Winamp Logo
YLE Rovaniemi Cover
YLE Rovaniemi Profile

YLE Rovaniemi

Finnisch, History, 1 Staffel, 375 Episoden, 1 Tag, 19 Std., 55 Protokoll
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ohjaamosta nuori saa palveluja keskitetysti

Askarruttaviin ja monesti ahdistaviinkin kysymyksiin saa vastauksia Nuorten ohjaamosta. Rovaniemellä sellainen löytyy niin sanotulta pienteollisuustalolta. Mutta mikä oikein on nuorten ohjaamo? Vesa Vaarama kävi kysymässä sitä Rovaniemen kaupungin kehittämispäälliköltä Tarja Saarelaiselta.
23.10.20153 Protokoll, 42 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sodan tuhoilta säästyi vain yksi vanhan Jäämerentien silloista

Nykyään on Nelostie, mutta ennen sitä Rovaniemeltä Petsamoon saakka johti Jäämerentie. Lapin sodan aikana Jäämerentiekään ei välttynyt hävitykseltä, yhtä lukuun ottamatta kaikki sen sillat tuhottiin. Se ainoa säästynyt silta on Vaskurin silta Rovaniemen Saarenkylässä. Tuota siltaa juhlitaan nyt, kun Lapin sodan päättymisestä on kulunut 70 vuotta. Vaskurin sillalla ja Saarenkylän kirjastossa avattiin 22.10. napapiirin yläastelaisten näyttely EVAKKOTAIVAL LAPSEN SILMIN. Kasiluokkalaiset Jaana Laine, Evelina Ranttila, Jenna Hotti, Venla Alatalo, Eetu Kieksi, Venla Sääskilahti ja Toni Niskanen ovat ripustaneet Vaskurin sillan näyttelykuvia. Bikka Puoskari lähti Saarenputaalle.
23.10.20155 Protokoll, 48 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ruoasta matkailuvaltti

Suomessa halutaan nostaa hyvän ruoan merkitystä matkailuvalttina. Tämän avuksi on tehty Suomen ensimmäinen ruokamatkailustrategia. Mistä on kysymys, sitä valottaa yksi ruokamatkailustrategian tekijöistä, Haaga-Helian lehtori Kristian Sievers. Raimo Torikka haastattelee.
22.10.20155 Protokoll, 14 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Posiolla kadonnut ja löydetty poika sai aikaan ilmoittautumisien vyöryn vapaaehtoiseen pelastustoimintaan

Lauantaina Posiolla kadonnut 10-vuotias poika löytyi sunnuntaina iltapäivällä hieman ennen kello yhtä. Poliisi etsi poikaa suuressa operaatiossa, johon osallistui kymmeniä viranomaisia ja vapaaehtoisia. Mukana oli myös Annikki von Pandy joka kuvailee Posion tilannetta ja sen aiheuttamaa buumia vapaaehtoiseen pelastuspalveluun. Jarmo Siivikko haastattelee. (Kuva: Annikki von Pandy)
22.10.20155 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kirjakammi - Katja Petrovskaja: Ehkä Esther

Kiovassa vuonna 1970 ukrainalais-puolalaiseen sukuun syntyneen Katja Petrovskajan esikoisromaani yhdistää kiinnostavasti inhimillisen muistin ja internetin tietomassan. Kirjailijan missio on selvittää vaiherikasta ja pimentoon jäänyttä sukuhistoriaansa. 'Historia on sitä että yhtäkkiä ei olekaan enää ihmisiä joilta kysyä, pelkkiä lähteitä vain', Petrovskaja pohtii. Siksi hän penkoo arkistoja, ja tutkimustyössä 'Google kaitsee meitä kuin Jumala'. Kirjasta kertoo Juha Pikkarainen. (Kuva: Tammen Keltainen Kirjasto)
22.10.20155 Protokoll, 5 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Metsän peitossa - Neitoteeren keittoa Rossin tapaan

Jerisjärveläinen tarinankerronnan suomenmestari ja eräopas Jari Rossi viettää 25-vuotista taiteilijajuhlaa. Juhlasarja kertoo Jari Rossin elämäntavasta, arjesta ja työstä tietysti tarinoiden kautta. Jari kuuluu niihin harvoihin, jotka elävät tarinankerronnalla ja voi vielä hyvin. Hän ei ole uupunut työnsä ääreen kuten moni muu kollega. Juhlasarjan toisessa osassa Jari valmistaa ampumastaan neitoteerestä lintukeittoa. Hän nylkee kesän vanhan teerineidon, nakkaa koiralle kynnet ja kertoo erämaisen reseptin kuinka tehdä lintupaistia, -keittoa tai -velliä. Jälkiruoaksi Rossi antaa koiran nuolla veriset kämmenensä. Toimittaja: Tapani Niemi.
22.10.201510 Protokoll, 44 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Etelänmies söi kymmenen vuotta vanhan poronfileen

Joskus kuluttaja saattaa saada niin hyvää palvelua tai tuotteen, että hän tuntee voittamatonta halua kiittää sen valmistajaa tai tuottajaa oikein henkilökohtaisesti. Näin kävi etelänmiehelle, Yleisradion pitkäaikaiselle toimittajalle Olli Ihamäelle, joka löysi pakastimesta poron ulkofileen. Se oli ehtinyt siellä jo olla tovin, mutta ruoka-asioihin erikoistunut reportterimme ei epäillyt hetkeäkään valmistaessaan sen perheensä suureksi herkuksi. Olli Ihamäki katsoi fileen pakkaajan tiedot vakuumipaketin kyljestä ja otti muina miehinä puhelun Savukoskelle.
16.10.20154 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Turvapaikanhakijoiden toivotaan tuovan elämää ja työvoimaa Kolariin

Kolarissa on noin 150 turvapaikanhakijaa SPR:n perustamassa vastaanottokeskuksessa. On arveltu, että turvapaikkahakemusten käsittely viipyy tavanomaista pitempään, joten varsinaisesti kokouttamistoimien aloittaminen on vielä arvoitus. Kolarin kunnanjohtajan Antti Määtän (kuvassa) mukaan asiaa on kunnassa jo hieman mietitty. Riittääkö kuntaan jääville töitä ja mitä töitä. Puu ja luukäsityöpajaa Kolarissa pitävä Kauko Raatiniemi vakuuttaa, että hänellä töitä olisi tarjolla ahkerille tekijöille. Kolarista jatkaa Raimo Torikka.
16.10.20155 Protokoll, 58 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vastaanottokeskusten tilanne Lapissa

Lapissa on tällä hetkellä kahdeksalla paikkakunnalla vastaanottokeskus. Kemijärveä ja Kolaria lukuun ottamatta kaikki vastaanottokeskukset ovat täysiä. SPR:n Lapin piirin vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja Pirkko Rytkönen kertoo tämän hetken tilanteesta. Toimittaja: Raimo Torikka.
14.10.20154 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Suomen suurin reservipiirien koulutuskeskus Rovaniemelle

Rovaniemen Toramon ampumaradalle tulee Lapin reservipiirien koulutuskeskus. Paikka on entinen Rajavartioston ampumarata, jonka käytöstä raja luopui 1993 kun rajajääkärien koulutus lopetettiin Rovaniemellä ja keskitettiin Ivaloon. Toramon rata on nykyisin kuuden eri yhdistyksen käytössä ja hoidossa. Radalla on hyväkuntoinen iso tiilinen päärakennus ja kolme muuta lähinnä varastorakennusta. Lapin reservipiirit ostivat rakennukset kesällä Rovaniemen kaupungilta Tarkoituksena on kehittää Toramosta Suomen suurin reservipiirien koulutuskeskus. Vesa Vaarama kävi Toramolla tapaamassa reserviläispiirien toiminnanjohtajaa Kai Leinosta.
14.10.20154 Protokoll, 1 Sekunde
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kirjakammi - Kurt Nuotio: Liukastelija

Helsinkiläissyntyinen ohjaaja Kurt Nuotio jatkaa muistelmiaan. Pikkupojasta on kasvanut komea mutta kömpelö nuori mies, joka liukastelee tiellä tyttöjen makuuhuoneisiin. Hän valloittaa sydämiä muttei oikein tiedä, mitä tekisi niillä. 'Liukastelija' on hänen elämäkerrallisen kirjasarjansa toinen osa. Juha Pikkarainen kertoo kirjasta. (Kuva: Otava)
13.10.20155 Protokoll, 19 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapinmies ei pilaa hyvää hoppua kiirehtimisellä

Parasta mihin tahansa varautumista on Unto Matinlompolon mukaan on se, että suunnittelee hyvissä ajoin ja huolella asiat etukäteen. Ei kuitenkaan minuutti, vaan vuodenkierto -aikataululla. Kello on vihoviimeinen kapistus tässä työssä. Lapinmies toimii kaikessa rauhassa, eikä pilaa hyvää hoppua turhalla kiirehtimisellä. Jarmo Siivikko haastattelee.
13.10.201514 Protokoll, 29 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Matkamuistolle arvonnousu käsityöohjelmapalvelulla

Paikallisuus ja ekologisuus on yhä tärkeämpää ulkomaisille matkamuistojen ostajille. Lisäksi matkailjoita kiinnostaa omakohtainen kokemus matkamuiston valmistamisessa. Rovaniemeläinen käsityöpariskunta Irene (kuvassa) ja Ari Kangasniemi tarjoavat matkailjoille käsityöohjelmapalvelua. Raimo Torikka haastattelee.
13.10.20155 Protokoll, 47 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Suomu palon jälkeen

Kemijärven Suomutunturilla päästiin tänään aloittamaan tulipalossa tuhoutuneen tunturihotellin raivaustyöt. Viikonlopun palossa tuhoutui täysin hotellin ravintolaosa. Sen sijaan uusi hotellirakennus säilyi lähes vahingoitta. Toimitusjohtaja Kari Tirkkosen mukaan katastrofi ei estä majoitus-, rinne- ja hiihtotoiminnan aloittamista Suomulla. Hän myös selvittelee tilapäisen vastaanoton ja kahvila-ravintolan käyttöönottoa. Katastrofista huolimatta pitää katsoa eteenpäin, sanoo Tirkkonen. Jorma Korhonen haastattelee.
12.10.20154 Protokoll, 7 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Niilo Aikiolta lastenkirja

Utsjokista toimittaja-kirjailijaa Niilo Aikiota ei voi syyttää ennakkoluuloisuudesta tai kaavoihin kangistumisesta. Niilo aloitti työuransa riekonpyytäjänä, jatkoi yrittäjänä, pestautui sitten Saameradioon toimittajaksi, kirjoitti työuransa loppuvaiheessa evakkokokemuksistaan kirjan ja nyt Turun kirjamessuilla Aikio julkaisi ensimmäisen romaanin ja lastenkirjan suomeksi. Niilo Aikion lasten- ja nuortenkirja Niga kertoo saamelaispojan seikkailuista sodanjälkeisessä Lapissa, Pulmankijärvellä, aivan Suomen maantieteellisellä päälaella, jossa kirjailija itse vietti lapsuutensa. Kirjan novellit perustuvat tositapahtumiin. Saamelaisperhe elää luontaistaloudessa ja Niga-pojasta kasvaa pikku hiljaa erämies. Taiteilija Marketta Nilsen on kuvittanut Aikion kertomukset. Tapani Niemi haastattelee.
12.10.20154 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Antti Rinne: Perussuomalaisten bluffi on nähty, huijausta

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne vieraili viime viikonloppuna Rovaniemellä. Rinne kommentoi ajankohtaista poliittista tilannetta tähän tapaan ja iloitsee silminnnähden gallupkäänteestä, joka lupaa SDP:lle hyvää. Jarmo Siivikko haastattelee. (Kuva: Henrietta Hassinen / Yle)
12.10.20157 Protokoll, 44 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Huolellisella lihanleikkuulla saadaan hirvestä suurin hyöty

Hirvenmetsästyksessä tärkeää on ryhdikäs jahti, mutta myös oikeaoppinen saaliin käsittely. Mitä paremmin lihanleikkaus osataan, sitä tehokkaammin ja monipuolisemmin tulee hirvi hyödynnetyksi. Kemijärven Isollakylällä metsästäjät olivat lihamestari Erkki Halosen opissa. Ja olipa siellä myös toimittaja Jorma Korhonen. (Kuvassa Pertti Ämmälä (vas.) tarkastelee lähemmin lihamestari Erkki Halosen työnjälkeä)
12.10.20156 Protokoll, 33 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Tettiläisten viikko Lapin Radiossa

Rovaniemen Korkalovaaran koulun ysiluokkalaiset Kaisa Palo, Rita Javola ja Enni Korteniemi olivat tet-harjoittelussa Yle Lapissa maanantaista perjantaihin. Heidän viikkonsa kului eri tehtäviin tutustuessa ja saivatpa he tehtyä myös omat gallupit. Kuvassa vasemmalta Kaisa, Rita ja Enni pääsivät ääneen myös Bikka Puoskarin ja Jarmo Siivikon iltapäivälähetyksessä.
9.10.201511 Protokoll, 26 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin tarinoita - Toivon aika ei kestänyt kauan

Ei ole pitkä aika siitä, kun Suomikin oli liikekannalla kuten maahanmuuttajat nykyään. Sadat tuhannet suomalaiset muuttivat kotiseuduiltaan pois etsimään töitä 1960- ja 1970-luvuilla. Ja se tapahtui aikana, jonka me usein muistamme toivon ajaksi. Ajattelemme, että kun sota loppui, alkoi jälleenrakennus. Silloin metsissä ja jokivarsilla oli paljon töitä ja ihmiset uskoivat huomiseen. Sosiologian professori Vesa Puuronen (kuvassa) sanoo, että toivo virisi sodan jälkeen, kun ihmiset rakensivat sodassa tuhonneen maan uudestaan. Mutta se toivon aika ei kestänyt pitkään. Kun työt hupenivat metsissä ja voimalaitoksilla, kansa joutui lähtemään taipaleelle. Jarko Tirkkonen haastattelee.
9.10.20159 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Suopunkiterrori iski Helsingissä

Saamelaiskulttuurin puolesta taisteleva taiteilija-aktivistiryhmä Suohpanterror ylitti railakkaasti valtakunnan uutiskynnyksen eilisellä mielenilmauksellaan Helsingissä. Ja mitä tekivät? No Suohpanterror, yhdessä Greenpeacen kanssa, kiipesi Mannerheimin patsaalle Saamen lipun kanssa. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevalla korkealla Mannerheimin ratsastajapatsaalla valokuviin tallentui myös taiteilija Niillas Holmberg. Bikka Puoskari haastattelee. (Kuva: Suohpanterror)
9.10.20154 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Huono säilörehusato voi pakottaa lehmien ylimääräisiin teurastuksiin

Lapissa voidaan ensi talvena joutua lehmien ylimääräisiin teurastuksiin huonon nurmisadon vuoksi. Säilörehun saanti jäi tällä kasvukaudella reilusti yli kolmenneksen normaalia pienemmäksi ja tiloilla nyt ankarasti mietitään ja ynnäillään, riittääkö lehmille ruokaa talven yli. Huonoon tilanteeseen on kaksi vaihtoehtoa: ostaa ja rahdata kallista lisärehua paremmilta satomailta etelästä, tai vähentää karjamäärää. Jorma Korhonen lähestyy asiaa Pro Agrian, karjatilallisen ja teurastamon vinkkelistä.
9.10.20156 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Inarilaisen kustantaja: Postin jakelupäätös johtaa ikäviin päätöksiin

Lappilaiskustantajat ovat tyrmistyneitä Postin päätöksestä laukkauttaa paikallislehtien ilmaisjakelu keskiviikoilta. Kyseinen päivä on nimittäin ollut mainostajien kannalta paras ilmestymispäivä. Lapin Lehtikustannus Oy:n toimitusjohtajaa Jari Haavistoa haastattelee Jarmo Siivikko.
8.10.20157 Protokoll, 37 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin yliopisto karsii budjettiaan ensi vuodelle

Lapin yliopisto menettää ensi vuonna suoraa valtion tukea noin 1,5 miljoonaa euroa ja lisäksi Akatemiarahoituksesta leikataan jonkin verran. Opetuksesta ja tutkimuksesta ei haluta leikata paljoa, vaan laatu pyritään pitämään entisellä tasolla. Onko se mahdollista ja kuinka hyvin Lapin yliopisto pärjää vertailussa muihin yliopistoihin? Lapin yliopistokollegion puheenjohtaja Petri Koikkalainen valottaa sitä Raimo Torikan haastattelussa.
8.10.20155 Protokoll, 1 Sekunde
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pohjoisella kova edustus olutmestarikilpailun finaalissa

Perjantaina 9.10. Helsingissä mitellään vuoden olutmestarin tittelistä. Kymmenestä kisaajasta kaksi matkustaa mittelöihin Rovaniemeltä saakka - eikä niin pitkää matkaa tehdä kuin tosissaan, sanoo baarimestari Antti Peltonen (kuvassa edessä). Kisaan napapiiriltä asti lähtee myös ravintola-alalle sydämensä menettänyt Miikka Hietala (takana). Heitä haastatteli kisapäivän aattona Bikka Puoskari.
8.10.201510 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: 104-tonninen puutavarayhdistelmä liikenteeseen

Viime sunnuntaina on ensimmäistä kertaa Nelostiellä ajettu kuorman kanssa uudella 33-metrisellä puutavarayhdistelmällä. Ketosen Kuljetus Oy:llä on kaksi kuljettajaa, jotka tätä 104-tonnista yhdistelmää ajavat vuorollaan. Kerran päivässä kumpikin käy hakemassa Ivalosta täyden kuorman. Takana on muutama päivän kokemus. Millaiset kokemukset kuljettajalla on uudesta jättiyhdistelmästä liikenteessä? Siitä kertoo nyt kuljettaja Erkki Karjalainen. Raimo Torikka haastattelee.
7.10.20152 Protokoll, 34 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Miesten vuoron ohjaajalta uusi elokuva

'Äidin toive' on ohjaaja Joonas Berghällin uusin dokumenttielokuva, joka kertoo äitiydestä. Tarinat sijoittuvat eri puolille maailmaa, slummeista astronautin kotiin. Anni Tolppi haastattelee.
7.10.20157 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kerrostalon energiaremontti viivästyi – uunit ja lisälämmittimet apuun Rovaniemellä

Rovaniemellä ei ole energiaremonttien kanssa syytä viivytellä. Tämä tuli ikävällä tavalla esille asunto-osakeyhtiö Tervaskadun asukkaille. Viivästysten vuoksi energiaremontin teko aloitettiin syyskuun puolenvälin tienoilla. Kun keskuslämmitys pantiin silloin pois päältä alkoivat asunnot viiletä heti, koska yöt ovat olleet lähellä nollaa eikä aurinko ole enää lämmittänyt edes päivällä. Asukkaat ovat kärvistelleet lähes kolme viikkoa kylmissä asunnoissa ja se on kiristänyt tunnelmaa. Syypäätä remontin viivästymiselle on haettu samalla kun lisälämmittimiä on juoksutettu asuntoihin. Nyt tosin tilanne on helpottunut ja lämmittimiä kannetaan jo uloskin. Raimo Torikka kävi tapaamassa asukkaita Tervaskadulla. (Kuvassa Hely Kivimäki ja Tauno Kantola)
7.10.20154 Protokoll, 40 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Unelma lohen paluusta 29 - Joen kunnostus kannattaa

Ounasjokeen on ylisiirretty viime vuosien aikana pari tuhatta lohta. Sen lisäksi Kemijoen eri uomien ylävesiä on kunnostettu suurella rahalla. Lappi odottaa lohen uuden suvun syntymistä Ounasjoelle ja lähivuosina Ylä-Kemijoelle. Baarien parlamenttien kaikkitietävät hapannaamat ja yleisönosastojen ikuiset epäilijät pitävät touhua järjettömänä rahan haaskuuna. Ylitarkastaja Jarmo Huhtala tuottaa valittelijoille suuren pettymyksen. Lohi lisääntyy Ounasjoessa, vaikka emo ei ole syntynyt siellä ja joen kunnostuksista hyötyvät suuresti myös muut lohikalat, kuten harjus ja taimen. Virkamiehet ovat tehneet hyvää työtä. Jarmo Huhtalaa haastattelee Tapani Niemi.
6.10.20158 Protokoll, 15 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Tiina Sanila-Aikio on käytettävissä puheenjohtajaksi

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio sanoo, että hän on käytettävissä puheenjohtajaksi myös ensi kaudella. Kolttasaamelainen Sanila-Aikio sai saamelaiskäräjien vaaleissa toiseksi eniten ääniä, eli 190. Eniten ääniä sai inarilainen Anu Avaskari, joka keräsi yli 200 ääntä sunnuntain vaaleissa. Saamelaiskäräjillä on 21 jäsentä, uusia edustajia valittiin 12. Tiina Sanila-Aikio odotti vaalien äänestysaktiivisuuden nousevan selvästi viime vaaleista, koska Korkein hallinto-oikeus päätti juuri ennen vaaleja hyväksyä lähes sata uutta henkilöä äänestäjiksi. Äänestysprosentti nousi kuitenkin vain pari prosenttiyksikköä. Saamelaiskäräjävaalien äänioikeutetuista äänesti hieman yli puolet. Jarmo Siivikko haastattelee.
6.10.20156 Protokoll, 13 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kirjakammi - Matti Rönkä: Eino

Matti Röngän uutuuskirja on romaani nuoruudesta ja odottamattomista, kohtuuttomilta tuntuvista valinnan paikoista. Valinnoista, joihin ei ole valmis, ja seurauksista, jotka kulkevat reppuselässä mukana läpi elämän. Samalla se on romaani vanhuudesta, muistin pitkistä jäljistä ja elämänmittaisesta sovituksesta. Kirjasta kertoo Juha Pikkarainen. (Kuva: Gummerus)
6.10.20154 Protokoll, 54 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kari Kyrö saamelaiskäräjille

Inarilainen Kari Kyrö on ensimmäinen saamelaiskäräjäedustaja joka on hyväksytty saamelaiseksi korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. Hän sai kolmanneksi eniten ääniä ja on iloisesti yllättynyt äänisaaliistaan. Edessä lienee myös saamenkielen opiskelu. Anni Tolppi haastattelee.
6.10.20155 Protokoll, 57 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Renkaanvaihtoruljanssi käynnistyi

Renkaanvaihtosesonki käynnistyi Rovaniemellä tosissaan eilisaamun pakkasten myötä. Kuinka tupella liikkeet ovat? Juha Mäntykenttä vierailee Lapin Kumissa. Ensi käydään kuitenkin Polar Renkaassa toimitusjohtaja Toni Jääskön luona.
6.10.20156 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Metsän peitossa - Rossi hirvimetsällä

Jerisjärveläinen matkailuyrittäjä Jari Rossi viettää tänä vuonna 25-vuotista taiteilijajuhlaansa ja kuulemme sen kunniaksi syystalven mittaan Jari eräkertomuksia ja mystisiä tarinoita. Jari on elättänyt itsensä neljännesvuosisadan tarinankertojana, suorittanut tarinamestarin tutkinnon Lapin yliopistossa ja voittanut tarinankerronnan suomenmestaruuden. Pitänee ehkä tarkentaa. Tarinankerronnalla tuskin kukaan elättää itseään ja perhettään vuottakaan nykypäivän Suomessa. Jari on tehnyt töitä matkailuyrittäjänä, eräoppaana ohjelmapalvelutuottajana, samaanina, metsurina, puoliammattimaisena kalastajana ja äänitaiteilijana. Mutta Jari on jalostanut oman tuotteensa ja ammattitaitonsa laadun uudelle tasolle, johon harva kollega yltää. Ensimmäisenä kuulemme jutun oudosta hirvenkaadosta.
5.10.20157 Protokoll, 49 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Maalaaminen ja muu kuvataide tärkeä virike kehitysvammaisille

Kemijärvellä on Kansalaisopiston taidemaalauskurssi kuulunut kehitysvammaisten viikko-ohjelmaan jo useamman vuoden. Vapaaehtoiselle kurssille osallistuu säännöllisesti kymmenkunta taiteilijaa. Jorma Korhonen on poikennut Kemijärven toimintakeskukseen, missä maalauskurssi on meneillään. Kuvassa Marja-Liisa Halonen maalaa maalaismaisemaa.
5.10.20156 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Outi Länsman on vuoden saamelainen

Kaikkien aikojen suurin saamelaisen kirjallisuuden näyttely pidettiin viikonloppuna Turun messu- ja kongressikeskuksessa. Sopii kysyä, että miksi vasta nyt? Saamelaiskulttuuri on ikivanha, saamelaisista on kirjoitettu 2000 vuotta ja saameksi kirjallisuutta on kirjoitettu noin sata vuotta. Turun kansainvälisten Kirjamessujen saamelaisosaston koordinaattori Outi Länsman on kolmepäiväiseen tapahtumaan äärimmäisen tyytyväinen. Messut onnistuivat erinomaisesti, saamelaisten osastolla kävi tuhansia vieraita ja tapahtumasta tuli Suomen kolmen saamenkansan suuri syyskohtaaminen. Koordinaattori Outi Länsman on myös vuoden saamelainen. Tapani Niemi haastattelee. (Kuva: Vesa Toppari / Yle)
5.10.20158 Protokoll, 22 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin tarinoita - Persesilmälampi

Paikannimet ovat täynnä kulttuuurihistoriaa ja kansantarinoita. Mutta niin ovat paikatkin. Ota lapsuuden kaveri mukaan ja mene jonnekin yhteiselle leikkipaikalle, jossa kävitte kalassa, salaa metsällä, tupakilla tai tyttärissä, niin jo alkaa tulla muistoa ja tarinaa. Kotakkojärvi sijaitsee viisi kilometriä Pelkosenniemen kirkolta itään. Se on hyvä kalajärvi ja suosittu kuntohiihtoladun määräpaikka. Jos kävelee siitä vielä sata metriä koilliseen, tulemme pienen pienen pikkaraisen lammen rantaan. Se on kaksipohjainen saivolampi ja nimeltään Persesilmälampi. Jouni Tervo (kuvassa) ja Tapani Niemi pakisevat lammen rannalla.
2.10.20159 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Metsän peitossa - Lentokalassa

Pyhäjärveläisellä Tervon pariskunnalla, Liisa ja Jouni Tervolla, on erikoinen tapaa viettää aikaa luonnossa. He kaappaavat kalavehkeet kainaloon, reppuun hiukan evästä, kävelevät järven rantaan ja kapuavat koneeseen. Muutaman tovin tai tunnin kuluttua vesitaso kaartaa tunturijärven pintaan ja rikkumaton erämaan rauha lepää ympärillä, kuten eräkirjailija tunnelmoisi. Tapani Niemi seuraa Jouni ja Liisa Tervon lentokalastusta jossain tuntemattomalla tunturijärvellä, kuitenkin Suomen Lapissa.
2.10.201515 Protokoll, 22 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemellä sarjakuvien yö

Rovaniemen kirjastossa järjestetään jo yhdeksännen kerran sarjakuvien yö. Kansainvälinen 24 tuntia sarjakuvaa - tapahtumassa käsikirjoitetaan ja toteutataan vuorokauden aikana 24-sivuinen sarjakuva. Tapahtuma on tarkoitettu yli 13-vuotiaille. Erikoiskirjastonhoitaja Kati Vuontisjärvi on Sirkku Savusalon haastateltavana.
2.10.20155 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Päästöhuijaus: Golf-kuskia ei huoleta, Porsche-mies ei mieti

VW-konsernin dieselautojen päästöhuijaus puhuttaa maailmalla ja puhuttaa täällä kotimaassa. Suomessa on maahantuojien mukaan ainakin 64.000 sellaista autoa, joissa on päästöhuijauksen mahdollistava tietokoneohjelmisto. Kuinka monta niitä on Lapissa, sitä ei osata sanoa. Kyse on siis Volkswagenin, Skodan, Audin ja Seatin joistakin dieselmoottorimalleista. Ja Yhdysvalloissa tutkitaan myös joitakin Porschen citymaasturi -malleja. Autot eivät ole sen huonompia ajaa kuin ennenkään. Mutta kuinka hyvin teknisissä tiedoissa ilmoitetut kulutus ja päästölukemat pitävät paikkansa, se vähän epäilyttää. Ja suurin asia on se, että tässä on törkeästi huijattu viranomaisia ja autonostajia. Vesa Vaarama tapasi pari Vw-konserin autolla ajavaa Rovaniemellä. (Kuva: Erik S. Lesser / EPA)
2.10.20152 Protokoll, 57 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pilipaliprinsessa Lapin kiertueelle

Rovaniemen teatteri lähtee kuukauden päästä perinteiselle Lapin kiertueelle. Aikuisille esitetään Pikavoitto –näytelmää ja musiikillinen lasten esitys on nimeltään Pilipaliprinsessa. Rovaniemen teatteri on kiertänyt Lapin kaukaisimpiakin kuntia 60-luvulta lähtien. Parin vuoden takainen Mielensäpahoittaja –näytelmä käänsi maakuntakiertueen katsojamäärät nousuun. Mitä kaukaisempi kunta, sitä innokkaamman vastaanoton näyttelijät saavat, kertoo Pilipaliprinsessan käsikirjoittaja Johanna Virsunen. (Kuva: Jouni Porsanger)
1.10.20154 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Onko tuvapaikanhakijoilla tyytymättömyyttä Lapissa?

