Winamp Logo
Ajantasan uutispuntari (2011-2015) Cover
Ajantasan uutispuntari (2011-2015) Profile

Ajantasan uutispuntari (2011-2015)

Finnish, News, 1 season, 175 episodes, 3 days, 5 hours, 16 minutes
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Pariisin ilmastokokouksen jälkireaktiot

Uutispuntarissa keskustellaan Pariisin ilmastokokouksesta ja varsinkin sen jälkireaktioista. Vieraina ovat Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Antto Vihma ja Sitran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen. Sopimusta pidetään läpimurtona ja historiallisena, mutta ei täydellisenä. Esimerkkejä kompromisseja on paljon. Puhetta johtaa Tuukka Pasanen.
12/18/201521 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: YK, pakolaiset, Nanso ja hanhi

Suomen 60-vuotistaivalta YK:n jäsenenä on juhlittu lähes viikko. Uutispuntarin vieraina on tällä kertaa kaksi YK:n tuntijaa, Helena Laukko Suomen YK-liitosta ja ohjelma- ja vaikuttamistyön johtaja Inka Hetemäki Suomen Unicefistä. Suomen YK-liitto on vuonna 1954 perustettu kansalaisjärjestö, joka tekee tunnetuksi Yhdistyneiden kansakuntien toimintaa ja periaatteita. Unicef on puolestaan YK:n lastenjärjestö, joka tekee muun muassa vaikuttamistyötä lasten oikeuksien puolesta. Suomen Unicef on perustettu 1967. Uutispuntarin toimittaa Mira Stenström.
12/11/201529 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: 98-vuotias Suomi ja demokratian tila

Ministeri Stubbin tapaus, kohta 98-vuotiaan Suomen tila, oppositio rynnii puoluegallupeissa, toimiiko suomalainen demokratia, jos vähiten koulutusta saaneet eivät äänestä, mm näistä viikon uutisaiheista tenttaa Tuukka Pasanen historioitsija Teemu Keskisarjaa ja Ajatushautomo Demos Helsingin Roope Mokkaa.
12/4/201528 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Pudotettu venäläiskone ja terrorismin vastustus

Uutispuntarissa keskustellaan Syyrian ja Turkin raja-alueella alas ammutusta venäläiskoneesta ja tapahtunutta seuranneesta sanasodasta sekä Ruotsin suunnitelmista tukea Ranskaa terrorisminvastaisessa sodassa jopa sotilaallisesti. Keskustelemassa ovat Hufvudstadsbladetin pääkirjoitustoimittaja Yrsa Grüne sekä Helsingin Sanomien ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja Kari Huhta. Toimittajana on Jakke Holvas.
11/27/201526 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Terrorismi herkisti Euroopan

Viikko sitten perjantaina terroristit iskivät useisiin kohteisiin Pariisissa. Tällä viikolla Ranskan ja Belgian turvallisuusviranomaiset pidättivät ja surmasivat osan terroriepäillyistä ratsioissaan. Eilen Ruotsin poliisi pidätti terroristi-epäillyn. Melkoinen uutisviikko. Ajantasan Uutispuntarin keskustelijat tällä kertaa ovat Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe ja Tampereen yliopiston Rauhan- ja konfliktintutkimuksen professori Tarja Väyrynen. Puhetta johtaa Jakke Holvas.
11/20/201527 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Entistä puhtaampaa voimaa, mutta koska?

Uutispuntarissa puntaroidaan lisääntyvän tuulivoiman vaikutuksia sähkön hintaan kotimaassa ja Kiinan alakanttiin ilmoittamia hiilidioksidipäästöjä. Käsittelyssä myös turhan vähälle huomiolle jäänyt valtaisa luonnonkatastrofi Indonesian metsäpalot. Päästöihin päästään myös puhuttaessa Volkswagenin huijaustapauksesta. Mitkä ovat marraskuun lopulla Pariisissa alkavan ilmastokokouksen odotukset ja mahdollisuudet? Vieraina Energiateollisuus ry:n johtaja Jukka Leskelä sekä WWF:n ilmastoasiantuntija Kaarina Kolle.
11/6/201517 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Uutispuntarin vieraina ovat Politiikka.fi-sivuston päätoimittaja Johanna Vuorelma ja Niin&Näin-nimisen filosofilehden päätoimittaja Jaakko Belt. Vieraat puntaroivat toimittaja Jakke Holvaksen johdolla eläkeläiskeskustelua, tehokasta katumista, turvapaikanhakijatilannetta ja kirjamessuja. Esille nousee muun muassa se, että leikataanko eläkeläisiltä, lapsilta ja vammaisilta juuri sen vuoksi, että he eivät pidä suurta ääntä asemastaan.
10/23/201529 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Taloustiede, talouspolitiikka ja pizza

Uutispuntarissa pohditaan talouden niin sanottua Nobel-palkintoa ja sitä miten nykypäätöksiä voidaan perustella taloustieteellä. Taloustieteilijät ovat viime aikoina leiriytyneet vahvasti. Herää kysymys, voidaanko talouspolitiikkaa tehdä vetoamalla taloustieteeseen, kun kenttä tuntuu olevan erimielinen jopa siitä, että onko Suomella akuutti kriisi päällä vai ei, ja tulisiko leikata vai elvyttää. Uutispuntarin vieraina ovat Helsingin yliopiston tutkija Lauri Holappa ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Niku Määttänen. Toimittajana Tuukka Pasanen.
10/16/201528 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Tuorein gallup ja hallintarekisteri

Ajantasan Uutispuntarissa viikon uutisaiheista keskustelemassa käsikirjoittaja Jari Hanska ja ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen. Keskustelua Nobel-palkinnosta, gallupkannatuksesta ja hallintarekisteristä johtaa toimittaja Tuukka Pasanen.
10/9/201529 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Johdetaanko Suomea puolivillaisilla totuuksilla?

Uutispuntarissa pohditaan tänään johdetaanko tätä maata puolivillaisilla totuuksilla. Missä kantimissa on faktantarkistus, entä suomalaisten medialukutaito? Vieraina tutkija Juha Herkman ja Faktabaarin perustajajäsen Mikko Salo. Toimittajana on Iida Ylinen.
10/2/201526 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Vakavan puuttumisen paikka

Kaija Kellmanin kanssa viikon uutisista keskustelemassa Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio ja Pelastakaa Lapset ry:n kansalaistoiminnan päällikkö Riitta Kauppinen.
9/25/201527 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Mielenilmauksen jatkot

Jakke Holvaksen vieraina ovat toimialajohtaja Päivi Niemi-Laine, JHL ja toimitusjohtaja Veli Vento, Finfoods. Lähetys tulee Helsingin Rautatientorilta.
9/18/201523 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Uutispuntarissa esillä hallituksen pakkotoimet ja niiden seuraukset. Uutisia puntaroimassa UP-uutispalvelun toimittaja Birgitta Suorsa ja entinen Ylen työmarkkinatoimittaja Kari Klemm. Keskustelua johtaa Ida Ylinen.
9/11/201529 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntarissa hallituksen hankkeista ja turvapaikanhakijoista

Vieraana ovat Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden VINO:n puheenjohtaja Saara Ilvessalo sekä Turun kaupungivaltuutettu ja Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtaja Hilkka Kemppi. Keskustelun aiheena ovat muun muassa hallituksen tällä viikolla päivittäin esittelemät kärkihankkeet, tulossa oleva budjettiriihi, koulutussäästöt ja kasvava turvapaikanhakijoiden määrä.
9/4/201525 minutes, 37 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Tietokirjan tulevaisuus ja viikon uutiset

Uutispuntarissa vieraana politiikan tutkija, kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cuporen johtaja Pasi Saukkonen ja viestintävalmentaja, tietokirjailija, Talouden tulkki -blogin pitäjä Jouko Marttila. Toimittajana Elina Päivinen
8/28/201529 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ihmisillä on oikeasti hätä

Uutispuntarissa Tuukka Pasasen vieraina ihmisoikeusjärjestö Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson ja Plan Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen. Aiheina pakolaiset ja kehitysapuleikkaukset.
8/21/201527 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ajantasan uutispuntari 7.8.2015

Uutispuntarissa vieraina on kaksi nuoren sukupolven valokuvaajaa - nykyään freelance-valokuvaajana toimiva Heli Blåfield sekä myös vuoden lehtikuvaajana palkittu, niin ikään nykyään freelancerina toimiva Touko Hujanen. Puntaroitavana mm. Fennovoima, Talvivaara sekä Suomen Vastarintaliike ja aiheisiin käydään käsiksi sen kautta mitä kuvat aiheista kertovat, millaista kuvaa halutaan välittää? Toimittajana Tuukka Pasanen
8/7/201527 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntarissa Olli Immosen aiheuttama kohu

Ajantasan Uutispuntarissa Jakke Holvaan kanssa keskustelemassa perussuomalaisten nuorten pj Sebastian Tynkkynen ja Vasemmistonuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.
7/31/201528 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntarissa avaruus ja maapallon kohtalo!

