen kouluissa onnistuu? Puhelimessa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen Karvin arviointiasiantuntija Niina Rumpu.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Rasmus Montonen ja Mira Stenström, tuottaja Annette Blencowe.
10/25/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Onnistuuko EU lisäämään asetuotantoaan?
Väestöennustetta odotetaan - miten Suomi on varautunut väestörakenteen muutokseen?
Haastateltavana tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen Etlasta ja asiantuntaija Rasmus Aro MDI:stä.
Kuinka Hankasalmi on valmistautunut ikääntyvään väestöön, haastateltavana kunnanjohtaja Matti Mäkinen.
Gazan humanitaarinen tilanne. Haastateltavana kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski SPR:stä.
Suomen puolustusteollisuus. Haastateltavana Tuija Karanko, pääsihteeri Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry:stä ja ohjelmajohtaja Kirsi Kokko Business Finlandista
Ukrainalaisia lehtiä on lukenut Justas Stasevski
Juontajana Justus Laitinen. Toimittajaina Rasmus Montonen, Atte Uusinoka ja Kreeta-Maria Kivioja.
Tuottajana Marija Skara.
10/24/2024 • 49 minutes, 47 seconds
Voisiko Pohjois-Korea lähettää joukkoja Ukrainaan?
Pohjois-Korean on kerrottu lähettäneen joukkoja Venäjälle käytettäväksi Ukrainan sodassa. Pohjois-Korea on kiistänyt tiedot. Missä tilassa Venäjän armeija tällä hetkellä on? Vieraina MPKK:n erikoistutkija Pentti Forsström ja Ukrainan sotaa seuraava asiantuntija Emil Kastehelmi. Lähetyksessä kuullaan myös toimittaja Justas Stasevskijin raportti Kiovasta.
Naton pääsihteeri Mark Rutte vierailee Virossa ja tapaa maan presidentin ja pääministerin. Virossa oleva toimittaja Rain Kooli raportoi vierailun annista.
Onko politiikan tekeminen muuttunut kuormittavammaksi? Kansanedustajien jaksamisesta ovat keskustelemassa Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ja Iltalehden politiikan toimituksen päällikkö Juha Ristamäki.
Eduskunta käsittelee tänään lakimuutosta, joka mahdollistaisi droonien hyödyntämisen vieraslajinisäkkäiden metsästyksessä. Miten drooneja voidaan käyttää metsästyksessä? Puhelimessa Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Roosa Kajander, Anna Lehmusvesi ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottajana Annette Blencowe.
10/23/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Brics-maat haluavat eroon dollarin vallasta
Brics-maat kokoustavat Venäjällä Kazanissa. Maat haluavat eroon dollarikaupasta sekä toimia vastavoimana lännelle. Keskustelemassa maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen sekä talous historian professori Jari Eloranta.
Venäjältä raportoi kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Millaista oppositiota Turkissa on nykyisin. Vallankaappauksesta syytetty Fethullah Gülen on kuollut, vaikuttiko hän vielä Turkissa. Toimittaja Maija Liuhto raportoi.
Liikenne sähköistyy, mitä tämä tarkoittaa tavalliselle autoilijalle? Löytyykö auton latauspisteitä? Entä riittävätkö kaikkien rahat sähköautoon? Keskustelemassa Liikenteen ja liikkumisen tutkimuspäällikkö Eetu Pilli-Sihvola VTT:ltä sekä autoalan keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala. Itä-Suomen liikenteensähköistymisestä kertoo liikennejärjestelmäasiantuntija Salla Airaksinen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Anna Lehmusvesi.
Tuottajana Marija Skara.
10/22/2024 • 49 minutes, 55 seconds
USA:n presidentinvaalitilanne jännittävän tasainen
Yhdysvaltain presidentinvaalien tilanne on jännittävän tasainen. Tilannetta arvioivat tutkija Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Rani-Henrik Andersson Helsingin yliopistosta. Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajamme Ilmari Reunamäki raportoi vaalien asetelmista Washingtonista.
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavan päätoimittajan kapula vaihtui viime viikolla Panu Pokkiselle. Mitä on luvassa uuden päätoimittajan vahtivuorolla?
Li Andersson väistyi viikonloppuna vasemmistoliiton johdosta. Millainen on Anderssonin poliittinen perintö? Sitä arvioi erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopistosta.
Miten suuret saappaat vasemmistoliiton uudella puheenjohtajalla on täytettävänä? Haastattelussa puolueen uusi puheenjohtaja.
Ähtärin eläinpuiston pandat Lumi ja Pyry ovat maanantaina nähtävillä yleisölle viimeistä kertaa. Haastattelussa eläinpuiston toimitusjohtaja Arja Väliaho.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Kreeta-Maria Kivioja, Anssi Väisänen ja Matti Konttinen, tuottajana Annette Blencowe.
10/21/2024 • 50 minutes, 1 second
Ukrainalle tarjolla diilejä tai diplomatiaa
Ukrainan presidentti Zelensky esittelee voitonsuunnitelmaa Naton ulkoministereille.
Perjantaina USA:n presidentti Biden tapaa puolestaan Ranskan, Saksan ja Britannian johtajat ja keskusteluiden kohteena on myös Ukraina.
Studiossa Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä sekä suorissa Kiovasta Justas Stasevskij ja Brysselistä Maria Stenroos.
Työperäisten oleskelulupien muutokset. Miten kolmen kuukauden sääntö parantaa työllisyyttä? Keskustelemassa hallitusneuvos Katri Niskanen työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä johtava tutkija Merja Kauhanen työn ja talouden tutkimuksesta, Laboresta.
Hintojen aleilmoittelu on yhä villiä. Alehankintoja tekeviä kuluttajia hämätään edelleen vajavaisilla tai piilotetuilla hintamerkinnöillä. Puhelimessa johtava asiantuntija Saija Kivimäki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Janette Leino ja Mikko Haapanen.
Tuottajana Marija Skara.
10/18/2024 • 49 minutes, 53 seconds
EU:n muuttoliike ja palautuskeskukset
Millaiseksi eurooppalainen turvapaikkapolitiikka on muotoutumassa? Haastateltavina Jean Monnet -professori Hanna Tuominen Helsingin yliopistosta ja yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman. Lisäksi Italian-toimittajamme Jenna Vehviläinen kertoo Sisiliasta maan harjoittamasta “Albanian mallista”.
Naton liittolaismaiden puolustusministerit kokoontuvat tänään Brysseliin. Nato-erikoistoimittajamme Maria Stenroosin raportti.
Häätöjen määrä on kasvanut suurissa kaupungeissa. Miten asumiskustannukset vaikuttavat ihmisten toimeentuloon? Vieraina toimitusjohtaja Juha Pantzar Takuusäätiöstä ja Kova ry:n toimitusjohtaja Jouni Parkkonen.
Tanskan lehtien antia on tutkinut Tanskan-toimittajamme Karoliina Kantola Kööpenhaminasta.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Rasmus Montonen, tuottaja Matti Konttinen.
10/17/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Eu:n suhteet Persianlahden maihin
Eu:n suhteet Persianlahden maihin - taloutta vai geopolitiikkaa? Haastateltavina Persianlahden alueen teemasuurlähettiläs Kirsikka Lehto-Asikainen Ulkoministeriöstä ja tutkija Mohammad Hadi Ulkopoliittisesta instituutista.
Sotilaallinen jännite on noussut Kaukoidässä. Kirjeenvaihtaja Mika Hentunen raportoi Kiinasta.
Nordea on tänään eduskunnan talousvaliokunnan kuultavana. Mitä kansanedustajat haluavat pankilta kuulla? Haastateltavana kansanedustaja, talousvaliokunnan puheenjohtaja Sakari Puisto (ps.).
Millaisia huumeita Suomessa liikkuu? Haastateltavina Tullin valvontajohtaja Hannu Sinkkonen sekä rikoskomissari Hans Fagerström Keskusrikospoliisista.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Janette Leino ja Mikko Haapanen. Tuottajana Marija Skara.
10/16/2024 • 59 minutes, 35 seconds
Miten tunnistaa väkivallan uhka lähisuhteissa?
Miten väkivallan uhan voi tunnistaa pari- ja lähisuhteissa ja miten hakea apua itselle tai lähipiirilleen? Vieraina Ylen oikeustoimittaja Tuomas Rimpiläinen, kehittämispäällikkö Elisa Niklander THL:stä ja vastaava sosiaalityöntekijä Tommi Tolmunen Pääkaupungin turvakoti ry:stä.
Kyproksen hallintaan liittyvä ikuisuuskiista on jälleen valokeilassa, kun maan johtajat tapaavat epävirallisesti YK:n pääsihteerin António Guterresin kanssa. Kreikan-toimittaja Sara Saureen raportti Ateenasta.
Palkkatasa-arvo on tapetilla eduskunnassa, kun hallitus vastaa tiistaina opposition välikysymykseen, joka liittyy niin kutsuttuun palkankorotusten vientimalliin. Vieraina kansanedustajat Antti Kurvinen (kesk.), Pia Kauma (kok.) ja Nina Malm (sd.).
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin kolmipäiväinen valtiovierailu alkaa Norjassa. Mitä vierailulta voidaan odottaa? Politiikan toimittaja Pirjo Auvisen raportti Oslosta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Rasmus Montonen. Tuottajana Matti Konttinen.
10/15/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Toteutuvatko sodan oikeussäännöt Lähi-idässä?
Viimeisimmät tiedot Lähi-idän sotatilanteesta. Puhelimessa Suomen Libanonin-suurlähettiläs Anne Meskanen.
Sota Lähi-idässä on laajentunut moniin eri suuntiin. Millä tavalla hyökkäyksiä perustellaan? Entä millaisia sodankäynnin sääntöjä noudatetaan tai rikotaan? Keskustelemassa everstiluutnantti Juha Mäkelä Maanpuolustuskorkeakoulusta ja oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino Suomen punaisesta rististä.
Naton vuosittainen ydinaseharjoitus Steadfast Noon alkaa tänään. Harjoituksessa on mukana yli 60 lentokonetta ja se keskittyy Britanniaan, Belgiaan ja Hollantiin sekä Pohjanmeren alueelle. Harjoituksen merkitystä analysoi tutkijatohtori Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista.
Viime aikoina on kuultu paljon huonoja työllisyysuutisia. Miksi irtisanomisten, muutosneuvotteluiden ja konkurssien aalto on edelleen meneillään ja millä tavalla valtio voi tukea paikkakuntia, joita koetellaan kovimmin? Vierainamme osastopäällikkö Tiina Korhonen työ- ja elinkeinoministeriöstä sekä johtaja Mika Maliranta Työn ja talouden tutkimus Laboresta. Lisäksi Äänekosken kaupunginjohtaja Matti Tuononen kertoo pienen teollisuuskaupungin tilanteesta isojen irtisanomisuutisten jälkeen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Mikko Haapanen ja Roosa Kajander, tuottaja Marija Skara.
10/14/2024 • 49 minutes, 44 seconds
Lyhentääkö uusi Kela-korvausmalli hoitojonoja?
Miten Venäjän taloudella menee? Puhelimessa Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitoksen vanhempi neuvonantaja Laura Solanko.
Onko Saksan rooli Ukrainan tukijana muuttumassa? Keskustelemassa Saksan suurlähettiläs Kai Sauer ja Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma.
Minkälaisia tuhoja Milton-hurrikaani on jättänyt jälkeensä Floridassa? Yhdysvalloista raportoi toimittaja Ilmari Reunamäki.
Hallitus uudistaa Kela-korvauksia. Pääseekö ensi vuoden syksyllä lääkärille helpommin? Keskustelemassa THL:n tutkimuspäällikkö Liina-Kaisa Tynkkynen ja STM:n etuusyksikön johtaja Essi Rentola.
Juontajana Mira Stenström, tuottajana Marija Skara.
10/11/2024 • 49 minutes, 49 seconds
Millaiset tahot tukevat Yhdysvaltain presidentinvaaliehdokkaita?
Millaiset tahot tukevat voittoon Yhdysvaltain presidentinvaaliehdokkaita?
Keskustelemassa operatiivinen johtaja Juulia Olkkonen Nordic West Officelta sekä toimittaja Emil Elo Helsingin Sanomista.
Hurrikaani Milton uhaa Floridaa. Yhdysvalloista raportoi toimittaja Juri von Bonsdorff.
Millaista vihreää siirtymää kunnat toteuttavat? Tuoko tuulivoimapuisto automaattisesti tuloja kuntaan? keskustelemassa johtaja Miina Riipinen Kuntaliitosta sekä ryhmäpäällikkö Laura Saikku
Suomen ympäristökeskukselta.
Kuulemme näkemyksiä myös Iin kunnasta, haastateltavana kunnanjohtaja Marjukka Manninen.
Kiinalaisten lehtien antiin on tutustunut kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Mira Stenström ja Veera Sinervo. Tuottajana Marija Skara.
10/10/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Mistä vesilaitosten yksityistämisen kieltämisessä on kyse?
Hallituksen suunnitelmat vesihuoltolain uudistamisesta ovat saaneet viime päivinä runsaasti kritiikkiä. Opposition mielestä lakiesitys ei estä vesihuollon yksityistämistä riittävästi. Mistä kiistassa on kyse? Keskustelemassa Vesilaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Riku Vahala ja maa- ja metsätalousministeriön vesitalousjohtaja Olli-Matti Verta. Lähetyksessä kuullaan myös Kuopion veden väliaikaisen toimitusjohtajan Markku Lehtolan näkemyksiä.
Influenssarokotusten ajanvaraus on alkanut. Kannattaako piikille kiirehtiä heti? Puhelimessa HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán pitää keskiviikkona puheen EU-parlamentissa. Kohtaamisesta europarlamentaarikkojen kanssa odotetaan myrskyisää. Keskustelemassa Jean Monnet -professori Katalin Miklossy Helsingin yliopistosta ja akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Veera Sinervo ja Rasmus Montonen, tuottaja Annette Blencowe.
10/9/2024 • 49 minutes, 43 seconds
Miltä näyttää Ukrainan tie Natoon?
Mitä Ukrainan tiestä Natoon tällä hetkellä keskustellaan?
Ukrainasta raportoi toimittaja Justas Stasevski. Studiossa vieraina tutkija Joel Linnainmäki Ulkopoliittisesta instituutista sekä turvallisuustutkija, prikaatikenraali evp. Juha Pyykönen.
Kuinka Suomessa varaudutaan vallanvaihtoon Yhdysvalloissa? Haastateltavana toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi Keskuskauppakamarista
Mistä pankkipalveluiden häiriöt johtuvat? Keskustelemassa kyberuhkatiedustelupäällikkö Laura Kankaala F-Securesta, tietoturva-asiantuntija Samuli Könönen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksesta.
Juontajana Mira Stenström, Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Anna Lehmusvesi.
Tuottajana Marija Skara
10/8/2024 • 50 minutes
Mikä on Hamasin toimintakyky vuosi festivaali-iskun jälkeen?
Lähi-idän tuoreet uutiset raportoi Israelin Tel Avivissa oleva toimittaja Vilma Romsi.
Vuosi sitten palestiinalainen terroristijärjestö Hamas hyökkäsi Israeliin tuhoisin seurauksin. Mikä on Hamasin toimintakyky nyt? Keskustelemassa tohtorikoulutettava Tiina Hyyppä Helsingin yliopistosta ja ulkoministeriön Lähi-idän ja Persianlahden yksikön päällikkö Hannu Heinonen.
Miten lasten lukutaito saadaan paremmaksi? Keskustelemassa tutkija Leea Lakka Helsingin yliopistosta ja opetusneuvos Katri Kuukka Opetushallituksesta. Lähetyksessä kuullaan myös opettajien ammattijärjestön OAJ:n koulutuspolitiikan päällikön Jaakko Salon näkemyksiä.
Ranskan toiseksi suurin kaupunki Marseille kärsii vakavasta huumeongelmasta. Toimittaja Miina Väisänen raportoi Marseille'sta.
Juontajana Justus Laitinen, toimittajina Anna Lehmusvesi ja Janette Leino, tuottajana Annette Blencowe.
10/7/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Millaisia vaikutuksia vientivetoisella palkkamallilla?
Vientivetoinen palkkamalli etenee. Millaisia vaikutuksia sillä olisi? Haastateltavana Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi sekä Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Itärajan tilanne kiinnostaa kansainvälisesti. Haastateltavana Hanna Smith ja Pohjois-Karjalan rajavartioston komentaja Matti Pitkäniitty
Tel Avivista Israelista raportoi toimittaja Vilma Romsi.
Nostaako Lähi-idän kiristynyt tilanne bensan hintaa? Haastateltavana johtava ekonomisti Tomi Kortela OP-ryhmästä.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Mira Stenström ja Anna Lehmusvesi.
Tuottajana Marija Skara.
10/4/2024 • 50 minutes
Onko Suomen linja Lähi-idässä kirkas?
Onko Suomen ulkopoliittinen linja Lähi-idässä selkeä? Miten maahanmuuttajalasten opppimistulokset saadaan nousuun? Keskustelemassa opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) sekä kansanedustajat Mari-Leena Talvitie (kok.), Nasima Razmyar (sd.) ja Antti Kurvinen (kesk.).
Mikä on tilanne Libanonissa? Puhelimessa Suomen Beirutin-suurlähettiläs Anne Meskanen.
Konfliktit Israelin ja sitä ympäröivien maiden välillä syvenevät. Minkälaista on sodankäynti Lähi-idässä? Keskustelemassa everstiluutnantti Juha Mäkelä Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta ja vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista.
Tämän viikon ulkomaanlehtikatsaus tulee Espanjasta. Toimittajana Maija Salmi.
Juontajana Atte Uusinoka, toimittajina, Mikko Haapanen ja Kreeta-Maria Kivioja, tuottajana Annette Blencowe.
10/3/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Kuinka varapresidenttiehdokkaat pärjäsivät tv-tentissä?
Kuinka varapresidenttiehdokaat pärjäsivät vaalitentissä? Analysoimassa Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku Helsingin yliopistosta ja Ylen entinen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Paula Vilén.
Kirjeenvaihtaja Iida Tikka raportoi Yhdysvalloista.
Suomalaiset rauhanturvaajat Libanonissa. Mikä on rauhanturvaajien mandaatti? Suomen Libanonissa olevan kriisinhallintajoukon komentaja, everstiluutnantti Jukka Honkanen kertoo tämän hetkisestä tilanteesta. Studiossa haastateltavana Libanonissa rauhanturvaajana vuosina 2012-2013 palvellut Olli Nurmi.
Suomalaisten työhyvinvointi ei ole kohentunut. Haastateltavana erikoistutkija Janne Kaltiainen Työterveyslaitokselta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Anna Nevalainen. Tuottajana Marija Skara
10/2/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Israel aloitti maahyökkäyksen
Israelin asevoimat aloitti yöllä rajatun maaoperaation äärijärjestö Hizbollahin kohteisiin Etelä-Libanonissa. Toimittaja Antti Kuronen kertoo tuoreimmat tiedot Libanonin pääkaupungista Beirutista. Israelin Tel Avivissa oleva toimittaja Vilma Romsi kertoo, miten operaatiosta on Israelissa kerrottu.
Millainen käänne maaoperaatio on Lähi-idässä? Studiossa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta ja Upin tutkijatohtori Iro Särkkä. Lähetyksessä kuullaan myös Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtajan, eversti Pasi Hirvosen arvioi Israelin maahyökkäyksen tavoitteista.
Jo lähes miljoona ihmistä on paennut Israelin iskuja Libanonissa. Kuinka huolestuttava alueen pakolaistilanne on? Keskustelemassa Lääkärit ilman rajoja -järjestön toiminnanjohtaja Linda Konate ja Tampereen yliopiston apulaisprofessori Anitta Kynsilehto.
Juontajana Atte Uusinoka, toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Mikko Haapanen sekä tuottajana Annette Blencowe.
10/1/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Miksi Israel iskee Libanoniin?
8.11 Israel ei ole vielä suostutunut tulitaukoon ja iskut Hizbollah-järjestöä vastaan jatkuvat. Hizbollah on iskenyt yhä syvemmälle Israeliin. Miksi Israel jatkaa sotatoimia? Tilanteesta keskustelmassa Ulkolinjan toimittaja Pertti Pesonen Yleltä sekä Lähi-idän säätiön tutkija Antti Tarvainen.
Beirutista raportoi Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen.
8.34 Millainen tulos äänestettiin Itävallan parlamenttivaaleissa? Anna Karismo raportoi.
8.38 Soveliasta demokratiaa. Hallitus haluaa vahvistaa demokratiaa ja osallistumista. Millä tolalla on kansalaisten osallisuus, keskustelmassa valtiotieteen dosentti Josefiina Sipinen Tampereen yliopistolta sekä valtio-opin yliopistolehtori Paul-Erik Korvela Helsingin yliopistolta.
8.53 Suomessa kerätään tukea Ukrainan sähköinfrastruktuurin avuksi. Haastateltavana asiantuntija Heikki Honkanen Sisäministeriöstä.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Seppo Kivimäki, ja Jaakko Parkkinen.
Tuottajana Marija Skara.
9/30/2024 • 50 minutes
Mitä USA:n lisätuki Ukrainalle merkitsee?
Mitä Ukrainan ja Yhdysvaltain presidenttien tapaamisesta jäi käteen? Keskustelemassa kansainvälisen politiikan asiantuntija, Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä ja Ukrainan sotaa seuraava asiantuntija Emil Kastehelmi. Lähetyksessä kuullaan myös toimittaja Justas Stasevskijin raportti Kiovasta.
Beirutissa oleva toimittaja Antti Kuronen kertoo tuoreimmat uutiset Lähi-idästä.
Pörssisähkön hinta sahaa edestakaisin ja kantaverkkoyhtiö Fingrid nostaa maksuja. Miltä tämänhetkinen tilanne ja tuleva talvi sähkön suhteen näyttävät? Studiossa Aalto-yliopiston työelämäprofessori Iivo Vehviläinen ja Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä.
Lukiolaisbarometrin mukaan lukiokoulutus on polarisoitumassa. Tuoreen barometrin tuloksia avaa Lukiolaisten liiton puheenjohtaja August Kiattrakoolchai.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Roosa Kajander ja Kreeta-Maria Kivioja, tuottaja Annette Blencowe.
9/27/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Ukrainan suunnitelmat rauhaan ja voittoon
Tie rauhaan vie konferenssin kautta. Ukrainan voiton suunnitelmista tihkuu tietoa. Ukrainan tilanteesta keskustelemassa kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta ja tutkimusjohtaja Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista.
Kuka johtaa ulkopolitiikkaa? Millaista on yhteistyö presidentin ja valtioneuvoston välillä, kun ulkopolitiikasta päätetään. Eroaako presidentti Alexander Stubbin linja jotenkin presidentti Niinistön linjasta? Keskustelemassa yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta sekä toimittaja Unto Hämäläinen.
Avustustyö Gazassa. Haastateltavana Punaisen Ristin kenttäsairaalassa työskenteleät Minna Vanhamäki.
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Virosta, jossa lehtiä on lukenut toimittaja Rain Kooli.
Juontajana Mira Stenström. Lähetystä ovat valmistelleet Lotta Lautala ja Marija Skara. Tuottajana Matti Konttinen.
9/26/2024 • 50 minutes, 5 seconds
Miksi Israel iskee voimalla Libanoniin?
Tuoreimpia tietoja Israelin ja Hizbollahin välisistä iskuista kertoo Beirutista Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren.
Mikä on johtanut Israelin ja Hizbollahin välien kiristymiseen? Haastateltavana UPIn vanhempi tutkija Toni Alaranta ja sotataidon laitoksen johtaja eversti Pasi Hirvonen Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Mahtuuko turvakoteihin ja millaista apua sieltä kaivataan? Studiovieraana kehittämispäällikkö Tiina Muukkonen Ensi- ja turvakotien liitosta ja erikoistutkija Johanna Hietamäki THL:stä.
Miten työikäisten ja pidempään eläkkeellä olleiden näkemykset eläkejärjestelmästä eroavat toisistaan? Haastateltavana Telan viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Mikko Koskinen.
Juontajana Atte Uusinoka. Lähetystä ovat valmistelleet Mikko Haapanen ja Justus Laitinen. Tuottajana Annette Blencowe.
Korjaus: Toisin kuin lähetyksessä sanottiin, Pasi Hirvonsen sotilasarvo on eversti.
9/25/2024 • 49 minutes, 30 seconds
YK:lla on edelleen vaikutusvaltaa
Millaisia haasteita Yhdistyneillä kansakunnilla? YK:n vaikutusvallasta keskustelmassa ovat yliopistolehtori Anna Kronlund Turun yliopistosta, apulaisosastopäällikkö Erik Lundberg Ulkoministeriöstä sekä vaikuttamistyön vastaava Jenni Kauppila YK-liitosta.
New Yorkista raportoi kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Suomen talousennusteet - velkaongelmia ja valonpilkahduksia. Keskustelmassa poliitikkojen raati Ville Valkonen (kok.), Mia-Petra Kumpula-Natri (sd.) ja Markus Lohi (kesk.).
Kuinka Suomen puolustusteollisuuteen sijoitetaan? Haastateltavana johtaja Jussi Hattula Suomen Teollisuussijoituksesta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Mikko Haapanen.
Tuottajana Marija Skara.
9/24/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Onko Suomen ulkopoliittinen linja selkeä?
Kuinka pahaksi tilanne Lähi-idässä eskaloituu? Vieraana professori Hannu Juusola Helsingin yliopistolta.
Suomi käy asekauppaa Israelin kanssa ja jättäytyi pois Ukrainan tasa-arvoliittoumasta. Onko Suomen ulkopoliittinen linja selkeä ja johdonmukainen? Keskustelemassa kansanedustajat Pia Kauma (kok.), Veronika Honkasalo (vas.) ja Vilhelm Junnila(ps.).
Saksan Brandenburgin osavaltiossa käydään sunnuntaina osavaltiovaalit. Miten laitaoikeistolainen AfD-puolue pärjää? Puhelimessa yliopistonlehtori Kimmo Elo Itä-Suomen yliopisto.
Valkoiseen t-paitaan pukeutunut vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelainen sai eduskunnan puhemieheltä Jussi Halla-aholta (ps.) palautetta vaatetuksestaan. Missä menee sopivan pukeutumisen raja? Keskustelemassa muotitoimittaja ja LUT-yliopiston työelämäprofessori Sami Sykkö ja muotitaiteen emeritaprofessori Pirjo Hirvonen.
Yle aloittaa arabian- ja somalinkieliset uutiset. Somalinkielisten uutisten toimittaja Wali Hashi kertoo hankkeesta.
Juontaja Atte Uusinoka. Toimittajat Jaakko Parkkinen ja Anna Lehmusvesi. Tuottaja Annette Blencowe.
9/23/2024 • 49 minutes, 59 seconds
EU kilpailee digitaalisessa teknologiassa
Millainen sotilaallisten teknologioiden ja tekoälyn kehittäjä Israel on? Haastateltavana Suomen Lähi-idän instituutin säätiön tutkija Antti Tarvainen.
Kuinka Euroopan unioni pärjää teknologisessa kilpailussa suurvaltojen kanssa? Keskustelemassa professori Vili Lehdonranta Aalto-yliopistossa ja johtaja Kristo Lehtonen Sitrasta.
Ukrainasta raportoi toimittaja Justas Stasevski.
Etätyön hyödyt ja haitat. Haastateltavana johtava tutkija Virpi Ruohomäki Työterveyslaitokselta ja tutkimusjohtaja Hertta Vuorenmaa Aalto-yliopistosta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Atte Uusinoka ja Mikko Haapanen. Tuottajana Marija Skara.
9/20/2024 • 49 minutes, 49 seconds
Minkälainen toimija on Mossad?
Miten Libanonissa on reagoitu hakulaitteiden räjähdyksiin? Puhelimessa Beirutissa oleva Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren.
Minkälainen on Israelin ulkomaantiedustelupalvelu Mossad? Studiossa UPIn vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki.
Suomeen tulee kaksi Nato-esikuntaa. Mitä esikunnista tiedetään? Puhelimessa UPIn tutkijatohtori Iro Särkkä.
Syömishäiriöiden käypä hoito -suositukset muuttuvat. Ovatko uudet suositukset riittävät? Puhelimessa Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä?
Viime aikoina on pohdittu, pitäisikö eheytyshoidot kieltää lailla. Mitä eheytyshoidot oikeastaan ovat? Keskustelemassa Psykiatriyhdistyksen eettisen neuvoston puheenjohtaja Teemu Kärnä ja Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija ja ihmisoikeusaktivisti Milla Heinonen.
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Kreikasta toimittaja Sara Saureelta.
Juontaja Jaakko Parkkinen. Toimittajat Anna Lehmusvesi ja Mira Stenström. Tuottaja Annette Blencowe
9/19/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Vaikuttamista ja disinformaatiota itärajalla
Komission puheenjohtaja antoi esityksensä uusiksi komissaareiksi. Mitä tekee Euroopan unionin komissio, johon uudet komissaarit valitaan? Keskustelemassa akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistista ja vanhempi tutkija Tuomas Iso-Markku Ulkopoliittisesta instituutista.
Eurooppa kärsii tulvista. Dresdenistä raportoi Anna Karismo.
Millaisten hybridivaikuttamisten ja disinformaation kohteena Suomi on? Keskustelemassa sotilasprofessori emeritus, eversti evp. Mika Hyytiäinen sekä projektitutkija Mari Puuronen Jyväskylän yliopistolta.
Millaisia eläinkokeita Suomessa tehdään? Haastateltavana eläinsuojeluasiantuntija Tiina Ollila Animalia ry:stä.
Juontajana Atte Uusinoka.
Toimittajina Jaakko Parkkinen, Mikko Haapanen ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara
9/18/2024 • 50 minutes
Trumpin epäillyn salamurhayrityksen vaikutus vaaleihin
Millaiset vaikutukset Trumpin uudella epäillyllä salamurhayrityksellä on vaaleihin? Keskustelemassa UPIn tutkija Maria Lindén ja Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Rani-Henrik Andersson Helsingin yliopistosta. Toimittaja Juri von Bonsdorff kertoo tuoreimmat käänteet Yhdysvalloista.
Minkä salkun Suomen ehdokas Henna Virkkunen (kok.) saa? Kirjeenvaihtaja Hannele Muilu ennakoi komissaarinimityksiä Strasbourgissa.
Voidaanko jo puhua käänteestä asuntomarkkinoilla? Keskustelemassa pääekonomisti Juho Keskinen Hyposta ja vanhempi ekonomisti Veera Holappa PTT:stä.
Miten suomalaisia huijataan? Puhelimessa Finanssialan rikos- ja petostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Anna Lehmuskallio ja Roosa Kajander. Tuottajana Annette Blencowe.
9/17/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Onko julkisilla paikoilla enemmän väkivaltaa?
8.11 Onko väkivalta julkisilla paikoilla lisääntynyt? Keskustelemassa kriminologian yliopistolehtori Matti Näsi Helsingin yliopistosta ja erikoistutkija Teemu Vauhkonen THL:stä.
8.30 Viron rajavartiointia vahvistetaan. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
8.34 Kuinka osaaminen muuttuu rahaksi? Suomessa on huippuosaamista muun muassa satelliitien valmistamisesta ja kvanttitutkimuksessa, kuinka innovaatiot muuttuvat menestyviksi vientituotteiksi? Keskustelmassa tutkimusjohtaja Heli Koski Etlasta sekä avaruusteknologiajohtaja Matti Anttila Huld:ista.
8.54 Suomen ja Ruotsin hallitukset tapaavat. Jenny Matikainen raportoi Tukholmasta.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajana Satu Heikkilä.
Tuottajana Marija Skara.
9/16/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Diplomatia Ukrainan sodan ympärillä
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapaa Washingtonissa Britannian pääministerin Keir Starmerin. Kirjeenvaihtaja Iida Tikka kertoo, mitä vierailulta odotetaan.
Maailman johtajat tapaavat nyt toisiaan tiuhaan. Onko Ukrainan sodassa tapahtumassa käänne? Studiossa UPIn johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Miten Ylen rahoituksen leikkaaminen tulee näkymään yleisölle? Vastaamassa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
Miten muuttunut median käyttö vaikuttaa journalismiin ja mediataloihin? Studiossa Jyväskylän yliopiston professori Mikko Villi ja yliopistonlehtori Katja Lehtisaari Tampereen yliopistosta.
Mistä Inarin maastopalot johtuvat? Puhelimessa päivystävä päällikkö Markus Aarto Lapin pelastuslaitokselta.
Juontaja Atte Uusinoka. Toimittajat Roosa Kajander ja Mira Stenström. Tuottaja Annette Blencowe.
9/13/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Saako Ukraina luvan iskeä syvemmällle Venäjälle?
Yhdysvalloissa puhutaan mahdollisuudesta sallia Ukrainan iskeä syvälle Venäjälle. Pyritäänkö sodan kulkua nyt muuttamaan? Keskustelemassa Venäjä-asiantuntija Hanna Smith ja vanhempi tutkija Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista.
Aborttikysymys on merkittävä teema Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Ulkolinjan toimittaja Minna Pye kertoo tuoreesta dokumentistaan.
Palkkaneuvottelut käynistyvät. Mutta mitä suomalainen saa palkallaan? Keskustelemassa prosessipäällikkö Essi Eerola Suomen Pankista ja tutkija Veera Nippala Laboresta.
Lehtikatsaus tulee Tanskasta, paikallisia lehtiä on lukenut Karoliina Kantola.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Veera Sinervo ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
9/12/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Miten Harris ja Trump suoriutuivat vaaliväittelystä?
Miten Yhdysvaltain presidenttiehdokkaat Kamala Harris ja Donald Trump suoriutuivat ensimmäisestä vaaliväittelystään? Washingtonista raportoi kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki. Keskustelemassa tutkija Maria Lindén UPIsta ja tutkijatohtori Oscar Winberg Turun yliopiston John Morton -keskuksesta.
Miten mahanmuutto vaikuttaa Suomen väestönkehitykseen? Keskustelemassa konsulttiyhtiö MDI:n asiantuntija Rasmus Aro ja Siirtolaisinstituutin vastaava tutkija Tomas Hanell. Puhelussa Joensuun kotouttamispäällikkö Eija Asikainen.
Miten torjutaan Tanskan ja Ruotsin rikollisjengien yhteistyötä? Toimittaja Karoliina Kantola raportoi Kööpenhaminasta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Veera Sinervo ja Janette Leino.
Tuottajana Annette Blencowe.
9/11/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Millaisia Nato-joukkoja Suomeen voisi tulla?
Suomeen kaavaillaan Nato-joukkoja. Millaisia joukkoja se voisi tarkoittaa? Keskustelemassa tutkija Joel Linnainmäki Ulkopoliittisesta instituutista sekä kenraali evp., kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.).
Mitä lääkkeksi Euroopan unioni kilpailukyvyn parantamiseksi. Maanantaina julkaistiin Euroopan keskuspankin johtajan Mario Draghin selvitys EU:n kilpailukyvystä. Haastateltavana Päivi Wood EK:sta.
Ilmastonmuutos muuttaa Suomen luontoa. Kuinka luonto sopeutuu muutokseen? Keskustelmassa tutkimusjohtaja, toimialajohtaja Hannele Korhonen Ilmatieteenlaitokselta sekä erikoistutkija Maria Hällfors Sykestä.
Millaisia odotuksia on presidenttiehdokkaiden Kamala Harris ja Donald Trump ensimmäiselle tv-väittelylle? Toimittaja Juri von Bonsdorff raportoi Washingtonista.
Juontajana Atte Uusinoka Toimittajana Veera Sinervo ja Janette Leino. Tuottajana Marija Skara.
9/10/2024 • 50 minutes
Sairaalaverkkoa uudistetaan - millaiseen terveydenhuoltoon Suomella on varaa?
Avustustyö hyökkäyssodan keskellä Ukrainassa. Venäjän pommitukset osuvat edelleen siviilikohteisiin jopa läntisessä Ukrainassa ja avustustyö maassa jatkuu. Suomen Punaisen ristin avustustyöntekijä Heidi Saarinen kertoo tilanteesta Kiovassa.
Sosiaali- ja terveysministeriö uutisoi perjantaina sairaalaverkon uudistuksista. Kysymme, mitä terveydenhuolto saa maksaa ja miten määritellään se, mitä hoitoa julkisen sairaanhoidon pitää tarjota. Studiossa HUSin diagnostiikkajohtaja ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen ja Helsingin yliopiston terveyshuollon professori Kristiina Patja.
Tartuntataudit ovat riepotelleet suomalaisia jo loppukesästä, mutta millainen syksy on tulossa. Puhelimessa tartuntatautilääkäri Aino Nyqvist Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Työmarkkinoiden syksy käynnistyy vientialojen neuvotteluilla. Työelämää koskeva lainsäädäntö etenee ja samalla, kun talouden toivotaan hiljalleen pääsevän takaisin kasvu-uralle. Miten myrskyisä syksy on edessä ja kelpaavako hallituksen vastaantulo paikallisessa sopimisessa työntekijäliitoille? Studiossa Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Puhelimessa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto.
Juontaja Mira Stenström, tuottaja Annette Blencowe.
9/9/2024 • 50 minutes
Ukrainan sisäpolitiikan muutokset ja lännen tuki
Ensihoitajat pelastavat sotilaita rintaman tuntumassa. Ukrainasta raportoi toimittaja Antti Kuronen.
Minkälaista tukea Ukraina voi länsimailta odottaa? UPI:n tutkija Tyyne Karjalainen ja Tamepereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Pami Aalto.
Ranskaan on saatu uusi pääministeri. Pariisista raportoi toimittaja Miina Väisänen.
Kykeneekö poliisi turvaamaan yhteiskuntaa säästöpaineista huolimatta? Vieraana uusi poliisiylijohtaja Ilkka Koskimäki. Lähetyksessä haastateltavana myös Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Mikko Haapanen, Veera Sinervo, Marija Skara. Tuottajana Annette Blencowe.
9/6/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Budjettiriihi valmistui päivässä - mihin hallituksen toimet riittävät?
Budjettiriihi valmistui päivässä, mutta mitä sillä saadaan aikaan? Hallituksen neuvottelut ensi vuoden talousarviosta saatiin valmiiksi nopealla aikataululla. Merkittäviä säästöjä ei enää tehty, vaan olemassaolevat pyritään viemään täysimääräisesti läpi. Rahaa jaettiin muun muassa puolustusmenoihin ja teiden parantamiseen. Investointeja pyritään kannustamaan veroporkkanalla. Mihin tämä kokonaisuus riittää vaikeassa taloustilanteessa? Studiossa eduskuntaryhmän puheenjohtajat Matias Marttinen kokoomuksesta, Tytti Tuppurainen sdp:stä ja Aino-Kaisa Pekonen vasemmistoliitosta sekä perussuomalaisten eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Vilhelm Junnila.
Kiina järjestää Pekingissä huippukokouksen eri Afrikan maiden kanssa. Millainen on Kiinan ja kovaa vauhtia kasvavan maanosan suhde? Puhelimessa Pohjoismaisen Afrikka-instituutin vanhempi tutkija Liisa Laakso.
Hyvinvointialueiden synkkä taloustilanne ja palvelujen takaaminen. Hallitus lupasi hyvinvointialueille työrauhan kauden loppuun, mutta jo kesällä kuultiin puheita tämän lupauksen perumisesta, kun kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ilmaisi huolensa alueiden tilanteesta. Alueet itse ovat vakuuttaneet, että pystyvät palvelut takamaan, vaikka useampi on hallituksen tarkkailussa ja Vantaa-Kerava esitti keväällä pyynnön lisärahoituksesta. Pystytäänkö palvelut todella takaamaan ja mikä alueiden tilanne todellisuudessa on? Studiossa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Ilkka Luoma, Keski-Suomen hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Jan Tollet ja Satakunnan hyvinvointialueen hyvinvointialuejohtaja Kirsi Varhila.
Ulkomaan lehtikatsauksen Ruotsista toimittaa Anni Riit'aho.
Juontajana Mira Stenström, tuottajana Jaakko Parkkinen.
9/5/2024 • 49 minutes, 54 seconds
Qatarin emiirin Suomen-vierailun tarkoitus
Miten ensi vuoden budjetti vaikuttaa palkansaajien verotukseen? Haastatetaltavana Veronmaksajiien keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen
Miltä näyttää valtion budjetti työntekijöiden ja työnantajien kannalta?
pääekonomisti Patrizio Lainà STTK:sta ja pääekonomisti Penna Urrila EK:sta
M-rokko leviää Keniasta. Afrikan kirjeenvaihtaja Eeva Eronen raportoi.
Qatarin emiiri vierailee Suomessa. Presidentti Stubbin mukaan Suomen on tehtävä yhteistyötä myös maiden kanssa joiden arvopohja poikkeaa Suomen arvoista. Millaista yhteistyötä Qatarin kanssa tehdään? Keskustelemassa vanhempi vieraileva asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista sekä professori Hannu Juusola Helsingin yliopistosta.
Liikenteessä on syytä varoa hirviä. Haastateltavana liikenneturvallisuusasiantuntija Johanna Savolainen Keski-Suomen ely-keskuksesta.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Anna Lehmusvesi ja Anna Nevalainen. Tuottajana Marija Skara.
9/4/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Miten venäläisten kiinteistökauppojen rajoittaminen toimii käytännössä?
Hallitus aloittaa tiistaina neuvottelut esityksestä ensi vuoden budjetiksi. Hallitusohjelman kuuden miljardin euron sopeutusten lisäksi keväällä sovittiin kolme miljardin euron lisätoimista. Samalla hyvinvointialueiden talousvaikeudet ovat syventyneet eikä talous osoita nopeita piristymisen merkkejä. Mitä on riihestä on odotettavissa? Studiossa Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Vesa Vihriälä ja Uuden talousajattelun keskuksen toiminnanjohtaja Lauri Holappa. Lisäksi otamme yhteyden Vantaa-Keravan hyvinvointialueen johtajaan Timo Aronkytöön.
Danske Bank antaa ennusteen Suomen ja Pohjoismaiden talouskehityksestä. Puhelimessa pankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Venäjän presidentti Vladimir Putin matkaa Mongoliaan. Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n mukaan Mongolialla on velvollisuus pidättää Putin, kun tämä saapuu vierailulle maahan tiistaina. Mongolia on ensimmäinen ICC:n jäsenmaa, jossa Putin vierailee kansainvälisen pidätysmääräyksen jälkeen. Asiantuntijoiden mukaan pidätys on hyvin epätodennäköinen, mutta millaisen viestin vierailu antaa kansainväliselle yhteisölle? Puhelimessa Ulkopoliittisen instituutin virkaa toimittava apulaisjohtaja ja kansainvälisen oikeuden asiantuntija Katja Creutz.
Hallitus yrittää pysäyttää venäläisten kiinteistökaupat. Puolustusministeri Antti Häkkänen kertoi eilen, että hallitus esittää lakia, joka käytännössä estäisi venäläisten kiinteistökaupat Suomessa. Lakiesityksessä ei mainita Venäjää, vaan puhutaan hyökkäyssotaa käyvästä maasta, joka muodostaa turvallisuusuhan Suomelle. Millaisia työkaluja esitys voisi antaa kunnille, jotka ovat tehneet paljon kiinteistökauppaa venäläisten kanssa ja miten tilanteita ratkotaan tällä hetkellä? Studiossa Kuntaliiton valmius- ja turvallisuusasiantuntija, kehittämispäällikkö Ari Korhonen ja Etelä-Karjalan liiton elinvoimajohtaja Kirsi Vainio.
Juontajana Mira Stenström, tuottajana Jaakko Parkkinen.
9/3/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Tuovatko uudistukset lisää töitä työttömille?
Millainen tulos Saksan aluevaaleissa? Haastateltavana professori Laura Kolbe Helsingin yliopistosta.
Uudistuksilla lisää töitä? Työttömyyskassat ryhtyvät tarjoamaan töitä, ansiosidonnaisen leikkauksella tavoitellaan nopeaampaa työllistymistä. Miten muutokset purevat, kun talous näyttää heikolta. Haastateltavana erikoistutkija Jeremias Nieminen Laboresta, toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski Työttömien keskusjärjestöstä ja kehittämispäällikkö Erja Lindberg Kuntaliitosta
Politiikan syksy on käynnistynyt. Miten hallitus selviää rasismikampajan aiheuttamasta ristivedosta. Pitääkö yhteinen leikkauslinja hallituksen kasassa? Millaisia avauksia odotetaan kun alue- ja kuntavaalit lähestyvät? Keskustelemassa tutkijat Johanna Vuorelma ja Jenni Karimäki sekä Juha Ristamäki.
Virossa ajetaan alas venäjänkielistä opetustaToimittaja Rain Kooli raportoi.
Juontajana Justus Laitinen. Toimittajana Mikko Haapanen. Tuottajana Marija Skara.
9/2/2024 • 49 minutes, 42 seconds
Mikä on metsänomistajien vastuu luontoarvoista?
Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris antoi yöllä ensimmäisen haastattelunsa sen jälkeen, kun istuva presidentti Joe Biden luopui jatkokauden tavoittelusta. Miten mediaa välttelevä Harris suoriutui haastattelusta? Juri von Bonsdorffin raportti Washingtonista.
Hukkajoen raakkutuho on nostanut keskusteluun myös yksityisten metsänomistajien roolin luonnonsuojelussa. Mikä on metsänomistajan vastuu luontoarvoista? Vieraina ovat apulaisprofessori Mirja Mikkilä Helsingin yliopistosta, metsäjohtaja Anna Rakemaa Metsäkeskuksesta ja metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola MTK:sta.
Ärhäkkä adenovirus on kaatanut varusmiehiä vuodelepoon Kainuun prikaatissa. Miten virusepidemia vaikuttaa varuskunnan toimintaan ja varusmiesten koulutukseen? Haastateltavana on Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö Jukka Vuorisalmi.
Yleisen arvonlisäveron korotus toteutuu sunnuntaina. Mitä korotus suomalaisille tarkoittaa? Haastattelussa pääekonomistit Juhana Brotherus Suomen yrittäjistä sekä Otto Kyyrönen Soste ry:stä.
Saksassa Saksissa ja Thüringenissä käydään sunnuntaina kahdet merkittävät osavaltiovaalit. Ennusteiden mukaan iso osa äänestää vaaleissa “järjestelmänvastaisia” puolueita. Eurooppa-kirjeenvaihtajamme Anna Karismon raportti Berliinistä.
Juontajana Atte Uusinoka, toimittajina Mikko Haapanen ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Matti Konttinen.
8/30/2024 • 50 minutes, 1 second
Hallituksen rasismin vastainen kampanja herättää kritiikkiä
Kuinka politisoitunut hallituksen rasismin vastainen kampanja on? Haastateltavana eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Hallituksen rasismin vastaista kampanjaa kritisoidaan. Keskustelemassa kansanedustajien raati Sofia Virta (vihr.), Nasima Razmyar (sdp.) sekä Henrik Wickström (rkp.).
