Kansalaiset tuovat jälleen monenlaisia ehdotuksia Kansanradion piknik-pöytään, rauhanturvaamiseenkin liittyviä. Ohjelmassa on myös Radio Suomen syyskuun risteilyltä kerättyjä kommentteja, eräs nuori tuo esiin nykypäivän äitiyden sitovuuden. Jakson lopussa kuullaan resepti ystävyyteen.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
Kuuntelijoiden juttupaikka - tosikoille ja veitikoille. yle.fi/kansanradio
18/10/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Toivottavasti Suomi ei liity Natoon
Kansanradio on jo 45 vuotias, ja siksi tällä viikolla kuulemme muutaman puhelun myös menneisyydestä. Ja tietysti sen paljon toivotun vanhan tunnusmusiikin! Emme kuitenkaan pysyvästi eiliseen jää, luvassa totta kai myös viimeisen viikon aikana tulleita kommentteja. Aina lehtipuhaltimista digilaitteiden hankaluuteen.
Mutta mikä laulu alkaa että Sing sing saanaa elikuli paanaa...?
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen.
11/10/2024 • 0 minutos, 0 segundos
"Että Ruotsista asti tullaan töhrimään Suomea"
Elokapinan saa tämän viikon Kansanradiossa täyslaidallisen. Tosin mahtuu joukkoon yksi eduskuntatalon maalaamista puolustavakin. Hoitavatko robotit tulevaisuudessa mummoja? Miksi rikolliset voivat mennä oikeuden eteen huppu päässä? Ja saako kohta kippurahäntää ruokakaupasta?
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen.
4/10/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Hakkarainen ja Mieto Olympiakomitean johtoon
Monenlaiset valtaan liittyvät asiat puhuttavat Kansanradiossa. Urheilujohtajapeli saa uudet mielenkiintoiset nimet, kun Teuvo Hakkaraista ja Juha Mietoa ehdotetaan. Neuvostoliitossa oli paljon asioita, joista Suomi voisi nykyään ottaa oppia. Lisäksi kaivataan kontinkielisiä uutisia!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
Kuuntelijoiden juttupaikka - tosikoille ja veitikoille. yle.fi/kansanradio
27/9/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Miehet ovat rumia! Siis shortseissa.
Tällä kertaa Kansanradiossa ei anneta muotivinkkejä vaan muotikäsky. Lisäksi harmittaa hukkaan heitetyt omenat ja rahan tuhlaaminen huippu-urheiluun. Kritiikkiä puolestaan saa Tampereen taksi ja ihan koko maan teiden ylläpito
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
Kuuntelijoiden juttupaikka - tosikoille ja veitikoille. yle.fi/kansanradio
20/9/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Orpolla ja Purralla nenä kasvaa kuin Pinokkiolla
Hallituksen toiminta saa kylmää kyytiä Kansanradiossa. Junailu herättää taas ajatuksia, nuoriso on siellä aivan päissään. Naapurisopu on kerrostalossa koetuksella, kyllä yölläkin pitää saada pestä pyykkiä. Ja älkää potkiko sieniä!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
Kuuntelijoiden juttupaikka - tosikoille ja veitikoille. yle.fi/kansanradio
13/9/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Ovatko sakot laillisia?
Kansanradiossa ottaa tällä viikolla pattiin. Esimerkiksi valkohäntäpeurat, suurten leipomoiden ahneus ja urheilun tukeminen verovaroin. Ja pitääkö olla maailman vahvin mies, että saa kaupan ovet auki?
Toimittajana Lasse Olkinuora
.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen.
6/9/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Miesten käsilaukut ovat syy syntyvyyden laskuun
Syntyvyys puhuttaa Kansanradiossa useammassa puheenvuorossa. Ohjelmassa kuullaan myös monta ajatusta raakuista, miksi ihmeessä niitä tuetaan, mutta eläkeläisille ei löydy rahaa. Ja eräälle soittajalle tasaiset tiet tuovat mielenrauhaa.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
Kuuntelijoiden juttupaikka - tosikoille ja veitikoille. yle.fi/kansanradio
30/8/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Tunnin juna on hölmön tölväys
On tässä tärkeämpiäkin asioita pohdittavana, kuin jokin länsirata. Esimerkiksi miksi Suomen syntyvyys on niin alhainen. Ja miten nuorille saadaan lisää töitä.
Lisäksi tämän viikon Kansanradiossa ärsyttää koirista ärsyyntyvät ihmiset. Kuten myös televisiosta kuuluvat ylimääräiset äänet. Ja onko niin, että ensimmäistä kertaa Kansanradion historiassa kuullaan Jimi Hendrixiä.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
Kuuntelijoiden juttupaikka - tosikoille ja veitikoille. yle.fi/kansanradio
23/8/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Köyhällä ei ole kohta varaa kuollakaan!
Tällä kertaa Kansanradiossa puhutaan valtion budjettivalmistelusta. Erään soittajan mielestä Ukraina on jo melkein kirosana. Suomen heikko tulos olympialaisissa herätti voimakkaan mielipiteen; urheilujohtajien pallia pitäisi heiluttaa. Ja ylistys kesäkeitolle, muistakaa suurustaa se!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
Kuuntelijoiden juttupaikka - tosikoille ja veitikoille. yle.fi/kansanradio
16/8/2024 • 0 minutos
Kultaa tulisi, jos urheilijoita ei haastateltaisi ennen kisaa
Kansanradiossa pohditaan tällä kertaa olympialaisiin liittyviä asioita. Runsas kisatarjonta aiheuttaa eräälle kuuntelijalle olon kuin “löysässä hirressä roikkuisi”. Eduskuntatyöskentelyyn tuli villi ehdotus, kännykkäkielto istuntosaliin.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
9/8/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Olympialaiset on kuin katsoisi pornoa radiosta
Urheilu pois radiosta ja lapset pois takapihoilta metelöimästä. Lisäksi tämän viikon Kansanradiossa paljastetaan, että suomalaiset eivät ole rehellisiä ja mitaleja on turha odottaa. Televisiosta ei tule mitään katsomisen arvoista ja tupakoitsijoita kuulemma syrjitään ihan liikaa.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen.
Lisätietoa yle.fi/kansanradio
2/8/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Viagralla talous nousuun
Vaikeat ajat vaativat erikoisia ratkaisuja. Talousasioiden lisäksi Kansanradiossa puhutaan itsekkäistä pyöräilijöistä ja mustikanpoimijoista. Lisäksi kuullaan, että ketä voidaan syyttää suomalaisurheilijoiden suorituksista. Ja mihin on kadonnut hyvä asiakaspalvelu ja miksi kaikki liikenneonnettomuudet tapahtuvat liittymissä?
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla sunnuntaisin kello 12.30-15.30.
26/7/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Suomen kylät palkatkaa nuoret kesätöihin
Tämän kerran Kansanradiossa puhuttaa jälleen nuoriin liittyvät asiat. Liikenteessä autoilijat saavat kiitosta ja eräs ehdottaa myös tienkäyttömaksua. Niin ja Heikki Hietamiestä kaivataan takaisin Tangomarkkinoille juontamaan!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
19/7/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Työttömät keräämään marjoja!
Kansanradiossa puhutaan tällä kertaa paljon marjoista. Lisäksi ruoka on myös teemana. Ihmisten pitäisi ymmärtää, että makaroni ei ole ruokaa. Niin ja yhden soittajan mukaan Amerikasta ei ole tullut mitään hyvää Suomeen. Kertoopa vielä eräs kansalainen ukkomiesten olevan pahimpia saalistajia.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
12/7/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Tekohampaiden kunnianpalautus!
Käytä tekohampaita, niin säästät aikaa ja rahaa. Jälkimmäistä tarvitaankin, kun kaikki hinnat nousevat koko ajan. Lisäksi Kansanradiossa toivotaan enemmän positiivisia uutisia, vastustetaan ihan kaikkea ja toivotaan että Kymenlaaksolaiset oppisivat käyttämään vilkkua.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen.
5/7/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Naiset, opettakaa miehetkin urheilemaan
Televisiosta tulee liikaa murheilua ja Kansanradiossa puhutaan liian vähän Venäjästä. Savolaiset voisivat palauttaa Honkaharjun tanssilavan ja päättäjät kuolemantuomion.
Pitäisikö herneet myydä litroissa vai grammoissa? No, samaa mieltä olemme siitä, että kaikki pitää lakritsijäätelöstä.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen
28/6/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Orpo ja Purra tervetuloa vapaaehtoistöihin!
Kansanradion asialistalla on tarjolla jälleen runsas kattaus, politiikan aiheiden lisäksi mukana paljon muutakin. Liikenteestä puhutaan laajasti, ehdotetaan esimerkiksi promillerajan poistoa ja sähköpotkulautojen vuokraamisen lopettamista. Nuori kuuntelija vaatii lisää kauppa-autoja!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
21/6/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Onko Elokapina terroristijärjestö?
Liikenteessä häiritsee vaalimainokset ja mielenosoittajat. Radiossa puolestaan laulut joissa kiroillaan. Mutta hyttyset lakkaavat häiritsemästä välittömästi, kun kuuntelet tämänkertaisen Kansanradion.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen.
14/6/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Vessamaksu on hädänalaisten hyväksikäyttöä
Tällä kertaa Kansanradiossa tarjoillaan kierrätystavaraa, kun ääneen pääsevät aiemmin kuullut puhelut, mutta uudessa järjestyksessä tietenkin. Kesäiseen tapaan ollaan paljon luonnon keskellä, nusautteluakin saattaa olla luvassa. Kansalaiset ovat myös vahvasti musiikillisten asioiden äärellä. Olisko jo nyt aika uudelle Suvivirrelle ja miksi iskelmissä on aina ikävä jonnekin. Nuorten suosiman nenärenkaan alkuperäinen käyttötarkoituskin selviää.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
7/6/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Miksi Suomessa on niin paljon lihavia?
Suomessa tuntuu olevan enemmän vyötärölihavuutta, kun vertaa vaikkapa Italiaan. Mistä moinen? Lisäksi tämän viikon Kansanradiossa muistutetaan, että Orpo ja Purra eivät ole kaikkien lasten vanhempia. Oluen prosenttipitoisuuden nostaminen ehkäisee selkävaurioita. Ja voikukka ehkäisee ihan kaikkea ikävää.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen.
31/5/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Vankilassa on paremmat olot kuin vanhuksilla
Kansanradiossa kuullaan mielenkiintoinen ehdotus parempaan vanhustenhoitoon. Tämän lisäksi kuullaan monia muitakin aiheita. Eräs soittaja ihmettelee, miksi taksikuskit kuljettavat kaljaa. Ja toinen kansalainen on kovin tyytyväinen sairaalan monipuoliseen ruokaan.
Lisäksi “rauhankyyhkyjen” katoaminen huolestuttaa!
Toimittajana Lauri Koivisto ja mukana on myös Jenna Bågeberg.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
24/5/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Vilauttelu sallittu kaikille
Ei ole reilua jos vaan naiset saavat vilautella. Jos Euroviisuissa joskus näytetään liikaa, niin pesäpallossa näytetään nykyään liian vähän. Sairaalaruokaa ei kehtaa tarjota koirallekaan, kansansävelmien uusia versioita ei pitäisi tehdä, äitiyspakkauksen uusi väritys on huonoin mahdollinen ja suomalaiset valittavat aivan liikaa kaikesta.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja paikalla kolmen tunnin ajan heti ohjelman jälkeen.
Toimittajana Lasse Olkinuora
17/5/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Ladon ovet auki ja lapsia tekemään!
Kansanradiossa kuullaan takuuvarma keino syntyvyyden nostamiseksi. Kunhan vaan ei sitten kasvateta liian nirsoja lapsia. Lisäksi ehdotetaan haistattelupuoluetta ja kysellään kadonneiden tanssiravintoloiden perään. Lintujakin imitoidaan, onhan sentään kevät.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
Toimittajana Lasse Olkinuora.
10/5/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Saako pöljäilystä sairauslomaa?
Kansanradiossa puhuttaa ajankohtainen ampumistapaus. Erään soittajan toiveena on, että kiusaamisesta tulisi sakottaa. Kerrostaloasukas on kiinnittänyt huomiota parvekekaiteiden likaisuuteen. Villi ehdotus kansalaiselta: lisää käärmeitä ja karhuja Helsinkiin!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
3/5/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Pyykkipojat sukupuolineutraaleiksi!
Kansanradion tämänkertaisessa jaksossa käsitellään muutenkin vaatetusta. Kuulemme myös säähän liittyviä puheenvuoroja. Erästä soittajaa kenkuttaa kovasti, miksi ilmat vaihtelevat ja toinen kansalainen on keksinyt aurinkopaneeleille hyvän paikan. Huumoria kaivataan lisää radioon ja vieläpä Kansanradion soittajien toteuttamana.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
26/4/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Myydään Ahvenanmaa Ruotsille
Kansanradiolaiset tarjoilevat tällä viikolla vaihtoehtoisia leikkauskohteita. Miksi televisiossa puhutaan toisten päälle ja miksi naislaulajat vinkuvat kuin siat? Ja onko Alko avain valtionvelan kuittaamiseen.
19/4/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Varoitus: käytetty ehkäisyväline voi olla liukas
Kansalaiset ovat huolissaan, mitä luonnosta löytyy näin keväisin. Erityisesti kismittävät maatumattomat tupakantumpit ja ehkäisyvälineet. Lisäksi ohjelmassa ollaan taas perustamassa uutta puoluetta: Maalaisjärki kunniaan!
Ja ihmetellään vielä, kuinka epäselvää voikaan olla kurkkupurkin teksti.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
12/4/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Aseet lukkojen taakse!
Koulujen turvallisuutta voidaan parantaa puuttumalla kiusaamiseen. Viikon ehdottomasti puhutuimman aiheen lisäksi Kansanradiossa toivotaan myös työttömien ääntä kuuluviin ja varoitetaan liikenteeseen palaavista pyöräilijöistä. Lisäksi ihmetellään, miksi ihmiset käyttävät nastarenkaita ja miksei Tapani Kansa pääse Puoli seiskaan?
Toimittajana Lasse Olkinuora.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. Ihmisvastaaja paikalla sunnuntaisin klo 12.30-15.30
WhatsApp 044 55 154 64
5/4/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Ihmisten kannattaisi virpoa enemmän!
Kansanradiossa on tämän nuorten pääsiäistoiveen lisäksi mukana monia muitakin aiheita. Eräs toivoi kaikkien huumeiden vapauttamista ja toinen kaipaa pankkeihin käyttöhuoneita. Onnistuiko se korkkiuudistus kuitenkaan, ainakin yksi kuulija on saanut siitä tarpeekseen. Miten ihmeessä korppi ja pöllö mahtuvat radiovastaanottimeen, ihmettelee eräs kissa!
Kansanradio toivottaa hyvää pääsiäisen aikaa!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
29/3/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Mirrin silittäminen tuo hyvän mielen
Kansanedustajat tehkää työnne! Maidot viinikauppoihin! Laittakaa ne sumuvalot päälle!
Kansanradiossa on taas monta pulssia nostattavaa aihetta, vaan onneksi tämän kertaisessa jaksossa myös neuvotaan paras keino rauhoittumiseen.
22/3/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Kansalaiset tarkkailemaan toisiaan liikenteessä
Monipuolisten liikenneaiheiden lisäksi jaksossa kommentoidaan myös lakkoja. Eräs soittaja kertoo ammattiliittojen syövän omaa jalkaansa lakoilla. Nykykoululaisten ei pitäisi valittaa ruuasta, ennen vain läväytettiin jotain lautaselle ja kylkeen ehkä puolukkahilloa tai porkkana-ananasraastetta. Lisäksi kaivataan pesukoneita, jotka eivät läähätä!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
16/3/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Kyllä miehilläkin menee löröä housuun!
Miksi mainoksissa vain naisilla on pidätysvaikeuksia? Voisiko Olkiluoto 3:n laittaa huoltotauolle kesällä? Ja miksi vanhukset eivät osaa käyttäytyä uimahalleissa.
Lisäksi tämänkertaisessa Kansanradiossa ikävöidään entisajan maaseudun ja kodinhoitajien perään. Kaupustelijoita puolestaan ei ikävöi kukaan.
Toimittajana Lasse Olkinuora
9/3/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Kesälomarahaa eläkeläisille
Kansanradiossa puhutaan tälläkin kertaa ikäihmisten asioista, mutta ääneen pääsee myös 10-vuotias kansalainen painavalla asialla. Luvassa on useampia vinkkejä talveen liittyen sekä liukkaille jalkakäytäville että myös jäätyneisiin putkiin. Ohjelmassa on myös raportti nukkuvien puolueen puheenjohtajan luota.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
2/3/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Kahvitarjoukset ovat syrjiviä!
Keskustanuoret hävetkää! Ja kauppiaat myös, kun ei saa tarjouskahvia ilman kallista puhelinta. Vanhemmille ehdotetaan kasvatusvalmennusta ja runot halutaan tankamuotoon.
24/2/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Lähteekö tuleva presidentti munkkipalkalla maalaamaan tienviivoja?
Kansanradiossa käsitellään liikenneasioiden lisäksi taas monia muitakin aiheita. Sote-teemasta kuullaan useita näkemyksiä. Hyvinvointialueille ehdotetaan työntekijöiksi ennustajia.
Jaksossa kuullaan vahvoja kannanottoja: Ay-liike ei kaipaa vässyköitä! Ajankohtaisia lakkoja käsitellään myös eläinmaailman kautta - kettujen ja kanojen muodossa.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
17/2/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Presidenttipeliä vai taskubiljardia
Mitä mysteerejä presidenttiehdokkaiden taskut pitävät sisällään? Muun muassa tähän toivotaan vastausta tämänkertaisessa Kansanradiossa. Lisäksi menneen viikon aikana on ihmetyttänyt hiihtäjien kylmä suhtautuminen koiriin ja hallituksen kylmäsydäminen politiikka. Mutta miksi kaikki kiva aina kielletään?
Toimittajana Lasse Olkinuora
10/2/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Tehdään mäkihypystä uusi kouluaine!
Kansanradiossa opetussuunnitelman uudistuksen lisäksi nuoriso saa eläköön huudon. Ylistyksen kohteet itse kritisoivat talvista lajia.
Olethan sinä varautunut seuraavaan vaali-iltaan hyvillä eväillä? Saamme myös kuulla yllättävän äänestämiseen liittyvän ehdotuksen, joka voisi tuoda helpotusta kuntien talouteen.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
3/2/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Punaista lihaa sen olla pitää, eikä mitään kauraa!
Punaista lihaa sen olla pitää, eikä mitään kauraa! Mikä on suomalaiselle sopivin ruokavalio ja milloin sitä halpaa sähköä saadaan?
Vastaukset mm. näihin kysymyksiin kuullaan tämänkertaisessa Kansanradiossa. Lisäksi varoitellaan tuotteiden hamstraamisesta ennen lakkoa, toivotaan kevyempää kaasujalkaa keski-ikäisille miehille ja ihmetellään vessakieltoa.
28/1/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Järjestetään presidentin puolisoille omat vaalit
Kansanradiossa on ajankohtaisten vaaliteemojen lisäksi esillä sähkönhinta, itäraja ja sote. Ratkaisuksi ehdotetaan kaikkien sairaaloiden lakkauttamista ja siirtymistä takaisin saunaan. “Kuka helkkari menee yöllä kauppaan?” jaksossa kysellään ja toinen kansalainen toteaa, että kai se on köyhien pakko mennä myymään itteensä!
Loppukaneetiksi vielä: Ihanaa Jumala on sittenkin olemassa - tässä jaksossa myös Väyrynen ja Kekkonen!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
20/1/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Jalat levälleen kotona eikä hyppyrimäessä
Mäkihypyn lisäksi Kansanradiossa kuullaan, että minne tulee jääkausi ja minne menee kasvihuoneilmiö. Sähkön hinta hirvittää ja takkaan sopivia kattiloita kaivataan. Omaisille toivotaan sururauhaa, Popedalle puolestaan työrauhaa.
Toimittajana Lasse Olkinuora
13/1/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Tarvitseeko Suomi ollenkaan presidenttiä?
Kansanradiossa puhutaan paljon ajankohtaisista vaaleista. Kantaa otetaan muun muassa presidentille tärkeisiin ominaisuuksiin ja hänelle maksettavaan palkkioon. Lisäksi ehdotetaan äänestysoikeuden poistamista kaikilta alle viiskymppisiltä.
Tulevien vaalien lisäksi mennyt vuodenvaihde puhuttaa. On kaksi tapaa juhlia uuttavuotta, oikea ja väärä - Kansanradiossa kuullaan ne kummatkin. Myös susikeskustelu ottaa kierroksia.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
6/1/2024 • 0 minutos, 0 segundos
Kai sitä nyt saa mielipiteensä sanoa!
No todellakin saa. Sitä varten Kansanradio on. Tällä kertaa kuuntelijoita puhuttavat "paskalaki", tuloerot ja suomalaisten sinisilmäisyys. Digitalisaatio harmittaa siinä missä pissassa seisominenkin. Ääneen pääsee myös vanhan Neuvostoliiton kannattaja. Ja kuka pussasi peipin petiruumaan?
30/12/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Viisaus ei asu vanhoissa naisissa!
Kansanradiossa kyseenalaistetaan vanhat sanonnat, varsinkin lumenaurauksen osalta. Samaan aihepiiriin saadaan Porista Pirkon vinkki: silikonia kolaan, eikä lumi tartu!
Pisa-tulokset ja lastenkasvatus puhuttavat. Säännöt pitää olla, mutta ei kuria, kertoo kokenut kasvattaja. Uusavuttomia opastetaan keittiöpuuhissa: lusikat pois uunista lusikkaleipiä leipoessa.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion puhelinvastaaja on joulutauolla ti 19.12. klo 12 - ti 26.12. klo 12.
Seuraava uusi Kansanradion jakso ilmestyy la 30.12. klo 21 Yle Areenassa ja se kuullaan ensimmäisen kerran radiossa su 31.12. klo 12.08.
16/12/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Käyttäkää miehet naisten sukkahousuja
Vanhat miehet osaavat yllättää: sukkahousut sopivat myös miehille ja sähköinen media on nykyaikaa, paperiset sanomalehdet epäekologisuuden huippu. Ja mikä ihme se on, että vessanpönttöön pitää tunkea sinne kuulumattomia asioita? Sitä varten on keksitty roskakorit. Nälkäisten lasten vanhemmille ehdotetaan keittokurssia ja tiesitkö, että tuore kala on parasta kuolemanjäykkänä.
10/12/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Muutetaan kaikki suomalaiset Dubaihin
Kansanradiolaiset seuraavat itärajan tilannetta herkeämättä ja ideoivat aiheesta monenlaisia jatkotoimenpiteitä. Vessaetiketti nousee jälleen kerran esille ja kalsareihin kaivataan halkiot takaisin. Hetkinen hiljaa hengittämättä - mihin on kadonnut tuore kala kaupoista?
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
2/12/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Sota niinkuttelua vastaan
Nyt pannaan niinkuttelu-keskustelu pakettiin ja sitten siirrytään eteen päin. Meillä on ratkaistavana sellaisia ongelmia kuin ikärasismi, kuka maksaa eläkkeet ja koska se Lauri Markkanen on kerennyt Utahin ostamaan. Uutisiin toivotaan enemmän uutisia ja vähemmän arvoituksia. Merisään yhteyteen puolestaan sähkön hintaseurantaa.
25/11/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Meidän kaikkien kohtalona on ennen pitkää olla kansanradiolaisia
Kansanradion tosikoille ja veitikoille ei kannata irvailla, sillä pian huomaat olevasi samassa joukossa itsekin. Näin toteaa Kansanradio-neitsyytensä menettänyt ensikertalainen. Lisäksi ohjelmassa ehdotetaan poroille heijastimia ja ihmetellään kuka hitto katsoo saunassa televisiota. Framille nostetaan myös yön yli nukkuneet munkit.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
18/11/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kilkuttimet pois televisiosta!
Ei televisiossa pitäisi ihan kaikkea näyttää. Terveiset sille yhdelle volkkarikuskille. Ja järjestetäänkö koirille oikeasti elokuvanäytöksiä?
Lisäksi Kansanradiossa pohditaan, että kuka maksaa kenenkin eläkkeen ja onko Suomi hyvinvointivaltio.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
11/11/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kaikki suomalaiset psykologille!
Monenlaisten sote-teemojen lisäksi ohjelmassa ehdotetaan laivastovierailuihin tunnusmusiikkia ja vaihtoehtoa ulosottovelkojen perintään. Jaksossa kansa löytää myös televisio-ohjelmiin monenlaista kehitettävää. Eräs kuulija paljastaa asioiko hän pankissa omalla vai mafian asialla. Ja maailman hauskinta miestä ehdotetaan presidentiksi!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
4/11/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Opettajia ei helvetti vieköön nimitellä!
Kansanradiossa jaetaan käyttäytymisohjeita nuorille ja aikuisille. Miten puhutaan opettajalle ja miten käyttäydytään vessassa. Harmitusta aiheuttaa mummon markoista luopuminen, unohtuneet sotakorvaukset ja miesten leveä haara-asento. Kiitoksiakin annetaan, enemmän ja vähemmän tosissaan.
Toimittajana Lasse Olkinuora
28/10/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Varoitus: Ohjelma saattaa sisältää pieniä määriä karvoja
Elintarvikehygienian lisäksi kansanradiolaisia pohdituttaa, että koska se parempi maailma oikein alkaa? Odotellessa voi testata vaikkapa kuulijoiden vinkkejä tinnitukseen ja ummetukseen. Huumorintajuttomuuskin on vakava vaiva, mutta siihen ei onneksi kuole.
Jaksossa myös Posti saa historialliset kiitokset.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
21/10/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Elämä on kovaa ja ilman kovaa ei ole elämää
Kansanradiossa löydetään syy matalaan syntyvyyteen. Lisäksi laitetaan nuorisohuligaanit kuriin ja hanhet töihin. Ääneen pääsee myös nasta muumio. Entä kuka meni Satun kanssa saunaan?
Juontajana Lasse Olkinuora
14/10/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kielletäänkö savuttomassa Suomessa grillaaminen?
Kansanradiossa pohditaan savuttomuuden määritelmää ja ihmetellään jätkäjengien kurittomuutta. Ehdotetaan myös petoeläinten tuomista kaupunkien keskustoihin, niin nähdään miten kivoja kavereita ne ovat!
Porsastelevat vuokralaiset varokaa - teitä tarkkaillaan. Eduskuntaan pitäisi saada unisex-vessat vai onko sittenkin vaipat kansanedustajille parempi ratkaisu.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
7/10/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Miksei vanhoille puhuta normaalisti?
Tämän kysymyksen lisäksi Kansanradiossa ihmetellään postin hidasta kulkua, eikä aivan syyttä. Ilon aiheita ovat shortsikelien loppuminen ja maalla asuminen - siitä saa luvan kanssa olla onnellinen! Niin ja yksi kuulija todistaa kaiken olevan niin karmeeta nykyään tietokoneaikana.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
30/9/2023 • 0 minutos, 0 segundos
TUR-VAL-LI-SUUS-VÄ-LI
Kansanradiossa laitetaan tällä kertaa valtion talous kuntoon. Lisäksi ihmetellään nykyajan vanhempia ja kadehditaan koirien ruokavaliota.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
23/9/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Laittakaa ne hampaat suuhun, kun soitatte Kansanradioon!
Selkeän artikuloinnin lisäksi kansanradiolaiset toivovat kanssasoittajilta vähemmän roisia kieltä, mm pillurallille etsitään vastinetta. Ohjelmassa esittäytyy myös naispuolinen Mauno Voutilainen, joka pyytää vetoapua ongelmaansa siltä aidolta Maunolta. Ja selkeä viesti on tässäkin: Lääkkeet pysyköön apteekeissa ja kännykkäparkki eduskuntaan!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion ihmisvastaaja numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
16/9/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Valitsetko Jeesuksen vai Kansanradion?
Kansanradiossa ollaan tällä kertaa todella ison päätöksen edessä. Lisäksi Perseentervaajille ja Nokankoputtajille toivotaan vastikkeellista puoluetukea. Ja pitäisiköhän kaikki moottoriurheilu lopettaa ihan kokonaan? Ohjelman juontaa Lasse Olkinuora.
9/9/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Nusauttelua mättäällä ja muita metsäharrastuksia
Jaksossa seikkaillaan metsässä monipuolisesti ja halutaan perustaa uusi puolue. Kansalaisia rassaavat myös itsekkäät naapurit. Kaupassakin on käyty ja siellä havaittu kyseenalaisia käytäntöjä: kaikkia alennuksia ei saa ilman älypuhelinta ja nuuska pitää ostaa kassalla sokkona! Muovipussipanttiakin ehdotetaan.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Kansanradion livepäivystys numerossa 0800 154 64 heti ohjelman jälkeen sunnuntaisin klo 12.30 - 15.30.
3/9/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Jos ei ole verenpainetta, niin olet kuollut!
Ohjelmassa on luvassa sairaanhoidollisten asioiden lisäksi puheenvuoroja nuorisosta ja sähköstä.
Myös grillaaminen herättää kuumia tunteita. Lisäksi muistutetaan, että kaveria ei jätetä - ei myöskään koirakaveria! Ja kerrotaanpa kansanradiolaisten käyttöön myös kaksi hyvää kirosanaa.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
27/8/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Heavy- festarit Hanhikiven työmaalle!
Kulttuuri-innovaation lisäksi ohjelmassa lähetetään kipakoita terveisiä kapakoille ja RKP:lle.
Lisäksi jaksossa kuullaan runo jäniksestä ja kerrotaan mikä on pyhä lehmä Suomessa.
Ja selviää kauanko hyvän kiljun tekeminen kestää.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
20/8/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kun karhu värkit näki
Millä ruuminosaa pitää näyttää lähestyvälle karhulle? Minne päin sijoitetaan Naton tukikohta? Ja miksei sääuutiset ole positiivisempia?
Kun Kansanradio pistää Suomen asiat ojennukseen, niin se on jämpti.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita: 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
13/8/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Pisuaari joka parvekkeelle
Yllättävien keksintöjen lisäksi Kansanradiossa kuullaan puheenvuoroja mm. Suomen nykytilasta, karhuista ja räiskäleistä. Lisäksi kuullaan syy suomen alhaiselle syntyvyydelle.
Toimittajana Lasse Olkinuora
6/8/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Mahtava peräsin ja pulleat purjeet
Rintavalle naiselle ei löydy sopivia vaatteita. Karhulle pitäisi soittaa Säkkijärven polkkaa. Ja voi olla, että turismi on Suomen suurin ongelma lähitulevaisuudessa. Muun muassa tällaisia keskustelunavauksia on luvassa tämänkertaisessa Kansanradiossa.
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800-154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
30/7/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Pulloja, rintaliivejä ja katsomorummuttamista!
Ohjelmassa vaaditaan lakanasettien ennallistamista!
Lisäksi ohjeistetaan kesäkissoista, ehdotetaan Suomelle uutta ulkoministeriä ja myös nettikommentointi saa osansa.
Oletko pohtinut tulevaisuuden tutkimuksen tarpeellisuutta, no joku on sitäkin miettinyt!
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
23/7/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Saako poron palleja enää pureskella?
Menneen viikon aikana on tapahtunut muutakin, kuin Joe Bidenin vierailu. Marjavarkaita on käynyt, nykymusiikin taso harmittanut ja onko se EU:n metkuja, ettei poron palleja saa enää purra
Toimittajana Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
16/7/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Jumalan sijaan katolta putosikin Pekka!
Ohjelmassa selviää ketkä ovat luusereita, siis soittajan mielestä, ja mikä edistää hiustenkasvua sekä ennustetaan hallituksen kestokykyä.
Jaksossa vaaditaan myös miehiä ja naisia samoihin urheilukisoihin sekä pyydetään jättämään nuoret rauhaan.
Toimittajana Lauri Koivisto.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
9/7/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kuinka paljon on v***n paljon?
Tällä viikolla Kansanradiossa kiroillaan asiallisesti ja asiasta. Lisäksi poliitikkojen pallit tutisevat, luonnonsuojelu saa pulssin kohoamaan ja suunnitellaan musiikkia soittava potta.
Toimittajana: Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
2/7/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Naiset ja lapset pois hallituksesta - WHAT?
Tarjolla on positiivisia ja vähän vähemmän positiivisia terveisiä uudelle hallitukselle ja vähän vanhallekin. Toki elämään mahtuu muutakin kuin politiikkaa, esimerkiksi hyviä ystäviä - toivottavasti jokaisella ainakin yksi. Tällä kertaa Kansanradiossa on asiaa myös naisten hiusmuodista ja pohdintaa pitkän iän salaisuudesta.
Toimittajana: Lasse Olkinuora
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai Whatsapp 044 55 154 64
25/6/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Orpopojan valssi ja ikuinen ale-ale-alennusmyynti!
Ohjelmassa vaaditaan tietokoneet kaikille, kehotetaan pitämään lomaa ja varotaan varista kusitauolla. Ääneen pääsee vahvasti myös kylpyhuoneasiat, kun sekä palju että sauna ovat asialistalla. Niin ja kuullaanhan myös resepti onnelliseen elämään!
Toimittajana Lauri Koivisto.
18/6/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Ksylitolia vaan joka paikkaan, mutta voisiko paavi puuttua tilanteeseen?
Ohjelmassa myös korppi keppostelee ja odotellaan Kela-taksia turhaan. Paaviakin kaivataan ja Kekkonen mainitaan. Pesäpallo on vääränvärinen, eikä Frederikillä ole tarpeeksi arvostusta. Lopulta päästään yöllisiin kesätöihin!
Toimittajana Lauri Koivisto.
11/6/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Täsmähoitoa seksilelulla ja kaikille eläville pierumittarit
Jäikö iltapesu väliin? Hyvä! Siitä voi Kansanradion soittajan mukaan olla huomattavaa hyötyä hyttysten torjunnassa. Luvassa on myös levottomia neuvoja levottomiin jalkoihin ja ehdotus valtion kassan kartuttamiseksi – saako pieruvero kannatusta? Entä voisiko kyyhkyt valjastaa ihmisen apureiksi puluveron ja romanssinkin uhalla?
Ohjelman toimittaa Laura Haikala.
4/6/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Elämä on tässä, mutta Käärijän kieli silti ulkona ja emännän pylly paljaana ikkunassa
Kurnuttavat sammakot, metsäpuron kutsuhuuto ja pelkästään nettiä tuijottavat ihmisapinat. Ihmisyyden haasteet, Käärijän kielennäyttö ja emännän pyllymielenosoitus. Prinssi Charlesin korvat, levottomat jalat ja lippalakin petohyönteisten menevä aukko. Koirankakat, käytetyt paristot ja muovipusseista kudotun maton kokonaishinta.Korvat läpivalaisuun,käytetyt paristot ruokakauppaan ja pienet lahoviat tervalla kuntoon. Huonohampaiset treffikumppanit, itsekudottujen muovimattojen hinta ja ylioppilasjuhlien perimmäinen tarkoitus. Polvet ei toimi, silmät ei näe ja silti pitäisi tienata 3000 euroa. Vanhanpiian vero ja epätasa-arvo taksikyytien sekä kulotuksen suhteen. Annikka Saarikko presidentiksi, rikkinäisten farkunpolvien uudelleenpaikkaus ja puolukkaa kahvin sijaan. Voimasana ilman kiroilua, ihan erityinen ristisanatehtävä ja muutama pätevä elämänohje vastavalmistuville.Paimentytön laulu.
