Yle Radion Suomen Elämänmenoa-sarjassa puhutaan kodin ja arjen asioista, työelämästä, ihmissuhteista, harrastuksista ja hyvinvoinnista. Arjen ja juhlan elämänmenoa ihmetellään yhdessä kuuntelijoiden kanssa, mukana on myös asiantuntija, jolle kuuntelijat voivat esittää kysymyksiä.
Elämänmenoa: Pidätkö huolta vanhemmistasi?
Moni miettii kuinka kauan äiti tai isä pärjää vielä kotona. Voinko, haluanko ja jaksanko ottaa vastuuta heidän hoitamisestaan? Missä menevät auttamisen rajat? Studiossa tutkimusjohtaja Kaisa Kauppinen Helsingin yliopistosta ja toiminnanjohtaja Kristiina Mustakallio Espoon ja Kauniaisten Omaishoitajat ja Läheiset liitosta. Toimittajana Minna Korhonen.
9-12-2014 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Lojuuko nurkissasi turhakkeita?
Lehtipuhallin, hajustettu roskapussi, paristokäyttöinen käsisaippuapumppu. Aina niitä tulee markkinoille, uusia hyödyttömyyksiä. Uutuustuote tuntuu hetken aikaa mahtavalta innovaatiolta, kunnes se jää hyllylle pölyä keräämään. Voisiko nyt niin kovin muodikas kahvakuula olla tuleva turhake? Turhakeasiantuntijoina suorassa lähetyksessä Johanna Mehtola ja Alice Karlsson Suomen Luonto -lehdestä. Toimittajana Eve Mantu. Kuva: Hillevi Antikainen/Yle
25-11-2014 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Onko kaljua komeampaa?
Kaljuuntuminen on kova paikka, mutta silti moni valitsee avomallin vapaaehtoisesti. Onko kaljupää seksikäs, koominen, vai pelottava?
Paljaan pään identiteetistä keskustelevat parturimestari Bror Bäckström sekä täyskalju Jarkko Koskinen. Ääneen pääsee myös toimittaja-tyyliniekka Jani Niipola. Illan isäntänä toimii pysyvästi kirkasotsainen Olli Haapakangas.
11-11-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Kuumakallet liikenteessä
Elämänmenossa puhutaan liikennekäyttymisestä. Roikutaan puskurissa, ohitetaan uhkarohkeasti, ei anneta tietä, eikä näytetä vilkkua. Tunteet käyvät usein kuumina liikenteessä. Liikennekulttuurimme sanotaan muuttuneen. Mitä on oikein tapahtunut ratin ja penkin välissä? Vieraina autokoulunopettaja Kaija Savolainen ja liikennepsykologian emeritusprofessori Valde Mikkonen. Toimittajana Jaana Selin.
28-10-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Mitä värit merkitsevät sinulle?
Väreillä on iso vaikutus elämäämme. Ne näkyvät paitsi luonnossa myös kaupungissa ja ihmisen arjessa. Väreillä haetaan tietynlaista mielentilaa ja viihtyisyyttä, mutta ne voivat aiheuttaa myös huonoa tunnelmaa. Asiantuntijoina Suomen Väriyhdistyksen jäsenet Harald Arnkil Aalto-yliopistosta ja Ilona Huolman Metropolian Ammattikorkeakoulusta. Yhdistys edistää väritutkimusta ja hyvää värien käyttöä. Toimittajana Minna Korhonen.
14-10-2014 • 54 minuten
Eläm änmenoa: Elämänmenoa mies- ja naismarkkinoilla!
