Radio Suomen Helsingin toimitus kertoo siitä, mitä pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla tapahtuu.
Radio Suomi Helsinki: Max Miettunen sai ammattitaidon SM-kultaa kiinteistönhoidosta
Kiinteistöpalvelualaa opiskeleva Max Miettunen valittiin toukokuussa Taitajien Taitajaksi 2024 ammattiosaamisen suomenmestaruuskisoissa Kuopiossa.
Syksyn 2024 aikana Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniasta kiinteistönhoitajaksi valmistuva Max Miettunen valitsi alan sen monipuolisuuden vuoksi ja työskentelee tällä hetkellä ulkoalueiden hoidossa.
Yle Helsingin toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi hänet Espoon Luukissa.
10/22/2024 • 15 minutes, 36 seconds
Radio Suomi Helsinki: Anna-Maija Tuokko näyttelee audiodraamassa Sanna Marinia – "Me olemme kaikki ristiriitaisia ihmisiä"
Sanna Marin - miljoonat seuraa - audiodraama on kymmenosainen sarja, joka perustuu tositapahtumiin ja moniin Marinin lähipiiriin kuuluneiden henkilöiden haastatteluihin. Joukossa on poliitikkoja eri puolueista, avustajia, virkamiehiä, tutkijoita ja toimittajia.
He ovat kertoneet tietojaan, muistojaan, mielipiteitään, ja juorujaan. Sarja on julkaistu Yle Areenassa ja nyt sitä voi seurata myös Yle ykkösellä lauantaisin kello 12.30. Mutta miltä pääroolin esittäjä Anna-Maija Tuokko ajatteli, kun hänelle tarjottiin ex-pääministerin roolia?
Mari Sarolahti haastattelee.
10/17/2024 • 9 minutes, 25 seconds
Radio Suomi Helsinki: Joonas Latokangas sai työn, jota tekee Suomessa enää 50 muuta: ”Sanottiin, että olisi eläkevirka tarjolla”
Talonmiesten määrä on pudonnut dramaattisesti viime vuosina.
Kiinteistötyönantajat ry:n mukaan Suomessa on kokoaikaisia talonmiehiä enää vain noin 50. Vuonna 1956 valmistuneessa Asunto Oy Aitiossa, Pohjois-Haagassa, on aina ollut talonmies. Yhtiössä on 6 asuintaloa ja 199 asuntoa.
Vielä 1970-luvun alkuvuosina taloyhtiön palkkalistoilla oli 2 kokoaikaista talonmiestä, 2 lämmittäjää (koska yhtiö lämpeni kivihiilellä) ja 2 siivoajaa.
70-luvulla kaukolämpöön siirryttäessä taloyhtiöön jäi yksi kokoaikainen talonmies. Tällä hetkellä talonmiehen tointa hoitaa Joonas Latokangas. Yle Helsingin toimittaja Olli Aimola lähti tapaamaan häntä.
10/11/2024 • 6 minutes, 56 seconds
Radio Suomi Helsinki: Kaivokselan ostoskeskus on omaleimainen, mutta samalla tyypillinen lähiöostari
Vantaan vanhin kerrostalolähiö sijaitsee Länsi-Vantaalla Kaivokselassa. Alue oli aikanaan yksi koko maan ensimmäisistä aluerakentamiskohteista.
Kaupunki suunnittelee nyt alueelle pitkän aikavälin kehityssuunnitelmaa, jonka osa myös alueen 60-luvun alussa valmistunut ostoskeskus on. Kaivoksela-seura on kerännyt tänä syksynä ihmisten ajatuksia ja toiveita ostoskeskuksesta ja sen tulevaisuudesta.
Vesa Marttinen kävi tutustumassa ostoskeskuksen ympäristöön Kaivoksela-seuran puheenjohtajan Annukka Lyran ja sihteeri Matti Pihkalan kanssa.
10/11/2024 • 12 minutes, 53 seconds
Radio Suomi Helsinki: Rajatorpassa on glamouria, arvioi länsivantaalainen Anu Saarto
Länsi-Vantaalla koko elämänsä asunut Anu Saarto on luvannut viedä Vesa Marttisen tänään aamukävelylle. Kierros alkaa Rajatorpan asuinalueelta.
Saarron yritys markkinoi ensiaputuotteita Suomessa ja Virossa. Riina-koira kantaa valjaissaan ensiaputuotepaketteja, ja hänestä on tullut jonkin sortin pikkujulkkis ainakin Virossa, jossa koirasta on tehty monta juttua eri medioihin.
10/8/2024 • 11 minutes, 25 seconds
Radio Suomi Helsinki: Sortti-asemalle voi tuoda vaikka veneen, mutta ei autonrenkaita tai akkuja
Pääkaupunkiseudulla on kuusi Sortti-asemaa, joihin kuka tahansa voi viedä melkein mitä tahansa jätteeksi tai kierrätettäväksi kelpaavaa.
Vesa Marttinen piipahti Konalan Sortti-asemalla, joka avautui lokakuun 7. päivä uudestaan pari kuukautta kestäneen remontin jälkeen.
Haastateltavana on HSY:n käyttöpäällikkö Eetu Keinänen.
10/7/2024 • 10 minutes, 1 second
Radio Suomi Helsinki: Helsingin kävelyfestivaali avaa uusia näkökulmia tuttuihin kaupunginosiin
Helsingin kävelyfestivaalia on järjestetty vuodesta 2017 lähtien. Festivaali koostuu opastetuista kaupunkikävelyistä, joita vetää kirjava joukko kaupunkiaktiiveja, tutkijoita, kirjailijoita, Helsinki-oppaita ja muita paikallisasiantuntijoita.
Syksyn 2024 festivaalin erityisteema on kaupunginosat. Vesa Marttinen tapasi tapahtuman perustajan, kävelyoppaana, tietokirjailijana ja toimittajana tunnetuksi tulleen Pauli Jokisen.
9/30/2024 • 9 minutes, 31 seconds
Radio Suomi Helsinki: Lauttasaaren mutterikahvila täyttää pian sata vuotta – aluksi rakennus toimi lippukioskina
Lauttasaaren sillan kupeessa toimiva Cafe Mutteri on Helsingin vanhimpia samalla paikalla yhtäjaksoisesti toimineita kahviloita.
Lähes satavuotias mutterinmuotoinen puutalo on nököttänyt niillä sijoillaan läpi sotien ja kaupungin kasvun. Tuore tietokirja Lippukioskista kulttuurikeitaaksi onkin tarina paitsi Cafe Mutterista, myös Helsingin muutoksesta, kansainvälistymisestä, ja kahvilakulttuurin murroksesta.
Vesa Marttinen tapasi tuoreen tietokirjan tekijän Vesa Tompurin sekä kahvilan nykyisen yrittäjän Mikael Rannan syyskuisena aamuna paikan päällä Mutterissa.
9/12/2024 • 13 minutes, 30 seconds
Radio Suomi Helsinki: Järjestöt huolissaan: budjettileikkaukset uhkaavat lamauttaa kansalaisyhteiskunnan toimintaa
Lakkautettuja festivaaleja ja elokuvateattereita, syrjäytyneitä nuoria, kansainvälisen yhteistyön ja rauhantyön murentamista, urheilun ja liikunnan harrastamisen hintojen nousua, heikoimmassa asemassa oleville henkilöille tarkoitettujen tukipalvelujen heikentämistä tai lakkauttamista.
Siinä muutamia esimerkkejä vaikutuksista, joita kansalaisjärjestöjen toimintaan kohdennetut leikkaukset voivat aiheuttaa.
Vesa Marttinen tapasi tänään viiden eri kattojärjestön edustajia ja kysyi heiltä, millaisia vaikutuksia tämän viikon budjettiriihessä syntyvillä päätöksillä voi järjestöjen toimintaan olla.
Haastateltavina Allianssi ry:n toiminnanjohtaja Anna Munsterhjelm, Fingo ry:n toiminnanjohtaja Juha-Erkki Mäntyniemi, Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen, Suomen Olympiakomitea ry:n toimitusjohtaja Taina Susiluoto sekä SOSTE ry:n pääsihteeri Vertti Kiukas.
9/2/2024 • 8 minutes, 50 seconds
Radio Suomi Helsinki: Moulin rouge! ja taistelu rahasta värittävät Helsingin kaupunginteatterin alkavaa kautta
Helsingin kaupunginteatterin tuleva vuosi pitää sisällään suurta ja pientä, vakavaa ja kevyttä sekä uutta ja vanhaa.
Kokonaisuus esiteltiin medialle keskiviikkona, ja paikan päällä oli myös Yle Helsingin reportteri Vesa Marttinen.
Teatterin suurin ja näkyvin produktio nyt alkavalle näytöskaudelle on musikaali Moulin Rouge. Vuosituhannen vaihteen menestyselokuvaan perustuva musikaali sijoittuu 1900-luvun vaihteen tapahtumiin pariisilaisessa kabareessa.
Naispääosassa nähdään Jennie Storbacka.
Hänen lisäkseen jutussa kuullaan kuulumisia teatterin yleisötyövastaava Mirja Neuvoselta sekä näyttelijä Minttu Mustakalliolta. Lopuksi ääneen pääsee myös kaupunginteatterin johtaja Kari Arffman, joka yrittää puolustaa teatterin rahoitusta hallituksen leikkaussuunnitelmien edessä.
8/22/2024 • 14 minutes, 37 seconds
Radio Suomi Helsinki: Porvoossa hitiksi noussut ruokatapahtuma tulee Helsinkiin – Smaku puhaltaa eloa ravintoloiden ahdinkoon
Helsingissä on tilastokeskuksen mukaan peräti 3 000 ravintolaa, kahvilaa tai muuta ruokapalveluyritystä. Valinnanvaraa siis riittää, kun kaupungissa järjestetään ruokatapahtumia.
Ja niitäkin on tänä vuonna riittänyt: Syötävä Helsinki -juhlavuosi on tänä vuonna näkynyt pääkaupungissa monin tavoin. Syyskuun alussa tähän kokonaisuuteen tuo oman lisänsä tapahtuma nimeltä Smaku, joka on parhaillaan käynnissä Porvoossa.
Yle Helsingin reportteri Vesa Marttinen otti Helsingin Smakuun pienen varaslähdön, ja tapasi tapahtuman järjestäjiä ja osallistuvien ravintoloiden henkilökuntaa.
8/21/2024 • 8 minutes, 56 seconds
Radio Suomi Helsinki: Luontokohteita ennallistetaan Uudellamaalla nyt pankin ja kauppaketjun rahoituksella
Suomen luonnonsuojeluliitto ennallistaa luontokohteita eri puolilla Uuttamaata. Yle Helsingin reportteri Vesa Marttinen kävi tutustumassa yhteen ennallistamiskohteeseen Kirkkonummen Porkkalassa, jossa tavoitteena on hidastaa luonnon köyhtymistä ja suojella uhanlaisia lajeja.
Valtion tuki luonnonhoitoon tähtääville hankkeille vähenee merkittävästi, ja siksi myös yksityisten toimijoiden ja yritysten tuki on tarpeen. Hankkeita ovat rahoittaneet esimerkiksi OP Uusimaa sekä kauppaketju Lidl.
8/20/2024 • 15 minutes, 10 seconds
Radio Suomi Helsinki: Helsingin purkua odottaviin ostareihin syntyy toimintaa, jota ei muuten ehkä syntyisi
Taiteilija Salla Valle ja taiteilija-kuraattori Miina Pohjolainen toteuttivat 2020-luvun alussa projektin nimeltä Ostaritutkimuksia.
Sen lähtökohtana oli tarkastella taiteen ja kuratoinnin keinoin Helsingin 50-70-luvulla rakennettuja ostoskeskuksia, joista suurinta osaa uhkaa joko osittainen tai kokonainen purkaminen tulevien vuosikymmenten aikana.
Vesa Marttinen tapasi Salla Vallen Lehtisaaren vanhalla ostarilla. Keskustelua syntyi muun muassa kaupunkitilasta ja toiminnoista, joita purkua odottavissa ostoskeskuksissa tapahtuu.
8/20/2024 • 14 minutes, 31 seconds
Radio Suomi Helsinki: Helsingin kaupunki siivosi asunnottomia pois katukuvasta olympialaisten alla
Pariisin olympiakisojen aikaan kansalaisjärjestöt ilmaisivat huolensa siitä, että kaupunki on siirtänyt suuren joukon asunnottomia ja paperittomia ihmisiä pois kisaturistien silmien edestä.
Vastaavia julkisuudelta piilossa tehtyjä operaatioita on tehty muuallakin. Myös Helsingin kaduilta ja siltojen alta siirrettiin asunnottomia ja alkoholisteja pois kisaturistien silmien edestä olympiavuonna 1952.
Kirjailija Kirsti Manninen tuntee yksityiskohtaisesti yhden paikan, johon tällainen siirto-operaatio tehtiin. Se on Mäntsälässä sijaitseva Hirvihaaran kartano. Vesa Marttinen haastattelee Kirsti Mannista aiheesta.
8/9/2024 • 6 minutes, 37 seconds
Radio Suomi Helsinki: Helsingissä on koripallokenttiä, joissa ei voi pelata koripalloa
Helsingissä on tällä hetkellä useita koripallokenttiä, joissa koripallon pelaaminen on käytännössä mahdotonta.
Pohjois-Haagan alakoulun pihalla sijaitsevan koripallokentän korien sukat on suljettu metallisilla kiristysvanteilla niin, että pallo ei pääse putoamaan korista läpi.
Puotilassa vasta kunnostetun leikkipuiston pallokentästä jätettiin kokonaan koripallotelineet pois, koska niiden ennakoitiin tuovan valituksia.
Vesa Marttinen tapasi Pohjois-Haagassa asuvat Kati Pekosen ja hänen poikansa Topi Laineen, joita kaupungin ratkaisu kummastuttaa.
7/18/2024 • 3 minutes, 37 seconds
Radio Suomi Helsinki: Vuosaaren ytimeen nousi Suomen korkeimpiin kuuluva asuinrakennus
Helsingin Vuosaareen Kolumbuksen kauppakeskuksen ja metroaseman läheisyyteen on kohonnut tornitaloalue. Jo entisestään alueella on sijainnut Cirrus, joka oli pitkään Suomen korkein asuinrakennus.
Nyt Suomen korkeimpien asuinrakennusten paikkaa pitävät Kalasataman tornitalot, mutta Vuosaaren viimeisin tulokas yltää lähes samoihin mittoihin. 120-metrinen rakennus nimeltä Atlas on oikea pilvenpiirtäjä, jos pilvenpiirtäjämääritelmänä pidetään 100 metrin rajaa.
Atlaksen viereen jo rakentunut Hyperion on korkeudeltaan hieman alle 90 metriä, ei siis mikään pieni rakennus sekään. Molempiin tornitaloihin tulee vuokra-asuntoja.
Vesa Marttinen kävi tutustumassa tähän Itä-Helsingin Manhattaniin eli Vuosaaren keskustaan tornitaloalueeseen. Oppaina paikan päällä toimivat projektipäällikkö Mikko Borg sekä työmaapäällikkö Teemu Kouri rakennusyhtiö Skanskasta.
5/24/2024 • 10 minutes, 1 second
Radio Suomi Helsinki: Helsinki panostaa pyöräilyyn, mutta monta asiaa on vielä kesken
Helsinki on kehittänyt kaupungin pyöräilyolosuhteita määrätietoisesti 2010-luvulta alkaen. Viimeisin satsaus on Kaisaniemen puistosta Kansalaistorille johtava Kaisantunneli, joka avataan 4. toukokuuta.
Millainen pyöräilykaupunki Helsinki nyt on? Millaisia ongelmakohtia kaupungissa on pyöräilijöille ja mitä pitäisi vielä kehittää?
Vesa Marttinen kävi pyöräretkellä Helsingin seudun pyöräilijöiden toiminnanjohtajan Henni Ahvenlammen kanssa.
4/26/2024 • 9 minutes, 1 second
Radio Suomi Helsinki: Palomiehistä jatkuva pula – pelastusalan ammattilaiset listaavat kolme ratkaisukeinoa pääkaupunkiseudulle
Pelastusalalla on ollut jo pitkään lähes krooninen työvoimapula: Suomen pelastusalan ammattijärjestö laskee, että koko maahan tarvitaan 2 500 uutta pelastusalan ammattilaista vuoteen 2032 mennessä.
Kouluja on kaksi: toinen Kuopiossa ja toinen Helsingissä. Miten näihin saadaan opiskelijoita ja alalle lisää ammattilaisia tilanteessa, jossa hyvinvointialueiden tulokset ovat tappiollisia ja pelastustoimelle tarkoitettua rahaakin valuu sote-palvelujen järjestämiseen?
Vesa Marttinen tapasi Helsingin palohenkilöstö ry:n puheenjohtajan Jon Poulsenin sekä pääluottamusmies Jari Aallon.
4/19/2024 • 8 minutes, 54 seconds
Radio Suomi Helsinki: HOK-Elannon vaaleissa on enemmän potentiaalisia äänestäjiä kuin Helsingissä asukkaita
HOK-Elannon edustajiston vaaleissa on enemmän äänioikeutettuja kuin Helsingissä asukkaita.
Vaalien järjestäminen maksaa noin 1,5 miljoonaa euroa, ja käytössä on vaalikoneet ja ehdokaslistat samaan tapaan kuin vaikka kunta- tai eduskuntavaaleissa.
Ehdokkaistakin merkittävä osa on samoja: yli tuhannen ehdokkaan joukossa on 15 istuvaa kansanedustajaa ja pitkä rivi kaupunginvaltuutettuja ja muita merkittävässä asemassa olevia kansalaisia.
Mitä osuuskaupan edustajisto tarkalleen ottaen tekee, eli mistä vaaleissa äänestetään? Ja miksi lähes kaikki nykyiset eduskuntapuolueet asettavat vaaleihin ehdokkaita?
Vesa Marttinen lähti Prismaan pohtimaan tämän poikkeuksellisen demokraattisen instituution taustoja ja merkitystä.
4/10/2024 • 4 minutes, 45 seconds
Radio Suomi Helsinki: Kuinka vaikeaa on tunnistaa sata erilaista kasvilajia?
Aika moni meistä osaa erottaa toisistaan kuusen ja männyn. Hyönteisistä on helppo muistaa tutut hyttyset ja kärpäset ja sienistä tutut ruokasienet.
Mutta kuinka vaativa haaste on sadan kasvi,- hyönteis- tai sienilajin opetteleminen?
Siitä ottaa selvää Vesa Marttinen, joka on perehtymässä luonnontieteellisen keskusmuseon uuden 100 lajia -haasteen syvimpään olemukseen.
3/28/2024 • 8 minutes, 55 seconds
Radio Suomi Helsinki: Vanha kartano Vuosaaren sydämessä saa uuden ranskalaisvivahteisen ilmeen
Vuosaaressa Nordsjön kartano seisoi vuosikausia tyhjillään, kunnes Helsingin kaupunki laittoi sen myyntiin vuonna 2021.
Yrittäjä Riikka-Maria Lemminki yhtiökumppaneineen osti kartanon vuoden 2022 maaliskuussa. Suunnitelmissa on avata siihen ranskalaistyylinen ravintola-myymälä.
Kuten vanhojen rakennusten kohdalla usein käy, remontin aikarajat ovat paukkuneet jo moneen kertaan. Ensin ranskalainen maalaiskartano oli tarkoitus avata kesällä 2023, sitten jouluna 2023, nyt tavoitteena on kesä 2024.
Toimittaja Vesa Marttinen piipahti paikan päällä katsomassa, miltä rakennuksessa tällä hetkellä näyttää.
3/26/2024 • 12 minutes, 4 seconds
Marina Santiago perusti espanjankielisen päiväkodin Helsinkiin 10 vuotta sitten
Pequeño Mundo on espanjankielinen päiväkoti 1,5–6 -vuotiaille lapsille Helsingin Pasilassa. Lapsen ei tarvitse osata espanjaa päästäkseen päiväkotiin. Päiväkodin arkikieli on kuitenkin espanja.
Marina Santiago perusti päiväkodin 10 vuotta sitten Helsinkiin. Yle Helsingin reportteri Olli-Pekka Kursi vieraili Pequeño Mundossa maaliskuisena aamuna. Studiossa juontajana Olli Aimola.
3/13/2024 • 19 minutes, 2 seconds
Miten peruskoulusta saadaan tasa-arvoisempi ja voiko painotettua opetusta järjestää ilman eriytymistä?
Tuoreen tutkimuksen mukaan tasa-arvoista peruskoulua ei enää ole. Suomen Akatemian rahoittama tutkimusartikkeli selvitti, miten eriarvoistuminen näkyy koulujen arjessa.
Tutkijat pitävät yhtenä tasa-arvo-ongelmana painotettua opetusta. Pahimmillaan hyväosaiset koululaiset kerääntyvät omiin painotettuihin luokkiinsa ja eriytyvät muusta koulusta omaksi ryhmäkseen, joka pitää itseään muita parempana.
Miten peruskoulusta saadaan tasa-arvoisempi ja miten koulussa tapahtuvaa eriytymistä voidaan kitkeä? Radio Suomen aamun Olli Aimolan vieraana kävi Leppävaaran koulun rehtori Ritva Mickelsson.
3/12/2024 • 20 minutes, 4 seconds
Radio Suomi Helsinki: Kontulan Symppis on asiakkailleen elintärkeä kokoontumispaikka
Huumeiden käyttäjien päiväkeskuksille eli Symppiksille on Helsingissä ilmeinen tarve, mutta niiden toimintaan liittyy kolme ongelmaa.
Asiakasmäärät ovat liian suuria, henkilökuntaa on vaikea löytää ja juuri kukaan ei tunnu haluavan Symppistä omalle asuinalueelleen.
Julkinen keskustelu tuntuu usein jumiutuvan Not in my backyard -ajatteluun, eli siihen, että harva haluaa tällaisia palveluja lähiympäristöönsä.
Vesa Marttinen lähti Kontulaan etsimään tähän keskusteluun monipuolisempia näkökulmia.
Haastateltavina ovat Kontula-kollektiivinen jäsen Tiina Lintunen, Symppiksen asiakkaat Linda Arola ja Douglas Mason, Helsingin päihdepalvelujen päällikkö Pia Pulkkinen sekä Symppiksen naapurustotyöntekijä Satu Kivinen.
3/7/2024 • 16 minutes, 9 seconds
Radio Suomi Helsinki: Miika Oikari eli Varis, 23, on vapaaehtoisesti asunnoton
23-vuotias Miika Oikari on ollut jo noin parin vuoden ajan vapaaehtoisesti asunnoton.
Sydäntalvella hän vietti öitään lumeen tehdyssä luolassa Espoon Leppävaarassa ja viime viikot mies on nukkunut vanhassa puumajassa.
Asunnottomuus ja yhteiskunnan normien välttely on Oikarin mukaan hänen oma valintansa, ja tavoitteena on vapaus ja itsensä löytäminen.
Hän kutsuu itseään Varikseksi, koska varis on samankaltainen urbaani roskiksien penkoja, mutta pohjimmiltaan älykäs olento, kuten hänkin.
3/7/2024 • 14 minutes, 1 second
Radio Suomi Helsinki: Tuore valokuvanäyttely kertoo ukrainalaisnuorista, joiden elämä päättyi Venäjän hyökkäyssotaan
Venäjän aloittaman täysimittaisen hyökkäyssodan ensihetkistä tuli lauantaina 24.2. kuluneeksi kaksi vuotta.
Tähän surulliseen vuosipäivään liittyen Helsingin yliopistossa avautui näyttely nimeltä Kesken jääneet. Se kertoo nuorten ukrainalaisopiskelijoiden elämistä, jotka katkesivat Venäjän hyökkäyssotaan.
Näyttelyssä on esillä myöntämättä jääneitä tutkintotodistuksia ja valokuvia, joiden kautta voi tutustua neljänkymmenen sodassa kuolleen ukrainalaisopiskelijan tarinaan.
Vesa Marttinen tutustui näyttelyyn opiskelija Mariia Fursinan ja yliopistonlehtori Kaisa Kuurnen opastuksella.
2/26/2024 • 16 minutes, 19 seconds
Radio Suomi Helsinki: Tapahtuma-alassa on imua, vaikka uutisissa näkyy jatkuvasti konkursseja ja aivovuotoa
Tapahtuma-alalle syntyi koronapandemian seurauksena valtava aivovuoto ja työvoimavaje, kun moni pitkään alalla toiminut ammattilainen vaihtoi alaa.
Alassa on kuitenkin vetovoimaa. Tästä hyvänä esimerkkinä käy Flow-festivaalin ja Helsingin kaupungin yhteistyössä järjestämän tapahtumatuotantokurssin suosio. Tammikuussa järjestettyyn Helsinki Flow Schooliin tuli 192 hakemusta ja mukaan valittiin 113 nuorta.
Toimittaja Vesa Marttinen tapasi kolme kurssille osallistunutta nuorta, jotka kertovat nyt omin sanoin, miksi tapahtuma-ala kiinnostaa.
Haastateltavina ovat Riku Niemelä, Maximilian von Renteln sekä Delfin Idänpään-Heikkilä. Flow-festivaalin näkemyksistä kertoo tuotantopäällikkö Katariina Uusitupa.
1/29/2024 • 12 minutes, 23 seconds
Radio Suomi Helsinki: Nuuksion kansallispuisto täyttää 30 vuotta - kenttämestari Teemu Laineelle Nuuksio on kuin hyvä ystävä
Nuuksion kansallispuisto täyttää tänä vuonna 30 vuotta.
Juhlavuoden aikana alueella järjestetään laajasti tapahtumia, esimerkiksi tammi-helmikuun vaihteen Lux Nuuksio. Samana aamuna tulivat julki kansallispuistojen kävijämääräraportit vuodelta 2023. Niiden mukaan vuonna 2023 Nuuksiossa vierailtiin 11 prosenttia harvemmin kuin vuonna 2022, yhteensä 274 400 kertaa.
Vesa Marttinen tapasi kenttämestari Teemu Laineen, joka on työskennellyt Nuuksiossa ja pääkaupunkiseudun luontokohteissa lähes 20 vuoden ajan.
Kävijälaskennat ovat osa Laineen monipuolista työnkuvaa.
1/26/2024 • 16 minutes, 35 seconds
Kuuntele miten Kilpailu- ja kuluttavirasto neuvoo rahansa menettänyttä asiakasta.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto neuvoo asiakkaita harkitsemaan tarkkaan asioimista muutto- ja remonttipalveluita sovelluksen kautta tarjoavan Hero24 Oy:n kanssa. Virasto on saanut yrityksestä viime vuoden aikana yli 50 yhteydenottoa, joissa asiakas ei ole saanut rahoilleen vastinetta.
1/25/2024 • 5 minutes, 40 seconds
Radio Suomi Helsinki: Pienten Helsinki esittelee pääkaupunkia lapsiperheiden näkökulmasta
Pienten Helsinki on vuonna 2017 perustettu, lapsiperheille suunnattu meno- ja tapahtumavinkkisivusto. Se kokoaa yhteen Helsingin ja pääkaupunkiseudun lapsiystävälliset menovinkit ja tapahtumatiedot sekä vinkkaa hyväksi havaittuja paikkoja, joihin voi mennä lasten kanssa.
Tammikuun alkupuolella Pienten Helsinki sai Helsingin kulttuuriteko -palkinnon.
Sivuston perustaja ja ylläpitäjä Mari Nieminen oli Vesa Marttisen haastateltavana Yle Radio Suomen Helsingin aamulähetyksessä 22.1.2024.
1/23/2024 • 11 minutes, 57 seconds
Radio Suomi Helsinki: Kaikki turha kannattaa karsia kalenterista pois: tärkeimmät kolme asiaa riittää, sanoo asiantuntija
Miten kalenteria kannattaa täyttää? Kuinka paljon menoja on liikaa, mikä on hyvä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä?
Vesa Marttisen haastateltavana on psykologi, tietokirjailija Liisa Uusitalo-Arola.
1/19/2024 • 13 minutes, 40 seconds
Radio Suomi Helsinki: Ravintola Kaisaniemi heräsi pitkän remontin jälkeen uudistuneena eloon
Helsingin historiallinen ja perinteinen ravintola Kaisaniemi avaa ovensa pitkän tauon jälkeen tänään. Ravintolan uusi nimi on Cajsan Helmi.
Ravintolan ensimmäinen osa on valmistunut vuonna 1839. Vuoteen 2019 asti ravintola Kaisaniemi oli pisimpään Suomessa yhtäjaksoisesti toiminut ravintolarakennus. Sitten yritystoiminta loppui konkurssiin ja talo jäi tyhjilleen.
Tammikuussa 2021 kaupunki myi kiinteistön porvoolaislähtöiselle tee- ja kahvihuone Helmelle, ja vapun tietämillä alkoi kunnostusurakka, joka on kestänyt tähän päivään saakka.
Vesa Marttinen kävi kurkistamassa, miltä uudistunut ravintola näyttää.
Juttukumppaneina ovat remontin pääarkkitehdit restaurointimaalarimestari Airi Kallio ja hänen poikansa Leo Kallio, joka on perheyrityksen toimitusjohtaja.