Uutispuntarissa avaruus ja maapallon kohtalo! Uuden Maan kaltaisen planeetan löytyminen, Stephen Hawkingin tuore projekti, etsiä älyllistä elämää avaruudesta sekä tuore ilmastonmuutosta ja maapallon lämpenemistä käsittelevä artikkeli ovat aiheina Ajantasan Uutispuntarissa. Keskustelua vetää Tuukka Pasanen ja vieraina ovat Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan tiedottaja Anne Liljeström sekä Ilmatieteen laitoksen tutka- ja avaruusteknologian ryhmäpäällikkö Ari-Matti Harri.
7/24/201528 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Fennovoiman tarina tragikomediaa

Olli Ainola kirjoitti, että kroatilainen aurinkoenergiafirma kotimaisuuden takaajana on yhtä uskottava kuin Uuno Turhapuro Säteilyturvakeskuksen pääjohtajana. Uutispuntarissa Fennovoiman uusia vaiheita ja uskottavuutta arvioivat Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi ja Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen. He molemmat pitävät viime käänteitä tragikomediana. Talousmiesten kanssa puhutaan myös Kreikasta. Kansanäänestys lähestyy, mutta kuka tietää mistä äänestetään? Toimittajana Annu Passoja.
7/3/201528 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ajantasan uutispuntari 260615

Pride-viikko, sukupuolineutraali-avioliitto, Välimeren pakolaistilanne, Guggenheim ja normien karsimistalkoot, siinä viikon tapahtumia Uutispuntarin rattaisiin. Elina Päivisen toimittamassa Uutispuntarissa vieraina ovat Setan puheenjohtaja Panu Mäenpää ja Kulttuuria kaikille - palvelun toiminnanjohtaja Rita Paqvalén.
6/26/201529 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Voiko varhaiskasvatuksesta säästää?

Uutispuntarissa Annu Passojan vieraina ovat toimitusjohtaja Tommi Valtonen ja toimialajohtaja Päivi Niemi-Laine, JHL. Aiheina varhaiskasvatuksen säästöt, yritysjohtajien palkkatalkoot ja yhteiskuntasopimus.
6/12/201525 minutes, 1 second
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Pelastuuko maailma?

Maailman ympäristöpäivän kunniaksi Uutispuntarin vieraina ovat Markku Ollikainen Helsingin yliopistosta ja Mari Pantsar Sitrasta. Ollikainen on ympäristöekonomian professori ja Ilmastopaneelin puheenjohtaja. Pantsar johtaa Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta - nimistä kokonaisuutta. He yrittävät rakentaa uudenlaista Suomea. Löytyykö hallitusohjelmasta tukea ympäristölle ja kestävälle kehitykselle, kysyy Annu Passoja.
6/5/201525 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Säästöt ja koulujen tulevaisuus

Koulut päättyvät. Tulevaisuutta pohtimassa Stadin ammattiopiston rehtori Leena Mäkelä ja Olarin lukion rehtori Kaisa Tikka. Juontajana Elina Päivinen.
5/29/20159 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntarissa viikon vaalit

Uutispuntarissa Otavan tietokirjallisuudesta vastaava kustannuspäällikkö Jarkko Vesikansa ja Suomen Lontoon instituutin ohjelmapäällikkö Antti Halonen analysoivat Suomen ja Britannian vaaleja.
5/8/201522 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Nuorten ääni voimistuu

Eduskuntaan valittiin edellisiä valtiopäiviä enemmän nuoria ja edustajien keski-ikä laski. Kiinnostaako politiikka taas nuoria? Vaikuttaako syntymävuosi arvoihin? Vaalitulosta ja poliittista toimintaa tarkastelevat Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n puheenjohtaja Jari Järvenpää ja Suomen AMK-opiskelijakuntien liiton SAMOK:n puheenjohtaja Joonas Peltonen. Heillä on myös toiveita uusille ja varsinkin nuorille edustajille. Elina Päivinen haastattelee.
4/24/201529 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: "Fotoshop on Suomen suurin puolue"

Nokian Alcatel-kauppa on taloudelle piristys, uskovat Uutispuntarin vieraat futuristi Elina Hiltunen ja tulevaisuustutkija Ilkka Halava. He pohtivat tuotannollisen työn muutoksia. Esimerkkeinä ovat Nokia ja juuri yt-neuvotteluista kertonut Valio. Eduskuntavaaleista keskustelu on puntaroitsijoiden mielestä ollut infantiilia. Ehdokkaiden ajatukset eivät tule esiin yhtä hyvin kuin kasvot. "Fotoshop on Suomen suurin puolue". Mira Stenström juontaa.
4/17/201526 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntarissa puhuttiin politiikkaa

Ajantasan uutispuntarissa Demokraatin toimituspäällikkö Tua Onnela sekä Helsingin Sanomien kuukausiliitteen toimittaja Unto Hämäläinen puivat kuluneen viikon poliittisia tapahtumia. Isäntänä toimii Jakke Holvas.
4/10/201526 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Talous, Ranskan lentoturma, Merimiesunionin lakko

Talous ja kiistely siitä pitäisikö leikata vai elvyttää on viikon kestoaihe. Merimiesunionin lakkomahti. Ja selviääkö Ranskan lentoturma, mikä on lentoperämiehen teon motiivi. Annu Passojan johdolla viikon uutisia puntaroivat Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri ja Sampo-pankin neuvonantaja, ekonomisti Lauri Uotila.
3/27/201525 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Päin ennakkoluuloja!

Tällä viikolla on vietetty rasisminvastaista viikkoa. Uutispuntarin vieraina on kaksi ihmistä, jotka taistelevat ennakkoluuloja vastaan molemmat omilla tavoillaan. Toimittaja Mira Stenströmin kanssa studiossa ovat Helsingin Kallion seurakunnasta pappi Marjaana Toiviainen ja stand-up koomikko Ali Jahangiri.
3/20/201527 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ohjeistusta presidentti Niinistölle!

Uutispuntarissa mietitään minkälaista ainetta on ideologinen liima ja neuvotaan presidentti Niinistöä hänen pohtiessaan, osallistuako voitonpäivän paraatiin Moskovassa. Vieraina politiikan tutkija Erkka Railo sekä Suomen tunnetuimman keltaisen kynän omistaja, entinen pitkäaikainen politiikan toimittaja Tarmo Ropponen. Puhetta johtaa Annu Passoja.
3/13/201527 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Naisten päivän alla kirjailija ja kolumnisti Rosa Meriläinen ja Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtaja, kolumnisti Maryan Abdulkarim määrittelevät feminismiä. Feminismin kaiku ei heidän mielestään ole enää yhtä karkottava kuin muutama vuosi sitten. Keskustelussa mukana myös naurua. Puhetta johtaa Elina Päivinen.
3/6/201526 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kreikka ja Pisara-rata puntarissa

Kreikan hallituksen on petettävä lupauksensa joko äänestäjille tai muille euromaille, molempia ei voi pitää. Kreikan dilemma ja Helsingin keskustan Pisara-ratahankkeen kaatuminen aiheina Uutispuntarissa. Vieraina Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma ja Euroopan parlamentin Suomen tiedotustoimiston päällikkö Pekka Nurminen, puhetta johtaa Annu Passoja.
2/27/201530 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Porilaista ja ateenalaista draamaa

Toimittajat Susanna Kuparinen ja Jari Hanska kävivät kesällä kuvaamassa Porin Suomi Areenassa. Syntyi dokumenttisarja, mutta myös kiivas keskustelu hyvästä journalistisesta tavasta. Mitä oikein tapahtui ja onko kohu osa showta? Kuparinen on käsikirjoittaja ja ohjaaja, Hanska myös näyttelijä. Teatteri-ihmisinä vieraat tarkastelevat myös Kreikan ja euromaiden neuvotteluja velkaohjelmasta draamana. Puhetta johtaa Annu Passoja.
2/20/201528 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Sukset ulos survaiskaa

Uutispuntari valmistautuu hiihtolomakauteen ja kannustaa koululaisia liikkumaan. Motoriset taidot edistävät lukemista ja laskemistakin. Puheena ovat myös olut, vaalikampanjat ja tullin pääjohtajan saama huomautus. Vieraina ovat UKK-instituutin palvelu- ja kehityspäällikkö Anne-Mari Jussila ja urheilu- ja yritysjohtaja, nykyinen yritysjohdon sparraaja Petteri Kilpinen. Puhetta johtaa Elina Päivinen.
2/13/201528 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ukraina ja rauhanpyrkimykset

Uutispuntarin vieraina Mirja Sipinen, MTV:n ulkomaantoimituksesta ja Risto Makkonen, pitkän linjan ulkomaantoimittaja Ylestä. Toimittajana Jakke Holvas. Puhetta Ukrainasta ja Ämarin harjoituksesta.
2/6/201525 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kuinka käy Kreikan lainojen?

Demokratian kehdossa Kreikan vaalitulos antaa argumentteja suomalaiseenkin vaalikeskusteluun. Vasemmisto vahvistuu ja rohkaistuu. Kuinka käy Kreikan lainojen? Minkä viestin antaisi lainojen leikkaus? Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johto on jo ottanut kantaa Kreikan asiaan. Viikon poliittisia ja talousuutisia pohtivat politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen johtaja, professori Jussi Pakkasvirta sekä filosofi ja yhteiskuntapolitiikan dosentti Teppo Eskelinen. Toimittajana Jakke Holvas.
1/30/201527 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Paljon melua ruoasta

Uutispuntarissa vieraina ovat Maku-lehden päätoimittaja Satu Koivisto sekä Glorian Ruoka ja viini -lehden päätoimittaja Sanna Maskulin. Puheenaiheina mm. ruoan hinta, ruokatrendit ja muut viikolla esillä olleet aiheet. Puhetta johtaa Elina Päivinen.
1/23/201524 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Viikon erilaisia uutisia arvioimassa kaksi juristia, jotka tekevät uutta uraa. Luontomatkailuyritys Green Windown hallinnosta vastaava Virva Salama ja teatteriohjaaja Janne Pellinen puntaroivat mm. sananvapautta, terrorismia, verkkovakoilua sekä varusmiesten ruokailua. Toimittajana on Marja Ala-Kokko.
1/16/201527 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Jääkö professorille aikaa tieteeseen?