Katkerasti haukkuvat miehet naisia ja naiset miehiä - ja kaikki ovat kateellisia toisilleen.Tältä näyttää kun parisuhdepalstoja seuraa. Rähinät kiihtyvät sukupuolten välillä ja saman sukupuolen sisällä. Kuitenkin kumppania etsitään sitkeästi sekä läheltä että kaukaa. Miksi Suomi-poika hakee nöyrän vaimon vetten takaa? Minkä vuoksi naisemme ihailevat ulkomaan miehiä? Miten monikulttuurisuus toimii? Muuttuuko mies, nainen vai molemmat? Onko kaikilla koko ajan haku päällä? Vastauksia mietitään yhdessä Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtajan Heli Vaarasen kanssa. Toimittaja on Jukka Arvassalo.
30-9-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Etätyön hyödyt ja haitat
Töitä omaan tahtiin, mutta riittääkö itsekuri? Vai tuleeko tehtyä töitä ihan liikaa? Näitä miettii moni, sillä jo 16 % suomalaisista tekee etätyötä. Mikä mielestäsi toimii ja mikä ei? Studiossa ovat Työterveyslaitoksen erikoistutkija Virpi Ruohomäki ja toimittaja Minna Korhonen.
16-9-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Miten vältät muuttostressin?
Ennen kuin revit pelihoususi, kysy neuvoa. Asiantuntijana ammattijärjestäjä Maria Laitinen ja toimittajana Minna Korhonen.
2-9-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Miten tulet toimeen muiden kanssa?
Elämä on täynnä tärkeitä tilanteita, joissa tarvitaan juohevaa vuorovaikutusta. Se on paitsi puhetta myös
eleitä, ilmeitä ja äänenpainoja. Kiperiä kohtaamisia ja kitkaa syntyy, jos olet tietämättäsi töksähtelevä
etkä osaa tulkita tilannetta ja ihmisiä oikein.
Asiantuntijana on vuorovaikutuskouluttaja ja näyttelijä Outi Mäenpää ja toimittajana Minna Korhonen.
19-8-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Miten kesä on mennyt?
Vaikka vielä joku lomailee, pian on pakko myöntää: Suomen kesä on ohi. Kuinka taas kestät arkiset syyspimeät ja täysvalottoman talven? Tuliko akut ladattua vuoden odotetuimpaan aikaan? Kysymyksiin vastaa työterveyspsykologi Anne Hyvén. Miten kesä on mennyt? -iltaa isännöi toimittaja Jukka Arvassalo.
5-8-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa
22-7-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Kesäautoilta
Kesäautoista Radio Suomen studiossa ovat keskustelemassa Tuulilasi-lehden toimituspäällikkö Tapio Ketonen ja itsekin pari kesäautoa omistanut toimittaja Jake Nyman.
8-7-2014 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Miten elät kesääsi?
Mitä kesä merkitsee? Kansan kysymyksiin vastaa kansatieteen professori Hanna Snellman. Miten elät kesääsi? -kontakti-iltaa isännöi toimittaja Jukka Arvassalo.
24-6-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: suojakerroinilta
Kesäaurinkohan yllättää aina. Tämän kesäkauden ensimmäiset punanaamat on jo nähty. Nyt päivitetään kesäkassiin sellaiset kertoimet, ettei olkapäitä kirvele saunanlauteilla. Neuvoja ihon suojaukseen antaa Helsingin Ihopisteen johtava hoitaja Maria Aitasalo. Toimittaja Eve Mantu jätti solariumit 80-luvulle ja totuttelee nyt suojakertoimeen 50. Kuva: Raine Martikainen/Yle
10-6-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Juhlapuheet
Miten pidetään hyvä juhlapuhe? Kuinka välttää pönötys ja tylsyys? Studiossa juhlapalveluyrittäjä ja tapakouluttaja Merja Helaniemi sekä puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki. Toimittajana Minna Korhonen.
27-5-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Ryytimaailta
Tee tänä kesänä haaveestasi totta ja ryhdy ryytimaaviljelijäksi. Aloittaa voit pienesti, vaikka muutamalla yrtillä. Taitojen ja innostuksen karttuessa on helppo laajentaa viljelyksiä ja kokeilla useampia lajeja. Pian huomaat, miten mukavaa on syödä ihan itse kasvatettua. Nyt kaikki purkit, ruukut ja laatikot vihertämään.