1/11/2024 • 6 minutes, 7 seconds
Radio Suomi Helsinki: Tuusulalainen Krapin Paja julkaisee yli 20 vuotta Suomessa asuneen Bryn Jonesin soololevyn
1990-luvun lopulla Suomeen muuttanut Bryn Jones on monessa mukana ollut muusikko.
Muun muassa bändeistä Zook, Los Bastardos Finlandeses ja Drink Floyd tuttu mies on työstänyt Bryn Jones Brew -nimisellä kokoonpanolla soololevyään jo koronavuosista saakka. Pitkään kypsytelty uutuus näkee päivänvalon torstaina 11. tammikuuta 2024.
Levyn julkaiseen tuusulalainen kulttuuri- ja tapahtumatalo Krapin Paja. Bryn Jones ja Krapin Pajan isäntä Altti Uhlenius piipahtivat Yle Radio Suomen Helsingin aamulähetyksessä Olli Aimolan vieraina.
1/10/2024 • 22 minutes, 27 seconds
Radio Suomi Helsinki: Miten vaikeista asioista voi keskustella rakentavasti, Laura Arikka?
Millaisista asioista ajassamme ja yhteiskunnassamme ei ole tapana puhua ja miksi? Miten vaikeistakin asioista voisi käydä rakentavaa keskustelua?
Vesa Marttisen haastateltavana on rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua ylläpitävän Erätauko-säätiön toimitusjohtaja Laura Arikka.
1/9/2024 • 11 minutes, 3 seconds
Radio Suomi Helsinki: Heikki Ranta luo hersyviä Youtube-analyysejä Juicesta ja J. Karjalaisesta – nyt hän havainnoi joululauluja
Helsinkiläinen Heikki Ranta on tehnyt parin vuoden ajan suosittuja Youtube-videoita, joissa hän analysoi tunnettujen lauluntekijöiden tuotantoa omaan hauskanrempseään tyyliinsä
Tehdään biisi niin kuin -videoiden yhteenlaskettu katsojamäärä on pitkälle yli kaksi miljoonaa ja Ranta tuntuu oivaltaneen jotain olennaista kotimaisen musiikin sielunmaisemasta.
Toimittaja Vesa Marttinen pyysi Heikki Rantaa käyttämään kotikutoista analyysimenetelmäänsä suomalaisiin joululauluihin.
12/19/2023 • 10 minutes, 52 seconds
Radio Suomi Helsinki: Sauna Arla sai suojelupäätöksen, mutta koska sauna voisi aueta jälleen kaikelle kansalle?
Uudenmaan ely-keskus antoi maanantaina päätöksen, jonka mukaan Helsingin kaksi jäljellä olevaa perinteistä korttelisaunaa suojellaan. Päätöksen koskevat Kotiharjun saunan ja Sauna Arlan ensimmäisiä kerroksia.
Suojelupäätös varmistaa, että jäljellä olevat korttelisaunat säilyvät saunoina jatkossakin. Arlan osalta päätös saattaa mahdollistaa myös saunan ovien aukeamisen uudelleen yleisölle. Edessä on kuitenkin vielä monta ratkaistavaa asiaa.
Vesa Marttinen kysyi saunatilat omistavan asunto-osakeyhtiö Arlan hallituksen puheenjohtajalta Matti Järveläiseltä sekä saunan entiseltä yrittäjältä Kimmo Helistöltä, mitä pitää vielä tapahtua, ennen kuin sauna voidaan avata jälleen kaiken kansan käyttöön.
12/13/2023 • 6 minutes, 12 seconds
Radio Suomi Helsinki: Etelä-Viron savusaunaperinne muistuttaa suomalaista – erot ovat pieniä, mutta sitäkin kiinnostavampia
Kaakkois-Virossa sijaitsevan Võrumaan maakunnan savusaunaperinnettä pidetään omaleimaisena ja ainutlaatuisena.
Se lisättiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle vuonna 2014. Sitä markkinoidaan saunan juhlavuotta viettävän Viron tärkeimpänä saunaelämyskohteena, ja se on Viron Oscar-ehdokkaaksi valitun Savusaunasisaruus-elokuvan keskeinen elementti.
Myös suomalaiset ovat tunnetusti saunaa rakastava kansa, ja tällaisesta hehkutuksesta nouseekin mieleen kysymyksiä. Mikä Võrumaan saunakulttuurissa on niin erityistä? Ja miten se poikkeaa suomalaisesta saunaperinteestä, joka valittiin Unescon listalle kuusi vuotta myöhemmin?
Vesa Marttinen perehtyi asiaan Visit Estonian ja Viron suurlähetystön Helsingissä järjestämässä tilaisuudessa.
12/5/2023 • 5 minutes, 14 seconds
Radio Suomi Helsinki: Pitkän linjan raideasiantuntija haluaa haastaa VR:n monopoliaseman
Suomen Lähijunat oy on ostanut VR:ltä 11 vanhaa lähijunaa, jotka kunnostetaan ja modernisoidaan. Tarkoitus on ryhtyä liikennöimään Suomen kaupunkiseuduilla vuonna 2025 ja haastaa näin VR:n monopoliasemaa Suomen rautateillä.
Uuden yhtiön toimitusjohtaja Antero Alku on pitkän linjan raideliikenneasiantuntija ja konsultti, joka on ollut muun muassa hankkimassa pikaraitiotievaunuja pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle.
Mikä sai eläkeikää lähestyvän miehen hyppäämään uuden yhtiön nokkamieheksi, ja millaisia haasteita kaupunkiseutujen lähiliikenteen kasvattamisessa on?
Vesa Marttinen hyppäsi Antero Alkun kanssa pikaraitiovaunun kyytiin.
12/1/2023 • 21 minutes, 6 seconds
Radio Suomi Helsinki: Virosta haetaan nyt elämyksiä ja hemmottelua – ja edelleen myös alkoholia
Jos vielä jokunen vuosikymmen sitten Viroon matkustettiin pääasiassa hakemaan halpaa viinaa, nykyisin syitä on aika lailla enemmän.
Suomalaisille tuttu Tallinnan joulutori on tähän aikaan vuodesta selkeä vetonaula siinä missä kylpylät, ravintolat ja erilaiset harrastusmahdollisuudet.
Vesa Marttinen tapasi Tuglas-seuran toiminnanjohtajan Jaana Vasaman, joka kertoo haastattelussa Viron-matkailusta ennen ja nyt.
11/27/2023 • 12 minutes, 38 seconds
Yli tuhannella työpaikalla oli tänään lapsia seuraamassa vanhempien työtä
Lapset mukaan töihin - uhka vai mahdollisuus? Ainakin lapsiasiavaltuutetun mukaan ehdottomasti mahdollisuus, sillä nyt kuudetta kertaa järjestettävää Lapsi mukaan töihin -päivää markkinoidaan mahdollisuutena nostaa eri ikäisten lasten ääntä työpaikoilla.
Arkinen aikuisten työpäivä voi olla lapselle elämys. Moni lapsi ei välttämättä tiedä, mitä oma vanhempi tekee työkseen. Tämän näkeminen ja kokeminen voi olla silmiä avaava ja opettava kokemus sekä lapsille että aikuisille.
Nyt kuudetta kertaa järjestettävän tempauksen suosio on kasvussa: Viime vuonna mukana oli reilut 800 työpaikkaa, ja nyt osallistujia on jo yli tuhannesta työpaikasta.
Vesa Marttinen seurasi Lapset mukaan töihin -päivää kauppakeskus Triplan K-supermarketissa.
11/27/2023 • 8 minutes, 20 seconds
Radio Suomi Helsinki: Helsingin uusin elokuvateatteri aukesi suositun Liikuntamyllyn alakertaan
Uusia elokuvateattereita avataan melko harvoin, mutta tiistaina 21. marraskuuta 2023 oli tällainen päivä. Myllypuron liikuntakeskus Liikuntamyllyn alakerrassa on jo viiden vuoden ajan toiminut pieni teatteriryhmä Maria Baric Companyn pyörittämä teatteri- ja kulttuuritila nimeltä Kulttuurimylly, joka nyt laajentaa toimintaansa elokuvien puolelle. Nimi on ytimekkäästi Kino Kulttuurimylly.
Samaan aikaan kotimaisella tv- ja elokuva-alalla on vaikeuksia: Hallitus leikkaa ensi vuonna pois audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen, joka on suuruudeltaan yli 10 miljoonaa euroa. Lisäksi elokuvanäytösten ja kulttuuri- ja viihdetilaisuuksien arvonlisäverotusta ollaan korottamassa neljällä prosenttiyksiköllä.
Kino Kulttuurimyllyn toimintaa tukevat rahallisesti Helsingin kaupunki sekä Suomen elokuvasäätiö. Miten uusi pieni korttelikino aikoo menestyä suurten elokuvaketjujen rinnalla? Ja miltä Helsingin uusin leffateatteri näyttää?
11/22/2023 • 10 minutes, 30 seconds
Radio Suomi Helsinki: Aleksanterinkadun jouluvalot syttyvät jo 75. kerran – iso tapahtuma tuo eloa ydinkeskustaan
Helsingin ydinkeskustassa Aleksanterinkadulla on järjestetty joulunajan juhlavalaistus jo 1930-luvulta alkaen ja virallisemmin vuodesta 1949.
Tuolloin keskustan alueen kauppiaat koristelivat kadut havuilla ja yli 4 000 valokoristeella, ja loivat näin valoa ja iloa sodasta toipuville suomalaisille. Tästä alkoi pitkäaikainen perinne: Helsingin ydinkeskustan jouluvalaistus tuo kaupunkiin juhlatunnelmaa huomisesta alkaen nyt 75. kertaa.
Millainen tapahtuma on luvassa, ja mitä kuuluu ydinkeskustalle, jonka kuihtumisesta tai näivettymisestä on puhuttu viime vuosien aikana paljon?
Vesa Marttinen tapasi Helsingin city markkinointi ry:n toiminnanjohtajan Krista Östmanin päivää ennen joulukadun avajaisia.
11/17/2023 • 12 minutes, 16 seconds
Avin määräykset huolestuttavat tapahtuma-alaa, mutta stadionkesästä tulossa tanakka
Ensi kesästä näyttäisi tulevan ennätyksiä hipova kokonaisuus ainakin suurten stadionkonserttien näkökulmasta. Jo nyt tiedossa on Metallican, Coldplayn,Bruce Springsteenin ja PMMP:n keikat olympiastadionilla. Näihin on myyty yhteensä yli 300 000 lippua.
Samaan aikaan tapahtuma-alla herättää keskustelua Aluehallintovirastojen tapa kohdella tapahtumia eri puolilla Suomea eri tavoilla. Jotkut pitävät esimerkiksi tapahtumien väliaikaisten lavojen pystyttämistä rakentamisena, mikä tekee byrokratiasta ja järjestelyistä huomattavasti monimutkaisempaa.
Ilmiö on tuttu myös Suomen suurimmalle tapahtumajärjestäjälle Live Nationille. Vesa Marttisen haastateltavana on toimitusjohtaja Tomi Saarinen.
11/13/2023 • 11 minutes, 27 seconds
Ihmiset eivät tiedä kävelevänsä kaatopaikan päällä merenrannalla Helsingissä – nyt kaupunki aikoo varoittaa heitä kylteillä
Iso Huopalahden kaatopaikka, eli Talin huippu, toimi Helsingin pääkaatopaikkana 60- ja 70-luvuilla.
Kotitalousjätteiden lisäksi kaatopaikalle on tuotu runsaasti teollisuusjätteitä, jonka vuoksi ympäristöministeriö on listannut alueen riskikaatopaikaksi.
Kaatopaikka suljettiin vuonna 1979. Jätteet peitettiin sen jälkeen vain ohuella maakerroksella, joten kaatopaikan kunnostus on tarpeen. Jätteistä aiheutuu edelleen ympäristölle merkittävää haittaa.
Ari Tuhkanen kävi kysymässä tietävätkö alueella asuvat espoolaiset läheisen suositun virkistysalueen historian. Haastattelussa myös Helsingin massakordinaattori Mikko Suominen, joka kertoo, millaista vahinkoa kaatopaikka ympäristölle aiheuttaa ja milloin kaatopaikka kunnostetaan turvallisemmaksi ympäristölle ja ihmisille
11/9/2023 • 10 minutes, 10 seconds
Radio Suomi Helsinki: Moni lähimetsä on saatu säästettyä rakentamisen tieltä - kuunnellaanko aktivisteja nyt entistä herkemmin?
Lyhyen ajan sisällä on kuultu monta uutista siitä, kuinka tuhoamisuhan alla olleet lähiluontokohteet on saatu säästettyä.
Esimerkiksi Itä-Helsingissä sijaitseva Matokallio pelastui, kun jäähallihankkeelle löytyi uusi tontti muualta.
Laajasalon Stansvikissä hakkuut on keskeytetty paikalta löytyneen vesiuoman vuoksi. Myös esimerkiksi Meri-Rastilan metsän pelastuminen sekä se, että Elokapina saa rahaa Koneen säätiöltä, voidaan nähdä osana samaa kokonaisuutta.
Ovatko nämä vain yksittäistapauksia vai merkkejä laajemmasta muutoksesta? Kuunnellaanko aktivisteja nyt entistä herkemmin? Vesa Marttinen lähti Stansvikin metsään pohtimaan tätä kysymystä.
Jutun haastateltavat: asukasaktiivi Paula Ojanen, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen järjestösihteeri Emilia Pippola, toimittaja, asukasaktivismista kirjan tehnyt tietokirjailija Jaana Kanninen sekä filosofian ja viestinnän dosentti Henrik Rydenfelt.
11/6/2023 • 11 minutes, 12 seconds
Jukka Ollikainen on esimerkki siitä, miten määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä voi palata työelämään
Vuonna 2017 helsinkiläisen Jukka Ollikaisen selkä antoi periksi totaalisesti.
30 vuotta antenniasentajana työskennellyt Ollikainen sai akuutin välilevyn pullistuman. Sitä hoidettaessa hänen selässään havaittiin perinnöllinen skolioosi, rappeutumaa ja nivelrikkoa. Hän jäi pitkälle sairauslomalle, jonka lomassa hän kokeili työn keventämistä ja osapäivätyötä.
Mitä sitten tapahtui? Yle Radio Suomen toimittaja Olli Aimola tapasi Jukka Ollikaisen.
10/20/2023 • 11 minutes, 53 seconds
Radio Suomi Helsinki: Soutaja Jari Saario palasi kotiin ja joutui heti arjen pyörityksen keskelle
Helsinkiläinen palomies Jari Saario palasi uskomattoman soutu-urakkansa jälkeen Suomeen
keskiviikkoiltana. Hän lähti matkaan Atlantin valtameren yli 23. tammikuuta Gran Canarialta. Perille Karibianmeren Antiqualle hän saapui maaliskuun lopussa lähes 5 000 kilometrin soutumatkan jälkeen.
Kesäkuussa alkoi paluumatka Kanadan itärannikolta Pohjois-Atlantin yli Skotlantiin ja edelleen Kaledonian kanavan läpi Pohjanmeren kupeeseen. Matka päättyi monien vaiheiden jälkeen tällä viikolla Saksan Cuxhaveniin.
Torstaina aamupäivällä Saario oli jo arkisten askareiden keskellä: kotiin on tulossa putkiremontti ja autotalli pitää sen vuoksi tyhjentää tavaroista. Jo perjantaina on tarkoitus lähteä taas reissun päälle, tarkoitus on hakea vene Saksasta kotiin.
10/12/2023 • 8 minutes, 24 seconds
Suomen tihein lintutornikeskittymä sijaitsee keskellä Helsinkiä
Helsingin Vanhankaupunginlahden rannoilla on melkoinen määrä lintujen tarkkailuun tarkoitettuja rakennelmia: lintutorneja on yhteensä kuusi, erilaisia katselulavoja kahdeksan ja piilokojuja kaksi.
Suomessa on suhteellisesti enemmän lintutorneja kuin missään muussa maassa. Yhtä tiheästi niitä ei puolestaan ole missään muualla kuin Helsingin Vanhankaupunginlahdella.
Uusimmat Lammassaaren piilokoju ja Hakalanniemen katselulava, jotka vihittiin virallisesti käyttöön lokakuun alussa.
Toimittaja Vesa Marttinen tapasi avajaisissa tietokirjailijan ja alueen retkioppaana toimivan Eero Haapasen sekä kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäen.
10/11/2023 • 9 minutes, 41 seconds
Radio Suomi Helsinki: "Rukous vie vain pari minuuttia" sanoo Amin Hassan - näin muslimien rukoilu järjestyy työpaikoilla
Rukous on yksi islaminuskon viidestä peruspilarista, ja lähtökohtaisesti muslimit rukoilevat viisi kertaa päivässä. Rukoushetkien sovittaminen päivätöiden rytmiin ei ole kuitenkaan aina ihan yksinkertaista.
Yle uutiset kysyi muslimeilta kokemuksia työelämän ja rukoushetkien yhdistämisestä. Vastausten perusteella etenkin toimisto- tai etätöissä käyvät muslimit kokevat, että asia järjestyy käytännössä ilman minkäänlaista ongelmaa.
Astetta enemmän vaikeuksia vaikuttaisi olevan esimerkiksi taksikuskeilla tai muilla liikkuvaa työtä tekevillä. Rauhallisen rukouspaikan järjestäminen keskellä kaupungin vilinää voi olla vaikeaa.
Haastateltavina kotiäiti Maria Härkönen, osaamisen kehittämisen asiantuntija Amin Hassan sekä Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Barbara Bergbom. Toimittaja Vesa Marttinen.
10/11/2023 • 5 minutes, 21 seconds
Radio Suomi Helsinki: Minna Mäkinen haluaa pitää Malmin siistinä
Millaisena Malmin näkee ihminen, joka siivoaa kaupunginosan katuja vapaaehtoisesti? Yle Helsingin reportteri Anssi Väisänen kohtasi toimituksen Malmi-viikon aikana Malmin seutu siistiksi roskista -Facebook-ryhmän perustajajäsenen Minna Mäkisen.
9/28/2023 • 12 minutes, 45 seconds
Radio Suomi Helsinki: Raimo Hokkasen koti on satavuotias puutalo Malmilla
Yle Helsinki tekee syyskuun lopulla 2023 viikon ajan lähetystä Malmilla.
Reportteri Olli-Pekka Kursi kävi tutustumassa lähes satavuotiaaseen puutaloon, jonka syntyhistoria on varsin värikäs. Talon isäntä Raimo Hokkanen puolisoineen kutsui toimittajan kylään.
9/27/2023 • 14 minutes, 44 seconds
Aamukävelyllä kotiseutuneuvos Heimo "Hemppa" Laaksosen kanssa
Kotiseutuneuvos Hemppa Laaksonen lähti toimittaja Sannika Michelssonille oppaaksi pienelle aamukävelyllä Malmitalon ympäristöön. Minkälainen paikka Malmi on asua? Joko Malmi on valmis? Laaksonen vastaa ja kertoo mukaan muutaman tositarinan Malmilta.
9/26/2023 • 9 minutes, 51 seconds
Radio Suomi Helsinki: Sotien jälkeen Helsingin laidalla oli rähjäinen mustalaisleiri, josta ei ole jäljellä enää mitään
Helsingin koilliskulmassa, nykyisen Alppikylän täyttömäen tietämillä, oli vuosikymmenten ajan suuria sorakuoppia.
Näille kuopille syntyi 1940- ja 50-lukujen taitteessa romaniväestön asuttama leiri, jota voi nykytermein kuvailla slummiksi. Asumukset olivat parakkeja, pahvihökkeleitä ja vanhoja junanvaunuja. Sähköstä, juoksevasta vedestä tai lämmityksestä ei ollut puhettakaan.
Toimittaja Vesa Marttinen sukelsi Malmin ja romanien yhteiseen historiaan.
9/25/2023 • 6 minutes, 24 seconds
Ovatko jalankulkijat jääneet paitsioon Helsingissä?
Helsingissä kävelyä edistämään on perustettu elokuussa oma yhdistyksensä. Sen tavoitteena on edistää jalankulkijoiden asemaa pääkaupungissa ja antaa heille oma ääni. Onko kaupunkia kehitetty liikaa pyöräilijöiden, julkisen liikenteen ja autoilijoiden näkökulmasta? Ovatko jalankulkijat jääneet kehitystyössä paitsioon?
Yle Radio Suomen aamulähetyksen toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Helsingin jalakulkijat ry:n perustajajäsen Hanna Hannuksen siellä missä jalankulkijoita riittää, eli Helsingin keskustassa.
9/5/2023 • 18 minutes, 11 seconds
Radio Suomi Helsinki: Kaupunginosien yläjuhlat koristavat Helsinkiä - tänä viikonloppuna varsinainen tapahtumien suma
Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetään useita kaupunginosatapahtumia eri puolilla Helsinkiä. Ainakin Herttoniemessä, Pihlajamäessä, Koskelassa ja Puu-Vallilassa on omat juhlansa.
Mistä syntyy oman kaupunginosan identiteetti, ja millainen merkitys kaupunginosatapahtumilla on sen rakentamisessa?
Vesa Marttinen tapasi järjestäjiä Pihlajamäessä ja Koskelassa. Pihlajamäessä haastateltavina Hanna-Mari Mikkonen ja Milja Parviainen, Koskelassa Kati Biström ja Ahmed Adan (kuvassa).
Studiossa juontajana OIli Aimola.
9/1/2023 • 16 minutes, 6 seconds
Radio Suomi Helsinki: I have a dream -puhe täyttää 60 vuotta, mutta maailma on edelleen täynnä eriarvoisuutta
Tasan 60 vuotta sitten, 28. elokuuta 1963, yli 200 000 mielenosoittajaa kerääntyi Yhdysvaltain Washingtoniin vauhdittamaan kongressin käsittelemää kansalaisoikeuslakia.
Pappina ja ihmisoikeusaktivistina tunnettu Martin Luther King piti tilaisuudessa puheen, jota pidetään edelleen yhtenä ihmiskunnan merkittävimmistä ja tunnetuimmista.
I Have a Dream eli Minulla on unelma on puhe, jossa King esitti toiveensa mustan ja valkoisen väestön välillä vallitsevasta rauhasta ja tasa-arvosta. Hän toivoi mustille samoja kansalaisoikeuksia kuin valkoisille
Vesa Marttinen tapasi puheen vuosipäivän aamuna Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin, joka tuntee Kingin historian ja kuuluisan puheen kohtalaisen hyvin.
8/28/2023 • 14 minutes, 41 seconds
Radio Suomi Helsinki: Miten 90 000 kävijää vetävän Flow'n sähköt, vedet, vessat, myyntikojut ja kulkureitit saadaan toimiviksi?
Suede, Blur, Lorde, Christine and the Queens, Wizkid… Siinä muutama päätähti Flow-festivaalin 150 esiintyjän listalta.
Viime vuonna loppuunmyydyn festivaalin tunnelmasta nautti kolmen päivän aikana ennätykselliset 90 000 kävijää.
Vesa Marttinen tapasi festivaalille suuntaavia ihmisiä rannekkeidenvaihtopisteellä Kampin Narinkkatorilla.
Tämän jälkeen tavataan tavataan ihminen, jonka vastuulla on festivaalialueen toimivuus. Flow on kuin kaupunki keskellä kaupunkia, ja tapahtuman rakentaminen ja purkaminen on noin kuukauden kestävä savotta.
Miten sähköt, vedet, vessat, lavat, myyntikojut ja kulkureitit saadaan toimiviksi? Minkälainen suunnittelu ja säätö kaiken yleisölle näkyvän taustalla on?
Näitä käytännön järjestelyjä valottaa Flow-festivaalin tuotantopäällikkö Katariina Uusitupa.
8/21/2023 • 11 minutes, 51 seconds
Radio Suomi Helsinki: Espoon poliittiseen syksyyn kuuluu budjettivääntöä, mutta paljon myös muuta
Mitkä ovat Espoon tulevan syksyn ja loppuvaltuustokauden kuumimmat päätökset ja puheenaiheet?
Toimittaja Vesa Marttinen tapasi kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Inka Hopsun (vihr.) valtuustosyksyn avausviikolla Espoon keskuksessa. Myös lähetyksen kuuntelijat ehdottivat teemoja ja epäkohtia, joihin päättäjien pitäisi heidän mielestään puuttua.
8/16/2023 • 15 minutes, 48 seconds
Radio Suomi Helsinki: Depeche Moden keikka peruttiin sääolosuhteiden vuoksi, tosifanit kokoontuvat illalla varjobileisiin
Maanantaina 7.8. keikkajärjestäjä Live Nation ilmoitti, että tiistai-illaksi suunniteltu Depeche Moden keikka Kaisaniemen puistossa perutaan. Syynä on sääennuste: voimakkaat tuulet ja sade- ja ukkoskuurot voisivat arvion mukaan vaarantaa yleisön turvallisuuden.
Päätös on ymmärrettävä, mutta monille faneille silti pettymys. Vesa Marttinen tapasi kaksi pitkän linjan Depeche Mode -fania, jotka lieventävät pettymystään kokoontumalla muiden fanien kanssa illalla varjobileisiin.
Haastateltavina ovat Depeche Mode -fanit Julia Virtanen ja Heikki Koponen.
8/8/2023 • 9 minutes, 38 seconds
Radio Suomi Helsinki: Adhd-skeittileirillä keskitytään siihen, mikä milloinkin tuntuu hyvältä
Helsingissä järjestettiin elokuun alussa 2023 skeittijärjestö Helride Collectiven skeittileiri, joka on suunnattu erityisesti adhd-oireisille nuorille.
Adhd aiheuttaa haasteita erityisesti keskittymisessä, aktiivisuuden säätelyssä ja impulssien hillinnässä, ja tämä otetaan leirin ohjelmassa monin tavoin huomioon.
Vesa Marttinen kävi seuraamassa leiriläisten päivää Vallilan siirtolapuutarhan vieressä, Hämeentien sillan alla sijaitsevassa skeittiparkissa.
8/3/2023 • 6 minutes, 59 seconds
Radio Suomi Helsinki: Voisiko Kreikan maastopalojen kaltainen katastrofi tapahtua Suomessa?
Kreikassa riehuneet ennätykselliset maastopalot saatiin heinäkuun loppupuolella viimein hallintaan lähes kaksi viikkoa kestäneen tilanteen jälkeen.
Paloissa kuoli ainakin viisi ihmistä ja maastoa yli paloi 50 000 hehtaaria, mikä vastaa noin kahden Vantaan kokoista aluetta.
Suomessa on toistaiseksi vältytty tilanteilta, joissa useampi laaja metsäpalo olisi käynnissä samaan aikaan. Naapurimaistamme Venäjällä laajat metsäpalot ovat jokavuotisia ja Ruotsissa ennätykselliset palot riehuivat kesällä 2018.
Olisiko vastaava siis mahdollista myös Suomessa?
Vesa Marttisen haastateltavana on Helsingin pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Marko Rostedt.
8/1/2023 • 6 minutes, 8 seconds
Radio Suomi Helsinki: Ruoka on intialaisen kulttuurin ydinasioita – Suomessa asuu lähes 20 000 intialaistaustaista
Pääkaupunkiseudulla asuu paljon intialaisia, jotka muodostavat omia pieniä paikallisyhteisöjä. Koko maassa intialaisia asuu lähes 20 000.
Intialaiset kokevat työn tekemisen tärkeänä. Monet heistä ovat perustaneet yrityksiä: esimerkiksi intialaisia ravintoloita, baareja tai ravintolaketjuja.
Hasmatullah Rahmanzadah, kutsumanimeltään Rahman, ja hänen vaimonsa Neetu perustivat kymmenen vuotta sitten ravintolan nimeltä Delhi Rasoi. Nyt ravintola on kasvanut jo viiden ravintolan ketjuksi.
Vesa Marttinen tapasi yrittäjäpariskunnan Pasilan Tripla-keskuksen ravintolassa.
7/31/2023 • 12 minutes, 51 seconds
Suomen pullojen ja tölkkien kierrätysjärjestelmä on maailmanluokan menestystarina
Suomessa vieraileville ulkomaisille kehutaan tavallisesti maamme turvallisuutta, luontoa, puhdasta ilmaa, juomavettä, maksutonta koulujärjestelmää ja saunoja.
Harvemmin kukaan mainitsee pullojen ja tölkkien palautusjärjestelmää, onhan se vähän outo ylpeyden aihe. Kuitenkin juuri juomapakkausten kierrätysjärjestelmään kiteytyy monta tekijää, jotka kuvaavat suomalaisuutta varsin osuvasti.
Toimittaja Vesa Marttinen pohtii, voisiko tölkkien ja pullojen panttijärjestelmä olla Suomen seuraava media- tai somehitti tai peräti vientituote.
7/17/2023 • 5 minutes, 14 seconds
Radio Suomi Helsinki: Maailman viiniasiantuntijat koolla Helsingissä – näillä vinkeillä löytyy sopiva viini vaikka kesämökille
Helsingissä järjestetään tällä viikolla kansainvälisen sommelierliitto ASI:n vuosikokous. Koolla on siis noin sata huippuluokan viiniasiantuntijaa kaikkiaan 65 maasta.
Toimittaja Vesa Marttinen tapasi Suomen Sommelierit ry:n puheenjohtajan Heidi Mäkisen. Keskusteluun sisältyy ajankohtaisten asioiden lisäksi amatöörin viinivinkit: millaisia virheitä kannattaa välttää ja miten löytyy sopiva viini vaikkapa kesämökille.
