Roman Schatzin suorassa keskusteluohjelmassa puhutaan maailman muutoksista, murroksista, trendeistä ja tulevaisuudesta. Mihin Suomi-neito on matkalla ja miten maailman tuulet vaikuttavat matkan suuntaan? Veteraanimaahanmuuttaja Roman Schatz tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti, provosoivan ennakkoluulottomasti ja ennen kaikkea kevyellä, saksalaisen humoristisella otteella. Keskustelukumppaneina on eri alojen yliasiantuntijoita ja muita kiinnostavia ihmisiä.
Nainen maailman onnellisimmassa maassa
"Jos nainen pyrkii olemaan tasa-arvoinen miesten kanssa, häneltä puuttuu kunnianhimo.” Näin kauniisti lausui joskus yhdysvaltalainen psykologi Timothy Leary.
Miltä tuntuu olla nainen Suomessa vuonna 2023? Millaisiin lasikattoihin ja betoniseiniin naisena nykyään törmää? Millainen on nykyään naisen euro, naisten koulutustaso, naisten vaikutusvalta?
Nykynaiseudesta keskustellaan viimeisessä Maamme-kirjassani, ja kokemusasiantuntijavieraani ovat kirjailija ja terapeutti Anja Snellman sekä toimittaja ja kolumnisti Sanna Ukkola.
5/29/2023 • 51 minutes, 57 seconds
Suomalainen avaruus
Taivaan tutkiminen on ihmiskunnan vanhimpia harrastuksia ja tieteenaloja. Tällä hetkellä maapalloa kiertää lähes 8000 aktiivista satelliittia, yli 600 ihmistä on jo jo käynyt avaruudessa, ja kaukaisin ihmisen luoma esine, Voyager-luotain, on jo lähdössä pois aurinkokunnastamme.
Miten avaruustutkimus ja avaruusteknologia vaikuttavat arkielämäämme ja ajatusmaailmaamme? Ja mihin suuntaan ne kehittyvät tulevaisuudessa? Millaine rooli Suomella on avaruustutkimuksesssa?
Vieraina ovat kosmologian emeritusprofessori Kari Enqvist.ja planetaarisen astrofysiikan apulaisprofessori Mikael Granvik.
5/22/2023 • 51 minutes, 28 seconds
Ikävöikö Suomi yhtenäiskulttuurin aikaa?
Jo aika monta vuotta olemme saaneet kuulla, kuinka jakautunut, polarisoitunut tai peräti pirstoutunut yhteiskuntamme nykyään on.
Vanha yhtenäiskulttuuri on kadoksissa eikä YYA-ajan konsensusta kohta kukaan edes muista. Vai onko meillä nykyään uusi yhtenäiskulttuuri, jolla on uudet symbolinsa ja johtohahmonsa? Kaipaako Suomi vanhoja hyviä aikoja, jolloin kaikki tunsivat Tuntemattoman sotilaan ja Eino Leinon runot Loirin laulamina?
Vieraina ovat professori Anu Koivunen ja viestintäyrittäjä Jan Erola.
5/15/2023 • 52 minutes, 14 seconds
Laulu rakastamisen vaikeudesta
Kysymys on aina sama: mistä löytyy se suuri rakkaus? Tai edes pieni?
Tapamme ja taktiikkamme etsiä ja löytää kumppani muuttuvat alvariinsa. Harva käy enää lavatansseissa tai kirjoittaa palavia rakkauskirjeitä. Nykyään on käytössä Tinder-tykkäykset ja kukkakimpunkin voi lähettää digikuvana.
Kuinka me nykymaailmassa tutustumme toisiimme? Kuinka nykyään flirttaillaan? Kuinka nykyään seurustellaan ja deittaillaan? Vanhat säännöt ovat muuttuneet niin nopeasti, että moni on jo tippunut kärryiltä.
Vieraina ovat kirjailija Jenni Janakka ja parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow.
5/8/2023 • 52 minutes, 13 seconds
Vapun juuret ja tulevaisuus
Työväen vappuperinne alkoi, kun 1.5.1886 ammattiliitot Yhdysvalloissa järjestivät laajan yleislakon kahdeksantuntisen työpäivän puolesta.
Ylioppilaiden vappu taas tuli Suomeen Ruotsista, jossa sitä juhlittiin perinteisesti syömällä ja juomalla runsaasti. Suomessa vapusta on ajan mittaan kehitelty ikioma juhla, jolla on ihan omat perinteensä ja rituaalinsa.
Mistä suomalainen vappu on tehty ja kuinka se kehittyy globaalissa maailmassa?
Vieraina ovat Euroopan historian professori Laura Kolbe ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko.
4/30/2023 • 51 minutes, 32 seconds
Kansalaisen kriisivalmius
Ukrainan sota ja sen aihettuma energiakriisi ovat pistäneet meidätkin miettimään, miten haavoittuvainen yhteiskuntamme on.
Kuinka tavallisen kansalaisen pitäisi kriiseihin varautua? Millaista kotivaraa kannattattaisi pitää aina poikkeustilojen varalta. Entä pitäisikö jollakin tavalla varautua myös pitempien kriisien varalta? Missä kulkee raja järkevän varautumisen ja vainoharhaisuuden välillä?
Pahan päivan varalle varautumisesta keskustellaan Roman Schatzin ohjelmassa. Vieraina ovat eloonjäämiskouluttaja Mika Kalakoski ja Kansalaisen varautumisoppaan kirjoittaja Riitta Björn.
4/17/2023 • 51 minutes, 26 seconds
Työvoimaa ulkomailta - elinvoimaa Suomelle?
Työperäinen maahanmuutto on monissa yhteyksissä esitetty ratkaisuksi Suomen talouden ja sitä kautta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen. Mitä hyötyjä ja mitä haasteita työperäiseen maahanmuuttoon liittyy? Olemmeko kenties jo auttamattoman myöhässä kansainvälisessä rekrykilpailussa? Miksi kenenkään kannattaa Suomeen työn perässä muuttaa, kun muitakin vaihtoehtoja maailmalla on? Kuinka luomme vetovoimaa ja pitovoimaa?
Vieraina ovat EK:n asiantuntija Mikko Räsänen ja politiikan tutkija Pasi Saukkonen.
4/3/2023 • 51 minutes, 2 seconds
Miksi Suomesta on tullut itsepalvelumaa?
Suomi on perinteisesti ollut itsepalvelun ja jonotusnumeroiden luvattu maa, mutta digiloikka näyttää lisäävän itsepalvelukulttuuria entisestään.
Kaupoissa on nykyään itsepalvelukassa, junissa ja busseissa ei enää myydä lippuja, ja jos on asiaa viranomaisille, pitää jutella jonkun chatbotin kanssa. Ihminen, jolla ei ole älypuhelinta eikä pankkitunnuksia tai joka ei osaa käyttää niitä, ei ole enää täysin mukana tässä yhteiskunnassa.
Miksi haluamme minimoida ihmisten väliset kohtaamiset aina, kun se on vain mahdollista? Mitä suomalaisilla on henkilökohtaista palvelua vastaan?
Onko nykyinen itsepalvelun maailma oikeasti parempi kuin vanha maailma? Vai voittaako uudistuksissa vauhti usein järjen?
Vieraina ovat tuotantotalouden professori Paul Lillrank ja kuluttajatutkimuksen professori Visa Heinonen.
3/27/2023 • 51 minutes, 43 seconds
Miten korona on muuttanut meitä ja maailmaa?
Lähes 7 miljoonaa ihmistä on tähän mennessä kuollut koronaan ja liki 700 miljoonaa on toipunut viruksen aiheuttamasta taudista. Pandemia alkaa jäädä taakse ainakin Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa.
Mutta korona on jättänyt jälkensä paitsi immuunijärjestelmäämme myös yhteiskuntaan, elintapoihin, bisnekseen, ihmissuhteisiin ja jopa ajattelutapaamme.
Mitä olemme viimeisen kolmen vuoden aikana oppineet? Tekisimmekö kaiken samalla tavalla, jos uusi pandemia iskisi? Kuinka virus on muuttanut meitä ja arvomaailmaamme?
Vieraina ovat sosiologian professori Terhi-Anna Wilska ja filosofian emeritusprofessori Timo Airaksinen.
3/20/2023 • 51 minutes, 53 seconds
Alkoholi ja käytössäännöt
Maan suurimman sanomalehden päätoimittaaj joutui eroamaan rattijuopumussyytteen vuoksi. Ministerin epäiltyjä humalatiloja puidaan lehdissä viikkotolkulla.
Alkoholi tuntuu olevan suomalaisille edelleen vaikea aine ja aihe.
Menetyksekäs ura voi päättyä yhden illan törttöilyyn.
Oppivatko suomalaiset ikinä juomaan oikein? Millainen on nykysuomen juomisetiketti? Miten juomakulttuurimme on muuttunut viime vuosikymmeninä?
Vieraina ovat päätoimittaja Mirva Saukkola ja Suomen Olutseuran puheenjohtaja Juha Sinisalo
3/13/2023 • 52 minutes, 41 seconds
Demokratian itsepuolustus
Kun seuraa maailman tilaa, näyttää siltä, että liberaalit demokratiat ovat epätoivoisesti puolustautumassa suuria, synkkiä, totalitaarisia imperiumeja vastaan.
Rauha, ihmisoikeudet, demokratia, sananvapaus ja tasa-arvo eivät ole tällä hetkellä läheskään kaikkien kansakuntien yhteisiä tavoitteita. Kuinka meidän läntisten, demokraattisten ja humanististen arvojemme käy?
Ovatko liberalismi ja demokratia evoluution välttämättömiä tuloksia? Vai ovatko ne vain hutera saavutus, jonka puolesta pitää jatkuvasti taistella? Onko meidän yhteiskuntajärjestelmämme oikeasti elinvoimaisempi kuin muut, autokraattiset vaihtoehdot?
Mikä on liberaalin demokratian voima?
Vieraina ovat Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Elina Sinkkonen.
3/6/2023 • 52 minutes, 13 seconds
Koulutraumojen ilta
Koulu on laitos, josta harva selviää ilman traumoja. Elleivät musiikinopetus ja nokkahuilu aiheuttaneet niitä, niin ainakin koululiikunta tai käsityö. Ja viimeistään kouluruoasta kaikille jäi joku ikävä muisto.
Koulutraumat ovat aiheena Roman Schatzin Maamme-illassa. Studiossa vieraana on koulutraumoihin perehtynyt opettaja, bloggaaja ja tietokirjailija Elina Tuomi. Kuuntelijoilla on mahdollisuus kertoa ohjelmassa omia ikäviä, ristiriitaisia tai myös jälkeen päin naurattaneita koulumuistoja ja kommelluksia.
Ota yhteyttä lähetyksen aikana puhelinnumeroon: 09-144800 tai whatsappilla numeroon: 044 5 144800. Voit kertoa kokemuksistasi myös etukäteen alla olevan linkin takaa löytyvällä lomakkeella.
2/27/2023 • 1 hour, 56 minutes, 54 seconds
Autoilun tulevaisuus
Viime vuonna liki viidennes uusista autoista, jotka rekisteröitiin tai otettiin käyttöön Suomessa, oli sähköautoja. Monessa maassa sähköautojen hankintaan kannustetaan palkkioilla ja verohelpotuksilla, ja EU on juuri päättänyt, että vuodesta 2035 alkaen voi rekisteröidä vain täysin päästöttömiä ajoneuvoja.
Onko sähköauto ratkaisu kaikkiin ongelmiin? Vai onko vety tai metaani tulevaisuuden auton polttoaine? Entä milloin auto ei enää tarvitse kuljettajaa? Miltä tulevaisuuden yksityisautoilu mahtaa näyttää?
Autoilun tulevaisuudesta ja tulevaisuuden autoilusta keskustellaan nyt Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkija Anu Tuominen ja Autoalan Tiedotuskeskuksen liikenteen erityisasiantuntija Hanna Kalenoja.
2/20/2023 • 52 minutes, 28 seconds
Kuinka some vaikuttaa meihin?
Sosiaalisen median maailma on hyvin suuri ja sillä on paljon valtaa. Some on läpäissyt yksityiselämämme, mutta se on myös politiikan työväline, ja elintärkeä kanava monelle yhdistykselle ja yritykselle.
Mutta sosiaalinen media on vielä nuori ja sekava. Se kasvaa kontrolloimattomasti, ja kärsii monista lastentaudeista. Emmekä me vielä tiedä, millä alustoilla ja millä teknologialla me muutaman vuoden kuluttua kommunikoimme.
Mihin suuntaan sosiaalinen media kehittyy? Kuinka se muokkaa ajatteluamme ja maailmankuvaamme?
Vieraina sometohtori Suvi Uski ja somevaikuttaja Tomas Grekov.
2/13/2023 • 51 minutes, 22 seconds
Saamelaisen kulttuurin tulevaisuus
Virallisten tietojen mukaan Suomessa asuu noin 10 000 saamelaista. Mutta heistä enää vain noin kymmenesosa käyttää saamen kieltä ja noin 70 prosenttia asuu perinteisen saamelaisalueen ulkopuolella.
Kuinka nykyään ylläpidetään saamelaista identiteettiä, kulttuuria ja saamelaisia arvoja? Millaista on elää kahden kulttuurin välissä, suomalaisuuden ja saamelaisuuden risteymässä? Millaiset ovat saamelaisen kulttuurin tulevaisuuden näkymät?
Saamelaisten kansallispäivänä Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan saamelaiskulttuurista. Vieraina ovat valokuva- ja videotaiteilija Marja Helander sekä äänitaiteilija Wimme Saari.
2/6/2023 • 51 minutes, 25 seconds
Tampere-ilmiö
Koko Suomi on viime vuodet ihmetellyt Tampereen ripeää kehitystä. Kaupunkiin on rakennettu uusia asuntoalueita, suuri jääkiekko- ja tapahtuma-areena ja ratikka. Koko Tampereen seudun väkiluku on ollut vahvassa kasvussa. Tampereen kaupunki on ollut jo monta vuotta avoimen kunnianhimoinen ja toimelias. Tampereesta on tullut myös merkittävä kotimaan matkailun kohde, koska siellä voi kuulla maailmankuuluja artisteja ja kokea monenlaisia taide-elämyksiä.
Miksi Tampereesta on tullut vireä kehityksen keskus? Mihin kaupunki pyrkii ja mitä on vielä luvassa?
Millainen on nykyään tamperelainen identiteetti?
Vieraina ovat Tampereen kaupungin tapahtumajohtaja Perttu Pesä sekä kirjailija ja tamperelaisuuden asiantuntija Linda Huhtinen.
1/30/2023 • 50 minutes, 51 seconds
Miksi Suomi on murheellisten laulujen maa?
Mistä mahtaa johtua, että maailman onnellisimmalla kansalla on edelleen maailman murheellisimmat laulut?
Meillä kesähitit ja joululaulutkin kertovat kuolemasta, ja olemme ylpeitä siitä, että musiikkimme tavaramerkki on sen ylenpalttinen melankolia. Vuosikymmenestä toiseen suomalaiset iskelmälaulajat jaksavat vuodattaa kyyneleitä, valittaa vuolaasti yksinäisyyttä ja ja itkeä kovaa kohtaloaan.
Loppuuko se koskaan? Voisiko Suomesta jonakin päivänä tulla duurivoittoinen?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa kuljetaan suomalaisen iskelmän surumielisyyden jäljillä. Vieraina ovat laulaja ja sanoittaja Anna Rahikainen eli Mariska ja musiikkituottaja Ilkka Vainio.
1/23/2023 • 52 minutes, 42 seconds
Onko suomen kieli uhattuna?
Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen pelkää suomen kielen muuttuvan ajattelun kielestä ”kyökkikieleksi” ja vaatii, että muutos estetään. Opetus- ja kulttuuriministeriö onkin teettämässä laajan selvityksen siitä, uhkaako vieraiden kielten nopea yleistyminen suomen kielen asemaa ja kehitystä.
Mitä pitäisi ajatella siitä, että uudelle ostoskeskukselle annetaan englanninkielinen nimi tai että Helsingissä on ravintoloita, joissa ei saa palvelua suomen kielellä?
Onko englannin kielen leviäminen joka paikkaan oikeasti kirous vai voisiko se olla myös mahdollisuus? Onko suomen kieli uhanalainen? Entä muut kotimaiset kielet?
Vieraina ovat Kotimaisten kielten keskuksen kielipolitiikan koordinaattori Matti Räsänen ja kielitieteilijä ja tietokirjailija Janne Saarikivi.
1/16/2023 • 57 minutes, 4 seconds
Pieni Suomi suuressa maailmassa
Suomi on monta kertaa peräkkäin arvioitu maailman onnellisimmaksi maaksi.
Myös monessa muussa hyvinvointia kuvaavassa mittauksessa Suomi sijoittuu usein kärkipäähän.
Mutta kuinka pieni maa pärjää suuressa maailmassa ja millaisia valmiuksia me tarvitsemme yhä nopeammin ja arvaamattomammin muuttuvassa ympäristössä? Mikä on Suomen todellinen vaikutusvalta ja painoarvo maailmalla?
Vierainai ovat ulkoministeriön maakuva-asiantuntija Meira Pappi ja Business Finlandin kehityspäällikkö Joonas Halla.
1/9/2023 • 52 minutes, 20 seconds
Ajatuksia alkaneelle vuodelle - vieraana Sixten Korkman
Politiikot ja asiantuntijat eri maissa varoittavat kansalaisia, että edessä on edelleen vaikeita aikoja. Millainen vuosi mahtaa olla edessä? Mihin pitää varautua? Miten maailmantalous kehittyy ensi vuonna?
Entä mitä tapahtuu, kun elintaso laskee? Voisiko taloudellinen taantuma vaikuttaa positiivisesti arvomaailmaamme?
Vuoden ensimmäisessä Maamme-kirjassa pohditaan talouden, yhteiskunnan ja ihmiskunnan vointia ja kehitystä ja yritetään löytää taivaanrannalta hopeareunusta ja muita positiivisia merkkejä. Vieraana on taloustieteilijä ja kirjailija Sixten Korkman.
1/2/2023 • 52 minutes
Muuttuva joulumme
Suomessa asuu yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät ole lapsena viettäneet joulua lainkaan, ja aika moni suomaainenkaan ei vietä joulua enää perinteiseen tyyliin.
Miltä suomalainen. joulu näyttää sellaisen ihmisen silmin, joka ei itse vietä sitä?
Kuinka paljon maahanmuutto ja maahanmuuttajat vaikuttavat suomalaiseen perinnejouluun? Mihin suuntaan joulu kehittyy?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan suomalaisen joulun olemuksesta ja muutoksesta. kolmen maahanmuuttajan voimin. Vieraina ovat koomikko Karim Aldulaimi ja viestintäyrittäjä Petr Potchintchikov.
12/19/2022 • 52 minutes, 25 seconds
Miten huumepolitiikkaa parannetaan?
Suomi on tällä hetkellä EU:n kärkimaa alle 25-vuotiaiden nuorten huumekuolemissa. THL:n johtaja Mika Salminen on todennut, että “Nuorten huumekuolemien lisääntyminen on osoitus huumepolitiikan ja koko yhteiskunnan epäonnistumisesta.”
Millaista huumepolitiikkaa Suomessa oikein pitäisi ajaa? Miksi Suomi on epäonnistunut huumeasioissa? Kuinka huumausaineisiin ja huumeiden käyttäjiin pitäisi suhtautua?
Vieraina ovat ovat A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki ja mielenterveysaktivisti Julia Sangervo.
12/12/2022 • 52 minutes, 5 seconds
Mikä muuttuu Nato-Suomessa?
Suomessa ja Ruotsissa odotetaan kiihkeästi, että maiden Nato-jäsenyys vahvistettaisiin myös Turkissa ja Unkarissa.
Mutta voiko Nato-Suomi luottaa siihen, että muut jäsenvaltiot antavat sotilaallista apua, jos sitä todella tarvitaan? Mitä kaikkea Suomen pitää tehdä sen eteen, että yli 30:n valtion liitto varmasti puolustaa meitä?
Millaisia uusia velvollisuuksia Suomelle lankeaa Naton jäsenenä? Kuinka Suomen armeijan arki muuttuu Nato-jäsenyyden myötä?
Vieraina ovat politiikan tutkija Johanna Vuorelma ja Nordic West Officen toimitusjohtaja Risto E J Penttilä.
12/5/2022 • 51 minutes, 58 seconds
Särkyykö jalkapallon lumous Qatarin kisoissa?
Jalkapallon MM-kisojen pitäminen Qatarissa on herättänyt maailmalla paljon ristiriitaisia ajatuksia.
Miksi kisat annettiiin ökyrikkaalle maalle, jossa rikotaan jatkuvasti ihmisoikeuksia ja sananvapaus on heikoissa kantimissa? Maan perinne ja lainsäädäntö syrjivät naisia ja seksuaalisia vähemmistöjä.
Mitä meidän tulisi tästä ajatella? Voimmeko katsoa kisoja hyvällä omatunnolla? Auttaisiko kisojen boikotointi rakennustöissä kuolleita tai heidän omaisiaan?
Jalkapallon ja MM-kisojen eettisyydestä ja suurten urheilukisojen henkisestä tilasta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat jalkapallorovastiKari Kanala ja HJK:n hyökkääjä Riku Riski.
11/28/2022 • 51 minutes, 34 seconds
Voiko valta Iranissa vaihtua?
Kun Persian shaahi Reza Pahlavi joutui maanpakoon vuonna 1979, Iranissa vaihtui valta ja maasta tuli islamilainen teokratia.
Tänä syksynä Iranin asukkaat ovat enenevässä määrin lähteneet kaduille osoittamaan mieltä tätä hallintomuotoa ja sen uskonnollista diktatuuria vastaan. Hallituksen vastaus on ollut armoton ja brutaali.
Tapahtuuko Iranissa uusi vallankumous? Voiko kansannousu muuttaa maan poliittista järjestelmää?
Vieraina ovat iranilaisaktivisti Azizeh Lotfallahi sekä Lähi-idän geopoliittisiin konflikteihin erikoistunut tutkija Alan Salehzadeh.
11/21/2022 • 51 minutes, 13 seconds
Kirkon tehtävä ja tulevaisuus
Kirkon jäsenmäärä on viime vuodet ollut tasaisessa laskussa. Eivätkä nekään, jotka kuuluvat kirkkoon, osallistu kovin ahkerasti seurakuntien toimintaan. Niinikään seurakuntavaaleissa äänestäminen jää pienen vähemmistön vastuulle.
Millainen on kirkon tulevaisuus? Mikä on kirkon tärkein tehtävä? Mahtuvatko liberaalit ja konservatiivit sulassa sovussa samaan kirkkoon? Millaisen kirkon suomalaiset haluaisivat?
Vieraina ovat seurakuntapastori Elina Koivisto ja teologian tohtori Eero Junkkaala.
11/14/2022 • 50 minutes, 51 seconds
Voiko riskejä hallita?
Jokaisella suurella organisaatiolla on nykyään jonkinlainen riskienhallinnan organisaatio tai -järjestelmä. Riskejä arvioidaan, analysoidaan ja yritetään hallita bisneksessä, urheilukentillä, vakuutusalalla, logistiikassa, valtionhallinnossa, yksityiselämässä, sairaalassa ja niin edespäin.
Mutta kuinka se tehdään? Miten riskejä hallitaan? Mitä riskejä voi hallita, ja mitä taas ei? Millaisiin riskeihin parhaillaan varaudutaan? Pitäisikö jokaisen kansalaisen osata jonkinlaista riskien arviointitaitoa?
Vieraina ovat Elinkeinoelämän Keskusliiton riskienhallinnan asiantuntija Markku Rajamäki ja Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Kurt Kokko.
11/7/2022 • 52 minutes, 53 seconds
Miksi miljoona suomalaista haluaa muuttaa maalle?
Jo yli puolet maailman väestöstä asuu nykyään kaupungeissa, ja myös Suomi kaupungistuu edelleen.
Mutta nyt myös vastakkainen trendi on alkanut nosta päätään. Sitran tutkimuksen mukaan lähes miljoona suomalaista haaveilee maalaiselämästä tai jopa suunnittelee maallemuuttoa. Varsinkin pandemian tuomat etätyöt ovat lisänneet maallemuuton vetovoimaa.
Millaista on asua suomalaisella maaseudulla? Kuinka elämä kaukana kasvukeskuksista sujuu? Mitä se vaatii ihmiseltä? Mistä maallemuuttajan pitää luopua ja mitä uutta hän elämäänsä saa?
Vieraina ovat runoilija Heli Laaksonen ja Suomen kylät ry:n maallemuuton asiantuntija Johanna Niilivuo.
10/31/2022 • 52 minutes, 2 seconds
Kuinka ilmastonmuutos muuttaa elämäämme?
Alkaa näyttää yhä selvemmin siltä, etteivät kansainvälisten ilmastokokousten tavoitteet maapallon lämpenemisen rajoittamisesta tule toteutumaan.
Kun emme saa hiili- ja muita päästöjämme kuriin, meidän pitää kiireesti kehittää tapoja elää muuttuneessa ilmastossa ja kestää teollistumisen ikävät seuraukset.
Miten muuttunut ilmasto vaikuttaa ruoan tuotantoon? Miten se vaikuttaa liikenteeseen? Entä millaisia muuttoliikkeitä se aiheuttaa? Miltä kaupunkimme näyttävät lähitulevaisuudessa? Kuinka ilmastonmuutos muuttaa suomalaista yhteiskuntaa?
Vieraina ovat maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas ja kirjailija Risto Isomäki.
10/24/2022 • 51 minutes, 58 seconds
Ulkosuomalaiset
Noin 300 000 Suomen kansalaista asuu ulkomailla. 2010-luvulla pois muuttaneita oli enemmän kuin palanneita, mutta koronan ja Britannian EU-eron myötä tilanne kääntyi ainakin hetkeksi. Keitä ovat nämä ulkosuomalaiset? Miten Suomen ulkopuolella asuvat suomalaiset hoitavat yhteyksiään kotimaahan, millaisia palveluita heille on tarjolla ja kuinka helppoa on palata takaisin Suomeen? Roman Schatzin vieraina ovat Suomi-Seuran asiantuntija Jenny Orphanou ja Fiskars Groupin viestintäjohtaja Kati Kaskeala.
10/17/2022 • 52 minutes, 38 seconds
Vieläkö kirjallisuutta kannattaa kääntää?
Ensimmäinen julkaistu suomenkielinen kirja, Mikael Agricolan ABC-kirja vuodelta 1543 on osittain alkuperäistä suomen kieltä, mutta suurelta osaltaan se on suomennosta kirkollisista teksteistä.
Käännetty kirjallisuus on pienelle kielialueelle ollut alusta asti hyvin tärkeä tapa olla yhteydessä muun maailman kanssa, ja ilman kääntäjiä myöskään muu maailma ei tietäisi suomalaisesta kirjallisuudesta yhtään mitään.
Mutta miltä näyttää kirjallisuuden kääntämisen ja suomentamisen tulevaisuus? Millaista suomalaista kirjallisuutta käännetään muille kielille ja mistä kääntäjiä löytyy?
Kuka valikoi käännettävät ja suomennettavat teokset? Onko kirjallisen kulttuuriviennin ja -tuonnin takana jotain suunnitelmallisuutta?
Entä mitkä suomalaisen kirjallisuuden merkkiteokset pitäisi vielä kääntää maailman suurille kielille?Ja kuinka paljon maailmankirjallisuuden suuria helmiä jää suomentamatta?
Roman Schatzin vieraina ovat kääntäjä ja kirjallisuustieteen professori Viola Parente-Čapková ja suomalaisen kirjallisuuden vientikeskuksen käännöskoordinaattori Merja Aho.
10/10/2022 • 51 minutes, 59 seconds
Heikentyvä Saksa
“Meistä kaikista tulee nyt köyhempiä.” Näin totesi hiljattain Saksan uusi talousministeri Robert Habeck. Kukaan hänen edeltäjistään ei ole koskaan sanonut tällaista ääneen.
Saksa on ollut lähes täysin riippuvainen Venäjän myymästä energiasta, ja edessä on ennennäkemättömän vaikea talvi. Lisäksi maata vaivaa inflaatio, kuivuus, pakolaisaalto Ukrainasta, työvoimapula ja koronapandemian aikana kasvanut sosiaalinen eripura.
Kuinka paljon Euroopan vahvin talous kestää, ja mitä tapahtuu, jos Saksa köyhtyy? Miten se vaikuttaa Saksan rooliin Euroopassa ja maailmalla? Mikä on Saksan suunta nyt Merkelin jälkeen?
Vieraina ovat Suomen ulkopoliittisen instituutin tutkija Minna Ålander ja poliittisen historian emeritusprofessori Seppo Hentilä.
10/3/2022 • 51 minutes, 45 seconds
Miten talven sähkölaskuista selvitään?
Talvi tekee tuloaan, ja lähes jokainen meistä joutuu tällä hetkellä miettimään energian kulutusta
Miten tavallinen kansalainen voi säästää sähköä ja muutakin energiaa? Millaisella energian säästämisellä on todellista merkitystä? Voiko sähkösaunaa enää ensi talvena lämmittää?
Täytyykö meidän nyt tinkiä mukavuudestamme?
Roman Schatzin vieraina vieraina ovat Motivan energiatehokkuusasiantuntija Teemu Kettunen ja kuusankoskelainen nuukuustaiteilija Tea Rén.
9/26/2022 • 52 minutes, 54 seconds
Uusi uljas ihminen
Vastuullinen ihminen tietää, että hänen tulee jatkuvasti kehittyä. Kunnon ihminen kehittää itseäään jatkuvasti työssä, kotona ja vapaa-aikana. Työura vaatii jatkuvaa oppimista. Työssä jaksaminen vaatii rautaista kuntoa ja perhe-elämä vaatii jatkuvaa sosiaalisten ja henkisten voimavarojen harjaannuttamista.
Itsensä kehittämisestä ja optimoinnista on tullut aikakautemme pakkomielle. Yritämme olla onnellisia hinnalla millä hyvänsä ja pyrimme optimoimaan sekä työ- että yksityiselämäämme.
Hyvinvointivalmennuksesta on tullut suorastaan uusi teollisuuden haara.
Mutta saavutammeko onnea ja parempaa elämää järejstelmällisellä elämän optimoinnilla? Milloin itsensä kehittämisestä tulee pakkoapaita, joka pikemminkin ahdistaa kuin auttaa?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskutellaan Itsensä kehittämisestä, onnellisuuden tavoittelusta ja elämän optimoinnista. Vieraina ovat hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti ja hyvinvointitutkija ja tietokirjailija Frank Martela.
9/19/2022 • 52 minutes, 23 seconds
Kuinka ahdistavasta ajasta selvitään?
Elämme jatkuvan huonojen uutisten, uhkakuvien ja huolenaiheiden virran keskellä. Monen verenpaine nousee ja ahdistus ja univaikeudet vaivaavat. Moni yrittää vain ummistaa silmänsä maailman kriisesiltä ja pyrkii keskittymään omaan pikku elämäänsä.
Miten yhteiskunta kestää näitä jatkuvia paineita? Ja miten yksilö kestää niitä?
Lisääkö kriisiytyminen solidaarisuutta vai tekeekö se kilpailusta kovemman? Miten Suomi ja suomalaiset ovat muuttuneet tänä kriisien aikana?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan kriisinkestävyydestä. Vieraina ovat Kallion seurakunnan viestintäpäällikkö Rebekka Naatus ja näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Kari Heiskanen.