Elämänmenoa tulee suorana lähetyksenä Hyötykasviyhdistyksen viljelypalstoilta Helsingin Annalasta.
Asiantuntijavieraana Anu Ranta. Toimittajina Minna Korhonen ja Jaana Selin.
13-5-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: millä Suomi nousuun?
Suomen talous on heikossa jamassa. Vienti ei vedä finanssikriisin jäljiltä eikä tuo kansantalouteen euroja. Maa velkaantuu. Miten saamme taloutemme kohenemaan? Mikä rooli on pienillä ja keskisuurilla yrityksillä? Ne ovat palkanneet työntekijöitä siinä missä isot firmat ovat irtisanoneet. Ja jos töitä on, sitä on tarjolla suomalaisten yritysten ulkomaiden toimipisteissä. Mitä työntekijät voivat tehdä kehnossa suhdanteessa vai tuntevatko he tämän kaiken nahoissaan? Entä luoko valtiovalta kasvun edellytyksiä?
Studiossa perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen ja yrittäjä Minna Patosalmi Ferroplanista. Toimittaja on Teija Peltoniemi.
15-4-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Ajatusten kevätsiivous
Nyt pölytetään pääkoppa talven tomuista. Tuuletetaan luutuneet ajatukset ja uskomukset taivaan tuuliin. Miten ajattelua selkeytetään? Kuinka nuutunut mieli päivitetään virkeäksi? Studiossa ovat psykologi Tony Dunderfelt ja toimittaja Minna Korhonen.
1-4-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Ennen oli kaikki paremmin?
Lapsuus oli parasta aikaa. Vanhempia toteltiin ja kunnioitettiin. Elämä oli turvallista.
Opettajia uskottiin ja jopa vähän pelättiin. Niukkaa oli ja ahkeruutta arvostettiin.
Töitä tehtiin toistenkin edestä. Epäitsekkyys oli luonteenpiirteistä hienoin.
Toisin on nyt kun asiat ovat huonommin. Vai ovatko? Studiossa mukana sosiaalihistorioitsija Panu Pulma. Ohjelmaa isännöi toimittaja Jukka Arvassalo.
18-3-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Kroppa sopivaan kuosiin
Parissa kuukaudessa rantakuntoon ja kattia kanssa! Nyt heitetään poppakonstit roskiin ja unohdetaan täydellisyyden tavoittelu. Kuntoa voi kohentaa muulloinkin kuin vain kesäkauden lähestyessä. Osaatko olla tyytyväinen siihen mitä olet? Minkälainen on riittävän hyvä kroppa? Studiossa ovat liikuntalääketieteen erikoislääkäri Heikki Tikkanen ja henkinen valmentaja Katri Manninen. Toimittajana Minna Korhonen.
4-3-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Mistä työpaikoilla tapellaan?
Riitely suistaa ihmisiä pois työuraltaan. Ensin väsyy, sitten uupuu ja kohta ollaan pitkällä sairauslomalla ja sitä tietä masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeellä. Näin on viime vuosina käynyt kymmenille tuhansille suomalaisille. Mikä vaivaa meitä, joilla vielä töitä on? Kysymyksiin vastaamassa on työyhteisökouluttaja Riitta Mykkänen-Hänninen ja toimittajana Jukka Arvassalo.
18-2-2014 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Pienoismallit
Oletko kiinnostunut muovisista pienoismalleista kuten autoista, rekoista tai lentokoneista? Mikä liima on hyvä ja millä maalilla saa uskottavan lopputuloksen. Studiossa mukana Pienoismalli-lehden päätoimittaja Ola Pedersen ja toimittaja Jake Nyman.
4-2-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: mitä lihaa syöt?
Millä mielellä syöt lihaa? Toisaalta lihaa kannustetaan syömään, mutta tehotuotanto kolkuttaa omaatuntoa. Studiossa keittiömestari Heikki Ahopelto ja ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä. Toimittaja Minna Korhonen.