Osa Lahteen majoitetuista irakilaisista turvapaikanhakijoista on tänään ruokalakossa vastalauseena Maahanmuuttoviraston turvapaikkakiristyksille. Osalla on alueen varusmiesten tapaan tänään tänään hernekeittopäivä. Syömälakkoon tänään alkaneet turvapaikanhakijat ovat kokoontuneet Hennalan hätämajoituksen ulkopuolelle osoittamaan mieltään. Tällä ei ole mitään tekemistä ruuan laadun tai eilisen Oulun kahakan kanssa, kun turvapaikanhakijat protestoivat huonosta ruuasta. Nyt huolena on Suomen oletettavasti kiristyvä linja turvapaikkapäätösten suhteen. Mikä on tilanne Lapissa? SPR:n Lapin piirin toiminnanjohtajaa Sirkka Oinaalaa haastattelee Bikka Puoskari.
1.10.20156 Protokoll, 30 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Metsän peitossa - Jätkän kalakukko

Lappi elää nyt marja-, sieni, erä- ja riistakautta. Kokonaiset perheet lähtevät keräämään metsän antimia. 'Metsän peitossa' -ohjelma tarjoaa metsä- ja kalareissuille hyvän retkievään. Menemme köökimestari Sven Pahajoen keittiöön. Hän on testannut kehittämäänsä evästä yli 30 vuoden ajan ja saanut seitsemän lastaan ja 15 lapsenlastaan pitämään siitä. Pahajoen eväs on nimeltään 'Jätkän kalakukko'. Siihen tarvitaan paksu siivu kalaa, pari pekoni- ja kaksi ruisleipäviipaletta, mutta ei voita eikä muita höysteitä. Jätkän kalakukko kypsennetään noin tunnin ajan 180 asteessa tai nuotion loisteella. Kalakukon valmistusta seuraa Tapani Niemi.
1.10.20159 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pohjoisessa on nyt myyrähuippu

Lapissa on taas se aika, kun myyriä on runsaasti. Viimeksi myyrähuippua elettiin neljä vuotta sitten, vuonna 2011. Myyrä on petoeläimille ja -linnuille mieluinen ape, mutta ihminen kokee pikku elikot lähinnä riesaksi. Luonnonvarakeskuksen professoria Heikki Henttosta haastattelee Hanna Holopainen.
1.10.20154 Protokoll
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ilmatieteen laitos selvittää Siperian ikiroudan sulamista

Ilmastonmuutos nostaa lämpötiloja eniten arktisella alueella, jossa myös Ilmatieteen laitos panostaa tutkimukseen. Se on mitannut kasvihuonepitoisuuksia Pallaksella poikkeuksellisen pitkään ja nyt Ilmatieteen laitos laajentaa mittauksiaan Siperiassa, jonka metaanipäästöt vaikuttavat koko maapalloon. Mutta lähdetään Annu Passojan kanssa liikkeelle Sammaltunturilta. (Kuvassa Ilmatieteen laitoksen tutkija Eija Asmi)
30.9.20154 Protokoll, 15 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Unelma lohen paluusta 28 - Erinomainen Yli-Kemin vesistö

Monet itälappilaiset suhtautuvat Ylä-Kemijoen vesistön jokiin ja puroihin epäilevästi, jotkut jopa nuivasti. Joki on kuulemma pilattu uiton ja metsäteollisuuden takia. Nämä pettyneet unohtavat, että Lapin virkamiehet ovat tehneet vuosia erinomaista työtä ja kunnostaneet vesistöä, ruopanneet, hiekoittaneet, tutkineet, sähkökalastaneet ja hyväksi todenneet. Ylitarkastaja Jarmo Huhtala sanoo, että Yli-Kemiä parempaa vesistöä virkistyskalastaja ja retkeilijä eivät voisi toivoa. Yli-Kemi on elpynyt luonnontilaiseksi, harjus, taimen ja tammukka lisääntyvät ja voivat hyvin. Eikä Yli-Kemi ole ainoa erinomainen uoma, sama pätee ylisen Kemijoen muihinkin jokihaaroihin, joita on runsaasti: Vouhtusjoki, Värriöjoki, Tenniöjoki, Kairijoki, Kosterjoki, Pyhäjoki ja Naruskajoki. Jarmo Huhtalaa haastattelee Tapani Niemi.
29.9.20159 Protokoll, 39 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin kauppakamari kaipaa hallitukselta lisää konkretiaa

Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki ei ole täysin tyytyväinen hallituksen budjettiin ensi vuodelle. Rautajoki kaipaa lisää konkretiaa esimerkiksi siihen, mihin liikennehankkeisiin suunnataan luvattua ja paljon kaivattua korjausrahaa. Jyri Tynkkynen haastattelee.
29.9.20154 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kirjakammi - Karo Hämäläinen: Yksin

Karo Hämäläisen 'Yksin' on romaani Paavo Nurmesta, yhdestä myyttisimmästä suomalaisesta, ja tämän tilinteko saavutuksistaan ja pettymyksistään. Teos kertoo häviämisen pelosta, varman päälle laskemisesta, menetetyistä mahdollisuuksista ja katkeruuden tunteesta. Kirjasta kertoo Juha Pikkarainen. (Kuva: WSOY)
29.9.20155 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pirjo Leppänen palaa Rovaniemen teatterin lavalle Esikoisessa

Rakastettu rovaniemeläinen näyttelijä Pirjo Leppänen iloitsee uudistuneen Lappia-talon remontin valmistumisesta ja työskentelystä teatterissa. Hän näyttelee isomummu Esmen roolin Jari Tervon Esikoisessa. Taivaantulista, Päätalo-elokuvista ja lukuisista näytelmistä tuttu näyttelijä kävi Lapin Radion studiossa Esikoisen ensi-illan jälkeen. Marjukka Talvitie ja Sirkku Savusalo haastattelevat häntä.
29.9.20158 Protokoll, 22 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lännenratsastus innostaa Lapissakin

Lännenratsastus innostaa jo Lapissakin. Pelkosenniemen Pyhätunturilla on aloittanut ratsastustalli, joka tuo tunturiin uuden hevosharrastuksen - lännenratsastuksen ja tarjoaa siihen myös lajikoulutusta. Lucky Ranch -ratsutila palvelee hevosharrastajia niinkin, että Pyhätunturille voi tulla lomailemaan vaikka oman hevosen kanssa. Jorma Korhonen kävi tutustumassa paikkaan. Hän haastattelee Lucky Ranchin yrittäjäpariskuntaa Anu Lampista ja Antti Keskitaloa.
28.9.20157 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Heikko sienisato huono poroille

Kun tattimetsässä on noukkimassa sieniä niin voi hyvinkin käydä, että iso poro lähtee tulemaan kohti ikään kuin sanoakseen että häippäse hiiteen minun ruokapöydästä. Ja sienethän on ihan tutkitusti porolle tärkeää syysravintoa. Miten porojen käy kun sieniä on heikosti? Vesa Vaarama kysyi asiaa porotutkija Mauri Niemiseltä.
28.9.20153 Protokoll, 49 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin tarinoita - Arpeetia, arpeetia

Sompiolainen mestarikertoja ja kirjailija Lauri Hihnavaara on julkaissut neljännen romaaninsa, joka kertoo Lapin historian dramaattisesta vaiheesta, kun kokonainen sukupolvi nuoria löi Suomen oven kiinni, että losahti. Hihna-Lassin teoksen nimi on 'Arpeetia'. Sadat tuhannet suomalaiset lähtivät Lapista ja Suomen syrjäseuduilta köyhyyttä pakoon Ruotsiin. Tavallisesti tämä tarina kerrotaan suomalaisesta näkökulmasta ja siksi se saa surullisia ja synkkiä sävyjä. Hihna-Lassi kertoo suuren siirtolaiskertomuksen siirtolaisen näkökulmasta. Lauri muistellee ensimmäisen Ruotsin matkan ensimmäisestä päivästä. Toimittaja: Tapani Niemi.
25.9.20158 Protokoll, 42 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hirvijahti alkaa

Hirvijahti alkaa huomenna aamuvarhaisella koko maassa ja kuin myös Lapissa, lukuunottamatta Ylä-Lappia, missä hirvenpyynnissä on alkanut kolmen viikon kiimatauko. Rovaniemen seudun riistanhoitoyhdistyksen alueella hirvilupien määrä tippui viime vuodesta selvästi, lähes puoleen edellisvuoden noin 650 luvasta. Millaisin miettein hirvimiehet Rovaniemellä metsään ovat menossa, koska pakkaseen ei juuri hirvenlihaa ole luvassa. Narkaus-Kämän Erän hirvenpyynnin metsästyksenjohtajaa Mikael Yritystä jututtaa Raimo Torikka. (Kuva: Mikael Yrityksen kotialbumi)
25.9.20154 Protokoll, 30 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: RoPSin Kokolle tuli haastaja

Rovaniemen Palloseura palkkasi syyskuun alussa joukkueeseen uuden hyökkääjän. Eero Markkanen saapui RoPSiin kovalla kohinalla maailman kovimpiin jalkapalloseuroihin kuuluvasta Real Madridista. RoPSin hyökkääjien kilpailutilanne muuttui kertaheitolla. Veikkausliigan maalipörssiä johtava Aleksandr Kokko (kuvassa) sai itselleen maailmanluokan haastajan. Miten tämä vaikutti ja vaikuttaa Kokkoon? Juha Mäntykenttä haastattelee.
25.9.20157 Protokoll, 34 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Napapiirin sankarit 2 esitettiin uudistetussa elokuvateatterissa Rovaniemellä

Rovaniemen Bio Rexin avajaisissa riitti väkeä. Erikoisesityksenä oli tänään virallisen ensi-iltansa ensi viikolla saava Napapiirin sankarit 2. Paikalla oli myös elokuvan tähdet Timo Lavikainen ja Jussi Vatanen. Juha Mäntykenttä jututtaa näyttelijöitä ja faneja. (Kuvassa elokuvan näyttelijät Ylläksellä. Vasemmalta Jussi Vatanen, Miia Nuutila, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Santtu Karvonen ja Joonas Nordman. Kuva: Maija-Liisa Juntti / Yle)
25.9.20156 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: PerPo liigaan hullun kiilto silmissä

Oiva Tapio peräänkuuluttaa nuorelta joukkueeltaa hullun kiiltoa silmiin alkavassa lentopalloliigassa. Nuoruuuden into ja hurmoksellinen joukkuehenki kompensoivat etelän joukkueiden kovalla rahalla hankittua nimivahvaa imagoa. VaLePa kaatuu yleisön ja kotikoukkueen saumattomalla yhteistyöllä sunnuntaina, lupaa Oiva Tapio. Jarmo Siivikko haastattelee. (Kuva: Kerrrankin playoffparran kasvatus on aloitettu ajoissa!)
25.9.201510 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Syrjäseutujen bussivuorot uhkaavat vähentyä

Julkinen linja-autoliikenne on jo viime vuosina ollut Lapissa ja muissakin maakunnissa joillakin reiteillä hyvinkin harvaa. Tulevaisuudessa linja-autoliikenteeseen on tulossa yhä enemmän kilpailua ja siis varmasti muutoksia. Lappihan on ollut vielä poikkeuksellinen alue muuhun Suomeen verrattuna, sillä täällä on vielä laajasti EU:n karsastamia liikennöintisopimuksia. Niistä luovutaan vuoteen 2019 mennessä. Toimittaja: Hanna Holopainen.
25.9.20155 Protokoll
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Veteraanien lampaasta rosvopaisti?

Rovaniemeläisveteraaneilta varastettiin lammas. Katalasti, rosvoamalla, vääryydellä ja tietysti pimeässä. Varas on yhä karussa, mutta jotain hyvää kerrottavaa on. Bikka Puoskari lähti Rovaniemen veteraanien veljeskodille. Eli iloiseen paikkaan, jonka pihalla on tepastellut kaikkien ilona lammaskolmikko. Mutta viime päivinä on ollut murhetta pinnassa, koska yksi veljeskodin lemmikkilampaista varastettiin. Veljeskodin lammasvastaava Erkki Kumpula kertoo, kuka on joukosta poissa. (Kuvassa oikean lampaan varalammas.)
24.9.20157 Protokoll, 28 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Mitä me pelkäämme?

Iltalenkkeilijät saivat aikaan keskusteluryöpyn kutsuessaan ihmisiä mukaan turvaamaan lenkkipolkuja ympäri Rovaniemen. Mitä he oikein pelkäävät? Mitä me pelkäämme? Asiasta keskustelevat Unto Matinlompolo (kuvassa) ja Jarmo Siivikko.
24.9.20158 Protokoll, 28 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uusi kirja paljastaa: Ruotsi empi Lapin sodan evakkojen vastaanottoa

Lapin sodasta on paljon puhuttu ja kerrottu - mutta tiedetäänkö siitä kaikki? Tiedetäänkö esimerkiksi se, että Ruotsi empi suomalaisten evakkojen vastaanottamista ja epäili koko toiminnan järkevyyttä? Monille varmaan on outo asia sekin, että Ruotsissa osa Haaparannan kaupungista evakuoitiin Lapin sodan vuoksi - evakuoitiin, koska Tornion taistelun luodit lensivät rajan yli. Tänään on Otavalta ilmestynyt kirja, joka myös murtaa Lapin sotaan liittyviä myyttejä, eli pinttyneitä käsityksiä. Teos on nimeltään 'Jätetyt kodit - tuhotut sillat'. Se on yli 400-sivuinen ja siinä on paljon kuvia. Jorma Korhonen haastattelee kirjan rovaniemeläisiä tekijöitä Veikko Erkkilää (kuvassa vas.) ja Pekka Iivaria (oik.).
24.9.201514 Protokoll, 22 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Iltalenkkeilyä turvataan porukalla Rovaniemellä

Puskaradio Rovaniemi on erittäin aktiivinen, yli 13.000 jäsenen facebook-ryhmä. Viimeisen vuorokauden ajan siellä on käyty vilkasta ja aika hämmentävääkin keskustelua, jossa ovat vilahtaneet muiden muassa sanat lenkkeily, suvakki, katupartio, lämmin pulla, ahdistelu, ulkonaliikkumiskielto ja salakerho. Kaikki sai alkunsa, kun rovaniemeläinen Jyrki Taavettila kirjoitti ryhmään eilen, että Rovaniemellä aloittaa tänään keskiviikkona iltalenkkeilytoiminta, jonka tarkoituksena on rauhoittaa tilannetta että lapset saavat turvallisesti kulkea. Tänään ryhmä sopii, kuka lenkkeilee milläkin reitillä. Mutta mikä iltaisilla kaduilla uhkaa? Iltalenkkeilyidean isää Jyrki Taavettilaa haastattelee Bikka Puoskari. (Kuva: Heli Mäkikauppila / Yle)
23.9.20154 Protokoll, 20 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: RoPS:in mitali on jo lähes kirkossa kuulutettu

Rovaniememn Palloseuralla ovat pullat nyt hyvin uunissa. Jopa tuoreimmat todennäköisyyslaskelmat ennustavat joukkueelle mitalia tämän vuoden Veikkausliigassa. RoPSin puheenjohtajan Risto Nivan mukaan rovaniemeläisten todennäköisyys mitalille on 96,7%. Jarmo Siivikko haastattelee.
23.9.20157 Protokoll, 18 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Paine kasvaa – majoituskapasiteetti paukkuu

Lapin vastaanottokeskusten majoituskapasiteetti on tullut vastaan aika päiviä sitten. Esimerkiksi Rovaniemelle on majoitettu jo yli 1000 turvapaikanhakijaa, vaikka vielä alkuvuonna sama keskus oli mitoitettu vain sadalle asukkaalle. SPR:n mukaan paine on jo kohtuuttoman kova Rovaniemeä kohtaan. Samaan aikaan esimerkiksi yli 210.000 asukkaan Vantaalla ei ole vastaanottokeskusta laisinkaan. SPR:n Lapin piirin toiminnanjohtajaa Sirkka-Liisa Oinaalaa haastattelee Bikka Puoskari.
22.9.20158 Protokoll, 35 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vaikeroiva ja itkeskelevä sosiaalityöntekijä ei auta ketään

Rovaniemeläinen Sisko Koskiniemi on työskennellyt kymmenen vuotta poliisilaitoksen sosiaalityöntekijänä. Sitä ennen hän oli luullut jo nähneensä lähes kaiken, mitä lastensuojelun sosiaalityöntekijänä joutuu kohtaamaan. Nopeasti selvisi kuitenkin, että paljon oli vielä näkemättä. Nykyäänkin lastensuojelussa työskentelevältä Sisko Koskiniemeltä on vasta ilmestynyt romaani 'Kääntöpuolella lapsuus', joka kertoo poliisilaitoksella työskentelevästä sosiaalityöntekijästä. Koskiniemi vieraili Lapin Radion lähetyksessä. Häntä haastatteli Bikka Puoskari.
22.9.201511 Protokoll, 14 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Unelma lohen paluusta 27 - Toimivat kalatiet

Toimivat kalatiet on mahdollista rakentaa Kemijokeen, sanoo ylitarkastaja Jarmo Huhtala Rovaniemeltä. Maailmalta on jo riittävästi tutkimustietoa saatavilla. Huhtalan mukaan merestä kudulle nousevan kalan pitää löytää kalatien suu ja siksi houkutusvettä pitää valuttaa riittävä määrä, noin kymmenen kuutiota sekunnissa, joka on merkittävästi enemmän mitä nykyään ajatellaan. Jokeen pitää pyrkiä kiimaisia ja nousuhalukkaita lohia. Niitähän ei vielä ole ennen kuin lohen uusi suku syntyy joen yläjuoksuilla. Neljäs tekijä on Huhtalan mukaan tärkein. Voimalaitosyhtiön pitää huolehtia kalateiden toimivuudesta. Vain sillä on riittävät taloudelliset resurssit toimintaam. Jokiyhtiö pystyy myös sovittamaan yhteen nousevan lohen tarpeet ja voimalaitoksen liiketoiminnan. Jarmo Huhtalaa haastattelee Tapani Niemi.
22.9.20158 Protokoll, 42 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kirjakammi - Suomi sodan jälkeen

Toisen maailmansodan jälkeistä aikaa nimitetään Suomessa usein ”vaaran vuosiksi” ja ”jälleenrakennuksen ajaksi”. Sotaa seuranneet vuodet esitetään suurena kertomuksena yhtenäisestä kansakunnasta, joka rakensi uudelleen runnellun maan, maksoi sotakorvaukset ja asutti siirtoväen. Neuvostoliiton pelottava varjo lankesi talkootöissä puurtavan kansan ylle. Antero Holmilan ja Simo Mikkosen kirjoittama teos purkaa tätä myyttiä. Sodanjälkeinen Suomi oli rikkinäinen maa, jonka sisäiset jännitteet olivat suuri huolenaihe. Välitön miehityksen uhka vaihtui nopeasti kotikommunistien pelkoon, kun maassa koettiin sekä jatkuvia lakkoja että torikokouksia. Kirjasta kertoo nyt Juha Pikkarainen. (Kuva: Atena kustannus Oy)
22.9.20155 Protokoll, 16 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ivalon ihmeitä

Lauantaina julkaistaan tuore lappilainen LP-levy. 'Ivalon ihmeitä' ­-vinyylilevy sisältää 12 kappaletta ivalolaislähtöisten soittajien tulkitsemana aikaväliltä 1980–2014. Levyn on tuottanut vinyylilevydivarin Rovaniemellä rautatieasemalle omistava Kari Pyykkönen ja levyn kokoamisessa on ollut mukana itsekin ivalolaislähtöinen muusikko Timo Rehtonen. Juha Mäntykenttä haastattelee.
22.9.20156 Protokoll, 31 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Metsän peitossa - Puukapuloiden arvoitus ratkesi

Elokuussa pelkosenniemeläinen yrittäjä Liisa Tervo löysi lomakeskus Lupon varastosta kahdet identtiset puukapulat, joiden käyttöä hän ei tiennyt. Lapin Radio teki jutun arvoituksesta ja siitä tuli sensaatio. Normaalin kuuntelun lisäksi nettijuttua kuunneltiin koko maassa 47.000 kertaa ja oli viikon kuunnelluin Yleisradion ohjelma. Liisalla alkoi valtava puhelin- ja tekstiviestirumba. Kuukautta myöhemmin, satojen arvausten jälkeen, puukapuloiden arvoitus ratkesi, kun Liisa Tervo tapasi Lupon aikaisemman yrittäjän, Kari Korpelan. Kari kertoi, että hän paistoi sadoille vierailleen säännöllisesti loimulohta ja teki ritilät helpottaakseen työtä. Loimuritilään lohifileen saa sidottua nopeasti pajunvitsalla kiinni eikä sitä tarvitse takoa työläästi puunauloilla lautaan kuten ennen. Yrittäjiä Liisa Tervoa ja Kari Korpelaa Pelkosenniemen Pyhätunturilta haastattelee Tapani Niemi.
21.9.20159 Protokoll, 5 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Neuvostoliiton ja Suomen sotavainajille yhteinen muistomerkki Kursun Päävaaraan

Kursun Päävaarassa kaatuneet neuvostoliittolaiset ja suomalaiset sotilaat ovat saaneet yhteisen muistomerkin taistelupaikalle. Suuri kivipaasi teksteineen paljastatettiin sunnuntaina. Paikalla olivat sotavainajien etsintäryhmät molemmista maista, suomalaiset Sallasta ja venäläiset Kantalahdesta. Sotavainajien Sallan etsintäryhmän puheenjohtaja Pekka Moilanen pitää muistomerkkiä ainutlaatuisena yhteistyön osoituksena. Toimittaja: Jorma Korhonen.
21.9.20156 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Arktisten maahanmuuttajien pj: Pakolaiset tarvitsevat tekemistä

Arktisten maahanmuuttajien puheenjohtaja rovaniemeläinen Nafisa Yeasmin uskoo, että Suomi selviää tästä kriisistä, onhan tämä maa selvinnyt aiemmistakin vaikeista tilanteista ja saanut itsekin apua. Sirkku Savusalo kävi tapaamassa Nafisa Yeasminia.
21.9.20159 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lasse Hoikka 60 vuotta

Suomen suosituimpiin tanssimusiikin yhtyeisiin kuuluvan Souvareiden solisiti, Lasse Hoikka täyttää tänään 60 vuotta. Syntympäivää juhlitaan uudella levyllä ja töiden merkeissä, juhlatanssit tanssitaan tänään Suukosken keitaalla. Anni Tolppi tapasi päivänsankarin.
18.9.20156 Protokoll, 56 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Veteraanipainonnoston MM-kilpailut käydään Rovaniemellä

Maailman suurin painonnostotapahtuma Masters- eli veteraanipainonnoston MM-kilpailut ovat käynnissä Rovaniemellä. Kisat alkoivat viime lauantaina Lapin Urheiluopistolla ja jatkuvat vielä huomiseen. Kilpailuissa nostaa 530 urheilijaa 41 maasta. Juha Mäntykenttä seuraa 52-vuotiaan Timo Toivosen matkaa kisa-aamusta kisalavalle. Vaikka Masterseissa kisaavat ikämiehet, touhu otetaan tosissaan.
18.9.20154 Protokoll, 40 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin tarinoita - Kekkosen pitkä häntä

Sodanjälkeisessä Lapissa kerrottiin päivittäin kahta suurta lapintarinaa. Toinen kertoi asutustilojen perustamisesta ja siirtoväen asuttamisesta. Toinen kertoi Lapin teollistamisesta. Nämä kaksi tarinaa ovat sisällöltään ja tavoitteiltaan täysin vastakkaisia mutta poliitikot eivät siitä välittäneet. Kolmas lapintarina syntyi näiden kahden vanavedessä. Jotta maaseutu kyettiin asuttamaan ja Lappi teollistamaan, tarvittiin voimakasta aluepolitiikkaa. Tämä synnytti joittenkin mukaan ylimitoitetun julkisen sektorin, eräänlaisen Kekkosen pitkän hännän, kuten toimittaja Jarko Tirkkonen sitä kutsuu. Tutkija Petri Koikkalainen arvioi Tirkkosen tulkintaa.
18.9.20158 Protokoll, 16 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Roki on valmis Mestikseen

RoKi:n päävalmentaja Petteri Hirvonen on optimistinen tulevan Mestis-kauden suhteen. Sarjassa on kolme selvää suosikkia, mutta sen jälkeen on tasaista. Sarjapaikan uusiminen on hyvinkin mahdollista, mutta ei itsestään selvää. Jarmo Siivikko haastattelee.
18.9.201511 Protokoll, 29 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Mielenilmaus näkyy Lapissa Rovaniemen Lordi-aukiolla

Työntekijöiden mielenilmaus hallituksen leikkauslinjaa vastaan näkyy Lapissa Rovaniemen Lordi-aukiolla työntekijäjärjestöjen järjestämänä tapahtumana. Muutoin mielenilmaus vaikuttaa merkittävimmin julkiseen liikenteeseen, kaukoliikenteeseen, tavaraliikenteeseen ja prosessiteollisuuteen. Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n järjestöjohtajaa Niina Koivuniemeä haastattelee Vesa Vaarama.
18.9.20153 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pakolaisasenteet siirtyvät kotoa kouluun

Uutiset maailmalta ovat tulleet lähelle kaikkia: lähelle jokaista lappilaista ja myös koululaisten arkeen. Ounasvaaran peruskoulu Rovaniemellä sijaitsee lähellä vanhaa vastaanottokeskusta, ja koulun lähellä on myös vasta käyttöön otettu Pöykkölän hätämajoitustila, jossa asuu noin 200 etupäässä irakista tullutta turvapaikanhakijamiestä. Koulun rehtori Kari Ollila ja apulaisrehtori Mikko Holma kertovat, miten pakolaistilanne heijastuu kouluun. Bikka Puoskari haastattelee. (kUVA: Patrick Pleul / EPA)
17.9.201510 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kansalaisia ei kiinnostanut oikea tieto turvapaikanhakijoiden tilanteesta Rovaniemellä

Rovaniemellä järjestettiin keskiviikkoiltana kansalaistilaisuus jonka järjesti SPR:n Lapin piiri. Tilaisuudessa kerrottiin tietoa tämän hetken turvapaikan hakijoista Lapissa ja Rovaniemellä. Paikalla Rovaniemen kaupungin valtuustosaliin oli tullut nelisenkymmentä rovaniemeläistä, tosin niitä joille tilaisuus oli ensisijaisesti järjestetty, oli paikalla alle 20. Viranomaisia ja valtuutettuja paikallaolijoista oli suurin osa. Sosiaalisessa mediassa ja erilaisilla keskustelupalstoilla kyllä tietäjiä riittää tosin siellä liikkuva tieto on enimmäkseen huuhaata tai kuulopuheita. Rovaniemeläinen Pekka Iivari oli yksi niistä harvoista oikean tiedon hakijoista joka paikalle oli vaivautunut. Raimo Torikka haastattelee.
17.9.20154 Protokoll, 7 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kemijärven 800 miljoonan euron biojalostamo rakenteille 2019?

Kemijärven biosellutehtaan suunnittelu etenee aikataulussaan ja ilman takapakkia. Luonnonvarakeskuksen viime viikolla julkaisemat raaka-ainetiedot tukevat tehdasta entistä enemmän, sanoo hanketta vetävä metsäinsinööri Heikki Nivala Suomen metsäkeskuksesta. Hänen mukaansa perusselvitysten on määrä valmistua lokakuun aikana. Jos kaikki menee mutkitta, niin biojalostamon rakentamiseen päästään vuonna 2019. Melkoista laitosta suunnitellaan Itä-Lappiin Kemijärvelle. Työllistäisikin tuhat ihmistä. Jorma Korhonen haastattelee Heikki Nivalaa.
16.9.20155 Protokoll, 22 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Unelma lohen paluusta 26 - Voimayhtiöt pakkotoimiin?

Jokiyhtiöiden aiheuttamat haitat vaelluskalakannoille ovat vahvasti alimitoitettuja. Velvoitteet pitäisi viisi- tai peräti seitsemänkertaistaa nykyiseen verrattuna. Vaikka sopimukset rakentamisen kompensaatioista tehtiin vuosikymmeniä sitten, näitä velvoitteita voidaan tarkistaa, kun tutkijat ovat saaneet lisää tietoa haitoista ja esimerkiksi velvoitteiden toimivuudesta. Jokiyhtiöillä on periaatteessa kaksi tietä valittavana. Joko ne korottavat velvoitteitaan vapaasti ja omasta tahdostaan tai sitten ne pakotetaan oikeusteitse. Velvoitteita ei kuitenkaan kannata sijoittaa enää pelkästään istutuksiin, koska nykyään tiedetään kuinka huonosti ne toimivat. Raha pitää sijoittaa kalateiden rakentamiseen ylösnouseville ja mereen laskeville vaelluskaloille, jokialueen kunnostukseen, ylisiirtoihin ja tietysti myös istutuksiin, sanoo tutkija Panu Orell. Tapani Niemi haastattelee.
15.9.20158 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen vastaanottokeskus laajenee Muurolaan ja Apukkaan

Rovaniemen vastaanottokeskus saa käyttöönsä yli 200 uutta petipaikkaa turvapaikanhakijoille. SPR vuokrasi uusia tiloja Muurolassa ja Apukassa. Pari viikkoa sitten käyttöön otetut Motelli Rovaniemen ja Pöykkölän hätämajoitustilat ovat täynnä ja turvapaikanhakijoita on majoitettu myös Ounasvaaran hiihtostadionille, kertoo SPR:n Lapin piirin toiminnanjohtaja Sirkka-Liisa Oinaala. Annu Passoja haastattelee. (Kuva: Laura Valta / Yle)
15.9.20153 Protokoll, 37 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapista kymmeniä Itämeren lohia tutkittavaksi

Tornionjoella on jo kahtena kesänä kuollut tuhansia lohia (1000-2000) selittämättömästä syystä. Lapin liiton lohityöryhmä vaati viime viikolla, että Elintarviketurvallisuusviraston olisi tutkittava tilanne nyt kunnolla ja varattava siihen määrärahaa. Ihotautia nimeltä UDN on löydetty näytteistä varsinkin Ruotsin puolella, ainakin yksi todistettavasti myös Suomesta. Evira ei ole vielä Lapin liiton vaatimuksiin vastannut. Lohityöryhmän puhenjohtajaa Risto Similää haastattelee Hanna Holopainen. (Kuva: Kati Siponmaa / Yle)
15.9.20155 Protokoll, 17 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: RoPSille ottelutukea taivaalta - harmaahaikara suoritti näyttävän ohilennon

Rovaniemen Palloseura taistelee sisukkaasti Veikkausliigan johtopaikasta. Torstaina 10. syyskuuta kotiottelussa Pietarsaaren Jaroa vastaan pelin tiimellykseen ilmestyi kannustaja yllättävästä suunnasta. Rovaniemen Keskuskentän runsaslukuisen yleisön joukossa kotijoukkuetta oli kannustamassa myös kemijärveläinen lintuharrastaja Pirkka Aalto. Niin intohimoinen lintumies kuin onkin, hän myöntää tarkkaavaisuutensa olleen nimenomaan ottelun tuoksinassa ja katseensa suunnattuna pelitapahtumiin. Hillevi Antikainen haastattelee. (Kuva: Raine Martikainen / Yle)
14.9.20151 Minute
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemi kyllästyi valokuituvitkutteluun

Rovaniemi on perustamassa oman laajakaistayhtiön. Todella tervetullut liikku vanhojen asuinalueiden asukkaille ja yrityksille, näitä kaupallisia operaattoreita kun ei nykyään kiinnosta mikään muu kuin langattomien yhteyksien rakentelu. Eihän langattomassa tietenkään mitään vikaa ole kun selailee lehtiä tai tekee kuolemattomia Facebook-päivityksiä ja muuta sellaista, mutta jos ja kun tarvitaan vakaata tasaisen nopeaa yhteyttä, sitä ei langaton takaa vaikka olisi teoriassa kuinka nopea. Mutta nyt on luvassa valokuitua joka on vikkelä ja vakaa. Sille ei vedä vertoja edes kaapelinetti vaikka lupausten mukaan nopea olisi sekin. Mitä tämä uutinen tarkemmin ottaen pitää sisällään? Rovaniemen kaupungin tietohallintojohtajaa Harri Ihalaista haastattelee Vesa Vaarama. (Kuva: Kalle Niskala / Yle)
14.9.20155 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uusi leipomo aloittaa Rovaniemellä – työllistää yhteensä 13 henkilöä

Uusi leipomo aloittaa toimintansa Rovaniemellä perjantaina. Lapin Leipomon yksi perustajista on viime talvena lakkautetun Vaasan leipomon pitkäaikainen tuotantopäällikkö Ari Keränen. Yritys sijoittuu vuokratiloihin Rovaniemen eteläkeskuksen teollisuusalueelle. Toimitusjohtaja Ari Keränen luonnehtii leipomoaan Lapin mittapuussa suureksi. Yritys työllistää kolmen omistajan lisäksi kymmenen muuta henkilöä, joukossa Vaasan leipomosta työttömäksi jääneitä. Jorma Korhonen poikkesi uudessa leipomossa.
10.9.20157 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sote-Savotta: Lapissa halutaan hyvää palvelua, vaikka vähän kauempaakin

Pitkien etäisyyksien maakunnassa ihmiset haluavat hyviä palveluita ja niitä ollaan valmiita hakemaan pitkänkin matkan päästä, toteaa Lapin toinen sote-koordinaattori Asta Niskala. Niskala uskoo uudistuksen tuovan Lappiin paljon hyvää. Sirkku Savusalo haastattelee.
10.9.20159 Protokoll, 30 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Eero Markkanen siirtyi RoPSiin

Rovaniemen Palloseura räjäytti syyskuun alussa tämän kesän kovimman siirtouutisen. RoPS teki loppukautta koskevan sopimuksen Eero Markkasen kanssa. Maailmaan kovimpiin jalkapalloseuroihin kuuluva Real Madrid irtisanoi Markkasen nelivuotisen sopimuksen vain vuosi sopimisen jälkeen. Missä kunnossa vatsalihasvammasta kärsinyt Markkanen on? Juha Mäntykenttä on Rovaniemen Keskuskentän laidalla.
10.9.20157 Protokoll, 10 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Irakilaismiehet pakenevat kostoiskuja Lappiin

Lappiin viime päivinä saapuneiden turvapaikanhakijoiden joukossa on erityisen paljon nuoria irakilaismiehiä. Irak on käynyt hengenvaaralliseksi ISIS-terroristijärjestön sekä shiiojen ja sunnien välillä kiihtyneen väkivallan vuoksi. Lapin alueella etsitään kiireellä niin hätämajoitustiloja kuin paikkaa pysyvälle vastaanottokeskukselle. Tarjouksia on tullut hotelliyrittäjiltä eri puolilta Lappia. Toimittaja: Annu Passoja.
10.9.20155 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sallalaismies kaatoi neljä karhua

Karhujahti käy Lapissa kuumana. Viime viikolla kohistiin, kun Posiolla nuori metsästäjä onnistui ampumaan yksiltä jalansijoilta kolme karhua. Eilen vetäisi sallalainen metsästäjä vielä kovemman rekordin eli ampui yhdellä kertaa peräti neljä karhua. Saattaa olla jopa Suomen ennätys, siitä ei ole ihan varmuutta, mutta joka tapauksessa poronhoitoalueella ei ole ennen kaadettu noin monta nallea yhteen läjään. Vesa Vaarama kävi Luonnonvarakeskuksessa keskustelemassa harvinaisesta tapauksesta petotukija Ilpo Kojolan kanssa.
9.9.20154 Protokoll, 36 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Häpeä estää velkaantunutta nuorta hakemasta apua

Nuori ymmärtää maksuhäiriömerkinnän vakavuuden viimeistään, kun opintolainaa, luottokorttia, vuokra-asuntoa, puhelinliittymää tai kotivakuutusta ei saa. Tästä on lyhyt tie syrjäytymiseen. Nuoren velkaantuneen tilanteen ei tarvitse mennä häätöön saakka, jos ylivelkaantumiseen puututaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Oikeustieteen tohtori Marja-Leena Niemi kehottaa nuorta neuvottelemaan velkojan kanssa heti, jos ei pysty maksamaan laskuaan. Keinoja on, mutta usein häpeä estää nuorta hakemasta apua. Sirkku Savusalo haastattelee.
9.9.20159 Protokoll, 25 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Likiliikkeessä satakunta yritystä

Rovaniemeläiset yrittäjät ovat perustaneet Likiliikkeen, johon kuuluu jo lähes sata yritystä. Sen tarkoituksena on korostaa paikallisen yrittäjän merkitystä paikalliselle hyvinvoinnille. Kerttu Helynen toivoo, että kuluttajat arvostaisivat muitakin kuin kovia rahaan perustuvia arvoja. 'Niitä voisivat olla hyvä palvelu, saatavuus, läheisyys ja paikallisuus. Näiden lisäksi tulee henkilökohtainen hyvä tunne siitä, että kaupanteossa käytetyt eurot jäävät paikkakunnalle rikastuttamaan paikkakunnan omia palveluja', Rovaniemen yrittäjänaisten puheenjohtaja Kerttu Helynen sanoo. Jarmo Siivikko haastattelee.
9.9.201510 Protokoll, 56 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Luteet yleistyneet matkailun majoituspaikoissa Lapissa

Ihmisen ikävä kumppani lude on yleistynyt matkailun majoituspaikoissa Lapissa. Syynä pidetään kansainvälistä vilkastunutta matkailua. Ötökkä kulkee ihmisten mukana matkatavaroissa. Desinfektori Seppo Parviainen Napapiirin Tuhohyönteistorjunnasta sanoo, että kun vuotuiset ludetorjunnat saattoi aiemmin laskea yhden käden sormilla, niin nyt toimeksiantoja tulee jopa viikoittain. Lapin Radio oli paikalla, kun Seppo valmistautui luteiden häätöön eräästä matkailuasunnosta. Jorma Korhonen haastattelee.
9.9.20157 Protokoll, 1 Sekunde
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ravintoloiden pudotuspeli ei pelota lappilaisyrittäjiä

Rovaniemen ravintolatarjonta on kasvanut viime viikkoina entisestään. Lappilaista lähiruokaa tarjoava Aitta on avannut ovensa Rovakadulla ja naapurissa aloitti kaupungin kolmas meksikolaisravintola. Toisaalla kaupungissa voi maistella muiden muassa nepalilaisia ja venäläisiä makuja. Ravintola Aitan yrittäjä Kristian Sievers pohti ravintolakonseptia kotikaupunkiinsa parin vuoden ajan. Ravintolan yhteydessä toimii myös paikallisten tuottajien lihatuotteita myyvä herkkukauppa. Jyri Tynkkynen haastattelee.
7.9.20153 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Koulu muuttuu, miten muuttuu opettaja?