Israel on hyökännyt Länsirannalle. Tilannetta arvioi Suomen Ramallahin-yhteystoimiston päällikkö Päivi Peltokoski.
Kuinka Suomeen saataisiin lisää huippuosaajia? Miksi koulutusasteen nostaminen on tärkeää? Mitä nuoret itse haluaisivat opiskelalla? Keskustelemassa neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius OKM:stä, koulutuspolitiikan asiantuntija Heidi Rättyä Suomen ylioppilaskuntien liittosta sekä toiminnanjohtaja Ida Mielityinen Arenesta.
Venäläisiä sanomalehtiä on lukenut kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Anna Lehmusvesi, Kreeta-Maria Kivioja, Mikko Haapanen. Tuottajana Marija Skara.
8/29/2024 • 49 minutes, 50 seconds
Ukraina laajentanut vastahyökkäystään
Ukraina jatkaa hyökkäystään Kurskissa ja hyökkää nyt myös Belgorodin alueelle. Ukrainasta raportoi Antti Kuronen. Vieraina tutkija Tyyne Karjalainen, Ulkopoliittinen instituutti ja Ukrainan sodan asiantuntija John Helin.
Mielenterveysongelmien aiheuttamat poissaolot työpaikoilta maksavat valtiolle yli miljardin vuodessa. Miten kierre saataisiin katkaistua? Vieraina ylilääkäri Riitta Luoto, Kela ja johtava asiantuntija Pauliina Mattila-Holappa, Työterveyslaitos. Puhelimessa psykologian prof. Marianna Virtanen, Itä-Suomen yliopisto.
Yksityisen avaruusalan yrityksen Space X:n aluksen on määrä lähteä tänään matkaan, tavoitteena päästä kauemmas avaruuteen kuin koskaan ennen. Puhelimessa professori Jaan Praks, Aalto-yliopisto.
Paralympialaiset avataan tänään. Millaisia odotuksia suomalaismenestyksestä? Pariisista raportoi urheilutoimittaja Petri Sjöblom.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Jaakko Parkkinen.
8/28/2024 • 50 minutes, 1 second
Jäätyneiden välien diplomatiaa
Millaisia ulkopoliittisia viestejä voi presidentti Alexander Stubbilta odottaa suurlähettiläspäivillä? Haastateltavana tutkija Joel Linnainmäki Ulkopoliittisesta instituutista.
Venäjän yhteydet läntiseen yhteisöön ovat minimissään, mutta silti diplomaattisia kanavia pidetään auki. Haastateltavana Suomen Venäjän-suurlähettiläs Antti Helanterä.
Vapaaehtoisuutta vai velvoittavia lakeja? Mitä mieltä kansanedustajat ovat ympäristölaeista? Keskustelemassa Saara-Sofia Siren (kok.), Sara Seppänen (ps.) sekä Jenni Pitko (vihr.).
Turvallisen opiskelu- ja työympäristön tulisi kuulua jokaiselle, mutta kuinka hyvin se opiskelijoiden arjessa toteutuu? Haastateltavana Sakki ry:n puheenjohtaja Patrick Tanner.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Roosa Kajander, Janette Leino. Tuottajana Marija Skara.
8/27/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Putinin reitti Suomeen
Tuhottujen uhanalaisten raakkujen kohtalo puhuttaa. Mikä on ympäristökatastrofien torjunnan tila Suomessa? Yhteys Suomussalmelle, jossa haastateltavana raakkutuhojen kunnostuksesta vastaava luonnonsuojelun asiantuntija Eero Moilanen Metsähallituksen luontopalveluista. Toimittaja Eero Loukasmäki. Studiossa ympäristöoikeuden prof. Kai Kokko, Helsingin yliopisto ja tj. Tapani Veistola, Suomen luonnonsuojeluliitto.
Suomen itärajan yli kulkee edelleen runsaasti raaka-aineita. Miksi Vainikkalan raja-asemaa pidetään auki ja miten tämä hyödyttää Putinin hallintoa? Puhelimessa tullipäällikkö Juha Pentikäinen. Vieraina vanhempi neuvonantaja Laura Solanko, Suomen Pankki ja professori Juha Väätänen, LUT-yliopisto.
Juontaja Seppo Kivimäki, toimittajat Mikko Haapanen ja Janette Leino. Tuottaja Hanna Juuti.
8/26/2024 • 49 minutes, 12 seconds
Suomalainen kurdiaktivisti pidätettiin Turkissa - miten Suomi reagoi?
Yhdysvaltain demokraattipuolueen puoluekokous päätökseen. Presidenttiehdokas Kamala Harris päättää demokraattien puoluekokouksen puheeseen, johon on ladattu paljon odotuksia. Millaisessa nosteessa Harris lähtee jatkamaan kampanjaa? Toimittaja Iida Tikka raportoi Chicagosta.
Suomalainen kurdiaktivisti pidätettiin Istanbulissa. Ulkoministeriö vahvisti keskiviikkona, että Suomen kansalainen on pidätetty. Turkkilaismedia väittää, että henkilö on kurdijärjestö PKK:n Suomen haaran johtaja. Mistä pidätys kertoo ja miten Suomi siihen voi reagoida? Studiossa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta ja tietokirjailija Kristiina Koivunen.
Millainen on suomalaisen huippu-urheilun tulevaisuus? Pariisin olympialaiset jäävät historiaan ensimmäisinä kesäkisoina, joissa suomalaisurheilija ei saanut mitalia. Tilintekoa on käyty julkisesti, mutta mikä on suomalaisen huippu-urheilun tila ja millainen sen tulevaisuus? Studiossa Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Matti Heikkinen ja valmentaja, entinen huippukävelijä Valentin Kononen.
Viime viikolla Espoon Leppävaarassa tapahtunut sähköpotkulautaonnettomuus vei yhden miehen hengen, tällä viikolla uutisoitiin sähköpotkulautailijan ja pakettiauton yhteentörmäyksestä Helsingin Kalasatamassa. Miten sähköpotkulautojen liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa? Puhelimessa suunnittelija Tomi Niemi Liikenneturvasta.
Helsingin pörssin menestys on ollut heikkoa viime vuosina ja tämä vaikuttaa myös suomalaisyritysten maineeseen. Tuore tutkimus selvitti, millainen maine Suomen suurimmilla pörssiyhtiöillä on nyt yksityissijoittajien keskuudessa. Puhelimassa Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri.
Juontajana Atte Uusinoka, tuottajana Jaakko Parkkinen.
8/23/2024 • 50 minutes, 1 second
Onko suurpetoja sopivasti vai jo liikaakin?
Miten hallituksen toimet ovat vaikuttaneet tieliikenteen päästöjen vähentämiseen ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseen? Vieraina prof. ja Ilmastopaneelin jäsen Heikki Liimatainen sekä ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Päivi Antikainen, liikenne- ja viestintäministeriö.
Turkissa kaikki on kallistunut niin, että turkkilaisetkin nostavat kytkintä. Maija Liuhto raportoi.
Metsästyskausi on käsillä. Miten suurpetokannat ovat kehittyneet? Puhelimessa Kainuun riistapäällikkö Marko Paasimaa. Vieraina järjestöpäällikkö Teemu Simenius, Metsästäjäliitto ja ohjelmajohtaja Katja Holmala, Luonnonvarakeskus.
Ulkomaanlehtikatsaus Ukrainasta, toimittajana Maxim Fedorov.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Seppo Kivimäki ja Roosa Kajander. Tuottaja Hanna Juuti.
8/22/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Miten Gazan tilanne heijastuu Yhdysvaltain vaalikampanjointiin?
Millaiset ovat edellytykset rauhaan Gazan sodassa? Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken kertoi tällä viikolla, että Israel on suostunut sopimukseen tulituosta, jolla saataisiin Gazan sodan taistelut katkeamaan. Blinken vaatii myös Hamasia allekirjoittamaan sopimuksen. Miltä tilanne vaikuttaa Lähi-idässä? Puhelimessa Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren.
Miten Lähi-idän tapahtumat heijastuvat Yhdysvaltain presidentinvaalikampanjaan? Yhdysvalloissa käydään kovaa vaalikampanjaa, jossa istuva presidentti ja demokraattien ehdokas ovat hieman eri linjoilla Palestiinan asemasta. Miten hallinnonvaihdos näkyy Yhdysvaltojen vaaleissa ja millainen politiikan muutos on nähtävissä? Studiossa Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto EJ Penttilä.
Britannian vankilat ovat täynnä rikollisia eivätkä kovat tuomiot helpota tilannetta. Southportin mellakoista tuomittuja yritetään nyt saada kalterien taakse, mutta tilaa on vähän. Samaan aikaan Itämeren rannalla, Virossa ollaan valmiita ottamaan jopa lisää vankeja. Kirjeenvaihtajamme Kirsi Crowley ja Rain Kooli avaavat maiden tilannetta.
Digijätit markkinoivat alaikäisille. Financial Times -lehti paljasti tässä kuussa, että Google ja Meta olisivat tehneet salaisen sopimuksen markkinoinnista alaikäisille. Käytännössä oli Metan mainostamisesta Googlen omistamassa Youtubessa 13-17-vuotiaille. Lehden mukaan kummankin yhtiön sisäinen sääntely kieltää alaikäisille markkinoinnin. Nyttemmin sopimus olisi peruttu. Mistä tapauksessa on kysymys ja millaista kamppailua alaikäisistä yleisöistä käydään? Studiossa Sitran Reilu datatalous -teeman johtaja Kristo Lehtonen ja Someturvan toimitusjohtaja Suvi Uski.
Nuorten sijoittaminen on kasvussa ja Danske Bankin mukaan rahaa menee talteen enemmän kuin vanhemmilla. Mistä muutos kertoo ja mitä se käytännössä tarkoittaa? Puhelimessa sijoittamisesta ja säästämisestä vastaava johtaja Ville Orava Danske Bankista
Juontajana Atte Uusinoka, tuottajana Jaakko Parkkinen.
8/21/2024 • 48 minutes, 59 seconds
Työttömyyden suunta
Ukraina jatkaa hyökkäystään Venäjän puolella Kurskissa. Mitä se on tähän mennessä hyökkäyksellään saavuttanut? Kiovasta raportoi Maxim Fedorov. Studiossa johtava tutkija Sinikukka Saari ja eversti Aki-Mauri Huhtinen, Maanpuolustuskorkeakoulu.
Presidentti Joe Biden avasi demokraattien puoluekokouksen Chicagossa. Paikan päältä raportoi Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Heinäkuun työllisyysluvut tulevat julki. Mihin suuntaan ollaan menossa? Puhelimessa työministeri Arto Satonen, kok. Studiossa tj. Aleksi Randell, Rakennusteollisuus ja ekonomisti Tatu Knuutila, SAK.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Anssi Väisänen ja Roosa Kajander. Tuottaja Hanna Juuti.
8/20/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Kamala Harrisista virallisesti presidenttiehdokas - mihin noste kantaa?
Demokraattipuolueen puoluekokous käynnistyy maanantaina ja varapresidentti Kamala Harris nimetään virallisesti puolueen presidenttiehdokkaaksi. Studiossa Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskainen ja Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Rani-Henrik Andersson.
Demokraattien puoluekokouksen alla Yhdysvalloista raportoi toimittaja Juri von Bonsdorff.
Mitä on korruptio Suomessa? Työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Soraisen oikeudenkäynti käynnistyy. Soraista syytetään törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta ja virkarikoksesta. Miten korruptiota Suomessa valvotaan ja miten hyvin se tunnistetaan? Studiossa oikeusministeriön erityisasiantuntija Venla Mäntysalo ja yksi Korruptio Suomessa -kirjan tekijöistä, toimittaja Salla Nazarenko. Puhelimessa Vaasan yliopiston hallintotieteiden professori emeritus Ari Salminen.
Maanantaina vietetään maailman humanitaarisen avun päivää. Millaista työ kriisialueilla on ja miten se on muuttunut, kun sodat riehuvat eri puolilla maailmaa. Puhelimessa Kirkon ulkomaanavun asiantuntija Merja Färm.
Juontajana Justus Laitinen. Lähetyksen tuottaa Jaakko Parkkinen, toimittajana Atte Uusinoka.
8/19/2024 • 50 minutes, 1 second
Sote-järjestöjen rahoitus leikkurissa
Hyvinvointialueiden määrä on jälleen noussut tapetille. Millainen poliittinen soppa tästä on syntymässä? Vieraina kansanedustajat Antti Kurvinen (kesk), Ilmari Nurminen (sdp) ja Maaret Castrén (kok).
Ukraina jatkaa hyökkäystään Venäjän maaperällä. Kiovasta raportoi toimittaja Maxim Fedorov.
Miltä näyttää leikkausten kohteena olevien sosiaali- ja terveysjärjestöjen tulevaisuus? Puhelimessa pääsihteeri Riitta Särkelä, Ensi- ja turvakotien liitto. Keskustelemassa tutkimusprof. Heikki Hiilamo, THL ja selvityshenkilö Mika Pyykkö, STM.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Lotta Lautala. Tuottaja Hanna Juuti.
8/16/2024 • 50 minutes, 5 seconds
Gazan tulitaukoneuvotteluiden määrä alkaa, siviilien ahdinko syvenee
Etenevätkö Israelin ja äärijärjestö Hamasin väliset tulitaukoneuvottelut?
Tulitauosta on määrä neuvotella tänään, mutta Hamas on kieltäytynyt olemasta mukana. Hamas saattaa kuitenkin suostua toimimaan tälläkin kertaa sovittelijoiden, Qatarin ja Egyptin, kautta.
Haastattelussa vanhempi projektipäällikkö Saana Keskitalo konfliktinratkaisujärjestö CMI:stä.
Siviilien tilanne Gazan alueella. Käytännön avustustyöstä Gazassa kertovat Lääkärit ilman rajoja -järjestön Suomen-toiminnanjohtaja Linda Konate ja Suomen punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski.
Työn ja talouden tutkimus Labore on julkistanut tämänvuotisen toimialaennusteensa. Miten työllisyys kehittyy eri toimialoilla? Piristyykö rakentaminen? Vastaamassa tutkija Veera Nippala Laboresta.
Tutkijat ovat löytäneet todisteita valtavista vesivarastoista Mars-planeetan kivisen kuoren alla. Mikä merkitys löydöllä on, ja tarkoittaako se, että Marsissa voisi olla jonkinlaista elämää? Millaisia eettisiä pohdintoja liittyy avaruuden tutkimiseen? Keskustelemassa ryhmäpäällikkö Maria Genzer Ilmatieteen laitoksesta ja etiikan tutkija Mikko Puumala Turun yliopistosta.
Ulkomaanlehtikatsaus. Toimittajana kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley Lontoosta.
Juontaja Atte Uusinoka, tuottajat Anna-Maria Haarala ja Elina Sonkajärvi. Toimittajat Anssi Väisänen ja Tommy Fränti.
8/15/2024 • 50 minutes, 2 seconds
Lasten keskinäinen väkivalta
Alaikäisten tekemät väkivallanteot. Miten niiden juurisyihin voisi puuttua? Vieraina rikos- ja konfliktityön tiimipäällikkö Heikki Turkka, Aseman lapset ja erikoistutkija Antti Kivijärvi, Nuorisotutkimusseura.
Puhelimessa Tel Avivista Suomen Israelin-suurlähettiläs Nina Nordström.
Miltä näyttää Euroopan turvallisuus Yhdysvaltain näkökulmasta? Vieraana väitöskirjatutkija Heljä Ossa, London School of Economics.
Kiristykset paperittomien terveydenhuollossa uhkaavat lasten hyvinvointia. Puhelimessa hankesuunnittelija Nadia El-Rahdi, Pelastakaa Lapset ry.
Juontaja Justus Laitinen, toimittajat Elina Sonkajärvi ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Hanna Juuti.
8/14/2024 • 50 minutes
Mitä seurauksia on Ukrainan hyökkäyksellä Venäjän puolelle?
Tuhansia ukrainalaissotilaita on päässyt tunkeutumaan Venäjän puolelle rajaa. Mitä Ukrainan hyökkäyksestä voi seurata ja miten Ukraina saisi siitä parhaiten hyötyä? Vierainamme Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro ja sotataidon laitoksen johtaja Pasi Hirvonen Maanpuolustuskorkeakoulusta
Pääministeri Petteri Orpo ja Viron pääministeri Kristen Michal tapaavat Helsingissä tänään ja huomenna. Michal aloitti Viron pääministerinä viime kuussa sen jälkeen, kun edellinen pääministeri Kaja Kallas oli nimitetty EU:n ulkopolitiikan korkean edustajan tehtävään. Millaisia teemoja vierailulla nousee keskusteluihin ja mikä on Viron uuden pääministerin linja? Tallinnasta raportoi toimittaja Rain Kooli.
Suomalaisten kokemassa hyvinvoinnissa on tapahtunut romahdus 2020-luvulla, ilmenee Kalevi Sorsa -säätiön tänään julkistamasta tutkimusraportista. Lisäksi ihmisten eriarvoistuminen kasvattaa kuilua eri ihmisryhmien kokeman hyvinvoinnin välillä. Aiheesta keskustelemassa sosiologian professori Mikko Niemelä Turun yliopistosta sekä tutkimusprofessori Sakari Karvonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.
Kreikassa roihuaa jälleen useita maastopaloja. Eilen määrättiin uusia evakuointeja ainakin viidelle Ateenan koillispuolella sijaitsevalle asuinalueelle. Tilanteesta kertoo Ateenasta toimittaja Sara Saure.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Janette Leino ja Rasmus Montonen. Tuottaja Anna-Maria Haarala.
8/13/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Koulukirjat - menneisyyttä vai tulevaisuutta?
Päästäänkö Lähi-idän tilanteessa pian etenemään kohti rauhanneuvotteluja? Keskustelemassa vieraileva tutkija Olli Ruohomäki, Ulkopoliittinen instituutti ja everstiluutnantti Juha Mäkelä, Puolustusvoimat.
Suomalaisten käsitykset sodan säännöistä. Suomen Punainen Risti on kartoittanut kansan asenteita mm. ydinaseita, robotteja ja drooneja kohtaan. Puhelimessa oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino, SPR.
Ukrainan eteneminen Venäjällä, mitä se tarkoittaa? Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Ollaanko koulutyössä palaamassa taas vanhojen kunnon kirjojen pariin? Mitä kuuluu digiloikalle ja mitä vaikutuksia digitaalisella oppimisympäristöllä on? Vieraina opetuspäällikkö Outi Ervasti, Riihimäen kaupunki ja professori, neuropsykologi Nina Sajaniemi.
Juontaja Seppo Kivimäki, toimittajat Roosa Kajander ja Mikko Haapanen. Tuottaja Hanna Juuti.
8/12/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Budjettiesityksen anti ja syksyn tartuntatautien tilanne
Valtiovarainministeriön budjettiesityksestä ja syksyn työmarkkinanäkymistä keskustelemassa SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta ja EK:n pääekonomisti Penna Urrila.
Matkustaminen Venäjälle Viron kautta vaikeutuu entisestään: Viro aloittaa tänään täydet tullitarkastukset. Narvan rajanylityspaikalta raportoi Rain Kooli.
Merihanhen ja kanadanhanhen metsästys alkaa pelloilta huomenna. Aikaistetulla metsästyksellä halutaan estää hanhiparvien aiheuttamia viljelyvahinkoja ja mahdollistaa riistavaran hyödyntäminen. Metsästyskauden alkamisesta kertoo Riistakeskuksen vs. riistapäällikkö Jörgen Hermansson.
Syksyn tautitilanne: mikä kaataa työikäisiä petiin. Studiossa HUS:n infektioylilääkäri Asko Järvinen ja THL:n tartuntatautilääkäri Aino Nyqvist.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Roosa Kajander, Seppo Kivimäki ja Mikko Haapanen. Tuottaja Anna-Maria Haarala.
8/9/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Suurimmat puolueet petranneet hieman kannatustaan
Keskikesän puoluekannatuslukuja ja budjetin tilannetta ruotimassa kansanedustajat Mia Laiho (kok), Oras Tynkkynen (vihr) ja Sakari Puisto (ps).
Kiina elää olympiahuumassa. Pekingistä raportoi Mika Hentunen.
Millaiset eväät lapset saavat koululiikunnasta? Vieraina johtaja Tommi Vasankari, UKK-instituutti ja johtava asiantuntija Kirsi Naukkarinen, Opetushallitus.
Ysiluokkalaisia opetetaan käyttämään mediaa oikein oman aapisen avulla. Puhelimessa Uutismedialiiton liittojohtaja Jukka Holmberg.
Ulkomaanlehtikatsaus Espanjasta, toimittajana Maija Salmi.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Anssi Väisänen. Tuottaja Hanna Juuti.
8/8/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Kuinka veitsenterällä talous on - tarvitaanko lisäleikkauksia?
Valtiovarainministeriö aloitti budjettineuvottelunsa. Kuinka veitsenterällä talous on - tarvitaanko lisäleikkauksia? Roope Uusitalo, Helsingin yliopiston ja VATT:n julkistalouden professori ja Mika Maliranta, johtaja, Labore, Jyväskylän yliopiston professori.
Kamala Harris kampanjoi juurinimetyn varapresidenttiehdokkaansa kanssa. Yhdysvalloista Iida Tikka.
Voiko Unkarin pääministeri neuvotella omin päin Moskovassa ja myöntää viisumeja venäläisille Schengen-alueelle? Keskustelemassa Heino Nyyssönen, dosentti, Turun yliopisto ja Annastiina Kallius, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto.
Oppositio vaihtoi mielenosoituksillaan vallanpitäjät Bangladeshissa. Toimittaja Pia Heikkilä Intian Delhistä.
Juontajana Seppo Kivimäki, toimittajina Roosa Kajander, Atte Uusinoka ja Lotta Lautala, tuottajana Tarja Oinonen.
8/7/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Syyt Britannian mellakoinnin taustalla
Britanniassa valeuutisointi on johtanut rajuihin mellakoihin. Saadaanko kohu laantumaan? Southportista raportoi Kirsi Crowley, studiossa hybridiuhkien asiantuntija Hanna Smith ja tutkija Niko Pyrhönen Helsingin yliopistosta.
Kenet demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris valitsee varapresidenttikandidaatikseen? Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Millaiseksi hallituksen rasismin vastainen ohjelma on kehkeytymässä ja miten siihen suhtaudutaan? Vieraina akatemiatutkija Anna Rastas, Tampereen yliopisto ja johtava asiantuntija Katriina Nousiainen Valtioneuvoston kansliasta.
Jäävätkö marjat metsiin ilman marjanpoimijoita? Puhelimessa tj. Birgitta Partanen, Arktiset aromit ry.
Juontaja Seija Vaaherkumpu, toimittajat Roosa Kajander ja Lotta Lautala. Tuottaja Hanna Juuti.
8/6/2024 • 49 minutes, 50 seconds
Mikä puhuttaa kouluvuoden alkaessa?
Lähi-idän tilanne Hamasin johtajan surman ja hautajaisten jälkeen. Israelista ulkomaantoimittaja Antti Kuronen ja studiossa Hannu Juusola, Lähi-idän tutkimuksen professori, Helsingin yliopisto.
Ukrainan tilanne. Toimittaja Maxim Fedorov.
Koulut alkavat. Mikä puhuttaa opettajia? OAJ:n puheenjohtaja Katariina Murto.
Opetusministeri Anders Adlercreutz koulujen alkamisen alla.
Juontajana Atte Uusinoka, toimittajina Seppo Kivimäki ja Janette Leino, tuottaja Tarja Oinonen.
8/5/2024 • 50 minutes, 1 second
Kiina ja Intia sotaharjoituksisssa Euroopan vesillä
Luvassa lisää sopeutuksia? Millaisia pilviä politiikan syksyn yllä jo häämöttää. Keskustelemassa kansanedustajat Suna Kymäläinen (sdp.), Saara-Sofia Sirén (kok.) ja Johannes Yrttiaho (vas.)
Lähi-idän tilanne. Antti Kuronen raportoi Israelista.
Kiina on rakentanut itselleen valtavan laivaston. Pekingistä raportoi kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Suomenlahdella sotaharjoituksiin Venäjän kanssa osallistuvat niin Kiina kuin Intiakin. Minkä takia Kiina ja Intia tulevat sotaharjoitukseen juuri Suomenlahdelle?
Keskustelemassa vt. johtaja Mikael Mattlin Ulkopoliittisesta instituutista ja maailman politiikan dosentti Juha Vuori Turun yliopistosta.
Juontajana Seija Vaaherkumpu.
Toimittajina Seppo Kivimäki ja Janette Leino. Tuottajana Marija Skara.
8/2/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Lähi-itä Hamas-johtajan murhan jälkeen
Lähi-itä Hamas-johtajan murhan jälkeen. Ulkomaantoimittaja Antti Kuronen Tel Avivista, ulkoministeri Elina Valtonen ja vanhempi tutkija Toni Alaranta, Ulkopoliittinen instituutti.
Kamala Harrisin ehdokkuus - kirjeenvaihtaja Iida Tikka, Washington. '
Koti on suomalaisnaisille edelleen vaaran paikka, vaikka naisten kokemasta väkivallasta ja estämisestä sovittiin kansainvälisellä sopimuksella jo kymmenen vuotta sitten. Keskustelemassa Johanna Hietamäki, erikoistutkija, THL ja Tommi Tolmunen, vastaava sosiaalityöntekijä, Pääkaupungin turvakoti ry.
Koronatilanne pahenee, puhelimessa asiantuntijalääkäri Aino Nyqvist, THL.
Ulkomaanlehtikatsaus Virosta - toimittajana Rain Kooli.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Lotta Lautela, Roosa Kajander, Tommy Fränti ja Rasmus Montonen. Tuottaja Tarja Oinonen.
8/1/2024 • 49 minutes, 36 seconds
Mitä on ihmiskauppa Suomessa vuonna 2024?
Tilanne Lähi-idässä kiristyi taas eilen illalla ja viime yönä. Mihin tilanne johtaa? Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki.
Mitä on ihmiskauppa Suomessa vuonna 2024? Terhi Tafari, tiiminvetäjä, Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä ja Jarmo Tiukkanen, hallintoneuvos, työ- ja elinkeinoministeriö. Puhelimessa Pia Marttila, koordinoiva erityisasiantuntija, ihmiskaupan uhrien auttamistyö, Rikosuhripäivystys.
Seinen puhdistamisen toivottomuudesta on puhuttu viime päivinä paljon, mutta mikä on vesien tilanne Suomessa? Elina Erkkilä, suojelujohtaja, WWF Suomi ja Marko Järvinen, ryhmäpäällikkö, erikoistutkija, Syke.
Suomalaisturistien muuttuneet tavat Virossa. Toimittajana Rain Kooli.
Juontajana Seija Vaaherkumpu, toimittajina Tarja Oinonen, Linda Tammela ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Matti Konttinen.
7/31/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Lukuisat ampumistapaukset puhuttavat kotimaassa
Miten Israel kostaa iskun Golanille ja mitä siitä seuraa? Johanna Antila, edustuston päällikön sijainen, Beirut, Libanon, Kirsikka Lehto-Asikainen, Persianlahden teemasuurlähettiläs, entinen Suomen Israelin-suurlähettiläs ja Olli Ruohomäki, vieraileva johtava asiantuntija, Ulkopoliittinen instituutti.
Venezuela vaalien jälkeen. Maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, Helsingin yliopisto.
Voivatko triatlonistit sittenkään uida Seinessä? Ulkomaantoimittaja Simo Ortamo, Pariisi.
Ampumistapaukset puhuttavat kotimaassa. Onko liipasinsormi aiempaa herkempi? Matti Tolvanen, rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessori, Itä-Suomen yliopisto, Konsta Arvelin, poliisitarkastaja, poliisihallitus ja Matti Näsi, kriminologian yliopistonlehtori.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Linda Tammela, Seija Vaaherkumpu ja Tarja Oinonen. Tuottajana Elina Sonkajärvi.
7/30/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Onko kaahailu yleistymässä Suomessa?
Onko kaahailu yleistymässä Suomessa? Haastateltavina Liikenneturvan tj Pasi Anteroinen ja Poliisihallituksen poliisitarkastaja Kari Onninen.
EU tiukentaa rahanpesun valvontaa - Anna Karismo raportoi Saksasta.
Kuluttajien rahankäyttö ja taloustilanne. OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen ja Säästöpankki pääekonomisti Henna Mikkonen sekä etänä Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.
Elinkeinoelämän luottamus. Haastateltavana EK:n johtaja Sami Pakarinen.
Juontajana Seppo Kivimäki. Toimittajina Janette Leino ja Lotta Lautala. Tuottajana Marija Skara.
7/29/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Alzheimer yhä useammalla työikäisellä
8.11 Muistisairaudet lisääntyvät. Yhä useammalla työikäisellä diagnosoidaan alzheimer. Kuinka tunnistaa muistisairaus? Myös ikääntyvä väestö lisää muistisairauksien määrää. Haastaetltavana tutkimusjohtaja, apulaisprofessori Eino Solje Itä-Suomen yliopisto sekä geriatrian erikoislääkäri Arvo Haapanen Mehiläisestä.
8.30 Suurkeikka vaikutuksia kaupungille. Millaisia vaikutuksia kaupungille ja yrityksille Coldplay-yhtyeen konsertit tuovat? Haasteltavana Helsingin kaupungin brändi-ja tapahtumat -yksikön päällikkö Sanna Forsström.
8.34 Millaiset turvatoimet on Pariisissa olympialaisia varten? Toimittaja Simo Ortamo raportoi.
8.39 Pariisista haastateltavana Suomen olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori,
8.43 Millainen on urheilun ja politiikan kytkös nykyisin? Haastateltavana poliittisen historian proressori Vesa Vares Turun yliopistosta.
Juontajana Ilkka Lahti. Toimittajina Seppo Kivimäki ja Lotta Lautala.
Tuottajana Marija Skara.
7/26/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Miksi kulutussota jatkuu Ukrainassa?
Miksi kulutussota jatkuu Ukrainassa? Keskustelemassa komentaja evp Juha-Antero Puistola sekä Sotataidon laitoksen johtaja Pasi Hirvonen Maanpuolustus korkeakoulusta.
Kiovasta raportoi toimittaja Maxim Fedorov.
Terveyskeskusten työvoimapula. Tuupovaarasta haastateltavana pääluottamusmies Anita Ruotsalainen.
Työvoimapula vaivaa koko sote-alaa. Missä se näkyy? Entä millaisia vaikutuksia hallituksen leikkauksilla on sote-alalle? Keskustelemassa hoivajohtaja Arja Laitinen Hali ry:stä sekä kriisitoimintojen johtaja Sanna Vesikansa Mieli ry:stä.
Tanskalaisia lehtiä on lukenut toimittaja Karoliina Kantola.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Lotta Lautala ja Ilkka Lahti. Tuottajana Marija Skara
7/25/2024 • 50 minutes, 1 second
EU:n tukipäätös hämmentää ratahankkeiden tulevaisuutta
Mitä tuloskausi kertoo Suomen isojen yritysten kunnosta? Keskustelemassa Mauri Kotamäki, pääekonomisti, Finnvera ja pääanalyytikko Antti Viljakainen, Inderes.
Kirjeenvaihtaja Iida Tikka ja Kamala Harrisin kampanjastartti.
EU:n tukipäätös hämmentää Suomen ratahankkeiden tulevaisuutta. Studiossa kansanedustajat Jouni Ovaska, kesk., Aleksi Jäntti, kok. ja Joona Räsänen, sd.
Vuokra-asuntomarkkinoilla pienille asunnoille kysyntää, puhelimessa Vuokraturvan toimitusjohtaja Timo Metsola.
Juontajana Seppo Kivimäki, toimittajina Roosa Kajander, Mira Stenström ja Tommy Fränti. Tuottajana Tarja Oinonen.
7/24/2024 • 50 minutes, 1 second
Millaista tukea Israel hakee nyt Yhdsyvalloista?
Onko demokraattien presidenttikisaan ilmoittautunut lisää mahdollisia ehdokkaita? Juri von Bonsdorff raportoi Washingtonista.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu matkustaa tällä viikolla Yhdysvaltoihin. Paine saada tulitaukosopimus Hamasin kanssa aikaan on kova. Millaista tukea Yhdysvalloilta voi odottaa nyt? Keskustelemassa tutkija Antti Tarvainen Suomen Lähi-idän instituutin säätiö sekä johtaja Susanne Dahlgren Suomen Lähi-idän instituuttista.
Mitä kertovat tuoreen työllisyysluvut? Löytääkö työ tekijänsä? Haastateltavana yliaktuaari Elina Pelkonen Tilastokeskukselta.
Kuinka jaksaminen vaikuttaa urapolkuun? Millaisia muutoksia työmaailma tarvitsee, jotta ihmiset jaksaisivat töissään paremmin? Haastateltavana alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen Työ- ja elinkeinoministeriöst ja Jari Hakanen Työterveyslaitokselta.
Monella loma on tullut loppuunsa, parhaat vinkit töihin paluuseen? Haastateltavana tutkimusprofessori Annina Ropponen Työterveyslaitokselta.
Juontajana Ilkka Lahti. Toimittajina Roosa Kajander ja Seppo Kivimäki.
Tuottajana Marija Skara.
7/23/2024 • 50 minutes, 10 seconds
Biden luopui - mitä se tarkoittaa USA:n presidentinvaaleille?
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin luopui presidenttiehdokkuudesta. Mitä uusi asetelma tarkoittaa vaalien kannalta? Studiossa professori Mikko Saikku, Helsingin yliopisto ja Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen. Washingtonista Juri von Bonsdorff.
Maailmanlaajuisen tietoliikennehäiriön jälkipyykki. Tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen.
Koulut ja kännykkäkielto. Kansanedustajat Timo Heinonen, kok., Ari Koponen, ps. ja Pia Hiltunen, sd.
Juontajana Mira Stenström, toimittajat Roosa Kajander ja Ilkka Lahti, tuottajana Tarja Oinonen.
7/22/2024 • 49 minutes, 3 seconds
Millainen riski Itämerelle on Venäjän varjolaivasto?
Millaisen puheen Donald Trump kannattajilleen piti? Juri von Bonsdorff raportoi.
Venäjän varjolaivasto seilaa Itämerellä. Millaisia mahdollisuuksia sitä on estää? Keskustelemassa analyytikko Sinikka Parviainen Suomen Pankista ja meriliikenteen professori Ulla Tapaninen Tallinnan teknillinen yliopistosta.
Saadanko tänä vuonna rapuja. Ravustuskausi käynnistyy sunnuntaina. Haastateltavana toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden Keskusliitosta.
Kuinka Espanjassa on säädelty asuntojen lyhytvuokrausta. Toimittaja Maija Salmi raportoi.
Miten AirB'n'B-vuokrausta voisi säädellä Suomessa. Mitä ongelmia asuntojen lyhytvuokraamiesta on vakituisille asukkaille? Haastateltavana lakiasiantuntija Sara Rintamo Isännöintiliitosta. Rovaniemellä on laadittu ohjeistus lyhytvuokraukseen, siitä kertoo Rovaniemen kaupungin johtava rakennustarkastaja Hannu Kangas.
Juontajana Seppo Kivimäki. Toimittajina Mira Stenström ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
7/19/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Sisäministeri Mari Rantanen itärajan tilanteesta
Moni EU-maa on nyt ns. talouden tarkkailuluokalla. Mikä on Euroopan talouden tila? Keskustelemassa Niku Määttänen, makrotaloustieteen professori, Helsingin yliopistosta ja Timo Miettinen, akatemiatutkija, Helsingin yliopistosta. EKP:n korkokokous, kirjeenvaihtaja Anna Karismo Frankfurtista.
Ulkomaanlehtikatsaus Saksasta. Toimittajana Anna Saraste.
Käännytyslaki saatiin valmiiksi - avautuuko itäraja? Sisäministeri Mari Rantanen haastattelussa tästä ja muista kotimaan turvallisuuden kysymyksistä.
Hinkuyskä, kesäkorona. Mistä nyt kärsitään? Vastaamassa Leif Lakoma, ylilääkäri, THL.
Juontajana Ilkka Lahti, toimittajina Anna Lehmusvesi ja Mira Stenström, tuottajana Tarja Oinonen.
7/18/2024 • 50 minutes, 1 second
Taloudessa mustia pilviä vai toiveikkuutta?
Konkursseja oli kesäkuussa ennätysmäärä. Miltä Suomen taloustilanne vaikuttaa? Keskustelemassa Suomen yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen sekä Laboren ennustepäällikkö Juho Koistinen.
Uusi Euroopan parlamentti järjestäytyy. Strasbourgista raportoi kirjeenvaihtaja Hannele Muilu.
Kuinka droonit auttavat viljelyssä? Haastateltavana vanhempi tutkija Roope Näsi
Maanmittauslaitokselta.
Viljaa puidaan jo. Miltä näyttää tämän vuoden viljasato Euroopassa ja maailmalla? Haastateltavana vilja-asiamies Max Schulman MTK:sta
Juontajana Seppo Kivimäki. Toimittajina Anna Lehmusvesi ja Ilkka Lahti. Tuottajana Marija Skara.
7/17/2024 • 50 minutes, 2 seconds
Miten republikaanit reagoivat Trumpin murhayritykseen?
Miten Donald Trump ja republikaanit reagoivat Trumpin murhayritykseen? Puoluekokous alkoi. Keskustelemassa Pekka Kolehmainen, tutkijatohtori, Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskus ja erityisesti republikaanipuolueeseen perehtynyt historioitsija Markku Ruotsila. Washingtonista toimittaja Juri von Bonsdorff.
Tasavallan presidentin on määrä vahvistaa ns. käännytyslaki tänään. Miten rajavartiolaitos valmistautuu uuteen lakiin? Mikko Lehmus, eversti, Rajavartiolaitos.
Kiinan korkein päättävä elin kommunistisen puolueen keskuskomitea on koolla. Esillä erityisesti talouden ongelmat. Pekingistä kirjeenvaihtaja Mika Hentunen, studiossa Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Timo Vuori sekä Suomen Pankin vanhempi ekonomisti Tuuli McCully.
Kauppamarjojen satotilanne. Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto, toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Seppo Kivimäki ja Lotta Lautala, tuottajana Tarja Oinonen.
7/16/2024 • 49 minutes, 46 seconds
Salamurhayrityksen vaikutukset presidentinvaaleihin
Republikaanien kärkiehdokas ja entinen presidentti Donald Trump loukkaantui viikonloppuna ampumisessa Pennsylvaniassa. Millaisia vaikutuksia tapahtumalla voi olla presidentinvaaleihin? Keskustelemassa Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen Turun yliopistosta sekä Yhdysvaltain historian professori Marko Maunula Clayton State -yliopistosta.
Toimittaja Paula Vilén raportoi Yhdysvalloista.
Italia alkaa lähettää turvapaikanhakijoita Albaniaan. Roomasta raportoi Jenna Vehviläinen
EU:ta haastaa niin naapurivaltio Venäjä kuin sisäisestikin sooloileva Unkari. Europarlaamentarikot aloittavat uuden kautensa tällä viikolla? Mitkä ovat parlamentin haasteet? Millaista tukea Ukrainalle suomalaiset mepit antavat? Studiossa vieraina europarlaamentarikot Aura Salla (kok.), Elsi Katainen (kesk.) ja Ville Niinistö (vihr.)
Juontajana Ilkka Lahti. Toimittajina Lotta Lautala ja Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
7/15/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Naton huippukokous Washingtonissa päättyi – mitä jäi käteen?
Naton huippukokous Washingtonissa on päättynyt. Kokous suitsi Venäjää ja sen kumppanimaita sekä lupasi pitää Nato-oven auki Ukrainalle. Millainen merkitys huippukokouksella oli maailmanpolitiikalle? Studiossa ovat Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Iro Särkkä ja tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden piti yöllä odotetun lehdistötilaisuutensa, jonka etukäteen odotettiin olevan ratkaiseva Bidenin presidenttiehdokkuuden kannalta. Bidenin lehdistötilaisuuden sisältöä analysoi tutkijatohtori Pekka Kolehmainen Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskuksesta.
Eduskunta äänestää tänään kiistellystä, niin kutsutusta käännytyslaista. Jos laki menee läpi, mitä se merkitsisi rajavartioston työntekijöille? Toimittaja Maija Tuunilan haastattelussa on Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Heikki Ahtiainen.
Yle-rahoituksen kohtalo venyy, käännytyslaista äänestetään eduskunnassa ja politiikan kesä sytkyttää eteenpäin siis suurten päätösten keskellä. Kotimaan politiikan tilannetta luotaavat politiikan toimittajat Joona Aaltonen Helsingin Sanomista, Ilmari Nurmi Iltalehdestä ja Maria Nykänen MTV:stä.
Juontaja on Mira Stenström, toimittaja Satu Heikkilä ja tuottaja Raisa Pöllänen.
7/12/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Washingtonissa rakennetaan Ukrainan Nato-siltaa
Ukrainan Nato-silta - millaisia elementtejä sillan rakentameisen tarvitaan. Ukrainalle annetavista lupauksista ja tuesta keskustelemassa Ulkopoliittisen instituutin tutkija Jyri Lavikainen sekä sotilasprofessori Marko Palokangas Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Washingtonista raportoi toimittaja Juri von Bonsdorff ja Kiovasta toimittaja Maxim Fedorov.
Kuinka humanitaarista apua saadaan toimitettua Gazaan? Haastateltavana SPR:n kansainvälisen avun tuki- ja koordinaatioyksikön päällikkö Toni Jokinen.
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Kreikasta. Lehtiä on lukenut Sara Saure.
Muuttuva matkailu. Etelä-Euroopan turistikohteissa helle hipoo kipurajaa, muuttuko matkailu kestävämmäksi ja kohti viileämpi kohteita? Matkailun tulevaisuudesta keskustelemassa matkailualan liiton SMAL:in toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti sekä matkailumaantieteen professori Jarkko Saarinen Oulun yliopistosta.
Juontajana Seppo Kivimäki. Toimittajina Mira Stenström ja Satu Heikkilä. Tuottaja Marija Skara
7/11/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Miten Euroopan käy avaruuskisassa?
Euroopan avaruusjärjestön kuiva kausi on päättynyt ja järjestö on ylpeä Ariane 6 -kantoraketistaan. Millainen merkitys avaruusohjelmalla on Euroopalle? Vieraana ovat Aalto-yliopistosta professori Jaan Praks sekä avaruustieteen ja -tekniikan professori Esa Kallio.
Ariane 6 -kantoraketti on Euroopan avaruusohjelman kuivan kauden virkistäjä. Millainen merkitys sillä on Euroopalle avaruuskisassa? Vieraina ovat Aalto-yliopistosta professori Jaan Praks sekä avaruustieteen ja -tekniikan professori Esa Kallio.
Kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen raportoi Pohjois-Ruotsin Skellefteåsta. Poliisi on tutkinut Northvoltin akkutehtaan henkilökunnan mystisiä kuolemia. Millaista uutta tietoa on saatu?
Lehtokotiloiden massaesiintymät ovat yhtäkkiä vähentyneet Lahden seudulla. Hoitaako luonto itse pois puutarhan pienet tuholaiset? Haastattelussa on emeritusprofessori Heikki Setälä.
Lisäksi aiheena on suurvaltapolitiikka. Miten Venäjä hyötyy esimerkiksi Kiinasta ja Intiasta? Venäjä on tavannut Kiinan ja Intian johtajat lyhyen ajan sisällä. Studiossa on vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista.
Juontaja on Ilkka Lahti, tuottaja Raisa Pöllänen. Toimittajina ovat Anna Lehmusvesi ja Satu Heikkilä.
7/10/2024 • 50 minutes, 5 seconds
Washingtonissa punnitaan Ukrainan Nato-tietä?
Washingtonissa käynnistyy Nato-kokous. Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos raportoi paikalta. Eteneekö Ukrainan Nato-jäsenyys Washingtonissa, vai onko luvassa vain hyviä lupauksia? Studiossa vanhempi tutkija Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista sekä turvallisuustutkija, prikaatikenraali evp Juha Pyykönen.
Onko Hamas joustamassa vaatimuksistaan tulitauon saavuttamiseksi? Lähi-idän rauhanneuvottelujen tilannetta kommentoi väitöskirjatutkija Bruno Jäntti Helsingin yliopistosta.
Millainen muutos käännytyslaki olisi Suomelle? Haastateltavana kansainvälisen oikeuden professori Outi Korhonen Turun yliopistosta sekä toiminnanjohtaja Pia Lindfors Pakolaisneuvonnasta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Rasmus Montonen ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
7/9/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Ranskan vaalien vaikutus Euroopalle
Ranskan vaalien lopputuloksesta raportoi Pariisista Hannele Muilu. Studiossa toimittaja-tietokirjailija Helena Petäistö ja etäyhteydellä Ranskasta valtio-opin prof. Henri Vogt Turun yliopisto.
Mitä demokraattien presidenttiehdokkaaksi halajavan istuvan presidentin Joe Bidenin tilanteesta tiedetään? Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Iraniin on viikonlopppuna äänestetty uusi presidentti, keväällä onnettomuudessa kuolleen Ebrahim Raisin tilalle. Mihin suuntaan Irania nyt viedään? Puhelimessa Lähi-idän asiantuntija, tutkija Joonas Maristo.
Yhdysvaltain presidentinvaalien ehdokasasettelu on vaakalaudalla. Mitä vaikutuksia tällä on? Keskustelemassa prof Benita Heiskanen, Turun yliopisto ja prof Antero Holmila, Jyväskylän yliopisto.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittaja Lotta Lautala. Tuottajat Hanna Juuti ja Raisa Pöllänen.
7/8/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Muuttaako vaalitulos Britannian talouden suuntaa?
Voittiko työväenpuolue Britanniassa? Millainen vallanvaihto on luvassa ja mitä se tarkoittaa maan taloudelle? Lontoosta vaalituloksista raportoi Kirsi Crowley. Studiossa haastateltavana ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituusista sekä ekonomisti Risto Rönkkö Suomen pankista.
Miltä näyttävät Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin jatkosuunnitelmat? Washingtonista raportoi toimittaja Juri von Bonsdorff.
Kuinka taloyhtiöt pärjäävät nykyisessä taloustilateessa? Kasvaako korjausvelka kun yhtiövastikkeita nostaa korkeat energian hinnat? Keskustelemassa johtava ekonomisti Tomi Kortela OP-ryhmästä sekä toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva Isännöintiliitosta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Seppo Kivimäki. Tuottajana Marija Skara.
7/5/2024 • 50 minutes, 1 second
Britit tänään vaaliuurnille
Käännytyslaki jakaa poliitikkoja puolueiden sisälläkin. Vieraina kansanedustajat Elisa Gebhard (sdp), Joakim Wigelius (ps) ja Karoliina Partanen (kok).