7/5/2023 • 9 minutes, 46 seconds
Radio Suomi Helsinki: Pelikehittäjä Olli Raudus satsaa täysillä virtuaaliseen Roblox-maailmaan, jossa kasvu on räjähdysmäistä
Roblox on maailmanlaajuisesti valtava ja nopeasti kasvava virtuaalialusta, mutta Suomessa siihen liittyvä osaaminen on vielä pientä.
Tämän havainnon pohjalta Olli Raudus ja Simo Ollonen päättivät kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Heidän huhtikuussa 2023 perustamansa firma All Hats keskittyy yksinomaan Roblox-peleihin ja virtuaalitapahtumiin.
Olli Raudus on ollut mukana toteuttamassa Ylen järjestämää Päättärit x Yle Summeri & YleX -tapahtumaa, joka järjestetään Robloxissa lauantaina 3.6.2023 kello 12–19.
Mikä on Roblox ja miksi 29-vuotias pelintekijä on päättänyt satsata juuri siihen? Vesa Marttinen tapasi Olli Rauduksen Helsingissä.
6/2/2023 • 6 minutes, 42 seconds
23-vuotiaat nuoret valmistautuvat kansainväliseen ammattitaitokilpailuun
Helsinkiläinen Heikki Miinalainen ja vaasalainen Minna Ala-Penttilä valmistautuivat syyskuussa järjestettäviin nuorten ammattiosaajien Euroskills-kilpailuun kesäkuun alussa Helsingissä.
Molemmat 23-vuotiaat ovat oman alansa huippuosaajia, Minna kisaa hiusmuotoilun ja Heikki verkkosivujen tuottamisen saralla.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi kaksikon maajoukkueharjoitusten ohessa.
6/1/2023 • 0
Radio Suomi Helsinki: Lintuharrastajat kohtasivat harvinaisen näyn Vuosaaressa: kalasääski roikotti kynsissään nokkakalaa
Pitkän linjan lintuharrastajat Kimmo Heiskanen ja Mikko Salonen kohtasivat viime viikolla erikoisen näyn Helsingin Vuosaaressa.
Etelän suunnasta Vuosaaren täyttömäkeä lähestyi lentävä kalasääski, joka kantoi kynsissään erikoista pitkänmallista saaliskalaa.
Heiskanen tunnisti saaliin nokkakalaksi, jota voi pitää Helsingin vesillä melko harvinaisena näkynä, varsinkin ilmassa nähtynä.
Vesa Marttinen tapasi erikoisen havainnon tehneet lintumiehet tapahtumapaikalla, eli Vuosaarenhuipulla. Samalla kuultiin myös kuuntelijoiden tarinoita erikoisista saaliseläimistä. Studiossa juontajana Olli Aimola.
5/29/2023 • 14 minutes, 37 seconds
Radio Suomi Helsinki: Emmi Lehtomaan luotsaama Fament tekee somevaikuttajien diilit ja taustatyöt
Emmi Lehtomaan perustama Fament tarjoaa managerointipalvelua tunnetuille sosiaalisen median vaikuttajille ja mediapersoonille. Manageroinnilla autetaan vaikuttajia kasvattamaan oman henkilöbrändin ympärille menestyvää liiketoimintaa ja löytämään sopivia yhteistyötahoja.
Helsingin yrittäjät palkitsi Lehtomaan ja hänen yrityksensä eilen Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä -palkinnolla. Yle Helsingin reportteri Vesa Marttinen tapasi yrityksen perustajan Emmi Lehtomaan Famentin tuoreissa toimistotiloissa Uudenmaankadulla Helsingin keskustan tuntumassa.
5/17/2023 • 13 minutes, 53 seconds
Radio Suomi Helsinki: Emoji-kouluttaja Olli Tamminen ihmettelee, miksi ihmiskunta palasi hieroglyfien aikaan
Suomen tiettävästi ensimmäinen emojikouluttaja Olli Tamminen suosittelee suhtautumaan erilaisiin sukupolvien välisiin viestintätilanteisiin ymmärtäväisyydellä ja huumorilla.
Hänen mukaansa keski-ikäiset käyttävät lähtökohtaisesti emojeita huomattavasti konkreettisemmin kuin nuoret.
Esimerkiksi tuiki tavallinen hymynaama voidaan tulkita lähettäjästä ja vastaanottajasta riippuen joko harmittomaksi hymyksi tai sarkastiseksi ja passiivis-aggressiiviseksi naamaksi, joka tuijottaa ilmeettömänä tyhjyyteen.
Vesa Marttinen tapasi Olli Tammisen Helsingissä huhtikuisena kevätaamuna.
5/2/2023 • 6 minutes, 24 seconds
Taiteilijapari kirjailija Anja Snellman ja muusikko Jukka Orma kertovat omia Riipis-muistojaan
Kari Riipisen valokuvanäyttelyn avajaisissa piipahti myös taiteilijapariskunta kirjailija Anja Snellman ja muusikko Jukka Orma. Riipinen teki 1980-luvun alussa Anja Snellmanin, silloisen Kaurasen kirjojen kansia. Orma kertoo viettäneensä taiteilijan kanssa aikaa muuten.
4/27/2023 • 3 minutes, 9 seconds
Riipisen lapsuudenystävä laulaja Helena Lindgren kertoo muistojaan taiteilijasta
Laulajana ja meikkitaiteilijana tunnetuksi tullut Helena Lindgren saapui laspuudenystävänsä, valokuvataiteilija Kari Riipisen näyttelyn avajaisiin. Lindgren sai usein olla Riipisen valokuvamallina. Hän oli mukana maskeeraamassa myös Riipisen levynkansikuvien artisteja, muistikuviensa mukaan muun muassa Hanoi Rocks-yhtyettä.
4/27/2023 • 3 minutes, 9 seconds
Näyttelyn järjestäjä, tanssitaiteilija ja Riipisen ex-puoliso Päivä Maria von Hertzen kertoo näyttelyn taustoista
Valokuvaaja Kari Riipisen entinen vaimo, nykyään Ruotsissa asuva Päivi Maria von Hertzen halusi tuoda omistamansa taiteilijan teokset näyttelyyn Helsinkiin. Tanssitaiteilija, koreografi sekä Suomessa tanssiteatteri Rollon taiteellisena johtajanakin työskennellyt von Hertzen kertoo haastattelussa taiteilijasta sekä hektisestä ajanjaksostaan elämässä Riipisen kanssa.
4/27/2023 • 2 minutes, 54 seconds
Kuuntele Pelle Miljoonan haastattelu muistoistaan valokuvaaja Kari Riipisestä
Muusikot Paleface ja Pelle Miljoona viarailivat Kari Riipisen valokuvanäyttelyn avajaisissa. Kuuntele mitä Pelle kertoo ystävyydestään ja retkistään valokuvaajan kanssa.
4/27/2023 • 4 minutes, 36 seconds
Antti Susi kertoo oman tarinansa haastattelussa itse
Salolainen 21-vuotias Antti Susi on saanut alkunsa Suomessa sijaissynnytyksen avulla. Hänet synnytti hänen biologisten vanhempiensa sukusolujen alkiosta Antin täti eli äidin sisko. Susi on tiennyt asiasta itse jo hyvin nuoresta pitäen ja pitää sitä ihan luonnollisena. Sijaissynnytys ei ole vuoden 2007 lakimuutoksen jälkeen ollut Suomessa enää mahdollista.
4/26/2023 • 12 minutes, 19 seconds
Lapsettomien Simpukka -yhdistyksen toiminnanjohtaja kertoo, mikä on sijaissynnytysten tilanne nyt
Tällä hetkeällä suomalaisten sijaissynnytystä tarvitsevien perheiden aiemmat kohdemaat Venäjä ja Ukraina ovat sodassa. Uusi maa sijaissynnytysprosesseissa on esimerkiksi Georgia, lapsettomien yhdistys Simpukan toiminnanjohtaja Piia Savio kertoo.
4/25/2023 • 9 minutes, 27 seconds
Kuuntele, miten sijaissynnytysten adoptiojärjestelyt hoituivat Suomessa ennen vuotta 2007 ja sen jälkeen
Suomessa syntyi vuoteen 2007 saakka lapsia myös sijaissynnytyksen avulla kunnes lainssädäntö muuttui. Sen jälkeen sijaissynnytykseen tähtäävät lapsettomuushoidot ovat olleet Suomessa kielletty.
Pelastakaa lapset -yhdistyksen aluepalveluiden johtaja Kristiina Mattinen kertoo toimittaja Vesa Marttisen haastattelussa miten sijaissynnytykset hoituivat Suomessa ennen lakimuutosta ja miten on toimittu sen jälkeen.
4/25/2023 • 6 minutes, 29 seconds
Radio Suomi Helsinki: Joukko tutkijoita haluaa tietää, mitä söit tänään
Ruoka on harvoin vain vatsantäytettä. Ruokatottumuksissa kohtaavat omien mieltymysten ohella monet ajankohtaiset yhteiskunnalliset keskustelut.
Henkilökohtainen on myös poliittista: rakennamme omaa minäämme ja toisaalta kansallista identiteettiämme ruoan kautta. Millaista on terveellinen, kestävä tai eettinen syöminen? Mitä on suomalainen ruoka? Onko oikein syödä lihaa?
Muun muassa tällaisten kysymysten innoittamana Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsingin yliopisto ja Talonpoikaiskulttuurisäätiö pyytävät kaikkia Suomessa asuvia pitämään perjantaina 21.4. päiväkirjaa ruokaan liittyvistä valinnoistaan ja kokemuksistaan.
Vastaava keräys tehtiin lähes päivälleen 10 vuotta sitten.
Toimittaja Vesa Marttinen perehtyi aihepiiriin käymällä aamupalalla ruokakulttuurin professori Taru Lindblomin kanssa. Studiossa juontajana Olli Aimola.
4/24/2023 • 13 minutes, 8 seconds
Radio Suomi Helsinki: Matokallion puolesta mielenosoitus Senaatintorilla
Myllypuron asukkaat järjestivät Senaatintorilla maanantaina 17.4.2023 mielenilmauksen Puotinharjun ja Myllypuron välissä sijaitsevan Matokallion säilyttämiseksi.
Mielenilmaus järjestettiin, koska Helsingin kaupunginhallitus oli päättämässä kokouksessaan Myllypuron jääurheilukeskuksen suunnitteluvarauksen jatkamisesta Matokalliolla.
Haastattelussa aiemmin alueella asunut taitoluistelukoreografi Evelina Lorek.
Kaupunginhallitus päätti jatkaa sen kehittämisvarausta Myllypuron Matokalliossa.
Samalla se kuitenkin hyväksyi päätöksen, jonka mukaan hankkeelle etsitään edelleen vaihtoehtoista sijaintia, esimerkiksi Vuosaaren liikuntapuiston yhteydestä.
4/21/2023 • 6 minutes, 55 seconds
Keravasta piti tulla Suomen ensimmäinen muovipussiton kunta
Ylen maanlaajuisessa Miljoona roskapussia -kampanjassa on nimensä mukaisesti tavoitteena kerätä pois luonnosta miljoona pussillista roskia. Kampanja alkoi torstaina 13.4. ja tulos julkistetaan keskiviikkona 14.6.
Samankaltaisia ympäristötempauksia on toki järjestetty ennenkin. Esimerkiksi viisi vuotta sitten Kerava julisti pyrkivänsä Suomen ensimmäiseksi muovipussittomaksi kunnaksi. Maailman mittakaavassakin tämä on harvinaista.
Hanke polkaistiin kunnianhimoisesti käyntiin, mukaan ilmoittautui kymmeniä yrityksiä ja medianäkyvyyttä ja pöhinää oli riittämiin.
Kuinka sitten kävikään? Onnistuttiinko tavoitteissa ja tuliko Keravasta aidosti muovipussiton kaupunki? Vesa Marttinen tapasi Muovipussiton Kerava -hanketta vetäneen kemian tohtorin Mari Granströmin.
4/20/2023 • 10 minutes, 9 seconds
Bambi L tekee maailmanluokan bedroom poppia
Musiikkigenre tai ilmiö nimeltä Bedroom pop on trendi, joka on hivenen vaikeasti määriteltävissä. Määritelmä kattaa laajan skaalan lähtökohtaisesti kotona, matalalla kynnyksellä tehtyä ja julkaistua musiikkia, jota tyypillisesti levitetään omien somekanavien kautta. Genre pitää sisällään monenlaista musiikkia eikä kaikki bedroom poppia tekevät artistit kuulosta juuri yhtään toisiltaan.
Olennaisia määrittäjiä ovat intiimiys, minimalismi, estetiikka, tee-se-itse-meininki, vahva some-ulottuvuus - ja se makuuhuone, jossa musiikki syntyy ja taltioidaan.
Tunnettuja bedroompoppareita ovat muun muassa Clairo, Soccer mommy, Mxmtoon, Beabadoobee sekä Conan Gray. Maailmanluokan tähdistä esimerkiksi Billie Eilishin voidaan katsoa kuuluvan tähän kategoriaan. Suomalaisista isoista nimistä ainakin Isac Elliot on kutsunut joitakin tuotantojaan bedroom popiksi.
Yle Helsingin toimittaja Vesa Marttinen tapasi Bambi L -artistinimellä musiikkia tekevän Maiju Lindellin, jonka leikkisä indiepop on herättänyt huomiota myös maamme rajojen ulkopuolella.
Ihan aluksi käydään kuitenkin läpi perusasiat: Ylen musiikkitoimittaja Pekka Laine avaa, mitä määritelmä Bedroom pop oikeastaan tarkoittaa.
4/12/2023 • 16 minutes, 42 seconds
Radio Suomi Helsinki: Lehtopöllön huuto pilkkopimeässä metsässä tarjoaa ainutlaatuisen luontoelämyksen
Helsingin metropolialueella parhaita paikkoja pöllöjen kuunteluun ovat laajat ja hiljaiset metsäalueet, kuten Sipoonkorven ja Nuuksion kansallispuistot. Pöllöjen soidinhuhuilua voi kuulla helmi-, maalis-, huhtikuussa auringonlaskun ja nousun välisenä aikana. Parhaat illat ovat tyyniä ja tähtikirkas taivas luo tunnelmaa.
Sipoonkorven metsissä tutuin ja varmimmin tavattava pöllölaji on lehtopöllö, jonka sointuva, korkeataajuuksinen ja hieman väreilevä huuto on helppo oppia tunnistamaan. Yle Helsingin toimittaja Vesa Marttinen kutsui Sipoonkorpeen oppaakseen Itä-Helsingissä asuvan Hannu Varkin, joka harrastaa lintujen äänien tallentamista. Varkki tekee pöllöretkiä pääsääntöisesti yksin ja liikkuu polkupyörällä.
3/29/2023 • 8 minutes, 6 seconds
2000-luvun hittibändi Indica tekee paluun keikkalavoille ja julkaisee uutta musiikkia
Omaleimaisesta soundistaan tunnettu rock-yhtye Indica palaa lavoille yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Myös uutta musiikkia on luvassa.
Indican jättihittejä ovat muun muassa ”Ikuinen virta”, ”Scarlett”, ”Vuorien taa” ja ”Linnansa vanki”. Yhtyeen vuonna 2004 julkaistu debyyttialbumi ”Ikuinen virta” myi kultaa ja platinaa ja seuraava Tuuliset tienoot vuodelta 2006 myi puolestaan kultaa.
Miksi nyt aika on kypsä paluulle ja minkälaisia sunnitelmia bändillä on? Indican Jonsu Salomaa ja Heini Säisä kävivät Radio Suomen iltapäivälähetyksessä Olli Aimolan vieraina.
Kuva: Marek Sabogal
3/24/2023 • 16 minutes, 11 seconds
P2X Solutions rakentaa Järvenpäähän Helsingin seudun ensimmäisen vetyautojen tankkausaseman
Vedystä on povattu tulevaisuuden energialähdettä, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi nykyistä enemmän autojen polttoaineena. Raaka-ainetta maailmalla riittää yllin kyllin, mutta ongelmana on, ettei vedyn tuottaminen ja jakelu liikenteen tarpeisiin ole taloudellista.
Nyt kuitenkin vetyrintamalla alkaa tapahtua myös meillä Uudellamaalla, sillä Suomalainen P2X Solutions rakentaa Järvenpäähän valtatie 4:n välittömään läheisyyteen Helsingin seudun ensimmäisen vedyn tankkausaseman. Asema on tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä 2024.
Yle Helsingin toimittaja Olli Aimolan haastattelussa P2X Solutionsin toimitusjohtaja Herkko Plit ja kaupallinen ja operatiivinen johtaja Kati Levoranta.
3/15/2023 • 12 minutes, 47 seconds
Radio Suomi Helsinki: Papeiksi opiskelevat naiset tunnistavat kirkon piirissä edelleen sukupuolisyrjiviä piirteitä
Helsingin tuomiokirkossa vihittiin 6. maaliskuuta 1988, eli lähes päivälleen 35 vuotta sitten, naisia papeiksi ensimmäistä kertaa Suomessa.
Mitä tämän päivän naispuoliset papiksi opiskelevat opiskelijat ajattelevat siitä, että vain yksi sukupolvi sitten tämä ei ollut vielä mahdollista? Entä onko kirkon piirissä edelleen nähtävissä sukupuolia syrjiviä rakenteita?
Vesa Marttinen on tapaamassa papiksi aikovia teologiopiskelijoita Helsingin yliopiston keskustakampuksella. Haastateltavina ovat Inka Pänkäläinen, Helmi Pykäläinen, Riina Melto ja Tiina Pasanen.
3/10/2023 • 14 minutes, 5 seconds
Radio Suomi Helsinki: Orkideaa pitää helliä, mutta välillä vähän myös kiusata
Suomen orkideayhdistyksen lumikuningatarpäivät on perinteinen kevätalven tapahtuma Töölönlahden pohjoispuolella sijaitsevassa Talvipuutarhassa.
Reportteri Vesa Marttinen kävi seuraamassa, kuinka lumikuningattaret ja muut orkideat kukkivat.
Samalla haettiin vastausta ikuisuuskysymykseen: miksi orkidean hoitaminen ja kukkimaan saaminen on niin vaikeaa?
3/7/2023 • 13 minutes, 10 seconds
Radioamatöörit ottavat edelleen yhteyksiä eri puolille maailmaa
Radioamatöörit ottavat erityisillä taajuuksillaan, erkoislaitteistoilla yhteyksiä toisiin harrastajiin eri puolilla maailmaa. Toiminta on luvanvaraista ja harrastaminen vaatii erityisen tutkinnon suorittamista. Reportterimme Suvi Vesalainen lähti selvittämään mitä radioamatööritoiminnalle kuuluu.
Keskustakirjasto Oodissa Helsingissä esittäytyivät Maailman radioamatööripäivänä myös kaukaisten radiokanavien kuuntelijat. Nämä harrastajat siis vain etsivät ja kuuntelevat kanavia, he eivät itse ota yhteyksiä.
2/21/2023 • 0
Yle Helsinki: Romanilapset ja -nuoret kohtaavat yhä syrjintää
Lapsiasiainvaltuutetun toimisto julkisti uuden selvityksen romanilasten ja nuorten hyvinvoinnista ja oikeuksien toteutumisesta. Selvitystä varten saatiin kerättyä kokemuksia sadalta 11-17 vuotiaalta romanilapselta ja -nuorelta eri puolilta Suomea. Tutkimukseen vastanneista yli puolet oli14-17 vuotiaita. Reportteri Suvi Vesalainen vieraili Pohjois-Haagan nuorisotalossa Helsingissä ja tapasi selvityksen tekemiseen osallistuneen romaninuoristotyön ohjaajan Jasmin Palmin sekä helsinkiläisnuoret Anton Nymanin 13v, Jane Blomeruksen 14v ja Alexsandra Nymanin 15v.
2/17/2023 • 19 minutes, 27 seconds
Radio Suomi Helsinki: Kitarahifistelijät jahtaavat täydellistä soundia Helsingin Tonefestissa
Helsingin kulttuurikeskus Korjaamolla järjestettävä Helsinki Tonefest kerää saman katon alle suomalaisen soitin-, vahvistin- ja pedaalirakentajien parhaimmiston sekä alan maahantuojia ja liikkeitä.
Kokonaisuuteen kuuluu yli 50 näytteilleasettajaa, klinikoita, luentoja, kuratoituja demoesittelyitä, vintage-soittimia sekä kitarakirppis.
Mikä kitaroissa kiehtoo? Miksi kitaristeille pitää järjestää omat messut? Vesa Marttinen on tapaamassa Tonefestin toista pääjärjestäjää Petri Materoa hänen kitaraliikkeessään Helsingin Kalliossa.
2/17/2023 • 11 minutes, 30 seconds
Purkutalosta tuli taiteilijoiden keskittymä – vanha lukio sai uuden elämän Vuosaaressa
Osuuskunta Tilajakamo on toiminut Helsingissä jo pian 10 vuoden ajan. Heidän toimintansa ydin on jakaa käytöstä poistettuja tiloja kaupunkilaisten käyttöön esimerkiksi taiteilijoiden työhuoneiksi. Lapinlahden sairaala lienee tunnetuin esimerkki, mutta myös monia purkua odottavia virastotaloja ja muita rakennuksia on onnistuttu hyödyntämään näin.
Viimeisimpänä mukaan on saatu Vuosaaren lukion tyhjillään oleva tila Vuosaaren metroaseman tuntumassa. Vesa Marttinen kävi kurkistamassa, miltä paikka nyt näyttää.
Haastateltavina osuuskunnan puheenjohtaja Kimmo Lehtonen sekä verhoilija Talvikki Ekelund.
2/13/2023 • 7 minutes, 52 seconds
Kuuntele mitä Mikko Huhdanmäki kertoo omista väkivallan kokemuksistaan ja väkivallasta yleensä
Nuorten miesten keskinäinen väkivaltakulttuuri on Suomessa vaiettu asia. Niin sanottu katuväkivalta on tavallista, mutta sen uhrit jäävät piiloon. 29-vuotias helsinkiläinen Mikko Huhdanmäki haluaa nostaa keskusteluun vaietun asian ja kertoa omat kokemuksensa. Hänen mielestään nuorten miesten keskiväisestä väkivallasta voi käyttää termiä #miestenmetoo.
2/7/2023 • 19 minutes, 56 seconds
Yle Helsinki: Harvinaisessa yhteishaastattelussa Lauri Porra ja Dalia Stasevska
Vantaan viihdeorkesteri julkaisee muusikko Lauri Porran säveltämän Aineen ja ajan messun albumina suomeksi ja englanniksi. Levynjulkaisun kunniaksi orkesteri esittää teoksen jälleen Musiikkitalossa Helsingissä ja Sibeliustalossa Lahdessa. Konsertissa kuullaaan lisäksi Pyhimyksen ja Saimaa -yhtyeen Olisinpa täällä -albumi. Toimittaja Suvi Vesalainen tapasi harvoin yhteishaastetteluja antavan muusikkopariskunnan, Lauri Porran ja konsertin johtavan kapellimestari Dalia Stasevskan juuri ennen konsertin harjoituksia. Taiteilijat paljastavat haastattelussa myös muun muassa minne maailmalle molempien työt tänä keväänä vievät.
2/2/2023 • 10 minutes, 35 seconds
Yle Helsinki: Asuntokauppa on piristymään päin, Helsingin asuntojen hinnat laskussa
Asuntokaupassa on tänään uutisoitu näkyvän piristymisen merkkejä vaisun loppuvuoden jälkeen. Asuntojen hinnat laskivat Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa vuoden takaisesta koko maassa kolme prosenttia, Helsingissä 5,7. Reportteri Suvi Vesalainen piipahti kysymässä kantakaupungin ulkopuolisen Helsingin asuntokaupan kuulumisia Oulunkylässä. Myynnissä olevaa, 76 neliön oulunkyläläiskolmiota esittelee kiinteistönvälittäjä Esa Hautamäki Huoneistokeskus Oulunkylästä.
1/31/2023 • 11 minutes, 5 seconds
Avantobuumi jatkaa kasvuaan: Itä-Helsingin uudet talviuintipaikat huippusuosittuja
Helsingin kaupunki avasi vuodenvaihteen molemmin puolin neljä uutta talviuintipaikkaa Itä-Helsinkiin. Uudet paikat ovat Vuosaaren Aurinkolahti, Vuosaaren Iso Kallahti, Vartiokylä sekä Laajasalon Sarvaston venesatama. Lähiviikkona aukeaa vielä viides uusi paikka Laajasalon Kruunuvuorenrantaan.
Osallistuvan budjetoinnin avulla toteutetut uudet paikat on Helsingin kaupungin vastaus meneillään olevaan talviuintibuumiin. Yle Helsingin reportteri Vesa Marttinen kävi tarkistamassa,, miten homma on lähtenyt käyntiin, eli kuinka suosittuja paikat oikein ovat.
Haastateltavina Vartiokylässä Kai Ainasoja ja Mia Kavasto, Kallvikissa Nina Ruuttu ja Vuokko Juutilainen sekä puhelimessa Helsingin liikuntapalveluiden projektikoordinaattori Oleg Jauhonen.
1/31/2023 • 18 minutes, 12 seconds
Montako lintulajia voi havaita tammikuisessa Helsingissä yhden tunnin aikana?
Vuoden suurin lintuharrastustapahtuma, Birdlife Suomen järjestämä pihabongaus, järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 28.–29.1.2023. Tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.
Yle Helsingin toimittaja Vesa Marttinen kävi kokeilemassa Tringa ry:n toiminnanjohtajan Johannes Silvosen kanssa, kuinka monta eri lajia löytyy tavallisena arkiaamuna yhdessä tunnissa Helsingin Kaivopuistosta.
Kuvan varpuspöllöä ei tällä kertaa löytynyt, mutta ihan mukava määrä lajeja kuitenkin.
1/27/2023 • 11 minutes, 27 seconds
Radio Suomi Helsinki: Paavi Franciscus sai Espoon piispalta palan Itämerta
Katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja paavi Franciscus on maailman tunnetuimpia ihmisiä. Hän kohtaa työkseen jatkuvasti ihmisiä ja delegaatioita eri puolilta maailmaa.
Mitä tällainen kohtaaminen pitää sisällään? Millaisen vaikutelman 86-vuotias Franciscus onnistuu itsestään jättämään?
Vesa Marttinen tapasi Espoon piispan Kaisamari Hintikan, joka oli tammikuun puolivälissä tapaamassa paavia Vatikaanissa.
Kuva: Nella Nuora / Yle
1/24/2023 • 12 minutes, 39 seconds
Länsisataman terminaali T1 taipuu näyttelytilaksi tähtiohjaaja David Lynchin kuville
Helsingin Länsisatamassa, entinen Terminaali 1 on muutettu näyttelytilaksi. T1:ssä on esillä Helsinki Photo Festival -yhdistyksen järjestämänä amerikkalaisen elokuvaohjaaja David Lynchin valokuvanäyttely. Toimittaja Suvi Vesalainen tutustui näyttelyyn ja tilaan yhdessä valokuvataiteilija, taiteilijaprofessori Stefan Bremerin kanssa.
1/21/2023 • 17 minutes
Kingston Wallin perintö jatkaa elämäänsä Kimmo Aroluoman kirjassa
Suomen kansainvälisesti tunnetuimpien rock-bändien, mm. Himin, the Rasmuksen ja Hanoi Rocksin kiertueteknikkona työskennellyt Kimmo Aroluoma on julkaissut kirjan nuoruutensa suosikkibändistä Kingston Wallista. Helsinkiläinen psykedeelisen, progressiivisen rockin yhtye teki kolme levyä 1990-luvun alussa, kunnes sen tarina päättyi vuonna 1995 bändin kitaristi-laulajan Petri Wallin traagiseen kuolemaan. Aroluoman kirjassa sivutaan myös 1990-luvun helsinkiläistä nuoriso- ja rock-kulttuuria, josta miehellä on ollut huonoja muistoja. Kingston Wallin perintö -kirjassa ja sen kirjoitusprosessissa hän kävi läpi nuo muistot. Nyt myös nuori yleisö on löytänyt jo legendaarisen bändin tuotannon.
1/21/2023 • 19 minutes, 10 seconds
Huippuvuoden jälkeen tapahtui käänne: autoja romutettiin viime vuonna huomattavasti vähemmän kuin edeltävänä
Vuonna 2022 romutettiin 22,3 prosenttia vähemmän autoja kuin vuonna 2021. Mistä vuoden 2021 korkea romutusmäärä ja toisaalta vuoden 2022 matala romutusmäärä johtuu? Mistä tietää, milloin auto on hyvä viedä romutettavaksi eli kierrätettäväksi ja mitä autolle tehdään, kun se viedään romuttamolle? Kuinka hyvin sähköautot voidaan kierrättää?
Yle Helsingin toimittaja Olli Aimola tapasi Autokierrätys Oy:n toimitusjohtaja Juha Kenraalin Hyvinkääläisen autoromuttamon pihamaalla. Studiossa juontajana Vesa Marttinen.