Tieteen päivät kokoavat tutkijat yhteen. Riitta Keiski, Oulun yliopiston aineen- ja lämmönsiirtotekniikan professori ja Kaisa Häkkinen, Suomen kielen professori Turun yliopistosta, on kumpikin aikoinaan nimetty "Vuoden professoreiksi". He pohtivat tieteentekemisen, hallinnon ja julkisuuden suhdetta. Entä kuinka rahoituksen hankkiminen vaikuttaa tutkimustyöhön? Elina Päivinen johtaa puhetta.
1/9/201528 minutes, 1 second
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Annu Passojan vieraina presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhetta analysoimassa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä ja Konfliktinratkaisujärjestö CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie.
1/2/201528 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Jooga tuo rauhaa uutistulvassa

Joogan harrastaminen auttaa kestämään traagisiakin uutisia. Tätä mieltä ovat joogapeli YogaRetreatin ja Gajatri Studios -peliyrityksen toimitusjohtaja Tiina Zilliacus sekä joogaohjaaja Helena Valkee. Viikon uutisia keskusteluun on valinnut toimittaja on Teresa Meriläinen.
12/19/201431 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kehitystyötä ja kansalaistoimintaa

Perjantain perinteisessä Uutispuntarissa pistetään poikki ja pinoon viikon uutisia mm. liittyen kehitystyöhön ja kansalaistoimintaan. Vieraina ovat toiminnanjohtaja Sonja Vartiala Finnwatchista ja Ulkoministeriön Kehitys-lehden päätoimittaja Pasi Nokelainen. Elina Päivinen toimittaa.
12/12/201429 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Onnistunut ja epäonnistunut itsenäisyys

Putinin puhe, itsenäistyminen, kansallinen identiteetti - viikon kansainvälisiä uutisia ovat arvioimassa Yleisen historian dosentti Risto Marjomaa ja Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro Helsingin Yliopistosta. Toimittajana Jakke Holvas.
12/5/201427 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ei keltään pois

Eduskunnassa edennyttä avioliittolain muutosta puntaroivat sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo ja oppilaitospappi Laura Mäntylä. Molemmat ovat tyytyväisiä äänestystulokseen. Mäntylä oli osoittamassa mieltään lainmuutoksen puolesta. Papeista suurin osa kannattaa sukupuolineutraalia avioliittolakia, hän muistuttaa. Muutos ei Hiilamon mielestä ota keneltäkään pois. Sote-uudistus on toinen aihe; Hiilamo kirjoittaa kirjaa pitkäksi venyneen hallintoremontin sisällöistä. Annu Passoja juontaa.
11/28/201429 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Miten huolehdimme sosiaali- ja terveyspalveluista jatkossa?

Uutispuntarissa puhutaan viikon päätteeksi sosiaali- ja terveysasioista eli sote-uudistuksesta. Keskustelemassa Helsingin yliopiston sosiaali- ja terveydenhuollon professori Juhani Lehto ja Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen. Keskustelua vetää Jakke Holvas.
11/14/201428 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Suomi kiinnostaa naapurimaissa

Viikon uutisaiheiden parissa ruotsalaisen Sisuradion Helsingin-kirjeenvaihtaja Katri Nisula ja virolaiselle Postimees-sanomalehdelle raportoiva Imbi Paju. Teemoina tuloerot, hallituksen luottamusäänestys, Talvivaara, Berliinin muuri. Toimittajana Mira Stenström.
11/7/201428 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Pyhäinpäivän aattona

Seurakuntavaalit lähestyvät, mutta mistä kaikesta niissä äänestetään? Seurakuntavaalien projektipäällikkö Mari Leppänen tietää. Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simolalta kysytään, onko kirkkosta eroaminen liian helppoa. Pyhäinpäivään valmistaudumme; keskustelijat arvostavat hiljentymistä ja vainajien muistamista. Elina Päivinen johtaa puhetta.
10/31/201429 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Sukellusvenejahti jätti kysymyksiä

Annu Passojan vieraina Uutispuntarissa ovat Susanna Ginman, HBL:n pääkirjoitustoimittaja ja Cita Högnabba, Hanasaaren kulttuurikeskuksen viestintäpäällikkö. EU:n ilmastosopu, sukellusvenejahti, Stefan Löfven Suomessa, Anders Borgin raportti Suomen taloudesta.
10/24/201427 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Katuväkivalta ja kiusaaminen

Jälleen on aika pistää viikko pakettiin. Viikon puheenaiheina ovat olleet mm. katuväkivalta, kiusaaminen ja syrjintä. Vieraina ovat breikkaaja Jussi Sirviö ja tanssinopettaja, viestintäkouluttaja Marco Bjurström, joten tanssiakaan ei unohdeta. Puhetta johdattaa Mira Stenström.
10/10/201425 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Arvokkaita päiväkirjamerkintöjä

Annu Passojan vieraina Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander ja Suomen ja Pohjoismaiden historian professori Markku Kuisma. Aiheina Tuomiojan ja Viinasen päiväkirjat, Talvivaara, Rovio.
10/3/201427 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Nimittäminen ei vielä pätevöitä ministeriä

Ministerinsalkkuja, ydinvoimaa ja työnseisaus. Näitä aiheita on mediassa pyöritelty tällä viikolla. Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva ja Helsingin polkupyöräilijöiden hallituksen jäsen, aktiivipyöräilijä Matti Kinnunen puntaroivat aiheita. Lanerva toivoisi ympäristöministeriltä näkemystä. Kinnunen kertoo pysäyttäneensä Kiinan pääministerin matkan. Mira Stenström juontaa.
9/26/201428 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Isojen uutisten viikko

Viskistä, kanervanummista ja kilteistä tuttu Skotlanti päätti sittenkin pysyä osana Britanniaa, 300 vuotta vanha liitto jatkuu. Sixpack-hallitus kutistui kvartetiksi, kun vihreät jättivät hallituksen. Guggenheim-säätiöllä on varaa valita millainen museo rakennetaan - jos rakennetaan. Kansainväliseen arkkitehtuurikilpailuun jätettiin hurja määrä ehdotuksia. Uutispuntarin vieraina kirjailija, mediavaikuttaja Harri Saukkomaa ja Markku Jokisipilä, Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja. Puhetta johtaa Annu Passoja.
9/19/201428 minutes, 39 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Pakotteiden noidankehä

Keskustelemassa Ajantasan uutispuntarissa Elinkeinoelämän keskusliiton Venäjä-asioista vastaava johtaja Kai Mykkänen ja Helsingin yliopistosta Roomalaisen oikeuden ja oikeushistorian professori Jukka Kekkonen. Toimittajana Jakke Holvas
9/12/201430 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kaikki pallot ilmassa

Koripallon ja lentopallon MM-kisat ovat käynnissä, Suomi mukana molemmissa. yleisurheilun Suomi- Ruotsi -ottelu käytiin juuri ja kohta jalkapallomaajoukkue aloittaa EM-karsinnat. Jokerit aloitti taipaleensa KHL-liigassa. Vilkasta urheiluviikkoa puntaroivat urheilutoimittaja, Jääkiekkojournalistit ry:n puheenjohtaja Sari Sirkkiä-Jarva ja ja Urheilusanomien toimittaja Juha Kanerva. Puntaria pitelee Aki Laine.
9/5/201424 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Laura Räty, Ukraina ja uusi lastensairaala

Viikon uutisaiheiden parissa entinen Vihreiden kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Johanna Sumuvuori sekä media-alan yrittäjä Pasi Kivioja. keskustelua johdattamassa Annu Passoja.
8/29/201427 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Normit ja Cheek

Yliopistorahat, Cheekin mammuttikonsertit, syksyn kirjat ja jopa suden ulvonta ovat Uutispuntarin listalla. Viikon tapahtumia ruotimassa sosiologi Tiina Arppe ja kirjallisuudentutkija Teemu Ikonen, puntari-isäntänä Jakke Holvas.
8/22/201426 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutiset kulttuurin näkökulmasta

Suomen ja Venäjän presidenttien tapaaminen, näyttelijä Robin Williamsin yllättävä kuolema ja monet muut uutistapahtumat tältä viikolta ovat Suomen kansallisteatterin pääjohtajan Mika Myllyahon ja Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtajan Erik Söderblomin ruodittavana Uutispuntarissa. Puhetta johtaa Jari Mäkäräinen.
8/15/201429 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Pakotteet ja koulujen alkaminen

Jakke Holvaksen vieraina tutkija Marja Peltola ja erikoissuunnittelija Sanna Aaltonen Nuorisotutkimusseurasta. Aiheina mm Venäjä-pakotteet, koulujen alkaminen, hellekausi.
8/8/201429 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Säästä ja muustakin

Säästä on riittänyt tällä viikolla puhetta yhdestä jos toisestakin näkökulmasta. Uutispuntari pistää viikon uutiset pakettiin ja niitä arvioimassa on kaksi pitkän linjan meteorologia, Visa Salojärvi MTV3:lta ja Anne Borgström Yleltä. He puhuvat mm. helteestä, ukkosista ja uimavesistä, mutta myös muista viikon puheenaiheista. Juontajana Mira Stenström.
8/1/201429 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Käytöstavoista maailman suru-uutisiin

Pitääkö tuntematonta tervehtiä? Lisäksi keskustelussa Afganistanin avustustyöntekijöiden surmat, Norjan terrorismiuhka, Ukrainan kriisi ja Gaza. Viikon suurten ja pienten uutisaiheiden parissa Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto sekä Helsingin Vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Emma Kari.
7/25/201430 minutes
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Tangon taikaa

Uutispuntarin vieraiksi on kutsuttu laulaja-lauluntekijä Yona sekä laulaja, näyttelijä, kirjailija Tapio Liinoja. Kutsut laitettiin tangoviikon kunniaksi, sillä kumpikin on ollut mukana tangomarkkinoiden laulukilpailussa. Yona tuli viime vuonna tangokuningatar-kisassa toiseksi ja Tapio eteni finaalin karsintaan. Uutispuntarissa muistellaan aiempia tangokilpailuja sekä puhutaan tangomarkkinoiden uudistamisesta.Jalkapallon MM-kisoja unohtamatta.
7/11/201429 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Yksityinen ja yhteiskunnallinen kohtaavat taiteessa

Uutispuntari vieraana on tänään kaksi taiteentekijää: Tärähtäneet ämmät -taiteilijakaksikon jäsen Katriina Haikala ja kuvanveistäjä, taiteilijaprofessori Pekka Jylhä. Haikala on kuvannut uuteen näyttelyynsä rintasyöpäpotilaita. Jylhä on tunnettu julkisista muistomerkeistä. Kuinka taiteella voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun? Puheena ovat Alkoholisti-Heikki ja kuva rähjäisestä sängystä. Mira Stenström juontaa.
7/4/201429 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kenen Pride?