Britannia äänestää tänään ylimääräisissä parlamenttivaaleissa. Millä mielellä britit uurnille lähtevät? Lontoosta raportoi Kirsi Crowley.
Millainen merkitys Britannian vaalituloksella on Euroopalle? Vieraina suurlähettiläs Pertti Salolainen ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Ulkomaanlehtikatsaus Ruotsista, toimittajana Anni Riit'aho.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittaja Lotta Lautala. Tuottaja Hanna Juuti
7/4/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Käännytyslaki etenee valiokunnissa
Joko käännytyslaki nytkähtää eteenpäin?
Studiossa politiikkojen raati Tytti Tuppurainen (sdp.), Ben Zyskowicz (kok.) ja Sofia Virta (vihr.)
Käännytyslain oikeudellisia vaikutuksia kommentoi professori Tomi Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta.
Veikkauksen monopolin päättyminen häämöttää. Millaisia ulkomaisia peliyhtiöitä linsenssimallilla Suomeen voisi tulla? Kuinka peliriippuvuutta torjutaan uudessa mallissa?
Keskustelemassa yliopistotutkija Janne Nikkinen Helsingin yliopistosta sekä Rahapelihaittayksikön päällikkö Matilainen Riitta Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä
Kiina ja EU neuvottelevat, kun kauppatullit uhkaavat. Pekingistä raportoi kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Juontajana Mira Stenström.
Toimittajina Seppo Kivimäki ja Rasmus Montonen.
Tuottajana Marija Skara
7/3/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Ovatko kriittiset kohteet tarpeeksi suojassa?
Murtautumiset pirkanmaalaisiin vesikohteisiin puhuttavat. Puhelimessa kuntien varautumisesta vastaava kehittämispäällikkö Ari Korhonen, Kuntaliitto.
Miten Suomi suojaa kriittistä infrastruktuuriaan? Vieraina operatiivisen osaston johtaja Jaakko Pekki, Huoltovarmuuskeskus ja kyberturvallisuuden työelämäprof. Tapio Frantti, Jyväskylän yliopisto.
Rajalain viilaaminen jatkuu. Millainen poliittinen solmu on kyseessä? Puhelimessa johtaja Markku Jokisipilä, Eduskuntatutkimuksen keskus.
Kreikka siirtyi osin kuusipäiväiseen työviikkoon. Ateenasta raportoi Sara Saure.
Millaiset vaikutukset työviikon pituudella ja esimerkiksi lomien jaksottamisella on työntekijään ja yhteiskuntaan? Vieraina tutkimusprofessori Annina Ropponen, Työterveyslaitos ja tutkimusjohtaja Hertta Vuorenmaa, Aalto-yliopisto.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittaja Seppo Kivimäki, tuottaja Hanna Juuti.
7/2/2024 • 49 minutes, 58 seconds
Mitä käännytyslaille luvassa suuressa salissa?
Kuinka käännytyslain käy eduskunnan suuressa salissa? Poliitikkojen raati ruotii lakia jossa keskiössä turvallisuus sekä ihmisoikeudet. Studiossa kansanedustajat Johanna Ojala-Niemelä (sdp.), Jani Mäkelä (ps.), Eva Biaudet (rkp.) ja Mari-Leena Talvitie (kok.)
Miltä näyttää Ranskan parlamenttivaalien ensimmäinen kierros? Millaista vaalitaistoa vielä odotettavissa? Pariisista raportoi Eu-kirjeenvaihtaja Hannele Muilu.
Studiossa professori Loius Clerc Turun yliopistista.
Viron pääministeri Kaja Kallas valittiin Euroopan unionin ulkoasiainedustajaksi. Tämä merkitsee pääministerin vaihtumista Virossa, Rain Kooli raportoi.
Juontajana MIra Stenström. Toimittajina Seppo Kivimäki ja Lotta Lautala.
Tuottajana Marija Skara.
7/1/2024 • 50 minutes, 2 seconds
Yhdysvaltain entinen ja nykyinen presidentti kohtasivat
Donald Trump ja Joe Biden ottivat aamuyöllä yhteen Yhdysvaltain presidentinvaalien väittelyssä. Mitä jäi käteen? Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff. Vieraina tutkija Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista ja Ylen Yhdysvaltoja seuraava ulkomaantoimittaja Ilmari Reunamäki.
Mitä asioita Afrikan mantereella kannattaa seurata juuri nyt? Studiossa Ylen pian aloittava Afrikan-kirjeenvaihtaja Eeva Eronen.
Kuinka kuuma tunnelma on, kun Ranskan ensimmäisen kierroksen vaalipäivään on enää pari yötä? Pariisista raportoi Annastiina Heikkilä.
Käännytyslaki junnaa hallintovaliokunnassa. Mitä juridisia kommervenkkejä lain toteutumisen esteenä vielä on? Vieraina Ihmisoikeuskeskuksen johtaja Jarna Petman ja etäyhteydellä kansainvälisen oikeuden professori emeritus Martti Koskenniemi.
Talouden suuntaviivat Hypon tuoreen talouskatsauksen mukaan. Puhelimessa pääekonomisti Juho Keskinen, Hypo.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Mikko Haapanen ja Seija Vaaherkumpu. Tuottaja Hanna Juuti.
6/28/2024 • 50 minutes, 2 seconds
Eurooppa-neuvosto linjaa tulevaa unionia
Eurooppa-neuvosto kokoontuu. millaisia päätöksiä luvassa? Mitä merkitsee Euroopan unionille Ukrainan jäsenyysneuvottelujen aloittaminen? Haastateltavana ohjelmajohtaja Juha Jokela Ulkopoliittisesta instituutista, Unkarin alkavaa puheenjohtajuuskautta kommentoi
sekä poliittisen historian dosentti Katalin Miklóssy Helsingin yliopistolta.
Ranskassa uutisotsikoissa ovat parlamenttivaalit. Ulkomaanlehtikatsausken on toimittajanut Jari Mäkinen Ranskasta.
Yhdysvalloissa odotetaan jännityksellä Joe Bidenin ja Donald Trumpin tv-väittelyä. Toimittaja Juri von Bonsdorf raportoi.
Käännytyslaki puhututtaa. Haastateltavana eduskuntakeskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Ennallistamisasetuksella pyritään torjumaan ilmastonmuutosta ja lisäämään luonnonmonimuotoisuuttaa. Mitä tämä tarkoittaa kaupunkiympäristöille?
keskutelemassa yhdyskunta ympäristö yksikön johtaja Miira Riipinen Kuntaliitosta sekä ohjelmajohtaja Meri Kallasvuo Lukesta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Mikko Haapanen ja Lotta Lautala.
Tuottajana Marija Skara.
6/27/2024 • 49 minutes, 55 seconds
Kuumuus koettelee Eurooppaa
Eduskunnassa on vielä liuta asioita käsiteltävänä ennen istuntotaukoa. Miten niistä selvitään? Studiossa eduskuntaryhmien puheenjohtajat Antti Kurvinen (kesk) ja Jussi Saramo (vas) sekä varapuheenjohtajat Pia Kauma (kok) ja Vilhelm Junnila (ps).
Politiikan superviikko on alkamassa Ruotsin Almedalenissa. Kokouksesta raportoi Pohjoismaiden kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen.
Helle kurittaa Etelä-Eurooppaa. Maija Salmi kertoo tilanteesta Espanjassa ja Etelä-Ranskassa, Maija Liuhto Turkissa.
Suomessakin hellesää yleistyy. Mihin meidän on kuumina kausina sopeuduttava? Vieraana tutkimusprofessori Hannele Korhonen, Ilmatieteen laitos.
Juontaja Seija Vaaherkumpu, toimittaja Anssi Väisänen, tuottaja Hanna Juuti.
6/26/2024 • 50 minutes, 9 seconds
Millaista Nato-kumppanuutta Suomelle on tarjolla?
Kuinka hyvin yhteensopiva Nato-Suomi on kumppanimaiden kanssa? Keskustelemassa vanhempi tutkija Iro Särkkä sekä vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa Ulkopoliittisesta instituutista.
Britannian käydään kovaa vaalitaistoa. Lontoosta raportoi Kirsi Crowley.
Nuorten arvot jakautuvat ääripäihin. Millaisia seurauksia polarisaatiolla voi olla? Keskustelemassa valtio-opin dosentti Niina MeriläinenTampereen yliopistolta sekä yhteisösovittelija Miriam Attias MAP Finland ry:stä.
Kuinka varautua helleaaltoon?
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
6/25/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Iskut energiakohteisiin vaikuttavat Ukrainan kotirintamaan
Ukrainan energiainfrastruktuuria on tuhottu. Kuinka maa selviää? Millaista apua voidaan antaa?
Haastateltavana energiaosaston ylijohtaja Riku Huttunen TEM:istä sekä turvallisuustutkija, prikaatikenraali (evp.) Juha Pyykönen.
Toimittaja Maxim Fedorov kertoo Ukrainasta, millaista elämä sähkökatkojen armoilla on.
Lähi-idässä jännitteet eivät laannu. Tilannetta valottaa vieraileva vanhempi asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista.
Pride-viikko käynnistyy. Millaista on työ tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden eteen? Keskustelemassa tasa-arvovaltuutettu Rainer Hiltunen sekä Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen.
Juontajana Seija Vaaherkumpu. Toimittajina Anssi Väisänen ja Roosa Kajander. Tuottajana Marija Skara.
6/24/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Millainen rasistisen väkivallan uhka Suomessa on?
Suomen turvallisuusympäristön muutos. Torstaina julkaistaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko. Edellinen selonteko on vuodelta 2021. Mitkä ovat merkittävimmät muutokset Suomen turvallisuusympäristössä ja mitä selonteolta voidaan odottaa? Studiossa Tampereen yliopiston Jean Monnet -professori Pami Aalto ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija Joel Linnainmaa.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb on vierailulla Norjassa. Bodöstä raportoi Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos.
Ulkomaan lehtikatsauksen toimittaa Puolasta Justas Stasevskij.
Rasistisen väkivallan uhka Suomessa. Oulussa on tapahtunut lyhyen ajan sisään kaksi puukotusta keskellä päivää kaupungin keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa. Molemmissa tapauksissa epäillään rasistista motiivia. Millainen uhka rasistinen väkivalta on Suomessa ja miten sitä voitaisiin ehkäistä? Studiossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Anu Castaneda ja Helsingin yliopiston yliopistotutkija Niko Pyrhönen.
Juhannuksen menoliikenne. Keskikesän juhlaa lähdetään viettämään ja ruuhkapiikkiä ennakoidaan torstaille. Mitä kesäisellä maantiellä kannattaa huomioda? Puhelimessa Fintrafficin yksikönpäällikkö Eero Sauramäki.
Juontaja Mikko Haapanen, tuottaja Jaakko Parkkinen. Lähetystä ovat valmistelleet Roosa Kajander ja Seija Vaaherkumpu.
6/20/2024 • 50 minutes, 5 seconds
Käännytyslaki etenee, onko itäraja nyt turvattu?
Käännytyslaki eteni perustuslakivaliokunnasta. Millainen on uusi nk. käännytyslaki? Torjuuko se tehokkaasti Venäjän hybridivaikuttamista? Kuinka se ottaa huomioon kansainvälisen lainsäädännön ja ihmisoikeudet? Keskustelemassa kansanedustjat Heikki Vestman (kok), Johanna Ojala-Niemelä (sdp.) sekä Vilhelm Junnila (ps.)
Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Pohjois-Koreassa. Vierailun merkitystä arvioi maailmanpolitiikan emeritusprofessori Pekka Korhonen.
Poliisi selvittää somessa tapahtunutta seksuaalirikosten sarjaa. Kuinka yleistä on nettiahdistelu ja miten sitä voisi estää? Keskustelemassa rikoskomisario Maria Hietajärvi
Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta ja kehittämispäällikkö Tanja Simola Pelastakaa lapset ry:stä.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Lotta Lautala ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
6/19/2024 • 50 minutes, 8 seconds
Onnistuuko Suomi karistamaan taantuman kannoiltaan?
Miten Suomi kasvuun? Valtiovarainministeriön tuoreen talousarvion mukaan talouskasvu jatkuu tulevina vuosina vaatimattomana samalla kun julkisen talouden tasapainottamisessa mennään veitsen terällä. Kunnat ja hyvinvointialueet kamppailevat alijäämien kanssa. Korkojen laskusta odotetaan helpotusta, mutta arvonlisäveron nosto korottaa hintoja. Millä keinoin taantuma karistetaan kannoilta? Studiossa Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Emilia Kullas ja työn ja talouden tutkimuksen Laboren johtaja Mika Maliranta.
Ennallistamisasetus vietiin läpi EU:n ympäristöministerien kokouksessa. Vastaanotto on ollut jopa raivokas eri puolilla Eurooppaa. Miten päätös vaikuttaa Suomeen ja luonnon monimuotoisuuteen? Puhelimessa Suomen luontopaneelin johtaja Janne Kotiaho.
EU:n huippuvirat ovat jaossa epävirallisessa huippukokouksessa. Puhelimessa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela.
Miten voimistuneet iskut Libanoniin vaikuttavat tilanteeseen Israelissa ja Gazassa? Vieraana Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren ja Ulkopoliittisen instituutin vieraileva johtava tutkija Olli Ruohomäki.
Yle selvitti sähköautojen lataushintojen vaihtelua valtakunnallisesti, kun juhannus ja kesän lomareissut lähestyvät. Vieraana toimittaja Karla Kempas.
Juontaja Seija Vaaherkumpu, tuottaja Jaakko Parkkinen. Toimittajat Lotta Lautala ja Anna Lehmusvesi.
6/18/2024 • 49 minutes, 30 seconds
Keskusta ja RKP uusissa käsissä
Ukrainan rauhankokous Sveitsissä päättyi, saatiinko edistystä aikaan? Millainen tilanne on rintamalla nyt? Vieraina tutkija Tyyne Karjalainen, Ulkopoliittinen instituutti ja erikoistutkija Pentti Forsström, Maanpuolustuskorkeakoulu.
Kiinan ja Venäjän suhteita sekä maailmanpoliittista asemaa arvioivat studiossa Ylen Venäjän kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen ja Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Viron konservatiivinen kansanpuolue Ekre kipuilee eurovaalien jälkeen. Puolueesta on käynnissä eroamisaalto. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Keskusta ja RKP vaihtoivat molemmat johtoaan viikonlopun puoluekokouksissa. Mikä muuttuu puolueissa uusien luotsien myötä? Vieraina Keskustan ja RKP:n uudet puheenjohtajat.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Tarja Oinonen, Seppo Kivimäki ja Anna Lehmusvesi. Tuottajat Hanna Juuti ja Marija Skara.
6/17/2024 • 50 minutes, 2 seconds
Suuren puoluekokousviikonlopun odotukset
Keskusta ja RKP saavat viikonloppuna uudet puheenjohtajat ja Vasemmistoliittokin hakee uutta luotsia. Miten kotimaan politiikassa asetutaan uusiin uomiin EU-vaalituloksen jälkeen? Vieraina vastaava päätoimittaja Erkka Railo, MustRead ja väitöskirjatutkija Theodora Helimäki, Helsingin yliopisto.
Suomi on mukana Nato-harjoituksessa Romaniassa. Bukarestista raportoi ulkomaantoimittaja Roni Kuronen.
Kiina ei osallistu Sveitsissä alkavaan rauhankonferenssiin. Mikä on Kiinan rooli Ukraina-politiikassa? Pekingistä raportoi Aasian kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Millaisin eväin ja odotuksin Ukrainan rauhanprosessia pohditaan viikonloppuna Sveitsissä? Vieraina asiantuntija Mikko Patokallio, CMI ja johtava tutkija Sinikukka Saari, Ulkopoliittinen instituutti.
Kultaranta-keskustelujen toinen päivä käynnistyy, mitä tänään luvassa? Politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta raportoi Presidentinlinnasta.
Juontaja Seija Vaaherkumpu, toimittaja Seppo Kivimäki, tuottaja Marija Skara.
6/14/2024 • 49 minutes, 59 seconds
G7-maiden johtajat tapaavat
Italiassa järjestetään G7-kokous- Mitä isäntämaa Italian pääministeri Georgia Meloni nostaa agendalle? Jenna Vehviläinen raportoi Italista.
Mitä G7-maat tavoittelevat? Miten suurvallat aikovat selvitellä yhteisiä uhkia, ovatko ratkaisut soveltuvia myös pienemmille maille?
Nato-maiden pääministerit kokoustavat. Brysselistä raportoi Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos.
Millaista on syöpähoidon taso Suomessa? Keskustelemassa ovat psykososiaalisen tuen päällikkö Katja Tähkä Syöpäjärjestöt ry:stä sekä ylilääkäri Timo Nykopp Kansallisesta syöpäkeskuksesta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Lotta Lautala ja Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
6/13/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Ranska uudella tiellä
prof. Louis Clerc, Turun yliopisto ja ohjelmajohtaja Juha Jokela, UPI.
Miten portugalilaiset äänestivät EU-vaaleissa? Lissabonista raportoi Erja Tuomaala.
Tilanne Puolan ja Ukrainan rajalla on jännittynyt. Puolasta raportoi Justas Stasevskij.
Ylen kone kertoo Kelan tukien jakautumisen postinumeroalueittain. Kela-konetta esittelee taloustoimittaja Heidi Sullström. Miksi tukien alueellisesta eriytymisestä on hyvä tietää? Vieraina tutkimusprof. Pasi Moisio, THL ja kaupunkimaantieteen prof. Mari Vaattovaara, Helsingin yliopisto.
Juontaja Seija Vaaherkumpu ja toimittaja Tarja Oinonen. Tuottaja Hanna Juuti.
Nuorten suosimasta chat-palvelusta on paljastunut ongelmia. Ylen MOT-toimitus selvitti palkitun, lasten perustaman Apua Nuorille -chatin taustoja. Haastateltavana toimittaja Veli-Pekka Hämäläinen.
Millaisin eväin tuoreet mepit lähtevät Brysseliin? Miten Suomen etua ajetaan, jos muiden eu-maiden huolet ovat toisaalla? Haastateltavana mepit Mika Aaltola (kok.), Maria Guzenina (sdp.) ja Maria Ohisalo (vihr.).
Ukrainan jälleenrakennuksesta keskustellaan Berliinissä. Mitä tässä vaiheessa voidaan tehdä, kun sota vielä jatkuu? Haastateltavana Ukrainan jälleenrakentamisen suurlähettiläs Antti Vänskä.
Kauppojen hyllyillä on nyt myytävävä vahvoja oluita ja siidereitä. Muuttuuko suomalainen juomakulttuuri) Haastateltavana tutkimusprofessori Pia Mäkelä THL:stä ja A-klinikkasäätiö toimitusjohtaja Hannu Jouhki. Vähittäiskaupan näkemyksistä kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Seppo Kivimäki, Lotta Lautala, Linda Vettanen. Tuottajana Marija Skara.
6/11/2024 • 50 minutes, 6 seconds
Ylen vaaliaamu: Eurovaalit
Ylen vaaliaamussa ruoditaan eurovaalien tuloksia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Kuulemme vaalituloksista Italiasta, Espanjasta, Kreikasta, Saksasta, Puolasta ja Ranskasta.
Millaisia asioita EU:ssa ajetaan seuraavat 5 vuotta? Kääntyykö EU-parlamentti oikealle? Millaiset asiat uhkaavat jäädä taka-alalle ja mitkä toisaalta nousevat tärkeimmiksi? Studiossa paikkansa näissä vaaleissa uusineet mepit Eero Heinäluoma SDP:stä ja Ville Niinistö vihreistä sekä Sirpa Pietikäinen kokoomuksesta.
EU:n yhtenäisyys kriisien keskellä. Eurooppa on kohdannut viime vuosina monenlaisia kriisejä, kuten koronaviruksen, Ukrainan sodan ja yleisen maailman turvallisuustilanteen heikkenemisen. Miten yhtenäisenä Euroopan unioni pysyy seuraavat viisi vuotta? Studiossa ovat tutkijatohtori Sanna Salo Ulkopoliittisesta instituutista sekä johtaja Jukka Savolainen Euroopan hybridiosaamiskeskuksesta.
Lähetyksen juontavat Anna Lehmusvesi ja Mikko Haapanen.
6/10/2024 • 1 hour, 39 minutes, 14 seconds
Eurovaalien odotuksia Saksasta, Rankasta, Italiasta ja Puolasta
Kuinka puoluejohtajat pärjäsivät Ylen suuressa eurovaalitentissä? Illan tentin antia ruotivat akatemiatutkija Timo Miettinen Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta Helsingin yliopistolta sekä kansainvälisten asioiden johtaja Janica Ylikarjula Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä.
Onko Ranska kertonut suunnitelmista lähettää koulutusjoukkoja Ukrainaan? Haastateltavana vanhempi tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista.
Millaisissa tunnelmissa eurovaaliviikonloppua odotetaan Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Puolassa. Euroteemoista raportoivat Anna Karismo, Annastiina Heikkilä, Justas Stasevski ja Jenna Vehviläinen.
Millainen tilanne on Libanonin ja Israelin rajalta? Toimittaja Tom Kankkonen raportoi.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajana Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
EU-vaalipäivään on enää kolme yötä. Millaisissa asetelmissa Suomessa mennään kohti vaaleja ja illan viimeistä Ylen suurta vaalitenttiä. Studiossa erikoistutkija Jenni Karimäki Turun yliopistosta, väitöskirjatutkija Johannes Lehtinen Tampereen yliopistosta sekä Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta.
Euroopan keskuspankin neuvosto kokoontuu tänään korkokokoukseensa. EKP:n odotetaan pitkästä aikaa laskevan ohjauskorkoja. Frankfurtista raportoi Anna Karismo.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on paraikaa vierailulla Suomessa. Mitä pääsihteerin tänään tapaava puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) odottaa vierailulta?
Mikä merkitys Stoltenbergin ensimmäisellä vierailulla Nato-Suomeen on? Studiossa Ylen Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos.
Ulkomaanlehtikatsaus Espanjasta, toimittaja Maija Salmi.
Juontaja Mira Stenström, toimittaja Roosa Kajander. Tuottaja Hanna Juuti.
6/6/2024 • 50 minutes, 1 second
Mitä länsijoukot tekisivät Ukrainassa?
Kuinka aktiivisesti suomalaiset äänestivät ennakkoon? Haastateltavana vaalijohtaja Arto Jääskeläinen Oikeusministeriöstä
Miksi nyt puhutaan länsijoukkojen lähettämisestä Ukrainaan? Keskustelemassa vanhempi tutkija Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista sekä kenraali evp., kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok.).
Mitä nuoret itä-Suomessa ajattelevat rajan sulkemisesta?
Suomalaisten teiden kunto ja kuopat. Teistä ja korjausvelasta keskustelemassa ovat toimialajohtaja Virpi Anttila Väylävirastosta ja toiminnanjohtaja Pasi Nieminen Autoliitosta sekä toimitusjohtaja Anssi Kujala SKAL:ista.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajana Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
6/5/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Miten suojautua vaalivaikuttamiselta?
Miten Lähi-idässä suhtaudutaan ajatukseen tulitaukosopimuksesta? Vieraina Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola, Helsingin yliopisto ja Lähi-idän ja islamin tutkija Joonas Maristo.
Rauhattomuudesta vaalikentillä on kiirinyt tietoja eri puolilta Eurooppaa. Miten EU-vaalien kampanjointi on sujunut Espanjassa? Barcelonasta raportoi Maija Salmi.
Vaalivaikuttaminen voi olla suurinta vain muutama päivä ennen vaalipäivää. Miten tarkkana pitää äänestäjän olla, jotta saa vain oikeaa tietoa? Vieraina tutkija Elisa Kannasto Seinäjoen ammattikorkeakoulusta sekä projektitutkija Dominic Saari Jyväskylän yliopistosta.
Europarlamenttivaalien viimeinen ennakkoäänestyspäivä on koittanut. Vierailemme ennakkoäänestyspaikoilla Turussa, Mikkelissä ja Puumalassa.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Satu Heikkilä ja Roosa Kajander. Tuottaja Hanna Juuti.
6/4/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Miten EU-vaalit vaikuttavat ilmastopolitiikkaan?
Millaista ilmastopolitiikka uudelta europarlementilta odotetaan? Mitä toiveita yrityksillä on EU:n ilmastopolitiikan ja jopa sääntelyn suhteen?
Haastateltavana professori Kati Kulovesi Itä-Suomen yliopistosta sekä johtava asiantuntija Janne Peljo EK:sta
Saksa antoi Ukrainalle luvan iskeä saksalaisaseilla Venäjän maaperällä. Millaisia vaikutuksia ja kuinka pian tällä voi olla Ukrainan sodan tilanteeseen? Haastateltavana sotatieteen dosentti Ilmari Käihkö.
Kesän työllisyysnäkemät? Löytyikö kesäksi töitä, entä riittitkö tekijöitä? Työllisyystilanteesta keskustelemassa tutkimusjohtaja Olli-Pekka Ruuskanen PTT:stä sekä johtava tutkija Merja Kauhanen Laboresta. Haastateltavana myös yrittäjä Nietos Huhtala.
Britanniassa valmistaudutaan parlamenttivaaleihin. Toimittaja Kirsi Crowley raportoi Britannian vaalikampailusta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Mikko Haapanen ja Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
6/3/2024 • 50 minutes, 1 second
Miten Pohjoismaat auttavat Ukrainaa?
Pohjolan turvallisuustilanne on esillä tänään alkavassa Pohjoismaiden päämiesten huippukokouksessa Tukholmassa. Millaisiin käänteisiin pitää vielä varautua ja mitä Ukraina meiltä odottaa? Studiossa Ulkopoliittisen instituutin vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa ja Venäjä-asiantuntija Hanna Smith. Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Kuivuus hankaloittaa nyt maanviljelystä. Tulevan kauden satonäkymistä keskustelemassa Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Csaba Jansik sekä kasvintuotannon kehityspäällikkö Sari Peltonen ProAgria keskusten liitosta. Puhelimessa maitotilallinen Matti Kivelä Sysmästä.
Kouluvuosi alkaa olla taputeltu, millaisin tunnelmin oppilaat lähtevät kesälaitumille? Aänessä yhdeksäsluokkalaiset Mindy Lindroos ja Minni-Maria Koivunen länsisuomalaisesta Ruskon kunnasta. Toimittajana Tarja Hiltunen.
Juontaja Mira Stenström, toimittaja Elina Sonkajärvi ja tuottaja Hanna Juuti.
5/31/2024 • 49 minutes, 48 seconds
Millaista on kestävä vedenkäyttö Euroopassa?
Kuria vai luovia ratkaisuja, millaiset keinot vahvistavat peruskoulua? Peruskoulun lukuvuosi on päätöksessä. Peruskoulun haasteista ja onnistumisesta keskustelemassa tutkija Päivi Nilivaara Tampereen yliopistosta sekä puheenjohtaja Katarina Murto OAJ:stä.
Suomensukuiset kansat kohtaavat Marin tasavallassa. Paikalta raportoi kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Millaista on kestävä vedenkäyttö? Miten Euroopan unioni säätelee yritysten vesivastuullisuutta? Haastateltavan kansainvälisten vesiasioiden erityisasiantuntija Antti Rautavaara Ulkoministeriöstä sekä johtava tutkija Suvi Sojamo Suomen ympäristökeskuksesta.
Ulkomaanlehtikatsausta tulee Kiovasta. Ukrainalaisia lehtiä on lukenut Maxim Fedorov.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajana Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
5/30/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Sääntöjä sähköpotkulautailuun
Eurovaalien ennakkoäänestys käynnistyy tänään. Kampanjoivatko puolueet teemoilla, joista EU-parlamentissa todella päätetään? Ja mitä parlamentin joukkoa tulet kannattaneeksi, kun annat äänesi kotimaisen puolueen ehdokkaalle? Vieraina äänestyskäyttäytymiseen perehtynyt väitöskirjatutkija Theodora Helimäki Helsingin yliopistosta ja yliopistonlehtori Hanna Tuominen Eurooppa-tutkimuksen keskuksesta. Puhelimessa vaalijohtaja Arto Jääskelänen oikeusministeriöstä.
Yhdysvaltoja kohahduttaneessa Donald Trumpin hyssyttelyoikeudenkäynnissä on loppulausuntojen aika. Washingtonista raportoi Iida Tikka.
Mihin suuntaan kuolemanrangaistusten määrä on kehittymässä maailman mullistusten myötä? Puhelimessa Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson.
Kevään myötä kadunvarsille ilmestyivät taas sähköpotkulaudat, joiden suosio kasvaa vuosi vuodelta. Skuuttiajelua säädellään nyt entistä tarkemmin, jotta onnettomuuksilta vältyttäisiin. Vieraina Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen ja yksikön johtaja, liikenneneuvos
Saara Reinimäki, Liikenne- ja viestintäministeriö. Puhelimessa yhteiskuntavastaava Hannu Oskala
Voi Technology Finland.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Mira Stenström, Veera Sinervo ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti.
5/29/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Suomalaisten näkemyksiä turvallisuudesta ja puolustuksesta
Suomalaisten odotukset turpopolitiikalle eurovaaleissa. Entä kuinka muissa EU-maissa näitä asioita katsotaan? Haastateltavana yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass ja professori Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta.
Etelä-Korea, Kiina ja Japani neuvottelevat vapaakauppasopimuksesta. Maiden uusista suhteista raportoi kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Norja, Irlanti ja Espanja tunnistavat Palestiinan valtion. Onko tunnustamisella jotain merkitystä sotatilanteen kannalta? Eteneekö kahden valtion malli tai saadaanko rauhaa? Haastateltavana asiantuntija Laura Hendry rauhanvälitysjärjestö CMI:stä sekä väitöskirjatutkija Bruno Jäntti Helsingin yliopistosta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Anssi Väisänen ja Veera Sinervo. Tuottajana Marija Skara.
5/28/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Miten EU sääntelee Suomen metsiä?
Tasavallan presidentti Alexander Stubbin valtiovierailu Virossa käynnistyy. Miten Suomen ja Baltian maiden yhteistyö sujuu tilanteessa, jossa ilkeyksiä ilmaantuu Itämeren alueella? Tallinnasta raportoi Rain Kooli. Keskustelemassa tutkija Joel Linnainmäki Ulkopoliittinen instituutti ja Pohjoisen Euroopan yksikön päällikkö Katja Kalamäki, ulkoministeriö.
Millaista keskustelua Suomen metsistä käydään tulevissa europarlamenttivaaleissa? Vieraina tutkimusylijohtaja Antti Asikainen, Luonnonvarakeskus ja väitöskirjatutkija Teemu Harrinkari, Helsingin yliopisto.
Miten pyyhkii vanhalla talousveturilla Japanilla nyt? Tokiosta raportoi Heikki Valkama.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Anssi Väisänen ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
5/27/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Taantuma taittumassa?
Taantuma taittumassa vai onko liian varhaista huokaista helpotuksesta? Millaisissa talousnäkymissä Suomi suuntaa kesään? Haastateltavana pääekonomisti Patrizio Lainà STTK:sta ja ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä.
Ranskassa oikeisto nousee. Annastiina Heikkilä raportoi.
Millainen vaikuttaja Kansainvälinen rikostuomioistuin on? Kuinka politisoituneita ICC:n päätökset ovat? Keskustelemassa apulaisprofessori Rinna Kullaa sekä rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta.
Maastopalot ovat työllistäneet viranomaisia viimepäivinä. Haastateltavana pelastusylitarkastaja Tommi Luhtaniemi sisäministeriön pelastusosastolta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajana Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
5/24/2024 • 50 minutes, 1 second
Venäjä yllätti merirajasuunnitelmalla
Illan eurovaalitentissä kohtasivat suurimpien puolueiden puheenjohtajat Antti Lindtman (sd), Petteri Orpo (kok) ja Riikka Purra (ps). Miten tentti meni, sitä arvioimassa politiikan tutkijat Johanna Kantola ja Emilia Palonen.
Kärkiehdokkaat Euroopan komission johtoon kohtaavat Brysselissä alkuillasta. Mitä tältä tentiltä voi odottaa, puhelimessa akatemiatutkija Timo Miettinen, Helsingin yliopisto.
Venäjän merirajojen siirtämisaie mietityttää: onko kyse hybridivaikuttamisesta vai ei? Keskustelemassa tutkija Jyri Lavikainen, Ulkopoliittinen instituutti sekä varajohtaja Kristi Raik, Viron kansainvälinen puolustustutkimuskeskus ICDS. Äänessä myös merisotaopin opettaja Perttu Trontti Maanpuolustuskorkeakoulusta. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Ulkomaanlehtikatsaus Ranskasta, toimittajana Jari Mäkinen.
Juontajana Mira Stenström, toimittajat Anssi Väisänen ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti.
5/23/2024 • 49 minutes, 48 seconds
Takaako uusi lakiehdotus rajaturvallisuuden?
Kuinka puoluejohtajat pärjäsivät eurovaalitentissä? Illan tentin sisältöä ruotimassa ovat yliopistolehtori Hanna Tuominen ja väitöskirjatutkija Antti Ronkainen. Sanna Savikko haastattelee.
Mitä uusi käännyslaki merkitsee rajalle? Haastateltavina oikeustieteen professori Outi Korhonen Turun yliopistosta sekä professori Jussi P. Laine Itä-Suomen yliopistosta.
Eurovaalitentti etkot. Millaisilla teemoilla sdp, kokoomus ja perussuomalaiseet tähtäävät Euroopan parlamenttiin? Haastateltavina eduskuntapuolueiden ryhmänjohtajat Tytti Tuppurainen (sdp.), Matias Marttinen (kok.) ja Jani Mäkelä (ps.).
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Veera Sinervo ja Sanna Savikko. Tuottajana Marija Skara.
5/22/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Presidentin kuolema aiheutti Iranissa valtatyhjiön
Ylen EU-vaalitentissä ottivat mittaa toisistaan pienimmät eduskuntapuolueet KD, RKP ja Liike Nyt. Miten tentti meni? Sitä ruotimassa Helsingin yliopiston akatemiatutkija Timo Miettinen ja tutkijatohtori Sanna Salo Ulkopoliittisesta instituutista.
Iranin presidentin kuolema helikopteriturmassa aiheutti maahan valtatyhjiön. Mitä Iranissa nyt tapahtuu? Vieraina etäyhteydellä Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren ja ihmisoikeusaktivisti Eva Tawasoli.
Illan EU-vaalitentin etkot. Millaisilla teemoilla puolueet suuntaavat eurovaaleihin? Haastateltavana eduskuntaryhmien puheenjohtajat Antti Kurvinen (kesk), Atte Harjanne (vihr) ja Jussi Saramo (vas).
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Satu Heikkilä ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti
5/21/2024 • 50 minutes, 19 seconds
Miten saamelaisten totuus- ja sovintoprosessi edistyy?
Iranin presidentin ja ulkoministeri ovat kuolleet helikopterionnettomuudessa maan koillisosissa. Mitä onnettomuus merkitsee Lähi-idän herkässä tilanteessa. Haastateltavana Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.
Naton luomat mahdollisuudet Suomen teollisuudelle. Haastateltavana pääsihteeri,
Tuija Karanko Puolustus- ja ilmailuteollisuus PIA ry:stä
Miten saamelaisten totuus- ja sovintoprosessi edistyy? Haastateltavana Saamelaisten totuus- ja sovintokomission puheenjohtaja Hannele Pokka ja Saamelaispaliskunnat ry:n puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio.
Eurovaalitentin etkot. Millaisilla teemoilla puolueen suuntaavat eurovaaleihin. Haastateltavana Liike Nytin eurovaaliehdokas (varakansanedustaja) Nina Nummela, kristillisdemokraattien varapuheenjohtaja Mika Poutala ja ruotsalaisen kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Otto Andersson
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Atte Uusinoka ja Anssi Väisäinen. Tuottajana Marija Skara.
5/20/2024 • 50 minutes, 5 seconds
Pitääkö eurovaalikentillä pelätä?
Politiikanteko tiivistyy kesän kynnyksellä. Rajalaki jakaa eduskuntaa ja lakkolait pian voimaan. Vieraina kansanedustajat Jukka Kopra (kok), Suna Kymäläinen (sd) ja Bella Forsgrén (vihr).
Slovakiassa toivutaan pääministerin murhayrityksestä. Bratislavasta raportoi Anna Karismo.
Uhkaako poliittinen väkivalta eurovaalikampanjointia, joka käy kuumana ympäri Eurooppaa? Tunnelmat Brysselistä Hannele Muilu, Kööpenhaminasta Karoliina Kantola ja Ranskan Antibesista Annastiina Heikkilä.
Venäjän presidentti Putinin Kiinan-vierailu alkaa olla lopuillaan. Maat sopivat tiivistävänsä taloudellista ja poliittista yhteistyöstä. Pekingistä raportoi Mika Hentunen.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Satu Heikkilä ja Mikko Haapanen. Tuottaja Hanna Juuti.
5/17/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Venäjän ja Kiinan johtajat tapaavat
Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Kiinassa. Kiinan kirjeenvaihtaja Mika Hentunen raportoi.
Mikä on Kiinan merkitys Venäjälle? Entä kuinka Kiina hyötyy Venäjästä. Keskustelemassa Pami Aalto ja vanhempi tutkija Jyrki Kallio Ulkopoliittisesta instituutista.
Uhkaako alkoholilain muutos suomalaisten terveyttä? Terveyden ja alkoholin saatavuuden yhteyksistä ovat keskustelemassa tutkimusprofessori Pia Mäkelä THL:stä ja toiminnanjohtaja Juha Mikkonen EHYT ry:stä. Kuulemme myös kuinka Pienpanimoliitto suhtautuu alkoholiuudistukseen, haastateltavana puheenjohtaja Jyri Ojaluoma.
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Virosta, jossa lehtiä on lukenut toimittaja Rain Kooli.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Anssi Väisänen.Tuottajana Marija Skara.
5/16/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Miten tieto saadaan turvaan hakkereilta?
Venäjän sisäpoliittisen vallan uusjaon vaikutukset sotatilanteeseen Ukrainassa. Vieraina johtava tutkija Sinikukka Saari, Ulkopoliittinen instituutti ja Ukrainan sotaa seuraava asiantuntija John Helin. Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Trump-käräjillä odotellaan puolustuksen puheenvuoroja. Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Punaisen Ristin kenttäsairaala auki Gazassa Suomen Punaisen Ristin avulla. Puhelimessa kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, SPR.
Miten kansalainen voi turvata tietonsa tietomurroilta? Vieraina tietosuojalvaltuutettu Anu Talus ja kyberuhkatiedustelupäällikkö Laura Kankaala, F-Secure.
Pohjoisen kevättulvat pian huipussaan. Puhelimessa tutkija Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskus.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Anssi Väisänen ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
5/15/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Miksi Georgiassa vastustetaan hallituksen suunnitelmia?
Millainen tilanne on Harkovan alueella? Haastateltavana Ukrainan sodan asiantuntija Emil Kastehelmi
Georgiassa osoitetaan mieltä. Miksi kansa vastustaa "agenttilakia"? Miten käy Georgian EU-pyrkimysten? Keskustelemassa tutkija Tyyne Karjalainen Ulkopoliittisesta insituutista ja väitöskirjatutkija Eemil Mitikka Aleksanteri-insituutista.
Euroopan unionin valtiovarainministerit kokoustavat Brysselissä. Hannele Muilu raportoi.
Elämää varten vai monivuotinen pääsykoe yliopistoon? Lukioita uudistetaan, mutta millaista oppia saavat opiskelijat? Keskustelemassa varapuheenjohtaja Vladislava Silkina Suomen lukiolaisten liitosta ja ylijohtaja Petri Lempinen OKM:stä.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Elina Sonkajärvi ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
5/14/2024 • 49 minutes, 42 seconds
Voidaanko Hamasin ja Israelin taistelut saada katkeamaan diplomatialla?
Georgiassa mielenosoitukset ovat kiihtyneet. Kansa yrittää estää poliitikkoja pääsemästä parlamenttitaloon jatkamaan kiistellyn Venäjä-lain käsittelyä. Tbilisistä raportoi Antti Kuronen.
Lähi-idän tilanne ja diplomatia. Neuvottelut Israelin ja äärijärjestö Hamasin välillä katkesivat Kairossa ja mahdollisuutta tulitaukoon on haettu jo pitkään. Miten rauhaa voidaan välittää, kun tilanne Gazassa on edelleen erittäin kireä? Studiossa ulkoministeriön Lähi-idän osaston päällikkö Riikka Eela ja Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta. Sotilaallista tilannetta avaa Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen osastopäällikkö Juha Mäkelä.
Yksityiskoulujen nelipäiväinen työnseisaus käynnistyy tänään. Opetusalan ammattijärjestö OAJ, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Ammattiliitto Jyty eivät ole päässeet sopuun Sivistysala ry:n eli Sivistan kanssa. Työehtosopimus umpeutui maaliskuun lopussa. Puhelimessa Sivistan työmarkkinajohtaja Hanne Salonen.
Liikuttaako EU-vaali nuoria uurnille? Nuorisoalan kattojärjestön Allianssin mukaan nuorten äänestysaktiivisuus vuoden 2019 eurovaaleissa jäi 24 prosenttiin. Miksi vaalit eivät kiinnosta suomalaisia nuoria ja mihin äänestämällä voi vaikuttaa? Studiossa nuorten osallisuushankkeiden asiantuntija Iina Helenius Allianssista ja professori Janne Tukiainen Turun yliopistosta.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Veera Sinervo ja Satu Heikkilä. Tuottajana Hanna Juuti.
5/13/2024 • 49 minutes, 47 seconds
Venäjän vastaisia pakotteita halutaan kiristää ja laajentaa
Venäjän pakotteet kiristyvät, mutta onko niillä vaikutusta? Vieraina vanhempi neuvonantaja Laura Solanko, Suomen Pankki ja Petri Vuorio, EK. Puhelimessa talous- ja sosiaalihistorian prof. Jari Eloranta, Helsingin yliopisto.
Tutkimusuupumus valtasi suomalaiset. Tilastokyselyihin vastaajat ovat kiven alla. Puhelimessa yliaktuaari Henna Attila, Tilastokeskus.
Mielenilmaukset ja elämäntapa-aktivismi. Miksi toiset ovat aktiivisempia ottamaan kantaa asioihin kuin toiset? Vieraina yliopettaja Pia Lundbom, Humak ja projektijohtaja Hannu-Pekka Ikäheimo, Sitra.
Millaisissa tunnelmissa Ruotsissa valmistaudutaan euroviisufinaaliin? Malmöstä raportoi Antti Kuronen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Anssi Väisänen ja Matti Konttinen. Tuottaja Hanna Juuti.
5/10/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Hyötyykö Putin ydinaseilla uhittelusta?
Mikä on tilanne Gazassa? Haastateltavana Lähi-idän mediasodan asiantuntija Tapio Kujala.
Venäjä suunnitellut taktisia ydinkokeita ja vienyt eliittijoukkoja Ukrainan rajalle. VEnäjän toimista ja Ukrainan tilanteesta keskustelemassa erikoistutkija Pentti Forsström MPKK:sta sekä apulaisprofessori Katri Pynnöniemi Helsingin yliopistosta.
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin puhe sodanvastaisista mielenosoituksista. Kuinka Biden on kommentoinut Israelin toimia? Toimittaja Juri von Bonsdorf raportoi.
Millaisella tolalla on festivaalibusiness Suomessa? Haastateltavana toiminnanjohtaja Kai Amberla Finland Festivals ry:stä sekä erikoistutkija Mervi Luonila Kulttuuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporesta.
5/8/2024 • 50 minutes, 1 second
Israelin armeija aloitti evakuoinnit Gazan eteläosissa, miten siviilien käy?
Israelin asevoimat aloitti Rafahin evakuoimisen, samalla kun neuvottelut tulitauosta kariutuivat jälleen. Kuinka lähellä maahyökkäystä ollaan ja mikä on siviilien tilanne Gazassa? Otamme etäyhteyden YK:n palestiinalaispakolaisjärjestön UNRWA:n Gazan toimiston varajohtajaan Heli Uusikylään. Studiossa keskustelemassa Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ja konfliktinratkaisujärjestö CMI:n asiantuntija Laura Hendry.
Kuinka rajuihin säästöihin hyvinvointialueet joutuvat ja miten se vaikuttaa potilaisiin ja asiakkaisiin? Varsinais-Suomen hyvinvointialue suunnittelee lomauttavansa lähes koko henkilöstönsä, kun se tavoittelee 30 miljoonan lisäsäästöjä. Siun sote Pohjois-Karjalassa haki vastaavia säästöjä muun muassa vuokratyövoimasta ja sijaisista karsimalla, mutta suunnitelmat kariutuvat hallinto-oikeudessa. Alijäämien kanssa kamppailevat myös monet muut hyvinvointialueet. Studiossa aiheesta keskustelevat HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen ja sosiaali- ja terveysministeriön sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausosaston päällikkö Kari Hakari. Puhelimessa Satakunnan hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila.
Suomi karsii Euroviisujen loppukilpailuun Malmössä. Paikalta raportoi toimittaja Ville Vedenpää.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Veera Sinervo ja Rasmus Montonen. Tuottaja Jaakko Parkkinen.
5/7/2024 • 50 minutes, 5 seconds
Millaiset ovat Kiinan ja Euroopan suhteet?
Kiinan presidentti Xi Jinping vierailee Euroopassa. Millä mallilla ovat Euroopan ja Kiinan suhteet? Haastateltavana professori Louis Clerc sekä Juha Vuori Turun yliopistosta.
Turkki muutti Israel-politiikkaansa. Toimittaja Maija Liuhto raportoi Istanbulista.
Opiskelijoiden mielenoistusten syitä ja vaikutuksia. Leviävätkö yliopistomielenosoitukset Eurooppaan? Haastateltavana väitöskirjatutkija Mila Seppälä Turun yliopistosta ja tutkija Georg Boldt Helsingin yliopistosta
Kevään siitepölykausi, haastateltavana dosentti Annika Saarto.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
5/6/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Koetellaanko kyberturvallisuutta, kun eurovaalit lähestyvät?
Kyberturvallisuus eurovaalien alla. Helsingin kaupunki kertoi vappupäivänä, että sen tietojärjestelmiin on mahdollisesti tehty tietomurto ja että järjestelmissä on havaittu epäilyttävää liikennettä Venäjältä. Eurovaalit ovat kuukauden päässä, miten valmiita olemme mahdollisiin häiriöihin? Studiossa Kyberturvallisuuskeskuksen johtava asiantuntija Juhani Eronen ja Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori Mikko Kiviharju.