Toimittaja Mira Selander.
28/5/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Pertti ja tapaus perunasalaatti: Kansanradion kertomuksia tosielämästä
Vihreät tamineet vilahtelee mutta kansa tykkää, pelastetaan pajut ja pörriäiset, karkotusrobotti valkoposkihanhille ja jalostusidea kyttyrälohille. Taas pidennetään hölmöläisten peittoa, miehet vaan jahkaa ja miksi nuoret naiset haluavat isomman takapuolen? Huumorirahasto hävisi, ennenkin on ollut työssäkäyviä köyhiä ja lapset kannattaa opettaa itse. Pertti ja tapaus perunasalaatti, vastaus suonenvedoista kärsivälle ja parturia välttelevät deittiehdokkaat. Haaste insinööreille, idea muovikassien hyötykäyttöön, neuvo hiirien pyydystämiseen ja ehdotus kännyköiden kehittämiseksi. Voimasanat hunajapurkin avaamiseen ja tarina Kansanradiosta.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
21/5/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Uusi kansantauti uhkaa, lastenteko-ohjeita jaellaan ja ämpäreitä tarvitaan aina vaan lisää
Edistyksellistä äitienpäivää, ei monisynnyttäjien ja siittäjien päivää. Lastenteko-ohjeita jaellaan ja mieskin voi olla emäntä. Varamummuja ja varavaareja reserviin ja hampaattoman eläkeläisen terveiset. Uusi kansantauti uhkaa ja autoilija keventäisi kaasujalkaa, mutta perään kertyy jono. Näytä närhin munat, Petteri Orpo ja verota ökyveneitä metrien mukaan. Lukutaitoiset päätyivät Savoon ja kyllä työntekijöitä löytyy kun maksetaan kunnon liksaa. Meidän koira on Hän, posti on puoli vuotta myöhässä, muoviämpäreitä tarvitaan lisää ja Suomi voisi neuvotella rauhasta Ukrainassa. Rouva länsirannikolta kiittää tuoleista ja tarina siitä, miksi joillain miehillä on monta naista.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
14/5/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Keskiluokka kärsii, maailmasta tulee lopaali ja Ukrainan resitentti taas rahanhakuumatkalla.
Ahneat ruokakaupat ja ovelat pankit, onneton Kela ja synkät lototottamat lauantai-illat. Riisinviljelyä, broilerikanintuotantoa ja löysempää alkoholipolitiikkaa. Orpon hallituksen suunnitelmat,ylioppilaiden olematon oikeusturva ja hyvinvointivaltion muutos.Terveyskeskuksessa kiirellistä ja kiireetöntä puolta hoitaa sama ihminen, mutta hoitoa ei saa kummastakaan. Keskiluokka kärsii, ihmisiä kannustetaan sossuun ja maailmasta tulee lopaali. Posti ei tule, mutta Ukrainan resitentti kyllä. Jätteenpoltto on myrkyllistä, kanankakka kallista ja pikkusisko saapui pahvilaatikossa. Suomen muka- euroviisumenestys. rakkauden hehkua ja kaikki hyvin varhaiseläkkeellä.Kylmän kesän ennustus, simarusinat ja tarkkuutta sääilmaisuihin.Kiroilu pahasta, tukistaminen ok. Niinkuniinku, mieletöntä ja ystäviksi kutsutut eläimet.Yksi kaunis rakkauslaulu.
Toimittaja Mira Selander.
7/5/2023 • 0 minutos, 0 segundos
On kevät! Lopetetaan siis kiusaaminen.
Minäkin olin ennen jotakin, nyt en ole enää mitään. Pienellä eläkkeellä elelevä naapurin mummo syöttää ja juottaa lomalaiset, mutta kansanedustajat istuu kruunu päässä kultaisella pytyllä eikä maksa mistään mitään. Virkamies hyödyntää eläkeläisiä samalla lailla kuin hanhet kuumaa ilmaa muuttoreissullaan. Yksi rakastaa harakan naurua ja toinen luottaa eläimiin ihmistä enemmän. Peräkärryn uudet liikennesäännöt, muistutus huomiovaatteiden tärkeydestä ja työllistymisvinkki pariskunnille. Nykyajan pirttimummot, isojen herrojen alkoholinkäyttö ja oikeistohallituksen kiristykset. Töiden saamisen vaikeus, italialaiset jätteet ja saksalaisen ruuan hinnat. Positiivinen käärmemuisto sota-ajalta sekä joensuulaisen kalakukon ja espanjalaisen perunamunakkaan epätasa-arvoiset tuontiohjeet. Tyhjännauraminen johtuu epävarmuudesta eikä Charlesin ja Camillan tarina ole viihdeuutinen. Valtionjohdolta osingot pois, kokoomuslaiset leipäjonoon ja kauniita sanoja jokaiseen suuhun. Ohjeita juustopakkauksen säilyttämiseen, kela- taksien käyttöön, bussimatkustajien käyttäytymiseen, pyöräilijöiden soittokelloon reagoimiseen sekä ulosottovelan hoitamiseen. Arton vessalaulu.
Toimittaja on Mira Selander.
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
30/4/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Nostakaa niitä veroja ettei köyhien tarvitse kuluttaa!
Pölpötetään veroista, naisihmisten puuttuvat pyöräilykypärät ja sähköpotkulaudat, nuo katujen hiljaiset vainoojat. Naapurit juoksentelevat pihalla huomiovaatteissa ja hälytystilassa, öisinajattelijan ajatuksia horneteista ja Aatun terveiset Natosta. Hyvin äänestetty suomalaiset, nostakaa veroja ettei köyhien tarvitse kuluttaa, jäitä hattuun hallituksenmuodostaja, kannattaako enää mennä töihin, mistä löytyy hoitajia, tyhmyyden kukka kukoistaa, armottoman hyvät taksikuskit, uusavuttomat ruuanlaittajat, kylväkää perunaa, yksinäisen miehen ohuemmat juustoviipaleet ja seniorin hintavertailuvinkki. Kaikkien pitäisi olla vain www, tehkää sileämpiä seteleitä, kimppakyydillä ruunajaisiin ja torvet soivat keväälle.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
23/4/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Hörökorvat kunniaan — mutta ei märkäkorvia eduskuntaan!
Kuu kiljusta kesään, olemme sivistynyt ja onnellinen kansa, ei märkäkorvia eduskuntaan, sonni kuin kansanedustaja, ratkaisuehdotus velkaongelmaan ja kansanedustajien palkkoihin, leikataan pois pyhät, kohta kuolevat köyhät nälkään ja kylmään, laulu Vladimirille ja kiitos ja kumarrus Natolle, Ruotsi herran kukkarossa, joko nyt loppuu natotus, tyhjä reissu terveyskeskukseen, lottoamista tärkeämpi terveystärppi, mämmiä myös sesongin ulkopuolella, hörökorvat kunniaan, vinkki vyöruususta, näin meitä huiputetaan kaupoissa, netitön ja digitaidoton on vaikeuksissa ja kuka päätti että vasemmalle saa pysäköidä? Ja p*skan hajukin oli ennen terveellinen.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
16/4/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kummaksi ovat menneet puheet — jumalakin zoomaa ja ihmiset ovat rouheita
On ihmismieli iloinen jälkeen talven tuiskujen. Hän ei ole täällä. Kävelin kiharapilvessä kotiin. Pääsiäinen 60-luvulla. Kun leveistä hymyistä ei meinannut tulla loppua. Isännän rairuohotempaus. Pitkäperjantain striptease-esitys. Pajunkissoja tulevaisuudesta. Taas paljastuu sitä itseään lumen alta. Miksei tyhmälle kansalle kerrota heikoista jäistä? Sähköpotkulautoja joka puolella. Polkupyöräkärpänen iski. Kyllä talitintit osaavat kertoa mitä haluavat. Saunan jälkeen ei olisi kannattanut katsoa televisiota. Jumala zoomaa ja ihmiset ovat rouheita. Sumutetaanko meitä sivistyssanoilla? Täi meni yli ymmärryksen.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
9/4/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Suomen onnellisin kansa asuu rivi- tai omakotitaloissa ja on kateellinen vain naapurilleen
Runo: Puolueet riitelemässä, saako Kansanradiossa kiroilla?, sähkösopimuksen vaihtotakuu on huijausta, sote-alojen palkkauksesta, keskittämisen kummallisuuksia, Liisanpäivänkortti kävi Svetogorskissa, vyöruusun ja limapussin hoitovinkkejä, apua korvien suhinaan, CPAP-laite on hyvä, missä luuraa Suomen onnellisin kansa?, työelämän myllyttämän laulu, näin ratkaisemme työttömyyden ja kannustinloukut, jokainen ääni on tärkeä.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55154 64!
2/4/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Anna kaikkien partojen kukkia!
Tyhjännauraminen ärsyttää, herrat ruumiilliseen työhön, omituista postinkulkua, annetaan partojen kukkia, ei EU:n energiaremonteille, pullotalot tuhoaa terveyden, painovoimainen ilmanvaihto toimii kuin pieru, Suomi on onnellinen vain Kehä 3:n sisäpuolella, Kansanradiossa on liikaa maalaisia, määräaikaisten sähkösopimusten purkamisesta, öljy on sähköä halvempaa, säästetty energia ei saastuta, toivon menestystä paperille, mobiiliedut syrjivät eläkeläisiä, apteekkien lääkemonopoli ottaa päähän, onneksi lääkkeet voi ottaa tyhjään vatsaan, 2020 ja 1970-luvun terveydenhuolto vertailussa, apua lonkkavaivaan ja vyöruusuun.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Kerro pääsiäistarina ja voita Kansanradion t-paita. Puh. 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
26/3/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Sähkölasku hirvittää ja ruuan hinta närästää — eivätkä ufotkaan kehity
Soppa ja saippua riittää pitkälle. Eikö Me too tullutkaan Suomeen? Ihmeellinen postin kulku. Vaikeasti löydettävä sormenjälki. Mummon lottoaminen päättäjien syynissä. Eivätkö ufot kehity? Vinkki tietokonenörteille. Kukaan ei tunnu viihtyvän enää töissä. Lankamopit pannaan. Keskiluokan katoavat rahat. Sähköyhtiöt riistävät ja ruokakaupat rosvoavat, mutta kyllä asiakaspalvelussa pitää hymyillä. Kampaamojen kaiken maailman vieraskieliset nimet. Harsoparrat ja muut muotiparrat. Tärkeä tiedotus poliitikoille. Arkadianmäki leikkauslistalle. Mummeli kiittää hyväsydämisiä. Kadonnut karting-ajaja. Kyllä härpäke toimii.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
19/3/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Mihin katosi mursu - ja oliko se edes mursu?
Huomenet ulkohuussin ovelta. Jos elukan ottaa, siitä pitää huolehtia. Mihin katosi mursu? Ääni kansan syvistä riveistä. Älkää kertoko voittajaa, kertokaa numero sen rinnassa. Suomalainen rakentaisi Olkiluodon paremmin. Kesätöitä kaikille nuorille. Nyt höyrytään halpatyövoimasta. Vety on uusi Nokia. Myydään puuceet Intiaan. Osaavatko herrat pitää vasaraa kädessä? Hammashoitoon ennen kuin hampaat tippuu. Naiset armeijaan ja sairaalapalvelukseen. Koville ottaa kun koiras poikii. Mielensäpahoittaja on pahoittanut mielensä valtionvelasta. Ei tarvi poliitikon joka nurkalla olla makkaraa myymässä. Miksi kännykänkäyttäjät saavat halvempia lihapiirakoita? Kohteliaimpia ovat nuoret. Lämmin halaus.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
12/3/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Ehto Ruotsin NATO-tiellä: Suomelle 12 pistettä viisuissa tai emme tue jäsenyyttänne
Vinoraitamiehet valtaavat TV-ruudut, hernekeittoa hiihtäjille, brasilialainen liha pois ruokapöydistä, parasta ennen -tuotteita ruokakaupassa ja alkossa, leivän pitäisi olla leivän muotoinen, elävä ravinto pitää sähkölaskun pienenä, elossaolotodistus ihmetyttää, turhia tutkijoita ja asiantuntijoita, mummot ja papat ovat huipputyyppejä, idästä virtaa kylmää ilmaa, tehdään Turkit Ruotsille, Putinilla muistinmenetys, hiilineutraalit panssarivaunut, poliitikot on täysin sekaisin, lisää maalaisia eduskuntaan, metsien ja hoitoalan ennallistamisesta, pahoinvointia hyvinvointialueilla, epätoivoa sähkösopimusten takia, Ahvenanmaan sähköstä ei voitot valu veroparatiiseihin, kertokaa vasta sitten kun Olkiluoto on ihan oikeasti valmis.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
5/3/2023 • 0 minutos, 0 segundos
“Mieli kuin kesävarsalla, pylly keikkuu taivahalla” — KansanRUNOradiossa vieraana piispa Irja Askola
Lähestyvän Kalevalan päivän kunniaksi tosikoiden ja veitikoiden hurjaa ja omaperäistä sanataidetta Kansanradion erikoislähetyksessä ruotivat runoileva piispa Irja Askola ja toimittaja Minna Joenniemi.
Ohjelmassa kuullaan seuraavat runot:
1. Runoilua flow-tilassa, M. Voutilainen
2. Särkynyt mieli, Janne Kupsanen
3. Mieli kuin kesävarsalla
4. Vaka, jäyhä suomalainen, Riitta
5. Kyl o hyvä, Simo Viinikkala
6. Viesti äidille yläilmoihin, Eila Kojima
7. Tämä maa, nimim. Mummon pöytälaatikosta
8. Rukkous, Tinttu Hiltunen
9. Näinä aikoina, Jani Jeulonen
10. Mustarastas, Tuula
11. 20 kertaa, nimim. Tyhjä syli
12. Runo uudesta kodistani, Annika
13. Kaamos, Jalo Pesonen
14. Talvi yllätti puutarhatontun, Marika Kojo
15. Nyt minustakin on johonkin, Anja
16. Runo omaishoidosta, Olavi
17. Säästä luontoa, Maire Forss
18. Runo vedestä
19. Fogelit, Julius Kuusisaari
20. Rap, nimim. Sapi
21. Laulu-improvisaatio, nimim. Sydämen halauluja
Osallistu keskusteluun ja lähetä puheenvuorosi Kansanradioon, puh. 0800 154 64 tai WhatsApp 0445515464.
26/2/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Pohjois-Suomesta on tehty tuulivoiman siirtomaa
Haaveiden ja unelmien toteutumisesta, kaupoissa pitää voida istuskella, leikatkaa tutkijoista, häkkyröitä ja surviaisia taivaalla, huulirasvavinkkejä, u-sanan käyttö ei ole korrektia, sähkön ja sähkönsiirron hinnoista, kaikki kansantansseja harrastamaan, koulumaailman kipupisteitä, korkkipallon teko-ohjetta kaivataan, tietoturvallinen paskakaivo, henkilöllisyyden todentamisen haasteita, pankkikortti on kätevä, vaalipuheita, tylsä keskiluokka kannattelee Suomea, älä purista mailaa.
Kansanradion toimittaa Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun puh. 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
19/2/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Taloyhtiössä kaikki retuperällä — saunaankin mennään sivuttain
Kiitos Kansanradiosta ja seksivinkeistä. Kouluhiihto vapaaehtoiseksi. Miksi feministit saa puhua asiaansa, mutta miehet ei? Nuori mökkiläinen manailee menetettyä metsämaisemaa. Voisiko Kansanradioon saada vain kivoja juttuja? Sulla taitaa olla suru, kerro se mulle kullanmuru. Nuoria miehiä on mukava katsella televisiosta. Löytyykö omatekoisen huulirasvan ohjetta? Hammasproteesin huoltoon kaivataan apua. Kompostit ehditään tarkistaa, muttei mummon kuntoa. Eläkeläisistä ratkaisu työvoimapulaan. Korkeakoulutetuille keksitään väkisin turhia hommia. Ei kaikista suomalaisista voi tulla miljonäärejä. Taloyhtiön asiat rempallaan. Itsevaltaiset puheenjohtajat ja isännöitsijät kuriin. Ei näy Marinia leipäjonossa. Vaalipuhe oikeiston puolesta. Valtionvelka on pelkkiä numeroita. Keskiluokka on tylsin kansanosa. Lähetä runosi KansanRUNOradioon! Virtsansäätelyvinkkejä ja kommentteja kehon rautapitoisuuden omatoimisesta mittaamisesta.
Kansanradion toimittaa Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun puh 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
12/2/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion parisuhdevinkit: Tulee suorittaa asiallinen esileikki ja olla hellä
Suomalainen mies on lempeä, muttei lepertele. Viisas panda-päätös. Sanon vaan että hohhoh. EU-direktiivi kurittaa nahkasaappaita. Kouluttautumisen dilemma. Ulkomaalaiset ovat pop. Eläkeläisetkin voivat mellakoida. En ymmärrä köyhyyden kininää. Laiskat pois sohvilta. Koska valtio muistaa sahatyömiehiä ja kuinka paljon männikköä vedetään pytyistä alas? Lassi kiittää hoidosta. Mikä kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee. Iskelmät täynnä rakkauden ruikutusta. Tosimies opettelee tanssimaan. Suorita asiallinen esileikki. Haihtuneet haaveet. Yksinäisen Lapin miehen terveiset.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
5/2/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Outo tapaus Nurmeksessa - "Ja sehän oli Putinin tytär"
Vääpeli ja lumilinko ilmoittautuvat palvelukseen. Mikä on energiasää? Tupakantumpit ja räkälompit mereen lumen mukana. Tekisi mieli kirvata. Kova kiukku päällä EU:n touhuista. Sähkölämmittäjät saavat, mutta öljylämmittäjät eivät. Poliitikot ovat kuin lapsia hiekkalaatikolla. Ei pieniltä eläkeläisiltä saa leikata. Valtionvelan voi laskea myös mummonmarkoissa. Aina ollaan sotajalalla. Törmäsin Putinin tyttäreen. Natopäätös on kuin kaksosten synnyttäminen. Uimahallissa ei saa ilkeillä miten vaan. Koulumuisto Tuupovaaran Sonkajärveltä. Vessapaperin anatomia. Yksinäinen, puhu kukille.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
29/1/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Pieni vessapaperitutkimus, talkkarin tilitys ja kitaramusiikkia arktisilla vesillä
Meteorologi ei yllä ennustamaan Pohjois-Suomen säätä. Terveisiä ADHD-apinan äidille. Näitä ovat klapit. Ihminen ei sovi energian tuottajaksi. Pieni vessapaperitutkimus. Sekalaisia sote-ohjeita. Kansanedustajat nostavat palkkaa vaikka eivät käy töissä. Kaikki on muka naisten syytä. Lisää naisia eduskuntaan. Tekoäly mukaan päätöksentekoon. Eläkkeellä olevat kansanedustajat pysykööt eläkkeellä. Ei ne työttömät ole kouluttamattomia. Yhteiskunta sivistää ja työpaikat kouluttaa. Hyvä veli -verkostot rehtorien rekrytoinnissa. Ei laskutaidottomia työpaikoille! Kotien tehtävä on kasvattaa lapsia. Tarina viisaasta opettajasta. Talkkarin tilitys. Isännöitsijöiden koulutustaso on heikko. Kiireinen vai ylimielinen kiinteistönvälittäjä? Ihanaa, kun ei ole pakkasta! Sinfoniaorkesteri luontodokumentissa. Tuut-tuut-tuut-säestyksiä. Musiikin asiantuntijoiden sanavarasto. Hei, kaikki levy-yhtiöt! Mitä tarkoittaa pure minua? Kielletään rap-musiikki Ylen kanavilta. Tasapuolisuutta eduskuntavaalien alla. Tuputusta ja säästövinkkejä.
Toimittajana Laura Haikala.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
22/1/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kaikki vaan joukolla sähköä huitomaan!
Ullan tipaton tammikuu. Sarkastiset tervetulotoivotukset lomalta palaaville kansanedustajille. Yksi pullo, yksi euro. WC-paperin koko pysyy samana, mutta entäpä jos ahterin koko vaihtelee. Hyvinvointivaltio joo, mutta vain jo valmiiksi hyvinvoiville. Suomi voi ehkä olla onnellisten maa porvareille, mutta Vuosaaressa kyllä vedetään rollaattorin kanssa kumoon. Sairaanhoitoa 80- ja 90-luvulla. Yhteisasumista vanhuksille. Miksi hyvinvointikeskus ei voi tulla ikääntyvän asiakkaan luo, eikä päinvastoin. Masentunut pelkää kotisairaanhoitajien mahdollisia viruksia ja armeija jätti ikävät muistot. Kirje erityislapsen vanhemmalta. Heikki syö edelleen kaurapuuroa ja sitä voisi tarjota myös lapsille koulussa. Kinkkurasva hyötykäyttöön. Palautetta liittyen eläinten kohteluun ja asiaa luonnonsuojelun hinnasta. Vihreät haluaa ennallistaa luontoa, mutta entä ihmisen suojeleminen. Päättäjien vika, että ihmisillä on kurja olo. Villekin laittaa lusikkansa sähkösoppaan. Kaikki vaan polkemaan ja huitomaan sähköä. Kerrostaloihin sekasaunat, alastomuus ei ole ongelma. Lopetetaan syöminen, niin voidaan saunoa. Kiitollisuus pitkästä avioliitosta. Paavo Väyrysen ilahduttava paluu. Natotus. Suomessa on vaarallista olla kohtelias, mutta ei saa olla myöskään välinpitämätön. Laturaivo. Kiitokset ja pieni parannusehdotus taksinkuljettajille. Mitkä ihmeet klapit?
Toimittaja on Mira Selander.
Kansanradion maksuton puhelinvastaaja: 0800 154 64
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio.
15/1/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Tosikot ja veitikat rauhan asialla ja vappumarssin volttiharjoituksia
Mikä on miehen ikä? Toimittajien eläköityminen aiheuttaa rauhattomuutta. Musiikkiohjelmien lopettamista tulisi harkita uudelleen. Tervemenoa ja tervetuloa Marko Maunuksela! Kiitos Edelfeltin dokkarista. Yhteenvetoa Kansanradion viime kuukausien aiheista. Vappusatanen on kyllä toteutunut takuueläkkeessä. Olkiluoto kolmonen suututtaa. Päreet palamaan! Mistä voisin vielä säästää? Kansalaisten ohjaus ja vastuunsiirto nyppivät. Kiitos kännyköille ja härveleille! Kansanradion 500 tuntia soimaan ja hiihtämään. Sudet kiduttaa elukoita. Poronhoitoalueelle tulevat sudet saisi lopettaa. Raja-aita pitää villieläimetkin loitolla. Varikset tyhjentävät pikkulintujen pesät. Marsu voi tuhdisti. Lääkärikoulutukseen hevosten kavio-osaajia. Koiranomistajan ajokortti käyttöön. Etikkalla koiranpissaa vastaan. Mäyräkoira puolusti auttajaansa. Näin saamme sodan loppumaan. Kohti uutta -runo.
Toimittaja: Laura Haikala
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
8/1/2023 • 0 minutos, 0 segundos
En aio ilmoittaa teille, mutta minulla on täällä isolepinkäinen, arosuohaukka ja vihertikka
Uudenvuoden laulu. Metsurin ajatuksia metsäkeskustelusta. Miksi EU puuttuu Suomen metsänhoitoon? Entä Keski-Euroopan maiden metsäkorvaukset? Vihreä säästövinkki. Lintuhavainnot tuovat idiootteja lintulaudoille. Muistetaan ennallistamiskeskustelussa kalliot, harjut ja kaupungit. Sähkötuen omavastuun olisi pitänyt olla 200 euroa. Matematiikasta ja indeksikorotuksista. Odottelen yhä vappusatasta. Tukia anelematta ja tuosta vain. Perspektiiviä lasten leikkeihin. Hullun leima on kulkenut mukana sukupolvelta toiselle. Olisin halunnut lahjoittaa kympin. Naapuri jättää auton perän ovelasti kadulle. Kommentti koulujen uskonnonopetukseen. Päivä on aina yhtä pitkä. Kuluuhan se aika näinkin. Tällä liikunnalla pärjää koko päivän. Jätän viimeisen Pentuliven katsomatta. Kyllä on pönötystä.
Toimittaja: Laura Haikala
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
1/1/2023 • 0 minutos, 0 segundos
Kamikaze-autoilijat ajaa lumipöllyssä ja munasolut irtoaa rakastelun aikana
Kävelen koirien aineissa hakiessani postia. Millä oikeudella Helsinki kippaa lunta mereen? Kamikaze-autoilijat. Ihminen on käynyt kuussa, mutta suojatiet ovat liukkaita. Tuhansia vuosia vanhat jouluvalot. Yksi kauneimmista luontokuvauksista. Vanhat ja sairaat laitetaan lumitöihin. Talven pihahommista kaljarahaa. Vanhukset valmistavat joulun koko suvulle. Bussikyydillä joulusaunaan. Syökää kalaa. Selitys Jeesuksen neitseelliseen syntymään. Miksi synttäreillä juhlittaisi ketään muuta, kuin itse sankaria? Minkä vuoksi veteraanit taistelivat? Ukrainan sotaa katsellessa arvostus Suomen veteraaneja kohtaan kasvaa. Voisiko hyväntekeväisyyteen lahjoittaa vitosen 20 euron sijasta? Venäjä ennallistaa Ukrainaa. Olympialaiset boikottiin. Qatarin MM-kisat on rakennettu verellä. Miksi uutiset siirtyvät jalkapallon tieltä? Lisää asiaa vanhojen miesten sairauksista televisioon. Eikö tätä terveydenhuoltoa saada toimimaan? Pihin säästövinkki. Kaikki aattoyönä ruokakauppaan! Lasten kauppaleikki paljasti totuuden. Kertokaa lapsille, miten hyvää kouluruoka on. Eihän pimeässä ole mitään pelättävää. Ei niitä lapsia tule, jos niiden ei anneta syntyä. Lisää läsnäoloa ja välittämistä perheisiin. Tähtilaulu.
Toimittaja: Laura Haikala
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
18/12/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Kiitos kaikille sankareille ja älkää pelotelko purevilla rusakoilla
Missä niitä eläkeläisten pikkujouluja oikein pidetään ja miksi viina saa miehen itkemään? Jotkut haluavat lunta, toiset loskaa. Perutaan paukuttelu ukrainalaisten hädän vuoksi. Miksi munien hinta nousee vaikkei kanoilla ole mitään tekemistä sodan kanssa? Sähkölaskut menevät jo rosvouksen puolelle. Vinkki ilmaiseen saunaan ja surkuhupaisa tarina survivalismista. Lumessa ei sähköpotkulaudoilla enää potkutella. Kateus on kauhea asia. Neuvoja avioliittoon ja kukkien kasvatukseen. Ennallistetaan puuceet Helsinkiin. Älkää pelotelko lapsia purevilla rusakoilla. Kiitos kaikille sankareille.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
11/12/2022 • 0 minutos, 0 segundos
KansanRUNOradio - itsenäisten ja itsepäisten riimit
Erikoislähetyksessä kuullaan kuulijoiden väkeviä värssyjä, kuten muunsukupuolisen vetoomus, runoilevan poromiehen protesti ja Alzheimer-tango. Miltä tuntuu, kun tulee irtisanotuksi työstään? Entä millaiseen runoon Paleface tiivistäisi Kansanradion hengen? Näistä aineksista koostuu Kansanradion itsenäisyyspäivän booli. Elämänkokemusta väriseviin riimeihin uppoutuvat Karri Paleface Miettinen ja kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi.
4/12/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Vessapaperi sen kuin kapenee ja köyhät kuolee, kun ei ole varaa lääkkeisiin
Itä-Suomessa paistaa aurinko, mutta eihän siitä Helsingissä kukaan tiedä. Miksi mopoautoilevat nykynuoret uupuu ja masentuu, vaikka eivät joudu kantamaan vettä eikä hiihtämään kouluun?
Ylen juontjat syyniin jatkuvasta puhelinnumeron toitottamisesta ja Osuuspankki vaihtoon, kun kerran lehtikin muuttui digitaaliseksi. Suomalaisten nenätippojen hinnat, eläkeläisten pankki sekä paahtoleivän kotimaa. Patjojen hinnat ja Black Fridayn vastustus. Englanti pois mainoksista sekä joululauluista ja bingohallit sekä kirjekaverit takaisin yksinäisyyttä estämään. Avustuskeräykset hyvästä, mutta kenelle kaikille pitäisi kerätä ja kuka niihin loppujen lopuksi antaa rahaa. Yksi kaipaa edesmennyttä koiraansa, toinen puolestaan ei haluaisi törmätä niihin edes kadulla. Nuorten aggressiivisuus, raja-aidan järjettömyys ja muistelmia kolmelta ankealta jouluaamulta.
Toimittaja on Mira Selander.
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
27/11/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Kansalaiset, yhtykää ja ruvetkaa leipomaan
Nyt kansa barrikadeille ja leipomaan! Turhaa väkeä itsenäisyyspäivän juhlissa. Pieni pähkinä sähköinsinööreille. Kansanedustajakokelas pohtii. Älä ole ahne, isopalkkainen. Puolueet lupaa jo yks hyvää ja toinen toista hyvää. Onko Suomi onnellisten ihmisten maa? Savon ukko ja paljon etelän hetelmiä. Puhemies, putkimies, kotimies, kalamies ja esinainen. Vuoden suurin turhake. Kuka tappaisi kotisirkan? Villipetojen teurastaminen on harvinaisen p**skaa touhua. Suojellaan ojat, ei soita. Tilakommuuni saapuu Suomeen. Mummo hyppää pellonlaidalta. Repikää siitä.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
20/11/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Villit taksit ja suomalaisten miesten kyseenalaiset seksitaidot
Myrkylliset hautakynttilät, pienpetojen SM- tappokilpailut, Suomen kansan moraali sekä suomalaisten miesten kyseenalaiset seksitaidot. Gillibroilerin ja näkkileivän julmat hinnat sekä Aaretin isän opit. Vaikea tuntea yksinäisyyttä, kun koko maailma saapuu omaan olohuoneeseen, mutta ei kai vaan hakkeroija ole tunkeutumassa jo televisioonkin. Miksi maailman onnellisemmassa maassa on edelleen asunnottomia ja leipäjonot ja onko sitä paitsi oikein, että myös rikkaat käyvät leipäjonoissa hakemassa ruokaa ihan vaan huvikseen. Hyvä työnantaja tarjoaa töitä myös mielenterveysongelmista kärsineille, mutta kelataksi puolestaan veloitti kahdeksan euroa kahden maitopurkin hakemisesta. Ei kannattaisi kadehtia vähävaraisia ihmisiä liikenteessä eikä valita villiä taksia, mutta entäpä teiden suolaus ja huonosti työnsä tekevät ikkunaremontoijat. Navigaattori löysi jopa vanhan kaverin haudan, mutta Kilpisjärveltä lähetetty kortti tai vanhojen naisten kuvat eivät ole vielä vuosienkaan jälkeen perillä. Suositaanko Kansanradiossa savolaisia?
Toimittaja on Mira Selander.
Ota sinäkin osaa keskusteluun:
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
13/11/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Huijarit vaan soittelee ja naiset pihtaavat seksiä
Johan heilahti taas vuoret. Miksi EU entisöi suot ja naapurin koira kuvaa salaa meidän pihaa? Missä välissä Kanki-Kaikkosesta on tullut ministeri ja hävikkiruoka hävinnyt kaupoista? Matti kilauttaa huijareista. Postit katoavat ja pesukoneen minuutit venyvät, mutta kuntopyöräilijät pelastavat meidät sähköpulalta. Miksi naiset pihtaavat seksiä ja jokin on sairaan kaunista? Kuka enää vanhana haluaa tehdä hölkäsen pölähtämiä juttuja? Mummelit barrikadeille ja bussilippujen hinnat alas. Huh hulinaa, sanoi Alina.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
6/11/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Helsingissä sikaillaan ja Halloween on hanurista
Jalkojen juuri ja kinkku selitettynä, mutta entä mistä saa risiiniöljyä ja mehiläisvahaa? Aaro-pojan metsästysharrastus, höyhenenkevyt lintutarina ja mummon huoli koukusta kalan kiduksissa. Roomalaiset villisiat nähtävyyksiä katselemassa ja riista vapaana Suomen metsissä, mutta ei kai sivistykseen sentään kuulu tappamisen halu? Helsingissä kahvitkin heitetään lattialle ja Triplan sais pommittaa maan tasalle, mutta kannattaako muita kuitenkaan ojentaa? Niinistö saa sulan hattuun ja menettääkin sen, mutta Mika Aaltola on kyllä muutakin kuin komea ulkokuori. Miksi sale on sale ja mitä tarkoittaa sairaan hyvä fiilis? Voisiko saada penkit ostoskeskuksiin, nuoremmat ihmiset tanssilavoille takaisin ja Pieksamäelle koulutettuja lähihoitajia. Yksinäisyys ja voimattomuus leskenä, omaishoitajana ja yksinhuoltajaäitinä, vastaus Isä Matteota vaivaavaan kysymykseen ja voisiko joku keksiä keski-ikäiselle miehelle jotain tekemistä. Oletko Kari vielä siellä ja elossa?
Toimittajana Mira Selander.
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
Kuuntelijoiden juttupaikka - tosikoille ja veitikoille. yle.fi/kansanradio
30/10/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Olipa kerran rönttönen mökki ja sähköä säästävät varkaat
Miksi ei enää ole kuin ennen? Kansanradiosta saa tietoa kun muualta ei saa. Täällä HJK:n epäkannattaja. Rönttönen mökki ja säästeliäät varkaat. Raja-aidan suunnittelusta. Poliitikot jauhaa, jauhaa ja jauhaa. Miksi nuoria hiillostetaan? Osaava työvoima etsii osaavaa yritystä. Korot kattoon vaan ja hallitukselle kenkää. Kun mummo älypuhelimen osti. Kaikki räpläävät kännykkää. Maalaispoika ja facebook. Teemu kiittää. Kansalaisella on asiaa. Parempi olla myllyssä kuin muumioitua hyllyssä. Toivotan sinulle voimia.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
23/10/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Koiraverolle ei, suunsoittajien verolle kyllä!
Hilloviiva, finglish, digitaidot sekä kansanradion soittajien naisviha. Sianlihan hinnan huima korotus ja televisiossa esiintyvien naisten rumat kengät, Eläkeläisiltä viedään kaikki, mutta puoluetukeen ei koske kukaan. Terveyskeskus on potilaita eikä juoruilua varten, mutta mitä muuten on resilienssi? Joutilaiden tukien puolustus sekä niitä kritisoivien ymmärrys. Toimittajien heikko ammattitaito, Kansanradion soittajien käytöstavat ja jo ennestään nuukan sähkönsäästäminen. Laittakaa säätiedotuksiin paikkakunnat, älkää tulko tunturiin sairaana ja laittakaa radio kiinni, niin tulee varmasti hiljaista. Siitä puhe mistä puute. Olavin runo vanhustenviikon kunniaksi.