Outi Kyrö-Ämmälä on kasvatustieteen yliopistonlehtori Lapin yliopiston opettajankoulutuksessa. Hän on innoissaan 2016 uudistuvissta opetussuunnitelmista, jotka muuttavat melkoisesti myös opettajan roolia. Tulevaisuuden opettaja on entistä enemmän innovatiivinen, luova ja joustava, kun opetus muuttuu ilmiölähtöiseksi. Sirkku Savusalo haastattelee.
7.9.20159 Protokoll, 28 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pokan Kaalimaassa iloitaan kesällä saadusta laajakaistasta

Nopea laajakaistayhteys on tuonut monille aivan uuden elämän. Tietokone toimii nopeasti, on tullut uusia TV-kanavia, ja ennenkaikkea televisiokuva on selkeä. Esimerkiksi Kittilän Pokassa, pitkän pistotien päässä Kaalimaassa asuva Kinisjärven perhe iloitsee tänä kesänä saadusta laajakaistasta. Kinisjärven perheessä tietokoneen käyttö onkin paljolti Eeva-Liisan harteilla, sillä isäntä Martti ei siihen juuri kajoa. Jorma Korhonen vieraili Kaalimaassa.
7.9.20158 Protokoll, 47 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sami Mursu kaatoi kolme karhua

Posion Maaninkavaarassa asuva Sami Mursu kaatoi yhdellä kerralla kolme karhua keskiviikkona 2. syyskuuta. 31-vuotias metsästäjä sai karhukorttinsa vasta lauantaina. Koiramiehenä hänellä oli Tapani Hautajärvi Sallasta. Tapanin karhukoirat toimivat hyvin yhdessä ja haukkuivat maassa makaavat karhut. Sirkku Savusalo pirautti Samille, joka kertoo, miten kaikki kävi. (Kuva: Kaisu Jansson / Yle)
4.9.20156 Protokoll, 2 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin matkailu odottaa värikästä ja pitkää ruska-aikaa

Pohjoisen luonto valmistautuu taas ruskaan ja se muodostaa yhden tärkeän seosongin Lapin matkailussa. Siksi ei ole yhdentekevää, millainen syksyisestä väriloistosta tulee. Mitä värikkäämpi ruska, niin sitä houkuttelevampi se on. Pohjois-Kittilän Raattaman kylässä on ruskan läheisyys jo selvästi aistittavissa. Matkailupaikoissa ja kylän raitilla liikehdintä lisääntyy päivä päivältä. Niin myös Autton poromatkailutilalla. Jorma Korhonen haastattelee porotilan emäntää Mervi Auttoa (kuvassa).
4.9.20156 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Likiliike liikkuu likellä

Rovaniemellä on syntynyt iso liike paikallisen yrittämisen puolesta, 'Likiliike'. Likiliikkeeseen kuuluu jo yli 75 yritystä, joiden tarkoituksena on korostaa paikallisen yrittäjän merkitystä paikalliselle hyvinvoinnille. Optikkoliike Brilletin yrittäjää Pasi Hiukkaa (kuvassa) haastattelee Jyri Tynkkynen.
3.9.20154 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ruskamaraton juostaan levillä viikonloppuna

Kittilän Levillä valmistaudutaan Ruskamaratoniin jo 32. kerran. Juoksutapahtuma on säilyttänyt suosionsa ja ehkäpä juuri sen omalaatuisensa vuoksi. Ruskaan valmistautuva Lappi kiehtoo ihmisiä ja kun ruskaan yhdistyy liikunta sekä mukava meno ja meininki, niin paketti on valmis. Ensi viikonvaihteessa Ruskamaraton tuo taas Leville yli 10.000 ihmistä. Jorma Korhonen haastattelee järjestävän seuran, Levin Heinäkenkien puheenjohtajaa Juha Vanhasta (kuvassa).
3.9.20156 Protokoll, 5 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rakentajilla hyvä työtilanne Lapissa

Rakennustyöntekijöiden työllisyystilanne on tänä syksynä huomattavasti parempi kuin vuosi sitten. Rakennusliiton tilastojen mukaan Lapissa on käynnissä tai käynnistymässä 122 eri työmaata. Niiden yhteenlaskettu arvo on arviolta 650 miljoonaa euroa. Rakennusurakoitsija Timo Helppikangas (kuvassa) uskoo tilanteen jatkuvan hyvänä ainakin ensi syksyyn. Helppikankaan mukaan huippuaikoihin rakentamisessa on vielä matkaa. Tilanne kuitenkin paranee koko ajan. Jarmo Siivikko haastattelee.
3.9.20155 Protokoll, 22 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Piispa Samuel: Turvapaikanhakijat ovat hädässä olevia ihmisiä

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi kertoo ymmärtävänsä pakolaisten vastaanottoon liittyviä pelkoja, mutta kehottaa suomalaisia miettimään asenteitaan. Salmen mielestä myös valtiovallan pitäisi ottaa enemmän vastuuta ja kertoa kansalle hallitun maahanmuuton keinoista. Pakolaiskysymys on yllättänyt yhteiskuntamme ja koko Euroopan, Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi sanoo. Piispa Samuel Salmi pitää pakolaisvirran kasvua maailmanlaajuisesti vakavana ilmiönä. Onko meillä varaa sanoa, että nämä ihmiset eivät kuulu meille, emmekä halua heitä auttaa? Jarmo Siivikko haastattelee.
2.9.20156 Protokoll, 50 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kalervo Uutun trilogia nyt yhtenä musiikkinäytelmänä

Ylläksellä Äkäslompolon ulkoilmateatterissa on valmistunut esityskuntoon Kolarin paikallishistoriaan johdattavan musiikkinäytelmän neljäs osa, joka on nimeltään 'Soi kansani pieni laulu'. Näytelmä kokoaa yhteen aiemmat samaan historialliseen aiheeseen kuuluvat näytelmät. Ja äkäslompololaisen Kalervo Uutun eli Uuttu-Kallen runoistahan se kaikki kumpuaa. Jorma Korhonen haastattelee näytelmän ja koko trilogian ohjannutta rovaniemeläistä Hannu Frimania.
2.9.20156 Protokoll, 21 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Elokuva-ala penää hallitukselta kannustinjärjestelmää

Elokuva-ala peräänkuuluttaa kansallisen kannustinjärjestelmän pikaista laatimista AV-tuotantojen tueksi. Kannustinjärjestelmän olisi määrä houkutella Suomeen kansainvälisiä elokuvatuotantoja, joiden myötä työllisyys paranisi ja valtio saisi verotuloja. Myös alueellisia ja imagollisia tekijöitä pidetään merkittävinä. Kannustinjärjestelmä on jo käytössä useissa maissa, kuten Islannissa, jonka esimerkin mukaista mallia ajetaan nyt myös Suomeen. Joulukuussa Suomen teatterihin tuleva Lumikuningatar on saksalais-suomalainen yhteistuotanto, jota on kuvattu Lapissa. Elokuvan suomalaistuottajan, rovaniemeläisen tuotantoyhtiön Visual Nordenin Pasi Hakkion tapasi Maija-Liisa Juntti. (Kuva: KinderFilm)
2.9.20156 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lappia-talon remontti on lähes valmis

Rovaniemen Lappia-talon remonttia on tehty kuin sitä kuuluisaa Iisakin kirkkoa: pitkään ja hartaasti. Rovaniemen teatteri lähti evakkoon vuonna 2011 ja rakennustyöt saatiin vauhtiin vuonna 2013. Nyt remontti on lähestulkoon valmis. Ulkopuoli näyttää jo valmiilta uusine istutuksineen ja vielä tehdään pientä säätöä teatterin tekniikassa. Jyri Tynkkynen kysyy Rovaniemen tilaliikelaitoksen johtajalta Pekka Latvalalta, miten remontti on onnistunut.
1.9.20152 Protokoll, 56 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lappilaisnainen kerää vuoren korkuista hyväntekeväisyyspottia

Rovaniemeläislähtöiselle Sari Häliselle 6088 on tärkeä luku. Se on hänen oma rahallinen tavoitteensa Bolivian naisten ja tyttöjen auttamiseksi. Luku on sama kuin Huayna Potosin vuoren korkeus. Kapuajat pyrkivät sen huipulle metri ja euro -periaatteella. Sari Hälinen on yksi 17 suomalaisesta Kapuajasta. Kapua 2015 Bolivia taas on hanke, jonka kumppanijärjestöinä toimivat Plan Suomi, Väestöliitto, Taksvärkki ry ja Kynnys ry. Tämän vuoden Kapuaja-ryhmän tavoitteena on kerätä yhteensä 100.000 euroa. Hillevi Antikainen haastattelee. (Kuva: Tiina Vanne)
1.9.20159 Protokoll, 35 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Yhteisöviljely onnistui Rovaniemellä loistavasti

Rovaniemen yhteisöviljelypalstalla kerätään nyt satoa. Koskenrannassa Inapolun päässä sijaitsevalla palstalla on tänä kesänä viljelty noin 20 lajia. Viljely on onnistunut yli odotusten. Toistaiseksi Lapin ainoalla yhteisöviljelypalstalla on satoa tarkastelemassa yhteisöviljelijä Jukka Ylikörkkö ja toimittaja Johanna Sarjas.
1.9.20154 Protokoll, 26 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Puut lähtivät pois vesiputkityömaan tieltä

Iso kasa puita on kaadettu Lapin ammattikorkeakoulun kampukselta, sillä ne olivat vesiputkiremontin tiellä. Miksi vesiputket piti vetää juuri puistoalueen lävitse? Työmaalla ovat Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n verkostopäällikkö Jukka Tiuraniemi ja toimittaja Meri Marjala.
31.8.20155 Protokoll
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: IS: Cheek jyrää Wanhojen tanssit Rovaniemellä

Rovaniemen wanhat eli lukion tokalauokkalaiset eivät pääse esittelemään kauniita tanssiaisasujaan ensi helmikuussa Lappi areenalla niinkuin vuoisen perinne on ollut. Areenan oli ehtinyt jo varata Cheek, joten wanhojen tanssit siirretään urheiluopistolle, jossa katsomo tilat ovat paljon huonommat. Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Ounasvaaran lukion vs. rehtoria Osmo Huhtalaa haastattelee Anni Tolppi.
31.8.20153 Protokoll, 32 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Riekkokannat kasvaneet Pohjoiskalotin tuntureilla

Lintulaskentojen mukaan riekkoja on enemmän kuin vuosiin Ylä-Lapissa. Elokuussa kanakoirien avulla tehdyissä laskennoissa Utsjoella, Enontekiöllä ja Inarissa Utsjoella havaittiin riekkoja enemmän kuin vuosiin. Myös Norjan ja Ruotsin Lapissa riekkotiheydet ovat nousseet hyvälle tasolle. Lintukantoja on laskettu kanakoirien avustuksella elokuussa. Samoin on tehty Ruotsissa ja Norjassa. Norjassa puhutaan jo riekkobuumista. Finnmarkin riekkotiheys on lähes kaksinkertaistunut viime vuodesta. Suomen Luonnonvarakeskuksen Luken erikoistutkijan Pekka Helteen mukaan Suomen lopullisia lukuja vielä lasketaan, mutta suunta on sama kuin naapurimaiden tuntureilla. Tapani Leisti haastattelee.
31.8.20155 Protokoll
Episode Artwork

YLE Rovaniemi

Mikko Lanton dokumentti Takapihan Linnut sai alkunsa kun harvinainen pikkutrappi ilmestyi hänen pihalleen. Pikkutrapin myötä Lanton piha täyttyi innokkaista lintuharrastajista. Alunperin Lantto kuvasi lintuja, jotta niistä jäisi muisto lapsille. Keväällä 2015 Lantto tutustui Pirkka Aaltoon, joka on lintujen asiantuntija. Yhteistyössä Aallon ja vanhan tutun Lauri Tuohimaan kanssa syntyi dokumentti Takapihan Linnut, joka jäljittelee Avara Luonto -tyyliä. Haastattelijana on Meri Marjala.
31.7.20155 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sadusta tuli totta - Merenneito Nerissa on Neean ammatti

Arktinen Merenneito Nerissa on matkailun ohjelmapalvelujen tuottajaksi valmistuneen, media-alan opiskelijan Neea Paurin luomus. Hohtavapyrstöisessä ihmismerenneito -hahmossa yhdistyvät rovaniemeläisen Paurin rakkaat harrastukset, sukeltaminen ja ilma-akrobatia. Nerissan tapasi Maija-Liisa Juntti.
30.7.20155 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hillaa löytyy parhaiten rämeiltä

Ranualainen Lenna Takarautio on hillakonkari, joka on ehtinyt tutkia tälle kesälle jo lähes 50 hillapaikkaa. Hillakauden alkupuolella saa kävellä pitkiäkin matkoja, jotta saa saalista. Maija-Liisa Juntti lähti Lennan matkaan ranualaiselle suolle.
30.7.20154 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kassu tehnyt jo pian 40 kuninkuusravimatkaa

Lapistakin satapäin raviurheilun ystäviä matkustaa ensi viikonloppuna kuninkuusraveihin Joensuuhun. Lappilaisilla on nyt tavallista isompi syy mennäkin paikan päälle, sillä ylitorniolainen maailmanennätysori Jokivarren Kunkku taistelee ravikuninkaan tittelistä ja jopa ennakkosuosikkina. Kemijärveläinen Kaarlo 'Kassu' Jankkila on jo ajoissa varmistanut, että tuolle tärkeälle ravimatkalle ei ole esteitä. Joensuun ajot ovat hänelle jo pian (40. kuninkuusravit, jotka hän on paikanpäällä seurannut. Jorma Korhonen haastattelee.
29.7.20156 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Elämää Yläkemijoen kylissä

Kyläkirjojejn toimittaminen ja kustantaminen on varsin yleistä puuhaa, mutta kirjan aikaansaaminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Se tiedetään muun muassa Yläkemijoen kylät -yhdistyksessä, joka vastikään julkaisi oman kyläkirjansa - sen ensimmäisen osan. 'Elämää Yläkemijoen kylissä' on näyttävä ja mielenkiintoisesti rakennettu historiateos teksteineen ja kuvineen. Se valottaa, kuinka Kemijoki on ratkaisevasti värittänyt kokonaisuuteen kuuluvan yhdeksän kylän elämää. Jorma Korhonen haastattelee kirjan toimittanutta professoria Vesa Puurosta, Yläkemijoen paluumuuttajaa.
28.7.20158 Protokoll, 47 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin viljasato uhkaa jäädä pelloille

Kesän viileys ja piiskaavat sateet ovat kurittaneet Lapin viljasatoa. Sato jää onnettoman pieneksi ja monen maanviljelijän täytyy turvautua ostamaan viljaa. Maanviljelijä Jorma Kaasila Tervolassa on vakavana, sillä näin huonoa kesää ei ole ollut aikoihin. Häntä jututtaa Meri Marjala kärsineen ohrapellon laidalla.
28.7.20155 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemeltä löytyi taas sodanaikainen pommi

Rovaniemeläinen Heikki Niskala harrastaa sodanaikaisen esineistön etsintää maastosta. Tuoreimmalla retkellä Rovaniemen ja Ranuan rajamaalta löytyikin tavallista vaarallisempi esine, nimittäin räjähtämätön pommi. Anni Tolppi haastattelee. (Kuva: Heikki Niskala)
28.7.20154 Protokoll, 15 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vuokramökkien menekki Lapissa muuta maata parempaa

Sataa sataa ropisee on ollut tämän kesän loru. Lapissa mökkeileviä se ei ole kuitenkaan hidastanut. Tosin tänä kesänä on joutunut ehkä pitämään useamman pirttipäivän. Maija-Liisa Juntti hyppäsi autoon ja huristeli Rovaniemen laitamille Markku Köngästä jututtamaan.
28.7.20155 Protokoll, 16 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vanhan torin puiston jättiremontti Rovaniemellä on loppusuoralla

Rovaniemen keskustan tuntumassa paiskitaan hommia tänä kesänä lukuisilla tietyömailla. Eikä remppaa tehdä pelkästään liikennettä varten, vaan myös Rovaniemen vanhan torin kahden kesän jättiremontti on yhä vain käynnissä. Puistossa uusitaan käytännössä kaikki muu, paitsi leikkikenttäalue. Lisäksi rakennetaan paljon uutta, kuten valaistu lehmuskuja, kiviaidat, lähiliikunta-alue ja pulkkamäki. Kaivinkoneiden, maakasojen ja rempparoinan keskellä kaupunginpuutarhuri Mirja Vääräniemeä haaastattelee Bikka Puoskari.
27.7.20155 Protokoll, 2 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Jokivarren Kunkku tähtää Lapin ensimmäiseksi ravikuninkaaksi

Lappiin on mahdollisuus saada kaikkien aikojen ensimmäinen ravikuningas, kun maailmanennätyshevonen Jokivarren Kunkku tavoittelee titteliä ensi viikonvaihteessa. Ylitornion Kuivakankaalta oleva Jokivarren Kunkku on yksi Joensuun kuninkuusravien suurista ennakkosuosikeista. Eipä tiennyt ylitorniolainen Arto Salmi, millainen menestyjän hän sai, kun mies aikoinaan baaritiskillä teki kaupat vielä syntymättömästä Jokivarren Kunkusta. Jorma Korhonen on käymässä kunkun varsamaisemissa ja kotitallilla Ylitornion Kuivakankaalla. Näin Arto Salmi kertoo hankinnastaan.
27.7.20157 Protokoll, 35 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hinauspalvelussa normaalia hiljaisempi kesä

SOS-hinauspalvelu Korteniemessä Pellossa on tehty johtopäätös, että sateinen ja kylmä sää on vähentänyt matkailuliikennettä Lapin teillä. Hinauksia on ollut tavallista vähemmän. Yritys operoi laajalti Lapissa. Jorma Korhonen haastattelee Matti Kilpeläistä.
24.7.20156 Protokoll, 32 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin partiolaisten piirileiri koolla Norvajärvellä

Lapin partiolaisten piirileiri Loimu on täydessä käynnissä. 400 partiolaista ympäri Lappia ovat kokoontuneet Metsähallituksen mottimetsään Norvajärvelle. Nyt partiolaisten kädentaitopajassa on ohjelmassa linnunpöntön teko. Pönttöä ovat puuhaamassa Esko ja hänen poikansa Jalmari Alatulkkila Ylläs-Partiosta Kolarista. He ovat partiolaisia kolmannessa polvessa. Meri Marjala on seuraamassa, miten pöntön rakentaminen edistyy.
24.7.20155 Protokoll, 20 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Olimme ystäviä – Wir waren freunde -näyttely vetää yleisöä Arktikumiin

Rovaniemellä Saksan ja Suomen aseveljeydestä kertova 'Olimme ystäviä – Wir waren freunde' -näyttelyä on arvosteltu silotellun kuvan antamisesta Natsi-Saksan armeijasta. Lapin maakuntamuseon mukaan yleisön palaute on ollut pääosin myönteistä. Ulkomaalaisissa kävijöissä ystävyysnäyttely on aiheuttanut hämmennystä. Tapani Leisti kävi Arktikumissa kysymässä asiaa näyttelyn pitäjiltä ja katsojilta.
24.7.20155 Protokoll, 58 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ranua täyttyy seuraväestä

Tulevan viikonlopun aikana järjestetään vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen kesän viimeinen seuratapahtuma Ranualla. Ensimmäisenä järjestetään Suviseurat, sitten kahden viikon kuluttua opistoseurat Reisjärvellä. Sitten Jämsässä ja neljä viikkoa Suviseuroista Ranuan opistoseurat. Ranuan opistoseurat ovat kolmipäiväiset, perjantaista sunnuntaihin. Seurojen järjestämisestä vastaavat pohjoisen rauhanyhdistykset vuorollaan, tänä vuonna järjestysvastuussa ovat Koillismaan rauhanyhdistykset. Tänä vuonna päätoimikunnan puheenjohtajana toimii Pekka Kantola Kuusamosta. Hän kertoo millaista on järjestää suurseurat. Lisäksi tapaamme Veera ja Ville Vähän jotka olivat tulleet Ranualle koko perheen voimin. Perheessä on kymmenen lasta. Ranualla kävi Raimo Torikka.
23.7.20154 Protokoll, 34 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lappilaisjääkiekkoilija Vili Saarijärvi hakee NHL-oppia Pohjois-Amerikan pikkukaukaloista

Rovaniemeläinen nuori 18-vuotias Vili Saarijärvi pyrkii ensimmäisenä rovaniemeläisenä Pohjois-Amerikan jääkiekkoliigaan, NHL:ään. Merkit ovat hyvät, koska kesällä yksi NHL:n suurjoukkueista, Detroid varasi Vilin itselleen. Vili on saanut kiekkokasvatuksen Rokin junnujoukkueissa ja on viettänyt kesälomaa Rovaniemellä. Kuinka Vilin jääkiekkoura jatkuu? Sitä kävi kysymässä Raimo Torikka.
23.7.20155 Protokoll, 28 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Seikkailupuiston kesä alkoi hyvin vaikeuksista huolimatta

Rovaniemen seikkailupuisto Huima on ehtinyt olla auki kohta kaksi viikkoa. Puistossa on erilaisia puihin kiinnitettyjä köysiratoja, joista korkeimmat ovat seitsemän metrin korkeudessa. Puistossa on haettu elementtejä lapin luonnosta, sillä toimittajamme törmäsi ainakin kahteen puiseen hirveen seikkaillessaan helpoimman radan. Nyt päästään seikkailuun Meri Marjalan mukana.
22.7.20156 Protokoll, 1 Sekunde
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Keitele aloitti liimapalkkitehtaan koeajon Kemijärvellä

Kemijärven liimapalkkitehtaan koeajo on polkaistu vauhtiin. Tuotantolinjojen ja materiaalien testaaminen kestää puolisen vuotta, jonka jälkeen tehdas hissukseen siirtyy varsinaiseen tuotantoon. Kemijärven tehtaan on määrä tuottaa liimapuuta noin 60.000 kuutiometriä vuodessa. Tehdas antaa työtä 25 henkilölle. Keitele Wood Products Oy valmistaa mittatarkkaa liimapuuta etupäässä Kaukoidän markkinoille, sanoo Keitele Groupin hallituksen puheenkohtaja Ilkka Kylävainio. Häntä haastattelee Jorma Korhonen.
22.7.20155 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uusia pelaajia RoPSiin?

Rovaniemen Palloseuran päävalmentaja Juha Malinen haluaa joukkueseen uusia pelaajia. Rinki on nykyisellään liian kapea. Kuinka oikeita pelaajia löytyy? Juha Mäntykenttä haastattelee.
21.7.20155 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Nellimissä ei haikailla menneitä

Nellimin kylässä Inarissa eletään vahvasti tätä päivää, nyt vain aikaisempaa pienemmällä porukalla. Luonnonkaunis ja vesistörikas tienoo houkuttelee Nellimiin mökkiläisiä ja matkailijoita, mutta silloin tällöin paluumuuttajiakin. Suosittu erähotelli on lisännyt kylän virkeyttä. Varsinaisen piristysruiskeen Nellim saa, kun se pääsee pois liikenteellisestä pussinperästä. Paatsjoentien tekoon on määrä ryhtyä ensi keväänä. Jorma Korhonen haastattelee Nellimin kyläyhdistyksen puheenjohtajaa Helena Määttää. (Kuva: Jukka Kosunen)
21.7.20156 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Inarin tarinat avautuvat kaiken kansan kuultavaksi netissä

Inarin kunnankirjaston ainutlaatuinen perinnearkisto julkistetaan ensi maanantaina. Arkistoa varten on kerätty yli 3000 äänitettä, joista avattavaan arkistoon on viimeistelty ensimmäiset 200 tarinaa. Inarin perinnearkisto on ainutlaatuinen Suomessa ja koko maailmassa, sanoo Inarin kunnan kirjastotoimenjohtaja Eija Leivo. Jarmo Siivikko haastattelee. (Kuva: Kalevi Leivon arkisto)
21.7.20155 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapland Trophy -maastoajoneuvotapahtuma käynnissä Raajärvellä

Rovaniemen ja Kemijärven väliset maasto- ja metsätiet ovat juuri tällä hetkellä varsinaisten maastohirviöiden valloittamia. Nimittäin Raajärven vanhan kaivosalueen ympäristössä on meneillään Pohjois-Suomen Offroad -yhdistyksen järjestämä Lapland Trophy -maastoajoneuvotapahtuma. Offroad on tavallaan rajojen hakemista. Siinä punnitaan miehen taidot sekä auton kyky kun mennään märkää suota tai kävelykelvotonta louhikkoa autolla. Oululainen Paavo Leinonen (istumassa edessä) on yksi tapahtuman järjestäjistä ja myös henkeen ja vereen itse harrastaja. Mikä offroadissa viehättää ja mitä se vaatii, sitä Paavo Leinoselta kysyy Raimo Torikka.
16.7.20154 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Yöttömän yön Lapissakin vietetään ramadania

Kuukauden kestävän Ramadanin aikana muslimit paastoavat Koraanin oppien mukaan auringonnoususta auringonlaskuun. Pohjoisen valoisassa kesässä paastoamiselle on omat sääntönsä ja paastota voi Mekan, Turkin tai Rovaniemen ajan mukaan. Nafisa Yasminin (lasusutaan Jasmin) perhe paastoaa Mekan mukaan 16 tuntia päivässä. Korkalovaarassa Nafisan perheen luona kylästeli Maija-Liisa Juntti.
15.7.20155 Protokoll, 58 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vekkulit vuorisudet muuttivat Ranuan eläinpuistoon

Kolme viikkoa sitten Ranuan eläinpuistoon muutti vekkuli lauma vuorisusia. Kuuden yksilön lauma saapui Ranualle Espanjan Fuengirolasta. Nyt kuullaan, miten utelias ja tarkkaavainen vuorisusi on erilainen verrattuna tuttuun harmaasuteen. Ranuan eläinpuiston vuorisusiaidalla uusia tulokkaita ovat ihmettelemässä toimittaja Meri Marjala ja puiston kävijä Esa Hietikko.
15.7.20155 Protokoll, 48 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kännykkään puhutaan ajaessa kiellosta huolimatta

Liikenneturvan yksi keskeisiä tehtäviä on liikenneturvallisuuden edistäminen tiedotuksen ja valistuksen keinoin. Lokakuussa 2014 käynnistynyt kampanja 'Kun ajat, aja' kannustaa kuljettajia keskittymään ajon aikana ajamiseen. Tähän liittyy myös poliisin valtakunnalllinen valtontakampanja kännykän käytöstä liikenteessä. Tänään muun muassa poliisi on ollut aamusta lähtien Rovaniemen keskustassa valvomassa liikennettä. Lapin poliisilaitoksen ylikonstaapeli Pasi Vartioniemi (kuvassa) on yksi valvonaiskussa mukana olleista poliiseista. Raimo Torikka tapasi hänet keskustassa.
14.7.20154 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Tutkija: Hallamittarin uusi joukkoesiintymä todennäköinen Lapissa

Tunturimittari on aiheuttanut laajoja tuhoja Lapin koivikoihin kauan, ainakin 150 vuoden ajalta tiedetään. Uudehko tuholainen on hallamittari, joka levisi Suomeen Norjasta muutamia vuosia sitten ja aiheutti yhdessä tunturimittarin kanssa laajoja tuhojamuun muassa Utsjoella. Hallamittarin joukkoesiintymä juuri nyt Norjan Varangin- ja Tenonvuonoissa. Suomessa on havaittu muutamia toukkia. Jotkut tutkijat pitävät todennäköisenä sitä, että hallamittarin joukkoesiintymiä nähdään Suomessakin. Millainen olento on kyseessä? Turun yliopistonlehtoria Tero Klemolaa haastattelee Johanna Sarjas.
14.7.20154 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Naamaan potkaistu RoPS-pelaaja selvisi säikähdyksellä

Rovaniemen Palloseura voitti perjantaina sensaatiomaisesti HJK:n. RoPSin ensimmäisen maalin tehnyt Juha Pirinen aikoi juhlia voittoa sivistyneesti, käymällä yhdellä. Toteutuiko tämä? Entäpä miten jaksaa pelissä kovan potkun naamaansa saaneen Aleksandr Kokon naama (kuvassa)? Juha Mäntykenttä on kentän laidalla.
13.7.20155 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen miljoonapyhättö valmis

Rovaniemen Keskuskentän uusi stadion otetaan käyttöön tänään. Pääkatsomon liput on myyty jo loppuun, mutta muuten kentälle mahtuu vielä katsojia. Rovaniemen Palloseura kohtaa illalla hallitsevan Suomen mestari HJK:n. RoPS on Veikkausliigan toinen. Asetelma ei voisi olla herkullisempi. Juha Mäntykenttä on Keskuskentän laidalla yhdessä Rovaniemen Palloseuran kapteenin Antti Okkosen kanssa. Edessä on uutta ja vanhaa. Lähdetään liikkeelle vanhasta.
10.7.20157 Protokoll, 14 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Salaattia kasvaa keskellä kaupunkia

Rovaniemen Inapolulla on kasvimaa, jossa kasvaa tavallisten nauriiden, retiisien ja salaattien lisäksi tuntemattomampia kasveja nimeltään hapro ja väinönputki. Kasvimaata hoitaa pieni rovaniemeläinen yhteisö. Tärkeintä ei valtava sato vaan yhdessä tekeminen. Meri Marjala vieraili kasvimaalla ja maistoi sen erikoisia herkkuja aivan Rovaniemen kaupungin ytimessä. Oppaana kasvimaalla toimii Noora Peltola, joka on innokas kaupunkiviljelijä.
10.7.20155 Protokoll, 1 Sekunde
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kolarista lähtöisin oleva Susanna Heikki kruunattiin tangokuningattareksi

Nykyisin Espoossa asuva Susanna Heikki lauloi kilpailussa kappaleet 'Hernandon salaisuus' ja 'André' sekä viimeisenä finaalikappaleena 'Yön kuningatar' -kappaleen. Susanna Heikki voitti finaalissa tamperelaisen Erika Vikmanin. Susanna Heikki valittiin tangoprinsessaksi vuonna 1997. Maija-Liisa Juntti haastattelee tuoretta tangokuningatarta. (Kuva: Seinäjoen Tangomarkkinat)
10.7.20154 Protokoll, 25 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Raajärven vanha rautakaivos herää henkiin kesäisin

Raajarven kaivoksen sulkemisesta on kulunut 40 vuotta. Kaivoksella toimi muutaman vuoden Rautaruukin konepaja mutta vain muutaman vuoden. Parikymmentä vuotta kaivos oli lähes autiona. Vuonna 2001 Heikki Silvola ja Aini Erholtz ostivat kaivosalueen rakennukset itselleen. Siitä lähtien Raajärven kaivoskylää ovat pitäneet tukikohtana erilaiset maastoajoneuvoharrastajat. Ensin kelkkailijat ja nyt mönkijäväki, off-road harrastajat sekä enduromiehet. Lisäksi Raajärvellä järjestetään muutamat häät vuosittain. Wanhan kaivoskylän yrittäjä Heikki Silvola kertoo millaista toimintaa Raajärvellä nykyisin on. Raimo Torikka haastattelee.
9.7.20154 Protokoll, 37 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Murteella puhumisen Suomen mestarit: tuomaristo pihalla h:n paikasta

Tornionjokilaaksossa puhutaan värikästä ja mukaansa tempaavaa kieltä. Tuore osoitus siitä on murteella puhumisen joukkue-Suomen mestaruus, jonka kolme pellolaisnaista kävi eilen hakemassa Kajaanista. Jaana Piippola-Kuusijärvi, Elina Sirkkala ja Kirsti Hanhirova eli Väylän vaimot hurmasivat tuomariston vauhdikkaalla esityksellään, mutta jopa vain tarkkakorvainen tuomaristo kuunteli myös sitä kuuluisaa H:n paikkaa. Väylän vaimoja jututtaa Hillevi Antikainen. (Kuvassa vasemmalta Kirsti Hanhirova, kuvan ottaja Elina Sirkkala ja Jaana Piippola-Kuusijärvi)
9.7.20156 Protokoll, 26 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Runsas hyttysten määrä on lisännyt hyttysansojen ja karkottimien menekkiä

Erilaisia hyttysansoja ja -karkottimia on ollut markkinoilla jo vuosia. Viileän alkukesän jälkeen kun sääsket lähtivät lentoon, niitä on ollut sen verran reippaasti, että ihmiset ovat rientäneet kauppoihin sääskikarkottimien ja ansojen ostoon. Rovaniemeläinen Kari Lohiniva hankki ison kaasulla ja sähköllä toimivan hyttysansan heti kun se tuli markkinoille. Hän kertoo nyt omista kokemuksistaan. Raimo Torikka haastattelee.
9.7.20154 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lappilaiset innostuivat kesäkotieläimistä

Lappilaiset ovat innostuneet ottamaan kesäksi eläimiä. Suosituimpia eläimiä ovat kanat ja lampaat. Esimerkiksi kesäkanaloita on Lapissa yli sata. Meri Marjala vierailee Reeta Sipolan kesäkanalassa, jossa on juuri munien keruuaika.
8.7.20155 Protokoll, 29 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ulkomaisia marjanpoimijoita tulee viime vuotta enemmän

Pohjois-Suomeen saapuu aiempaa enemmän ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Suurin osa poimijoista tulee Thaimaasta. Yksi iso marjanostaja Pohjois-Suomessa ja -Ruotsissa on Polarica, joka satsaa tähän vuoteen viimevuotista enemmän. Yhtiölle tulee tänä kesänä satoja ulkomaisia marjanpoimijoita enemmän, sanoo toimitusjohtaja Juha Ruohola. Jyri Tynkkynen haastattelee. (Kuva: Unto Viitamäki)
7.7.20153 Protokoll, 18 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ihmispölyttäjä varmistaa hyvän hillasadon?