Perjantaina vietetään kansainvälistä lehdistönvapauden päivää. Euroopassa käydään sotaa ja tiukka taloustilanne haastaa myös mediaa? Miten lehdistö suhtautuu kriiseihin ja ajautuuko se noudattelemaan hallitusten tarjoamia perusteluja poliittisiin ratkaisuihin? Studiossa mediatutkija Anu Koivunen Turun yliopistosta ja Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen.
Gazan tulitaukoneuvottelujen tulos. Israelin ja Hamasin välinen sota on jatkunut yli puoli vuotta ja humanitaarinen tilanne Gazan alueella on katastrofaalinen. Tilannetta avaa Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.
Kiinan presidentti Xi Jinping matkustaa Eurooppaan ensi viikolla. Vierailun ohjelmassa on ainakin tapaamisia esimerkiksi Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin kanssa. Vierailusta raportoi Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Juontajana Justus Laitinen. Toimittajat Anssi Väisänen ja Mira Stenström. Tuottaja Jaakko Parkkinen.
5/3/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Näivettääkö hallituksen talouspolitiikka Suomea?
Keskustan ja Liike Nytin välikysymystä hallituksen talouspolitiikasta käsitellään tänään eduskunnassa. Miksi hallituksen talouspäätökset ovat opposition mielestä vääriä? Studiossa kansanedustajat Markus Lohi (kesk.), Harry Harkimo (liik.) ja Vilhelm Junnila (ps.).
Eurovaaleissa povataan laitaoikeiston nousua. Itävallassa Vapauspuolue on vahvassa asemassa. Toimittaja Justas Stasevskijn raportti Wienistä.
Kansanedustaja Timo Vornasen (ps.) epäilty aseen käyttö Helsingin keskustassa lähes viikko sitten on yllättänyt ja järkyttänyt. Mitkä ovat tapauksen poliittiset, mutta myös rikosoikeudelliset seuraukset? Haastateltavina Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä, Iltalehden politiikan toimituksen tuottaja Elli Harju ja Ylen rikos- ja oikeustoimittaja Tuomas Rimpiläinen.
Ulkomaanlehdet, Sara Saure, Ateena.
Juontajana Atte Uusinoka, toimittajana Satu Heikkilä, tuottajana Marija Skara.
5/2/2024 • 49 minutes, 53 seconds
EU-vaalit lähestyvät, millaista valtaa mepit käyttävät?
Miten Gazaa hallitseva terroristijärjestö Hamas vastasi Israelin uuteen tulitaukoehdotukseen? Haastattelussa Suomen Lähi-idän instituutin säätiön tutkija Antti Tarvainen.
EU-vaalit lähestyvät. Millaista valtaa mepit käyttävät ja mitä parlamentin toiminnasta olisi hyvä ymmärtää? Studiovieraina Ulkopoliittisen instituutin Euroopan unioni-tutkimusohjelman ohjelmajohtaja Juha Jokela ja Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen professori Johanna Kantola.
Viro on Venäjän hyökkäyssodan alkamisen jälkeen järjestelmällisesti karkottanut maasta Venäjä-mielisiä aktivisteja, vaikka nämä olisivat asuneet maassa pitkäänkin. Toimittaja Rain Koolin raportti Tallinnasta.
Venäjän epäillään häiritsevän laajasti gps-signaaleja. Häirintä on vaikuttanut viime aikoina erityisesti Finnairin lentoihin Tarttoon. Miten ilmailun turvallisuus taataan? Haastateltavina tutkimusjohtaja Martti Lehto Jyväskylän yliopistosta ja johtaja Jari Pöntinen Traficomista.
EU:n maatalousministerit kokoustivat maanantai-iltana Luxemburgissa. Hellittävätkö Ukrainan viljaan kohdistuvat rajoitukset viimein? Kokouksen antia ruotii tutkimusprofessori Jyrki Niemi Luonnonvarakeskuksesta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Veera Sinervo ja Anssi Väisänen, tuottajana Marija Skara.
4/30/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Onko Venäjä tekemässä läpimurtoa itäisessä Ukrainassa?
Ukrainan tilanne rintamalla vaikeutuu. Viime viikolla uutisoitiin, että yhtä osaa maan eliittijoukoista pyrittiin lepuuttamaan, mutta Venäjä pääsikin etenemään tyhjiin juoksuhautoihin. Miten vakava läpimurron uhka itäisellä rintamalla on? Studiossa Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja Pasi Hrivonen ja Ukrainan sotaa seuraavan Black Bird Groupin asiantuntija John Helin.
Gazan humanitaarinen tilanne vaikenee samalla, kun Israelin maaoperaatiota Rafahiin valmistellaan. Lisäksi väkivalta lisääntyy Länsirannalla. Puhelimessa Suomen Ramallahin yhteystoimiston päällikkö Päivi Peltokorpi.
Kuluttajan talousnäkymä. Talousennusteet povaavat varovaista kasvua ensi vuodelle ja korkojen odotetaan laskevan kesästä eteenpäin. Hallituksen arvonlisäveron korotus tuntuu kuitenkin jokaisen kukkarossa. Lisäksi taantuma on lisännyt työttömyyttä. Miltä näyttää lähitulevaisuus kuluttajan näkökulmasta? Studiossa Helsingin yliopiston kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja, professori Mika Pantzar Helsingin yliopistosta ja Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Espanjan pääministeri Pedro Sanchez pohtii jatkoaan vaimonsa kohtaamien perättömiksi todettujen korruptiosyytösten jälkeen. Barcelonasta raportoi Maija Salmi.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittaja Seppo Kivimäki. Tuottaja Jaakko Parkkinen.
4/29/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Lännen sotaharjoitukset harmittavat Venäjää
Tänään alkava Arrow24-sotaharjoitus on kirvoittanut Venäjältä kommenttia. Millaista on Venäjän uhittelun retoriikka? Studiossa vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa, Ulkopoliittinen instituutti ja Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen.
Trumpin syytesuojatapauksen kuulemiset käynnissä. Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Irlannin taloudessa menee vaihteeksi hyvin. Dublinista raportoi Eeva Eronen.
Suomalaisen oikeusvaltion tila. Vieraina korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi sekä puheenjohtaja Hanna Räihä-Mäntyharju, Suomen asianajajaliitto. Puhelimessa julkisoikeuden prof. Janne Salminen, Turun yliopisto.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Rasmus Montonen ja Anssi Väisänen. Tuottaja Hanna Juuti.
4/26/2024 • 50 minutes
Ukraina tarvitsee jatkuvaa aseapua
Ukrainan aseapupaketti Yhdysvalloilta alkaa olla selvä. Riittääkö tuki Ukrainalle? Vieraina johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak, Ulkopoliittinen instituutti ja toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä, Nordic West Office. Ukrainasta raportoi Hanna Visala.
Valtiovarainministeriö julkaisee tänään talousennusteensa. Millä eväin Suomen talous kohenee? Vieraina vieraileva prof. Vesa Vihriälä ja makrotaloustieteen prof. Niku Määttänen, Helsingin yliopisto.
Ulkomaanlehtikatsaus Italiasta, toimittajana Jenna Vehviläinen.
Lukiolaiset marssivat aamupäivällä ulos kouluistaan vastustaakseen hallituksen leikkauksia. Haastattelussa opiskelijat Linda Pihlaja ja Aada Niva sekä rovaniemeläisen Lyseonpuiston lukion rehtori Osmo Huhtala. Toimittaja Mia Sivula.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Veera Sinervo ja Rasmus Montonen. Tuottajat Hanna Juuti ja Jaakko Parkkinen.
4/25/2024 • 50 minutes, 2 seconds
Miten työvoimapulasta kärsivä sosiaaliala selviää?
Sosiaalityön työvoimapula. Hallitus päätti kehysriihessä 100 miljoonan euron säästöistä sosiaalialalle ja samalla laskea sosiaalityöntekijöiden sijaisten pätevyysvaatimuksia. Pystytäänkö tällä paikkamaan työvoimapulaa vai kärsivätkö palvelut? Millä muilla tavoilla työvoimapulaa voitaisiin helpottaa? Studiossa Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori Minna Kivipelto ja lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelualuejohtaja Mari Ahlström Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelta. Puhelimessa Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Nordean julkaisee tuoreen talousennusteensa. Mihin suuntaan Suomen talous on menossa? Puhelimessa Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.
Ihmisoikeudet Suomessa. Amnesty International julkaisee vuosiraporttinsa keskiviikkona. Suomessa on käyty kiivasta keskustelua perustuslain ja kansainvälisten sopimusten antamasta turvasta ja toisaalta kansallisen turvallisuuden takaamisesta. Miten ihmisoikeudet toteutuvat ja voidaanko niistä joustaa? Studiossa Amnesty Internationalin Suomen-osaston ihmisoikeustyön johtaja Niina Laajapuro ja yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman.
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken vierailee Kiinassa. Suurvallat ovat olleet nihkeissä väleissä ja tätäkin vierailua värittävät jännitteiset suhteet. Pekingistä raportoi kirjeenvaihtajamme Mika Hentunen.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Satu Heikkilä ja Elina Sonkajärvi. Tuottajana Jaakko Parkkinen.
4/24/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Oppositio ryöpyttää hallitusta sairaalaleikkauksista
Opposition välikysymys sairaalaverkon karsimisesta tänään eduskuntaan. Vieraina sosiaali- ja terveysvaliokunnan pj Krista Kiuru (sd) ja varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok). Kouvolan yöpäivystys lakkaa, puhelimessa johtajaylilääkäri, toimialajohtaja Marja-Liisa Mäntymaa, Terveyden ja sairaanhoidon palvelut, Kymenlaakson hyvinvointialue.
Yksityiskoulujen opettajia lakkoon, puhelimessa neuvottelujohtaja Petri Lindroos, Opettajien ammattijärjestö OAJ.
Pikamuoti syö markkinoita kotimaisilta vaatetuottajilta. Vieraina prof. Terhi-Anna Wilska, Jyväskylän yliopisto ja johtava asiantuntija Emilia Gädda, Suomen Tekstiili ja Muoti ry.
Tasavallan presidentti Alexander Stubb ensivierailulle Ruotsiin. Tukholmasta raportoi Janne Toivonen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Roosa Kajander ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
4/23/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Ykkösaamu
Iranin ja Israelin välinen kostonkierre. Tuoreimmat tiedot Israelista kertoo ulkomaantoimittaja Antti Kuronen. Keskustelemassa Lähi-idän ja islamin tutkija Joonas Maristo Helsingin yliopistosta ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtaja, eversti Pasi Hirvonen.
Yhdysvallat äänesti viikonloppuna Ukrainan tukipaketista. Toimittaja Maxim Fedorov raportoi Kiovasta, Ukrainasta.
Miten Suomi lähtee pyrkimään ylös taantumasta? Vierainamme johtaja Mika Maliranta Työn ja talouden tutkimus Laboresta sekä pääanalyytikko Antti Saari OP:stä.
Lisäksi vientiyritysten näkymistä kertoo uudistuvan teollisuuden johtaja Matti Mannonen Teknologiateollisuudesta.
Sään ääri-ilmiöt kurittivat Eurooppaa viime vuonna. Haastattelussa ympäristömuutoksen professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta.
Juontajana Justus Laitinen.
4/22/2024 • 49 minutes, 44 seconds
Intian merkitys nousussa
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vierailee tänään itärajalla. Lappeenrannasta raportoi Maria Stenroos.
Millaista maahanmuuttopolitiikkaa Suomi ja EU jatkossa toteuttavat? Vieraana maahanmuutto-osaston ylijohtaja Minna Hulkkonen, sisäministeriö ja eurooppatutkimuksen dosentti Hanna Tuominen, Helsingin yliopisto.
Intiassa käydään pian parlamenttivaaleja, Kalkutasta raportoi Mikko Leppänen.
Intian merkitys kauppakumppanina Suomelle ja koko maailmalle kasvaa. Vieraina Aasian aluejohtaja Jusa Susia, Business Finland ja tiiminvetäjä Ville Andersson, Eteläisen Aasian yksikkö, ulkoministeriö.
Odotukset Ukraina-tuen äänestykselle, Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Rasmus Montonen ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
4/19/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Jääkö Ukrainan tukeminen Lähi-idän tilanteen varjoon?
Jääkö Ukrainan tuki Lähi-idän kriisin jalkoihin? Ukraina kärsii henkilöstö- ja ammuspulasta samalla, kun lännen apu laahaa. Maan johto on antanut kitkeriä kommentteja sen jälkeen, kun Israel ja sen liittolaiset torjuivat käytännössä täysin Iranin laajan ilmaiskun. Eurooppa-neuvoston ylimäääräisessä kokouksessa käsitellään Ukrainan tukemista ja Yhdysvaltojen odotetaan äänestävän massiivisesta apupaketista tällä viikolla. Tuleeko apu ajoissa? Vieraina Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Marko Palokangas. Saamme myös raportin Ukrainasta toimittajaltamme Maxim Fedorovilta ja Brysselistä EU-kirjeenvaihtajalta Hannele Muilulta.
Millaisia seurauksia ammatillisen koulutuksen leikkauksilla on suomalaiselle osaamiselle ja talouskasvulle? Hallitus päätti kehysriihessä leikata ammatillisesta koulutuksesta 100 miljoonaa euroa. Vähennys kohdistetaan hallituksen mukaan erityisesti aikuisille ja tutkinnon aiemmin suorittaneille. Vieraina Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto SAKKI ry:n puheenjohtaja Patrik Tanner ja Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Lamppu.
Ulkomaan lehtikatsauksen toimittaa Anna Saraste.
Juontajana Atte Uusinoka ja tuottajana Jaakko Parkkinen. Toimittajana Rasmus Montonen.
4/18/2024 • 50 minutes, 8 seconds
Kehysriihi paketissa, mistä leikattiin?
Hallitus istui kaksi päivää kehysriihessä ja valmista tuli. Tuloksia ruotimassa kansanedustajat Katri Kulmuni (kesk), Matias Mäkynen (sdp) ja Sakari Puisto (ps).
Sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä leikataan, mitä vaikutuksia sillä on niiden toimintaan? Puhelimessa pääsihteeri Vertti Kiukas, Soste.
Kehysriihen heijastukset kansan kukkaroon ja valtiontalouteen. Vieraina julkistalouden prof. Roope Uusitalo, Helsingin yliopisto ja tutkimusprof. Heikki Hiilamo, THL.
Miten kiinnostuneita suomalaiset ovat EU-päätoksenteosta? Tuoreen Eurobarometrin tuloksista kertoo puhelimessa päällikkö Jarmo Oikarinen, Euroopan parlamentin Suomen-toimistosta.
Juontaja Justus Laitinen, toimittajat Satu Heikkilä ja Anssi Väisänen. Tuottaja Hanna Juuti.
4/17/2024 • 50 minutes
Ykkösaamu
Israelin ja Iranin välisen konfliktin seuraukset. Israelin Tel Avivista raportoi Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen ja aiheesta keskustelevat everstiluutnantti Juha Mäkelä puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta ja Suomen lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren.
Mistä löytyvät tehokkaimmat keinot valtion talouden tasapainottamiseen? Hallituksen kehysriihi jatkuu tänään toista päivää, ja tarkoitus on päättää yhteensä kolmen miljardin euron uusista sopeutustoimista. Keinoja arvioimassa toimitusjohtaja Aki Kangasharju Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksesta ja pääekonomisti Ilkka Kaukoranta Suomen ammattiliittojen keskusjärjestöstä SAK:sta.
Donald Trumpin rikosoikeudenkäynti jatkuu New Yorkissa Yhdysvalloissa. Uudelleen presidentiksi pyrkivää Trumpia syytetään pornotähden hiljaiseksi maksamisesta vuoden 2016 vaalien alla ja siihen kuuluvan kirjanpidon väärentämisestä. Oikeudenkäynnin merkityksestä kertoo toimittaja Juri von Bonsdorff New Yorkista.
Juontajana Atte Uusinoka.
4/16/2024 • 50 minutes
Lähi-idän kriisi uhkaa laajentua
Hallituksen kehysriihi lähtee käyntiin. Miten kolmen miljardin lisäleikkaukset saadaan toteutettua? Vieraina kansanedustajat Nasima Razmyar (sd), Ville Kaunisto (kok) ja Vilhelm Junnila (ps).
Iran teki sunnuntain vastaisena yönä kostoiskun Israeliin. Tel Avivista raportoi Antti Kuronen.
Millaiset maailmanpoliittiset vaikutukset Iranin ilmaiskulla Israeliin voi olla? Vieraina Suomen Israelin-suurlähettiläs Nina Nordström ja maailmanpolitiikan prof Teivo Teivainen, Helsingin yliopisto.
Yhdysvaltain reaktiot Lähi-idän kiristyneeseen tilanteeseen. New Yorkista raportoi Juri von Bonsdorff.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittaja Veera Sinervo. Tuottaja Hanna Juuti.
4/15/2024 • 50 minutes, 9 seconds
Miten muiden EU-maiden talous vaikuttaa Suomeen?
Budjettiriihi on alkamassa. Kuinka Euroopan muiden maiden taloustilanteet heijastuvat Suomen talouteen? Keskustelmassa toimistusjohtaja Jan Feller Suomalais-Saksalaisesta kauppakamarista sekä toiminnanjohtaja Lauri Holappa Uuden talousajattelun keskuksesta.
Puolassa peruskoululaisille ei määrätä enää kotiläksyjä. Toimittaja Justas Stasevski raportoi Puolasta. Lisäksi Puolassa odotetaan, kuinka parlamentti äänestää aborttikoikeudesta.
Suomessa lähisuhdeväkivalta on yleistä. Keskustelmassa Elisa Niklander Terveyden ja hyvinvoinninlaitokselta sekä väkivaltatyön asiantuntija, Kostas Tassopoulous Lyömätön linja Espoossa ry:stä.
Suomen ylikulutuspäivä. Haastateltavana WWF Suomen pääsihteeri Jari Luukkonen.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Anna Lehmusvesi ja Veera Sinervo. Tuottajana Marija Skara.
4/12/2024 • 50 minutes
Tuleeko kesäkuun vaaleissa eurojytky?
Pääministeri Orpo tapasi puoluejohtajat itärajan käännytyslain tiimoilta. Millainen läpimenon mahdollisuus tällä poikkeuksellisella lailla on? Vieraina kansanedustajat Jari Ronkainen (ps), Eveliina Heinäluoma (sd) ja Saara Hyrkkö (vihr).
Euroopan keskuspankin johtokunta linjaa tänään rahapolitiikkaa. Joko tulisi viitteitä koronlaskusta? Puhelimessa pääekonomisti Minna Kuusisto, Danske Bank.
Laitaoikeiston nousu värittää tulevia europarlamenttivaaleja. Vieraina politiikan tutkija Emilia Palonen, Helsingin yliopisto ja prof. Johanna Kantola, Eurooppa-tutkimuksen keskus.
Ulkomaanlehtikatsaus Espanjasta, toimittaja Maija Salmi.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Mikko Haapanen ja Anssi Väisänen. Tuottaja Hanna Juuti.
4/11/2024 • 49 minutes, 44 seconds
Onko eläkeläisillä kulukuri edessä?
Eläkeläisten talous uhattuna, jos eläkkeitä leikataan? Eläkkeistä haastateltavana toiminnanjohtaja Maarit Kuikka Kansallisesta senioriliitosta sekä Joonas Rahkola Kevasta.
Presidentti Alexander Stubb vierailee Brysselissä. Eurooppa-kirjeenvaihtaja Hannele Muilu raportoi.
Miltä näyttää kotimaanmatkailun kesä? Suomalaiset suuntaavat etelään, kiinnostaako Suomi ulkomaalaisia? Keskustelemassa matkailuliiketoiminnan professori Juho Pesonen Itä-Suomen yliopistosta sekä johtaja Kristiina Heitasaari Visit Finlandista.
Yritystoiminnan vaikutuksia tutkivan kansalaisjärjestön Finnwatchin julkaistu raportti kertoo Suomen verotuksen aukkokohdista. Haastateltavana veroasiantuntija Saara Hietanen Finnwatchista,
Juontajana Aki Laine. Toimittajina Mikko Haapanen, Anna Lehmusvesi, Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
4/10/2024 • 50 minutes
Harmaa talous mukaan säästötalkoisiin
Lähettäisivätkö suomalaispäättäjät eurooppalaisia sotilaita Ukrainaan, jos maa näyttäisi häviävän sodan? Ylen kansanedustajakyselyn tuloksia avaa politiikan toimittaja Tuomas Hyytinen.
Kuinka heikoilla Ukrainan puolustus on, jos ei apua saada lähetettyä ajoissa? Vieraana vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa, Ulkopoliittinen instituutti. Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Olisiko harmaan talouden suitsinnasta apua, kun hallitus etsii säästökeinoja? Vieraina erikoistutkija Annika Nivala, Valtion taloudellinen tutkimuslaitos ja johtaja Janne Marttinen, harmaan talouden selvitysyksikkö, Verohallinto.
Suomalaisilta vahva kannatus eutanasialle. Kansalaisaloite on etenemässä eduskuntaan. Puhelimessa toiminnanjohtaja Janne Aaltonen, Lääkäriliitto.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Anssi Väisänen. Tuottaja Hanna Juuti.
Poliittiset lakot loppuivat keskiyöllä. Millainen neuvottelutie tästä aukeaa? Vieraina poliittisen historian yliopisto-opettaja Ilkka Kärrylä, Turun yliopisto sekä politiikan toimittajat Teemu Muhonen, Helsingin Sanomat ja Antonia Berg, MTV3.
Gazan ja Israelin tilanne. Asekauppaa Israeliin vaaditaan keskeytettäväksi ja maan sisäpolitiikassa kuohuu. Vieraina tutkijatohtori Tiina Järvi, Tampereen yliopisto ja vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki, Ulkopoliittinen instituutti. Puhelimessa Israelista Lähi-idän mediatutkija Tapio Kujala.
Kreikka odottaa turistien palaavan viime vuoden vaikean kesän jälkeen. Ateenasta raportoi Sara Saure.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Anssi Väisänen. Tuottaja Marija Skara.
4/8/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Lakot, itäraja ja säästöt poliitikkoraadin ruodittavana
Ylen tuoreessa puoluekannatusmittauksessa SDP on noussut kärkipuolueeksi. Kokoomus menetti pitkäaikaisen ykköspaikkansa ja perussuomalaisten suosio putosi hivenen. Haastateltavana Eduskuntatutkimus keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Lakot, itäraja ja säästöt poliitikkoraadin ruodittavana. Studiossa kansanedustajat Atte Harjanne (vihr.), Tytti Tuppurainen (vihr.) ja Mia Laiho (kok.)
Puolustusvoimain uusi komentaja Janne Jaakkola on ensimmäinen komentaja, joka aloittaa pestinsä Suomen ollessa puolustusliitto Naton jäsen. Kuinka yhteensopivia puolustusliiton kanssa olemme?
Miten tukea lasta vaikeissa asioissa? Haastateltavana puhelimessa Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntija Minna Haapanen.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Anssi Väisänen, Elina Sonkajärvi ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
4/5/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Kannattaako eläkkeisiin kajota?
Someväkivalta ja lapset. Miten väkivaltainen sisältö vaikuttaa lapsiin? Vieraina ylikomisario Jarmo Heinonen, Helsingin poliisilaitos sekä johtava asiantuntija Anni Pätilä, Sua varten somessa -tiimi.
Suomi ja Ukraina sopivat turvallisuusyhteistyöstä, Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Eläkkeetkin uhkaavat mennä leikkuriin. Olisiko siitä kansantaloudelle hyötyä? Vieraina tj. Suvi-Anne Siimes, Työeläkevakuuttajat TELA sekä suunnittelupäällikkö Ismo Risku, Eläketurvakeskus.
Ulkomaanlehtikatsaus Britanniasta, toimittajana Kirsi Crowley.
Juontajana Mira Stenström, toimittajat Elina Sonkajärvi ja Anssi Väisänen. Tuottaja Hanna Juuti.
4/4/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Mitä lasten lisääntyvälle pahoinvoinnille pitäisi tehdä?
Vantaan eilinen kouluampuminen järkyttää. Mitä lasten lisääntyvälle pahoinvoinnille pitäisi tehdä? Keskustelemassa lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja lastenpsykiatrian linjajohtaja Leena Repokari Uudenmaan alueen erikoissairaanhoidosta vastaavasta HUS-yhtymästä.
Kouluampumisen jälkeinen kriisiapu ja suomalaisten yleinen mielenterveyden heikentyminen. Haastattelussa johtaja Satu Raappana Mieli ry:stä.
Nato-maiden ulkoministerit koolla Brysselissä. Paikalta raportoi Ylen Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos.
Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi Suomen liittymisestä puolustusliitto Natoon. Mikä kaikki on muuttunut vuoden aikana? Vieraanamme johtava tutkija Matti Pesu Ulkopoliittisesta instituutista. Otamme myös puhelun Brysseliin Suomen Nato-edustustoon, jonka toiminnasta kertoo edustuston päällikkö Piritta Asunmaa.
Lähetyksen suunnitteleva tuottaja Anna-Maria Haarala ja valmistelijat Anssi Väisänen, Satu Heikkilä ja Kreeta-Maria Kivioja.
4/3/2024 • 49 minutes, 44 seconds
Kameravalvonta lisääntyy, mutta tuoko se turvaa?
Neljäs lakkoviikko käynnistyy, budjettiriihi häämöttää. Studiossa kansanedustajat Jani Mäkelä (ps.), Pia Kauma (kok.)sekä Li Andersson (vas.).
Pääsiäisen vietto Israelissa sodan varjossa.
Turkissa on äänestetty paikallisvaaleissa. Toimittaja Maija Liuhto raportoi.
Kameravalvonta lisääntyy, mutta tuoko se turvaa? Missä menevät eettisen valvonnan rajat? Haastateltavana tutkija Markus Holmgren Ulkopoliittisesta instituutista sekä kognitiotieteen yliopistolehtori Anna-Maria Wallenberg Helsingin yliopistolta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Rasmus Montonen, Kreeta-Maria Kivioja ja Marija Skara. Tuottajana Hanna Juuti.
4/2/2024 • 49 minutes, 48 seconds
Lakot saivat jatkoa pääsiäisen yli
Lakot jatkuvat neljännelle viikolle. Kuinka kuoppaiseksi tie sopuun on muodostumassa? Puhelimessa poliittisen historian yliopisto-opettaja Ilkka Kärrylä, Turun yliopisto.
Kuljetusala on ottanut rajusti takkiin lakoista. Mihin saakka vaikutukset ulottuvat? Vieraina toimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen kuljetus ja logistiikka ry SKAL ja logistiikan prof. Markku Kuula, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu.
Espanjassa taistellaan ravintolatyöntekijöiden oikeuksista. Barcelonasta raportoi Maija Salmi.
Vankeinhoidon tulevaisuus kasvavien vankimäärien ja vähenevien vankipaikkojen sekä vartijapulan ristipaineessa. Vieraina johtaja Riitta Kari, Rikosseuraamuslaitos ja etäyhteydellä turvallisuusalan tutkija Jyri Paasonen.
Ulkomaanlehtikatsaus Tanskasta, toimittajana Karoliina Kantola.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Mira Stenström ja Anssi Väisänen. Tuottaja Jaakko Parkkinen.
3/28/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Mistä lisää rahaa valtion kirstuun?
Vuokramarkkinoilla kuhinaa, millaisia vaikutuksia sillä on alueiden kehitykseen? Haastateltavana tutkimuspäällikkö Timo Kauppinen THL:stä sekä kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara Helsingin yliopistolta.
Mistä lisää rahaa valtion kirstuun? Millaisia vaikutuksia on arvonlisäverojen korotuksella, entä sähköautoihin kohdistuvilla veroilla? Keskustelmassa johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää EVA:sta sekä toimitusjohtaja Teemu Lehtinen Veronmaksajien keskusliitosta.
Tallinassa politiikka muuttui, kun kaupunginjohtaja äänestettiin ulos. Virosta raportoi Rain Kooli.
Millainen on Suomessa pienten lasten rokotekattavuus? Haastateltavana asiantuntija lääkäri Anniina Virkku THL:stä.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Valmistelijoina Atte Uusinoka ja Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
3/27/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Moskovan terrori-iskun vaikutus Suomen turvallisuuteen
Kansallinen turvallisuus ja Venäjä. Millaiset uhat Suomen kansallista turvallisuutta nyt koskettavat? Vieraina Venäjä-asiantuntija Hanna Smith ja verkostojohtaja Jukka Savolainen, Hybridiosaamiskeskus.
Ranskassa kansallinen hälytystaso nostettu korkeimmalle tasolle. Pariisista raportoi Annastiina Heikkilä.
Poliittisten lakkojen vaikutus investointeihin. Vieraina johtaja Antti Aumo, Business Finlandin Invest in Finland -osasto ja sekä taloustieteen prof. Hannu Piekkola Vaasan yliopistosta.
Etelä-Korea käy kohti vaaleja samaan aikaan, kun naapurimaa Pohjois-Korean uhittelu kasvaa. Soulista raportoi Aasian kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Atte Uusinoka. Tuottaja Hanna Juuti.
3/26/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Moskovan terrori-iskun vaikutuksista
Moskovan terrori-iskun vaikutuksia. Haastateltavana Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro sekä entinen Suomen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen.
Millaisia vaikutuksi terrori-iskulla on Ukrainan suuntaan? Entä sillä, että Venäjä tunnusti käyvänsä sotaa. Kiovasta raportoi toimittaja Maxim Fedorov.
Turvallisuus ja ihmisoikeudet punnittava rajalainsäädännössä. Keskustelemassa erikoistutkija Erna Bodström Siirtolaisuusinstituutista sekä Amnesty Suomen toiminnanjohtaja Frank Johansson
Yhdysvalloissa niin kutsuttu zombiehuume aiheuttaa paljon kuolemia. Toimittaja Juri von Bonsdorff raportoi.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Jaakko Parkkinen ja Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
3/25/2024 • 49 minutes, 21 seconds
Traktorimarssit täyttävät Suomen toreja
Gaza ja Yhdysvaltain Lähi-idän politiikka. Vieraina yksikönpäällikkö Riikka Eela, Lähi-idän yksikkö, UM ja Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola, Helsingin yliopisto. Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken jälleen Lähi-idässä, Washingtonista raportoi Iida Tikka.
EU:n nokkamiesten pöydällä jälleen Ukrainan tuki. Mitkä ovat ukrainalaisten odotukset? Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Maatalousyrittäjien traktorimarsseja nähdään tänään useilla paikkakunnilla. Mitä vastaan nyt protestoidaan? Ylivieskan traktorimarssille osallistuvaa maatalousyrittäjä Jaakko Tornbergia haastattelee toimittaja Roosa Sarajärvi.
Kotimaisen ruoantuotannon tila ja kompastuskivet. Vieraina tutkimusprofessori Jyrki Niemi, Luonnonvarakeskus ja toiminnanjohtaja Jyrki Wallin, MTK.
Juontaja Mira Stenström, toimittaja Anssi Väisänen. Tuottaja Hanna Juuti.
3/22/2024 • 49 minutes, 51 seconds
EU:n jakolinjat Ukraina-tuessa
Eu-huippukokouksessa keskutellaan Ukrainan tukemisesta. Mutta millaisia jakolinjoja Euroopan sisällä rakoilee? Keskustelmassa tutkija Tyyne Karjalainen Ulkopoliittinen instituutti ja akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta.
Paikallinen sopiminen ja joustavuusa yrityksen näkökulmasta. Haastateltavana porilaisen perheyritys Fiblonin toimitusjohtaja Pekka Ekberg.
Mitä joustavat työmarkkinat tarkoittavat? Studiossa keskustelemassa poliittisen historian yliopisto-opettaja Ilkka Kärrylä Turun yliopisto ja pääekonomisti Mauri Kotamäki Finnverasta.
Ulkomaanlehtikatsaus. Virolaisia lehtiä on lukenut toimitttaja Rain Kooli.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
3/21/2024 • 49 minutes, 48 seconds
Joko lakkokiistan ratkaisun avaimia alkaisi löytyä?
Voisiko työmarkkinakiista jo nytkähtää kohti sopua? Vieraina varapuheenjohtaja Turja Lehtonen, Teollisuusliitto ja varatoimitusjohtaja Minna Helle, Teknologiateollisuus.
Poliittisten lakkojen vaikutus perheyrityksiin, puhelimessa Perheyrittäjien liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen.
Millaisena Suomen talouskehitys näyttäytyy budjettiriihen lähestyessä? Puhelimessa toimitusjohtaja Markus Lahtinen, Pellervon taloustutkimus.
Vanhustenhoidon tila ja lääkkeet eduskunnalle. Vieraina vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo ja hoivapolitiikan professori Teppo Kröger, Jyväskylän yliopisto. Miten usein ratkaisuksi esitetty vanhusten yhteisöllinen asuminen toimisi? Puhelimessa sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen, Pirkanmaan hyvinvointialue.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Mikko Haapanen ja Jaakko Parkkinen. Tuottaja Hanna Juuti.
3/20/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Miten kitkeä rasismia työpaikoilta?
Poliittiset lakot jatkuvat toista viikkoa. Eduskunnan käsiteltävänä ovat lakkolait, joilla muun muassa rajoitetetaan poliittisten lakkojen kestoa. Työrauhalainsäädännöstä studiossa ovat keskustelemassa kansanedustajat Heikki Westman (kok.), Fatim Diarra (vihr.) sekä Johanna Ojala-Niemelä (sdp.).
Yhdenvertaisuus työelämässä. Syrjintä ja rasismi tunnistetaan, mutta kuinka niihin konkreettisesti pureudutaan? Haastateltavana toiminnanjohtaja Mertsi Ärling Romano Missiosta sekä projektipäällikkö Mona Eid THL:stä.
Neuvottelut Gazan tulitauosta jatkuvat Qatarissa. Samaan aikaan humanitaarinen tilanne Gazassa heikkenee entisestään. Haastateltavana Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
3/19/2024 • 50 minutes, 8 seconds
Venäjän näytösvaalien jälkilöylyt
Venäjällä käytiin presidentinvaalit, joissa vaalivoitto oli varmistettu nykyiselle presidentille Vladimir Putinille. Millainen oli opposition vaaliviikonloppu? Vieraina väitöskirjatutkija Eemil Mitikka, Aleksanteri-instituutti ja erikoistutkija Veera Laine, Ulkoministeriö
Miten Ukrainassa on reagoitu Venäjän niin kutsuttujen presidentinvaalien tulokseen? Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Kiistelty rajalaki nytkähti eteenpäin. Millaista polemiikkia poikkeuslaista odotetaan eduskunnassa? Vieraina sisäministeri Mari Rantanen, ps sekä kansanedustajat Merja Kyllönen, vas ja Eva Biaudet, rkp.
Ihmisten kokemuksia ja rohkeutta puuttua kokemaansa rasismiin on nyt tutkittu. Puhelimessa rasisminvastaisen toiminnan koordinaattori Sanna Saarto, SPR.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Mikko Haapanen ja Mira Stenström. Tuottaja Hanna Juuti.
3/18/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Miksei työmarkkinajumissa nyt neuvotella?
Miksei työmarkkinajumissa nyt neuvotella? Millaisia neuvottelumaratooneja on aiemmin työmarkkinaneuvotteluissa järjestetty? Entä mikä on kompromissien merkitys? Haastateltavana Pam ry:n entinen puheenjohtaja Ann Selin, varatuomari Harri Hietala sekä ekonomisti, pitkän linjan ay-vaikuttaja Ralf Sund.
Viron venäläisiä huokutellaan äänestämään Venäjän vaaleissa. Rain Kooli raportoi Tallinnasta.
Presidentti Putinin valinta jatkokaudelle Venäjällä on käytännössä varma. Venäjällä järjestetään viikonloppuna presidentinvaalit. Keskustelemassa vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliitisesta instituutista ja entinen Suomen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen.
Ranskan, Saksan ja Puolan johtajat tapaavat. Millaista ristivetoa suurten Euroopan maiden välillä on? Haastateltava tohtorikoulutettava Laura Parkkinen Jyväskylän yliopistosta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Mira Stenström ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
3/15/2024 • 50 minutes
Kouluja uhkaa lapsipula
Ehtyvä polttoaine uhkaa pysäyttää julkisen liikenteen. Puhelimessa palvelupäällikkö Kari Ström, Jyväskylän kaupunki.
Kovien päätösten kevät edessä. Miten työmarkkinakaaoksen aiheuttama eripura vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon Arkadianmäellä? Vieraina kansanedustajat Petri Honkonen (kesk), Lauri Lyly (sd) ja Pia Kauma (kok).
Koulut eriytyvät oppilasmäärän laskun ja alueellisten erojen myötä. Vieraina perusopetuksen erityisasiantuntija Mari Sjöström, Kuntaliitto ja yleisen kasvatustieteen prof. Sonja Kosunen, Itä-Suomen yliopisto. Puhelimessa kasvun ja oppimisen johtaja Anne Lahtivirta Suonenjoen kaupunki.
Ulkomaanlehtikatsaus Moskovasta, toimittajana Heikki Heiskanen.
Juontaja Jaakko Parkkinen. Toimittajat Atte Uusinoka ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottaja Hanna Juuti.
3/14/2024 • 50 minutes, 1 second
Paikallisen sopimisen mahdollisuudet ja muutokset
Paikallista sopimista on jo. Mihin muutosta tarvitaan? Keskustelemassa vanhempi yliopistonlehtori Markku Sippola sekä työ- ja sosiaalioikeuden apulaisprofessori Jari Murto Helsingin yliopistosta.
Kuinka kirkko elää ajassa? Haastateltavina Kirkkohistorian dosentti Sini Mikkola Itä-Suomen yliopistosta sekä johtava asiantuntija Jyri Komulainen Kirkon tutkimus- ja koulutusyksiköstä.
Puolan presidentti, pääministeri ja ulkoministeri vierailevat Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin kutsusta juhlistamassa Naton 25-vuotistaivalta. Matkaa varjostaa se, että Puolan sisäpoliittinen tilanne on jännittynyt ja kahtiajakautunut Dudan ja Tuskin suhteiden takia. Samaan aikaan Puola yrittää tukea Ukrainaa ja ratkoa maiden välistä maanviljelijäkiistaa. Varsovasta raportoi toimittaja Justas Stasevskij.
Karibianmerellä sijaitseva Haiti on ajautunut kriisiin rikollisjengien hallitessa suurta osaa maasta. Mitä Haitissa tapahtuu? Haastateltavana maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Mikko Haapanen ja Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
3/13/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Lentopolttoaineen säästäminen vaikuttaa matkantekoon
Paavikin vetosi jo Ukrainan rauhan puolesta. Kuinka hyökkäysodan tilanteesta päästäisiin eteenpäin ja millä ehdoin? Vieraina tutkija Tyyne Karjalainen, Ulkopoliittinen instituutti ja Pentti Forsström, Maanpuolustuskorkeakoulu. Ukrainan Zaporižžjasta raportoi Maxim Fedorov.
Polttoaineen jakelu Helsinki-Vantaan lentokentälle on lakon seurauksena keskeytetty. Jotta lentopolttoaine riittäisi lakon aikana, koneita pyritään tankkaamaan lähtömaassa ja ne tekevät ylimääräisiä välilaskuja. Mitä vaikutuksia tällä on matkustajille? Puhelimessa väliaikainen operaativinen johtaja Juha Ojala, Finnair.
Miten toimii rauhanturvaajien jälkihuolto kotiin palattua? Onko psyykkistä apua traumoihin tarpeeksi tarjolla? Vieraina vertaistukikoordinaattori Timo Ryhänen, Rauhanturvaajaliitto ja psykiatrian ylilääkäri Pekka Jylhä, HUS.
Tanskan työelämän tervaskannot. Kööpenhaminasta raportoi Karoliina Kantola.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Atte Uusinoka ja Anssi Väisänen. Tuottaja Hanna Juuti.
3/12/2024 • 49 minutes, 31 seconds
Miltä Suomen taloustilanne näyttää lakkojen varjossa?
Lakot pysäyttävät jälleen Suomea. Miltä Suomen taloustilanne näyttää, kun jälleen lakkoillaan? Kuulemme tunnelmia lakkopaikkakunnilta. Studiossa haastateltavina Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju sekä Laboren makrotalouden, ennusteiden ja toimialan taloustieteen tutkimuslohkon tutkimusohjaaja Ilkka Kiema.
Brysselissä on maanantaina juhlaliputus Ruotsin Nato-jäsenyyden kunniaksi. Kuinka Ruotsissa Nato-jäsenyyttä juhlistetaan? Kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen raportoi.
Länsimaat lupaavat humanitaarisen avun satamaa Gazan rannikolle. Joko apua toimitetaan? Muslimien pyhäkausi Ramadan on alkanut, sen alkamista pidettiin takarajana tulitauolle. Miltä näyttää sodan tilanne? Millaisia jännitteitä? Haastateltavana Suomen Ramallahin-edustuston päällikkö Päivi Peltokoski, studiossa haastateltavana vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki Ulkopoliittisesta instituutista.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja sekä Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
3/11/2024 • 49 minutes, 55 seconds
Mitä tuore Nato-jäsen Ruotsi puolustusliittoon tuo?
Puolueiden keskinäiset suhteet työmarkkinasolmun ja säästölistojen puristuksessa. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat Tytti Tuppurainen (sd) ja Matias Marttinen (kok) sekä varapj. Vilhelm Junnila (ps). Mitä pääministeri Orpon ja työmarkkinajohtajien tämänpäiväiseltä tapaamiselta voidaan odottaa? Puhelimessa vanhempi yliopistonlehtori Mika Helander Åbo Akademi.
Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kansakunnan tilaa käsittelevän puheen anti. Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Baltian maiden Venäjä-kokouksessa puidaan muun muassa Kremlin tulevaisuutta. Viron Tartosta raportoi ulkomaantoimittaja Hanna Visala.
Milllä tolalla on Ruotsin puolustus ja mitä annettavaa sillä on Natolle esimerkiksi aseteollisuudessa? Vieraina toimitusjohtaja Anders Gardberg, Saab Finland ja tutkija Joel Linnainmäki, Ulkopoliittinen instituutti.
Juontaja Atte Uusinoka ja toimittaja Mira Stenström. Tuottaja Hanna Juuti.
3/8/2024 • 50 minutes, 1 second
Rauhanturvaajien karu käytös
Suomalaiset sotilaat ostivat seksiä ja käyttäytyivät rasistisesti Afrikassa. Studiossa haastateltavina Tšadissa rauhaturvaajina palvelleet Ylen toimittaja Tuomas Rimpiläinen ja sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö.
Nato-maat harjoittelevat arktisissa olosuhteissa. Norjasta raportoi kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen.
EKP päättää koroista. Mitä odotettavissa? Haastateltavana Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich.
Hamasin hyökkäyksestä Israeliin tulee kuluneeksi 5 kuukautta. Nyt humanitaarinen tilanne Gazassa on järkyttävä, millaista apua alueen asukkaille on mahdollista toimittaa? Entä onko aselevolle mitään mahdollisuuksia? Haasteltavana kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, SPR:stä sekä tutkija Antti Tarvainen Suomen Lähi-idän instituutin säätiö
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Kreikasta, jossa lehtiä on lukenut toimittaja Sara Saure.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajana Kreeta-Maria Kivioja. Tuottajana Marija Skara.
3/7/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Onko pian luvassa uusia lakkoja?
Millaista EU-politiikkaa Suomi tekee ja tulee jatkossa tekemään? Vieraina akatemiatutkija Timo Miettinen, Helsingin yliopisto ja vanhempi tutkija Tuomas Iso-Markku, ulkopoliittinen instituutti.
Miten supertiistai Yhdysvalloissa eteni? Kirjeenvaihtaja Iida Tikka raportoi.
SAK:n liitot ilmoittavat aamupäivällä uusista työmarkkinatoimista. Voisiko perjantain tapaaminen pääministerin kanssa vielä johtaa sopuun? Vieraina johtava tutkija Merja Kauhanen, Labore ja dosentti Arja Haapakorpi, Tampereen yliopisto.
Gazan humanitaarinen kriisi syvenee. Pystyvätkö suomalaiset avustusjärjestöt saamaan apua perille nyt lainkaan? Puhelimessa vaikuttajaviestinnän asiantuntija Johannes Hautaviita.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Satu Heikkilä ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottaja Hanna Juuti.
3/6/2024 • 49 minutes, 55 seconds
Usan presidentinvaalien esivaalien supertiistai
Yhdysvalloissa on presidentinvaalien esivaalien supertiistai, kun sekä republikaanien että demokraattien esivaalit järjestetään 15 osavaltiossa. Keskustelemassa vanhempi tutkija Ville Sinkkonen Ulkopoliittisesta instituutista sekä Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen Turun yliopistosta. Yhdysvalloista raportoi kirjeenvaihtaja Iida Tikka.
Kiinassa kokoontuu kansankongressi. Mikä kokouksen merkitys ja mitä siltä voi odottaa? Kiinasta raportoi kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Terveellinen ruokavalio nuorelle. Kannattako kouluruokaa jättää väliin? Studiossa tutkimuspäällikkö Susanna Raulio THL:stä. Vantaalla moni yläkoululainen jättää kouluruoan väliin, haastatetaltavana Kilterin koulu rehtori Maiju Rissanen sekä kouluruokien toiveruokapäivästä kertoo Hyvinkään kaupungin ateriapalvelupäällikkö Anne Ilola.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja, Anna Lehmusvesi ja Anssi Väisänen. Tuottajana Marija Skara.
3/5/2024 • 50 minutes, 1 second
Arktinen alue Nato-maiden polttopisteessä
Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusta harjoitellaan yhteisessä Nato-harjoituksessa, joka alkaa tänään maiden pohjoisosissa. Puhelimessa suomalaisen harjoitusjoukon johtaja, prikaatikenraali Manu Tuominen, Pääesikunta.
Mikä on arktisen alueen turvallisuuspoliittinen merkitys Venäjän uhittelun jatkuessa? Vieraina yliopistotutkija Sanna Kopra, Arktinen keskus, Lapin yliopisto ja kansanedustaja (kok), kenraalimajuri evp Pekka Toveri.
Ukrainan sotatilanne viikonlopun jälkeen. Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Syyhyepidemia ei ota laantuakseen. Mitä on tehtävissä? Vieraina evoluutiobiologi Tuomas Aivelo, Helsingin yliopisto ja ylilääkäri Leif Lakoma, THL.
Johtaako asuntorakentamisen hyytyminen asuntopulaan? Puhelimessa taloustieteen prof. Elias Oikarinen, Oulun yliopisto.
Juontaja Mikko Haapanen, tomittajat Rasmus Montonen ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottaja Hanna Juuti.
3/4/2024 • 50 minutes
Uusi presidentti kohtaa muuttuneen maailman
Millainen kuusivuotiskausi presidentillä on edessä? Suomen asema kansainvälisessä politiikassa on muuttunut täysin ja uusi presidentti saa pöydälleen aivan uudenlaiset lähtökohdat kuin aiemmin. Millainen kuusivuotiskausi on edessä ja miten Stubbin linja tulee muuttamaan Suomen ilmettä maailmalla? Studiossa Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg ja valtio-opin dosentti Hanna Wass Helsingin yliopistosta.