9/12/2022 • 51 minutes, 40 seconds
Yksinyrittäjien maa
Yksinyrittäjyyden yleistyminen on ollut työelämässä 2000-luvun merkittävin trendi. Vuosituhannen alussa yksinyritäjien määrä oli Tilastokeskuksen mukaan 123 000.
Nyt heitä on jo melkein 200 000.
Millaista on olla Suomessa itsensätyöllistäjä? Miten yhteiskunta kohtelee mikroyrittäjää?
Onko yksinyrittämisen nopea kasvu Suomessa merkki uudesta vapaudesta vai tarkoittaako se sitä, että moni pakotetaan yrittäjäksi vastoin tahtoaan?
Roman Schatzin vieraina ovat vuoden 2021 yksinyrittäjiä, mentalisti Pete Poskiparta ja aiheesta kirjan toimittanut yksinyrittäjiä Iikka Hackman.
Millaisia veroja yksinyrittäjiä joutuu Suomessa maksamaan? Mitä tapahtuu, kun hän sairastuu? Mitä hän tekee, jos tilauksia on liikaa ja silloin, kun tilauksia ei riitä kulujen kattamiseksi?
Mitä tapahtuu, jos yksinyrittäjiä joutuu palkkaaman lisää työvoimaa? Kuinka hän pitää lomaa? Ja millainen eläke odottaa Suomessa elämänsä yksinyrittäjänä työskennellyttä ihmistä?
Kuka ajaa itsensätyöllistäjien ja yksinyrittäjien etuja Suomessa?
Yksinyrittäjyyden yleistyminen on ollut 2000-luvun merkittävin trendi Suomen työelämässä. Ja siitä keskustellaan RSMK:ssa, vieraina vuoden 2021 yksinyrittäjiä, mentalisti Pete Poskiparta ja aiheesta kirjan toimittanut yksinyrittäjiä Iikka Hackman.
9/5/2022 • 52 minutes
Jatkuuko siirtokarjalaisten kotiseututyö?
Kahden koronakesän tauon jälkeen pidetyt 72. Karjalaiset kesäjuhlat houkuttelivat yhteensä yli 10 000 vierasta eri puolilta Suomea. Toisaalta siirtokarjalaisten äänenkannattajan Karjala-lehden ilmestyminen päättyi tämän kuun alussa.
Karjalan luovutuksesta on jo yli 80 vuotta, ja ani harva siellä syntynyt on enää elossa.
Kuinka kauan siirtokarjalaisten kulttuuri ja identiteetti säilyvät hengissä?
Miten luovutetun Karjalan kotiseututyö ja kotiseutumatkat jatkuvat kun Ukrainan sota sulkee yhteyksiä Venäjälle?
Kuinka kauan siirtokarjalaIsten jälkipolvet omaksuvat karjalaisen identiteetin?
Roman Schatzin vieraina ovat Karjalan Liiton toiminnanjohtaja Terhi Pietiläinen ja kulttuurihistorian emeritusprofessori Kari Immonen.
8/29/2022 • 51 minutes, 16 seconds
Algoritmi - huomisen Shakespeare ja Picasso?
Vuonna 2018 huutokaupattiin lähes puolella miljoonalla eurolla tekoälyn luoma taideteos. Tämän vuoden Sibelius-viulukilpailun finaalissa testattiin tekoälytuomaria ja viime vuonna ilmestyi ensimmäinen ihmisen ja tekoälyn yhdessä kirjoittama suomenkielinen runokokoelma. Jos tämä on vasta alkua, mihin tekoäly vie meidät tulevaisuudessa? Pystymmekö enää erottamaan algoritmin kirjoittaman romaanin ihmisen tekemästä? Ja onko sillä väliä? Roman Schatzin vieraina ovat kirjailijat Jukka Aalho ja Mikko Rauhala.
6/6/2022 • 50 minutes, 20 seconds
Suomi hybridi- ja kyberhyökkäysten kohteena
Suomen päätös hakea Naton jäsenyyttä on lisännyt pelkoja siitä, että Suomeen kohdistuisi entistä enemmän kyberhyökkäyksiä ja hybridivaikuttamista.
Kuinka hyvin maamme on varautunut tietoverkkoihin ja digitaalisiin palveluihin suunnattuja hyökkäyksiä vastaan? Entä millaisia hybridivaikuttamisen ja -painostamisen keinoja Suomeen voisi kohdistua? Mitä tavallinen kansalainen voi tehdä arjen toimintojen turvaamiseksi?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan tämän hetken hybridivaikuttamisen ja kyberturvallisuuden tilanteesta. Vieraina ovat Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith ja tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppönen.
5/30/2022 • 53 minutes, 3 seconds
Millainen on tuleva matkailukesä?
Ensin oli koronakriisi, nyt on Ukrainan sota. Ja sitten on vielä inflaatio ja ilmastomuutos. Matkailuala on viimeisen kolmen vuoden aikana joutunut kokemaan kovia.
Mutta kesä tulee, ja odotamme toivorikkaina alkavaa loma- ja matkailukautta. Miten Suomen matkailuala jaksaa? Miten se on sopeutunut jatkuviin vaikeuksiin? Millaista uutta tarjontaa on kehitetty ja millaisia uusia asiakasryhmiä saadaan esimerksiksi venäläisten turistien tilalle?
Roman Schatzin vieraina ovat Visit Finlandin vastuullisen matkailun asiantuntija Virpi Aittokoski ja Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistyksen toiminnanjohtaja Hannu Komu.
5/16/2022 • 51 minutes, 20 seconds
Vallankumouksen kannattajasta toimitusjohtajaksi
Siamäk Naghian syntyi Iranissa kuutisenkymmentä vuotta sitten. Nuorena hän oli mukana Iranin islamistisessa vallankumouksessa ja hän joutui sotimaan Iranin ja Irakin välisessä sodassa. Myöhemmin hän päätyi monien vaiheiden jälkeen Suomeen, jossa hän lopulta opiskeli tekniikan tohtoriksi.
Nyt hän johtaa iisalmelaista, kansainvälisesti tunnettua ja menestyvää yritystä.
Siamäk Naghian on nyt Roman Schatzin vieraana.
5/9/2022 • 51 minutes, 32 seconds
Kuinka Suomen maatalous selviää kriisiaikana?
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on sekoittanut myös maailman ruokamarkkinat. Euroopan villja-aittana tunnetun Ukrainan viljantuotanto laskee rajusti ja kallistuneet lannoitteet ja polttoaineet nostavat rajusti viljelyn kustannuksia joka puolella maailmaa. Ennustetaan että ruoan hinta nousee rajusti. Miten suomalainen maatalous pärjää tässä myllerryksesä? Kuinka Ukrainan sota vaikuttaa tuotantoon, toimitusketjuihin ja maataloustuotteiden hintoihin?
Millaiset ovat suomalaisten maanviljelijöiden ja karjankasvattajien tulevaisuuden näkymät nyt uuden satokauden alkaessa?
Vieraina ovat Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi ja maatalousyrittäjä Tuomas Laitinen.
5/2/2022 • 51 minutes, 55 seconds
Kuinka venäläinen energia korvataan?
Venäjän hyökkäyssodan yksi seuraus on se, että Länsi tajuaa olevansa riippuvainen Venäjän kaasusta, öljystä, hiilestä ja jopa uraanista. Niinpä monissa maissa mietitään tällä hetkellä kuumeisesti, miten Venäjältä ostettu energia voitaisiin korvata.
Monen maan pitää löytää uusia raakaöljyn ja kaasun toimittajia Venäjän tilalle. Uusiutuvaa energiaa pitäisi saada nyt nopeasti lisää.
Miten energiataloutemme nyt muuttuu? Onko edessämme energiakriisi vai vauhdittaako Putinin sota uusien energialähteiden käyttöön ottamista? Ja paljonko energiamme maksaa huomenna?
Vieraina ovat energia-alan yrittäjä Mika Anttonen ja teknillisen fysiikan professori Peter Lund.
4/25/2022 • 52 minutes, 51 seconds
Kuinka Ukrainan pakolaiset selviävät?
Suomeen on runsaan kuukauden aikana saapunut yli 16 000 ihmistä, jotka ovat joutuneet pakenemaan sotaa Ukrainassa. Ja heitä on tulossa lisää; kukaan ei vain vielä tiedä paljonko ja kuinka pitkäksi aikaa.
Kuka ottaa heidät vastaan? Ja kuinka heidät otetaan vastaan? Miten heidät majoitetaan ja ruokitaan? Entä miten kieli- ja muut ongelmat ratkaistaan? Ja kuinka heitä autetaan aloittamaan uusi elämä täällä?
Vieraina ovat Migrin eli maahanmuuttoviraston ylijohtaja Jari Kähkönen ja Mikkelin vastaanottokeskuksen johtaja Otto Leppä.
4/11/2022 • 53 minutes, 9 seconds
Käykö suomalainen kulttuuri kaupaksi maailmalla?
Suomesta viedään ulkomaille paitsi paperia, sellua ja koneita myös kulttuuria. Vientituotteita ovat muuan muassa musiikki, kirjallisuus, tietokonepelit, kuvataide, elokuvat ja televisiosarjat. Suomesta viedään ulkomaille kultuurituotteita yli 200 miljoonalla eurolla vuosittaain.
Kuka vie meidät kulttuurin maailmankartalle? Millainen suomalainen kulttuuri kiinnostaa tällä hetkellä maailmalla? Onko kulttuurivienti kannattavaa bisnestä vai onko kyse vain enemmän kansallisen brändin kiillottamisesta? Ja miksi Ruotsi pärjää kulttuurimarkkinoillakin meitä paremmin?
Vieraina ovat Music Finlandin toimitusjohtaja Kaisa Rönkkö ja Suomen Saksan-instituutin johtaja Mikko Fritze.
4/4/2022 • 51 minutes, 14 seconds
Miten luontoa ennallistetaan?
Euroopan Unioni aikoo tehdä luonnon ennallistamisesta pakollista. EU:n komission esitys voisi tarkoittaa Suomessa sitä, että seuraavan 30 vuoden aikana ennallistettaisiin luonnontilaan jopa neljä miljoonaa hehtaaria metsiä, soita ja vesialueita.
Mutta miten turmeltua luontoa ennallistetaan? Paljonko se maksaa ja kuinka nopeasti sen positiiviset vaikutukset alkavat näkyä? Entä miten nämä suunnitelmat vaikuttavat maa- ja metsätalouteen?
Vieraina ovat Luonnonvarakeskuksen ohjelmajohtaja professori Anne Tolvanen ja Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.
3/28/2022 • 51 minutes, 34 seconds
Riittääkö ruoka?
Ukrainan sodan pelätään aiheuttavan maailmanlaajuisen ruokakriisin. Saksassa hamstrataan jo jauhoja ja ruokaöljyä ja Suomen elinkeinoministeri kehottaa meitä varautumaan ruoan hinnan jyrkkään nousuun. YK varoittaa globaalista nälänhädästä.
Mitä me syömme huomenna? Millaiseen ruokavalioon meillä on tulevaisuudessa varaa? Pelaako meillä huoltovarmuus? Missä olemme omavaraisia ja keistä olemme riippuvaisia?
Roman Schatzin ohjelmassa puhutaan Ukrainan sodan vaikutuksista kansainväliseen ruokakauppaan ja suomalaisten kuluttajien elämään. Vieraina ovat Luonnonvarakeskuksen tutkimuspäällikkö Hanna Karikallio ja Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto.
3/21/2022 • 52 minutes, 7 seconds
Veljeskansojen sota
Suomessa elää tuhansia ukrainalaistaustaisia ja kymmeniä tuhansia venäläistaustaisia ihmisiä. Heidän kotimaansa ovat nyt sotatilassa. Miten Ukrainan sotaan suhtautuvat he, jotka asuvat täällä ja joilla ei oikeastaan ole mitään tekemistä sodan kanssa?
Miltä nyt tuntuu olla venäläinen tai ukrainalainen, pitkään Suomessa asunut Suomen kansalainen?
Millaisia mielialoja, ongelmia ja tragedioita sota synnyttää täällä Suomessa? Ja mitä täällä elävä sotaa käyvän maan kasvatti voi tehdä rauhan ja inhimillisyyden eteen?
Vieraina ovat ukrainalainen Kirill Shevtchenko ja venäläinen Petr Potchinchtchikov.
3/14/2022 • 51 minutes, 36 seconds
Vieläkö Kalevala elää?
Miten kansalliseepoksemme Kalevala jakselee tänä päivänä? Onko sillä enää mitään sanottavaa digiajan suomalaisille?
Runonkerääjät kokosivat aikoinaan valtavan kansanrunousarkiston. Vieläkö Suomen kansan vanhoista runoista löytyy uutta tutkittavaa ja uutta tietoa juuristamme?
Entä millaisilla motiiveilla kansanrunoja aikoinaan kerättiin ja Kalevala sepitettiin?
Onko Kalevala kultuurista omimista?
Kalevalan päivänä Roman Schatzin Maamme-kirjassa puhutaan Kalevalasta ja kansanrunoudesta.Vvieraina ovat Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Niina Hämäläinen ja tampereenkarjalainen kielentutkija ja aktivisti Tuomo Kondie.
2/28/2022 • 51 minutes, 20 seconds
Miksi ahdistus lisääntyy?
Ahdistus on paheneva kansantauti. Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisista naisopiskelijoista 40 prosenttia kertoi tuntevansa ahdistuksen ja masennuksen oireita.
Miksi niin moni on ahdistunut täällä maailman onnellisimmassa maassa?
Missä määrin ahdistus kuuluu normaaliin elämään ja milloin on kyse vaarallisesta sairaudesta, joka vaatii hoitoa?
Roman Schatzin vieraina ovat Mieli ry:n kriisitoimintojen johtaja Outi Ruishalme ja psykologi Klaus Ranta.
2/21/2022 • 51 minutes, 24 seconds
Kuinka juhlapäivämme muuttuvat?
Vuotuiset juhlapäivät ovat kaikille kansoille tärkeä asia. Ilman juhlia ei synny yhteisöä. Siksi kai meillä kaikilla on synnynnäinen tarve päästä välillä juhlimaan ja juhlatunnelmaan.
Nykyään meillä on perinteisten joulun, pääsiäisen, vapun ja juhannuksen lisäksi myös uusia kansainvälisiä tulokkaita juhlakalenterissamme.
Monet suomalaiset viettävät ystävänpäivää, halloweeniä, Pride-viikkoa tai kiinalaista uutta vuotta. Myös juhlakalenterimme globalisoituu.
Kuinka juhliminen on muuttunut ja muuttuu tulevaisuudessa? Kuinka vanhat perinteiset juhlapäivät ja liputuspäivät kestävät nopeasti muuttuvasssa maailmassa?
Vieraina ovat eurooppalaisen historian professori Laura Kolbe ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko.
2/14/2022 • 51 minutes, 19 seconds
Miten äänikirja muuttaa kirjallisuutta?
Kirjoja saa nykyään suoraan korville kuukausimaksulla äänikirjojen suoratoistopalveluista.
Sähkökirjasta ei ole vielä tullut vakavaa kilpailijaa perinteiselle kirjalle, mutta äänikirjasta on jo tullut suosittu trendituote.
Miten äänikirjan voittokulku vaikuttaa kirjallisuuden maailmaan? Lukijoista se tekee kuulijoita, mutta muuttaako se kirjailijan työtä? Vaikuttaako äänikirjojen suosio kirjailijan aihevalintoihin, kerrontaan tai tyyliin? Ja millainen bisnes se on kustantajien ja kirjailijoiden kannalta?
Vieraina Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen ja Helsingin Sanomien kirjallisuustoimittaja Antti Majander.
2/7/2022 • 51 minutes, 59 seconds
Mitä hyötyä Kiinalle on olympialaisista?
Pian alkavat Pekingin talviolympialaiset ovat herättäneet paljon kriittistä keskustelua. Kisat järjestetään maassa, jossa vähemmistöjä sorretaan järjestelmällisesti ja jossa ei ole demokratiaa.
Mihin Kiina tarvitsee olympialaisia? Voiko politiikkaa ja uhreilua pitää enää erillään? Onko urheilun suurtapahtumista tulossa diktatuurien propagandanäytöksiä?
Roman Schatzin vieraina ovat Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani ja Ilta-Sanomien urheilutoimittaja ja tietokirjailija Mikko Knuuttila.
1/31/2022 • 52 minutes, 25 seconds
Miten nuoria värvätään ääriliikkeisiin?
Monenlaiset ääriliikkeet levittävät nykyään vihapuhetta, valeuutisia, salaliittoteorioita ja yrittävät houkutella piiriinsä uusia jäseniä. Pahimmillaan ääriryhmät voivat yllyttää kannattajiaan väkivaltaisiin tekoihin. Millaisia ääriliikkeitä Suomessa toimii? Kuinka ne löytävät aatteilleen uusia kannattajia? Ja kuinka nuorten radikalisoitumista voidaan havaita ja estää? Nuorten radikalisoitumisesta ja ääriliikeiden rekrytoinnista puhutaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat Pelastakaa Lapset ry:n hankesuunnittelija Veera Tuomala ja Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Katja Vallinkoski.
1/24/2022 • 52 minutes, 2 seconds
Rokotuksen historia ja tulevaisuus
Koskaan ei ole maailman historiassa puhuttu niin paljon rokotuksista kuin viimeisen kahden vuoden aikana. Koronapandemia on tehnyt rokotuksista jokapäiväisen puheenaiheen. Millainen on rokotusten historia? Miten rokotukset toimivat, mihin ne pystyvät ja miksi niitä myös pelätään? Miltä näyttää rokotteiden tulevaisuuden kehitys? Roman Schatzin ohjelmassa perehdytään rokotuksen kehitykseen, vaikutuksiin ja myös rokotteisiin liittyvien pelkojen pitkään historiaan. Vieraina ovat Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet ja Turun yliopiston tutkija Johanna Nurmi. Koskaan ei maailman historiassa puhuttu niin paljon rokotuksista kuin viimeisen kahden vuoden aikana. Eikä ihme, sillä koskaan ei rokotettu niin paljon ihmisiä niin lyhyellä varoitusajalla. Mutta mikä on uudentyyppinen MRna-rokote? Miksi se on parempi kuin vanhat vaksiinit? Saadaanko me pian tehokkaampi koronarokote? Montako piikkiä pitää ottaa? Ja mistä johtuu, että niin moni on rokotekriittinen tai rokotevastainen? Mitä tapahtuu, kun jonkun valtion hallitus säätää rokotuspakon? Rokottamisen ihannuudesta ja kurjuudesta, siunauksista ja kirouksista keskustellaan RSMK:ssa, vieraina Tampereen yliopiston Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet ja Turun Yliopiston tutkija Johanna Nurmi. .
1/17/2022 • 51 minutes, 31 seconds
Kuinka kansa kestää kolmannen koronavuoden?
Koronaviruksen vaitukset ulottuvat yhteiskunnan joka kolkkaan. Mikroskooppisen pieni olio näkyy päivittäin otsikoissa, katukuvassa, talousluvuissa ja ihmisten olohuoneissa. Ei ole ketään, jota pandemia ei koskisi, ja jonka elämä ei olisi muuttunut viimeisen parin vuoden aikana enemmän tai vähemmän radikaalisti. Nyt alkaa kolmas koronavuosi, virus on muuntunut, ja pandemia jyllää eksponentiaalisesti. Mutta miten me muunnumme? Mitä me tästä koettelemuksesta opimme ja kuinka me sopeudumme uuteen maailmaan? Millaisia henkisiä vasta-aineita kehitämme? Ihmisten ja yhteiskunnan jaksamisesta kolmannen koronavuoden kynnyksellä keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen.ja viestintäyrittäjä Harri Saukkomaa.
1/10/2022 • 51 minutes, 58 seconds
Vieraana oopperalaulaja Esa Ruuttunen
Esa Ruuttunen ehti olla pappina 10 vuotta ennen kuin hän antautui muusikon uralle. Hän on opiskellut laulua muun muassa Sibelius-Akatemiassa ja Aachenin musiikkikorkeakoulussa. Suomen Kansallisoopperan lisäksi hän esiintynyt muun muassa Baijerin valtionoopperassa, Lontoon Covent Gardenissa, Wienin valtionoopperassa ja Berliinin valtionoopperassa. Roman Schatzin Maamme-kirjassa puhutaan Ruuttusen monivaiheisesta urasta, musiikista ja elämästä.
1/3/2022 • 53 minutes, 30 seconds
Saksalainen joulumme
Jouluyö, juhlayö, joulukuusi, adventtikalenteri, oviseppele, piparkakku - suomalainen joulu on niin täynnä saksalaisia perinteitä, että voisi sanoa, että joulumme on saksalainen. Vai pitäisikö minun tässä tapauksessa sanoa: joulunne on saksalainen?
Roman Schatzin ohjelmassa kaivellaan suomalaisten jouluperinteiden alkuperää ja pohditaan sitä, millaiseksi joulumme tulevaisuudessa muuttuu. Mistä tulevat uudet joulunviettotrendit? Vieraina ovat tutkija Jere Jäppinen ja kielenkääntäjä Gabriele Schrey-Vasara.
12/20/2021 • 51 minutes, 38 seconds
Television murros
Suoratoistopalvelut ovat vain muutamassa vuodessa nousseet suuriksi yrityksiksi, ja ne kilpailevat perinteisten televisiokanavien kanssa. Ne toimivat yli kielirajojen, niillä on ja paljon omia tuotantoja, ja niiden algoritmit suosittelevat meille, mitä seuraavaksi kannattaisi katsoa. Yhdenmukaistuuko tv-sarjojen ja elokuvien tarjonta suoratoistopalvelujen kautta? Mihin suuntaan tv-draama on kehittymässä? Entäs miten me katsojat muutumme? Roman Schatzin vieraina ovat Yleisradion viihde- ja komediaohjelmien tilaaja Arttu Nurmi ja TV-alan moniammattilainen Joonas Nordman.
12/13/2021 • 51 minutes, 34 seconds
Itsenäisiä ajatuksia
Itsenäinen Suomi viettää tänä vuonna 104 vuotta. Ja tällä hetkellä maan asukkaat ovat hyvin tyytyväisiä itsenäiseen valtioonsa. Tuoreen mielipidekyselyn mukaan kansalaisista 86 prosenttia ajattelee, että on onni ja etuoikeus olla suomalainen. Koronakriisissä suomalaiset arvostavat maansa toimivuutta ja sen tarjoamaa turvaa.
Entäs itsenäisyys? Arvostetaanko sitä enää tänä päivänä? Vai onko siitä tullut itsestäänselvyys? Mitä itsenäisyys tarkoittaa globalisoituneessa ja verkostoituneessa maailmassa?
Vieraina ovat Eurooppanuorten pääsihteeri Sara Salonen ja entinen Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.
12/6/2021 • 50 minutes, 36 seconds
Ruoka on osa identiteettiämme
Ennen vanhaan köyhät ihmiset olivat laihoja ja rikkaat olivat lihavia.
Nykyään modernissa maailmassa tilanne on päinvastainen.
Ruokakulttuurimme on muuttunut perinpohjaisesti ja muutosvauhti vain kiihtyy.
Ruoka on olennainen osa nykyihmisen identiteettiä. Arvomme ja maailmankuvamme vaikuttavat myös siihen, mitä ruokaa valitsemme lautasellemme.
Ruokatottumuksillamme viestitämme myös muille, millaisia ihmisiä me olemme.
Millaisista raaka-aineista ruokaidentiteettimme koostuu? Mihin suuntaan suomalainen ruokakulttuuri on matkalla? Kuinka korona-aika ja ilmastonmuutos muuttavat suhdettamme jokapäiväiseen leipään?
Roman Schatzin vieraana on terveyssosiologian professori Piia Jallinoja.
11/29/2021 • 51 minutes, 7 seconds
Valkovenäläinen ruletti
Valko-Venäjän mielenosoitukset diktaattori Lukashenkaa vastaan alkoivat kesällä 2020, mutta niin kutsuttu tossuvallankumous tai "vallankumous torakka vastaan" tyrehtyi jo vuoden loppuun mennessä. Protestien takia pidätettiin ainakin 25.000 ihmistä, oppositio joutui joko maanpakoon tai maan alle.
Nyt Valko-Venäjän ja EU:n rajalla palelee ryhmä pakolaisia, jotka ovat joutuneet poliittisten voimien pelinappuloiksi. Onko kyseessä kosto-operaatio vai mitä Lukashenka tällä operaatiolla yrittää saavuttaa?
Vieraina ovat Ulkopoliittisen instituutin tohtorikoulutettava Kristiina Silvan ja Suomessa asuva valkovenäläinen Kirill Kirillov.
11/22/2021 • 52 minutes, 16 seconds
Mitä koulussa saa opettaa?
Suomen kouluilla on tällä hetkellä monia huolia. . Korona-aika on tehnyt koulutyöstäkin vaikeampaa sekä oppilaille että opettajille. PISA-tulokset ovat laskeneet viime vuosina selvästi ja opettajiin kohdistuu kovia paineita sekä kodeista että muualta yhteiskunnasta.
Mitä koulussa pitäisi opettaa? Mitä koulussa saa opettaa? Miten rakennetaan koulutusjärjestelmä, joka vastaa huomisen tarpeita, kun huomisen maailmasta meillä on vain sumea aavistus?
Entä millaisia arvoja lapsille ja nuorille pitäisi opettaa kun maailma on täynnä toisiaan vastaan taistelevia aatteita ja ideologioita ja kaikki elävät omissa kuplissaan?
Vieraina ovat OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtinen ja opettaja ja bloggaaja Tuomas Kaukoranta.
11/15/2021 • 52 minutes, 40 seconds
Elämä vankilassa
Meillä kaikilla on käsitys siitä, millaista elämä vankilassa on. Mutta kuinka todenmukainen se käsitys on? Kuinka vaarallista on istua suomalaisessa vankilassa? Onko vankila rikollisten yliopisto? Vai kuntoudutaanko siellä kunnon kansalaisiksi? Miten pitkäaikaisvanki järjestää elämänsä kiven sisällä?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa katsotaan kaltereiden taakse, ja vieraiksi tulevat Riihimäenvankilan johtaja Susanna Schugk-Laulumaa ja KRIS Tampereen toimintakeskuksen vastaava, entinen vanki Pete Nylund.
11/8/2021 • 52 minutes, 12 seconds
Korvaako tiede uskonnon?
Sekä tiede että uskonto ovat aina etsineet vastauksia perimmäisiin kysymyksiin ja pyrkineet tarjoamaan selityksen maailmankaikkeudelle, mutta täysin eri menetelmillä ja asenteilla. Syrjäyttääkö tiede vähitellen uskonnon maailmankuvamme perustana – ja voidaanko puhua jopa tiedeuskosta? Roman Schatzin johdolla aiheesta keskustelevat uskonnonfilosofian dosentti Aku Visala ja Skepsis ry:n varapuheenjohtaja Otto Mäkelä.
11/1/2021 • 52 minutes, 42 seconds
Miten protestoidaan oikein?
Kaikissa kulttuureissa, jokaisena maailmanaikana kansalaiset ovat aika aioin osoittaneet mieltä hallitsijaa tai hallitusta vastaan. Välillä protestit ovat olleet laillisia ja rauhanomaisia, välillä on otettu yhteen lainvalvojien kanssa. Viime aikoina Suomessa Elokapinan mielenosoitukset ovat kuumentaneet tunteita.
Pitääkö kansalaistottelemattomuus ja ulkoparlamentaariset vaikutuskeinot hyväksyä demokraattisessa maassa?
Kuinka tehokkaita menetelmiä kansalaistottelemattomuus ja mielenosoittaminen ovat nykypäivänä?
Vieraina ovat tutkijatohtori Kati Nieminen ja oikeushistorian professori Jukka Kekkonen.
10/25/2021 • 52 minutes, 19 seconds
Mikä meitä tosi-tv:ssä koukuttaa?
Vielä parikymmentä vuotta sitten tosi-tv oli uusi juttu. Nyt meillä on kaikenlaisia reality-formaatteja: televisiossa kokataan ja rokataan, remontoidaan ja rakennetaan, laihdutaan ja lihotaan, seurataan sarjamurhaajien verisiä jalanjälkiä, mennään naimisiin ja erotaan, eikä loppua näy. Uusi formaatteja keksitään jatkuvasti lisää, niitä ostetaan ulkomailta ja joskus myös myydään sinne.
Miksi tosi-tv:tä on niin paljon tarjolla, että se täyttää monen kanavan koko ohjelmiston? Mikä näissä sarjoissa meitä oikein koukuttaa? Miten tosi-tv heijastaa maailmankuvaamme ja miten se vaikuttaa siihen?
Roman Schatzin vieraina ovat Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pauliina Tuomi ja televisiotuottaja Petteri Ahomaa.
10/18/2021 • 52 minutes, 4 seconds
Aikamme maailma nuorten silmin
Millaista on, kun elämä on edessä maailmassa, jossa ilmastonmuutos on suurin uhka, jossa kaikki tapahtuu netissä ja jossa miljardöörit lentävät avaruuteen?
Onko enää kivaa olla nuori? Millaisia suunnitelmia ja unelmia nykyajan nuorilla on ja kuinka ne mahdollisesti toteutuvat?
Roman Schatzin vieraina ovat Kauniaisten Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja oikeustieteen opiskelija Binga Tupamäki sekä kansalaisaktivisti ja ilmastolakkoilija Atte Ahokas.
10/11/2021 • 51 minutes, 44 seconds
Oppiiko suomalainen koskaan käyttäytymään hyvin liikenteessä?
Bussikaista on aina täynnä yksityisautoja. Kaikki ajavat päin punaisia eikä kukaan käytä vilkkua, Moottoritiellä kukaan ei tee muille tilaa. Silmitön kaahailu tapaa joka vuosi useita nuoria. Kaupunkien jalkakäytävillä lojuu sähköpotkulautoja jalankulkijoiden kiusana.
Tältä näyttää suomalainen liikennekulttuuri.
Miten ihmiset saadaan ymmärtämään, että tieliikenne ei ole sotaretki, vaan sosiaalinen tapahtuma?
Vieraina ovat Liikenneturvan kouluttaja Jasmin Niittymäki ja poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein.
10/4/2021 • 50 minutes, 49 seconds
Onko taide eliitin asialla?
Koronakriisi on paljastanut meistä paljon ikäviä asioita, muun muassa sen, että taiteen ja kulttuurin arvostus ei ollutkaan niin vahvaa kuin mitä joskus hyvinä päivinä luultiin.
Mutta mikä mahtaa olla taiteen tehtävä tänä päivänä? Pystyy taide enää vaikuttamaan yhteiskuntaan tai jopa muuttamaan sitä? Joutuuko köyhä kansa maksamaan pienen eliitin kulttuuriharrastuksia?
Vieraina ovat filosofian tohtori ja kirjailija Paula Havaste ja musiikkitoimittaja Vesa Sirén.
Koronakriisi on paljastanut meistä paljon ikäviä asioita, muun muassa sen, että taiteen ja kulttuurin arvostus ei sitten ollutkaan niin kovaa, kuin mitä joskus hyvinä päivinä luultiin ja toitotettiin.
9/27/2021 • 50 minutes, 57 seconds
Saksa Merkelin jälkeen
Euroopan väkirikkaimmassa valtiossa äänestetään ensi viikon sunnuntaina uusi eduskunta. Angela Merkel on luotsannut Saksaa 16 vuotta, mutta hän ei ole enää ehdolla uutta kautta varten.