Kesän hillasadon määrä ja laatu ovat vielä arvailujen varassa. Ranualainen Tauno Lauri testasi, kykeneekö ihminen edesauttamaan hyvää hillasatoa. Hän ryhtyi hyönteisten rinnalle hillankukkien pölyttäjäksi. Hillevi Antikainen haastattelee. (Kuva: Eelis Pulkkinen)
3.7.20157 Protokoll, 26 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapissa on vettä tavanomaista enemmän ja maa liian märkää

Kevättulvat Lapin joissa olivat selvästi tavanomaista reilummat. Sen lisäksi vettä on satanut reilusti niin toukokuussa kuin kesäkuussa. Maanviljelijät eivät ole päässeet pelloille ja kylvöt ovat viivästyneet, mutta märkyys on haitannut muitakin. Muun muassa isoilla työmaakoneilla ei kovin pehmeisiin olosuhteisiin ole ollut asiaa. Rovaniemellä tietyömaalla kaivinkonetta käyttävä Pekka Lehtinen kertoo omia kokemuksiaan alkukesän työmailla. Lisäksi kuullaan Lapin Ely-keskuksen vesistöinsinöörin Juha-Petri Kämäräisen (kuvassa) arvio siitä ehditäänkö tämän kesän aikana palata normaaliin tilanteeseen lainkaan. Raimo Torikka kävi miehiä haastattelemassa.
3.7.20154 Protokoll, 37 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Maisemaristeilyn tunnelmia Kemijoen Helmellä

Kesä on sisävesiristeilyjen aikaa. Lapissa liikennöi kolme sisävesilaivaa Kemijoen Helmi Rovaniemellä, MS Ahti Kemijärvellä ja Inari III Inarijärvellä. Meri Marjala kävi haistelemassa Kemijoen Helmen toisen maisemaristeilyn tunnelmia. Kuullaan, miten espoolaiset Outi ja Kari Vänttinen viihtyivät Kemijoella.
2.7.20154 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kalamies jää koukkuun ja joskus jopa omaankin

Kesällä moni suuntaa askeleensa tai veneensä vesille kalastuksen innoittamana. Useimmat saavat juuri sitä saalista mitä tavoittelevatkin, mutta monille saattaa homma mennä päälaelleen ja koukkuun tartuukin oma sormi tai korva. Lapin keskussairaalan ensiavussa on saalistaulu johon on vuosien aikana kerätty koukkuja joita on irroiteltu kalastajista. Ensihoitaja Katja Nousiainen kertoo pian taulusta enemmän. Käymme kuitenkin ensin Raudanjoella Vikakönkään partaalla kysymässä, kuinka kävi siellä kalassa olleelle rouvalle? Toimittaja: Raimo Torikka
2.7.20154 Protokoll
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vesivoimayhtiön suojeltava uhanalaista perhosta

Lapin ely-keskus on myöntänyt Kemijoki Oy:lle luvan poiketa luonnonsuojelulain rauhoitussäännöksistä suunnitellun Sierilän voimalaitoksen vaikutusalueella elävän uhanalaisen perhoslajin, apilakirjokääriäisen osalta. Kemijoki Oy sanoo, että se on jo toteuttanut esiintymän suojaamiseksi useita toimenpiteitä. Kemijoki Oy:n toimitusjohtajaa Tuomas Timosta haastattelee Perttu Ruokangas.
1.7.20153 Protokoll, 27 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rinkattomia vaelluksia järjestetään Lapissa

Rinkattomista, paremman palvelun vaelluksista toivotaan siis Lappiin uutta turistimagneettia. Suomalaiset alkavat olla valmiita maksamaan siitä, että joku kantaa painavimmat kantamukset ja tekee ruuan valmiiksi vaelluspäivän päätteeksi. Mutta mitä tämä kertoo meidän luontosuhteestamme? Luonnonvarakeskuksen tutkija Seija Tuulentie (kuvasssa) arvelee, että olemme hitaasti erkaantumassa luonnosta, ja siksi tällaiset matalamman kynnyksen luontokokemukset ovat tärkeitä. Jenni Leukumaavaara haastattelee.
30.6.20156 Protokoll, 36 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: WoVo ja Rovaniemen kaupunki yhteistyöhön

Rovaniemen kaupunki ja naisyrittäjät ottivat yhteiseksi tavoitteeksi nostaa Rovaniemi Suomen naisyrittäjäystävällisimmäksi kaupungiksi. Kaupunki on sopinut myös lentopalloseura Woman Volleyn kanssa yhteistyön aloittamisesta. Miten nämä yhteistyökuviot yhdistetään ja mitä Rovaniemi odottaa yhteistyöstä WoVon kanssa? Näihin kuvioihin vastaavat Rovaniemen yrittäjämnaisten puheenjohtaja Kerttu Helynen sekä Rovaniemn kehityksen toimitusjohtaja Juha Seppälä. Raimo Torikka haastattelee. (Kuva: WoVo Rovaniemi)
29.6.20154 Protokoll, 24 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Porovahti auttaa ongelmaporojen kanssa Rovaniemellä

Viime kesän kokemusten perusteella porovahtitoiminta jatkuu myös tänä vuonna Rovaniemellä. Porovahtitoiminta on alkanut kesäkuun alussa ja jatkuu vuoden loppuun saakka. Porovahti ottaa vastaan rovaniemeläisten ilmoituksia ongelmaporoista ja välittää tiedon niistä poromiehille. Porovahtia haastattelee Raimo Torikka.
29.6.20155 Protokoll, 17 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: 20. kansainvälinen kuvanveistoviikko Kemijärvellä

Kuvanveistoviikolla teoksia työstää 16 taiteilijaa kymmenestä eri maasta. Inspiraatiota teoksiin on haettu paitsi kiinalaisesta perinteestä ja Picassolta myös suomalaisesta mytologiasta. Kuvanveistoviikkojen perustajaa ja taiteellista johtajaa U.K. Kärriä (kuvassa) ja taiteilija Hannu Kumpulaa haastattelee Maija-Liisa Juntti.
26.6.20156 Protokoll, 14 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemelle nousee seikkailupuisto

Santasport, Lapin urheiluopisto rakentaa Lappi Areenan läheisyyteen uutta seikkailupuistoa. Työmaan kieli ei kuitenkaan ole tuttu suomi, sillä seikkailupuiston rakentaa saksalainen Faszinatour-yritys. Olosuhteet ovat rakentamiselle erilaiset, sillä saksan maalla ei ole sääskiä tai yötöntä yötä. Meri Marjala kävi jututtamassa rakennusmies Jan Kietziä ja kysyi, miten hän selviää Lapin olosuhteista.
26.6.20153 Protokoll, 18 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Graffititaidetta kouluun Kemijärvellä

Kemijärvellä maalataan yhdessä graffiteja purku-uhan alaiseen Kuumaniemen kouluun - ja ihan luvan kanssa. Eikä minkä tahansa luvan, nimittäin luokkahuoneiden graffitimaalaamista rahoittaa Kulttuuri- ja opetusministeriö. Maija-Liisa Juntti on Kemijärvellä Kuumaniemen koululla, jossa oppaana on katutaiteilija Pete 'Hende' Nieminen ja graffitimaalari Jani Liukkonen (kuvassa).
25.6.20155 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kansallispuiston puiset kyltit väistyvät metallisten tieltä

Pallas-Yllästunturiin uusia metallitolppia tulee noin 400 ja viittoja puolisentoista-tuhatta. Eri puolilla puistoa käy kuhina kun vanhoja puisia kylttejä poistetaan ja uusia laitetaan tilalle, ja niillä töin ovat myös Metsähallituksen suunnittelija Jari Ylläsjärvi ja huoltomies Jarmo Rissanen. Mutta mitenköhän mahtaa olla, ehtiikö tai haluaako työmies käydä kansallispuistossa työn lisäksi myös vapaa-ajalla? Sitäkin pohdiskellaan nyt kansallispuiston eteläpäässä, Kittilän Pyhäjärvellä. Jenni Leukumaavaara jututtaa.
24.6.20153 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Auttissa rakennetaan yksityinen kalatie Kemijokeen

Auttin kalaveden osuuskunta pyrkii elvyttämään vaelluskalakantoja rakentamalla kalatien Rovaniemen Auttissa. Noin 160 metrin mittainen kalatie rakennetaan vanhaan Kemijoen uomaan tehdyn kauneuspadon yhteyteen. Auttin kalaveden osuuskunta pyrkii elvyttämään vaelluskalakantoja rakentamalla kalatien Rovaniemen Auttissa. Noin 160 metrin mittainen kalatie rakennetaan vanhaan Kemijoen uomaan tehdyn kauneuspadon yhteyteen. Osuuskunnan puheenjohtajaa Timo Harju-Auttia ja Kemijoki Oy:n ympäristöpäällikköä Erkki Huttulaa haastattelee Raimo Torikka. (Kuva: Jan Backman / Kannustalo)
23.6.20155 Protokoll, 33 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kveeneillä yhä rakkaita siteitä Tornionlaaksoon

Ruijan Kveeniliiton varapuheenjohtaja Trygg Jakola toivoo, että Norjan valtio suostuu kauniiden puheiden lisäksi antamaan rahaa kveenikulttuurin ja kielen hengissä pitämiseen. Myös Tornionlaakson meänkieliset tukevat kveenejä, jotka ovat Tornionjokilaaksosta ja muualta Lapista Pohjois-Norjaan muuttaneiden jälkeläisiä. Moni kveeni pitää yhä yhteyttä sukulaisiinsa Suomessa, ja myös Jakolalle Tornionjokilaakso on rakas paikka. Jenni Leukumaavaara haastattelee.
23.6.20155 Protokoll, 36 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Keith Armstrongin jäi Suomeen RoPSin takia

Eilen Rovaniemen Palloseuran vieraana oli Tampereen Ilves. Ilveksen joukkueessa on monta rovaniemeläisille tuttua miestä. Juha Mäntykenttä tapasi ennen peliä Rovaniemellä valmentajuransa aloittaneen, nykyisin Ilveksen päävalmentaja toimivan Keith Armstrongin ja RoPSissa neljä kautta pelanneen Mika Lahtisen.
23.6.20156 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Parsaa viljellään Pellon Nuasjärvellä

Parsaa viljellään ammattimaisesti lähinnä Keski- ja Etelä-Euroopassa. Joitakin parsanviljelytiloja on Etelä-Suomessa, mutta Lapissa parsankasvatusta on lähinnä ollut Luonnonvarakeskuksen mukaan lähinnä kokeilumielessä. Kokeilumielessä myös Anthony ja Päivi Picken aloittivat parsankasvatuksen Pellon Nuasjärvellä. Kokeilu on tuottanut senverran hyvän tuloksen, että satoa on saatu jo muutamana kesänä. Pickenit istuttivat ensimmäiset parsaviljelmät jo vuonna 2007. Päivi ja Anthony Pickeniä jututtaa Raimo Torikka.
22.6.20156 Protokoll, 49 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kolariin valmistui Suomen parhaimpiin kuuluva jokkisrata

Kolarissa on tehty mittava työ Juvakaisen moottoriradan uudistamiseksi. Uutteran talkootyön tuloksena Kolariin on valmistunut Suomen parhaimpiin lukeutuva jokamiesluokan kilparata. Juhannusaattona rata sai tulikasteensa, kun parisataa jokkiskuskia otti mittaa toisistaan. Jorma Korhonen haastattelee Kolarin Moottorikerkon puheenjohtajaa Juha-Pekka Pasmaa. (Kuvassa Kolarin moottorikerhon Olli Pekka Siikavirta (vas.) ja Juha Pekka Pasma)
22.6.20156 Protokoll, 24 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kveenin ja meänkieltä elvytetään kulttuuriyhteistyöllä

Meänkieli ja Peräpohjolan murre ovat innostaneet tornionjokivartisia perustamaan useita keskusteluryhmiä sosiaaliseen mediaan. Facebookissa toimii Väylänvartiset Sanakirja -ryhmä, joka kerää talteen alueen sanastoa ja kulttuuria. Neljä vuotta toimineessa ryhmässä on jo 3600 jäsentä. Kesäkuussa osa ryhmästä lähti Pohjois-Norjaan tukemaan kveenien kulttuuri- ja kielityötä. Millaisia mietteitä Meänmaan ja kveenien kulttuuri reissulaisissa herätti? Sitä kyselee Jenni Leukumaavaara. (Kuvassa Veikko Pahajoki (oik.) piti puheen Paaskiviikoilla kesäkuun puolivälissä. Sinikka Kotavuopio tulkkaa norjaksi ja kuoron laulattajana toiminut Annika Muotka (vas.) kuuntelee)
22.6.20155 Protokoll, 36 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pello haluaa parantaa kuntakeskuksen vetovoimaa

Pellon kehitysyhtiö järjestää avoimen tilaisuuden, jossa kuntalaisilla on mahdollisuus sanoa mielipiteensä kirkonkylän viihtyisyydestä - siitä, miltä kylällä nyt näyttää ja miltä pitäisi näyttää. Houkutteleeko kylä matkailijoita pysähtymään ja tarjoaako se ihmisillle miellyttävän asuinympäristön? Entä houkutteleeko kylänäkymä vaikka muuttamaan kuntaan, tulemaan yrittäjäksi? Jorma Korhonen on katsastamassa Pellon raittia ja haastattelee kehitysyhtiön toimitusjohtajaa Timo Sirkkalaa (kuvassa).
22.6.20157 Protokoll, 54 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: SOL irtisanoo suuren osan Rovaniemen työntekijöistä

Siivouspalveluyritys SOL irtisanoo Rovaniemellä suurimman osan työnteköistään. SOL hävisi Rovaniemellä tarjouskilpailussa suuren asiakkaan ja tarjolla olevien töiden määrä romahti. SOL on pitänyt yt-neuvottelut, joiden tuloksena 30-40 työntekijän työt loppuvat. SOL selvittää vielä mahdollisuutta tarjota töitä toisista toimipaikoistaan. Työnantajalla on yhdeksän kuukauden takaisinottovelvollisuus. Palvelualojen ammattiliitto PAMin Lapin alueen pääluottamusmiestä Taija Seiloota haastattelee Jarmo Siivikko. (Kuva: Päivi Meritähti / Yle)
11.6.20155 Protokoll, 30 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Elisan lopettamissuunnitelma toi apean tunnelman Kemijärvelle

Tietoliikenne ja puhelinpalveluyhtiö Elisa aikoo lopettaa Kemijärven toimipisteen. Työttömäksi jäisi 23 henkilöä. Elisa on toiminut Kemijärvellä pian 12 vuotta. Elisan Kemijärven henkilökunta on yllättynyt yhtiön aikeesta. Jorma Korhonen haastattelee toimihenkilöiden luottamusmiestä Benny Lainetta.
11.6.20155 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemelle odotetaan paria tuhatta lähetysystävää viikonlopuksi

Perjantaina alkaviin lähetysjuhliin odotetaan noin paria tuhatta ihmistä Rovaniemelle. Suomen Lähetysseuran vuosittaisen Lähetysjuhlan järjestäjänä on Rovaniemen seurakunta. Lähetysjuhlien pääsihteeri Elina Rask-Litendahlia haastattelee Raimo Torikka.
11.6.20156 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemi-Sodankylä -radasta halutaan tarkempaa tietoa

Nelostien vartisissa kylissä Rovaniemeltä pohjoiseen halutaan lisää tietoa Rovaniemen ja Sodankylän välille suunnitellusta rautatiestä. Tiaisen koululla järjestetään tänään yleisötilaisuus, johon Lapin liiton edustajat on kutsuttu kertomaan enemmän noista ratalinjauksista. Ennakkoon tiedetään, että kovimmalle tulilinjalle joutuu maakuntakaavaan ehdotettu ratavaihtoehto, joka noudattelee Nelostien vartta. Jorma Korhonen haastattelee asiassa aktivoitunutta yrittäjää Jaana Näsiä ja Lapin liiton suunnittelujohtajaa Riitta Lönnströmiä.
10.6.20157 Protokoll, 20 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemeläisyritys tarjoaa kaikki malminetsintä- ja tutkimuspalvelut keskitetysti

Muutama vuosi sitten kaivosalalla meni niin sanotusti lujaa. Tutkittavaa riitti useammallekin kairaus- ja laboratorioyhtiölle. Kaivosyhtiöt ovat ostaneet palveluita yksittäisiltä yrityksiltä tai ovat itse palkanneet työntekijöitä maastotutkimus- ja kartoitustöihin. Rovaniemeläinen yritys Palsatech on tarttunut tuohon saumaan ja tarjoaa kaivosyrityksille helpompaa ratkaisua hankkia tarvittavat palvelut yhdestä yrityksestä. Palsatechin perustaja on rovaniemeläinen Mika Alasuutari joka on toiminut usean kaivosyrityksen palveluksessa. Hänet tapasi Raimo Torikka.
9.6.20155 Protokoll, 30 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Metso-leiriltä eräpolun alkuun

Sallassa eilen alkanut Metso-leiri keräsi melkoisen joukon lapsia ja nuoria oppimaan eränkäynnin alkeita ja myös päivittämään pitemmälle edenneitä taitoja. Toimittaja Jorma Korhonen on joukon jatkona.
9.6.20157 Protokoll, 13 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uusi pienteurastamo tuottaa lähilihaa Lappiin

Joukko pientuottajia Etelä- ja Keski-Lapista on perustanut oman teurastamoyrityksen Lapin lähiliha Oy:n. Tarkoitus on alussa teurastaa omat eläimet rahtiteurastuksena Muhoksella ja jatkossa omassa pienteurastamossa. Vesa Vaarama tapasi Lapin lähiliha osakeyhtiön rovaniemeläisen puuhamiehen Risto Yrjänheikin.
9.6.20153 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Freukkari-Pekkaa harmittaa, kun ei pääse tänä kesänä Lappiin

Yksi Lappiin hurahtaneista tunnetuista suomalaisista on laulaja Pekka Myllykoski - mies, joka on antanut kasvot Freud Marx Engels & Jung -yhtyeelle. Pekan mielestä kenenkään ei saisi jättää kokematta Lapin luontoa, sen monipuolisuutta ja vaihtelevuutta. Hän antaa hyvän arvosanan Lapissa vaeltajaa palvelevalle erämaavarustukselle. Jorma Korhonen haastattelee. (Kuva: Production House)
9.6.20158 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Metsähallitus hoitaa Lapissa yli sataa vanhaa rakennusta

Metsähallituksen Lapin luontopalvelut jatkaa vanhojen kämppien, tupien ja muiden rakennelmien kunnostamista. Viime vuosina Metsähallitus on remontoinut yli 40 arvokasta rakennusta Lapissa. Jorma Korhonen haastattelee tiedottaja Pirjo Rautiaista. (Kuva: Näkymä Pyhäjoen kämppäkartanolle patosillalta)
9.6.20155 Protokoll, 34 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pohjoisen kerrostalorakentajilla on puu yhä hukassa

Puukerrostalojen rakentaminen on äärettömän harvinaista Pohjois-Suomessa. Oulusta puukerrostaloja löytyy, mutta Lapissa ei ole rakennettu vielä yhtään täysin puista kerrostaloa. Rovaniemen Viirinkankaalla on pienkerrostalo joka on pääosin rakennettu puusta ja nyt on nousemassa saman rakennusyrittäjän toimesta Katajarantaan toinen samaa sarjaa oleva puinen pienkerrostalo. Täysia puukerrostaloja nämä eivät ole, mutta suunta on hyvä. Rakennusyrittäjä Hemmo Lehtisaloa kävi tapaamassa Raimo Torikka.
5.6.20154 Protokoll, 33 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemellä tehdyn lentokoneen ensiesiintyminen lauantaina

Rovaniemellä suunniteltu ja rakennettu lentokone lentää ensimmäisen julkisen lentonsa lauantaina Sodankylässä, sikäli kun vain sää sallii. Siellä on ilmailutapahtuma Sodankylän ilmailukerhon 50-vuotisjuhlan kunniaksi ja rovaniemeläinen ATOL-lentokone lentää ensi kertaa yleisön edessä. Kone on herättänyt kiinnostusta maailmalla, vastaavanlaisia koneita on myynnissä ainoastaan kahdella valmistajalla. Vesa Vaarama kävi katsomassa konetta sen suunnittelijan kanssa Rovaniemen lentokentällä.
5.6.20155 Protokoll, 52 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Säveltäjälle äänettömyyskin on musiikkia

Hiljaisuus ja festivaali ovat ristiriitainen sanapari, mutta niiden yhdistelmää koetaan Kittilän Kaukosessa jo kuudetta kertaa. Säveltäjä Outi Tarkiainen vastaa uusiseelantilaisen Thom Moncktonin kanssa ensimmäistä kertaa ohjelmistosta. Sirkku Savusalo haastattelee.
4.6.20157 Protokoll, 32 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Inarin tonteilla hyvin kysyntää

Inarin kunnassa on riittänyt hyvin kysyntää asuntotonteille. Esimerkiksi Inarin kirkolla Nukkumajoen sahan alueelle kaavoitetuista kolmestatoista omakotitontista vain viisi on myymättä. Inari houkuttelee myös loma-asukkaita. Saariselällä Kaunispään etelärinteelle kaavoitetut seitsemäkymmentä tonttia ovat olleet kuumaa kauppatavaraa. Jorma Korhonen haastattelee Inarin kunnan elinkeinojohtajaa Janne Seurujärveä.
4.6.20155 Protokoll, 27 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Koulumylly pyörii taas Kemijärvellä

Koulumylly pyörii taas vinhasti Kemijärvellä. Tuskin ehdittiin saada lukuvuosi loppuun, kun julkisuuteen saatettiin uudet koulujärjestelyt. Kuvio muistuttaa pesäpallopeliä, jossa päällä on ajolähtö. Ajolähtö koskee Särkikankaalla olevia Sepänmäen erityiskoulua ja Särkelän koulua ja lukiota. Kaikille on osoitettu uusi paikka. Sepänmäen lapsille kymmenen kilometrin päähän Isollekyllälle. Mistä oiken on kysymys? Sen halusi Sepänmäen koulun vanhempainyhdistys tietää ja eilen järjestetyssä tilaisuudessa kuulusteli Kemijärven sivistyslautakuntaa ja muita kouluhenkilöitä. Toimittaja: Jorma Korhonen. (Kuvassa Sepänmäen erityiskoulu Kemijärvellä)
3.6.20157 Protokoll, 20 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Museoiden yönä ovet ovat avoinna myös "sepän talossa" Kemijärvellä

Lauantai tarjoaa ihmisille hyvän mahdollisuuden tutustua museoiden mielenkiintoiseen maailmaan. Silloin vietetään Museoiden yötä ja museoiden ovet ovat jatketusti auki. Kemijärvellä on yksi Suomen parhaiden hoidetuista kotiseutumuseoista, johon käydään tutustumassa kauempaakin. Taloa kutsutaan Sepäntaloksi, koska talon omistaneessa Särkelän suvussa sepän ammatti siirtyi isältä pojalle seitsemässä sukupolvessa. Kotikiekerön puheenjohtajan Pekka Narkilahden kanssa museoon tutustuu Jorma Korhonen.
22.5.20157 Protokoll, 20 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Nuorten kiinnostusta kalaan ja kalastukseen heräteltiin Pellossa

Pello oli osuva valinta Lapin kalastuspäivän pitopaikaksi, kiitteli Petri Muje Lapin kalatalouskeskuksesta. Kalastus on Pellolle leimallista. Siihen hyvät mahdollisuudet antavat muun muassa suuri Miekojärvi ja lohisaaliistaan tunnettu Tornionjoki. Jorma Korhonen jatkaa paikan päältä.
21.5.201510 Protokoll, 40 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kalasataman kunnostus hyvässä vauhdissa Pellossa

Pellossa Miekojärven kalastajia palvelevan Sirkkakosken kalasataman remontoinnissa on päästy hyvään vauhtiin. Kalankäsittelyhalli valmistuu syksyllä. Uudistuneena satama on Euroopan Unionin vaatimusten mukainen ja saa kansainvälisen laitoshyväksynnän. Sirkkakoskelta jatkaa Jorma Korhonen.
21.5.20157 Protokoll, 19 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sallan lukion ylioppilaista kolmannes on venäläisiä

Itälappilainen Sallan kunta on jo kohta kymmenen vuotta tarjonnut opiskelumahdollisuuden lähialueen venäläisille. Venäläiset omalta osaltaan turvaavat lukion jatkuvuutta Sallassa, sanoo lukion johtaja Leena Hautajärvi. Ensimmäiset venäläiset opiskelijat saapuivat Sallaan vuonna 2006. Ajatus venäläisten vastaanottamisesta syntyi vilkkaan lähialueyhteistyön myötä. Leena Hautajärven mukaan koulutuksesta on saatu hyviä kokemuksia ja Salla on ylpeä päänavauksestaan. Sallassa vierailee Jorma Korhonen. (Kuvassa venäläiset Dmitrii Iasnov sekä Anastasiia Zhuravleva ja suomalainen Niko Aska)
19.5.201512 Protokoll, 16 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi

Uutta uimahallia odotetaan kiihkeästi Rovaniemellä. Vanha uimahalli on ollut käytössä lähes 50 vuotta ja pyörii sietokykynsä äärirajoilla. Uimahallin esimies Jari Virta kertoo uimahallin ongelmista. Raimo Torikka haastattelee.
13.5.20157 Protokoll, 15 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Palkittu äiti Aila Pernu on kiitollinen kaikille lapsilleen

Kolme lappilaista äitiä saa tänä vuonna kunniamerkin tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana. Palkittavat äidit ovat Maija Keinänen Torniosta, Armi Ojanperä Kittilästä ja Aila Pernu Ranualta (kuvassa). Pudasjärvellä vuonna 1935 syntynyt ranualainen emäntä Aila Pernu toimi kansakouluaikanaan piikana. Vuonna 1955 hän solmi avioliiton ja alkoi toimia emäntänä perheen kotitilalla. Perheeseen syntyi 11 lasta. Aila Pernu muistelee seuraavassa ensimmäisen avioliittonsa alkuaikoja. Sen hän solmi Unto Petäjäjärven kanssa. Jarmo Siivikko haastattelee.
8.5.201516 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapsettomuuden kokemus ei häviä koskaan

Äitienpäivä on sunnuntaina ja Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n järjestämä lapsettomien päivä huomenna lauantaina. Molemmat ovat hedelmöityshoitojen kautta äidiksi tulleelle Johanna Kalliomäelle tärkeitä päiviä. Nykyään kahden pienen tytön äiti sanoo, että aluksi oli vaikeaa myöntää olevansa lapseton. Johanna kertoo syyllistäneensä itseään ja kehoaan, kun lasta ei yrityksistä huolimatta kuulunut. Ei ollut helppoa hyväksyä, että tähän asiaan ei ehkä pystykään vaikuttamaan. Silti lapsen kaipuu oli niin kova, että kaikki kivet oli käännettävä. Johanna Kalliomäen kanssa lapsettomuudesta ja äitiydestä keskustelee Maija-Liisa Juntti.
8.5.201514 Protokoll, 34 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin kansanedustajat odottavat mielenkiinnolla uutta hallitusohjelmaa

Eilen kuultiin, että Suomi on saamassa puhtaan porvarihallituksen. Tuleva pääministeri, puheenjohtaja Juha Sipilä valitsi keskustan hallituskumppaneiksi perussuomalaiset ja kokoomuksen. Nyt pohditaan, minne kääntyy Suomen tie, vai kääntyykö minnekään? Entä millaisen kohtelun Lappi saa uudelta hallitukselta? Sitä odottavat mielenkiinnolla myös Lapin kansanedustajat. Jorma Korhosen haastateltavina ovat Markus Lohi, Hanna Mäntylä, Johanna Ojala-Niemelä ja Markus Mustajärvi.
8.5.20158 Protokoll, 50 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Itseoppineet vaatesuunnittelijat tekivät peuhaamisen sallivan työvaatemalliston

Vaatii aikamoista rohkeutta tehdä kokonainen vaatemallisto ilman vaatesuunnittelijan koulutusta. Rovaniemeläiset Anna Paloniemi (kuvassa oik.) ja Piia Koponen (vas.) ovat niin kuitenkin tehneet. He ovat ystävyksiä, jotka yhdistivät osaamisensa luodessaan oman työvaatemalliston lasten kanssa työskenteleville. Anna Paloniemi on liiketalouden opiskelija, joka etsi liikeideaa ja Piia Koponen työskentelee päiväkodissa tuskaillen päivittäin mitä pukea päälle töihin. Anni Tolppi kävi tapaamassa itseoppineita vaatesuunnittelijoita.
7.5.20156 Protokoll, 56 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kalastuksenvalvoja on harvinaisempi kuin meriharakka

Kalastuksenvalvojilta vaaditaan nykyisin Ely-keskuksen tutkinto. Kokeen jälkeen hyväksytyt saavat kuvallisien valvojakortin, joka pitää yhdessä vesialueen valvontaan oikeuttavan valtuutuksen kanssa esittää lupia kysyttäessä. Vesialueen omistaja ei siis voi lähteä omin päin lupia kyselemään. Tämä uudistus on ollut voimassa jo hyvän aikaa, pari vuotta, ja koulutuksia on järjestetty valvojien saamiseksi useampaan otteeseen. Pelottaako kurssi, tai tutkinto, tai aikaisempaa virallisempi rooli mene ja tiedä, mutta vapaaehtoisia on ollut vaikea saada valvojiksi yhtä lailla koko Suomessa kuin täällä Lapissakin. Vesa Vaarama haastattelee Lapin ELY-keskuksen kalatalousasiantuntijaa Jouni Hiltusta.
7.5.20153 Protokoll, 15 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lihavuusleikkauksiin ei ole jonoja Lapissa