Navalnyin hautajaiset. Oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi haudataan perjantaina Moskovassa. Navalnyin muistoa kunnioitaneita on jo pidätetty ja kansalaisyhteiskunta on todella ahtaalla. Onko oppositiolla elintilaa ja miten kovaa valvonta Venäjällä on? Puhelimessa ulkoministeriön erikoistutkija Veera Laine.
Lastensuojelun tilanne. Joensuulaisen nelivuotiaan kuolemasta annettiin vankeustuomio niin pojan isäpuolelle kuin tämän äidillekin. Miten vastaavanlaiset tapaukset voidaan välttää jatkossa? Studiossa sosiaalityöntekijä Linda Brandt-Ahde ja Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes.
Aselupaa voi hakea netistä. Yksityiset henkilöt voivat tehdä maaliskuun alusta alkaen poliisille sähköisesti aseasioihin liittyviä lupahakemuksia ja ilmoituksia. Millä tavalla tämä vaikuttaa aselupien myöntämiseen ja aseiden valvomiseen jatkossa? Haastattelussa Poliisihallituksen ylitarkastaja Tarja Ranta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Rasmus Montonen. Tuottajana Jaakko Parkkinen.
3/1/2024 • 50 minutes, 12 seconds
Säästökohteita etsitään nyt vimmalla ennen budjettiriihtä
Hallitus yrittää puristaa miljardisäästöjä muun muassa työttömyysturvasta ja sosiaalituista leikkaamalla. Miten leikkauslistat saadaan muutettua talouskasvuksi? Vieraina kansanedustajat Janne Heikkinen (kok), Aki Lindén (sd) ja valtiovarainvaliokunnan pj, kansanedustaja Markus Lohi (kesk).
Venäjällä ollaan varpaillaan oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin hautajaisten aattona. Moskovasta raportoi Heikki Heiskanen.
Sisäinen kuhina ja Putinin asema Venäjällä vaalien alla. Vieraina johtava tutkija Sinikukka Saari, Ulkopoliittinen instituutti ja apulaisprof. Katri Pynnöniemi, Helsingin yliopisto ja Maanpuolustuskorkeakoulu.
Ulkomaanlehtikatsaus Puolasta, toimittajana Justas Stasevkij.
Miten sujuu mielenosoittaminen Suomessa? Puhelimessa asiantuntija Anu Tuukkanen, Amnestyn Suomen osasto.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Atte Uusinoka ja Elina Sonkajärvi. Tuottaja Hanna Juuti.
2/29/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Tulitauko neuvottelut Gazassa etenevät
Gazan tulitaukoneuvottelut etenevät. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoi tiistaina, että Israel olisi luvannut pysäyttää sotatoimet Gazan alueella ramadanin eli islamin uskon pyhän kuukauden ajaksi. Hamas pitää puheita tulitauosta kuitenkin ennenaikaisina, koska tulitaukosopimus ei ole vielä valmis. Miten Yhdysvallat pyrkii edistämään tulitaukoa Lähi-idässä ja miten tärkeää olisi saada taistelut keskeytettyä. Studiossa Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.
Toimittajamme Juri von Bonsdorff kertoo tilanteesta Yhdysvalloissa, jossa myös Israelin ja Palestiinan apu on ollut jumissa kongressin sisäpoliittisten kiistojen vuoksi.
Mitä Työterveyslaitokset tuore tutkimus kertoo työssäkäyvien terveydestä ja hyvinvoinnista? Studiossa Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Seppo Koskinen. .
Hallitusohjelmassa on oma lukunsa otsikolla Suomi liikkeelle, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä ja tukea työkykyä. Ohjelman toteuttamiseksi on listattu 16 eri toimenpidettä. Onko ministerityöryhmä saanut suomalaisia liikkeelle vaalikauden myllerryksissä? Puhelimessa liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist.
Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja ja Atte Uusinoka. Juontajana Mira Stenström ja tuottajana Jaakko Parkkinen.
2/28/2024 • 49 minutes, 48 seconds
Ruotsista Naton jäsen, miten muuttuu Pohjolan puolustus?
Pohjolan puolustus Ruotsin Nato-jäsenyyden jälkeen. Vieraina kenraali evp., kansanedustaja, Jarmo Lindberg (kok) ja tutkijatohtori Iro Särkkä, Ulkopoliittinen instituutti.
Mitä jäi käteen presidentti Macronin isännöimästä Ukrainan tukikokouksesta, johon väistyvä tasavallan presidentti Sauli Niinistökin matkasi? Pariisista raportoi Jari Mäkinen.
Eurooppalainen maatalous ja ruoantuotanto on murroksessa. Miltä traktorimarssit näyttävät suomalaisesta maatalousvinkkelistä katsottuna? Vieraana EU:n maatalousministerien kokouksesta palannut maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd). Puhelimessa tutkimusprof. Jyrki Niemi Luonnonvarakeskus LUKE:sta.
Kansainvälisen ympäristöpolitiikan korkein päätöksentekoelin eli YK:n ympäristökokous käynnistyy Nairobissa. Mitä siltä odotetaan? Afrikka-kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen raportoi.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Jaakko Parkkinen ja Anna Lehmusvesi. Tuottaja Hanna Juuti.
2/27/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Onko Ruotsi Nato-tie vihdoin avoin?
Avautuuko Ruotsin Nato-tie vihdoin? Mitä lännen yhteisrintamalla merkitsee, että Unkari vaikuttaa toimivan sitä vastaan?
Ruotsista raportoi kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen. Studiossa keskustelemassa dosentti Heino Nyyssönen Turun yliopistosta sekä tutkija Joel Linnainmäki Ulkopoliittisesta instituutista.
Venäjän hyökkäyssodan toinen vuosipäivä oli lauantaina. Kiovasta raportoi toimittaja Maxim. Fedorov.
Laivaliikenne on uhattuna Punaisellamerellä. Moni Euroopan maa on lähettänyt sotalaivoja turvaamaan liikennettä. Punaisenmeren tilanteesta keskustelmassa logistiikan professori Markku Kuula Aalto-yliopistosta sekä Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren. Tanskasta raportoi toimittaja Karoliina Kantola.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Mira Stenström, Satu Heikkilä ja Marija Skara. Tuottajana Anne Achté.
2/26/2024 • 50 minutes
Venäjän hyökkäyksestä kaksi vuotta - onko Ukrainalla tietä ulos?
Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan tulee kaksi vuotta. Kokemuksia Ukrainasta välittävät Maxim Fedorov Kiovasta ja Pauli Lahti Kramatorskista
Mitkä ovat olleet Venäjän hyökkäyksen käännekohtia ja mitä ratkaisuvaihtoehtoja sotaan on jäljellä? Arvioimassa Aleksanteri-instituutin vieraileva tutkija, sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö ja sotataidon laitoksen pääopettaja Jarmo Mattila, MPKK.
Yhdysvallat miettii Ukrainan tukemista. Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Hallitus uudistaa työrauhalakia. Mitä tapahtuu työntekijöiden lakko-oikeudelle? Keskustelemassa työehdot-osaston johtaja Heli Puura, SAK sekä lakiasiainjohtaja Markus Äimälä, EK.
Miten Ruotsin Nato-hakemus etenee Unkarissa? Kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen raportoi Budapestista.
2/23/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Pakotteiden vaikutus Venäjän kykyyn käydä sotaa?
Pakotteiden vaikutus Venäjän kykyyn käydä sotaa? Haastateltavana talous- ja sosiaalihistorian professori Jari Eloranta Helsingin yliopistosta sekä vanhempi ekonomisti Heli Simola Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitokselta.
Onko "vuokralaisen markkinat" totta? Vuokra-asuntojen tilanteesta keskustelemassa toiminnanjohtaja Sanna Hughes Suomen vuokranantajat ry:stä ja lakimies Vilma Pihlaja KOVA ry:stä
Miksi kiinalaisyritykset kokoavat armeijoita? Kirjeenvaihtaja Mika Hentunen raportoi Kiinasta.
Ulkomaanlehtikatsaus. Ukrainainalaisia lehtiä on lukenut toimittaja Maxim Fedorov.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Veera Sinervo ja Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
2/22/2024 • 50 minutes
Rajasulun vaihtoehdot tekeillä
Itärajan tilanne ja keinot rajasulun jälkeen. Rajamenettelylaki on lausuntokierroksella ja uusi välineellistetyn maanhantulon säädöshanke pikapikaa valmisteilla. Vieraina apulaisosastopäällikkö Marko Saareks, rajavartiolaitos ja etäyhteydellä monitieteisen rajatutkimuksen prof Jussi P. Laine, Itä-Suomen yliopisto.
Virossa puhuttavat itäiset kaasuverkot ja energiaturvallisuus. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Yle julkaisee palkkakoneen, joka osoittaa, ettei koulutus aina takaa isoa palkkapussia. Vieraana tuottaja Eelis Bjurström.
Mille aloille nuorten kannattaisi nyt tähdätä, mikäli haluaisi töiden jatkuvan ja palkan kehittyvän? Vieraina johtava asiantuntija Satu Ågren, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ja tutkimusohjaaja Hannu Karhunen, Labore
Suuri satelliitti on iskeytymässä tänään maahan, mutta väistänee Suomen maaperän. Ranskan Bordeaux'sta raportoi Jari Mäkinen.
Juontajana Mira Stenström, toimittajat Rasmus Montonen ja Anna Nevalainen. Tuottaja Hanna Juuti.
2/21/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Löytyykö työmarkkinasolmuun ratkaisuja?
Löytyykö työmarkkinasolmuun ratkaisuja? Oppositio esitää välikysymyksen hallituksen työelämäpolitiikasta. Keskustelemassa kansanedustajat Saara-Sofia Sirén (kok.), Otto Andersson (rkp.) sekä Lauri Lyly (sdp.).
Saako Julian Assange taistella oikeudessa vielä luovutustaan vastaan? Lontoosta raportoi kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley
Millaisia tehtäviä Suomelle ja suomalaisille on rauhanajan Natossa? Keskustelemassa erityisasiantuntija Outi Mäkinen puolustusministeriöstä ja vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa Ulkopoliittisesta instituutista.
Hiihtolomia vietetään lumisilla rinteillä. Millainen on lumivyöryjen riski? Haastateltavana Ilmatieteen laitoksen aluepäällikkö Heikki Juntti.
Juontajana Atte Uusinoka. TOimittajina Mikko Haapanen ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Marija Skara.
2/20/2024 • 50 minutes, 2 seconds
Reaktiot oppositiojohtaja Navalnyin kuolemaan
Navalnyin kuoleman seuraukset Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Moskovasta raportoi Heikki Heiskanen ja Washingtonista Juri von Bonsdorff.
Kokemuksia Navalnyin oppositiojohtajakaudesta, vieraana Ylen entinen Moskovan kirjeenvaihtaja Erkka Mikkonen.
Miten Venäjän oppositiojohtajan kuolema vaikutti Münchenin turvallisuuskokouksen keskusteluihin? Miten uutta turvallisuuspoliittista maailmanjärjestystä luodaan? Vieraina maailmanhistorian prof. Juhana Aunesluoma, Helsingin yliopisto ja turvallisuustutkija Juha Pyykönen.
Kulttuurin politisoituminen ja UMK. Vieraina kulttuurihistorian tutkija Janne Mäkelä, Turun yliopisto ja Taideyliopisto sekä kulttuuritoimittaja Ville Vedenpää, Yle.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Mikko Haapanen. Tuottaja Hanna Juuti
2/19/2024 • 50 minutes
Lupaako länsi lisää tukea Ukrainalle?
Ukrainan tilanne ja kansainvälinen tuki. Sodan vuosipäivä lähestyy, lisääkö Eurooppa tukeaan? Keskustelemassa Ukrainan sodan asiantuntija Emil Kastehelmi sekä kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta.
Kiovasta tunnelmia raportoi toimittaja Maxim Fedorov ja Saksasta Münchenin turvallisuuskokouksesta Anna Karismo.
Muuttuuko sosiaalinen media? Euroopan unionin digipalvelusäädös laajentuu lauantaina koskemaan kaikkia EU:ssa toimivia digitaalisia palveluja tarjoavia yrityksiä. Miksi Eu haluaa somejättien toimivan avoimemmin? Keskustelemassa yliopistotutkija Beate Mäihäniemi Lapin yliopistosta sekä Reilu datatalous -teeman johtaja Kristo Lehtonen Sitrasta.
Junat ovat seisoneet tällä viikolla niin lakon kuin ratavauridoidenkin vuoksi. Kulkevatko junat, kun hiihtolomakausi alkaa?
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Mikko Haapanen ja Veera Sinervo. Tuottajana Marija Skara.
2/16/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Valtiontalouden tasapainottaminen luo paineet kehysriiheen
Lakkosuoraa Haminan hiljentyneestä satamasta, toimittajana Maija Tuunila.
Millaiset julkisen talouden leikkaukset Suomi kestää ja miten ne pitäisi tehdä? Vieraina julkistalouden prof. Roope Uusitalo, Helsingin yliopisto ja ennustepäällikkö Meri Obstbaum, Suomen Pankki.
Naton ulkoministerit koolla, Brysselistä raportoi Hannele Muilu.
Miten voi eurooppalainen puolustus? Vieraina tutkija Minna Ålander, Ulkopoliittinen instituutti ja prof. Tommi Koivula, MPKK.
Ulkomaanlehtikatsaus Ranskasta, toimittajana Jari Mäkinen.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Atte Uusinoka ja Veera Sinervo. Tuottaja Hanna Juuti.
2/15/2024 • 50 minutes, 2 seconds
Elinkeinoelämä näkee työelämäuudistukset välttämättöminä
Laajat lakot jatkuvat keskiviikkona. Toimittaja Jukka Eskanen raportoi Kuopion Energian Niiralan lämpökeskukselta, jossa keskiviikko on lakkopäivä.
Mitä perusteluja elinkeinoelämä näkee hallituksen työelämätoimille? Studiossa haastateltavina johtaja Ilkka Oksala EK:sta sekä toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi Keskuskauppakamarista.
Onko lakoilla vaikutuksia sähkön hintaan? Haastateltavana toimitusjohtaja Jukka Leskelä Energiateollisuudesta.
Israel suunnittelee hyökkäystä Rafahiin. Kuinka kansainvälinen tuki Israelin sotatoimille Gazassa on muuttunut? Keskustelemassa Lähi-idän yksikön yksikönpäällikkö Riikka Eela Ulkoministeriöstä sekä väitöskirjatutkija Antti Tarvainen Helsingin yliopistosta.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Anna Lehmusvesi ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
2/14/2024 • 49 minutes, 57 seconds
Lakko sulkee suurten kaupunkien päiväkodit
Miten varhaiskasvatuksen alkanut lakko näkyy Oulussa? Heinätorin päiväkodista raportoi toimittaja Juha Virranniemi.
Lakkoviikko jatkuu, uusia aloja liittyy mukaan päivä päivältä. Vieraina JHL:n uusi puheenjohtaja Håkan Ekström ja pian satamat pysäyttävän AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.
Suomen presidenttivalinta kuohuttaa Venäjällä. Moskovasta raportoi kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Miten uusi presidentti saa yhdistettyä kansaa samalla, kun työmarkkinat ja taloustilanne repivät sitä erilleen? Vieraina pj. Sofia Virta (vihr) ja kansanedustajat Pia Kauma (kok) ja Antti Kaikkonen (kesk).
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Satu Heikkilä ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti.
2/13/2024 • 49 minutes, 55 seconds
Ylen vaaliaamu
Suurvaltojen reaktiot ja Suomen suhde jatkossa suurvaltoihin uuden presidentin johdolla. Heikki Heiskanen Moskovasta, Iida Tikka Washingtonista, Mika Hentunen Pekingistä, ja Hannele Muilu Brysselistä.
Millaiset ovat Suomen kansainväliset suhteet uuden presidentin aikakaudella? Haastateltavana poliittisen historian professori Louis Clerc Turun yliopistosta.
Uutiset ja sää
Suomen uusi presidentti ja suhde läheisimpiin naapurimaihin. Tukholmasta raportoi Pirjo Auvinen ja Tallinnasta Rain Kooli.
Millainen on presidentin ja puolustusvoimien ylipäällikön rooli Nato-Suomessa? Haastateltavana johtava tutkija Sinikukka Saari Ulkopoliittinen instituutista sekä kenraali evp., kansanedustaja (kok.) Jarmo Lindberg,
Millainen on uusi tasavallan presidentti? Toimittajana Ilkka Lahti.
Uusi tasavallan presidentti, miten tästä eteenpäin Suomen politiikassa? Haastateltavana tutkimuspäällikkö Sami Borg Kunnallisalan kehittämissäätiöstä sekä valtio-opin professori Elina Kestilä-Kekkonen Tampereen yliopistosta.
Millainen toisen kierroksen kampanja oli? Haastateltavana viestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta.
Haastateltavana politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta Yleltä, politiikan toimittaja Ilkka Hemmilä Suomen Kuvalehdestä ja politiikan toimittaja Vanessa Valkama Uutissuomalainen.
Toimittaja Vesa Marttinen kysyy kansalaisten näkeymyksiä presidentinvaalien lopputuloksesta.
Milloin uusi tasavallan presidentti aloittaa tehtävässään? Studiossa politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta Yle.
Juontajina Totti Toivonen ja Ilkka Lahti.
2/12/2024 • 1 hour, 31 minutes, 35 seconds
Vaalitaisto kiihtyy äänestyspäivää kohti
Miten Ylen viimeinen presidenttiväittely meni? Vieraina politiikan tutkija Johanna Vuorelma, Helsingin yliopisto ja poliittisen historian prof. Vesa Vares, Turun yliopisto.
Raja pysyy suljettuna. Miltä päätös näyttää Itä-Suomen kuntien näkökulmasta? Haastateltavina Suomussalmen kunnanjohtaja Erno Heikkinen ja Tohmajärven kunnanjohtaja Mikko Löppönen.
Kiihtyykö vaalihäirintä vaalipäivää kohti mentäessä? Vieraana vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, oikeusministeriö sekä puhelimessa viestinnän tutkija Elisa Kannasto Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Suomi päättää kehitysyhteistyön maaohjelman Keniassa ja sillä on monenlaisia vaikutuksia. Nairobista raportoi Pasi Toivonen.
Juontajana Mikko Haapanen, toimittajat Kreeta-Maria Kivioja ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
2/9/2024 • 49 minutes, 59 seconds
Millaisissa asetelmissa kohti vaalipäivää?
Millaisista asetelmissa presidentinvaalipäivä koittaa? Keskustelemassa yliopistotutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta sekä toimitusjohtaja Karina Jutila E2 Tutkimuksesta.
Mitä odotettavissa itärajalla? Itärajan täyssulun on määrä päättyä sunnuntaina. Haastateltavana professori Jussi P. Laine Itä-Suomen yliopistosta.
Presidenttiväittelyn etkot. Millaista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa uudella presidentillä on edessään? Haastateltavana tutkijatohtori Iro Särkkä Ulkopoliittisesta instituutista sekä kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta.
Lehtikatsaus tulee Italiasta, jossa lehtiä on lukenut toimittaja Jenna Vehviläinen.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Roosa Kajander. Tuottajana Marija Skara.
2/8/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Talousruuvia kiristettävä entisestään
Valtiopäivät avataan kireissä tunnelmissa, säästötarvetta tuli miljardi lisää. Mistä vielä voidaan tinkiä? Keskustelemassa kansanedustajat Sakari Puisto (ps), Katri Kulmuni (kesk) ja Joona Räsänen (sd).
Miksi niin moni kuuluisa kiinalainen vain katoaa mystisesti? Pankkiiriliikkeen omistaja Bao Fanin tapauksesta kertoo lisää Aasian kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Euroopan komissio julkisti ilmastotavoitteensa vuodelle 2040. Onko tavoite liian kova vai mahdollinen? Vieraana ilmasto- ja ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok). Millaisena tavoite näyttäytyy tuleville sukupolville? Haastateltavana kansainvälisen ympäristöoikeuden prof. Kati Kulovesi Itä-Suomen yliopistosta.
Ylä-Lapin luonnonsuojelualueet kuluvat. Puhelimessa Elisa Pääkkö Metsähallituksesta.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Satu Heikkilä ja Janette Leino. Tuottaja Hanna Juuti.
2/7/2024 • 49 minutes, 47 seconds
Miksi reservistä eroaminen on kasvanut?
Missä asetelmissa mennään viimeinen presidentinvaaliviikko? Studiossa tutkijatohtori Josefina Sipinen, Tampereen yliopisto ja erikoistutkija Kimmo Elo, Eduskuntatutkimuksen keskus.
Eduskunta aloittaa kevätistuntokauden. Lähtöasetelmia päätöksentekoon arvioi Ylen politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Reservistä eroavien määrä kasvaa nyt nopeasti. Ilmiötä avaavat Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Minnan Nenonen ja tutkija Miina Kaarkoski, Maanpuolustuskorkeakoulu.
Euroopan parlamentti äänestää geenimanipulaatiosääntelystä. Brysselistä raportoi Eurooppa-kirjeenvaihtaja Hannele Muilu.
Akava lähtee mukaan poliittisiin mielenilmauksiin ja työntekijöitä marssii ulos työpaikoiltaan. Puhelimessa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Anne Achté, Matti Konttinen ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottaja Marija Skara.
2/6/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Itärajan sulku pian pöydällä
Itärajan sulun jatko on jälleen pohdinnassa. Samalla hallituksen aie edistää turvapaikkaprosessin toteuttamista EU:n ulkopuolisissa maissa kohahduttaa. Rajatilanteesta puhelimessa raja- ja meriosaston apulaisosastopäällikkö Marko Saareks Rajavartiolaitokselta sekä kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen Moskovasta. Studiossa eduskuntaryhmän pj. ja entinen eurooppaministeri Tytti Tuppurainen (sd) ja kansanedustaja, entinen Euroopan parlamentin jäsen Laura Huhtasaari (ps).
Miten turvapaikkaprosessi kolmannessa maassa toimisi kansainvälisen oikeuden näkökulmasta? Puhelimessa kansainvälisen oikeuden prof. Outi Korhonen, Turun yliopisto.
Onko lähi-idän sota rauhan vai laajenemisen tiellä? Vieraina prof. Hannu Juusola Helsingin yliopisto ja vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki, Ulkopoliittinen instituutti.
Kävivätkö ennakkoäänestyspaikkojen ovet tiuhaan viikonloppuna? Puhelimessa vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, oikeusministeriö.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Veera Sinervo ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottaja Hanna Juuti.
2/5/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Kuinka ehdokkaat pärjäsivät vaaliväittelyssä?
Julkinen liikenne on pysähtynyt lakon vuoksi lähes koko Suomessa. Kuulemme tunnelmia Jyväskylästä sekä Helsingistä.
Kuinka presidentinvaaliehdokkaat Pekka Haavisto sekä Alexander Stubb pärjäsivät torstai-iltaisessa Ylen vaaliväittelyssä? Tätä ruotivat yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass sekä yliopistotutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta. Sanna Savikko haastattelee.
Kuinka Ukrainassa on reagoitu Eu:n tutkipäätöksiin. Ukrainasta raportoi Ylen ulkomaantoimittaja Justas Stasevski.
Ukrainan sodan tilanteesta studiossa ovat keskustelemassa Ukrainan sodan asiantuntija Emil Kastehelmi sekä kansanedustaja, kenraalimarjuri evp. Pekka Toveri.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajaja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottajana Marija Skara.
2/2/2024 • 49 minutes, 47 seconds
Suuri lakkopäivä ja työministerin mietteet
Lakkotunnelmia eri puolilta maata.
Lakkorintama laajenee ja päivälle odotetaan myös suurmielenosoitusta. Millä mielin päivää seuraa työministeri Arto Satonen (kok)?
EU-huippukokouksessa on määrä päättää Ukrainan tukemisesta. Brysselistä raportoi Hannele Muilu.
Toiselle kierrokselle päässeet presidenttiehdokkaat Haavisto ja Stubb kohtaavat illalla Ylen vaalitentissä. Mitä on odotettavissa ja miten kampanjoiden loppukiri on lähtenyt käyntiin? Vieraina päätoimittaja Jouni Kemppainen, Maaseudun Tulevaisuus, toimituspäällikkö Vappu Kaarenoja, Suomen Kuvalehti ja politiikan toimittaja emerita Riikka Uosukainen.
Ulkomaanlehtikatsaus Tukholmasta, toimittajana Anni Riit'aho.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Veera Sinervo. Tuottaja Hanna Juuti.
2/1/2024 • 49 minutes, 47 seconds
Mikä on nuorten äänestäjien rooli presidentinvaaleissa?
Päiväkoteja menee tänään säppiin pääkaupunkiseudulla poliittisten lakkojen takia ja huomenna toimet vain laajenevat. Lakkojen painoarvoa puntaroivat Turun yliopiston työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskinen ja Åbo Akademin vanhempi yliopistonlehtori Mika Helander. Toimittaja Olli-Pekka Kursi raportoi päiväkotien tilanteesta Helsingin Jätkäsaaressa.
Virossa on tullut julki akateemiseen maailmaan sijoittuva vakoiluepäily. Toimittaja Rain Koolin raportti Tallinnasta.
Mikä merkitys nuorilla äänestäjillä on uuden presidentin tekijänä? Nuorten äänestysroolia arvioivat nuorten osallisuuden asiantuntija Silja Porkkala Allianssista ja Suomen nuorisovaltuustojen liiton puheenjohtaja Markus Koski.
Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestys alkaa tänään. Minkälaista ennakkoäänestysinnostusta ennakoi kokenut vaalitoimitsija, turkulainen Suvi Allén? Toimittajana Tarja Hiltunen.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Elina Sonkajärvi ja Rasmus Montonen, tuottajana Marija Skara.
1/31/2024 • 50 minutes
Toinen kierros jo vauhdissa, mitä on odotettavissa?
Suomi ja ydinasepelote. Voitaisiinko ydinaseita päästää Suomen rajojen yli? Vieraina tutkija Jyri Lavikainen, Ulkopoliittinen instituutti ja vanhempi tutkija Tytti Erästö, Tukholman kansainvälinen rauhantutkimusinstituutti SIPRI.
Ranskassa maanviljelijät joukolla kaduille, Bordeaux´sta raportoi Jari Mäkinen.
Presidenttiehdokkaiden kakkoskierroksen tärpit, studiossa Haaviston tukiyhdistyksen hallituksen jäsen, europarlamentaarikko Ville Niinistö (vihr) ja kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok).
Miten loppuviikon lakon vuoksi peruuntuvien lentojen siirtely onnistuu? Puhelimessa uudelleenreitityksistä vastaava johtaja Sami Suokas, Finnair.
Juontaja Mikko Haapanen. Toimittajat Atte Uusinoka ja Roosa Kajander. Tuottaja Hanna Juuti.
1/30/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Ylen vaaliaamu
Ylen aamun ja radion Ykkösaamun yhteinen vaaliaamu ruotii presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulosta.
Mikä ratkaisi pääsyn toiselle kierrokselle? Lähetyksessä haastateltavina tutkimuspäällikkö Sami Borg Kunnallisalan kehittämissäätiö, valtio-opin professori Elina Kestilä-Kekkonen Tampereen yliopistosta, viestinnän professori Pekka Isotalus Tampereen yliopistosta, viestinnän kouluttaja Katleena Kortesuo.
Mitkä olivat presidentinvaalikampanjoiden onnistumisia? Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta, politiikan toimittaja Robert Sundman Helsingin Sanomista ja politiikan toimittaja Jenni Lepänrinne Lännen Mediasta.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka värittää presidentin työtä - mitä uudelta tasavallan presidentiltä odotetaan? Studiossa johtavat tutkija Matti Pesu Ulkopoliittinen instituutti ja toimistuspäällikkö Sami Metelinen Elinkeinoelämän valtuuskunnasta.
Juontajina Totti Toivonen ja Ilkka Lahti.
1/29/2024 • 1 hour, 18 minutes, 44 seconds
Ykkösaamussa suuren vaalikeskustelun jatkot
Kuinka presidentinvaaliehdokkaat pärjäsivät torstain suuressa vaalikeskustelussa? Analysoimassa Pekka Isotalus sekä Vesa Vares.
Kuinka Virossa seurataan Suomen presidentinvaaleja. Toimittaja Rain Kooli raportoi.
Mihin vaalihäirintä pyrkii? Keskustelemassa johtava varautumisasiantuntija Antti Sillanpää Huoltovarmuuskeskuksesta sekä poliittisen viestinnän ja somen tutkija Elisa Kannasto Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.
Kuinka äänestystuloksen laskeminen sunnuntaina etenee? Haastateltavana vaalipäällikkö Arto Jääskeläinen.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Elina Sonkajärvi, Matti Konttinen, Marija Skara. Tuottajana Anne Achté.
1/26/2024 • 50 minutes
Ruotsin Nato-jäsenyys viimein toteutumassa?
Presidentinvaalien loppukiri. Vaalien ensimmäisen kierroksen äänestyspäivään on enää kolme yötä, ja tänä iltana tulee Ylen viimeinen vaalikeskustelu. Puhelimessa yliopistotutkija Jenni Karimäki, Helsingin yliopisto. Studiossa politiikan tuottaja Elli Harju, Iltalehti ja politiikan toimittajat Robert Sundman, Helsingin Sanomat ja Antti Pilke, Yle.
Suomen itäraja on suljettu, millainen on tilanne Pohjois-Norjan rajalla? Norjan Kirkkoniemestä raportoi ulkomaantoimittaja Erja Tuomaala.
Unkarin pääministeri Viktor Orbán haluaisi ratifioida Ruotsin Nato-jäsenyyden mahdollisimman pian. Onko Ruotsin Nato-tie nyt selvä? Vieraina tutkijatohtori Iro Särkkä, Ulkopoliittinen instituutti ja tutkijatohtori Annastiina Kallius, Helsingin yliopisto.
Ulkomaanlehtikatsaus Keniasta, toimittajana Pasi Toivonen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Mira Stenström ja Janette Leino. Tuottaja Hanna Juuti.
1/25/2024 • 50 minutes, 3 seconds
Näkymiä Suomen talouteen
MIltä näyttää Suomen talous? Kansainvälinen valuuttarahasto antoi oman arvionsa ja talouspolitiikan arviointineuvosto julkistaa vuosittaisen näkemyksensä hallituksen talouspolitiikasta. Keskustelemassa ennustepäällikkö Päivi Puonti Etla sekä ennustepäällikkö Juho Koistinen Laboresta.
Kuinka moni äänesti ennakkoon presidentinvaaleissa?
Yhdysvalloissa presidentinvaalien esivaalikierros etenee. New Hampshiren tuloskesta raportoi Juri von Bonsdorf.
EU:n mitta tuli täyteen Israelin siviileille aiheuttamasta kärsimyksestä. Onko Israelin ja Hamasin välisessä sodassa näkyvissä muutosta? Haastateltavana maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen sekä projektipäällikkö Cecilia Pellosniemi CMI:stä.
Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi Turkissa, tilannetta arvioi vanhempi tutkija Toni Alaranta Ulkopoliittisesta instituutista.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Mira Stenström ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
1/24/2024 • 50 minutes, 4 seconds
Keskusjärjestöjohtajien lakkodebatti
Lakkotilanne paisuu, olisiko vielä jotain tehtävissä ennen kuunvaihdetta? Vieraina puheenjohtaja Jarkko Eloranta, SAK ja toimitusjohtaja Jyri Häkämies, EK.
Esivaaliodotukset Yhdysvalloissa, puhelimessa tutkijatohtori Oscar Winberg Turun yliopiston John Morton - keskuksesta
Venäjän uhan taso ja Naton sotaharjoituksen merkitys. Vieraina entinen puolustusvoimain komentaja, kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok) ja tutkija Henri Vanhanen, Ulkopoliittinen instituutti.
Ennakkoäänestyksen viimeinen päivä käynnistyy, kuinka vilkasta äänestyspaikoilla on ollut? Puhelimessa vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, oikeusministeriö.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Matti Konttinen ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottaja Hanna Juuti.
1/23/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Mitä tarkoittaisi push back -menettely itärajalla?
Mitä tarkoittaisi push back -menettely itärajalla? Haastateltavina tutkimusassistentti Jaana Palander Åbo Akademista sekä toiminnanjohtaja Pia Lindfors Pakolaisneuvonnasta.
Miksi äänestäminen on tärkeää? Demokratiasta ja äänestämisestä keskustelmassa ovat väitöskirjatutkija Theodora Helimäki Helsingin yliopistosta sekä Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja Veera Heinonen Sitrasta.
Virossa opettajat ryhtyvät lakkoon. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Mikä on tilanne Lähi-idässä? Haastateltavana Lähi-idän instituutin johtaja Susanne Dahlgren.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Elina Sonkajärvi sekä Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
1/22/2024 • 49 minutes, 56 seconds
Presidentin puolison asema puntarissa
Lähi-idän tilanteessa laajenemisen vaara. Vieraana lähi-idän tutkija Joonas Maristo, Helsingin yliopisto. Britannian rooli Lähi-idässä, Lontoosta raportoi Auli Valpola.
Jakautuneen Puolan uusi hallitus on ottanut ensiaskeleitaan. Varsovasta raportoi Justas Stasevskij.
Millainen rooli presidentin puolisolla voisi olla? Vieraina historioitsija Kati Katajisto, Helsingin yliopisto ja Ylen politiikan toimittaja Marica Paukkeri.
Kotimaan talouden tuoreet näkymät. Puhelimessa ekonomisti Juho Keskinen, Hypo.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Matti Konttinen ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
1/19/2024 • 49 minutes, 46 seconds
Ykkösaamussa presidentinvaalitentin jatkot: Alexander Stubb
Kuinka kokoomuksen presidentinvaaliehdokas Alexander Stubb pärjäsi vaalitentissä? Analysoimassa ovat politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopistosta ja viestinnän kouluttaja Katleena Kortesuo. Toimittajana Sanna Savikko.
Sodan pitkittyiseen varaudutaan Ukrainassa. Kuinka Nato varautuu Venäjän uhkaan? Keskustelemassa ovat tutkija Jyri Lavikainen Ulkopoliittisesta instituutista sekä sotataidon laitoksen johtaja Pasi Hirvonen Maanpuolustuskorkeakoulusta. Kiovasta tuoreimpia tietoja kertoo toimittaja Maxim Fedorov.
Espanjalaisia lehtiä on lukenut toimittaja Maija Salmi.
Juontajna Mira Stenström. Toimittajana Atte Uusinoka. Tuottajana Marija Skara.
1/18/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Kuka etsisi kadonneita lapsia?
Lastensuojelulaitoksesta luvatta poistuminen eli hatkaaminen asettaa nuoret moniin vaaroihin. Miten ongelmaan voisi puuttua? Keskustelemassa etäyhteydellä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen ja lastenkodin ohjaaja Pasi Turkia.
Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa, puhelimessa vaalijohtaja Arto Jääskeläinen, oikeusministeriö.
Kuinka paljon vaaleissa tullaan äänestämään taktisesti? Keskustelemassa yleisen valtio-opin dosentti Hanna Wass, Helsingin yliopisto ja toimitusjohtaja Jari Pajunen, Taloustutkimus.
Presidentinvaalitentin etkot. Illan tenttivuorossa Alexander Stubb, studiossa puoluesihteeri Kristiina Kokko (kok).
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Rasmus Montonen, Mira Stenström ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottaja Hanna Juuti.
1/17/2024 • 49 minutes, 55 seconds
Ykkösaamussa presidentinvaalitentin jatkot: Olli Rehn
Kuinka keskustan presidentivaaliehdokas Olli Rehn pärjäsi vaalitentissä? Analysoimassa Eduskuntatutkimus keskuksen johtaja Markku Jokisipilä ja politiikan toimittaja emerita Riikka Uosukainen.
Yhdysvalloissa käynnistyvät esivaalit presidenttivaaliehdokkaita varten. Uusi presidentti valitaan marraskuussa. Iowassa republikaanien esivaalien tuloksesta raportoi Ylen toimittaja . Studiossa tulevaa vaalikilpaa avaavat tutkijatohtori Oscar Winberg Turun yliopiostosta sekä tutkija Maria Lindén Ulkopoliittisesta instituutista.
Sveitsin Davosissa jälleenrakennetaan luottamusta globaaliin yhteistyöhön. Millainen globaali yhteistyö on Suomen elinkeinoelämälle tarpeen? Haastateltavana johtaja Sami Pakarinen Elinkeinoelämän keskusliitosta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajana Anna Lehmusvesi sekä Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
1/16/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Ykkösaamussa presidentinvaalitentin jatkot: Harry Harkimo
Presidentinvaalien yksilötenteissä vuoro oli Harry Harkimolla (Liike Nyt). Miten hän pärjäsi? Vieraina erikoistutkija Kimmo Elo Turun yliopistosta sekä viestintäjohtaja, tietokirjailija Unna Lehtipuu.
Terveydenhuolto ja sairaanhoito eivät poistu otsikoista. Missä jamassa suomalaisten terveysasiat ovat? Vieraana THL:n uusi pääjohtaja Mika Salminen.
Presidenttiehdokas Olli Rehnin vaaliteemoista on haastateltana kansalaisverkoston vetäjä Anu Vehviläinen (kesk).
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Tarja Oinonen ja Veera Sinervo. Tuottaja Hanna Juuti.
1/15/2024 • 50 minutes, 1 second
Sairaalaverkko muuttuu - keveneekö työntekijöiden taakka?
Mitä ehdotukset sairaalaverkon muutoksista tarkoittavat työntekijöiden kannalta? Saadaanko työpaikoille lisää vetovoimaa? Keskustelemassa pj. Millariikka Rytkönen Tehystä sekä toiminnanjohtaja Janne Aaltonen Lääkäriliitosta.
Millaisilla perusteilla itärajan sulku jatkuu? Haastateltavana monitieteisen rajatutkimuksen professori Jussi P. Laine Itä-Suomen yliopisto.
Liike Nyt -puolueen presidenttiehdokkaan Harry Harkimon vaaliteemoista on haastateltana kampanjapäällikkö Jukka Jusula.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Kreeta-Maria Kivioja, Veera Sinervo, Jaakko Parkkinen. Tuottajana Marija Skara.
1/12/2024 • 50 minutes
Ykkösaamussa presidentinvaalitentin jatkot: Sari Essayah
Presidentinvaalien yksilötenteissä vuoro oli kristillisdemokraattien ehdokas Sari Essayahilla. Miten hän pärjäsi? Vieraina politiikan tutkija Erkka Railo ja politiikan toimittaja emerita Riikka Uosukainen.
Valko-Venäjän oppositio kokoontuu paraikaa Helsingissä. Puhelimessa Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan pj, kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd).
Presidentinvaalit ovat edessä myös Taiwanissa, uurnille päästään jo lauantaina. Millainen on Taiwanin tilanne vaalien alla? Keskustelemassa vt. johtaja Mikael Mattlin, Ulkopoliittinen instituutti ja etäyhteydellä Ylen Aasian kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Ulkomaanlehtikatsaus Britanniasta, toimittajana Kirsi Crowley.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittaja Elina Sonkajärvi, tuottaja Hanna Juuti.
Korjaus: Kimmo Kiljunen sanoi haastattelussa, että Valko-Venäjällä järjestettäisiin parlamenttivaalit 25. huhtikuuta. Oikea ajankohta on 25. helmikuuta.
1/11/2024 • 49 minutes, 53 seconds
Ykkösaamussa presidentinvaalitentin jatkot: Li Andersson
Kuinka vasemmistoliiton presidenttiehdokas Li Andersson pärjäsi Ylen vaalitentissä? Edellisen illan sisältöjä analysoivat politiikantutkija Markku Jokisipilä sekä asiantuntija Sami Sallinen. Toimittajana Sanna Savikko.
Mitkä ovat sosiaalisenmedian palvelun TikTokin vaarat? Keskustelemassa kyberuhkatiedustelupäällikkö Laura Kankaala F-securesta sekä kyberturvallisuuden työelämäprofessori Mikko Kiviharju Aalto-yliopistosta.
Kristillisdemokraattien presidentivaaliehdokkaan Sari Essayahin vaaliteemoista on haastateltavana puolueen 2. varapuheenjohtaja Katariina Hiippavuori.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Atte Uusinoka ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottajana Marija Skara.
1/10/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Ykkösaamussa presidentinvaalitentin jatkot: Pekka Haavisto
Presidentinvaaliehdokkaiden yksilötentissä oli illalla ehdokas Pekka Haaviston vuoro. Miten hän pärjäsi tentissä? Vieraina yliopistotutkija Jenni Karimäki, Helsingin yliopisto sekä viestinnän kouluttaja ja kriisiviestinnän valmentaja Katleena Kortesuo.
Sairaalaverkkoon kaavailtuja muutoksia vielä odotellaan, mikä malli voisi toimia? Vieraina terveysoikeuden prof. Lasse Lehtonen, Helsingin yliopisto ja työryhmän pj, Päijät-Hämeen hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen.
Presidentinvaaliehdokkaiden yksilötentit jatkuvat tänä iltana. Tentattavana on vasemmistoliiton ehdokas Li Andersson. Hänen kampanjateemoistaan on haastateltavana vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo.
Nuorten politiikkaviikko starttasi, mitä se pitää sisällään? Puhelimessa projektikoordinaattori Iina Helenius, Allianssi.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Rasmus Montonen ja Mira Stenström. Tuottaja Hanna Juuti.
1/9/2024 • 49 minutes, 36 seconds
Ykkösaamussa presidentinvaalitentin jatkot: Mika Aaltola
Kuinka Mika Aaltola pärjäsi vaalitentissä? Analysoimassa politiikan tutkija, valtio-opin professori Elina Kestilä-Kekkonen Tampereen yliopistolta sekä emeritustoimittaja Unto Hämäläinen. Toimittajana Sanna Savikko.
Sodanjälkeiset suunnitelmat palestiinalaisalueille? Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken matkustaa Lähi-idässä. Onko mahdollisia näkymiä sodanjälkeiseen aikaan vai eskaloituvatko konfliktit entisestään? Keskustelemassa väitöskirjatutkija Antti Tarvainen (Helsingin yliopisto ja Suomen Lähi-idän instituutin säätiö) sekä vanhempi asiantuntija Laura Hendry CMI - Martti Ahtisaari Peace Foundationista.
Maanantai-iltana Ylen presidentinvaalitentissä on Pekka Haavisto. Kampanjan teemoista on keskustelemassa Haaviston tukija, puolustusministerinäkin toiminut poliitikkoemerita Elisabeth Rehn.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Mikko Haapanen ja Elina Sonkajärvi. Tuottajana Marija Skara.
1/8/2024 • 49 minutes, 52 seconds
Ykkösaamussa presidentinvaalitentin jatkot: Jussi Halla-aho
Blinken jälleen Lähi-idässä, jännitteet alueella kasvavat. Puhelimessa Lähi-idän tutkimuksen prof. Hannu Juusola.
Presidentinvaalien yksilötentit jatkuvat Ylellä, miten pärjäsi perussuomalaisten ehdokas Jussi Halla-aho. Vieraina politiikan tutkija Erkka Railo ja viestintäjohtaja, tietokirjailija Unna Lehtipuu.
Yhdysvaltain kongressinvaltauksesta jo kolme vuotta. Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Tänä iltana Ylen yksilötentissä kansanliikkeen presidenttiehdokas Mika Aaltola. Kannatusjoukoista haastateltavana tukiyhdistyksen hallituksen pj. Valtteri Vuorisalo.
Kuinka pitkään paukkupakkaset vielä jatkuvat? Puhelimessa meteorologi Ville Siiskonen, Ilmatieteen laitos.
Juontaja Seija Vaaherkumpu, toimittajat Kreeta-Maria Kivioja ja Mikko Haapanen. Tuottaja Hanna Juuti.
Torstaiaamussa ruoditaan edeltävän illan vaalitentin sisältöjä. Kuinka SDP:n ehdokas Jutta Urpilainen pärjäsi? Sitä analysoivat politiikan tutkija Johanna Rainio-Niemi ja politiikan toimittaja Heikki Vento. Toimittajana Sanna Savikko.
Miksi polttoaineet halpenivat? Haastateltavana yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro Lähi-Tapiolasta.
Lisäksi Ykkösaamussa ennakoidaan illantenttiä. Perussuomalaisten ehdokkaan Jussi Halla-ahon vaaliteemoista on keskustelemassa puoluesihteeri Harri Vuorenpää.
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Tanskasta. Toimittajana Karoliina Kantola.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Tarja Oinonen ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
1/4/2024 • 49 minutes, 51 seconds
Ukrainassa uusi vuosi alkoi verisesti
Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Ukrainassa tehdään nyt rajuja iskuja keskellä sydäntalvea. Vieraina sotataidon laitoksen johtaja Pasi Hirvonen, Maanpuolustuskorkeakoulu ja vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa, Ulkopoliittinen instituutti.
Japanin maanjäristyksen tuhot. Puhelimessa Suomen Japanin suurlähettiläs Tanja Jääskeläinen.
Ylen presidentinvaalitentit jatkuvat yksilötenteillä. Tänä iltana vuorossa SDP:n ehdokas Jutta Urpilainen, jonka vaaliteemoista on keskustelemassa kampanjapäällikkö Hanna Isbom.
Sähkön hintakehitys. Puhelimessa energiamarkkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa, Energiateollisuus.
Kovan pakkasen vaikutus terveyteen. Puhelimessa työterveyden prof. Tiina Ikäheimo, Tromssan yliopisto.
Juontajana Seija Vaaherkumpu. Toimittajina Kreeta-Maria Kivioja, Rasmus Montonen ja Tarja Oinonen. Tuottajana Hanna Juuti.
1/3/2024 • 49 minutes, 58 seconds
Miltä alkava talousvuosi näyttää?
Israel laajensi hiljattain sotatoimiaan myös Länsirannalle. Puhelimessa Eeva Alarcón Suomen Ramallahin-edustustosta.
Vuosi on vaihtunut Lähi-idässä kireissä tunnelmissa. Haastateltavina tutkija Antti Tarvainen ja johtaja Susanne Dahlgren Suomen Lähi-idän instituutin säätiöstä.
Venäjä on pommittanut Ukrainaa rajusti viime aikoina. Miltä tilanne näyttää heti vuodenvaihteen jälkeen? Toimittaja Maxim Fedorovin raportti Kiovasta.
Keskiluokan taloudellisella tilanteella on suuri merkitys Suomen kokonaiskulutuksen suunnalle ja kansantaloudelle. Miltä se näyttää tänä vuonna? Studiossa tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto Elinkeinoelämän valtuuskunnasta EVA:sta ja senioriekonomisti Tomi Kortela OP-ryhmästä.