21-1-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: Mokaaminen tekee hyvää
Moka on mahdollisuus, vaikka se hävettää ja harmittaa. Jos ei uskalla epäonnistua, ei myöskään opi eikä kehity. Studiossa ovat myötätuntoterapiaan erikoistunut Suvi Laukkanen ja elämän moniosaaja Eila Sarin. Toimittajana Minna Korhonen.
7-1-2014 • 54 minuten
Elämänmenoa: joulu maailmalla
Lähetyksessä selvitetään miltä joulunalusaika tuntuu, maistuu ja tuoksuu muissa maissa. Olemme suorassa yhteydessä mm. Roomaan, Prahaan, Sveitsiin ja New Yorkiin. Vieraana on ex-joulupukki Markku Savijärvi ja tonttuna häärii Minna Korhonen.
17-12-2013 • 54 minuten
Elämänmenoa: rakenna rauhassa joulu
Jos kerrankin aloittaisin ajoissa jouluvalmistelut, niin välttyisin kiireeltä ja stressiltä. Näinhän sitä usein tuumataan, mutta nyt siitä tehdään totta. Elämänmenoa kerää parhaat vinkit jouluvalmisteluihin. Miten helpottaa ja yksinkertaistaa niin ruoka-, lahja- kuin muitakin jouluhommia? Juhlan valmistelukin voisi olla jo juhlaa. Vieraana järjestöpäällikkö Anne Lempinen Uudenmaan Martoista ja toimittajana Jaana Selin.
3-12-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Irti tavarahelvetistä
Apua, hukumme tavaroihin! Kotimme pursuavat rojua, joka vaatii ikuista järjestelyä ja siivoamista. Tavarapaljous rassaa myös päätä. Harmittaa, kun ei ehdi, jaksa tai osaa hallita kaaosta. Joku ratkaisee ongelman hankkimalla isomman asunnon tavaroilleen, toiset viemällä roinansa maksulliseen varastoon. Jos päättää kuitenkin luopua tavaroista, kaikkea ei suinkaan heitetä roskiin, vaan kierrätetään. Ohjelmassa käytännön neuvoja järjestyksen pitoon saa ammattijärjestäjä Reija Wihiseltä sekä Paula Mäntyseltä, joka on raivannut kotiaan turhista rojuista. Toimittajana Minna Korhonen.
19-11-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Koukussa tissutteluun
Erityisesti naisten ja eläkeläisten salatissuttelu on yleistynyt. Viinipönikät tai likööripullot tyhjenevät kuin huomaamatta ja arki-illat kuluvat pienessä sievässä. Toiset hakevat jatkuvalla lipittämisellä rentoutusta, toisille se on vain trendikäs tapa. Huolettomalta tuntuva juominen johtaa kuitenkin helposti alkoholiriippuvuuteen. Studiossa ovat päihdetyöntekijä Arto Kaltiainen ja erikoistutkija Pia Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Toimittajana on Minna Korhonen.
12-11-2013 • 54 minuten
Elämänmenoa: Vanhusten kaltoinkohtelu
Moni ikäihminen kokee nytkin elämässään väkivaltaa, hyväksikäyttöä ja laiminlyöntiä. Kaltoinkohtelijana voi olla puoliso, perheenjäsen, sukulainen, hoitaja tai muu tuttu henkilö. Liian usein asiasta vaietaan ja se kätketään pelon ja häpeän takia. Elämänmenossa pureudutaan peiteltyyn ongelmaan ja etsitään apua tilanteeseen. Kuuntelijoiden kysymyksiin ovat vastaamassa toiminnanjohtaja Leena Serpola-Kaivo-oja Suomen vanhusten turvakotiyhdistys ry:stä ja kehitysjohtaja Jaana Koivukangas Rikosuhripäivystyksestä, toimittajana on Jaana Selin.