Ohjelman toimittaa Mira Selander.
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
16/10/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Mie hoijan vaikka 10 penskoo ilman mittää kouluja
Mitä hyötyä kahden tunnin sähkökatkoksella on? Keskiluokka rahoittaa yksinhuoltajien, vähätöisten ja notkujien elämän. Narautetaan pimeän työn tekijät. Rollaattorit ja lastenvaunut verolle. Kosmetiikkateollisuudelle ja sen tuotteiden käyttäjille lisää veroja. Koiravero takaisin ja vero myös sähköpotkulaudoille. Hoitajien palkkataistelun jälkipyykkiä. Lapset pilataan liikakoulutetuilla ihmisillä. Kyllä penskoja hoitaa ilman yliopistojakin. Lapsia ei saa enää komentaa ja vanhemmat puuttuu opettajien työhön. Pienempi maitotuotteiden valikoima säästäisi sähköä kylmäkaapeissa. Vähemmän yöpiirrettyjä, jotta palvelukodit pysyisi lämpiminä. Penkit lisäävät ostosaikaa. Huoli-ilmoituksia tekemään. Jättipalsamit pitää hävittää. Ei se suolainen ruoka linnuille maistu. Varis tietää missä asut. Lompakon palauttajaa tylytettiin varpusten ruokkimisesta. Mistä tuntee herrasmiehen?
Toimittaja: Laura Haikala.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
9/10/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Etelän autot täyttävät pohjoisen tiet - ei näytä olevan bensa kallista eikä elämä köyhää!
Ruskamatkailijat ajavat tuhatta ja sataa pohjoiseen. Amerikanrauta ajoi ohi. Täällä yksi pahasti niinku-allerginen. Tosielämän poksautustarina. Puoluetuki pois ja liksat ammattilaisille. Kyllä tämä on sarvikuonojen maa. Evakkomummin terveiset. Kovasti taas vatuloidaan. Kotivara ei mahdu nurkkiin. Suomi nousuun nauriilla ja puurolla. Kysymyksiä vaaleista nakeista. Kela ei ole kuiva virasto. Herrasmies kiittää. Näin hävität kotisirkan. Lauantaimakkaraa ostamassa.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
2/10/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Hyvää päivänjatkoa hölmöläisten paratiisista
Kun suosikkipatonki kallistuu, suokansa kääntää taas kelloja, eivätkö päättäjät ole selkärankaisia, elitististä kansaa ruotsinlaiva täynnä, sanktio yltiöpäisille johtajille, potilas puhuu, tästä on kysymys hoitajien palkkakiistassa, hyvää päivänjatkoa hölmöläisten paratiisista, televisio kiinni niin säästyy sähköä, sähköauto on pyhä lehmä, säästäkää höpötys-höpötyksistä, taloyhtiön remontit rassaavat, kun rotat istuvat pihakeinussa, älkää nyhtäkö pois pörriäisten suosikkkeja, kotieläinten kato vei ötökät ja jotkut kyllä tietää vaikeat asiat.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
25/9/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Hengenravintoa ja kyykkyruokaa
Onko Kansanradio lopetettu? Muistoissamme Kuningatar Elisabet. Entäs Äiti Teresa? Charles ja Camilla ovat kypsä pari. Hyllytetään Ville Rannan pilapiirros. Matti Nykäsen muistomerkki on parasta mitä olla voi. Ruokajonoon taidetta ravinnon lisäksi. Siirretään ruokajonot eduskunnan eteen. Valmiuslakiin kannattaa tutustua. Kansa valittaa yltäkylläisyyden keskellä. Hieman erilaisia kotivaravinkkejä. Riisipuuron tulevaisuushinta. Halvimmat ruoat löytyy melkein konttaamalla. Alkot ja apteekit synnyttävät sekakäyttäjiä. Huumeidenkäyttäjille töitä. Pitääkö itse maksaa, jos tytär laittaa laitokseen? Jos ei osaa vaatia, jää ilman apua. Tästä syystä linnut ovat kadonneet. Pyöräilijät vaan suhahtaa kyljestä ohi. Ota peili käteen ja hymyile itsellesi. Velkaantuneelle neuvoja. Puhukaa selvästi ja kiireettömästi Kansanradion puhelinvastaajaan. Lisää lähetysaikaa Kansanradiolle! Haluan ostaa fanituotteita. Päiväretket keskeytyvät. Miksi kaikilla on kauhea kiire?
Toimittaja: Laura Haikala
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
18/9/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Sähkön säästö närästää - että saunomistakin pitäisi vähentää!
Ostaako sähköauto vai hevonen. Ennen eivät naisurheilijat rääkyneet. Miesurheilijatkin voisivat karjua kovempaa. Älkää sekoittako isiä ja äitiä keskenään. Nyt kaikki maalle. Ruokapula vei herneet. Kiitos vaan sähköyhtiöt välistävedosta. Ei sähkön hinta voi olla kuin tsunami. Tavalliselle kansalle perussähkö ja pelleilijät ja markkinamiehet maksakoot enemmän! Säästä jääkaappia talvella. Taas sorsitaan eläkeläisiä. Nyt kannattaisi tehdä Kreikat. Lassi raportoi S-marketin ovelta. Miksi pikkulinnut ovat hävinneet ja miten karkotetaan drone. Jokainen aamu on jollakin tavalla erilainen.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
11/9/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Salkkareissa pitääkin tapahtua, mutta ei silti pidä olla kuin punasilmäkanit.
Poliisien pitkät tukat, hymyttömät, levottomat ihmiset sekä epäkohteliaat ulosottomiehet. Yö-Tuula ja piisi sekä ravinteet versus ravinto. Mustikkaraivo, Putin - runo sekä suomenkielen passiivimuodot. Suomalaiset oligarkit, eläinten suojelu ja maailmapolitiikkaa hiekkalaatikkoesimerkein. Miehet ne hyppii kyllä mainoksissa pienissä alushousuissa, mutta kaupasta ei vaan löydy sopivia millään. Kaupan ruokahyllyllä ja kassalla on eri hinnat, inflaatio uhkaa eikä köyhät vanhukset pääse edes kauppojen roskiksille. Rikkaiden perheiden lapsilisät ja se mahtava eläkeläiskorotus; kokonaista yhdeksän euroa. 90- luvun lama, aurinkolaulu, sunnuntaiaamu maalla sekä varastomiesten terveiset.
Toimittaja on Mira Selander.
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
4/9/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Juhliva pääministeri jauhojuhlissa ja pallogrillit käyttöön - sähköllä rahastus loppuu nyt!
Armeijaan uusi osasto - sähköpotkulautakomppania. Juhliva pääministeri jauhojuhlissa, pitäisikö pääministerin valikoida ystävänsä, pääministerille ja SDP:lle terkut, maailmalla meille nauretaan, laitetaan jonoon kaikki mokailevat poliitikot ja kyllä Kekkonenkin juhli ja palmuun kiipesi. Venäläiset turistitko uhka, älkää tankatko Putinin veribensaa ja pallogrillit esiin, ei enää makseta sähköstä! Älkää lähtekö koronasairaana liikenteeseen, valittaminen ei ole vain valittamista, kesän kuumuus kummastuttaa ja byrokratia siirtää postilaatikotkin. Kesä loppuu, joten ottakaa ne kissatkin mukaan mökiltä!
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
28/8/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Onnetonta sairaanhoitoa, kurpitsatöpötystä ja unelmahäiden takia karvatkin pystyssä
Vasenkätisten päivä on päivä siinä kuin muutkin, naapurin vessan hajut häiritsee kuten myös sukupuolen korostaminen sekä metoo- kampanja. Raililla karvat pystyssä unelmahäiden vuoksi ja suhde kyllä kannattaisi aloittaa ylä- eikä alapäästä. Ei kiitos huumehuoneille, minkä liepeillä diilerit vaanii huumepusseineen repsahtanutta eikä kyllä muutenkaan, kun alkoholissakin on jo riittävästi. Nykyteknologiasta huolimatta valtamerellä kelluu Ranskan kokoinen jätelautta, eläimiä joutuu edelleen tulipaloihin ja ihmiset vaan jatkaa piereskelemistä. Ei salamoita voi ottaa tosta noin vaan talteen eikä luontoon jättää kiiltäviä karkkipapereita metsäpalojen varalta, mutta kurpitsat kasvaa isommiksi töpöttämällä. Ihan vaan tarkennus, että vaikka Iiro Viinasta vaikka mistä syytetäänkin, niin 70-luvun sähköpula ei sentään ollut hänen vastuullaan. Liisan isä joutui maksamaan sakkoa oltuaan liian säästäväinen sähkön suhteen, mies haluaisi selkeämmät perustelut viisinkertaiseen sähkönkorotukseen ja Sinikka - mummin nuoruudessa matkustajat työnsivät kuljettajan apuna häkäbussin takaisin liikkeelle. Missä oikein mennään suomalaisessa sairaanhoidossa, kun sekä omaishoitajat, kotiavustajat että sairaanhoitajat ovat näin ahtaalla potilaasta nyt puhumattakaan ja kuka hoitaa vanhaa äitiä, jos oma tytär ei siihen kykene? Mistä johtuu suomalainen kateus ja kunnia Vesa-Matti Loirin muistolle. Toimittaja on Mira Selander.
21/8/2022 • 0 minutos, 0 segundos
500 km kossua hinattavan pakun kyydissä
Mersu, joka ei aiheuta kateutta. Puut kasvavat liian lähellä taloa. Lehtiä joutuu haravoimaan, vaikkei olisi puitakaan. Puista tulisi ajatella ekoloogisesti. Kaivon vesi pilaantuu ja naapuri riipii puut. En halua palaa elävältä rivitalossa. Talopesulan tuoksut. Taloyhtiön hallituksen jäsen tupakoi. Huumeiden kasvatus ja kaupustelu taloyhtiössä. Poliisilta pitää kysyä, mitä huumeille pitäisi tehdä. Olemme jäljessä huumeidenvastaisessa toiminnassa. Valtio saisi myydä rattijuoppojen ja huumekuskien autot. Rekkakuski pulassa kortin kuivuessa. Ajokorttilain uudistus. Ajo-opetuksen riittävyydestä. Ovatko parkkipaikat liian pieniä vai autot liian suuria? Auton tarve maaseudulla kaupunkeja suurempi. Eräs pakettiauton ostosmatka. Ajatuksia energiasta ja vedestä. Näin maapallo pelastuu. Marsissa on kylmä. Taivastoivo 144 000 tiedemiehelle. Minne tulisi ilmoittaa ufo-havainnoista? Eläkkeistä kuussa.
Toimittaja: Laura Haikala
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
14/8/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Laittakaa rinnat piiloon ja menkää oikeisiin töihin!
Mummo ei ole saanut koskaan orgasmia, miehet ei kestä feministejä ja tissiflashmob inhottaa. Nunnat ajelee vespalla hameet korvissa, petollinen hedelmäkauppias huijaa ja etelän miehiä häiritsee hyttyset. Mitä järkeä on kierrättää teepussin eri osat, poistaisiko kökötys mökötyksen ja miksi miehillä ei riitä virtaa rakasteluun? Metsäretkeily on hyvästä, roskaaminen ei. Mokkasiinilaulu ja Osmo- vaarin saunanlämmitysohjeet. Toimittaja on Mira Selander.
Lähetä sinäkin oma viestisi:
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
7/8/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Mies pienissä punaisissa uimahousuissa ja muita tuijottelun aiheita
Naapurit tuijottelevat ja kyläkaupat häviävät, rakennusukkelit huomio, nautitaan kesästä ja ollaan vähissä vaatteissa, kuinka kauan saa kaunista naista katsella, kenelle metsät ja vedet kuuluvat, miksi kaloja pyydetään ja päästetään takaisin verisenä, vinkki voikukkaviinistä, listitään kaikki punkit, idea metsään eksyneiden mummojen etsintään, miksi uimarannoilla kuhisee muutakin kuin uimareita, kiitos Säästöpankki menneestä hyvästä palvelusta, kolmen tunnin jono pankkitiskille, miksi pankit eivät palvele, käteisen käyttö on ihmisoikeus ja ilman tietokonetta tässä maailmassa syrjäytyy.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
31/7/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Mies se on ihan selvästi, eikä mikään mursu!
Radiojuontajat huutaa kuin tivolissa, salkkarit on sairasta ja näkeehän sen, ettei se mikään mursu ole. Puhukaa niin, että taviskin ymmärtää. Miksi lähdetään liikenteeseen, jos ei kuitenkaan lähdetä? Etunimien alkuperästä, vieraskielisistä sanoista, sukupuolien moninaisuudesta sekä radiojuontajien että asiantuntijoiden käyttämästä tavallaan -sanasta. Iloinen kesähenkilö, peltojen hyötykäyttö sekä avokadojen kasvatus. Salamoiden sähkö talteen, armeijalle vesipyssyt ja naisia päättäjiksi. Uniper - vatulointi ärsyttää, kuten myös urheilun edustusjoukkueille jaetut rahat. Miniä kiusaa anoppia, lapsenlapsia on jopa liikaa eikä suku ole muutenkaan paras (ei ainakaan savolainen). Sähkön sääntely 70-luvulla ja koirien, ravihevosten sekä Suomeen rantautuneen mursun kohtelu.
Light my fire.
Toimittaja on Mira Selander.
Lähetä sinäkin oma viestisi Kansanradioon:
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
24/7/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Nuoret likat vaan kikattaa ja heinäkuun aurinko tekee ihmisistä jättiläisiä
Yksi myönteinen viikko vuodessa. Pitäisi opetella kiittämään. Negatiivinen voi olla positiivinen. Positiivisia vaiheita. Uteliaisuus on hyvästä. Jokainen voisi tehdä yhden hyvän teon viikossa. Miten nuoret likat voi olla niin onnellisia? Alapään sanalle korvike. Selkäkipuun apua. Runo. Rakkaimmat tuoksut. Pyöräily on hyödyllistä. Kirjastojen palvelut säilytettävä ennallaan. Kalastusmuistoja. Sananlasku. Heinäkuun aurinko. Ihanaa, kun nurkat kuivuu. Ei tarvitse hautakukkia kastella. Yhteisöllinen Näädänmaa. Kiitos syöpälääkärit, menneet taksisukupolvet, verohallinto ja poliisi. Sopuisa ja naisvoimainen hallitus. Hyvää kesälomaa kansanedustajille! Eläkkeellä oleminen on osa ihmisen elämää. Muutto palvelutaloon. Eläkettä jää säästöön. Tänään oli hyvä päivä. Pitkän iän salaisuus. Saunomisesta.
Toimittaja: Laura Haikala
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
17/7/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Kun Igor pakotelistalle joutui ja pakastettiin
Mitähän koira on tehnyt ennen kuin sen nuolee naamasi, aamulypsyn aikaan alkava meteli rakennustyömailla, tankkaa kuin pihi mies, ovatko ilmalämpöpumput epäterveellisiä, kun Igor pakotelistalle joutui, Putin ja happamat pihlajanmarjat, Nato-vouhottelun hinta, mikrosiru päähän jotta sodat loppuisivat, rähjäävistä miehistä, ei kannattaisi kadehtia eläkeläisiä, reikäisten housujen arvoitus, miehet ja hameet, vinoilevat sukulaiset ja näyttäkää supernannya teineille. Huonot ja parhaan A-luokan miehet.
Toimittajana Johanna Östman. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
10/7/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Peilit on loppu kaupoista ja kakslahkeisia on vähän joka paikassa
Arvoitus. Wille Rydmaniin kohdistuvat syytökset. Häiritsevä käyttäytyminen eduskunnassa. Tänne sitä seksuaalista häirintää. Miesten puutetta pitää hoitaa. Kädet pyllyn päällä lasten discossa. Teleoperaattorin innokkaat myyjät. Mökkeily ei ole aina ruusuista. Hernekeitto ja kaurapuuro sisältävät myös vegeruoan perusaineksia. Vain ei-vihreät mukulat syötäviä. Mitä tuoksuvadelman lehdillä voi tehdä? Peltokortteen hävittäminen. Piruetanat. Kesäkissat. Valittavat eläkeläiset. Mallorcan uudet pukukoodit myös Helsinkiin. Kakslahkeisia on vähän kaikkialla. Mitä eroa on mekolla, leningillä ja koltulla? Miksi televisiojuontajat vaihtavat aina uudet vaatteet? Vaatteet on varakkuuden merkki. Nuorten itsetuntoa pitäisi vahvistaa oikealla tavalla. Musta väri väreilee.
Toimittaja: Laura Haikala
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
3/7/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Kyproksen kivet räjähtelee kiukaalle, kesämökitön avautuu eikä kukaan anna villille pojalle vettä.
Kyllä ihmisellä on oikeus elää, mutta kello vaan etenee hitaasti. EU-kiuas ei lämpene, suomalaiset mansikat on muuttuneet espanjalaisiksi kolmioiksi ja mies maksaa kaksi vuotta digilaitteesta saamatta rahalle vastinetta. Ei vihtaa kannata sitoa nippusiteillä, mutta digitaalinen vaaka pitäisi saada käyttöön torilla. Italialaiset maksaa ruuasta meitä vähemmän, suomalaisten tukemaa ruokaa viedään Kiinaan eivätkä kaikki käy edelleenkään ravintolassa. Papiljotit pystyy laittamaan myös mökillä, mutta voiko perunan naatteja syödä? Afrikka kärsii kuivuudesta, eriarvoistuminen tuntuu pahalta ja suomalainen rakkaus on yhtä kuin hyvän päivän rakkaus. Kenellä oikein on jäänyt rahaa sukanvarteen korona-aikana ja missä määrin Nato vaikuttaa Suomen kieleen ja kulttuuriin? Paikallisesta sopimisesta, jokamiehen velvollisuuksista sekä ahneudesta ja itsekkyydestä. Orgasmilelu, Jimi Hendrixin penis ja antakaa nyt joku tuolle villille pojalle vettä.
Toimittaja on Mira Selander.
Lähetä oma viestisi:
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
26/6/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Nostakaa ny bensan hintaa kunnolla - nähdään kuka ajaa!
Pienellä eläkkeellä saa jyrsiä halvinta lenkkiä, poliitikot jymäyttävät teitäkin, nostakaa ny bensan hintaa kunnolla että nähdään kuka ajaa, terveisiä keinoruuan tekijöille, potkutellaanko potkulaudoilla kun julkinen liikenne loppuu, lisämaksu buffetin ruokarohmuille, vaatimus Putinille, Paavo Väyryselle oma tähti, käytöstapoja raitiovaunuun, pätevätkö jokamiehen oikeudet makkaranpaistoon, kompostintarkastajat tulevat, sammakot eivät enää laula ja papiljotteja pörröpuserossa. Juhannuksena syödään makkaraa ja pyöritään pellolla.
Toimittajana Johanna Östman. Vaasan torilla juhannusuunnitelmia kyseli Laura Haikala.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
19/6/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Köyhät työntää autoaan kaupungilla, kun rikkaat juopottelee terasseilla. Laiskuus on in.
Hiuksista vaatteita, hilseestä biomassaa ja kylmää vettä vihaisen koiran naamaan. Tituleerataa - sana, tärkeät asiat tikun nokkaan ja kummitädin terveiset Aina-karhulle. EU:sta eroon, eläkkeistä kansanlaisaloite ja Sauli Niinistölle oma katu. Käen ja variksen kamppailun jälkimainingit, Charlesin ja Camillan parisuhteen laatu ja mäntysuovalla tukka kiiltäväksi. Nykyihmisen loputon kiire, nälkävyö, reikäiset vaatteet ja epäselvät nimikirjoitukset. Laiskuus on in, bensan hinta on vihdoin viisi markkaa ja ruusu vaivaa. Runo työelämän onnesta ja autuudesta, laulu kesän iloista ja puhe vastavalmistuneelle. Toimittaja on Mira Selander.
12/6/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Pitkä kuuma kesä ja kumirouhetta tennareissa
Luita rutistavat kättelijät, miehen näköinen presidenttiehdokas, hallituksen kanat ja kukot, Venäjän kyber -ja hypervaikuttaminen, K-kauppiaitten hintaralli, kaasuhousut käytäntöön, kumirouhetta tennareissa, kannabiksen vapauttamisesta, Petronellan päivän sääennuste, paljon harmia kurtturuususta, salonkiorkestereita puistoihin, päivitetyt sanonnat ja hieno haistattelu.
Toimittajana Johanna Östman
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
5/6/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Naiset roikkuu formulakuskien jaloissa, hiukset on sykkyröinä ohimoilla, kalat kuolee pystyyn ja vihreät haluaa polttaa ruohoa.
Laiska ja piereskelevä Piko - hevonen sekä muut älykkäät eläimet. Kaasuhousut, koiralääkärit ja kannabiksen laillistaminen. Sotajuorut ahdistaa, kodinhoitaja on uupunut, sorsat saa hoitajien rahat ja joku oli käynyt varastamassa Lassin kurpitsat kasvimaalta. Käsillä tekemisen tärkeys, alkoholin haitat ja loputon Nato- keskustelu. Vieläkö vainajaa kunnioitetaan liikenteessä, onko serkkujen järkevää avioitua keskenään ja kuka korvaa - tai korvaako kukaan - pilalle menneen permanentin?
Toimittaja on Mira Selander.
Myös sinä voit osallistua kansanradion tekemiseen:
puh: 0800 154 64, WhatsApp: 044 5515464, sähköposti: [email protected], kirjeposti: Kansanradio PL 79 00024 Yleisradio
29/5/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Kirkkokaljat, välkyt lapset ja Putinin turvavyö
Kuuntelevatko päättäjät Kansanradiota? Kiitoksia avuliaille ihmisille. Suomalaisista lapsista kasvaa fiksuja ihmisiä. Vedonlyöntiä Suomen huonon menestyksen puolesta. Olemme lännen lukko. Kolmen kohdan ehdotus maanpuolustukseen. Putinin kannattaakin vähän pelätä meitä. Venäjällä olisi pitänyt olla Koiviston kaltainen johtaja. Miksi kristillisistä asioista ei puhuta? Hiljaisia rukouksia. Suurvallan johtaja tuomiolla. Kirkollisveron käyttökohteista. Digitalisaatio tuhoaa ihmisyyden.
Toimittajana Laura Haikala.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
22/5/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Tuuli huivii ja pyytkin politisoituvat
Lupiinia ja hamppua ruokapöytään ja osmankäämit tehotuotantoon, maaseudun tyhjät talot hyötykäyttöön ja maanviljelijöille tukikonsertti. Nato vai Venäjä se pienempi paha ja mitä jos Nato lähettää villasukkia? Mistä saa työkokemusta jos kukaan ei työllistä, miten voi halvin olla paras ja miksi kansanedustajat ottavat lainaa mutta eivät osaa puhua? Karhut pelottavat ja ihminen tanssii susien pillin tahdissa, pyytkin ovat politisoituneet ja ruohonleikkurit ajavat siilien yli. Kyllä se siitä ja jaxuhali!
Toimittajana Johanna Östman
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
15/5/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Katupölyä kurkussa ja kiinalaisen lapion dilemma
Terveisiä taivaaseen, mielessä äidin flanellipaidat ja niiden raidat, munasoluja ja siittiöitä postista, palkat jakoon oikeudenmukaisesti, kiinalaisen lapion dilemma, katupöly kaihertaa kurkussa, mersulla törttöilijät bussiin napottamaan, kierot taksit pyörii jaloissa, twitterin osti kunnon ihminen, kummallinen puhetapa vallitsee ja laajenee ja maailma on sittenkin hyvä paikka.
Toimittajana Johanna Östman
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
8/5/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Pitkän iän salaisuus ja kyselyjä perä-Joroisiin
Vapun tunnelmissa kannattaa ottaa rennommin, pitkän iän salaisuus löytyi, lakujäätelön tärkeydestä, roskaa harkiten, menkää puskiin, ei puistoihin, lokitkin liittoutuvat, vähän selontekoa kansanäänestyksestä, ei tarvita kyselyjä perä-Joroisiin, kun ammattitaito on sitä että ylävartalon liikkuvat osat heiluvat, säästövinkkejä nuukasti eläville, keskusradio työnhakijoille, joka toinen sana on tota, telkkarissa tissit esiin ja Airi lomailee ny.
Toimittajana Johanna Östman
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
1/5/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Talitinteistä on tullut nikotinistejä ja antakaa koirien seurustella
Liian suuria naamoja televisiossa, esitä kuuroa vihainen mies, antakaa koirien seurustella, uros-ukot voivat olla hyökkääviä, talitinteistä on tullut nikotinistejä, Kelan kopiokoneista on loppunut muste, tuetaan mopoilla kulkevia sahatyömiehiä, kun vieressä ajelee hyvänlaatuinen emäntä, hoitajien palkat Norjan tasolle, kun titteli vaatii lisää työtä, urheilurahat hoitajien palkkoihin, miksi puolustusministeri veljeilee keljun kanssa, mielipiteet ovat salakähmäistä hommaa, rakennetaan Rumpin esittämä muuri itärajalle, mitä se sota oikein on, toppari Putinin päähän, tehdään puolukasta kansallisjuoma, eikö riitä että syödään kalakukkoa, ruokajonosta tuli vain perunaa, iloinen yllätys pakastemustikoista, säästetään iltapuhteissa ja rock-otukset ottakaan ne rokotukset!
Toimittajana Johanna Östman
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
24/4/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Puput ja trollit lisääntyvät ja tintit varastavat tupakantumpit
Kevään erikoislähetys, sillä kevät on ihmisen parasta aikaa, myyrät, trollit ja puput vain lisääntyvät ja tintit varastavat tupakantumpit, ennen kanatkin munivat kovaäänisesti ja käheä-ääninen käki kukkui kuusen latvassa. Hiljaa ajaminen ei olisi niin stressaavaa, häkäpönttöautoille riittäisi risukkoa ja klapeja, sähköautoja ei saada sammumaan ja uusi sähköauto haluaa pitää tauon.
Toimittajana Johanna Östman.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
17/4/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Oligarkki – oli karkki
Turhat urostelijat voivat painua metsään. On oma vika, jos ei tiedä mitä tapahtuu. Runo Putinista. Kuinka pitkään Suomi on tosiasiassa ollut Venäjän tai Ruotsin alaisuudessa. Nato-jäsenyyden kannattajat, ettekö näe mitä Ukrainassa tapahtuu? Pitäkää demokratianne, jos Nato-asiasta ei pidetä kansanäänestystä. Monet Naton jäsenvaltioista ovat puolidiktatuureja ja Suomen pitäisi olla puolueeton maa, niin kuin Kekkonen sanoi. Entä mitä tapahtuisi, jos Stoltenberg menisi eturintamaan? Digitalisaatio vs. perinteinen posti ja kivijalkakaupat. Kauppojen ruokaväärennökset ja ruokahävikki. Kukkarolle ja ympäristölle sopivat ruoat, kuten silakka. Polttoaineen kulutuksesta. Mitä on onnellisuuden ja onnellisuus-tutkimuksen takana? Hoitajien lakko puhuttaa: sote-palkat, pakkolaki, terveydenhuollon arvostus.
Toimittajana Laura Haikala.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64. WhatsApp-numero 044 55 154 64.
10/4/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Ufot taivaalla, isoisä arkussa ja Jorma on Jeesus
Kärpäset on kivoja kavereita, vuokraisäntä vei ikkunat vuokrakämpästä, pallosalama tuli puhelimesta, ufokokemuksia, joku puristi isovarpaasta, Jorma onkin Jeesus, lapsuusmuistoja Turusta, karmiva tarina sota-ajalta ja pierun lyhyt oppimäärä.
Ohjelman toimittajana Petri Rinne.
Omat oudot ja vähemmän oudot tarinat voi soittaa numeroon 0800 154 64 tai kertoa Whatsapp:iin 044 55 154 64
Ohjelma on uusinta marraskuulta 2020.
3/4/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Ruvetkaa vaan yhtymään ja olkaa oikeen vihasia
Nimipäiväonnittelut Saulille, suomalaiset - maailman onnellisin kansa, Putinille kiitos Suomen NATO-myönteisyydestä, Ahvenanmaan saaristossa tilaa uusille tulijoille, yhdistetään Ruotsi ja Suomi, kaikki pieneläkeläiset yhtykää, omaishoitajille ja sairaanhoitajille lisää palkkaa, kun hyvin toimeentuleva jää työttömäksi, ostakaa anopin asunto pakolaisille, mistä nuorelle ensimmäinen kesätyöpaikka, maatalous ei voi palata Kekkosen aikaan, akankanto ei saastuta, biokaasun puolesta, nykynuori ihmettelee nykynuorten käytöstä, pohdintaa Ukrainan kriisistä ja Putinin vallanhimon taustoista sekä kahdeksankymmentä kertaa siirrettyä aikaa.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
27/3/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Nyt kannattaisi mieluummin ottaa kuin ajaa
TV:n tekstityksestä ja tekstien tasokkuudesta, digitaalisuudesta ja turvallisuudesta, Suomen ruokahuollosta ja energian hinnasta, sota saastuttaa, ryssittely on idioottimaista, rumatkin patsaat ovat osa historiaamme ja pikkulinnut sextaa pihapuussa.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
20/3/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Ei ole nättiä kun alasti ammutaan ja kiroillaan
Venäjä on ikuinen naapuri - Putin ei, kysymyksiä Venäjän hyökkäyksen vaikutuksista, satu kissasta ja presidentistä, nättiä ohjelmaa telkkariin, suomalaisten elokuvien äänentasosta, hahmo on varjoihminen, persoonapronominien käytöstä, naispappi ei voi olla pappi, suutarinlasku Helsingin kaupungille, ureaa pihamaalle, lumien pudottamisesta, tarinoita heikoilta jäiltä, koivuhalkojen viimeinen myyntipäivä, vanhan ajan ruokavinkkejä, nykyviili on luirua, silakkaa kauppoihin ja es-korttia kyselivät.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
13/3/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Rudolfin kaverin penis on ketsuppipurkissa, Putin taas selvästi pitkän loman tarpeessa ja Hämeen muija teki patjakaupat
Putinin mielivaltaisten toimien selityksiä kauneusleikkausten jälkivaikutuksista pitkän loman tarpeeseen. Yksi päättää rangaistuksena boikotoida miehen täysin ja toinen taas lähettäisi hänelle pornolehtiä. Rudolfin kaverin penis on ketsuppipurkissa, Hämeen muija teki kalliit patjakaupat ja Aino on saanut pussilakanan onnistuneesti peiton päälle. Hans Välimäen sairaan hyvät ruuat, perunankuorisipsit ja konsensoidun maidon valmistaminen kotikonstein. Poliisiopiston väärä järjestys, Diktaattori-elokuvan puuttuva kohtaus ja rakkauslaulu Helmi Oittiselle. Entisen kotitalon pihalla sirkuttaa tuttu lintu, kettu kävi palauttamassa varastamansa hiihtoliivin ja Ulla tekee voikukista viiniä.
Toimittaja on Mira Selander.
Lähetä puheenvuorosi Kansanradioon! puh: 0800 154 64, WhatsApp: 044 5515464, sähköposti: [email protected], kirjeposti: Kansanradio PL 79 00024 Yleisradio
6/3/2022 • 0 minutos, 0 segundos
KansanRUNOradiossa Kekkosesta mekkonen ja oodi sirkkelille
Kansanradion runokeräys on innostanut tosikot ja veitikat riimittelemään. Kalevalanpäivän merkeissä Pertti "Fingerpori" Jarla ja Minna "Runoraati" Joenniemi esittelevät keräyksen hätkähdyttävintä antia Kansanradion erikoisjaksossa. Luvassa on muun muassa vuosikymmenten perspektiiviä siitä, miten kekkoset ovat muuttuneet mekkoseksi, herkkä oodi sirkkelin voimaannuttavasta vaikutuksesta ihmiselämässä sekä rakkaustarina, joka jatkuu puolison dementiasta huolimatta.
Lähetä viestisi Kansanradioon! Puh 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
27/2/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Putin on törkee äijä, Ullasta on tullut residentti ja Kössi on kadoksissa.
Nainen makaa sohvalla, mies taas on syrjäkylillä muniaan myöten lumessa. Bensan- ja ruuanhinnan nousu hirvittää ja missä ihmeessä on valtion etukäteissuunnittelu varsinkin, kun epävakaat, sotaisat ajat ovat etukäteen ennustettavissa myös inflaation noususta ja teräksen tuonnista. Yksi miehistä ehdottaa muuttoa Itä- rajalle polttoaineen hinnan takia ja toinen taas telttakokoontumista Ukrainan rajalla rauhanmielenosoituksen merkeissä. Olympialaisten seuraamiselle "kyllä" kuten myös urheilijoille ja varsinkin sille pöytyäläiselle viestihiihtäjälle myös, mutta hiihtovalmennus ja urheilutoimittajat on kyllä vähän "niin ja näin". Kuten myös porilaisten marssin väkivaltaiset sanat. Ullasta on nyt sit tullut residentti ja Putinin persoona se vaan mietityttää. Kuten myös köyhän ruokavalio - voiko käyneissä elintarvikkeissa piilkä jopa alkoholisoitumisen riski?
Laki on ilmeisesti määrännyt mummot ja papat Mikkelin tiellä lumilapion varteen, mutta entäs sitten nastakengät - kuuluuko ne tosiaan ottaa pois julkisissa tiloissa? Yksinäisyys satuttaa eli voisiko tähän siis saada apua vaikkapa radion puhelinsenssiohjelmista? Ja mihin muuten katosit, Kössi?
Sokerina pohjalla Sirpan ystävänpäivälaulu, ahvenpullien resepti sekä vinkit banaanikärpästen karkoitukseen. Toimittaja on Mira Selander.
Puhelinvastaaja: 0800 154 64 (soittajalle maksuton)
WhatsApp: 044 55 154 64
Sähköposti: [email protected]
Postiosoite: Kansanradio PL 79, 00024 Yleisradio
20/2/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Kuka pärjää maailmassa parhaiten? No, lusmut tietysti!
Seinille ryijyt ja pipot päähän myös sisätiloissa. Papan vinkit lumimyrskyyn sekä itsehoitovinkkejä haavan hoitoon ja nivelsärkyihin. Toimittajien ja selostajien keskinkertainen suoritus olympialaisissa.
Ystävien merkitys. Sota. Venäjä, hypnoosi ja vahva niska. Pankkipalvelut, älylaitteet ja henkilökorttiasiat. Pohdintaa rakkauden kohteista ja valinnoista. Ystävänpäiväterveisiä.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 15464
Toimittaja on Mira Selander.
13/2/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Bensan hinta, bensan hinta — mutta entäs kahvi?