Millaista vaalitaistelua Saksassa käydään, ja millaisten poliittisten voimien kesken? Kuka mahtaa olla seuraava liittokansleri? Miten Saksan kurssi muuttuu vaalien jälkeen? Ja miten Saksan Liittotasavallan vaalit vaikuttavat Eurooppaan, maailmaan ja Suomeen?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskutellaan Saksan vaaleista, poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilasta ja tulevaisuudesta. Vieraina ovat Helsingin Sanomien entinen Berliinin kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen ja Suomen Saksan suurlähetystön lehdistöpäällikkö Joachim Bussian.
9/20/2021 • 52 minutes, 19 seconds
Onnistuuko Euroopan elvyttäminen?
Viime vuoden kesällä Euroopan unioni teki historiallisen päätöksen: ensimmäistä kertaa valtioliitto ottaa yhteistä velkaa, rahoittaakseen jäsenmaidensa elpymistä koronakriisin jälkeen.
Tästä niin kutsutusta elpymisvälineestä 390 miljardia euroa on suoria tukia ja 360 miljardia euroa on lainaa.
Mutta miten nämä tukiaiset käytännössä jaetaan? Kuka maksaa ne takaisin, millä ehdoilla ja milloin?
Mitä tapahtuu, kun Euroopan Unionin jäsenmaille jaetaan roppakaupalla rahaa?
Vieraina ovat ekonomistit Juhana Brotherus ja Sixten Korkman.
9/13/2021 • 51 minutes, 33 seconds
Maahanmuuttajien vaikutus Suomen kirjallisuuteen
Ruotsissa maahanmuuttajakirjailijoita on yli 700 ja osa heistä on perustanut omia yhdistyksiään ja kustantamojaan jo 1960-luvulta lähtien. Kreikkalaissyntyisestä Theodor Kallifatidesistä tuli maan luetuimpia kirjailijoita.
Mutta millaista on Suomen maahanmuuttajakirjallisuus tänä päivänä? Joko siitä voidaan puhua kulttuurisena ilmiönä, vai onko se vielä sattumanvaraisesti yksittäisten kirjailijoiden harteilla? Millainen vaikutus uussuomalasilla kirjailijoilla on kirjallisuuden perinteeseen?
Vieraina ovat kirjailijat Anna Soudakova ja Alexandra Salmela.
9/6/2021 • 52 minutes, 8 seconds
Onnelan uudisasukkaat
Suomi valitaan toistuvasti maailman onnellisemmaksi maaksi. Tutkimusten mukaan tänne ei kuitenkaan ole helppo kotiutua. 71 prosenttia maahanmuuttajista ilmoittaa, että suomen kieltä on vaikea oppia. 57 prosenttia kertoo, että paikallisia ystäviä on vaikea saada. Millaista on integroitua maailman onnellisimpaan lintukotoon?
Roman Schatzin vieraina ovat Stephania Perez ja Taleb "Tabu" Hossaini.
5/31/2021 • 51 minutes, 6 seconds
Muinaisten aarteiden etsintä
Suomen maaperästä löytyy aina aika ajoin vanhoja esineitä ja jopa aarteita. Maan uumenista voi löytyä viikinkikauden tai Ruotsin vallan ajan esineitä ja joskus jopa satoja vuosia vanhoja rahoja.
Mitä kaikkea Suomen maaperään kätkeytyy ja miten vanhoja aarteita etsitään? Kuka saa etsiä historiallisia esineitä ja mitä pitää tehdä, kun niitä löytyy?
Vieraina ovat arkeologian harrastaja Pekka Kupila ja museoviraston arkeologi Sami Raninen.
5/24/2021 • 52 minutes, 21 seconds
Minne tänä kesänä matkustetaan?
Kesä taitaa tulla sittenkin, ja kaukokaipuu alkaa vaivata meitä.
Mutta minne tänä kesänä kannattaa lähteä? EU:n suunnittelema rokotuspassi ei välttämättä ehdi ajoissa, ja ulkomaanmatka saattaa vaatia karanteenin.
Millaisia vaihtoehtoisia lomanviettotapoja keksitään? Löytyykö Suomesta ja lähialueelta vielä tuntemattomia paratiiseja? Alkaako nyt kotimaan matkailussa aivan ennennäkemätön buumi?
Roman Schatzin vieraina ovat tietokirjailija Tuula Vainikainen ja matkailutoimittaja Päivi Kaarina Laajanen.
Taustatoimittaja: Jussi Pylväs
Tuottaja: Jorma Honkanen
5/17/2021 • 51 minutes, 57 seconds
Loppuuko ryöstökalastus koskaan?
Liikakalastus uhkaa kalakantoja eri puolilla maailmaa. Suuret troolarit imuroivat meristä valtavia saaliita. Ei-toivottu sivusaalis heitetään surutta takaisin mereen. Jopa sertifioitujen kalatuotteiden alkuperä saattaa olla kyseenalainen.
Voiko kalaa enää syödä hyvällä omallatunnolla? Onko Itämeren ja Suomen järvien kalastus kestävällä pohjalla?
Kalastuksesta ja kalataloudesta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutin professori Sakari Kuikka ja Kalatalouden Keskusliiton toiminnanjohtaja Vesa Karttunen.
5/10/2021 • 51 minutes, 51 seconds
Rasismi Suomessa
Yksinkertaisen määritelmän mukaan rasismi on ideologia, jonka mukaan etniset erot ihmisryhmien välillä oikeuttavat ryhmien välisen epätasa-arvon.
Yksi esimerkki rasismista on hiljattain tapahtunut George Floydin murha USA:ssa, mutta rasismia esiintyy myös vähemmän suoralla ja näkyvällä tavalla.
Millaista avointa, piilo- ja arkirasismia meillä Suomessa esiintyy? Miten rasismiin ja rasistisiin asenteisiin voi vaikuttaa?
Roman Schatzin vieraina ovat sosiologian apulaisprofessori Lena Näre ja räppäri ja laulaja Jesse Markin.
Taustatoimittaja:: Jussi Pylväs
Tuottaja: Jorma Honkanen
5/3/2021 • 50 minutes, 53 seconds
Muodin ja muotoilun tulevaisuus
Ei ole sellaista kotia tässä maassa, josta ei löytyisi yhtään Marimekon, Nanson, Finlaysonin, Fiskarsin, Arabian tai jonkun muun tunnetun suomalaisen design-brändin tuotetta.
Suomalainen muoti ja muotoilu ovat lähellä arkea ja jokaisen ulottuvilla, käytännöllisiä, yksinkertaisia ja demokraattisia.
Mutta tunnetaanko suomalaista muotia ja muotoilua enää muualla kuin täällä kotimaassa?
Mitä muuta muodin ja muotoilun brändeiltä nykyään vaaditaan kuin kauneutta ja käytännöllisyyttä?
Vieraina ovat muotitaiteen professori Pirjo Hirvonen ja muotisuunnittelija ja muotoilija Sasu Kauppi.
4/26/2021 • 50 minutes, 53 seconds
Flirttailun anatomia
Flirttailu on taitolaji, mutta monien taidot ovat päässeet vähän ruostumaan, varsinkin nyt ilman ravintoloita, uimahalleja, teattereita ja muita tapaamispaikkoja. Moni saattaa myös pelätä tekevänsä itsestään hölmön #metoon, LGBT-sukupuolikirjon ja sosiaalisen median viidakossa.
Miten flirttailu toimii nykymaailmassa? Entä millainen on tämän päivän deittailukulttuuri? Roman Schatzin vierainao0vat deittiasiantuntija ja kohtauttaja Anna Uusiheimala sekä lumilautailija ja onnistumisen asiantuntija Aleksi Litovaara.
4/19/2021 • 51 minutes, 25 seconds
Kesämökkien uusi kultakausi
Viime vuosina alkoi jo näyttää siltä, että suomalaisten perinteinen kesämökkeily olisi jäämässä vain vanhusten harrastukseksi. Arveltiin, että nuoremmat ikäpolvet eivät enää innostu hankkimaan ikiomaa kallista työleiriä.
Mutta nyt pandemia on aiheuttanut lyhyessä ajassa oikean mökkeilyn renessanssin. Kesämökkejä myydään ennätystahtiin ja myös uusia rakennetaan aiempaa enemmän.
Kesämökkeilyn menneestä menneisyydestä ja tulevasta tulevaisuudesta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Hilkka Vihinen ja Vapaa-ajan asukkaiden liiton puheenjohtaja Tapio Tervo.
4/12/2021 • 51 minutes, 10 seconds
Ortodoksinen usko suomalaiseen tapaan
Suomessa ortodoksisella kirkolla on noin 60 000 jäsentä. Kuinka perinteitä ja mystiikkaa korostava usko tulee toimeen nopeasti muuttuvassa ajassamme? Mikä on Suomen ortodoksien kirkon sanoma tänä päivänä?
Millainen on ortodoksin jumalakuva?
Roman Schatzin vieraina ovat uskonnonopettaja Mirja Siidorov-Qvintus ja tutkija Helena Kupari.
4/5/2021 • 51 minutes, 1 second
Vieraana Jutta Zilliacus
Jutta Zilliacus on Suomen kulttuurisen ja poliittisen elämän arvostettu veteraani. Virolaiseen emigranttiperheeseen Helsingissä vuonna 1925 syntynyt Jutta oli teini-ikäinen kokiessaan talvisodan pommitusten kauhut. Sibelius-Akatemian opintojen jälkeen hän päätyi avioliiton kautta suomenruotsalaiseen kulttuurisukuun ja ryhtyi tekemään toimittajan töitä, 1960-luvulla myös Yleisradiossa. Myöhemmin politiikka vei Zilliacuksen mukaansa kolmeksi vuosikymmeneksi. Kansanedustajana hän vaikutti vuoteen 1987 saakka. Etenkin viime vuosikymmeninä Zilliacus on pyrkinyt pitämään yllä elävää suhdetta Viroon ja virolaisuuteen.
3/29/2021 • 51 minutes, 46 seconds
Kuinka hyvin suomalaiset kestävät koronapaineita?
Koronakriisi jättää syviä jälkiä kaikkialle, myös psyykkeemme. Vanhukset kärsivät yksinäisyydestä, nuorilta jäi ainakin vuoden keikat, festarit ja bileet väliin, ja lähes kaikki muut kamppailevat romahtavien bisnestensä kanssa.
Koronauutiset alkavat jo tökkiä, ja pandemiaähky leviää.
Kuinka kauan me jaksamme tätä? Onko meillä riittävästi sisua, kestokykyä ja resilienssiä? Ja mistä niitä saa, kun niitä tarvitsee?
Suomalaisten koronakestävyydestä keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa ja Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann.
3/22/2021 • 52 minutes, 32 seconds
Roman Schatzin Maamme-ilta
Roman Schatzin Maamme-illassa kuullaan, miten suomalaiset valmistautuvat tulevaan poikkeuskesään. Vieraana ovat kuuntelijat, joiden seurassa puhutaan mm. kesäkanoista, tandempyöräilystä ja sukkien kutomisesta. Tapaamme myös kolme yllätysvierasta: lavarunoilija Elsa Töllin, kuva- ja sanataiteilija Pekka Vuoren sekä Suomen johtavan ukulelistin Jarmo Julkusen.
3/20/2021 • 1 hour, 57 minutes, 20 seconds
Huonontuuko suomalaisten kielitaito?
Vielä 50 vuotta sitten oli yleisesti tiedossa, että suomalaisilla on huono kielitaito. Suomalaisen kielitaidon esimerkkinä pidettiin tankeroenglantia sönkkävää ministeriä. Nykyään kansan enemmistö osaa jo jonkin verran jotain vierasta kieltä.
Mutta millainen on suomalaisten todellinen kielitaito tänä päivänä? Onko meillä riittävä kielten osaaminen talouden ja muun kansainvälisen toiminnan tarpeisiin? Kuinka monta kieltä suomalaisen tulisi osata? Ja millainen on kielten opetuksen taso ja määrä?
Tarvitaanko kielitaitoa tulevaisuudessa vai hoitaako tekoäly kaikki kielitarpeet?
Roman Schatzin vieraina ovat Suomen kieltenopettajien liiton puheenjohtaja Outi Vilkuna ja Helsingin yliopiston kielikeskuksen dosentti Roy Siddall.
3/15/2021 • 51 minutes, 36 seconds
Onko tänään myös transnaistenpäivä?
Arvioiden mukaan noin puoli prosenttia maailman aikuisväestöstä on transsukupuolisia. Tarkka lukua tuskin voi saada, koska asiaan suhtaudutaan eri kulttuureissa hyvin eri tavoin.
Miltä tuntuu elää väärän sukupuolen kehossa, ja miltä tuntuu, kun asia korjataan?
Transsukupuolisuudesta, sukupuolen korjaamisesta ja sukupuolen kohtaamisesta keskustellaan nyt Roman Schatzin Maamme-kirjassa.Vieraina ovat transtaustainen Kaarin Keski-Korhonen ja Suomen akatemian tutkijatohtori Julian Honkasalo.
3/8/2021 • 52 minutes, 20 seconds
Suomalainen korruptio
Kansainvälinen kansalaisjärjestö Transparency International julkaisee vuosittain korruptioindeksin. Suomi on siinä tällä hetkellä sijalla 3, Uuden Seelannin ja Tanskan jälkeen.
Ollaanko täällä oikeasti niin rehtejä ja rehellisiä? Vai harrastetaanko meilläkin lahjontaa, nepotismia, vaikutusvallan väärinkäyttöä, kartelleja ja hyvä veli- tai hyvä sisko-järjestelmää?
Onko Suomi oikeasti puhtaan maineensa veroinen, vai onko kyse harhasta?
Onko korruptio meillä kenties niin syvällä rakenteissa, ettemme sitä enää huomaakaan?
Roman Schatzin vieraina ovat Transparency International Finlandin puheenjohtaja Salla Nazarenko ja oikeusministeriön erityisasiantuntija Juuso Oilinki.
3/1/2021 • 51 minutes, 18 seconds
Muuttaako korona-aika asumisen ja työelämän lopullisesti?
Korona toi meille etätyöt, etäopiskelut, etäruoat, etäkokoukset ja etäjuhlat.
Moni meistä ei ole käynyt työpaikalla aikoihin. Osa on tottunut siihen mutta toiset kaipaavat jo kovasti työkavereiden seuraan. Samaan aikaan työnantajat laskeskelevat, kuinka paljon halvemmaksi etätyö tulee, kun ei tarvitse ylläpitää kalliita toimistorakennuksia.
Miten viruspandemia vaikuttaa suomalaiseen asumiseen ja tryöntekoon? Muutetaanko keskustojen tyhjiksi jäävät toimistotilat pian asunnoiksi? Palaammeko enää koskaan entisenlaiseen työelämään?
Roman Schatzin vieraina ovat kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara ja Suomen Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus.
2/22/2021 • 51 minutes, 54 seconds
Mitä Unkarissa tapahtuu?
Unkari saa Euroopan Unionilta paljon rahaa, mutta ei suostu sitoutumaan EU:n arvoihin ja oikeusvaltioperiaatteisiin.
Fidesz-puolue ja pääministeri Viktor Orban hallitsevat Unkaria parlamentin enemmistöllä. Media on enimmäkseen hallituksen käsissä. Oppositio on hajanainen ja sen toimintaa vaikeutetaan järjestelmällisesti.
Mitä Unkarissa on tapahtunut ja tapahtumassa? Mihin Viktor Orbanin valta perustuu? Miksi sosialismin kokenut kansakunta alistuu uudestaan autoritaariselle hallinnolle?
Roman Schatzin vieraina ovat Aleksanteri-instituutin Itä-Euroopan tutkija Katalin Miklóssy ja dosentti Heino Nyyssönen.
2/15/2021 • 51 minutes, 38 seconds
Kuinka tekoäly hoitaa asioitamme?
Tekoäly pystyy säveltämään musiikkia Bachin tai Benny Goodmanin tyyliin, voittamaan suurmestarin shakissa, tunnistamaan kasvoja, vihapuhetta ja ihmisen seksuaalisia mieltymyksiä, ostoskäyttäytymistä ja rasvaprosentteja.
Nykymaailma ei toimisi ilman koneälyä ja ilman algoritmeja, ja koko ajan delegoimme yhä enemmän ja yhä tärkeimpiä asioita ajatteleville koneille. Mutta milloin kannattaa laittaa omat aivot narikkaan ja luottaa koneälyyn? Mitä kaikkea tekoäly tekee jo puolestamme aivan huomaamattamme? Missä kulkee raja uuden teknologian hyötyjen ja vaarojen välillä? Roman Schatzin vieraina ovat tekoälyhallinnan alan yrittäjä Meeri Haataja ja kognitiotieteen dosentti Michael Laakasuo.
2/8/2021 • 51 minutes, 36 seconds
Kuka omistaa Suomen metsät tulevaisuudessa?
Metsä on suomalaisille aina ollut tärkeä. Niin tärkeä, että sitä kutsutaan usein vihreäksi kullaksi.
Mutta vihreän kultakaivoksen omistussuhteet ovat muuttumassa.
Yhä useampi kaupungissa asuva suomalainen saa metsää perinnöksi eikä oikein tiedä mitä sille pitäisi tehdä. Viime aikoina yhtiöt ja rahastot ovat innokkaasti ostaneet metsiä sijoituskohteiksi.
Miten uudet omistussuhteet vaikuttavat suomalaiseen metsätalouteen ja metsänhoitoon?
Roman Schatzin vieraina ovat vanhempi tutkija Heimo Karppinen ja MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
2/1/2021 • 51 minutes, 45 seconds
Onko demokratia uhattuna?
Viime elokuussa satojen mielenosoittajien kirjava joukko yritti väkisin päästä Berliinin eduskuntataloon. Vain muutama poliisi oli vartioimassa rakennusta, mutta silti valtausyritys epäonnistui eikä kukaan loukkaantunut. Tämän vuoden tammikuussa suuri joukko mielenosoittajia valtasi Washingtonin kongressitalon. Viisi ihmistä kuoli ja useita loukkaantui. EU:ssa on jo kauan moitittu Unkarin ja Puolan hallituksia, jotka ovat pyrkineet betonoimaan vallan nykyisille valtapuolueille.
Onko länsimainen demokratia vaarassa? Miksi kaikki eivät enää kunnioita demokratian instituutioita ja symboleja? Onko parlamentarismi uudistuksen tarpeessa?
Vieraina ovat politiikan tutkija Emilia Palonen ja Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
1/25/2021 • 51 minutes, 59 seconds
Tieteen popularisointi totuuden jälkeisenä aikana
Listen to the scientists - Kuunnelkaa tiedemaailmaa! Näin sanoi Greta Thunberg. Mutta eivät kaikki kuuntele tiedettä, ja tiedettä on joskus hyvin vaikeaa ymmärtää.
Elämme aikaa, jolloin monet halauavat kyseenalaistaa tutkitun tiedon uskottavuutta ja tiedemaailman arvovaltaa. Monin uskoo mieluummin salaliittoteorioita kuin akateemista tutkimusta.
Miten tiede saadaan kansan kuunneltavaksi? Millaisen maailmakuvan tiede luo ja kuinka se välitetään ihmisille? Miten uskomuksia korvataan tutkitulla tiedolla?
Roman Schatzin vieraina ovat avaruusfyysikko ja filosofian tohtori Minna Palmroth.ja dokumentaristi ja kirjailija Riikka Kaihovaara.
1/18/2021 • 51 minutes, 29 seconds
Onko urheilulla tulevaisuutta?
Urheilulla on aina ollut keskeinen sija suomalaisessa kansansielussa. On vaikeaa löytää suomalaista, joka ei olisi millään tavalla kiinnostunut urheilusta. Suomi on monta kertaa juostu, luisteltu ja kaasuteltu maailmankartalle.
Mutta urheilun maailmakin on kriisissä. Korona on vienyt urheilijoilta yleisön ja seuroilta pääsylipputulot. Doping ja korruptio syövät huippu-urheilun uskottavuutta. Suuret kansaisväliset kisat pönkittävät usen isäntämaidensa epädemokraattisia tai jopa diktatorisia valtarakenteita. .
Millainen on urheilun tila ja tulevaisuus? Vieraana on Helsingin pormestari ja Suomen olympiakomitean uunituore puheenjohtaja Jan Vapaavuori.
1/11/2021 • 50 minutes, 27 seconds
Koronavuoden jälkeen
Taakse jäänyt vuosi on ollut meille kaikille enemmän tai vähemmän dramaattinen. Monille pandemia oli katastrofi, joillekin harvoille se oli onnenpotku. Meidän kaikkien epävarmuuden sietokyky joutui lujille, ja moni on joutunut tutustumaan köyhyysrajaan.
Jalostaako yhteinen kokemus meitä ihmisinä? Mitä me opimme tästä, mitä opimme itsestämme? Miten pandemia vaikuttaa solidarisuuteen, arvomaailmaan ja inhimillisyyteen? Vieraina ovat tietokirjailija ja viestinnän valmentaja Katleena Kortesuo ja hyväntekijä Heikki Hursti.
1/4/2021 • 51 minutes, 15 seconds
Vieraana oopperalaulaja Matti Salminen
Matti Salminen on ponnistanut puusepästä yhdeksi Suomen kaikkien aikojen suurimmista oopperalaulajista. Hän on laulanut kaikilla maailman johtavilla näyttämöillä, kuten esimerkiksi Milanon La Scalassa, Berliinin Deutsche Operissa, Lontoon Covent Gardenissa, New Yorkin Metropolitanissa ja myös Bayreuthin Wagner-festivaaleilla.
Roman Schatzin Maamme-kirjassa puhutaan elämästä, oopperasta ja musiikista.
12/28/2020 • 55 minutes, 13 seconds
Toisenlainen joulu
Joulupuuro, joulukinkku, joulupukki, joulukirkko, joulurauha... Ei tarvitse olla kulttuuriantropologi havaitakseen, että joulu on suomalaisten tärkein juhla.
Vuoden pimeimpänä aikana on hyvä käpertyä kotiinsa, hemmotella itseään ja muita lahjoilla ja juhla-aterioilla.
Mutta tänä vuonna kaikki on toisin. Tänä vuonna pukki joutuu koronatestiin ennen kuin hän voi tuoda lahjat. Pahimmassa tapauksessa hän joutuu karanteeniin ja lahjat jäävät saamatta.
Miten korona vaikuttaa jouluperinteisiin ja millainen mahtaa olla tulevaisuuden joulu?
Vieraina ovat toimittaja Anna Perho ja minimalismin asiantuntija Teemu Kunto.
12/21/2020 • 52 minutes, 38 seconds
Kuinka hiilijalanjälki peitetään?
Viimeiset noin 150 vuotta olemme keksineet lukuisia tapoja päästää haitallisia hiiliyhdisteitä ilmakehään. Nyt yritämme lukuisilla uusilla tavoilla saada ne sieltä pois, sitoa ne
johonkin ja välttää niiden syntymistä ihan lähtökohtaisesti. Nykyään myydään hiilikompensoituja lomamatkoja, aterioita ja vaatteita.
Mutta miten tämä kompensaatio toimii ja kuinka tehokasta se on? Vieraina ovat Suomen Ympäristökeskuksen professori Jyri Seppälä ja Compensate-säätiön perustaja
Antero Vartia.
12/14/2020 • 53 minutes, 26 seconds
Korona-ajan henki
Mitä kauemmin korona-kriisi kestää, sitä enemmän sen psyykkiset seuraukset näkyvät.
Sosiaalinen eristäytyminen, epävarma tulevaisuus, rahahuolet ja huoli omasta ja läheisten terveydestä koettelevat ihmisten henkistä hyvinvointia.
Pandemian pitkäaikaiset seuraukset jäävät nähtäväksi, mutta jo nyt on selvä, että masennus- ja ahdistusdiagnoosit, unihäiriöt ja päihteiden käyttö lisääntyvät.
Millaisen henkisen jäljen tämän vuoden kriisi jättää meihin? Ja miten yhteiskunnan ilmapiiri muuttuu?
Vieraina ovat Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Emilia Kullas ja filosofian tohtori Pekka Sauri.
12/7/2020 • 53 minutes, 32 seconds
Miksi keskustelu on muuttunut öyhöttämiseksi?
Yli puolet suomalaisista kokee keskustelukulttuurin muuttuneen huonommaksi. Tutkimuksessa neljä viidesosaa vastanneista oli sitä mieltä, että yhteiskunnallista keskustelua ei käydä kunnioittavaan sävyyn. Peräti joka neljäs suomalaisista pelkää muiden reaktioita omien ajatustensa kertomiseen.
Varsinkin sosiaalisessa mediassa rehottaa vihapuhe, muiden mielipiteiden jyrääminen ja tahallinen väärin ymmärtäminen.
Mitä keskustelukulttuurillemme on tapahtumassa? Miten oppisimme puhumaan toisillemme taas rakentavasti ja kunnioittavasti?
Vieraina ovat Yleisradion yleisövuorovaikutuksen päällikkö Sami Koivisto ja konsultti Sami Kuusela.
11/30/2020 • 52 minutes, 45 seconds
Sukupuuton partaalla
Arviolta noin150 eliölajia kuolee sukupuuttoon joka päivä, monet jopa ennen kuin tiede on ehtinyt edes löytää niitä.
Meneillään on suurin massasukupuutto dinosaurusten kuoleman jälkeen, niin kutsuttu kuudes sukupuutto. Mutta tällä kertaa syynä ei ole meteoriitti, jääkausi tai muu luonnonvoima, vaan laji nimeltä homo sapiens.
Miten globaali sukupuuttoaalto vaikuttaa elämäämme ja miten voimme pysäyttää sen? Millainen lajikato uhkaa Suomen luontoa? Kuinka radikaaleja toimenpiteitä tilanne vaatii?
Vieraina ovat biologi ja tietokirjailija Juha Kauppinen ja Maailman luonnonsäätiön WWF:n ohjelmapäällikkö Jussi Nikula.
11/23/2020 • 53 minutes, 37 seconds
Kuinka kyynisiä me olemme?
Kyynikot olivat alunperin hellenistisen filosofian koulukunta antiikin Kreikassa. Kapinallisen koulukunnan jäsenillä oli tapana kyseenalaistaa kaikkea ja käyttäytyä tylysti tai jopa aggressiivisesti. Liikkeen nimi lienee tullut sanasta kyon, koira, ja koira onkin kyynikkojen vaakunaeläin.
Tuntuu siltä, että olemme nykyään kaikki kyynikkoja. Miten muuten kestäisimme ympäröivää maailmaa ja kaikkia huonoja uutisia, joilla meitä jatkuvasti pommitetaan?
Mutta kuinka paljon kyynisyyttä on sopiva määrä ja terveellistä? Milloin kyynisyydestä tulee joukkoilmiö, joka pilaa ilman ja alkaa nakertaa yhteiskunnallista luottamusta?
Vieraina ovat kirjailija Sisko Savonlahti ja toimittaja Saska Saarikoski.
11/16/2020 • 53 minutes, 20 seconds
Kuka minä olen? Onko identiteetistä tullut tärkein omaisuutemme?
Ihminen voi olla valkoihoinen, vegaani, sosiaalidemokraatti, uskovainen, vasenkätinen, änkyttäjä, heteroseksuaali, diabeetikko, suomalainen, jalkapallofani ja insinööri. Ja ihminen voi olla kaikkea edellä mainittua - tai jotain aivan muuta - yhtaikaa. Meillä kaikilla on monta niin kutsuttua identiteettiä.
Mutta mikä identiteetti oikein on? Mistä se meille tulee ja mihin sitä tarvitaan?
Miksi nykyihminen haluaa näyttää ja korostaa identiteettiään?
Roman Schatzin vieraina ovat psykologian tutkija Elina Marttinen ja tietokirjailija Olli Löytty.
11/9/2020 • 52 minutes, 46 seconds
Tietoturvattomuus tuli Suomeen
Uusin tietomurtoskandaali ei ole ensimmäinen eikä varmaan jää myöskään viimeiseksi. Koskaan meistä ei ollut niin paljon dataa liikkeellä emmekä edes tiedä, millaista tietoa meistä kerätään ja minne.
Parkissa olevat autot tähyilevät kameroillaan ohikulkijoita. Kännykkäsovellus kertoo meille, missä lapsemme milloinkin ovat. Pian jääkaapit keskustelevat muiden kodinkoneiden kanssa 5G-verkossa.
Miten voimme olla varmoja siitä, etteivät laitteemme ilmoita viranomaisille tai jollekin muulle elämäntavoistamme? Ja miten voimme luottaa siihen, että tietomme ovat hyvissä ja turvallisissa käsissä?
Vieraina ovat tietosuojavaltuutettu Anu Talus.ja tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen.
11/2/2020 • 53 minutes, 15 seconds
Historian vaietut naiset
Kaiken takana on nainen. Näin sanottiin vanhassa maailmassa, viime vuosituhannen puolella. Mutta miksi naisen piti aina olla kaiken takana? Miksi miehet seisovat historian eturintamassa ja naiset pysyvät taustalla, näkymättöminä ja äänettöminä?
Historiaan jääneistä ja historian jännistä naisista Roman Schatzin kanssa keskustelevat kirjailija ja Journalisti-lehden päätoimittaja Maria Pettersson sekä filosofi ja kirjailija Torsti Lehtinen.
10/26/2020 • 54 minutes, 29 seconds
Amerikan ihmemaa
Miksi me seuraamme USA:n politiikkaa ja presidentivaalikampanjaa herkeämättä? Miksi Yhdysvallat on niin tärkeä Suomella ja Euroopalle?
USA:n tilannetta, tulevaisuutta ja merkitystä pohditaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat alivaltiosihteeri Kai Sauer ja Suomessa asuva yhdysvaltalainen viulisti Anthony Marini.
10/19/2020 • 55 minutes, 34 seconds
QAnon ja suuri salaliitto
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump taistelee kansainvälistä raharikkaiden salaliittoa vastaan, joka harrastaa saatananpalvontaa, lapsipornoa ja rituaalimurhia.
Tämä suurin piirtein on QAnon-nimisen salaliittoteorian ydin. Facebook kielsi juuri kaikki QAnon-kannatussivustot some-alustoillaan.
Mistä tällaisia salaliittoteorioita oikein tulee? Ja miksi ne leviävät? Ja kuinka niistä voi tulla niin vaarallisia, että ne pitää laittaa somepannaan?
Roman Schatzin vieraina ovat mediatutkija apulaisprofessori Katja Valaskivi ja tubettaja ja teologian tohtori Ville Mäkipelto.
10/12/2020 • 53 minutes, 51 seconds
Mihin kaikkeen koira pystyy?
Koirat pystyvät hämmästyttäviin suorituksiin. Maailman ensimmäiset koronaviruksen haistavat koirat ovat aloittaaet työnsä Suomessa. Koirat löytävät eksyneitä ja hukkuneita, opastavat näkö- ja kuulovammaisia ihmisiä, auttavat lapsia lukemaan ja osaavat varoittaa tulevasta epilepsiakohtauksesta tai liian matalasta verensokerista.
Miten koiria koulutetaan näihin vaativiin tehtäviin? Missä kulkee koiran aistien kapasiteetin raja?
Hyötykoirista ja ihmisen ja koiran monipuolisesta suhteesta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat koirakouluttaja Anna Loimaranta ja eläinkouluttajakonsultti Jari Parkkisenniemi.
10/5/2020 • 54 minutes, 19 seconds
Väärennettyä ruokaa
Ruokaväärennösten arvioidaan olevan maailmanlaajuisesti jo noin 40 miljardin dollarin bisnes. Summa on todennäköisesti huomattavasti alakanttiin, sillä arvio perustuu ainoastaan paljastuneisiin tapauksiin.
Kuinka paljon Suomeen saapuu väärennettyä ruokaa? Mitä ruokia kannattaa varoa? Kuka valvoo Suomessa ruokien ja raaka-aineiden laatua?