29-10-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Rahapeliriippuvuus
Rahapeliriippuvuus. Yli 40 prosenttia suomalaisista pelaa viikoittain rahapelejä. Suosituimpia ovat lotto, peliautomaatit ja arvat. Rahapelit saattavat kuitenkin koukuttaa helposti. Peliongelmaisille apua tarjoavan Peluurin viimeisimmän vuosiraportin mukaan ongelmat ovat kärjistyneet viime vuosina. Rahapeliriippuvuudesta kuuntelijoiden kanssa keskustelemassa on Peluurin asiakastyöntekijä Cata Forsström-Louhema. Toimittajana Reetta Arvila.
15-10-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Miten syrjäytymisvaarassa olevia nuoria pitäisi auttaa?
Suomalaisen koulujärjestelmän oppimistuloksia kiitetään, mutta autetaanko kouluissa nuoria, joilla on vaara syrjäytyä? Ymmärrämmekö oikein ongelmanuoren oireita ja osaammeko puuttua niihin? Nuorisotakuu on jo vientituote, mutta miten tavoitteet toteutuvat? Vastuu tulevaisuudesta on meillä kaikilla. Kerro omat kokemuksesi - missä onnistuit ja mikä jäi kaivelemaan? Vieraina nuorisotutkija Mikko Salasuo ja kehityspäällikkö Nina Lahtinen Opettajien ammattijärjestöstä. Toimittajana Ari Meriläinen.
1-10-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Miten käyttää ruoantähteet?
Me suomalaiset heitämme paljon ruokaa roskiin, vaikka jääkaappiin kertyneistä rippeistä voisi loihtia kelpo aterioita. Näin jätemäärä pienenee ja silkkaa rahaa säästyy. Tuunaamme ruoantähteitä Elämänmenossa ja keräämme hyviä vinkkejä rippeiden uudelleenkäyttöön. Apua antavat kehittämispäällikkö Kaisa Härmälä Marttaliitosta ja kotitalousopettaja Vuokko Mäki. Toimittajana Jaana Selin.
17-9-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Tupakoinnin lopettaminen
Tupakoinnista eroon pääseminen vie aikaa ja vaatii ponnisteluja. Tärkeintä on löytää tarpeeksi motivoivat syyt lopettaa ja keinot jatkaa tupakoimattomuutta mahdollisten repsahdusten jälkeen. Toimittajana on Reetta Arvila.
27-8-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Lihava riita vai laiha sopu?
Lihava riita vai laiha sopu? Kesällä on taas tavattu sukulaisia, kaukaisia ja läheisiä - eikä ihan hyvin ole mennyt kotonakaan. Puolison kanssa on yritetty olla paljon yhdessä, vaikka vähintään pikku kränää on jälleen riittänyt melkein mistä tahansa. Pitäisikö sittenkin mieluummin vaieta kuin puhua, kun on tilanne päällä ja laiha sopu tarjolla lähi-ihmisen kanssa? Studiossa keskustelemassa on viestintäkouluttaja, psykodraamaohjaaja Tarja Tammelin. Toimittajana Jukka Arvassalo.
20-8-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Elämänmenoa koiraperheessä
Suomessa arvioidaan olevan noin 600 000 koiraa. Kuka tahansa voi ottaa turren lemmikikseen ja millaisen vain mieli tekee. Mutta kuka perheessä opettaa koiran tavoille? Pystyykö koiran koulutukseen jokainen kaduntallaaja? Nelijalkaisten perheenjäsenten riemuista ja rajoituksista keskustellaan toimittaja Ada Pykäläniemen johdolla.