Sallalainen Heidi Nyman teetätti lihavuusleikkauksen neljä vuotta sitten, kun lääkärikin häntä siihen patisteli. Heidi kärsi reilusta ylipainosta ja sen aiheuttamista sairauksista. Nyt sairaudet ovat pois ja Heidi elää täysin uutta elämää. Jorma Korhonen haastattelee.
7.5.20157 Protokoll, 59 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hirvaan kyläkirjasto lakkautetaan

Rovaniemen Hirvaan kyläkirjasto lakkautetaan. Hirvaan kyläkirjasto sijaitsee Hirvaan koulun yhteydessä ja se on ollut tähän saakka auki kerran viikossa. Asiasta päätti Alakemijoen aluelautakunta viime viikolla. Aikaisemmin myös Ranuantien aluelautakunta päätti lakkauttaa myös Kivitaipaleen kyläkirjaston. Onko nyt kyseessä kirjastoijen lakkautustalkoot vai mikä, sitä kysyi kirjastotoimenjohtajalta Salla Erholta Jarmo Siivikko. Samalla puitiin kirjastoasioita laajemminkin.
7.5.201512 Protokoll, 49 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Peltsi viihtyy Lapissa

Lapinhulluus on tauti, jonka kanssa on selvittävä koko loppuelämä. Peltsi jos joku, eli Mikko Peltola, tietää sen. Lapinhulluna hänet oli helppo houkutella myös ensi kaudeksi julkistetun Kiilopäähiihdon kummiksi. Yksi asia Peltsiä kuitenkin harmittaa, Erätulilla- ohjelman kohtalo. Mutta eipä suurempaa hätää, suunnitteilla on jo uusi Lappi-aiheinen ohjelmasarja. Jarmo Siivikko on Peltsin kanssa Kiilopään taivaan alla.
30.4.20156 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ski Saariselkä sulki hissit yllättäen - yrittäjät raivoissaan

Ski Saariselkä sulki kaikkien yllätykseksi laskettelurinteiden hissit ennätysaikaisin jo lauantaina 25.4.15. Osalle alueen yrittäjistä ja matkailijoille sulkeminen tuli täytenä yllätyksenä. Yrittäjät eivät muista, että Saariselällä olisi koskaan suljettu rinteitä näin aikaisin. 'Saariselällä on nyt paras lumitilanne vuosikymmeniin', yrittäjä Marko Katajamaa ihmettelee. Jarmo Siivikko haastattelee.
30.4.20156 Protokoll, 25 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uusi hiihtotapahtuma Kiilopäällä aloittaa hiihtokauden

Inarin Saariselällä järjestetään ensi marraskuussa uusi hiihtotapahtuma, Kiilopäähiihto. Tapahtumasta kehitetään jokavuotista hiihtokalenterin avausta, joka houkuttelisi aktiivisia hiihtäjiä kaikkialta Suomesta samaan tapaan kuin Finlandiahiihto, Pirkan hiihto ja Vaskoolihiihto. Aktiivikuntoilijoille Kiilopäähiihto on ensilumien kuntotesti kilpasarjoissa, retkeilijöille hiihtoretkipäivä, lisäksi löytyy lyhyitä hiihtomatkoja ja perheille oma sarja. Kiilopäähiihdon kummeina ovat Aino-Kaisa Saarinen ja Mikko "Peltsi" Peltola. Aikku Saarista haastattelee Jarmo Siivikko.
30.4.20155 Protokoll, 48 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sinetän vanhan koulun tulevaisuus

Sinetän vanhan koulun kohtalo huolestuttaa kyläläisiä. Komea 1927 rakennettu hirsirakennus on myynnissä, mutta siitä jätetyt kaksi ostotarjoista on hylätty liian alhaisten tarjoussummien vuoksi. Toisen hylätyistä tarjouksista jätti kyläyhdistys, joka ei aio antaa periksi vaan toivoo apua kaupunginhallitukselta. Kaupunginhallituksen linjauksen mukaan koulurakennuksia voidaan myydä kyläyhdistyksille edullisemmin. Sinetän koulun tasearvo on yli 30.000 euroa ja kyläyhdistys tarjosi siitä 100 euroa. Anni Tolppi vieraili Sinetässä. (Kuvassa Sinetän kyläyhdistyksen jäsenet vasemmalta: Pentti Remsu, Kai Kolehmainen ja Päivi Linnansaari)
28.4.20157 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: K-Supermarket laajenee Kemijärvellä

Kemijärvellä Kauppapaikka Pekka Koivuniemi Oy hakee rahoitusta K-supermarketin laajentamiseksi. Uudisrakennus lisää liikerakennuksen kokoa noin 900 neliömetrillä. Kauppiaan mukaan lisäsiiven rakentamiseen on määrä päästä jo vuoden päästä. Kemijärven kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy asemakaavamuutoksen, joka mahdollistaa uudisrakentamisen. Jorma Korhonen jatkaa.
28.4.20155 Protokoll, 50 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Takkula palaa Euroopan parlamenttiin

Hannu Takkula tuli laajasti tunnetuksi siitä, että hän lensi ulos Rovaniemen kaupunginvaltuustosta runsaat kuusi vuotta sitten. Rovaniemen hallinto-oikeus katsoi Takkulan turkulaiseksi eikä rovaniemeläiseksi. Takkula oli viimeksi ehdolla Oulun vaalipiiristä eduskuntavaaleissa, mutta ei päässyt kansanedustajaksi. Nyt Euroopan parlamentista pudonnut Takkula on kuitenkin pääsemässä takaisin Brysseliin. Mitä hän aikoo tehdä meppinä seuraavat viisi vuotta ja mitä ajatuksia eduskuntavaalien tulos hänessä herättää? Perttu Ruokangas haastattelee. (Kuva: Juha Salla / Yle)
27.4.201517 Protokoll, 5 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Olimme Ystäviä -näyttely avataan Rovaniemellä

Arktikumissa vietetään uuden, aivan varmasti keskustelua ja tunteita pintaan nostavan näyttelyn avajaisia. Samalla yleisölle avataan pääsy ennennäkemättömän materiaalin äärelle, kun esimerkiksi valokuvat saksalaisten ja lappilaisten aseveljeyden ja ystävyyden ajoilta tuodaan kaikkien silmien eteen. Bikka Puoskari tutustui näyttelyyn. Haastateltavina ovat kuvassa vasemmalta: kokoelma-amanuenssi Hanna Kyläniemi, kuva-arkiston hoitaja Suvi Harju ja näyttelyamanuenssi Tuija Alariesto.
27.4.20157 Protokoll, 45 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Tulitikkuaski oli liikaa Rovaniemen kaupunginjohtajalle

Lapin maakuntamuseossa avataan tänään äärimmäisen mielenkiintoinen toisen maailmansodan vuosiin sijoittuva näyttely, joka kuvaa suomalaisten ja saksalaisten ystävyyttä ja rauhanomaista rinnakkaiseloa vuosina 1940-1944. Bikka Puoskari pääsi näyttelyn äärelle jo ennakkoon, ja haastattelee museonjohtaja Hannu Kotivuorta. Heti perään Rovaniemen kaupunginjohtaja Esko Lotvonen kommentoi samasta asiasta. Jarmo Siivikko haastattelee.
27.4.20154 Protokoll, 48 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vetikö Lappi matkailijoita tänä talvena?

Talvi alkaa olla ohi ainakin eteläisemmässsä Lapissa ja sitä myöten voidaan jo miettiä, että kuinka se talvinen Lappi veti loppujen lopuksi matkailijoita. Pelkonahan oli, että Ukrainan sodan ja Venäjän ruplan romahduksen vuoksi nousussa ollut venäläismatkailijoiden virta loppuu tyystin. Kokonaan se kuitenkaan loppunut, mutta paikoin venäläisten määrä tippui 30-40 % edellisvuodesta. Miten kävi Rovaniemellä, saatiinko venäläisten sijaan muualta matkailijoita? Siitä kertoo Rovaniemen Matkailu- ja Markkinointiyhtiön toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen ja Lapin Safareiden markkinointijohtaja Rauno Posio. Raimo Torikka haastattelee.
24.4.20155 Protokoll, 26 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Inter nöyryytti RoPSia Napapiirin illassa

Rovaniemen Palloseuran karmea kauden alku sai jatkoa torstai-illassa. Turun Inter haki pisteet Napapiiriltä maalein 0-4. RoPSin päävalmentaja Juha Malinen (kuvassa) oli ottelun jälkeen todella pettynyt. Juha Mäntykenttä oli eilisessä ottelussa.
24.4.20154 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vaara vaanii Kemijärven jäällä – säännöstely aiheuttaa yllätyksiä

Niin mukavaa kuin jäillä liikkuminen näin keväällä onkin, niin siinä on myös omat vaaransa. Erityisen vaarallista jääliikenne on säännöstellyssä Kemijoen pääuoman vesistössä, kuten esimerkiksi Kemijärvellä. Talven aikana Kemijärvi on muutettu sähköksi pohjaa myöten ja nyt siellä jääaavalla törröttävät kivet ja kivien ylösnostamat jäätelit. Myös uheavantoja ja muita avoimia vesipaikkoja on syntynyt. Tarkkana pitää moottorikelkkailijan olla. Jorma Korhonen on Lantungin suunnalla tutkimassa Kemijärven jäätilannetta yhdessä kalastaja Taisto Törmäsen (kuvassa) kanssa
24.4.20156 Protokoll, 25 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Timo Rautajoki: teiden kunnossapito ja toimiva lentoliikenne ovat elintärkeitä teollisuudelle ja matkailulle

Keskustan Juha Siplä tunnustelee parhaillaan, mikä olisi hyvä kokoonpano uudelle hallitukselle. Hallitusohjelmaan lappilaisetkin takuulla esittävät toiveitaan. Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoella (kuvassa) esimerkiksi on tulevaisuuden linjasta selkeä näkemys. Hanna Holopainen haastattelee.
23.4.20154 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Viikon luontoääni: Rengasräikkä

Vanhat talvirenkaat ovat kesällä hengenvaaralliset. Toimittaja Jarmo Siivikko vaihdatti autoonsa kesärenkaat ja jututti samalla rovaniemeläisen Polar Rengas Oy:n toimitusjohtajaa Toni Jääsköä (kuvassa).
23.4.20155 Protokoll, 33 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: RoPSin kauden alku on ollut karmea

Ei yhtään voittoa, neljä tappiota, hävitty Liigacupin finaali, putoaminen Suomen Cupista murskalukemin ja koko kaudeksi loukkaantunut ykkösmaalivahti. Päälle vielä somekohu ykköshankinnan Moshtagh Yaghoubin kanssa. Yaghoubi voivotteli somessa joutuvansa istumaan penkillä jossain v***n RoPSissa. Millä ajatuksin lähdetään illan Veikkausliigaotteluun Turun Interiä vastaan? RoPSin päävalmentaja Juha Malinen (kuvassa) kuuluu käyvän neuvottelua Juha Pirisen kanssa. Juha Mäntykenttä on Rovaniemen Keskuskentällä pukukopissa.
23.4.20156 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Selluprofessori odottaa nopeaa ratkaisua Kemijärven biotehtaasta

Suomessa johtava sellutekniikan asiantuntija Olli Dahl odottaa nopeaa ja myönteistä ratkaisua Kemijärvelle suunnitellusta biosellutehtaasta. Dahlin mukaan laitos on kannattava ja se myös tukee Euroopan Unionin ja Suomen biopolitiikkaa. Missä vaiheessa tuo Kemijärven uusi biotehdashanke sitten on ja mitä siitä ajatellaan? Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliiton MTK:n metsälinjan asiantuntijaa ja Anssi Kainulaista, professori Olli Dahlia ja Suomen Metsäkeskuksen Kemijärven hankevastaavaa Heikki Nivalaa haastattelee Jorma Korhonen. (Kuva: Isto Janhunen / Yle)
23.4.20156 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Metsäkanalintujen keväiset rituaalit ovat käynnissä

Teeriä on nähty jo soitimella sekä teiden varsilla hakemassa uusia jauhinkiviä kuluneiden tilalle. Lapin yliopiston Arktisen keskuksen erikoistutkija Osmo Rätti (kuvassa) on tutkinut parisenkymmentä vuotta metsäkanalintujen elämää. Raimo Torikka haastattelee.
21.4.20155 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Itse kasvatettu rehu on maidontuottajan ase maidon hinnan laskuun

Viisi vuotta sitten Ranualla Kuhan kylässä yöllinen tulipalo tuhosi navetan ja sen sisällä olleen 170-päisen lehmäkarjan. Maitotilallinen Mauri Kuha (kuvassa) on päässyt pahimmista painajaisunistaan ja esittelee palaneen navetan raunioille noussutta suurta pihattonavettaa ja sen automaattisia lypsyasemia. Puolentoista miljoonan investointi oli rohkea ratkaisu tilanteessa, jolloin maidon tuottajahinta on ollut jatkuvassa laskussa. Jorma Korhonen jatkaa Karjakummun tilalta Kuhan kylästä Ranualta.
17.4.20156 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hyötykasvit tekevät tuloaan puutarhoihin

Lapin kauppapuutarhoilla varaudutaan jo täyttä häkää kesäsesonkiin, vaikka keväthanget pitävät vielä pintansa. Moni haaveilee kukkaloistosta, mutta rinta rinnan vaikkapa mansikan ja kirsikkatomaatin kanssa. Hyötykasvien myynti on kasvanut viime vuosina reippaasti. Puutarhuri Tarmo Niskaa (kuvassa) haastattelee Anni Tolppi.
16.4.20156 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Emeritusprofessori palauttaisi kuntaliitoskeskustelun lähtöruutuun

Lapin yliopiston emeritusprofessorin Asko Suikkasen (kuvassa) mielestä kuntaliitoskeskustelu siltä pohjalta kuin sitä nyt Suomessa käydään, on ajanhukkaa ja turhaa järjestelyä. Hän kyseenalaistaa koko tähänastisen kuntaliitosmenettelyn ja palauttaisi sen alkuruutuunsa. Suikkanen kritisoi sitä, että kunnat on suotta asetettu seinää vasten, kun lisää tehokkuutta pitäisi vaatia maakuntahallinnolta. Hänen mielestään Suomessa valtion ja kuntien välisen hallintotason kehittäminen on laimilyöty. Jorma Korhonen haastattelee.
16.4.20157 Protokoll, 1 Sekunde
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen lentokentällä alkaa remontti ensi kuussa

Maakuntien lentoasemia kunnostetaan miljoonilla euroilla. Lapissa töitä tehdään tänä vuonna erityisesti Ivalossa, Kittilässä ja Rovaniemellä. Ivalossa uusittiin kiitotien päällyste viime vuonna ja tänä vuonna homma jatkuu terminaalin puolella. Kittilän lentoaseman kiitotie uusitaan tänä vuonna ja Rovaniemen lentoaseman kiitotie ensi vuonna. Finavian aluejohtajaa Martti Oinasta haastattelee Jyri Tynkkynen. (Kuva: Uula Kuvaja / Yle)
15.4.20153 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Suomun hiihtokeskus kiinni koko talven

Kemijärvellä Suomutunturin matkailukeskus pysyi kiinni tämänkin talven. Ja oveen kolkuttavien surkuttelu ja hämmästely vain jatkuu. 'Tilanne on aivan käsittämätön', sanoo Suomun mökkiläinen Into Ylppö, sijoittaja ja liikemies itsekin. Ylppö ei ymmärrä Suomun omistajan Ahti Vilppulan tarkoitusperää. Mies heittää tunturiin noin vain 20 miljoonaa euroa, rakentaa kaikki valmiiksi ja jättää silleen koko homman. Toimittaja: Jorma Korhonen.
15.4.20154 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Poliisinkin on maksettava parkkimaksu

Linja-auton parkkipaikalle pysäköidystä poliisiautosta kohistiin Rovaniemellä ja julkisuudessa helmikuussa. Internet-keskusteluissa tuntui ajoittain jopa oikeutetulta, että kerrankin myös poiisiauto on saanut sakot. Onko asia näin? Lapin poliisilaitoksen ylikomisariota Aarno Välimäkeä ja Rovaniemen kaupungin pysäköinninvalvonnan esimiestä Arto Pudasta haastattelee Hanna Holopainen. (Kuva: Jounin kaupan Facebook-sivu)
14.4.20153 Protokoll, 10 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen Koskipuistossa olevaa leirintäaluetta kehitetään ympärivuotiseksi

Leirintäalue ei ulottuisi enää rantaan, vaan siihen tulee kevyen liikenteen väylä ja moottorikelkkareitti. Tällaista Rovaniemen kaupunginhallitus esittää alueen yleiskaavaan. Kaavastahan päättää lopullisesti sitten kaupunginvaltuusto, mahdollisesti jo alkukesästä. Yrittäjä Jorma Puljula (kuvassa) on vuosia taistellut leirintäalueensa kehittämisen puolesta ja yksi suuri tavoite on ollut juuri mahdollisuus ympärivuotiseen toimintaan, talvimatkailun kehittäminen leirintäalueelle. Se on nyt luvassa, mutta samalla vedetään matto alta, sanoo Jorma Puljula. Vesa Vaarama haastattelee.
14.4.20155 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Maunon rakkaus rautaan ei ruostu

Rovaniemeläinen Mauno Kenttälä (kuvassa) voitti painonnoston masters-ikäluokan SM-kilpailuissa kaiken, mikä voitettavissa oli. Hän otti kultaa 65-vuotiaiden sarjassa 105 kiloa ja tekaisi samalla kaikissa suorituksissaan Suomen ennätykset. Maunon kesästäkin tulee hyvin rautainen, sillä seuraava tähtäin on syksyn maailmanmestaruuskisoissa. Hillevi Antikainen haastattelee.
11.4.20157 Protokoll, 24 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lappi voi saada oman elokuvastudion – Kemijärvi vie asiaa eteenpäin

Ilmoille kannattaa aina heittää hyviä ajatuksia. Ohjaaja-näyttelijä Kari Väänänen heitti ilmaan ajatuksen Kemijärven omasta elokuvastudiosta ja Kemijärven kaupunki otti siitä kopin. Taivaan tulet -sarjan (kuvassa) ympärille jo tullut osaminen halutaan saada kaupungissa käyttöön. Kemijärven Kehitys Oy:n toimitusjohtajaa Jari Polvea haastattelee Hanna Holopainen. (Kuva: Arto Liiti)
10.4.20154 Protokoll, 32 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uusi draamapäällikkö: Yle voisi osallistua elokuvapaikkakuntien luomiseen

Ylen uusi draamapäällikkö Jarmo Lampela (kuvassa) aloittaa työssään toukokuussa. Yle Lappi tarttui jo miestä hihasta kiinni ja kyseli hieman suunnitelmia tulevalle. Suomessahan on nyt kova halu panostaa naapurimaiden tapaan tv-draamaan. Esimerkiksi Tanskan yleisradioyhtiö on niittänyt maailmalla mainetta sarjoillaan 'Vallan linnake' ja 'Silta'. Hanna Holopainen haastattelee. (Kuva: Meri Björn / Yle) Mutta ensin mennään ihan henkilökohtaisuuksiin. Elokuvaohjaaja Jarmo Lampela, kauan olet ollut Rovaniemeltä pois?
10.4.20155 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Nuorten maajoukkuekapteeni aikoo nostaa RoPSin mitaleille

Rovaniemen Palloseuran Veikkausliigaurakka alkaa Rovaniemen Keskuskentällä sunnuntaina 12.4. Ensimmäiseksi vieraaksi saapuu hallitseva Suomen mestari HJK. Juha Mäntykenttä on kentän laidalla RoPSin kauden kuumimman hankinnan, nuorten maajoukkuekapteeni Moshtagh Yaghoubin (kuvassa) kanssa.
10.4.20154 Protokoll, 22 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: RoPS aikoo Veikkausliigassa kuuden sakkiin

Rovaniemen Palloseuran kausi alkaa sunnuntaina. Vastaan astelee hallitseva mestari HJK. Millä ajatuksin päävalmentaja Juha Malinen (kuvassa) lähtee kauteen? Juha Mäntykenttä on Keskuskentän laidalla.
10.4.20154 Protokoll, 47 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kemijärven keskusta muuttaa muotoaan

Kemijärven kaupungin keskustassa meneillään oleva liikekiinteistön purku on paikallisessa mitassa varsin suuri. Kemijärven taajamasta poistuu enemmän rakennuskuutiota kuin toisessa maailmansodassa. Jorma Korhonen jatkaa purkutyömaalta. (Kuva: Timo Käkilehto)
9.4.20156 Protokoll, 20 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pääsiäisihme luokkahuoneessa

Kolarin Äkäslompolon alakoulussa on pidetty kolme viikkoa tarkasti silmällä kananmunien hautomakonetta. Pääsiäisviikolla munista alkoi kuulua rapinaa. Konijänkän Kotieläinpihalta kouluun tuotu hautomakone oli tehnyt tehtävänsä ja tipuset olivat valmiita puskeutumaan maailmaan. Ensimmäiset räpistelivät vapauteen pääsiäisviikon alussa. Koulun apulaisrehtoria Outi Kolia haastattelee Hillevi Antikainen. (Kuva: Äkäslompolon koulun opettajat)
2.4.20154 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uusi kalastuslaki herättää ihmetystä

Uuteen kalastuslakiin liittyvää asetusta väsätään maa- ja metsätalousministeriössä kovaa vauhtia. Laki hyväksyttiin eduskunnassa vajaat kolme viikkoa sitten ja se tulee voimaan vuoden vaihteessa. Ensimmäinen asetusluonnos tuli ja meni. Nyt on tullut julkisuuteen toinen asetusluonnos, jossa ihmetystä herättää muun muassa taimenen rauhoittaminen. Leveyspiirin 67 eteläpuolella ei saisi pyydystää lainkaan järvitaimenia, joiden rasvaevää ei ole leikattu. Sillä halutaan suojella luonnonkantoja, joita on muutamassa vesistössä lähinnä Keski- ja Etelä-Suomessa. Tietenkin pohjoista Lappi lukuun ottamatta, jossa taimenia riittää ruuaksi asti. Vesa Vaarama kävi keskustelemassa aiheesta Lapin Ely-keskuksessa. (Kuvassa järvitaimenia siirretään jokeen. Kuvaaja: Kalle heikkinen / Yle)
1.4.20156 Protokoll
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kesätyökampanja käynnistyi Rovaniemellä

Rovaniemellä lähti tänään käyntiin kesätyökampanja jonka avulla pyritään löytämään mahdollisimman monelle 16-17 vuotiaalle nuorelle töitä kesäksi. Tänä vuonna kesätyökampanjan toteuttaa rovaniemeläinen väliaikaistyöntekijöitä välittävä Sijaishaltija Oy. kesätyökampanjan koordinoijana toimii yrityksen toimitusjohtaja Heidi Alariesto (kuvassa), joka kertoo kampanjan toteutuksesta. Raimo Torikka haastattelee.
1.4.20156 Protokoll, 57 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kävellen Saanatunturin päälle 300 kertaa vuodessa

Heimo Rantakokko (kuvassa) tunnetaan Saanan Veikkojen puheenjohtajana ja Saanan juhannushiihtojen järjestäjänä. Kilpisjärvellä tullipäällysmiehenä työskentelevä Heimo on tavallaan jo legenda. Eikä syyttä. Hurja harrastus eli lähes päivittäinen lenkki Saanalla kesät talvet, varmasti suo tuon nimityksen. Raimo Torikka kävi Kilpisjärvellä ja myös Saanan huipulla seuraamassa kuinka Heimo tuonne reippaaseen kilometriin Saanan huipulle menee. Huipulla tuulee, niinhän tavataan sanoa. (Kuva: Uula Kuvaja / Yle)
31.3.20156 Protokoll, 24 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lipposen kommentti yllätti Lapin yliopiston rehtorin

Lapin yliopiston itsenäinen tulevaisuus sai eilen kovan kolauksen kun Paavo Lipponen esitteli Elinkeinoelämän keskusliiton tilaaman selvityksen arktisen alueen taloudellisesta kehittämisestä. Lipponen esitti Lapin ja Oulun yliopistojen yhdistämistä yhdeksi Arktiseksi yliopistoksi. Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola (kuvassa) oli Lipposen selvityksen luovutustilaisuudessa Helsingissä itse paikalla yhtenä kommentaattorina. Tapio Räihä tavoitti Ylä-Kotolan puhelimeen. (Kuva: Arto Liiti / Lapin yliopisto)
31.3.20155 Protokoll, 48 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Juha Sipilä: En kannata Lapin ja Oulun yliopistojen yhdistämistä

Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki twiittasi eilen uutisen joka lähti sosiaalisessa mediassa laajaan kiertoon. Rautajoen mukaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä (kuvassa) kannattaisi Oulun ja Lapin ylipiston yhdistämistä. Myöhemmin Lapin kauppakamarin toimitusjohtaja Timo Rautajoki twiittasi twiitanneen aikaisemmin virheellisesti. Juha Sipilä ei kannata Oulun ja Lapin ylipistojen yhdistämistä. Liisa Haapanen haastattelee Suomen Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää.
31.3.20152 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen kaupunginjohtaja esittää uusia johtajavirkoja

Rovaniemellä on pyritty viime vuosien aikana yksinkertaistamaan hallintoa ja on päätetty lakkauttaa muun muassa apulaiskaupunginjohtajien virat. Nyt kaupunginjohtaja Esko Lotvonen (kuvassa) on esittämässä uuden konsernipalvelujohtajan viran perustamista ja vahvistamaan jo toimineen aluepalvelujohtajan asemaa. Kokoomuksen valtuustoryhmä on kuitenkin jo ehtinyt ottaa kantaa Lotvosen esitykseen ja on yksimielisesti päättänyt olla hyväksymättä kaupunginjohtajan esitystä. Miksi Rovaniemellä tarvitaan konsernipalvelujohtajaa ja aluepalvelujohtajaa? Esko Lotvosta haastattelee Raimo Torikka.
30.3.20155 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Simerock julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä

Simerock -musiikkifestivaali järjestetään jälleen ensi kesänä Rovaniemellä. Tänään Simerock julkisti ensimmäiset artistikiinnityksensä. Lavalle nousee muun muassa Suomea euroviisuissa edustava Pertti Kurikan Nimipäivät. Mutta kuka on festivaalin 'isän' Sime Yliaskan (kuvassa) suosikkiesiintyjä? Liisa Haapanen haastattelee.
30.3.20154 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pilkillä keskellä kaupunkia

Pilkkimistä pidetään turhaan varttuneen väen harrastuksena. Ainakin Rovaniemellä Halmisen perheessä jäälle lähdetään usein lasten kanssa ja mukana on myös salainen ase. Tällä kertaa siitäkään ei ollut apua, sillä lukuisten kairausten, höyryävien kaakaomukien ja nykäisyjen jälkeen ei tullut kalan kalaa. Se ei näytä harmittavan ketään ja syykin selviää pian. Perheen äiti Minna Aikio-Halminen viettää lasten kanssa aikaa nin paljon kuin mahdollista jäällä, metsässä, kaikkialla missä pässe lähelle luontoa. Saalis ei ole niin tärkeää. Pilkkijöitä kävi tapaamassa Anni Tolppi. (Kuvassa Miiá ja äiti Minna Aikio-Halminen kaakaotauolla)
28.3.20152 Protokoll, 5 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Jääkarhuromanssi roihuaa Ranualla

Kevät on havahduttanut Ranuan eläinpuiston jääkarhunaaraan Venuksen uros-Manassen viehästysvoimalle. Nyt pariskunta on jo tositoimissa. Jääkarhujen elämässä maaliskiiman kliimaksi kestää viikon verran ja parittelutahti on hurja. Eläintenhoitaja Pertti Saarijärven mukaan jääkarhujen lemmenleikit käynnistyivät maaliskuun alussa. Hillevi Antikainen haastattelee.
27.3.20152 Protokoll, 49 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Norwegianin matkustajakone Boeing 737 lähellä tuhoa Kittilässä jouluna 2012

Joulukuun 26. päivä vuonna 2012 Helsingistä Kittilään matkalla ollut lentokone kärsi ongelmista. Hieman ennen Kittilää lentäjät joutuivat täysin voimin työntämään ohjaussauvoja eteenpäin, jotta kone pysyisi ilmassa. Jos tämä ei olisi onnistunut, kone olisi pudonnut. Norjan onnettomuustutkintakeskus on nyt selvittänyt tämän hyvin vakavan läheltä piti tilanteen. Myös Suomen onnettomuustutkintakeskus sai muutama vuosi sitten asiasta. Tutkija Ismo Aaltosen mukaan nimenomaan Boeing 737-konetyyppiin ja toimintasuosituksiin on vaadittu ja tehtykin nyt muutoksia. Konetyypin arvioidaan olevan maailman myydyimpiä kaupallisia suihkukoneita. Markkinoille tyypi on tuotu 1967 ja sitä on kehitetty edelleen vuosien myötä. Hanna Holopainen haastattelee. (Kuva: Vesa Vaarama / Yle)
27.3.20154 Protokoll, 26 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin yhteinen markkinointi- ja viestintätalo aloittaa toimintansa

Lapin elämysosaamiskeskus LEO muuttuu House of Lapland –nimiseksi yhtiöksi. Siihen kootaan yhteen eri markkinointihankkeita millä Lappia on yritetty saada tunnetuksi maailmalla. Tätä kotoseutuahan on mainostettu elokuvaihmisille hyvänä tuotantopaikkana, tietenkin matkailijoille, mutta myös kansainvälistä yritystoimintaa haluttaisiin tänne pohjoisen perukoille. Tuo house of lapland aloittaa toimintaansa ensi kuun alussa. Tänään Rovaniemelle laskeutui kolme kovaa markkinointi- ja viestintäalan ammattilaista, jotka ovat vetäneet House of Lapland –väelle sellaista mietintämyssypäivää että miten Lappia parhaiten myydään maailmalla. Vesa Vaarama haastattelee Amcham Finland -yhdistyksen toimitusjohtajaa Kristiina Heleniusta. (Kuvassa vasemmalta Sek @ Greyn toimitusjohtaja Jari Aalto-Setälä, Amchamin toimitusjohtaja Kristiina Helenius ja Head office Finlandin toimitusjohtaja Kati Sulin)
27.3.201512 Protokoll, 39 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ajoporo Urmas ja Hanna Mikkola matkalla porokuninkuuteen

Tulevana viikonloppuna Inarissa kisataan taas porokuninkuudesta. Porokisakauden perinteikäs huipennus järjestetään jo 63. kertaa. Kilpahärät Inarin porokuninkuusajoihin on karsittu neljän osakilpailun kautta pitkin kevättä. Yksi ennakkosuosikeista on Urmas, jota ohjastaa Hanna Mikkola Sattasesta. Jarmo Siivikko haastattelee. (Kuva: Markus Kiili)
27.3.20158 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kielto-Suomi – nyt tyrmättiin nastakengät

Kenkiin laitettavista liukuesteistä ja erityisesti nastakengistä on tullut talvien suosikkimyyntiartikkeli. Mutta tuo suutarin keksimä nastakenkä on ongelma lattioille. Niin iso, että monissa paikoissa ne on kielletty. Esimerkiksi Rovaniemen kaupunki on kieltänyt käyttämästä nastakenkiä kaikissa kaupungin tiloissa, kertoo Tilaliikelaitoksen johtaja Pekka Latvala. Vesa Vaarama haastattelee.
26.3.20154 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Moottorikelkkailu on aina vaarallista

Lapissa sattui ohjatulla safarilla olleille kelkoille tällä viikolla useita onnettomuuksia. Niiden vuoksi keskustelu kelkkasafareiden turvallisuudesta on kiihtynyt erilaisilla foorumeilla. Onko kyse siitä, että yritykset suhtautuisivat leväperäisesti järjestämiensä kelkkasafareiden turvallisuuteen vai onko onnettomuuksissa vain kyse inhimillistä ja ikävistä onnettomuuksista siinä kuin tavallisissa tieliikenneonnettomuuksissakin? Kuinka safareilla suhtaudutaan turvallisuuteen, siitä kertoo entinen safariopas, yhteiskuntatieteiden tohtori, Lapin yliopiston tutkija ja yliopistolehtori Tapio Nykänen (kuvassa). Raimo Torikka haastattelee.
26.3.20158 Protokoll, 29 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin yliopistolla visioidaan tulevaisuutta uusiksi