Tällä viikolla vietetään Pridea eli seksuaalivähemmistöjen teemaviikkoa. Tarvitseeko teemaa enemmän enemmistö vai vähemmistö? Tasapainoa etsivät Setan varapuheenjohtaja Mikko Väisänen ja tv-kanava Foxin ohjelmajohtaja Mikko Silvennoinen. Juhlatunnelmaa on koetellut sukupuolineutraalin avioliittolain tyrmäys eduskunnan lakivaliokunnassa. Lopuksi tumpataan tupakat. Puntaria pitelee Annu Passoja.
6/27/201429 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ajantasan uutispuntari 130614

Uutispuntarissa arvioitavana Kultarannan seminaarin anti, kokoomuksen puheenjohtajakisa, Intian raiskaukset ja jalkapallon MM-kisat. Elina Päivisen vieraina Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Päivi Mattila.
6/13/201428 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Keskiajan paluu

Viikon puheenaiheita pöyhivät Annu Passojan kanssa Tiede-lehden päätoimittaja Jukka Ruukki ja tiedekeskuspedagogiikan tutkimusprofessori, tutkimusjohtaja Hannu Salmi Helsingin yliopistosta. Aiheina mm. keskiajan paluu, lama ja syövän haistaminen.
6/6/201428 minutes, 7 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Rinne, yliopistoisku ja isopäisyys

Jakke Holvaksen vieraina Apu-lehden päätoimittaja Marja Aarnipuro ja tietokirjailija Heikki Saari. Aiheina Antti Rinne, eurovaalien ääniharavat, yliopistoisku ja isopäisyys.
5/30/201426 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Eurovaalit, venäläislentokoneiden kulku Suomen yllä ja sää. Muun muassa näistä aiheista on puhuttu tällä viikolla. Samoista uutisista ottaa Uutispuntarissa kiinni nuori mediaraati: Aalto-yliopiston ylioppilaslehden päätoimittaja Annaleena Kuronen, Tampereen ylioppilaslehti Aviisin päätoimittaja Aino Heikkonen ja lukiolaisten aikakauslehden Imbrobaturin päätoimittaja Robert Sundman. Puhetta johdattelee Mira Stenström.
5/23/201427 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Viisut, vaalit ja SDP

Uutispuntarissa viikon uuutisia pohtivat kaksi standup-koomikkoa ja näyttelijää, Heli Sutela ja Ilari Johansson. Toimittajana Teresa Meriläinen. Aiheina euroviisut, -vaalit ja SDP.
5/16/201417 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Palkitut kuoronjohtajat - Hannu Norjanen Cantores Minores ja Matti Hyökki, Laulu-Miehet puntaroivat viikon uutisaiheita. Teemoina mm. vappulaulut ja -puheet, talous, Nokia ja eurooppalainen hengenheimolaisuustesti. Toimittajana Mira Stenström.
5/2/201428 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Miksi vaara viehättää?

Uutispuntarissa vieraina Ilmailuliiton toiminnanjohtaja Timo Latikka ja vuorikiipeilijä, lehtikustantaja Veikka Gustafsson. Heidän kanssaan puhutaan mm. Jämijärven lento-onnettomuudesta, joka johti kahdeksan laskuvarjohyppääjän kuolemaan. Entä mikä saa miehen nousemaan maailman korkeimmalle vuorelle tai sukeltamaan ahtaisiin kallion onkaloihin? Vieraiden kanssa pohditaan useiden sherpojen hengen vaatinutta kiipeilyturmaa Mount Everestillä. Lopuksi ajatukset siirtyvät myös suomalaisiin opettajanhuoneisiin, mikä saa ihmisen kiusaamaan ja häiriköimään koulussa? Keskustelua johdattelee Annu Passoja.
4/25/201425 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Hallituksella vain nenä vesirajan yläpuolella

Uutispuntarissa Jakke Holvaksen vieraina ovat Iltalehden politiikan toimittaja Olli Waris ja STT-Lehtikuvan politiikan toimituksen esimies Johanna Vesikallio. Aiheina mm. ministerien EU-hinku, kuntien pakkoliitospykälä nurin, luottoluokitus horjuu, veropakolaisuus.
4/11/201428 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho ja ohjaaja-kirjailija Pasi Lampela analysoivat viikon poliittista tosidraamaa, johon on mahtunut puolueiden sisäistä valtataistelua, ministeripeliä ja paljastuskirjoja. Mitä uutta teatterintekijät näkevät suomalaisessa sankaruudessa, kun uutinen kertoo sukeltajien pelastaneen vaaraa uhmaten kuolleiden tovereidensa ruumiit norjalaisesta luolasta. Entä mikä saa jonttamaan kilometrikaupalla urheilukauppaan? Juontajana Teresa Meriläinen.
4/4/201429 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Nuoret järjestöaktiivit summaavat viikon

Perjantaiseen tapaan viikon puheenaiheet pureskellaan Uutispuntarissa, jossa vieraina tällä kertaa Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitosta Sakista puheenjohtaja Aleksej Fedotov ja puheenjohtaja Piia Kuosmanen Suomen Ylioppilaskuntien Liitosta. Puheenaiheina mm. kehysriihen päätökset, "Suvivirsi-gate" sekä Turkin tiukat sosiaalisen median rajoitukset. Mira Stenström johtaa puhetta.
3/28/201429 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Putinin politiikasta maailmankaikkeuteen

Viikon uutisaiheita puntaroimassa Ville-Pekka Sorsa Helsingin Yliopistosta sekä Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämö. Teemoina mm. Ukraina, Putin, kadonnut lentokone ja maailmankaikkeuden alkuräjähdys. Toimittajana Jakke Holvas.
3/21/201429 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ajantasan uutispuntari 14.3.2014

Uutispuntari punnitsee puhetta. Vieraana on puheen lehtori, professori Malla Kuuranne Teatterikorkeakoulusta sekä näyttelijä ja laulaja Juha Lagström.
3/14/201430 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ajantasan uutispuntari 140314

Uutispuntari punnitsee puhetta. -Vieraana on puheen lehtori, professori Malla Kuuranne Teatterikorkeakoulusta. -Vastapäätä istuu näyttelijä ja laulaja Juha Lagström. Viime aikoina sinua on nähty ja kuultu Elonkerjuun solistina.
3/14/20143 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ukrainan kriisi hämmentää

Vieraina suomalais-venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Mirja Tiri ja professori Pami Aalto. Toimittajana Annu Passoja. Aiheina Ukrainan tapahtumat, Fennovoiman ydinvoimala ja some..
3/7/201427 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Urheilua ja politiikkaa

Tällä kertaa viikon puheenaiheita pureskelevassa Uutispuntarissa mukana kaksi bandy- eli jääpallomiestä: Helsingin IFK:n edustusjoukkueen valmentaja Juha Laitinen sekä paikallisvastustajan Botnian kollega Esa Määttä. Keskustelua johdattaa Jari Mäkäräinen.
2/28/201428 minutes, 28 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Toimittajat puntaroimassa

Toimittajat puntaroimassa Viikon uutistapahtumia sulattelevat Hesingin Sanomien politiikan ja talouden toimituksen esimies Marko Junkkari ja vapaa toimittaja Johanna Korhonen. Aiheina ainakin Ukrainan tilanne ja sukupuolineutraali avioliittolaki.
2/21/201424 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Finnair, sveitsiläiset ja abit

Uutispuntarissa keskustellaan Finnairin vapaaehtoistöistä ja pohditaan, miksi sveitsiläiset äänestivät maahanmuuttoa vastaan. Vieraina Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen ja Avun toimituspäällikkö Tuomas Marjamäki. Toimittajana Annu Passoja.
2/14/201429 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Luistaako slopestyle?

Urheiluselostajat Bror-Erik Wallenius ja Jukka Pelkonen virittäytyvät Sotshin kisatunnelmiin. Lumilautakisa on jo alkanut suomalaisille lupaavasti. Slopestyle ja muut uudet vauhdikkaat lajit vetoavat myös selostajiin. Kuulemme muistoja aiemmista kisoista ja veikkauksia ja toiveita Sotshin olympialaisista. Mira Stenström juontaa.
2/7/201427 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Katse kohti itää

Uutispuntarissa puhutaan Venäjästä ja sen naapureista Ukrainasta ja Valko-Venäjästä. Ukrainassa Kiovassa on osoitettu mieltä kaksi kuukautta, vallattu hallintorakennuksia ja vaadittu presidentti Viktor Janukovitshin eroa. Valko-Venäjällä Minskissä on tarkoitus pelata jääkiekon MM-kisat toukokuussa. Maa yllätti toimittajat edellyttämällä erillisen viisumin hakemista, jos kisoihin lähtevä toimittaja aikoo raportoida muusta kuin urheilukisoista. Uutispuntarissa vieraina Venäjän energiapolitiikan professori Veli-Pekka Tynkkynen Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista sekä Uuden Suomen toimittaja Jarmo Koponen. Keskustelua vetää Jakke Holvas.
1/31/201428 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Matotkin ulkoilevat enemmän kuin me

Annu Passojan vieraina Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen ja liikuntaneuvos, Suomen Ladun entinen pitkäaikainen toiminnanjohtaja Tuomo Jantunen. Vanhusten oikeus ulkoiluun, suomalaiset liikkuvat paljon mutteivät riittävästi.
1/24/201427 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kirjailijat pistävät viikon kansien väliin