Roman Schatzin vieraina ovat tulliylitarkastaja Riikka Pakkanen ja tietokirjailija Mari Koistinen.
9/28/2020 • 54 minutes, 24 seconds
Suomalainen kirjallisuus ulkomailla
Suomalaisesta kirjallisuudesta ei ennen ulkomailla tiedetty juuri mitään. Mutta viimeisten vuosien aikana suomalaiskirjoja on käännetty ennätysmäärin myös suurten kielialueiden kielille. Ulkomainen kysyntä on nyt jopa suurempaa kuin mitä kääntäjät ehtivät kääntää.
Mistä tämä trendi johtuu? Millaiset kirjat kiinnostavat maailmalla?
Miten helposti kielimuurin takana oleva suomalainen romaani kääntyy muille kielille?
Roman Schatzin vieraina ovat Suomen kirjallisuuden vientikeskuksen johtaja Tiia Strandén ja englannintaja David Hackston.
9/21/2020 • 54 minutes, 13 seconds
Ihmisiä kaupan
Ihmiskauppa lisättiin Suomen rikoslakiin vasta vuonna 2004. Ja kaksi vuotta myöhemmin lain perusteella annettiin ensimmäinen tuomio. Kesti siis kauan tajuta, ettei ihmiskauppa ole vanha merirosvotarina vaan täyttä totta nykypäivänäkin, monessa eri muodossa, ja myös Suomessa.
Millaisia ihmiskaupan muotoja Suomessa harjoitetaan? Miten ihmiskauppaa voidaan estää? Ja mihin pimeisiin nurkkiin ei kenties vielä osata edes katsoa?
Roman Schatzin vieraina ovat Anni Valovirta Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistosta sekä ihmiskaupasta väitellyt Minna Viuhko.
9/14/2020 • 54 minutes, 15 seconds
Ovatko tubettajat nykyajan portinvartijoita?
Tiedättekö keitä ovat Mmiisas, Pikku-Pinsku, Lakko ja Herbalisti? He ovat merkittäviä suomalaisia mediavaikuttajia, joiden sisällöillä on enemmän tilaajia kuin Helsingin Sanomilla ja kuuntelijoita enemmän kuin tällä ohjelmalla. He ovat Suomen tunnetuimpia tubettajia.
Mitä somevideokulttuurin eturintamalla tapahtuu? Miten tullaan suosikkitubettajaksi? Ovatko tubettajat nykyajan mielipidejohtajia tai jopa tiedon portinvartijoita? Saako perinteinen media kadottamiaan yleisöjä koskaan takaisin?
Tubettajista ja uuden median mahdista keskustellaan RSMK:ssa, vieraina digistrategi Anne Saloranta ja tubettaja Juuso Karikuusi alias Herbalisti.
9/7/2020 • 53 minutes, 50 seconds
Miten maailma on muuttunut?
Alamme aavistaa, ettei elämä ja maailma eivät koskaan palaa entiselleen. Korona vaikuttaa enemmän tai vähemmän elämäntapoihimme, yhteiskuntaamme, arvomaailmaamme, politiikkaan, tieteeseen, talouteen ja kulttuuriin.
Millaisia pysyviä ja ohimeneviä muutoksia tämän vuoden globaali katastrofi nimeltä korona on aiheuttanut ja tulee kenties vielä aiheuttamaan? Kuinka suuria nuo muutokset oikeasti ovat? Vieraina ovat kirjailija ja filosofi Torsti Lehtinen ja Sitran ennakointiasiantuntija Liisa Poussa.
8/31/2020 • 54 minutes, 24 seconds
Miten suomalaiset selviävät ilman kesäjuhlia?
Suomi on kesäfestivaalien luvattu maa. Monella paikkakunnalla vuotuinen kesäjuhla tai festivaali on vuoden kohokohta, jota valmistellaan ja odotetaan koko pitkä talvi. Festivaaleilla on omat vapaaehtoiset tukijoukkonsa, joille kesän juhlien valmistelu on usein vuosia kestänyt rakas harrastus.
Mutta nyt on tulossa historiallinen kesä. Pandemian vuoksi ei voida pitää festivaaleja, pitäjänjuhlia, kesäteatteriesityksiä eikä muita kesän kokokohtia,
Miten suomalaiset kestävät koko kesän ilman kesäjuhlia?
Mitä yhteistä mutta turvallista voisi keksiä kesäjuhlien tilalle?
Roman Schatzin vieraina ovat muusikko Erja Lyytinen ja Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula.
5/25/2020 • 53 minutes, 16 seconds
Nyt suomalaiset ryntäävät luontoon - mitä siitä seuraa?
Viime vuonna tehdyssä kyselytutkimuksessa jopa 78 prosenttia vastaajista luokitteli itsensä ainakin jossain määrin luontoihmiseksi. Siis käytännössä noin kahdeksan kymmenestä suomalaisesta mieltää olevansa luontoihminen.
Onko suomalaisten erityinen suhde luontoon myytti vai todellisuutta? Koronapandemia on täyttänyt ulkoilualueet ja kansallispuistot. Merkitseekö tämä sitä, että myös luontoharrastukset lisäävät nyt rajusti suosiotaan? Kestääkö luonto retkeilevät massat?
Suomalaisten luontosuhteen laatua ja lujuutta pohditaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat Metsähallituksen puistonjohtaja Harri Karjalainen ja kuvataiteilija Jussi Kivi.
5/18/2020 • 53 minutes, 15 seconds
Roman Schatzin Maamme-ilta
"Kyllä hätä keinot keksii, sanoi akka kun kissalla pöydän pyyhki." Roman Schatzin Maamme-illassa ääneen pääsevät Yle Radio 1:n kuuntelijat. Kriisin luovia vaikutuksia voivat olla vaikkapa vanhojen valokuvien perkaaminen, pianon soitto, taideteosten lavastaminen kotioloissa tai perunan viljely. Roman Schatzin juontamassa lähetyksessä ovat mukana myös Pirkko Arstila ja Tommi Korpela.
5/14/2020 • 1 hour, 28 minutes, 44 seconds
Eilen kielletty, tänään normaali – eilen normaali, tänään kielletty
Aikoinaan homoseksuaalisuus oli rikos, mutta raiskaus avioliitossa ei. Ennen vanhaan kuolemanrangaistusta pidettiin tarpeellisena mutta nykyään se kauhistuttaa useimpia suomalaisia.
Vielä jokin aika sitten sellaisia sanoja kuin vanhus, mustalainen tai neekeri käytettiin yleisesti ja arkailematta. Nyt kaikki tietävät, että niiden käytössä pitää noudattaa tarkkaa harkintaa.
Jokainen meistä muistaa asioita, jotka olivat ennen normaaleja mutta jotka ovat nykyään sopimattomia tai peräti laittomia. Ja toisinpäin.
Miten normimme, moraalimme, arvomaailmamme ja käytöstapamme muuttuvat ja mikä saa ne muuttumaan? Miltä huominen moraali mahdollisesti näyttää? Muuttaako koronakriisi pysyvästi normejamme ja oikeuskäsityksiämme?
Roman Schatzin vieraina ovat vieraina ovat filosofi Tuomas Nevanlinna ja kirjailija Taina West.
5/11/2020 • 52 minutes, 32 seconds
Ruokakriisi ja kriisiruoka
Koronavirus teki tästä vuodesta myös erilaisen ruokavuoden. Ravintolat ovat kiinni ja kansa joutuu kokkaamaan itse tai syömään eineksiä.
Maanviljelijät ja puutarhurit ihmettelevät, miten kesän sato saadaan korjattua ilman ulkomaista työvoimaa. Globaali kriisi on pannut monet miettimään, voiko ruoasta tulla joskus samanlainen pula kun nyt on kasvomaskeista.
Muuttaako tämä kaikki suhdettamme ruokaan? Nouseeko kotimaisen ruoan arvostus kun huoltovarmuudesta puhutaan joka päivä? Kuinka ravintolakulttuuri ja -tarjonta muuttuvat sitten kun kriisi on ohi? Muuttuuko myös asenteemme ruokaa kohtaan?
Roman Schatzin vieraana on oimittaja Jari Hanska.
5/4/2020 • 52 minutes, 53 seconds
Tuliko nyt taiteen murroskausi?
Koronavirus on lamauttanut lähes koko yhteiskuntamme. Myös suurin osa kulttuurielämästä on tauolla tai se yrittää tavoittaa yleisöjä verkkoyhteyksien kautta.
Miten Suomi pärjää ilman konsertteja, teatteria, oopperaa tai taideperformansseja?
Kuinka taiteilijat selviävät tästä tilanteesta? Syntyykö karanteenissa uusia taidemuotoja?
Muuttuuko kulttuurielämssä jokin pysyvästi?
Roman Schatzin vieraina ovat elokuvantekijä Virpi Suutari ja muusikko Iiro Rantala.
4/27/2020 • 53 minutes, 12 seconds
Miksi Hitler on niin vahva brändi?
Maanantaina 20.4. Adolf Hitler täyttäisi 131 vuotta, jos eläisi. Hän on toki takuuvarmasti kuollut salaliittoteorioista huolimatta.
Silti tuntuu siltä, että hänellä on edelleenkin kohtuuttoman paljon vaikutusvaltaa. Hän teki harmittomasta viiksimallista ikuisesti kelvottoman. Hakaristi on maailman kielletyin graafinen symboli. Sadat tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa ihailevat edelleenkin miestä, joka suggeroi suuret ihmisjoukot väkivaltaisen aatteensa kannattajiksi.
Miksi juuri Adolf Hitler ja hänen kansallissosialistinen puolueensa veivät kaikilta muilta hulluilta hirmuhallitsijoilta ja diktatuureilta ykköspaikan? Miten on mahdollista, että uusnatsijärjestöjä on perustettu kaikkiin Natsi-Saksan entisiin uhrivaltioihin ja niiden jäseninä on henkilöitä, joita Saksassa pidettiin Hitlerin aikana ali-ihmisinä? Mikä natsiaatteessa edelleen kiehtoo ja kiinnostaa?
Roman Schatzin vieraina ovat vieraina kirjailija Heidi Köngäs ja sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla.
4/20/2020 • 52 minutes, 55 seconds
Toisenlainen piinaviikko
Pääsiäinen merkitsee joillekin Vapahtajan ylösnousemusta, joillekin se on muinainen
kevätrituaali, jolla juhlitaan elämän voittamista talven jälkeen ja toisille se tarkoittaa vain paria
ylimääräistä vapaapäivää.
Tänä vuonna kaikki on erilaista. Keväisen juhlinnan sijasta pysymme erillämme toisistamme,
ja tuijotamme hermostuneina uutisvirtaa. Sukulaisten luona ei saa käydä ja kirkot, ravintolat ja
huvipaikat ovat kiinni. Meillä kaikilla on takana ja myös vielä edessä täysin odottamattomia ja
ennennäkemättömiä piinaviikkoja ja pitkä ja kivikkoinen Via Dolorosa.
Roman Schatzin Maamme-kirjassa pohditaan pääsiäisen merkitystä ja sanomaa pandemian aikana.
Vieraana on Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo.
4/13/2020 • 52 minutes, 5 seconds
Eurooppa uuden edessä
Kymmeniä vuosia Eurooppa on pikku hiljaa hävittänyt ahtaita, aikansa eläneitä rajojaan. Se on yrittänyt integroitua yhdeksi suureksi talous- ja kulttuurialueeksi, keksinyt itselleen Euron, Euroviisut ja Eurooppaparlamentin. Mutta vain muutaman kriisiviikon jälkeen kaikki vaivoin aikaan saadut edistysaskeleet näyttävät pudonneen Kankkulan kaivoon.
EU ei koordinoi kriisitoimenpiteitä eikä huoltovarmuutta, vaan jokainen valtio tekee, minkä tilanteessa parhaaksi näkee. Mantereemme integraatio on kääntynyt päälaelleen. Jäsenvaltiot käpertyvät koteihinsa, Suomeen on tullut jopa uusi raja maan sisälle ja Unkarissa hallitsee jo ensimmäinen diktaattori poikkeustilan verukkeella.
Mitä Euroopalle tapahtuu ja millainen on koronakriisin jälkeinen Eurooppa? Vieraana on entinen suurlähettiläs Petri Tuomi-Nikula.
4/6/2020 • 53 minutes, 53 seconds
Miten korona muuttaa maailmamme?
Näyttää siltä, että vuosi 2020 tulee jäämään historiaan koronaviruksen vuotena. Meitä vastassa on näkymätön vihollinen, joka ei katso ihonväriä, äidinkieltä, uskontoa, seksuaalisuutta, sukupuolta tai poliittista vakaumusta.
Mitä tämä näkymätön vihollinen opettaa meille paitsi sen, että meidän tulee pitää turvaväli? Miten korona vaikuttaa aatteisiin tai kulttuuriin?
Mitä me opimme itsestämme? Miten suhtaudumme toisiimme, kun tämä kaikki on ohi? Millaisia pysyviä jälkiä pandemia jättää?
Vieraina ovat Ellun Kanojen muutostoimiston tutkimuspäällikkö Elina Kiiski-Kataja ja futuristi Perttu Pölönen.
3/30/2020 • 53 minutes, 48 seconds
Mihin kannattaa globaalin kriisin aikana uskoa?
Väärää tietoa Corona-viruksesta leviää vielä nopeammin kuin virus itse. Maailman Terveysjärjestö varoittaa paitsi itse taudista myös niin kutsutusta infodemiasta. Liikkeellä on valtava määrä informaatiota, josta hyvin suuri osa on täyttä potaskaa tai jopa hengenvaarallinen. Mihin kannattaa globaalin kriisin aikana uskoa? Missä kulkee maalaisjärjen ja hysterian välinen raja? Miksi ihmisillä on niin kova tarve uskoa valeuutisiin, vaihtoehtoisiin faktoihin ja salaliittoteorioihin? Vieraina toimittaja ja tietokirjailija Johanna Vehkoo ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Jonas Sivelä.
3/23/2020 • 53 minutes, 5 seconds
Kuinka Lappia myydään?
Suomen Lappi peittää alueen, joka on yhtä suuri kuin Belgia, Sveitsi ja Hollanti yhdessä. Se on noin kolmasosa Suomen pinta-alasta, mutta Lapin läänin asukasluku on pienempi kuin Turun kaupungin.
Lappi on monellakin tavalla ainutlaatuinen alue. Siitä ovat kaikki yleensä yhtä mieltä. Eri mieltä ollaan siitä, miten Lappia tulisi kehittää.
Lapin matkailu on viime aikoina ollut vahvassa nousussa. Turisteja tulee nyt jo aivan maailman kaikilta kolkilta.
Millä mielikuvilla Lappia myydään ja markkinoidaan? Millaista tarinaa Lapista ulkomaan turisteille kerrotaan? Kuinka kestävällä pohjalla nykyinen Laspin matkailu on? Uhkaako matkailubisnes saamelaista kultuuria ja elämäntapaa? Entä mahtuvatko kaivosteollisuus ja matkailu Lapissa samoille palkisille?
Vieraina ovat Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen ja saamelaiskäräjien entinen jäsen ja City Saamit ry:n entinen puheenjohtaja Pentti Pieski.
3/16/2020 • 52 minutes, 34 seconds
Onko klassillisesta sivistyksestä enää mitään hyötyä?
Vanhan kreikkalaisen sanonnan mukaan sivistys on hyväosaiselle koristus mutta vähäosaiselle turvapaikka. Olemme nykyään niin hyväosainen yhteiskunta, että harva enää tarvitsee turvapaikakseen klassillista sivistystä. Nykyään riittää, että osaa erottaa valeuutiset oikeista, hyvät tarjoukset huonoista ja terveellinen ruoka haitallisesta.
Onko klassillisella sivistyksellä enää mitään käyttöä nykymaailmassa?
Kuinka syvällisesti meidän pitää tuntea länsimaisen kulttuurin juuremme?
Onko latinan kielen osaamisesta mitään hyötyä?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa pohditaan klassillisen sivistyksen ja sivistysaatteen tilaa ja tulevaisuutta. Vieraina ovat Helsingin yliopiston historioitsija ja latinisti Maijastina Kahlos ja antiikin maailmaan erikoistunut kirjailija ja kääntäjä Arto Kivimäki.
3/9/2020 • 53 minutes, 3 seconds
Vääriä kuvia Suomesta
Suomessa ei ole jääkarhuja eikä meillä haravoida metsiä, vaikka Donald trump niin väittikin. Eikä meillä makseta kaikillle kansalaisille kansalaispalkkaa, emmekä kaikki tanssia tangoakaan.
Suomesta on liikkuu maailmalla mitä oudompia mielikuvia, legendoja ja väitteitä. Millaisiin uskomuksiin ja luuloihin Suomesta muualla maailmassa törmää? Kannattaako niitä edes korjata vai onko parempi antaa Suomi-kuvan rehottaa villisti?
Suomi-kuvasta ja sen vääristymisistä keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat toimittajat Anu Partanen ja Ella Kanninen.
3/2/2020 • 53 minutes, 3 seconds
Kurdien kohtalo
Kurdeja on maailmassa ainakin 30 miljoonaa eli viisi tai kuusi kerta enemmän kuin suomalaisia. Kurdit ovat Lähi-idän neljänneksi suurin kansanryhmä, mutta heillä ei ole koskaan ollut omaa valtiota. He asuvat pääosin Iranin, Irakin, Turkin ja Syyrian alueella.
Ja koska tämä alue on ollut jo pitkään hyvin rauhaton, useita miljoonia kurdeja asuu muualla maanpaossa. Suomessakin elää tilaston mukaan noin 14.000 henkilöä, joiden äidinkieleksi on rekisteröity kurdi.
Miltä näyttää kurdien tilanne ja tulevaisuus tällä hetkellä? Millaista on kurdien kulttuuri? Entä miten Suomen kurdiyhteisö elää?
Roman Schatzin vieraina ovat Lähi-Idän asiantuntija Seida Sohrabi ja Suomen kurdiliiton hallituksen sihteeri Welat Nehri.
2/24/2020 • 54 minutes, 26 seconds
Kuinka Suomi on varautunut pandemioiden varalta?
Uutiset koronaviruksesta ovat herättäneet monet pohtimaan, kuinka hyvin Suomi on varautunut epidemioiden ja pandemioiden varalta.
Mitä enemmän tiedämme maailmasta ja elämästä, sitä enemmän ymmärrämme, kuinka hauras järjestelmämme on ja mikä kaikki meitä uhkaa. Tautiepidemioiden lisäksi pankkikriisit, sähkökatkokset, kansainväliset konfliktit tai auringosta tuleva magneettituuli voivat pistää kaiken sekaisin. Miten maamme viranomaiset ovat varautuneet äkillisiin tautiuhkiin? Millainen on Suomen kriisivalmius?
Roman Schatzin vieraina ovat Huoltovarmuuskeskuksen hallintojohtaja Asko Harjula ja THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen.
2/17/2020 • 53 minutes, 12 seconds
Mistä kaikesta meidän pitää luopua?
Maailmastamme on hyvin nopeasti tullut hyvin pieni paikka, ja alamme ymmärtää, ettemme voi jatkaa näin. Emme voi loputtomasti hamstrata, rakentaa, matkustaa, käyttää, tuottaa, ostaa, myydä, muovata ja hyväksikäyttää rajallisia luonnonvarojamme.
Jostain meidän pitää luopua. Mutta mistä? Muovista, lihansyönnistä, matkailusta, harrastuksista, muodista, kuluttamisesta, internetistä? Vai pitääkö meidän luopua periaatteista, unelmista ja moraalisista arvoista? Vai onko niistä luovuttu jo?
Luopumisen kulttuurista, sen mahdollisesta voimasta ja ongelmista keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat työelämäprofessori Matti Apunen ja muutosvalmentaja ja permakulttuurin harrastaja Tanja Korvenmaa.
2/10/2020 • 53 minutes, 56 seconds
Euroopan tuntemattomat kansat
Missä päin Eurooppaa puhutaan oksitaanin kieltä? Entäs missä sorbit asuvat ja millaista on sorbien kulttuuri?
Europassa asuu lukuisia etnisiä ja kielellisiä vähemmistöjä joista muu Eurooppa on autuaan tietämätön. Mikä on pienten etnisten ryhmien tulevaisuus yhdentyvässä Euroopassa ja globalisoituvassa maailmassa? Ovatko pienet kansat ja kielet tuomittu sukupuuttoon?
Mitä kuuluu Euroopan tuntemattomille vähemmistöille?
Roman Schatzin vieraina ovat alkuperäiskansojen kestävää kehitystä tutkiva professori Reetta Toivanen sekä oksitaanin kielen tuntija, kielentutkija Jari Nummi.
2/3/2020 • 52 minutes, 46 seconds
Vainojen aika jatkuu yhä
Tasan 75 vuotta sitten tammikuun 27. päivänä 1945 puna-armeija
sotilaat vapauttivat Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin eloonjääneet
vangit.
Maanantaina 27.1. vietetään vainojen uhrien muistopäivää.
YK:n tilastojen mukaan maailmalla vainotaan tällä hetkellä lähes miljardia ihmistä. Syitä on monenlaisia. Ihmisiä tapetaan, vangitaan, sorretaan ja vaiennetaan etnisen taustan, uskonnon ja ihonvärin takia. Vainon syynä voi olla myös äidinkieli, seksuaalisen suuntautuminen tai poliittiset
mielipiteet.
Millaista on meidän aikamme vainoaminen ja kuinka vainottuja voi auttaa? Entä millainen on suhteemme holokaustiin ja historian muihin vainoaikoihin?
Roman Schatzin vieraina ovat historiantutkija Oula Silvennoinen ja ihmisoikeusliiton pääsihteeri
Kaari Mattila.
1/27/2020 • 53 minutes, 2 seconds
Tipaton ja tissutteleva tammikuu
Tutkimuksen mukaan alkoholihaitat aiheuttavat Suomessa tällä hetkellä vuosittain noin 1,6 miljardin euron välittömät kustannukset. Vuonna 2018 alkoholi aiheutti arviolta yli 17 000 työvuoden menetyksen ja 4 000 kuolemantapausta.
Jos alkoholi keksittäisiin tänä päivänä, se kiellettäisiin aivan varmasti. Mutta se on todennäköisesti maailman vanhin päihde ja aivan keskeinen tekijä yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme.
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan Suomen alkoholikulttuurin ominaispiirteistä ja kulttuurin muutoksista. Vieraina ovat kirjailija Eira Mollberg ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Pia Mäkelä.
1/20/2020 • 53 minutes, 26 seconds
Hongkongin tulevaisuus
Kiinan kansantasavallalla ja Hongkongin erityishallintoalueella on ollut yli kaksikymmentä vuotta käytössä niin kutsuttu "yksi maa, kaksi järjestelmää" -periaate. Puolustus ja diplomaattiset suhteet ovat Pekingin keskushallinnon vastuulla, muuten Hongkong on ollut hyvin pitkälti autonominen.
Viime kesänä Hongkongissa puhkesi laajoja ja väkivaltaisia mielenosoituksia, ja hongkongilaiset vaativat enemmän demokratiaa. Mitä Hongkongissa tapahtuu ja mihin kriisin kärjistyminen voi johtaa? Täytyykö pelätä, että Taivaallisen rauhan aukion verilöyly toistuu vai pystyvätkö erilaiset järjestelmät integroitumaan toisiinsa rauhanomaisesti?
Roman Schatzin vieraina ovat sinologi ja kirjailija Pertti Seppälä ja Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja Timo Vuori.
1/13/2020 • 54 minutes
Takaisin tulevaisuuteen
Me kaikki olemme kiinnostuneita tulevaisuudesta. Siksi uskomme oraakkeleihin, kahvin poroihin ja horoskooppeihin, ja siksi harrastamme vakavaa tulevaisuuden tutkimusta.
Mitkä ovat tärkeimmät mittarit, joita pitää seurata, kun haluaa rakentaa tulevaisuuden skenaarioita? Ovatko megatrendit enää trendikkäitä? Mistä johtuu että tulevaisuutta tutkitaan nyt enemmän kuin koskaan ennen, mutta kansa ikävöi entistä enemmän nostalgisesti menneeseen?
Roman Schatzin vieraina ovat What’s Next Consulting Oy:n futuristi Elina Hiltunen ja Demos Helsinki -ajatushautomon tulevaisuudentutkija Johannes Koponen.
12/30/2019 • 53 minutes, 32 seconds
Vaikea joulu
Ennen joulua kritisoitiin sen irstaan kaupallisuuden ja ökykulutuksen takia. Nyttemmin joulu on joutunut uusien ongelmien eteen. Joulua vastaan hyökätään sen kristillisen symboliikan tai epäkorrekteiksi koettujen traditioiden takia.
Voiko joulukirkko kuulua koulun yhteisiin joulutraditioihin? Pitääkö Lucia-neidon olla vaaleaihoinen tyttö? Onko Hollannin joulupukin mustakasvoinen apuri Zwaarte Piet rasistinen hahmo?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa pohdistaan joulun merkitystä, imagoa ja kohtaloa. Vieraina filosofian tohtori Kimmo Ahonen sekä kirjailija, pappi ja toimittaja Jaakko Heinimäki.
12/23/2019 • 53 minutes, 36 seconds
Ihmisen evoluutio
Charles Darwin keksi parisataa vuotta sitten, ettei ihminen kenties olekaan luomakunnan kruunu, vaan yksi pieni lenkki loputtomassa ravinto- ja kehitysketjussa.
Evoluutio on koko tieteen historian mullistavimpia konsepteja. Darwinin aikoina tajuttiin, että ihminen ja apina ovat lähisukulaisia ja että elolliset olennot ovat jatkuvassa muutoksessa. Nyt ihmisapina luo laboratorioissa pimeässä hohtavia sikoja tai kloonattuja lampaita.
Miten me ihmiset vaikutamme omaan biologiseen, sosiaaliseen ja muuhun kehitykseemme? Miten muuttuva ympäristö vaikuttaa lajiimme? Miten ihmisen evoluutio jatkuu?
Roman Schatzin vieraina ovat biologi ja tietokirjailija Juha Valste ja evoluutiopsykologian tutkija Markus J. Rantala.
12/16/2019 • 53 minutes, 39 seconds
Lumihanki, kirves ja perhe
Lähisuhdeväkivalta on Suomessa yleistä. Kansallisen rikosuhritutkimuksen mukaan noin viisi prosenttia naisista ja noin kahdesta kolmeen prosenttia miehistä kokee vuosittain fyysistä väkivaltaa nykyisen tai entisen kumppanin taholta.
Miksi niin moni käyttäytyy lähimpiään kohtaan väkivaltaisesti? Miksi niin moni sietää väkivaltaista kumppania? Miten perheväkivaltaa voisi vähentää?
Roman Schatzin vieraina ovat Rikosuhripäivystyksen kehitysjohtaja Jaana Koivukangas ja Miessakit ry:n psykoterapeutti Matti Kupila.
12/9/2019 • 49 minutes, 41 seconds
Kuluttava elämä
Kulutus huipentuu aina vuoden lopussa. Perinteisten joululahjasesongin ja väliviikon alemyynnin rinnalle ovat tulleet musta perjantai ja sinkkujen päivä. Kiinalainen verkkokauppa Alibaba myi tämän vuoden Singles Day –kampanjassaan miljardin arvosta tavaraa 68 sekunnissa.
Suomessa kulutusjuhla saa yhä uusia temppeleitä. Lyhyen ajan sisällä on avattu kaksi uutta mammuttimaista ostoskeskusta.
Mutta mihin nyt unohtuivat ilmastonmuutos, kestävä kehitys ja ympäristön roskaantuminen? Miten nykyihmisen pitäisi suhtautua kulutussesonkeihin ja yhä lisääntyviin massiivisiin ale-kampanjoihin? Milloin turha kulutus loppuu?
Roman Schatzin vieraina ovat Kaupan liiton elinkeinopoliittinen edunvalvontajohtaja Tuula Loikkanen ja Laura Haikonen Luonto-Liitosta.
12/2/2019 • 53 minutes, 18 seconds
Sananvapauden rajat
Tapamme viestitellä on lyhyessä ajassa muuttunut perinpohjaisesti. Joidenkin mielestä netti on tuonut kansalaisille ennennäkemättömän paljon sananvapautta. Toisten mielestä anonyymi ja estoton viestittely kaventaa sananvapautta, koska kaikki eivät halua altistua vihapuheelle tai maalittamiselle.
Mitä sanavapaudelle ja keskustelukulttuurillemme ja on tapahtumassa? Miten nykymaailmassa pitäisi määritellä sananvapauden rajat?
Roman Schatzin vieraina ovat Julkisen sanan neuvoston valittu tuleva puheenjohtaja Eero Hyvönen ja Suomen Uutiset -verkkolehden päätoimittaja Matias Turkkila.
11/25/2019 • 53 minutes, 6 seconds
Porojen maailma
Maa- ja metsätalousministeriö asettaa porojen sallitun enimmäismäärän vuosikymmeneksi kerrallaan. Vuosina 2010–2020 suurin sallittu poromäärä on 203 700 yksilöä.
Kuinka tärkeä porotalous on koko Suomen kannalta? Mikä on porotalouden kulttuurinen merkitys? Entä miten se vaikuttaa pohjoiseen ympäristöön?
Vieraina ovat kansantaloudellisen metsäekonomian professori Olli Tahvonen ja Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja ja poromies-lehden päätoimittaja Anne Ollila.
11/18/2019 • 53 minutes, 48 seconds
Vieraana säveltäjä Kaija Saariaho
Kaija Saariaho on maailmalla tunnetuimpia suomalaisia nykysäveltäjiä. Opiskeluaikoina hän oli mukana nuorten muusikkojen radikaalissa Korvat auki – yhdistyksessä, joissa toimivat myös Esa-Pekka Salonen, Magnus Lindberg ja Jouni Kaipainen. Saariaho on saavuttanut neljällä oopperallaan suurta menetystä maailman tunnetuimmissa oopperataloissa. Roman Schatzin haastattelussa puhutaan elämästä, musiikista ja oopperan maailmasta.
11/11/2019 • 49 minutes, 52 seconds
Varusmieskoulutuksen strategia
Sodat ja muut kriisit muuttuvat koko ajan monimutkaisemmiksi
ja vaikeammin hahmotettaviksi tapahtumiksi.
Miten suomalainen varusmieskoulutus pystyy vastaamaan ajan haasteisiin?
Mitä nykyintissä oikeasti oppii? Millainen on Suomen armeijan kasvatusfilosofia ja ihmiskuva?
Hauptgefreiter Roman Schatz yrittää tehdä Suomen varusmieskolutuksen tupatarkastusta.
Vieraina ovat Maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen ja varusmiesliiton puheenjohtaja Matias Pajula.
11/4/2019 • 53 minutes, 5 seconds
Kuinka me kuolemme?
Elämä ei todellakaan ole oikeudenmukainen, sen tiedämme kaikki. Mutta sentään kuolema koittaa jokaiselle tasan kerran.
Miten Suomessa kuollaan ja kuinka kuolevia ihmisiä autetaan? Millainen on nykysuomalaisen suhde kuolemaan ja kuinka tuo suhde muuttuu ajan mukana?
Kuolemasta, surusta ja saattohoidosta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat sairaanhoitaja Anu Koskela ja pastori ja kirjailija Kai Sadinmaa.
10/28/2019 • 53 minutes, 19 seconds
Miksi suomalaiset eivät halua lapsia?
Vauraissa maissa ihmiset elävät pidempään ja tekevät vähemmän lapsia, se on yleinen trendi. Alhainen syntyvyys vaivaa kaikkia teollisuuden jälkeisiä yhteiskuntia, eivätkä siinä perhepolitiikkaa, lapsilisät ja muut bonukset näytä oikein auttavan.