Tulevaisuudessa teknologia ei ohjaa ihmistä, vaan ihminen ohjaa teknologiaa. Jatkossa kännyköiden ja tietokoneiden merkitys ihmisten elämässä pienenee, kun teknologia siirtyy laitteista ympäristöön. Nämä ovat tulevaisuuden visioita, joita kehitellään juuri alkaneessa tutkimuksessa. Suomalaisessa kärkitutkimushankkeessa on mukana myös Lapin yliopisto. Liisa Haapasen haastattelussa ovat Lapin yliopiston teollisen muotoilun professori Jonna Häkkilä ja projektipäällikkö Vesa Pentikäinen VTT:ltä.
26.3.20155 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Liikenneministeri Risikko uskoo Soklin voittoon

Suomen valtio on neuvotellut norjalaisen Yaran kanssa Soklin kaivoksen avaamisesta tietoisena Yaran toisesta kilpailevasta hankkeesta Kanadassa. Liikenneministeri Paula Risikon (kuvassa) mukaan hallitus on tiennyt toisesta hankkeesta, muttei siitä saako se julkista tukea Kanadasta. Tapani Leisti haastattelee.
25.3.20156 Protokoll, 2 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin maakuntajohtaja: Kemihaaran tekoaltaalla jo neljän lähikunnan tuki

Lapin Kansan pääkirjoituksessa arvosteltiin eilen Lapin liittoa kovin sanoin. Liiton nähdään epäonnistuneen tulvasuojeluun liittyvässä edunvalvonnassa. Allasalueen kunnat vastustavat Kemihaaran allasta, mutta liitto on ottanut asiaan myönteisen kannan. Vihreää valoa altaalle näyttää myös Kemijoen tulvatyöryhmä, jonka keulassa on Lapin liiton entinen puheenjohtaja, keskustan Hannes Manninen. Lapin Kansan pääkirjoituksessa nähdään, että Lapin liitto hämmentää nyt ottelua, jossa vastakkain ovat Itä-Lapin kunnat ja Rovaniemi. Mitä mieltä Lapin liitto on tästä kritiikistä, maakuntajohtaja Mika Riipi? Hanna Holopainen haastattelee.
24.3.20156 Protokoll, 15 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Muisteluksia Ylätulomalta

Vuosina 1961-1965 rakennettiin Neuvostoliiton tilauksesta suomalaisvoimin voimalaitos Tuulomajokeen Kuolan niemimaalla. Työmaalla oli parhaimmillaan yli 3500 työntekijää. Lisäksi paikkakunnalla asui noin tuhat työntekijöitten perheenjäsentä. Mauri Ala-Louko toimi työmaan järjestysmiehenä, eräänlaisena poliisina. Hän on kirjoittanut aiheesta kirjasen 'Muisteluksia Ylätulomalta', joka julkaistaan tänään. Jarmo Siivikko, jonka isä toimi työmaalla autonkuljettajana, haastattelee Mauri Ala-Loukoa.
24.3.20158 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vaihto-opiskelija Lapissa: Suomalaiset puhuvat liian hyvää englantia

Meille arkinen Lappi on monelle niin eksoottinen, että tänne tullaan mielellään vaikka vaihto-opiskelemaan puoleksi vuodeksi. Tuukka Tervonen kävi selvittämässä millaista on vaihto-opiskelijan arki Rovaniemellä. (Kuvassa kanadalainen vaihto-opiskelija Curtis Bellamy)
10.3.20157 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kuivaliha – uhanalainen herkku

Ivalon Hankapeukalossa sijatseva porotila antaa Virpi Kumpulalle (kuvassa) kulissit niin työhön kuin vapaa-aikaankin. Samassa kiinteistössä kodin kanssa toimiva porotuotemyymälä ole ainakaan omiaan lisäämään vapaa-ajan ongelmia emännälle. Jarmo Siivikko haastattelee porotilan emäntää Virpi Kumpulaa.
10.3.201512 Protokoll, 10 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Peuravuonon saha myytiin ASW Group -yhtiölle

Pitkän linjan sahamies Erkki Rova arvioi sahan tulevaisuusnäkymiä hyviksi. Rovan mukaan sahalle asennettava uusi pienpuulinja tuo kaivattua monipuolisuutta sahalle ja lisää sahan markkinoita. Hän pitää realistisena sahalle aluksi suunniteltua viiden miehen miehitystä. Jos Metsähallitus saadaan toimintaan mukaan, voi sahan tuotanto laajentua jopa 20.000 kiintokuutiometriin ja viiteentoista sahuriin, sanoo Erkki Rova. Jarmo Siivikko haastattelee.
10.3.20157 Protokoll, 13 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kokenut sahamies luottaa yhä Inarin Peuravuonon sahaan

Pitkän linjan sahamies Erkki Rova (kuvassa) ja lukuisat ivalolaiset uskovat Peuravuonon sahan tulevaisuuteen. Rova työskenteli sahalla jo Vapon aikoihin ja oli myös sahurien luottamusmiehenä sen loppuaikoina. On varma, että sahalla on tulevaisuutta jos Metsähallitus saadaan toimintaan mukaan. Marketista tavoitetut ivalolaiset ovat samoilla linjoilla. Jarmo Siivikko jututtaa Erkki Rovaa ja muita ivalolaisia.
10.3.20156 Protokoll, 30 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ministeri Paatero tapasi Kemijoki Oy:n edustajia Rovaniemellä

Kehitys- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (kuvassa) vieraili tänään Rovaniemellä. Paatero tutustui muun muassa Kemijoki Oy:n toimintaan ja tilanteeseen. Kemijoki Oy:llä on parhaillaan menossa uuden toimintamallin viimeinen merkittävä vaihe. Vuoden alussa alkoi vaiheittainen valvomotoiminnan siirto Fortumille Espooseen. Kehitysministeri Sirpa Paatero kävi tutustumassa vielä Rovaniemellä toimivaan valvomoon. Kehitysministeri Sirpa Paateroa haastattelee Raimo Torikka.
9.3.20157 Protokoll, 21 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uuden S-marketin teko aloitettiin Kemijärvellä

Vanhojen rakennusten purkamisella on aloitettu uuden S-marketin teko Kemijärvellä. Tontilla olevien vanhojen liiketalojen sisäiset purkutyöt ovat jo käynnissä ja pihalla kaivinkoneet odottavat rakennusten varsinaista murskaamista. Koillismaan Osuuskauppa päässee uuden S-marketin tekoon huhtikuun lopulla. Kemijärven keskustassa kaupunkikuva muuttuu oleellisesti, kun tuo vanha rakennuskanta poistuu ja tilalle nousee uusi ja modernin rakennustavan mukainen ja näköinen kauppaliike. Jorma Korhonen haastattelee Koillismaan Osuuskaupan toimitusjohtajaa Henrik Karvosta (kuvassa).
9.3.201510 Protokoll, 16 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen Vaaranlammen koulun opettajilla oireita, sisäilmasta ei mittauksissa löydy aiheuttajaa

Vaaranlammen koulu Rovaniemen Korkalovaarassa rakennettiin 1974. Siitä meni noin 20 vuotta kun alettiin puhua koulun sisäilmaongelmista. Rakennusta on sen jälkeen remontoitu isosti kahteen otteeseen ja pienempiä korjauksia on tehty kymmeniä. Viimeksi syksyllä koulussa tehtiin mittauksia kun muutamilla opettajilla oli oireita, joiden epäiltiin johtuvan sisäilman ongelmista. Mittauksissa ei löydetty mitään erityistä, mutta joitakin opettajia on siirtynyt töihin muille kouluille. Toimittaja Vesa Vaarama kävi Vaaranlammella tapaamassa koulun rehtoria.
9.3.20155 Protokoll, 31 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kelkkareittiveteraani muistelee

Ensimmäinen suunnitelma Lapin moottorikelkkareitistöstä vahvistettiin jo 36 vuotta sitten. Vuonna 1979 valmistui Lapin seutukaavaliiton valvonnassa Lapin läänin moottorikelkkareitti- ja aluesuunnitelma. Tämä loi edellytykset moottorikelkkareittien perustamiselle Lappiin. Rovaniemeläinen Toivo Hiltunen oli silloin töissä Lapin seutukaavaliitossa ja sai työkseen valmistella tuota työtä. (Seutukaavaliitto oli nykyisin Lapin liiton edeltäjä). Toivo Hiltusen luona kävi Raimo Torikka.
9.3.20156 Protokoll, 13 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kuivalihasesonki Lapissa on jo huulilla

Ivalolainen porotilanemäntä Virpi Kumpula (kuvassa) ripustaa viimeisiä lihoja kuivumaan porotilallaan Ivalon Hankapeukalossa. Kolmen viikon päästä sato on kypsä, jos kelit niin sallivat. Tehokas kuivuminen vaatii kunnon ahavan ja yöpakkasta. Päivällä saisi aurinkokin pilkahtaa. Jarmo Siivikko haastattelee.
7.3.20152 Protokoll, 43 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kuskit arvostavat Giantia, Kemijärven kelkkaenduroa

Moottorikelkkaenduro Giant on päässyt hyvään vauhtiin Kemijärvellä. Kilpailijat pitävät Giantia jopa Euroopan raskaimpana kelkkaendurona, ainakin se on Suomen rankin. Ajettavaa matkaa on yli 500 kilometriä. Reitti kulkee vaikeassa metsämaastossa. Giantin vaativuutta verrataan moottoripyörillä kesällä ajettavaan Päijänne-ajoon. Jorma Korhonen seurasi Suomen mestaruusosakilpailun starttitunnelmia. Satakunta kelkkaa pärähti taipaleelle. (Kuva: Uula Kuvaja / Yle)
6.3.201512 Protokoll, 25 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Auringonpimennys hurjimmillaan Lapissa

Tasan kahden viikon päästä Suomi kattelee suu auki taivaalle, mutta mielellään suojalasit silmillä. Silloin, keskellä toivottavasti kirkasta aurinkoista kevätpäivää taivas tummuu ja ties kuinka mystiseltä se tuntuu. Lähes täydellinen auringonpimennys on koettavissa koko Suomessa, mutta kaikkein eniten täällä Lapissa. Laskelmien mukaan auringonpimennys on täydellisin Kilpisjärvellä, mutta Utsjoen Ursan puheenjohtaja Juhani Harjunharja, miksi juuri Kilpisjärvellä? Hillevi Antikainen haastattelee. (Kuva: Tapio Koski)
6.3.20154 Protokoll, 1 Sekunde
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Woman Volley eteni mitalipeleihin ensimmäistä kertaa

Rovaniemeläinen naisten lentopallojoukkue Woman Volley etenee liigahistoriansa aikana ensimmäistä kertaa välieriin ja mitalipeleihin. Joukkue voitti torstain kotipelissä Oriveden Ponnistuksen erin 3 -1. Joukkue voitti kaikki kolme puolivärikamppailua OrPoa vastaan. WoVon valmentajaa Teemu Mäkikyröä (kuvassa) haastattelee Jarmo Siivikko.
6.3.20157 Protokoll, 48 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin lentomäet ovat yhä kuntien hankelistoilla

Lapin lentomäkihankkeita ei ole suinkaan haudattu ja unohdettu. Suunnitelmat elävät niin Kemijärvellä kuin Ylitorniollakin. Näin siitä huolimatta, että lentomäen rakentaminen ei tällä hetkellä ole se tärkein asia suomalaisen mäkiurheilun kohottamisessa. Kuinka jaksavat nuo Suomutunturin ja Aavasaksan mäkikeskushankkeet? Aikoinaan niistä kovasti puhuttiin ja kohuttiin. Toimittaja: Jorma Korhonen. (Kuvassa Aavasaksa Ylitorniolla. Kuva: Eelis Pulkkinen)
6.3.20156 Protokoll, 16 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kovia kokenut huippulupaus RoPSiin

Rovaniemen Palloseura on tehnyt vuoden pelaajasopimuksen 20-vuotiaan keskikenttäpelaajan Moshtagh Yaghoubin kanssa. Hän on syntynyt Afganistanissa ja tuli pakolaisena Suomeen vuonna 2006. Yaghoubi on ollut Suomen nuorten maajoukkueen kapteeni. Toimittajana on Juha Mäntykenttä.
5.3.20152 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Utsjoen koulupuukotuksen oikeudenkäynti alkoi

Utsjoen koulupuukotuksen oikeudenkäynti on alkanut torstaina Utsjoella. Uhrin omaiset vaativat syytetylle tuomiota murhasta. Syyttäjä vaatii tuomiota taposta. Puukotuksen taustalla oli kosto. Asiaa käsitellään Utsjoen valtuustosalissa torstaina ja myös perjantaina. Oikeudenkäyntiä varten on järjestetty tiukat turvatoimet. Tapani Leisti haastattelee syyttäjä Anita Haapakoskea ja uhrin omaisten avustajaa Jussi Lauermaa.
5.3.20156 Protokoll, 30 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Uusi nuorisolaki huolettaa

Lappilaiset nuorisotyöntekijät ovat huolestuneita uudesta nuorisolaista. Nuorisotyöntekijöiden mielestä uusi nuorisolaki ei velvoita kuntia huolehtimaan riittävästi nuorisotyön resursseista. Sallan liikunta- ja nuorisotoimen johtaja Petteri Salmijärvi (kuvassa) sanoo, että uuden nuorisolain ongelmana on, ettei se velvoita kuntia mihinkään, vaan antaa suosituksia. Jarmo Siivikko haastattelee.
5.3.20156 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Woman Volleyn pääsy mitalipeleihin lähellä

Opinnot joustavat silloin kun urheillaan tosissaan. Sen tietävät rovaniemeläisen lentopallojoukkueen Woman Volleyn pelaajat, joista lähes kaikki ovat paitsi SM-tason urheilijoita, myös opiskelijoita. Esimerkiksi joukkueen passarin Heidi Rovanperän sairaanhoitajan opinnot ovat viime aikoina olleet jäissä, sillä kalenteri on täyttynyt lentopallosta. Ihmekös tuo – nimittäin WoVolla on tänään historiallinen mahdollisuus päästä mitalipeleihin, jos joukkue voittaa illan ottelussa Oriveden Ponnistuksen. Liisa Haapasen haastattelussa ovat Woman Volleyn pelaajat Heidi Rovanperä ja Johanna Pekkarinen.
5.3.20155 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sami Hedberg: Stand up-koomikko on lavalla alasti

'Luokkakokous'-elokuvassa debytoineen stand up-koomikon mielestä näytellessä voi piiloutua rooliin, leipätyössään Sami Hedberg (kuvassa) on yleisönsä edessä paljaasti oma itsensä. Suomen suosituin stand up-koomikko naurattaa yleisöä parhaillaan Lapin-kiertueella kolmen kollegansa kanssa. Hillevi Antikainen haastattelee.
4.3.20154 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Johtava lääkäri erosi Muoniossa

Muoniossa johtavan lääkärin virasta eronut Teemu Taulavuori (kuvassa) sanoo, että hänet haluttiin vaientaa terveyskeskuksen remonttiasiassa. Taulavuori kannatti kokonaan uuden terveyskeskuksen rakentamista. Hänen mukaansa jänkään uponneesta ja läpimädästä terveyskeskuksesta ei saada hyvää pelkillä pintakorjauksilla tai ilmastointiväylien nuohoamisilla. Siinä vain tuhlataan 3,5 miljoonaa euroa köyhän kunnan rahoja, hän sanoo. Jorma Korhonen haastattelee.
4.3.20157 Protokoll, 21 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Byrokratia uhkaa tukahduttaa porokilpailujen järjestämisen

Porokilpailut ovat varsin eksoottinen matkailuelämys Lapissa. Siksi kilpailuja tuodaan kaupungin ja kylien keskustoihin, ihmisten lähelle, kuten Rovaniemellä, ja nyt myös Luoston matkailukeskuksen sydämeen. Ensi viikonvaihteessa Luoston koparauralla kiihdyttelee kolmattasataa kilpaporoa Suomesta, Ruotsista ja Norjasta. Kilpailuja on tavannut seurata tuhatpäinen yleisö. Jorma Korhonen on Sodankylän Sattasessa Aution porotilalla. Pyhä-Luoston kilpailujohtajaa Asko Autiota (kuvassa) huolestuttaa porokisojen tulevaisuus.
4.3.20155 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pieni suklaapuoti Rovaniemellä

Jimillä on nyt pari kuukautta pyörinyt 'Suomen paras leipomo' -tv-kisa. Nyt on karsinnat karsittu, ja tänään on ensimmäinen semifinaali klo 21. Kisan alkuvaiheessa mukana oli kolmekin rovaniemeläistä leipomoa: Lounaskahvila Toivo, Lähtevänojan kotileipomo ja Suklaapuoti Choco Deli. Jatkoon näistä tiensä luovi suklaakahvila, jota pyörittää Jouko Rajanen. Bikka Puoskari vieraili suklaapuodissa. (Kuvassa yrittäjä Jouko Rajanen ja kondiittori Piia Myllykangas)
3.3.201513 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sieriläläinen maanviljelijä pettyi Vaasan hallinto-oikeuden päätökseen

Vaasan hallinto-oikeus on pysyttänyt luvan Sierilän vesivoimalaitoksen rakentamiselle Rovaniemelle. Jos päätös saa lain voiman, se tarkoittaa sitä, että Sierilän voimalaitos rakennetaan. Sierilässä asuva maanviljelijä ja koneurakoitsija Juho Koivula (kuvassa) on pettynyt tänään annettuun päätökseen. Juha Mäntykenttä haastattelee.
3.3.20153 Protokoll, 40 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vaasan hallinto-oikeus: Lupa Sierilän voimalaitokselle

Kemijoki Oy kertoo olevansa tyytyväinen hallinto-oikeuden päätökseen. Vaasan hallinto-oikeus on pysyttänyt luvan Pohjois-Suomen aluehallintoviraston Kemijoki Oy:lle vuonna 2011 myöntämän luvan Sierilän vesivoimalaitoksen rakentamiselle. Kemijoki Oy:n toimintaedellytyksistä ja omaisuuden hallinnasta vastaavaa johtajaa Timo Torvista haastattelee Jarmo Siivikko.
3.3.20155 Protokoll, 59 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kolmen vuoden remontti alkanut Muonion terveyskeskuksessa

Muoniossa terveyskeskuksen remontti on päässyt hyvään vauhtiin. Terveyskeskuksessa on jo tehty sisäilmaa parantavia toimenpiteitä. Remonttiin ryhdyttiin muun muassa kohonneiden mikrobiarvojen vuoksi. Muonion terveyskeskuksen peruskorjaaminen maksaa 3,5 miljoonaa euroa. Työ on jaksotettu kolmelle vuodelle. Toimittajana on Jorma Korhonen.
3.3.20153 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Suomen iloisimman yrittäjän titteli Äkäslompoloon

Kahvilayrittäjä Mikko Lipponen (kuvassa) Kolarin Äkäslompolosta on voittanut Suomen iloisin yrittäjä -kilpailun. Cafe Bar Roudan yrittäjä sai finaaliäänestyksessä yli 4000 ääntä. 'Tuntuu äärettömän hyvälle. Kaiken kaikkiaan on tosi hyvä fiilis palautteista, joita olen saanut, myös livenä, Mikko Lipponen toteaa tiedotteessa. Jarmo Siivikko haastattelee. (Kuva: Mikko Lipposen kotialbumi)
2.3.20158 Protokoll, 26 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Koululaiset ja opiskelijat tähyävät taas kesätöihin

Kesätyöpaikan saanti ei aina ole niin helppoa, mutta töitä on kuitenkin tarjolla. Kunnat ovat merkittäviä ja monipuolisia kesätyöllistäjiä, mutta myös Metsähallitus tarvitsee nuoria muun muassa metsänistutukseen. Ja tietysti yritykset, yhteisöt ja järjestöt työllistävät jonkin verran. Sodankylän kunta laittoi kesätyöpaikat hakuun tänään. Työnsuunnittelija Marjut Hietanen sanoo, että hakijoita on ollut aina enemmän kuin on ollut töitä tarjolla. Jorma Korhonen haastattelee. Kuva: Touko Yrttimaa / Yle)
2.3.20155 Protokoll, 56 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Mystisen merihanhen tapaus

Ensimmäiset muuttolinnut ovat palanneet Lappiin saakka. Yllättävin saapuja on tähän mennessä ollut Savukoskelta tavattu merihanhi. Laji ei pesi lainkaan Lapissa, ja tämäkin yksilö oli todennäköisesti läpikulkumatkallaan menossa kohti Jäämerta tai Vienanmerta. 'Kaikkein mystisin juttu oli, kun merihanhi ilmestyi Savukoskelle. Se oli kyllä vähän onneton tapaus sikäli, että eihän se sieltä sitten sulapaikkaa löytänyt', sanoo kemijärveläinen lintuasiantuntija Pirkka Aalto. Bikka Puoskari haastattelee. (Kuva: Raine Martikainen / Yle)
2.3.20159 Protokoll, 34 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Timo Soini ei ratifioisi ILO-sopimusta

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin (kuvassa) mielestä ILO-sopimus sisältää niin paljon ratkaisemattomia asioita, että tällaisenaan sopimus on ratifiointikelvoton Suomessa. Soinin mukaan saamelaismääritelmä, maanomistussuhteet ja saamelaisten sekä muun paikallisväestön tasapuolinen kohtelu ovat ratkaisematta. Perussuomalaisten vaalikiertueen Rovaniemellä avannut Soini otti kantaa myös synnytysmatkojen pituuteen Lapissa. Jarmo Siivikko haastattelee.
28.2.20155 Protokoll, 56 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen porocupissa maailmanennätyskeli

Porocup kilpailujen sarja alkoi Rovaniemellä lauantaina 28. helmikuuta. Erinomaisessa kunnossa olevalla Mäntyvaaran radalla pidettiin oivaa vauhtia jo aamupäivan alkuerissä. Porocup kiertää viitenä peräkkäisenä viikonloppuna ympäri Lappia. Parhaat porot pääsevät Inarissa järjestettäviin Kuninkuusajoihin. Jarmo Siivikko kävi paikan päällä.
28.2.20154 Protokoll, 29 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kauko-Itä valtasi Rovaniemen

Rovaniemen hotelleilla ja matkailupalveluyrityksillä menee nyt lujaa. Katuvilinässä näkyy poikkeuksellisen paljon aasialaisia turisteja ja hotellit on myyty viimeistä sijaa myöten täyteen. Kelkkasafareita lähtee aamuisin Pohjanhovin rannasta Ounasjoen suuntaan niin että iso kelkkaparkki on melkein tyhjä. Tänäkin aamuna siitä lähti yli 140 kelkkaa. Vilske on niin kova, että se on tullut vähän yllätyksenä matkailuväelle, sanoo Rovaniemen matkailu- ja markkinointiosakeyhtiön toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen (kuvassa).
27.2.20154 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Poro-ohjastajan optimipaino 60 kilon tietämillä

Tänä viikonloppuna Rovaniemen Mäntyvaaran raviradalle saapuu noin 190 kilpaporoa ja kymmenkunta poro-ohjastajaa, kun porocup-osakilpailujen sarja alkaa. Poromies Matti Konttaniemi (kuvassa) on kiertänyt porokisoja 70-luvulta lähtien. Konttaniemi poroineen ei Rovaniemellä kisaa, mutta seuraavalla viikolla ovat edessä kisat Sodankylässä Luostolla. Mikä ihme vetää poromiehen kisoihin vuosi toisensa jälkeen? Liisa Haapanen haastattelee.
27.2.20154 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Luosto Classicissa kuvataidetta ja musiikkia

Sodankylän suuri klassisen musiikin tapahtuma elokuussa yhdistää kuvataiteen ja musiikin. Jokaisessa konsertissa on mukana teemaan sopiva taiteilija Ilmari Raution maalaus. Festivaalin pääesiintyjänä on Sinfonia Lahti jota johtaa kapellimestari Okko Kamu. Tapahtuman taiteellista johtajaa Marko Ylöstä haastattelee Jarmo Siivikko.
26.2.20158 Protokoll, 56 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Oulun energia vetäytyy Mustikkamaan voimalasta

Oulun Energia ja Rovaniemen Energia tekivät vuonna 2011 yhteistyösopimuksen Mustikkamaan biovoimalaitoksen rakentamisesta. Suhdanteet ja viivästykset kuitenkin veivät suunnitelmilta pohjan pois eikä muutosta tilanteelle ole näköpiirissä. Oulun Energia ei nähnyt enää syytä odotella. Lisäksi Oulussa on omakin noin 250 miljoonan euron suurinvestointi etenemässä kovaa vauhtia. Toppilan uuden voimalaitoksen toteuttaminen meni Mustikkamaan ohi. Mustikkamaan reilun 200 miljoonan euron biovoimalan toteutus on nyt taas yksin Rovaniemen Energian hanskassa. Mikä on Mustikkamaan tulevaisuus, siitä kertoo Rovaniemen Energian toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen (kuvassa vas.). Raimo Torikka haastattelee.
26.2.20155 Protokoll, 29 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kisaturistina Falunissa

Ylitorniolainen Olavi Vanhapiha (kuvassa) on kiertänyt monet arvokisat suomalaisia urheilijoita kannustamassa. Talvilajit kiinnostavat jo senkin vuoksi, että Olavilla on itsellään takana kilpahiihtotausta ja hän on myös valmentanut muita hiihtäjiä. Vanhapiha odottaa viimeisiltä kisapäiviltä kahta mitalia. Anni Tolppi haastattelee. (Kuva: Jari Vanhapiha)
26.2.20156 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin kauppakamari käy massiiviseen lobbauskampanjaan

Lapin kauppakamari aikoo lähettää laatimansa pohjoisen oman kehittämisohjelman kaikille kansanedustajaehdokkaille. Ohjelmassa on listattuna Lapin elinkeinoelämälle tärkeät hankkeet kauppakamarin näkökulmasta. Eduskuntavaaleissa on noin 2000 ehdokasta. Lapin kauppakamarin toimitusjohtajaa Timo Rautajokea (kuvassa) haastattelee Vesa Vaarama.
26.2.20155 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kemijärvellä iloitaan biolaitoksesta

Kemijärvellä iloitaan uutisesta, jonka mukaan kaupunkiin suunnitellaan rakennettavaksi jopa tuhat ihmistä työllistävä biojalostamo. Eilenhän jo kerrottiin, että noin 800 miljoonaa euroa maksava laitos tuottaisi paikallisesta havupuusta uusia tuotteita esimerkiksi tekstiiliteollisuuteen, energiateollisuuteen ja rehutuotantoon. Hanketta vetää Suomen Metsäkeskus. Jorma Korhonen kysyi metsänomistaja Antti Kerkelältä (kuvassa) ja muilta kemijärveläisiltä, yllättikö uutinen.
25.2.20153 Protokoll, 45 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Porochipsi syntyi vahingossa

Helsinkiläinen ravintola Savoy tilasi sallalaiselta yrittäjä Hannu Lahtelalta (kuvassa) eksoottista porosnacksia asiakkaittensa viininmaistelun lomaan. Lahtela leikkeli porosalamista siivuja, mutta valmista ei tahtonut tulla. Sattumalta yksi salamisiivu tipahti lattialle. Aamulla poromies löysi sen ja maistoi. Lattialämmitys Lahtelan keittiössä oli kuivattanut salamisiivun juuri oikeanlaiseksi. Porosipsi oli syntynyt. Hannu Lahtela ja Jarmo Siivikko maistelevat lopputulosta.
25.2.20155 Protokoll, 44 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Älykkyystestit järjestetään Rovaniemellä

Älykkyysjärjestö Mensalla on maine korkeakynnyksisenä ja jokseenkin salaperäisenä järjestönä. Lapissa on 60 mensalaista ja jäseneksi pääsee, jos saavuttaa järjestön omassa älykkyystestissä paremman tuloksen kuin 98% väestöstä. Se mitä jäsenet sitten puuhaavat keskenään, ei ole rakettitiedettä vaan mensalaiset kokoontuvat esimerkiksi peli-iltoihin, harrastusten pariin ja kulttuuririentoihin. Tänään lappilaisilla on tilaisuus käydä kolkuttelemassa Mensan ovea, kun älykkyystesti järjestetään Lyseonpuiston lukiolla iltakuudelta. Napapiirin Mensan puheenjohtaja on erityisluokanopettaja Jorma Kuistio (kuvassa), joka itse aikanaan yllättyi läpäistyään mensan jäsenyyden rajan. Kuistio kertoo, että kuviopäättelytestissä pitää pystyä jatkamaan erilaisia kuviosarjoja niin, että sarja jatkuu loogisesti. Bikka Puoskari haastattelee.
25.2.20158 Protokoll, 25 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapset ilmoittautuivat väärään kouluun Kemijärvellä

Kemijärvellä ekaluokkansa aloittavat keskikaupungin lapset saivat tutustumiskutsun väärään kouluun. Lapset kutsuttiin tutustumaan kotikulmilla olevaan lähikouluunsa, mutta siellä saivatkin kuulla, että heidän tuleva koulunsa onkin kokonaan toisessa kaupunginosassa, kahden kilometrin päässä. Tieto tyrmistytti niin lapset kuin heidän vanhempansakin. Kemijärven kaupunki on pahoitellut tutustumiskutsun puutteellisuutta ja sen aiheuttamaa mielipahaa. Kemijärven vt. kapunginjohtajaa Tuula Kuvajaa haastattelee Jorma Korhonen. (Haastateltavana on Kemijärven vt. kapunginjohtaja Tuula Kuvaja)
25.2.20154 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Mitä ihmeen biojalostamoa Kemijärvelle oikein suunnitellaan?

Kovia kokenutta Kemijärveä saattaa kohdata pian taas paremmat ajat. Keitele Group on rakentamassa sahaa ja liimapalkkitehdasta paikkakunnalle ja tänään olemme kuulleet, että suunnitelmissa on vieläkin suurempi investointi, nimittäin biojalostamo. Kustannusarvio jopa 700-800 miljoonaa euroa. Heikki Nivalaa Suomen metsäkeskuksesta haastattelee Perttu Ruokangas.
24.2.20157 Protokoll, 7 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Nukkuminen laihduttaa - karhut elävä todiste

Luonnossa elävät karhut nukkuvat vielä talviunta, mutta Ranuan eläinpuistossa karhuherra Palle-Jooseppi (kuvassa) on jo käynyt rapistelemassa pesän ovea. Eläinpuiston intendentti Mari Heikkilä toivoo, ettei Palle-Jooseppi ja muutkaan karhut heräisi vielä. Pitkä talviuni pitää läskit kurissa. Anni Tolppi haastattelee.
24.2.20156 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Eläimen vierailu voi olla päivän paras hetki

Neljä vuotta sitten perustetun Suomen Karva-Kaverit ry:n toiminta laajenee Rovaniemelle. Yhdistyksen tavoitteena on viedä iloa ja tukea arkeen esimerkiksi vanhusten ja vammaisten hoivakoteihin. Eläimen omistajalta edellytetään vain suurta sydäntä, eläinvieraaksi sopii yhtä hyvin minihevonen kuin koirakin. Eläintenhoitajaksi ja lähihoitajaksi kouluttautunutta Mira Niittylahtea haastattelee Hillevi Antikainen. (Kuvassa Mira koiransa Taran kanssa Lapin Radion studiovieraina)
24.2.20157 Protokoll, 42 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Falunin MM-hiihdot kiihdyttävät televisiokauppaa

Falunin maailmanmestaruushiihdot näkyvät televisiokaupassa selvästi. Kodintekniikkaliiton puheenjohtajan Päivö Uusi-Erkkilän mukaan hiihdon maailmanmestaruuskisat vuoden hiljaisimpana aikana ovat kauppiaalle tervetullut tapahtuma. Rovaniemen Tekniset Valokulma -liikkeen myyjä Pekka Asplund (kuvassa) kertoo, että Rovaniemellä myynnin kasvu nyt on jopa 50 % normaalivuoteen verrattuna. Jarmo Siivikko pyörähti tv-kaupoilla.
24.2.20157 Protokoll, 7 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kiinnostaako lappilaisia länsinaapureiden laskettelukeskukset?