Uutispuntarin vieraina ovat Suomen nuorisokirjailijoiden puheenjohtaja, kirjailija Tuija Lehtinen sekä kirjailija, suomentaja Salla Simukka, joka on ollut paljon julkisuudessa kansainvälisesti menestyneen Lumikki-trilogian ansiosta. Puheenaiheina ovat muun muassa kirjailijoiden arvostus ja elintaso, katoavat ammatit, Guggenheim-museohanke sekä Suomessa vallitseva ilmapiiri, jota on punnittu hallitusta myöden. Keskustelua johdattelee Elina Päivinen.
1/17/201429 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Pikkuleijonista yllättävän iso juttu

Uutispuntarin keskustelijat tulevat Uuden Musiikin Kilpailusta UMK:sta eli paikalla ovat YleX:n ohjelmapäällikkö ja UMK:n tuomarikollegion puheenjohtaja Tomi Saarinen sekä räppäri, muusikko Redrama alias Lasse Mellberg. Aiheina myös Pikkuleijonat, Helsingin Sanomat ja yhteiskuntaluokat. Juontajana Jari Mäkäräinen.
1/10/201429 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kriittistä ja vapaata ajattelua

Vuoden ensimmäisessä Uutispuntarissa on vieraina kaksi erilaista ajattelijaa: Skepsis ry:n puheenjohtaja Otto J. Mäkelä ja Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja Petri Karisma. Puheenaiheina ovat muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe, Venäjän pommi-iskut ja niiden mahdolliset vaikutukset Sotshin olympialaisiin, leuto sää sekä Michael Schumacherin lasketteluonnettomuus. Uutispuntarin juontaa Mira Stenström.
1/3/201426 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntarin vuosikatsaus

Suomen synkät talousnäkymät, Syyrian sota, kaapatut ja vangitut suomalaiset maailmalla, Suomeakin koetelleet myrskyt: siinä joitakin tämän vuoden uutisaiheista. Muistelemme mennyttä vuotta ja kuulemme parhaita paloja vuoden uutispuntareista. Toimittajana Elina Päivinen.
12/27/201328 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Sote, lukiot ja kirkkoherran veto

Uutispuntarissa viikon uutisista keskustelemassa tietokirjailija Tommi Uschanov ja Nuorisoasiainkeskuksen tuottaja Ismo Kiesiläinen. Toimittajana Jakke Holvas. Aiheina: Sote, lukion tuntijakouudistus, Rauman kirkkoherran veto, mysteerio Juha Sipilä.
12/20/201329 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kiakkoviaraat puntarissa

Ajantasan uutispuntarissa esillä mm. yhteiskunnallinen vaikuttaminen, tasa-arvoinen avioliittolaki,Tampereen itsenäisyyspäivän juhlissa mellakoineet kiakkoviaraat, Pukkilan kunnan kestolotto ja Seija-myrsky. Uutispuntarin kahvassa Annu Passoja ja puntaroimassa muusikko Tommy Lindgren ja näyttelijä Eija Ahvo.
12/13/201330 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Valtion talous ja johtajien palkat

Ajantasan Uutispuntarissa tietokirjailija Matti Ylönen ja tutkija Lauri Holappa pistävät järjestykseen niin valtion horjuvan talouden kuin eläkeyhtiöjohtajien huippupalkat. Viikon uutisista esillä ovat myös poliisiylijohtaja Paateron tapaus sekä Talvivaaran kaivoksen kujanjuoksu. Uutispuntarissa keskustelua johdattelee Niko Antin.
11/29/201329 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Taloudelliset edut ja moraali

Poliisin tietolähteiden julkisuus, Kevan johtajan edut, Nokian kännyköiden myynti ja Talvivaaran saneeraus - oikein vai väärin? Viikon uutisia arvioimassa Taloussanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen ja Kauppalehden toimittaja Harri Vänskä. Toimittajana Mira Stenström.
11/22/201327 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Maistuuko lukeminen Finlandia-urakan jälkeen?

Uutispuntarissa on kirjoja ja punnitsijoina ovat Finlandia-palkinnon esiraatilaiset suomentaja Juhani Lindholm, kustannustoimittaja Nina Paavolainen ja toimittaja Raisa Rauhamaa. Esiraati luki 135 teosta, mutta lukeminen maistuu raatilaisille edelleen. Hyvä kirja ei paljastu vielä ensi lehdiltä. Kaikki pitävät paperista kirjaa vielä sähköistä versiota kehittyneempänä käyttöliittymänä. Toimittajana Mira Hyttinen.
11/15/201329 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Letkumestari ja harhaanjohtaja

Letkumestari ja harhaanjohtaja Uutispuntarin tasapainoa yrittävät horjuttaa 80-vuotias Retuperän WBK ja sen nuoret jäsenet, tasavallan letkumestari Leevi Letkutsalo ja taiteellinen harhaanjohtaja Johan Smörgårds. Retuperän tyyli on muuttunut tanssimusiikista konserttimaisempaan ja jazzillisempaan suuntaan. Vieraat pohtivat myös musiikin myyntiä netissä, Himasen raporttia ja Googlea. Niko Antin juontaa.
11/8/201330 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Eläkkeitä ja veroja

Uutispuntarin vieraina ovat tällä kertaa tutkimusohjaaja Niku Määttänen, Etla ja teatteriohjaaja, toimittaja Susanna Kuparinen. Puheenaiheina eläkkeet ja verotiedot. Toimittajana Päivi Neitiniemi.
11/1/201328 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Miksi aina Pekka?

Uutispuntarissa Annu Passojan vieraina Helsingin kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja, vihreiden Emma Kari ja valtiotieteen tohtori, kehitystutkimuksen dosentti, ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustaja Kimmo Kiljunen. Aiheina Vihreiden ministerivaihdos, arktinen öljynporaus, Ollila, EU ja laiton siirtolaisuus.
10/18/201327 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Jakautuuko Perussuomalaiset?

Jakke Holvaksen kanssa uutisia puntaroivat päätoimittaja Matias Turkkila Perussuomalainen-lehdestä ja Simo Grönroos, Perussuomalaisten Suomen Perusta -ajatuspajan toiminnanjohtaja. Mitä mieltä vieraat ovat aikeista erottaa kansanedustaja James Hirvisaari puolueesta? Puntarissa myös Greenpeacen toiminta.
10/4/201330 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ilmastonmuutoksen syyt

Uutispuntarissa punnitaan uusia tietoja ilmastonmuutoksesta ja ihmisen osuudesta siihen. Esillä myös Nokia-kauppa, Guggenheimin hinku Helsinkiin, sekä köyhyys ja leipäjonot. Uutisista keskustelemassa tutkija, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Liiton VINOn puheenjohtaja Maria Ohisalo ja Myrskyvaroitus ry:n puheenjohtaja Veikko Välilä. Puhetta johtaa Mira Stenström.
9/27/201329 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntari 200913

Uutispuntarissa arvioidaan herroja Stephen Elop ja Björn Wahlroos sekä pohditaan, miksi perinteisen askartelutarvikeliikkeen Tiimarin konkurssi tuntuu koskettavan suomalaisia. Vieraina Olivia-lehden päätoimittaja Veera Luoma-aho ja Ylioppilaslehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja. Toimittajana Jakke Holvas.
9/20/201327 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ruotsi verkkovakoilun mahtimaa

Vieraina tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen ja kyberturvallisuusjohtaja Jarno Limnell. Pohdittävana Ruotsin aiempaa suuremmaksi paljastunut rooli amerikkalaisen NSN:n vakoilujutussa, Nokian kännykkätoiminnan myynti ja Obaman Ruotsin-vierailu. Toimittajana Annu Passoja
9/6/201328 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Presidentti tonkimassa roskalavaa

Uutispuntarissa nuorisopoliitikot Vasemmistonuorten varapuheenjohtaja Juuso Aromaa ja Kokoomusnuorten varapuheenjohtaja Ville Sipiläinen ruotivat viikon tapahtumia, valtion talouden tasapainoa, palkankorotuksia ja Syyrian tilannetta. Myös Suomi-kuvaa pohditaan, kun ex-presidentti Tarja Halonen on nähty dyykkaamassa roskalavaa Hakaniemessä.
8/30/201327 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Teatterilaiset uutisten päällä

Ajantasan Uutispuntarin vieraina uutisia pohtimassa ovat Joensuun kaupunginteatterin johtaja Vihtori Rämä. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. Kokkolan, Hämeenlinnan, Kemin ja Rovaniemen teattereissa. Toinen keskustelijamme on Oulun kaupunginteatterin ja tuleva Turun teatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki. Turun Linnateatterista ja monista myös monista elokuvista tunnettu mies. Toimittajana Niko Antin.
8/16/201330 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Onko festivaaleja jo liikaa?