1/17/2023 • 12 minutes, 10 seconds
Lukiolaiset Vantaalla esittävät 80-luvun legendaarisen hittileffan – Flashdance nähdään nyt ensimmäistä kertaa lavalla Suomessa
Flashdance-musikaali nähdään Suomessa kantaesityksensä ensimmäistä kertaa lavalla Vantaan kulttuuritalo Martinuksessa.
Vaskivuoren lukion opiskelijat ovat tehneet musikaaleja jo vuodesta 1993 lähtien. Taustalla on aina aikuisia ammattilaisia, jotka auttavat nuoria loistamaan.
Vaskivuoren lukiosta on kehittynyt yksi Suomen johtava musikaalien keskus ja Flashdance-musikaalissa lavan valloittaa 60-henkinen esiintyjäkaarti.
Yle Helsingin aamureportteri Olli Aimola kävi tapaamassa musikaalin tähtiä Kultturitalo Martinuksessa ensi-illan jälkeisenä aamuna. Haastateltavana Iris Kovalainen, Nooa Kurki, Seela Kimpimäki ja Oliver Heikkala. Studiossa juontajana Vesa Marttinen.
Kuva: Tomi Hämäläinen
1/13/2023 • 17 minutes, 18 seconds
Sodassa tuhoutuneet henkilöautot muistuttavat Lux Helsingin kävijöitä Ukrainan kauhuista
Valotaidefestivaali Lux Helsingin keskeisimpiin teoksiin vuonna 2023 kuuluu tšekkiläisen Maxim Velčovskýn taideinstallaatio The Physical Possibility of Death in the Mind of Someone Living.
Teos koostuu sodassa tuhoutuneista henkilöautoista, jotka on tuotu sodan runtelemilta alueilta eri puolilta Ukrainaa. Tarkoituksena on auton kaltaisen konkreettisen esineen avulla osoittaa ihmisille, mitä Ukrainassa todella tapahtuu.
Vesa Marttinen tapasi taiteilija Maxim Velčovskýn videopuhelun välityksellä.
1/5/2023 • 5 minutes, 27 seconds
HIFK:n tyttölätkäjoukkue voitti Suomen mestaruuden
HIFK:n tyttöjen lätkäjoukkue voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa joulukuussa 2022.
Alle 16-vuotiaista muodostunut joukkue on määrätietoisesti tehnyt töitä menestyksensä eteen.
Haastattelussa mestarijoukkueen neljä pelaajaa Villa Tikkanen, Julia Kuhta, Emma Vilén ja Siiri Repo sekä tyttöjen junioripäällikkö Johanna Sandqvist.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi.
1/4/2023 • 12 minutes, 53 seconds
Unilääkäri Janne Kanervisto kertoo vinkit parempaan uneen
Tässä jutussa perehdymme siihen kuinka suomalaiset nukkuvat, millaisia uniongelmia meillä on ja miten ihminen voisi nukkua paremmin. Unesta kertomassa on unilääkäri ja yleislääketieteen erikoislääkäri Janne Kanervisto. Lopussa on myös Radio Suomen kuulijoiden kysymyksiä unesta ja nukkumisesta. Toimittajana Jani Nivala.
12/21/2022 • 22 minutes, 9 seconds
Yle Helsinki: Kuvataiteilija Soile Kortesalmi tallentaa ikäihmisten kasvoja muotokuviin
Kuvataitelija Soile Kortesalmi maalaa ja piirtää Helsingin Laajasalon ikäihmisistä muotokuvia. Muun muassa Laajasalon palvelutalon asukkaista valmistuu 50 muotokuvaa, jotka tulevat esille näyttelyyn Myllypuron seniorikeskukseen maaliskuussa 2023. Taiteilija tapaa jokaisen muotokuvamallinsa viisi kertaa. Muotokuvat ovat osa Helsingin kaupungin kulttuurista vanhustyötä Itä-Helsingin alueella. Kuva: Soile Kortesalmi
12/21/2022 • 14 minutes, 20 seconds
Radio Suomi Helsinki: Ylen pääkonttorissa paloi ennen tupakka, nyt taloa markkinoidaan Suomen hienoimpana asuntona
Entinen Yleisradion pääkonttori Töölön Kesäkadulla on muutettu luksusasunnoiksi, joita markkinoidaan Suomen hienompana asuintalona.
Ensimmäiset asukkaat muuttavat taloon joulukuun puolivälissä. Vesa Marttinen kävi tutustumassa taloon. Oppaana sai toimia Tiina von Martens, joka löysi talosta reilut 30 vuotta sitten paitsi työuran, myös rakkauden.
12/14/2022 • 9 minutes, 50 seconds
Vladimir Tokoi tekee verkkokaupalla kasvavaa bisnestä ja tukee kotimaataan Ukrainaa
Vuoden helsinkiläiseksi yrittäjäksi on valittu verkkokauppayrittäjä Vladimir Tokoi. Hän pyörittää yritystä nimeltä Tokoi eCommerce Oy, joka myy kuluttajille muun muassa matkapuhelinten ja älykellojen suoja- ja oheistuotteita.
Yrityksen perustaja ja toimitusjohtaja Vladimir Tokoi on kotoisin Harkovasta Itä-Ukrainasta, ja hänen äitinsä suku puolestaan Keski-Pohjanmaalta. Aikansa näkyvä poliitikko ja ay-johtaja Oskari Tokoi oli Vladimirin isoisän isoisä.
Vladimir Tokoi kertoo kasvattaneensa yrityksensä pienestä nyrkkipajasta kymmenen ihmistä työllistäväksi verkkokaupaksi määrätietoisella työllä.
Vesa Marttinen tapasi Vladimir ja Pinja Tokoin Helsingissä.
12/9/2022 • 13 minutes
Yle Helsinki: Ryhmärakennuttaminen on yksi tapa hankkia asunto halutulta alueelta
Helsingin Jätkäsaareen ja Kalasatamaan rakentuu erityisiä ryhmärakennuttamiskohteita. Kyseessä on upouusi kerrostalo, jonka tulevat omistajat ja asukkaat rakennuttavat itse. Yle Helsinki vieraili Kalasatamaan pari vuotta sitten valmistuneessa ryhmärakennutetussa Messi-talossa. Erityistä Messissä on tavallista laajemmat yhteistilat saunoineen ja terasseineen. Messiä esittelevät sen asukkaat Tapio Huotari ja Aki Salo.
12/7/2022 • 13 minutes, 36 seconds
Larri Helminen aamusuorissa 21.11.2022
Helsinkiläinen Larri Helminen oli Yle Helsingin Itä-Helsinki-viikolla haastateltavana Mellunmäen ja Vesalan alueella. Haastattelu tehtiin maanantaina 21.11.2022. Häntä haastatteli Saara Hirvonen. Aamulähetyksen juontajana oli Olli Aimola.
11/30/2022 • 11 minutes, 50 seconds
Radio Suomi Helsinki: Helsinki nappasi Östersundomin 14 vuotta sitten - metrosuunnitelma kaatui, mutta ilmassa on jälleen toivoa
Pian tulee kuluneeksi 14 vuotta siitä, kun Helsingin kaupunki sai itselleen pakkolunastuksen avulla laajat maa-alueet Östersundomin alueelta.
Paikalle kaavailtiin metrolinjaa ja sataa tuhatta uutta asukasta, mutta toistaiseksi mitään ei ole tapahtunut.
Julkinen liikenne on edelleen bussien varassa ja alueen asukasluku vain pienentynyt.
Nyt ilmassa on kuitenkin pitkästä aikaa merkkejä asioiden etenemisestä. Massiiviseen rakentamiseen tähdännyt yleiskaava kaatui keväällä 2021 Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä. Samalla loppui alueella yli vuosikymmenen voimassa ollut rakennuskielto, mikä herättää monissa asukkaissa toiveikkuutta.
Yle Helsingin reportteri Vesa Marttinen kävi tapaamassa alueen asukkaita ja kysymässä, mitä Östersundomiin kuuluu juuri nyt.
11/30/2022 • 5 minutes, 51 seconds
Radio Suomi Helsinki: Millaista on satamatyöntekijän arki?
Millaista satamatyöntekijän arki oikein on? Mistä Vuosaaren sataman merikontit tulevat ja minne ne menevät? Entä mitä ne sisältävät?
Vesa Marttinen piipahti Vuosaaren satamassa, jossa haastateltavana on satamassa operoivan Multilink Terminalsin tuotantopäällikkö Jussi Varsio. Hänellä on pitkä historia erilaisissa satamaan ja merenkulkuun liittyvissä ammateissa.
11/29/2022 • 10 minutes, 58 seconds
Radio Suomi Helsinki: Itä-Helsinki on pääkaupungin nopeimmin kasvava alue, mutta sen määritelmä on hatara
Suuret kerrostalolähiöt, metrorata, omaleimainen hiphop-skene, etninen monipuolisuus, Suomen suurimmat kaupunginosat.
Muun muassa tällaisia määreitä kuulee usein liitettävän Itä-Helsinkiin.
Kaikki ovat joskus kuulleet Itä-Helsingistä ja siihen yleisesti liitettävistä määreistä ja merkityksistä, mutta mikä oikeastaan on Itä-Helsinki?
Miten alueen voi määritellä maantieteellisesti, entä kulttuurisesti tai sosiaalisesti?
Tehtävä ei olekaan ihan helppo ja määritelmät ovat kaikkea muuta kuin itsestään selviä. Vesa Marttinen päätti kuitenkin yrittää.
11/21/2022 • 7 minutes, 5 seconds
Säteilyturvakeskuksen poikkeukselliseen työpäivään osallistui 70 lasta
18. marraskuuta vietettyyn Lapset mukaan töihin -päivään osallistui yli 500 työpaikkaa. Lapsiasiavaltuutetun järjestämän tapahtuman ajatus on, että lapset pääsevät tutustumaan vanhempiensa työpaikkoihin, sillä harva lapsi aidosti tietää, missä aikuiset tekevät töitä, mitä työnteko on ja millaisia erilaisia ammatteja on olemassa.
Yle Radio Suomen Helsingin-toimituksen reportteri Vesa Marttinen vieraili tapahtuman tiimoilta Säteilyturvakeskuksessa Vantaalla, jossa työpaikan arkea seurasi noin 70 lasta.
11/18/2022 • 12 minutes, 8 seconds
Yle Helsinki: Kuuntele Pekka Heikuran kertomus hänen ajastaan Ruohonjuuressa
11/14/2022 • 12 minutes, 6 seconds
Pauliina Kallio kirjoittaa äiti-tytärsuhteesta
Pauliina Kallio voitti tänä syksynä J. H. Erkon alle 30-vuotiaiden kirjoituskilpailun novellillaan, jossa pohditaan äiti-tytärsuhdetta. Saara Hirvonen keskustelee Kallion kanssa hänen kokemuksistaan ja keinostaan purkaa tuntojaan kirjoittamalla. Hänen kokemuksensa ovat olleet enemmän henkistä pahoinvointia ja Kallion omin sanoin henkistä väkivaltaa.
11/14/2022 • 12 minutes, 30 seconds
Radio Suomi Helsinki: Pyöräliitto kannustaa kulkemaan pyörällä myös marraskuun pimeällä
Millainen pyöräilykaupunki Helsinki on marraskuussa 2022? Yle Radio Suomen Helsingin-toimituksen aamureportteri Vesa Marttinen otti fillarin alleen ja pyysi seurakseen Pyöräliiton erityisasiantuntijan Martti Tulenheimon.
Napakan pyöräretken perusteella löytyi paljon kehuttavaa, mutta yhtä lailla myös parannettavaa.
11/14/2022 • 14 minutes, 12 seconds
Autokatsastus 100 vuotta Suomessa
Autojen ja moottoripyörien katsastus tuli Suomessa pakolliseksi 1. lokakuuta 1922 eli 100 vuotta sitten.
Satavuotisjuhlan kunniaksi Yle Helsingin aamureportteri Olli Aimola vieraili Espoossa Hannuksenpellon A-Katsastuksessa. Siellä selvisi mm, että pääkaupunkiseudulla ajellaan verrattain uudenaikaisilla ja hyväkuntoisilla autoilla.
Katsastusesimies Juha Seppänen sanoo yli 20 vuoden kokemuksella, että niitä toisenlaisia ajokkejakin on liikenteessä. Studiossa juontajana Mari Sarolahti
11/11/2022 • 15 minutes, 2 seconds
Tuoreet isät syntymän ihmeen äärellä
Tulevana sunnuntaina vietetään isänpäivää. Se tarjoaa hyvän mahdollisuuden pohtia syntymän ihmettä ja isien roolia perheiden arjessa. Millaisia ajatuksia juuri hetki sitten isiksi tulleilla nuorilla miehillä on elämäntilanteestaan?
Vesa Marttinen piipahti Naistenklinikan Perhepesä-hotellissa aistimassa uuden elämän ihmettä ja tapaamassa tuoreita isiä.
Kuva: Jasmina Kauta / Yle
11/11/2022 • 17 minutes
Radio Suomi Helsinki: Vuoden helsinkiläinen yksinyrittäjä Kreetta Järvenpää saa pian kuvansa postimerkkiin
Vuoden helsinkiläinen yksinyrittäjä on valokuvaaja Kreetta Järvenpää. Helsingin yrittäjien jakama tunnustus myönnettiin kukkakuvistaan tunnetulle Järvenpäälle perusteluin, joissa korostui monipuolinen osaaminen, luovuus sekä omaperäinen liikeidea.
Vallilassa työskentelevän Järvenpään kuvista on painettu esimerkiksi tapettia, palapelejä sekä ensi vuoden alussa ilmestyvä postimerkki.
Vesa Marttinen tapasi valokuvaaja Kreetta Järvenpään tämän työhuoneella Helsingin Vallilassa.
11/7/2022 • 10 minutes, 54 seconds
Ylen neljäs RopeLIVE-pöytäroolipelilähetys vie pelaajat ja yleisön kuun pimeälle puolelle
Ylen palkittu pöytäroolipelilähetys RopeLIVE järjestetään marraskuun alussa jo neljättä kertaa.
RopeLIVE -konsepti on kerännyt alusta asti huimia yleisömääriä ja saanut myös useita palkintoja.
Kyse on suorana lähetyksenä pelattavasta pöytäroolipelistä, jossa keskeinen osa on yleisöllä ja
interaktiivisuudella.
Nyt pelattavan pelin tarina sijoittuu vuoteen 2149 ja siinä tutkitaan kuun pimeää puolta.
Pimeä puoli -nimisen pelin on käsikirjoittanut kirjailija Mike Pohjola, joka toimii myös pelinjohtajana.
RopeLIVE -konseptin takana on toimittaja Juhani Kenttämaa, jonka Vesa Marttinen tapasi peli-illan kynnyksellä.
11/4/2022 • 11 minutes, 18 seconds
Lähes satavuotias Ulla Toivainen on Helsingin vanhin vesijumppaaja
Ensi huhtikuussa 100 vuotta täyttävä helsinkiläinen Ulla Toivainen käy viikoittain vesijumpalla. Hän on tiettävästi Helsingin vanhin vesijumppaaja!
Lähes sataan vuoteen mahtuu paljon muisteltavaa: pula-aika, sodat, Helsingin kasvu...
Tärkeimpänä asiana Toivainen kuitenkin pitää terveyttään ja perhettään, joka auttaa toisiaan kaikissa tilanteissa.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Ulla Toivaisen.
Paikalla myös tytär Pirkko Toivainen ja liikuntaohjaaja Riitta Ahlsten.
11/2/2022 • 15 minutes, 56 seconds
Yle Helsinki: Kuuntele millainen kokemus yksinpatikointi oli Veera Soinille
Kolmekymppinen helsinkiläinen Veera Soini pakkasi elämänsä vajaaksi puoleksi vuodeksi pieneen reppuun ja lähti yksin Yhdysvalloissa Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvalle vaellusreitille. Useamman kuukauden kestäneellä vaelluksella oli vastassa helleaaltoja, hyttysiä ja maastopaloja. Miten vaellus lopulta sujui, toimittajamme Suvi Vesalainen tapasi vaellusurakan jälkeen Suomeen palanneen Veeran.
10/26/2022 • 13 minutes, 45 seconds
Kaupunkiluonnon puolustajat pääsivät kansien väliin
Kun kaupungit kasvavat, rakennusmaaksi päätyy väkisinkin myös asukkaille rakkaita puistoja, metsiköitä ja kallioita. Uunituore tietokirja Huuto kaupunkiluonnon puolesta keskittyy kiistoihin, joita asukkaiden ja virkakoneiston välillä on viime vuosina käyty.
Esimerkiksi Keskuspuiston nakertaminen, Pirkkolan monitoimihallin rakentaminen, Pajamäen Raide-Jokeri-työmaa sekä Kumpulan Keinukallion räjäyttäminen ovat herättäneet voimakasta vastustusta.
Kirja antaa myös puheenvuoron heille, joiden on usein vaikea saada ääntään kuuluville.
Kirjan tekijät Jaana Kanninen ja Sanni Seppo ovat Vesa Marttisen haastateltavana. Studiossa juontajana Olli Aimola.
10/21/2022 • 14 minutes, 42 seconds
Kuuntele millaisista töistä Mirva Merimaa ja Mirvan poika Mikko aloittivat Tavastia-klubilla
Legendaarista Tavastia-klubia Helsingissä pyörittää useampi Merimaa-perheen jäsen. Tavastian toimitusjohtajan Juhani Merimaan tytär Mirva Merimaa sekä hänen poikansa Mikko Merimaa kertovat mikä heidän roolinsa ja työnkuvansa Tavastiaan liittyen on ja mistä töistä
he klubilla aloittivat.
10/13/2022 • 5 minutes, 9 seconds
Yle Helsinki: Helsinki väreissä, kokonaan värikuvista koostettu kirja 1950 - 1970-luvuilta
Helsingin kaupunginmuseo on julkaissut näyttävän värivalokuvakirjan Helsingistä 1950-1970-luvuilta. Helsinki väreissä -kirjan kuvat on käsin poimittu museon lähes miljoonan valokuvan kokoelmasta. Kirja on ensimmäinen, kokonaan värikuvista koostettu kirja pääkaupungista. Kirjan punaisena lankana toimii valokuvien visuaalisuus. Julkaisun toimittaja, kaupunginmuseon tutkija Satu Savia kaivoi lisätietoa esimerkiksi joidenkin kuvien henkilöistä Facebookin kaupunginosaryhmien kautta.
10/3/2022 • 9 minutes, 2 seconds
Yle Helsinki: Sähköalan opiskelija ja opettaja kertovat sähkönsäästövinkkinsä
Ajoneuvosähkötekniikan kolmannen vuoden amk-opiskelija Teemu Kokkonen muutti tänä syksynä uuteen asuntoon ja uusi sähkösopimuksensa. Hän laski tarkkaan vaihtoehdot, mutta ei päätynyt pörssisähköön. Haastattelussa opiskelija kertoo minkä sopimuksen hän valitsi ja miksi. Sähkön hinnan nousu on tehnyt jo ison loven opiskelijan ruokabudjettiin. Audiossa sekä sähköalan opiskelijan että Mertropolia-ammattikorkeakoulun lehtorin Jarno Nurmion näkemyksiä sähkön säästön mahdollisuuksista nyt ja tulevaisuudessa.
9/28/2022 • 13 minutes, 6 seconds
Yle Helsinki: Suomea kiertävä näyttely kertoo inkeriläisten karusta kohtalosta
Nouse Inkeri -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja, valtiotieteiden tohtori Helena Miettinen on koonnut usean inkeriäisperheen valokuvista, tarinoista ja kohtaloista näyttelyn. Näyttely oli esillä syyskuussa Suomi-Venäjä-seuran tiloissa Helsingissä mistä se jatkaa matkaansa seuraavaksi Kuusankoskelle. Inkeriäiset olivat ja ovat suomalaisia, jotka muuttivat Ruotsin vallan aikaan 1600-luvulla asumaan maan itäisimpään maakuntaan, nykyisen Pietarin kaupungin pohjois- ja eteläpuolelle. Tällä hetkellä alueella asuu enää maksimissaan 2000 inkeriläistä. Koko muu väestö joutui 1900-luvun eri vaiheissa pakenemaan tai pakkosiirretyksi kodeistaan.
9/21/2022 • 13 minutes, 11 seconds
Helsingin seurakuntayhtymä vähentää kymmeniä työntekijöitä – "Tämä on ollut pitkä ja kuluttava prosessi", sanoo pääluottamusmies
Helsingin seurakuntayhtymä irtisanoo tai tarjoaa toista työtehtävää 23:lle työntekijälle. Kyseessä on kaikkien aikojen isoimmista yt-neuvotteluista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa.
Lisäksi 21 virkaa tai tehtävää jätetään täyttämättä esimerkiksi eläköitymisten ja päättyvien määräaikaisten palvelussuhteiden myötä.
Olisiko tarvittavat säästöt olleet mahdollista saavuttaa jollain toisella tavalla? Horjuuko työntekijöiden luottamus työnantajaansa? Miten kirkko tulee selviämään tulevaisuuden taloushaasteista?
Yle Radio Suomen aamulähetyksessä aiheesta ovat keskustelemassa Julkisalojen neuvottelujärjestö JUKO:n pääluottamusmies Kaisa Iso-Herttua sekä Helsingin seurakuntayhtymästä verkkotuottaja Jan Ahonen. Toimittajana Olli Aimola.
9/19/2022 • 21 minutes, 42 seconds
Radio Suomi Helsinki: Haaga-Helia oli syksyn yhteishaun suosituin
Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haki syksyn yhteishaussa 43 390 hakijaa, mikä on 9 060 enemmän kuin viime vuonna.
Ylivoimaisesti eniten ensisijaisia hakijoita suhteessa aloituspaikkojen määrään oli perusopintojen puolella Helsingin Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.
Yle Helsinki piipahti Haaga-Helian Pasilan kampuksella kysymässä opiskelijoilta, mikä koulussa vetää puoleensa.
Toimittajana Vesa Marttinen, haastateltavina ensimmäisen vuoden liiketalouden opiskelijat Tomi Karhu ja Timofei Kononenko sekä toisen vuoden tradenomiopiskelija Ilona Hirvonen.
9/16/2022 • 8 minutes, 2 seconds
Yle Helsinki: Nuoret muotisuunnittelun opiskelijat esittäytyvät Helsinki Design Weekissa
Aalto-yliopiston kandi- ja maisterivaiheen muotisuunnittelun opiskelijat Kaapo Sinervo ja Taneli Ukura esittäytyvät mallistoineen Helsinki Design Weekin näyttelyssä Liike Showroomissa, Fredrikinkadulla, Helsingissä. Sinervon lopputyömallisto on saanut inspiraationsa Pohjois-Eurooppalaisesta syys- ja talviajan työmatkapukeutumisesta. Ukuran musta mallisto pyrkii muunneltavuuteen ja kangashävikin minimoimiseen.
9/5/2022 • 12 minutes, 35 seconds
Yle Helsinki: Espoo Cinéssä nähtiin kokonaisuus vammaiselokuvaa
Espoo Ciné -festivaalin Crip Ciné -kokonaisuudessa nähtiin vammaisten elokuvantekijöiden töitä sekä muita vammaisuutta käsitteleviä elokuvia. Crip Ciné koostui seitsemästä elokuvasta ja kolmesta keskustelutilaisuudesta tuoden vammaisuuteen uusia näkökulmia. Crip Cinén merkityksestä haastattelussa kertovat sarjan alullepanija, Sanna Hahovaara Espoo Cinéstä sekä viestintäsuunnittelija Peppi Santaniemi vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlasista.
9/5/2022 • 12 minutes, 16 seconds
Yle Helsinki: Haastattelussa Karaokeparatiisi-elokuvan ohjaaja Einari Paakkanen
Dokumenttielokuvaohjaaja Einari Paakkanen kertoo vastikään ensi-iltaan tulleen dokumenttielokuvansa Karaokeparatiisin idean synnystä, elokuvan viidestä päähenkilöstä sekä siitä, millainen neljä vuotta kestänyt elokuvan tekoprosessi oli.
8/31/2022 • 12 minutes, 25 seconds
Yle Helsinki: Helsingissä järjestettiin ensimmäinen herkku-appro
Aalto-yliopiston yhteisöjaosto Aava järjesti Helsingissä järjestyksessä ensimmäisen opiskelijoiden herkku-appron. Kuuntele opiskelijoiden tunnelmia Espalta juuri ennen lähtöä herkkukierrokselle keskustan kahviloihin, ravintoloihin ja ruokarekkoihin. Mukana approssa oli lähes parikymmentä ravitsemusliikettä tai kauppaa ja noin tuhat ilmoittautunutta opiskelijaa.
8/31/2022 • 12 minutes, 15 seconds
Yle Helsinki: Kansallisteatterin näyttelijöiden ruokareseptit koottiin kirjaksi
150 vuotiaan Suomen Kansallisteatterin juhlavuoden kunniaksi on julkaistu maineikkaan teatterin nykyisten ja entisten näyttelijöiden ruokresepteistä koottu reseptikirja. Kirja on kansallisteatterin näyttelijän Sari Puumalaisen ja kokki Teresa Välimäen yhteistyönä toteutettu. Välimäki on valmistanut kaikki kirjan reseptit ja ne on Kansallisteatterin sisätiloissa kuvannut Laura Riihelä.
8/31/2022 • 22 minutes, 4 seconds
Nobel palkittu presidentti Martti Ahtisaaren perustama järjestö edistää rauhaa myös Ukrainassa
8/30/2022 • 11 minutes, 18 seconds
Yle Helsinki: Haastattelussa palkittu kirjailija Kari Hotakainen
Kirjailija Kari Hotakainen viettää 40-vuotis taiteilijajuhlavuottaan ja julkaisee järjestyksessä 16. romaaninsa nimeltä Opetuslapsi. Väkivaltakohtauksella alkava uusi romaani kertoo kolmekymppisen, huostaanotetun ja sijaisperheessä kasvaneen Marian näkökulmasta kerrotun sieppaus-tarinan. Heikoista lähtökohdista ponnistava Maria haluaa näyttää yltäkylläisten valintojen keskellä eläville.
8/29/2022 • 17 minutes, 35 seconds
Yle Helsinki: GÄNG on esitys helsinkiläisnuorten korona-todellisuudesta
Kansallisteatterin Kantti-teatterin nuorisojaoston kaupunkitilassa toteutettava esitys GÄNG pohjaa helsinkiläisnuorten kokemuksiin korona-aikana. Esityksestä ja taustatutkimuksesta nuorten parissa on luvassa myöhemmin tutkijoiden yhteenveto.
8/29/2022 • 12 minutes, 20 seconds
Viidelle potilaalle määrättiin väärät lääkkeet Apotti-järjestelmän virheen vuoksi
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) alueella tapahtui viime viikon alussa vakava Apotti-järjestelmään liittyvä vaaratilanne.
Lääkelistojen päivittämisen yhteydessä viidelle potilaalle kirjattiin täysin väärät lääkkeet. Ainakin yhdessä tapauksessa potilas, jolle oli tarkoitus määrätä kalkkitabletteja, sai kotilääkelistalleen Quetiapin-nimistä lääkettä, jota käytetään skitsofrenian, vaikean masennuksen sekä kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon.
Vesa Marttinen selvittää tapahtumien kulkua Apotti-yhtiön toimitusjohtajan Hannu Välimäen kanssa.
Jutussa haastateltavana myös HUSin hallintoylilääkäri Veli-Matti Ulander.
8/23/2022 • 9 minutes, 14 seconds
Sikarimies Lasse Öhmanille Tallinna tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa intohimoaan
Virossa lainsäädäntö mahdollistaa sikarien polttamisen sisätiloissa huomattavasti väljemmillä ehdoilla kuin Suomessa.
Tämän ja monen muun lakeihin ja verotukseen liittyvän yksityiskohdan vuoksi sikariharrastus kukoistaa Suomenlahden eteläpuolella aivan toisella tavalla kuin Suomessa.
Vesa Marttinen tapasi pitkän linjan sikariharrastaja Lasse Öhmanin Tallinnassa Sigarimaja-nimisessä liiketilassa, joka on eräänlainen myymälän, sikariloungen ja ravintolan yhdistelmä.
8/22/2022 • 13 minutes, 10 seconds
Yle Helsinki: Olympialaisten rakennuksia etsimässä
Monet Helsingin vuoden 1952 Olympialaisten rakennuksista oli rakennettu jo sotavuonna 1939 vuoden 1940 Olympialaisiin. Niitä ei kuitenkaan pidetty. Ratapyöräilyyn rakennettu Helsingin velodromi Käpylässä on edelleen täydessä käytössä kesäisin, kertoo ratapyöräilyn SM-voittaja Pauli Putkonen. Soutustadionilla Töölössä on sen sijaan hiljaisempaa.
8/11/2022 • 11 minutes, 14 seconds
Yle Helsinki: Helsingin oopperakesä ottaa kantaa ja kokeilee
Toista kertaa Alaksanterin teatterissa järjestettävä Helsingin oopperakesä-festivaali ei nimestään huolimatta tarjoa suuria oopperateoksia. Se tuo tällä kertaa esille naissäveltäjiä. Se ottaa kantaa ja antaa tilaa monimuotoisille pienryhmien kamariooppera- ja musiikkiteatteri-esityksille.