Aluevaalien jälkipuinti jatkuu, kaiken maailman kommentaattoreista, hiiri juovuksissa, Petsamosta natopuskuri, hyvä Nato - sonta Nato, henkilötodistus on rahatusta ja p…skaa, antakaa meidän pelata, ummetusvinkkejä ja WC-hygieniaa, ruokaturvattomuudesta, jääkaapia vahtimassa, ystävistä ja yksinäisyydestä. Toimittajana Airi Saastamoinen. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
6/2/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Positiivinen elämänasenne ylimainostettua - passiivisuus on paras
Ulla Unosen vaalivoitto, tieurat ja takavalot, takaliston pyyhkimisen kiinnostavuudesta, parhaat ummetusvinkit, Igorin piimän jäljitystä, puhelin vakoilee WC-käyntejä, peskää käsiänne, vaalivalvojaisissa korona unohtui, huomioita aluevaaleista ja äänestysaktiivisuudesta, passiivinen asenne on paras, taistelu invaluiskan puolesta, hajuterroria, kosmetiikka verolle, kantaaottavaa runoutta kaivataan, Miran kiljuruno.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 15464.
Vinkki: PAJALAN PUUROLLA apua ummetusvaivoihin
Laita illalla likoamaan 2 l vettä + 12 luumua + 1-2 dl rusinoita + 2 dl. pellavansiemeniä. Koita murskata/soseuttaa tämä ennen likoon laittamista. Aamulla tähän soseeseen lisätään 3 dl vehnälesettä + 4-5 dl grahamjauhoja + hieman suolaa ja kaikki tämä sekoitetaan hyvin ja keitetään puuroksi, noin 10 minuuttia. Määrästä tulee ainakin 8 annosta.
Päivittäin nautittuna auttaa ummetusvaivoihin.
30/1/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Miksi alapää harmaantuu myöhemmin kuin yläpää?
John Doe reissun päällä, päihtykää viisaasti, talviterassit auki, viinaruno, eläkejulkilausuma, tasaeläke kaikille, pankkeihin takaisinsoittopalvelu, sotevaalit on salaperäinen systeemi, maakuntavero tulee kyllä, ala- ja yläpään harmaantumisesta, vinkkejä ummetukseen, Igorin piimä kateissa, naislääkärit kiusaa vanhoja miehiä, led-valot liikenteessä, liikenneympyrät ovat EU:n juonia, älkää tulko tappituntumaan, ystävällinen autoilija yllätti, näin syntyy tieurat, jalankulkijat mukaan ilmastotalkoisiin, koirani pelkää kilpikonnia ja ei mustia kissoja syrjiä pidä. Toimittajana Airi Saastamoinen. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 04455 154 64.
23/1/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Lassi söi inkiväärin ja Hannu haki hirvikiväärin
Positiivinen asenne auttaa elämässä eteenpäin, valittajat kertovat tunteistaan rehellisesti, hävittäjähankinnoista ja Suomen nato-optiosta, demokratia on perkeleestä, Joe Bidenin luonnehoroskooppi, pankkipalveluita kotiin, tunteenpurkauksia puhelujonossa, automaatti puhuu kuin Antero Mertaranta, mihin asunnoton laittaa netin, samat naamat kaikissa vaaleissa, kyllä ei huvita äänestää, koronarokotuksia itsepalveluna, ompelukonekin on keksitty, ITE-runoutta. Toimittajana Airi Saastamoinen. Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
16/1/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Syntymättömien pitäisi palauttaa etuisuutensa viimeistään sitten kun ovat syntyneet
Kansanradiosta positiivinen platformi, ehdotuksia etuuksien uusjaoksi, työn sankarit herjaavat joutilasta, syntymättömien etuudet ovat liikaa, demokratian uusi määritelmä, työttömät aurauskepeiksi sivuteille, Suomen valtiontalouden tukipilarit, viissataset heiluen huumeostoksilla, sarvet päähän ja sorkat kolisemaan STM, armeijat metsätöihin, suo siellä - vetelä täällä, nämä asiat ovat Suomessa pielessä, Saksan sotakorvauksia odotellessa, runoutta, rakastan elämää ja maisemia, eivät kaikki vanhukset ole vihaisia, suomalaisesta keskustelukulttuurista ja small talkia piispa Henrikin tapaan. Toimittajana Airi Saastamoinen. Soita ja osallistu keskusteluun - puh. 0800 154 64 tai WhatsApp 04455 15464.
9/1/2022 • 0 minutos, 0 segundos
Suomalaisten päättäjien tyhjäpäisyys itkettää
Avo- ja umpipuoliso, Yle Puheen muutokset surettaa, lisätkää ihmiset liikuntaa, kuntopyörä vs. polkupyörä, talvipyöräilytarina, Kiina ja Haminan akkutehdas, sähkön hinta nousee, varokaa tekstarihuijauksia, pentujen hyysääminen ottaa päähän, nenäsuihke rokote käyttöön välittömästi, Raaseporissa vatvotaan avantouimareiden pukukoppia eikä keskitytä koronarokotuksiin, kansanakka ei tykkää jouluna makustelevista ihmisistä, politiikkojen ylistäminen on mennyt överiksi, kohujournalismia, uusi eläinsuojelulaki on huono, musta kissa on ystävä ja olisiko syytä kerätä myös koirien kuset pois hangilta.
Omat ajatukset ja tarinat numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp ääniviestillä 044 55 15464.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
2/1/2022 • 0 minutos, 1 segundo
Avaruuspukki tuli raketilla jakamaan lahjat
Neuvoja talviautoilijalle, Aaretin jouluruno, nykyjoulun eriarvoisuudesta, erikoinen perinneruoka, makkarat ovat nykyisin jauhopötköjä, ahdetaan kinkkua mahaan, huuliharppukostaja, led-kynttilöitä viiniä tisuttuteleville vanhuksille, kuusi melkein syttyi palamaan, työnhakua joulun ja uudenvuoden välillä, viihdyn joulunakin yksin, avaruuspukki, ämpärit sekä raketit että auton vilkku, uudenvuoden raketit on kiellettävä ja varpunen jouluaamuna.
Omat jutut ja tarinat numeroon 08 00 154 64 tai WhatsApp ääniviesti 044 55 154 64.
Ohjelman kokosi Petri Rinne.
26/12/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Hävittäjäkaupat harmittavat kuin pientä oravaa jolla on käpy jäässä
Miksi joulusta hössötetään, suomalainen metsuri ei pääse töihin, miten hävittäjät luovat turvaa, aikainen joululahja tämä hävittäjähanke, hävittäjäkaupat ottavat sydämestä, koronapassi ja seurakunta, aamujumppa oli tärkeä osa aamua, tv:n sivistävyydestä ja mainoksista, harmittaa kun paikallislehteä ei tipahda luukusta, nyt saa naisministereiden haukkuminen loppua, pääministerillä on oikeus yksityiselämään, musta talvimuoti ihmetyttää, Helenan joululaulu, ilmastonmuutos joululauluissa, kiitos Posti joulukortista, kaikille pitäisi turvata jouluruuat ja Kari Mäkisen joulutarina.
Soita oma tarinasi numeroon 0800 15464 tai WhatsApp ääniviestinä 044 55 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
19/12/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Omituista palvelua pankilta - soittavat sunnuntaina kirkonmenojen aikaan
Suurten lukujen summa, Marinin touhu sopimatonta, Kimmo ei tykkää kun pääministeriä haukutaan, hyvä että Marinia näpäytetään, Marinin uutisointi liioittelua, kuntapäättäjät pikkujouluissa korona-aikana, radion piti ennen soida hiljaa, Ylen pitää tehdä kunnolliset saamenkieliset uutiset, miksi jumppahetki lopettiin tv:stä, rollaattori ja lumi, näin saat koronapassin, Suomesta on tullut poliisivaltio, puhelinmyyjät ja myyntipuhe, pankista soitettiin kirkonmenojen aikaan, mistä kokoomuksen lupaamat työpaikat, ulkomailta metsureita Suomeen, milloin varoitus työnantajalta kun laulaa ja tanssii sekä maitolaituri tuo entisaikojen manuaalinen tinder -sovellus.
Omat avaukset ja kommentit numeroon 0800 154 64, WhatsApp numero 044 55 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
12/12/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Jumala loi ihmisen älykännykkä kädessä
Mölymusiikkia taustalla, älkää juoko alkoholia juokaa pontikkaa, alkoholi tuhoaa kaiken, viinissä on viinaa, alkoholipolitiikkaa ja tupakkia, äänitaidetta, musiikkiohjelmat hanurista, asemat vaihtuvat radiossa, radiosta kritiikkiä runomitassa, radion saa kiinni jos ärsyttää, pentulive parempi kuin tv, suivaantunut mainoksiin, mainoslausahduksia, toimittajien puhumisista, poistetaan kaikki -ri sanat, koronapassista ihmettelyä, jumala loi ihmisen älykännykkä kädessä, aamuhartaudet on hyvä juttu, jumala ja geeniperimä, vanhukset ei muka tiedä twitteriä, raha-asiat ilman tietokonetta, vanhusten pankkiasiat ennen joulua ja kiitos Suomen miehet.
Soita oma tarinasi tai ota kantaa lähetyksen aiheisiin soittamalla 0800 154 64 tai lähetä esimerkiksi sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Tämän Kansanradion toimittaa Aleksi Pöytäkangas
5/12/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Miksi sudet eivät syöneet marjanpoimijoita kesällä?
Sekakuoro kuuntele minua, 16 sentin laskun perintään ja uusi summa 118 euroa, miten saa lehtitilauksen lopetettua, numerotiedotus pitkittää tahallaan puhelua, ajokortti henkilöllisyystodistuksena, missä pankki joka ottaa vastaan käteistä, kaupan kuitissa pitäisi olla puhelinnumero, nuorten kuntoutusrahalla parempaakin käyttöä, kuntoutusrahasta väärää tietoa, kunnon kouluruokaa ei enää tarjoilla, vanhuksien ei pitäisi valittaa nuorten asioista, boomeriksi nimittäminen loukkaa, susitarina 50-luvulta, mustajää ei ole mustaa, miksi presidentti ei saa vaatia koronapassia ja mummo on onnellinen kun syntyvyys laskee.
Soita oma tarina 0800 154 64 tai whatsapp ääniviestillä 044 55 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
28/11/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Suot uusiokäyttöön - viljellään karpaloita ja hilloja
Villasukkajuoksu vs. digiloikka, pieneläkkeet myös julkisiksi, mitä tapahtuu kun eläkevarat ylittää 300 miljardia euroa, eläkeläiset eläkkeelle ja nuoret töihin, olkaa eläkeläisiä iloisella mielellä, naisilla pienet eläkkeetlapsien takia, eläkkeiden verotus on kohtuutonta, palveluita olisi tarjolla mutta kaikki maksaa, veikkauskortin rinnalle tarvitaan viina-, sokeri- ja rasvakortti, Kelan tuet opiskelijoille turhan suuret, yöunet menee kun on valottomia polkupyöriä, bensiinin hinta, rannikkokaupunkien puut, turvesoiden uusiokäyttö ja älkää soittako kesällä joululauluja.
Omat avaukset numeroon 0800 15464 tai whatsapp ääniviestillä 044 55 154 64.
Ohjelman toimittaa Petri Rinne.
21/11/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Räppi ja Kansanradio raikaa vielä vanhainkodissakin
Näkökulmia isänpäivään, miehetkin kaipaavat vertaistukea, tyttöjen paapominen on lopetettava, pojittelu on loukkaavaa, runo Vanha sotilas, maksan nykyisten eläkeläisten eläkettä, suurten ikäluokkien puhallus, työeläkeyhtiöiden johtajien palkat, selkouutinen eläkeläisten työnteosta, runo unta odotellessa, liikenteessä ajellaan kuin pienet lapset, läheltä piti-tilanne Ropinperällä, lääkärimafia kuriin, törkeä lääkäri kutsunnoissa, atk hukkaa röntgenlähetteet, tietoyhteiskunta syrjäyttää, digimaailmaan oma perustuslaki, sähköistäminen seis, räppi ja Kansanradio raikaa vanhainkodissakin.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Esitä oma puheenvuorosi puh 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
14/11/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion kummitustarinat: Isä-vainaat kulkee vintillä
Yliluonnolliset kokemukset ja kummitusjutut yhdistävät eri-ikäisiä tosikoita ja veitikoita. Kansanradion erikoisjaksossa kuullaan tarinoita muun muassa vuosia sitten menehtyneestä, mutta edelleen kuolonkurvissa parkuvasta auto-onnettomuuden uhrista, vintillä askeltavista isoisistä ja hautausmaalla pahaa möykkää pitävistä todellisista ja kuvitelluista kummajaisista.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Lähetä puheenvuorosi Kansanradioon puhelimitse 0800 154 64 tai WhatsApp-ääniviestinä 044 55 154 64!
5/11/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Onkohan meidänkin isännöitsijä ketku?
Pitäkää porot metsässä, komediaa Arkadianmäeltä, vanhukset valittaa ja siihen on syynsä, leskeneläke evättiin, hävyttömät nuoret vaativat eläkkeiden leikkaamista, onkohan meidänkin isännöitsijä ketku, taloyhtiöt huijaavat vanhuksia, varokaa paskaputkenkuvaajia, ammattitaitoinen isännöitsijä muutti elämän tapahtumaköyhäksi, kierrätettävien pakkauksien puhdistamisesta, käykää sisämaassa sontimassa, vesiklosettien epäekologisuus, biomassasta kaasua, kapina sähköistä ajanvarausta vastaan, tekoälyn ongelmista, tekeekö robotti virheensä aina kahteen kertaan.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
31/10/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Traktorini seinään ajoivat ja poliisia vaan naurattaa
Huolestuneet kansalaiset kehottavat positiivisuuteen, pitäkää huolta kanssaihmisistä, kohteliaita naisia metsässä, pienituloinen ei voi veroilla kikkailla, koronapassista, Suomea johtaa hippijoukko, varhennettu vanhuuseläke pienentää takuueläkkeen kokonaissummaa, hurja tarina traktorihuollosta, vuokra-asuntomarkkinoista ja viemäreistä, Mikkelin hulevesimaksut, Kajaani on määrittelijöiden kaupunki.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
24/10/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Turha on etelän hörhöjen elvistellä
Jenni Haukion puhe sai kyyneliin, veikkausvoittovaroista ja kulttuurista, koronapassi, rokottamattomia vainotaan, etelän hörhöt tunturissa, eihän kenelläkään voi olla kaikki hyvin, keppi-ukko kiittää kyydistä, yksityistä lasten päivähoitoa pitää tukea, lastenhoitajat ahdingossa, idean myynti ja liiketoiminnan junailu, so what ja start up, loistava liikeidea, kuntouttava työtoiminta on hyvä bisnes, takuueläkettä saa vasta anomuksesta, munankuoret ja kokinretale.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 04455 154 64!
17/10/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Päiväkoteihin ei saada sijaisia - työt painaa ja vanhemmmille vaan hymyillään
Kansallisasioita, ootko ostanut ruskeita munia, mummun munavinkit, miten kasvisruoka voi olla sikahyvää, viisi päivää ilman nettiä vai ruokaa, soitto Kelaan ei onnistu, miksi tuulivoimalat rakennetaan pohjoiseen vaikka sähkö kulutetaan etelässä, ilmastotavoitteiden nurja puoli, turvallisempia parkkipaikkoja, Onni orava tietää varmaan uutta miestä, miksei EU-maista saada työvoimaa, päiväkoteihin ei saada sijaisia, työelämän kortit estää työllistymisen ja kannabiksen viljely pelastaa maaseudun.
Omat avaukset ja tarinat numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp ääniviestillä numeroon 044 55 154 64.
Ohjelman toimittaa Petri Rinne
10/10/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Miksi munissa on nykyisin niin ohuet kuoret
Miksi sormissa ja varpaissa on nimetön, onko pinna sama kuin prosentti, miksi munankuoret ovat niin ohuet, mihin hävitän vanhat taide- ja tietosanakirjat, mistä saa hillittyjä syyspäähineitä, epäonninen hammaslääkärireissu, lääkäri ei hoitanut vanhusta, villejä teorioita kannabis ehdotukseen, kannabiksella presidentiksi, valojarrut autoihin, polttoaineen kulutus lentokone vs Hiace, perussuomalaiset ovat köyhiä vastaan ja poliiseille lisää rahaa.
Omat avaukset ja tarinat numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp ääniviestillä numeroon 044 55 154 64.
Ohjelman toimittaa Petri Rinne.
3/10/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Viinan juojat sammuvat, mutta kannabiksen nauttijat ravaavat ja nauravat mennessään
Älä ole pienille paha jos et isoille maha, jokainen puhukoon kuten hyvältä tuntuu, miksi myyrä tekee kolon jos ihmisellä on pahaolo, mistä tulee hyvä mieli -haaste, kotipalveluruoka on hyvää, lisää ruohoa vihreille, huoli huumeiden laillistamisesta, Kansanradiossa valehdeltiin eläkkeistä, oikaisu 9 € päiväpalkkaan, työministeri ja virkamiehet eivät osaa vastata puhelimeen, lopetetaan veronmaksu kokonaan ja katsotaan mihin rahat riittää, palkansaajien pitäisi kustantaa omat eläkkeensä, Utajärven vesitorni, haisevat rakennusmateriaalit, Kymenlaakson kelataksit ajelee tyhjinä ja katoin urheilua viimeksi vuonna 1964 ja se riitti.
Omat alustukset, vetoomukset ja tarinat numeroon 0800 154 64. WhatsApp ääniviestit numeroon 044 55 154 64.
Ohjelman toimittaa Petri Rinne.
26/9/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Sodanjulistus niinku-sanaa vastaan
Ohjelman aiheita: Kunnan ruoka liian suolaista, kritiikkiä ruuasta Turun päättäjille, ruokahävikki ihmetyttää, mihin unohtui 300 000 työtöntä, nuorten työttömyys, työnantajat kouluttakaa itse työvoimaa, ulkomaille syydetään rahaa mutta eläkeläiset ei saa mitään, Helsinki on eläkeläisille huono paikka, miten eläkeläiset voivat vaikuttaa omaan elintasoon, eläke nousi 140 euroa 17 vuodessa. kyllä maalla on mukava asua, murresanoja lyhyesti, sodanjulistus niinku-sanaa vastaan, finnjävel-sanaa ei pitäisi käyttää ja ruotsalaiset suuntaavat aurinkoon.
Omat avaukset numeroon 0800 15464 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Tämänkertaisen ohjelman kokosi Petri Rinne.
19/9/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Pirullista elämää — omilla rahoilla vessapaperit ja autoon öljyt
Havaintoja radiopuhujien oikeakielisyydestä, kommentteja Kansanradiossa esitettyihin puheenvuoroihin, Hakaniemeen lambadaa tanssimaan, määräaikaisuuksien ketjutusta ja alipalkkausta Ylä-Savossa, pystymittaajalle töitä tarjolla, sateenvarjolla tehostettua liikenneopetusta, näkövammainen sähköpotkulautojen esteradalla, kummitus pelotteli kaljottelevan aviomiehen pois elämästäni.
Toimittajana Airi Saastamoinen
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
12/9/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Kuka korvaa, kun ilmastonmuutos hukuttaa rantasaunan?
Laittomat työpäivät siivousalalla, turvavälien poisto on kosto, syksy - tuo jokavuotinen humppa, törkeitä puheita savolaisista, pullarit ja muut muotisanat, kumiperunakeskustelu jatkuu, nykyään kerätään digikasvioita, ikääntyviä ei saa pakottaa töihin, liikennepulmia, nouseva merenpinta ja mökkikaupat, öljykattilan ja hormin uusiokäytöstä ja musta kissa tervehtii tuonpuoleisesta.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
5/9/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Kumiperunat tuhoaa kansantalouden
Ilmastomielenosoituksen tavoitteet onnistuivat yli odotusten, pop-up-koronarokotus suututtaa, veikkauksen käsittämätön tappioraja, kumiperunat piinaavat tulevaa sivistyneistöäkin, sauna on saatanasta, vinkkejä tupakoinnin lopettamiseen, kasvioiden kerääminen on luonnon raiskausta, lapset ja työttömät marjametsään, ei uusavuttomia voi metsään päästää, kunnokas seinäkiipeilijä 61 v. etsii töitä, Ruotsin työllistämismalli käyttöön, Afganistanin tilanne, pipo ja sen kireys, Virpi Suutari fanittaa Kansanradiota, savolaismummu Saastamoinen ja sananvapaus.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 15464!
29/8/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Etelän hetelmät ne ison Koon Rantasalmelle toi
Tässä Kansanradiossa:
Soijaa pukkaa, välillä on kuuma välillä kylmä, terveiset saunasta, sauna on huono juttu, ulkomainen työvoima, nuorten työttömyys, ottakaa nuoret se koronarokote, nuoret tuo koronan Rantasalmelle, Afganistanin tilanne, vastustetaan aseita, täytyy lopettaa tupakointi kun ei rahat riitä, tupakkaveron edut, kaivoslaki, lillu ja killu yhteen sopii, sähköpotkulaudoista ihmettelyä sekä karhu ja otsoniaukko.
Tämän Kansanradion lähetyksen toimittaa Aleksi Pöytäkangas
Kommentoi ohjelman aiheita tai avaa uusia keskusteluja soittamalla Kansanradion vastaajaan 0800 154 64 tai lähetä esimerkiksi sähköpostia osoitteeseen [email protected]
22/8/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Suomessa kaivoslaki on persiillään
Ohjelman aiheita: Oolannin sota, ilmastoraportti julki, ilmastonmuutokselle stoppi, kaivoslaki on persiillään, kaivoshommat laittaa vihaksi, ei kannata olla liian naiivi, häitä suunnittelevat ottakaa muusikot huomioon, tehtaan tuottama lämpö talteen, puut kaipaa sieniä, pyörätiet eivät kelpaa pyöräilijöille, kilikellot sähköpotkulautoihin, työajan lyhentämisestä ja urheiluohjelmat omalle kanavalle.
Omat ajatukset, mielipiteet ja vasta-argumentit numeroon 0800 154 64 tai whatsapilla 044 55 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
15/8/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Nuotio polulla ja koirat irti poronhoitoalueella - vaeltajat saa sapiskaa
Aiheita: Anoppi vitsi, kiitos kun huomioit valkoisen kepin, kaikki rutisee mutta minä kiitän, paikkaa itse hampaasi, lääkkeet 4 tunnin välien milloin nukutaan, kuolleelta udellaan eturauhasesta, tyytymätön hautuumaan käyttäjä, niksi lorottelijoille, soitin ja melu loppui siihen, omakotitalo asuminen ei sovi kaikille, ennen oli paremmin hehkulaput sai laittaa sekajätteisiin, uusi ydinvoimala sähköautoille, avaruuteen lennetään mutta tuulilasi menee rikki helposti, mummon somevinkki, vaeltajat eivät osaa käsitellä tulta, penkkiurheilun juhla-aikaa ja olympialaisissa nälkää näkeviä kisaajia.
Omat avaukset numeroon 0800 154 65 tai WhatsApp 055 44 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
8/8/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Yhteiskunta on vääränkiero kun ei voi töissä alkoholia ottaa
Tässä Kansanradiossa:
Mikä täällä pihisee ja suhisee, koutsi on valmentaja, miksi naiset juoruaa telkkarissa, tympännyin Luottomieheen, tv-sarjojen kielenkäytöstä, eletään vaikka huvikseen, kaikki parikymppiset koronakaranteeniin, sairaanhoitajat festareilla ilman maskia, etätöistä, karavaanarit eivät osaa sääntöjä, Lapissa ei tarvitse kaahata, ravintola-alan työvoimapulasta, palkka ja veronkierto, uusi postilaki, postinjakajakin on erehtyväinen, olin vähällä hukkua suohon, hukkumiset ja heinätyöt, alkoholi hukuttaa eikä uimataidottomuus, alkoholin käyttö on idioottimaista, missä Espoon nuoret ja kiitokset tyhjästä.
Ohjelman toimittaa Aleksi Pöytäkangas
Omat uudet avaukset tai kommentit tähän ohjelmaan voit soittaa numeroon 0800 154 64 tai voit lähestyä sähköpostilla osoitteeseen [email protected]
1/8/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Eipä kelpaa mikään kellekään ja loput on allergisia
Tämän Kansanradion aiheita:
Muista vilkku liikenteessä, 30km/h nopeusrajoitus ja sen edut, missä on liikennetiedotteet, luomi kirvat ja maa-artisokka, metsäpalot tuhopolttoja, Raumalt kehutaan suomee, pissin seisaaltaan, murteet on tärkeitä, radiouutisten hengittelijät ja maikkarin hiplaajat, jos kaikilla olis urheilijan itsetunto, Yle-veroilla huonoja selostajia olympialaisiin, olympialaisiin pitää treenata, terkkariin tunnistaudutaan pankkitunnuksilla ja kun nyt muistaisi mitä piti sanoa.
Lähetyksen toimittaa Aleksi Pöytäkangas
Soita omat ajatuksesi ja kommenttisi Kansanradioon numeroon 0800 154 64 tai laita sähköpostia [email protected]
25/7/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Kesämies laulaa ja naiset nauraa
Rokkimimmeistä rokkimammoiksi, teinit ajaa korttelirallia, vetyautot ovat tulevaisuutta, euvostoliitosta tulee hiilineutraali, kaasuputkella vettä Laatokasta, seikkailuja suomalaisessa terveydenhuollossa, kotimaanmatkailun puolesta, ulkomaan taksi ja keskilokero, kesämies laulaa, neuvoja perintäuhkailujen kohteeksi joutuneille, aurinko entistä pistävämpi, lämmin järvivesi on lohikalojen surma, kukkakärpäsen toukkia kirvojen torjuntaan, rikkakasvien myrkyttäminen lopetettava ja maa-artisokkaa puutarhoihin.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Jatka keskustelua ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 04455 15464!
18/7/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Varas vei naapurin huussin alustat
Koululaisilta kerättyjen rahojen kohtalo, laadukkaita vaatteita ei tarvitse kierrättää, meteliä ja räksättimiä vuodelta -44, terveiset sähköautoja moittineelle, Lotto 121 -huijaus, kalliisti palautetut vitamiinit, tarina aiheettomasta pysäköintivirhemaksusta, naapurin kadonneet jätökset, arvauskeskusreissuja Kemijärvellä, hammaslääkäriin pääsy ei kiinnosta aluehallintovirastoa, terveyskeskuksen takaisinsoitto ei pelaa, uudet matkustusrajoitukset, sivistymättömien ei pidä ulkomaille mennä, ulkoiluttakaa mummoja matkailun sijasta, kielitaidottomana ei kannata huijattavaksi lähteä.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Jatka keskustelua ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
11/7/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Ei ole muusikoiden vika jos mökkikansalla on nupit kaakossa
Uusien perunoiden hinta on suolanen, mökkiläiset luukuttavat musaa, antakaa nuorten metelöidä, meluavat kaupunkilaiset maalla, Elokapina voidaan hajottaa muurahaispesillä, millä kadulla saa Hesassa telttailla, futisfanit ja korona, paraurheilu on hulluutta, mihin katosivat koulun rahat, vialliset lippikset, onneksi sote saatiin maalin ja ahaa elämys.
Toimittajana Petri Rinne
Jatka keskustelua soittamalla numeroon 0800 154 64 tai WhatsAppilla 044 55 154 64
4/7/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion juhannus: pieniä asioita tuijoitettaviksi, sanoi naapuri naku-uinnilla
Ääni-imitaatioita ja luontokokemuksia, vääränlaista musiikkia mökkiympäristössä, pahalta haisevan mökkivieraan käsittely, naku-uinti ja tuijottelijat, mökkietiketistä pitää keskustella, reiän tekivät veneenpohjaan, tulikin sitten vähän isompi kokko, varovasti vesillä, sattumuksia alkoholiostoksilla, makkaran uudet ainesosat, rakastelutarina myllyn ylisiltä, kun isä ja äiti seksiä harrastivat.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja lähetä oma kesätarinasi puh. 0800 154 64, WhatsApp 044 55 154 64 tai [email protected].
27/6/2021 • 0 minutos
Sote on valmis vasta kun nähdään, että huonohan siitä tuli
Kuntavaalien jälkipuheet, sote tulee ja palvelut huononee, maakuntavero nostaa varmasti veroja, lääkäri tarkisteli tietoja koko vastaanottoajan, huono koulutus ja huono hoito, kritiikkiä sairaaloille, kehut kelalle ja Hus:n silmäklinikalle, kyllä vanhaakin ihmistä kunnolla hoidettiin, ms-potilas kiittää Pellon kuntaa, Joensuussa on liikenne kuin Lontoossa, lippalakkipäät autoilevat kuin pyörällä ajaisivat, liikennekulttuuria Pohjois-Pohjanmaalta, keskustelu Suomen jalkapallomaajoukkueesta jatkuu, elämän vaakakuppi ja höpinä ei lopu millään.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
20/6/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Pissiäkään ei uskalla kun naiset ja mummot häiriintyy
Jas Gripen heittää kuperkeikkaa, Marinin ruokakohu turhaa höpinää, ei moottorisahaa kannata purujen takia ostaa, maakuntaverolla saadaan olemattomia asioita, terveyskeskuksessa käyminen ei paranna, epäreilua selkäsäryn hoitoa Turussa, Kela kyselee ja reidet paljaana esiinnytään, ei voi kusta mummojen takia, haudassa on hiljaista, miehisyyden kriisi, Suomen jalkapallojoukkue kuin muukalaislegioona, hopea ei ole häpeä, litium-akkujen riskit, tuulivoima on hulluutta, ei pitäis talouskasvusta vouhottaa, myös nuoret ja maahanmuuttajat kuuntelevat Kansanradiota.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
13/6/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Pääministerin ilmaiset murot ja hillot tuli yllätyksenä kaikille
Aiheita: Kiitos miesten wc-ohjeistuksesta soittajalle, älkää tehkö tarpeita uimaveteen, miksi koiria nimetään ihmisten nimellä, naapuri käyttää koiraansa kerrostalon pihanurmikolla, voiko koira olla kasvissyöjä, roskaamiseen lopen kyllästynyt kävelijä, pääministerin hillot ja murot, kansanedustajat pois kuntavaaleista, missä on vaaliehdokkaiden puhelinnumerot, ei kiinteistöveron korotuksille ja sähköautoille, lataako kaupungin työntekijä autonsa veronmaksajien rahoilla, Suomessa ei ole vasemmistohallitus vaikka kaikki näin kuvittelee, nuoriso kantaa puukkoja kaupungilla, väkivalta opitaan tv:stä, kilpailuohjelmat eivät sovi korona-aikaan ja säälittää ravintoloiden aukioloajat.
Omat puheet numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp ääniviestillä numeroon 044 55 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
6/6/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Jo joutui armas aika ja kasvomaskit siniset
Ohjelman aiheita: Ikäihminen on ruma sana, lääkäri väitti päänsäryn johtuvan liian tiukasta ponihännästä, vammaispalveluntuen piiriin ei pääse millään, Astral-tv vei rahat, Kansanradion kuuntelijaprofiili, kaikkien on osallistuttava yhteiskunnan pyörittämiseen, ex-yrittäjän mielestä palkankorotukset ja verot ovat nousseet kohtuuttomasti, ulkohuussin kuivake, henkilökortin henkilökohtainen lukija, ankaraa taistelua housujen takia, naisten alusvaatteet sopivat myös miehille ja uudelleen sanoitettu suvivirsi.
Omat jutut ja jatkotarinat numeroon 0800 154 64 tai ääniviestillä WhatsApp 044 55 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
30/5/2021 • 0 minutos, 0 segundos
En minä ravintoloihin kaipaa, mutta hyvin vois kadulla drinkkejä ottaa
Pitkät puheet ja perussuomalaisten kannatus, takapajulan ravintolarajoitukset, lasten puukot ja puntarit, vinkki haudoille, Astral-tv on huijausta, tosikoiden ja veitikoiden verotusideoita, eläkeläisten ostovoiman laskeva kehitys pelottaa, haukut Suomen kansalle, Kurikan kunnantalo kateissa, Turun rakentamishankkeet luokattoman kalliita ja huonoja, Helsingin kaupunkisuunnittelussa puhuu raha, pysäköinti- ja naapurisopuongelmia Tampereella, naakkaparvet sontivat Säkylässä, koirankus**ttajat tympivät Keravalla, valittaminen kohentaa mielialaa, nuorten ja ulkomaalaistaustaisten ääniä mukaan Kansanradioon, suuri alushousukeskustelu jatkuu.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Esitä sinäkin mielipiteesi Kansanradioon ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
23/5/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Unisex-muotia ja parisuhdeunelmia: "Olin muuttunut mieheksi ja tunsin itseni vapaaksi."
Lama tulee ja helmat lyhenee, kireät vaatteet ahdistavat ja aiheuttavat mielipahaa, xxl-miehen vaatepulmat, puntit lyhenee neppareilla, rintataskulliset paidat ja mukavat sukat hakusessa, ei kukaan satasta kengistä maksa, naisten pitkät hiukset kauheita, parta, tukka, tatska ja kynnet, partamiehen puolustuspuhe, näin unessani olevani mies, stilettikorot ja kivekset, epämiehekkäät alushousut, puettuna rakkauteen, miesten striptease kiinnosti ja viihdytti, vehkeet vintille, vaimon kuntopyörä, hoikkaa mullistellaan, ihmissuhdeilmoitus, kavala äitipuoli, rakkausruno, nähkää kauniita unia rakkaistanne, huuliharppu laulaa ja vitsi kerrossängystä.
Kansanradion toimittaa Aleksi Pöytäkangas
Ota kantaa ohjelman aiheisiin soittamalla Kansanradion puhelinvastaajaan 0800 154 64, WhatsApp 04455 15464 tai sähköpostitse [email protected].
16/5/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Päät turpeeseen ja bensan hinta kymppiin
Aiheita: En yhtään maskia ole maassa nähnyt, miten pitää maskia kun on kumiallergia, pankkiin ei pääse soittamaan, lääkepurkin kansi jumissa, turve joudutaan korvaamaan puulla, tuettu turve vastaan autoilu, suo on uusiutuvaa tavaraa, kokemuksia sähköpyörästä, sähköpotkulautoihin käyttökielto yöksi, yksi vaihtoehto voisi olla sähkömopo, ilmasto lämpiää ja lunta sataa toukokuussa, Suomi kuntoon alle 2:ssa minuutissa, EU-tuet myös pienyrittäjille ei aina maanviljelijöille, vappusatanen pitää maksaa euroina ei prosentteina, tv-kokit saa huutia annoksista ja tatuoinneista, lisää saksalaista musiikkia ja mitä kertoo Kekäläisen käden liikkeet.
Omat jutut numeroon 0800 154 64, WhatsApp numero 044 55 154 64.
Toimittajana Petri Rinne.
9/5/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion vappupuheet - kalsarikännit ja karjalanpaistia
Aiheita: Munkin e-koodit, palmuöljy, vappusimat pitkin katua, syökää silakkaa jos vaan saatte, kalsarikännit ja karjalanpaisti, mitä on kondensoitu maito, Mervillä lemmikit asuu jääkaapissa, ruokaohjelmia tulee tv:stä liikaa, vappumuisto 50-luvulta, ei tätä aikaa pula-aikaan voi verrata, vappu satanen, kansanedustajien eläke-edut, istuva presidentti, laillistakaa hamppu, pastillien heroiinipäällysteet, kaksoiskansalaisuus pois ja Aaretin runo keväälle.