Uusi vuosi kannustaa monia terveellisempään elämään. Miten innostuksen saisi riittämään läpi vuoden? Haastattelussa professori Mikael Fogelholm Helsingin yliopistosta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajat Anne Achte, Ilkka Lahti ja Milla Madetoja. Tuottajana Marija Skara.
1/2/2024 • 49 minutes, 55 seconds
Ensimmäisen vaalitentin jälkipyykki
Presidenttiehdokkaat mittelivät Ylen vaalitentissä, miten he pärjäsivät? Vieraina viestinnän prof. Pekka Isotalus Tampereen yliopisto sekä toimituspäällikkö Vappu Kaarenoja Suomen Kuvalehti ja politiikan toimittaja Lauri Nurmi, Iltalehti.
Ylen tuore vaalikone esittelyssä. Tuottaja Ville Laakso.
Maailmanpolitiikan hullu vuosi alkaa olla takana, miltä näyttää tästä eteenpäin? Vieraina Euroopan historian professori Laura Kolbe, Helsingin yliopisto ja tutkimusjohtaja Sinikukka Saari, Ulkopoliittinen instituutti.
Joulun sää ja menoliikennevinkit. Studiossa meteorologi Laura Tuomola.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Rasmus Montonen ja Janette Leino. Tuottaja Anne Achté.
12/22/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Ovatko suomalaisten asenteet turvallisuuspolitiikkaan muuttuneet?
Tutkijat selvittivät suomalaisten asenteita turvallisuuspolitiikkaan. Mitä niistä selvisi? Vieraina kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta ja toimittaja-kirjailija Risto Uimonen.
Sodankäynti synkistää joulua Betlehemissä. Haastattelussa juuri Israelista palannut ulkomaantoimittaja Antti Kuronen.
Miten siirtolaisuuteen suhtaudutaan Euroopassa? Tallinnasta raportoi toimittajamme Rain Kooli, Britanniasta Auli Valpola ja Espanjasta Maija Salmi.
Muuttoliike ja siirtolaisuuskysymykset luovat haasteita monessa maassa niin poliittisesti kuin käytännössä. Haastateltavina sisäministeriön maahanmuutto-osaston erityisasiantuntija Saila Heinikoski ja tutkijatohtori Mervi Leppäkorpi Turun yliopistosta.
Ulkomaanlehtikatsaus Kiovasta, toimittajana Maxim Fedorov.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Matti Konttinen, Rasmus Montonen ja Elina Sonkajärvi, tuottajana Anne Achte.
12/21/2023 • 49 minutes, 48 seconds
Millä talouden alamäkea voi jarruttaa?
Tuottaako talouden kiihtynyt alamäki lisäleikkauksia tai veronkiristyksiä? Vieraina valtiovarainvaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Suna Kymäläinen (sd), Timo Heinonen (kok) ja eduskuntaryhmän pj Otto Andersson (rkp).
Millaista valtapelia Ukrainan sisällä oikein pelataan? Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Islannin tulivuorenpurkaus suomalaissilmin. Puhelimessa Islannissa asuva kirjailija Satu Rämö.
Suezin kanavan tilanne ja sen vaikutukset kaupankäyntiin. Vieraina yksikönpäällikkö Riikka Eela, ulkoministeriön Lähi-idän yksikkö ja meriliikenteen prof. Ulla Tapaninen, Tallinnan yliopisto.
Espanjan surkeat Pisa-tulokset johtaneet jo vauvaikäisten koulushoppailuun. Barcelonasta raportoi Maija Salmi.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Rasmus Montonen ja Anna Lehmusvesi. Tuottaja Hanna Juuti.
12/20/2023 • 50 minutes, 1 second
Ykkösaamu
12/19/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Ykkösaamu
Suomen ja Yhdysvaltain välinen DCA-puolustussopimus allekirjoitetaan tänään. Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Loppuvuoden isoista päätöksistä taistellaan Arkadianmäellä. Vieraina eduskuntaryhmien varapuheenjohtajat Vilhelm Junnila (ps), Inka Hopsu (vihr) ja kansanedustaja Matias Mäkynen (sd).
Gazan sodan tilanne. Jerusalemista raportoi Antti Kuronen.
Tanskaa kuohuttaa asevienti Israeliin. Kööpenhaminasta raportoi Karoliina Kantola.
Miten varautua avoimesti, muttei liian avoimesti hybridiuhkien edessä? Vieraina kehittämispäällikkö Ari Korhonen, Kuntaliitto ja erityisasiantuntija Mikko Hiltunen, sisäministeriön siviilivalmiusyksikkö.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Rasmus Montonen ja Elina Sonkajärvi. Tuottaja Hanna Juuti.
12/18/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Mitä Suomi ja Yhdysvallat sopivat puolutusyhteistyösopimuksessa?
Mitä Suomi ja Yhdysvallat sopivat puolutusyhteistyösopimuksessa? Haastateltavana eduskunnan puolustusvaliokunnan pj. Jukka Kopra (kok.) sekä tutkija Henri Vanhanen ulkopoliittisesta insituutista.
Mikä on tilanne Israelin ja Hamasin välisessä sodassa? Toimittaja Antti Kuronen raportoi Tel Avivista.
Unkarille annetaan EU:n jäädyttämiä varoja. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa toteaa, että päätös on katastrofaalinen. Sarvamaa haastateltavana.
Eu-huippukokouksessa pyritään tukemaan Ukrainaa, mutta Unkari hämmentää tilannetta. Onko Eu:n mahdollista vastustaa Unkarin sooloillua? Keskustelemassa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela sekä tutkija Katalin Miklóssy Aleksanteri-instituutista.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Mikko Haapanen ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
12/15/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Suuri lakkopäivä on koittanut
Työntekijäjärjestöt vastustavat tänään laajoilla lakoilla hallituksen työelämäheikennyksiä. Miten eri alojen työnseisaukset näkyvät muun muassa liikenteessä ja postinkulussa?
Raja-asemia auki jälleen itärajalla. Vaalimaalta raportoi toimittaja Ville Toijonen.
Miten hallitus seuraa rajaliikennettä jatkossa? Vieraana sisäministeri Mari Rantanen (ps).
Venäjän presidentti Vladimir Putin astuu tänään pitkästä aikaa yleisön eteen. Pietarista raportoi kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Millainen on Putinin asema ja mitä häneltä voidaan seuraavaksi odottaa? Vieraina vanhempi tutkija Jussi Lassila, Ulkopoliittinen instituutti ja apulaisprof. Katri Pynnöniemi, Aleksanteri-instituutti.
Ulkomaanlehtikatsaus Tukholmasta, toimittajana Anni Riit'aho.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Satu Heikkilä ja Veera Sinervo. Tuottaja Hanna Juuti.
12/14/2023 • 49 minutes, 43 seconds
Kuinka öljy-yhtiöt vaikuttivat ilmastokokouksen päätöksiin?
Zelensky ja Biden tapasivat? Saiko Ukraina kaipaamansa tukea Yhdysvalloista? Juri von Bonsdorf raportoi Washingtonista.
Kuinka kävi suunnitelmille luopua fossiilisista polttoaineista? Millainen valta on öljy-yhtiöillä? Haastateltavana johtava asiantuntija Mariko Landström Sitrasta sekä energia ja vety -tutkimusalueen johtaja Antti Arasto VTT:stä. Dubaista tuoreimpia tietoja YK:n ilmastokokouksesta kertoo Ympäristöministeriön ilmastoyksikön päällikkö Outi Honkatukia.
Kaksi rajanylityspaikkaa itärajalla avataan. Haastateltavana professori Jussi P. Laine Itä-Suomen yliopistosta
Miksi torstaina lakkoillaan? Kenen pitäisi neuvotella palkoista? Ja kenen sosiaaliturvan heikennyksistä? Kaipaako ay-liike tupo-aikoja?? Keskustelemassa johtava tutkija Merja Kauhanen Laboresta sekä tjutkimusjohtaja Antti Kauhanen Etlasta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Rasmus Montonen ja Anna Nevalainen. Tuottajana Marija Skara.
12/13/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Mikä on Suomen varasuunnitelma?
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tapaa tänään Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin. Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Miten Yhdysvaltain presidentinvaalit linkittyvät Suomen turvallisuuteen? Vieraina turvallisuustutkija Juha Pyykönen ja tutkija Joel Linnainmäki, Ulkopoliittinen instituutti.
Sodan eettiset säännöt ja rajat. Vieraina oikeudellinen asiantuntija Jani Leino, SPR ja toiminnanjohtaja Linda Konate, Lääkärit ilman rajoja.
Keniassa häädetään alkuperäiskansaa, jotta metsiä saadaan kompensaatiokäyttöön. Keniasta raportoi kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Mira Stenström ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti.
12/12/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Lännen asepu horjuu Ukrainalle - mitä siitä seuraa?
Viimeisimmät tiedot Ukrainasta. Toimittaja Maxim Fedorovin raportti Kiovasta.
Lännen tuki Ukrainalle horjuu. Studiossa johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista ja Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro.
Venäjä opettaa ukrainalaislapsia ihailemaan maata, joka tuhosi heidän kotikaupunkinsa. Ylen ulkomaantoimittaja Saana Uosukainen kertoo poikkeuksellisesta juttuprojektista.
Suomen itärajan sulun päättyminen lähestyy. Mitä on seuraavaksi edessä? Studiossa kansanedustajat Matias Marttinen (kok.), Mauri Peltokangas (ps.) ja Jussi Saramo (vas.).
YK:n ilmastokokous on loppusuoralla. Toimittaja Hanna Eskonen summaa kokouksen tämänhetkisiä tuloksia Dubaista.
Juontajana Mikko Haapanen, toimittajina Anna Lehmusvesi ja Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
12/11/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Mikä oli EU:n ja Kiinan huippukokouksen anti?
Kiinan sotilaallinen uhittelu Taiwania kohtaan lisääntyy. Millaisia vaikutuksia konfliktin kärjistymisellä olisi Euroopalle? Aasian-kirjeenvaihtajamme Mika Hentusen raportti Taipeista Taiwanista.
EU:n ja Kiinan johtajat tapasivat Pekingissä. Miltä näyttävät unionin ja Kiinan suhteet? Studiossa europarlamentaarikot Ville Niinistö (vihr.), Henna Virkkunen (kok.) ja Elsi Katainen (kesk.).
Asuntokaupan hyytymisestä on puhuttu pitkin syksyä. Mikä on asuntomarkkinoiden tilanne? Haastattelussa ekonomisti Juho Keskinen Hyposta.
Missä tilassa on Suomen luonto? Haastattelussa Luontopaneelin puheenjohtaja Jouni Kotiaho ja Suomen Greenpeacen maajohtaja Touko Sipiläinen. Luonnon tilaa kommentoi puhelimitse myös ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.).
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Satu Heikkilä ja Mikko Haapanen. Tuottajana Hanna Juuti.
12/8/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Millainen on uuden ajan presidentti?
Presidentin rooli ulkopolitiikan johtajana Nato-Suomessa. Vieraina Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos, Yle ja politiikan toimittaja Marko Junkkari, Helsingin Sanomat.
Miten sujui republikaanien presidentinvaaliväittely? Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Ukraina taistelee sotilasavustaan. Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Millainen on Putinin Venäjä juuri nyt? Studiossa Ylen Moskovan kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Kuntien veroprosenteissa tuntuvia eroja. Vieraina pääekonomisti Minna Punakallio, Kuntaliitto ja ekonomisti Janne Kalluinen, Veronmaksajain keskusliitto.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Seppo Kivimäki ja Matti Konttinen. Tuottaja Marija Skara.
12/7/2023 • 49 minutes, 48 seconds
Mitä tiedetään sosisaaliturvan leikkausten vaikutuksista?
Mitä tiedetään sosisaaliturvan leikkausten vaikutuksista? Keskustelemassa tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä erityisasiantuntija Anna Järvinen Soste:sta.
Britanniassa puidaan koronarajoituksia - syytökset vuosien takaisista rajoituksista ovat edelleen kovia. Kirsi Crowley raportoi Britanniasta.
Oppivatko suomalaiset viime talvena seuraamaan sähkönhintaa? Kuinka alkaneeseen talveen on sähköntuotannossa varauduttu? Keskustelemassa toimitusjohtaja Jukka Leskelä Energiateollisuudesta sekä teknillisen fysiikan professori Peter Lund Aalto-yliopistosta.
YK:n lastenjärjestö Unicef on kuvaillut Gazan eteläosien sairalaa sotavyöhykkeeksi. Kaikki Gazan kaistaleen lapset ovat loukussa, toteaa Pelastakaa lapset -yhdistys. Haastattelussa Pelastakaa lapset ry:n ohjelmajohtaja Anne Haaranen.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Seppo Kivimäki, Veera Sinervo. Tuottajana Marija Skara.
12/5/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Venäjän retoriikka kovenee - mitä se tarkoittaa?
Ukraina valmistautuu Venäjän talvihyökkäyksiin. Miltä tilanne rintamalla näyttää? Toimittaja Maxim Fedorovin raportti Kiovasta.
Venäjän johdon käyttämä retoriikka näyttää koventuneen entisestään. Mihin Venäjä sillä pyrkii? Haastattelussa tutkimusjohtaja Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista ja apulaisprofessori Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Tulitauon päättymisen jälkeen Israel aloitti sotatoimet heti Gazassa. Miltä tilanne Lähi-idässä näyttää viikonlopun jälkeen? Toimittaja Vilma Romsin raportti Tel Avivista.
Pankkihuijaukset ovat yleistyneet nopeasti, ja huijauksiin voi langeta kuka tahansa. Vieraina petostorjunnan asiantuntijat Sara Helin Nordeasta ja Elias Alanko 3stepIT:stä.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajat Seppo Kivimäki ja Roosa Kajander, tuottajana Hanna Juuti.
12/4/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Näivettyykö Itä-Suomi rajasulun myötä?
Tel Avivista raportoi Vilma Romsi.
Gazan tulitauon tilanne, vieraana Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola, Helsingin yliopisto.
Etyj-kokous meneillään Skopjessa, puhelimessa Etyjin parlamentaarisen yleiskokouksen pj, kansanedustaja Pia Kauma (kok).
Rajan sulkeutumisen vaikutukset Itä-Suomessa. Vieraana aluesuunnittelun ja -politiikan prof. Sami Moisio, Helsingin yliopisto. Etäyhteydellä Pohjois-Karjalan maakuntajohtaja Markus Hirvonen ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtaja Jussi Rämet. Puhelimessa myös Värtsilän pitäjäyhdistyksen pj. Matti Jaatinen.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Seppo Kivimäki ja Anna Lehmusvesi. Tuottaja Hanna Juuti.
12/1/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Mihin Suomen pitää valmistautua itärajan sulkemisen jälkeen?
Itärajan rajanylityspaikat suljettiin eilen. Miten Venäjä reagoi ja mihin Suomi on nyt valmistautunut? Studiossa turvallisuuspolitiikan asiantuntjia Hanna Smith ja Rajavartiolaitoksen kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty.
Kotimaan politiikassa on matkattu turvallisuuskriisistä toiseen. Miten yhtenäisenä Venäjän hybridioperaation edessä ollaan hallituksessa ja oppositiossa? Haastatelussa Ajatuspaja Magman politiikan tutkija Mikko Majander.
Suomen suurin kyberharjoitus Taisto kokoaa yli 3 000 asiantuntijaa harjoittelemaan ajankohtaisten uhkien varalle. Mihin Digi- ja väestötietoviraston järjestämässä harjoituksessa varaudutaan? Haastattelussa harjoituksen johtaja, Digi- ja viestintäviraston erityisasiantuntija Hanna Heikkinen.
Dubain ilmastokokous käynnistyy huomenna. Millaista sopua voidaan odottaa, kun kokousta johtaa yksi suurista öljytuottajista? Entä miten sitoutuneita Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin ollaan? Studiossa Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Karoliina Hurri ja Ilmastopaneelin tuleva puheenjohtaja Jyri Seppälä.
Ulkomaan lehtikatsauksen toimittaa Jenna Vehviläinen.
Juontajana Mikko Haapanen, toimittajina Satu Heikkilä ja Anna Lehmusvesi. Tuottaja Matti Konttinen.
11/30/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Raja-Jooseppikin sulkeutuu pian
Suomi saa rajalle apua Frontexilta. Vieraana rajaturvallisuusasiantuntija Ville Joskitt, Rajavartiolaitos.
Viimeinenkin rajanylityspaikka sulkeutuu itärajalla. Millainen on Suomeen saapuneiden turvapaikanhakijoiden tilanne tästä eteenpäin? Vieraina tj Pia Lindfors, Suomen Pakolaisneuvonta ja erikoistutkija Erna Bodström, Siirtolaisuusinstituutti.
Nato-kokous jatkuu Brysselissä, puhelimessa Suomen Nato-suurlähettiläs Piritta Asunmaa.
Opposition vaihtoehtobudjetit perattavana. Vieraina eduskuntaryhmien puheenjohtajat Jussi Saramo (vas), Antti Kurvinen (kesk) ja kansanedustaja Saara Hyrkkö (vihr).
Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot jaetaan tänään. Vieraana Ylen kirjallisuustoimittaja Anna Tulusto.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Mikko Haapanen ja Matti Konttinen. Tuottaja Hanna Juuti.
11/29/2023 • 50 minutes, 1 second
Voiko Suomen itäraja mennä kokonaan kiinni?
Tulitaukoa pidennetään, Gaza saa jatkoaikaa. CMI:n vanhempi projektipäällikkö Saana Keskitalo analysoi.
Voiko Suomen itäraja mennä kokonaan kiinni? Kansainvälisen oikeuden näkökulmia valottavat professori Outi Korhonen Turun yliopistosta sekä Hybridiosaamiskeskuksen haavoittuvuudet ja resilienssi -verkoston johtaja Jukka Savolainen.
Suomen itärajan ongelmat sekä mm. Ruotsin Nato-jäsenyys puhuttavat Naton ulkoministerikokouksessa Brysselissä. Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos raportoi. Studiossa vanhempi tutkija Iro Särkkä, Ulkopoliittinen instituutti.
THL selvitti henkisen väkivallan yleisyyttä. Erikoistutkija Johanna Hietamäki.
THL selvitti henkisen väkivallan yleisyyttä. Tuloksista kertoo erikoistutkija Johanna Hietamäki.
Juontajana Atte Uusinoka, toimittajat Matti Konttinen ja Elina Sonkajärvi. Tuottaja Anne Achté.
11/28/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Pohjolan turvallisuus puntarissa Helsingissä
Miten viikonloppu on sujunut itärajalla? Puhelimessa kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty, Rajavartiolaitos.
Pohjolan turvallisuustilanne. Ruotsin pää-, ulko- ja puolustusministerit tänään suomalaiskollegojensa vieraina. Studiossa kansanedustajat Mika Kari (sd), Pekka Toveri (kok) ja ex-puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk).
Onko Gazan perjantaiaamuna alkanut tulitauko pitänyt? Tel Avivista raportoi Vilma Romsi.
Millaiset ovat rintamalinjat Ukrainassa juuri nyt? Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Ukrainan sotatilanne ja lisäaseistuksen tarve. Vieraina Emil Kastehelmi ja vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa, Ulkopoliittinen instituutti.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Roosa Kajander ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti.
11/27/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Gazan tulitauko alkoi vihdoin
Turvallisuustilanteen muutos. Ovatko Venäjän hybriditoimet nyt uusi normaali? Mitä ovat järjestelykeskukset? Vieraana etäyhteydellä Venäjä-asiantuntija Hanna Smith.
Kuinka Inarin alueella on varauduttu mahdollisiin tulijoihin Raja-Joosepin rajanylityspaikalta? Puhelimessa Inarin kunnanjohtaja Tommi Kasurinen.
Miten hallituksen kaavailemat järjestelykeskukset toimisivat siirtolaisuustutkijan silmin? Puhelimessa erikoistutkija Erna Bodström Siirtolaisuusinsituutista.
Alennuskausi käynnissä, kuinka hintatietoisia kuluttajat ovat? Haastateltavina professori Pekka Mattila Aalto-yliopistosta ja sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.
Onko aamulla alkanut Israelin ja Hamasin välinen tulitauko pitänyt? Tel Avisista raportoi Vilma Romsi.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajana Roosa Kajander, Matti Konttinen, Marija Skara. Tuottajana Hanna Juuti.
11/24/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Lisää raja-asemia kiinni ensi yönä
Hallitus päätti sulkea lisää raja-asemia. Sallan, Kuusamon ja Vartiuksen asemat hiljenevät torstain ja perjantain välisenä yönä, vain Inarin Raja-Jooseppi jää auki. Vieraana sisäministeri Mari Rantanen (ps).
Moskovasta raportoi kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Mitä Venäjä hakee ja miten se tulee suhtautumaan mahdollisiin lisätoimiin? Vieraana tutkija Jyri Lavikainen, Ulkopoliittinen instituutti.
Ulkomaanlehtikatsaus Tallinnasta, toimittajana Rain Kooli.
Gazassa alkaa tulitauko, miten panttivankien vapauttaminen etenee? Vieraana Lähi-idän mediasodan tutkija Tapio Kujala.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Rasmus Montonen, Satu Heikkilä ja Roosa Kajander. Tuottaja Hanna Juuti.
11/23/2023 • 50 minutes
Suomi valmistelee taas uusia rajatoimia
Mikä on tilanne itärajalla? Sallan raja-asemalta raportoi Sari Pöyhönen ja Vartiuksen raja-asemalta Hanna Juopperi.
Itärajalle valmistellaan uusia toimia. Mitkä niiden vaikutukset ovat? Vieraina monitieteisen rajatutkimuksen professori Jussi P. Laine Itä-Suomen yliopistosta ja entinen Suomen Venäjän-suurlähettiläs Hannu Himanen.
Euroopan parlamentti keskusteli tiistaina Suomen ja Venäjän rajan tilanteesta. EU-kirjeenvaihtajamme Rikhard Husun raportti Brysselistä.
Miten itärajalla käynnissä oleva hybridioperaatio nähdään kansainvälisessä yhteisössä? Vieraina tutkija Henri Vanhanen Ulkopoliittisesta instituutista ja Tampereen yliopiston apulaisprofessori Rinna Kullaa.
Juontajana Atte Uusinoka, toimittajat Janette Leino ja Mira Stenström. Tuottaja Matti Konttinen.
11/22/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Riittävätkö rajatoimet?
Sallan raja-asemalta raportoi toimittaja Sari Pöyhönen.
Onko Suomi sulkemassa lisää raja-asemia? Mitkä ovat Venäjän pyrkimykset tilanteessa? Vieraina rajaturvallisuusasiantuntija Jouni Lahtinen, sisäministeriö ja tutkija Joel Linnainmäki, Ulkopoliittinen instituutti.
Nuorten tulevaisuutta koskeva välikysymys tänään eduskunnassa. Miksi perustuslakivaliokunnassa kiisteltiin leikkausten kokonaisvaikutusarvioinneista? Vieraina perustuslakivaliokunnan pj Heikki Vestman, kok ja valiokunnan jäsen Johanna Ojala-Niemelä (sdp).
Tel Avivista raportoi Vilma Romsi.
Mikä on Gazan alueen suomalaisten tilanne? Puhelimessa Suomen Ramallahin-edustuston päällikkö Päivi Peltokoski.
Suomessa työskennelleet virolaiset rakennusmiehet palaamassa kotimaahansa. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Janette Leino ja Veera Sinervo. Tuottaja Hanna Juuti.
11/21/2023 • 50 minutes, 2 seconds
Oliko rajan sulkeminen oikeasuhtainen toimi hybridivaikuttamiseen?
Miksi Suomi päätyi sulkemaan raja-asemia? Poliitikkoraati kansanedustajat Jukka Kopra (kok.), Mikko Savola (kesk.) ja Hanna Sarkkinen (vas.)
Milainen tilanne on Puolan rajalla? Anna Karismo raportoi.
Venäjän vastaisten pakotteiden listalle on nousemassa timatit, miksi näiden kauppaa tulisi rajoittaa? Miten pakotteet toimivat? Keskustelemassa vanhempi neuvonantaja Laura Solanko Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitokselta sekä johtaja Petri Vuori EK:sta.
Argentiinaan on valittu uusi presidentti. Vaalien merkityksestä kertoo Ulkolinja-ohjelman toimittaja Pertti Pesonen.
Juontajana Mira Stensröm. Toimittajina Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
11/20/2023 • 50 minutes, 4 seconds
Raja-asemia ollaan pian sulkemassa
Miten tieto raja-asemien tulevasta sulkemisesta vaikutti öiseen liikehdintään itärajalla? Vaalimaalta raportoi toimittaja Maija Tuunila.
Venäjän reaktiot Suomen toimiin? Mitä vaikutuksia raja-asemien sulkemisilla on? Vieraina verkostojohtaja Jukka Savolainen, Hybridiosaamiskeskus ja kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty, Rajavartiolaitos.
Suomen rajatoimet kansainvälisen oikeuden näkökulmasta, puhelimessa kansainvälisen oikeuden emeritusprof. Martti Koskenniemi.
Tapahtumat Gazan sota-alueilla. Tel Avivista raportoi toimittaja Vilma Romsi.
Muuttiko Israelin rynnäkkö Al-Shifan sairaalaan sodan luonnetta? Studiossa Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola, Helsingin yliopisto.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Kreeta-Maria Kivioja ja Ilkka Lahti. Tuottaja Hanna Juuti
11/17/2023 • 50 minutes
Jos Suomi sulkee rajansa, pelaammeko Venäjän pussiin?
Millaista liennytystä saatiin aikaiseksi Kiinan ja Yhdysvaltain johtajien tapaamisessa? Ilmari Reunamäki raportoi.
Säästöjä ja asiakasmaksujen korotuksia? Millaisia vaikutuksia sote-toimilla on suomalaisiin? Keskustelemassa professori Kristiina Patja Helsingin yliopistolta sekä osastopäällikkö Kari Hakari sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Toimittaja Heikki Heiskanen raportoi Venäjältä.
Jos Suomi sulkee rajansa, pelaammeko Venäjän pussiin? Kuinka itärajan yli pyrkiviin pakolaisiin tulisi reagoida? Keskustelemassa Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro sekä Amnesty International Suomen osaston oikeudellinen asiantuntija Pargol Miraftabi.
Kreikkalaisia lehtiä on lukenut toimittaja Sara Saure.
Juontajana Mira Stensröm. Toimittajana Kreeta-Maria Kivioja. Tuottajana Marija Skara.
11/16/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Suurvaltajohtajat kohtaavat Kaliforniassa
Presidentinvaalien toisen kierroksen ratkeamiseen on aikaa vajaat kolme kuukautta. Miltä näyttää presidenttipeli nyt? Vieraina yliopistotutkija Jenni Karimäki, Helsingin yliopisto ja politiikan tutkija Mikko Majander, Ajatuspaja Magma.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja Kiinan presidentti Xi Jingping tapaavat tänään APEC-kokouksen yhteydessä San Franciscossa. Mitä suurvaltajohtajien tapaamiselta odotetaan päämiesten kotimaissa? Pekingistä raportoi Mika Hentunen ja Washingtonista Juri von Bonsdorff.
Millaiset ovat maiden suhteet tapaamisen alla? Studiossa vanhempi tutkija Ville Sinkkonen, Ulkopoliittinen instituutti, vanhempi ekonomisti Tuuli McCully, Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos (BOFIT) ja etäyhteydellä professori Lauri Paltemaa, Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksesta.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Ilkka Lahti ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti.
11/15/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Ovatko itärajan turvapaikanhakijat osa hybridivaikuttamista?
EU:n ulkoministerit ovat koolla pohtimassa Gazan ja Ukrainan kriisejä. Eurooppa-kirjeenvaihtaja Rikhard Husu raportoi Brysselistä.
Ovatko itärajan yli pyrkivät viisumittomat tulijat Venäjän hybridivaikuttamista? Keskustelemassa sisäministeriön rajaturvallisuusyksikön päällikkö, eversti Matti Pitkäniitty ja sotilasprofessori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen, Maanpuolustuskorkeakoulu.
Britannian hallituksessa kuohuu: ulkoministeriksi nousee entinen pääministeri David Cameron. Kirsi Crowley analysoi tilannetta Lontoosta.
Islannissa varoitetaan tulivuorenpurkauksen uhasta. Arvioimassa geologian tutkijatohtori Eemu Ranta Helsingin yliopistosta sekä Suomen Islannin-suurlähettiläs Anu Laamanen.
Kiinan johtaja Xi Jinping ja Yhdysvaltain presidentti Joe Biden tapaavat kahden vuoden tauon jälkeen APEC-kokouksessa. Tapaamisen merkitystä ennakoi Aasian-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen Pekingistä.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Mikko Haapanen ja Rasmus Montonen. Tuottajina Marija Skara ja Anne Achté.
11/14/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Rauha, häviö vai jäätynyt konflikti?
Maxim Fedorov raportoi Ukrainasta.
Rauha, häviö vai jäätynyt konflikti? Miltä näyttää Ukrainan tulevaisuus. Keskustelemassa kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta sekä avointen lähteiden tiedustelun asiantuntija John Helin.
Gazan sodan tilanteesta raportoi toimittaja Vilma Romsi.
Miksi sosiaalisen median tilit muuttuvat maksullisiksi? Hyötyvätkö vain mainostajat? Kerätäänkö käyttäjistä aiempaa enemmän tietoja? Keskustelemassa Reilu datatalous -johtaja Kristo Lehtonen Sitrasta, sosiaalisen median tuntija Suvi Uski sekä viestinnän dosentti Salla-Maaria Laaksonen Helsingin yliopistosta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Ilkka Laakso ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottajana Marija Skara.
11/13/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Mikä on lapsien asema Gazassa ja Länsirannalla?
Tel Avivista Israelista raportoi toimittaja Vilma Romsi.
Kirkon Ulkomaanavun Nenäpäivä-hanke palestiinalaisalueilla. Millaista apua Kirkon ulkomaan apu on vienyt palestiinalaisalueille? Mikä on lapsien asema Gazassa ja Länsirannalla? Haastateltavana maajohtaja Sabina Bergholm KUA sekä humanitaarisen avun asiantuntija Maija Liakka UNICEF.
Häirintä ja seksuaalirikokset urheilumaailmassa? Onko hiljaisuuden kulttuuri murtumassa urheilupiireissä, kun häirintätapaukset tulevat nyt julki. Keskustelemassa tasa-arvovaltuutettu Rainer Hiltunen sekä Väesetöliiton toimitusjohtaja Eija Koivuranta.
Nyege Nyege on Afrikan tärkein vaihtoehtomusiikin festivaali. Ugandasta raportoi toimittaja Pasi Toivonen.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Veera Sinervo ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
11/10/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Presidenttikamppailu kuumenee Yhdysvalloissa
Työmarkkinapolitiikka, nuorten tilanne ja hoitajamitoitus kuumentavat tunteita eduskunnassa. Vieraina eduskuntaryhmän puheenjohtajat Otto Andersson (rkp) ja Jani Mäkelä (ps) sekä puolueen 1. varapj. Nasima Razmyar (sd).
Miten sujui republikaanien vaaliväittely Yhdysvalloissa? Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Gazan sodan vaikutus Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan ja presidentinvaalikamppailuun. Vieraina Pohjois-Amerikan tutkimuksen prof. Benita Heiskanen, Turun yliopisto ja Yhdysvaltain tutkimuksen prof. Mikko Saikku, Helsingin yliopisto.
Ulkomaanlehtikatsaus Ranskasta, toimittajana Jari Mäkinen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Kreeta-Maria Kivioja ja Ilkka Lahti. Tuottaja Hanna Juuti.
11/9/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Kuinka Suomessa on maksettu veroja?
Mitä veropäivänä on luvassa? Studiossa analysoimassa taloustoimittaja Petteri Lindholm.
Työmarkkinat ovat muutoksessa. Mikä kaikki on tarpeen? Onko taustalla arvovalintoja vai laskelmia? Keskustelemassa työmarkkinajohtaj Ville Kopra Akavasta ja tutkimusjohtaja Mika Juutinen Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:sta.
Eu-komission odoteatan linjaavan jäsenyysneuvottelujen alkamisesta Ukrainan kanssa. Brysselistä raportoi Rikhard Husu.
Verovuoden 2022 verotietoja ovat analysoimassa Veronmaksajien keskusliiton tj Teemu Lehtimäki sekä taloustoimittaja Petteri Lindholm.
Euroopan avaruusviikosta raportoi Jari Tanskanen.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Ilkka Lahti ja Mikko Haapanen. Tuottajana Marija Skara.
11/8/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Kahden valtion mallissako ratkaisun avaimet Lähi-itään?
Toinen lakkoaalto käynnistyy aamulla Pohjois-Suomesta. Rovaniemeltä raportoi toimittaja Juha Mäntykenttä ja Oulusta toimittaja Juha Virranniemi.
Onko poliittisilla työtaistelutoimilla vaikutusta? Vieraina johtaja Ilkka Oksala, EK ja työmarkkinapäällikkö Rami Lindström, SAK.
Suomalaisten tilanne Gazassa. Puhelimessa Suomen Israelin-suurlähettiläs Nina Nordström.
Yle kysyi kansanedustajilta Lähi-idän kriisin ratkaisusta. Miten esimerkiksi kahden valtion malli toimisi? Viertaina Lähi-idän tutkimuksen prof. Hannu Juusola, Helsingin yliopisto ja asiantuntija Laura Hendry, CMI.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Mira Stenström ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Hanna Juuti.
11/7/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Koronavirus kiertää jälleen
Mikä on tilanne Israelin ja Gazan sodassa viikonlopun jälkeen? Haastateltavana vanhempi tutkija Timo R. Stewart Ulkopoliittisesta insituutista.
Koronavirus kiertää jälleen. Onko viruksesta tullut jo kausiflunssan kaltainen kiertäjä? Koronasta keskustelemassa apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen HUSista sekä yksikön johtaja Anna Katz THL:stä.
Onko Ukrainassa rintamalla pattitilanne? Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Vienti sakkaa ja työntekijäpuoli lakkoilee. Mitä Suomen taloudessa todella tapahtuu? Haastateltavana pääekonomistit Mauri Kotamäki Finnverasta sekä Patrizio Lainá.
Nuoria miehiä kiinnostaa hengellisyys. Haastateltavana Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikkön johtaja Hanna Salomäki.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajana Matti Konttinen ja Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
11/6/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Eläkkeistä eripuraa
Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken jälleen Lähi-itään. Washingtonista raportoi Iida Tikka.
Voisiko kansainvälinen yhteisö tehdä enemmän Gazan kriisissä? Keskustelemassa vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu, Fingo ja maailmapolitiikan prof. Heikki Patomäki.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö matkaa tänään Maarianhaminaan. Nouseeko Ahvenanmaan oikeudellinen asema keskusteluun? Puhelimessa tutkija Henri Vanhanen, Ulkopoliittinen instituutti.
Kuhina eläkkeiden ympärillä jatkuu. Kuka maksaa kenenkin eläkkeet nyt ja tulevaisuudessa? Keskustelemassa toimitusjohtaja Mikko Kautto, Eläketurvakeskus ETK ja toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes, Työeläkevakuuttajat TELA.
Virolaisopettajat vaativat roimaa palkankorotusta, maata uhkaa nyt opettajalakko. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Juontaja Seija Vaaherkumpu, toimittajat Kreeta-Maria Kivioja ja Mikko Haapanen. Tuottajana Marija Skara.
11/3/2023 • 50 minutes, 4 seconds
Puolustusyhteistyösopimuksen syventää suhdetta Yhdysvaltoihin
Mitä mieltä eduskunnassa ollaan Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisestä puolustusyhteistyösopimuksesta? Haastateltavana kansanedustajat Heikki Autto (kok.), Saara Hyrkkö (vihr.) ja Tytti Tuppurainen (sd.).
Onko Venäjä reagoinut Suomen ja Usan välien lähentymiseen? Moskovasta raportoi Heikki Heiskanen
Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimus - mikä se on ja miksi se tehdään? Vieraina Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak ja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä.
Gazan internet- ja puhelinyhteydet koko ajan poikki. Mistä on kysymys? Haastatetaltavana tutkimusjohtaja Martti Lehto Jyväskylän yliopistosta
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Satu Heikkilä ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
11/2/2023 • 50 minutes, 4 seconds
Sodan vaikutukset juutalaisten elämään
Onko Suomen juutalaisten elämä muuttunut Gazan tapahtumien myötä? Puhelimessa Suomen juutalaisen seurakunnan puheenjohtaja Yaron Nadbornik.
Antisemitismi Suomessa ja Euroopassa. Vieraina dosentti André Swanström, Åbo Akademi ja dosentti Mikko Ketola, Helsingin yliopisto.
Ranskassa on Euroopan suurin juutalaisvähemmistö, miten juutalaisvastaisuus siellä näkyy? Jari Mäkinen raportoi.
Ovatko vihreän siirtymän investoinnit vastatuulessa? Vieraina toimitusjohtaja Jyri Häkämies, EK ja ekonomisti Juho Kostiainen, Nordea.
Suomen ja Yhdysvaltain välisestä puolustusyhteistyöstä syntyi alustava sopimus. Puhelimessa ulkoasiainvaliokunnan pj. Kimmo Kiljunen (sd).
Juontaja Seija Vaaherkumpu, toimittajat Mikko Haapanen ja Anna Lehmusvesi. Tuottaja Hanna Juuti.
11/1/2023 • 49 minutes, 48 seconds
Mitä tarkoittaa uusi vaihe Gazan sodassa?
Israel on ilmoittanut sodan Hamasia vastaan etenevän uuteen vaiheeseen. Mitä Israel tavoittelee rajatuilla maaoperaatioilla ja mitä on odotettavissa? Studiossa Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ja Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Marko Palokangas.
Tanska uudistaa lainsäädäntöään, joka koskee uskonnollisten kirjojen polttamista ja tärvelyä. Kööpenhaminasta raportoi Karoliina Kantola.
Vuokra-asuminen ja asumisen talous. Miten vuokralla asuvat ovat pärjänneet tiukassa taloustilanteessa ja millaisia näköaloja on tulevaan? Studiossa Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita ja Vuokranantajien ekonomisti Eemeli Karlsson.
Kuningas Charles ja kuningatar Camilla saapuvat tiistaina neljän päivän viralliselle vierailulle Keniaan. Kyseessä on Charlesin ensimmäinen vierailu Brittiläisen kansanyhteisön maahan kruunajaistensa jälkeen. Kansalaisjärjestöt ja Kenian heimojen edustajat täällä vaativat voimakkain sanankääntein kuninkaalta anteeksipyyntöä siirtomaavallan aikaisista ja sen jälkeisistäkin julmuuksista ja vääryyksistä, joita britit ovat kohdistaneet kenialaisiin. Nairobista raportoi Pasi Toivonen.
Juontajana Atte Uusinoka, tuottajana Hanna Juuti. Toimittajina Seija Vaaherkumpu ja Ilkka Lahti.
10/31/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Lähi-idän verenvuodatusta yritetään saada loppumaan
Siviilien tilanne suljetussa Gazassa on kaoottinen. Puhelimessa viestintäpäällikkö Kaisa Väkiparta, Lääkärit ilman rajoja.
Israel iskee nyt vahvasti Gazan kaistaleelle. YK:n turvallisuusneuvosto pitää tänään hätäkokouksen, mitä siltä odotetaan? Keskustelemassa Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen ja etäyhteydellä tutkija Antti Tarvainen Suomen Lähi-idän instituutin säätiö.
Ukrainan vastahyökkäyksen onnistumisesta on erilaisia näkökantoja. Miten Venäjällä nähdään sotatoimien onnistuminen? Vieraina johtava tutkija Sinikukka Saari, Ulkopoliittinen instituutti ja apulaissotilasprof. Juha Kukkola, Maanpuolustuskorkeakoulu.
Millaisena yksityisen puolen yritykset näkevät pärjäämisensä tällä hetkellä? Tuoretta suhdannebarometria avaa johtaja Sami Pakarinen Elinkeinoelämän Keskusliitosta.
Lapin matkailukausi on alkamassa toden teolla. Puhelimessa Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Veera Sinervo. Tuottaja Hanna Juuti.
10/30/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Onko Nato-Suomi valmis uusiin haasteisiin lähellä ja kaukana?
Onko Nato-Suomi valmis uusiin haasteisiin lähellä ja kaukana? Miten Israelin ja äärijärjestö Hamasin välinen konflikti vaikuttaa satojen miljoonien eurojen arvoisiin asekauppoihin, joista Israelin kanssa on sovittu? Puolustusministeri Antti Häkkänen haastateltavana.
Toimittaja Sampo Vaarakallio raportoi Israelista.
Sodan oikeussäännöt. Haastateltavina Suomen Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson sekä apulaisprofessori Ukri Soirila oikeustieteellisestä tiedekunnasta (HY).
Vieläkö flunssaoireiden tuntuessa kannattaa testata koronan varalta? Haastateltavana THL:n ylilääkäri Tuula hannila-Handelberg.
Juontajnaa Jaakko Parkkinen. Toimittajina Anna Lehmusvesi, Kreeta-Maria Kivioja, ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
10/27/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Sotaa käydään myös sanoilla
Tel Avivista raportoi ulkomaantoimittaja Sampo Vaarakallio.
Lähi-idässä käydään myös voimakasta informaatiosotaa. Mistä tietää, mihiin tietoon voi luottaa? Vieraina avointen lähteiden tiedustelun asiantuntija John Helin sekä etäyhteydessä Lähi-idän mediasodan tutkija Tapio Kujala.
Kaksipäiväinen EU-huippukokous alkaa, Brysselistä raportoi kirjeenvaihtaja Rikhard Husu.
Gazan kriisi puhuttaa myös EU-johtajia. Millainen suhde unionilla on Lähi-itään? Vieraana ohjelmajohtaja Juha Jokela, Ulkopoliittinen instituutti.
Ulkomaanlehtikatsaus Tanskasta, toimittajana Karoliina Kantola.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Rasmus Montonen ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
10/26/2023 • 49 minutes, 47 seconds
Vieläkö Yhdysvallat haluaa olla maailman polisii?
Vielä Yhdysvallat haluaa olla maailman poliisi? Kuinka tarpeellista on Yhdysvaltain sotilaallinen tuki Ukrainalle ja Israelille? Millaisia riskejä Yhdysvaltain joukoilla on lähi-idässä? keskustelemassa professori Tommi Koivula MPKK sekä taloushistorian professori Jari Eloranta Helsingin yliopistosta.
Kuinka pian Unkari etenee Ruotsin Nato-ratiointiin? Haastateltavana valtio-opin yliopisto-opettaja Heino Nyyssönen Turun yliopistosta.
Yhä useampi ottaa kulutusluottoja. Haastateltavana Takuusäätiön neuvonnan vastaava asiantuntija Henri Hölttä.
Kuinka jaksaa sotauutisten varjossa? Resilienssistä ja rankkojen uutisten jaksamisesta ovat keskustelemassa aivotutkija Minna Huotilainen sekä johtava psykologi Frans Horneman Mieli ry:stä.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Janette Leino sekä Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
10/25/2023 • 49 minutes, 47 seconds
Kotimaisen silakan kohtalonhetket
Miten Israelin iskut koetaan Libanonin puolella? Puhelimessa Suomen Beirutin-suurlähettiläs Anne Meskanen.
Sodan laajenemisen uhka Lähi-idässä. Millaisiin mittasuhteisiin kriisi voisi kasvaa? Vieraina everstiluutnantti Juha Mäkelä, Puolustusvoimien tutkimuslaitos ja etäyhteydellä johtaja Susanne Dahlgren Suomen Lähi-Idän instituutista.
Ruotsin Nato-jäsenyys nytkähti eteenpäin, hakemus viedään nyt Turkin parlamentin käsitteyyn. Koska Ruotsista tulee Naton jäsen? Vieraina Yle Uutisten Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos ja johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak, Ulkopoliittinen instituutti.
EU:n kalastuskiintiöstä odotetaan päätöstä, miten käy Suomen silakkatalouden? Vieraina toiminnanjohtaja Vesa Karttunen Kalatalouden keskusliitto ja etäyhteydellä erikoistutkija Jari Raitaniemi, Luonnonvarakeskus LUKE.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Anna Nevalainen. Tuottaja Hanna Juuti.
10/24/2023 • 49 minutes, 50 seconds
Lähi-idän kiristyvä tilanne ja Naton lisääntyvä läsnäolo Itämerellä
Humanitaarinen kriisi Gazassa on vaikea, vaikka muun muassa vettä ja lääkkeitä toimittamaan lähetettyjä rekkoja pyritään saamaan rajan yli Egyptistä. Israel valmistautuu laajamittaiseen operaatioon alueella samalla kun iskut jatkuvat molemmin puolin. Studiossa Ulkopoliitisen instituutin vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki ja Maanpuolustuskorkeakoulun merisotaopin pääopettaja Anssi Munkki.
EU:n ulkoministerit kokoontuvat Luxemburgissa. Asialistalla on Venäjän ja Ukrainan taistelujen lisäksi tilanne Lähi-idässä. Paikalla EU-kirjeenvaihtaja Rikhard Husu.
Ranskassa Arrasin opettajapuukotus ja Lähi-idän tilanne on nostanut valmiustilaa ja sotilaita näkee kaduilla. Miten monet uhat tuntuvat ranskalaisten arjessa? Toimittajana Jari Mäkinen.
Sotilasliitto Nato lisää valvontaa Itämerellä samalla, kun Suomen ja Viron välillä kulkevan kaasuputken vaurioiden aiheuttajaa selvitetään edelleen. Miten turvallisuustilannetta Itämerellä voidaan parantaa? Studiossa puolustusministeriön puolustuspoliittisen osaston johtaja Janne Kuusela ja vedenalaisen valvontajärjestelmän kehittäneen Image Soft -yrityksen liiketoiminnan kehitysjohtaja Tuomas Pöyry.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Veera Sinervo ja Matti Konttinen. Tuottajana Marija Skara.
Suomalaisten tilanne Gazassa? Haastateltavana Suomen Ramallahin-edustuston päällikkö Päivi Peltokoski.
Äärijärjestö Hamas on ottanut panttivangiksi noin 200 ihmistä. Mitä voimme sanoa panttivankineuvotteluista Lähi-idän kriisin keskellä? Haastateltavana resilienssin ja päätöksentekokyvyn tutkija Harri Gustafsberg.
Humanitaarinen tilanne suljetussa Gazassa on katastrofaalinen. Saadaanko apua Egyptin suunnasta? Haastateltavana Lääkärin ilman rajoja -järjestön Suomen toiminnanjohtaja Linda Konate.
EU ja USA kauppariidoissa - miten Suomi pärjää? Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen kauppasuhteista keskustelemassa pääekonomisti Lasse Corin Aktiasta sekä kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori Elinkeinoelämän keskusliitosta.