8/11/2022 • 10 minutes, 37 seconds
Yle Helsinki: Haastattelussa palkittu sanoittaja ja muusikko Mariska
Parikymmenvuotisen uran musiikin saralla ja sanoittajana tehnyt helsinkiläisartisti Mariska keskittyy omaan musiikkiuraansa. Sanoitustyöt ovat jääneet nyt sivummalle. Mariska palkittiin heinäkuun lopulla ansioituneiden sanoittajien Reino Helismaa -palkinnolla. Mariskan uusi levy julkaistaan 30.9.2022.
8/11/2022 • 16 minutes, 58 seconds
Yle Helsinki: Tyyliasiantuntija Sami Sykön Italia ja vinkit kesäpukeutumiseen
Tyyliguru ja Fashion Finlandin päätoimittaja Sami Sykkö kertoo Yle Helsingin haastattelussa tuoreesta lomamatkastaan rakastamaansa Italiaan. Luvassa pohdintaa valon ja värien vaikutuksesta niin luonnossa, ympäristössä kuin vaatetuksessakin. Mukana myös pukeutumisvinkkejä loppukesän rientoihin.
8/3/2022 • 12 minutes, 14 seconds
Jenkka auttaa ratkaisemaan ongelmia – kaupunkitansseissa pyöritään lähiöiden aukioilla
Erilaiset tanssilajit jenkasta valssiin tuovat tanssista kiinnostuneet yhteen kaupunkien aukioille. Helsingin ja Espoon Kaupunkitansseissa tarjotaan ilmaista paritanssiopetusta, joihin voi tulla mukaan niin kokeneet kuin konkarit. Haastattelussa tanssiopettaja Jari Aallikko ja innokkaat tanssijat Maaria Passi ja Harri Wickman.
7/28/2022 • 10 minutes, 32 seconds
Parantumatonta syöpää sairastava Aija Andersson elää jatkoajalla: Viimeinen vuoteni on mennyt jo ohi
Espoolainen Aija Andersson sairastaa parantumatonta ja hyvin harvinaista syöpää. Sen seurauksena hänen toinen jalkansa on amputoitu. Andersson kertoo elävänsä jatkoajalla. Lääkärin ennusteen mukaan elinaika päättyi jo alkuvuodesta. Kirjoittamisella ja sanoilla on suuri merkitys, kun Andersson puhuu elämästä synoviaalisarkooman kanssa.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi.
7/20/2022 • 17 minutes, 39 seconds
Kerava tunnetaan kriketin kehtona – pesäpallon esi-sukulainen on vauhdikas laji
Kerava ja Vantaa isännöivät kriketin MM-kisojen lohkokarsintoja. Arvokisojen isännöinnillä on suuri merkitys lajille Suomessa, ja karsintaturnaukset ovat historian suurimmat yksittäiset Suomessa järjestetyt krikettitapahtumat. Haastattelussa Suomen Krikettiliiton puheenjohtaja Andrew Armitage, toiminnanjohtaja Maija Scamans ja tapahtumatuottaja Henri Pelkonen.
7/15/2022 • 13 minutes, 37 seconds
Myrskybongaaja Janne Kommoselle tärkeä varuste on paristokäyttöinen am-radio
Suomessa on joukko myrskyistä kiinnostuneita harrastajia, joita kutsutaan myrskybongareiksi.
He seuraavat sään kehitystä erilaisten säämallien perusteella, ja osa saattaa ajaa havaintojen perässä pitkiäkin matkoja. Tavoitteena on löytää laaja ja avoin paikka, josta rajuilmaa voi seurata sopivan matkan päästä.
Toimittaja Vesa Marttinen tapasi Karjalohjalla Ursan myrskybongausryhmään kuuluvan Janne Kommosen.
7/13/2022 • 12 minutes, 20 seconds
Hääpukuliike Seremonia palkkasi jo lisähenkilökuntaa
Kahden koronavuoden aikana peruttuja ja siirtyneitä häitä järjestetään nyt urakalla. Helsinkiläisessä hääpukuliike Seremoniassa on jo jouduttu palkkaamaan lisää henkilökuntaa. Toimittaja Otso Karhu kyseli Seremonian toimitusjohtajalta Minna Toikalta, miten hääbuumi heillä näkyy.
6/26/2022 • 5 minutes, 29 seconds
Osallistavan teatteriesityksen tekeminen maailmanperintökohteessa on tarkkaa työtä
Suomenlinnassa on mahdollista upota 1700-luvun elämään, kun Kuningas Kustaa III tarvitsee apua. Osallistavan lasten teatteriseikkailukierroksen tekeminen Suomenlinnassa vaatii koko työryhmältä historian faktojen tarkistamista sekä tarkasti suunnitellun reitin, sillä arvokas maailmanperintökohde on kesäisin täynnä elämää ja suojeltuja paikkoja.
Toimittaja Katri Tihilä kävi seikkailukierroksella mukana ja haastatteli työryhmän jäseniä sekä kahta urheaa kuninkaan apuria.
Haastateltavina ovat esityksen puvustaja ja Ehrensvärd seura ry:n Sanna Pietilä, sekä näyttelijät Satu-Lotta Pitko, Bahar Tokat ja Henrik Andersson. Pienemmät aarre-apurit ovat Melanie Wanja ja Nathan Mulote.
6/23/2022 • 7 minutes, 48 seconds
Parikymppiset Isaac ja Aaro valavat peniskynttilöitä muuttaakseen maailmaa ja mieskuvaa
Isaac Jyväsjärvi, 20, ja Aaro Angerpuro, 22, valmistavat peniksen muotoisia kynttilöitä asunnossaan Helsingin Kalliossa. Nuorilla miehillä on tavoite: he toivovat rikkovansa tabuja, jotka liittyvät miehen sukupuolielimeen.
Kaksikon mielestä olisi tärkeää, että peniksistä puhuttaisiin enemmän sallivaan ja moninaiseen tapaan. Viihdekuvaston penis ei useinkaan vastaa todellisuutta ja olisi tärkeää että kaikenlaiset penikset olisivat hyväksyttyjä.
Myöhemmin toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi sattumalta seksologiksi valmistuneen Juulia Saaren. Hän pitää kynttiläpeniksiä loistavana tapana muuttaa keskustelukulttuuria.
6/22/2022 • 12 minutes, 37 seconds
Tunnelmia Helsinki-Vantaan uudesta terminaalista
Tiistaina 21.6.2022 Helsinki-Vantaan kautta kulkeneiden matkustajien mukaan uusi terminaali näytti muun muassa avarammalta ja modernimmalta kuin aikaisemmat. Toimittaja Saara Hirvosen haastateltavina ovat Gabriela Huenuel Peltonen, Jyri ja Matias Leskelä sekä Sanna ja Martti Yliniemi.
6/21/2022 • 6 minutes, 1 second
Perinteinen vihta vaihtoon - villikasvit uudistavat juhannussaunaa
Sauna- ja villikasviasiantuntija Anna Velten punoo saunavihdan villikasveista kuten suopursusta ja tammenoksista. Perinteinen koivuvasta saa kyytiä, kun kuumissa löylyissä heilutellaan hyväätekevää villikasvinippua.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Annan ja tuli samalla paljastaneeksi sen, mihin villiyrittihauteita on yritetty jossain vaiheessa täyttää.
6/21/2022 • 13 minutes, 33 seconds
Pukhraj Ranjan on yrittäjä, jollaisia Helsinki haluaa lisää, mutta kaikille yrittäjyys ei ole valinta
Helsingin kaupunki haluaa lisää maahanmuuttajataustaisia naisyrittäjiä. Tilastoissa näkyy jo kasvua: yritysneuvomo NewCo Helsingin asiakkaista 42,5 prosenttia oli viime vuonna maahanmuuttajataustaisia naisia. Vuonna 2020 vastaava luku oli 39 prosenttia ja vuotta aiemmin 36 prosenttia.
Intialainen Pukhraj Ranjan aloitti Moi Namaste -nimisen vaatealan yrityksen Helsingissä kaksi vuotta sitten. Hän kokee saaneensa apua yritystoiminnan käynnistämiseen, mutta helppoa yrittäjyys ei ole ollut. Hän myös muistuttaa ilmiöstä, joka tilastojen taustalla on, vaikka sitä ei numeroissa näy.
Toimittaja: Vesa Marttinen
6/8/2022 • 5 minutes, 25 seconds
Helsingin kaupungin palkkaa on joutunut odottamaan pisimmillään jopa kaksi kuukautta – kaupungin selitys: uusi tietojärjestelmä
Helsingin kaupungin taloushallintopalveluliikelaitoksen va. toimitusjohtaja Päivi Turpeinen kertoo palkanmaksujen viivästyksistä ja syistä.
6/3/2022 • 6 minutes, 13 seconds
Kisahalliin seuraamaan olympiakisoja kattoikkunan kautta
Tänä vuonna on kulunut 70 vuotta Helsingin kesän 1952 olympialaisista. Helsinkiläinen 84-vuotias Risto Holmsten oli tuolloin kisojen aikaan teini-ikäinen. Holmsten kertoo nyt, miten hän pääsi sisälle seuraamaan otteiluita ilman lippua. Nykyinen Kisahalli tunnettiin silloin nimellä Messuhalli. Holmsten on itsekin on ollut urheilija. Poikavuosinaan hän harrasti nyrkkeilyä, aikuisena hän purjehti ja pyöräili SM-tasolla. Toimittajana oli Saara Hirvonen.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. Olympiastadion kuvattuna stadionin tornista Helsingin olympialaisissa vuonna 1952.
6/1/2022 • 5 minutes, 16 seconds
Helsingin balalaikkaorkesterin perinnesoittimet soivat Ukrainan tueksi
Helsingin Balalaikkaorkesteri järjestää tukikonsertin Ukrainalle Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 28.5.2022 klo 18. Toimittaja Vesa Marttinen tapasi orkesterin soittajia keikkapäivän aattona Musiikkitalon aulassa.
Samalla saatiin myös näyte siitä, miltä nämä perinteiset venäläiset soittimet kuulostavat.
Haastateltavina Pentti Yrjänäinen, Pekka Talvio, Reetta Sironen sekä Ari Rantanen.
5/27/2022 • 12 minutes, 59 seconds
Luokkaretkeläiset valloittivat Suomenlinnan - muistoina kyy ja varastelevat lokit
Kevään viimeiset kouluviikot mahdollistavat luokkaretket, joita ei koronapandemian takia pariin vuoteen ollakaan tehty. Suomenlinna on suosittu luokkaretki kohde ja sinne aurinkoisena maanantaina teki lauttamatkan usea koululaisryhmä.
Olli-Pekka Kursi jututti oppilaita Maunulan ja Siltamäen ala-asteilta Helsingistä, Keravanjoen koulusta Keravalta, Mukkulan koulusta Lahdesta ja Hermannin koulusta Salosta.
(kuva on kuvituskuvaa)
5/23/2022 • 17 minutes, 27 seconds
Ralf Frille Frimanilla on takanaan jo 64 vuoden työura
Ralf Frille Friman on tehnyt poikkeuksellisen pitkän, 64-vuotisen työuran Lohjan Kalkkipetterin teollisuusalueella. Kalkki- ja sementtitehdas lopetti toimintansa 90-luvulla, mutta Friman jatkaa edelleen alueen talonmiehenä. Eläkkeelle hän aikoo jäädä vuoden kuluttua, kun mittarissa on yhtä paljon työvuosia kuin tehtaan entisellä, pitkäaikaisella johtajalla Petter Forsströmillä. Paula Tiainen haastattelee.
5/23/2022 • 5 minutes, 31 seconds
Mehiläisten kasvattaminen onnistuu mainiosti Helsingin keskusta-alueellakin
Perjantaina 20.5. vietettiin YK:n maailman mehiläisten päivää. Jo vuosia on puhuttu siitä, kuinka mehiläisten ja muiden pölyttäjähyönteisten määrän väheneminen saattaa aiheuttaa maailmanlaajuisen ruokakriisin.
Stadin tarhaajien puheenjohtaja Sanna Kängsep on toimittaja Vesa Marttisen kanssa Helsingin Meilahdessa seuraamassa mehiläisten kasvattamista ja avaamassa mehiläistenhoidon perusteita.
5/21/2022 • 14 minutes, 42 seconds
Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä on kasvisruokakulttuurin kehittäjä Siva Parlar
30-vuotias Siva Parlar palkittiin Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä -palkinnolla viime viikolla:
Parlarin ja hänen yhtiökumppaninsa Maxim Laxbergin perustama Vöner oy on ensimmäinen kasviskebababia valmistava yritys. Helsingin Yrittäjien palkintoraati arvosti muun muassa yrityksen kasvisruokakulttuurin kehittämistä, kasvuhalukkuutta ja arjen innovaatioita.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Parlarin toimistotiloissa Pitäjänmäessä.
5/19/2022 • 13 minutes, 7 seconds
Kansanmuusikko Maija Kauhasen kanteleet soivat jälleen ympäri maailmaa
Kansanmuusikko Maija Kauhasen soittimeksi valikoitui kantele lapsuudessa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena. Nyt hän on yksi Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia kansanmuusikoita. Pandemian jälkeen keikkoja on luvassa taas maailmalla.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi pääsi tutustumaan Kauhasen musiikkiin Kalliossa sijaitsevalla treenikämpällä.
Pongfinity-kanavan pingistemput ovat valtavan suosittuja YouTubessa ja Pongfinityn Miika vieraili Jussi Putkosen lähetyksessä Töölön Kisahallissa. Miehet intoutuivat myös pelaamaan. Kuuntele miten Jussilta sujui mailankäsittely!
5/13/2022 • 17 minutes, 30 seconds
Sinikka Koivuniemi työskenteli vuoden 1952 Helsingin olympialaisissa tarjoilijana
90-vuotias helsinkiläinen Sinikka Koivuniemi oli 70 vuotta sitten töissä Helsingin olympialaisissa. Vuoden 1952 kisojen työrupeama oli noin kolmen viikon mittainen ja Sinikka Koivuniemi toimi Käpylän kisakylässä tarjoilijana ravintolassa. Työuransa vakuutusyhtiössä tehnyt Sinikka Koivuniemi julkaisi vuonna 2018 kokemuksistaan kirjan “Tarjoilijana Helsingin olympialaisissa”.
Vierailimme Sinikka Koivuniemen kotona torstaina 12.5.2022 ja muistelimme vuoden 1952 Helsingin olympialaisia. Toimittajana Jani Nivala.
Kuva: Olympia-kuva Oy / Helsingin kaupunginmuseo
5/13/2022 • 14 minutes, 58 seconds
Muistatko legendaarisen Ooppera-yökerhon eli "peran"? Teemu "Pastori" Potapoff pyöritti sedulan ovea isällisellä otteella
2000-luvun alku oli nousukautta Suomessa ja se näkyi myös yökerhobisneksessä. Ravintolayrittäjä Seppo "Sedu" Koskisen yökerhoja eli "seduloita" nousi kuin sieniä sateella mm. Helsinkiin. Yksi niistä avattiin Töölön kisahallin päätyyn ja se sai nimekseen Ooppera.
Teemu "Pastori" Potapoff oli Oopperan ovimiehenä usean vuoden ajan ja kertoo Olli Aimolan haastattelussa "peran" värikkäästä ja tapahtumarikkaasta historiasta.
5/13/2022 • 18 minutes, 10 seconds
Vain yksi lintutorni, eikä juuri vesistöjä, mutta silti Vantaan linnusto voi yllättää
Vantaalla vietetään vuonna 2022 lintujen teemavuotta, jonka aikana katseet kiinnitetään lintuihin. Mutta millainen lintukaupunki Vantaa on, jos verrataan vaikkapa Helsinkiin ja Espooseen?
Yle Helsingin toimittaja Vesa Marttinen vieraili Itä-Vantaalla Hanabölen pelloilla sekä Länsi-Vantaalla Keimolan golfkentällä. Biologi Kari Lindblom sekä lintuharrastaja Harri Malkio kertovat Vantaan linnustosta ja heittävät ilmoille myös kehitysehdotuksia, miten Vantaasta saataisiin parempi kaupunki sekä linnuille että lintuharrastajille.
5/11/2022 • 10 minutes, 1 second
Urhean toimitusjohtaja Simo Tarvonen puhuu urheilu-uran rakentamisesta
Pääkaupunkisudun urheiluakatemia Urhean toimitusjohtaja ja Mäkelänrinteen urheilulukion vararehtori Simo Tarvonen kertoo Yle Helsingin haastattelussa uuden akatemiarakennuksen erikoisuuksista ja siitä mitä nuoren, lupaavan urheilijan uran rakentamiseen vaaditaan.
5/11/2022 • 12 minutes, 6 seconds
Kellokosken sairaalakoulun rehtori Mika Saatsi laulaa karjalan kielellä
Tuusulan Kellokosken sairaalakoulun pitkäaikainen rehtori Mika Saatsi on päättänyt nyt viisikymppisenä hypätä uusille urille. Palkittu kansanmuusikko haluaa muun muassa tehdä lisää musiikkia isänsä kielellä, karjalaksi.
5/10/2022 • 19 minutes
Jasper Pääkkönen osti sijoittakaveriensa kanssa hulppean jugendlinnan keskeltä Nurmijärven metsiä
Helsingin kaupunki on yrittänyt jo noin 25 vuoden ajan päästä eroon sairaalakiinteistöstä, jonka se on omistanut Nurmijärvellä. Röykän sairaala perustettiin alkujaan keuhkotautiparatolaksi, ja remontoitiin myöhemmin mielisairaalaksi. Viimeiset vuosikymmenet kiinteistökokonaisuus on ollut enemmän tai vähemmän tyhjillään.
Huhtikuun alussa sairaala vaihtoi omistajaa. Näyttelijä-yrittäjä Jasper Pääkkönen ja kymmenkunta muuta suomalaista kiinteistö- ja sijoitusalan osaajaa perustivat tarkoitusta varten yrityksen nimeltä Röykkä Invest Oy ja laativat sairaalakiinteistöstä ostotarjouksen.
Kaupat syntyivät puolellatoista miljoonalla eurolla.
Valmista suunnitelmaa alueen tulevasta käyttötarkoituksesta ei ollut silloin eikä ole vieläkään, mutta Pääkkösen mukaan porukassa on riittävästi rohkeutta, energiaa ja kunnianhimoa, joilla kokonaisuus saadaan kehitettyä houkuttelevaksi vetovoimakohteeksi.
Vesa Marttinen kävi tutustumassa sairaalaan Pääkkösen kanssa.
5/4/2022 • 5 minutes, 12 seconds
Yle Helsinki: Haastattelussa Esa Saarinen
Filosofi Esa Saarinen kertoo 25.4.2022 tehdyssä haastattelussa uudelleen vinyylinä kesällä julkaistavasta Filosofia-levystään vuodelta 1984. Hän puhuu myös naisesta ja kertoo mm. näkemyksensä sotaisasta ajasta, jota elämme.
4/29/2022 • 28 minutes, 25 seconds
Kalliosta löytyy alkuperäistilassa oleva yli satavuotias asunto - puuhella on mutta ei suihkua!
Helsinkiläinen Matti Muoniovaara on hieman murheissaan. Suvulle yli sata vuotta kuulunut asunto Toisella linjalla Kalliossa on myynnissä. Reilu 40 neliön asunto on nähnyt monia elämänvaiheita ja asukkaita, mutta pitänyt sitkeästi alkuperäisin kuoren. Asuntoa ei nimittäin ole remontoitu vuosikymmenten aikana juuri mitenkään.
Keittiöstä löytyy rakennusvuonna 1910 valettu puuhella ja suihkua ei koko asunnossa ole ollenkaan.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi pääsi kierrokselle vanhaa huokuvaan kotiin.
4/26/2022 • 12 minutes, 58 seconds
Vaskivuoren lukio kantaesittää pohjoismaissa Side Show -musikaalin
Vantaalainen Vaskivuoren lukio on tunnettu korkealaatuisista musikaaleistaan, eikä tämän vuoden produktio "Side Show" poikkea tutusta linjasta. Läpisävelletty Broadway-musikaali esittelee jälleen kerran valtakuntamme nuoria musikaalitähtiä. Mukana on noin 80 lukion opiskelijaa ja heidän lisäkseen tuotantoon palkatut monet ammattilaiset ohjaajasta koreografiin ja tuottajaan.
Yle Helsingin aamureportteri Olli Aimola kävi tapaamassa musikaalin tähtiä Vaskivuoren lukiolla. Haastateltavina Natalie Brown, Elliot Pelkonen, Joni Friman ja Ida Väisänen.
4/25/2022 • 12 minutes, 52 seconds
Menestysmusikaali tuotiin tähän päivään: "Tuntuu hyvältä, että ollaan kuljettu pitkä matka eteenpäin"
Helsinkiläinen Clarissa Jäärni työskenteli vielä helmikuussa Ylen toimittajana. Sen jälkeen työkuviot ovat muuttuneet suuresti: hän tähdittää Priscilla - aavikon kuningatar -nimistä musikaalia Helsingin kaupunginteatterissa ensi elokuussa.
Olli-Pekka Kursi tapasi Clarissa Jäärnin harjoituskauden aikana teatterin harjoitussalissa.
4/20/2022 • 12 minutes, 42 seconds
Kiirekulttuuri on osa suomalaisuutta, sanoo kanadalainen Melisha
Suorastaan huumaavan iloitseva lintujen sirkutus osoittautuu "huijaukseksi" Stoan aukiolla, Itäkeskuksessa. Myös kanadalainen Melisha oli aikaisemmin mennyt lankaan. Lintujen laulu tuleekin aukion ympärillä olevista kaiuttimista!
Keväinen aurinko ja linnunäänet, aidot tai eivät, ilahduttavat Melishaa ja se, että sen suurempia suunnitelmia ei pääsiäiselle ole. Hän kertookin huomanneensa kuinka suomalaisille on niin tärkeää olla kiireisiä koko ajan. Pitäisikö ottaa vähän iisimmin?
4/12/2022 • 6 minutes, 52 seconds
Päiväkoti ja vanha kansakoulu puhuttivat Helsingin Puistolassa
Yksityinen Touhula-päiväkotiketju päätti lopettaa viimeisenkin päiväkotinsa Helsingissä, Puistolassa maaliskuussa 2022. Samaan aikaan Helsingin kaupunki ilmoitti, että päiväkodin toimintaan aiemmin suunniteltua ja kertaalleen remontoitua vanhaa Puistolan kansakoulua ei voida enää korjata.
4/12/2022 • 16 minutes, 22 seconds
Mitä pandemia muutti? Piispa Laajasalon toimittama kirja avaa 12 näkökulmaa korona-aikaan
Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo on toimittanut kirjan korona-ajasta. Uusi alku -elämä kulkutaudin muuttamassa maailmassa kertoo poikkeusajasta 12 yhteiskunnan eri aloilta olevan ihmisen näkökulmasta. Ari Tuhkanen haastatteli 11.4. Radio Suomen iltapäivässä kirjan julkistamistilaisuudessa piispa Teemu Laajasalo sekä teokseen kirjoittaneita yrittäjä Jari Sarasvuota ja filosofian tohtori Pekka Sauria.
4/12/2022 • 23 minutes, 32 seconds
Kuinka ramadania viettävän työkaverin voisi huomioida paremmin?
Muslimien pyhä kuukausi, ramadan, alkoi viime viikonloppuna.
Sen näkyvin osa on paasto: valoisaan aikaan muslimien tulee pidättäytyä syömisestä ja juomisesta. Lisäksi esimerkiksi tupakointi ja seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen ovat valoisaan aikaan kiellettyjä.
Miten ramadania viettävää työkaveria tai tuttavaa voisi auttaa ja tukea - ja samalla ymmärtää paremmin? Tästä 24-vuotias it-rekrytoija Amin Hassan päätti kirjoittaa Linkediniin.
Postauksesta tuli suosittu, ja sen seurauksena toimittaja Vesa Marttinen päätyi haastattelemaan Amin Hassania hänen työpaikalleen Helsingin Kamppiin.
4/8/2022 • 12 minutes, 56 seconds
Ruuan hinnan nousun vaikutukset osuvat etenkin pienituloisiin – tutkija: “Tämä vaikuttaa järkyttävän paljon”
Suomessa on noin 600 000 - 700 000 ihmistä, jotka ovat laskennallisesti pienituloisia.
Kun ruuan hinta nousee, vaikutukset osuvat rajuimmin juuri heihin, joilla on jo entisestään tiukkaa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osallisuuden kokemuksen tutkimusryhmän vetäjä Anna-Maria Isola arvioi, että tilanteella voi olla varsin laajoja vaikutuksia.
Toimittaja Vesa Marttinen soitti Anna-Maria Isolalle. Haastattelussa käydään läpi hintojen nousun vaikutuksia sekä joitain peruskäsitteitä pienituloisuuteen liittyen.
4/7/2022 • 7 minutes, 23 seconds
Diakonia-apua hakee nyt monet työssäkäyvät pienituloiset ja korona-ajan uhrit
Vantaan seurakuntayhtymän mukaan erityisesti työssäkäyvien köyhyys näkyy nyt diakonia-avun tarpeessa. Esimerkiksi ruoka-apua hakee nyt paljon työssäkäyviä, joiden palkka ei riitä peruselämiseen. Taustalla voi olla lomautuksia, vähentyneitä työtunteja, lähipiirissä tapahtuneita irtisanomisia tai monia muita syitä.
Apua tarvitsee myös moni sellainen, jonka elämäntilanne on muuttunut äkillisesti.
Vantaalainen Johanna jäi koronan myötä matkailualalta työttömäksi puolitoista vuotta sitten. Samoihin aikoihin osunut ero muutti elämäntilanteen nopeasti, ja tällä hetkellä Johannan tulot muodostuvat työttömyyspäivärahasta ja perustoimeentulotuesta.
Johanna esiintyy jutussa vain etunimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi. Toimittaja Vesa Marttinen tapasi Johannan Vantaalla.
4/7/2022 • 5 minutes, 16 seconds
Hoiva-alan yrittäjä Fadumo Ali loi menestystarinan
Espoon Vuoden Yrittäjäksi palkittiin somalialaistaustainen Fadumo Ali. Hän on kasvattanut sosiaali- ja terveyshuoltoalan yrityksestään lyhyessä ajassa poikkeuksellisen menestystarinan. Kahdessa vuodessa työntekijöiden määrä on kasvanut 2 500 ja liikevaihto puolesta miljoonasta yli neljään miljoonaan.
Alin mukaan menestyksen taustalla on ollut tarve kuunnella hoitajien kokemuksia ja pitää huolta, että hyvät työolot toteutuvat.
Haastattelussa kuullaan myös Pääkaupunkiseudun yrittäjien toimitusjohtajaa, Erkki Pärssistä.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi
4/6/2022 • 8 minutes, 24 seconds
Elintarvikeliike Heinonen palveli töölöläisiä vuosikymmeniä, ja nyt perinnettä jatkaa uusi kyläkauppa
Elintarvikeliike Heinonen palveli töölöläisiä lähes 50 vuoden ajan. Nyt liikettä pyörittänyt Liisa Heinonen on jäänyt eläkkeelle, mutta elintarvikemyymälän perinne tiloissa jatkuu.
Maaliskuun alkupuolella Museokadulle aukesi Töölön kyläkauppa. Mitä kaikkea Elintarvike Heinosen ajoilta on säästetty? Miten kyläkauppa määritellään? Toimittaja Sara Salmi kävi visiitillä uudistetussa myymälässä. Haastattelussa on Klaus Ittonen, joka tunnetaan myös niin ikään Töölössä sijainneesta leipomosta.
Ittosen kanssa kyläkauppaa pyörittää Tina Pihlajaranta.
4/6/2022 • 8 minutes, 47 seconds
Kulttuuritalo vaihtoi omistajaa – ostaja on Helsingin Kulttuurihub, siis mikä?
Helsingin Alppilassa sijaitseva Kulttuuritalo sai tämän viikon alussa uuden omistajan.
Rakennukset omistava valtion Senaatti-kiinteistöt piti tiloja myynnissä hyvän aikaa, sillä kulttuuritalon ja sen oheistilojen vuokraus on ollut taloudellisesti kannattamatonta.
Uusi omistaja on Helsingin Kulttuurihub Oy. Siis mikä? Siitä Vesa Marttinen on ottamassa selvää. Ja tietenkin myös siitä, millaista tulevaisuutta tämä yhtiö Kultsalle suunnittelee.
Haastateltavana Kulttuurihubin osakas, Music Finlandin entinen hallituksen puheenjohtaja, sarjayrittäjä Wemppa Koivumäki.
3/31/2022 • 12 minutes, 2 seconds
Haastattelussa Lapinlahden Lintujen Tapio Liinoja ja Markku Toikka 22.3.2022
Lapinlahden Linnut tekee hyväntekeväisyyskeikan Tavastialla ja kunnioittaa Lintujen perustajan Timo Erängön sekä roudariensa Paavo "Puosu" Liesisen ja Eero "Epa" Tammisen muistoa. Haastattelussa Lintujen Tapio Liinoja ja Markku Toikka.
3/29/2022 • 24 minutes, 3 seconds
90-vuotias Väinö Liukkonen voitti koronan ja vääntää nyt vatsalihaksia päivittäin
Väinö Liukkonen on yksi yhdeksästä ikäihmisestä jotka on valokuvattu Helsingin kaupunginteatterin yleisötyön Taidetta ikääntyneiden koteihin -hankkeen tiimoilta.