Hiihtoloma lähestyy lappilaisillekin. Vaihtoehtoja suomalaisille laskettelijoille ovat myös naapurimaan laskettelukeskukset. Mutta tulevatko ruotsalaiset sitten tänne päin? Suomen hiihtokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtajaa Anne Larilahtea haastattelee Hanna Holopainen.
23.2.20154 Protokoll, 4 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Median murros kaatoi Matkalehden

Matkalehti perustettiin Rovaniemellä 27 vuotta sitten ja pari vuotta sitten Otavamedia osti lehden julkaisuoikeudet. Päätoimittajana on toiminut lehden perustamisesta saakka sen entinen omistaja Jorma Aula (kuvassa). Aulan mukaan netti vei asiakkaat ja ilmoittajat. Anni Tolppi haastattelee.
23.2.20159 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Tauolla ollut poliisi vaatii oikaisua parkkisakkoonsa Rovaniemellä

Netissä riemu ja raivo ratkesivat viime viikolla, kun Rovaniemeltä lähti leviämään kuvia, joista nähtiin lappuliisan poliisiautolle jättämät terveiset, eli parkkisakko poliisiauton tuulilasissa. Maija oli pysäköity vain busseille sallittuun paikkaan Rovaniemen keskustassa. Oliko autolla liikenteessä ollut poliisikaksikko parhaillaan tehtävän päällä vaiko ihan vaan syömähommissa? Autoa ajanut poliisi on nyt jättänyt oikaisuvaatimuksen sakostaan. Normaalitilanteessa oikaisuvaatimuksen käsittelisi Lapin poliisilaitoksen ylikomisario Aarno Välimäki, joka tässä tapauksessa on kuitenkin jäävännyt itsensä oltuaan heti alkuvaiheessa yhteydessä sakotetulla autolla liikkuneeseen partioon. Ylikomisario Aarno Välimäkeä ja Rovaniemen kaupunginlakimiestä Pekka Lemmettyä haastattelee Bikka Puoskari. (Kuva: Jounin kaupan Facebook-sivu)
23.2.20156 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Huumepäissään ajetaan Lapissa jo lähes samaan tahtiin kuin humalassa

Lapin teillä ajaa huumeita nauttineita kuskeja jatkuvasti enemmän. Huumautuneiden autoilijoiden määrä on lähes kaksinkertaistunut viimeisen viiden vuoden aikana Lapissa. Huumeita nauttineita kuskeja oli viime vuonna 41 prosenttia kaikista päihtyneenä kiinni saaduista, käy ilmi poliisin tilastoista. Koko maahan verrattuna luvut ovat hurjia. Miten autoilijoille tehdään huumetesti? Lapin poliisilaitoksen ylikomisariota Rauno Pätsiä haastattelee Hanna Holopainen. (Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle)
23.2.20155 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Arctic Pride on merkittävä koko Lapille

Ilmassa on asennemuutosta, arvioi Rovaniemen Setan puheenjohtaja Mari Mäki. Lauantaina Rovaniemellä marssittiin ilolla ja ylpeydellä yhdenvertaisuuden puolesta. Mari Mäkeä (kuvassa) kulkuepäivän aamuna haastatteli Bikka Puoskari.
21.2.20152 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Suomu pysyy suljettuna – mökkiläiset jaksavat uskoa hiihtokeskuksen nousuun

Hiihtolomalaisia on Lapissa edellisvuosia enemmän. Sehän tarkoittaa, että hiihtokeskuksissa mennään hyvällä vauhdilla kohti kiivasta kevättä ja se tietysti ilahduttaa hiihtokeskusyrittäjiä. Mutta yksi on yhä joukosta poissa. Kemijärvellä Suomutunturi on kiinni ja pysyy suljettuna ainakin toistaiseksi. Kiinnioloa on Suomulla jatkunut jo muutamia vuosia, joten se koettelee keskuksen uskottavuutta ja harmittaa alueen mökkiläisiä. Jorma Korhonen tapasi heistä muutamia. (Kuvassa Ruusumon perhe lomailemassa Suomulla)
20.2.20156 Protokoll, 6 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Avoimia kelkkasafareita Sodankylässä

Moottorikelkkailu on mukavaa yksin, mutta vielä mukavampaa se on porukassa. Sen tietää innokas ja kokenut kelkkailija Jari Hyvönen Sodankylässä. Jari on ensi pyhänä lähdössä vetämään jo kolmatta kaikille avointa ja ilmaista moottorikelkkasafaria. Tällainen viikottainen retkikelkka -tapahtuma on uusin lisä Sodankylän moottorikerhon toiminnassa. Toimittaja Jorma Korhonen kiinnostui asiasta. (Kuva: Sodankylän moottorikerho)
20.2.20154 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Liukas keli vaivasi Etelä- ja Keski-Lappia

Rovaniemen seudulla satoi reippaasti vettä eilisillan ja yön aikana. Sateen vuoksi tiet olivat erittäin liukkaat Etelä- ja Keski-Lapissa. Kolme rekkaa jäi jumiin Lautavaaran mäkeen Kemijärventiellä. Liikenne oli poikki tunteja. Kunnossapitourakoitsija YIT:n Rovaniemen yhteisalueurakan työnjohtaja Jani Klemetti kertoo, kuinka haasteellinen vuorokausi tiennhoidosta vastaavilla urakoitsijoillla on ollut. Raimo Torikka haastattelee. (Kuva: Uula Kuvaja / Yle
20.2.20155 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Tienkäyttäjän linja päivystää aina

Kaikista maanteiden liikenteen ongelmista sekä välittömästi toimenpiteitä vaativista kohteista ilmoitetaan Liikenneviraston tienkäyttäjän linjalle p. 0200 2100, joka päivystää 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Puhelimeen vastaava päivystäjä paikantaa ongelmapaikan soittajan kanssa ja välittää sitten tiedon hoitourakoitsijalle sekä Tiehallinnon valvovalle tiemestarille. Urakoitsijalle voidaan joko välittää vain tieto ongelmasta tai sitten antaa toimenpidepyyntö. Toimenpidepyyntöön urakoitsija on velvollinen reagoimaan heti, mutta pelkässä tiedoksiannossa urakoitsijalla on enemmän toimenpideaikaa. Tieto urakoitsijan suunnittelemista toimenpiteistä ja aikatauluista välittyy myös. Toimittaja: Jarmo Siivikko. (Kuva: Ville Nieminen / Destia)
20.2.20153 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ylpeyttä ja mustelmia rullaluistimilla

Roller Derby on tiukka kontaktilaji jossa rullaluistelevat naiset ottavat toisistaan mittaa. Rovaniemen joukkue Roll-on derby on treenannut nyt hiukan päälle vuoden verran. Tuukka Tervonen kävi katsomassa millaista tulosta treeni on tuottanut ja mitä joukkueen tulevaisuuteen kuuluu. (Kuvassa Roll-On Derbyn harrastajia, vasemmalta Minna Patonen ja Maija Suhonen).
20.2.20157 Protokoll, 31 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lappilaiset ovat laiskoja urheilemaan, mutta petoja liikkumaan

Lappilaiset harrastavat vähän liikuntaa, käy ilmi tänään julkistetusta Ylen selvityksestä. Selvityksen mukaan vain joka neljäs ei harrasta lainkaan liikuntaa vapaa-ajallaan. Lappilaisia laiskempia liikkumaan ovat vain Keski- ja Etelä-Pohjanmaan, Satakunnan ja Kanta-Hämeen asukkaat. Lapin liikunnnan liikuntakouluttaja Arto Piuva ei pidä tulosta katastrofina, mutta kehottaa ihmisisä liikkumaan enemmän vaikkapa jo terveytensä vuoksi. Jo puoli tuntia hengästyttävää toimintaa riittää. Itse tekemisen lajilla ei ole väliä. Arto Piuvaa haastattelee Jarmo Siivikko. (Kuvassa vasemmalta Arto Piuva ja toiminnanjohtaja Jarmo Suomäki)
20.2.20156 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hiihtäjä Martti Jylhän tunnelmia Falunin MM-kisoista

Hiihdon MM-kisat alkoivat Ruotsissa Falunissa eilen. Rovaniemellä kuusi vuotta asuneen Martti Jylhän (kuvassa) päämatka on sunnuntaina hiihdettävä parisprintti. Ennen hiihtoa puhutaan majoituksesta. Juha Mäntykenttä tavoitti hyvällä tuulella olevan hiihtäjän Falunista. (Kuva: Anu Karttunen / Yle)
20.2.20154 Protokoll, 52 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapsen homous monelle vanhemmalle edelleen vaikea pala

Homoseksuaalisuudestaan kertominen omalle vanhemmalle ei välttämättä ole helppoa. Rovaniemeläisen Miikka Keräsen ei sitä tosin tarvinnut erikseen vanhemmilleen kertoa, sillä asia tuli ilmi muuten elämässä. Eveliina Kinnusen sen sijaan piti keskustella asiasta vanhempiensa kanssa – ja keskustelu auttoi. Miikka Keräsen ja Eveliina Kinnusen haastattelun lisäksi kuulemme Rovaniemen Setan puheenjohtajan Mari Mäen mietteitä viikonloppuna alkavan Arctic Pride –tapahtuman alla. Haastattelijana Liisa Haapanen. (Kuvassa vasemmalta Mari Mäki, Eveliina Kinnunnen ja Miikka Keränen)
18.2.20154 Protokoll, 28 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ulkomaalaiset rekat aiheuttavat päänvaivaa tienkäyttäjille

Ulkomaalaiset rekat aiheuttavat päänvaivaa niin tienkäyttäjille kuin tienhoitajillekin. Tienkäyttäjät pelkäävät henkensä puolesta ja tienhoitajat pelkäävät suuronnettomuutta. Ulkomaiset rekkakuskit lähetetään pohjoiseen usein ilman rahaa ja kunnollisia varusteita. Ulosajon sattuessa he eivät aina tiedä mitä tulee tehdä ja mihin soittaa. Rahattomina he ovat myös huolissaan avun saamisesta paikalle. Paikalliset epäilevät heidän jopa joskus taktikoivan ja tukkivan tahallaan tien. Siinä tapauksessa tienpitäjä on velvollinen välittömästi poistamaan esteen tieltä. Työmaapäällikkö Tuomo Rauhala Destian Ivalon toimipisteestä pitää tilannetta ikävänä. Jarmo Siivikko haastattelee. (Kuva: Ville Nieminen / Destia)
13.2.20157 Protokoll, 13 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sallassa juhlitaan keilahallin avajaisia

Keilailuharrastuksella on kovasti kysyntää pohjoisessa. Keilahalleja on rakennettu eri puolilla Lappia ja uusia hankkeita suunnitellaan. Sallassa juhlitaan nelirataisen keilahallin avajaisia huomenna. Radat on rakennettu kuntakeskuksessa entiseen teollisuushalliin. Jorma Korhonen kävi tutustumassa Sallan keilahalliin. Häntä siellä opastaa kunnan nuoriso- ja liikuntatoimen johtaja Petteri Salmijärvi. (Kuvassa Olli Kiuru (vas.) ja Petteri Salmijärvi Sallan uudessa keilahallissa)
12.2.20159 Protokoll, 28 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Inarin kunta etsii uutta paikkaa Suomen pisimmälle pulkkamäelle

Inarin kunta etsii Saariselällä uutta paikkaa Suomen pisimmälle pulkkamäelle. Kaavoitus ja lomarakentaminen on jo typistänyt Kaunispään kuuluisan ja suositun pulkkamäen lähes olemattomiin. Vanhasta, yli kilometrin pituisesta rinteestä on jäljellä vain parisataa metriä. Saariselkä Ski:n liiketoimintajohtaja Lea Kontturi haluaa, että jatkossakin Suomen pisin pulkkamäki löytyy Kaunispäältä. Hänen mielestään erikoispitkä pulkkamäki kuuluu Saariselän talveen siinä kuin laskettelurinteet ja hiihtoladutkin. Jorma Korhonen haastattelee Lea Kontturia ja Inarin kunnanjohtajaa Reijo Timperiä. (Kuva: Kare Lehtonen / Yle)
12.2.20156 Protokoll, 31 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kimmo Blom kisaa sekä UMK:ssa että Voice of Finlandissa

Sallasta kotoisin oleva Kimmo Blom (kuvassa) on pitkän linjan muusikko, jolla on takanaan jo yli 20 vuoden keikkakilometrit ja pitkästi kolmattasataa esiintymiskertaa Queen-musikaalin Freddie Mercuryna. Nyt Blom on uusien haasteiden edessä, kun käynnissä ovat mittelöt sekä Uuden Musiikin Kilpailussa että Voice of Finlandissa. Blomia haastattelee Bikka Puoskari. (Kuva: Anton Sucksdorff)
11.2.201511 Protokoll, 59 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lasten hätään reagoidaan Lapissa melko hyvin

Lastensuojelu on taas otsikoissa, kun Helsingin käräjäoikeudessa käsitellään sitä, onko pienen tytön murhaan johtaneissa tapahtumissa ollut vika myös sosiaalityöntekijöissä. Lastensuojelun resurssit ovat olleet keskustelun aiheena myös ennen vuoden vaihdetta sattuneiden lapsisurmien vuoksi. On tullut ilmi, että ainakin etelämpänä lastensuojelun työntekijät vaihtuvat, kun epäpäteviä sosiaalityöntekijiöitä ei voi palkata kuin vuoden määräajaksi. Sekä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus että Lapin aluhallintovirasto tutkivat työntekijöitten pätevyyttä vuonna 2011. Lapin Avin sosiaalihuollon ylitarkastaja Sari Husaa haastattelee Hanna Holopainen.
11.2.20155 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Äkäslompolon vapaapalokunnan taru loppui

Äkäslompolon vapaapalokunta irtisanoi Lapin pelastuslaitoksen kanssa tehdyn palokuntasopimuksen helmikuun alusta lähtien. Eli siitä saakka kylä on ollut ilman omaa palokuntaa. Lähin palokunta löytyy Kolarista, mutta sieltä aikaa kuluu reippaasti enemmän kuin oman vapaapalokunnan päivystäjiltä kuluisi onnettomuuspaikalle. Mitä mieltä Äkäslompolossa ollaan siitä, että Lapin pelastuslaitos ei suostunut korottamaan VPK:n vuosikorvausta 5000 eurosta 9000 euroon joka neuvotteluissa viimeisimpänä pyyntönä oli ennen sopimuksen päättymistä. Pidetäänko oman vapaapalokuntaa Ylläksellä tärkeänä? Jorma Korhosen haastateltavina ovat Ylläksen Matkailuyhdistyksen toimitusjohtaja Nina Forsell sekä paikallinen Veikko Kaulanen ja kylässä lomalla ollut Tuomo Linjama, Jyväskylästä. Lisäksi Lapin pelastuslaitoksen pelastusjohtajaa Martti Soudunsaarta haastattelee Raimo Torikka.
11.2.20156 Protokoll, 30 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sesonkityöntekijältä vaaditaan asennetta

Noora Salonen on yksi lukuisista sesonkityöläisistä, jotka lumi tuo muualta Suomesta turistituntureihin. Los Angelesin miljoonakaupungissa ja kuumalla Karibiallakin asunut vantaalainen Noora viettää nyt ensimmäistä talveaan Lapin lumilla ja hotellin respassa. Vielä viime syksynä tämä kuluva talvi näytti Noora Salosen silmissä isolta kysymysmerkiltä. Bikka Puoskari haastattelee. (Kuva: Jukka Brusila)
11.2.20157 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hildá Länsman, moderni joikaaja

Hildá Länsman (kuvassa) on harrastanut bänditoimintaa pienen ikänsä Utsjoella ja Inarissa. Hän on vieraillut usein myös joikaamassa äitinsä Ulda-yhtyeen konserteissa. Hildá on opiskellut Utsjoen seudun joikuperinnettä ja nyt hän opiskelee luokanopettajaksi kolmatta vuotta saamelaisessa korkeakoulussa Norjan Kautokeinossa. Jarmo Siivikko haastatteli häntä Saamelaisten kansallispäivänä Inarin Sajoksessa.
10.2.20157 Protokoll, 42 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Syksyn Barents Rescue 2015 -pelastusharjoituksia suunnitellaan Levillä

Barentsin alueen yhteisiä pelastusharjoituksia on järjestetty jo vuodesta 2003. Suomi on ollut mukana vuodesta 2005. Harjoitus järjestetään joka toinen vuosi. Pelastusharjoituksen järjestää Lapin pelastuslaitos. Lapin pelastuslaitoksen pelastusjohtajaa Martti Soudunsaarta (kuvassa) haastattelee Raimo Torikka.
10.2.20156 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen joukkoliikenne uudistuu

Rovaniemi suunnittelee joukkoliikenteen ottamista omalle kontolleen. Kaupunki suunnittelee linjat ja reitit, ottaa kokonaisvastuun ja liikennöitsijät hoitavat liikenteen tarjousten perusteella. Tarve isoon uudistukseen lähtee osin uudesta lainsäädännöstä ja osin siitä, että nyt yritetään saada joukkoliikennettä toimivammaksi. Esimerkiksi Rovaniemen keskustan liikennettä pääosin hoitava Ketosen liikenne pitää uudistusta tarpeellisena. Vesa Vaarama haastattelee kaupungin joukkoliikenneinsinööri Hannu Kumpulaa sekä yrittäjä Teemu Ketosta (kuvassa) Ketosen Liikenne Oy:stä.
10.2.20156 Protokoll, 16 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Tutkittua tietoa poronsarvijauheen potenssivaikutuksesta

Uusiseelantilainen tutkimus kertoo sarviuutteen vaikutusten olevan jokseenkin olemattomia. RKTL:n tutkimuspäällikkö, porotutkija Mauri Nieminen Inarin Kaamasesta sanoo uskomuksien sarven myönteisistä vaikutuksista ihmiskeholle olevan liioteltuja. Nieminen ei kuitenkaan myönnä niiden olevan ihan tuulesta temmattuja. Toimittaja: Jarmo Siivikko. (Mauri Nieminen kotialbumin kuvassa ratsastaa porolla Ulko-Mongoliassa)
2.8.20136 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Paras mustikkasato moneen vuoteen

Lapin mustikkasadosta on tulossa paras moneen vuoteen, mutta ei kuitenkaan mikään huippuhyvä. Näin tilannetta arvioi Ranuan torilla mustikkaa ostava Reijo Sääskilahti (kuvassa). Selvää on, että mustikkasato vaihtelee alueittain. Lapissa mustikkasouvi on vasta alussaan. Jorma Korhonen poikkesi Ranuan torilla.
1.8.20134 Protokoll, 54 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kilo kropasta alle tunnissa

Miltähän se tuntuu, kun aallot pärskivät vastaan eikä jalat yllä pohjaan, kun vyö kannattelee pinnalla ja raajat viuhtovat juoksuliikkeitä? Kokemus on tuttua tutumpi rovaniemeläiselle Raili Konatélle (kuvassa), joka vakuuttaa, että vesijuoksu auttaa lähes vaivaan kuin vaivaan. Ensi sunnuntaina Rovaniemen Kirkonjyrhämässä kilpaillaan vesijuoksumaraton, joka on ensimmäinen laatuaan Pohjois-Suomessa. Toimittaja: Hillevi Antikainen.
31.7.20137 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapista kalaa Ranskaan ja Italiaan

Sodankylässä Porttipahdan ja Lokan tekojärvet antavat hyviä kalasaaliita. Tänä kesänäkin altaiden kalastajat ovat lähettäneet jatkojalostukseen ulkomaille ja kotimaahan tuhansien kilojen hauki- ja ahvenkuormia. Yksi Porttipahdan ja Lokan kalastajista on sodankyläläinen Erkki Jokiniemi (kuvassa). Toimittaja Jorma Korhonen nousi Erkin veneeseen ja kalastusmatka suuntautui Lokalle. Siellä venekuntaa odotti 70 katiskaa ja neljä rysää.
31.7.201310 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapista kalaa Ranskaan ja Italiaan

Sodankylässä Porttipahdan ja Lokan tekojärvet antavat hyviä kalasaaliita. Tänä kesänäkin altaiden kalastajat ovat lähettäneet jatkojalostukseen ulkomaille ja kotimaahan tuhansien kilojen hauki- ja ahvenkuormia. Yksi Porttipahdan ja Lokan kalastajista on sodankyläläinen Erkki Jokiniemi (kuvassa). Toimittaja: Jorma Korhonen.
31.7.201310 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pyörällä töihin ja hyppyristä alas

Pyöräilystä on tullut vaivihkaa suomalaisten uusi kansallislaji: sitä harrastaa Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan jossain muodossa yli 800.000 suomalaista. Yksi suosituista alalajeista on maastopyöräily. Millaisesta lajista on kyse, ja kenelle se sopii? Tapio Nykänen lähti pyöräilemään. Kaverina on Rovaniemen Ounasvaaralla sijaitsevan Kona Bike Parkin huoltopäällikkö Riku Salo (kuvassa).
31.7.20136 Protokoll, 48 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kalle Päätalon lapsuuskodissa

Kotoinen Lappimme on täynnä monenlaista tapahtumaa ja näkemistä, mutta voihan sitä poiketa pitemmälläkin. Yksi kiinnostava paikka löytyy eteläisen Lapin naapurista, Taivalkoskelta, Jokijärven kylästä. Siellä Kallioniemessä on kirjailija Kalle Päätalon lapsuuskoti, jossa kesäisin vierailee tuhansittain ihmisiä. Kallioniemi on monien lappilaistenkin suosima käymäpaikka. Jorma Korhonen on poikennut tuohon mielenkiintoiseen maailmaan. Kalle Päätalo kuoli jo kolmetoista vuotta sitten, mutta Jorma ja oppaana toimiva Salme Koskelo (kuvassa) ovat kuulevinaan siellä Kallen askelia.
19.7.201312 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Peltsi: Petokiista ei riitelyllä ratkea

Mikko "Peltsi" Peltola kuvaa uusia jaksoja Yle TV2:n Peltsin Lappi -ohjelmasarjaan. Itä-Lappi näytti Peltsille luonnon armottomat kasvot, kun kuvausryhmä oli todistamassa näkyä, jossa karhu oli vieraillut lammaskatraassa. Lampuri ja poromies Aarne Aatsingin raadellut lampaanruhot olivat Peltsin mielestä pysäyttävä näky. Toimittaja: anni Tolppi. (Kuva: Mikko Peltola / Yle)
19.7.20138 Protokoll, 16 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kesäkanojen suosio on positiivinen ilmiö

Kanojen pitäminen alkaa olla suosittua myös Lapissa. Kanojen hoitamisesta pitää tehdä rekisteri-ilmoitus kunnan maaseutuviranoamiselle ja ilmoitusten määrä on kasvussa. Jotkut ottavat kesäkanoja, jotka voi vuokrata tai laittaa syksyllä pataan - jos pystyy. Joskus kananpito vie mennessään ja tipujen määrä kasvaa. Näin kävi Marraskoskella Ollilan perheessä. Anni Tolppi kävi paikan päällä.
19.7.20137 Protokoll, 47 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin torielämä kaipaa virkistämistä

Lapin torikauppatoiminta kaipaisi virkistämistä. Torielämää ei ole, koska ei ole sitä ylläpitävää tapakulttuuria, sanoo kemijärveläinen torigrillin yrittäjä Matti Lehtonen (kuvassa). Hän on katsellut Kuumaniemen torielämää Kemijärvellä jo 24 vuotta ja hiljaiselta näyttää. Kemijärvellä kauppatori on lähinnä autojen seisontapaikkana. Toimittaja: Jorma Korhonen.
18.7.20135 Protokoll, 7 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Maastoautovaelluksen suosio pysynyt

Luonnossa vaelteleminen on mukavaa puuhaa, jalan tai polkupyörällä! Mutta entäs maastoautolla? Kyllä sekin on mukavaa - tai ainakin siltä kuulostaa. Toimittaja Jorma Korhonen pääsi maasturin kyytiin ja miestä vietiin metsikköön niin, että rampa kalkatti. Kemijärvellä Raajärven Wanhassa Kaivoskylässä on alkanut viikon kestävä Lapland Trophy, jo perinteinen maastoautovaellus. Norjaa myöten on porukkaa paikalla. Ei muuta kuin V8 jyrisemään ja reitille. Rattia pyörittää kokenut off-road -kuljettaja Paavo Leinonen Oulusta (kuvassa).
16.7.201310 Protokoll, 1 Sekunde
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Venäläistutkija vertaa neuvostopartisaaneja suomalaisiin kaukopartiomiehiin

Venäjällä virallinen sotatutkimus nojautuu yhä siihen, että neuvostopartisaanien iskut Suomeen olivat puhtaasti sotilaallisia operaatioita. Tutkijoiden mukaan partisaaniosastoilla ei ollut jatkosodan aikana erillistä suunnitelmaa eikä määräystä hyökätä suomalaisen siviiliväestön kimppuun. Petroskoin yliopiston tutkijatohtori ja dekaani Sergey Verigin vertaa neuvostopartisaaneja suomalaisiin kaukopartiomiehiin. Verigin valotti venäläisnäkemystä Sallan Hautajärvellä pidetyssä partisaanien uhrien muistojuhlassa 15. heinäkuuta. Verigin tähdensi, että sota on sotaa ja sen seuraukset ovat aina traagiset. Toimittaja: Jorma Korhonen.
15.7.20138 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Napapiirille moottorikelkkamuseo (S)

Rovaniemi on saamassa moottorikelkkamuseon. Hanke on jo niin pitkällä, että Lapin Moottorikelkkamuseo avaa ovensa Rovaniemen Napapiirillä jo marraskuussa. Rovaniemen kaupunki ja moottorikelkkatehdas BRP Finland Oy ovat valmistelleet hanketta kaikessa hiljaisuudessa. Rovaniemen kehitysyhtiön toimitusjohtaja Juha Seppälää haastattelee Jorma Korhonen.
11.7.20135 Protokoll, 8 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Petteri Orpo: Valtion osakkeista rahat Jäämeren rataan (S)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo ajatuksiaan Suomen talouden kehittämisestä ja tulevaisuuden investoinneista Ilkka Ulkuniemen haastattelussa.
11.7.20135 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Aallon kirjastossa sallitaan eväsleivät (S)

Rovaniemen pääkirjastossa on avattu uusi nuorten osasto. Osaston suunnittelussa on alusta asti kuultu niin sanottua nuorten raatia, joka kertoi mitä he haluaisivat kirjastossa tehdä ja minkälaiselta siellä pitäisi näyttää. Marjukka Talvitie kävi tutustumassa nuorten osastoon sitä suunnittelemassa olleen kirjastonkäyttäjän Piia Määtän kanssa.
9.7.20134 Protokoll, 45 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Alla keinuva Itämeri, kohteena koti (S)

Rovaniemeläinen Ilkka Vaara on erikoistunut pitkiin melontarupeamiin. Aiempina kesinä mies on muun muassa melonut Kittilästä vuorokaudessa Rovaniemelle. Tänä kesänä Vaara toteutti pitkäaikaisen unelmansa ja meloi 50-vuotisjuhlansa kunniaksi Venäjän rajalta Virolahdelta rannikkoa pitkin Tornioon. Tapio Nykänen tapasi Vaaran Rovaniemellä onnistuneen meriretken jälkeen.
9.7.201310 Protokoll, 20 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: X-border rikkoo rajoja kolmessa maassa (S)

Nykytaidenäyttely X-border on esillä Rovaniemellä, Ruotsin Luulajassa ja Venäjällä Severomorskissa. Rovaniemellä kahden gallerianäyttelyn lisäksi esillä on neljä julkista teosta kaupungin ympäristössä. Matias Kaipio lähti teoskierrokselle X-borderin kuraattorin Esa Meltauksen kanssa.
8.7.201311 Protokoll, 11 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kotkanpoika rentona rengastajan käsissä

Maakotka on vaarantunut laji Suomessa, mutta ei enää uhanalainen. Joka vuosi rengastajat löytävät 2-3 uutta reviiriä muualta kuin Pohjois-Suomesta, missä suurin osa maakotkista pesii. Värriöjokivarressa Savukosken erämaassa on vanha reviiri, jossa pesä putosi viime vuonna puusta alas. Onko pesintä onnistunut tänä vuonna ja onko oksarytö puussa vai massa? Sirkku Savusalo pääsi rengastaja Jarmo Ahtisen matkaan jännittävälle retkelle.
5.7.20139 Protokoll, 20 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hipit kokoontuvat Ranualla

Eräänlainen hippileiri, Suomen Rainbow gathering kokoontuu parhaillaan Ranualla. Leiriä on rakennettu pikku hiljaa viimeisen viikon aikana ja väki on asettunut Yli-Soppananjärven rantaan leirintäalueelle, noin 70 kilometrin päähän Ranualta Posiolle päin. Tiistaina paikalla oli vain kuusi henkilöä, mutta juhannusviikonlopulle odotetaan jo kymmeniä, jopa yli sata osallistujaa. Toimittaja: Hanna Holopainen.
19.6.20136 Protokoll, 14 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Puoluesihteerin taival alkoi myrskyisästi

Vasemmistoliiton vasta valittu puoluesihteeri Marko Varajärvi (kuvassa) piti tänään Rovaniemellä läksiäiset Lapin Liiton aikaisille yhteistyökumppaneilleen. Matka kohti Helsinkiä alkaa myrskyisissä merkeissä. Jyrki Yrttiahon erottamishanke on pitänyt tuoreen puoluesihteerin kiireisenä. Eikä tämä päivä tuonut helpotusta. Yrttiahon eduskuntaryhmäkumppani, lappilainen kansanedustaja Markus Mustajärvi kertoi tänään, että vasemmistolaiset ay-johtajat ovat päättäneet, että Jyrki Yrttiahoa ja Mustajärveä ei hyväksytä enää seuraavissa eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton ehdokaslistalle. Kuuntele Marko Varajärven ja Markus Mustajärven haastattelut. Toimittajina Anni Tolppi ja Tapio Räihä.
18.6.201313 Protokoll, 9 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Nappulaliigat täyttävät kentät Rovaniemellä

Lapsille suunnattujen jalkapallon nappulaliigojen suosio jatkuu Rovaniemellä. Liikunnan riemua ja jalkapallon alkeita opettelee tänä kesänä yhteensä 770 lasta. Toukokuusta syyskuuhun kestävä liiga maksaa osalistujalle noin 130 euroa. Nappulaliigojen päälliköt selittävät suosiota kesäperinteellä ja toiminnan korkealla laadulla. Seuraavassa nappulaliigasta kertovat vanhemmat Tiina Miettinen, Jani Johansén, viisivuotias Jaakko, sekä RoPSin futisliikkarin valmentaja Veli-Matti Oinas. Matias Kaipio vieraili Ounasvaaralla.
18.6.20135 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kemijoen rapukanta tuhon edessä

Kemijoki oli vielä muutama vuosi sitten tuottava rapujoki, mutta sitten iski rapurutto. Tuo ravuille tuhoisa mutta ihmisille vaaraton leväsienisairaus on tyhjentänyt joen ravuista jo Vanttauksen altaalle asti. Patoaltaassa on vielä hyvä rapukanta, mutta melkoisella varmuudella sekin tulee tuhoutumaan pian. Vasta sen jälkeen voidaan yrittää rapukannan elvyttämistä. Siinä menee, jos se edes onnistuu, todennäköisesti parikymmentä vuotta. Toimittaja: Vesa Vaarama.
18.6.20135 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Elokuvatrilogia: Palsa, Mukka ja Reidar

Ohjaaja Pekka Lehto suunnittelee jatkoa perjantaina ennakkoensi-iltansa saaneelle Palsa-elokuvalle. Seuraavissa osissa aiheina ovat lappilaistaiteilijat Timo K. Mukka ja Reidar Särestöniemi. Mahdollisesti vuonna 2015 valmistuva, Mukan Kyyhky ja unikko-romaaniin pohjautuva elokuva on intohimon ja rakkauden sävyttämä balladielokuva. (Kuvassa vasemmalta Timo K. Mukka, Kalervo Palsa ja Reidar Särestöniemi. Kuva: Lapin yliopistokustannus ja Yle)
17.6.20139 Protokoll, 46 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Massiivinen terässilta Norjasta Suomeen

Miltä tuntuisi ajella Norjan puolelle Nuorgamin kohdalta, tai päinvästoin, Venekentästä Suomeen. Hyvälta kai, eihän Utsjoen kunta ja Tanan kunta Norjassa muuten haikailisi Tanan vanhan sillan siirtämistä Tanasta Suomen puolelle Nuorgamiin. Idean isä oli Tanan kunnanvaltuuston jäsen Hartvig Hansen, joka esitti Tanan uuden sillan rakentamista käsitelleessä valtuuston kokouksessa, Tanan vanhan sillan uusiokäyttöä, jossain muussa paikassa, esimerkisi Nuorgamissa. Miten esitykseen suhtauduttiin Utsjoen kunnassa. Ainakin valtuuston puheenjohtaja Aulis Nordberg innostui asiasta. Toimittaja: Jarmo Siivikko. (Kuva: Anna Louise Steinke)
17.6.20134 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Palsa-elokuva vihdoin ensi-illassa

Pekka Lehdon (kuvassa) pitkään odotettu Palsa-elokuva saa tänään ensi-iltansa Sodankylän elokuvajuhlilla. 'Kalervo Palsa ja kuriton käsi' -elokuvan oli määrä valmistua jo vuonna 2004 Kiasman Palsa-näyttelyyn, mutta rahoitusongelmat ja sopimusriidat pitkittivät tuotantoa. Persoonallisista elokuvistaan tunnettu ohjaaja Pekka Lehto sanoo, ettei Kalervo Palsa ja kuriton käsi ole perinteinen taiteilijakuva. Lehdon mielestä kuluneet vuodet ovat tehneet hyvää ja elokuva osuu nyt paremmin maaliinsa. Esimerkiksi elokuvan fantasiamaailma saatiin rahoitusongelmien ratkettua luotua juuri sellaiseksi kuin se alunperin oli suunniteltu. Lehdolta onkin totuttu näkemään visuaalisesti kunnianhimoisia elokuvia. Ohjaajan tapasi Sodankylässä perjantaina Maija-Liisa Juntti.
14.6.20136 Protokoll, 18 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Erikoinen taideteos hämmästyttää Sodankylässä

Tänä vuonna Sodankylän elokuvajuhlien festivaalivieraita ihmetyttää Cleaning women-orkesterin Risto Puurusen ja Juho Pöystin monumentaalinen teos 'Kinobox Obscura'. Installaatio on rakennettu viimeisten Suomeen tuotujen filmikelojen kantolaukuista. Pöystin mukaan teos onkin kunnianosoitus vanhalle elokuvalle ja analogiselle ajalle, jolloin valo oli vielä valoa. Toimittaja: Maija-Liisa Juntti.
14.6.20137 Protokoll, 23 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Miten eläimet Ranuan eläinpuistoon hankitaan?