Virossa valtakunnansyyttäjä tutkii putkirikkoja. Toimittaja Rain Kooli raportoi.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Veera Sinervo ja Elina Sonkajärvi. Tuottajana Marija Skara.
10/20/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Mitkä ovat suurten valtioiden intressit Lähi-idässä?
Mikä on tilanne Israelissa? Ulkomaantoimittajamme Teemu Juhola raportoi Tel Avivista.
Mitkä ovat suurten valtioiden intressit Lähi-idässä? Sitä arvioivat maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja väitöskirjatutkija Bruno Jäntti Helsingin yliopistosta. Britannian roolista kriisissä kertoo Kirsi Crowley Lontoosta.
Kiinassa Pekingissä on ollut käynnissä Vyö ja tie -hankkeen 10-vuotiskokous, johon saapui myös Venäjän presidentti Vladimir Putin. Kokouksen annista kertoo Aasian-kirjeenvaihtajamme Mika Hentunen.
Israelin ja Hamasin konflikti on siirtänyt huomiota pois Ukrainasta, jossa sota kuitenkin jatkuu kiivaana. Kiovassa asuva ulkomaantoimittaja Maxim Fedorov kertoo rintamatilanteesta ja työstään sotaa käyvässä maassa.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Ilkka Lahti ja Rasmus Montonen. Tuottajana Jaakko Parkkinen.
10/19/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Voiko konfliktin ratkaisu alkaa puhtaalta pöydältä?
Israeliin odotetaan vierailulle Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenia. Toimittaja Teemu Juhola raportoi Israelista. Washingtonista raportoi toimittaja Juri von Bonsdorff.
Millaisista asioita puhutaan, kun konfliktia ratkaistaan? Mitä neuvottelupöydissä tapahtuu? Konfliktin ratkaisusta haastateltavana on rauhavälitysjärjestö CMI:n toimitusjohtaja Janne Taalas.
Humanitaarinen tilanne palestiinalaisalueilla.
Tanskan hallitus korottamassa hoitajien palkkoja. Karoliina Kantola raportoi.
Suomalaisten sairaanhoitajien julkisen puolen palkat jäävät edelleen viimeiseksi pohjoismaisessa vertailussa. haastateltavana emeritusprofessori Markku Pekurinen sekä puheenjohtaja Vilhelmiina Lehto-Niskala Akavan sairaanhoitajat ja Taja ry:stä.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Rasmus Montonen ja Ilkka Lahti. Tuottajana Marija Skara.
10/18/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Mihin Hamas kykenee ja muodostaako se terroriuhkaa laajemmin maailmalla?
Mikä on tilanne Israelissa? Kirjeenvaihtajamme Antti Kuronen raportoi Israelista.
Mihin äärijärjestö Hamas kykenee ja muodostaako se terroriuhkaa laajemmin maailmalla? Haastattelussa Lähi-idän ja islamin tutkija Joonas Maristo Helsingin yliopistosta ja Suomen Lähi-idän instituutin säätiön tutkija Antti Tarvainen.
Maanantaina kuollut presidentti Martti Ahtisaari muistetaan merkittävästä kansainvälisestä urastaan, mutta hän jätti myös Suomen poliittiseen historiaan näkyvän jäljen. Ahtisaaren vaikutusta arvioi vapaa politiikan toimittaja Heikki Vento.
Suomi aikoo kiristää kansalaisuuden saamisen ehtoja. Mitä vaikutuksia kiristyksillä on maahanmuuttajille? Vieraina sisäministeriön erityisasiantuntija Roope Jokinen ja 1990-luvulla Suomeen muuttanut yrittäjä Rajkumar Sabanadesan.
Juontajana on Mira Stenström. Toimittajina Seppo Kivimäki ja Ilkka Lahti. Tuottajana Matti Konttinen.
10/17/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Millainen mahti on Israelin puolustusvoimat?
Mikä on tilanne Israelissa? Kirjeenvaihtaja Antti Kuronen raportoi Tel Avivista.
Millainan armeija Israelilla on? Entä mitä vaikutuksia pääministerin asemaan on sillä, että tiedostelu ei pystynyt estämään Hamasin iskua. Israelin tilanteesta studiossa ovat keskustelemassa sotilasprofessori Marko Palokangas Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola Helsingin yliopisto
Puola on äänestänyt parlamenttivaaleissa. Vastakkain ovat eu-myönteiset ja eu-vastaiset toimijat, mihin suuntaan maa kääntyy? Puolan vaaliteemoihin on kuulunut myös Ukrainan tukeminen, miten vaalitulos vaikuttaa Ukraina-suhteeseen? Puolasta raportoi kirjeenvaihtaja Anna Karismo ja Ukrainasta toimittaja Maxim Fedorov. Studiossa keskustelemassa akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta sekä tutkija Katalin Miklóssy Aleksanteri-instituutista.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Veera Sinervo ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
10/16/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Israelin uskotaan valmistelevan maahyökkäystä
Tel Avivista raportoi Antti Kuronen.
Israel varoittaa, että Gazan alueella tullaan suorittamaan merkittäviä sotilasoperaatioita lähipäivinä. Millainen on panttivankien, kodistaan paenneiden ja evakuointien tilanne Lähi-idässä? Vieraina tutkijatohtori Tiina Järvi, Tampereen yliopisto ja Lähi-idän mediasodan tutkija Tapio Kujala.
Budjetti puhutti eduskunnassa koko viikon. Aiheuttaako kaasuputkirikon aiheuttama turvallisuusvaje lisää paineita valtiontalouteen? Vieraina ulkoasiainvaliokunnan pj Kimmo Kiljunen (sd), varapj Sofia Vikman (kok) ja eduskuntaryhmän pj Jani Mäkelä (ps).
Pakolaistilanne kuohuttaa Puolassa vaaliviikonlopun alla. Anna Karismo raportoi.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
10/13/2023 • 50 minutes, 2 seconds
Onko Suomen kriittinen infrastruktuuri turvassa?
Onko Suomen kriittinen infra turvassa? Haastateltavina tutkimusjohtaja Isto Mattila Laurea-ammattikorkeakoulusta sekä kyberuhkatiedustelupäällikkö Laura Kankaala F-Securesta.
Yhdysvaltain ulkoministeri Anthony Blinken on matkustanut vierailulle Israeliin. Toimittaja Juri von Bonsdorf raportoi Washingtonista.
Yhdysvaltain ja Israelin suhdetta kuvataan erityislaatuiseksi. Missä asioissa maiden yhteistyö on erityisen läheistä? Keskustelemassa väitöskirjatutkija Bruno Jäntti Helsingin yliopistosta sekä professori Benita Heiskanen Turun yliopistosta.
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Ruotsista. Lehtiä on lukenut toimittaja Anni Riit'aho.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Satu Heikkilä ja Janette Leino. Tuottajana Marija Skara.
10/12/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Kaasuputkivuodon syytä selvitetään, ei uhkaa Suomen huoltovarmuutta
Israelin ja Hamasin välinen taistelu jatkuu Gazan alueella. Otamme yhteyden toimittaja Antti Kuroseen.
Israel on lopettanut veden, sähkön ja kaasun toimittamisen Gazan alueelle Hamasin viikonloppuisen hyökkäyksen jälkeen. YK:n arvion mukaan lähes 200 000 ihmistä on paennut kodeistaan Israelin iskujen seurauksena. Millainen on humanitäärinen tilanne noin kahden miljoonan asukkaan alueella? Studiossa Suomen Punaisen ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Taina Saarikoski ja ulkoministeriön humanitaarisen avun neuvonantaja Niklas Saxen.
Miten kaasuputkivuotoa on kommentoitu Venäjällä ja Virossa? Moskovasta raportoi Heikki Heiskanen ja Tallinnasta Rain Kooli.
Balticconnector-kaasuputken vuodon takana on valtiojohdon mukaan ulkopuolinen tekijä. Studiossa Hybridiosaamiskeskuksen verkostojohtaja Jukka Savolainen, Helsingin yliopiston ympäristöpolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen ja kansainvälisen liiketoiminnan professori Turun kauppakorkeakoulusta Kari Liuhto.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Rasmus Montonen ja Janette Leino. Tuottajina Hanna Juuti ja Jaakko Parkkinen.
10/11/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Iskut Israelissa ja Gazassa jatkuvat
Israelin puolustusvoimat on vastannut Hamasin hyökkäykseen voimalla. Millainen tilanne on Gazan alueella yön jälkeen? Otamme yhteyden toimittaja Antti Kuroseen.
Israelin puolustusministerin mukaan maan joukot ovat saartaneet Gazan alueen täydellisesti ja sinne isketään ilmasta. Alueet, joille Hamas eteni viikonvaihteen hyökkäyksessään on Israelin mukaan vallattu takaisin. Miten tilanne alueella etenee ja miten se voi vielä eskaloitua? Studiossa Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ja Ulkoministeriön Lähi-idän yksikön yksikönpäällikkö Riikka Eela. Sotilaallista tilannetta arvio Puolustusvoimien tutkimuslaitoksesta everstiluutnantti Juha Mäkelä.
Israelissa on arviolta 1 000 suomalaista. Hamasin hyökkäys on järkyttänyt turvallisuutta myös Jerusalemissa. Otamme yhteyden kirjailija Jarkko Tonttiin, joka asuu alueella.
Keihin hallituksen leikkaukset osuvat? Eduskunnassa käynnistyy budjetin eli valtion tulevan vuoden talousarvion lähetekeskustelu. Maanantaina saatiin valtiovarainministeriön talousennuste ja myös sosiaali- ja terveysministeriön vaikuttavuusarviot. Studiossa eduskuntaryhmien puheejohtajat SDP:n Tytti Tuppurainen kokoomuksen Matias Marttinen ja rkp:n Otto Andersson.
Juontajana Mikko Haapanen, toimittajat Mira Stenström ja Rasmus Montonen. Tuottajana Jaakko Parkkinen.
10/10/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Lähi-idän verinen viikonloppu
Ramallahista raportoi ulkomaantoimittaja Vilma Romsi.
Lähi-idän järkyttävät tapahtumat vaarassa laajentua alueellisesti. Vieraana vieraileva vanhempi tutkija Olli Ruohomäki, Ulkopoliittinen instituutti.
Kiovasta raportoi toimittaja Maxim Fedorov.
Miten Venäjällä on seurattu Lähi-idän kärjistynyttä konfliktia? Onko Venäjä suunnittelemassa uutta liikekannallepanoa ja miten Ukraina valmistautuu? Vieraana vanhempi tutkija Jussi Lassila, Ulkopoliittinen instituutti.
Saksan aluevaalituloksen vaikutukset. Puhelimessa yliopistotutkija Ville Erkkilä, Helsingin yliopisto.
Sotealueilla pulaa rahasta ja työvoimasta. Tuoretta sosiaalibarometria avaa puhelimessa erityisasiantuntija Minttu Ojanen, Soste.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittaja Ilkka Lahti. Tuottaja Hanna Juuti.
10/9/2023 • 50 minutes, 5 seconds
EU:n tulevaisuudessa on laajentumishaluja ja erimielisyyksiä
Eu hakee suuntaansa. Unionista halutaan selviytymiskykyisempi ja vauraampi. Millainen strateginen ohjelma EU:lle on työn alla? Keskustelmassa akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta sekä europarlamentaarikot Sirpa Pietinkäinen (kok) ja Eero Heinäluoma (sd.).
Saksassa äänestetään osavaltiovaaleissa. Äärioikeistolaisen AfD-puolueen asema pohdituttaa. Anna Karismo raportoi Saksasta.
Rauha ei ole vain sitä, että aseet hiljenevät. Rauhan Nobel jaetaan tänään - miten rauha rakennetaan tänä päivänä? Keskustelemassa Sadankomitean pääsihteeri Jarmo Pykälä sekä CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundation ohjelmajohtaja CMI – Martti Ahtisaari Peace Foundationille Brummer.
Keniaan odotetaan hyvää maissisatoa. Afrikka kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen raportoi Keniasta.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Mira Stenström ja Matti Konttinen. Tuottajana Marija Skara.
10/6/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Joko presidenttipeli kiihdyttää kotimaan politiikassa?
Poliittinen ilmapiiri ja puolueiden voimasuhteet kesän kohujen ja budjetin laineiden jälkeen. Vieraina johtaja Juho Rahkonen, E2 Tutkimus ja väitöskirjatutkija Theodora Helimäki, Helsingin yliopisto. Studiossa myös Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta.
Alkavan epävirallisen EU-huippukokouksen odotukset, Espanjan Granadasta raportoi kirjeenvaihtaja Rikhard Husu.
Mihin suuntaan Vuoristo-Karabahin alueen tilanne on menossa? Keillä kaikilla siellä on sormensa pelissä? Vieraina tutkijatohtori Kristiina Silvan, Ulkopoliittinen instituutti ja tutkija Johanna Ketola, Turun yliopisto.
Intian ja Kanadan suhteet ovat kiristyneet. Intiasta raportoi Mikko Leppänen.
Ulkomaanlehtikatsaus Ateenasta, toimittajana Sara Saure.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Anna Lehmusvesi ja Mikko Haapanen. Tuottaja Hanna Juuti.
10/5/2023 • 50 minutes
Jalkautuuko kansainvälinen rikollisuus Suomeen?
Jalkautuuko kansainvälinen rikollisuus Suomeen? Millaisia ovat rikollisuuden lonkerot? Onko katujengit järjestäytyneet rikollisuuden näkyvä osa? Keskustelemassa tutkijatohtori Markus Kaakinen Suomen Akatemiasta sekä viestintäpäällikkö, rikosylikomisario Antti Hyyryläinen Keskusrikospoliisista.
Ranskassa ryhdytään valmistamaan hybridilentokoneita. Milloin ensimmäisiä lentoreittejä luvassa? Toimittaja Jari Mäkinen raportoi Ranskasta.
Turvallisuuspolitiikan syksy. Millaisia päätöksiä SUomella on edessä? Turvallisuuspolitiikasta keskustelemassa aiheeseen perehtyneiden toimittajien raati Anna-Liina Kauhanen Helsingin Sanomista, Niilo Simojoki STT:ltä sekä Ylen Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos.
Saamelaiskäräjien vaalitulokset. Mitä käräjillä on tulevalla kaudella luvassa? Haastateltavana arktisen alkuperäiskansatutkimuksen professori Rauna Kuokkanen Lapin yliopistosta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Ilkka Lahti ja Mikko Haapanen. Tuottajana Marija Skara.
10/4/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Vaikuttaako maailman poliittinen liikehdintä Ukrainan tukeen?
Tuloerot kasvussa, pitääkö lapsilisää maksaa kaikille perheille? Vieraina kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Krista Kiuru (sd), Päivi Räsänen (kd) ja Mia Laiho (kok).
Venäjällä suuri ydinsotaharjoitus. Moskovasta raportoi Heikki Heiskanen.
Heikkeneekö Ukrainan auttamishalu ja aseapu? Vieraina valtio-opin yliopisto-opettaja Heino Nyyssönen, Turun yliopisto ja vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa, Ulkopoliittinen instituutti.
Euroalueen talouden suunta. Puhelimessa ennustepäällikkö Päivi Puonti, Etla.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Kreeta-Maria Kivioja ja Anna Lehmusvesi. Tuottaja Hanna Juuti.
10/3/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Mitä kaikkea vanhemmat voivat koululta vaatia?
Ukrainan suhteet Euroopan unioniin. Toimittaja Maxim Fedorov raportoi.
Onko peruskoulu palvelu, jolta vanhemmat voivat vaatia mitä itse lapsilleen halauvat? Kuinka koulujen ja vanhempien yhteistyö toimisi parhaiten? Keskustelemassa rehtori Sari Hakola Nöykkiön koulusta, koulutusopolitiikan päällikköJaakko Salo OAJ:stä sekä kasvatustieteen professori Marja-Kristiina Lerkkanen Jyväskylän yliopistosta.
Ostopalvelut kuormittavat sote-kuluja. Mitä hyötyä voi olla kela-korvausten korottamisesta? Terveydenhuollon rahoista ovat keskustelmassa tutkimusprofessori Hennamari Mikkola Kelasta sekä johtavatutkija Liina-Kaisa Tynkkynen THL:stä.
Israelin sisäpolitiikassa on edelleen skismaa, samalla diplomaattisissa suhteissa Saudi-Arabiaan on taphtumassa suuri muutos. Israelista raportoi toimittaja Vilma Romsi.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Ilkka Lahti ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Marija Skara.
10/2/2023 • 50 minutes, 1 second
Suomen turvallisuus puntarissa
Itärajalla tapahtuu ja länsinaapurissa jännitetään vielä Nato-jäsenyyttä. Suomi saa tänään korkean tason turvallisuuspoliittisia vieraita. Studiossa prikaatikenraali evp. Juha Pyykönen ja johtava tutkija Matti Pesu, Ulkopoliittinen instituutti.
Yhdysvalloissa alkanee hallinnon sulkutila, Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
EU:n sisäministerit koolla, edistyykö yhteinen turvapaikkapolitiikka? Vieraina etäyhteydellä maahanmuutto-osaston ylijohtaja Minna Hulkkonen, sisäministeriö ja kansainvälisen yhteistyön yksikön päällikkö Matti Pitkäniitty, Rajavartiolaitos.
Hyvin sanottu -keskustelufestivaali pyörähtää taas käyntiin, mitä on luvassa? Puhelimessa festivaalin tuottaja Markus Liimatainen.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittaja Ilkka Lahti. Tuottaja Hanna Juuti.
9/29/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Mistä riittävää hoivaa ikäihmisille?
Vanhusten palvelujen ja hoivan tilanne. Haastateltavina vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo sekä professori emerita Marja Jylhä. Kuulemme myös, mitä on perhehoito ikäihmisille, haastateltavana Perhehoitoliiton kehittämispäällikkö Sanna Kosonen.
Ranskan taloudesta raportoi toimittaja Annastiina Heikkilä Pariisista.
Euroopan laajuista yhteistyötä tarvitaan, kun ilmastonmuutos etenee. Euroopan ympäristökeskuksen pääjohtaja Leena Ylä-Mononen sekä Suomen ympäristokeskuksen tutkimusjohtaja Eeva Primmer.
Kuinka kaupunkirakenteemme on tehty kestämään ilmastonmuutosta? Haastateltavana rakennusfysiikan professori Juha Vinha Tampereen yliopistolta.
Espanjalaisia lehtiä on lukenut toimittaja Maija Salmi.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Roosa Kajander. Tuottajana Marija Skara.
9/28/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Työministeri ja kapinasyksy
Työntekijät lähtivät taistoon, mitä vastaa työministeri Arto Satonen (kok)?
Ukrainalaiset valmistautuvat jo toiseen sotatalveen. Ukrainasta raportoi Hanna Visala.
Ukrainan sotatilanne ja aseavun vaikutus. Vieraina Ukrainan sodan asiantuntija Emil Kastehelmi ja johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak, Ulkopoliittinen instituutti.
Belgiassa kiistellään koulujen seksuaalivalistuksesta. Brysselistä raportoi Rikhard Husu.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajina Mikko Haapanen ja Matti Konttinen. Tuottaja Hanna Juuti.
9/27/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Hallituksen suunnitelmia vastustetaan työpaikoilla ja korkeakouluissa
Työnseisaukset alkavat tänään eri puolilla Suomea. Kuulemme tunnelmia Oulusta. Toimittajana Päivi Seeskorpi.
Millaisin toimin työllisyyttä pitäisi parantaa? Studiossa keskustelemassa johtava tutkija Merja Kauhanen Laboresta sekä tutkimusjohtaja Antti Kauhanen Etlasta.
Opiskelijoiden toimeentulo ja turhautuminen. Keskustelemassa tutkija Virve Murto Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiöstä, puheenjohtaja Joonas Soukkio SAMOK:ista sekä maisteriopiskelija Ida Eerola Helsingin yliopistosta.
Mitä tapahtuu Kiinan taloudessa? Entä millaisia odotuksia suomalaisilla yrityksillä on Kiinan markkinoilla? Kirjeenvaihtaja Mika Hentunen raportoi.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Anna Lehmusvesi ja Veera Sinervo. Tuottajana Marija Skara.
9/26/2023 • 50 minutes, 4 seconds
Lisääkö poliisin kasvanut rahoitus turvaa?
Tulevat työtaistelutoimet historiallisesta näkökulmasta. Ekonomisti Ralf Sund ja asiantuntija Atte Rytkönen-Sandberg, Suomen Yrittäjät.
Zelenskyin terveiset kotimaahan YK-kokouksesta. Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Britannian ilmastotavoitteet vastatuulessa, Lontoosta raportoi Kirsi Crowley.
Poliisi sai budjetissa lisää rahaa, mutta mihin ne käytetään? Vieraana poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ja etäyhteydellä rikosoikeuden prof. Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopisto.
Itärajalla viihtyvien villikoirien pelätään levittävän rabiesta. Imatralta raportoi toimittaja Antti-Jussi Korhonen.
Juontajana Mikko Haapanen, toimittajat Matti Konttinen ja Mira Stenström. Tuottaja Hanna Juuti.
9/25/2023 • 50 minutes, 3 seconds
Mistä hyvinvointialueilla voisi karsia?
Hyvinvointialueilla suunnitellaan säästöjä. Millaista hoitoa karsitaan? Löytyykö tehostamisen paikkoja? Sote-säästöistä keskustelemassa johtajaylillääkäri Markku Mäkijärvi, HUS, hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola, Pirkanmaan hyvinvointialue, sekä hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila Satakunnasta.
Syyrian presidentti Bashar al-Assad vierailulla Kiinassa. Mitä Syyria Kiinasta hakee? Kiinan kirjeenvaihtaja Mika Hentunen raportoi.
Rakoileeko läntisten maiden tuki Ukrainalle? Entä millaista liittoumaa Venäjä, Kiina ja Pohjois-Korea muodostavat? Kenen kelkkaan Brics-maat lähtevät? Millaisia puolia maat valitsevat? Keskustelemassa maailman politiikan professori Teivo Teivainen Helsingin yliopistosta sekä tutkimusjohtaja Sinikukka Saari Ulkopoliittisesta instituutista.
Espanjassa asuntojen hinnat karkaavat taivaisiin. Asuntotilanteesta raportoi toimittaja Maija Salmi.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Veera Sinervo ja Satu Heikkilä. Tuottajana Marija Skara.
9/22/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Budjettiriihen jäljet
Kesällä kipuillut hallitus saikin syksyn tullen budjetin kasaan sopuisasti. Oppositio sen sijaan pillastui, jopa ulosmarssiin asti. Millaisia poliittisia jälkiä budjettiriihestä jäi? Vieraana johtaja Markku Jokisipilä, Eduskuntatutkimuksen keskus, Turun yliopisto.
Budjetin leikkausten on sanottu olevan välttämättömiä hyvinvointivaltion säilyttämiseksi. Mutta säilyykö hyvinvointivaltio? Vieraana sosiaali- ja terveyspolitiikan prof. Juho Saari, Tampereen yliopisto.
Matkustajalautta Estonian uppoamisesta odotetaan tänään jälleen uutta tietoa. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Tanskalaisten malli koulukiusaamisen ehkäisyyn. Kööpenhaminasta raportoi Karoliina Kantola.
Mitä tuore kouluterveyskysely kertoo koulukiusaamisesta? Vieraana kehittämispäällikkö Jenni Helenius, THL ja koulukuraattori Pia Pykälämäki, Malmin peruskoulu.
Ulkomaanlehtikatsaus Ranskasta, toimittajana Jari Mäkinen.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Anna Nevalainen ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti.
9/21/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Ruotsin kivinen Nato-tie
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sekä Ukrainan presidentti Volodymyr Zelensky ovat puhuneet YK:n yleiskokouksessa. Millaiset ovat johtajien viestit. Toimittaja Juri von Bondsdorf raportoi New Yorkista.
Miten budjetti vaikuttaa suomalaisten työntekijöiden arkeen? Keskustelemassa ekonomisti Sami Pakarinen EK:sta sekä sosiaaliturvapäällikko Pirjo Väänänen SAK:sta.
Kuinka kivinen on Ruotsin Nato-tie? Ruotsi kiistelee Turkin kanssa lainsäädännöstä sekä jengirikollisen luovauttamisesta, miksi tämä vaikuttaa Nato-prosessiin? Entä miksi Unkari näyttää empivän Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointia? Keskustelemassa Ulkopoliittisen insituutin tutkija Iro Särkkä sekä Ylen ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen.
Hovioikeudessa alkaa poikkeuksellinen oikeudenkäynti, jossa syytettynä on kontra-amiraali evp. Georgij Alafuzoff. OIkeustoimittaja Tuomas Rimpiläinen raportoi tapauksesta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Anna Lehmusvesi sekä Anna Nevalainen. Tuottajana Marija Skara.
9/20/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Hallituksen budjettiriihi alkaa - mistä vielä neuvotellaan?
Hallituksen budjettiriihi alkaa. Keskustelemassa kansanedustajat ja valtiovarainvaliokunnan jäsenet Suna Kymäläinen, SDP, puheenjohtaja Markus Lohi, Keskusta ja Vile Valkonen, Kokoomus.
YK:n yleiskokous alkaa New Yorkissa. Juri von Bonsdorff raportoi.
Missä kunnossa Suomen väylät ovat ja mitä niille pitäisi budjetissa tehdä? Keskustelemassa Väyläviraston toimiajajohtaja Virpi Anttila, professori Heikki Liimatainen, Tampereen yliopisto ja toimitusjohtaja Anssi Kujala, SKAL ry.
Politiikan toimittaja Kristiina Tolkki raportoi budjettiriihen alkunäyttämöltä Helsingin Mariankadulta.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Anne Achté, Matti Konttinen ja Anna Lehmusvesi. Tuottajana Hanna Juuti.
9/19/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Miltä näyttää valtiontalous, kun budjettiriihi on alkamassa?
Suomi kieltää venäläisten henkilöautojen maahantulon. Mikä on tilanne Vaalimaan rajanylityspaikalla maanantaiaamuna?
Tällä viikolla puidaan budjettiriiheä. Miltä näyttää valtiontalous? Entä mistä kaikesta on mahdollista neuvotella, mitkä asiat valtion on hoidettava vaikka rahatilanne näyttäisi karulta? Keskustelemassa julkistalouden professori Roope Uusitalo (HY, VATT) ja toimitusjohtaja Risto Murto eläkevakuutusyhtiö Varmasta.
Kiovasta raportoi toimittaja Antti Kuronen.
Talvi lähestyy - mikä on sodan tilanne Ukrainassa? Keskustelemassa Ulkopoliittisen instiuutin vieraileva tuktija Antti Pihlajamaa
Koulutusvientihanke Kenian kanssa ei ole onnistunut suunnitelmien mukaan. Pasi Toivonen raportoi
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Elina Sonkajärvi ja Jaakko Parkkinen. Tuottajana Marija Skara.
9/18/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Sikaruttoa ja lintuinfluenssaa, miten käy ruokaturvan?
Ohjauskorko nousi jälleen ja kotimaan inflaatioluvut ovat heittäneet. Millaisessa taloustilanteessa mennään kohti alkuviikon budjettiriihtä? Vieraina työelämäprof. Vesa Vihriälä, Helsingin yliopisto ja johtaja Minna Mattila, Takuusäätiö. Puhelimessa ennustepäällikkö Meri Obstbaum, Suomen Pankki.
Libyan tulvatuhot ja niistä selviäminen. Puhelimessa Libyan ja Tunisian suurlähettiläs Teemu Sepponen.
Uhkaavatko leviävät eläintaudit elintarviketurvallisuutta? Puhelimessa sikatilallinen Juha Savela Sastamalasta, vieraina Ruokaviraston ylijohtaja Pia Mäkelä ja asiantuntija Mari Lukkariniemi, MTK.
Ruotsissa juhlitaan kuningas Kaarle Kustaan viisikymmenvuotista valtakautta. Tukholmasta raportoi Pirjo Auvinen.
Juontaja Mikko Haapanen. Toimittajat Mira Stenström ja Jaakko Parkkinen. Tuottaja Hanna Juuti.
9/15/2023 • 49 minutes, 48 seconds
Presidentinvaalit tulevat - millaisista asetelmista lähdetään?
Presidentinvaalit tulevat - mitä luvassa? Ylen uutta presidenttikyselyä avaa politiikan toimittaja Pekka Kinnunen. Keskustelemassa yliopistotutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta sekä tutkimuspäällikkö Jussi Westinen Taloustutkimuksesta.
Euroopan keskuspankki EKP kertoo tänään korkopäätöksestä. Saksasta raportoi kirjeenvaihtaja Anna Karismo.
Kuntien odotetaan ottavan miljardeja lisää velkaa, kun talous sukeltaa ja rahaa investointeihin tarvitaan. Samalla väki vähenee ja vanhenee erityisesti haja-asutusalueiden pienissä kunnissa. Millä eväillä taantumaan ollaan menossa? Keskustelemassa Seinäjoen kaupunginjohtaja Jaakko Kiiskilä ja Kuntaliiton kuntatalousasioiden johtaja Sanna Lehtonen.
Virolaisten lehtien antia on puinut toimittaja Rain Kooli.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Ilkka Lahti, Janette Leino ja Jaakko Parkkinen. Tuottajana Marija Skara.
9/14/2023 • 49 minutes, 52 seconds
EU:n suuntaa linjataan tänään
Hallituksen suunnitelmien vaikutus pienituloisiin lapsiperheisiin. Vieraina tutkimusprof Tiina Ristikari, Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö ITLA ja lapsiperheköyhyyden asiantuntija Johanna Vinberg Pelastakaa Lapset. Puhelimessa johtava asiantuntija Esa Ilvonen, MLL.
Komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen pitää tänään vuotuisen linjapuheensa. Strasbourgista raportoi Rikhard Husu.
Mitä EU:ssa ehditään vielä saada aikaan ennen ensi kesän parlamenttivaaleja? Vieraina komission Suomen-edustuston päällikkö Maria Blässar ja johtava asiantuntija Päivi Wood, EK.
Miten Suomi voi? Työterveyslaitoksen tuoreen tutkimuksen tuloksia valottaa puhelimessa tutkimusprofessori Jari Hakanen.
Juontaja Mira Stenström, toimittajana Jaakko Parkkinen. Tuottaja Hanna Juuti.
9/13/2023 • 49 minutes, 49 seconds
Verotus voi keventyä - mutta kuka siitä hyötyisi?
Pohjois-Korean johtaja matkusti Venäjälle, mitä maiden johtajien tapaamiselta odotetaan? Heikki Heiskanen raportoi Venäjältä
Onko sote-alalla rasismia? Keskustelemassa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja sairaanhoitaja Anirvan Helakallio.
Työntekjiä ja työnantaja järjestöt vetosivat yhdessä hallitukseen ettei työttömyysvakuutusmaksujen alennuksia siirretä paikkaamaan ensi vuoden budjettia. Haastateltavana STTK:n hallituksen puheejohtaja Antti Palola.
Verotus voi keventyä - mutta kuka siitä hyötyisi? Työttömyysvakuutusmaksun keventämistä suunnitellaan, valuuko mahdollinen verotuksen kevennys kasvaneiseen elinkustannuuksiin. Keskustelemassa Veronmaksajien keskusliiton tj. Teemu Lehtinen sekä tutkimusprofessori Tuomas Kosonen VATT:ista.
Britanniassa puhutaan romahduksesta. Britannian ahdingosta raportoi kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Anna Nevalainen ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
9/12/2023 • 50 minutes, 3 seconds
Radikalisoituminen kansainvälistyy
Millaista apua Marokon maanjäristysalueille tarvitaan? Puhelimessa kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski, SPR.
Lahdessa alkaa tänään suuren terrorismirikosvyyhdin oikeuskäsittely. Puhelimessa rikosoikeuden prof. Matti Tolvanen, Itä-Suomen yliopisto.
Äärioikeistoterrorismi Suomessa ja sen yhteydet maailmalle. Vieraana Tarja Mankkinen, sisäministeriön lähettämä asiantuntija EU:hun, radikalisoitumisen ehkäisyn yksikkö ja etäyhteydellä tutkija, tietokirjailija Yannick Lahti.
Kiinassa halutaan rajoittaa lasten kännykänkäyttöä sen haitallisten seurausten vuoksi. Pekingistä raportoi Mika Hentunen.
Tapaavatko Putin ja Kim asekauppojen merkeissä? Pohjois-Korean ja Venäjän välisistä suhteista keskustelemassa tutkija Jyri Lavikainen, Ulkopoliittinen instituutti ja meet-yhteydellä maailmanpolitiikan emeritusprof. Pekka Korhonen, Jyväskylän yliopisto.
Juontaja Mira Stenström, toimittajat Atte Uusinoka ja Elina Sonkajärvi. Tuottaja Hanna Juuti.
9/11/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Kuinka saada joustoa ja mielekkyyttä työelämään?
Eduskunta äänestää tänään hallituksen luottamuksesta. Haastateltavana Haastateltavana Ylen politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta.
Rakennusalan konkurssit ovat nostaneet huolen siitä, miten korkealle alan työttömyys voi vielä kasvaa. Rakennusalan näkymistä ja tuen tarpeesta ovat keskustelemassa varapuheenjohtaja Jyrki Ojanen Rakennusliitosta sekä ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä.
Kuinka jaksaa töissä paremmin? Nuoret uupuvat töissä, eivätkä iäkkäämmätkään tekijät jaksa eläkeikään saakka. Kuinka töihin saisi joustoa ja mielekkyyttä? Keskustelemassa johtava työterveyspsykologi,Suvi Suortamo, Mehiläisestä sekä tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitokselta, sekä Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.
Ukrainaista raportoi kirjeenvaihtaja Antti Kuronen.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Elina Sonkajärvi ja Matti Konttinen. Tuottajana Marija Skara.
Kokoomus ja demarit ovat Ylen puoluekannatusmittauksen kärjessä lähes tasoissa osoittaa. Eduskunnan syyskausi on lähtenyt käyntiin vauhdikkaasti, huomenna äänestetään jo hallituksen luottamuksesta. Vieraina eduskuntaryhmien puheenjohtajat Matias Marttinen (kok), Jani Mäkelä (ps) ja Atte Harjanne (vihr) sekä varapj. Kim Berg (sd).
Kreikkaa koettelevat runsaat sateet ja tuhoisat tulvat. Ateenasta raportoi Sara Saure.
Missä menevät "sotasponsoroinnin" rajat? Vieraina prof. Pekka Mattila, Aalto-yliopisto ja vanhempi neuvonantaja Heli Simola, Bofit, Suomen Pankki.
Vapaakaupunki Christianiaa yritetään nyt kahlita. Kööpenhaminasta raportoi Karoliina Kantola.
Ulkomaanlehtikatsaus Italiasta, toimittajana Jenna Vehviläinen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Matti Konttinen ja Jaakko Parkkinen. Tuottaja Hanna Juuti.
9/7/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Taantuma tulossa, onko budjetti valmis?
Miltä näyttävät talouden luvut? Puhelimessa Nordean ekonomisti Juho Kostiainen.
Taantuma tulee, onko budjetti valmis? VM:n ja ministeriöiden kahdenväliset neuvottelut ensi vuoden budjeteista ovat meneillään. Keskustelemassa julkistalouden professori Roope Uusitalo HY, VATT sekä tutkija, ekonomisti Jussi Ahokas BIOS-tutkimusyksiköstä.
Kiinaa koettelee nuorten ennätystyöttömyys. Kirjeenvaihtaja Mika Hentunen raportoi Kiinasta.
Eduskunnan syyskausi on käynnistynyt. Syksyn poliittisista näkymistä keskustelemassa politiikan toimittaja Lauri Nurmi IL, politiikan tutkija Kimmo Elo sekä E2-tutkimuksen johtaja Karina Jutila.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Jaakko Parkkinen ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottajana Marija Skara.
9/6/2023 • 50 minutes, 1 second
Oppositiolla uusi äänitorvi
Eduskunnan syyskausi alkaa. Millaisen oppositiojohtajan hallitus saa vastaansa? Vieraana SDP:n tuore pj. Antti Lindtman.
Virossa myllertää niin sisäpoliittisesti kuin ulkopoliittisestikin. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Onko Viro Venäjän koventuvan retoriikan pelinappulana? Vieraana varajohtaja Kristi Raik Viron kansainvälinen puolustustutkimuskeskus ICDS ja vieraileva tutkija Antti Pihlajamaa, Ulkopoliittinen instituutti.
Ranskassa koulut alkavat, eikä vartalon peittävää abaya-asua saa enää käyttää. Pariisista raportoi Annastiina Heikkilä.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Mikko Haapanen ja Kreeta-Maria Kivioja. Tuottaja Hanna Juuti.
9/5/2023 • 50 minutes
Millaisia ovat ilmastotoimet Afrikassa?
Turkki ja Venäjä puivat viljadiiliä. Mitä johtajien tapaamiselta voidaan odottaa? Haastateltavana toimittaja Tom Kankkonen
Millaista tukea korkeakouluopiskelijat kaipaavat, jotta opiskelu luistaisi? Opintojen tukemisesta keskustelemassa lehtori Ruut Kaukinen Haaga-Heliasta sekä hallituksen jäsen Etta Helander Helsingin yliopiston ylioppilaskunnasta.
Kenian pääkaupungissa Nairobissa on alkamassa Afrikan maiden ilmastokokous. Kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen raportoi.
Millaisia ilmastotoimia Afrikan maissa tehdään? Investoidaanko mantereella vihreään siirtymään. Keskustelemassa väitöskirjatutkija Eva Nilsson, väitöskirjatutkija Hankenista sekä professori Petri Pellikka Helsingin yliopistosta.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajana Kreeta-Maria Kivioja ja Ilkka Lahti. Tuottajana Marija Skara.
9/4/2023 • 50 minutes, 6 seconds
Demareille uusi luotsi
Moskovasta raportoi kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen.
Miten laajenevat drooni-iskut muuttavat hyökkäyssodan asetelmia? Vieraina puolustusvoimain ex-komentaja, kansanedustaja Jarmo Lindberg (kok) ja Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen.
Suurin oppositiopuolue SDP saa tänään uuden puheenjohtajan. Studiossa politiikan erikoistoimittaja Ari Hakahuhta.
Hoitotakuu kiristyy, mutta miten se toteutuu? Vieraina prof. Kristiina Patja, Helsingin yliopisto ja lääkintöneuvos Tapani Hämäläinen, STM.
Jalkapallomaailmaan kohahduttaneen suutelukohun jäljet. Barcelonasta raportoi Maija Salmi.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Matti Konttinen ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti.
9/1/2023 • 49 minutes, 52 seconds
"On aika edetä" - millä vauhdilla EU nyt laajenee?
Mitä hallituksen tiedonanto merkitsee? Hallitus on valmistellut tiedonnannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämisestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Mitä merkitystä tällaisella tiednoannolla on? Keskustelemassa politiikan tutkija Mikko Majander Ajatuspaja Magmasta sekä politiikan toimituksen tuottaja-toimittaja Elli Harju Iltalehdestä.
Millainen sarka EU:lla on laajenemisessa? Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan mukaan EU:n valmistauduttava ottamaan uusia jäseniä 2030 mennessä. Keskustelemassa akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta sekä tutkija Tyyne Karjalainen Ulkopoliittisesta instituutista.
Viron pääministeri Kaja Kallasta kritisoidaan puolison kuljetusyhtiön yhteyksistä Venäjälle. Tapauksesta raportoi toimittaja Rain Kooli Virosta.
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Keniasta. Lehtiä on lukenut Ylen Afrikka-kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen.
Juontajana Jaakko Parkkinen. Toimittajina Ilkka Lahti ja Janette Leino. Tuottajana Marija Skara.
8/31/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Työmarkkinamuutokset järjestöjen hampaissa
Euroopan puolustusministerit ja ulkoministerit koolla. Espanjan Toledosta raportoi EU-kirjeenvaihtaja Rikhard Husu.
Hallitus myllää työmarkkinoita, miten AY-liike vastaa? Vieraina pj. Päivi Niemi-Laine, JHL ja edunvalvontajohtaja Minna Ahtiainen, STTK. Puhelimessa poliittisen historian yliopisto-opettaja Ilkka Kärrylä, Turun yliopisto.
Siirtolaisten surkeat olot Britanniassa ja Kreikassa. Lontoosta Kirsi Crowley ja Ateenasta Sara Saure.
Euroopan siirtolaistilanne juuri nyt. Studiossa erityisasiantuntija Saila Heinikoski, maahanmuutto-osasto, sisäministeriö ja oikeudellinen asiantuntija Pargol Miraftabli Amnesty International Suomen osasto.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Rasmus Montonen ja Matti Konttinen. Tuottaja Hanna Juuti.
8/30/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Kuinka Suomi torjuu terrorismia?
RKP kokoustaa Ahvenanmaalla. Päättäkö puolue hallitusjatkosta? Politiikan toimittaja Tuomas Hyytinen haastatetlavana.
Kuinka Suomi torjuu terrorismia? Pääministeri Orpon mukaan Palkka-armeija Wagnerin tilanne vakava uhka Suomelle. Millaista uhkaa Wagner luo Suomelle? Onko Ruotsin heikentyneellä turvallisuustilanteessa vaikutusta Suomeen? Haastateltavana terrorismi tuktija Juha Saarinen sekä eikoistutkija Anna Santaholma Suojelupoliisista.
Kuinka Wagner-palkka-armeijan johtohenkilöiden kuolemat vaikuttavat palkka-armeijan toimintaan Afrikassa. Kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen raportoi.
Asumisoikeusasuntojärjestelmään tulee suuria muutoksia. Kuinka kannattava asumismuoto aso-asunnot ovat tällä hetkellä? Haastateltavana lainsäädäntöneuvos Anu Karjalainen Ympäristöministeriöstä sekä varapuheenjohtajaElias Kiviranta Suomen asumisoikeusyhteisöt ry:stä.
Millaisia talousnäkymiä OP ennustaa SUomelle? Haastateltavana OP-ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen.
Juontajana Mikko Haapanen. Toimittajina Ilkka Lahti ja Matti Konttinen. Tuottajana Marija Skara.
8/29/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Nielläänkö talousarvioehdotus purematta?
Valtiovarainministeriön budjettiehdotus julki, mistä leikataan ja ovatko kohteet oikeita? Keskustelemassa valtiovarainvaliokunnan pj Markus Lohi (kesk), talousvaliokunnan pj. Sakari Puisto (ps), kansanedustajat Ville Valkonen (kok) ja Saara Hyrkkö (vihr).
Mitä Virossa ajatellaan Baltian maiden ja Valko-Venäjän suhteesta? Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Baltian maat ja Puola keskustelevat Valko-Venäjän vastaisten rajojensa sulkemisesta. Mitä siitä seuraisi? Keskustelemassa pääkirjoitustoimittaja, tietokirjailija Jussi Niemeläinen, Helsingin Sanomat ja tutkijatohtori Kristiina Silván, Ulkopoliittinen instituutti.
Yleisurheilun MM-kisojen saldoa summaa puhelimessa MM-joukkueenjohtaja Jani Tanskanen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittaja Seppo Kivimäki. Tuottaja Hanna Juuti.
8/28/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Mikä on Wagner-joukkojen tulevaisuus Venäjällä?
Miten Wagner-johtaja Jevgeni Prigožinin kuolemaan lento-onnettomuudessa on reagoitu Venäjällä? Moskovasta raportoi Heikki Heiskanen.
Wagner-joukot ovat nyt heitteillä sen johtajien surmien vuoksi. Mikä on Wagnerin tulevaisuus, ja vaikuttaako Prigožinin kohtalo venäläisten halukkuuteen haastaa valtaapitäviä? Studiossa väitöskirjatutkija Markus Räkköläinen sekä professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta.
Pääministeri Petteri Orpo vierailee Ruotsissa keskellä maan terroriuhkaa. Mistä on kysymys? Vastaamassa konfliktintutkija Marco Nilsson.
Tuoreiden tilastojen mukaan joka kolmas nainen Suomessa on joutunut läheisensä väkivallan kohteeksi. Miksi Suomi on edelleen niin vaarallinen maa naisille? Vieraina UN Womein toiminnanjohtaja Jaana Hirsikangas sekä Naisten Linjan väkivaltatyön asiantuntija Pamela Peltonen.
Tarton yliopisto on tietosuojaskandaalin keskellä. Virosta raportoi Rain Kooli.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Roosa Kajander ja Jaakko Parkkinen. Tuottaja Anne Achté.
8/25/2023 • 50 minutes, 8 seconds
Wagner-johtaja kuoli Ukrainan itsenäisyyspäivän aattona
Wagner-johtaja Jevgeni Prigožin on kuollut lentokoneen maahansyöksyssä Venäjällä. Miten tieto on vastaanotettu Venäjällä ja Ukrainassa? Moskovasta raportoi Heikki Heiskanen ja Kiovasta Antti Kuronen.
Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa on tänään, Ukrainan itsenäisyyspäivänä, käyty jo puolitoista vuotta. Muuttaako Prigožinin kohtalo sodankäyntiä? Studiossa sotatieteiden dosentti, vieraileva tutkija Ilmari Käihkö, Aleksanteri-instituutti ja tutkija Jyri Lavikainen, Ulkopoliittinen instituutti.
Valtiovarainministeriön sisäiset budjettineuvottelut käyntiin. Miten tilanne on hallitusohjelman laadinnan ajasta muuttunut? Vieraina pääekonomisti Patrizio Lainá, STTK ja ekonomisti Petri Malinen, Suomen Yrittäjät.
Ulkomaanlehtikatsaus Lontoosta, toimittajana Kirsi Crowley.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Ilkka Lahti ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Hanna Juuti.
8/24/2023 • 50 minutes, 10 seconds
Mikä on turkistarhauksen tulevaisuus Suomessa?
Osa yläkoulun oppilaista ei pääse koulun tukipalveluihin ja jopa lakisääteisiä terveystarkastuksia jää pitämättä resurssipulan takia. Mitä tästä seuraa? Studiossa Terveydenhoitajaliiton puheenjohtaja Kirsi Grym ja etäyhteydellä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveydenhuollon kansallisesta ohjauksesta vastaava ylilääkäri Marke Hietanen-Peltola. Otamme yhteyden myös Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle, jossa pula terveydenhoidon ammattilaisista näkyy muun muassa vaikeutena täyttää koulupsykologien virkoja.
Lintuinfluenssa on paljastanut turkistarhauksen tautiturvallisuudessa aukkoja. Mikä on alan tulevaisuus? Studiossa vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä ja kokoomuksen kansanedustaja Janne Jukkola, etäyhteydellä perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää. Otamme yhteyden myös Tanskaan, jossa koronapandemian aikaiset turkiseläinten lopetukset olivat raskas isku elinkeinonharjoittajille.