Suomalaisia on viime aikoina otsikoissa järkytetty uusilla syntyvyystilastoilla, joiden mukaan syntyvyys on maassamme suorastaan romahtanut. Vuonna 2009 Suomessa syntyi 61 000 lasta mutta vuonna 2017 enää vain noin 50 000. Vain maahanmuuton ansiosta väestö ei vähentynyt, ja tätä vauhtia vuonna 2060 suomalaisia ei synny enää lainkaan.
Mistä johtuu, että yhä harvempi suomalainen halua enää ryhtyä äidiksi tai isäksi? Mikseivät valtion kannustimet toimi? Onko Suomesta todella tulossa tyhjien leikkipuistojen maa?
Vieraina ovat Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch ja äitiyslomalla oleva ministeri Annika Saarikko.
10/21/2019 • 52 minutes, 50 seconds
Onko e-urheilu oikeaa urheilua?
Kysymys siitä, onko elektroninen urheilu urheilua, jakaa mielipiteitä. Urheilupiireissä monet eivät pidä elektronista urheilua oikeana urheiluna sillä perusteella, että siinä ei juurikaan liikuta. Kansainvälisen olympiakomitean vuonna 2017 antaman linjauksen mukaan elektroninen urheilu voidaan kuitenkin laskea "oikeaksi urheiluksi".
Joka tapauksessa e-urheilun harrastajamäärät, kilpailutapahtumien koko ja palkintosummat kasvavat kasvamistaan. E-urheilu on niin suuri kansainvälinen bisnes, että kisaajat joutuvat nykyään jopa doping-testeihin.
Millainen on e-urheilun kenttä tällä hetkellä ja mihin suuntaan se on kehittymässä? Kuinka Suomi pärjää näillä kilpakentillä?
Vieraina ovat GameXpo -palkinon voittanut tuottaja Juha Lahti ja Suomen Elektronisen Urheilun Liiton puheenjohtaja Joonas Kapiainen.
10/14/2019 • 52 minutes, 32 seconds
Medikalisaatio tekee meistä kaikista potilaita
Onko korkea verenpaine tauti vai elämäntapa? Entä ylipaino, alkoholismi, huono työmotivaatio, ahdistus tai univaikeudet? Ovat kaljuuntuminen ja erektiovaikeudet sairauksia, joita pitää hoitaa?
Koskaan ihmiskunnan historiassa ei ollut niin paljon erilaisia sairauksia kuin nykyään. Ja koskaan ennen ei ole ollut tarjolla niin paljon lääkkeitä, hoitoja ja kuntoutusmuotoja kuin nyt. Terveysteollisuus myy meille ensin taudin, ja sitten siihen lääkkeet.
Kaikki tietävät, että riittävä liikunta, terveellinen ruokavalio ja kunnon yöunet ovat terveyden kolme peruspilaria. Mutta kukaan ei halua kuulla sellaista lääkärinsä suusta.
Medikalisaatiota ja lääketieteen ylivaltaa elämässämme analysoidaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat Työeläkevakuutusyhtiö Varman ylilääkäri Jan Schugk ja terveyssosiologian dosentti Markku Myllykangas.
10/7/2019 • 54 minutes, 1 second
Berliinin muurin tilalle nousee nyt uusia muureja
Berliinin muurin kaatumisesta tulee tänä syksynä 30 vuotta.
Kylmän sodan päätyttyä näytti hetkeksi siltä, että maailman rajat avautuisivat, muurit kaatuisivat ja piikkilanka-aidoista päästäisiin vihdoin eroon. Mutta nyt uusia muureja ja raja-aitoja rakennetaan kilvan: Donald Trump haluaa muurin Meksikon rajalle, Palestiinan ympärille on rakennettu muuri ja Unkari vetäytyy piikkilanka-aitojen taakse.
Kannattaako muureja kaataa vaiko rakentaa? Voiko samalla globalisoitua ja vetäytyä omaan muurinsa taakse?
Roman Schazin vieraina ovat poliittisen historian emeritusprofessori Seppo Hentilä ja politiikan tutkija Katalin Miklóssy.
Kuva: EPA
9/30/2019 • 52 minutes, 51 seconds
Onko älykkyys hupeneva luonnonvara?
Älykkyyttä on yritetty määritellä jo pitkään. Sen olemuksesta on ristiriitaisia teorioita ja sen mittaamisesta ollaan monta mieltä. Älykkyyden merkityksestäkin keskustellaan kiivaasti.
Erään määritelmän mukaan älykkyys on kyky orientoitua tilassa, ajassa ja muutenkin. Siis tietää, missä mennään ja onko itse enää mukana kyydissä.
Tulevaisuuden äly voi olla sitä, että osaa riittävän nopeasti tunnistaa niin kutsutun deep feikin ja erottaa kolmiulotteisen animaation oikeasta poliisista. Tai presidentistä. Tai puolisosta.
Jos älykkyys on kyky, muuttuuko se evoluution myötä? Voiko sitä treenata? Millaista älykkyyttä tai millaisia älykkyyksiä tarvitaan huomisen maailmassa?
Roman Schatzin vieraina ovat aivotutkija Katri Saarikivi ja Helsinki-filmin toimitusjohtaja Aleksi Bardy.
9/23/2019 • 53 minutes, 40 seconds
Pornoistuva maailmamme
Vuonna 1830 sleesialainen arkeologi Karl Otfried Müller etsii sopivaa nimeä Pompejin raunioista löytyneille rivoille kuvateoksille ja keksi termin pornografia, kreikan kielen sanoista pórnē, portto, ja gráphein, eli "kirjoittaa".
Sana on sittemmin levinnyt ympäri maailmaa, ja se herättää edelleen voimakkaita tunteita, niin positiivisia kuin negatiivisia. Pornoa on nykyään äärimmäisen helppoa katsella, ja sen takana on suuri teollisuuden haara.
Mihin ihminen tarvitsee pornografia? Mikä on erotiikan ja pornografian ero? Mitä porno aiheuttaa käyttäjälle ja miten se vaikuttaa yhteiskuntaan ja ihmissuhteisiin? Milloin pornografia on vaarallista ja milloin se on hyödyllistä
Vieraina ovat mediatutkimuksen professori Susanna Paasonen ja toimittaja Ina Mikkola.
9/16/2019 • 53 minutes, 50 seconds
Voiko tavallinen ihminen vaikuttaa maailman kehitykseen?
Meille toitotetaan jatkuvasti, että kuluttaja vaikuttaa valinnoilla. Emme saisi ajaa autolla, emme saisi käyttää muovia, emme saisi lentää lomarannoille, emme saisi ostaa halpatyövoimalla tuotettuja tavaroita emmekä saisi tukea epädemokraattisia maita matkustamalla niihin.
Tuntuu siltä, että vastuu maailmanlaajuisesta uhkatilanteesta sysätään yksittäiselle ihmiselle. Mutta mitä yksi ihminen voi tässä suuressa kaaoksessa tehdä? Voi tavis pelastaa maailman? Voi suomalainen vaikuttaa Brasilian sademetsien säilymiseen tai Hongkongin demokratian tilaan?
Roman Schatzin vieraina ovat Greenpeacen Suomen maajohtaja Sini Harkki ja Fingon eli suomalaisten kehitysjärjestöjen vaikuttamistyön johtaja Rilli Lappalainen.
9/9/2019 • 53 minutes, 20 seconds
Itämeren risteilyturismi
Risteilyturismi on kasvava bisnes niin maailmalla kuin Suomessa. Yhä suuremmat laivat tuovat yhä enemmän turisteja rannikkokaupunkeihin. Viime vuonna lähes puoli miljoona risteilymatkustajaa piipahti Helsingissä. Helsingistä on tullut Euroopan ja maailman vilkkain matkustajasatama.
Mutta kaikkialla risteilyturistit eivät ole enää tervetulleita. Joissakin Euroopan kaupungeissa on jo kyllästytty jättialuksiin, jotka saastuttavat ilman, sotkevat rannikoiden vedet ja tuovat lisää turistiruuhkia. Risteilyturisteja on otettu vastaan mielenosoituksin.
Mitä risteilybisnes aiheuttaa Itämeren luonnolle ja ilmastolle? Millaisia vaikutuksia sillä on Helsingin ja muun Suomen talouteen ja elämään?
Vieraina ovat WWF Suomen meriasiantuntija Anna Soirinsuo ja Itämeren suojelukomission merenkulkuasiantuntija Markus Helavuori.
9/2/2019 • 53 minutes, 29 seconds
Missä ylioppilasruusu kasvaa?
Kenia, Uganda, Tansania ja Etiopia tuottavat nykyään yhdessä viidesosan maailman leikkokukista. Suurin osa suomalaisten joulutähdistä, äitienpäivä- ja ylioppilasruusuista tuleekin Afrikasta, missä kymmeniä tuhansia naisia työskentelee kukkapelloilla.
Ulkomainen leikkokukka voi olla reilun kaupan tuote mutta se voi olla myös kasvatettu ilman työehtosopimuksia ja työttömyysturvaa, myrkyllisten kemikaalien avulla ja riistopalkalla.
Kansainvälisestä kukkakaupasta, sen reiluudesta, rakenteista ja viimeisistä trendeistä keskustelevat Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen ja Reilu Kauppa Ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen.
Kuva: Epa
5/27/2019 • 52 minutes, 29 seconds
Euroopan uudet suunnat
Joillekin se on ainoa vaihtoehto sodalle ja kaaokselle, toisille se on kleptomaanikerho, jossa kaikki yrittävät huijata toisiltaan niin paljoin kuin mahdollista. Toiset uneksivat vahvasta liittovaltiosta , toiset haluavat palata kansallisvaltioiden kulta-aikaan.
Millainen on Euroopan Unionin ja maanosamme tulevaisuuden suunta?
Onko Eurooppa siirtymässä sosialismin jälkeisen liberaalieuforian jälkeen taas kohti konservatiivisia ja nationalistisia arvoja?
Onko tulevaisuuden Eurooppa entistä moniarvoisempi vai tuleeko siitä loputtomien kulttuurisotien taistelukenttä?
Roman Schatzin vieraina ovat Euroopan historian professori Laura Kolbe ja taloustutkija Antti Ronkainen.
5/20/2019 • 52 minutes, 1 second
Mitä tapahtuu kun sora ja hiekka loppuvat?
Luulisi, että pilvenpiirtäjiä rakentavista arabimaista hiekka ei lopu. Mutta Lähi-idässäkin on pulaa hiekasta, sillä aavikon tuulen hiomasta hiekasta ei voi tehdä betonia.
Joka puolella maailmaa rakennushiekasta alkaa olla huutava pula ja siitä on tullut arvokas vientituote. Niin arvokas, että hiekkaa varastetaan laivalasteittain, kokonaisia saaria myydään rakennusmateriaaliksi ja että kansainvälisestä hiekkabisneksestä on tullut hämärää ja vaarallista.
Kuinka kauan Suomen hiekka- ja soravarat riittävät? Voiko Suomesta tulla kiviainesten merkittävä vientimaa? Riittääkö meillä kiveä loputtomiin louhittavaksi ?
Vieraina ovat Ramboll Oy:n kehitysjohtaja Pentti Lahtinen ja Suomen ympäristökeskuksen vanhempi tutkija Jari Rintala.
5/13/2019 • 52 minutes, 40 seconds
Kolmas sukupuoli
Perinteinen ihmiskunnan jakaminen naisiin ja miehiin ei enää toimi. Moni ei koe omakseen hänelle syntymässä määritettyä sukupuolta eivätkä kaikki löydä itsestään miestä tai naista. Toki aina on syntynyt lapsia, joiden sukupuoli ei ole ollut yksiselitteinen.
Juridisesti kolmas sukupuolivaihtoehto miehen ja naisen lisäksi on tällä hetkellä voimassa Bangladeshissa, Chilessä, Intiassa, Itävallassa, Kanadassa, Maltalla, Pakistanissa, Saksassa ja Uudessa-Seelannissa.
Yhdysvalloissa muunsukupuolinen sukupuolivaihtoehto on mahdollista saada kaikkiin virallisiin asiakirjoihin.
Mutta mitä muunsukupuolisuus tarkoittaa arkielämässä henkisesti, juridisesti ja sosiaalisesti? Saako muunsukupuolinen ihminen adoptoida lapsia?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan sukupuolten määrästä, rooleista, dynamiikasta ja taisteluista. Vieraina ovat Trasek ry:n puheenjohtaja Anna Haapalainen ja tiedottaja Mikael Heikkanen.
5/6/2019 • 52 minutes, 9 seconds
Globalisaation siunaukset ja kiroukset
Maailmastamme on tullut hyvin pieni paikka, jossa kukaan ei voi enää tehdä mitään vaikuttamatta kaikkiin muihin. Globalisaatio on paitsi ihmisten ja rahavirtojen myös kulttuurin, informaation, politiikan, ympäristön ja hallinnon kansainvälistymistä ja integroitumista.
Se voi olla hieno asia, josta kaikille on iloa ja hyötyä, mutta kuten tiedämme se myös aiheuttaa monille sietämättömiä lieveilmiöitä.
Kuka voittaa globalisaatiossa ja kuka häviää? Ja miten globalisaatioon pitäisi suhtautua?
Onko nationalismi globalisaation vastavoima vain onko sekin osa globalisaatiota?
Vieraina ovat perussuomalaisten kansanedustaja Riikka Purra ja vihreiden kansanedustaja Maria Ohisalo.
4/29/2019 • 52 minutes, 19 seconds
Vieraana katolisen kirkon Suomen piispa Teemu Sippo
Katolisella kirkolla on Suomessa noin 14 000 jäsentä. Heidän paimenensa on piispa Teemu Sippo, joka on ensimmäinen suomalainen katolinen piispa 1500-luvun jälkeen. Entinen katolilainen Roman Schatz keskustelee piispa Sipon kanssa kirkosta, uskosta ja myös pääsiäisen sanomasta.
4/22/2019 • 52 minutes, 3 seconds
Muovinen maailmamme
Kun muovi keksittiin viime vuosisadalla, se merkitsi uuden aikakauden alkua. Kiven, pronssin ja raudan jälkeen keksittiin halpa raaka-aine, josta saattoi valmistaa melkeinpä mitä vain.
Vuoden 1950 jälkeen ihmiskunta on tuottanut lähes 9 miljardia tonnia erilaisia muoviyhdisteitä. Tästä määrästä 80 % kelluu nykyään merissä, lojuu rannoilla, metsissä ja kaatopaikoilla tai löytyy mikromuovina ravintoketjustamme. Loistava keksintö osoittautui ainakin osittain kiroukseksi, ja muovista on tullut meille ja maapallolle vakava ongelma.
Mitä muovin suruttomasta kylvämisestä meriin ja ympäristöön lopulta seuraa? Mitä kukin meistä voisi oikeasti tehdä maailman muoviongelmalle?
Vieraina ovat Suomen kiertovoiman tiedottaja Kaisa Halme ja kansalaisaktivisti Leo Stranius.
Kuva: EPA
4/15/2019 • 52 minutes, 36 seconds
Miksi Euroopan romanit joutuvat elämään ahdingossa?
Euroopan valtiot, kirkot ja hyväntekeväisyysjärjestöt auttavat hädänalaisia ihmisiä ympäri maailman. Kuitenkin yksi Euroopan oma vähemmistö elää vuosisadasta toiseen köyhänä ja syrjittynä.
Miksi Euroopan romanien vaikeaan asemaan ei saada parannusta? Mikä auttaisi romanit ulos kerjäläisyydestä?
Romanien kansallispäivän kunniaksi Romanin Maamme-kirjassa keskustellaan romanien elämäntilanteesta, yhteiskunnallisesta asemasta ja tulevaisuudesta.
Vieraina ovat romaniaktivisti Miranda Vuolasranta ja muusikko Anette Åkerlund.
4/8/2019 • 53 minutes, 23 seconds
Mille nykyään saa nauraa?
Sanotaan, että nauru pidentää ikää.
Mutta auta armias, jos nykyaikana nauraa väärässä paikassa, väärään aikaan, väärälle ihmiselle tai väärälle asialle! Väärä nauru voi jopa lyhentää elämää!
Maailmamme on täysin hullu ja samalla hirvittävän totinen. Onko enää olemassa yhteistä huumorintajua vai naurammeko nykyään kukin omille jutuillemme omissa kuplissamme?
Mille voi enää nauraa? Mille pitäisi nauraa? Ja mille kaikelle nykyaikana ei saa enää nauraa?
Aprillipäivän kunniaksi Roman Schatzin Maamme-kirjassa mietitään huumorin syvintä olemusta ja sen sietämätöntä keveyttä. Vieraina ovat näyttelijä Miitta Sorvali ja koomikko Antto Terras
4/1/2019 • 52 minutes, 20 seconds
Brexit tuottaa draamaa ja farssia
Kesällä 2016 Britannian asukkaat päättivät kansanäänestyksessä niukalla enemmistöllä, että he eroavat EU:sta maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 2018. Vaikka eropäivä on jo käsillä, ei eron menettelytavoista ole vieläkään päästy yksimielisyyteen.
Muualla Euroopassa on ihmetellen seurattu suurvallan kaoottista sekoilua, kun brexitille on yritetty saada aikataulua.
Millaisesta ideologiasta ja mielenmaisemasta brexit on oikein syntynyt?
Millaisena britit näkevät maansa ja sen tulevaisuuden?
Euroopan nykyhistorian sotkuisimmasta avioerosta ja sen mahdollisista seuraamuksista keskustelevat Ulkopoliittisen instituutin EU-asiantuntija Juha Jokela ja Suomessa kymmeniä vuosia asunut brittitoimittaja Joe White.
3/25/2019 • 53 minutes, 20 seconds
Turismin tulevaisuus
Nelihenkisen perheen lentomatka Thaimaahan tuottaa 15 000-20 000 kiloa hiilidioksidipäästöjä. Sama määrä päästöjä syntyy, kun ajaa autolla 170 000 kilometriä.
Matkailu tuottaa runsaasti päästöjä sekä matkalla että kohdemaassa. Turismi myös kuluttaa luontoa, aiheuttaa roskaantumista, nostaa paikallisten ihmisten asuinkustannuksia ja lisää korruptiota.
Matkailuala on maailman suurimpia bisneksiä ja se on täynnä ristiriitoja ja epäloogisuuksia. Monissa Euroopan kaupungeissa asukkaat ovat jo alkaneet vastustaa turismia.
Voiko matkailu olla eettisesti ja ekologisesti kestävää ja samalla taloudellisesti järkevää? Voiko globaali turismi jatkua nykyisen muotoisena?
Roman Schatzin vieraina ovat Reilun matkailun yhdistyksen puheenjohtaja Mia Halmén ja matkailulehti Mondon toimituspäällikkö Pekka Hiltunen.
3/18/2019 • 52 minutes, 30 seconds
Matka Etelään
Suomi on vuodesta 1988 ylläpitänyt tutkimusasemaa Etelämantereella, kuningatar Maudin maalla. Aina kun meillä on talvi ja eteläisellä pallonpuoliskolla kesä, suomalainen retkikunta suuntaa sinne muutaman kuukauden ajaksi. Mitä tutkimusasemalla tehdään ja tutkitaan ja millaista on viettää aikaa antarktisissa olosuhteissa? Ja poikkeavatko ne olosuhteet edes kovin paljon meidän arktisesta talvestamme?
Roman Schatzin vieraina ovat retkelle osallistuneet Mika Kalakoski ja Kati Anttila.
3/11/2019 • 53 minutes, 8 seconds
Kuinka äänestäjään vaikutetaan?
Eri maissa on ruvettu varautumaan siihen, että hämärät tahot yrittävät vaikuttaa vapaisiin, demokraattisiin vaaleihin propagandalla, syöttämällä äänestäjille massiivisesti vääriä faktoja, tai jopa hakkeroimalla vaalikoneita.
Miten äänestäjä voi muodostaa tasapainoisen mielipiteen trollaamisen, vaihtoehtoisten faktojen, kuplaantumisen, populismin ja propagandan keskellä? Mihin voi vaalien alla luottaa, mihin ei?
Roman Schatzin vieraina ovat valtioneuvoston johtava viestintäasiantuntija Jussi Toivanen ja Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
3/4/2019 • 51 minutes, 56 seconds
Meidän poikamme hävittäjämarkkinoilla
Suomen ilmavoimien Hornet-kaluston suunniteltu elinkaari päättyy noin vuonna 2030, koska koneiden suorituskyky heikkenee, rakenteet väsyvät ja tarvittavien järjestelmien tuotetuki saattaa loppua kokonaan.
Niinpä Suomeen ollaan hankkimassa uusia hävittäjäkoneita, ja viideltä eri valmistajalta on nyt saatu tarjouksia.
Mutta kuka tietää millaista puolustuskykyä tarvitaan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Ja mitä eroja tarjolla olevissa uusissa järjestelmissä on? Voisiko kymmenellä miljardilla hankkia jotain aivan muuta tarpeellisempaa?
Roman Schatzin vieraina ovat sotilasprofessori Jyri Raitasalo ja tietokirjailija Pentti Sainio
2/25/2019 • 51 minutes, 42 seconds
Kiinalainen maailma
Kiina ei ole enää kaukainen, köyhä maa, josta saa halpoja, huonolaatuisia tuotteita. Vauraalla Nyky-Kiinalla on vahva itsetunto eikä se pelkää näyttää sitä. Kiina rakentaa uutta Silkkitietä Eurooppaan ja kiinalaiset ostavat sekä yrityksiä että infrastruktuuria Euroopasta, USA:sta ja Afrikasta. Asevarustelulla ja avaruusohjelmallaan Kiina varmistaa, että se otetaan tulevaisuudessakin vakavasti.
Millainen suurvalta Kiinasta on tulossa ja miten sen hankkeet vaikuttavat Suomeeen? Tuleeko länsimaihin kiinalaisen rahan mukana myös kiinalaisia arvoja ja kiinalaista politiikkaa?
Roman Schatzin vieraina ovat sinologi Pertti Seppälä ja Etelä-Karjalan Liiton projektipäällikkö Ding Ma.
2/18/2019 • 52 minutes, 12 seconds
Onko kestävä ruoantuotanto mahdollista?
Lihan tuotanto aiheuttaa runsaasti ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä.. Tehokalastus tuhoaa merten kalakantoja. Sademetsiä tuhotaan jotta saadaan lisää laitumia karjalle ja peltoja soijankasvatukselle. Suomenkin lannoitteet rehevöittävät Itämerta.
Voiko mikään muuttaa ruoantuotantoa ja kulutustottumuksiamme kestävämpään ja eettisempään suuntaan?
Voiko yksittäinen kansalainen oikeasti vaikuttaa valinnoillaan elintarviketeollisuuteen? Vai jäävätkö ruoantuotannon muutokset pienen varakkaan eliitin harrasteluksi, jolla vain paikataan huonoa omaatuntoa?
Ruoantuotannon ja ruokakulttuurin muutoksen suuntia tutkaillaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina tutkija Saara Kupsala ja elintarvike-ekonomian yliopistonlehtori Markus Vinnari.
2/11/2019 • 52 minutes, 27 seconds
Ketä kiinnostaa, että Suomi on maailman paras?
Kansaivälisten mittausten mukaan Suomi on maailman turvallisin maa, jossa asuvat maailman onnellisimmat ihmiset. Suomessa on vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta ja maailman riippumattomin oikeuslaitos. Tänä vuonna Suomelle tuli taas uusi ykköstila. Maailman kaikista maista Suomi tuottaa eniten hyvää muille maille ja maailmalle.
Kuinka hyviä me oikeasti olemme ja mitä me teemme näillä huippusijoituksilla? Onko näillä ranking-menestyksillä jotakin konkreettista merkitystä Suomelle?
Kiinnostavatko nämä ansiot oikeasti ketään?
Roman Schatzin vieraina ovat ulkoministeriön maakuvayksikön päällikkö Laura Kamras ja Kuluttajatutkimuslaitoksen professori Mika Pantzar.
2/4/2019 • 51 minutes, 38 seconds
Trikolori ja keltaiset liivit
Monelle suomalaiselle tulee Ranskasta ensimmäisenä mieleen soiva kieli, ylellinen muoti ja tarunomainen ruokakulttuuri. Ranskan uusin kulttuurinen saavutus on keltaliiviliike, joka on mielenosoituksillaan ja mellakoillaan tullut tutuksi koko maailmalle.
Kuinka Ranska on ajautunut mellakoinnin kierteeseen? Miksi Macronia vastaan nyt protestoidaan näin rajusti, vaikka hän oli vielä vähän aikaa sitten lähes vapahtajan roolissa?
Mistä keltaliiviliikkeessä on oikein kyse?
Roman Schatzin vieraina ovat Turun yliopiston poliittisen historian professori Louis Clerc ja ranskan opettaja Catherine Métivier.
1/28/2019 • 52 minutes, 39 seconds
Tuntematon Karjala
Karjalan nimi herättää monissa suomalaisissa voimakkaita mielikuvia, muistoja ja tunteita. Mutta silti harva suomalainen tietää rajantakaisen Karjalan nykypäivästä, elämästä ja olosuhteista juuri mitään.
Millainen maa Venäjän Karjala on ? Onko siellä asuvilla ihmisillä karjalaista identiteettiä? Entä unohtavatko suomalaiset Karjalan kokonaan sen jälkeen kun viimeiset evakot ovat kuolleet?
Karjalan kohtalosta, identiteettistä ä ja tulevaisuudesta puhutaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat tutkija Virpi Kaisto ja toimittaja Arvo Tuominen.
1/21/2019 • 52 minutes, 18 seconds
Saksan pähkinä
-Saksa on liian pieni ollakseen suurvalta, mutta se on liian iso Euroopalle.
Näin sanoi Saksan entinen ulkoministeri Joschka Fischer.
Rikas ja ristiriitainen Saksan Liittotasavalta elää vaikeita aikoja. Lyhyessä ajassa maahan muutti pari miljoonaa turvapaikanhakijaa, jalkapallomailmanmestaruudesta ei ole jäljellä kuin haalea muisto, ja pyhä autoteollisuus osoittautui rikollisjärjestöksi. Vanhat puolueet eivät teidä, miten pitäisi suhtautua nousevaan oikeistopopulistiseen AfD:hen. Kirkot kompastelevat skandaalista toiseen.
Saksan tilannetta ja tulevaisuutta pohditaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat toimittaja Katarina Baer ja kirjailija sekä saksan kielen lehtori Dieter Hermann Schmitz.
1/14/2019 • 52 minutes, 9 seconds
Miksi Trump jakaa myös suomalaiset?
Yhdysvalloilla on maailman tärkein valuutta, maailman suurin bruttokansantuote ja maailman kehittyneemmät sotavoimat. USA:lla on myös maailman kiistanalaisin presidentti, jonka tavoitteena on tehdä Yhdysvalloista vielä mahtavampi, ja vieläpä Twitterin avulla.
Lyhyessä ajassa Donald Trump on saanut kansainvälisen politiikan ja maailmankaupan sekavaan tilaan eikä kukaan oikein tiedä, missä, minkä takana ja kenen rinnalla USA tällä hetkellä seisoo.
Onko Trumpin arrogantista toilailusta tulossa maailmanpolitiikan uusi normaali? Miten Trumpin poltiikka vaikutta Suomeen? Miksi Trump jakaa myös suomalaiset intohimoisiin kannattajiin ja inhoajiin?
Roman Schatzin vieraina ovat toimittaja Saska Saarikoski ja Suomessa asuva yhdysvaltalainen kirjailija John Simon.
1/7/2019 • 52 minutes, 22 seconds
Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
Kun ilotulitteet ovat sammuneet, alkaa uusi vuosi ja ihmiskunta palaa rutiiniensa äärelle. Hoidettavien haasteiden ja tehtävien lista on pitkä: köyhyys, pakolaiset, nationalismi, terrorismi, ilmastonmuutos, ruoantuotanto ja niin edelleen.
Selviämmekö tästä kaikesta vai kannattaako meidän varautua pahimpaan? Kuinka dystooppinen tulevaisuus meitä odottaa keskipitkällä tähtäimellä?
Vuoden viimeisessä Roman Schatzin Maamme-kirjassa visioidaan tulevaisuutta. Vieraina ovat historioitsija Teemu Keskisarja ja futurologi Perttu Pölönen.
12/31/2018 • 53 minutes, 50 seconds
Maaseudun kohtalo
Maaseutu autioituu, työpaikkoja ei ole ja nuoret muuttavat kaupunkeihin. Postit, pankit ja kaupat katoavat. Vaivalla rakennetut talot homehtuvat ja romahtavat.
Samaan aikaan pääkaupunkiseudulla rakennetaan tornitaloja, ja asuntojen hinnat kasvavat vielä korkeammiksi.
Mitä tälle trendille pitäisi tehdä? Katsoa vierestä vai vauhdittaa vääjäämätöntä kehtitystä ? Vaiko pitäsikö kehitystä hidastaa antamamalla tukirahaa maaseudulle?
Suomen maaseudun tulevaisuudesta ja aluepolitiikasta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina sekä politiikan että viihdealan veteraani Mikko Alatalo ja kirjailija Antti Heikkinen.
12/17/2018 • 52 minutes, 42 seconds
Toksisen miehen tulevaisuus
Pidä itsesi miehenä! Tästä vanhasta ohjeesta ei taida olla enää mitään hyötyä nykyajan miehille. Perinteinen, patriarkaalinen miesrooli on hajoamassa. Mutta mitä tulee sen tilalle?
Kuinka tarpeettomaksi käyneestä niin kutsutusta toksisesta miehisyydestä päästään eroon, ja kuinka sen tilalle kehitetään miehille uusi, järkevä biologinen ja sosiaalinen rooli?
Miehen roolista, tehtävästä ja voinnista keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat professori Göte Nyman ja yrittäjä, hupparihörhö Sami Kuusela.
12/10/2018 • 50 minutes, 56 seconds
Tatuointi tulee iholle
Tatuoinneilla on eri aikoina ja eri ympäristöissä viestitty eri asioita. Tyynen valtameren alkuperäiskulttuureissa sillä oli monia sosiaalisia merkityksiä. Jopa jäämies Ötzillä oli tatuointi jo 5300 vuotta sitten.
Tänä päivänä kymmenillätuhansilla ellei sadoillatuhansilla suomalaisilla on tatuointeja.
Miksi? Mikä on tatuoinnin sosiaalinen merkitys tänään? Ja miksi Suomessa otetaan tatuointeja niin paljon enemmän kuin muualla?
Roman Schatzin vieraina ovat tatuointitaiteilijat Juho K. Juntunen ja Säde Sonck.
12/3/2018 • 53 minutes, 28 seconds
Vieläkö pilapiirroksella voi vaikuttaa?
Sanomalehtien poliittiset pilapiirrokset ovat olleet jo yli sata vuotta yksi länsimaisen yhteiskunnan sanavapauden mittareista. Taitava piirtäjä voi yhdellä kuvalla paljastaa yhteiskunnan epäkohtia tai vallanpitäjien virheitä. Pilapiirros voi herättää keskustelua tai muokata mielipiteitä.
Mutta kuinka pilapiirros pärjää nykyisessä muuttuvassa mediamaailmassa? Onko pilakuvilla enää entistä voimaa kuin sosiaalinen media pursuaa satiirisia meemejä ja pilkkakirjoituksia?
Muuttivatko Jyllands-Postenin Muhammed-piirroksista noussut kohu ja Charly Hebdon terrori-isku länsimaisen pilapiirroskultuurin vapauden rajoja?