Ranuan eläinpuistossa vietetään 15. kesäkuuta 30-vuotisjuhlia ja muualta tulevien tähtiesiintyjien rinnalla yleisöä kerää varmaan myös nuorukaiseksi varttunut jääkarhunuorukainen Ranzo. Ranzo syntyi Ranuan eläinpuistoon, mutta millä perusteilla eläimet sinne hankitaan? Tällä hetkellä siellä on viitisenkymmentä eläinlajia eikä ne suinkaan ole kaikki sattumanvaraisia. Eläinpuiston intendentti Mari Heikkilä ja toimittaja Hillevi Antikainen jatkavat nyt sillalta, jonka molemmin puolin on menossa ankarat kaivuutyöt. (Kuvassa villisika. Kuvaaja: Mari Heikkilä / Ranua Zoo)
14.6.20134 Protokoll, 59 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kemijärveläiset kokoontuvat Helsingissä

Ilmaisu junantuoma elää nyt aivan uutta elämää. Pääkaupunkiseudulle muuttaneet kemijärveläiset kutsuvat itseään junantuomiksi. Ja niinhän se on, Helsingin näkövinkkelistä. Nämä etelän kemijärveläiset tempaisivat kuusi vuotta sitten ja järjestivät junantuomat –tapahtuman, joka veti pitkälle toistasataa ihmistä. Tänä vuonna on tulossa jo kolmas tapahtuma, jossa he tapaavat toisiaan ja viettävät iltaa oikein kunnon lössillä. Vesa Vaarama sai langan päähän tapahtuman järjestelytoimikunnan vetäjän Juhani Kaisanlahden, joka on Kemijärven lähtöjä hänkin – tietenkin.
13.6.20135 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Maakotka ei sieppaa pieniä lapsia

Metsähallituksen Lapin Luontopalveluiden ylitarkastaja Tuomo Ollila on ollut kiinnostunut maakotkista koko elämänsä. Pitääkö vanha lappilainen leganda paikkansa että Maakotka sieppaa pieniä lapsia ruuaksi? Juha Mäntykenttä tapasi ylitarkastaja Ollilan. (Kuva: Sakari Puttonen)
12.6.20136 Protokoll, 14 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hillanraakileita ennätyksellisen aikaisin

Hillan poikkeuksellisen aikainen kukinta on tuottanut ensimmäiset hillanraakileet Kittilässä. Mikko Holopainen kuvasi raakileet sunnuntaina 9.6. eikä hän muista koskaan aikaisemmin nähneensä hillanraakileita Kittilässä näin varhain kesällä. Toimittaja: Hillevi Antikainen. (Kuva: Mikko Holopainen)
12.6.20136 Protokoll, 7 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Timo Kulmakko vaihteeksi sirkuksen seremoniamestarina

Rovaniemeltä lähtöjään oleva taikurimestari Timo Kulmakko (kuvassa) on kiertänyt ja esiintynyt monissa universumin viihdepaikoissa, mutta todelliseksi kiertolaiseksi hän heittäytyi täksi kesäksi. Timo hyppäsi Sirkus Finlandian rattaille ja huristelee sen mukana ympäri Suomea; ei taikurina, vaan sirkuksen seremoniamestarina. Juontajana Timo Kulmakko huolehtii siitä, että ohjelma etenee sekunnin tarkkuudella. Toimittaja: Jorma Korhonen.
12.6.20136 Protokoll, 47 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Luksustelttailu on uutta Lapissa

Matkailuyrittäjä Paavo Holopainen haluaa tarjota luksustelttamajoitusta matkailijoille Sodankylän Kieringissä sopuhintaan. Kieringin lomakylän yhteyteen on rakennettu kymmenen teltan koko kesän pytyssä oleva telttakylä, jossa telttailun iloista voi nauttia ilman häiriötekijöitä. Teltoissa on oikeat vaneriset lattiat, sängyt sekä pöytäryhmät. Mukaan tulee talon puolesta myös makuupussit ja tyynyt. Hyttyset pysyvät loitolla, sillä teltoissa on hyttysverkot ikkunoissa ja kaupasta saa Ohovia. Iiro Tyväinen, Paavo Holopainen ja Paavo Ranta pohtivat telttailun nykytilaa Kieringissä Jarmo Siivikon kanssa.
12.6.20135 Protokoll, 24 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Luonto veti Riston Kemijärvelle

Kemijärvellä jatketaan kaupungin vuokra-asuntojen yksityistämistä, eli myymistä vakituisiksi ja kakkosasunnoiksi. Tähän saakka kauppa on käynyt hyvin. Kemijärven vuokrataloyhtiön suunnitelmissa on myös purkaa vielä kaksi asuinkerrostaloa. Kaksi on jo purettu. Tämän ja ensi vuoden aikana Kemijärven kaupunki pyrkii irti noin sadasta vuokra-asunnosta. Risto Tanjunen (kuvassa) muutti kolmisen vuotta sitten Utajärveltä Kemijärvelle. Hän osti kodikseen kaupungin saneeraaman huoneiston entisestä vuokratalosta Kallaanvaarasta ja on ratkaisuunsa tyytyväinen. Toimittaja: Jorma Korhonen.
6.6.20137 Protokoll, 7 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Räisälän VPK turvaa Suomua

Vapaapalokunnilla on suuri merkitys Lapin pelastustoiminnassa. Kyliin sijoitutut yksiköt huolehtivat omista lähialueistaan, mutta operoivat toki kauempanakin. VPK:n tehtävänä on olla ensimmäisenä paikalla, kun lähellä jotakin tapahtuu. Kemijärvellä Räisälän VPK vastaa lähinnä Räisälän ja Joutsijärven kylien pelastustoiminnasta. Tarkkailussa on muun muassa lähellä oleva Suomun matkailukeskus. Räisälän VPK:n toimintakyky parani, kun palokunta sai käyttöönsä uuden sammutusauton, mutta kuitenkin jo 20 vuotta käytössä olleen. Vanhempi sammutusmies Ari Luusua (kuvassa) on tyytyväinen VPK:nsa iskukykyyn. Häntä vain huolestuttaa palokuntalaisten ikääntyminen. Jorma Korhonen saa pikaisen kalustokoulutuksen, kun Ari Luusua esittelee uutta paloautoa.
4.6.20139 Protokoll, 32 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Ryynäsenniemi on rovaniemeläisten mökkipaikkaa

Tervolan Ryynäsenniemestä on neljän vuosikymmenen aikana tullut rovaniemeläisten mökkipaikka - tosin siellä asutaan asuntovaunuissa tai -autoissa. Mikä vaunuilussa viehättää? Erkki ja Raili Partanen (kuvassa) kertovat Sirkku Savusalolle.
30.5.20137 Protokoll, 35 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Poliisin huutokaupassa

Jokavuotinen poliisin huutokauppa keräsi taas runsaan joukon rahamiehiä ja uteliaita poliisitalon takapihalle Rovaniemellä. Suurimman mielenkiinnon herättivät jälleen kerran polkupyörät, joita tällä kertaa oli kaupan 88, joukossa osa aivan uudenveroisia. Säännöt ovat selvät, huutoihin vastataan ja käteisellä maksetaan. Jarmo Siivikko on pyörää huutamassa.
15.5.20136 Protokoll, 51 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kemijärven täyttämisessä ei varauduta suurtulvaan

Kemijoki Oy syynää näinä päivinä tarkoin Lapin vesialtaiden varastotilannetta. Se on tärkeää, jotta yhtiö voi varautua tulvavesien vastaanottoon. Valvomonpäällikkö Erkki Nuortiosta näyttää kuitenkin siltä, että esimerkiksi veden varastoinnissa Kemijärveen ei tarvitse varautua suurtulvaan. Hän sanoo, että Kemijärven vedenpinta on nyt pohjalukemissa ja järven täyttäminen alkaa ihan normaalissa järjestyksessä. Ravintoloitsija ja laivuri Lasse Ketonen (kuvassa) on lähes koko elämänsä katsellut Kemijärven vesille ja lumiaavoille. Lasse on nähnyt monenlaiset keväät ja jäidenlähdöt ja näkee taas. Toimittaja: Jorma Korhonen.
24.4.20137 Protokoll, 58 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Rovaniemen hotellilaajennukset odotuskannalla

Rovaniemen hotelleilla olisi laajennushaluja, mutta ne eivät pääse viemään hankkeita vielä eteenpäin. Esimerkiksi City-hotellin ja hotelli Santa Clausin (kuvassa) laajennukset pääsevät vauhtiin vasta, kun uusi asemakaava on hyväksytty. Hotelli Pohjanhovin laajennus taas odottaa parempia aikoja. Rovaniemelle kaivataan kuitenkin lisää majoitustilaa erityisesti talvikaudelle. Toimittaja Jyri Tynkkynen kysyy toimitusjohtaja Maarit Aholta, mitä kuuluu hotelli Santa Clausin laajennussuunnitelmille.
17.4.20134 Protokoll, 35 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Outi Heiskanen heitti ylioppilaslakkinsa Kilpisjärveen

Taiteilija Outi Heiskasen (kuvassa) kuusi työtä on esillä osana Valos ja vedos -näyttelyä Rovaniemen taidemuseossa. Heiskanen kävi Rovaniemellä taidemuseon ystävien järjestämässä keskustelutilaisuudessa maanantaina kertomassa taiteestaan. Mitä kuuluu suomalaisten rakastamalle taidegraafikolle? Sirkku Savusalo tapasi Outi Heiskasen Rovaniemen taidemuseossa.
17.4.20138 Protokoll, 3 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Maarianhamina voitti Rovaniemen Palloseuran

Maarianhaminan IFK voitti kauden avausottelussa Rovaniemen Palloseuran Napapiirillä sunnuntai-iltana maalein 3-1. Ottelun hahmo oli Turkista Suomeen palannut Petteri Forsell (kuvassa). Mies syötti kaksi ja teki yhden maalin. RoPSin maalin teki Aleksandr Kokko. Ottelua oli seuraamassa 1114 katsojaa. Toimittaja: Juha Mäntykenttä.
15.4.20136 Protokoll, 43 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Munkin voimalla ladulle ja mäkeen

Saariselällä Kaunispään huipulla oleva ravintola on kuuluisa suurista reikämunkeistaan. Munkkeja tullaan sinne kaukaakin mutustelemaan - ja ihan vartavasten. Vuosikymmenten aikana Kaunispään sokerinen reikämunkki on saanut jopa legendaarisen maineen. Munkin sanotaan antavan voimaa ja kestävyyttä hiihtoladulle ja rohkeutta mäkeen. Jorma Korhonen on poikennut reikämunkkien maailmaan Kaunispäälle. Ravintoloitsija Jorma Lehtinen (kuvassa) johdattaa munkkipannujen äärelle.
2.4.201310 Protokoll, 57 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Täällä Murmansk - Riina Guseva

Ortodokseilla alkaa paastonaika. Avantouinnin MM-kisat käydään v. 2016 Murmanskissa. Riina Gusevalle soittaa Jarmo Siivikko.
18.3.20137 Protokoll, 50 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Revontuliturismi kukoistaa Lapissa

Lappi on maailman parasta aluetta katsella revontulia, on hyvät liikenneyhteydet, hyvät hotellit, on siistä ja turvallista. Ja sana on kiirinyt maailmalle, Tämä talvi on ollut oikein todellinen revontulituristien talvi Lapissa. Se on näkynyt Kittilässäkin, kertoo Levin matkailu osakeyhtiön toimitusjohtaja Jussi Töyrylä. Vesa Vaarama haastattelee. (Kuva: Antti Pietikäinen)
18.3.20134 Protokoll, 55 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Täällä eduskunta - Markus Mustajärvi

Suomi on hyvä maa. Näin kehuvat ulkomaisten kaivosyritysten johtajat. Muun muassa tästä aiheesta puhuu pakinassaan Lapin kansanedustaja Markus Mustajärvi (kuvassa).
15.3.20134 Protokoll, 7 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin tarinoita - Koti-ikävä 1/2

Viime viikon Lapin tarinoissa torniolainen kirjailija Mirjam Kälkäjä (kuvassa) pohdiskeli petsamolaisuuden mysteeriä. Vanhassa Petsamossa asui ennen viime sotia noin 5000 asukasta ja Varejoella heitä oli enää hiukan yli 200 henkeä. Siitä huolimatta petsamolaiset ovat pärjänneet erinomaisesti monissa yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa peleissä. Ajatellaan vain Paasilinnan veljeksiä. Mirjamin mukaan petsamolaisuuteen liittyy toinenkin kummallisuus. Hänellä itsellään on hyvin vähän henkilökohtaisia muistikuvia lapsuutensa Petsamosta mutta silti hän on kirjoittanut keskeisen tuotantonsa sieltä. Petsamolaisten ja myös entisten sallalaisten kotipaikkaidentiteetti on vahvempi kuin muiden lappilaisten, joilla koti vielä on olemassa. Toimittaja: Tapani Niemi.
14.3.20136 Protokoll, 18 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lomamestari auttaa matkailijoita

Lapin tunturikeskuksissa ohjelmapalvelut lisääntyvät ja tulevat myös entistä vaativammiksi. Matkailijan ei ole helppo omaksua kaikkia asioita, ei aina edes yksinkertaisempia. Tietysti häntä auttamassa on erilaisia neuvojia ja opastajia ja nyt myös lomamestareita. Lapland Hotels -ketju on pestannut palvelukseensa neljä lomamestaria: Kittilään Leville, Muonioon Ylläkselle, Sodankylään Luostolle ja Rovaniemelle. Ketjussa puhutaan matkailijan tehostetusta huolenpidosta. Alun kokemukset lomamestareista ovat hyvät. Kittiläläinen Timo Nikkinen (kuvassa) on lomamestari. Jorma Korhonen tapasi Timon hotelli Sirkantähdessä Levillä.
7.3.20138 Protokoll, 25 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kirjakammi - Anu Koivunen: Maailman paras maa

Mitä merkitsee 'suomalainen kulttuuri' globalisaation ja monikulttuurisuuden näkökulmasta? Mistä ja miten me puhumme tänään, kun puhumme suomalaisuudesta? Anu Koivusen toimittama artikkelikokoelma pureutuu näihin kysymyksiin tarkastelemalla Suomea sisältä ja ulkoa, kulttuurin, yhteiskunnan ja talouden näkökulmista, niin historian kuin nykypäivänkin kautta. Kirja löytyy myös Juha Pikkaraisen Kirjakammin hyllystä. (Kuva: Suomen Kirjallisuuden Seura)
5.3.20136 Protokoll, 28 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kierinki lähti nousuun

Kylät ovat inhimillisen elämän keskuksia. Ne ovat ihmisen kokoisia ja me kaikki tulemme jostakin kylästä, vaikka keskeltä kaupunkiakin. Paavo Holopaisen mielestä ihmiselle tekee hyvää tietää olevansa jostakin kotoisin. Se merkitsee juurevuutta. Siksi Paavo päätti elvyttää Kieringin. Rovaniemeläisellä yrittäjällä Paavo Holopaisella oli muutama vuosi sitten unelma Kieringin kylän kehittämiseksi. Tavoitteena oli kääntää pienen ja kuihtuvan lappilaiskylän tulevaisuusennuteet nurin niskoin, kasvu-uralle. Kovan työn ansiosta tulosta tulikin, Kierinki lähti nousuun. Toimittaja: Jarmo Siivikko.
21.2.20138 Protokoll, 15 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Vaarallista rekkarallia länsirajalla

Länsirajan kansainvälinen rekkaliikenne on kasvanut rajusti parissa vuodessa. Tullin tuoreiden laskujen mukaan Kilpisjärven rajanylityspaikalla rekkojen määrä on lisääntynyt lähes 30 prosentilla ja Kivilompolossa lähes yhtä paljon. Kilpisjärvellä rajan ylittää 2000 rekkaa kuukaudessa eli yli 60 autoa päivässä. Rekoissa viedään Suomen kautta Pohjois-Norjaan kaikkea tavaraa polttopuista ja rakennustarvikkeista elintarvikkeisiin Suomesta, EU:sta, Venäjältä ja Etelä-Norjasta. Norjalaiset rekat ajavat päivittäistavaroita Etelä-Norjasta Tromssaan ja Ruijaan koska Ruotsin ja Suomen maanteitä matka on lyhyempi ja nopeampi kuin Norjan rantateitä pitkiä vuonoja kiertäen. Tullirajaviskaali Timo Kannasvuon mukaan tulli joutuu sakottamaan ja huomauttelemaan autoja EU-kuljetuslupien puutteista, vaarallisista aineista ja kuorman huonosta sidonnasta. Tapani Leisti jatkaa Muoniosta.
19.2.20136 Protokoll, 21 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kirjakammi - Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina

Juha Pikkarainen Kirjakammissa tutustutaan tänään toimittaja Hanna Jensenin äskettäin ilmestyneeseen kirjaan '940 päivää isäni muistina'. Kirjassaan Hanna Jensen nostaa esille monia tärkeitä kysymyksiä, jotka pitäisi ottaa esille jo hyvissä ajoin ihmisen ollessa täysissä voimissa. Valitettavasti me ihmiset emme halua edes puhua tulevasta kuolemasta tai vakavasta sairastumisesta vaan pidämme niitä tabuina. (Kuva: Teos)
19.2.20136 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Mikrobiologiassa ryijyn synty

Tiedekeskus Pilkkeessä avataan tänään näyttely, jossa on esillä biologian lehtori Yrjö Makkosen piirrosten pohjalta tehtyjä ryijyjä. Hän piirsi nuorena biologian opiskelijana mikroskoopin avaamista solutason näkymistä työvihkoonsa kuvia. Nyt, liki 60 vuotta myöhemmin hienot kuvat ovat yleisön nähtävillä Pilkkeen aulassa ryijyjen kuvioina. Sieltä voi bongata vaikkapa viherhiukkasta esittävän ryijyn tai kasvisoluryijyn. Taiteilija Yrjö Makkosta kävi Pilkkeessä tapaamassa Vesa Vaarama. (Kuvassa bioryijyjen isä Yrjö Makkonen tutkii poikansa Jyri Makkosen kanssa kuvaa 'Ameeba'-ryijystä)
18.2.20136 Protokoll, 49 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kuoleva kieli pelastui

Inarinsaamen kieli säilyi, kun ymmärrettiin kuinka kieltä voidaan siirtää ihmiseltä ihmiselle arjen keskellä, eikä niinkään luokkahuoneissa. Tänään julkistetaan kirja, jossa kerrotaan ainutlaatuisesta menetelmästä elvyttää ja säilyttää arvokas alkuperäiskieli. 'How to Recreate a Lost Generation - Alkuperäiskielien elvyttäminen' -kirja julkistetaan tänään Inarissa. Teoksessa nostetaan kunniaan niin sanotut kielimestarit eli kielen lapsena vanhemmiltaan oppineet saamelaiset. Oli tärkeää siirtää kieli tämän päivän aikuiselle, työikäiselle väestölle, joka oli menettänyt vanhempiensa kielen. Tutkija Suvi Kivelä (kuvassa) on yksi kirjan kolmesta kirjoittajasta ja hän kertoo kuinka  kadotettu sukupolvi saatiin takaisin. (Kuva: Ulla Isotalo)
7.2.201312 Protokoll, 44 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Erämaan halki juosten tai pyörällä ääriolosuhteissa

Rovaniemi 150 winter race järjestetään toisen kerran helmikuun puolivälissä. Hankkeen pani alulle Espanjasta Suomeen kotiutunut Alex Simón i Casanovas. Hän on rovaniemeläinen arktisiin ääriolosuhteisiin erikoistunut opas, jolla on kokemusta vastaavanlaisista kilpailuista eri puolilla maailmaa. Kisa on ainutlaatuinen Euroopassa ja herättänyt jo lisää kiinnostusta viime vuoden aloituksen jälkeen. Rovaniemen retkeilijät ovat lähteneet mukaan talkoilemaan vaativan kisan järjestelyitä. Sirkku Savusalo jatkaa Kemijoen rannalta. (Kuvassa Kilpailun järjestäjä Àlex Simón i Casanovas viime vuoden kisassa toiseksi sijoittuneen skotlantilaisen John Rossin kanssa maalissa. Kuvaaja: Pekka Koski)
4.2.201310 Protokoll
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sattuipa Lapissa - Jäämerentie 1/3

Talvisodan jälkeen, välirauhan aikana, huhtikuusta 1940 kesäkuuhun 1941, oli Suomen kauppatiet lännen suuntaan poikki ja elintarvikehuolto sekä tavarantoimitukset olivat motissa. Ainoa henkireikä läntisiin kauppakumppaneihin oli Jäämerentie Rovaniemen ja Petsamon Liinahamarin sataman välillä. Kolmeosaisessa juttusarjassa toimittaja Olli-Pekka Ihamäki haastatteli vuosina 1985 ja 1987 kuorma-automiehiä, jotka kertoivat millaiset olosuhteet Jäämerentiellä tuolloin olivat. (Kuvassa Suomen armeijan kuorma-auto v. 1943. Kuvaaja: Eino Nurmi)
1.2.201311 Protokoll, 17 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapin matkailun kakusta kilpailevat useat safariyritykset

Lapin matkailun kasvu on näkyvimmillään suurten yritysten, kuten Lapin Safareitten ja emoyhtiö Lapland Hotelsin kasvavissa asiakasvirroissa ja investoinneissa. Suurten katveessa toimii kuitenkin lukuisa joukko pienempiä yrityksiä, jotka hamuavat omaa osaansa matkailun kakusta. Osa pienyrityksistä kilpailee tietoisesti suurten kanssa samoista asiakkaista eli merkittävistä kansainvälisistä matkanjärjestäjistä. Toiset pienyritykset puolestaan tarjoavat räätälöidympiä ja asiakkaalle haastavampia tuotteita, kuten syvän lumen kelkkasafareita. Esimerkiksi rovaniemeläiset Arctic Lifestyle ja Unique Lapland ovat investoineet rahaa kalliiseen erikoiskalustoon, kun suuret safarifirmat samalla ostavat edullisempia, nelitahtisia peruskelkkoja. Tapio Nykänen haastattelee Unique Laplandin Sami Päivikettä ja Arctic Lifestylen J-P. Mikkolaa, jonka mukaan pitkällä safarilla myös kaluston on oltava hyvä.
1.2.20136 Protokoll, 15 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Täällä Bryssel - Hannu Takkula

Tuleeko EU:sta eroon haluavissa maissa uusi kansanäänestys, niinkuin Iso-Britannian pääministeri ehdotti puheessaan? Muun muassa tätä pohtii pakinassaan Suomen europarlamentaarikko Hannu Takkula (kuvassa).
31.1.20136 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Täällä Pohjois-Norja - Riitta Leinonen

Viime viikolla oli lumivyöryn takia muutama kylä eristettyinä muusta maailmasta, palolaitoksen laiva joutui viemään lääkkeitä, tiet olivat suljettuna, eivätkä lentokoneet ja autolautat kulkeneet, ambulanssikin joutui kiertämään Enontekiön kautta. Tromssan bussikaaos vaan jatkuu, nyt riidellään siitä, kuka skandaalibussit tilasi. Viime viikon Arctic Frontiers -konferenssin tuhat osallistujaa käyttivät muutaman päivän aikana n. 1300€/hlö omiin ostoksiin. Norjan postilaitos käyttää neljä päivää ja tuhat km kahden naapurikunnan postin kuljetukseen, joiden välimatka on vain 55 km. Riitta Leinoselle (kuvassa) soittaa Anni Tolppi.
29.1.20138 Protokoll, 38 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Paukkupakkanen on pohjoisen kuvaajan intohimo

Rovaniemeläinen valokuvaaja Marko Junttila kuvaa kotikaupunkiaan, sen luontoa ja ihmisiä lähes päivittäin. Kuviaan hän jakaa auliisti sosiaalisessa mediassa ja ne ovatkin levinneet ympäri maailmaa. Eikö mies pelkää, että joku katala ottaa kuvat omiin nimiinsä? Tähän hänellä on ratkaisu. Voisi kuvitella, että valokuvaajalle kylmä olisi vitsaus, kun näpit jäätyvät ja kalustokin jähmettyy. Mutta ei. Tämä mies rakastaa paukkupakkasta. Sirkku Savusalo lähti kuvausretkelle Marko Junttilan kanssa. (Kuva: Kemijoen Ounaskosken usvaa auringon hehkussa. Kuvaaja: Marko Junttila )
28.1.20139 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Kirjakammi - Kaarin Taipale: Kaupunkeja myytävänä

Miksi Espoo myi energialaitoksensa saksalaisille mutta Helsinki omistaa omansa? Miksi Jämsän tervey­denhoidosta huolehtii sijoitusyhtiö? Miksi Pariisi osti vesilaitoksensa takaisin? Milloin asukkaasta tuli asiakas? Ulkoistaminen, kilpailuttaminen, yhtiöittäminen ja yksityistäminen tuntuvat olevan kuntapäättäjien asialistoilla useammin kuin julkinen tila ja asukkaiden demokratia. Yksityinen sektori valtaa alaa yhtä lailla terveyspalveluissa kuin infrastruktuureissa ja kaupunkitilassa. Ilmiö ja yritykset ovat kansainvälisiä. (Kuva ja teksti: Into Kustannus). Kirjasta kertoo Juha Pikkarainen.
15.1.20136 Protokoll, 12 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Teräsmies tuli Rovaniemelle

Kiiltelevistä teräsveistoksistaan tunnettu kuvanveistäjä Kari Huhtamo (kuvassa) pystyttää parhaillaan juhlanäyttelyään Rovaniemen Arktikumissa. Kari Huhtamo on asunut Rovaniemellä parikymppiseksi asti. Entinen kotikaupunki on edelleen lähellä sydäntä joten mikä sen parempi paikkaa 70-vuotis juhlanäyttelyn paikaksi. Arktikumissa näyttelyn pystytyksen tohinoiden keskellä Kari Huhtamon tapasi toimittajamme Vesa Vaarama.
8.1.20134 Protokoll, 52 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Täällä Murmansk - Riina Guseva

Venäläisillä on pitkä joululoma. Pakkasukko ja lumityttö vierailevat uutena vuotena. Riina Gusevalle soittaa Tapio Nykänen.
31.12.20127 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Lapissa on kansainvälisiä tonttuja

Joulun aikaan Lapissa työskentelee kymmeniä ulkomaalaisia tonttuja. Lapin Safareilla on opastonttuja Italiasta, Espanjasta, Saksasta ja Ranskasta. SantaParkissakin on kansainvälisiä tonttuja, etenkin venäläiset haluavat asioida venäläisen tontun kanssa, kertoo yrittäjä Ilkka Länkinen. Kielitaidon lisäksi ulkomaalaiset tontut tuovat matkailijoiden iloksi oman kultturinsa. Espanjan Kataloniasta Lappiin tullut Cristina Sandovall Villarasa (kuvassa) on ollut tonttuna Joulupukin pääpostisssa jo seitsemän vuotta ja rakastaa työtään. Toimittaja: Anni Tolppi.
18.12.20126 Protokoll, 41 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Hajustaan haukuttu reliefi päätyi ruokalaan

Kemijärveläisen kuvanveistäjän Urpo Kärrin (kuvassa) kelopuinen reliefi "Partio tunturissa" on siirretty Ilmatorjuntarykmentin varuskuntaruokalaan Someroharjulle. Ennen siirtoa teos oli Trafin ajoneuvoveroyksikössä koteloituna muun muassa hajuhaitan vuoksi. Urpo "Upi" Kärrin mukaan oli vaakalaudalla, poistuuko teos kokonaan näköpiiristä, kunnes Someroharjulta otettiin yhteyttä. Reliefille tarjottiin seinää Ilmatorjuntarykmentin varuskuntaruokalasta Leijona Cateringin tiloista. Toimittaja: Hillevi Antikainen.
17.12.20124 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Unskin pakina osa 2

Unto "Unski" Matinlompolo (kuvassa) aloitti Lapin Radion pakinoitsijana parisen viikkoa sitten. Toisessa osassa Unski kertoo kuinka vainaja saatettiin hautaan entisvanhaan.
17.12.20124 Protokoll, 28 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Porotaloudessa pärjääminen vaatii uusiutumista

Porotaloudella pärjääminen vaatii uusiutumista. Kaukana ovat ne ajat, että poronvasan myyminen kattoi kuukausipalkan tehtaalla. Rovaniemellä asuva Palojärven paliskunnan osakas Pertti Mänty (kuvassa oik.) on laajentanut porotyötä jalostuksen puolelle. Työnkuvan muutos vaati kouluttautumista ja investointeja, mutta mies on tyytyväinen. Toimittaja: Pia Tuukkanen.
26.11.20124 Protokoll, 31 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Maauimalahanke yllätti Rovaniemen valtuuston

Rovaniemen kaupungin talousarvioesityksestä löytyi yllättäen maanantain kaupunginvaltuuston kokouksessa 400.000 euron rahavaraus ensi vuodelle. Apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttila kertoi rahojen olevan varattu maauimalan rakentamista varten. Moni valtuutettu oli erittäin yllättynyt asiasta, sillä heidän mielestään uimarantaa on sovittu kehitettävän nimenomaan uimarantana. Normaalisti valtuustossa päätettevät asiat kulkevat asiantuntijalautakunnan ja kaupunginhallituksen kautta valtuustolle. Nyt kävi toisin. Erityisesti teknisen lautakunnan jäsenet olivat tästä menettelystä ihmeissään. Valtuutettuja Reijo Sulasalmea ja Liisa Ansalaa haastattelee Jarmo Siivikko.(Kuvassa Porin maauimala. Kuvaaja: Katja Halinen / Yle)
20.11.20127 Protokoll, 19 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Otsikko

22.10.201238 Protokoll, 50 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Otsikko

22.10.201238 Protokoll, 50 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Otsikko

22.10.201238 Protokoll, 50 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Otsikko

22.10.201238 Protokoll, 50 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Otsikko

22.10.201210 Protokoll, 10 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Otsikko

22.10.201210 Protokoll, 10 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Otsikko

22.10.20127 Protokoll, 53 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Sattuipa Lapissa - Lapinhullut 2/3 (S)

Mikä tai mitä on lapinhulluus? Sarjan toisessa osassa toimittaja Mauri Soikkanen tapasi amsterdamilaisen naisen ja saksalaisen miehen, Lapinhulluja molemmat. Amsterdamilainen nainen tuli Lappiin kolmeksi kuukaudeksi, mutta jäikin lopullisesti. Saksalaismiehen toimittaja tapaa Tankavaarassa kaivamassa kultaa. (Kuvassa Tankavaara)
12.10.20129 Protokoll, 36 Sekunden
Episode Artwork

YLE Rovaniemi: Pellolaiset huolissaan väestökadosta (S)

Pellon kuntalaiset ovat huolissaan kunnan väestökadosta ja suhtautuminen kuntaliitoksiin on varovaista. Kunnan väkiluku on pudonnut alle neljäntuhannen. Yle Lapin kuntakierroksella katugalluppiin vastanneet tähyävät Rovaniemen tai Ylitornion suuntaan, jos kuntaliitos tulee ajankohtaiseksi. Kuntakiertueella keskustelemassa (kuvassa vasemmalta) Simo Keränen (vas.), Johanna Oksman (sd.), Esa Rautio (kesk.), Jussi-Pekka Heinonen (ps.) ja Erkki Muukkonen (kok.). Toimittajina Tapio Räihä ja Jarmo Siivikko.
10.10.201235 Protokoll, 33 Sekunden