Uutispuntarin vieraina tällä kertaa Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Jarkko Jokelainen sekä musiikin monitoimija Arttu Tolonen. Asiaa sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta, budjetista, Guggenheimista ja Suomen festivaalikentästä. Riittääkö kuluttajien rahat ja aika enää käydä kaikissa tapahtumissa, kun hinnat nousevat ja uusia tapahtumia pulpahtaa jatkuvasti festivaalikentälle? Juontajana Tuukka Pasanen.
8/9/201325 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Keppiä elvytyksen sijaan

Uutispuntarissa viikon uutisia arvioivat talousuutistoimistojen Bloombergin toimittaja Kati Pohjanpalo ja Dow Jonesin toimittaja Juhana Rossi. Taloustoimittajat arvioivat muun muassa tietovuotojen merkitystä; kuluneella viikolla Wikileaks-vuotaja Bradley Manning sai tuomion ja nettivakoilusta pilliin puhaltanut Edward Snowdenin kerrottiin jäävän Venäjälle. Muita aiheita ovat Marimekon plagiaattiepäily, Sanoma-yhtiön tulevaisuus sekä kotimaisen politiikan elvytyspuheet. Taloustoimittajat vaativat kovia rakenteellisia keinoja pienen elvytyksen sijaan. Keskustelun toimittajana Janne Junttila.
8/2/201328 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Iso-Britannian pikkuprinssi

Vieraina viikon alkoholikuohunnan käynnistänyt Wali Hashi ja lontoolaissyntyinen toimittaja David Mawby. Lontoo meni sekaisin pikkuprinssistä, mutta miksi?
7/26/201328 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Suomi soi

Musiikkitapahtumia on Suomi tulvillaan, viikonloppuna alkaa lisää festivaaleja. Kapellimestari Riku Niemi ja laulaja Rainer Friman arvioivat niin tangolaulun tasoa kuin muuta tarjontaa. Vaaassa myös sisäministeri Päivi Räsäsen puheet ja lain ja Raamatun valta. Annu Passoja juontaa.
7/12/201328 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Suviseurat alkavat

Tänään Pudasjärvellä alkaa suuri kesätapahtuma, vanhoillislestadiolaisten Suviseurat. Regina-lehden päätoimittaja Anna Laine sekä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan dosentti ja Vartija-lehden päätoimittaja Matti Myllykoski pohtivat, miksi seurat saavat kokoonsa nähden vähän huomiota tiedotusvälineissä. Myllykoski on kirjoittanut e-kirjan lestadiolaisuudesta. Puhetta myös Nelson Mandelasta ja Edward Snowdenista. Entä mitä vieraat pitävät tappajahelteista, tuhoajasalamoista ja muista kesäotsikoita? Niina Karling haastattelee.
6/28/201329 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kaupunkitila omaksi

Esitystaiteilija ja kirjailija Meiju Niskala ja muotoilija, Dodon kaupunkiviljelytoiminnassa puuhaava Päivi Raivio punnitsevat Kati Lahtisen kanssa viikon uutisia - ja kesän menoa muutoinkin. Kesätapahtumat alkavat, hetken kadut ja kylätiet kuuluvat kansalaisille, nurmikoilla saa istua. Kenelle kaupunki kuuluu? Kenelle taas ei; Espoossa vastustetaan vammaisten asuntolan rakentamista.
6/14/201330 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Demarin Peltonen harkitsee potkujensa riitauttamista

Demarin entinen päätoimittaja Juha Peltonen pitää erottamistaan epäoikeudenmukaisena ja mahdollisesti riitauttaa asian. Saman viikon sisälle sattui Helsingin Sanomien päätoimittajan yllättävä erottaminen. Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksola on saanut vastata viime viikoina moneen koulukohuun. Koulupoika sermin takana kummastuttaa. Opettajat saavat paljon törkyistä postia koululaisten vanhemmilta. Myös suomenruotsalaisuuden netissä kohtaama hyökkäys puhuttaa. Niina Karling pitelee puntaria.
5/31/201327 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Nuorten osallistuminen

Ajantasan Uutispuntarissa puhutaan nuorista - miten nuoret osallistuvat päätöksentekoon, nuorisotakuusta, kesätöistä ja Tukholman mellakoista. Viikon tapahtumia ja puheenaiheita Elina Päivisen kanssa punnitsevat toiminnanjohtaja Linda Nyholm Osallistuvat nuoret 2013 -yhdistyksestä ja Nuorisovaltuustojen liiton varapuheenjohtaja Henrik Vuornos.
5/24/201328 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: LÄTKÄSSÄ EUROVIISUIHIN

Perjantain Uutispuntarissa YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen ja kapellimestari Olli Ahvenlahti keskustelevat jääkiekon MM-kisoista, Euroviisuista ja Krista Siegfridistä sekä Lottoarvonnan tulevaisuudesta. Musiikkimaailman miehet kertovat mielipiteensä myös tapaus Jemenistä. Juontaja Tuukka Pasanen.
5/17/201323 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Sieppauksista soteen

Perjantaiseen tapaan Uutispuntarissa pohditaan viikon puheenaiheita. Keskustelemassa ovat Ajatuspaja E2:n johtaja Karina Jutila ja Ajatushautomo Tänkin pääekonomisti Ohto Kanninen. Puheenaiheina muun muassa Jemenistä vapautuneiden suomalaisten sieppaustapaus sekä sosiaali- ja terveysuudistus. Juontajana Niko Antin.
5/10/201330 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Salaseurat ja pyllynkuvat

Vieraina taiteilija Kaisa Salmi ja Marttojen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä. Juontajana Annu Passoja. Aiheina Fellmanin pellon performanssi, salaseurat auki naisille, Supersiskot ja Kata Souri sekä pyllykuvat kirkon penkissä.
5/3/201327 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kaikkosen ero, vihapuhe ja kansalaisaloite

26.4.2013 Uutispuntarin aiheina Antti Kaikkosen ero suuren valiokunnan varapuheenjohtajan paikalta, vihapuhe sekä kansalaisaloitteet. Keskustelemassa Journalisti-lehden toimittaja Meri Valkama ja Perussuomalainen-lehden päätoimittaja Matias Turkkila. Toimittaja Niina Karling.
4/26/201329 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Yhdysvaltain väkivallan viikko

Aiheina Bostonin iskut, aselakien tiukentamisyritys, Yhdysvaltain budjettikiista. Vieraina Amerikkalaisen kauppakamarin AmCham Finlandin toimitusjohtaja Kristiina Helenius ja Suomi-Amerikka Yhdistysten liiton puheenjohtaja, suurlähettiläs Jukka Valtasaari. Toimittaja Elina Päivinen.
4/19/201328 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Koulu, klikkausten ostaminen ja Himanen

Vieraina some-toimisto Okino Clinicin toimitusjohtaja Helene Auramo ja taloussosiologian dosentti Vili Lehdonvirta. Juontajana Niko Antin. Aineina: koulu ja kuri, tykkäämisen ostaminen netissä, uutissana-assosiaatio, Pekka Himanen ja tutkimusrahoitus.
4/12/201327 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Veroparatiisit ja osinkoveromuutokset

Uutispuntarissa vieraina Voiman päätoimittaja Jari Hanska ja ajatushautomo Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki. Punnittavana veroparatiisipaljastukset, hallituksen osinkoveromuutokset ja verotuksen oikeudenmukaisuus. Puhetta johtaa Niina Karling.
4/5/201329 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ketä kiinnostaa Lavatähti ja kirjamies?

Kapellimestari Atso Almila ja teatteriohjaaja Lauri Maijala punnitsevat Annu Passojan johdolla viikon uutisia. Kolme sisarta juuri ohjannut Maijala pohtii ikuisten ja hetkellisten totuuksien rinnakkaiseloa. Katri-Helenan ja Panu Rajalan julkista kiistelyä molemmat ovat seuranneet ihmetellen. Atso Almila ymmärtää Heidi Hautalaa. Kehysriihi ja kansalaisaloitekin mainitaan.
3/22/201327 minutes, 45 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Formulat ja valkoinen savu

Vieraina pitkän linjan moottoriurheilutoimittajat Matti Kyllönen ja Olli Koivusalo, toimittajana Aki Laine. Aiheina formulat, jääkiekko, paavi ja Heidi Hautala.
3/15/201329 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Raakuudet ja väkivalta mediassa

Uutispuntarissa dekkaristi Jarkko Sipilä ja scifimies J. Pekka Mäkelä arvioivat mm 8-vuotiaan Erikan kuolemaan liittyvien raakuuksien raportointia.Viikonloppuna on taas yksi kirjamessu, tällä kertaa Helsingin Korjaamolla. Onko kirjailijan tulevaisuus keikkailussa, sitäkin sivutaan. Uutispuntarin juontajana Jari Mäkäräinen.
3/8/201327 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Tasa-arvoinen avioliittolaki ja Himasgate

Vieraina teoreettisen filosofian dosentti Panu Raatikainen ja Pia Puu Oksanen, joka on sukupuoleen ja seksuaalisuuteen perustuvan syrjinnän asiantuntija Amnestyn Suomen osastossa. Aiheina tasa-arvoinen avioliittolaki ja Himanen&Katainen. Juontajana Kati Lahtinen.
3/1/201323 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Parhaassa ruuassa ei tuoteselostetta

Vieraina filosofi Maija-Riitta Ollila ja nuorisotutkija Mikko Salasuo. Hevosenlihakohu ei ole muuttanut heidän omia syömisiään. Parhainta on ruoka, jossa ei ole tuoteselostetta, sanoo Ollila. Vankien tarkkailuhaalareista luovutaan. Salasuon mielestä vankeustuomio ei oikeuta rikkomaan yksityisyyden suojaa tai ihmisoikeuksia. Presidentti Niinistön esimerkkiä antava toimintaa arvioidaan myös. Juontajana Päivi Neitiniemi.
2/22/201329 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Radiolla ei ole vihollisia

Niko Antinin vieraina radiomiehet Jussi Heikelä ja Aki Linnanahde. Aiheina muisteluja radiosta, paavin ero, nopeat ja urheilu.
2/15/201327 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Puhdasta urheilua

Uutisia puntaroi kaksi urheilijaa: olympiamaratoonari Leena Puotiniemi ja tennispelaaja Emma Laine. Jalkapallon tällä viikolla paljastuneiden ottelutulosten manipuoloinnista he eivät yllättyneet. Laine kertoo, että nuoria tennispelaajia varoitetaan manipulointiyrityksistä. Puotiniemen mielestä jääkiekko ja jalkapallo saavat lehdissä suhteettomasti tilaa. Tämä selittää osittain kiekkoilijoiden kannabiksen käytöstä noussutta kohua. Aki Laine isännöi ohjelmaa.
2/8/201327 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Ylioppilaslehti 100 vuotta