Omat avaukset ja muut tarinat numeroon 0800 154 64 tai WhatsApilla 044 55 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
2/5/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Maailma on mennyt ihan hulluksi ja maamme käy alkoholilla
Aiheita: Vähän päivässä tekee paljon vuodessa, tehkää yksinkertaisempia tietokoneohjelmia, hirvittää maahan heitetyt maskit, Espoossa kukkii siniset maskit, nuoret juo koskenkorvaa. käykö Suomi alkoholin voimalla, koronaa ja vaalipolitiikkaa, Valkeakoskella terveyspalvelut pelaa, deja vu tv-ohjelmista, verot kyrsii, miksi Suomeen tulee kausityöntekijöitä, sähköpotkulaudat pelottaa, pitäisikö laittaa sähköpolkupyörä, iskelmät ovat pilattu uusilla sovituksilla ja miksi sanotaan, että akku loppuu.
Omat avaukset numeroon 0800 154 64 tai whatsapp ääniviesti 044 55 154 64.
Ohjelman toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
25/4/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Enpä taida punahuulinaisten juttuihin luottaa
Kansanradion aiheita:
Elän ihanaa elämää, jotain positiivista, sain rokotuksen, hyvä idea -haaste pystyyn, naiset menee punahuulin telkkariin, miksi tekstit on niin pienellä, kommentti tv:n ohjelmatarjontaan, telkkarissa on valo ja valosaaste, vakoileva Philipsi, suomalainen ei nöyrry peltotöihin, pitkäaikaistyöttömän käsikirja, työllisyyden kuntakokeilu, työelämä vuonna 2021, kela käskee nettiin, oma-palvelut ihmetyttää ja huijarit pelottaa, turvarajat pankkikorttiin, digidigi, uusavuttomat tietokoneihmiset, sarkastinen tietokone koronatoimista, rokotepassi ja rokotukset, eläkeläiset villiintyy kun saa rokotteen ja anteeksi väärä numero.
Ohjelman toimittavat Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen
Ota osaa ohjelmaan soittamalla Kansanradion automaattiin 0800 154 64 tai lähetä sähköpostia [email protected]
18/4/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Rokotetut eläkeläiset ajavat ale-rallia ostoskärryillä Turussa
Ohjelman aiheita: Ylipainosta on hyötyä, dieselvero on turha, sähköauto ei ole ympäristöystävällinen, Avin puhelu meni harakoille, erikoislääkärit kadoksissa, sairaalaruuat, suomen kieli ja synnyttää sana, ruokaohjelma jossa syödään matoja ällöttää, koronarokotuksen jälkioireet vei sairaalaan ja Wiklundin alessa rokotetut eläkeläiset ilman maskia.
Omat avaukset numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp numeroon 044 55 154 64.
Ohjelman toimittavat Petri Rinne ja Aleksi Pöytäkangas.
11/4/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Terveydenhoito pois niiltä jotka eivät noudata sääntöjä
Terveyspainotteisen ohjelman aiheita: Nenäkannu auttaa kaikkeen, mahavaivoihin limsaa ja pallojuustoa, flunssa lähtee suolavedellä ja lakoilla, taichi sopii kaikille, shakki hieroo aivonystyröitä, hulavanteet ovat vaarallisia, suola auttaa kramppeihin, polvikivut ja sauna, vehnä pois niin laihtuu, vissyt takaisin lasipulloihin, auttaako akupunktio paleltumiin, hypnoosia alkoholiongelmaan, jos unen päästä ei saa kiinni, ota keskeltä ja jos et käytä maskia niin käytä visiiriä.
Omat tarinat voit soittaa numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
Ohjelman toimitti Petri Rinne.
4/4/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Suomessa ei kenenkään ole pakko olla työttömänä
Ohjelman aiheita: Rouvan purkaus, purnausta maksuista, tukien leikkaus ja työllisyystavoitteet, sote-alojen työvoimapula, bensa ei ole kallista, sähkönsiirtomaksun kansalaisaloite, sähkötolpat vuokralle, Viron koronatilanne on huono, postista hävisi tuolit, säätiedot ovat puutteellisia, tuuliturbiinit ja öljylämmitys, tuli talvi kun lentäminen loppui ja outo pääsiäisruokavinkki.
Omat avaukset ja jutut numeroon 0800 154 64. Whatsapp ääniviestit 044 55 154 64.
Ohjelman toimittavat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
28/3/2021 • 0 minutos, 0 segundos
TV:ssä liikaa tappamista, mutta mitä välineitä paloittelusurmissa käytetään?
Kaikki ei tykkää sunnuntaista, autovero kyrsii ja bensan hinta on liian kova, hyvä sitä bensan hintaa on Hesasta käsin nostella, kiroilu, työttömät raksamiehet, remonttiohjelmiin hinnat mukaan, tv-mainoksia puolustetaan, tv:ssä liikaa tappamista, mitä välineitä paloittelusurmissa käytetään, ikäsyrjintä ja työnhaku, viina ja alapää kiinnostaa nuorisoa enemmän kuin korona, kauppojen tuolit poistettu niin käytän invavessaa ja heikot jäät osa 2.
Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Petri Rinne
Osallistu keskusteluun puh. 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
21/3/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Kovat verot huumeille!
Rikkooko seisoskelu ulkonaliikkumiskieltoa, pankkiautomaattien nostorajat, hengellinen ihminen ja voimasanat, nimimerkillä vai ilman, tunnelin alkamisesta ja loppumisesta, sähkövoimaa rollaattoreihin, pyöräilyn lisääntyminen kauhistuttaa, suomalaisesta päihdepolitiikasta, annan ääneni kosmetiikkaverolle, ei pidä orjatyöllä kunnan hommia hoitaa, ikäsyrjinnästä työelämässä, pätkätyöläinen ja sekavat palkkakuitit, kyläkauppiaaksi Raanujärvelle, kertomuksia heikoilta jäiltä ja Kansanradiosta elokuvatähdeksi.
Toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun puh. 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
14/3/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Ranteet verillä rannalle - Tarmo oli hukkua avantoon
Etelässä ollaan taliaivoja, puunpoltto ja ilmasto, pankkipalvelut on ajettu alas, joku muuttelee tilin nostorajoja, Hervannan pankkiasiat kuntoon, luottotiedot eivät päivity, elämää kettutarhassa, perustuslaki ja media syynä koronaan, käyttäkää käsineitä, rokotusjärjestyksestä, koronaennustuksia, oppisopimuskoulutus käyttöön, puupellolla ei mieli lepää, käytöstavoista ja sananvapaudesta, Tarmo putosi jäihin ja muumi-sukupolvi ilmaisee huolensa lastenohjelmista.
Omat avaukset ja jäihinputoamistarinat numeroon 0800 154 64 tai
Whatsapp ääniviesti 044 55 154 64
Ohjelmat toimittavat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
7/3/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Miksi suomalaiset eivät kuolleet sukupuuttoon 60-luvulla?
Aiheita: Hiusmuoti on kauheata, miksi Espanjalle ei aseteta pakotteita, miksi Venäjää haukutaan mutta Yhdysvaltoja kehutaan, auton käyttömaksu on kohtuuton, mitään ei saa enää tehdä, netinkäyttö on vaikeaa, puhelinvaleluiden palvelu ja robotti, kiusaajat tarvitsevat uhreja, Rauman telakka sekä korona ja postia ei jaa ainoastaan Posti.
Omat sivallukset ja tarinat automaattiin 0800 154 64 tai WhatsApp numeroon 044 55 154 64.
Ohjelman toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
28/2/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Pielisjärvellä hässäkkä on sama kuin tussu
Aiheita: Miksi Jussi Kärki nauroi, ontuva kokemus koronajäljityksestä, kysy Ylestä ilta, miksi eduskunnan istunnot näkyvät vain Areenassa, ei saa selvää radio-ohjelmista, hässäkkä on Pielisjärvellä tussu, miten todistetaan henkilöllisyys kunnallisvaaleissa, posti pettää meillä ja Amerikassa, seikkailu postipaketin perässä, missä ovat talitintit, puilla lämmittäjät syyllistetään, nuorten työntekijöiden kiusaaminen ja kahden kappaleen laskiaispulla pakettiin molempia makuja.
Omat avaukset ja jatkot jo kuultuihin juttuihin numeroon 0800 154 64 tai ääniviestillä WhatsApp 044 55 154 64.
Ohjelman toimittivat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
21/2/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Tyhmät miehet naivat viisaita naisia
Kansanradion aiheita: Tilasin paketin kotiin kannettuna, veroilmoitus ei tullut s-postiin, seikkailu poliisin nettipalvelussa, koronasta lisätietoa mutta kun ei ole nettiä, valtion olisi tarjottava edullinen nettiliittymä, ei voi tilata noutoruokaa kun ei ole nettiä, Kemijoen uusi voimalaitos pilaa maiseman, tuulivoimalat ovat rumia, Masa ei ota Sputnik-rokotusta, palkitaan lääkärit ja hoitajat ja iso kiitos puolukoista.
Uudet avaukset ja kommentit numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp:lla 044 55 154 64.
Ohjelman toimittivat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
14/2/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Niin minä mieleni pahoitin kun naapurin narttu itseään astutti
Pääministeri liian innokas ulkopoliittisissa kannanotoissaan, Halosen ei pidä huudella vieraisiin pöytiin, presidentin valtaoikeuksista olisi pitänyt järjestää kansanäänestys, Niinistöä ei kannattaisi siirtää syrjään, älkää moittiko puolueita, menkää virastoihin valittamaan, pahaa mieltä postipaketista, loukkaava kirje virkavallalta, miehiä tarttis löytää lunta lapioimaan, Lapin rekikoirat taksitoimintaan, eripuraa hiihtoladuilla, eloa poromiehen naapurissa, ei ole Lapissa helppoa, röyhkeät naiset levittäytyvät kaikkialle, yritin erota kirkosta ja sarvipäinen hevonen.
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Petri Rinne.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
7/2/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Sossu estää mökille muuttamisen - olenko uniikki tapaus?
Ohjelman aiheita: Mustalaiset, mustalaisen koira ja piilorasismi, voiko sosiaalitoimi estää muuttamasta mökille, rintamamiestalosta vesijohto rikki vakuutus ei korvaa, masennuin kun en saanut yhtiökokouksessa suun vuoroa, Helsinki ajaa lumet mereen kaikilla mausteilla, poikani ei pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, kokemuksia osa-aikaeläkkeestä, työikäiset rokotettava ensin, EU takaa meille rokotteet, Kekkosen-Paasikiven linja takaisin, kolmen tähden arvostelu ja Kipan tarina never forget vuodelta.
Ohjelman toimittavat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen
Omat avaukset ja kommentit numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
31/1/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Romanttisen illan erikoinen päätös: “Ny se nukkuu tuola enkä mää saa edes telkkaria päälle…”
Antakaa meille kunnia saada se rokote, rahaa nenäsumutteen kehitykseen, miten käy festareille, milloin saa tilata ambulanssin, hoito-, hoiva- ja vuokrakodeista, Kansanradiossa jaaritellaan, kyllä meitä vanhojakin pitää hoitaa, ikäihmisten kuntoutus lyöty läskiksi, yläkerrasta apua - muut sanoo ettei kuulu heille, ihmisarvoa työttömille ja eläkeläisille, eläkkeelle joutumisesta ja pääsemisestä, roteva hiihtäjänainen yllätti, lumikelkkailevat lestadiolaiset, öljynsäästövinkki Lievestuoreelta, eksä simahti sohvalle ja nykyään liikaa autotunea.
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Petri Rinne.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 04455 154 64!
24/1/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Naisten vuoro - äijät huolestukoot vain omista sieluistaan
Naisten nousu saa äijät hermostumaan, missä on tilasto koronakuolemista, koronarokotusohjelma ei toimi, rokotuslahjaksi ämpäri, Taivaan tulet joutuu väistämään urheilua, uutisten toistosta pitää päästä eroon, Vain elämää -ohjelman tilalle maaseudun tosi-tv, miksi USA:n kapinalliset eivät saa kannatusta, metallimusiikki karkottaa rotat ja oravat, ruoste lähtee suolahapolla, kaikki eivät kaipaa lunta, huonoa palvelua suksikaupassa ja nettiä en laita ikinä.
Toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Omat avaukset numeroon 0800 164 54 tai WhatsApp 044 55 164 54.
17/1/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Näin syrjitään postikortinlähettäjiä, syntysuomalaisia ja professoritarinoiden kertojia
Ei ollut ennen kaikki paremmin, lasten kasvusta ja kasvatuksesta, törkeä ehdotus ruotsin kielestä, puolustan partamiehiä, kyllä viiniä nauttia saa, ei voi sokea kultaansa silmiin katsella, laboratoriopallottelua Lapissa, päivystyspulmia Pirkkalassa, kamppailua väärän diganoosin takia, hallintobyrokratian lyhyt oppimäärä, analyysi pääministerin haastattelutunnin annista, naiset ja homot sensuroi, nuoria soittajia syrijitään, postikortinlähettäjiä syrjitään, syntysuomalaista ja viisasta miestä syrjitään, professoritarinan tie julkisuuteen, Kansanradion puhelinvastaajan kapasiteetin riittävyys.
Toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
10/1/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Ennen oli kaikki paremmin - raha oli markka ja Suomi itsenäisyydestään tarkka
Aiheita: 50-luvusta voisi ottaa oppia, telkkari hyppii ja se on tietokoneiden vika, nuoret eivät osaa enää elää asunnoissa, ennen osattiin suomen kieltä, miksi asiantuntijana on aina nainen, nais- ja lapsivalta, nykyajan vanhemmat eivät osaa mitään, kaiku vastaili vielä 70-luvulla, EU vei itsenäisyyden, markka takasin ja vessapaperirullat ovat kaventuneet.
Ohjelman toimittajana Petri Rinne.
Omat avaukset, kommentit, laulut ja runot numeroon 0800 154 64. WhatsApp: 044 55 154 64.
3/1/2021 • 0 minutos, 0 segundos
Tuoksuva jouluyllätys: “Hän siinä tyytyväisenä köllötteli ja kauheet kaasut päästeli…”
Tällaisen radiokanavan ME haluamme, upeita tissinpullukoita ja sekstailevia pullapitkoja, pesupaikkoja parroille, ei ruoka-avussa tuloja kysytä, vanhat ja hyvät karamellit kateissa, valitun kansan radio, ette te tätä kuitenkaan julkaise, koiran jouluiset kaasuvaivat, valepukki hörppäsi juhlajuomat, paras joulu Pietarissa, älkää lässyttäkö yksinäisyydestä, muistoja joulupadan ääreltä, laskupää terävänä alennusmyynneissä, vuoden ale-lehtikatsaus.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 0445515464!
27/12/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Lisääntyvät vanhukset tarvitsevat oman radiokanavan
Lisääntyvät vanhukset tarvitsevat oman radiokanavan, hoitajien palkat, ei kaikki tarvitse seksiä, varokaa Auervaaroja, maitoa voi pakastaa, partatyypit ovat likaisia, älkää näpelöikö tavaroita kaupoissa, tiedossa kaikkien aikojen digi-joulu, jouluetkot ja kapinaruno koronasta.
Toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Ota kantaa ohjelman aiheisiin tai aloita uusia keskusteluja soittamalla Kansanradion puhelimeen 0800 154 64 tai laita sähköpostia osoitteeseen [email protected]
20/12/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Nyt olisi seksiasiaa: kyllä miehellä kondomipaketti rintataskussa pitää olla
Eduskunnan kyselytunti ja aika aika, loru puhetyöläisille, toimittajat vaan nauraa ja nauraa, onkohan nämä toimittajat juovuksissa, urheilua tulee aivan liikaa, hyvät itsenäisyyspäiväkemut mutta prinssi pitäisi olla, näin käsitellään surulippua, tanssista lohtua koronaan, olkaa tarkkoina ettei koronarokotteessa käy kuten maskikaupoissa, maksakaa hoitajille hyvä palkka, mies etsii prinsessaa, seksi pitää pinnalla, ylimainostettu seksi ja tämä on elämän tarkoitus.
Kansanradion toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Petri Rinne
Ota kantaa ohjelman aiheisiin tai aloita uusia keskusteluja soittamalla Kansanradion puhelimeen 0800 154 64 tai laita sähköpostia osoitteeseen [email protected]
13/12/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Itsenäisyyspäivän Kansanradio: sun Suomi-neitos oon
Pippaloikaa kotonanne, Tarja runoilee koronasta ja itsenäisyyspäivästä, Linnanjuhlista säästyneet rahat Hurstille ja lastensuojeluun, veteraaneja ja ruuantuottajia on syytä kunnioittaa, Pirkon itsenäisyyspäivänpuhe, muistoja isistä ja sodasta, Suomi-runo (poistettu julkaisuoikeuksien päättymisen takia 4.1.2021), päiväuni hävittäjähankinnoista, rakentakaa rauhaa, mihin on kadonnut suomalaisten yhteisyys, suomalaisen naisen itsenäisyyspäiväpuhe, minulla on Suomessa kaikki hyvin, laulu, eteläisen ja suomalaisen pikavippineuvottelut, Suomesta, itsenäisyydestä ja vapaudesta, Vuosaaressa kaivataan Kekkosta, ruokamuistoja, Anjan itsenäisyyspäiväesitys.
Toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
6/12/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Joulu pilalla - nytkö se luottokortti pitää ottaa?
CP-vammainen Petri: minua on nimitelty ja potkittu, vammaisavustajan työtuntikäytäntö harmittaa, isosta lottovoitosta voisi jakaa osan köyhille, lotto on suurta huijausta, Lapissa ei pärjää sähköautolla, maalla pitää olla vanha auto, bioetanoli on paras polttoaine, auringosta virtaa sähköautoille, pyöräilijän yllättävä tempaus, me ollaan opetettu lapset väkivaltaisiksi, kehut pankeille: nyt voi hoitaa tilihommat kalsarit jalassa ja joulu pilalla ilman luottokorttia.
Toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun puh 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
29/11/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Poliisin poika pahanteossa
Puhutaan politiikkaa viksusti, Afrikan diktaattorit ruotuun, vanhuksille omat puhelinluettelot, 20 vuotta samalla pysäkillä ja nyt vietiin rahapussi, ei kiinnosta Trumppi ja sen akat, sote hirvittää, Keiteleen taksikilpailutuksesta vastanneet kuulolle, hyvä-paha sähköauto, Mersu 40v, verokarhu nääntyy ilman polttomoottoriautoilijoita, uusia maksuja vaan, sakkorangaistus voisi olla hyvä kokemus, kaikenväriset nuorisojengit kuriin, 70-luvullakin steissillä heiluttiin, poliitikkojen suhtautuminen hulinoitsija-nuoriin suututtaa, syysruno, tunnetun operaattorin tunnetussa puhelimessa luokattoman huono käyttöohje, alennuksia vaan myydään, Tepin mainoskatko päättymättömästä huonekalu-alesta, mikä järki meiramissa.
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Petri Rinne.
Osallistu keskusteluun puh 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
22/11/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Trumpin uusi bisnes: näin isket naisen -kurssit suomalaisille
Trumpin naisasiantuntemus jakoon, keskustelu koulukiusaamisesta jatkuu, Yhdysvaltain politiikka, ei enää ääniä persuille, sähköauto ei ole ekoteko, ropotti-imurit vanhusten koteihin, kommentteja omaishoitajille, korona-aika sekoitti perhesuhteet, vanhojen auttaminen ja perinnön kyttääminen, ongelmatilanteita puhelimen ja operaattorin kanssa ja onko Suomi varkaitten maa?
Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen
Soita omat uudet avaukset tai kommentit tästä ohjelmasta Kansanradion puhelinvastaajaan 0800 154 64 tai lähetä sähköpostia [email protected]
15/11/2020 • 0 minutos
Ensin tuli ambulanssi, sitten palotarkastaja ja lopuksi komenteleva sosiaalitantta
Kansanradion aiheita: luotijunia Suomeen, raitsikkalinjoiden rakentaminen sapettaa, diesel kallista Etelä-Pohjanmaalla, peltoautokoulu pakolliseksi, bussikuskin paita ja liikenneturvallisuus, olkapää hajalla reunaviivan takia, eikö koulukiusaamista voisi lopettaa, vanhemmat alkakaa kasvattaa lapsianne, talkoolaisten ruokkiminen verorahojen väärinkäyttöäkö, vammaisavustajien ja omaishoitajien arvostuksesta ja huoli-ilmoitus nosti niskavillat pystyyn.
Ohjelman toimittavat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Omat tarinat ja avaukset voi soittaa numeroon 0800 154 64 tai Whatsapp 044 55 154 64.
8/11/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Ufot taivaalla, isoisä arkussa, Jorma on Jeesus ja lapiollinen paskaa
Kansanradion outoja tarinoita osa II.
Aiheita: Kärpäset on kivoja kavereita, vuokraisäntä vei ikkunat vuokrakämpästä, pallosalama tuli puhelimesta huoneeseen, ufokokemuksia, joku puristi meitä isovarpaasta eikä kukaan osaa selittää mikä se oli, Jorma onkin Jeesus, lapsuusmuistoja Turusta, karmiva tarina sota-ajalta ja pierun lyhyt oppimäärä.
Ohjelman toimittajana Petri Rinne.
Omat oudot ja vähemmän oudot tarinat voi soittaa numeroon 0800 154 64 tai kertoa Whatsapp:iin 044 55 154 64
1/11/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Isännöitsijä ahdistelee tavarani takia — mikä avuksi?
Kansanradiossa puhuttaa:
Väliaikamerkki halutaan takaisin, oppositio on v-mäinen, hallitus on hoitanut kaiken hyvin, Kekkonen olis paikallaan, mielin määrin viinaa ja tupakkaa, maskiasia naurattaa, en minäkään maskia käytä kun ei muutkaan, purkkikalan ohje, perinneruoat kunniaan, ruokaohjelmat veks, Suomessa liian vähän tv-kanavia, tiukkaa kritisointia radion musiikista, posti toi ja posti vei, mutta missä on Veikko Lavin levyt ja kaiken lisäksi isännöitsijä ahdistelee.
Kansanradion toimittajina: Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen
Soita oma uusi avauksesi tai ota kantaa lähetyksessä käytyyn keskusteluun 0800 154 64 tai lähetä esimerkiksi WhatsApp-ääniviesti 044 55 154 64
25/10/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kyllähän naapurin tontille rakentaa saa kun rakentaa vaan
Maskikeskustelua, koronan hyvät ja huonot puolet, sähkönsiirtomaksupaljastukset, varokaa aurinkopaneelihuijareita, tarinoita omavaltaisista rakennushankkeista, Kalevala on kolmen kansan rakkaustarina, nyt on puolukkaa, kokkiohjelmat suomalaisen ruuan äärelle, kohtalosisaria vilja-allergikolle, kansan- vai toimittajanradio, kaikki mielenosoitukset on kiellettävä, elokapinaliikkeen taustat, ilmastomielenosoitus lisäsi päästöjä, puhelinmarkkinoinnin estonumero ja lupiinin torjuntavinkit, tv-mainosten estoniksi, sotesta ja hyvinvointialueista.
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas.
Osallistu keskusteluun puh. 0800 154 64 tai WhatsApp-ääniviesti 044 55 154 64!
18/10/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Poliisia odotellessa: “Suihkuttakoon, jos ei heillä parempaa tekemistä ole.”
Lusikallinen hunajaa pitää pöpöt poissa, kun nisät vilkkuu linnassa niin miksei naamat näy maskien läpi, banaanien tarroituksesta, mielenosoituksista ja fiksuista istumapaikoista, jätteiden takia suihkuun, valittajat jättää veneetkin roskalaatikon viereen, jätekuljetukset ja kansalaisten tasa-arvo, erinäisiä tarinoita postinkulusta, laintulkintoja kalastuksesta ja yksityisteiden käytöstä, kaksisuuntaisen mielialahäiriön hyvät ja huonot puolet.
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Petri Rinne.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai jätä WhatsApp-ääniviesti 044 55 154 64!
11/10/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Vieressä vaan virveliään vispasi ja minä nakuna uimassa
Puheenaiheita: näin vaimennat paukkuvat ovet, valkoposkihanhet lihoiksi, petoihin olisi syytä suhtautua, urosihmisen luontainen vietti, osaako susi lukea poromerkkejä, kielikosmetologiaa, näin torjut lupiinit, näin torjut myyntipuhelut, vanhustenhoidon epäkohtia, talo myyntiin ja mummu hoitoon, isojen ja pienten asioiden kuljettamisesta, Veskun jätehuoltoratkaisu, nuoriso ja biojätepussit, EU:n takia huononi kumisaappaiden pohjatkin, yksityistien käyttöoikeudesta, virvelinvispaaja saunalaiturilla, jokamiehenoikeuden ja vapaan kalastuksen puolustuspuhe, syysterveiset Lapista.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55154 64.
4/10/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Jakaus tuli tukkaan kun etelänturisti lintumettällä kävi
Kansanradiossa pohditaan tällä kertaa muun muassa sitä pitäisikö jokamiehenoikeudet lakkauttaa, miten päästään eroon lupiineista ja puhelinmyyjistä, miksi lääkärit kirjoittavat tavallisille ihmisille latinaa ja kohdellaanko lemmikkielämiä paremmin kuin vanhuksia. Ohjelman toimittavat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Omat upeat avaukset voi soittaa numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp numeroon 044 55 154 64.
27/9/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kyllä retromummokin paremman puutteessa kelpaa
Kansanradion budjettiriihi, naiset ja lapset kaapanneet vallan Suomessa, seksuaalivähemmistöjä on ollut aina, ei ollut sota-aikana autojen perävalot pimeenä, kielitaidosta ja suomen kielestä, jäteastioiden tyhjennysvälit ja roskapussin pitkä reissu, eläkeläiset haluaisi mielellään nähdä myös Lappia, asumistuet valuu sijoittajille, vaimoni liittoutui auervaaran kanssa, miehelle ryyppääminen on normaalia - naiselle moraalinen ongelma.
Toimittajina Kansanradiossa ovat Airi Saastamoinen ja Petri Rinne.
Osallistu keskusteluun ja soita puh. 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
20/9/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Salskeat siittäjät vaan töitä vailla maleksii...
Katri Kulmuni presidentiksi, puolueiden puheenjohtajavalinnat kuin Valko-Venäjällä, Lahden putkapahoinpitely pöyristyttää, pohjalais-isäntä ja Pravdan paperille painettu sanomalehti, pride-liputus ja moraalin rappio, intersektionaalinen kiroilu ja vegaaninen saunavasta, kyllä nuorilta miehiltä siittäminen sujuu, eläkeputki ja työllisyyden kohottaminen, palautetta kaikille puolueille, ei pidä laskea tuloveroja, hometalokeskustelu jatkuu, suojelun fokus pörriäisiin, englannin ja ruotsin kielen puolustuspuheenvuoro, jag vill kolla min lotto, kun poika mustan miniän toi ja muistakaa arvostaa itseänne.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 254 64!
13/9/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Ei sunkka sauna mikään pornopaikka ole...
Onko valehtelusta tehty tutkimus, kyllä kaverin vaimoa saunottaa voi, hometalot johtuvat alipaineesta, kestääkö kerrostalojen katot puutarhoja, miksi otto-automaatilla voi lähettää rahaa vain itämeren suojeluun, paasaus englannin kielen käytöstä, Salkkareiden juonipaljastukset ei näy älypuhelimessa, Haaparanta ja raja, länsirajan valvonta ja tsubi dubia.
Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Petri Rinne.
Soita uudet avaukset tai ota kantaa lähetyksissä käsiteltyihin aiheisiin puh 0800 154 64 tai lähetä ääniviestiä WhatsAppiin 044 55 154 64.
6/9/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Suojella vai hävittää? — tosikot ja veitikat villin luonnon armoilla
Maaperä köyhtyy, ei näy enää ötököitä, peruna kasvaa ilman apupaskaa, rikkaiden aarniometsät kaatuilee tielle, harvennushakkuita vaaditaan, avohakkuita vastaan, ottakaa oppia simpansseista, tärpättitehdas pilasi maaperän, ojittamalla pilatut suot, hanhien suojelijoille lähtöpassit, poikamies-kurjet mellastaa, susista ja leijonista päästävä eroon, villieläimiä ei saa tappaa, linnut pizzalla, luonnoneläimet kukkien kimpussa, roskaamista pihalla ja metsässä, pelastakaa pikkulinnut katiskoista, vinkki parvekeviljelijöille, roundup-firmat linnaan, kurkkuliemellä ja kiljulla haittakasveja vastaan, kukkienhoidosta sisältöä elämään.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
30/8/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kakka jäi kannon päälle ja vessapaperit lentää pitkin pihaa
Polkupyörävarkaudet kuriin, itsepintaiset puhelinmyyjät, vesimittarit johtaa vääränlaisiin säästöihin, tilausansat ja elintarvikkeiden harhaanjohtavat nimet, maksuautomaatteja kirkkoihin, takautuville tuloille kannattaa vaatia tulontasausta, kotitalousvähennys on epäreilu sinkuille, kasvomaskikeskustelua, stadilaiset mustikassa, jokamiehenvelvollisuudet, Tampereen kukkaniityt niitettiin jo elokuussa, mönkijähaaveri ja sutkit vakuutusyhtiöt, 60 vuoden taistelu valtiokonttorin kanssa, oudossa tarinassa leijuu pallero.
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
23/8/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Itä-Suomen poliisi palvelee: ambulanssia ja häkkiautokyytiä
Moitteita maaseudun poliisipalveluille, digiavustakin pitäisi saada kotitalousvähennys, hanan ja tulpan kummallinen liitto, kärpäskaverin surullinen kohtalo, ajankohtaisia mietteitä ja havaintoja koronasta, turha on odottaa veronmaksukuitteja, leväperäisyys on tarttuva tauti, miesmäistä turhamaisuutta, tarina väärin lasketusta työeläkkeestä ja sen veroseuraamuksista, pienet eläkkeet näkyvät pienten kuntien verokertymässä, 2-tyypin diabeteksen lääkekulut, kirkkoherra on liian ankara titteli, puhukaa hengellisistä asioista, kirkkoviini viekoittelee nuorison ja outo autotarina.
Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun puh: 0800 154 64 tai WhatsApp: 044 55 154 64!
16/8/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Saako omalla parvekkeella ottaa aurinkoa alasti?
Tosikoiden ja veitikoiden mieltä painaa muun muassa seuraavat aiheet:
Mikä on ON ja mikä OFF, jumppahetkiä edelleen kaivataan, sähkönsiirtoa ja syyllisiä, liikenteestä, ilmainen joukkoliikenne on hyvä, vakuutusyhtiöiden toiminta, helpompi voittaa lotossa kun saada vakuutusyhtiöiltä eläkettä, tarina veikkauksesta, yhdistykset ja pelikoneet verolle, Traficom ei alentanut veroja, kotitalousvähennykset, kärpäsestä tuli maskotti, uuteen hanaan ei tullut tulppaa, saako omalla parvekkeella harrastaa seksiä, kummitustarina.
Toimittajana tässä lähetyksessä Aleksi Pöytäkangas
Soita omat ajatukset Kansanradion automaattiin numeroon 0800 154 64 tai laita esimerkiksi mailia osoitteeseen [email protected]
9/8/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Paljon on tapahtunut ja paljon tulee tapahtumaan
Tässä Kansanradion lähetyksessä käsittelyssä muun muassa:
Vinkit silmälasien pesuun, halvat silmälasit huonoja, operaattorit yrittävät huijata, juominen ei vie töitä kun ei niitä ole, eipä oo paljoa ravintolat auki, lasketaan lentokoneita, hirvikärpäset vieraslajike, miksi uutiset Ylellä kestää vaan 2min, uutisankkurit nättejä, outo tarina lokista ja kuvitteleeko joku ministereiden kuuntelevan Kansanradiota.
Toimittajana Aleksi Pöytäkangas ja Petri Rinne
Soita omat ajatukset Kansanradion automaattiin numeroon 0800 154 64 tai laita vaikka mailia osoitteeseen [email protected]
2/8/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Koirista on helpompi päästä eroon kuin mukavista miehistä
Tässä ohjelman aiheita: suomalaiset keihäänheittäjät hukassa, pankissa ei voi tallettaa toisen tilille rahaa, autoin siskoa ja nyt olen rahaton, autossa voi olla ilmastointi päällä vaikka se ei kävisi, älkää juoksuttako koiria pyörillä, koirista helpompi päästä eroon kuin mukavista miehistä, tiskiharja silmälaseille, lupiinit ovat kivoja ja kauniita, nopeuskamerat vesille, Lahdesta puuttuu penkit, porkkanavarkaissa ja kuollut tyttö.
Omat avaukset, tarinat ja vastaukset numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
Toimittajana Petri Rinne
26/7/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kainuun kansa repii hillat ja lakatkin raakana
Tässä lähetyksessä Kansanradiossa käsittelyssä muun muassa:
Järkytyn omasta äänestä, kissat ovat viisaita, terveisiä kissojen omistajille, hyviä hetkiä perhosten seurassa, kainuulaiset poimivat hillat, tabletilla verenluovutuksessa, ei osata käyttää puhelinta, älkää nyt avatko niitä rajoja, poliisille asuntovaunu käyttöön, muoviset ja puiset kynttilänjalat veks, lonkan teräspala hälyttää. Mutta mikä on aika hyvä radio? Siihenkin vastaus tässä ohjelmassa.
Toimittajina: Aleksi Pöytäkangas ja Petri Rinne
Osallistu keskusteluun tai tee oma uusi avaus. Soita numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
Kansanradion aiheita: Suomenruotsalaisten peräaallot, miksei maaseudulle löydy työvoimaa, sosialismi pelastaa yritykset, kuka maksaa velat, kissan ja koiran tunnistaminen, kesäkissa, koiravero, kissat ja koirat ovat lihansyöjiä, autot valtiolle suurista ylinopeuksista, pyöräilyä ja jalankulkijoiden tienylitys sekä muun muassa laajakaista, joka ei mahdu yksiöön.
Toimittajana Petri Rinne
Uudet avaukset numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
12/7/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion oudot tarinat: Nuuskamuikkunen Bodomilla ja keskoset perunapellossa
Kansanradioon on vuosien varrella lähetetty mitä kummallisimpia tarinoita ja ajatelmia. Tässä ohjelmassa kuullaan muun muassa seuraavat: Muistan kuinka Bottalla meikattiin, paperista taittelin hyvät robotit, vierailulla Turku-nimisessä valtiossa, matolääkkeet hakusessa, tarina sinappinaamiosta, Phantom seikkailee jälleen, muistoja Lapin sodasta, 7x7 -magiaa, Nuuskamuikkunen Bodomilla, ufokokemus, pieni kummitustarina, kauhistuttava evakkotarina, kyykäärmeet maitokupilla, sinkkuilta Monacossa, Jipani-tyttö, miesten pitää päästä kalaan.
Toimittajana Petri Rinne.
Kansanradio haluaa kuulla sinunkin oudon tarinasi. Kerro se numeroon 0800 154 64 tai WhatsAppissa 044 55 154 64. Kummallisimmat kertomukset palkitaan Kansanradio-tuotteella.