Valokuvanäyttelyn tarkoituksena on tuoda ikäihmiset esille.
Väinö Liukkonen on 90-vuotiaana uuden edessä: muutto palvelutaloon häämöttää leskeksi jääneellä miehellä.
Haastattelutuokiossa mukana myös valokuvaaja Sonja Tolonen.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi
3/28/2022 • 11 minutes, 59 seconds
Kolmevuotiaana Suomeen muuttanut Tawab Qaderzada ei kulje julkisilla ennakkoluulojen vuoksi
24-vuotias Tawab on asunut suurimman osan elämästään Suomessa. Silti hän ei tunne itseään suomalaiseksi.
Hänen ulkonäöllään se ei hänen itsensä mukaan ole koskaan mahdollista.
– Se on sellainen sesonkijuttu, että olenko terroristi vai olenko raiskari.Yleisesti ottaen viereeni ei voi istua, koska olen mamu. Ennakkoluuloihin kuuluu tietysti myös, että en osaa puhua suomea, koska näytän tältä.
3/25/2022 • 11 minutes, 27 seconds
Yli 30 vuotta Suomessa asunut Yusuf M. Mubarak kertoo rasismista Suomessa
Yusuf M. Mubarak uskoo, että rasismin kitkemisessä toivo on tulevaisuudessa ja tällä hetkellä päiväkodeissa eriväristen ja -kielisten kanssa leikkivissä kansainvälisissä lapsissa. Kolmessakymmenessä vuodessa Suomessa on Yusufin mielestä menty asiassa eteenpäin. Kun kuluu vielä toiset kolmekymmentä vuotta, tilanne voi olla aivan eri.
3/24/2022 • 11 minutes, 45 seconds
Uutelan uusilla suojelualueilla on upeita kosteikkoja, korpea ja kalliometsiä
Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina 14.3, että Vuosaareen Uutelan metsään, Skatanniemeen ja Rudträskiin perustetaan luonnonsuojelualueet.
Niiden pinta-ala on yhteensä yli 40 hehtaaria. Tarkoituksena on suojella monimuotoista metsää, niiden lajistoa sekä rantojen luontoa.
Helsingin nykyisessä valtuustostrategiassa on linjattu, että kaupunkiin perustetaan vuosittain vähintään viisi uutta luonnonsuojelualuetta.
Toimittaja Vesa Marttinen kävi tutustumassa Uutelan tuleviin luonnonsuojelualueisiin ympäristösuunnittelija Hanna Seitapuron kanssa.
3/21/2022 • 12 minutes, 14 seconds
Millaisia keinoja runous ja kirjallisuus tarjoavat Venäjän ymmärtämiseen?
Venäjän aloittama hyökkäyssota on jatkunut Ukrainassa jo lähes neljä viikkoa.
Länsimaat ovat asettaneet Venäjälle ennätyksellisen kovia taloudellisia pakotteita ja lähes kaikenlainen taloudellinen kanssakäyminen Venäjän kanssa on jäädytetty.
Näin siis taloudessa, mutta miten cancel-kulttuuri näkyy venäläisessä kulttuurissa ja kirjallisuudessa?
Vesa Marttinen tapasi maailman runouden päivänä venäläisen kulttuurin ja kirjallisuuden professorin Tomi Huttusen, joka seuraa tarkasti muun muassa ukrainalaiskirjailija Serhi Žadanin tekemisiä sodan keskellä.
3/21/2022 • 13 minutes, 14 seconds
Kalliolainen baari otti laillista kiljua myyntiin, mutta mihin hetkeen kilju sopii? Kiljuharrastaja kertoo
Helsingin Kalliossa Pub Sirdie on ottanut tiettävästi ensimmäisenä ravintolana Suomessa – tai kenties koko maailmassa – myyntiin laillisesti ja kaupallisesti valmistettua kiljua. Kiljun valmistuksesta tuli Suomessa laillista vuonna 2018.
Pub Sirdien kiljua ei tehtailla takahuoneessa, vaan sen on valmistanut pontikkayritys Savon Kyynel.
Toimittaja Sara Salmi lähti tutustumaan tähän perinteikkään kalliolaiskuppilan uutuustuotteeseen. Millaisessa tilanteessa kiljua juodaan? Voiko kiljulla kippistellä? Oppaana kiljun maailmaan toimi kiljuharrastaja Petri Valkkinen.
3/18/2022 • 8 minutes, 56 seconds
Suomalaisyritys kehitti koirien "raskaustestin"
Kotikäyttöinen pikatesti muistuttaa ulkonäöltään koronatestiä. Yritystä rahoittaneen Business Finlandin mukaan testille on kotimaassa rajalliset, mutta maailmalla merkittävät markkinat. Paula Tiainen haastattelee testin kehittäneen Bellylabsin toimitusjohtajaa Jarno Kukilaa.
2/24/2022 • 8 minutes, 55 seconds
Aurinkoinen tyttövauva syntyi koronan keskelle
Helsinkiläiset Ville Leino ja Salla Hongisto saivat loppuvuodesta 2021 iloisen ja aurinkoisen tyttölapsen. Leinon mukaan asiasta oli jollain tasolla ollut puhetta jo vuosia aiemmin, mutta silloin lapsen yrittäminen ei tuntunut ajankohtaiselta.
Lapsi syntyi keskelle korona-aikaa, ja niin syntyi moni muukin lapsi. Synnytysten määrä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella nousi viime vuonna 1 516 synnytyksellä edelliseen vuoteen verrattuna.
Toimittaja Jussi Putkonen kysyi Ville Leinolta, mikä korona-ajassa sai hänet ja puolisonsa yrittämään lasta.
1/17/2022 • 4 minutes, 56 seconds
Kansallisteatterin vahtimestari Matti Patana saa ilta toisensa jälkeen raikuvat aplodit
Poikkeuksellisissa ajoissa syntyy poikkeuksellisia tähtiä. Kuluneen syksyn aikana Kansallisteatterin suuren näyttämön esityksiin on kuulunut informatiivinen osuus, jossa teatterikatsojille on kerrottu siitä, miten teatterielämyksestä on mahdollista nauttia turvallisesti. Lavalle on noussut Kansallisteatterin vahtimestari Matti Patana.
Patanan suoritus on kerännyt kiitosta niin valtakunnan huipulta kuin teatterifaneiltakin. Toimittaja Lena Nelskylä tapasi Matti Patanan joulukuun lopussa teattereiden juuri sulkeuduttua.
12/30/2021 • 11 minutes, 35 seconds
Tulevatko vetyautot yleistymään tulevaisuudessa?
Vedystä on povattu tulevaisuuden energialähdettä, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi nykyistä enemmän autojen polttoaineena. Raaka-ainetta maailmalla riittää yllin kyllin. Ongelmana on, ettei vedyn tuottaminen ja jakelu liikenteen tarpeisiin ole taloudellista.
Vetyautojen yleistymistä on ennustettu jo pitkään, mutta toistaiseksi akkusähköautot ovat voittaneet kilpailun automarkkinoilla. Yleistyvätkö vetyautot tulevaisuudessa vai jäävätkö ne marginaaliin?
Vetyautoista ja autoilun tulevaisuudesta keskustelevat toimittaja Olli Aimola ja Sensible 4 Oy:stä Tuomas Sauliala.
12/29/2021 • 21 minutes, 18 seconds
Pedro’s Heavy Gentlemenin joululevyllä Sibeliusta sovitettiin uusiksi ja jouluhössötys sai tunnusbiisin
Muusikko Pedro Hietasen luotsaaman Pedro’s Heavy Gentlemen -kokoonpanon joululevy on kotimaisen joulumusiikin kulttiklassikko. Vuonna 1983 levytetty Pedro’s Christmas on levy, jota yllättävän moni fanittaa, ja yleensä fanittaminen on antaumuksellista.
Levyllä esiintyy koko joukko hiljattain edesmenneitä artisteja, kuten Harri Marstio, Pave Maijanen sekä Jim Pembroke.
Toimittaja Vesa Marttinen istui Pedro Hietasen kanssa kahvilan pöytään ja kysyi, millaisista aineksista levy aikoinaan syntyi. Hietanen kertoo muun muassa erikoisesta puhelusta, jonka hän kävi Jean Sibeliuksen joululaulun sovitukseen liittyen.
12/22/2021 • 17 minutes, 20 seconds
Jeesuksen kerrotaan syntyneen Neitsyt Mariasta – onko ihmisen neitseellinen lisääntyminen mahdollista?
Kristinuskossa joulua vietetään Jeesuksen syntymäjuhlana. Joulun tarinan keskeinen ihme on Jeesuksen äidin eli Marian neitseellisyys. Hänen kerrotaan tulleen raskaaksi pyhän hengen vaikutuksesta.
Tieteellä on neitseelliselle syntymälle oma nimi: partenogeneesi. Partenogeneesi on yleistä etenkin kasveilla ja hyönteisillä.
Ihmisen partenogeneettisestä lisääntymisestä ei ole näyttöä. On kuitenkin perinnetietoa ja riittävä määrä kokeellisia tutkimuksia, jotta voidaan hahmottaa, miten se ehkä voisi tapahtua.
Vesa Marttinen perehtyi asiaan kehitysbiologian professorin Hannu Sariolan opastuksella.
(Kuva: Raili Löyttyniemi / Yle)
12/21/2021 • 7 minutes, 40 seconds
Undergroundin nousu Helsingissä 1980-luvulla – Pete Europa ja Twiggy Oliver kertovat
Pete Europa oli 1980-luvun alun Helsingissä yksi tunnetuimpia musiikkiklubien järjestäjiä. 2021 hän julkaisi kirjan Helsinki 1984, joka kuvaa tuon ajan henkeä ja ihmisiä, klubikulttuurin heräämistä. 1980-luvun Helsingissä mieskin sai olla näyttävä, meikata ja koreilla vaatteilla.
Yksi Pete Europan Helsinki 1984 -kirjan keskeisistä 1980-luvun alun hahmoista on Twiggy Oliver. Hänet tunnetaan myös muusikko Mauno Paajasena. Paajasen oma bändi 1980-luvulla oli myös nimeltään Twiggy Oliver ja siinä soittivat sen ajan parhaat muusikot.
Toimittajana Suvi Vesalainen.
12/17/2021 • 16 minutes, 51 seconds
Porvoon historialliset talot ja Remun spirittiä tihkuva asunto laitettiin kansien väliin
Porvoon kaupunki viettää parhaillaan 675-vuotisjuhlavuottaan.
Kaupungista löytyy valtava määrä edelleen käytössä olevia vanhoja rakennuksia, joilla on jännittävä historia.
Toimittaja Inka Töyrylä on koonnut talojen tarinoita Uusimaa-lehdessä ilmestyvään juttusarjaansa jo reilun parin vuoden ajan. Juttusarjaan perustuva kirja on osoittautunut suosituksi: kirjasta julkaistaan nyt joulun alla jo toinen painos.
Toimittaja Vesa Marttinen lähti kävelyretkelle Porvoon kaduille Inka Töyrylän kanssa. Kierroksen aikana piipahdetaan Linnaksi kutsutussa rakennuksessa, jossa on vieraillut useampikin kuninkaallinen, ja rakennuksessa asui pitkään myös rockmuusikko Remu Aaltonen.
12/9/2021 • 15 minutes, 38 seconds
Freddie Mercury jäi Pekka Saurin ja Juha Kakkurin mieleen värikkäästi pukeutuneena kohteliaana miehenä
Laulaja Freddie Mercuryn kuolemasta tulee 24. marraskuuta kuluneeksi 30 vuotta. Mercury ehti elämänsä aikana vierailla Suomessa kerran, kun Queen esiintyi Helsingin Kulttuuritalolla 25. marraskuuta 1974.
Konserttia edeltäneessä lehdistötilaisuudessa oli paikalla psykologian opiskelija Pekka Sauri, joka kirjoitti tuohon aikaan freelancerina lehtijuttuja Suomessa vierailleista rockbändeistä.
Paikalla myös 12-vuotias Juha Kakkuri, joka halusi bändin nimikirjoitukset, mutta päätyi tekemään heistä myös haastatteluja.
Saurin ja Kakkurin tapasi toimittaja Vesa Marttinen.
11/19/2021 • 16 minutes, 33 seconds
Selma Palmu -liikkeen rakastettu kauppias Raili Häkkinen työskenteli 87-vuotiaaksi asti
Vielä lokakuun 2021 alussa 87-vuotias kauppias Raili Häkkinen palveli äitinsä nimeä kantavan Selma Palmu -lyhytavaraliikkeen tiskin takana Helsingin Kalliossa asiakkaitaan rautaisella ammattitaidolla ja hersyvällä huumorintajullaan. Nyt "Linjojen Sophia Loreniksi" kutsuttu Raili on poissa, ja Kalliossa vuodesta 1953 lähtien toimineelle liikkeelle etsitään uutta yrittäjää.
Jutun toimittaa Lena Nelskylä, joka tapasi Raili Häkkisen myös vuonna 2016.
11/16/2021 • 6 minutes, 43 seconds
Miksi eläkettä verotetaan enemmän kuin palkkaa? Näin veroasiantuntija vastasi yleisön kysymyksiin
Verohallinnon johtava veroasiantuntija Sami Varonen vastasi kuuntelijoiden lähettämiin verokysymyksiin Yle Radio Suomen Helsingin aamulähetyksessä veropäivän aamuna.
Varonen sai vastattavakseen kysymyksiä muun muassa kryptovaluutoista, kasvomaskien verovähennyksestä sekä kirkollisverosta. Toimittajana Olli Aimola
11/10/2021 • 29 minutes, 41 seconds
Taksiyhtiöt toivovat lisää sähköautoja riveihinsä
Vantaalainen taksiyrittäjä Jani Viljakainen osti viime kesänä täyssähköauton, vaikka moni kollega vielä moisen sopivuuttaa taksiksi epäileekin. Viljakainen on sähkötaksinsa kanssa kuitenkin juuri sellainen, joita taksiyhtiöt haluaisivat nähdä lisää. Hän pääsi taksiyhtiö Menevän listoille uuden autonsa ansiosta.
11/9/2021 • 5 minutes, 55 seconds
Uusi jazz-klubi Myyrmäessä tavoittelee aitoa New Yorkin henkeä
Vantaan Myyrmäkeen aukesi lokakuun alussa noin satapaikkainen jazz- ja tapahtumaklubi Lobby Myyrmäki. Aivan juna-aseman tuntumassa sijaitsevassa nuhjuisessa liikekeskuskompleksissa sijaitseva entinen toimistotila muuttui tunnelmalliseksi keikkapaikaksi, joka vetäjiensä mukaan ei juuri häviä autenttisille New Yorkin pikkuklubeille.
Reportteri Vesa Marttinen kävi tutustumassa paikkaan. Oppaina toimivat Lobby Myyrmäen vetäjät William Suvanne ja Tipi Anttila.
10/29/2021 • 7 minutes, 33 seconds
Arttu Selonen valmistuu harvinaiseen ammattiin – "Urut ovat orkesteri yhden soittajan hallinnassa"
Urut ovat äänen dynamiikaltaan ja fyysiseltä olemukseltaan suurin ja samalla tekniikaltaan monimutkaisin instrumentti. Taiteen maistereita, joiden pääaineena on urkujen soitto, valmistuu Suomessa vuodessa yksi tai kaksi.Lokakuun viimeisenä maanantaina 2021 Sibelius-Akatemian musiikin maisterin urkututkintokonserttinsa suoritti 25-vuotias Arttu Selonen. Toimittaja Lena Nelskylä oli tapaamassa konserttiin valmistautuvaa tulevaa urkuria Kallion Kirkossa.
10/26/2021 • 6 minutes, 53 seconds
Kadonnut lompakko teki karjalaisravintola Konstan Möljästä suositun Japanissa
Helsingin Hietalahdenkadulla on sijaitseva karjalaisravintola Konstan Möljä täyttää 40 vuotta syksyllä 2021. Perinteinen ravintola sai juuri ennen koronaa uuden ravintoloitsijan Sanna Kettusen, joka tutustui paikkaan opiskellessaan yliopistossa Itä-Aasian tutkimusta. Miten Japani ja Konstan Möljä liittyvät toisiinsa? Siitä kyseli Radio Suomen iltapäivässä 15.10 toimittaja Lena Nelskylä.
10/18/2021 • 6 minutes, 31 seconds
Aki Kaurismäki avaa elokuvateatterin entisen ruukin tiloihin Karkkilaan
Karkkilan vanhan Högforsin ruukin tiloihin on kesän aikana rakentunut uusi elokuvateatteri. Keskiviikkona avajaisiaan viettävän Kino Laikan takana on tunnettu elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki. Hän pyöritti aiemmin Helsingissä Andorra-elokuvateatteria ohjaajaveljensä Mikan ja elokuvamies Peter von Baghin kanssa. Kino Laika on perinyt Andorrasta muun muassa leffateatterin verhot ja penkit.
10/5/2021 • 11 minutes, 3 seconds
Ammattina tuulitunnelilentäminen - Inka Cagnasso on lajissa maailman huipulla
Lentopuku päälle, korvatulpat korviin ja umpikypärä päähän. Inka Cagnasso on valmis esittelemään taitojaan tuulitunnelissa.
– Olen luova, uskalias, nautin fyysisistä haasteista ja rakastan matkustelua, kolmekymppinen nainen luonnehtii itseään.
Laskuvarjohyppäämisen ja tuulitunnelilentämisen pariin hän päätyi muiden yllyttämänä. Cagnasso suhtautui ajatukseen epäillen, mutta tuulitunnelilentämisestä tulikin ammatti.
Haapajärveltä kotoisin oleva, Oulussa opiskellut ja Tyrnävän Tempauksessa Superpesistä pelannut Cagnasso lentää tätä nykyä musiikkivideoissa, mainoksissa, elokuvissa ja opettaa lajia muille.
9/30/2021 • 23 minutes, 10 seconds
Tällainen oli Herttoniemi 60 vuotta sitten – Juha Joutsi tekee kotikaupunginosastaan tarkkoja historiallisia pienoismalleja
Kuvittele oma kotikaupunginosasi noin 60 vuotta sitten. Kuvittele jokainen yksityiskohta kohdalleen: millaisia autoja on kaduilla, miltä talojen julkisivut näyttävät, millaisia liikkeitä ostoskeskuksessa on, mitä nykyisten rakennusten paikalla on silloin ollut…
Avuksi voi löytyä vanhoja valokuvia, karttoja ja kirjallisia lähteitä, mutta tehtävä ei ole silti ihan helppo.
Juha Joutsi on syntyperäinen herttoniemeläinen, ja hän on tehnyt kotikaupunginosastaan useita pienoismalleja, siis sellaisia, joita voi nähdä vaikkapa museoissa tai merkkirakennusten auloissa.
Työmäärä on ollut valtava – pelkästään puita voi olla pitkälle yli viisi sataa – mutta jälki on sitäkin hienompaa.
Vesa Marttinen tapasi Juha Joutsin hänen viimeisimmän pienoismallinsa äärellä.
9/10/2021 • 11 minutes, 19 seconds
Koululaisten lukutaito huonontunut, syyt somea ja älypuhelimia syvemmällä
Lukutaito on paljon muutakin kuin kirjainten yhdistämistä sanoiksi ja lauseiksi. Osaavatko ja haluavatko lapset ja nuoret lukea riittävän monipuolisesti?
Älypuhelimet, pikaviestit, some, emojit, ääniviestit ja muut aikamme ilmiöt nakertavat osaltaan lukutaidon monipuolisuutta, mutta ne ovat oikeastaan vain jäävuoren huippu. Varsinaiset syyt ovat paljon syvemmällä ajan ihanteissa.
Vesa Marttinen tapasi äidinkielenopettaja Virva Lehmusvaaran YK:n kansainvälisenä lukutaitopäivänä.
9/9/2021 • 9 minutes, 45 seconds
Kati Outisesta tuli Aki Kaurismäen luottonäyttelijä, koska kaksikon työtavat sopivat saumattomasti yhteen
Näyttelijä Kati Outinen tunnetaan parhaiten Aki Kaurismäen elokuvien lakonisista naisrooleista. Näistä hän on voittanut myös tukun palkintoja: muun muassa kolme Jussia-palkintoa parhaasta naispääosasta sekä palkinto Cannesin elokuvajuhlilla 2002 parhaasta naispääosasta elokuvasta Mies vailla menneisyyttä.
Vastikään 60 vuotta täyttänyt Outinen käytti korona-aikaa hyväkseen kirjoittamalla muistelmateoksen nimeltä Niin lähelle kuin muistan. Teoksen selkärankana on Outisen omat kalenterimerkinnät vuosikymmenten ajalta.
Vesa Marttinen tapasi Kati Outisen torikahveilla Hakaniemessä.
Kuva: Kati Outinen ja Markku Peltola elokuvassa Mies vailla menneisyyttä / Yle kuvapalvelu.
8/18/2021 • 15 minutes, 6 seconds
Hannu Juurisen synnyinkunta Järvenpää kasvoi 70 vuodessa vaatimattomasta kauppalasta 45 000 asukkaan kaupungiksi
Vuoden 1951 alussa tuli voimaan valtioneuvoston päätös Järvenpään kauppalan perustamisesta. Päätöksellä Järvenpää irtautui Tuusulasta ja aloitti taipaleensa itsenäisenä kuntana.
Tuolloin Järvenpäässä oli reilut 8000 asukasta, joista yksi oli Hannu Juurinen. Hän oli muuttanut perheensä mukana Järvenpäähän jo pikkupoikana vuonna 1944. Sittemmin Juurisesta tuli yrittäjä ja monipuolinen paikallishistorian tuntija.
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen tapasi Hannu Juurisen Järvenpään 70-vuotisjuhlaviikonlopun kynnyksellä.
8/12/2021 • 11 minutes, 40 seconds
Harakan saari on hurmaava taidemaailma Helsingin paraatipaikalla
Helsingin näköalapaikalla, Kaivopuiston edustalla sijaitseva Harakan saari tunnetaan erityisesti kahdesta asiasta: luonnosta ja taiteilijoista.
Pitkään puolustusvoimien käytössä ollut suljettu saari avattiin yleisölle vuonna 1989, ja samasta vuodesta alkaen kulttuurikeskus on vuokrannut helsinkiläisille ammattitaiteilijoille ja käsityöläisille ateljeetiloja saaren päärakennuksesta.
Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivänä 9. elokuuta saarella aukeaa näyttely nimeltä Taiteilijoiden saari. Näyttelyssä on mukana 31 Harakan taiteilijatalossa työskentelevää kuvataiteilijaa ja käsityöläistä.
Radio Suomen aamureportteri Vesa Marttinen kävi piipahtamassa saarella aistimassa näyttelyn ennakkotunnelmia. Työhuoneitaan esittelevät Sirkku Ala-Harja, Soili Mustapää sekä Aoi Yoshizawa.
8/9/2021 • 14 minutes
Skeittaaja Jussi Korhonen: 80-luvun lopulla Suomessa oli suunnilleen yksi naisskeittaaja per paikkakunta
Rullalautailu eli skeittaus oli yksi Tokion olympiakisojen uutuuslajeista. Suomea edustanut Lizzie Armanto karsiutui finaaleista, lopullinen sijoitus oli neljästoista.
Veteraaniskeittaaja Jussi Korhonen aloitti lajin parissa jo 1980-luvulla. Silloin naisskeittaajien määrä oli vielä lähes olematon, ja lajin olympiastatus oli varsin utopistinen ajatus.
Toimittaja Vesa Marttinen tapasi Ylen olympialähetyksen asiantuntijana toimineen Jussi Korhosen naisten park-skeittauksen finaalien jälkitunnelmissa.
8/4/2021 • 9 minutes, 4 seconds
Korkeasaaren saukot pääsivät uuteen kotiin
Saukot, nuo sympaattiset, vesileikeistä tykkäävät näätäeläimet, ovat palanneet Korkeasaareen lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Saukkotarhan mittava parannustyö nimittäin valmistui kesäkuun lopulla ja takatiloissa toisiinsa tutustunut saukkopariskunta Tristan ja Lumo pääsivät muuttamaan uuteen kotiinsa. Kuraattori Ulla Tuomainen ja eläintenhoidon ja suojelun johtaja Nina Trontti Korkeasaaresta kertoivat toimittaja Lena Nelskylälle saukkotarhan remontista.
7/15/2021 • 7 minutes, 5 seconds
Mitä kukkia lähipusikosta voi syödä, kokki Jouni Toivanen?
Kukat eivät ole vain kakun koristeita, vaan niitä voi myös syödä – ja hyvällä ruokahalulla. Kokki Jouni Toivanen kertoo, mitä kaikkia kukkia saa syödä, miltä ne maistuvat ja mistä niitä voi kerätä. Kauas ei tarvitse lähteä, vaan Toivasen mukaan lähipusikostakin löytyy usein aarteita. Toivanen vetää villiyrttikursseja ja on kirjoittanut aiheesta kirjan. Hän toivookin, että villiyrttejä ja -kukkia osattaisiin käyttää nykyistä enemmän. Toimittaja Sara Salmi tapasi Jouni Toivasen Järvenpäässä.
7/8/2021 • 7 minutes, 49 seconds
Seurasaaren uimalan vakiokävijä Peppina Tuulispää: "Täällä nainen saa olla rauhassa"
Helsingin kaupunki suunnittelee yleistä saunaa Seurasaaren uimalaan. Toteutuessaan sauna lohkaisisi ison osan rantaa naisten puolelta. 18 kesää Seurasaaressa viettänyt sairaanhoitaja Peppina Tuulispää kertoo, miksi yli satavuotias uimala on hänelle erityinen paikka.
7/7/2021 • 2 minutes, 28 seconds
Sinkkujen veneilyryhmässä tuhannet etsivät seuraa vesille ja ehkä elämänkin aalloille
Inkoolainen Henkka Von Wendt halusi yhdistää vesillä liikkumisen ja sinkkuelämän. Tästä syntyi sosiaaliseen mediaan ryhmä, jossa vuotta myöhemmin jäseniä on jo yli 3000. Anna on yksi heistä, jotka etsivät elämyksiä - ja mahdollista kumppania.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi
6/24/2021 • 18 minutes, 29 seconds
Arkkitehti Panu Kaila kertoo vanhojen talojen korjauksista
Arkkitehti ja talotohtori Panu Kaila kertoo vanhojen rakennusten korjaamisesta ja kommentoi Helsingin Kaarelan ruotsinkielisen hirsikoulun saneerausta. Panu Kailaa haastattelee toimittaja Suvi Vesalainen.
6/24/2021 • 11 minutes, 37 seconds
Magi Koskikara syntyi tsaarinvallan aikana ja muistaa edelleen, miltä merivesi tuntuu
Helsinkiläinen Martta Margareta Koskikara täyttää heinäkuun 6. päivä 105 vuotta. Samaan tai korkeampaan ikään yltäneitä on koko maassa tällä hetkellä 46 ja heistä pääkaupunkiseudulla yhdeksän.
Korkeasta iästään johtuen Koskikara viettää elämäänsä Myllypuron palvelukeskuksessa lähinnä sängyssä maaten, enimmäkseen nukkuen.
Uimista koko elämänsä rakastanut nainen kuitenkin muistaa, miltä merivesi tuntuu.
Toimittaja Vesa Marttinen tapasi Magi Koskikaran juhannusviikolla 2021.
6/23/2021 • 4 minutes, 44 seconds
Helsingistä löytyy yllättäviä historian kerrostumia, kun tietää mihin katsoa
Arkisessa kaupunkiympäristössä voi havaita lukemattomia historian kerrostumia, kun vain tietää mihin kannattaa katsoa.
Uusien kerrostalojen lomassa kadut saattavat kulkea vanhan huvilakaupunginosan teiden reittejä ja keskeltä metsää löytyvä polku onkin jäänne keskiajalta periytyvästä maantiestä. Takapihalta saattaa löytyä reilun sadan vuoden takaisia juoksuhautoja ja bunkkereita.
Juuri tällaisia asioita tietokirjailija Jussi Iltanen on pyrkinyt nostamaan esille uutuuskirjassaan Löytöretkiä Helsingin seudulle.
Kartalle piirretyistä reiteistä muodostuvan kirjan tavoitteena on innostaa tutustumaan pääkaupunkiseudun historiaan ja luontoon myös oman kotikaupunginosan ulkopuolelta.
Toimittaja Vesa Marttinen tapasi Jussi Iltasen Helsinki-päivän kynnyksellä Länsi-Pasilassa.
Kuva: Silja Viitala / Yle
6/18/2021 • 11 minutes, 5 seconds
Knipi kirjoitti kotikaupunginosansa lauluun – 00840 kertoo Laajasalosta, rakkaudesta ja ystävyydestä
Laulaja-lauluntekijä Knipi on asunut Helsingin Laajasalossa lähes koko ikänsä. Hän on tehnyt musiikkia niin omalle Egotrippi-yhtyeelleen kuin maamme eturivin artisteille Anna Puusta Jenni Vartiaiseen. Nyt työn alla on miehen toinen soololevy.
Hiljattain julkaistu single 00840 sijoittuu Laajasaloon, ja niin tekee itse asiassa moni muukin Knipin kirjoittama kappale. Toimittaja Vesa Marttinen pyysi Knipin esittelemään kotikulmiaan.