6-8-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Elämänmenoa kahvilla
Suomalaisille maistuu kahvi ja kahvinjuonti on kiistaton osa suomalaista kulttuuria. Osallistu hyväntuulen kahvihetkeen kysymyksin ja kommentein. Kerro missä tilanteessa kahvi maistuu parhaimmalta ja milloin muistat juoneesi ensimmäisen kahvikupposesi? Millaista on hyvä kahvi? Kahvia studiossa makustelevat Pauligin päämaistelija Marja Touri sekä kahviristiretkeilijä, vuoden baristamestari Kalle Freese. Toimittajana Reetta Arvila.
24-7-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Elämänmenoa kahvilla
Mikä on kahvin menestyksen salaisuus? Miksi juuri Suomi on maailman suurin kahvinkuluttujamaa? Tokihan kahvi koukuttaa, mutta syitä on varmasti muitakin kuin kofeiinin tarve. Kahvia studiossa makustelevat Pauligin päämaistelija Marja Touri sekä kahviristiretkeilijä, vuoden baristamestari Kalle Freese. Toimittajana Reetta Arvila.
23-7-2013 • 44 minuten, 45 seconden
Elämänmenoa: hajuton huussi
Miksi huussi ei voisi olla raikas ja viihtyisä? Tarjolla tuoreinta tietoa käytännöllisistä ja ekologisista käymälöistä. Studiossa neuvoja antavat puheenjohtaja Mia O´Neill Käymäläseura Huussista ja jätevesihuollon asiantuntija Erkki Santala. Toimittajana Minna Korhonen.
9-7-2013 • 54 minuten
Elämänmenoa: Mitä teet kesällä?
"Mitä teet kesällä?" - asiantuntijat vastaavat ja keskustelevat ihmisten talvenjälkeisistä rentoutumisyrityksistä sekä työn ja vapaa-ajan suhteista. Puheeksi nousevat lomaodotukset ja yleensä lämpimimmän vuodenajan merkitykset koko elämämme kierrossa. Sitä paitsi useille kansalaisille "kesäloma" on oikeastaan tuntematon käsite. Parin kolmen kuukauden riemuja miettivät vapaa-aikatutkija Anu-Hanna Anttila sekä työterveyteen ja mielen hyvinvointiin perehtynyt lääkäri Leif Lindberg. Kesäiltaa isännöi toimittaja Jukka Arvassalo.
25-6-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Pienet hyvät teot
Studiossa Social Beat - Inhimillisyyden iskujoukkojen perustaja Kirsti Tuominen ja Hyvä Päivä- kansalaistapahtuman käynnistäjä Eve Mantu. Toimittaja Minna Korhonen.
11-6-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Elämänmenoa kasvimaalla
Viljely kiinnostaa nyt kovasti ja itse kasvatettu syötävä on sitä paljon peräänkuulutettua lähiruokaa. Pientä kasvimaata voi pitää vaikka ikkunanlaudalla tai parvekkeella ja viljelylaatikko mahtuu jo pieneenkin rivitalon pihaan. Minkälaiset tuulet puhaltavat nyt kasvimaalla? Lähetyksessä Hyötykasviyhdistyksen kasvimaalta Helsingin Annalasta ovat asiantuntijana toiminnanjohtaja Anu Ranta ja toimittajina Jaana Selin ja Minna Korhonen.
28-5-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Lasten liikalihavuus
On arvioitu, että jopa viidennes lapsista ja nuorista on ylipainoisia ja että ylipainoisten määrä on kolminkertaistunut 30 vuoden aikana. Lasten liikalihavuudesta ovat keskustelemassa lastenlääkäri Marja-Terttu Saha ja Valtakunnallisesta liikunta- ja urheiluorganisaatio Valosta Jukka Karvinen. Toimittajana Reetta Arvila.
14-5-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Elämänmenoa punkkilandiassa
Elämänmenossa puhutaan punkeista ja niiden aiheuttamista taudeista. Kuuntelijoiden kysymyksiin on vastaamassa terveystieteen tohtori, punkkitauteja jo 20 vuotta tutkinut Soile Juvonen Turusta. Punkkien levinneisyydestä saadaan tuoretta tietoa Kainuun suunnalla työskentelevältä hyönteistutkija Reima Leinoselta. Ohjelman toimittaa Ari Meriläinen.