5/7/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Eteläläinen oli maksamassa kymppitonnin kossupullosta
Laulun tunneleihin, juhannus siirrettiin tästä syystä, kansanedustajilta avustajia pois, älä purnaa palkoista, rikostutkijoiden kirjat, nyt kannattaa Suomen velkaantua, perinnöstä ja seksielämästä velkaa, kuppa ja tippurit lisääntyy, eteläläinen oli ostamassa kossua, viron raja ja viinaralli, ongelma lokeista, 80km/h on aivan hyvä, kuumat autot ja niiden varoitukset, kuka valvoo sukkahousujen puhtautta, paljon asiaa postista, vaimo näki Beethovenin odottamassa kakkosen ratikkaa ja nyt niiataan eikä kätellä.
Toimittajana Aleksi Pöytäkangas
Osallistu keskusteluun tai laita uutta keskustelua alulle. 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
28/6/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion juhannus: rintsikat pyykkinarulla ja heti ottaa eteen
Nainen jonka ääni oli kuin linnunlaulua, hernekeitto ei ole oikeaa ruokaa, makkara on täydellinen ruoka, sivistyssanat lihapaketissa, jogurttimakuja on liikaa, voikukkareseptejä kaivataan, kaikki lohi ei ole lohta, antakaa pajujen olla rauhassa, minä ja perhonen olemme kavereita, sana ylipäätään ärsyttää, aikuiset pois lasten leikeistä ja vielä vanhuksella ottaa eteen.
Toimittaja Petri Rinne
Osallistu keskusteluun tai tee uusi avaus 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
21/6/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Solisti vaihtuu: VanHanen jälleen parrasvaloissa
Saako Katri Kulmunia kurmottaa, kuka muistaa Vanhasen laudat, uusi tieliikennelaki saa ruusuja ja risuja, perintövero ja miten sen voi kiertää, mitä voi tehdä kerrostalossa yläkerran meluaville tenaville, pelastakaa marjojen jalostajat, pyöräilijät eivät osaa soittaa kilikelloa ja eduskunnan kyselytunnilla voisi kysymykset sallia vain oppositiolle.
Toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen
Uudet aiheet sekä avaukset että vinkit numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp: 044 55 154 64
14/6/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Vaimo motissa Venäjällä, voisiko presidentti auttaa?
Pippureillakin on eroa, uusi tieliikennelaki ja sen hassut määräykset, pieniä auton peräkärryjä ei saa enää mistään, kesämökkien melusaaste ja ei-toivotut kesävieraat, perinnönjaon ja pesänselvityksen epäkohtia, 70-vuotias senssipalstoilla: en minä mikään mummo ole, deittiohjelma radioon, vaimo jumissa Venäjällä, ristiriitaiset kasvosuojusohjeet, itseaiheutetut sairaudet ja niiden maksumiehet.
Toimittajina Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
7/6/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Tosikot ja veitikat heilaa hakemassa: nettideittailu kallista ja pikkuaivot pilaa romantiikan
Ei pidä nimitellä vanhukseksi. Autoilijat roskaa tienvarret. Vapaa kasvatus kasvattaa roskaajia. Tupakoitsijat vievät muilta sairaanhoitopaikat. Vanhusviha pöyristyttää. Kun auttaja saa haukut palkakseen. Kertokaa, mistä tietää elävänsä itsensä näköistä elämää. Runo Suomen viileästä kesästä. Ei pidä naista haukkua, jos hän ei anna. Pikkuaivot jalkojen välissä. Kumppanin löytämisen vaikeudesta. Itsetyydytyksestä apua yksinäisyyteen. Pitkään olin nunna. Nettideittailu liian kallista. Nainen ei ole nirso, jos hän tuntee oman arvonsa.
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas.
Lähetä sinäkin puheenvuorosi Kansanradioon, puh: 0800 154 64, WhatsApp 044 55 154 64!
31/5/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kypärä päähän ja sikari huuleen — 70+ tahtoo taas rillutella
Virhekäsityksiä yli 70-vuotiaiden korona-ohjeista, pitäisikö pyöräilykypärästäkin säätää laki, polkupyörän takavalo on outo lakipykälä, nokkela laittaa muovipussin autoon roskia varten, paljon on välinpitämättömiä ihmisiä, lähimmäinen hädässä ja koronapelko unohtuu, Pertti ja pörriäinen, lääkäreiden vastuu vanhustenhoidossa, +70 on ja ei ole vanhus, oppositio tekee tyhmiä kysymyksiä, ei vappua ilman satasta, nuuska pitäisi laillistaa, kielletään savukkeet ja sikarit tilalle, miksi tupakka himottaa enemmän kuin ennen, elämää taloyhtiössä.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64, WhatsApp 044 55 154 64.
24/5/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kotikorsuissa ihmetellään: onko presidentti Niinistökin vanhus ja turhake?
Kansanradion aiheita tänään: Maantiet ovat kuin perunapeltoja, kauhistuttaa jalkakäytävällä ajavat pyörät ja potkulaudat, miksi kukaan ei käytä pyöräilykypärää, kumpi tekee vanhuksen ikä vai toimintakyky, onko presidentti Sauli Niinistö vanhus, ihmiset ilkeitä koroa-aikana, vanhukset halutaan lamauttaa, onko vanhuksista tullut turhakkeita, miksi posti ei kulje ja kaunis runo ylioppilaille.
Ohjelman toimittaa Petri Rinne ja sinun ajatukset taltioi automaatti numerossa 0800 154 64, ääniviestejä voi myös jättää whatsappilla numero on silloin 044 55 154 64.
17/5/2020 • 0 minutos, 0 segundos
"Olen pistänyt kehittäen COVID-19-dieetin. Syö sanasi päivittäin..."
Tässä lähetyksessä käsittelyssä muun muassa:
Ei paljon Kansanradio naurattanut, lauluja ja runoja äideille, mahtaakohan sitä vappusatasta saapua, tulossa ollaan Saksasta, karanteeni ja vanhukset, yksinäisyys, roskaaminen, tupakat ja tupakointi, entä kuka käyttää sanaa moi.
Ohjelman toimittaa Aleksi Pöytäkangas. Omat mietteet ja ajatukset saa pistää purkaen Kansanradion vastaajaan numeroon 0800 154 64.
10/5/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Isännän kalun kokoisia vonkaleita ja muita juttuja vappu twistillä.
Aiheita muun muassa: Lääkäri ja äänekkäät pierut, kokkien parrat ja rumat karvaiset miehet, hiukset pestään järvivedellä ja mäntysuovalla, perunalaulu, näyttelijät eivät osaa puhua, Tommi Läntinen Euroviisuihin, Remu-runo, pontikka pitää terveenä, posti lupasi tuoda kaljaa, vaan ei ole näkynyt, vallataan Ruotsi takaisin, kännit kerran viikossa nollaa mielen, kaikilla pitää olla älypuhelin, yleisessä saunassa naisten puolella ja sokeaa näyttelevä poika, pefletti ihmetyttää ja isännän kalun kokoisia vonkaleita.
Ohjelman toimittajana on Petri Rinne. Omat avaukset ja jutut numeroon 0800 154 64.
3/5/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Tosikot ja veitikat korona-avustuksista: Ei jumalauta, pakko olla pahaa unta!
Huutokauppaherttua Karvashinkaalta kiittää, koronatukisekoilun on pakko olla pahaa unta, laiskat suomalaiset ei maatilan kausitöissä pärjää, eduskunta juolavehnää kitkemään, infrastruktuuri ja huoltovarmuus, koronaturvaväli myös autoille, vanha auto on mahdollisuus, eläkeläisiltä kiskotaan autoilustakin, hämmennystä ajokykytestiin pääsyssä, sukupuolineutraalit liikennemerkit, peräkärry ja nopeusrajoitus, roskapussit autoihin lain voimalla, oudot linnut kyttää katolla, merimetsot vievät kaikki kalat.
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64.
26/4/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kaikki muu on turhaa paitsi ilma, vesi ja lähiruoka
Lampaanlihalle tuontikielto, lähiruoka loppuu, kauppakassin kuljetushinta on noussut pilviin, suomalainen ruoka on hyvää ja terveellistä, maatalous ja hätäaputyöt, suuret ikäluokat ovat taas muodissa, miksi yli 70 vuotiaat joutuvat olemaan karanteenissä, kaikki huutaa rahaa, etätyöntekijöille pienepi palkka, kiitos miljonääreille ja viikon luontoäänenä kuulemme koronaa.
Kansanradion toimittavat Petri Rinne, Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas.
Soita ovat avaukset numeroon 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64
19/4/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion terveys-spesiaali, toiveuusintana myös kynsisienivinkit
Kansanradion terveysaiheisiin keskittyvä erikoisjakso pureutuu terveyden peruspilareihin eli mielialaan, ruokavalioon, hyvään uneen ja liikuntaan. Ohjelman loppupuolella toiveuusintana tosikoiden ja veitikoiden kynsisienivinkkejä vuosien varrelta.
Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen.
Soita omat puheenaiheesi numeroon 0800 154 64 tai lähetä ääniviesti WhatsAppilla numeroon 044 55 154 64.
12/4/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Pussailevat parit hävisivät Tampereen katukuvasta
Kansanradion toimittavat Petri Rinne, Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen.
Aiheita: Kansalaiset osallistukaa taloyhtiöiden toimintaan, hygienia taloyhtiöiden yhteisissä tiloissa, kiinteistövero ja sen lyhyt historia, vanhusten digiosaaminen, jauheliha loppui kaupasta, koronalaulu, koronaruno, kirkon toiminta ihmetyttää, suihkukoneet sekoittavat ilmaston, lampaan kysyntä ja tarjonta eivät kohtaaa ja korona lopetti pussailemisen Tampereen kaduilla.
Soita omat tarinat puhelinvastaajaan 0800 154 64 tai WhatsApp 044 55 154 64!
5/4/2020 • 0 minutos
Korona-huijarit jo liikkeellä
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas
Puheenaiheita: Ei ollut ennen hiihtoselostajat nykyisten veroisia, kiinteistöveron arvoitukselliset perusteet, kiinteistöverolla kustannettavista palveluista ja oikaisulomakkeen saatavuudesta, vaatikaa kilpailutuksia taloyhtiön remonteissa, savolaispoika hämäläisten yhtiökokouksessa, korona saa myös huijarit liikkeelle, kauppoihin pitää saada puhekielto, lankamopit hiiteen, karanteenissa kärsitään juomien puutteesta, synkeitä teorioita käsivarresta ja wc-paperin suuren menekin syy selvitetty.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64!
29/3/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Koronalla rahastetaan eikä sääntöjäkään uskota
Kansanradio toimittavat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen
Aiheita: Haussa on hyvä käsidesiresepti, koronavirus ja kauppareissu, vanhukset eivät välitä koronasta, koronavirus on rikkaiden syytä, miksi urheilua ei tule tv:stä, englantia tulee ihan liikaa, mihin autoverorahat menevät, mitä kiinteistöverolla saa syrjäseudulla, pankki- ja puhelinkulut vanhuksille liikaa, eläkkeen korotuksen söi verotus, kaivostoimintaan pitää saada tolkku ja vanhat vie hengityskoneet.
Soita omat aatokset numeroon 0800 154 64.
22/3/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Pese kädet oluella niin korona saa kyytiä ja iho pehmenee
Ohjelman toimittavat Petri Rinne ja Airi Saastamoinen.
Kansanradion puheenaiheita: UMK:n äänestys oli floppi, laulajattaret voisivat pukeutua paremmin, englannin kieltä tyrkytetään liikaa, kybersota tarvitsee yksilöitä, naiset apuun kun veltot nuoret miehet eivät jaksa armeijassa, Ruotsin eläkkeissä ei ole mitään kadehdittavaa, teiden talvikunnossapito on retuperällä, älä nuole sormia kun käännät sivua lehdestä, kädet on pestävä koronapelin jälkeen, miksi meillä ei ole vedensiirtomaksua ja lapsilisäkysely meni väärille ihmisille.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64!
15/3/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion naiset muistelevat, runoilevat ja ottavat kipakasti kantaa
Naistenpäivän teemaohjelman toimittaa Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: perspektiiviä nykypäivän syntyvyyskeskusteluun, äidinpalkka taas tapetille, mummu pikkulasten päivähoidosta, tervetuloa lapsivapaat ravintolat ja hotellit, naisten liksat ja kampaamojen hinnat, näin tulen toimeen pienelläkin eläkkeellä, yksinkertaisen elämän ylistys, luonnonsuojelussa pitää huomioida kokonaisuus, EU-kannanotto, ministereille tarpeeksi avustajia, vanha äiti ja aikuisen vammaisen lapsen hoitaminen, kun äidillä oli alzheimer, SPR ja Esperi Care, elinikäinen oppiminen teknokraattien propagandaa, nöyryyttävä digitekniikka, vanhuus alkaa 86-vuotiaana, varoitus naimisiin menijöille.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64!
8/3/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kun Kekkonen kuoli, niin katastrofit alkoi
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Petri Rinne.
Puheenaiheita: Vieraskieliset siivoojat, opintolaina ja pätkätyöt, nykynuoriso ja armeija, laskujen maksamisen haasteita, prepaid-liittymä ja palvelunumeroissa asiointi, mistä maksaja hampaiden pohjaukselle, Kela tietää ja ei tiedä, Kelan työntekijät tekevät vain mitä on laissa määrätty, runo, ystävällinen käytös lisää ystävällisyyttä, ennen kaura oli hevosten ruokaa, Tallinnan pullat ja muut matkailevat elintarvikkeet, nakkien liha- ja rasvaprosentti hämmästyttää, kummaa vatulointia ratahankkeessa, tuulimyllyjä moottoriteiden varsille, ydinvoiman turvallisuus ja hyötysuhde, naiset ja Kekkosen lähtö aloitti katastrofien kierteen.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64!
1/3/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Mikä hemmetti on, kun yhteiskunnan pitäisi kaikki maksaa?!?
Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: korkeakoulutetuilla olisi varaa synnytellä, lisää lapsia ulkomailta, ei pitäisi kouluttaa ihmisten määräilijöitä, karvat pystyssä opiskelijoiden vaatimusten edessä, ennen tehtiin töitä opiskelujen ohella, aikuiskoulutus ja alanvaihdon vaikeudet, eläkeläisiltä jäämässä valtavat perinnöt, nettoeläkettä vähentäviä seikkoja, ei hoitajat yksityisellä tumput suorana seiso, yksityinen terveysasema palvelee, Kelan tuet tehty tahallaan vaikeiksi hakea, Kaarinan digiahdistus, armeijasta ja maahanmuuttajista, Suomella ei päätösvaltaa tulliasioissa, kyllä elämästä sittenkin selviää hengissä ja mitä tehdä liian äkäisille ihmisille?
Liity keskusteluun ja soita 0800 154 64.
23/2/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Pelkää p...skan lapiointia tarjolla
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: Ei Suomen kaivosrikkauksia pitäisi lahjoittaa ulkomaille, puntarointia metsien hiilinielukorvausten maksajasta, Kiinan tuotteille kovat tullit, suomalaiset ovat liian korrekteja, maahanmuutto pitää Suomen elossa, Väyrysen Pate korjaa kaiken, opiskelija avautuu opintojen rahoituksesta, syrjäytyneitäkin nuoria pitäisi tukea, työn ja työvoiman kohtaanto-ongelmat ja niiden helppo ratkaisu, miesten ja naisten asepalveluksesta, ideoita eläkekorotusten vaihtoehdoksi, tyhjät eläkelupaukset, toiminta yksityisessä terveydenhuollossa ja sen korvattavuus, diabeetikko moittii löysiä terveyspuheita.
16/2/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Suutelu ja seksikohtaukset ahdistavat
Ohjelman toimittavat Airi Saastamoinen ja Petri Rinne
Puheenaiheita: Sinkki auttaa seksihaluihin ja flunssaan, Suomi on luusereiden luvattu maa ja miksi meillä työmarkkinoilla tapellaan, eikä sopua saada aikaan. Mieli ei ole yhteydessä sairauksiin ja mieli on yhteydessä masennukseen, debattia käydään puolesta ja vastaan. Henkilöllisyyden todistaminen ei aina ole helppoa, vaikka kädessä olisi oma ajokortti. Haamuhoitajat puhuttavat edelleen kuten myös brexit. Ja Loviisa saa kiitosta siitä, että kaupunkiin saadaan pankki, tosin on meillä tarjolla myös huono kokemus asioimisesta pankissa. Prismat ovat menossa kahden päivän lakkoon ja se tekee meille hyvää. Lopuksi saavat vielä huutia hiihtokilpailujen selostajat sekä suoriin lähetyksiin soittavat kuuntelijat.
Lähde mukaan keskusteluun ja soita 0800 154 64
9/2/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kelalle kiitos rahoituksesta, mutta tuolileikit voisi lopettaa
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas.
Puheenaiheita: Miehetkin saavat leskeneläkettä, kirkosta eroamisen syyt, Yle Radio 1 lähettää jumalanpalveluksia, ärsyttävät taustamusiikit ja tunnussävelmät, osta kuulokkeet, robottipuhelut kiellettävä, puhelinmyyjien pitäisi olla rehellisempiä, Internet vie työpaikkoja, asiakasohjausta Kelan tapaan, omakantaa ei kansakoulupohjalla tulkita, sähkönsiirtoa 50 kertaa sekunnissa, maksa kun jaksat -sopimus, korjauskelvottomista sähkölaitteista ja lääketeollisuudesta, vinkkejä masennuksen välttämiseen, eläkkeen maksupäivät ja pankkipalvelut, vanhukset ja Suomen laki.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64!
2/2/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kun naiset saa tosta vaan, niin jääkö miespoloset iliman?
Toimittajina Aleksi Pöytäkangas ja Airi Saastamoinen
Puheenaiheita: Lääkärit yrittävät mainostaa. Tasaeläke, apteekkimaksu ja sähkönsiirto. Eläketurvakeskuksiin parempia lääkäreitä. Saako miespoloiset leskeneläkettä? Kirkon meininkiä lisää telkkariin. Liikaa uutisia ja säätä. Telkkarissa ei saa nauraa. Radio Suomen kanavatunnukset kuin turpaan tulisi. Radio-ohjelmat valmiiksi tehtyjä. Ilmastonmuutos ja ilmastofasismi. Käsivarren mies ja taksit. Koirien paskahommat hoidetaan muttei mummon lihaksia. Entä jos miehetkin synnyttäis? Verkkopankin oudot veloitukset. Miksi ihmiset heihettelevät?
Osallistu sinäkin keskusteluun ja soita 0800 154 64!
26/1/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kuu paistaa, kuuppa sekoaa
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Onko veitikoita jo liikaa? Rikolliset taklaukset kaukalossa! Rima alas urheilussa. Netti, rokki ja valvominen sekoittaa pään. Terveyskeskus on homees mutta koneet lentää viä. Hometalon armoilla. Remonttipostia huononäköiselle. Hylätyt vanhukset. Jätteiden kierrätys ja eläinten vallankumous. Töissä sikalassa. Liberaalisuuteen pakottaminen ahdistaa. Eläkkeisiin Pälkäneen malli. Onko kuuhulluutta ja mikä siihen tepsii? Respice post te, hominem te esse memento: jäähyväiset toimittajalle.
19/1/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Lisää lääkäreitä liukkaille!
Toimittajana Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: Näin tyhjennät litran jugurttipurkin, Kelan laskuoppi hämmästyttää, liukkaisiin keleihin varauduttava myös terveysasemilla, vanhukset haluavat vanhanaikaista ruokaa, lapsiperheen unelma maalaisidyllistä, TV:n taustamusiikki, Harju ex Pöntinen takaisin, törkymainonta suututtaa, näin vältät mainokset, radion kuuluvuudesta, uskonasioita, kuuhullu etsii kohtalotovereita.
12/1/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion tiede-spesiaali
Kansanradio avaa uuden vuosikymmenen tiedeaiheisella erikoislähetyksellä. Tosikoiden ja veitikoiden havaintoja ja teorioita eri tieteen aloilta on koostanut Airi Saastamoinen, toimittajana myös Olli Haapakangas.
Aiheita: teorioita ilmastonmuutoksesta ja sen ratkaisusta, tutkimustuloksia musiikin vaikutuksista lehmien lahjakkuuteen, ihmislannasta tulevaisuuden energiaratkaisu, alkupimeän tukimuksen osaamiskeskus Kiteelle, raamatuntulkintaa ja muita teologisia kysymyksiä, sydämen tehtävä ihmiskehossa, näin korjasin hemoglobiiniarvoni, keuhkot ja lihavuus, ravinto-oppia savolaisittain, kielitieteellisiä kysymyksiä.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64.
5/1/2020 • 0 minutos, 0 segundos
Seksiä kaikille!
Vuoden 2019 viimeinen Kansanradio on omistettu rakkaudelle ja lihan iloille. Tosikoiden ja veitikoiden puheenvuoroja vuoden varrelta on poiminut Airi Saastamoinen. Toimittajana myös Olli Haapakangas.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64.
Vastaajaan jätettyjä viestejä kuullaan ensi vuoden ohjelmissa.
29/12/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Dementoituneita käpysäkkejä ei hallituksessa tarvita
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Olli Haapakangas.
Puheenaiheita: Kummallinen kuntoutuspäätös, Kela on pelkkä kyttäyslaitos, silmälasien hakureissu silkkaa huviajoa, lakkoilu ja sen tavoitteet, Raaseporin junaturman oikeuskäsittely pitäisi lopettaa, Isis-rouville puolueeton oikeuskäsittely, Isis-isätkin ovat olemassa, uudet vaalit vai peukku punahuulihallitukselle, puolueen jäsenkirjat pois kansanedustajilta, jugurttipurkki kanttaa, joulukortit ja muut naisten työt, surullinen yllätys joulukuusessa, Karin jouluruno vihdoinkin eetterissä.
Osallistu keskusteluun ja soita 0800 154 64!
22/12/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Olympiamitalimies kerjuulla!
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Kirkko hyväntekijänä. Paras kierrätyslahja. Aggregaattimiehen seikkailut Keski-Suomessa. Luottamus ja postin sotkut. Uusi hallitus ja politiikan uskottavuus. Lakkosuma saisi ulottua ulosottomiehiinkin. Haaviston joululapset. Anna pressa rahaa köyhille. Kelan toiminta katkeroittaa.
15/12/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Ei vieraita miehiä minun makuuhuoneeseen!
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Olli Haapakangas.
Puheenaiheita: Uusi pääministeri jo tiedossa, kaikki pois hallituksesta, Jenni presidentiksi, muistoja sodasta, veteraanin valitus, myymäläetsivien tarkastusoikeuksista, Keski-Pohjanmaalla saa penkit olla rauhassa, kympin rättien perässä juoksevat, kummallinen aggregaattimies, vierasta miestä en makuuhuoneeseeni päästä, teorioita kadonneesta kuramatosta, mihin virtuaalivaluutta perustuu, tietosuojalaki ja salanimet, kirkkoon kuulumisesta ja kuulumattomuudesta, elämäni loisten kirjoissa, kiitos ihanille lääkäreille.
Osallistu keskusteluun ja soita numeroon 0800 154 64!
8/12/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Nakit lyhenee ja v:eet lentää
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Olli Haapakangas.
Puheenaiheita: maailmanrauha utopiaa, kysykää lupa ennen kuin teette sketsejä, savolaiset eivät kaipaa anteeksipyyntöjä, nykyään vaan v:eet lentää, pesualtaan puhdistusvinkit, Kansanradio - katkerien ja kateellisten kerho, kadonnut kuramatto, naapureiden sietämisestä, talonmies siirtelee pihapenkkiä, erottivat hirviseurasta, myymäläetsiviltä puuttuu hienotunteisuus, merkilliset alennusprosentit ja outo sänkytarjous, halpaa ja hyvää ei ole olemassakaan, Konalan makkaramysteeri, esikoululaisten pukukoodi sapettaa, linnanjuhlia en ainakaan katso, nuorison moittimisesta.
Osallistu keskusteluun ja soita Kansanradion puhelinvastaajaan 0800 154 64!
1/12/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Hammasremontti takkuaa, mutta sotea vaan hoetaan
Toimittajina Olli Haapakangas ja Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: Ei lapsia tehdä - niitä saadaan, kotiäidit ja palkka, iloinen veronmaksaja työskentelee eläkkeelläkin, ei naisten palkat nouse kun miehet on etualalla, työkyvyttömyyseläkeläiset jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle, minne katosi normaali vanhuus, työehtoshoppailua myös Turussa, rajaa ylettömälle työnteolle, älkää valittako - äänestäkää oikeaa henkilöä, aseet laittomiksi ja rauhankampanja käyntiin, maailma on hullu ja hullummaksi menee, miksei paralympia-urheilijoita juhlita, ennen vanhaan säästettiin vettä, pitäkää putket kunnossa, vettä Venäjältä, ufon altaanpuhdistusongelmat.
24/11/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Vaihdevuosissa koirakin irvistää
Toimittajat Olli Haapakangas ja Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: Koiran vaihdevuodet, postilakko puhuttaa, linnanjuhlakutsuja odotellessa, ei pitäisi lastenhoidosta palkkaa maksaa, turha syyllistäminen, bensan hinta, vetyä tankkiin, krematorioiden lämmön talteenotto loukkaa, Fortumin tuhkanpesulaitos hirvittää, pumpataan suolapulssi Itämereen, vessassa käynnin jälkeen haisee - missä vika, palvelutalon ilmastointi metelöi, kuka on vanhus, eläkeläiset eläkkeelle, lentopisteet päälaelleen, yhteiskunnan tukemilla bisneksillä tienaa parhaiten, rikkuripostia en vastaanota.
17/11/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Etelässä rillataan ja pohjoisessa raadetaan
Toimittajina: Aleksi Pöytäkangas ja Olli Haapakangas
Puheenaiheita:
Peliautomaatista vessapaperia, hyvää isänpäivää, miksi köyhät ei piilota verotietoja, kansanedustajien kaudet, pellavaöljy on hyvä, virtsankarkailu, vedenpuhdistuksessa ongelmia, vesiputket uuteen uskoon, ilmastonmuutos ja kannabis, poliisi tietää huumeet, etelässä rillataan ja pohjoisessa raadetaan, asiaa kauppamatkustajista, sanakirja vanhuksille ja krematoriosta kaukolämpöä
10/11/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Jutta-marsun hiilineutraali elämä ja uusi yhteiskuntajärjestys
Toimittajina Olli Haapakangas ja Airi Saastamoinen.
Toimittajina Olli Haapakangas ja Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: Suomalainen positiivinen luonteenlaatu ja pop-kappaleiden sanoitukset, miksi rekat kaatuvat, tuleeko sähköautojen akuista uusi ympäristöongelma, energian säästäminen on tärkeämpää kuin sen tuotantotapa, jatkuva talouskasvu on mahdottomuus, palkkajousto pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä, marsu on ilmastoystävällinen ja mukava lemmikki, agressiiviset remonttikauppiaat omakotiasujan riesana, presidentiltä vietiin valta ja nyt vanhukset voivat huonosti, julkisen rahoitukset päätökset ovat aina arvovalintoja, vanhat kansakoulut vanhusten käyttöön, vanhusten hoitajapulaa ei ratkaista kouluttamattomalla työvoimalla, sairaalareissun aikana kadonnut ruuvipenkki, miksei Nostaja-ruoppaajan uhreja muisteta, laulu Saima Harmajalle.
Soita omat kommenttisi Kansanradion puhelinvastaajaan numeroon 0800 154 64.
3/11/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Nalle Wahlroos presidentiksi!
Toimittajina Olli Haapakangas ja Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: Näin pääset eroon omenoiden muumiotaudista, selkäkivut ja viinaralli, matkavakuutus on syytä olla, koirat huviverolle, ydinvoima ja muut polttoaineet, some ja hiilijalanjälki, karpalo puhdistaa kehoa, hiljaisiksi lääkityt vanhukset, hoitajamitoitus, invalidin kuljetustuki, rekkakuski kysyy miksi rekat kaatuvat, ajakaa naiset ajokortti, linja-autopysäkit ja rauhanjulistus, ideoita vaihtoehtoiseen talviaikaan.
27/10/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Pitkäksi elää, kun ei viinaa raahaa
Toimittajina: Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas
Puheenaiheita:
Päättäjien lasikallo, eläköön ilmainen ehkäisy, vakuutuksien rajut hinnat, Porin toril tärppää silakat, uni tulee ku pelaat palloo, muumiomenat, katit pois luonnosta, ilmastonmuutos ja lemmikit, omapäisen mummon valinnat ja ruostesuojaus horneteille.
20/10/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Lopetetaan lihansyönti ja siirrytään makkaraan!
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Olli Haapakangas.
Puheenaiheet: Lapsia ei saa hermostuttaa ilmastonmuutoksen takia, 16-vuotias vastaa ilmastoahdistuksesta huolestuneille, lopetetaan lihansyönti ja siirrytään makkaraan, digitaalilaskin haastaa lihankulutustilastot, liha ja elimistön happamuus, keskusteltaisiinko välillä ruuan prosessoinnista, silakat hukassa, hyvin toimeentuleva eläkeläismies kaipaa tyttökaveria, lastenteosta ja -tekemättömyydestä, ei pitäisi jakaa ilmaisia ehkäisyvälineitä, miellyttävä mies herättää lapsentekohalut, vammaisille sama hoitajamitoitus kuin vanhuksillekin, vanhainkotien 0,7-otukset, paljon mätää omaishoidossa, voimisteleva vanhus kertoo, oikeasti sairaita vanhuksia ei keskusteluapu auta, elinten johtajakilpailu.
13/10/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Olkoon höpöhöötä ja iliman pilluuta, mutta lihasta en luovu
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Olli Haapakangas
Puheenaiheta: miinuskorot höpöhöpöä, neuvotellaan eläkeläisille yhteinen pankkisopimus, sodantekokoneisiin riittää rahaa, miksei tavallisille ihmisille luoda työpaikkoja, ei se työllisyysaste vaan ostovoima, Suomen naiset osaa päättää lisääntymisestään ihan itse, ei lasten pitäisi ilmastosta vouhottaa, mihin tietoon voi uskoa ilmastonmuutoksessa, korvataan eduskunta 200 piuhalla, helpottaisiko juttuseura vanhuuden vaivoja särkypilleriä paremmin ja istuta omenapuu.
6/10/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Näin teet leipäressun ja jätkänkullin
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Olli Haapakangas
Puheenaiheita: leipäressua ja jätkänkullia, negatiivinen korkokehitys askarruttaa, Loviisaan pitää saada pankki, tunnuslukuhärpäkkeet ja ilmestyskirjan ennustukset, tietokoneen hankintaa tuettava verovähennyksellä, tarinaa peliautomaateista, täysosumaan on kohtuuttoman vaikea osua, mihin johtaa pakollinen tunnistautuminen, terveisiä yläkerrasta, työn arvostus ja sen suhteellisuus, ei johtajia pidä palkoistaan moittia, olisiko devalvaatio oikeudenmukaisempi tapa lisätä kilpailukykyä, miksei lääkärit suosittele vanhoille ruumisarkkua, sapiskaa Vantaan terveydenhuollolle, kiitokset Malmin kotihoidolle, rintojen ja säärien näytteleminen harmittaa ikäihmisiä, runo kypsästä rakkaudesta ja suvaitsevaisuudesta, ketä voisi kiittää hirvikärpäsistä.
29/9/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Myydäänpäs tuo eduskuntatalo!
Toimittajat: Olli Haapakangas ja Airi Saastamoinen
Puheenaiheita: leipäressun resepti kateissa, onko lihaa syötävä joka päivä, shokkihoitoa nuorille autokuskeille, pitäkää naiset ajokorttinne, liikenneohjelmia kaivataan, tuokiokuvia Jokipiin markkinoilta, mitäpä jos myytäisiin eduskuntatalo, olut- ja nuuskaralli rullaa Ruotsinkin puolelle, peukku ylös kuntouttavan työtoiminnan puolesta, muistakaa säilyttää hajurako töihin ja varpuset kylvyssä.
22/9/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Ajokortti aiheuttaa alakuloa eikä Alkoonkaan voi luottaa
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Olli Haapakangas
Puheenaiheita: syrjäseuduilla palvelut karkaa, mutta ei ole herkkua aina kaupungissakaan, johtajakoulutusta Mao Tse-tungin opein, ideoita postin kannattavuuden parantamiseksi, miksei Riku Aalto puolusta postilaisia, turhanpäiväiset hygieenikot ja Alkokin pettää, vihaisen koululaisen kannanotto kouluruuasta, muistokivi Mansikille, nahistuneestakin ruuasta saa maukasta sapuskaa, kahden maan kvinoat, ilmastotalkoot ja turhat roinat, syvä alakulo ajokortin takia, työttömänä opiskelu ei ole vieläkään ongelmatonta, onnittelut kuntoutustuen johdosta, elämästä ei kannata tehdä jännitysnäytelmää.
15/9/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio Jokipiin Maalaismarkkinoilla
Toimittajina Olli Haapakangas, Jaana Selin ja Airi Saastamoinen
puheenaiheita: naakat ja muut haittaeläimet, roskaaminen on rumaa, kaksipa poikaa Laihialta, villasukkamies, maailmanparantajapariskunta, Kansanradio on paras ohjelma, Pentti ja Kaija ja Postin riidat, kuntaliitos ja terveyspalvelut, kuntaliitos ja kunnantalon paikka, poliisille lisää paukkuja, miesten ja naisten hiilijalanjälki, kaasuöljykysymys
8/9/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Molskis, sanoi Boris
Toimittajina Olli Haapakangas ja Airi Saastamoinen
Puheenaiheita: Boris ja Eemeli. Omaishoitajan tilanteeseen kohennusideoita. Jaksamista eläkeläiset! Vielä jaksaa tanssia. Muovin kierrätyskö suuri puhallus? Tohtori tasa-arvosta. Lääkekorvaukset vaihtelevat, miksi? Nuoret haluaa leikata eläkkeitä. Kuuden tunnin työpäivää muistellen. Ripareille kunnianpalautus. Hyvä oli hautajaisissa juhlia. Ruotsalainen kiekonheittäjä fuskaa.
1/9/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Enemmän sovittelua - ja karjahtelua!
Toimittajina Olli Haapakangas ja Aleksi Pöytäkangas
Puheenaiheita: Mistä johtuu että kaverit ajaa Mersulla, ja minä kävelen? Lisää sovittelua oikeusasteisiin. Puoluetuilla vois ostaa Karjalan. Häpeä Kim Jong-Un, vesistöjen pilaaja. Mikä tappoi Rautalammin kalat. Metsästys ja ruokinta. Lopettakaa maatalouden kiusaaminen päästöistä! Kaasuautot verotetaan mahdottomiksi. Tractor pulling, mutta miksi? Moukarinheiton kansallisia erityispiirteitä. Tubettajat, tubittajat, ja tupakoitsijat. Ripari oli pettymys. Hautausmaaleffoja. Tanssilavalla tuli käytyä. Masennus, kansantauti, lääkkeet lopussa ja omavastuut kalenterivuosittain. Älkää unohtako kesäkissaa!
25/8/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Riittääkö puoli tuntia kerran viikossa?