6/18/2021 • 28 minutes, 24 seconds
Karkkilaan perustettavan uuden elokuvateatterin Kino Laikan puuhamiehet Aki Kaurismäki ja Mika Lätti
Kuuntele elokuvaohjaaja Aki Kaurismäen harvinaiset haastattelut uuden elokuvateatteri Kino Laikan rakentumisesta ohjaajan kotikaupunkiin Karkkilaan. Ohjaaja kertoo myös hurjasta ajomatkastaan keväällä Portugalista Suomeen ja mitä hän ajattelee toisen suomalaisohjaajan, Juho Kuosmasen elokuvan pääsysta Cannesin elokuvajuhlien pääkilpasarjaan.
Haastattelussa myös syksyllä avautuvan uuden elokuvateatterin toinen omistaja ja toimitusjohtaja Mika Lätti.
Toimittajana Suvi Vesalainen
6/11/2021 • 17 minutes, 55 seconds
Syyrialaisen Youssef Asad Alkhatibin unelma toteutui: Tunnen oloni kuninkaaksi
Syyrialaisen Youssef Asad Alkhatibin matka kotimaastaan Suomeen on ollut mutkikas ja pitkä. 20-vuotiaan unelma on ollut päästä näyttelijäksi. Nyt Youssef pääsi opiskelemaan Teakin näyttelijätaiteen suomenkieliseen koulutusohjelmaan.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi elämänsä kesää viettävän Youssefin Kalliossa.
6/8/2021 • 22 minutes, 26 seconds
Patojen purkaminen yleistyy myös Suomessa – Jasper Pääkkönen pitää Tikkurilankoskea paraatiesimerkkinä
Vanhojen vesivoimapatojen purkaminen on yleistynyt merkittävästi eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja, hiljalleen myös Suomessa.
Vantaan Tikkurilassa avattiin tänä keväänä kalastajille yksi pääkaupunkiseudun urbaaneimmista koskipaikoista. Tikkurilankosken vanhan padon purkutyöt aloitettiin keväällä 2019 ja nyt paikka on pieniä viimeistelytöitä vaille valmis.
Kalastuslupien myynti on vielä vähäistä, mutta koskialueella viihtyy jo paljon alueen muista luontoarvoista nauttivia ulkoilijoita.
Vesa Marttinen kutsui vaelluskala-aktiivina tunnetun näyttelijän Jasper Pääkkösen tutustumaan uudistettuun Tikkurilankoskeen.
Kuva: Matti Myller / Yle
6/2/2021 • 18 minutes, 34 seconds
Kari “Ruffe” Nurmi rakensi massiivisen kaislaveneen ja aikoo seilata sillä Tallinnasta Helsinkiin
Tallinnasta on Helsinkiin matkaa noin 80 kilometriä. Seikkailija, valtameripurjehtija Kari “Ruffe” Nurmi aikoo ylittää tämän vesialueen itse rakentamallaan kaislaveneellä.
Nurmi on tehnyt jo aiemmin useita erilaisia purjehtimiseen liittyviä tempauksia: hän ylitti jo 23-vuotiaana Atlantin purjehtien Suomesta Yhdysvaltoihin ja takaisin. Hän on veneillyt Huippuvuorten ympäri muovisella veneellä ja matkannut Helsingin ja Tallinnan välisen vesialueen yli laiturilla.
Nyt vuorossa on siis matka kaislaveneellä Tallinnasta Helsinkiin. Millaisia haasteita matkaan liittyy ja miksi ihmeessä tällainen projekti täytyy tehdä?
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen kävi kysymässä. Kuva: Esa Kekki
Raasepori joutuu edelleen etsimään säästöjä kumulatiivisen alijäämän kattamiseksi. Esimerkiksi koulu- ja terveyspalveluverkkoa todennäköisesti tiivistetään entisestään
5/21/2021 • 4 minutes, 47 seconds
Jaana Pinola on taistellut kyläkoulun puolesta vuosien ajan
Klinkbackan koulu Länsi-Uudellamaalla on ollut lakkautusuhan alla yli 10 vuoden ajan. Tämä kevät jää koulun viimeiseksi.
5/21/2021 • 4 minutes, 1 second
Tuusulassa kesäteatteri valmistuu intohimolla, vaikka kesän koronarajoitukset ovat vielä täysin auki
Kesäteatteri kuuluu erottamattomasti suomalaiseen kesään, ja myös tulevan kesän näytäntöjä harjoitellaan parhaillaan esityskuntoon eri puolilla Suomea.
Teatterintekijät ovat vaikeassa tilanteessa, sillä viranomaiset ja päättäjät eivät ole antaneet tapahtuma-alalle oikein minkäänlaista aikataulua tai käsitystä koronarajoitusten purkamisesta. Samalla muu yhteiskunta on kuitenkin jo himpun verran auennut.
Tämä aiheuttaa teatteriväessä närkästystä ja turhautumista, sillä harjoitukset, markkinointi, tiedotus ja kaikki muut esityksiin liittyvät asiat täytyy hoitaa normaalisti, vaikka tosiasiassa ei ole tietoa, voidaanko esitystä koskaan esittää.
Vesa Marttinen kävi seuraamassa harjoituksia ja haistelemassa tunnelmia Tuusulassa, jossa Keski-Uudenmaan teatterin kesäteatteri harjoittelee näytelmää nimeltä Koukussa.
Haastateltavina ohjaaja Ilkka Heiskanen sekä näyttelijät Jussi Lampi ja Kirsi Ylijoki.
5/21/2021 • 10 minutes, 36 seconds
Mirkku Kullberg
Jopa kolme neljästä helsinkiläisestä on Ylen kyselyn mukaan huolissaan keskustan autioitumisesta ja palveluiden katoamisesta. Useiden erikoisliikkeiden hylkäämälle Aleksanterinkadulle on kuitenkin tulossa uuttakin toimintaa, kuten Glass House Helsinki. Toimitusjohtaja Mirkku Kullberg uskoo ihmisten edelleen kaipaavan elämyksiä ja kohtaamisia.
5/11/2021 • 5 minutes, 51 seconds
Sami Kokkonen koutsaa elämää yksilöistä bisneksiin asti
5/4/2021 • 14 minutes, 23 seconds
Auringossa lepäävän kyykäärmen voi kohdata kaupungissakin
Kun huhtikuun kevätaurinko lämmittää kallioita ja pellonreunoja, on mitä parhain hetki nähdä luonnossa eläviä kyykäärmeitä. Talvihorroksesta heräilevät käärmeet tulevat aurinkoon lämmittelemään, ja kun kasvillisuus on vielä talven jäljiltä vähäistä, käärmeitä on helpompi havaita kuin kesällä.
Toimittaja Vesa Marttinen piipahti Helsingin Vuosaaressa katsomassa, miten kyy ottavat kevään vastaan. Oppaana matkassa on käärmeiden kuvaamisesta kiinnostunut luontokuvaaja Hannu Tenhunen. Haastateltavana myös luontokuvaaja Jarmo Latva.
4/21/2021 • 15 minutes, 41 seconds
Sateenkaarilippu liehuu ensimmäistä kertaa kirkon seinällä Suomessa
Taiteilija ja pappi Ilkka Sariola on aiemmin maalannut vanhan italialaisen perinteen mukaan "Hiljaisen lauantain krusifiksin" Kallion kirkkoon. Juuri valmistunut "Rauhan krusifiksi" on nostettu Paavalin kirkon seinälle kiirastorstaina.
Teoksessa sateenkaarilippu liehuu ensimmäistä kertaa kirkon seinällä Suomessa. Radio Suomen aamulähetyksen reportteri Olli Aimola tapasi Ilkka Sariolan Paavalin kirkolla.
4/8/2021 • 10 minutes, 34 seconds
Amorphis-laulaja Tomi Joutsen toimii apua tarvitsevien nuorten tukihenkilönä Lohjalla
Amorphis on Suomen menestyneimpiä hevibändejä kansainvälisiä areenoja myöten. 1990-luvun alussa perustetun yhtyeen solistiksi tuli Tomi Joutsen vuonna 2005. Joutsen on asunut koko ikänsä Lohjalla, jossa hän kouluttautui aikoinaan nuoriso-ohjaajaksi. Koronan myötä myös Amorphis on joutunut viettämään hiljaiseloa, jolloin Joutsen päätti ryhtyä kokopäiväisesti tukihenkilöksi apua kaipaaville nuorille. Toimittajana on Kalle Suomi.
3/26/2021 • 15 minutes, 49 seconds
Miltä Helsingin Kalasatamassa kuulostaa? Tutkijat keräävät tietoa kaupunginosien äänimaisemasta
Miltä Helsingin uudet kaupunginosat Kalasatama ja Kuninkaantammi kuulostavat?
Kuinka miellyttäviä tai epämiellyttäviä ovat lasten äänet leikkipuistossa tai lintujen laulu päiväkävelyllä?
Tällaisiin kysymyksiin haetaan vastauksia maalis-toukokuun aikana tehtävässä kyselyssä, jonka taustavoimina ovat Helsingin yliopiston ja Suomen ympäristökeskuksen tutkijat.
Vesa Marttinen tapasi tutkijat Silviya Korpilon ja Kati Vierikon Kalasatamassa.
3/16/2021 • 13 minutes, 10 seconds
Nyt on paras aika tehdä pöllöretki – huhuilua voi kuulla metropolissakin
Yksi hienoimmista kokemuksista kevätluonnossa on pöllöjen soidinhuhuilun kuuleminen. Ja paras aika tähän puuhaan on juuri nyt, maaliskuun alkupäivinä.
Mihin päin Helsingin metropolialuetta kannattaa suunnata, jos mielii kuulla pöllön? Mitä muuta pöllöretkellä pitää ottaa huomioon?
Vesa Marttinen kävi höristelemässä korviaan Nuuksion kansallispuistossa espoolaisen lintuharrastajan Touko Torpan kanssa. (Kuvassa viirupöllö, kuvaaja Seppo Nykänen / Yle)
3/4/2021 • 17 minutes, 14 seconds
Nuorenparin unelmatalo paloi poroksi, nyt unelmaa rakennetaan uudelleen
Milla ja Markku Vahtila löysivät itselleen ja lemmikeilleen täydellisen kodin Loviisan Malmgårdista. Vanha rakennus kaipasi kunnostusta, jota tehtiinkin kolmisen kuukautta, kunnes yhdessä yössä talo paloi maan tasalle. Alkujärkytyksen jälkeen Vahtilat päättivät tehdä unelmastaan totta askel kerrallaan, hitaasti kiiruhtaen. Toimittajana on Kalle Suomi.
3/3/2021 • 14 minutes, 38 seconds
Onko Helsingin seudun latuverkosto maailman paras?
Harri Hollo ja Poppis Suomela ovat viimeisen parin viikon aikana sivakoineet läpi lähes koko Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilta löytyvän latuverkoston, joka on yllättävän laaja ja kattava.
Pääkaupungin ympärille levittäytyvä latuverkko, johon 1,5 miljoonaa ihmistä pääsee lähes kotiovelta, on maailmanlaajuisesti lähes ainutlaatuinen kokonaisuus.
Millaisia ajatuksia kokeneilla hiihtäjillä on syntynyt näiden latujen tarkan seulomisen myötä? Entä millaisia kehittämisajatuksia heillä on?
Vesa Marttinen tapasi Hollon ja Poppiksen Vantaan Petikossa juuri ennen pääkaupunkiseudun hiihtolomien alkua.
2/19/2021 • 14 minutes, 26 seconds
Helsinkiläinen Petro Lahtinen keksi puukomposiitin ja nyt siitä syntyy kylpyammeita ja wc-istuimia
Helsinkiläinen Petro Lahtinen vietti kemistiporukalla pikkujouluja, jonka seurauksena syntyi jotain mullistavaa. Nyt leikkimielisestä kokeilusta syntynyt puukomposiitti taipuu wc-kalusteiksi ja Euroopan innovaationeuvosto tukee helsinkiläisyritystä 7,5 miljoonalla eurolla.
Woodio toimitusjohtaja Petro Lahtinen uskoo, että puusta valmistetuille käsienpesualtaille, wc-pytyille ja kylpyammeille on tiedossa merkittävä maailmanlaajuinen kysyntä. Ainakin alku vaikuttaa lupaavalta.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi
2/17/2021 • 19 minutes
Yli 50-vuotinen ystävyys pysyy yhä tuoreena
Aija Myllykoski, Tuire Nyberg ja Laila Saukko ovat olleet ystäviä yli 50 vuotta. Samaan, pitkäikäiseen ystäväporukkaan kuuluu heidän lisäkseen myös viisi muuta naista. Kaikki kahdeksan ystävystä ovat tutustuneet aikoinaan kansakoulussa Kirkkonummella ja nykyään he elävät tahoillaan eri puolilla Suomea ja myös maailmalla. Ystävyys on ja pysyy. Toimittajana on Kalle Suomi.
2/15/2021 • 9 minutes, 3 seconds
Lauri Muranen halusi jeesata nuorta ystäväänsä ja niin alkoi Sirpa-auton tarina
Helsinkiläinen Lauri Muranen halusi auttaa "kummipoikaansa", 21-vuotiasta Amir Husseinia ajokortin hankinnassa. Sitä varten Muranen hankki ajo-opetusluvan ja auton, joka sai nimekseen Sirpa.
Neljä kuukautta sitten Husseini sai ajokortin. Se toivon mukaan mahdollistaa hänelle paremman työllistymisen.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi haastattelee.
2/10/2021 • 19 minutes, 23 seconds
Kaupunki, joka nousi merestä: Helsingin geologinen historia
Vielä 200 vuotta sitten, Helsingin kantakaupungissa oli kaksi suurta järveä, useita lampia, sekä nykyisen keskustan paikalla sijaitseva Kluuvinlahti. Mihin muinaiset vesialueet katosivat ja kuinka ne vaikuttavat tämän päivän Helsingin rakentamiseen? Haastattelussa Helsingin kaupunginmuseon arkeologi, tutkija John Lagerstedt. Toimittajana Clarissa Jäärni.
2/5/2021 • 11 minutes, 54 seconds
Piatu Puhakan uusi alku: Vuosien ulosottovelka takanapäin
"Just äsken mun elämässä jäi taakse 30 vuotta mukanani kannettu taakka. Tää alkoi vuonna 1991. Juoksin sitä vuosia pakoon ja sen aikana taakka vain paheni. 6 vuotta sitten oli pakko lopettaa juoksu ja pysähtyä. Tajusin et ei mul vaihtoehtoja. Rupesin hoitamaan mun ulosotto kierrettä...Nyt 6 vuotta tuli täyteen ja just maksoin loppusumman pois."
Näin kirjoitti helsinkiläinen Petri Piatu Puhakka Facebook-päivityksessään tammikuussa 2021.
Vuosikymmenten velkainen elämä oli ottamassa askeleen kohti uutta.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Piatun ja jututti miestä siitä millaista on ollut elää velkataakan kanssa.
1/27/2021 • 11 minutes, 1 second
Sairaalavalokuvaaja ikuistaa elämää syntymästä kuolemaan
Heli Kurimo työskenteli aikaisemmin parikymmentä vuotta lehtikuvaajana, mutta kuvaa nykyään sairaalan palkkalistoilla. Mitä, miksi ja miltä työ, jossa koko elämän kirjo on koko ajan läsnä, tuntuu? Paula Tiainen haastattelee.
1/21/2021 • 5 minutes, 47 seconds
Islantilaisten villapaitojen taikaa
Islantilaiset villapaidat ovat neulontaa harrastavien suuressa suosiossa. Espoolainen erityisluokanopettaja Mervi Larka-Lehto vähättelee omia käsityötaitojaan, mutta on samalla onnistunut tekemään kahdessa vuodessa jopa kymmenen villapaitaa. Toimittajana Kalle Suomi.
1/21/2021 • 7 minutes, 31 seconds
Meteorologin povaukset loppuviikon lumisateista
Meteorologi Anniina Valtonen kertoo loppuviikon lumisaderintamasta sekä talvisista ajokeleistä Petra Kalliomaan vieraana.
1/20/2021 • 4 minutes, 29 seconds
Laulaja Harry Styles teki Janni Vepsäläisen villatakista jättisuositun
Kun laulaja Harry Styles asteli noin vuosi sitten Today Show’n harjoituksiin suomalaisen Janni Vepsäläisen suunnittelemassa värikkäässä villatakissa, syntyi massiiiviseksi kasvanut someilmiö.
Radio Suomen Helsingin-aluelähetyksen iltapäiväjuontaja Petra Kalliomaa haastattelee Janni Vepsäläistä ilmiön synnystä.
1/20/2021 • 7 minutes, 48 seconds
Montako lintulajia Helsingissä on mahdollista nähdä vuoden aikana?
Lintuharrastajat tapaavat hakea vaihtelua ja motiiveja harrastukselleen erilaisten pisteiden metsästämisen kautta. Yksi haluaa nähdä mahdollisimman monta lajia joka päivä, toiselle tärkeää on harvinaisuuksien bongaaminen.
Itähelsinkiläinen pitkän linjan lintuharrastaja Mikko Salonen päätti kokeilla vuoden 2020 aikana, montako lintulajia pääkaupungin rajojen sisällä voi vuoden aikana nähdä. Tulos rikkoi vallitsevan ennätyksen, ja listalta löytyy yllättäviäkin lajeja.
Vesa Marttinen tapasi Mikko Salosen Vuosaaressa pari päivää ennen vuoden vaihtumista.
12/30/2020 • 10 minutes, 50 seconds
Henrik voisi nenällään valon tuoda pimeään
Nokkahuilu ei yleensä ole kaikkein säväyttävin soittopeli, mutta kun sitä soitetaan nenällä ja vieläpä taidokkaasti, kelpaa konserttia kuunnella. Henrik Majava on nenähuilisti, joka on onnistunut tekemään nokkahuilun soitosta taidetta ja varsin viihdyttävää sellaista. Joululaulut, pop-rallit ja jopa Finlandia-hymni soivat komeasti. Toimittajana on Kalle Suomi.
12/15/2020 • 8 minutes, 1 second
Henrik voisi nenällään valon tuoda pimeään
Nenällään nokkahuilua soittava Henrik Majava taitaa joululaulut, pop-luritukset ja jopa Finlandia-hymnin. Nokkahuilun soittaminen ei ole koskaan kuulostanut näin kiinnostavalta ja samalla kauniilta. Majavan kotona huilu raikaa vaatekomeroon kasatussa studiossa. Nenähuilistia jututti Kalle Suomi.
12/14/2020 • 8 minutes, 1 second
101-vuotias Keijo Virtamo viettää itsenäisyyspäivää laulaen
Maineikkaan Ässä-rykmentin viimeinen veteraani, 101-vuotias Keijo Virtamo nauttii itsenäisyyspäivän vietosta. Virtamo kajauttaa jopa komean onnittelulaulun 103 vuotta täyttävän isänmaansa kunniaksi. Toimittajana on Kalle Suomi.
12/3/2020 • 7 minutes, 9 seconds
Millaiset merkkihenkilöt voivat saada Helsingistä oman kadunnimen?
Suomen ensimmäinen naisministeri Miina Sillanpää saa ensi keväänä Helsinkiin oman nimikkokadun. Tuoreessa valtuustoaloitteessa ehdotetaan nimikkokatua myös asunnottomana alkoholistina tunnetulle kansanperinteen kerääjälle J.K. Harjulle.
Millaisia ansioita ihmisellä pitää olla, että voi saada Helsingistä omaan nimeen perustuvan kadun tai muun paikannimen? Kenen kunniaksi paikkoja nimetään ja millä perusteilla?
Toimittaja Vesa Marttinen kysyy nimistönsuunnittelun periaatteista Helsingin nimistönsuunnittelija Johanna Lehtoselta.
12/3/2020 • 14 minutes, 18 seconds
Vantaanjoen alueella asuu viidesosa suomalaisista - vesistöä ei voi jättää huomiotta
Onpa mutaista vettä! Näin saattaa moni ajatella kun katsoo Vantaanjoen lipumista. Väri ei suinkaan kerro koko totuutta, mutta Uudenmaan laajasta vesistö kannattaa olla huolissaan, sanoo Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anu Oksanen.
Suomen ympäristökeskuksen julkaisema uusin vesien kemiallisen tilan luokitus vei Vantaanjoen ja Keravanjoen alajuoksut tilaltaan hyvää huonommaksi. Pääasiallinen syy tähän on vesistä löytyneet perfluoratut aineet, ns. PFAS-yhdisteet.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Anu Oksasen Nikinmäen uimarannalla, Keravanjoen varrella.
Mikä on Vantaanjoen todellinen tila nyt?
12/2/2020 • 10 minutes, 58 seconds
Saman Sarshar-fard juoksee töihin puolialastomana talvellakin: Lapset hämmästelevät suut auki
Marraskuinen maanantaiaamu ja lämpötila kuusi astetta.
Hämeentien loppupää on yhtä alamäkeä Sörnäisistä Hakaniemeen ja sen puolivälissä juoksee Saman Sarshar-fard. Sinänsä aamujuoksijoissa ei Helsingin kantakaupungissa ole mitään erikoista, mutta Samanilla on päällään ainoastaan shortsit, sukat ja sandaalit.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi pysäytti pelti paljaana juoksevan Samanin ja kysyi, että mikä homma?
11/24/2020 • 3 minutes, 37 seconds
Juontaja Riikka Porttila uupui työstä mutta löysi voimaa sienimetsästä
Radio Suomen Helsingin aamun juontaja Riikka Porttila katosi vuosi sitten syksyllä äänestä yhtäkkisesti. Hänen elämässään alkoi toipuminen uupumisesta.
Metsästä ja sen antimista, kuten sienistä, tuli tärkeä osa voimien palauttamista.
Riikka Porttila vei toimittaja Olli-Pekka Kursin Sipoon metsään sienestämään ja puhumaan siitä, kun voimat eivät enää riittäneet. Nyt Riikka elää uutta elämänvaihetta johon kuuluu uusi työ ja uudelleen kyky havainnoida luonnon pienetkin ihmeet.
10/30/2020 • 14 minutes, 14 seconds
Koomikko Tomi Haustola turvautuu huumoriin Vastaamo-kiristyksen keskellä
Koomikko Tomi Haustola on yksi monista kiristyksen uhreista, jotka ovat olleet psykoterapiakeskus Vastaamon asiakkaina. Haustola on ehtinyt käydä monia erilaisia tunnetiloja läpi asiaa käsitellessään, mutta loppujen lopuksi koomikon paras selviytymiskeino on huumori. Tomi Haustolaa haastattelee toimittaja Ari Huomolin.
10/27/2020 • 3 minutes, 3 seconds
Luonnonturkisyhdistys edistää kuolleiden eläinten turkisten käyttöä
Suomessa kuolee vuosittain tuhansia luonnonvaraisia eläimiä muun muassa liikenteen ja kannan hoidollisen metsästyksen vuoksi. Luonnonturkisyhdistys edistää luonnonturkisten käyttöä ja antaa koulutusta hyvälaatuisten turkisten tunnistamisessa. Kuuntele, mitä yksi perustajajäsen Markku Ahonen kertoo.
10/20/2020 • 4 minutes, 52 seconds
Outi Pyy kannattaa vintageturkiksien käyttöä, mutta ei nykymuotoista turkistarhausta
Turkiskeskustelu menee usein eipäs-juupas-tyyppiseksi, vaikka kaikilla asioilla on monta puolta. Vastuullisuusvaikuttaja Outi Pyy ketoo, miten hän suhtautuu vintage-turkiksiin ja villieläinturkiksiin. Haastattelussa Pyy pohtii myös turkisten eettisyyttä ja ekologisuutta.
10/20/2020 • 6 minutes, 3 seconds
16-vuotias Mikko-meriahven nauttii ruoasta ja harjaamisesta
SeaLifen julkkiskala, Mikko-meriahven, vietti 16-vuotissyntymäpäiväänsä maanantaina 12.10.2020. Mikon elämästä ja edesottamuksista kertovat SeaLifen markkinointipäällikkö Nora Sulander ja kuraattori Emmi Friman. Toimittajana on Kalle Suomi.
10/12/2020 • 2 minutes, 12 seconds
Raide-Jokerin työmaa-alue huolettaa ohikulkijoita, mutta kaupunkiympäristössä ei ahtaudelta voi välttyä
Helsingin Itäkeskuksesta Espoon Keilaniemeen rakennattava pikaraitiotie myllertää kaupunginosien elämää pääkaupunkiseudulla. Aikamoista puikkelehtimista kulkeminen esimerkiksi Helsingin Pitäjämäentiellä onkin. Jalkakäytävissä on ahtaita pullonkauloja ja suojatiet on siirretty eri kohtiin kuin tavallisesti. Rakennuskoneet ja tarvikkeet peittävät näkyvyyttä ja katuvaloja puuttuu. Pyörätiet ovat paikoin vain metrin levyisiä. Koko päivän kuuluu meteli ja pauke.
Vaikka ohikulkijaa työmaa-alue saattaakin harmittaa, Raide-Jokerin liikennejärjestelyvastaava Joonas-Petteri Kallosen mukaan työmaa-alue pyritään saamaan kaikkien kannalta niin toimivaksi kuin mahdollista. Rakennetussa kaupunkitilassa ei tosin paljon ylimääräistä tilaa ole.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi haastatteli myös pitäjämäkeläistä Minna Salosta, joka koki, että työmaa on turvaton erityisesti lasten kannalta.
Kuuntele koko Minna Salosen ja Joonas-Petteri Kallosen haastattelut!
Kesäkuussa 2024 valmis
9/29/2020 • 15 minutes, 54 seconds
Videopelimaailmaa pyritään muuttamaan tasa-arvoisemmaksi
Video- ja konsolipelit ovat perinteisesti miehistä toimintaympäristöä, jossa naiset ja sukupuolivähemmistöt joutuvat kokemaan ennakkoluuloja ja syrjintää. Female Gaming Finland -yhdistys pyrkii edistämään tasa-arvon toteutumista pelimaailmassa. FGF ry:n varapuheenjohtaja Emilia Kärkästä haastattelee Kalle Suomi.
9/25/2020 • 1 minute, 33 seconds
Lasten itsenäistyminen on murros myös vanhemmille - Leena Valmu kaipaa vertaistukea uuteen elämänvaiheeseen
Helsinkiläinen Leena Valmu on tänä syksynä tilanteessa, joka on varmasti tuttu tuhansille vanhemmille. Tänä syksynä perheen kuopuskin on muuttanut omilleen ja Leena on miehensä kanssa jäänyt kaksin.
Tilanne voi olla mullistava, kun takana on pari vuosikymmentä tiivistä perhe-elämää lasten kanssa.
Mikä neuvoksi, kun uusi arki tuntuu oudolta?
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Leena Valmun.
9/21/2020 • 10 minutes, 44 seconds
Transmies Ossian Rajala hengittää vapaammin tultuaan ulos kaapista
Noin vuosi sitten Ossian Rajala kirjoitti yöllä viestin. Se oli tarkoitettu omalle, tärkeäksi tulleelle työyhteisölle. Viestissä Rajala halusi kertoa työkavereilleen uudesta kutsumanimestään ja sukupuolestaan. Hän on transmies.
Hän kertoo olevansa onnekas saadessaan työskennellä paikassa, jossa voi luottaa ihmisiin. Hän tietää, että aina löytyy joukko työkavereita, jotka ovat valmiita asettumaan hänen rinnalleen, jos tilanne sitä vaatii.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Ossian Rajalan.
9/10/2020 • 14 minutes, 2 seconds
"Kasvisto on kulkenut läpi elämän mukana", Kalervo Koivisto kertoo
Nykyisin Helsingin puistolassa asuva, luontoharrastaja Kalervo Koivisto keräsi oman kasvion oppikoulukesinään vuosina 1963–1965. Koivisto oli tuolloin 12–15-vuotias, maatilan poika Huittisista.
Huolellisesti koottu kasvio on vieläkin tallessa. Kuuntele Kalervo Koiviston haastattelu.
8/27/2020 • 10 minutes, 13 seconds
"Ainoa vaihtoehto on, että Lukašenka päättää itse erota ja lähteä", sanoo helsinkiläinen Darya Gulik
Darya Gulik muutti äitinsä Deya Pulkkisen kanssa Suomeen 17 vuotta sitten Valko-Venäjän Homjelista. Aljaksandr Lukašenka on ollut Valko-Venäjän presidentti koko Darya Gulikin eliniän ja puolet hänen äitinsä elämästä. Millä mielin nämä kaksi eri sukupolvien edustajaa seuraavat tilannetta Suomesta käsin?
Valko-Venäjällä on osoitettu mieltä siitä saakka, kun Lukašenka julistettiin kaksi viikkoa sitten kuudennen kerran presidentinvaalien voittajaksi. Viime sunnuntain (23.8.) mielenosoitus keräsi Minskin kaduille yli 100 000 ihmistä – Helsingissä lauantaisessa mielenosoituksessa marssi muutama kymmenen ihmistä, muun muassa Darya Gulik.
Toimittaja Ippi Arjanne keskusteli Valko-Venäjän tilanteesta Darya Gulikin ja Deya Pulkkisen kanssa maanantaiaamuna Radio Suomen aamussa.