Pilapiirrosten tehtävästä, tilasta ja voimasta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat pilapiirtäjät Ville Ranta sekä Jyrki Vainio.
11/26/2018 • 53 minutes, 37 seconds
Pienten sukukieltemme kohtalo
Maailmasssa puhutaan noin 6000 eri kieltä. Arvioiden mukaan noista kielistä jopa 90 % voi kadota tämän vuosisadan aikana. Myös useimmat suomen sukukielet ovat uhanalaisia tai tekevät jo kuolemaa.
Mitä me tiedämme näiden sukulaiskieltemme tilasta ja kielten puhujista? Mitä maailma menettää kun kieli kuolee? Voiko kuolevaa kieltä pelastaa? Kuinka sukulaiskielemme voivat Putinin Venäjällä?
Suomalais-ugrilaisten vähemmistökielten ja -kansojen tilasta ja tulevaisuudesta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat Helsingin yliopiston itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal ja toimittaja Kirsikka Moring.
11/19/2018 • 53 minutes, 25 seconds
Uupuneiden kansakunta
Tutkimusten mukaan jopa neljäsosa suomalaisista kärsii lievästä uupumuksesta ja yli kaksi prosenttia vakavasta työkykyä heikentävästä uupumuksesta.
Yhä useampi meistä kokee olevansa stressaantunut, ahdistunut, kiireinen tai masentunut. Tuhannet suomalaiset kärsivät univaikeuksista ja väsymyksestä. Tuntuu siltä, että monelle meistä nykyelämä on liian raskasta.
Mikä suomalaisia uuvuttaa ja mitä asialle voitaisiin tehdä?
Roman Schatzin vieraina Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi ja Lyyti Oy:n toimitusjohtaja Petri Hollmén.
11/12/2018 • 52 minutes, 24 seconds
Miksi kulttuuria saa omaksua mutta ei omia?
Kulttuurinen omiminen tai appropriaatio on aihe, josta yhä enemmän keskustellaan mediassa. Mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan? Milloin toisen kulttuurin kuvien, tapojen tai symbolien lainaaminen muuttuu kyseenalaiseksi omimiseksi?
Saako suomalainen lapsi leikkiä inkkaria? Saako alkuperäiskansan kulttuuriesineitä tai symboleita käyttää valtaväestön taiteessa? Milloin on kyse oppimisesta, milloin harmittomasta leikistä ja milloin todellisesta kulttuurisesta hyväksikäytöstä?
Roman Schatzin vieraina ovat saamelaisaktivisti Petra Laiti ja folkloristiikan tutkija Heidi Haapoja-Mäkelä.
11/5/2018 • 53 minutes
Kannabis ja muut pilvipalvelut
Kanadan pääministeri Justin Trudeau lupasi vaalikampanjassaan laillistaa kannabiksen viihdekäytössä. Viime viikolla vaalilupaus toteutettiin ja Kanada on näin ensimmäinen teollisuusvaltio, jossa kannabis on täysikäisille sallittu nautintoaine.
Suomesta ei löydy ainuttakaan politiikkoa joka uskaltaisi liputtaa kannabiksen puolesta, ja mielipidekyselyissäkin kansan enemmistö on laillistamista vastaan.
Miksi kahdessa muuten aika samankaltaisessa valtiossa suhtaudutaan niin eri tavalla pilveen?
Suomen kannabis- ja muustakin huumepolitiikasta keskustelevat roman Schatzin johdolla Irti huumeista -yhdistyksen toiminnanjohtaja Mirka Vainikka ja kansanedustaja Tom Packalén.
10/29/2018 • 52 minutes, 35 seconds
Senioriseksin salaisuudet
Vanhempien ikäluokkien koko kasvaa ja nykyajan vanhukset ovat entistä hyväkuntoisempia. Niinpä ei ole ihme, että tutkimusten mukaan ikäihmisten seksuaalinen aktiivisuus lisääntyy koko ajan.
Tutkimusten mukaan seksi parantaa myös vanhusten terveydentilaa.
Miksi vanhusten seksiä pidetään edelleen kiusallisena asiana? Miten ikääntyneiden seksielämää voisi kannustaa ja parantaa?
Roman Schatzin vieraina ovat toimittaja Pirkko Arstila ja pari- ja seksuaaliterapeutti Jouni Pölönen.
10/22/2018 • 52 minutes, 36 seconds
Mamusuomen kielioppi
Koskaan ennen ei ollut olemassa niin paljon ihmisiä, jotka puhuvat suomea äidinkielenään eikä koskaan ennen ollut olemassa niin paljoin ihmisiä, jotka puhuvat suomea toisena tai kolmantena kielenä.
Kuinka hyvin maahanmuuttajilta suomen kieli sujuu? Miten sitä opetetaan ja kuinka oppi menee perille? Onko suomi niin vaikea kieli, että se on kotoutumisen este?
Roman Schatzin vieraina ovat kielentutkija Heini Lehtonen sekä juristi ja kääntäjä Husein Muhammed.
10/15/2018 • 52 minutes, 37 seconds
Lääkeriippuvuus on salakavala sairaus
Suomen Psykologiliiton mukaan Suomessa noin miljoona henkilöä käyttää Kelan korvaamia psyykenlääkkeitä, ja pelkästään masennuslääkkeitä noin 400 000 suomalaista. Neljännes suomalaista vanhuksista saa psykoosilääkitystä ilman psykoosin oireita, suuri osa heistä tietämättään. Ovatko kaikki lääkärin määräämät mielialapillerit todella tarpeen? Ajetaanko meitä psyykenlääkekoukkuun aivan turhaan? Roman Schatzin vieraina ovat A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Karoliina Karjalainen.
10/8/2018 • 52 minutes, 23 seconds
Ufoja Suomen taivaalla
Noin 20 prosenttia suomalaisista uskoo ufoihin ja 6 prosenttia suomalaisista kertoo nähneensä ufon. Tunnistamattomat lentävät esineet herättävät voimakkaita tunteita ja vaikeita kysymyksiä. Ovatko ufohavainnot aistiharhoja, vilkkaan mielikuvituksen tuotetta vai jotakin oikeasti selittämätöntä?
Mistä ufohavainnot ja –kokemukset kertovat? Miten ufoja Suomessa tutkitaan?
Roman Schatzin vieraina ovat uskontotieteilijä Jaakko Närvä ja Suomen Ufotutkijat ry:n tutkimuspäällikkö Heikki Kulju.
10/1/2018 • 52 minutes, 52 seconds
Ahdas, kallis koti
Asuminen on Suomessa lähes 30 prosenttia kalliimpaa EU:ssa keskimäärin.
Kalliilla hinnalla suomalainen voi kuitenkin saada riesakseen homeasunnon. Moni joutuu maksamaan asumisesta roimasti lisää kun putkiremontti maksaa kymmeniä tuhansia.
Miksi asuminen on niin kallista? Miksi harvaan asutussa maassa rakennetaan tornitalokeskittymiä?
Mitä pitäisi tehdä maaseudun sadoille tuhansille asunnoille, joita kukaan ei halua ostaa?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa ruoditaan Suomen asunto- ja kaavoituspolitiikkaa ja asumiskulttuuria.
Vieraina ovat kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara.ja kaupunginvaltuutettu Osmo Soininvaara.
9/24/2018 • 53 minutes, 33 seconds
Oppivatko suomalaiset kierrättämään ja säästämään luonnonvaroja?
Ihmiskunta käyttää nykyisin 50 % enemmän luonnonvaroja kuin mitä maapallo pystyy uusiutuvasti tuottamaan. Mikäli kaikki maapallon asukkaat eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme yli kolmen maapallon resurssit.
Ja koska toistaiseksi meillä on käytössä vain tämä yksi maapallo, meidän pitää nopeasti oppia käyttämään sitä vastuullisemmin ja kestävämmin.
Voiko kiertotalous pelastaa maapallon? Kuinka hyvin suomalaiset ovat omaksuneet säästäväisyyteen ja kierrättämiseen perustuvan elämänasenteen?
Vieraina ovat kokki ja kiertotalousravintoloitsija Henri Alén ja Sitran kiertotalousasiantuntija Riitta Silvennoinen.
9/17/2018 • 52 minutes, 26 seconds
Suomi-filmin tulevaisuus
Ruotsi ja Tanska ovat menestyneet loistavasti elokuva- ja tv-sarjamarkkinoilla.
Ruotsalaiseet ja tanskalaiset elokuvat ja näyttelijät ovat voittaneet lukuisia oscareita ja nordic noir -genre tunnetaan kaikkialla.
Millaisilla elokuvilla ja tv-tuotannoilla Suomi voisi menestyä ulkomailla?
Onko menestys kiinni vain rahasta? Miltä näyttää suomalaisen filmitaiteen nykytila ja tulevaisuus?
Roman Schatzin vieraina ovat elokuvatuottaja Marko Röhr ja elokuvakriitikko Kalle Kinnunen.
9/10/2018 • 52 minutes, 9 seconds
Voisiko Suomesta tulla kulinarismin huippumaa?
Skandinaavinen keittiö on ollut jo kymmenen vuotta suuri menestys maailmalla. Pohjoismaisia keittiömestareita pestataan huippuravintoloihin suunnittelemaan ruokalistoja, jotka perustuvat luonnon raaka-aineisiin ja puhtaisiin makuihin
Suomalainen keittiö ei koskaan ollut ulkomailla kovin kuuluisa. Kuitenkin suomalaisen keittiön taso on noussut huimasti parissa kymmenessä vuodessa.
Kuinka Suomi keitetään maailmankartalle? Kuinka suomalaista ruokaa ja keittotaitoa pitäisi markkinoida, jotta se tunnettaisiin paremmin maailmalla?
Suomalaisesta ruokakulttuurista, raaka-aineista ja resepteistä keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat monesti palkittu huippukokki Matti Jämsén ja Hungry for Finland - projektin päällikkö Kristiina Havas.
9/3/2018 • 53 minutes, 23 seconds
Ameriikan Suomi
Jo 1600-luvusta lähtien Suomesta on muutettu Pohjois-Amerikkaan. Nykyään USA:ssa asuu noin 700 000 suomalaista tai suomalaistaustaista henkilöä. Kanadassa heitä on noin 140 000.
Millaisen kulttuurin Amerikan suomalaiset ovat itselleen rakentaneet? Kuinka hyvin suomen kielen taito on siellä säilynyt? Miten amerikansuomalaiset suhtautuvat uuteen Trumpin Amerikkaan?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa pohditaan amerikansuomalaisten identiteettiä, kulttuuria ja tulevaisuutta.
Vieraina ovat Suomen kunniakonsuli Peter J. Makila ja Suomi-Amerikka yhdistysten liiton toiminnanjohtaja Lena Grenat.
8/27/2018 • 53 minutes, 31 seconds
Miksi koulussa on kurjaa?
Suomessa lapset menevät myöhemmin kouluun kuin muualla, sillä viaton lapsuus halutaan pidentää maksimiin. Sitten alkaa koulu, josta jokaisella aikuisella on monta ahdistavaa tarinaa kerrottavana.
Vaikka Suomen koulujärjestelmää pidetään yhtenä maailman parhaista, suurin osa lapsista viihtyy koulussa huonosti. Yli 10 prosenttia lapsista viihtyy niin huonosti että peruskoulukin jää kesken. Monelle koulusta on jäänyt suorastaan trauma. Nöyryyttäviä tai noloja kokemuksia liikunta- tai musiikkitunneilta muistellaan hautaan saakka.
Kuinka kamalaa suomalaisessa koulussa oikeasti on ja kuka kärsii eniten, oppilaat, opettajat, rehtorit vaiko vanhemmat?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa puhutaan koulusta ja sen jättämistä henkisistä jäljistä. Vieraina ovat elokuvaohjaaja Arto Halonen ja opetusneuvos Anneli Rautiainen.
8/20/2018 • 52 minutes, 7 seconds
Uhkaako muuttuva ilmasto Suomea ja Eurooppaa?
Viime viikkoina helle, sää ja ilmasto ovat olleet koko pohjoisella puoliskolla median pääotsikoissa. Kuuma kesä on saanut ihmiset keskustelemaan ilmastosta ja sen muuttumisesta. Mutta nyt ei enää niinkään puhuta siitä, kuinka ilmastonmuutos voidaan pysäyttää, vaan nyt on kyse siitä, kuinka ihmiskunta sopeutuu siihen.
Millaisia kaupunkeja rakennamme tulevaisuudessa? Mitä ruokaa tuotetaan ja syödään? Millaista kauppa käydään? Millä kuljetaan ja millä energialla? Ja millainen yhteiskunta meille kehittyy kuumenevan taivaan alla?
Ilmastonmuutoksen sosiaalisista, taloudellisista ja henkisistä seurauksista keskustellaan RSMK:ssa, vieraina kirjailija Risto Isomäki ja energiatalouden asiantuntija Oras Tynkkynen.
8/13/2018 • 52 minutes, 42 seconds
Mittumaarin taika
Ennen kristinuskon ja tieteen saapumista suomalaisten mieliä hallitsivat loitsut, taiat ja magia.
Erilaisilla taioilla on pidetty kärpäset loitolla, parannettu satoa ja hankittu naimaonnea, ja Suomessa asui tuhansia maahisia, haltioita, tonttuja ja muita henkimaailman olentoja. Naimisiinmenoon ja lempeen liittyvät taiat kuuluivat erityisesti juhannukseen, sillä juhannus oli hedelmällisyyden juhla.
Vaikka moni nykyihminenkin uskoo yliluonnollisiin ilmiöihin, on perinteinen suomalainen taikausko hävinnyt kilpailussa yksisarvisille, ihmeterapioille ja tarot-korteille. Miksi vanhat suomalaiset taiat, loitsut ja riitit eivät ole enää elävää perinnettä?
Roman Schatzin vieraina ovat Suomen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkija Juha Nirkko ja kirjailija Paula Havaste.
6/18/2018 • 52 minutes, 53 seconds
Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito
Kesä on tullut ja Suomessa taas kastellaan, kompostoidaan ja kitketään rikkaruohoja kuin viimeistä päivää.
Mökkien pihoissa kasvaa marjapensaita, parvekkeille istutetaan kukkia ja siirtolapuutarhoissa kasvatetaan kurkkuja ja tomaatteja. Kaupunkien joutomailla tuotetaan vihanneksia ja tornitalojen katoilla kasvaa kaikenlaista kaunista ja syötävää.
Mistä suomalainen puutarhavillitys johtuu ja mitä se aiheuttaa sielulle, ympäristölle ja kukkarolle? Millaista on tulevaisuuden puutarhanhoito? Roman Schatzin vieraina ovat Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori ja kaupunginviljelyasiantuntija ja Dodo ry:n puheenjohtaja Hanna Tammisto.
6/11/2018 • 52 minutes, 53 seconds
Seksi bisneksenä
Tuhmia asusteita, seksileluja, erotiikkamessuja, homobaareja, kontaktipalveluja. Seksi on paitsi maailman vanhimpia askareita, myös iso bisnes - Suomessakin. Millaisia seksipalveluita ja -tarvikkeita Suomessa on tarjolla ja minkälaiset ihmiset ovat maksavia asiakkaita? Entä missä kulkee raja laillisen ja laittoman seksibisneksen välillä? Roman Schatzin kanssa keskustelemassa ovat seksuaalineuvoja ja ammattidomina Tiia Forsström sekä seksimessujen suunnitteluvastaava Terhi Westerberg.
6/4/2018 • 53 minutes, 49 seconds
Miksi suomalaisia hukkuu niin paljon?
Suomalaiset ovat ahkeria vesilläliikkujia. Meillä on yli miljoona venettä ja muuta vesikulkuneuvoa. Mutta Suomi on kärkimaita myös hukkumistilastoissa. Lähes pari sataa suomalaista hukkuu joka vuosi .
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan suomalaisten vesiliikennekulttuurista ja suhteesta vesielementtiin. Vieraina ovat Suomen Naispurjehtijoiden kommodori Pia Siukosaari ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton projektikoordinaattori Laura Sulkava.
5/28/2018 • 51 minutes, 54 seconds
Onko tulossa leikin loppu?
Nykyajan lapsi oppii käyttämään älylaitteita jo ennen kouluikää. Yhä suurempi osa lasten ajasta kuluu puhelimen tai tabletin ääressä. Korvaako ruutuaika vähitellen lasten perinteiset leikit? Ovatko pihapelit jo kadonnutta kansanperinnettä? Mullistaako digitalisaatio myös leikki- ja lelukulttuurin?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan siitä, mitä lasten leikeille on tapahtumassa. Ja miten lasten maailma on nyt muuttumassa? Vieraina ovat kasvatustieteen professori Kristiina Kumpulainen ja Suomen Lelumuseon johtaja Johanna Rassi.
5/21/2018 • 51 minutes, 59 seconds
Unettomien öiden maa
Suomalaiset nukkuvat nykyään vähemmän ja huonommin kuin koskaan. Arviolta jopa joka viides aikuinen suomalainen kärsii jostakin pitkäaikaisesta unihäiriöstä.
Vuorotyö, jatkuva stressi, sosiaalinen media, nettikauppa, meteli, valosaaste ja tulevaisuudenpelko pitävät meitä hereillä ja sotkevat luonnollista unirytmiämme.
Unettomuudesta kärsivien tueksi on perustettu unikouluja, unilaboratorioita ja vertaistukiryhmiä.
Kuinka saataisiin takaisin hyvät vanhan ajan yöunet? Kumman pitäisi muuttua: yhteiskunnan rytmin vai elämäntapojemme?
Roman Schatzin vieraina ovat unitutkija Markku Partinen ja Helsingin Uniyhdistyksen varapuheenjohtaja Leeni Peltonen.
5/14/2018 • 52 minutes, 20 seconds
Ketkä tappavat muuttolintujamme?
Suuri maahanmuuttoaalto on taas alkanut. Kevään ja alkukesän aikana Suomeen palaa jopa sata miljoonaa muuttolintua.
Kaikki syksyllä lähteneet siivekkäät ystävämme eivät kuitenkaan palaa takaisin. Sekä talvehtimisseuduilla että muuttomatkalla lintuja uhkaavat monet vaarat. Eikä Suomikaan ole kaikille linnuille varsinainen lintukoto.
Miksi niin monen lintulajin kanta on pienentynyt? Mitä kaikkea lintumme saavat kokea muuttomatkan aikana?
Vieraina ovat vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskuksesta ja Birdlifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.
5/7/2018 • 52 minutes, 20 seconds
Oikeaa ja väärää huumoria
Quod licet Iovi, non licet bovi on latinankielinen fraasi, joka kirjaimellisesti käännettynä tarkoittaa "Mikä sopii Jupiterille, ei sovi härälle".
Fraasin loi roomalainen näytelmäkirjailija Terentius, ja sillä viitataan kaksinaismoralismiin, eli siihen, että yhteiskunnassa toiset saavat tehdä ja sanoa asioita, joita toiset eivät saa tehdä ja sanoa.
Sosiaalinen media on täynnä pilkkaa, ironiaa, satiiria ja sarkasmia. Silti poliitikon, yritysjohtajan tai julkkiksen harkitsematon läppä voi aiheuttaa päiväkausien mediakohun, loukkaantumisaallon ja boikottiliikkeen.
Mille ja kenelle Suomessa saa vapaasti nauraa? Voiko sama vitsi olla toisella foorumilla hyvää huumoria ja toisella taas törkeä loukkaus? Missä kulkee hyvän ja huonon huumorin raja?
Roman Schatzin vieraina ovat bloggari Helena Eronen ja stand up –koomikko Fathi Ahmed.
4/30/2018 • 52 minutes, 22 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Lyhyiden ja pitkien Suomi
Normikodissa keittiön taso on noin 85 senttimetriä korkea, sänky kaksi metriä pitkä ja vessanpytty on 40 senttimetriä korkea.
Maailma on suunniteltu, rakennettu ja sisustettu standardikokoiselle ihmiselle. Naisen tulee olla noin 160-175-senttinen, miehen pitäisi olla 170-185 senttiä pitkä.
Mutta mitä jos ihminen onkin reilusti pidempi tai lyhyempi kuin keskivertokansalainen? Miltä tuntuu, kun on liian pitkä tai liian lyhyt suomalaiseksi? Mihin ongelmiin törmää ja kuka auttaa?
Roman Schatzin vieraina ovat Euroopan Pitkien Unionin entinen varapuheenjohtaja Arja Partanen ja lyhytkasvuiset ry:n aktiivijäsen Niko Norisalo.
4/23/2018 • 52 minutes, 28 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Millainen maa Suomi on yrittäjille?
Palkansaajilla on säännöllisen palkan lisäksi kesä- ja talvilomat ja heistä huolehtivat työsuojeluvaltuutetut, luottamusmiehet ja työterveyshuolto. Lisäksi he voivat saada virkistyspäiviä, pekkas-päiviä ja liikunta- ja kulttuuriseteleitä. Sen sijaan kukaan ei valvo yrittäjän työaikoja, työolosuhteita, työturvallisuutta tai työviihtyvyyttä.
Arvostetaanko Suomessa yrittäjiä? Millaista on yrittäjän arki ja millainen turvaverkko heillä on ?
Kuinka paljon turha byrokratia ja normien viidakko haittaavat yrittämistä?
Roman Schatzin vieraina ovat pienyrittäjä ja yrittäjäkouluttaja Petra Pulkkinen ja Yrittäjien tukiverkon perustaja Markku Wuoti.
4/16/2018 • 52 minutes, 15 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Miksi seksitaudit lisääntyvät?
Noin 30 000 suomalaista sairastuu vuosittain johonkin sukupuolitautiin. Seksitautitartuntojen määrä on taas kasvussa. Varsinkin tippuritartunnat ovat lisääntyneet huomattavasti, mutta myös kuppa ja klamydia nostavat päätään. Eikä HIV-epidemiakaan ole vielä ohi.
Miksi seksitaudit leviävät vaikka niiden ehkäisy on periaatteessa hyvin helppoa? Voiko nykymaailmassa enää antaa vaikuttavaa terveysvalistusta?
Roman Schatzin vieraina ovat Sexpo-säätiön seksuaaliterapeutti Karoliina Vuohtoniemi ja Väestöliiton lääkäri Miila Halonen.
4/9/2018 • 52 minutes, 52 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomi ei ole koskaan ollut niin turvallinen maa kuin nyt
Suomi on tänä päivänä kansalaisilleen turvallisempi kuin koskaan. Liikenneonnettomuudet vähenevät , väkivalta- ja omaisuusrikokset vähenevät, ja nuorisorikollisuus on suorastaan romahtanut viime vuosina. Ja suomalaisten eliniän odote kasvaa kasvamistaan. Ei ihme että suomi on maailman onnellisin maa.
Mitkä tekijät ovat tämän kehityksen takana? Eikö rikos enää todellakaan kannata? Miksi silti niin moni suomalainen elää pelossa?
Roman Schatzin vieraina ovat poliisijohtaja Sanna Heikinheimo ja Helsingin yliopiston kriminologi Matti Näsi.
3/26/2018 • 52 minutes, 49 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Miehet ja tasa-arvo
Suomea pidetään sukupuolten välisen tasa-arvon mallimaana. Samaan hengenvetoon yleensä todetaan, että tasa-arvon eteen pitää vielä tehdä paljon töitä. Tasa-arvoa määritellään tavallisesti naisten asemasta käsin.
Mutta milloin mies on tasa-arvoinen? Onko suomalaisessa yhteiskunnassa rakenteita tai käytäntöjä, jotka sortavat miestä? Missä asioissa miesten asemaa ja hyvinvointia pitäisi vielä parantaa?
Roman Schatzin vieraina Miesjärjestöjen keskusliiton puheenjohtaja Jyrki Lohi ja Miesten tasa-arvo ry:n varapuheenjohtaja Pasi Vuokko.
3/19/2018 • 52 minutes, 25 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Syöpä on joka kolmannen suomalaisen sairaus
Joka vuosi lähes 30 000 suomalaista sairastuu syöpään. Syövän hoito on kehittynyt viime vuosi kovaa vauhtia ja Suomi tällä alalla Euroopan kärkimaita. Toisaalta väestön ikääntyessä myös sairastuvien määrä kasvaa.
Miten Suomessa syöpäsairauksia hoidetaan? Miten itse potilaat ja heidän läheisensä suhtautuvat syöpädiagnoosiin? Kuinka suuri vaara uskomushoidot ovat syöpäpotilaille?
Roman Schatzin vieraina ovat HYKSin syöpäkeskuksen johtava ylilääkäri Johanna Mattson ja Turun yliopiston kliinisen fysiologian ja isotooppilääketieteen professori Juhani Knuuti.
3/12/2018 • 51 minutes, 20 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Alkoholipolitiikan lonkerot
Uuden alkoholilain mukaan saamme nyt ostaa lähikaupoista juomia, joiden alkoholipitoisuus on 4,7:n prosentin sijasta tuhdit 5,5 prosenttia.
Onko uusi alkoholilaki pelkkää silmälumetta vai aiheuttaako se taas piikin väkivalta- ja kuolintilastossa? Ovatko suomalaisten juomatavat muuttumassa?
Roman Schatzin vieraina ovat A-klinikkasäätiön johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki ja alkoholipolitiikassakin ansioitunut taiteilija Mato Valtonen.
3/5/2018 • 52 minutes, 53 seconds
Valeuutiset ja valtamedia
Tiedotusvälineet kilpailevat klikkauksista, käyntikerroista ja käyttäjien tunteiden herättämisestä. Sosiaalinen media räätälöi jokaiselle kuplan, jossa hän näkee ja kuulee enää vain sitä mistä hän itse tykkää.
Valeuutiset muokkaavat mieliä ja mielipiteitä kilvan perinteisen median kanssa.
Mitä tiedolle on tapahtumassa ja mistä voi tietää mihin kannattaa luottaa? Onko valtamedia on hävinnyt pelin?
Roman Schatzin vieraina ovat entinen päätoimittaja A-P Pietilä ja toimittaja Tuomas Muraja.
2/26/2018 • 51 minutes, 48 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Viro - satavuotias pikkuveli
Vajaassa 30 vuodessa Viro on muuttunut eristyneestä ja köyhästä Neuvostotasavallasta moderniksi ja kansainväliseksi maaksi. Suomalaiset tekevät Viroon kolme miljoona matkaa vuodessa. Suomessa asuu 50 000 virolaista ja useat tuhannet käyvät Suomessa töissä. Suomella ja Virolla on paljon kanssakäymistä, mutta tunnemmeko vieläkään kovin hyvin toistemme historiaa tai mentaliteettia? Millainen maa on sata vuotta täyttävä Viro? Roman Schatzin vieraina ovat politiikan tutkija Iivi Anna Masso ja historian tutkija Seppo Zetterberg.
2/19/2018 • 51 minutes, 43 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Timmin kropan filosofia ja estetiikka
Terveys, hyvä fyysinen kunto ja treenattu keho ovat nykyään arvostettuja ominaisuuksia sekä työ- että parisuhdemarkkinoilla ja myös sosiaalisessa mediassa. Kuntosaleilla ja liikuntakeskuksissa on tarjolla laaja valikoima valmennusmetodeja, joilla jokainen voi hankkia ihannevartalon. Omasta kehosta on tullut meille tärkein statussymboli, ja sen palvominen on noussut yhteiskuntamme keskeiseksi arvoksi.
Millainen estetiikka, filosofia ja ihmiskuva on täydellisiksi treenattujen kroppien ja tiukkojen lihasten taustalla?
Roman Schatzin vieraina ovat personal trainer ja näyttelijä Ville Erola ja kulttuuriantropologi Taina Kinnunen.
2/12/2018 • 53 minutes, 12 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Tuntematon Ruuneperi
Runebergille on pystytetty monia muistomerkkejä ja hänen mukaansa on nimetty aukioita ja katuja monessa suomalaisessa kaupungissa ja jopa Tukholmassa
Hän on Suomen kansallisrunoilija ja hänen nimeään kantava torttu on Suomen kansallisleivos.
Mutta kuinka moni enää muistaa, miksi Runeberg on kansakunnan kaapin päällä? Onko Runebergin teoksilla mitään sanottavaa meidän aikanamme?
Roman Schatzin vieraina ovat filosofian tohtori Reijo Solantie ja kirjailija Erik Wahlström.
2/5/2018 • 53 minutes, 24 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Presidentinvaalit
Maamme-kirjassa arvioidaan tuoreeltaan presidentinvaalien tulosta, vaalitaistelun rintamalinjoja ja kansan ja presidentti-instituution suhdetta. Mihin Suomi tarvitsee presidenttiä?
Onko presidentti todellinen vallan käyttäjä, arvojohtaja vai kuninkaallisten korvike?
Vieraina ovat kolumnisti ja politiikan kommentaattori Jukka Tarkka ja politiikan tutkija Mari K. Niemi Vaasan yliopistosta.
1/29/2018 • 52 minutes, 44 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Minkälainen työttömän pitäisi olla?
Työttömyys voi aiheuttaa köyhyyttä, kodittomuutta, sosiaalista syrjintää ja syrjäytymistä.
Mutta miten työttömyysongelmaa pitäisi hoitaa?
Saako yhteiskunta vaatia työttömältä vastiketta työttömyyskorvauksesta?
Onko työtön huonon politiikan uhri vai muiden kustannuksella elävä laiskuri?
Näitä kysymyksiä pohditaan nyt Roman Schatzin Maamme-kirjassa
Vieraina ovat työttömyysaktivisti Martin-Eric Racine ja sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.
1/22/2018 • 53 minutes, 52 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Punavalkoinen Suomi
Sisällissota, kansalaissota, veljessota, vapaussota, luokkasota, punakapina, vallankumous. Suomessa tasan sata vuotta sitten riehunut sota on saanut monta eri nimeä.
Juuri itsenäistynyt kansakunta ajautui kriisiin, jossa kuoli yli 30 000 suomalaista.
Millaisia jälkiä sisällissota on jättänyt suomalaiseen kollektiiviseen muistiin ja yhteiskuntaan? Löytyykö suomalaisesta sielunmaisemasta vielä sodan aiheuttamia arpia vai onko suuri trauma jo parantunut kokonaan?
Suomen sisällissodan vaikutuksista ja perinnöstä puhutaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat folkloristiikan dosentti Ulla-Maija Peltonen ja historiantutkija Tuomas Hoppu.
1/15/2018 • 53 minutes, 10 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kansakunnan tila
Takana on tapahtumarikas, intensiivinen, suorastaan hurja vuosi eikä hidastusta ole luvassa. Roman Schatzin Maamme-kirjassa puntaroidaan Suomen henkistä, fyysistä, poliittista, yhteiskunnallista ja muuta kuntoa uuden vuoden alussa.
Mistä maassamme keskustellaan ja mistä pitäisi keskustella? Ollaanko valmiita kohtaamaan uuden vuoden uusia haasteita? Vieläkö Suomi on kehityksen kärjessä ja jos ollaan, niin minkälaisen kehityksen?
Vieraina ovat ohjaaja ja näyttelijä Leea Klemola ja räp-artisti Karri Miettinen alias Paleface.
1/8/2018 • 52 minutes, 13 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomi kyberuhkien maailmassa
Mitä enemmän yhteiskunta verkottuu, sitä haavoittuvammaksi se tulee. Uudessa maailmassamme on trolleja, botteja, spämiä, vääriä uutisia ja vaihtoehtoisia totuuksia. Mielipiteitä ja vaaleja manipuloidaan ja tietoverkoissa voi tehdä suoranaista digitaalista sabotaasia.