Lähetyksen lopulla kuulemme, millaisia linjauksia Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen eliitti on esittänyt suurlähettiläspäivillä. Studiossa Ylen Nato-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Roosa Kajander ja Veera Sinervo. Tuottaja Hanna Juuti.
8/23/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Työllisyyden suuntaviivat
Mihin suuntaan työllisyys on kehittymässä? Tuoreet työllisyysluvut kertovat. Vieraina alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen, TEM, johtaja Mika Maliranta, Labore ja tj. Aki Kangasharju, Etla.
Kehittyvät Brics-maat koolla Etelä-Afrikassa. Kiinan Xi matkustaa paikalle, Putin jäi kotiin. Pasi Toivonen raportoi Nairobista ja Mika Hentunen Pekingistä.
Laajenemaan pyrkivän Brics-yhteistyön merkitys maailmanpolitiikalle ja -taloudelle. Keskustelemassa vanhempi neuvonantaja Laura Solanko, BOFIT, Suomen Pankki ja maailmanpolitiikan prof. Heikki Patomäki, Helsingin yliopisto
Ranskan kuumuus yltymässä huippulukemiin. Bordeaux:sta raportoi Jari Mäkinen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Roosa Kajander ja Satu Heikkilä. Tuottaja Hanna Juuti.
8/22/2023 • 49 minutes, 54 seconds
Suomen ulkopoliittinen asema nyt
Ukrainasta raportoi Maxim Fedorov.
Suomen turvallisuuspoliittinen asema tällä hetkellä. Suurlähettilään ja ulkopolitiikan johto koolla Helsingissä. Vieraina vanhempi tutkija Iro Särkkä, Ulkopoliittinen instituutti ja etäyhteydellä entinen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen.
Suomen Ukrainan suurlähettiläs Jaakko Lehtovirta.
Havaijin palojen tilanne, puhelimessa johtaja Tapani Vuori, Mauin saaren merikeskus.
Kuumin kesä koskaan? Ilmastonmuutoksen aiheuttamien kesän sääilmiöiden ja tuhojen saldo. Vieraina ympäristönmuutoksen prof. Atte Korhola, Helsingin yliopisto ja tutkimusprofessori Hannele Korhonen, Ilmatieteen laitos.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Satu Heikkilä, Roosa Kajander ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Matti Konttinen.
8/21/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Suomen yleisurheilun tila MM-kisojen aattona
Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Alkaako Ukrainan vastahyökkäys viimein toimia? Vieraina sotilasprofessori, everstiluutnantti Aki-Mauri Huhtinen Maanpuolustuskorkeakoulusta ja Ukrainan sodan asiantuntija Emil Kastehelmi.
Yleisurheilun MM-kisat alkavat huomenna. Puhelimessa Budapestistä Suomen joukkueenjohtaja Jani Tanskanen.
Missä jamassa Suomen yleisurheilu on juuri nyt? Vieraina urheilutoimittajat Pekka Holopainen Ylestä ja Juha Kanerva Ilta-Sanomista.
Huomenna vietetään maailman humanitaarisen avun päivää. Missäpäin maailmaa avuntarve on suurin? Puhelimessa kestävän kehityksen johtaja Rilli Lappalainen, Fingo.
Juontaja Atte Uusinoka ja toimittaja Roosa Kajander. Tuottaja Hanna Juuti.
8/18/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Miten lintuinfluenssa muuntuu, ja kuinka Suomen pitäisi reagoida Venäjän ärhentelyyn?
Lintuinfluenssaviruksen muunnoksia havaitaan nyt jatkuvasti. Miten lähellä ihmiseen tarttuvaa virusmuunnosta ollaan? Studiossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvaajat-osaston johtaja Otto Helve ja Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti. Lisäksi otamme yhteyden Birdlife Suomen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemeen, miten lintuinfluenssa vaikuttaa lintujen suojeluun?
Mauin saarella Havaijilla sammutetaan edelleen maastopaloa, joka tuhosi tuhansia rakennuksia ja on vienyt yli sata ihmishenkeä. Miten saarta autetaan ja missä vaiheessa jälleenrakennus pääsee käyntiin? Otamme yhteyden toimittaja Johanna Juntuseen Los Angelesissä.
Puheet Venäjältä Suomen suuntaan ovat ärhäköityneet viime aikoina. Miten propagandaan pitäisi suhtautua ja millaista konkretiaa kovista puheista voisi muodostua? Studiossa Ulkopoliittisen instuutin tutkimusjohtaja Sinikukka Saari ja Venäjä-asiantuntija Hanna Smith.
Ulkomaanlehtikatsauksessa kurkistamme sotaa käyvän Ukrainan lehdistön puheenaiheisiin.
8/17/2023 • 49 minutes, 50 seconds
Presidenttikilpa kuumenee
Lintuinfluenssa leviää ja muuntuu nyt vauhdilla. Puhelimessa evoluutiobiologi Tuomas Aivelo, Oulun yliopisto.
Rasismikeskustelu Suomessa, millaisia toimia tarvitaan? Vieraina tutkimuspäällikkö Anu Castaneda, THL, asiantuntija Ulla Siirto, Kirkkohallitus ja vaikuttamistyön johtaja Martta October, Ihmisoikeusliitto.
Afrikkaa koettelevat useat turvallisuuskriisit. Puhelimessa vanhempi tutkija Katariina Mustasilta, Ulkopoliittinen instituutti.
Presidentinvaalikamppailu sai uusia kierroksia, tänään vuorossa ensimmäinen paneeli. Vieraina viestinnän professori Pekka Isotalus, Tampereen yliopisto sekä emeritus politiikantoimittajat Riikka Uosukainen ja Heikki Vento.
Juontaja Atte Uusinoka. Toimittajat Ville Kilpeläinen ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Hanna Juuti.
8/16/2023 • 50 minutes, 6 seconds
Rakentaminen vastatuulessa
Uudisasuntojen rakentaminen takkuaa, millaisessa luisussa rakennusalalla nyt ollaan? Vieraina tj. Aleksi Randell, Rakennusteollisuus ja analyytikko Olli Koponen, Inderes.
Afganistanin tilanne. Maija Liuhto raportoi Pakistanista.
Taliban on pitänyt jo kaksi vuotta Afganistania vallassaan. Millaista elämää maassa nyt eletään? Studiossa vieraileva johtava asiantuntija Olli Ruohomäki, Ulkopoliittinen instituutti ja päällikkö Toni Jokinen, kansainvälisen avun tuki- ja koordinaatioyksikkö, SPR.
Kreikassa vietetään "juhannusta" metsäpalojen jälkitunnelmissa. Ateenasta raportoi Sara Saure.
Juontaja Mikko Haapanen, toimittajat Roosa Kajander ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Jaakko Parkkinen.
8/15/2023 • 49 minutes, 30 seconds
Puoluekokoontumiset starttaavat politiikan syksyn
Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Sodan tilanne Ukrainassa ja Venäjällä. Pystyykö Ukraina murtamaan Venäjän puolustuslinjan? Vieraina eversti, sotataidon laitoksen johtaja Pekka Turunen, Maanpuolustuskorkeakoulu ja vanhempi tutkija Jussi Lassila, Ulkopoliittinen instituutti.
Miltä näyttää hallituksen taival perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen? Vieraina toimituspäällikkö Vappu Kaarenoja, Suomen Kuvalehti sekä politiikan toimittajat Salla Jantunen, Yle ja Robert Sundman, Helsingin Sanomat.
Virossa meneillään erikoinen kiristyssoppa presidentinkanslian ja hallituksen välillä. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Tarja Oinonen ja Ville Kilpeläinen. Tuottaja Hanna Juuti.
8/14/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Politiikan poikkeukselliset solmut
Onko rasistinen puhe normalisoitumassa? Haastateltavana yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman.
Miltä näyttää politiikan syksy? Kuinka poikkeuksellisessa solmussa on hallitusyhteistyö? Keskustelmassa yliopistotutkija Jenni Karimäki Helsingin yliopistosta sekä Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Ukrainalaisten sotatuntoja. Kiovasta raportoi toimittaja Justas Stasevski.
Valtiontalouden näkymät. Haastateltavana Helsingin yliopiston ja VATT:n julkistalouden professori Roope Uusitalo sekä ekonomisti strategia ja tutkimusjohtaja Olli Kärkkäinen Valtiovarainministeriöstä.
Juontajana Seija Vaaherkumpu. Toimittajina Ville Kilpeläinen ja Tarja Oinonen. Tuottajana Marija Skara.
8/11/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Korjaako uusi hallitus soten valuviat?
Suurvaltojen välit heijastuvat maailmantalouteen. Vieraina pääekonomisti Tuuli Koivu, Nordea ja pääanalyytikko Minna Koivisto, Danske Bank.
AFD ja Saksan politiikan kiemurat. Anna Karismo, Berliini.
Nigerin sotilasvallankaappauksen tilanne, prof. Liisa Laakso, Pohjoismainen Afrikka-instituutti.
Miten erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon ongelmat ratkotaan? Vieraana sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso, ps.
Ulkomaanlehtikatsaus Tukholmasta, Anni Riit'aho.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Tarja Oinonen ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Hanna Juuti
8/10/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Koulut alkavat - mitä kaikkea koulu nykyisin opettaa?
Miten opastaa ekaluokkalaista uuteen arkeen? Haastateltavana Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Saija Ohtonen-Jones
Kieliä, kemiaa ja yhteistyötaitoja. Mitä kaikkea koulussa opitaan? Oppimisesta keskustelemassa professori Jaana Viljaranta Itä-Suomen yliopistosta sekä kasvatuspsykologian professori Niina Junttila Turun yliopistosta.
Etelä-Koreassa partiolaisia on evakuoitu taifuunin uhatessa. SUomalaisten leiriläisten tilanteesta kertoo Suomen partiolaisten joukkueenjohtaja Arvi Snäll.
Hallitus lupaa kulttuuripoliitisen selonteon. Mitä kulttuurialalle ja yliopistomaailmaan on luvassa? Haastateltavana tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala (kok.).
Juontajana Seija Vaaherkumpu. Toimittajina Tarja Oinonen ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Marija Skara.
8/9/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Kaupan ala kaipaa lisää ostajia
Viime hetken myrskyvarautuminen. Puhelimessa varautumisen asiantuntija Essi Kulju, Suomen pelastusalan keskusjärjestö.
Kaupan ala takkuaa, mitä näkyy edessäpäin? Vieraina tj. Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ja tj Ulla Pöllänen Erikoiskaupan liitto ETU. Puhelimessa pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell, Kuluttajaliitto.
Tuulivoiman tulevaisuus Suomessa. Vieraina Tuulivoimayhdistyksen tj. Anni Mikkonen ja selvitysmies, senior adviser Arto Räty, Miltton.
Amsterdam kieltämässä risteilyalusten rantautumisen. Hollannista raportoi Erja Tuomaala.
Juontaja Jaakko Parkkinen, toimittajat Seija Vaaherkumpu ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Hanna Juuti.
8/8/2023 • 49 minutes, 34 seconds
Poliitikkojen ja median välit kuumenivat kesällä
Muhiiko Valko-Venäjällä oikea uhka? Onko sodassa tapahtunut muutoksia? Ukrainasta raportoi toimittaja Maxim Fedorov. Studiossa ovat Tuomas Forsberg, tutkijakollegiumin johtaja, Helsingin yliopisto ja Jyri Lavikainen, tutkija, Ulkopoliittinen instituutti.
Keskustelu Koraanin polttamisesta jatkuu Tanskassa. Toimittaja Karoliina Kantola, Kööpenhamina.
Päätoimittajaraati. Mukana uuden hallituksen ja median välejä pohtimassa Perttu Kauppinen, vastaava päätoimittaja, Iltalehti, Antero Mukka, päätoimittaja, Helsingin Sanomat ja Maria Pettersson, päätoimittaja, Journalisti-lehti.
Juontajana Olli Seuri. Toimittajina Ville Kilpeläinen, Janette Leino ja Tarja Oinonen. Tuottaja Marija Skara.
8/7/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Eurooppa kaipaa osaajia, miten heitä hankittaisiin?
Kuinka lintuinflusenssa vaikuttaa eläintuotantoon? Haastateltavina asiantuntija, eläinlääkäri Leena Suojala MTK:sta sekä tutkimusjohtaja Jussi Peura Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitosta.
Kuinka lintuinfluenssa vaikuttaa vesilintujen metsästykseen? Haastateltavana luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors Metsästäjäliitosta.
Ranska on evakuoinut eurooppalaisia Nigeristä vallankaappauksen jaloista. Ranskasta raportoi toimittaja Jari Mäkinen.
Eurooppa kaipaa osaajia, miten heitä hankittaisiin? Osaavista työntekijöistä keskustelemassa johtaja Ilkka Oksala Elinkeinoelämän keskusliitosta sekä pääekonomisti Youssef Zad Suomen startup-yhteisöstä.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Roosa Kajander ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Marija Skara.
Korjaus: Toisin kuin lähetykssä sanottiin, Ranska tuo uraanistaan 15 % Nigeristä.
8/4/2023 • 49 minutes, 47 seconds
Hallituksen toimintakyky kiihkeän kesän jälkeen
Kokoomus menetti kärkipaikkansa Ylen kyselyssä. Millainen on hallituksen toimintakyky kiihkeän kesän jälkeen. Politiikan toimittajat Robert Sundman, HS, Linda Pelkonen, Yle ja tutkija Mikko Majander, ajatuspaja Magma.
Veronpalautuspäivä. Mikä on veronpalautusten merkitys taloudelle nykyisin? Pääekonomisti Pasi Kuoppamäki, Danske Bank.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa suurvaltojen kirjeenvaihtajien kohdemaan näkökulmasta. Mukana kirjeenvaihtajat Iida Tikka, Washington, Mika Hentunen, Peking ja Heikki Heiskanen, Moskova.
Ulkomaanlehtikatsaus Kreikasta. Sara Saure, Ateena.
Juontajana Olli Seuri, toimittajina Roosa Kajander ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Tarja Oinonen.
8/3/2023 • 49 minutes, 46 seconds
Ketkä taistelevat vallasta Nigerissä?
Hallitus kaavailee muutoksia työmarkkinoihin. Kuinka suurista muutoksista on kyse? Työmarkkinoiden ja työelämän muutoksista keskustelemassa johtava tutkija Merja Kauhanen Laboresta sekä vanhempi yliopistonlehtori Mika Helander Åbo Akademista.
Millaisia keinoja on suitsia maailman ylikulutusta? Haastateltavana suojelun neuvonantaja Jussi Nikula WWF Suomesta.
Länsi-Afrikan Nigerissä on käynnissä vallankaappaus. Ketkä vallasta taistelevat? Keskustelemassa professori Liisa Laakso Pohjoismaisesta Afrikka-instituutista sekä vanhenpi tutkija Katariina Multasilta Ulkopoliittisesta insituutista.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Elina Sonkajärvi ja Ville Kilpeläinen. Tuottajana Marija Skara.
8/2/2023 • 49 minutes, 48 seconds
Koraanin polttaminen on Pohjoismaissa vaikea aihe
Koraanin polttaminen ja sananvapaus. Eero Hyvönen, puheenjohtaja, Julkisen sanan neuvosto ja Kimmo Nuotio, rikosoikeuden professori, Helsingin yliopisto.
Virolaiset kunnat vaikeuksissa hylättyjen kerrostalojen takia. Toimittaja Rain Kooli.
Venäjän sisäinen ja sotilaallinen tila. Simo Pesu, Venäjä-ryhmän johtaja, everstiluutnantti, MPKK ja Markku Kangaspuro, johtaja, Aleksanteri-instituutti, Helsingin yliopisto.
Pekingissä ennätykselliset rankkasateet ja tulvat. Lehdistövirkamies Timo Sysiö, Suomen Pekingin lähetystö.
Juontajana Olli Seuri, toimittajina Elina Sonkajärvi ja Roosa Kajander. Tuottaja Tarja Oinonen.
8/1/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Koraaninpoltto - sananvapautta, provokaatiota vai propagandaa?
Mikä on tilanne Ukrainassa? Onko joukkojen liikkeissä ja asemissa nyt tapahtunut merkittäviä muutoksia? Maxim Fedorov raportoi.
Muslimimaat kokoontuvat koraanin polton tiimoilta. Millaista poliittista voimaa muslimimaat voivat saada, kun lännessä poltetaan Koraani? Keskustelemassa Suomen Lähi-idän insituutin johtaja Susanne Dahlgren ja ihmisoikeusaktivisti Eva Tawasoli.
Marjat kypsyvät metsissä, miltä näyttää tämän vuoden satoennusteet? Haastateltavana erikoistutkija Rainer Peltola Lukesta.
Millainen viljasato Suomeen on tänä vuonna odotettavissa? Miten paljon Venäjän hyökkäyssota ja Mustanmeren viljan kuljetuksen raukeaminen vaikuttaa suomalaisen kuluttajan kukkaroon? Haastateltavina vilja-asiamies Max Schulman MTK:sta sekä kehityspäällikkö Sari Peltonen ProAgriasta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Ville Kilpeläinen ja Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
7/31/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Miksi presidenttipeli ei käynnisty?
Presidentinvaaleihin tasan puoli vuotta - mitkä ovat asetelmat? Missä ehdokkaat viipyvät? Keskustelemassa politiikan toimittajat Lauri Nurmi, Iltalehti ja Hannu Tikkanen, Yle sekä johtaja Juho Rahkonen, E2 Tutkimus.
Kreikan maastopalojen jälkihoito. Toimittaja Sara Saure, Ateena.
Matkailun eettisyys puhuttaa Suomessa. Viestintäpäällikkö Mari Kanerva, Aurinkomatkat.
Ukrainan hyökkäyksessä on alkanut uusi vaihe, sanovat amerikkalaislähteet. Studiossa John Helin, Ukrainan sotaa seuraava asiantuntija. Kiovassa toimittaja Maxim Fedorov.
Juontajana Justus Laitinen, toimittajina Ville Kilpeläinen ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Tarja Oinonen.
7/28/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Mitä jos makeasta vedestä on pulaa?
Yhä useampia suomalainen sijoittaa, mutta onko siihen nyt varaa? Keskustelemassa Finanssiala ry:n asiantuntija Jussi Kettunen ja Nordean päästrategi Antti Saari.
Ranskassa varaudutaan metsäpaloihin. Jari Mäkinen raportoi.
Mitä jos makeasta vedestä on pulaa? Moni eteläisen Euroopan maa kärsii - pohjavedet hupenevat, joet kuivuvat. Mitä seurauksia on, jos makeaa vettä ei ole saatavilla? Tarvitseeko tuhanisen järvien maassa Suomessa varautua jotenkin vesipulaan? Haastateltavina professori Matti Kummu Aalto-yliopistosta sekä hydrologi Sami Soosalu Sykestä.
Tanskalaisia lehtiä on lukenut Karoliina Kantola.
Juontajana Mira Stensröm. Toimittajina Roosa Kajander, Rasmus Montonen ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Marija Skara.
7/27/2023 • 50 minutes
Mistä metsäjättien tulosromahdukset kertovat?
Kreikan maastopalojen tilanne. Ulkomaantoimittaja Antti Kuronen, Ródos.
Suomen metsäteollisuuden tila ja tulevaisuus. Stora Enso ja UPM ilmoittivat tulosromahduksista. Myös Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre kertoo aloittavansa muutosneuvottelut mahdollisista lomautuksista Joutsenon sellutehtaalla. Keskustelemassa metsäalan liiketaloustieteen apulaisprofessori Mirja Mikkilä Helsingin yliopistosta ja Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Paula Horne.
Estonian keularamppi tuotiin Viroon. Mitä sen tutkimuksilla voidaan selvittää uppoamisesta? Toimittaja Rain Kooli.
Sosiaaliturvaministeri Sanni-Grahn-Laasonen haastattelussa. Millaiseksi toimeentulotuki ja asumistuki muovataan?
Juontajana Aki Laine. Toimittajina Akseli Innanen ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Tarja Oinonen.
7/26/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Lintuinfluenssa ja lämpötilat - kuinka nämä vaikuttavat luontoon?
Pohjois-Norjassa on kuollut tuhansittain lintuja lintuinfluenssaan. Kirkkoniemestä raportoi toimittaja Tapani Leisti.
Lintuinfluenssa huolestuttaa - mutta miksi? Millaisia vaikutuksia lintuinfluenssalla on luontoon ja sen eläimistöön? Entä mitä vaadittaisiin, että virus muuntautuisi ihmisiin tarttuvaksi? Haastateltavana virologian apulaisprofessori Tarja Sironen Helsingin yliopistolta. Kuulemme myös kuinka Pohjanmaalla on varauduttu lintuinfluenssaan, haastateltavana maanviljelijä Harri Sippola.
Tanskassa pyritään taltuttamaan yksinäisyyttä kansallisilla toimilla. Toimittaja Karoliina Kantola raportoi.
Israelissa on äänestetty kiistanalaisesta muutoksesta lakiin, joka heiketää korkeimman oikeuden asemaa laillisuuden valvojana. Mistä uudistuksessa on kyse. Haastateltavana Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola.
Maailma lämpenee, mutta kuinka pitkään? Millaisilla muutoksilla ilmastonmuutosta voidaan hillitä. Haastateltavana Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Matti Konttinen, Akseli Innanen. Tuottajana Marija Skara.
7/25/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Espanjan vaalitulos yllätti
Espanjan vaalitulos. Toimittaja Maija Salmi.
Espanjan tulos yllätti. Miten sen valossa voi arvioida Euroopassa viime aikoina puhututtanutta oikeistosuuntausta? Antti Ronkainen, poliittisen talouden tutkija, Helsingin yliopisto ja Timo Miettinen, akatemiatutkija, Helsingin yliopisto.
Kreikan palot ja evakuoinnit. Toimittaja Sara Saure, Ateena.
Konkurssit tulivat Suomeenkin. Ruotsin konkurssiaalto puhutti alkuvuodesta ja nyt Suomessakin konkursseja tehdään erityisesti rakennus- ja ravintola-aloilla. Pekka Pulkamo, konkurssiasiamiehen sijainen, OM ja Reijo Heiskanen, pääekonomisti, OP.
Jalkapallo ja raha. Miten paljon raha määrittää naisten jalkapalloa ja käynnissä olevaa MM-turnausta? Studiossa Heidi Pihlaja, Palloliiton naisten jalkapallon kehityspäällikkö, Yle Urheilun asiantuntija.
Juontajana Aki Laine, toimittajina Ville Kilpeläinen, Seppo Kivimäki ja Roosa Kajander. Tuottaja Tarja Oinonen.
7/24/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Mielenosoituksia ja adresseja - kansalaisten osallisuus politiikassa
Mielenosoituksia ja adresseja - kansalaisia kiinnostaa politiikkaa muulloinkin kuin vaalien aikaan. Politiikasta ja kansalaisaktivismista keskustelemassa professori Kaarina Nikunen Tampereen yliopistosta sekä yliopettaja, YTT Pia Lundbom Humanistisesta ammattikorkeakoulusta.
Venäjä on jatkanut iskujaan Odessan satamakaupunkiin. Maxim Fedorov raportoi Ukrainasta?
Kuumuus kurittaa Kreikan matkailua. Kuinka Kreikan lomakohteet pärjäävät kun helle korventaa niin ympäristöä kuin matkailijoitakin. Toimittaja Sara Saure raportoi.
Minne suuntaa suomalainen lomanviettäjä? Keskustelemassa toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Suomen matkailualan liitosta sekä matkailuliiketoiminnan professori Juho Pesonen Itä-Suomen yliopistosta.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajana Roosa Kajander ja Seppo Kivimäki.Tuottajana Marija Skara.
7/21/2023 • 49 minutes, 5 seconds
Millainen sähkösopimus nyt kannattaa tehdä?
Ukrainan vastahyökkäyksen eteneminen ja Venäjän armeijan tila. Vieraileva tutkija Aleksanteri-instituutista, sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö.
EU:n ulkoministerit pohtivat Ukrainan tilannetta kokouksessaan. Kirjeenvaihtaja Rikhard Husu, Bryssel.
Millainen sähkösopimus nyt kannattaa tehdä? Studiossa Pekka Salomaa,
energiamarkkinajohtaja, Energiateollisuus ry ja Juha Beurling-Pomoell, pääsihteeri, Kuluttajaliitto.
Ulkomaanlehtikatsaus Ranskasta. Toimittaja Jari Mäkinen.
Uuden-Seelannin ampuminen ja jalkapallon-MM. Toimittaja Riku Salminen, Auckland.
Juontajana Aki Laine, toimittajina Matti Konttinen ja Ville Kilpeläinen. Tuottaja Tarja Oinonen.
7/20/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Toiset tahkovat voittoa, toisia inflaatio kurittaa - yritysten tulokset puntarissa
Tuloskausi meneillään. Kuinka voi SUomen talous? Uhkaavatko konkurssit, onko invesetointehin varaa? Keskustelemassa pääekonomisti Juhana Brotherus Suomen Yrittäjistä sekä toimitusjohtaja Aki Kangasharju Etlasta.
Viljakuljetukset ongelmissa. Millaisia vaikutuksiaon Mustanmeren viljakuljetuten sopimuksen raukeamiselle. Haastateltavana vilja-asiamies Max Schulman MTK:sta.
Viron maatalouteen on julistettu hätätila. Etelänaapurista raportoi toimittaja Rain Kooli.
Simputusta vai syväjohtamista. Kuinka varusmiehistä saadaan irti paras potentiaali? Puolustusvoimien johtamiskulttuurista keskustelmassa Varusmiesliiton puheenjohtaja Elina Riutta sekä Pääesikunnan koulutusosaston apulaisosastopäällikkö, eversti Vesa Helminen.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Seppo Kivimäki ja Ville Kilpeläinen. Tuottajana Marija Skara.
7/19/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Maapallolla tehdään lämpöennätyksiä - onko kyseessä sää- vai ilmastoilmiö?
Etelä-Euroopan ennätyshelteet. Lämpöennätyksiä tehdään nyt muuallakin maapallolla. Mistä on kyse? Hannele Korhonen, tutkimusprofessori, Ilmatieteen laitos ja toimittaja Jenna Vehviläinen, Rooma.
Espanja valmistautuu parlamenttivaaleihin. Miten käy maata johtavan vasemmiston ja vaikuttaako helle vaaleissa? Toimittaja Maija Salmi, Barcelona.
EU ja luonnon ennallistaminen. Mitä parlamentin viime viikon päätös lopulta tarkoittaa? Mikä on ennallistamisen merkitys Suomelle? Puhelimessa eurokansanedustaja Sirpa Pietikäinen, kok. Studiossa Anne Tolvanen, ohjelmajohtaja, professori, Luke ja Jyrki Wallin, toiminnanjohtaja, MTK.
Juontajana Justus Laitinen, toimittajina Atte Uusinoka ja Seppo Kivimäki. Tuottaja Tarja Oinonen.
7/18/2023 • 49 minutes, 46 seconds
Jälleen hallitus kriisissä - löytyykö luottamusta?
Venäjä on jatkanut drooni- ja ohjusiskujaan Ukrainaan. Maxim Fedorov raportoi Ukrainasta.
Kuinka poikkeuksellinen on opposition vaatimus istuntotauon keskeyttämisestä? Politikan kesäkriisistä haastateltavana Eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilä
Vieläkö luottamusta löytyy? Äänestetäänkö hallituksen ministerien luottamuksesta? Hallituksen tilanteesta keskustelemassa eduskuntaryhmiensä varapuheenjohtajat Pia Kauma (kok.), Piritta Rantanen (sdp.) SDP ja Ville Rydman (ps.), joka lisäksi elinkeinoministeri.
Mitä on rasistinen puhe? Haastateltavana projektipäällikkö Mona Eid THL:stä sekä tutkijatohtori Minna Seikkula Tampereen yliopistosta.
Juontajana Aki Laine. Valmistelijoina Ville Kilpeläinen ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Marija Skara.
7/17/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Ulkopolitiikan superviikon saldo
Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin Suomen-vierailua on seurattu tarkasti myös hänen kotimaassaan. Washingtonista raportoi Juri von Bonsdorff.
Bidenin vierailun sekä Yhdysvaltain ja Pohjoismaiden johtajien huippukokouksen saldo. Vieraina tutkijatohtori Ville Sinkkonen, Ulkopoliittinen instituutti ja Ylen ulkomaantoimittaja Paula Vilén.
Virossa pohdituttaa Naton uuden esikunnan sijoittuminen. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Hallituksen kova viikko. Vieraina väitöskirjatutkija Theodora Helimäki, Helsingin yliopisto ja johtaja Juho Rahkonen, E2 Tutkimus.
Ranskassa vietetään kansallispäivää. Miten vapaus, veljeys ja tasa-arvo suhteutuvat kesän mellakointiin? Normandiasta raportoi Jari Mäkinen.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Roosa Kajander ja Janette Leino. Tuottaja Hanna Juuti.
7/14/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Presidentti Joe Biden vierailee Suomessa
Kuinka Yhdysvalloissa on kommentoitu Nato-kokouksen antia? Juri von Bonsdorf raportoi Washingtonista.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden piti linjapuheen Nato-kokouksen päätteeksi Vilnassa. Mikä on puheen keskeinen viesti? Keskustelemassa vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta instituutista sekä Benita Heiskanen.
Kuinka Ruotsissa arvioidaan Nato-tien etenemistä. Haastateltavana Sydsvenskan-lehden poliittinen päätoimittaja Heidi Avellan.
Pohjoismaiden johto tapaa Helsingissä. Kuinka tiivistä on Pohjoismaiden yhteistyö? Keskustelemassa historian professori Henrik Meinander Helsingin yliopistosta sekä erityisasiantuntija Johanna Hämäläinen Ulkoministeriöstä.
Suomen Nato-jäsenyys on hyvällä alulla. Itänaapuri Venäjä sulkee lähetystöjä ja karkottaa diplomaatteja. Miltä näyttää Suomen ulkopolitikka?Haastateltavana puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Korpa (kok.) ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko (sdp.)
Juontajana Atte Uusinko. Toimittajina Roosa Kajander, Seppo Kivimäki. Tuottajana Marija Skara.
7/13/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Biden laskeutumassa tänään Suomeen
Ukraina on keskiössä, kun Naton huippukokouksen toinen päivä käynnistyy. Vilnasta raportoi ulkomaantoimittaja Paula Vilén.
Mitä Nato-kokouksessa on saavutettu? Vieraana tutkijatohtori Iro Särkkä, Ulkopoliittinen instituutti. Yhteys Moskovaan, josta raportoi Heikki Heiskanen.
Ukrainalaisten odotukset Zelenskyin ja Bidenin tapaamiselle. Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
Biden saapuu illalla Suomeen. Vierailun vaikutukset Suomen ja Yhdysvaltain suhteille. Vieraina tj. Kristiina Helenius, Miltton USA ja tutkija Maria Lindén, Ulkopoliittinen instituutti.
Mihin kohu Riikka Purran vanhoista kirjoituksista voi johtaa? Puhelimessa valtio-opin dosentti Hanna Wass, Helsingin yliopisto.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Ville Kilpeläinen ja Rasmus Montonen. Tuottaja Hanna Juuti
7/12/2023 • 49 minutes, 53 seconds
Sotilasliitto Naton tulevaisuus ja Ukrainan Nato-tie
Naton huippukokous käynnistyy Vilnassa. Kirjeenvaihtaja Rikhard Husu raportoi.
Miltä näyttää Naton tulevaisuus? Puolustussuunitelmasta ja Naton vahvuuksista keskustelamassa vierailiva tutkija Antti Pihlajamaa Ulkopoliittisesta instituutista sekä tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta.
Onko Ruotsin Nato-jäsenyys edennyt. Toimittaja Tom Kankkonen raportoi.
Millaisia odotuksia ukrainalaisilla kohdistuu Vilnan kokokoukseen? Toimittaja Maxim Fedorov raportoi Kiovasta.
Ukrainan Nato-tie. Ukrainalle luvattiin jo vuonna 2008, että jonain päivänä siitä tulee Naton jäsen. Millainen tie Ukrainalle on edessä? Mitä Nato voi nyt luvata Ukrainalle. Haastateltavana sotatieteen dosentti, vieraileva tutkija Ilmari Käihkö Aleksanteri-instituutista.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajana Rasmus Montonen. Tuottajana Marija Skara.
7/11/2023 • 49 minutes, 51 seconds
Ykkösaamu
Odotukset ja tunnelmat Vilnan Nato-huippukokouksen aattona. Vieraana Ylen entinen Nato-kirjeenvaihtaja Mika Hentunen.
Millainen rooli Suomelle Natossa lankeaa? Vieraana tuleva Nato-suurlähettiläs, ulkoasiainneuvos Piritta Asunmaa, ulkoministeriö.
Ruotsin Nato-jäsenyydessä otettu loppukiri. Tukholmasta raportoi Tom Kankkonen.
Naton ulkopuolisten maiden maailmanpoliittinen asema. Vieraina maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen, Helsingin yliopisto ja Lähi-idän tutkimuksen professori Hannu Juusola, Helsingin yliopisto.
Juontaja Atte Uusinoka, toimittajat Akseli Innanen ja Roosa Kajander. Tuottaja Hanna Juuti.
Korjaus 10.7. lähetykseen: Siellä kerrottiin, että Fetulla Gylen yritti syöstä presidentti Erdoganin vallasta vuonna 2016. Tästä ei ole varmuutta. Erdogan syyttää häntä vallankaappausyrityksestä, mutta Gylen kiistää osallisuutensa.
7/10/2023 • 49 minutes, 56 seconds
Vastakkainasettelua ja polarisaatiota - mistä löytyy yhteisymmärrystä?
Sanasotaa ydinvoimalasta. Ukraina ja Venäjä syyttelevät toisiaan iskun suunnittelusta Zaporrizžžja ydinvoimalaan. Kiovasta raportoi toimittaja Maxim Fedorov ja Moskovasta kirjeenvaihtajamme Heikki Heiskanen.
Millaisen ydinturman räjähdys Zaporrižžjassa voi aiheuttaa? Studiossa haastatetlavana Säteilyturvakeskus STUK:in apulaisjohtaja Tomi Routamo.
Kuinka Ruotsissa on kommentoitu Turkin, Suomen ja Ruotsin kolmikantaisia Nato-neuvotteluja. Toimittaja Tom Kankkonen raportoi.
Vastakkainasettelua ja polarisaatiota - mistä löytyy yhteisymmärrystä? Millaisia ratkaisuja kansalaisten yhteisymmärryksen lisäämiseen voisi olla? Keskustelemassa Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja Veera Heinonen Sitrasta sekä käyttäytymistieteen asiantuntija, työpsykologi Ville Ojanen valtioneuvoston kansliasta.
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Atte Uusinoka, Akseli Innanen. Tuottajana Marija Skara.
7/7/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Puoluekannatuksessa muutoksia uuden hallituksen myötä
Helpottaako uuden elinkeinoministeri Rydmanin valinta puolueiden suhteita? Vieraina kansanedustajat varapj Bella Forsgrén (vihr), varapj Matias Mäkynen (sdp) ja kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok). Alkuun Ylen politiikan toimittaja Antti Pilke.
Ruotsin, Suomen ja Turkin kolmikantaneuvottelut jatkuvat ulkoministerien kesken. Brysselistä raportoi Rikhard Husu.
Ruotsi Nato-tie on kivinen, muttei mahdoton. Vieraina turvallisuustutkija, prikaatikenraali evp Juha Pyykönen ja tutkijatohtori Iro Särkkä, Ulkopoliittinen instituutti.
Ulkomaanlehtikatsaus Espanjasta, Maija Salmi.
Juontaja Seija Vaaherkumpu, toimittajina Seppo Kivimäki, Mikko Haapanen ja Mira Stenström. Tuottaja Hanna Juuti.
7/6/2023 • 50 minutes, 5 seconds
Maalittaminen uhkaa demokratiaa
Kuinka pärjää Suomen maatalous? Haastateltavana maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).
Pääministeri Petteri Orpo vierailee Tallinnassa Virossa. Toimittaja Rain Kooli raportoi.
Naton pääsihteerin toimikautta jatkettiin vuodella. Miksi Jens Stoltenberg päätyi jatkamaan pestissään? Haastateltavana Nato-erikoistoimittaja Maria Stenroos.
Maalittaminen lisääntyy, kuinka maalittaminen haittaa sananvapautta? Keskustelemassa Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho, Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisänen ja Iltalehden päätoimittaja Perttu Kauppinen.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Seija Vaaherkumpu, Seppo Kivimäki, Roosa Kajander. Tuottajana Marija Skara.
7/5/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Hallitus koolle koko päiväksi, kerrataanko pelisäännöt?
Onnistuuko hallituspuolueiden ilmanpuhdistus vaikean viikon jälkeen? Vieraina eduskuntaryhmien puheenjohtajat Otto Andersson (rkp), Jani Mäkelä (ps) ja Matias Marttinen (kok).
Zaporizzjan tilanne, Ukrainasta raportoi Maxim Fedorov.
Virolaisten maanpuolustusinto on kova, Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Mistä Ranskan mellakointi kertoo? Vieraina akatemiatutkija Timo Miettinen, Helsingin yliopisto ja Ranskan politiikkaa seuraava tutkija Laura Parkkinen, Jyväskylän yliopisto.
Juontajana Mira Stenström, toimittajina Rasmus Montonen, Atte Uusinoka ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Hanna Juuti.
7/4/2023 • 50 minutes, 2 seconds
Ministerin ero - onko hallituksen taival nyt kevyempi?
Mitä tiedetään Venäjän puhdistuksista? Kirjeenvaihtaja Heikki Heiskanen raportoi.
Millaisia vaikutuksia Venäjän sisäisellä tilanteella on Ukrainan sotaan? Haastateltavana Sotatieteiden dosentti, vieraileva tutkija Ilmari Käihkö Aleksanteri-instituuttista sekä sotaa seuraava asiantuntija John Helin.
Eurooppa haluaa mukaan avaruustutkimuksen etujoukkoihin. Toimittaja Jari Mäkinen raportoi Floridasta.
Ministeri Junnila erosi hallituksesta aivan alkutaipaleella. Onko hallituksen sisäiset erimielisyydet nyt siloiteltu? Politiikasta keskustelemassa politiikantoimittaja emeritys Unto Hämäläinen, politiikan tutkija Mikko Majander ajatuspaja Magmasta sekä yhteiskuntatoimituksen esihenkilö Hanna Vesala Ilta-sanomista.
Juontajana Seija Vaaherkumpu. Lähetystä ovat valmistelleen Roosa Kajander, Rasmus Montonen ja Ville Kilpeläinen. Tuottajana Marija Skara.
7/3/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Puolustusministerin mietteet Venäjän tapahtumien jälkeen
Hallituskauden puolustuspoliittiset haasteet. Vieraana tuore puolustusministeri Antti Häkkänen (kok).
Ukrainan sodan ympäristötuhot ja Kahovkan patoräjähdyksen seuraukset, Kiovasta raportoi Maxim Fedorov.
EU-huippukokouksen anti. Vieraana ohjelmajohtaja Juha Jokela, Ulkopoliittinen instituutti.
Italian oikeistohallitus rajoittaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Milanosta raportoi Jenna Vehviläinen.
Laulu ja tanssi täyttävät taas Viron. Tallinnasta raportoi Rain Kooli.
Juontajana Mira Stenström, toimittaja Seija Vaaherkumpu. Tuottaja Hanna Juuti.
6/30/2023 • 49 minutes, 59 seconds
Hallituksen luottamus jo koetuksilla.
Horjuuko uusi hallitus jo? Ministerin luottamuksesta äänestettiin, yksi hallituspuolueista ei antanut tukea. Politiikasta keskustelmassa yliopistotutkija Emilia Palonen sekä väitöskirjatutkija Theodora Helimäki Helsingin yliopistosta.
Eu-johtajat kokoontuvat huippukokouseen. Kirjeenvaihtaja Rikhard Husu raportoi.
Riittäkö Euroopan union mailla yhteistä näkemystä tulevaisuudesta? Miltä näyttää EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka? Keskustelemassa europarlamentaarikot Henna Virkkunen (EPP, kok.)ja Alviina Alametsä (EFA Vihr.).
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Britanniasta, jossa lehtiä on lukenut toimittaja Auli Valpola.
Juontajana Atte Uusinoka. Toimittajina Mira Stenström ja Ville Kilpeläinen. Tuottajana Marija Skara.
6/29/2023 • 49 minutes, 40 seconds
Millaista tietoa Putin saa sodassa?
Tiedustelupalvelujen rooli Venäjän aseellisessa kapinassa ja juuri nyt. Mitä USA tiesi palkka-armeija Wagnerin ja sen johtajan Jevgeni Prigozhinin suunnitelmista ja mitä tiedettiin Putinin hallinnossa? Miten ratkaisevassa roolissa tiedustelutieto on, kun Ukraina yrittää läpimurtoa vastahyökkäyksessään. Studiossa tiedusteluhistorian tutkija Mikko Porvali ja etänä Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen.
Yhdysvaltojen tiedustelun roolista sodassa kertoo toimittaja Juri von Bonsdorff.
Tanskalaisen Aarhusin yliopistosairaalan syöpäpotilaiden hoitotakuu on venynyt jopa kuukausilla. Onko skandaali horjuttanut luottamusta kehuttuun ja Suomessakin ihailtuun terveydenhoitojärjestelmään? Kööpenhaminasta raportoi toimittaja Karoliina Kantola.
Juontajana Seija Vaaherkumpu. Toimittajina Elina Sonkajärvi ja Seppo Kivimäki, tuottajana Jaakko Parkkinen.
Lintuinfluenssan uudet kannat ovat herättäneet huolen koronan jälkeisestä suurepidemiasta. Virusten vaikutuksesta ruokaturvaan kertoo Ruokaviraston eläintautivirologian tutkimusprofessori Tuija Gadd ja maailman epidemiatilanteesta Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti.
Perussuomalaiselle elinkeinoministerille Vilhelm Junnilalle esitetään epäluottamusta eduskunnassa tämän äärioikeistoyhteyksien vuoksi. Mitä tämä merkitsee puolueelle, entä hallituksen toimintakyvylle? Asiaa kommentoi Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Yannick Lahti.
6/28/2023 • 49 minutes, 55 seconds
Onko Venäjän ote Valko-Venäjästä kiristynyt?
Euroopan unionin ulkoministerit sekä EU-ministerit kokoustavat. Nouseeko agendalla muuta kuin Venäjä? Rikhard Husu seuraa kokousta Luxemburgissa.
Millaisia vaikutuksia Venäjän kapina-yrityksellä on Valko-Venäjälle? Miksi presidentti Aljaksandr Lukašenka toimi välittäjänä kapinallisten ja Venäjän johdon välissä? Keskustelemassa pääkirjoitustoimittaja Jussi Niemeläinen Helsingin Sanomista sekä tietokirjailija Toni Stenström.
Kiinassa kokousta maailman talousfoorumi. Uskaltautuvatko länsiyritykset takaisin Kiinaan kiristyneiden turvallisuuslakien jäljiltä? Kiinan kirjeenvaihtaja Mika Hentunen raportoi.
Perusopetuksen vähimmäistuntimäärän nosto ja kännykät pois luokista. Millaisia uudistuksia uusi hallitus suunnittelee koulumaailmaan? Haastateltavana opetusministeri Anna-Maja Henriksson (r.)
Juontajana Mira Stenström. Toimittajina Seija Vaaherkumpu ja Seppo Kivimäki. Tuottajana Marija Skara.
6/27/2023 • 49 minutes, 52 seconds
Aseellinen kaappausyritys huojutti Kremliä - mitä siitä seuraa?
Aseellinen kaappausyritys Venäjällä oli uusi käänne liki puolitoista vuotta jatkuneen hyökkäyssodan aikana. Mitä Kremlin huojuminen tarkoittaa ja millaisia mahdollisuuksia se avaa Ukrainalle taistelutantereella? Studiossa sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö, avoimen informaation analyytikko Emil Kastehelmi ja Ulkopoliittisen instituutin tutkija, Venäjään keskittynyt Jyri Lavikainen. Otamme yhteyden Moskovaan, jossa tilannetta on seurannut kirjeenvaihtajamme Heikki Heiskanen, Kiovasta raportoi toimittaja Maxim Fedorov. Lisäksi otamme yhteyden Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Räkköläiseen palkka-armeija Wagnerin ja Jevgeni Prigozhinin tulevaisuudesta.
RKP lähti hallitukseen, vaikka puolueen sisällä yhteistyö perussuomalaisten kanssa aiheutti kipuilua. Anders Adlercreutz hoitaa hallituksessa eurooppa- ja omistajaohjausministerin salkkua ja tuoreessa muistissa ovat vielä niin Fortumin massiiviset tappiot Uniper-kaupoista kuin Finnair vaikeudet koronan ja Venäjän hyökkäyssodan seurauksena. Adlercreutz vieraanamme maanantain jälkimmäisessä keskustelussa.
6/26/2023 • 49 minutes, 57 seconds
Hallituksen säästösuunnitelmat ihmisoikeuksien näkökulmasta
Saksassa meneillään suuri ilmasotaharjoitus. Eu-kirjeenvaihtaja Rikhard Husu raportoi.
Miten hallituksen kaavailema säästökuuri vaikuttaa ihmisoikeuksien toteutumiseen Suomessa kuin maailmalla? Keskustelemassa vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu Fingo ja pääsihteeri Kaari Mattila Ihmisoikeusliitto.
Vuosi sitten Yhdysvalloissa korkein oikeus kumosi yleisen aborttioikeuden. Mitä seurauksia päätöksellä on ollut? Toimittaja Juri von Bonsdorff raportoi.
Aikuiskoulutus ja aikuisiällä kehittyminen puhuttavat. Miten uuden hallituksen suunnitelmat tukevat sitä jatkossa? Keskustelemassa apulaisprofessori Päivi Siivonen, kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto, sekä koulutusvararehtorikokouksen puheenjohtaja, Piia Björn Unifi.
Ulkomaanlehtikatsaus tulee Italista. Toimittajana Jenna Vehviläinen.
Juontajana Seija Vaaherkumpu. Toimittajina Atte Uusinoka, Rasmus Montonen, Seppo Kivimäki sekä Veera Sinervo. Tuottajana Marija Skara.
6/22/2023 • 50 minutes, 5 seconds
Hallitus aloitti työnsä - mitä tekevät oppositiopuolueet?
Üusi hallitus aloitti tiistaina ja tulevan nelivuotiskauden kuumat kysymykset ovat edessä välittömästi. Mitä oppositio ajattelee oikeistohallituksen ohjelmasta ja tulevan hallituskauden politiikasta? Studiossa SDP:n varapuheenjohtaja Kim Berg, keskustan vastavalittu eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen ja vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Krista Mikkonen.
Pariisissa vietetään jälleen maailman vanhinta säännöllisesti toistuvaa ilmailunäyttelyä. Miltä n