7-5-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Voimaa ja toivoa leskelle
"Puolison kuolema oli kuin hyppy tuntemattomaan, siinä katosi yhteinen tulevaisuutemme, ja shokissa yritin järjestää hautajaisia", kertoo vaimonsa menettänyt mies. Kumppanin kuolema tuo eteen paljon hoidettavia asioita, ennenkokemattomia tunteita ja suuren määrän kysymyksiä. Ohjelmassa etsitään voimaa ja toivoa leskelle. Vieraina ovat nuorena leskeksi jäänyt Ulla Mäkelä ja sururyhmien vetäjä Jukka-Pekka Virtanen. Toimittajana Jaana Selin.
23-4-2013 • 54 minuten
Elämänmenoa: Sossun luukulla
Radio Suomen teemailloissa tapaat maan parhaat asiantuntijat.
9-4-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: mummo pankissa
Miten ikäihmiset selviävät pankkiasioidensa hoidosta, kun pankkikonttorien palveluja supistetaan, palvelumaksut ovat huimia ja kaikille suositellaan sähköisiä palveluja. Lähetyksessä haetaan keinoja pankkiasioiden hoitoon ja kysymyksiin vastaamassa ovat Hennariikka Intosalmi Vanhustyön keskusliitosta sekä Leena Hinkkanen Etelä-Karjalan Osuuspankista. Toimittajana Jaana Selin.
26-3-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Autovero puhuttaa
Vieraina lähetyksessä Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen ja Eduskunnan verojaoston puheenjohtaja Sampsa Kataja. Toimittajana Ari Meriläinen.
12-3-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Aikuisten unikoulu
Miten saada unen päästä kiinni? Asiantuntijana uniterapeutti Susan Pihl. Toimittajana Minna Korhonen.
26-2-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Laskiaisena
Mitä laskiainen voi parhaimmillaan olla ja antaa, muutakin kuin pitkiä pellavia. Miten talvesta ja lumesta voi laskiaisena nauttia parhaiten? Vieraana pulkkamäessä on Suomen Ladun lasten ja nuorten toiminnan päällikkö Nina Räike. Toimittajina Ari Meriläinen ja Reetta Arvila
12-2-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Elämänmenoa internetissä
Ohjelmassa puhutaan yksityistietojen levittämisestä internetissä. Kun Facebook löi läpi, moni oli kinkkisen paikan edessä. Oman kuvan ja nimen laittaminen internettiin epäilytti ja mietitytti. Oletko sinä kenties löytänyt valokuvasi yllättävästä yhteydestä? Keskustelemassa ovat sosiaalisen median konsultti ja bloggaaja Katleena Kortesuo sekä Aalto-yliopiston teknologiaoikeuden opettaja ja tutkija Ville Oksanen. Toimittajana Reetta Arvila.
29-1-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Rankan paikan huumori
Sopiiko kuoleman edessä vitsailla? Elämänmenoa-kontaktilähetyksessä puhutaan mustan huumorin auttavasta voimasta tilanteissa, joissa ihminen on ahdingossa väkivaltatekojen, luonnonkatastrofien tai läheisten kuoleman vuoksi. Vieraana on Helena Ranta, oikeushammaslääkäri, joka on ollut tunnistamassa mm. Estonian onnettomuudessa hukkuneita, Kaakkois-Aasian tsunamin uhreja sekä useiden aseellisten konfliktien uhreja. Toimittajina Ada Pykäläniemi ja Paula Jokimies.
22-1-2013 • 53 minuten, 59 seconden
Elämänmenoa: Elämänmenoa työyhteisöissä
Miten luodaan hyvä työilmapiiri? Työelämän asiantuntijana Timo Lampikoski. Toimittajana Minna Korhonen. Keskustelua käydään myös osoitteessa blogit.yle.fi/elamanmenoa