Ylioppilaslehti 100 vuotta Vieraana Ylioppilaslehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja ja Vanhan valtauksen ajan päätoimittaja Nils Torvalds. Aiheina Ylioppilaslehti, Jyväskylän tapahtumat ja sananvapaus, vaalirahatuomiot,
2/1/201325 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kannabis käryää

Avun urheilutoimittaja Susanna Luikku pitää mahdollisena ja jopa todennäköisenä jääkiekkoilijoiden pilvenpolttoa, mutta todistamattomana. Urheilulehden jääkiekkotoimittaja Petteri Sihvonen sanoo asiaa epäoleelliseksi. Hänestä kyseessä on mediasota. Luikku on aivan eri mieltä olennaisuuksista. Hän luonnehtii urheilun mediaosaamista heikoksi. KAlervo Kummola ei saa tyylipisteitä kommentoinnistaan kummaltakaan. Puhetta johtaa Niina Karling.
1/25/201329 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Työelämä ja Suomen visio

Perjantaina 18.1.2013. Vieraina kaupunkikulttuurimiehet Stuba Nikula ja Mikko Leisti. Aiheina mm. Lance Armstrongin tunnustus, Urheilugaala, työelämän uutiset, Suomen visio. Juontajana Jari Mäkäräinen.
1/18/201329 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Tabloideja, pitkää journalismia ja transseksuaalisten oikeuksia

Perjantain 11.1. Uutispuntarissa viikon aiheiden kimpussa kirjallisuusihmiset kustantaja Silja Hiidenheimo ja toimittaja/kirjailija Anu Silfverberg. Tabloidi-Hesarilla aloitettiin...
1/11/201325 minutes, 1 second
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Mikä Suomessa vetää ja pitää?

4.1.2013. Uutispuntarissa viikon tapahtumia kommentoivat Mukhtar Abib, Helsingin nuorisotoimen asiantuntija, sekä Polina Kopylova, Venäjänkielisten yhdistysten liiton entinen tiedottaja. Halvat hinnat, hyvä laatu ja hyvä järjestys vetävät venäläisiä matkailijoita Suomeen, arvelee Kopylova.Presidentin palkanalennusta molemmat pitävät voimakkaana eleenä. Abibin mielestä kaikki työ on arvokasta, Kopylova taas sanoo, ettei kaikkea tarvitse hyäksyä. . Telakkatukea vieraat kannattavat. Rasismi puhuttaa molempia. Puhetta johtaa Janne Junttila.
1/4/201325 minutes, 1 second
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Vuosi 2012 puntarissa

Uutispuntarissa kirjailija, taidehistorioitsija Anna Kortelainen ja opettaja, kirjailija Arno Kotro arvioivat päättyvän vuoden uutistapahtumia. Vuoteen mahtuu yllättävän paljon uutisia. Juontajina Elina Päivinen ja Tuukka Pasanen.
12/28/201244 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntari

STX:n telakkatuki, perussuomalaisten kannanotto taiteilijoiden rahoituksesta, joulu mediassa. Uutispuntarin vieraina dramaturgi Marjo Niemi ja toimittaja , Janne Flinkkilä. Toimittaja Jari Mäkäräinen
12/21/201228 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutiset ja komiikka

Perjantaina 14.12.2012. Niina Hongan vieraina uutisista puhumassa koomikko, kirjoittaja ja tv-tuottaja Lotta Backlund ja näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Petteri Summanen.
12/14/201222 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Pukukavalkadi turhuutta?

Uutisia puntaroivat historian tutkijat professori Markku Kuisma Helsingin yliopistosta ja Kristina Ranki, Helsingin yliopiston Euroopan historian tutkijatohtori. Linnan juhlia molemmat seurasivat, viihtyen ja arvostellen. Perinteen joukossa oli heidän mielestään myös uutta. Kuisman mielestä vastaanotosta on tullut yhä enemmän viihdettä. Mutta kuinka monta tarvitaan siihen, että jostain asiasta tulee perinne? Tuntematon sotilas -elokuvasta on tullut perinne aika pian. Puhetta johtaa Tuukka Pasanen.
12/7/201226 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Palkanalennukset ja palestiinalaiset

Perjantaina 30.11.2012. Vieraina Lens politica festivaalin johtaja Hanna Ojamo ja kuvataiteilija Jani Leinonen. Aiheina palkankorotukset ja -alennukset, lastensadut ja köyhyys, Palestiinalaisvaltio ja YK. Juontajana Annu Passoja.
11/30/201222 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Siltarumpuja ja tekijänoikeuksia

Uutispuntari 23.11.2012. Musiikkimiehet Tapio Liinoja ja Jukka Orma ovat Jari Mäkäräisen raadissa puntaroimassa uutisia. Tekijänoikeusasiat kiinnostavat molempia. Lähi-idän tilanteeseen Liinoja löytää syytä jo Israelin valtion perustamisesta. Orma seuraa Kreikka-uutisia ja pitää niitä joskus liioittelevina. Liikenneministerin vetoaminen tasa-arvoon ja nuoruuteen ei vieraiden mielestä ollut oikein tyylikästä.
11/23/201224 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Nokian näkymät

Uutispuntarissa puhutaan mm Nokiasta. Onko näkymä nyt parempi, kun uusi puhelin on tulossa ja mitä neuvoja Steven Elopille pitäisi antaan. Lisäksi esillä Lähi-itä ja kybersota. Keskustelemassa F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen ja ArcticStartupin perustaja, kasvuyritysten kanssa työskentelevä Antti Vilpponen. Puhetta johtaa Niko Antin.
11/16/201224 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Saako möläyttää?

Uutispuntarissa Demarinuorten 1. varapuheenjohtaja Susanna Haapalainen ja Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Simon Elo arvioivat Jyri Häkämiehen siirtymistä EK:n toimitusjohtajaksi, Talvivaaran tilannetta sekä Kokoomusnuorten edesottamuksia. Tuukka Pasanen juontaa.
11/9/201225 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Apatiaa vastaan

Uutispuntari 2.11.2012. Ajatuspaja E2:n johtaja Karina Jutila ja sosiologi Veikko Eranti ajatuspaja Aivoriehasta etsivät syitä laiskaan äänestämiseen. Politiikasta pitäisi nuorille puhua hyvin konkreettisesti, sanovat molemmat. Koululaiset kannattaisi myös viedä seuraamaan valtuuston kokousta. Verotietojen julkaisemista vieraat pitävät demokratian kannalta tärkeänä. Annu Passoja johtaa puhetta.
11/2/201224 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Vaalikampanjat ja tietotekniikka

Perjantaina 26.10.2012. Sote, Katainen ja puukottaja, Helsingin Sanomien väärät haastateltavat ja some, Windows 8. Niko Antinin vieraina uutisviikkoa arvioivat tietokirjailija ja tietotekniikkakonsultti Petteri Järvinen sekä kirjailija ja voittamisvalmentaja Cristina Andersson.
10/26/201220 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Lisää torkkupeittoja

Uutispuntari 19.10.2012. Voiman Fifin päätoimittaja Hannele Huhtala ja Uusisuomi.fi vt päätoimittaja Teppo Ovaskainen pitävät liikenneministeri Merja Kyllösen toimintaa viime päivinä reippaana. Huhtalan mielestä Liikenneviraston johtajan erossa saattaa olla kysymys myös sukupuolesta. Puheenaiheena myös Ulvilan surma, Newsweekin paperilehden loppuminen ja torkkupeitot. Ohjelman toimittaa Tuukka Pasanen
10/19/201224 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Rauhan Nobel

Perjantaina 12.10.2012. Annu Passojan vieraina CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie ja KUA:n toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen
10/12/201220 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Perjantaina 28.9.2012. Uutispuntarin vieraina dokumenttielokuvaohjaaja Jouko Aaltonen ja freelance-toimittaja, elokuvakriitikko Olli Sulopuisto, toimittajana Tuukka Pasanen. Suomen Marsalkka, Sinivalkoinen valhe, Kuningas Litmanen.
9/28/201221 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Huonoja uutisia uutisista

21.09.2012. Vieraina ovat Juha Honkonen ja Jussi Lankinen, jotka kirjoittivat yhdessä pamfletin Huonoja uutisia. Mediatalot supistavat toimintojaan ja kirjasta on tullut toivottua ajankohtaisempi. Lehtitalojen kannattaisi satasata lukulaitteisiin, kirjoittajat neuvovat. Metson irtisanomisia vieraat pitävät vastuuttomina ja lyhytnäköisinä. Toimittajana Niko Antin.
9/21/201220 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Design viikon uutisissa

Perjantaina 14.9.2012. Annu Passojan vieraina Teollisuustaiteen Liitto Ornamon pääsihteeri Salla Heinänen ja muotoilija Hannu Kähönen. Aiheina: Ekologiset tuotteet, design-viikko, Muhamed-filmi sytytti raivon, skeittigate.
9/14/201223 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntari

7.9.2012 Uutispuntarissa ovat vieraina ajatushautomo Helsingin tuleva nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio sekä ekologisen life style-lehti Huilin päätoimittaja Riikka Suominen. Aiheina tapaus Eerika, Nokian kohtalon päivä sekä kansanedustajat kuntavaaliehdokkaina. Toimittajana Annu Passoja
9/7/201223 minutes, 34 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Eurokriisin vaikutukset, Afrikan väkirikkaimman valtion Etiopian muutoksista

Uutsipuntarissa viikon uutisia ruotivat Suomen Etiopian suurlähettiläs Leo Olasvirta ja Suomen Espanjan suurlähettiläs Markku Keinänen. Juontaja Annu Passoja.
8/24/201224 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Erinomainen musiikkiviikonloppu