Toimittajina Olli Haapakangas ja Aleksi Pöytäkangas
Puheenaiheita: Ei pehmeitä mattoja kouluun! Kuurot pelottaa. Jytyä yleisurheilijoihin. Kalliit tikit Lapissa. Kunnanlääkäreitä kaivaten, kunnanrottia pilkaten. Koulupäivä 90 vuotta sitten. Vakuutusyhtiöt, hulevesi paritalossa, asiaa hallitukselle. Lompakkovarkaiden varalta. Parveketupakointi, kilohinnat nousseet. Jos vain Jäämeri sulaisi.... kaasuautoverkko työn alle heti! Haukat vei meiltä pääskyt, miksi niitä suojellaan? Kertokaa uutinen älkääkä käskekö nettiin. Kotipalvelua sais olla enemmän.
18/8/2019 • 0 minutos, 0 segundos
...Perjantai, saunantai, kansanradiotai!
Toimittajina Olli Haapakangas ja Aleksi Pöytäkangas
Puheenaiheita: Saunalle oma viikonpäivä. Kielipoliisit kokoontuvat. Tyhmää puhua ihmisten ulkonäöstä. Kuinka laihtua? Kuinka saisin painoa lisää? Eettinen ruokalautaseni. Kasvotatuointi on tyylikäs. Sakaalit ennen ja nyt. Mikä Suomi on puhumaan oikeusvaltiosta? Lentorahdit ja hulevedet. Hallitus ja jääkiekon maailmanmestaruus. Elämää pikkukaupungissa. Maaseudun ihmistä kiusataan. Joensuussa kaikki hyvin.
11/8/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Koira-ajokortti täysin turha ja savolaiset siivoaa Helsingin paskat
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas
Puheenaiheita: nykyihmisten isot mahat, kyhmykutinan monet hoitokonstit, inhottavat tatuoinnit, turhanpäiväinen koira-ajokortti, näin nielet pillerin, kuka sen paskalain oikein keksi, työmarkkinatuen verotus, neuvoja Kemijokiyhtiön kalaston hoitajille, tunnelmia marjametsästä, ympäristöahdistusta ja kyseenalaista luonnonsuojelua, polemiikkia polttomoottoreista, sinilevistä lannoitetta, tuulipurjeita jäänmurtajiin, savolaiset ja helsinkiläiset, eikö loppujen lopuksi meillä ole asiat aika hyvin.
4/8/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Oravankaan päälle en oo ajanu ja naapurin haavan oksat tunkee tontille
Toimittajina Airi Saastamoinen ja Aleksi Pöytäkangas
Puheenaiheita:
Hellevaroitukset saavat höyryämään, sähkövehkeet liikenteessä kiellettävä lailla — paitsi että jotkut osaavat niitäkin käyttää asiallisesti, kuulokkeet ainakin pois, ikinä en ole ajanut edes oravan päälle, traktoreilla saatais kunnon ruuhka aikaan, astioiden palauttamatta jättäminen nostaisi hintoja, tekoälystä ja työttömien kohtelusta, työmarkkinatuen verotusepäkohta, harvinainen ihottuma eikä löydy lääkettä, vitamiinipillerit hirveitä mölkkyjä, koirat verolle, hoitakaa pensasaitanne, meteliä senioritalossa, naapurin haavat ja muita probleemeja, naapuri ruokkii variksia, paskalaki vetää vakavaksi, farmaseutin parta, vieraslajeja kohdeltava tasapuolisesti, sivistyssanat ja ymmärrys.
28/7/2019 • 0 minutos, 1 segundo
Liikenneraivo nousee, mutta miten kävi kalkkunoiden?
Toimittajana Airi Saastamoinen
Puheenaiheita: Dynamot kuntopyöriin ja energiat verkkoon, pankit rokottaa, ravintoloiden itsepalvelu, asevelvollisuus ja synnyttäminen, James Bond naisistuu, älkää haukkuko hallitusta, sisään vai ulos EU:sta, YYA takaisin, parhaat verotuskohteet, remonttihuijareita liikkeellä, eläkekertymä ja sen historia, autoilijat eivät kunnioita jalankulkijoita ja kevyttä liikennettä, ylinopeussakoilla kiristetään, sähköpotkulaudat raivostuttavat, yli kuusikymppisiltä ajokortit pois, lentomelu ja kalkkunoiden kohtalo, parempi mieli perunamaalta ja havaintoja kesäisestä luonnosta.
21/7/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Valituksen aihetta kerrakseen - turvonneet jalat ja muut killuttimet
Toimittajina Olli Haapakangas ja Airi Saastamoinen.
Puheenaiheita: helpotusta turvonneisiin jalkoihin, lupiinivainot, hamppu pelastaa maatalouden, aurinkovoiteiden kemikaalit, purkutyömaiden hengitysilma, itsepalvelusta luopumisella lisää työpaikkoja, gallupintekijät risusavottaan, kaikki puolueet hallitukseen, entisen hallituksen töppäykset, pankkien ahneus jurppii, kaikki haluaa markan takaisin, hyvä vai paha EU, Suomen ihana ilmasto, naisilla vastuita liikaa ja miehet vaan kulkee killuttimet jalkojen välissä.
14/7/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Norppia ja nollatutkimusta
Toimittajina Olli Haapakangas ja Aleksi Pöytäkangas
Puheenaiheita: Miksi vain Skansenissa lauletaan? Heinäkuu, lomakuu. Valittamisen vapaudesta ja nykyajan kurjuudesta. Kotitalousvähennys sortaa sinkkuja. Isis-leirien lapset ja naiset. Tasa-arvosta jankuttaminen. Miksi Kelan puhelut maksullisia? Tule apuun, eutanasia! Jalat turpoaa, mikä avuksi? Pohjois-Saimaalla autetaan norppia. SLL:n asiantuntija vastaa norppien lukumäärästä virinneisiin kysymyksiin. Mihin katosi Kanariansaarten pohjavesi? Rakennuspurkupöly vaivaa Oulussa.
7/7/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Itikoista akupunktioon
Puheenaiheita: Itikat syö elävältä. Kiitos sairaalat. Vihreät ja suhtautumienn ydinvoimaan. Junalla vai lentäen? Puucee vai WC? Kotitalousvähennyksen logiikka. Alkoholiton juhannus kunniaan. Älkää näivettäkö vanhuksia! Loviisan pankit, Kuopion puistot. Rinne työllistää silpputyöllä. Miksi maailman onnellisin kansa valittaa? Saimaan muikut ja norpat. Akupunktioko muka huuhaata?
30/6/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion saunapäivä
Kansanradio osallistuu tällä kertaa Yleisradion saunapäiväkampanjaan. Tavoitteena on saada suomalainen saunomiskulttuuri Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Kansanradio pyysi kuuntelijoiltaan saunamuistoja ja -tarinoita, joita tuli paljon. Tässä lähetyksessä niitä lukevat radiosta ja tv:stä tutut äänet. Toimittajina Jaana Selin ja Olli Haapakangas.
Voitte soittaa omat kommenttinne Kansanradion puhelinvastaajaan numeroon 0800 154 64.
23/6/2019 • 0 minutos, 1 segundo
Lapsia ja lentämistä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: hallitus köyhien asialla, kotitalousvähennyksen puolustus, kotitalousvähennys on tarpeen, yritysten myynti ulkomaille ketuttaa, missä demokratia, terveyskeskusmaksuista ja verotuksesta, Viron viinavero ja pontikan keitto, terveellistä ruokaa, lapset ovat nykyään julmia, Lissu kehuu nuoria, missä maailman oikeudenmukaisuus, uimavalvojia tarvitaan lisää rannoille, opettakaa lapsenne uimaan, kotitarvekalastajan myyntioikeidesta, poliitikkojen pitäisi näyttää mallia ympäristö -ja ilmasto asioissa ja käyttää mm junaa lentämisen sijaan, moottorikisat ja ilmasto, öljynsäästöä helposti, tapahtui 60 vuotta sitten Kökarissa.
16/6/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Muurahaisia ja migreenilääkettä
Toimittajina: Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: tupakointi on epäterveellistä, hallitusohjelma kerrankin suotuinen heikommille, Saa nähdä mihin uusi hallitusohjelma johtaa, tupakoitsijaa rangaistaan taas, kotitalousvähennystä olisi pitänyt nostaa, mökeistä ja omistamisesta, hoikaksi ennen kuolemaa, halpa ruoka sairastuttaa, nykyaikana muka rankkaa, uuden migreenilääkkeen Kelakorvaus kiven takana, pankissa kaamea ruuhka, postista, hyväntekijää sakotetaan, biodiesell ja - kaasu, oikaisu kauriinmetsästykseen, miksi pedoilla valta, eläkeläinen haluaa aupairiksi
9/6/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Vettä ja veroja
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
Eläkkeistä pitää puhua, turhat uudet setelit ja lätkajuhlat, Mauno puhuu sankaruudesta, millä vihreät menee Brysseliin, Anjan eläkesataset, paperisotaan apua hautaustoimistosta, kansa ei tajua paljonko veroja maksamme, Leila kehuu Kelaa, Kelan toimistoon pääsy kielletty, eläkeläisyhdistykset kiistelevät, nyt tarvitaan lisää lääkäriopiskelijoita, muovinpolton käryt häiritsevät, tukkia menee sellutehtaalle, auto ja polttoaine, Intian ja Suomen päästöt, Atlantin vettä Itämereen pumpulla, hulevesirahastusta Kuopiossa, kauriinmetsästys keväällä
2/6/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanedustajia ja kiiskisoppaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: EU vaalit ovat tärkeät, Erkinpäivän ennustus, ilmastoinnovointia, autosyntiä ja sähköä, ministereille sähköautot koeajoon, kilometriverotuksesta, tunnin juna vartin junaksi, en tykkää kun juna jättää, virkapalkoista, Kouvolan nainen vihainen postille, jonotin kaksi tuntia verotoimistossa, kenen idea oli sähköinen verolomake, kuntien oikeusapu neuvoo byrokratiassa, Timppa sai asunnon, kela-taksit järkyttävän kalliita, liikuntavammainen kaipaa tankkausapua huoltoasemalla, lonkkaleikkauksen jälkiapu ja kiiskisoppaa eduskunnassa, kansanedustajilla rikostuomioita, monet liiviporukat kunnon ihmisiä, Iikka kaipaa eläkeläisedustusta eduskuntaan, saunatarinatoiveita
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
lapsipula, äitiys 60-luvulla, lonkkaleikkauksesta suoraan kotiin, hyvä hoito lonkkaleikkauksen jälkeen, luonnon sukupuutto, munintansa lopettaneet kanat pataan, Kangasniemellä evässäkkejä, Huittisissa kylvetään härkäpapua, härkäpapua saa kuivattuna kaupasta, ohjeita tuleville ministereille, politiikka on ryhmätyötä, herätkää kännykän orjat
12/5/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Hallitusta ja härkäpapua
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
Hallitus, persut, talous, koulutettu työvoima, taiteilijaeläke köyhille, heikkoa kuntoutusta, Eksoten digipalvelun ikärajat, kotikasvatus, ruokahävikki, maaseutu ja kaupunki, nainen ja akkuporakone, norjalaiset kaiken omistajat, lonkkaleikkaus ja heti kotiin, maratooniharjoittelijan ruokailut Espanjassa, liian suolaista ruokaa huoltoasemalla, Sirpa kummastelee kaurantuotantoa, missä luuraa härkäpapu, peruna pitää istuttaa täydenkuun jälkeen iltapäivällä, Jäämeren rata, Vienan merisää, venäläiset ja leipäjono
5/5/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Kadonneen välikallon metsästäjät
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Voittakaa aloitukset! Lasten harrastukset eivät aikuisille kuulu. Runo Kuningas Paavolle. Keskusta hiivattiin hallitushommista. Verotus ja veikkaus yhdistettävä. Yhteisvastuukeräyksen loppukiri. Taksiasiakkaat villissä lännessä. Vuokrakattoremontti. Satavuotias hirsikoulu homehtuu. Miksi tarvitsemme maahanmuuttajia. Tyhjää retoriikkaa joka paikassa.
28/4/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Alkio, Tanneri ja Loikkasen sika
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Naisleijonien voitettu hopea. Harjani eivät mene kaupaksi. Perussuomalaisten DNA. Valtapuolueet ja hiilinielu. Kaikki on länsimaiden vika. Pääministerille kävi kuin Loikkasen sialle. Mustan aukon takana on? Rakentajien maineenpalautus. Omaishoitajan arkea. Sorsan hallitus ja nuoren eläkkeet. Eläkkeistä, huoltosuhteesta, työperäisestä maahanmuutosta. Peskää ne kauniit lippumme! Vaalituloksesta huolimatta muistetaan että me ollaan suomalaisia. Tapasin enkelin. Kansanradion nelikymppiset tulossa.
21/4/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Työtä ja typpeä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenheita:
äänestäminen, muutosverokortti, eläkeläisten verotus, lasten maksuton liikunta, nuorena tehdyn työn eläkekertymä, Pirkanmaan aktiivisin työnhakija, sijoittamisesta riimien kera, lentomatkailusta, maaseudun kyydit, kieltäkää tractor pulling, lopettakaa sotaharjoitukset ilmastotekona, typpitehtaan päästöt, hengitysuojaimia saa rautakaupasta, kevättä rinnassa, ei huolta mustikoista, maalle mahtuisi, robotit verolle, muovipussi ostoskärryihin vetokärryn alle, hometalot, putkiremontin uhrit ry, miksi Kotikatua ei näytetä tv:ssä, aikuisten satutunnit
14/4/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Äänestystä ja eläkettä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Kirkollisvero, Arkadianmäen kierrätyskeskus, vaalitelttakäytöstä, ehdokkaat tekstiteeveehen, puhelinpalvelut ja linja-auton kääntöpaikka, kertalippu ja vesijuoksu, Kelataksin käyttövaikeutta, Kyllä Norjassa on hyvin, kiitos pyörtynyttä auttaneelle Nöykkiössä, eläkeläisille seniorikoulu, verottaja rokottaa pahan kerran työntekoa eläkkeellä, varhennetun työeläkkeen korkea vero, miksi kaikki valtion kontolle, hävittäjien polttoaine, puoltaa lentämistä, miksi vaan rikotaan kaikki, ei vetokärryjä ostokärryihin, koiranomistajista, hnegityssuojia apteekista, byrokratiaa apteekissa, kirjanpitovihko ja talouskoulu kunniaan, kokki ei syö omaa ruokaa, Kurikkaan omat mämmit mukahan
7/4/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Mitenkähän meitin mettien käy?
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Astmaatikon ilmastopakolaisuus. Robotti vie kaikkien työt. Digikiima huolettaa, ainut pankki sulkee. Mistä töitä? Norjasta töitä! Tiltu ja Paskia. ei muuta ku kuokkimaan! Pah pah, pisti viisas sika. Todellisia ilmastotekoja. Huonot halot. Mustikkametsää muistellen. Kirkon verot, tyytyväinen taksiasiakas, lastenrääkkääjät linnaan! Leskeneläkettä kaivaten. Gallupit ja lonkerot. Muutoksia vaalijärjestelmään.
31/3/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Myyrän ja näädän autokauppa
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita:
Herätkää nukkuvat, gallupeiden pudotuspeli riehuu. Joka pylväässä ehdokkaan kuva! Hornetit ei vanhuksia hoida. Kertausharjoitusten ryssintä harmittaa. Nuorten ilmastotalkoot. Maaseudun kaapelointia. Leskeneläke, äitinsä haudanneen katkeruus. Hoivayhtiöt vois haudatakin. Hauva vai vauva? Elämää Hervannan itsenäisessä valtiossa. Kenian aasit, pellavansiemenöljy ja vitamiinien pilaama maksa.
24/3/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Särkyä ja kivistystä - tämäkö on sivistystä?
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Varma vinkki verenpaineeseen. Viina pyörittää yhteiskuntaa, vaan ei pyöritä meitä. Kivijalkakauppa on hyvinvointiteko. Uskottavuus kärsii resuisesta olemuksesta. Hallitus erosi, uhka vai mahdollisuus? Onko vanhat gallupeissa? Passin ja henkilökortin hankinta. Saataisko kaikki vanha takaisin? Sähkövero, -autot ja -linjat. Ötökät ja metsien suojelu. Itäisen Leppävirran huolia. Maaseudun tulevaisuus. Soteveteraanikeräys lähestyy. Perinneleikit, lastenlapset ja poralla leukaluuhun. Katsastaja pilasi elämäni. Miksi tuemme urheilua? Pankin pesurahat.
17/3/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Bambua ja perinnekarjaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: tölkkien keräys, sähkönsiirron kalleus, ilman asumistukea oltaisiin kadulla, pankki rahasti tilirajojen muutosta, Sotepeli laulu, hallitus vaihtuu - uudet miehet remmiin, apteekista löytyi lopulta asiantuntevin apu, robotti tekee pian hammaspaikat, apua hammaslääkäripelkoon, viinasta ja makeasta eroon hypnoosilla, sairauskertomuksen saa postitse, listavaalipohdintaa, rastaatko persuja, Puolangan rotukarjaa, bambun kasvatusta Suomeen, joutsenet ei enää lennä sähkölankoihin, kaupustelijat riesana, tiepalvelumies rikkoi bensatankin, c-pap laite on erinomainen apu uniapneaan, mies ratkaisi uniapnenan ja muita vaivoja nostamalla sängyn pääpuolta
10/3/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Hiihtoa ja hammaslääkärikauhua
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: paperinkulutus eduskunnassa, hiihto ei suju koululaisilta, ampumahiihto huolettaa, Mauno ja pöpilän hallituksen rosvoukset, kansalaiset verosuunnitelkaa, kiinalaiset jyrää, sosiaalitaksit, kelataksilla pääsee kun ruksaa, vanhuus hirvittää, entinen hoitaja vanhusten hoidosta, rakennusten meininki hoitolaitoksiin, puhelinmyyjät terrorisoi, Eero keksi itse avun uniapneaan, puhelinkaskut saa kännykkään, mihin sijoittaisin eläkkeenkorotuksen, kirjosieppo runo, koululaisten lukutaidosta, hammaslääkärikauhusta, Irlanti-Suomi postimaaottelu, valtio on yritys, moottorikelkalla jalkakäytävällä
3/3/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Vanhuksia ja vaalivaltteja
Toimittajana Jaana Selin
puheenaiheita:
Ilmastonmuutos ei ole pelkästään lehmien vika, sähkölinjojen karsimisesta ja puoluetuista, äänestäjät unohdettu, varmistakaa ettei ehdokkaanne loikkaa, ehdokkaiden monet luottamus- ym. tehtävät, miettikää kunnolla ketä äänestätte, sairaseläkepäätösvalitusten pitkästä odotuksesta ja vaalivalteista, vanhusasiamies kaupunkiin, miksi aiemmin ei ole tartuttu vanhusasiaan, vanhuspalvelulaista ja eutanasiasta, miksi hoivakodeissa vanhuksilla kertakäyttöastioita, missä vanhusten omaiset ovat, rallit ja formulat lopetettava ilmaston nimissä, tuulivoimaa autoon, paperilaskuista, ei hävittäjiä Suomeen niin paljoa, turha ostaa hornetteja, puhelinmyynninesto numero 06 00 134 04, postille tulisi säästöä jos kaikki hakisivat itse postinsa, mikä auttaisi pimeänpelkoon
24/2/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Poliisi ja poste restante
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: ympäristökatastrofi, raportti mietintätoimistosta, kato kävi kyselytunnilta, ex-terveystarkastaja kertoo, pohjalainen vanhustenhoidosta, terveyskeskusten eroja Helsingissä, taksiuudistuksesta, onko intervallihoidossa oleva vakuutettu, edunvalvojan huolimattomuutta, poste restante maksulliseksi, kiitos postille ilmaisesta ystävänpäiväkortista, Eevalle myytiin väkisin vitamiineja, Pirjo ei tavoittanut poliisia, lumenpudotusta lämmittimellä ja vedellä, ohjeita nauriin viljelyyn, Talvivaaran vedättämät, ihmisiä nöyryytetään, Masa purnaa Carunasta, hävittäjähankinnoista, junalipun voi ostaa turvallisesti R-kioskilta, Matti Nykäsen säätiö perustettava, nykylaulujen sanoituksista, aktiivimalli ja muu paha pois
17/2/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Lunta ja lompakoita
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: lumenpudotosniksi, Kela-taksit onnettomia lotjia, kiitos rollaattorin nostajalle, hoitajamitoituksesta, on sitä hyvääkin hoitoa, hoitajatarpeesta, vanhustenhoidon vastuusta, kansa vaihtoon, jos eläke nousee menee veroa, lama pelasti eläkeyhtiöt, postipaketin lähetysvaikeudet, mummon ulostenäyte varastettiin, kätkekää naiset lompakkonne povitaskuun, pankkikorttien rajoitukset turvaavat, vanhuksen Talvivaarasijoitukset menivät taivaan tuuliin, miten kasvattaa naurista, ihmiset eivät peseydy kunnolla uimahallissa, vaikea päästä vierailemaan vanhusten luo laitokseen, väärin pysäköidyt varikolle vietävät autot ovat usein huonokuntoisia ja katsastamattomia, esimerkki Espanjasta kun auto oli väärin pysäköity, RIP Matti, lisää lumenpudotusvinkkejä
10/2/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Vientiä ja vanhustenhoitoa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Esperin arvot, hoivapomojen palkat, poliitikkojen osakkuus hoivayhtiöissä, työntekijän kertomaa vanhustenhoidosta, sairaalaan lähdössä, lisää lääkäreitä tarvitaan, lääkäritiedot vain kanta.fi:ssä, onko uutta huutolaisuutta, nostorajat pankkitiliin, mummu juoksi varasta kiinni, Helinä ja pankkiautomaatti, verotoimiston pitkät puhelinjonot, miten ennen pärjättiin, mitä maataloudelle tapahtuu vegebuumissa, viennistä ja Kiinasta, pyykkikoneen eco-ohjelmasta, koulun lakkautus Kainuun Vaarannivassa, varma parkkituottomalli Espanjasta, armeijan muovipussieväät
3/2/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Remontteja ja ryöstöjä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Tiukka ei loikkareille, miksi marmatetaan lumesta, siivotkaa bussipysäkit lumesta, miksi kaikkien pitäisi laihtua, jotain muuta ruoan tilalle, pitkä lounas, myydään villisika-aita Amerikkaan, hiilikämmejälki, pitkä ekopesu, vanhan omakotitalon maksut, säännöllinen nuohous, Lappeenrannassa joutuu odottamaan päivystyksessä liian kauan, pelastuskopterikiistaa, vinkkejä vaaleihin, kännykkämeteliä julkisissa kulkuvälineissä, television musiikki liian kovaa, Sirpa ryöstettiin Turun rautatieasemalla, ylihintaisten remonttien kauppiaat, kaneliahdistusta, vetoketjut huonoja
27/1/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Passeja, porkkanoita ja bordelleja
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: lankapuhelinten lopettaminen, sim-kortin etsintää, passiko mukaan autoajelulle, olkaa varovaisia nuoret, ne leveilee mun verorahoilla, bordellit ratkaisuna, moottorikelkkaonettomuuksien esto, ihmiset eivät osaa käyttää ovia, aktiivimalli ja sairausloma, poika on hätäapuhommissa, Jalasjärvellä tykätään ulkolaisista porkkanoista, pesty porkkana säilyy muovipussissa jääkaapissa, 92 v kiinteistöverosta mukavuudettomassa mökissä, Lappeenrannan kopterihäviö, guttaperkakeräys, ilmastonmuutoslupaukset ja lentovero, päästötön sähköauto, saunako muka saastuttaa, Kansanradiolle oma kanava ja ohjelma ympärisvuorokautiseksi
20/1/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Karkotuksia ja kiroilua
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Kehitysvammaisten syrjintä, työvoimakoulutuksen uudet koukerot, nuorena tienatut eläkkeet, koulukiusaaminen, Risikon karkotusesityksen vastustaja, Risikon karkotusesityksen puolustaja, mitkä ovat maahanmuuttoviranomaisten psykologiset taidot, siivellä elämisestä, lentokoneen polttoaineenkulutus, Trumpin lentokone ja potkuri, ilmastonmuutoksen estotoimia, miten avaruushommat saastuttaa, rekoille tietullia, Kainuun tienpito saa kiitosta, Längelmäveden vedenpinnan muutokset 1600 luvulta tähän päivään, a-olut ja nuohous, puulämmitys ja formulat, multaisia juureksia kauppaan, Tenon kalastusluvista, vähemmän kiroilua
13/1/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Kuninkaita ja kukka-asetelmia
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
Eläkeläisetkö muka edunsaajia? Lapsiperheet nostettava etusijalle! Omaishoidon verotus pois. AY-liikkeen jättiosingot. Monenlaisia vaaliteemoja. Sääntö-Suomi ahdistaa. Raketeista tykkää kotieläimetkin. Runo uudelle vuodelle. Apua homeeseen, ratkaisuja sisäilmaongelmiin. Onko Längelmäveden pinta laskenut? Autopaikan sähkölasku, tykkylumet ja sähkökatkot. Auratkaa nyt kadut kuntoon herranen aika! Kukka-asetelmia koteihin! Ääneen lukeminen ja laulaminen. Kansakoulumatematiikkaa lentokoneen päästöistä. Ennustuksia sylttytehtaalta.
6/1/2019 • 0 minutos, 0 segundos
Uudenvuoden cocktail
Toimittajana Olli Haapakangas
Kippis!
30/12/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion joulu
Ohjelman toimittajat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
punainen mekko joululahjaksi, jouluruno ruoista, kuusijuhlaan reella kuutamonvalossa, kolme vuotiaan pojan kommentti risupakettiin, joululahjarusinat hupenivat hiihtäessä järven poikki, lentosuukko pukinkonttiin, joulurauhaa ilman Sipilää, joulunvietto oman maun mukaan, kymmenlapsisessa perheessä leivottiin pipareita ja munkkeja ja ajettiin mopolla, Timppa viettää joulua asunto-autossa bensa-aseman pihalla
23/12/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Rekkoja, rokotuksia ja rakkautta
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: linnanjuhlat, joulunsanoma, vastikkeellisuus eduskuntaan, eduskunta ajaa vain omia etujaan, eläkkeen ja omaishoidon vero, EU parlamentti digitaaliseksi, missä eu ruokapaketteja jaetaan, kylmän asunnon uhri, opetelkaa rakastamaan, Paula kertoo välinpitämättömyydestä, maailma paranee puhumalla, rokotus pakolliseksi, saisivatko kansanedustajat valittaa Kansanradioon, miksi ajetaan alle rajoitusten, kuka vei onnikkapysäkit maalta, vilkun käyttö liikenneympyrässä, kielioppia, jonotusta ja arvokasta työtä, haittavero luonnonsotkijoille
16/12/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Satanen kuussa ja sauvat maassa
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Sisu puuttuu suomalaisilta. Kaivoihin suolaa ja happinaamareita. Rekkamies purnaa. Metsästyksen kansallisia erityispiirteitä. Perintärekisteri ja peltipoliisit. Vanhako nuorille eläkkeet maksaa? Lapsiköyhyys johtuu nuorisoköyhyydestä. Ysikutonen hakee seuraa. Vanhusasiavaltuutetulle ois työtä. Modernit sukset ja monot. Satanen kuussa lisää? Markkinatalous jyrää joulun hengen. Ilmastonmuutos ja Linkolan opit. Nettikehittelijät kuuhun ja marsiin. Opetelkaa huutamaan!
9/12/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Vippejä ja veteraaneja
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
Maamme-laulun sanat oikein, taksikyydit kuntoon, mummu lähtee taksilla hautausmaalle, taksille invakortti, opaskoiran kanssa suojatiellä, kissa kulki suojatietä pitkin, romutusautot vaihtoon, säilyttäkää veteraaniautot, veteraanirahat veteraaneille ja lotille, hankalaa palveluasumista, asuntoautossa asuva Timppa etsii asuntoa, lääkäreistä ja lääkkeiden omavastuusta, hirvenliha on kallista, työttömyyslaina työttömille, pikavipeistä, ei katkeruus kannata, Janne haastaa ihmiset ystävällisyyteen, Aaretti toivottaa itsenäisyyspäivää, linnanjuhlien lippu myyntiin, linnanjuhlien avoimista puvuista
2/12/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Villasukkia ja videolääkäreitä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin.
puheenaiheita: oma rikos, avaruustutkimuksen hinta, kaivonpesu, kysykää varvulta, apua reumaan vitamiineista ja hivenaineista, kasvisravinto auttaa reumaan, nuijittu kaalinlehti auttaa nivelkipuihin, vesijumppaa reumaan, eläkelisä lapsenteosta, veteraanien kohtelusta, home ja sisäilmaongelmista, ministeri kävi Ahvenanmaalla, syrjäseudulla pitkät matkat joten autoa tarvitaan, videolääkäri diagnosoi dementikoksi, terveyskeskuksen juhlakakki loppui kesken, lääkärien käytöksestä, taksi sai parkkisakon vanhusta viedessään, villasukan parsiminen, kansallispuvun pituus, kansallispuvun hinnasta
25/11/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Reumaa ja rengaskaivoja
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Vaikeat korkit auki! Rengaskaivon vesi sameaa. Vyöruusurokote, reumavinkkejä, mistä johtuvat sisäilmaongelmat. Yliseksuaalisuus, Tshernobylin jälkeinen oksennustauti. Alvit alas, autoverot pois, miksei poliisi tutkia pieniä rikoksia. Kansallispukuetiketti kuntoon, Alkon tuotteet kaikkialle. Menevätkö keräysrahat perille? Mielenosoitusvapauden rajoittaminen.
18/11/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Seksiä ja säteilyä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
taloyhtiön hajut ilmoitettava terveystarkastajalle, pähkinänsärkijällä korkit auki, avaajia myyntiin pullojen viereen, saksilla ja puukolla paketit auki, ilmastonmuutos ja ruokamme, biokaasuautoja, puukaasuautot, maailma pelastuu hiihtäen, Tsernobylin seurauksia: hirvi kuoli ja hiukset lähti, moni sairastui, säteilymittauksia turisteille itä-rajalla, teesejä työstä ja eläkkeistä, julkisen sektorin ylivalta, emme voi mennä Italian tietä, työtön ei saa tukea miksi, itkettää kun kiroillaan, seksimainonta, kansallispukuja linnanjuhliin, hiuspohjanshampoo auttoi ruusuun, vehnänalkioöljy auttaa ruusuun ja peruna kihtiin, ei muikusta tule lapamatoa
11/11/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Keräkaalia ja kiinteistöveroa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: sote, kahden päivän eväspäivät koulussa, kouluruoka, Suomessa hyvät koulut ja ihanat lapset, maahanmuuttajien palkat ja kulut, Lapin lomalennot saastuttaa, mikä kylvää syöpää Hämeessä, kiire pilaa ilmaston, sähköautojen ekologisuus, ei saa menettää nuoria, palkaton harjoittelu, lasten kasvatuksesta, kiinteistöverovirhe, pitäkää huoli taloyhtiöstänne, pyhäinpäivän runo, Sirpan runo metsälääkäristä, keräkaalia ruusuun, Ranteneuvos muikunpyynnissä, saispa vaaleeta leipää, typerät korkit maitopurkeissa
4/11/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Vaippoja ja formulaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: kellojen siirto, missä puolueessa Jumala on, yritykset kuppaa valtiota, mikä hätä tämä nyt on, vaipat maksutta jos käyttää enemmän, taksi- ja lääkeomavastuut liian korkeat, vanhuspalvelulaista, hiilijalanjäljestä, formulat saastuttaa, pakurista homeenestoainetta, asunnottomien tapahtuma, ovisummerit yöksi kiinni, syyslomalla mummin kanssa, haarukka ja kännykkä, nuorten käytöksestä, kasvatusvinkkejä, amikset ilman motivaatiota, palvelua ja palvelua, vyöruusun hoitokeino
28/10/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Ilmastoa ja irtisanomisia
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: VR:n myynti, julkisten liikennevälineiden käyttö, väestönkasvu kuriin, ilmastonmuutos on vouhotusta, rahtilaivojen päästöt, hävikkiruoan ilmastovaikutus, yrittäjä ja irtisanomiset, humalaiset pomot, köky-sopimusta piilotellaan, hätäkeskusten henkilöstöpula, numerotiedustelu antoi sairaanhoitoneuvoja ja velotti suuren summan, pankki uteli Leninistä, apua vyöruusun jälkeiseen hermosärkyyn, hoitokotitoiminnasta, hoitokoti säännöstelee ruokaa, vanhusten hoito on vanhusten "pahoinpitelyä", riesana yöllinen ovikellonsoittaja, auton luotettavuus kulutusta tärkeämpi, hornettirahoilla leipäjonot pois
21/10/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Karpaloita ja kirkkokyytejä
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Kirkkokuljetukset. Korko ja lähdevero. Pankki kyselee mistä sait seteleitä. Irtisanomispeli ihmetyttää. Metsäni hiilinielu autoni käyttöön. Suuren ilmastopaneelin tuloksia. Kiitos terveyskeskus, kiitos röntgen. Suurin osa tuensaajista ei edes tarvi niitä. Syökää karpaloita. Kouluruoka 30-luvulla. Punainen risti vei hampaat. Perunoiden pesu on huuhaata.