Kuinka paljon haittoja voidaan saada aikaan manipuloimalla sosiaalista mediaa? Missä ovat online-elämämme suurimmat turvallisuusaukot? Voiko tavallinen kansalainen vaikuttaa kyberturvallisuuteen? Millaisia kyberuhkia Suomeen ja suomalaisiin kohdistuu ja kuinka niitä vastaan toimitaan?
Roman Schatzin vieraina ovat Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnell ja Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Jarkko Saarimäki.
12/18/2017 • 53 minutes, 28 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Millaisessa Suomessa elämme seuraavat 100 vuotta?
Viimeisen sadan vuoden aikana Suomi on muun muassa kokenut neljä sotaa, useita talouskriisejä ja talousihmeitä, suuria maailmanpoliittisia mullistuksia ja suuria muuttoliikkeitä maan sisällä ja rajojen yli.
Mitä meillä on edessämme seuraavan sadan vuoden aikana? Miten Suomen tarina jatkuu? Kuinka paljon tiedämme jo nyt tulevaisuudestamme?
Roman Schatzin vieraina ovat tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen ja ajatuspaja Demoksen toiminnanjohtaja Tuuli Kaskinen.
12/11/2017 • 53 minutes, 42 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kuinka itsenäinen Suomi on?
Suomi juhlii tällä viikolla 100-vuotiasta itsenäisyyttään. Mutta kuinka itsenäinen Suomi tänä päivänä oikein on? Kuinka riippuvaisia olemme muusta maailmasta henkisesti, fyysisesti, poliittisesti tai taloudellisesti? Mitä muuta itsenäisyys tarkoittaa kuin valtiollista suvereniteettia?
Onko kansallisella itsenäisyydellä enää merkitystä tulevaisuuden globaalissa maailmassa?
Roman Schatzin vieraina ovat toimittaja Tapani Ruokanen ja historiantutkija Miika Tervonen.
12/4/2017 • 53 minutes, 58 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Seksuaalinen häirintä
Seksuaalinen häirintä ja vallankäyttö ovat nousseet julkisen keskustelun kärkiaiheeksi monessa maassa. Sellaista naista ei taida ollakaan, joka ei olisi joskus joutunut seksuaalisen väkivallan, ahdistelun tai häirinnän kohteeksi. Uutta on se, että uhrit eivät enää suostu hiljaa hyväksymään ahdistelua, häirintää ja sopimatonta kielenkäyttöä.
Työterveyslaitoksen mukaan työssä olevista naisista 3 % ja miehistä 1 % sanoi kokeneensa seksuaalista häirintää työssään vuonna 2009. Lukumääräisesti tämä tarkoittaa noin 31 000 naista ja noin 12 000 miestä.
Miksi metoo- kampanjasta tuli kansainvälinen ilmiö? Voiko julkinen keskustelu vähentää häirintää? Mitä seksuaaliseen häirintään syyllistyneille pitäisi tehdä?
Roman Schatzin vieraina ovat kirjailija Katja Kettu ja Naisasialiitto Unionin pääsihteeri Milla Pyykkönen.
11/27/2017 • 53 minutes, 32 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kuinka voivat Suomen lapset?
Vielä parisataa vuotta sitten lapsista vain puolet kasvoi aikuisiksi ja piiskaaminen oli keskeisin kasvatusmenetelmä. Nyt lapsille on laadittu varhaiskasvatussuunnitelma, ravitsemussuositus ja rokotusohjelma. Päiväkodin jälkeen suomalaislapsi pääsee maailman parhaaseen kouluun. Lapsista huolehtivat koulutetut lastentarhaopettajat, lastensuojeluviranomaiset ja curling-vanhemmat. Silti lapsen elämässä voi olla monenlaisia uhkia ja vaaroja.
Millaisia vanhempia me olemme? Millaisia arvoja annamme lapsillemme? Millainen on nykysuomalainen lapsuus? Kuinka iloinen, viaton, onnellinen ja turvallinen se on?
Roman Schatzin vieraina ovat lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ja nuorisotutkija Veronika Honkasalo.
11/20/2017 • 53 minutes, 19 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Perkele! Sanoja Suomesta
Saatanan tunarit! Havuja, perkele!
Suomalaiset ovat aina pitäneet itseään kiroilun mahtikansana. Kirosanat ovat teatterissa varma keino kirvoittaa katsojien nauru. Toisaalta entisaikaan uskontotunnilla opetettiin, että kiroilu on sielunvihollisen apuun kutsumista ja siten pahimpia syntejä.
Vaikka kiroilua on vuosisatojen ajan pidetty vähintäänkin huonona tapana, on uusi tutkimus löytänyt siitä myös positiivisia puolia. Kiroilu auttaa purkamaan stressiä, se lievittää kipua ja onpa sen jopa todettu olevan älykkäiden ihmisten ominaisuus.
Roman Schatzin Maamme-kirjassa puhutaan suomalaisesta kiroiluperinteestä ja kiroilun merkityksestä suomalaiselle identiteetille. Onko voimasanoilla enää entistä tehoa nykykielessä ja –kulttuurissa?
Vieraina ovat suomen kielen tutkija, filosofian tohtori Lari Kotilainen ja Suuren kirosanakirjan kirjoittanut kirjailija Jari Tammi.
11/13/2017 • 52 minutes, 40 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko Suomi Pohjoismaa?
Pohjoismaiden yhteistyö on menneinä vuosikymmeninä saanut aikaan monia merkittäviä asioita.
Jos 1950-luvulla Pohjolaan saatiin passivapaus, yhteiset työmarkkinat ja maiden välinen sosiaaliturvasopimus.
Suomelle Pohjoismaiset yhteydet olivat erityisen tärkeitä aikana, jolloin Neuvostoliitto rajoitti muuta kansainvälistä yhteistyötä.
Mutta mihin pohjoismaista yhteistyötä tarvitaan tänä päivänä? Onko Pohjoismaita enää olemassa yhtenäisenä poliittisena tai kulttuurisena alueena? Onko Pohjoismailla enää yhteisiä asioita ajettavana?
Roman Schatzin vieraina ovat Hanasaaren kulttuurikeskuksen johtaja Gunvor Kronman ja toimittaja ja kirjailija Philip Teir.
11/6/2017 • 53 minutes, 31 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko kansallisvaltioilla tulevaisuutta?
Globalisaatio ja digitalisaatio kuljettavat tavaraa, pääomia ja ihmisiä paikasta toiseen ennennäkemättömällä vauhdilla. Pakolaisuus ja siirtolaisuus synnyttävät uusia yhteisöjä ja alakulttuureita joka puolella maailmaa. Samaan aikaan monissa maissa kansallisuusaate ja nationalismi nostavat uudelleen päätään. Onko perinteinen kansallisvaltio aikansa elänyt valtiomalli? Millaisia ovat tulevaisuuden valtiot? Hajoaako Eurooppa moniksi pikkuvaltioiksi vai olemmako siirtymässä uuteen aikaan jossa rajat ja kansallisuudet häviävät?
Vieraina ovat professorit Teivo Teivainen ja Timo Vihavainen.
10/30/2017 • 53 minutes, 23 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomalaisten geeniperimä
Geenitutkimus on viime vuosina edistynyt valtavasti. Sen jälkeen kun ihmisen täydellinen geenikartta valmistui vuonna 2003, geenitutkimus on tuottanut paljon tietoa ihmisten ja kansojen alkuperästä, kehityshistoriasta ja perinnöllisistä taudeista. Millainen on suomalainen DNA, eroaako se muiden ihmisten perimästä? Miltä Suomen heimokartta näyttää geenitutkijan silmissä? Mitä suomalaisten geneettisestä alkuperästä tiedetään? Onko geneettistä Suomen kansaa olemassa ? Roman Schatzin vieraina ovat Helsingin yliopiston perinnöllisyystieteen lehtori Päivi Onkamo ja Suomen Sukututkimusseuran hallituksen jäsen Marja Pirttivaara.
10/23/2017 • 53 minutes, 40 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Millaista on suomalainen kulttuuri?
Kesämökki, Kalevala, karjalanpiirakka ja Koskenkorva. Suomalaisella kulttuurilla on monenmoisia logoja, ikoneja ja tunnusmerkkejä. Mutta onko olemassa aivan omaa, autenttista supisuomalaista kulttuuria?
Onko suomalainen kulttuuri kollektiivinen kuvitelma vai jokin todellinen merkittävä yhteinen arvo? Millaista on satavuotiaan Suomen kulttuuri ja millaisessa muutostilassa se on?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa etsitään suomalaisen kulttuurin syvin olemusta. Vieraina ovat kulttuurihistorian professori Hannu Salmi j yhteiskuntatieteilijä Arto Luukkanen.
10/16/2017 • 53 minutes, 56 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Mikä suomalaista ahistaa?
Melankolia, epätoivo ja ahdistus ovat olleet suosittuja teemoja suomalaisessa kirjallisuudessa, elokuvassa ja iskelmälyriikassa. Suomalaiset innostuvat joskus jopa ylpeilemään synkkyydellään ja juroudellaan.
Mielialalääkkeiden käyttö on kasvussa. Viime vuonna tehdyssä kyselyssä 80 prosenttia suomalaisista ilmoitti kokevansa Suomen ilmapiirin ahdistavaksi.
Mikä suomalaista ahdistaa? Vai onko ajatus kollektiivisesta ahdistuksestamme myytti? Onko Suomi muuttumassa itsemurhatilastojen kärkimaasta positiivisen ajattelun mallimaaksi? Roman Schatzin vieraina ovat kirjailijat Katri Manninen ja Johannes Ekholm.
10/9/2017 • 54 minutes, 4 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Voidaanko koko Suomi pitää asuttuna?
Maailman vauraimmat alueet kaupungistuvat kovaa vauhtia. Ihmiset ja pääoma keskittyvät kaupunkikeskuksiin. Kaupungit tuottavat kulttuuria ja innovaatioita. Keskitetty tuotanto ja lyhyet välimatkat vähentävät luonnonvarojen tuhlausta. Toisaalta maaseutu ruokkii kaupungit. Kaupungistuminen tuottaa myös turhaa kasvua ja nostaa asumisen hintaa. Onko kaupungistuminen ainoa vaihtoehto? Jos kaikki muuttavat kaupunkiin, loppuuko Suomesta maalaisjärki?
Vieraina ovat keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen ja vapaa kirjoittaja ja toimittaja Jukka Relander.
10/2/2017 • 53 minutes, 19 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko eurooppalaista identiteettiä olemassa?
Joillekin Eurooppa on joukko mukavia lomamaita ja hienoja ruokakulttuureja. Joillekin se on visio tulevasta liittovaltiosta, jolla on yhteiset rajat, säännöt ja arvot? Mitä on eurooppalaisuus? Pitääkö sitä jotenkin puolustaa tai edistää?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan Suomen ja suomalaisten suhteesta Eurooppaan. Vieraina ovat kansanedustaja Wille Rydman ja Perussuomalsiten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila.
9/25/2017 • 53 minutes, 58 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Mistä Suomessa ei saa puhua?
Suomi on jo monen vuoden ajan rankattu sanavapauden suhteen maailman kärkimaiden joukkoon. Suomi on ollut monta vuotta suorastaan maailman ykkönen ja tänä vuonna sijoitus oli kolmas.
Silti sosiaalisessa mediassa arvostellaan joka päivä rankasti Suomen sananvapauden tilaa. Niin sanotun valtamedian väitetään pimittävän tietoja ja jopa levittävän valheellista propagandaa. Arkaluontoista aiheita ei haluta keskustelua ja jos keskustelua käydään, sitä ohjaillaan tiettyyn haluttuun suuntaan.
Onko Suomessa vaikenemisen tai jopa itsesensuurin kulttuuria? Voiko nykyisessä some-maailmassa enää pimittää tietoa? Mistä Suomessa ei saa puhua? Kuka julkista keskusteluamme ohjailee?
Roman Schatzin vieraana on kirjailija-toimittaja Marko Hamilo.
9/18/2017 • 53 minutes, 27 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomen historian suuret myytit
Suomi juhlii tänä vuonna 100-vuotista itsenäisyyttään. Tänä vuonna muistellaan myös paljon historian merkkipaaluja. Usein maamme historia kuvataan suureksi menestystarinaksi, jossa takapajuinen ja köyhä savupirttien kansa rakensi lyhyessä ajassa vauraan sivistys- ja hyvinvointivaltion.
Kuinka oikea tai väärä kuva suomalaisilla on historiastaan? Kuinka paljon Suomen historiallisessa tarinassa on vääristelyä, väärinymmärrystä tai kaunistelua?
Mitkä ovat historiamme vahvimmat myytit?
Roman Schatzin vieraina ovat historiantutkija Markku Jokisipilä ja historian dosentti Teemu Keskisarja.
9/11/2017 • 54 minutes, 20 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Miksi jihadisti vihaa meitä?
Suomi on perinteisesti ollut kansainvälisessä politiikassa mieluummin lääkärin kuin tuomarin roolissa. Suomi käyttää kehitysapuun noin miljardi euroa vuodessa. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa ja lupaa, että jokaista tulijaa kohdellaan tasa-arvoisesti ja lakien mukaan.
Miksi silti jotkut vihaavat meitä ja meidän elämäntapamme niin paljon, että he ovat valmiita ryhtymään jihadistimurhaajiksi? Mihin jihadisti pyrkii ja mikä meiltä on jäänyt ymmärtämättä? Miksi kaikki turvapaikanhakijat eivät ole kiitollisia turvasta, ruuasta ja asunnosta?
Roman Schatzin vieraina ovat islamin tutkija Maria Pakkala ja Lähi-Itään erikoistunut tutkija ja konsultti Alan Salehzadeh
9/4/2017 • 53 minutes, 43 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kansalaisaktivismi - suoraa demokratiaa vai oman käden oikeutta?
Demokraattisessa maassa me valitsemme säännöllisin väliajoin päättäjiä, jotka hoitavat asiat puolestamme. Mutta mitä kansalaiset voivat tehdä, jos päättäjät eivät hoida työtään kunnolla?
Milloin pitää itse mennä kadulle osoittamaan mieltä, milloin kannattaa perustaa kansalaisliike tai milloin kannattaa harkita istuma- tai nälkälakkoa? Milloin kansalainen saa ryhtyä suoraan toimintaan?
Roman Shatzin Maamme-kirjassa keskustellaan kansalaisaktivismista, sen eri muodoista, tehokkuudesta ja tarpeellisuudesta. Vieraina ovat kansanedustaja Erkki Tuomioja ja kansalaiaktivisti Suvi Auvinen.
8/28/2017 • 54 minutes, 3 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Rikos ammattina
Jokaisella maalla on oma alamaailmansa, niin on myös Suomella. Suomessa on yli kaksi kertaa todennäköisempää joutua henkirikoksen tai väkivaltarikoksen uhriksi kun Saksassa. Saksassa taas on paljon todennäköisempää tulla ryöstetyksi tai huijatuksi.
Millaisia rikoksia Suomessa tehdään? Millaista on suomalaisen tapa- tai elämäntaparikollisen elämä? Millainen on suomalainen vankilakulttuuri?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskutellaan Suomen rikollisesta maailmasta ja suomalaisista rikollisista. Vieraana on rikoskirjailija Harri Nykänen.
8/21/2017 • 53 minutes, 31 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Ilmasto muuttuu, muuttuuko ihminen?
Rajuilmat ja myrskyt yleistyvät, napajäät ja vuoristojen jäätiköt sulavat, merten vedenpinta nousee, juomavedestä syntyy pulaa, sotia syttyy ja satoja tuhansia pakolaisia tulee Eurooppaan. Mutta paljon on myös niitä, joiden mielestä koko ilmastomuutos on pelkkä tilastoharha ja suuri propagandaoperaatio.
Mitä ilmastomuutoksesta tiedetään ja mitkä ovat sen ekologiset, yhteiskunnalliset ja sosiaaliset seuraukset Suomessa?
Roman Schatzin vieraina ovat Ilmatieteenlaitoksen tutkimusprofessori Hannele Korhonen ja SITRAN ennakointitiimin johtava asiantuntija Vesa-Matti Lahti.
8/14/2017 • 53 minutes, 8 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomalainen leipä
Suomalainen leipämaku on jatkuvassa muutoksessa. Parikymmentä vuotta sitten suuret leipomoketjut keskittivät tuotantoaan ja hallitsivat markkinoita. Moni pienleipomo ajautui konkurssiin.
Viisi vuotta sitten suomalaiset innostuivat karppaamaan ja se laski leivän menekkiä. Nyt uusia pienleipomoita perustetaan jälleen ja käsintehty lähileipä nostaa suosiotaan. Toisaalta samaan aikaan markettien paistopisteissä paistetun bulkkileivän myynti kasvaa. Uusin hitti on kauraleipä, jonka suosio perustuu nyhtökaurabuumiin.
Millainen on suomalaisen leipäkulttuurin tila ja tulevaisuus? Mitä leipä suomalaiselle merkitsee?
Roman Schatzin vieraina ovat kotitalousopettaja ja ruokakirjailija Anna-Maija Tanttu ja keittiömestari Markus Maulavirta.
8/7/2017 • 53 minutes, 58 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko taide eliitin asialla?
Mikä on taiteen ja kulttuurin tehtävä tänä moniarvoisena, ristiriitojen sävyttämänä totuuden jälkeisenä aikana? Onko taiteella mitään painavaa sanottavaa Nyky-Suomessa? Elävätkö taiteilijat omassa kuplassaan tuottaen merkityksettömiä sisältöjä samanmieliselle eliitille?
Suomalaisen kulttuurin hiekkalaatikoita ja ankkalammikkoja kiikaroivat Roman Schatzin kanssa kirjailija Sirpa Kähkönen ja teatteriohjaaja Juha Hurme.
7/31/2017 • 53 minutes, 35 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Huijarisyndrooma
Nykymaailmassa täytyy olla pätevä joka tilanteessa, joka hetki ja kaikkien ihmisten kanssa. Pitää olla kaikkien aikojen asiantuntija, yleisnero ja pitää myös osata markkinoida itseään kaiken aikaa.
Mutta entä jos tuntuu siltä, ettei tiedä mitään, ei osaa mitään eikä kelpaa mihinkään? Ja pelkää joka hetki paljastuvansa nollaksi.
Moni suomalainen kärsii huijarisyndroomasta. Miten huijarisyndrooma syntyy ja miten siitä pääsee eroon?
Roman Schatzin vieraina ovat psykologi Tiina Ekman ja apulaisprofessori Eeva Vilkkumaa. Ohjelma on uusinta huhtikuulta.
7/24/2017 • 53 minutes, 20 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko makkara-Suomi uhattuna?
Makkarankulutus Suomessa on noussut tasaisesti ja sadan vuoden aikana se on lähes kymmenkertaistunut.
Nyttemmin makkaran- ja lihansyöntiä on ruvettu vastustamaan sekä ympäristöhaittojen takia että eläinsuojelullisista ja terveydellisistä syistä.
Onko makkaralla enää tulevaisuutta vegaanisoituvassa maailmassa? Tuleeko makkarasta vähitellen uusi tupakka, jota syödään häpeillen?
Roman Schatzin vieraina ovat Makkaraklubin perustajajäsen Hese Hyvärinen ja pitkän linjan ruokatoimittaja Markku Haapio
7/17/2017 • 50 minutes, 59 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kansakunnan provokaattorit
Ernesti Hentunen, Veikko Vennamo, Hannu Salama, Pentti Linkola, Jouko Turkka, M. A. Numminen. Jokaisella aikakaudella on omat toisinajattelijansa ja ärsyttäjänsä, joiden teot, kirjoitukset ja mielipiteet aiheuttavat suurta närkästystä ja mielipahaa.
Mutta tarvitseeko yhteiskunta näit ä ärsyttäjiä ja provokaattoreita? Millaiset teot ja ajatukset herättävät Suomessa pahennusta? Kuinka paljon demokrattisen yhteiskunnan pitää sietää epäkorrekteja kannanottoja? Roman Schatzin vieraina ovat kirjailija Timo Hännikäinen ja kuvataiteen tohtori Teemu Mäki.
7/10/2017 • 53 minutes, 14 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Vieraana Iiro Rantala
Iiro Rantala on Suomen menestyneimpia jazz-muusikoita maailmalla.
Miten muusikoksi tullaan ja mitä kuuluu Suomen jazz-musiikille? Mistä musiikissa oikein on kyse?
Roman Schatziin ohjelmassa keskustellaan musiikista, oppimisesta ja elämästä.
7/3/2017 • 52 minutes, 14 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomalaisen kesän kestosuosikit: lavatanssit ja kesäteatteri
Monen suomalaisen kesäohjelmaan kuuluu ehdottomasti käynti lavatansseissa ja kesäteatterissa.Suomessa on yli 200 kesäteatteria ja satakunta tanssilavaa.
Mihin näiden perinteisten kesäkulttuurilaitosten suosio perustuu? Miten paikalliset kesätapahtumat pärjäävät kilpailussa stadionkonserttien ja isojen festareiden kanssa?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa etsitään lavatansiien ja kesäteatterin syvintä olemusta. Vieraina ovat laulaja Eino Grön ja näyttelijä ja ohjaaja Mikko Kivinen.
6/26/2017 • 53 minutes, 59 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Liikunnan kirot ja siunaukset
Ei urheilija tervettä päivää näe. Näin sanoo suomalainen sananlasku. Silti Suomessa harrastetaan vimmatusti kilpaurheilua, kuntoilua ja vapaa-ajan liikuntaa. Suomalaiset pyhittävät liikunnalle suuren osan ajastaan ja tuloistaan.
Mutta onko liikkumisesta oikeasti niin paljon hyötyä kuin mitä uskotaan? Onko kovasta kunnosta tullut ihmisyyden mitta? Onko suomalainen liikunta nautintoa vai uusi stressin aiheuttaja?
Roman Schatzin vieraina ovat Nuorisotutkimusseuran vastaava tutkija Mikko Salasuo ja UKK-instituutin erikoistutkija, terveystieteen tohtori Marjo Rinne.
6/19/2017 • 53 minutes, 58 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Allergisten kansakunta
Joka toinen suomalainen kärsii jossain vaiheessa elämäänsä allergioista, ja allergiat ovat lasten ja nuorten yleisin pitkäaikaissairaus. Kyse on siis sekä kansanterveydellisesti että kansantaloudellisesti merkittävästä ilmiöstä.
Mille kaikelle suomalaiset ovat allergisia? Muuttuvatko allergiat ajan mittaan? Onko Suomessa enemmän allergioista kärsiviä kuin muissa maissa?
Roman Schatzin vieraina ovat Allergia- ja astmaliiton asiantuntija Anne Vuorenmaa ja Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne.
6/12/2017 • 53 minutes, 47 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Puhtaan veden maa
Tutkijoiden mukaan maailmaa uhkaa vakava puute puhtaasta juomavedestä jo lähivuosikymmenten aikana, mikäli vesivaroja ei aleta suojella paremmin.
Suomessa puhdasta vettä riittäisi jopa ulkomaille vietäväksi. Mutta onko Suomen vesistöjen ja pohjavesivarojen tulevaisuus turvattu? Missä tilassa vesivaramme ovat?
Kuinka arvokas kansallisaarre puhdas vesi on?
Roman Schatzin vieraina ovat Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttila ja Suomen luonnonsuojeluliiton suojelupäällikkö Jouni Nissinen.
6/5/2017 • 53 minutes, 28 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Roman Schatzin Maamme-kirja. Helsingin henki ja ruumis
Vieraina Helsingin tuleva pormestari Jan Vapaavuori ja kulttuurivaikuttaja Christian Moustgaard.
5/29/2017 • 53 minutes, 13 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomi avaruudessa
Suomalainen tutkija on löytänyt useita eksoplaneettoja, Aalto-yliopiston opiskelijaryhmä rakensi suomalaisen satelliitin ja jossain mustalla taivaalla kiertävät asteroidit nimeltä Sinuhe ja Waltari.
Avaruudentutkimus ja avaruusteknologian kehitys ovat Suomessa nyt vahvassa kasvussa. Suomi on edelläkävijä avaruussään ja maapalloa ympäröivän ionosfäärin tutkimuksessa. Avaruusalalla toimii jo noin 60 suomalaista yhtiötä.
Tuleeko avaruudentukimuksen uusi Nokia? ? Miksi avaruudentutkimus on tärkeää? Millainen suhde Suomella on avaruuteen?
Roman Schatzin vieraina ovat Hertfordshiren Yliopiston astronomi Mikko Tuomi ja Aalto-yliopiston apulaisprofessori Jaan Praks.
5/22/2017 • 53 minutes, 45 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Ihmisen arvo
Jos ihmiskehon sisältämien raaka-aineiden, veden, hiilen, hapen ja typen arvot lasketaan yhteen, tulee hinnaksi on noin kymppi.
Toiset taas ovat sitä mieltä, että jokainen ihminen on korvaamaton.
Millainen ihmiskuva meillä nykyään on? Millainen on ihmisoikeuksien tila ja kuinka ihmisarvo määräytyy tämän päivän Suomessa?
Roman Schatzin vieraina ovat sosiologi ja kansanedustaja Anna Kontula sekä kosmologi ja kansalaisaktivisti Syksy Räsänen.
5/15/2017 • 53 minutes, 33 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Moottoripyörä - hippi-ikonista tuli keski-ikäisten leikkikalu
Kesä tuo taas moottoripyörät Suomen teille. Suomessa on yli 250 000 moottoripyörää. Niitä on nyt enemmän kuin koskaan. Pyöriä ostavat nykyään eniten 50-59-vuotiaat miehet.
Kun aiemmin motoristit olivat nuorta rock-kansaa, on tyypillinen harrastaja nykyään keski-ikäinen, hyvätuloinen aikuinen, jonka lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa.
Millaista moottoripyöräily tänä päivänä on? Miten motoristeihin suhtaudutaan Suomen teillä? Etsiikö keski-ikäinen motoristi kadonnutta nuoruuttaan?
Roman Schatzin vieraina ovat prätkäaktivisti Tuija Vuoksi ja Motoristit koulukiusaamista vastaan –yhdistyksessä toimiva Markku Mälkiä.
5/8/2017 • 53 minutes, 36 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko taide eliitin asialla?
Mikä on taiteen ja kulttuurin tehtävä tänä moniarvoisena, ristiriitojen sävyttämänä totuuden jälkeisenä aikana? Onko taiteella mitään painavaa sanottavaa Nyky-Suomessa? Elävätkö taiteilijat omassa kuplassaan tuottaen merkityksettömiä sisältöjä samanmieliselle eliitille?
Suomalaisen kulttuurin hiekkalaatikoita ja ankkalammikkoja kiikaroivat Roman Schatzin kanssa kirjailija Sirpa Kähkönen ja teatteriohjaaja Juha Hurme.
4/24/2017 • 53 minutes, 48 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Homo of Finland
Vuonna 1981 sosiaalihallitus poisti virallisesta tautiluokituksesta kohdan, jossa homoseksuaalisuus luokitellaan sairaudeksi. Vuonna 2017 sukupuolineutraali avioliittolaki astui voimaan. Vielä muutamia kymmeniä vuosia sitten suomalaiset homomiehet joutuvat matkustamaan ulkomaille tai piileksimään salaisissa kohtaamispaikoissa.
Nyt Suomea markkinoidaan maailman homoystävällisimpänä yhteiskuntana ja matkakohteena. Ja Tom of Finland lähettää lihaksikkaita terveisiä koko maailmalle.
Onko Suomi voittanut homofobiansa ja oppinut katsomaan maailmaa silläkin silmällä? Vai onko todellinen vapaustaistelu vielä edessä? Roman Schatzin vieraina ovat SETA:n entinen puheenjohtaja Jorma Hentilä ja bloggaaja Eino Nurmisto.
4/10/2017 • 53 minutes, 22 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Huijarisyndrooma
Nykymaailmassa täytyy olla pätevä joka tilanteessa, joka hetki ja kaikkien ihmisten kanssa. Pitää olla kaikkien aikojen asiantuntija, yleisnero ja pitää myös osata markkinoida itseään kaiken aikaa.
Mutta entä jos tuntuu siltä, ettei tiedä mitään, ei osaa mitään eikä kelpaa mihinkään? Ja pelkää joka hetki paljastuvansa nollaksi.
Moni suomalainen kärsii huijarisyndroomasta. Miten huijarisyndrooma syntyy ja miten siitä pääsee eroon?
Roman Schatzin vieraina ovat psykologi Tiina Ekman ja johtamistieteiden apulaisprofessori Eeva Vilkkumaa.
4/3/2017 • 53 minutes, 33 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Sata vuotta Suomea maahanmuuttajan silmin
Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta. Sitä me suomalaiset juhlimme yhdessä, käsi kädessä ja monin tavoin.
Miltä juhliva Suomi näyttää muualta muuttaneen silmin? Arvostaako maahanmuuttaja täällä eri asioita kuin kantasuomalainen? Miltä suomalaiset arvot ja kansalliset myytit tuntuvat toisen kulttuurin näkökulmasta?
Roman Schatzin vieraina stand-up -koomikko Paul Westlake ja toimittaja Yagmur Özberkan.
3/27/2017 • 53 minutes, 34 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kansakunnan provokaattorit
Ernesti Hentunen, Veikko Vennamo, Hannu Salama, Pentti Linkola, Jouko Turkka, M. A. Numminen. Jokaisella aikakaudella on omat toisinajattelijansa ja ärsyttäjänsä, joiden teot, kirjoitukset ja mielipiteet aiheuttavat suurta närkästystä ja mielipahaa.
Mutta tarvitseeko yhteiskunta näitä ärsyttäjiä ja provokaattoreita? Millaiset teot ja ajatukset herättävät Suomessa pahennusta? Kuinka paljon demokrattisen yhteiskunnan pitää sietää epäkorrekteja kannanottoja? Roman Schatzin vieraina ovat kirjailija Timo Hännikäinen ja kuvataiteen tohtori Teemu Mäki.
3/20/2017 • 53 minutes, 29 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Mihin tarvitaan uusia puolueita?
Suomi on parlamentaarinen demokratia, ja eduskunta perustuu poliittisiin puolueisiin. Suurten yleispuolueiden lisäksi Suomessa on toiminut muun muassa kansallissosialistien, pienviljelijöiden, eläkeläisten, naisten ja köyhien puolueita.
Uusimpia tulokkaita puoluekentässä ovat Suomen Eläinoikeuspuolue ja Feministipuolue.
Vieläkö Suomessa on tilaa uusille puolueille? Mihin niitä tarvitaan? Miksi vanhat puolueet eivät aja kaikkien kansalaisryhmien asioita? Roman Schatzin vieraina ovat Suomen Eläinoikeuspuolueen puheenjohtaja Saana-Maria Majatie ja Feministisen puolueen puheenjohtaja Katju Aro.
3/6/2017 • 53 minutes, 7 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Huijarien armoilla
Kallis arvotaulu voi olla väärennös. Huokutteleva sijoitusvihje osoittautuu pyramidihuijaukseksi. Nettirakastaja paljastuu rahaa havittelevaksi roistoksi.
Aina uudestaan ja uudestaan huijari saa jonkun lankaan. Miksi meitä on niin helppo jymäyttää?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa keskustellaan tänään huijaamisesta ja hyväuskoisuudesta.
Vieraina ovat vieraina poliisitarkastaja Jyrki Aho ja toimittaja Jani Kaaro.
2/27/2017 • 53 minutes, 44 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Ovatko kaksoiskansalaiset turvallisuusuhka?
Suomessa noin sata tuhatta kaksoiskansalaista. Jotkut heistä ovat maahanmuuttajia, jotkut ovat saaneet toisen passin syntymänsä kautta. Joillekin Suomen kansalaisuuden saaminen on taivaan lahja, toisille taas puhdas sattuma.