Flow-festivaali käynnistyi keskiviikkona Suvilahdessa ja sunnuntaina on luvassa pop-ikoni Madonnan historian toinen Suomen-konsertti Olympiastadionilla. Uutispuntarin vieraina toimittaja-valokuvaaja Oskari Onninen Nuorgam-musiikkimediasta ja elokuvaohjaaja, Madonna-fani Elias Koskimies. Onninen ja Koskimies puntaroivat Mars-mönkijä Curiosityn ja Pussy Riot -ryhmän oikeudenkäynnin merkitystä sekä kommentoivat Madonnan poliittisuutta ja Flow'n hipsterimainetta.
8/10/201225 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: City-kulttuuri menee nettiin

Tuotantoyhtiö Moskito Televisionin toimitusjohtaja Roope Lehtinen ja viestintäkonsultti, kirjailija Antti Isokangas muistelevat City-lehteä, jonka paperiversio loppuu. Lopulta lehti teki heidän mielestään itsensä tarpeettomaksi. Lehtisestä viikon merkittävä mediauutinen on, että Financial Times saa jo noin puolet tuotostaan digitaaliselta puolelta. Isokangas uskoo, että irtisanomisten myötä lehdet eivät halua laskea laatuaan. Toimittajana Elina Päivinen.
8/3/201225 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Olympiatunnelmissa

Vieraina ovat kilpakävelyn maailman- ja euroopanmestari, nykyinen europarlamentaarikko Sari Essayah, ja Sydneyn olympialaisten purjehduksen 49er-luokan kultamitalisti, nykyään purjehduksen ja markkinoinnin parissa työskentelevä Jyrki Järvi. He muistelevat ja kuvailevat olympiatunnelman ainutlaatuisuutta, kertovat valmistautumisestaan kisoihin ja stressin lievennyksestä. Kisapappi saa kehuja. Vieraat arvioivat myös oman lajinsa tilaa. Juontaja Tuukka Pasanen.
7/27/201224 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Asuntomessut viihdettä?

Annu Passojan vieraina ovat arkkitehdit Tarja Nurmi ja Janne Teräsvirta. Tampereen asuntomessuille he eivät ole vielä ehtineet. Asuntomessuja kumpikin arvostelee sisustusviihteeksi ja life stylen esittelyksi. Eurokriisiin ei ole yhtä ratkaisua. Markan palauttaminenkaan ei auta. Etelä-Koreaan lähteneet Disney-hahmot herättivät arkkitehdeissa kysymyksen tekijänoikeuksista.
7/13/201225 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Perjantaina 6.7.2012. Keittiömestarit Petteri Luoto ja Marko Laine Katariina Lahtosen vieraina. Aiheina ruokatrendit, uhanalaiset merenelävät, silakka, terveysnäkökulma, kesällä suljetut ravintolat, pakkoyrittäjyys, Kiina-uutiset ja kantarelli.
7/6/201224 minutes, 57 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Yleisurheilun EM-kisat Helsingissä

Perjantaina 29.6.2012. Uutispuntarissa vieraina Valentin Kononen ja Manuela Bosco. Toimittaja Aki Laine.
6/29/201214 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Nokian ja Halla-ahon kieli

Uutispuntarin vieraina kouluttaja Marsa Luukkonen ja runoilija-kääntäjä Kristina Korotkih. Puhutaan kielestä ja kääntämisestä. Kuinka Nokia liittyy kieleen? Puuttuuko Halla-ahon puheesta aseman ja tilanteen taju. Toimittaja Katariina Lahtonen
6/15/201223 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Uutispuntari: urheilun mentaalinen puoli

Perjantaina 8.6.2012. Pelaamisen mentaalinen puoli, kuntauudistus ja pakko - studiossa urheilupsykologi Matti Jaakkola ja yritys-ja urheiluvalmentaja Aleksi Litovaara, haastattelijana Kati Lahtinen.
6/8/201219 minutes, 56 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Poikien sielunmaisema

Uutsipuntarissa keskustelemassa komisario Jari Taponen Helsingin poliisista ja Väestöliiton poikien puhelimesta Joonas Kekkonen. Toimittaja Elina Päivinen
6/1/201225 minutes, 2 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Euroviisuhuumaa ja eutanasiaa

Buranovon mummot ovat kuin kuusi Pirkka-Pekka Peteliusta, arvioi Mr Lordi. Euroviisukonkari Fredi uskoo Venäjän tai Ruotsin voittoon, eikä ihmettele Suomen tippumista lainkaan. Uutispuntarissa Tomi Putaansuu ja Matti Siitonen kertovat myös vankan mielipiteensä eutanasian laillistamisesta. Uutispuntaria kannattelee Annu Passoja.
5/25/201224 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Kreikka opetti ylikulutuksen vaarat

Uutispuntarissa Maailman luonnonsäätiö WWF Suomen suojelujohtaja Jari Luukkonen ja yrittäjä Esko Reinonpoika Alanko. Ajantasan juontaa Annu Passoja.
5/18/201222 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Urheiluareenojen liepeillä

Perjantaina 11.5.2012. Vieraina urheilutoimittajat Vesa Rantanen ja Jari Kupila. Pohdinnassa urheilun ja politiikan suhde sekä kiekkokisojen liepeillä vellovat uutiset. Juontajana Aki Laine.
5/11/201221 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Guggenheim,Talvivaara, lippujen hinnat

Uutispuntarin vieraina taidehistorioitsija, Kiasman entinen johtaja Tuula Karjalainen ja kirjailija Tiina Raevaara. Juontaja Elina Päivinen.
5/4/201221 minutes, 17 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: Breivik, Kanerva, oikeusuutisointi

Katariina Lahtosen vieraina viikon oikeusuutisia puntaroivat asianajaja Heikki Lampela ja lautamies Rolf Sormo.
4/20/201220 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Perjantai 13.4.2012 Uutispuntarissa pohditaan mm. naisia elokuva-alalla. Elina Päivisen vieraina elokuvaohjaajat Mari Rantasila ja Saara Cantell.
4/13/201222 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

30.3.2012: Elina Päivisen vieraina Simon Elo, Perussuomalaiset nuoret ja ja Antti Häkkänen, Kokoomusnuoret.
3/30/201219 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Perjantaina 23.3.2012 Annu Passojan vieraina City-lehden päätoimittaja Maria Pettersson ja RKP:n eduskuntaryhmän pääsihteeri, HBL:n entinen pääkirjoitustoimittaja Björn Månsson.
3/23/201223 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Kati Lahtisen vieraina kirjailija Venla Hiidensalo ja Julkisten ja hyvinvointialojen liiton aluetoimitsija Dan Koivulaakso. AKT-kiistely on vieraiden mielestä irronnut alkuperäisestä aiheestaan. Finnairin hallituksen erottaminen sai kannatusta kummaltakin. VR on tarkkaillut salaa työntekijäänsä, pitänyt laitonta henkilörekisteriä ja jahdannut valepuvussa varkaaksi epäiltyjä. Kuulostaa koomiselta ja pelottavalta, kommentoi Hiidensalo.
3/16/201223 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Annu Passojan vieraina suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori, Ultra Bra -yhtyeen sanoittaja Janne Saarikivi ja STTK:n talouspoliittinen neuvonantaja Ralf Sund. Juontajana Kati Lahtinen.
3/9/201224 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Uutispuntarin vieraina professori Martti Häikiö ja viestintäkonsultti Ulpu Iivari. Aiheina presidentin vallanvaihdos ja lyhyesti myös EU-talous, toimittaja Elina Päivinen
3/2/201223 minutes, 24 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Annu Passojan vieraina Ulkopolitiikka-lehden toimituspäällikkö Joonas Pörsti ja Kreikan kielen opettaja Jussi Korhonen.
2/24/201223 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Eläkeiästä on puhuttu pitkin viikkoa, teatteri- ja tanssi-lehdet yhdistyivät, Ranuan jääkarhunpentu on poika. Mikä olisi sopiva eläkeikä, mikä tuo työhön nautinnon? Mikä Ranuan pikkujääkarhun nimeksi? Uutispuntarissa taiteilija, yrittäjä Aira Samulin ja toimittaja Jarmo Heikkinen. toimittaja Kati Lahtinen
2/17/201220 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: 10.2.2012 Uutispuntari: Vaalien jälkipuinti

Nousevatko presidentinvaalikampanjoiden teemat lentoon? Kampanjoiden antia ruotivat muusikot Sipe Santapukki ja Olavi Uusivirta.
2/10/201224 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: 03.02.2012 Presidentivaalit

Uutispuntarissa puheviestinnän professori Pekka Isotalus ja retoriikan asiantuntija, puhekouluttaja Juhana Torkki. He arvioivat käytyä presidentinvaalikamppailua. Suomalainen kampanjointi on todella siistiä verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltain kampanjointiin. Toimittajana Annu Passoja
2/3/201223 minutes, 47 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari: 27.1.2012 Presidentinvaalit

Annu Passojan vieraina sarjakuvapiirtäjät Kaisa Leka ja Pertti Jarla.
1/27/201221 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Uutispuntari - Katariina Lahtosen vieraana kulttuuripariskunta Reino Laine ja Marja-Liisa Raunio-Laine eli Reiska ja Manti Laine.
1/20/201223 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Vieraina antiikin tutkija Jaakko Frösen ja taidekriitikko Otso Kantokorpi. Juontaja Annu Passoja
1/13/201226 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Uutispuntarissa eettisiä lahjoja, Durbanin ilmastokokousta ja Ylen rahoitusta puntaroivat Pelastusarmeijan ohjelmatoiminnan päällikkö, majuri Petter Kornilow ja viestintäjohtaja Jussi Kivipuro Suomen Unicefista, puhetta johtaa Katariina Lahtonen.
12/16/201125 minutes, 20 seconds
Episode Artwork

Ajantasan uutispuntari

Annu Passojan vieraina teatterinjohtaja Pekka Milonoff ja ohjaaja Kalle Chydenius.
12/2/201124 minutes, 33 seconds