14/10/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Pankkeja ja peltikollegoja
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: pankit, verottaja, sotaorvoille jo jotain, vanhustenhoidosta, Kemissä toimii hyvin yksityinen, kuorsausapuja, peltikollegoja, valitusta postista, veron käteismaksu, käteistä joutuu odottamaan viikkoja pankista, rahanpesua, sairaslomalaisen työllistymisvaatimukset, ajoneuvoveroa edelliseltä omistajalta, kehittäkää mielummin polttoaineita ettei koko autokantaa tarvitse uusia, mitä etua on muovin keräämisestä taloyhtiössä, irtisanomissäädöksistä, minne ne ei hyvät työntekijät pääsevät, mustalaisten vuokrasopimukset, tanssin hurmaa, runo rakkaudesta, tekareita 3 D tulostimella
7/10/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Soinia, sairaaloita ja sakkoja
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
hiirentorjuntavinkkejä, Soini, kansanedustajat somettaa, ei voida nostaa hoitajien palkkoja, palkat elämisen tasolle, pankaa SAK maksamaan, lihansyönnistä, sepelvaltimopotilaan sairaalatarina, sairaalapäivystystarinaa, sairaslomalla oleva erikoissairaanhoitaja passitettiin työvoimatoimistoon, liikuntapassi työttömille, kyllästynyt huonoihin pankkipalveluihin, mummon keittiöremonttisäästöt verotettiin, markkinataloudesta, tuottajahinnoista, perunakeskustelussa kaikki on oikeassa, ei tontteja ulkolaisille, levähdyspaikkojen roskaamisesta ja Saksan tehokkaasta sakottamisesta, pyöräilijöiden väistämissäännöt, valoja polkupyöriin ja kävellen kulkijoille, mikä tekareissa maksaa
30/9/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Roskia, räpsiä ja ruokaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: köyhät, ihmisroskat, kuivuus, peruna, palmuöljy, palvelutalossa on kylmä, Nyt puhuu lihan tuottaja, kuorsaavat sairaalakaverit, rotanmyrkystä puolesta ja vastaan, verkot talon alle niin ei tule hiiriä, lemmikin ostosta, maatyökoneisiin vilkku katolle, Lapissa roskaista, miksi henkilökortti pitää uusia viiden vuoden välein, tekoäly uhka ja mahdollisuus
23/9/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Ruikutusta ja rotanmyrkkyä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin.
puheenaiheita: avohakkuut, kauhea kohu saunassa asumisesta, syöpähoitoja lentomatkan takana, maatalouden ahdinko, lähiruokaa Lapissakin, perunanviljelystä, kuiva kesä kasvatti hyvät perunat Lapissa, kainuulaiset eivät ole kaikki Savosta peräisin, turhasta valittaminen, ei maailma ruikuttamallla parane, uusi puolue perusteilla Oulussa, Porista löytyi apu, ihanaa pussailua ikäihmisillä, huoltoasemalla ei saa auton ikkunoita pestyä, rotanmyrkyn myynti on lopetettu, rattiraivovitsi, elämä on upeeta
16/9/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Avohakkuita ja ajattelijoita
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin.
puheenaiheita: Hyvä elämä, kiitos nuorille, takavalot päälle autoissa, ei toimi netit rajalla, ostetaan maissia USA:sta, järviruokoa karjan rehupulaan, omenat kiertoon, maksaa sähkönkaapeloinnista muttei saa palveluja, etuudet pienemmiksi että työnteko maittaa, talousmiehetkö suuria ajattelijoita, terveysasemalla hiljaista, eläkeläisten verotus, verokevennykset eivät vaikuta pienituloisten verotukseen, Savon- ukko kannattaa avohakkuita, matemaatiikan luonnontieteiden ja äidinkielen opetusta tehostettava, Suomessa on heimojen moninaisuus, Rantaneuvos Kainuusta suree murteiden katoamista, 50-luvulla osattiin pussata
9/9/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kuukuppeja ja punaista maitoa
Toimittajina Jaana Selin ja Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Takavalot ja sähköauto. Formulakuljettajien kunto. Romutettavia autoja annettava köyhille, sopeutumisraha urheilijoille. Jossain lapset saavat punaista maitoa. Paljonko lemmikit syövät lihaa? Kuka ruokkii karhuja? Ampiaiset eivät vaarattomia. Digiloikka vaatii kuituyhteyksiä, sekä resursseja. Eivät kaikki pääse nettiin! Kahdeksankymppisiä digittäjiä. Tekstaripalstalla valittavat. Hajustettomat kemikaalit, jätteenpoltto, kestotuotteet kunniaan! Tuokaa ne omenat Kajaaniin!
2/9/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Karhu marjassa ja mies katolla
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
Etikka karkoittaa kissatkin, kuukauden päästä lääkäriin, pitää ajatella lastenkin kannalta, lapsuus poikakodissa, äiti- lapsi suhteesta, autokilpailu ei autourheilu, eduskunnan koosta, parempia junaratoja kaivataan, lättähatussa matkustetaan pummilla, puhelinmyynnin estävä numero, tietokoneenkäyttäjä, karhu marjassa, karhunjäjet, mies katolla, takavalottomat autot, pyöräilykypärän pitää olla kunnollinen, sähköauto ja vetokoukku, lapsuudenystävä ilmestyi
26/8/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Perheitä ja puhelinmyyjiä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Kansanedustajien taksiajot, tarjous kansanedustajaksi, eduskunnan koko, miksi mikään ei kannata, shoppailu ja markkinointi, mitä sanoa puhelinmyyjälle, yksinäisen äidin tarina järkytti, perheessä on voimaa, pankki jakaa vastuuttomasti kortteja, vanhat ja tietokoneet, marjat poimitaan tienposkesta, miksi kaikki marjat pitäisi poimia, ei ampiaisia tarvii tappaa, turhista leikkauksista, muovikassit ja mertensuojelu, etikkaa pihalaattojen väliin
19/8/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Ystäviä ja panssarivaunuja
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: kansanedustajien kulukorvaukset, yhdenvertaisuus lain edessä, kilpailutuksella eduskuntaan, Monaco veroparatiisilistalle, ei Natoon nyt, Sotaan lähtö vuonna 1968, ydinvoima ja ilmastonmuutos, kun sukulaisiin ei ole yhteyttä, isä tapaa lapsia neljä tuntia viikossa, ystävät tärkeitä, roskiskäytännöt taloyhtiössä, muisto koulusta vuoldeta 1956, onko muissa EU maissa lomaltapaluurahaa
12/8/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Biokaasua ja politiikkaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin.
puheenaiheita: lapamatoa hiihtomerkkeinä, biokaasu, ilmasto, vallankumous kesälomilla, politiikka on taivas, työttömyydestä, verojen käyttö, Kinnulassa tervehditään, Suomen asutustutkimuksesta, ei kaikki kaupunkeihin, julkisten virastojen sijoittelusta, outoja viestejä puhelimeen, meitä seurataan, iäkkäiden omaisten auttaminen digiasioissa, miksi kaikki virallinen vain netissä, pyöräilijät kaahaa, turhat leikkaukset, huolehtikaa kesälemmikeistä, ukkonen raikastaa ilmaa
5/8/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Missä luuraa lapamato?
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Kulttuuripäivä kerran viikossa. Kanan ja lehmän tuotteet ja tuotokset. Onko lapamatoa näkynyt? Kiitos palomiehet! Ihmiskunnan suuret hyväntekijät. Lappohjan terästehdas suljetaan? Verotuksen ja äänioikeuden suhde. Uusi elämä on mahdollinen. Ruotsin garantipension pois suomalaisilta? Netin kanssa naimisissa. Kaveri hukassa. Muistisairas naapurini. Ulkomailla asuvien ajokortit. Mopojen desibelit. Miksi saunakin tuli Virosta?
29/7/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Antoisaa ja rakentavaa keskustelua
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Helle paukkuu, keskustelua herätetään. Nuoren miehen ammatinvalinnan ongelmat, omavastuut kuntoon. Kotihoito nyt ja kymmenen vuotta sitten. Äkkiä mansikkamaalle! Vaakahinnoittelua ravintolaan. Selluako meille syötetään? Vakuutusyhtiö kohtaa käytetyn auton.Pankit, tilisiirrot, tabletit ja tukiasemat. Rakkaat naapurini. Maailmanrauha ja puurokauha. Donald Trump ja Esko Aho.
22/7/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Syöttöjä ja keskittämisiä
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Pelien kuningas huipentuu! Vanhuksille virikkeitä ja sosiaalisia verkostoja. Malttia taksiuudistuksen kanssa. Kelakyydit vaarantavat terveyden. Vakuutusyhtiön keskitykset, Trumpin ja Putinin kestitykset. Paljonko oikeusjutut maksavat? Kallaves on Selluves. Siisteyttä Ruissaloon! Työt ja tekijät, nuoret työttömät ja vanhat tietokoneet. Äänestetäänkö kesäajasta netissä? Hyttys- ja kutinamyrkyt jakoon.
15/7/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansaa ja kateutta
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: sote, terveellinen ravinto, veripalvelu, verovähennyksillä kansa liikkumaan, miksi eduskunnassa riidellään, kateutta työkyvyttömyyseläkkeestä, pahimmat sairaudet, taksilainmuutoksesta, pitää olla kelakyydit, siipiratasenergiasta, sähkönsiirtomaksut korkeita, terveyshuollossa maksaa välinpitämättömyys ja ahneus, työttömyydenhoidosta, nuorille verotonta työtä, Matilla on ohrapirtelön mitat sekaisin, lohta olis pakkasessa, Mauno menisi naisen hakuun, sääskentapon mm- kisat
8/7/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Sotea ja suolavettä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Karjalankarhukoira estää rosvot, Hillevi hiiri se laulussa oli, vihdan ei tarvitse olla taideteos, lääkäri käski käyttämään aina kondomia, kuinka kalliiksi soten valmistelu on tullut, lääkärissä juoksua ja apu tuli apteekin reseptittömällä voiteella, sotessa on vielä miettimistä, jalkapallon MM kisoihin olisi pitänyt Suomen johdon mennä, miehen ja naisen eroista, ilman käsiä pyöräilevät nuoret miehet, lisää uutisia ja nettiopetusta, roskapostit ja prepaidit, nyt tarvitaan digitaitoja, suolavettä Itämerelle Atlantilta, Putinlandia saastuttaa, mitä ihmisten teoista seuraa, Raili kannattaa aurinkoenergiaa, Kartsukka parvekelasien hyödyllisyydestä, saunaa ja lasitettua parveketta tarvitaan, kansamme pahin sairaus on kateus, miksei Torniossa ole hyttysiä
1/7/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradion Juhannuscocktail
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Karmea rikos, on kakattu salaattipenkkiin, naapurit varkaissa, mateennahasta saa kondomeja, onko vanhassa laulussa Hillevi vai Hilleri, raportti karaokebaarin miestenvessasta, soteseteli seksinostoon, Lambadan lumoissa, privaatti arkeologi, kasvihuoneilmiö johtuu sumusta, antakaa presidentin nukkua, Rainer kiittää presidenttiä, 70-vuotisten juhlat, vammarahasto kerättävä urheilulippituloista, telkkarissa huonoja ohjelmia ja liikaa tatuointeja, Arja siskoineen kaipaa iloisempia vanhoja kotimaisia elokuvia, Yngven herkullinen mokkamämmi resepti, Sirpa ihmettelee kaalikääryleiden menestystä, Mauno V kehuu Kansanradion, Kansanradio nelituntiseksi
24/6/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Varastotilaa ja vihdantekoa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: G 7 kokous, lukioikäisten tuet, lapsilisät sidottava tuloihin, köyhille ihmisavo, leipäjonoon ei alvia, sotesta ei ole mihinkään, soten vaikutuksista ei kerrota, Pirho murehtii abortteja, Itä-suomen miesten hivtartunnat, tuulivoimaan tukea joesta, historian energiat, vaatehuonetta kaivataan asuntoon, kerrostaloissa yhä pienemmät varastot, vihdanteko-ohjeet, tuoretta kalaa, lentokenttäopastusta televisioon
17/6/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Yrittäjiä ja yrityksiä
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: yrittäjät, työntekijöiden palkkaaminen, yrittäjiä eduskuntaan, kuljetusfirmassa tapahtuu, Sotkamosta runoa herroille, köyhiltä viedään ruokalalatkin, alv leipäjonoleivälle, lapsilisä vielä lukiolaisille, velkasaneeraus, sotkevaa kansaa, kesäteatterimainokset ilman osoitetta, Soini pois pallilta, pudonneet kansanedustajat avustajiksi, äidinrakkaudesta, kuntaliitos Kouvolan seudulla, linnunpönttöön pelti jo rakennettaessa, tuulivoimaa etelärannikolla, punainen liha pois niin levottomat jalat paranee
10/6/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Velkaa ja valitusta
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Korean paperikonevelka, Kiitos leipäjonon, työnantaja ei ymmärrä valitusta hänellä olisi töitä tarjolla, äänioikeus 15 vuotiaille, kuntaliitoksista, kun on pieni eläke ja puoliso kuolee, eläkeläisen talousvaikeudet, pikavippifirmat pitäisi kieltää, ulosotto ja velkajärjestely, moottoriurheiluharrastus, rahat jäi taksiin, äidinrakkaus puuttuu mm. raamatusta, muistakaa turvaväli, linnunpoikasten pelastaja, sorsanpoikien elämänviisautta, magnesium auttaa levottomiin jalkoihin
3/6/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Mehiläisiä ja maakuntia
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: oppia Viron joukkoliikenteestä, hommia eduskunnasta putoaville kansanedustajille, leipäjono pelastanut, aktiivimalli yrittäjille, maakuntavaalit, potilastoverit häiritsevät sairaalassa, mikä auttaa levottomiin jalkoihin, lehdenjako harventunut maaseudulla, kalliit kuningashäät, tasavalta, mehiläiset, yksinäisyys, kysymys presidentille, naissotilaat, aikamatka 50 -luvun kouluun
27/5/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Putkiremonttia ja palkankorotuksia
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: eläkkeet, leskeneläke, valvontaelin kansanedustajien lupauksia seuraamaan, eduskunnan ryhmäkuri, aktiivimalli, palkankorotukset, veneen tervaus, miksi ohjelmat niin Helsinkikeskeisiä, pienet hissit, putkiremontti, kimalaiset, yksisarvinen rollaattori
20/5/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Huolia ja hampaita
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Niinistön muotokuva, suomalaiset roskaajakansaa, muovi, niin kaunis maa, metsätaloudesta, etelän väki sottaa pohjoisessa, sadevesimaksu, karja vauhkoontui, tietöiden nopeusrajoitukset viikonloppuina, kansanedustajien palkkoihin tolkku, kansanedustajien palkankorotus oli aiheellinen, kunnallinen terveydenhoito toimii hyvin, printtaamalla uudet tekohampaat, invapysäköintiluvista, stoppi puhelinmyyjälle, pankin tai tili puolison kuoltua, entinen kauppias ihmettelee huonekalukaupan katteita, liian suuria asuntolainoja, Suomen sosiaaliturvan tasosta, ruokajakelussa pilaantunutta ruokaa, Kansanradion uusinta, äitienpäivälaulu tuttu sävel uudet sanat
13/5/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Lääkäreitä ja lutikoita
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
Puheenaiheita: pankkitilit, vanhusten hoito, vanhusten yksinäisyys, vanhusten kotihoito, kansanedustajien palkkioiden korotus, korvausta sopimattomista tekohampaista, terveyspalveluista, korvahuuhteluun ei aikaa terveyskeskuksessa, lääkäriopinnoista, yritysten omat koulut, miksi hinnat kaupoissa 14.90 ja 29.90, miksi toivotetaan hyvää päivänjatkoa, pintavedestä juomavettä puhdistusprosessista, invapysäköintilupa ei iästä vaan vammasta kiinni, kilikellot soimaan pyöräteillä, pyöräilykypärät päähän, nuoriso kiusaa joutsenia, kunnioitetaan toisiamme
6/5/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Parsaa ja parkkipaikkoja
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: On hallitus tehnyt jotain hyvääkin, miksi soitamme Kansanradioon, Turusen loikkaus, Harkimo on rehellinen mies, Suomi pelottaa sijoittajia, nuorten työpaikat, koulukiusaamisesta, huonot tekohampaat, ambulanssin paarit kaatuivat tuhoisin seurauksin, vastavalmistuvia lääkäreitä terveyskeskusten iltapäivystyksiin, vanhoja ei hoideta, pelastusarmeija kärkkyy perintöjä, maatilan pankkitilit meni kiinni miehen kuoltua, posti edullisemmaksi, siedätyshoidon saamisen vaikeutta, vammaisneuvoston kokoonpano, ennen kunnioitettiin parkkipaikkoja, kaupunkien kaavoitus pielessä, tienvarsien roskat, ketkä väistää kadulla, parsa
29/4/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Maksalaatikkoa ja mökkimurtoja
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: kevät, posti kulkee huonosti, postipankki takaisin, lento- ja kerosiinivero matkustajille, Svea-Jaarlin myrskyssä, sijoitusneuvoja, vuokrakatto voimaan, hullu rakennusbuumi, keinokuidut ym vaatemateriaalit, lääkereseptit pitkäksi aikaa, jätettiin hoitamatta ammattiastma, vanhusten oma tahto huomioon hoidossa, tosi hyvää hoitoa Tays:ssa, sote toimii taivaaseen asti, omainen ei välttämättä käy vammaisen henkilökohtaiseksi avustajaksi, Kansanradiossa on liikaa valituksia, kurjaa kouluruokaa, maksalaatikkoa kouluruokaan, pihkasalvaa saa apteekista, mökkimurto, viina pilaa Suomen kansan
8/4/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Tukia ja taukojumppaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
Vaikka tehnyt 52 vuotta töitä ei meinaa pärjätä eläkkeellä, jotain rajaa palkkoihinkin, tuista pitää kertoa kansalaisille, sote perustuslain vastainen, kunnanvaltuustot voisivat valita maakuntaedustajat, pankkikortti kannattaa laittaa sivutilille, suoramaksusta ja pankkipaveluista, pankkiautomaatit kaukana, ydinvoimaloiden lauhdevesistä, miten ydinvoimalan rakentaminen oikeasti rahoitetaan, saisiko ajokortin lyhyitä matkoja varten kun kaupat kaukana, kukkopoika- ja sonnivasikkaongelmasta, sirkkaviljelyn käytännöstä, kyllä ihminen tarvitsee vitamiineja ja antioksidantteja, puhelinmyyjät soittaa estosta huolimatta, sai hyvää palvelua verotoimistossa, taukojumppaa tv:n katselun lomassa, onko papiljotit loppuneet kaupoista
18/3/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Lihaa ja liikuntaseteleitä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Nuoret ovat mainettaan parempia, omaishoidon arkea, outoa lihaa, miksi sonnivasikat ja kukkopojat ovat ongelmajätettä, puupula uhkaa, sellutehtaan voitot, näpit irti viinatehtaasta, synkkää yksityistämistä, sähkönsiirtomaksusta. pitäisikö ryhtyä ruotsalaiseksi, soteruno, liikuntaseteleistä, stadilainen talouslirissä, miehet ei itke, katsokaa auton verotuslappuja tarkkaan, hävikkiruoka, millä lähtee kärpäsenmunat ihmisestä, miksei viipurinrinkekeleitä myydä muualla kuin markkinoilla
11/3/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Omaishoitoa ja osamaksua
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: ex-kansanedustajat aktiivisina, Suvi Lindenin seikkailut, muori ja köyhyys, ylityöt meni kaikki veroihin, työtön aktiivisena kuntosalilla yhteiskunnan kustannuksella, mummo toisen polven köyhistä, tulevia haasteita, vaihda rouva pankkia, iäkkäiden pankkiasioinnista, vanha pankkineiti muistelee, omaishoitajalle ei järjestynyt sijaista, miksi omaishoitajat valittavat, opiskelijapoika ei saanut poikkeuslupa-ajokorttia, miksi vanhoja häirintöjä kaivellaan, paras rakennuspuun kaatoaika tänä vuonna viikolla 11, puuseppänä Aurassa, ikkunaremontin kallis osamaksu, postissa katosi rahakirjeet, bussin vessa hankala
4/3/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Pankkia ja palvelua
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
Silta Tallinnaan, Tallinnan tunnelin raideleveys, sotalaivat muovinkeruuseen, sodankäynnin hinnasta, merenkulun matkustajaliikenteen tuki, kansanhuollonpankki, pankkihommat huolettaa eläkeläistä, suoramaksu ei käy sairaalassa, turvarannekkeen päivitys, 91 v kaatuilee eikä saa palvelua, palveluohjaajan palkka nostaa palvelutalossa asumisen kuluja, vihdoin tutkitaan tukien verottamista, mihin perustoimeentulon pitäisi riittää, työttömät veistämään veneitä, ylä- ja alakuun vaikutukset, muisto Jarmo Suhosesta: runo Eteenpäin elämässä
25/2/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Haisevan hanskan aktiivimalli
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: yritysten aktiivimalli, hatunnosto norjalaisille sairaille urheilijoille, kun turvaranneke petti, hoivan kallis hinta, tonni lisää eläkettä, eläkeläisten aktiivimalli, eikö vanha saisi olla vain vanha, ei kaikki isät halua koti-isiksi, työkalujen on syytä olla liikkeessä, Suomussalmi rekrytoi, kaikki maamme asunnottomat Puolangalle, viina antaa paljon työtä, miksi tunneli Tallinnaan, kuunkierron vaikutus kasvuun ja mm. viljelyyn
18/2/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Köyhiä ja koivuntuhkaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Koivuntuhkauute auttaa happamaan elimistöön, keittoliha oli huonoa ja omena säilyi kuukausia, eläkettä pitää nostaa, pitää perustaa eläkeläisten puolue, köyhä ei voi harrastaa, yksinäisille seuraa, seniorit somessa, työttömiä kiusataan, ei kaivella vanhoja, satavuotiaille kansalaisille ilmainen hoito
4/2/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Pakkauksia ja puhelinkeskuksia
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: seniorit somessa opetusohjelmaa kaivataan, Kiinassa seilaa jätteet, pakkauksista, vanhusten yksinäisyydestä, työn perässä, työmatkoista, tuulivoimasta, puhukaa ydinvoimalasta, opetusvelvollisuusjärjestelmän eriarvoisuus, ihminen ja luonto, missä kotimaiset palapelit, Kekkosen aikaa kaivataan vanhoja puhelinkeskuksia myöten, mikä auttaa happamaan elimistöön
28/1/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Työtä ja työttömiä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Kirkkoherran hommat, pressanvaalit, juhlaraha äänestyshoukuttimeksi, politiikan hulluus, työtä vietävä työttömien luo, työttömille asuntovaunuja, työn perässä pitkin Suomea, kunnanjohtajat asumaan työkuntiinsa, eläkkeelle jäävien tilalle uudet työntekijät, mitä taloudellemme tapahtuu jos kaikki tehdään itse, eläke tonniin, pankki pakkosanelee, saariston muovit, sähkölinjojen puunkaato, uusi alkoholilaki, taksilainmuutos, yksinäinen vanhus
21/1/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Linjoja, lamppuja ja lentomatkoja
Ohjelman toimittavat: Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: aktiivimalli, Juhana Vartiainen, suomalaiset töihin, pankki ja paikallinen sopiminen, sähkölinjahakkuut tehtävä kesällä, Kainuun tilanne, naurislamppu, sähkö kriisin aikana, lentomatkat pilaa ilman, kaikki ei nää Metsoloita, aiheuttaako oikeakätisyyteen pakottaminen sairauksia, uusien autojen takavalot, kokoomus diktaattoripuolue, sopeutumiseläke väärin
14/1/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Raketteja ja Railin rapakaljaa
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita:
Vielä ne vaihtuu päättäjätkin! Enemmän siunausta, vähemmän raketteja. Nelos- ja rapakaljat. Omaishoitajan palkka ja vero. Omantunnonkysymyksiä. Kirkkoon lastenliput? Aktiivimallia kunnille, Kelalle ja yrityksille. Onko kansalaispalkan aika koittanut? Lukihäiriöiset ja vasenkätiset koulun penkillä. Oliko Jeesus Marian poika vai veli? Sähkölinjat, puut, junaradat kuntoon. Onko miehissä valuvika?
7/1/2018 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Uudenvuoden cocktail!
Toimittajana Olli Haapakangas
Nautitaan pää kylmänä ja aistit avoimina!
31/12/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Joulu on taas
Toimittajina Olli Haapkangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Anttijussi ja joulupukin kuuma linja, kaksi joulupukkia samana iltana, jouluna laulettiin moniäänisesti, joulu 1939, hyväsydäminen ihminen muistaa jouluna, kirje pukille: anna hyvämuistinen eduskunta, vain isä sai sytyttää kynttilät, jouluntuoksu
25/12/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Kateutta, katkeruutta ja kaikkitietävyyttä
toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: hernekeitto, Suomi 100, asunnottomille koti, sukulaiset eivät käy katsomassa vanhuksia, vammainen lapsi pilkankohteena koulussa, eläkekatto, kuntoutuksesta, lahjoitusvähennys, kauppojen aukioloajat, varautukaa myrskyyn, kielenkäyttö, pukeutuminen, mies netistä, viisi iskulausetta liikenteeseen
17/12/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Pettua ja pukeutumista
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: kaula-aukot, entisajan opettajat ankaria, Suomeen kannattaa palata, Hervannan terveyshuolto toimii, vanhusten lääkkeet, hoivakotien kalliit taksat, yksinäiset vanhukset hoitokodeissa, robotit hoitotyössä, tv ohjelmia vanhoille, kuntoutus ilman kuntoutusta, yritysten hyväntekeväisyys ja verotus, pettu tämän päivän superfoodia, hirvillä etuajo-oikeus
10/12/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Sotesotku ja Suomi 100
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Suomi 100, kunnivartioon kaivataan miehiä, vanhuksille vitamiineja, kuntouttava työtoiminta, 85 v kutsutaan tulityökurssille, minne menee veteraanirahat, kallis palveluasuminen, kiroilu, työpaikkavarkaudet, sotesotkuartikkeli, kannattaako muuttaa Suomeen, metallin kierrätys, porot ja tienpiennarmyrkyt, rokkaa linnaan
3/12/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Työttömiä ja turvaliivejä
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Sote, kallis asuminen, mollin sivut, työttömiä ei löytynyt, työmatkojen omavastuu, kuntouttava työtoiminta, säilykepurkkeja ei kannata pestä, lättähatussa pummilla, sumusireeni juniin, huomioikaa turvaliivit ja vilkut, työtusvallisuus kattotöissä, mummu ja tupakka, kiroilusta, menkää Naton vastustajat Venäjälle, jouluhössötys vähemmälle
26/11/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Veroja ja verkkoja
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: verot, EU, sotahrjoitukset, Nato, ilmasto, metallipurkit, sähkölasku, kivihiilen poltto, energia, naakkaverkko, posti ja justitia, trafin lasku, kirkollisvero, sakot voitoiksi, tupakanpolton lopettaminen
19/11/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Sokeria ja sotaharjoituksia
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: peura ammauttu ikkunan alle, eduskunnan satutunti, Suomi 101, sivuvirat pois, valinnanvapautta ja ajokortti-idea, mönkijän ajokortti, rekkojen katolla jäätä, liukuesteet vanhuksille kunnan kustantamana, liikennemerkkiuudistuksesta, luovutaan sotaharjoituksista ja laitetaan varat tasoristeysten korjaamiseen, kolme euroa päivässä ravintoon, sokeri on vaarallista, lämpimät tilat ruokajonoille, tupakka sai jäädä, hautalyhtyvinkki, posti kadotti tärkeän kirjeen, säilykepurkeille pantti, roboteille vero, pyykkikoneessa tapahtuu kummia, jalkahoidon käyvät hinnat, vielä uusia versioita V-sanalle
12/11/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Hautalyhtyjä ja homekouluja
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: varastetut seppeleaineet, hautalyhty kiinni kettingillä, ulkomailla tienattu eläke, suurten ikäluokkien eläkkeet, pieniä lukioita suljetaan, homekoulujen korjaukset veikkausvaroista, mökkien kiinteistöverot, pankit kyttäävät vanhojen taloja maalla, tasoristeysvaloja, kuntien katuvalot on rakennettu mutta eivät pala, sote-hysteria, ei mitään seteleitä soteen, hiekoitussepelin seulontaa Kuopiossa, eduskuntalaisten puheet, miksi poliitikot ovat hupiohjelmissa
5/11/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Petoja, puheluita ja puolukoita
Toimittajana Jaana Selin
puheenaiheita: lääkäriin jonotus, perintövero oli viedä kodin invalidilta, kuka maksaa kenenkin eläkkeen, elinaikakertoimen vaikutus eläkkeeseen, sote, asiakasseteli, ohjekirja sotesta, valepoliisit, pankin puhelinnumerot, vanhuksen kallis jalkahoito, homekoulut, metsänhakkuut, ihmiset syöttää karhuja, petopelot entisaikaan, ihmisiä on liikaa, imetyksen paheksujat, kalanmakuinen broileri, puolukoiden pesu
29/10/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Some, sote ja sormet
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
some, sote, neuvoa pieneläkeläisille, näkövammaisen pankkiasiat, tietokoneen käyttöä, invalidi joutumassa pois kodistaan perintöverojen takia, 95 vuotias odottaa sairaana kolme viikkoa lääkäriin pääsyä, matematiikkapäivä, presidentin lapsi, lukiolainen ilman tukia, myyjien ammattitaidosta, Vapaavuori yrittäjävastaisena, miksi ruoka on kallista Suomessa. Tiilikainen hakkuuintoinen, Suomen kaivosteollisuus, enemmän karhunkaatolupia
22/10/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Hulevedet ja huonot sylit
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: kemikaaliyliherkkyys, ilman ja veden ongelmat, vety versus verotulot, pienet eläkkeet ja iäkkäät työntekijät, solmumatot ja sukanparsinta, kotitalousvähennys epätasa-arvoinen, näkövammaisen on mentävä pankkiin, Vapaavuori ja kahdet rattaatr, vanhusvihamielisyys maassamme, mielenterveyden hoitaminen ei toimi, äiti kuoli eikä päästy katsomaan, valoa syksyyn ja sanokaa jos olette sulkeneet kaasun.
15/10/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Vetyä ja älyä
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: eläke, puolukat, liuskat, älypuhelin, pankkikortti, pankit, lääkärit, EU, Brexit, vetyauto, Suomen keskipiste, pilkut ja pisteet matematiikassa, sodat ja voimalat pilaa ilmaston, ei saa yhteyttä poliisiin, remonttikauppiaat soittelee
8/10/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Eurooppaa ja eläinmaailmaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
älypuhelimet, kotihoito, EU, ilmastonmuutos, miksi tehdä lapsia, nälänhädän sattuessa, hirvenmetsästys, työvoimakoulutus, yksinäiset vanhukset, pohjaosa katosi, hammaslääkäripäivystys puuttuu, elämää etanoiden kanssa, eläinmaailman rakkautta, Suomen keskipiste, kävelykadut tappaa yritykset, motoristit näkyvämmiksi, pyöräilija kilauta kelloa
1/10/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Juhlia ja jumppaa
Toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Kansanedustajien käytöstavat, päiväkodin ruokarukous vaihtui loruun, miksi Suomi juhlii, eläkkeistä vero pois, muistoja kotipalvelusta, uniapnea, apua noidannuoleen, apua etanoiden häätöön, kartta mukaan metsään, lasten synttärit, Lassi huusi ampiaisille
24/9/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Etanoita ja eläkkeitä
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
Työeläke, takuueläke, lainat ja pikavipit, jonotus pankkisalissa, kestävyysvaje, kuvallinen kela-kortti, omenoita, kotitarveviljelyä, etanat riesana, roskaiset mustikat, omaishoito, intervallihoito, kallis palvelutaloasuminen, eritasoista hoitoa, sai olla sairaan luona, rekkakuskit reilija, henkilöautoterrori, puskurissa ajo, vessapaperirullat löystyneet, apua noidannuoleen
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Rinne patistaa lapsentekoon, kehu lapsi päivässä, ilon kautta marjaan, valinnanvapauden testaus, puoliso joutui vanhainkotiin, vähähiilihydraattinen ruokavalio diabeteksen hoidossa, lipun väärinkäyttö, miten jumpata pyörätuolissa, poliisin ylinopeusmittaukset, vaativat vuokralaiset, heijastimet heilumaan
3/9/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Surua ja syömistä
Toimittajina ovat Jaana Selin ja Olli Haapakangas
puheenaiheita:
Turun suru, metsänhakkuu, marjastus, hakevat hillat pihasta, laihdutusvinkkejä, laihdutti ja sairastui, leivän lisäaineet, raideliikenteen kilpailu, äitiyspäivärahan ja työvoimatuen verotus, lipun käytöstä, maamme laulu
27/8/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Ympyrärataa ja ystävyyttä
Toimittajana on Jaana Selin
puheenaiheita:
Kouluruoka, terveellistä ruokaa, läskinmyyjä kaipaa haastetta, laihdutus itsestä kiinni, kesäheilaksi ei kannata ruveta, ympyrärata Suomen raideliikenteen ratkaisu, Suomi-Venäjä yhteistyö, puolustusmäärärahat, aukkohakkuutekniikoista, marjanpoiminnan sääntöjä, remonttifirmojen soitoista, sodan lapsia pitäisi muistaa
20/8/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Kiinalaisia ja kesäheiloja
Toimittajana Jaana Selin
puheenaiheita:
metsänkaato, palvelut, VR, hävittäjähankinnat ja aseistariisunta, läskineuvola, kiinalaiset vie marjat, maaseutu autioituu, koruvarkaita liikkeellä, kesäheilan kohtalo syksyllä, remontoijat pommittavat puhelimella
13/8/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Eläkettä ja edunvalvontaa
Toimittajina olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita:
Rypsimyrkyt, puolustusvoimat, Kelan tutkimus, ambulanssi jätti miehen penkille, eläke peruttiin, vakuutuslääkärit, edunvalvonta, ylipaino, puuta leipäjauhoon, metsähoitoa, junien lipunmyynti, palvelunumeroiden kallis jonotus
6/8/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Moottoriurheilua ja maailmanrauhaa
toimittajina Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: älypuhelimet, netti, älytalot, hometalot, asumistuki, toimeentulotuki, edunvalvonta, nettisopimus, lääkäri- ja hoitajapula, resursseja vanhustenhoitoon, asevarustelusta, makeutusaineista, sairauksien syiden hoidosta, matkailu, formulat, traktorikyntö, liikalihavuus
30/7/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Mansikoita kaupunkiin, Kotkassa toimii hammashoito, Sote-kysymyksiä vasemmalta ja oikealta, Hoitajien jaksaminen, Kotivakuutus, ulosotto, edunvalvonta, vammaisille maksettava palkka, Made in Finland? Revityt vaatteet ja villahousut, uutispaasto, politiikan valehtelijat ja Putinin vierailu
23/7/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: vieraissakäynti, moottoriveneily, roskien keruu, invaparkkilupa, vakuutuslääkärit, huoli-ilmoitukset, kenkälusikat, ilmainen päivähoito, tuulimyllystäni on valitettu, rautatieasemat kuntoon, reformaatiosta 500 vuotta, hallintaoikeus, koivuntuhkauute, huijauspuhelut
16/7/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Kuuma pilkkikesä 2017
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Närästyslääkkeet, vakuutuslääkärit, kummalliset mineraaliesiintymät, suviseurat, asiakaspalvelun syvin olemus, maalla on mukavaa vai onko?
9/7/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.
Toimittajana Olli Haapakangas
Puheenaiheita: Pelästytettäviä asioita. Piikkimatto ja vihersmoothie, politiikan loikkijat häpäisevät demokratian, Venäjän tullissa ruuhkaa, varalaskupaikalla kiirettä. Vakuutuslääkärit aisoihin! Avohakkuuta vaiko eikö? Kuka kaipaa heinätöitä? Ehkäisyä pojillekin! Otetaan lapsista mallia. Kesäaika pois?
2/7/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Juhannuscocktail
Toimittajina olivat Olli Haapakangas ja Jaana Selin.
Puheenaiheita:
Pieksämäki, Kangasniemi, juhannusruno, alastonmalli, villahousut auttaa, c-kasettitilaus perutaan, hölmöläiset kalassa, kalanhajua rapussa, munankuoriongelma, koskis haihtuu muovipullossa, aamu kissanruokakupissa
25/6/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Peliä ja pelleilyä
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: Perussuomalaiset, muutos, köyhä vanhuus, työttömän verotus, vakuutuslääkäreitten päätökset, kun kyy pistää koiraa, kielipolitiikkaa
18/6/2017 • 0 minutos, 0 segundos
Kansanradio.: Mökkejä ja meppejä
Toimittajina ovat Olli Haapakangas ja Jaana Selin
puheenaiheita: hautatiedot, Helsingin uusi vaakuna, liputtaminen maksaa, Hakaniemessä ei liputettu, hissi rikki, mökkielämää, sää, heinätyöt, omaishoidosta, multimiljonäärit, työttömän verotus, meppien aikaansaannokset, kielipolitiikkaa, pojat lainasivat autoa, Suomen kielen kauneus, säästöehdotuksia valtiolle, ulkona kuivatetun pyykin tuoksu