Suomen hallitus pohtii, voiko kaksoiskansalaisia päästää kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeisiin tehtäviin.
Miksi kaksoiskansalaisuudesta tuli ongelma? Onko ihmisen lojaalisuus kotimaataan kohtaan kiinni passista tai syntymämaasta?
Roman schatzin vieraina ovat toimittaa ja kirjailija Polina Kopylova ja Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio.
2/20/2017 • 53 minutes, 19 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Lobbarien aika
Politiikoilla ja muilla päättäjillä on monenlaisia ystäviä. Yksi ryhmä ovat eri alojen lobbarit, jotka yrittävät vaikuttaa päätöksentekoon käytävillä, ravintoloissa, yhteisillä retkillä ja pienillä palveluksilla.
Kuinka tämä lobbaaminen toimii, kuka sitä harrastaa ja kannattaako se? Entä onko se moraalisesti hyväksyttävää toimintaa?
Roman Schatzin vieraina ovat EU-lobbari Petri Lahesmaa ja tutkiva journalisti Jaana Kivi.
2/13/2017 • 54 minutes, 30 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Robottien aikakausi
Algoritmit käyvät puolestamme osakekauppaa, robotit ulkoiluttavat vanhuksiamme ja hitsaavat tuotantolinjoilla autojamme, sosiaalisen median botit ohjaavat mielipiteitämme ja räätälöivät meille mainoksia, jääkaappi ja leivänpaahdin antavat meidät ilmi, virukset väärentävät vaalituloksiamme ja valvontakamerat tunnistavat kasvojamme.
Onko uusi teollinen vallankumous siunaus vai viekö se viimeisetkin työpaikat?
Joutuvatko aivomme lopullisesti narikkaan kun ajattelu ulkoistetaan automatiikalle?
Suomen uudesta uljaasta automaattisesta tasavallasta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat tietotekniikan asiantuntija ja tietokirjailija Petteri Järvinen ja Suomen robotiikkayhdistyksen hallituksen jäsen Juhani Lempiäinen.
2/6/2017 • 54 minutes, 17 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Viisi sataa vuotta puhdistettua uskoa
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuottaa reformaation eli uskonpuhdistuksen alkamisesta. Tällä hetkellä yli 70 % suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon.
Miksi Suomesta tuli luterilainen maa? Miten luterilaisuus on vaikuttanut Suomeen ja suomalaisuuteen?
Mitä luterilaisuus tarkoittaa tänä päivänä? Tuntisiko Luther Suomen luterilaisen kirkon omakseen? Roman Schatzin vieraina ovat kirkkohistorian dosentti Mikko Malkavaara ja päätoimittaja Jaakko Heinimäki.
1/30/2017 • 53 minutes, 49 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomi on koirien maa
Suomessa on noin 800 000 koiraa. Koirien määrä on kasvanut kovasti viime vuosina. Koiriin käytetään rahaa lähes miljardi euroa vuodessa.
Mistä suomalaisten kova kiintymys koiriin johtuu? Mitä se kertoo suomalaisesta yhteiskunnasta? Millainen asema koiralla on suomalaisessa perhe-elämässä?
Roman Schatzin vieraina ovat koirakuiskaaja Tuire Kaimio ja valokuvaaja Maija Astikainen.
1/23/2017 • 53 minutes, 58 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko suomalainen sääntely turvaverkko vai pakkopaita?
Nanny State Index eli holhousyhteiskuntien indeksi valitsi Suomen viime vuonna nautintoaineiden sääntelyn ykkösmaaksi koko maailmassa. Yli 60 suomalaisista on sitä mieltä, että valtio kontrolloi liikaa yritysten ja kansalaisten toimia.
Onko suomalainen sääntely kirous, siunaus, muinaisjäänne vaiko hyvinvointivaltion tarpeellinen turvaverkko?
Roman Schatzin vieraina ovat tietokirjailija Tommi Uschanov ja ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Heikki Pursiainen.
1/16/2017 • 53 minutes, 13 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kuka tyhjentää pajatson?
Tämän vuoden alussa Veikkaus, Raha-automaattiyhdistys ja FinToto yhdistyivät yhdeksi suureksi monopoliksi, joka organisoi ja valvoo suomalaisten rahapelaamista.
Kuinka suuri bisnes suomalaisten pelaaminen on? Keitä ovat suomalaisen veikkaus- ja rahapeliteollisuuden oikeat voittajat ja oikeat häviäjät? Pitääkö rahapelien pyörittäminen olla valtion monopoli? Kuinka suuri ongelma peliriippuvuus on Nyky-Suomessa?
Roman Schatzin vieraina ovat uuden Veikkaus Oy: varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski ja peliklinikka Peluurin kehittämispäällikkö Mari Pajula.
1/9/2017 • 53 minutes, 2 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Mikä kaikki voi mennä pieleen tänä vuonna?
Takanamme on vuosi, joka oli täynnä dramaattisia epäonnistumisia, hirveitä mokia, pahoja virheitä, hiuksia nostattavia katastrofeja ja silkkaa idioottimaisuutta.
Mutta ei syytä huoleen, nyt alkavana Suomen 100-vuotisjuhlavuotena voimme panna vielä paremmaksi. Meillä on kokonainen vuosi aikaa tehdä vielä suurempia historiallisia virheitä. Mikä tänä vuonna voi mennä pieleen ja millainen on maamme ja maailmamme vuonna 2017?
Vieraina ovat toimittaja Baba Lybeck ja tietokirjailija Vesa Sisättö.
1/2/2017 • 50 minutes, 11 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kuinka muuttuu armas joulu?
Lapset tykkäävät joulusta, koska he saavat lahjoja. Talous tykkää joulusta, koska kansa tuhlaa rahaa. Kirkko tykkää joulusta, koska silloin ihmiset saadaan jumalanpalvelukseen. Joulu on teollisuushaara, jonka kokonaisliikevaihtoa on mahdotonta laskea. Joulu on vanha kristillinen ja pakanallien juhla, jonka tarkoitusta on vaikea muistaa ja ymmärtää.
Mistä suomalainen joulu tulee ja mihin se on menossa? Onko joululla suuria muutospaineita? Roman Schatzin vieraina ovat Helsingin piispa Irja Askola ja Helsingin kaupunginmuseon tutkija Jere Jäppinen.
12/19/2016 • 53 minutes, 10 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Posti muutoksen kourissa
Digitalisaatio on vähentänyt kirjepostin määrää rajusti. Niinpä Posti on joutunut vähentämään väkeä ja etsimään uusia palvelumuotoja ja ansiomahdollisuuksia. Posti haluaisi myös harventaa kirjeiden jakelupäiviä.
Viime aikoina Postilla on ollut monenlaisia jakeluongelmia.
Miten Posti selvityy uuden ajan haasteista? Millainen postilaitos meillä on tulevaisuudessa?
Suomen postin historiasta, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta keskustellaan Roman Schatzin Maamme-kirjassa.
Vieraina ovat Postihistoriallisen yhdistyksen puheenjohtaja Petteri Hannula ja Postin kirjepalveluista vastaava johtaja Kaj Kulp.
12/12/2016 • 53 minutes, 42 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Itsenäisyyspäivän aattona vieraana presidentti Tarja Halonen
Suomen tasavalta täyttää ensi vuonna 100 vuotta. Kuinka virkeä vanhus Suomi-neito tällä hetkellä on? Millainen on Suomen henkinen tila ja tulevaisuus? Miten koko ajan muuttuva poliittinen ilmapiiiri muuttaa Suomea?
Roman Schatzin vieraana on presidentti Tarja Halonen.
12/5/2016 • 54 minutes, 22 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Mistä Suomi saa energiansa tulevaisuudessa?
Hallitus aikoo tukea tuulivoiman lisärakentamista ja lisätä biopolttoaineiden käyttöä autoissa. Myös sähköautojen määrää aiotaan kasvattaa voimakkaasti.
Energiapoltiikassa suomalaisten mielipiteet jakautuvat rajusti. Ydinvoiman lisäämisellä on paljon vastustajia. Muttei tuulivoimakaan kelpaa läheskään kaikille.
Millaisella energialla Suomi pyörii tulevaisuudessa? Miksi energiapolitiikkaa on niin vaikeaa? Kasvaako energiankulutus loputtomasti?
Roman Schatzin vieraina ovat teknillisen fysiikan professori Peter Lund ja energia-alan yrittäjä Mika Anttonen.
11/28/2016 • 53 minutes, 3 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Heikot sortuu nelostiellä - suomalainen tieliikenne ja sen tulevaisuus
Suomessa on tällä hetkellä noin 2,7 miljoonaa henkilöautoa, 300 000 pakettiautoa ja 100 000 kuorma-autoa.
Kuinka ne saadaan kaikki mahtumaan teille ja liikkumaan sujuvasti? Miksi suomalainen käyttäytyy liikenteessä töykeämmin kuin ruotsalainen? Miltä liikenteemme näyttää tulevaisuudessa?
Roman Schatzin vieraina ovat toimittaja Esko Riihelä ja Tampereen teknillisen yliopiston liikenteen tutkimuskeskuksen lehtori Markus Pöllänen.
11/21/2016 • 53 minutes, 54 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Miksi suomalainen luottaa poliisiin?
Mielipidekyselyjen mukaan suomalaiset luottavat lujasti poliisiin. Vaikka poliisi on tehnyt virheitäkin on kansan luottamus säilynyt.
Mihin tämä luottamus perustuu? Kuinka poliisi pysyy perässä monenkirjavan, monikulttuurisen ja moniongelmaisen kansan valvonnassa?
Roman Schatzin vieraina ovat poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ja kansanedustaja Tom Packalén.
11/14/2016 • 53 minutes, 41 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomen tulevaisuus
Pian itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta. Mutta millaisessa Suomessa elämme seuraavat vuosikymmenet? Kuinka paljon tiedämme tulevaisuudestamme? Mitkä ovat Suomen suurimmat uhat ja mahdollisuudet?
Tunnistaako Suomi vaikeimmat tulevaisuuden haasteet oikein? Osaammeko käyttää vahvuuksia hyväksemme?
Mihin suuntaan Suomi on kehittymässä sosiaalisesti, teknologisesti ja poliittisesti?
Roman Schatzin vieraina ovat kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll ja filosofian professori Timo Airaksinen.
11/7/2016 • 53 minutes, 49 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Mark Levengood - suomenruotsalainen ruotsinsuomalainen
Millaista on olla kaikkien tuntema suomalainen Ruotsissa? Millainen kuva Suomesta ja suomalaisista on nykypäivän ruotsalaisilla? Vieläkö suomalaiset ovat ruotsalaisten mielestä viinaajuovia juntteja?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa puhutaan Ruotsista, ruotsinsuomalaisuudesta ja naapurimaiden suhteista. Roman Schatzin vieraana on tänään toimittaja ja juontaja Mark Levengood.
10/31/2016 • 52 minutes, 22 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Mihin kirjallisuutta tarvitaan?
Ennen vanhaan kirjallisuudella oli kansallista identiteettiä luova rooli. Maamme-kirja, Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas ja Juhannustanssit muokkasivat voimakkaaasti suomalsiten kuvaa omasta itsestään. Ilman keskeisiä kirjallisia teoksia suomalaista kulttuuria ei ehkä olisi olemassakaan.
Mikä on suomalaisen kirjallisuuden rooli tänä päivänä? Vieläkö se luo meille kulttuurista tai jopa kansallista identiteettiä? Tarvitaanko sitä enää mihinkään?
Roman Schatzin vieraina ovat kirjallisuustutkija ja kirjailija Markku Eskelinen ja muusikko-kirjailija Kauko Röyhkä.
10/24/2016 • 53 minutes, 58 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomen uudet luokkarajat
Vielä jokin aika sitten oli suosittu käsitys, että lähes koko Suomi on yhtä suurta keskiluokkaa. Mutta mikä on tilanne nyt, kun joukossamme kerrotaan syntyneen uusia voittajia ja uusia häviäjiä? Ketkä tällä hetkellä ovat hyväosaisinta yläluokkaa, ketkä vakaata keskiluokkaa ja ketkä kurjistuvaa alaluokkaa? Entä missä luuraa ennen niin näkyvä työväenluokka? Vai ovatko yhteiskuntaluokat nykyään jotain ihan muuta?
Suomen uusia luokkarajoja ja niiden merkityksiä Roman Schatzin kanssa luotaavat työmies-näytelmäkirjailija Mika Ripatti ja kansanedustaja Elina Lepomäki.
10/17/2016 • 53 minutes, 27 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomen aateliset
Suomessa ei ole virallisia aatelisia tai aatelistoa eikä meillä enää anneta aatelisarvoja. Mutta aateliston perinnettä pitävät edelleen yllä yksityiset henkilöt ja suvut sekä Suomen Aatelisliitto.
Keitä ovat nykyajan aateliset, mitä he tekevät ja ovatko he vielä jollain tavalla etuoikeutettuja?
Roman Schatzin vieraina ovat yhteiskuntahistorioitsija Marja Vuorinen ja ritarihuonegenealogi Johanna Aminoff-Winberg.
10/10/2016 • 53 minutes, 56 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia
Suomessa on noin 300 000 metsästäjää. Meillä on väkilukuun suhteutettuna enemmän metsästäjiä kuin missään muussa Euroopan maassa.
Miksi suomalaiset ovat metsästäjäkansaa? Millainen on metsästyksen tulevaisuus? Onko suomalainen metsästys ekologisesti ja eettisesti kestävällä pohjalla?
Vieraina ovat toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä ja metsästysseura Akkainjahdin jäsen Marja-Leena Sankari.
10/3/2016 • 53 minutes, 32 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Velkainen Suomi
Suomella on valtion velkaa niin paljon että jokaisen kansalaisen osalle siitä tulee vähän alle 18 000 euroa. Lisäksi kuntien ottamaa velkaa on keskimäärin vajaat 3000 euroa asukasta kohti.
Lähes kaikilla aikuisilla on myös asuntolainaa, opintolainaa, pikavippejä tai jokin muuta yksityistä velkaa.
Onko velkaantuminen pahasta vai hyvästä? Voiko talousjärjestelmämme romahtaa velkojen takia? Pitääkö velasta olla huolissaan?
Roman Schatzin vieraina ovat Taloustieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Timo Tyrväinen ja kirjailija Jera Hänninen.
9/26/2016 • 53 minutes, 42 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Uhkaako terrorismi Suomea?
Näyttää siltä, että terrorismi on tullut maailmaan jäädäkseen. Terroristijärjestöjen iskut ovat vähän väliä toistuvia uutisaiheita. Ne ovat halpa ja tehokas sodankäynnin tapa.
Kuinka terrorismia vastaan suojaudutaan? Kuinka potentiaalisia terroristeja etsitään ja löydetään? Onko Suomessa todellista terrorismin uhkaa? Ollaanko Suomessa terrorismin suhteen sinisilmäisiä vai hysteerisiä?
Vieraana ovat terrorismitutkija Leena Malkki ja ylitarkastaja Tuomas Portaankorva suojelupoliisista.
9/19/2016 • 53 minutes, 41 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Totuuden jälkeinen aika
Ohjelma tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti saksalaisen humoristisella otteella.
9/12/2016 • 53 minutes, 28 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko tupakointi katoavaa kansanperinnettä?
Ohjelma tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti saksalaisen humoristisella otteella.
9/5/2016 • 53 minutes, 35 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Tuntematon sotilas Mannerheim
Ohjelma tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti saksalaisen humoristisella otteella.
8/29/2016 • 53 minutes, 35 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomi ja Turkki
Ohjelma tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti saksalaisen humoristisella otteella.
8/22/2016 • 53 minutes, 33 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Miten voi olympia-aate?
Ohjelma tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti saksalaisen humoristisella otteella.
8/15/2016 • 53 minutes, 37 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko maailma tulossa hulluksi?
Ohjelma tarkastelee aikamme ilmiöitä syvällisesti ja ennakkoluulottomasti saksalaisen humoristisella otteella.
8/8/2016 • 53 minutes, 19 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Suomi ja Saksa
Monet tekijät ovat yhdistäneet Saksaa ja Suomea ennen ja nyt. Hansa-liitto, luterilaisuus, aseveljeys, usko Euroopan integraatioon ja kurinalainen talouspolitiikka.
Mutta millaiset ovat Suomen ja Saksan suhteet tänä päivänä? Kulkevatko nämä maat edelleen rinnakkain kansainvälisessä politiikassa tai taloudessa?
Roman Schatzin vieraina ovat toimittaja Heikki Aittokoski ja Saksan suurlähetystön lehdistöyksikön päällikkö Joachim Bussian.
8/1/2016 • 52 minutes, 50 seconds
Keskiajan heinäkuun Roman Schatzin Maamme-kirja: Loppuiko Suomen keskiaika Agricolaan?
Kuinka paljon Mikael Agricola ja uskonpuhdistus muuttivat suomalaisten elämää ja arkea?
Missä määrin keskikaikaiset tavat ja traditiot elivät syrjäisessä ja vähäväkisessä Suomessa vielä keskijaan jälkeen? Kuinka merkittävä uudistaja Agricola Suomen kulttuurille oikein oli? Näitä kysymyksiä pohditaan nyt Roman Schatzin Maamme-kirjassa. Vieraina ovat Helsingin yliopiston yleisen kirkkohistorian emeritusprofessori Simo Heininen ja historian professori Henrik Meinander.
7/11/2016 • 52 minutes, 54 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Keskiajan heinäkuun Roman Schatzin Maamme-kirja. Olut tuo terveisiä keskiajalta
Olut oli jo keskiajan Suomessa tärkeä aine. Se oli samanaikaisesti ruoka, juoma ja lääke. Olutta joi sekä rahvas että sotaväki ja myös kirkonmiehet. Roman Schatzin Maamme-kirjassa syvennytään nyt sekä suomalaisen että keskieurooppalaisen olutkulttuurin juuriin.
Vieraina ovat tuoteaktivointipäällikkö Anikó Lehtinen ja tietokirjalija Juha Tahvanainen.
7/4/2016 • 51 minutes, 32 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Siniristilippumme
Juhannuksena vietetään Suomen lipun päivää ja liput saavat liehua läpi yön.
Millainen suhde suomalaisilla on lippuunsa satavuotisjuhlan aattona? Mikä merkitys kansallistunnuksilla on tämän päivän ihmisille? Voiko lippua nykyään enää häpäistä?
Roman Schatzin vieraina ovat valtiotieteen tohtori Kimmo Kiljunen ja filosofian tohtori Tuomas Tepora.
6/20/2016 • 53 minutes, 58 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Vedenalainen Suomi
Itämeri on arkeologin unelma, sillä vähäsuolaisessa vedessä niin kutsuttu laivamato ei viihdy. Siksi Itämerestä löydetyt hylyt ovat yleensä hyvässä kunnossa.
Mitä kaikkea Suomen vesistöistä löytyykään, jos sukeltaa pintaa syvemmälle?
Roman Schatzin vieraina ovat sukeltaja Rauno Koivusaari ja meriarkeologi Riikka Alvik.
6/13/2016 • 54 minutes, 5 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kesähäät ja kesäerot
Kesä on suosituin vuodenaika häiden juhlimisessa. Toisaalta moni tekee myös avioeropäätöksen kesän aikana.
Onko avioliitto enää ajanmukainen instituutio? Mikä sen emotionaalinen ja taloudellinen merkitys on 2000-luvulla? Miksi kesä on niin vaikea aika avioliitossa?
Millainen on suomalaisen avioliiton nykytilasta ja tulevaisuus? Vieraina ovat teologi Jouko Kiiski ja tv- ja elokuvaohjaaja Johanna Vuoksenmaa.
6/6/2016 • 54 minutes, 2 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kesäloman lyhyt historia
Kohta koittaa taas aika kun Suomi menee kiinni ja kansalaiset rientävät kilvan kesälomille.
Mutta millainen on suomalainen kesäloma? Millaiset ovat sen historialliset juuret? Ja onko tulevaisuuden suomalaisilla enää varaa viiden-kuuden viikon lomaan kun kilpailukykyä pitäisi nostaa ja kestävyysvajetta pitäisi korjata? Millaisia muutospaineita kesälomaa kohtaan on olemassa?
Roman Schatzin vieraina ovat historiantutkija Tapio Bergholm ja kuluttajaekonomian professori Visa Heinonen.
5/30/2016 • 53 minutes, 5 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Jääkiekon lumo ja hurmio
Jääkiekko on nopea ja aggressiivinen peli, jossa nuori mies voi menettää hampaansa, mutta myös rikastua suunnattomasti.
Jääkiekko on Suomen katsotuin urheilulaji. Televisiossa jääkkiekko-ottelu voi saada reippaasti yli kaksi miljoonaa katsojaa.
Mikä on jääkiekon merkitys suomalaisten identiteetille, maamme kansantaloudelle, mielenterveydelle ja hyvinvoinnille? Miillainen on jääkiekon filosofia ja ihmiskuva?
Roman Schatzin vieraina ovat konkarivalmentaja Alpo Suhonen ja toimittaja Petteri Sihvonen.
5/16/2016 • 54 minutes, 6 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Muuttuuko suomalaisten seksi virtuaaliseksi?
”Seksi on toimintaa, joka tähtää hyvänolon tunteeseen ja nautinnon saavuttamiseen sekä lisääntymiseen. Seksiä voi olla yksin tai toisen kanssa.”
Näin alkaa Väestöliiton määritelmä seksistä.
Tutkimusten mukaan suomalaiset harrastavat yhä vähemmän seksiä toistensa kanssa ja yhä enemmän yksin. Mistä tämä johtuu ja miten tätä ilmiötä tulisi tulkita? Muuttuuko seksi ennen pitkää kokonaan virtuaaliseksi?
Vieraina ovat seksineuvoja Henriikka Sundell ja professori Osmo Kontula.
5/9/2016 • 54 minutes, 8 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Alppikengistä jäljet vain jää - Lapin sodan muistot ja arvet
Jatkosodan aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen karkottaminen Suomesta. Entisten aseveljien välille puhkesi Lapin sota.
Millainen oli tuo sota, jossa Lappi poltettiin? Millaisia traumoja sota jätti suomalaisille ja ovatko vanhat haavat jo täysin parantuneet? Onko Lapin sodan historiassa vielä tutkimattomia aukkoja?
Roman Schatzin vieraina ovat kirjailija Katja Kettu ja historioitsija ja tietokirjailija Mika Kulju. Ohjelma on uusinta lokakuulta.
5/2/2016 • 53 minutes, 35 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Puhutaanko Suomessa liikaa diibadaabaa?
Tuoreen tutkimuksen mukaan 13 % suomalaisyritysten ylimmästä johdosta ei tunne oman firmansa strategiaa. Suomalainen työelämä vilisee visioita, missioita, strategioita ja brändejä. Työntekoa, tuotteita ja palveluja pyritään kehittämään monimutkaisella sanahelinällä, jota toistellaan palavereissa, seminaareissa ja ohjeistuspapereissa.
Usein todelliset tavoitteet tai kehitystarpeet eivät kuitenkaan näillä keinoilla tule työntekijöille yhtään selvemmiksi.
Onko Suomesta tullut tyhjän jargonin luvattu maa?
Roman Schatz yrittää nyt benchmarkata innovatiivisesti suomalaisen asiapuheen nykytilaa. Hän on valinnut strategisiksi kumppaneikseen kirjailija Tiina Raevaaran ja suomen kielen dosentti Vesa Heikkisen. .
4/25/2016 • 54 minutes, 24 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Onko Suomessa liikaa aseita?
Suomessa on 1,6 miljoonaa asetta.
Joidenkin mielestä Suomessa on liikaa aseita , toisten mielestä aseiden omistusta rajoitetaan aivan liian ankarasti. Euroopan Unioni haluaa tiukentaa aselakeja entisestään.
Kuinka paljon aseita Suomessa on ja kuinka paljon niitä tarvitaan?
Suomalaisten suhteesta ampuma-aseisiinsa keskustelevat Roman Schatzin johdolla Ase-lehden päätoimittaja Jussi Peltola ja Metsästäjäliiton järjestöpäällikkö Teemu Simenius.
4/18/2016 • 53 minutes, 11 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Tuomari jo ennen tutkintoa
Tuomari Nurmio. Hannu Nurmio. Hande. Dumari. Nelisenkymmentä vuotta kestäneen uransa aikana useita musiikillisia tyylejä läpikäyneellä Nurmiolla on monta kutsumanimeä.
Vaikka Nurmion tausta on 70-luvun vasemmistoradikalismissa ja työväenliikkeessä, hän myöntää uransa alussa suhtautuneensa menestykseen snobistisesti. Nyttemmin hän arvostaa sitä, että diggareita löytyy kaikista yhteiskuntakerroksista. Keikoilla käy edelleen myös nuoria ihmisiä. Tämäkin on arvokasta, koska se todistaa, että on taiteilijana kyennyt ylittämään rajoja.
Musiikin tekemisen ohella Nurmio on viime vuosina huomannut pohtivansa Suomen brändiä. Metsäläisyys ja kreisihuumori ovat hänen mielestään tärkeä osa suomalaisuutta. Niitä pitäisi viljellä enemmän. Mutta ennen kaikkea Kalevala on Suomen identiteetin kannalta aivan liian suppeasti hyödynnetty. Nurmio onkin esittänyt ajatuksen, että vuosi 2020 voisi olla Kalevala-teemavuosi.
4/11/2016 • 53 minutes, 1 second
Roman Schatzin Maamme-kirja: Vieläkö lottia tarvitaan?
Vuonna 1920 perustettuun Lotta Svärd -järjestöön kuului enimmillään lähes 240.000 naista. Sodassa he palvelivat muun muassa ilmavalvonnassa, muonituksessa, radisteina sekä lääkintä- ja eläinlääkintätehtävissä.
Arvellaan, että Suomessa elää vielä noin 13 000 entistä Lottaa. Keitä he ovat?
Lotta Svärd -järjestön menneisyydestä, nykyhetkestä ja mahdollisesta tulevaisuudesta keskustellaan RSMK:ssa, vieraina entinen Lotta Aune Rahola ja Lotta Svärd -järjestön hallituksen puheenjohtaja Pirjo Björk.
4/4/2016 • 53 minutes, 16 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Joko nyt on Suomen asiat sovittu?
Suomen kasvuluvut ovat Euroopan Unionin alhaisimpia, vienti ei vedä ja talous on lamassa. Niinpä Suomi tekee itsensä kanssa yhteiskuntasopimuksen, nostaa kilpailukykyään ja nousee kuin Feenix-lintu talouskriisin, Venäjän kriisin ja pakolaiskriisin tuhkasta.
Näin ainakin olisi tarkoitus.
Saadaanko kilpailukykysopimus aikaiseksi? Ratkaiseeko palkkasopimus Suomen kaikki ongelmat? Mikä Suomessa on vialla kun hallitus ei saa tavoitteitaan läpi? Onko ay-liike kaapannut vallan? Roman Schatzin vieraina ovat EVA:n johtaja Matti Apunen ja kirjailija ja kolumnisti Kaarina Hazard.
3/21/2016 • 53 minutes, 59 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Pärjääkö Suomen maatalous tulevaisuudessa?
Suomessa on viljelty maata ja hoidettu karjaa pari kolme tuhatta vuotta.
Nyt Suomessa on noin 50 000 maatilaa. Maatilojen keskipeltoala on 43 hehtaaria.
Maatalous on vaikeuksissa. Monet tilat ovat joutuneet rahoitusvaikeuksiin ja joiltakin on katkaistu jopa sähköt maksamattomien laskujen takia. Maanviljelijät osoittavat mieltään traktorimarssilla.
Onko Suomen maataloudella tulevaisuutta? Kannattaako viljely näin pohjoisessa maassa kun etelässä kasvukausi on pitempi, sadot ovat suurempia eikä karjaa tarvitse suojata pakkasilta?
Roman Schatzin vieraina ovat Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliiton maatalousjohtaja Minna-Mari Kaila ja kanafarmari ja bloggaaja Mikko Välttilä.
3/14/2016 • 53 minutes, 53 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Kirjastojen kohtalo
Suomalaiset ovat ylpeitä kirjastoistaan. Kiirjastonkäyttäjinä suomalaiset ovat perinteisesti olleet maailman ahkerimpia. Mutta miten kirjastojen käy, kun valtio säästää julkisista menoista? Ja samaan aikaan netti ja muut mediat kilpailevat ihmisten huomiosta ja vapaa-ajasta. Tarvitaanko kirjastoja kun sähköinen kirja korvaa paperisen kirjan?
Mitä Suomen kirjastoille on tapahtumassa ja kuinka ne selviävät ajan haasteista?
Roman Schatzin vieraina ovat Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm ja Suomen kirjastoseuran puheenjohtaja Jukka Relander.
3/7/2016 • 53 minutes, 51 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Pitääkö Venäjää pelätä?
Länsi-Euroopan mielestä Venäjää hallitsee korruptoitunut rikollisjengi, joka harrastaa viime vuosisadan tykkivenepolitiikkaa ja jolle pitäisi opettaa demokratiaa. Venäläisten mielestä Länsi-Eurooppa on kasa turmeltuneita, perverssejä kulttuureita, jotka koko ajan yrittävät pilata ikuisen ja pyhän Äiti-Venäjän.
Mihin Venäjä mahtaa olla menossa ja mihin Suomen ja Euroopan pitää varautua? Pitääkö Venäjää pelätä?
Roman Schatzin vieraina ovat valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka ja Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro.
2/29/2016 • 53 minutes, 49 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Hiihto on suomalaisen onni
Kekkosella oli perässähiihtäjänsä. Kello käy, mutta Hakulista ei näy. Havuja, perkele!
Hiihtäminen on aina synnyttänyt Suomessa suuria symboleita.
Suksilla on ollut keskeinen rooli suomalaisen kulttuurin kehityksessä. Ilman suksia Suomi näyttäisi toisenlaiselta.
Hiihtämisen hohdosta ja suksien taiasta keskustelevat Roman Schatzin kanssa urheilutoimittaja Timo Siukonen ja toimittaja, tietokirjailija ja hiihtofriikki Axa Sorjanen.
2/22/2016 • 54 minutes, 8 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Häpeääkö älymystö itseään?
Roman Schatz kysyy tänään että millainen on Suomen älymystö tänä päivänä. Rohkeneeko kukaan enää tunnustaa kuuluvansa älymystöön? Uskaltavatko älykkäät ja sivistyneet ihmiset tuoda ajatuksensa rohkeasti julkiseen keskusteluun tänä trollauksen, julkisen ivan ja uhkailun aikana?
Ja keitä älymystöön oikein kuuluu? Roman Schatzin vieraina ovat elokuvatutkimuksen professori Anu Koivunen ja teoreettisen fysiikan professori Kari Enqvist.
2/15/2016 • 53 minutes, 49 seconds
Roman Schatzin Maamme-kirja: Laiskat ja ahkerat suomalaiset
Suomalaisten työaika on Euroopan lyhyimpiä. Silti suomalaisilla on vahva uskomus, että he ovat muita ahkerampia ja tehokkaampia työntekijöitä.
"Ahkeruus kovankin onnen voittaa". "Hiki laiskan syödessänsä." Monet vanhat sanalaskut ylistävät ahkeruutta ja pilkkaavat laiskoja.
Onko suomalaisten ahkeruus myytti vai olemmeko me oikeasti kovia puurtajia?
Suomalaisesta ahkeruudesta ja työmoraalista keskustelevat europarlamentaarikko ja entinen työministeri Liisa Jaakonsaari ja kiinteistönvälittäjä Kaisa Liski.