Kuva: Darya Gulik
8/24/2020 • 15 minutes
Microsoft-huijari yrittää huijata vantaalaista it-ammattilaista
Ohjelmistojätti Microsoftin työntekijöiksi esittäytyvät huijarit piinaavat puhelinsoitoillaan suomalaisia nyt toden teolla. Vantaalainen mies ei kuitenkaan haksahda huijaussoittoon.
8/21/2020 • 2 minutes, 6 seconds
Yhteishaastattelussa äiti ja tytär ja työpari: tubettaja Nelli Orell ja Nina Orell
Nina ja Nelli Orell ovat olleet tiivis työpari jo viitisen vuotta, sillä tytär aloitti tubettamisen 13-vuotiaana. Nyt abivuottaan viettävä 18-vuotias Nelli tekee sisältöä Youtuben lisäksi Instagramiin, Snapchatiin ja TikTokiin. Tuotantoapuna on äidin lisäksi nykyään myös manageri ja editoija.
Äidillä ja tyttärellä vaikuttaa olevan enemmän yhteistä kuin eroavaisuuksia: he ovat muun muassa valmistuneet hiljattain valokuvaajiksi samasta koulusta. Maaliskuussa yhteistä aikaa tuli entistäkin enemmän, kun korona hiljensi äidin työrintaman ja istutti Nellin koulupäiviksi kotiin. Toimittaja Ippi Arjanne keskusteli kaksikon kanssa tubettamisesta, ajankäytöstä, riitelystä ja tulevaisuudensuunnitelmista – tuleeko äiti mukaan, jos tytär muuttaa Kiinaan?
8/19/2020 • 26 minutes, 38 seconds
Poikkeusaika sai Maija Vilkkumaan esittämään uudenlaisia keikkoja, mutta onko digikonserteille tulevaisuudessa vielä kysyntää?
Koronan tuomat kokoontumisrajoitukset lisäsivät valtavasti erilaisten yleisöttömien keikkojen määrää, joita seurattiin mm. Ylen Olohuone tv-lähetyksissä, artistien Instagram ja Facebook Liveissa ja stream-keikkojen katseluoikeuksia kauppaavilla sivuilla. Maija Vilkkumaa toteutti myös oman stream-keikkojen sarjansa ja on nyt palannut perinteisille keikkalavoille. Onko stream-keikoilla vielä potentiaalia ja kysyntää yleisöllisten keikkojen aikana? Voiko kulttuuriala varautua mahdollisen toisen korona-aallon rajoituksiin? Maija Vilkkumaan tapasi toimittaja Raine Laaksonen Helsingin Allas Sea Poolin keikkalavan ja yleisön katveessa.
8/19/2020 • 7 minutes, 32 seconds
Erikoissanastoa, viranomaiskieltä ja etäännyttävää muotoilua – millaista on viittomakielen tulkin työ koronan keskellä?
Jos tiedotustilaisuuden sisältö on epäselvää ja epämääräistä, samaan pitäisi pyrkiä myös viittomakielen tulkin, sanoo Kati Lakner Viittomakielialan Osuuskunta Viasta.
27 vuoden työuransa aikana Lakner tulkannut kaikkea “peräpukamista perunkirjoituksiin”. Viimeisen puolen vuoden aikana hänet on nähty tv-ruudun laidassa simultaanitulkkaamassa tiedotustilaisuuksia ja Ylen erikoislähetyksiä koronaviruksesta.
Toimittaja Ippi Arjanne keskusteli Laknerin kanssa kuluneesta puolesta vuodesta. Miten formaali viranomaiskieli taipuu viittomakielelle? Ketä on vaikeinta, ketä kivointa tulkata? Ja miten simultaanitulkkaus on ylipäätään mahdollista?
8/18/2020 • 14 minutes, 55 seconds
Janika Haapalaiselle Kaunissaari on tärkeä paikka
Helsinkiläisellä Janika Haapalalla on paljon lämpimiä muistoja Sipoon saaristossa olevasta Kaunissaaresta. Helsingin kaupungin omistama ulkoilu- ja retkeilysaari on hänelle tärkeä paikka. Hän on käynyt siellä perheensä kanssa lapsesta asti. Nyt hän telttailee siellä omien tyttöjen kanssa. Kesäperinne voi kuitenkin loppua. Kuuntele, mitä Haapala itse kertoo.
8/14/2020 • 3 minutes, 9 seconds
Seppo Vuohulalla on jo 53. kesä Kaunissaaressa
Helsinkiläinen Seppo Vuohula on käynyt Kaunissaaressa, Sipoon saaristossa lapsesta asti. Tänä vuonna on 53. kesä. Vuohula pitää paikasta, mutta on nyt tuohtunut ja pahoillaan Helsingin kaupungin ilmoittamista muutoksista saaren telttailukäytännöissä. Kuuntele, mitä hän kertoo.
8/14/2020 • 3 minutes, 28 seconds
Protuleireillä tartutaan suuriin kysymyksiin
Protuleirit tarjoavat nuorille mahdollisuuden keskustella itselleen tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista. Yhteiskunta, yksilön identiteetti, maailmankuva ovat osa niistä aiheista, joista leireillä on keskusteltu.
Erik, Mikael ja Robin ovat Nuuksiossa järjestettävällä viikon mittaisella leirillä.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi kävi vierailemassa leirikeskuksella.
8/6/2020 • 12 minutes, 15 seconds
Hollantilainen Jan Veltman lähti Kalliosta, kun ikkunan edestä kaadettiin puu
Hollantilainen Jan Veltman muutti Kallioon, Helsinkiin kuusi vuotta sitten. Hän sai tarpeekseen kaupunkielämästä, kun näki miten hänen ikkunan edessä kasvanut puu kaadettiin. Veltman kaipasi maaseudulle. Kokiksi kouluttautunut Veltman halusi tietää, mistä ruoka oikeasti tulee pöytiimme.
Alkoi matka Tuusulaan, järven rannalle, pieneen tölliin. Melkein kuin punainen ja tupa ja perumaa, Veltman kuvailee elämäänsä maaseudulla.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi
7/30/2020 • 11 minutes, 54 seconds
Kuumailmapallo Helsingin yllä
Kesäinen Helsinki on taivaalta katsottuna mielenkiintoinen ja kaunis. Kuumailmapallon kyydissä kelpasi lennellä 20. heinäkuuta, kun kokenut palloilija Ilkka Korhonen johdatti kolme ensikertalaista kaupungin ylle. Toimittajana Kalle Suomi.
7/25/2020 • 3 minutes, 7 seconds
Mailapeli padelin suosio kasvaa Suomessa
Mailaji padel on yksi suosiotaan kiihkeimmin kasvattavista pallopeleistä tällä hetkellä Suomessa.
Tuusulalainen Mikko Uronen löysi padel-kentät viime vuonna ja on siitä lähtien ollut koukussa pelaamiseen.
Helsinkiläinen Nikke Jantunen perusti muutaman kaverinsa kanssa padel-kentät Tuusulaan. Suosikkiharrastuksesta tuli samalla yritystoimintaa.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi padel-harrastajat kentän laidalla.
7/24/2020 • 7 minutes, 38 seconds
Miltä tuntuu seisoa tunti liikahtamatta? Helsingin päävartion vartija kertoo, mihin kaikkeen he saavat reagoida
Helsingissä presidentinlinnan vieressä sijaitsee sininen rakennus, päävartio. Sen edessä seisoo joka päivä vartija, kukin tunnin kerrallaan.
Vartija ei saa liikkua, mutta hän saa poistaa päävartion alueelle eli liian lähelle tulevan häirikön, sanoo vartijavuoronsa juuri lopettanut varusmies Konsta Anastasiou. Anastasioun mukaan vartijoita koitetaan häiriköidä etenkin viikonloppuisin ja iltaisin:
– Silloin tulee ihmisiä pelleilemään ja he yrittävät naurattaa.
Miten aikansa saa vahtivuorossa kulumaan ja miten vartijan asussa pärjää kesähelteillä tai paukkupakkasilla? Anastasiou kertoo.
Toimittajana Sara Salmi.
(Kuva: Volker von Bonin v. 1982 / Museoviraston kuvakokoelmat)
7/14/2020 • 5 minutes, 9 seconds
Kesäkanoista iloa pihassa ja syksyllä padassa
Lassilan tilan pihalle kurvaa Yrjö Rautvuo yhdessä vaimonsa Kaarinan kanssa Tammisaaresta Länsi-Uudeltamaalta. Heille kesäkanat ovat tuttu harrastus jo vuosien ajalta.
Viime kesänä pariskunta tosin kokeili ihan jotain muuta: pihassa keikkuivat ankat! Yrjö Rautvuon mielestä ankat olivat ihan lungeja, jotka tykkäsivät uida paljon. Kaarina Rautvuon mielestä ankat eivät kuitenkaan olleet yhtä sosiaalisia kuin kanat:
– Kanoista on seuraa, mutta ankat olivat paljon arempia.
Kanat ovat kivaa seuraa puutarhassa sijaitsevassa kanalassaan, mutta syksymmällä ne maistuvat maukkailta myös padoissa ja kastikkeissa, pariskunta lisää.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi
7/9/2020 • 5 minutes, 53 seconds
Kaupunkiopas Juhani Styrman kertoo rouhean ja inspiroivan Kallion katujen värikkäät tarinat
Kallion, tuon Helsingin 11. kaupunginosan kadut ovat todistaneet monta todellista ja fiktiivistä tarinaa. Heinäkuun toisella viikolla noilla tutuilla kaduilla vietetään kotiseutumatkailuviikkoa. Nämä matkat taitetaan jalkapatikalla erilaisten esimerkiksi Aki Kaurismäen elokuvien kuvauspaikkoihin liittyvien teemakävelyiden merkeissä. Toimittaja Lena Nelskylällä on haastattelussa kaupunkiopas Juhani Styrman.
7/8/2020 • 3 minutes, 34 seconds
Renny Harlinin resepti menestykseen - "Näe unelmasi edessäsi ja muista kova duuni"
Tällä hetkellä on käynnissä kolmannen Luokkakokous-elokuvan kuvaukset Helsingissä. Paavo Häikiö onnistui nappaamaan sen ohjaajan Renny Harlinin lounastauolla hetkeksi mikrofonin ääreen. Puhetta tuli mm. elokuvien ohjaamisesta, sekä omiin unelmiin pyrkimisestä.
7/4/2020 • 10 minutes, 22 seconds
"Kohusaaren" uusi vaihe: Ulkoilmaravintola sään armoilla
Aivan Helsingin kantakaupungin edustalla on 95 metriä pitkä ja 65 metriä leveä kivinen saari. Katajanokanluodolla on vaiherikas historia, josta ei käänteitä puutu.
Viime syksynä saari vaihtoi omistajaa. Helsinkiläinen liikemies Peter Brandt osti noin 4000 neliön kokoisen saaren. Alkoi uudelleenrakennus vanhaa kunnioittaen.
Heinäkuussa 2020 Katajanokanluoto avattiin ensimmäistä kertaa yleisölle ulkoilmaravintolan muodossa.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi vieraili saaressa.
7/3/2020 • 11 minutes, 27 seconds
Kaupungilla kiertelevän kesäterkkarin juttusille jopa jonotetaan
Kesäterkkarit tapaavat nuoria siellä, missä nuoret ovat: rannoilla, puistoissa ja kauppakeskuksissa. Toiminnan tavoitteena on mahdollistaa opiskeluterveydenhuollon palveluiden parempi saavutettavuus nyt kesällä, kun koulut ja oppilaitokset ovat kiinni. Kesäterkkarin työstä kertovat Soile Tanska ja Elina Järvenpää.
7/2/2020 • 3 minutes, 38 seconds
Korona-aika voi jopa lisätä ulkonäkökeskeisyyttä, väittää ulkonäkötutkija Outi Sarpila
Koronavirus on laittanut kalenteria ja ehkä myös elämän tärkeysjärjestystä uusiksi. Nousussa ovat olleet vaatekaapin mukavin asu ja ulkoiluvaatteet, ja etäpalavereissakin on voinut kokoustaa verkkarit jalassa ja ripustaa vaikka samalla pyykit. Tämä ei kuitenkaan ole vapauttanut meitä ulkonäköpaineista – päinvastoin, sanoo ulkonäkötutkija Outi Sarpila. Ulkonäkö on pääomaa työelämässä ja on sitä myös vastaisuudessa.
Toimittaja Ippi Arjanne keskusteli ulkonäöstä, työelämästä ja koronasta Outi Sarpilan kanssa toukokuun lopussa.
7/1/2020 • 42 minutes, 5 seconds
Kesäöiden uni maistuu pihalla ja parvekkeella
Huh, hellettä! Helsinkiläiset Salla Salokanto ja Jami Granström hakevat helpotusta kesän lämpimiin öihin nukkumalla muualla kuin tutusti maakuuhuoneissaan. Salla on nukkunut viikkoja kumppaninsa kanssa parvekkeella, ja Jami puolestaan on majoittunut omakotitalonsa pihassa olevaan telttaan.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi kävi tapaamassa Sallaa ja Jamia, jotka molemmat tahoillaan nukkuvat melkein ulkosalla paremmin kuin sisätiloissa.
6/26/2020 • 14 minutes, 43 seconds
Miten hoitaa viherkasveja helteellä? Puutarhuri Taina Laaksoharju neuvoo
Puutarhuri puutarha-agronomi Taina Laaksoharju vetää erilaisia luontoon ja kasveihin liittyviä työpajoja Lapinlahden Lähteen kaupunkiluontokeskuksessa.
6/26/2020 • 1 minute, 10 seconds
Vaihtoehto juhannukselle landella: merellisen Stadin saaret!
Monelle aito juhannus tarkoittaa matkaa maaseudulle tai mökille. Useat jäävät mielellään myös kaupunkiin. Helsinki Marketingin matkailuneuvoja Soili Reininkainen antaa vinkit juhannukseen 2020.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi
6/18/2020 • 8 minutes, 21 seconds
SPR:n Melahet Yared iloitsee siitä, että poikkeusaika herätti auttamisen halun
SPR:n sosiaalitoiminnan suunnittelija Mehalet Yared kertoo, että poikkeuksellinen kevät sai ihmiset hakeutumaan vapaaehtoistoiminnan pariin.
6/17/2020 • 2 minutes, 2 seconds
Sukkakampanjasta apua nuorten mielenterveyspalveluihin
Nuorten mielenterveyspalveluita edistävä sukkakampanja auttaa Mieli ry:n Sekasin-chatin resurssien ylläpitämisessä. Toimittaja Sara Salmi haastattelee Mieli ry:n tiimipäällikkö Miguel Reyesiä.
6/13/2020 • 1 minute, 23 seconds
Puhelu raivokkaasta palosta herätti rautakauppiaan
Vantaanportin K-Raudan puuvaraston tulipalo muutti kauppias Mikael Åstrandin viikonloppusuunnitelmat täysin. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan palo sai alkunsa puuvarastosta K-Raudan piha-alueella. Tulipalo ei edennyt myymälärakennukseen.
Se on onni onnettomuudessa Åstrandille, joka heräsi aamukolmelta puhelinsoittoon, että varasto on tulessa.
– Ei tällaisiin aamuihin haluaisi herätä, kauppias sanoo.
Toimittajana Olli-Pekka Kursi
6/12/2020 • 5 minutes, 39 seconds
Kesä alkaa matonpesusta
Pino mattoja pyörän tarakalla, ämpärissä mäntysuopaa, pesuharja ja termarissa kahvit. Näillä eväillä vantaalainen Eija Vainikka tarttuu kesän lempipuuhaansa. Hän on saapunut kuivanmaan pesupaikalle jo aamukahdeksalta välttääkseen ruuhkat ja jonottamisen Havukosken matonpesupaikalla.
Monella saattaa olla kiire pestä mattojen ennen juhannusta, vanhan kansan oppien mukaisesti.
-Ne kuivuu nyt hyvin, koska loppukesästä on sitten kosteampi ilma, Vainikka kertoo.
Toimittajana on Olli-Pekka Kursi.
6/11/2020 • 8 minutes, 11 seconds
Lallukan Pihasoitto-konserttisarja vastaa kulttuurinkaipuuseen
Legendaarisen taiteilijatalo Lallukan sisäpihalla alkaa kesäkonserttisarja maanantaina 8. kesäkuuta. Lallukassa asuva taiteilijapariskunta Lotta Kuusisto ja Iiro Rantala ovat olleet mukana ideoimassa eri taiteenlajeja yhdistävän konserttisarjan.
6/5/2020 • 1 minute, 49 seconds
Vihdoinkin saunaan! Pitkä koronakevään odotus päättyi suloisiin löylyihin
Voi onni ja autuus, kun pääsee saunaan! Osa julkisista saunoista avasi ovensa koronakevään jälkeen kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Moni saunaton oli varmasti kaivannut löylyjen kehoa ja mieltä rentouttavaa, puhdistavaa ja rauhoittavaa vaikutusta.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi pistäytyi Uudessa saunassa Jätkäsaaressa, Helsingissä. Siellä oli tyytyväisiä saunapuhtaita ihmisiä pesemässä pois poikkeuskevään pölyjä niin kehosta kuin mielestä.
6/4/2020 • 8 minutes, 2 seconds
A cappella -yhtye Club For Fiven Suvivirsi
A cappella -yhtye Club For Fiven Susanna Lukkarinen, Tuukka Haapaniemi, Maija Sariola, Juha Viitala ja Jouni Kannisto.
5/29/2020 • 2 minutes, 41 seconds
Koronakesänä ei mansikkapellolla halailla!
Marja Saara ja Raimo Vainio-Kaila valmistautuvat erilaiseen marjatilallisen kesään Vihdissä, Uudellamaalla. Alkukesällä on vielä aikaa miettiä, miten koronaepidemian aiheuttamat poikkeussäännöt otetaan marjapellolla huomioon. Se ainakin on selvää, että tulevana kesänä ei tutuiksi tulleita itsepoimijoita ainakaan halata!
Toimittajana Olli-Pekka Kursi
5/29/2020 • 6 minutes, 16 seconds
Korona-aika toi koirat hautausmaalle
Hietaniemen hautausmaalla on ollut koronakeväänä ulkoilijoita ruuhkaksi asti, ja henkilökunta on joutunut ohjeistamaan ihmisiä mm. koirien ulkoilutuksessa ja liikuntaharrastuksissa.
Rauhallinen ulkoilu hautausmaalla on tietysti sallittua, mutta lemmikit on pidettävä kiinni eikä esimerkiksi porrastreeni hautajaissaattueen vieressä ole toivottavaa, sanoo Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri Marja Varjoniemi.
5/22/2020 • 5 minutes, 52 seconds
Elämä on knaiffii
Hyvä kokkiveitsi alkaa olemaan vähän niinkuin puukko ennenvanhaan. Käyttötyökalu, jonka huoltamiseen ja laatuun osataan jo panostaa. Tässä jutussa perehdymme veitsien maailmaan. Oppaina toimivat KiKi Knivesin Toni Kilpinen ja Aku Kihlberg.
5/4/2020 • 25 minutes, 31 seconds
“Kriisiaikojen varjolla tehdään härskeimmät poliittiset lehmänkaupat”, sanoo komiikan tutkija Janne Zareff
Hallitukselle saa nauraa myös nyt, ja oikeastaan sille pitäisi nauraa enemmän, käsikirjoittaja ja komiikan tutkija Janne Zareff kannustaa. Korona-aikaan poliitikot ja valtaapitävät ovat jatkuvasti esillä ja suurennuslasin alla - poliittisen satiirin kannalta tämä tarkottaa runsasta materiaalipankkia, mutta miten sitä käytetään onnistuneesti?
Ippi Arjanne keskusteli Zareffin kanssa myös poliittisen satiirin ja journalismin eroista. Yhdysvalloissa poliittista satiiria käytetään etenkin nuorten keskuudessa jopa tärkeimpänä uutislähteenä, ja samanlaista ilmiötä on havaittavissa Suomessakin.
Janne Zareff on komiikan tutkija, käsikirjoittaja ja toimittaja, joka tunnetaan muun muassa Noin viikon uutisten ja Noin viikon studion taustalta.
4/29/2020 • 34 minutes, 1 second
Vastuullisuusvaikuttaja kritisoi Lidl-lenkkareita: “Ajankohta osoittaa Lidliltä erittäin huonoa makua”
Saksalaisen Lidl-ketjun aprillipilasta alkunsa saaneista lenkkareista tuli ilmiö ensin maailmalla, ja nyt myös Suomessa. Lidlin väreillä ja logolla varustetut lenkkarit tulivat Suomessa myyntiin torstaina 23.4., ja tossut myytiin loppuun kaikista maan myymälöistä ensimmäisen aukiolotunnin aikana. Verkkokaupasta lenkkarit loppuivat minuuteissa.
Samaan aikaan, huhtikuun viimeisellä viikolla, vietetään Vaatevallankumous-teemaviikkoa, jossa kampanjoidaan vaateteollisuuden vastuullisuuden, ihmisoikeuksien sekä ympäristöasioiden puolesta.
Mitä Lidlin lenkkareista ja tuotteen julkistamisen ajoituksesta ajattelee vastuullisuusvaikuttaja, vaatesuunnittelija ja bloggaaja Outi Les Pyy?
4/23/2020 • 8 minutes, 31 seconds
“Kirsti Paakkasen elämäkerran kirjoittaminen muutti minua”, sanoo kirjailija Ulla-Maija Paavilainen
Kirsti Paakkanen tunnetaan Marimekon pelastajana ja menestyneenä uranaisena. Pitkän elämän varrelle mahtuu paljon muutakin. Miten se kaikki mahdutetaan yhteen kirjaan? Millainen vastuu kirjailijalla on päättää, mikä toisen elämästä on oleellista tai kiinnostavaa?
Ippi Arjanne tapasi elämäkerran kirjoittaneen toimittaja-kirjailija Ulla-Maija Paavilaisen kirjanjulkaisupäivänä 17. huhtikuuta.
4/20/2020 • 17 minutes, 40 seconds
Koronaterveisiä maailmalta: Qatar, Meksiko, Kanada ja Indonesia
Miten ulkomailla asuvat suomalaiset pärjäävät koronan kanssa? Miten se on muuttanut elämää Qatarissa, Meksikossa, Kanadassa ja Indonesiassa? Ippi Arjanne pyysi ääniviestikuulumisia Radio Suomen aamulähetykseen 6.4.-9.4.2020.
Terveisensä kertovat:
6.4. Jyrki ja Riikka Rajala, Qatar
7.4. Sini Lahti-Jung, Meksiko
8.5. Anja Hankilanoja, Kanada
9.4. Aija Kaakinen, Indonesia
Kuva: chuttersnap / Unsplash
4/9/2020 • 20 minutes, 43 seconds
Korona, yksinolo ja stressi - miten tästä selviää?
“Eikö se ole aika informatiivista itselle, jos on vaikea olla itsekseen ja yksin? Eikö sitten kannattaisi miettiä että millainen suhde minulla on itseeni, olenko itselleni hyvää seuraa?”
Sosiaalinen eristäytyminen ei automaattisesti tarkoita yksinäisyyttä, mutta siltä se voi tuntua. Mitä tehdä, jos seinät kaatuvat päälle – videopuheluista huolimatta? Kuinka kauaskantoiset seuraukset stressaavalla poikkeustilalla on? Koronan psykologisia vaikutuksia pohtimassa on psykologi ja psykoterapeutti Teemu Ollikainen.
Toimittajana Ippi Arjanne.
Kuva: Sasha Freemind / Unsplash
Miten ulkomailla asuvat suomalaiset pärjäävät koronan kanssa? Miten se on muuttanut elämää Itävallassa, Espanjassa, Intiassa, Yhdysvalloissa ja Italiassa? Ippi Arjanne pyysi ääniviestiterveisiä Radio Suomen aamulähetykseen 30.3.-3.4. 2020.
Kuulumisensa kertovat:
30.3. Laura Pirkola, Ruotsi
31.3. Sani Kontula-Webb, Venäjä
1.4. Juhana Pihlajamaa, Saksa
2.4. Pekka Horttanainen, Brasilia
3.4. Anne Kulonen, Iso-Britannia
Kuva: chuttersnap / Unsplash
4/3/2020 • 26 minutes, 17 seconds
Koronaterveisiä maailmalta: Itävalta, Espanja, Intia, Yhdysvallat ja Italia
Miten ulkomailla asuvat suomalaiset pärjäävät koronan kanssa? Miten se on muuttanut elämää Itävallassa, Espanjassa, Intiassa, Yhdysvalloissa ja Italiassa? Ippi Arjanne pyysi ääniviestiterveisiä Radio Suomen aamulähetykseen 23.-27.3. 2020.
Kuulumisensa kertovat:
23.3. Hanne Mäkinen, Itävalta
24.3. Anu Myllärinen, Espanja
25.3. Heidi Enbuska, Intia
26.3. Marek Miettinen, Yhdysvallat
27.3. Antonella Esposito, Italia
Kuva: chuttersnap / Unsplash
3/27/2020 • 21 minutes, 57 seconds
Koronaterveisiä maailmalta: Tansania, Tanska, Ranska ja Kiina
Miten ulkomailla asuvat suomalaiset pärjäävät koronan kanssa? Miten se on muuttanut elämää Kiinassa, Ranskassa, Tanskassa ja Tansaniassa? Ippi Arjanne pyysi terveisiä Radio Suomen aamulähetykseen 17.-20.3. 2020.
Aamuterveisensä kertovat:
17.3. Olavi Heino, Tansania
18.3. Outi Karjalainen, Tanska
19.3. Jukka Westerbacka, Ranska
20.3. Tuomas Harjumaaskola, Kiina
Kuva: chuttersnap / Unsplash
3/23/2020 • 21 minutes, 14 seconds
"Kun miehet halaa, niin pitää taputella selkään. Miksei siinä voisi vain olla ja nauttia siitä hetkestä?"
Kosketus vapauttaa hormoneja, vähentää stressiä ja parantaa unen laatua. Miksi se on miehille niin vaikeaa?
Miesten välistä kosketusta pohtivat 67-vuotias Kari Kanto ja 21-vuotias Matti Palviainen. Molemmat esiintyvät Hanna Brotheruksen tanssielokuvassa MEN ja tekoprosessista kertovassa dokumentissa Kun mieheen koskee. Matti Palviainen on taidelukion kasvatti ja opiskelee parhaillaan tanssijaksi. Kari Kanto on eläkeläinen ja isä, joka teki työuransa Helsingin Sanomien jakajana. Toimittaja Ippi Arjanne tapasi heidät tanssisalissa.
3/11/2020 • 40 minutes, 35 seconds
Jopa pilkun käyttö voi paljastaa murhaajan – miten kielentutkimusta voi käyttää rikostutkinnassa?
“Kaikkea sanomaasi voidaan käyttää oikeudessa todisteena sinua vastaan.”
Forensisessa eli oikeutta koskevassa kielentutkimuksessa ollaan tarkempia: myös kaikki sanavalinnat, kirjoitusvirheet, hymiöt ja puheen tauot voivat kääntyä todisteiksi, joilla rikoksen syyllinen saadaan selville.
Mistä voi tietää, että itsemurhaviestiä ei kirjoittanutkaan henkilö itse? Riittääkö kieli todisteeksi? Näihin kysymyksiin on vastaamassa poliisi ja poliisiviestinnän lehtori sekä suomen kielen maisteri Roosa Rentola, joka on kirjoittanut kirjan "Kielestä kiinni". Kirjassa hän tarkastelee kahdeksaa rikostapausta, joissa on hyödynnetty kielentutkimusta.
Toimittajana Ippi Arjanne.
Kuva: Bill Oxford / Unsplash
3/5/2020 • 34 minutes, 32 seconds
Häpeällistä, osa 4. Avain häpeän voittamiseen on myötätunto
Jotta häpeän kahleista voisi vapautua, tarvitaan myötätuntoa - etenkin itseä kohtaan. Niinhän se on, että yleensä sitä on itse tiukkasanaisin kriitikkonsa. Myös asioiden perspektiiviin laittamisesta voi olla apua: se, mikä voi hävettää tänään, tuskin hävettää ainakaan yhtä korventavasti enää ensi viikolla – pidemmästä aikavälistä puhumattakaan. Liiasta häpeästä pelastumista yrittää toimittajamme Lena Nelskylä. Konsteja Lenalle antaa tietokirjailija, psykoterapeutti Emilia Kujala.
2/28/2020 • 7 minutes, 30 seconds
Häpeällistä, osa 2. Missä rikos ja rangaistus, siellä myös häpeä
Häpeällä on aina ollut paikka kun haluttu osoittaa yhteisölle, mikä on oikein ja mikä on väärin.
Menneinä vuosisatoina häpeärangaistukset on koettu niin hirvittävinä, että moni rikokseen hairahtunut on valinnut mieluummin raipaniskut tai vankeuden häpeäpaalussa istumisen sijaan. Nykyään varsinaisia häpeärangaistuksia ei Suomen lainsäädännössä ole, mutta häpeää ei pysty ikinä erottamaan rikoksesta ja rangaistuksesta. Häpäisemisen puistattavaan historiaan ja vähän nykypäiväänkin meidät luotsaa filosofian tohtori, dosentti Satu Lidman, jonka
tutkimusteemat painottuvat väkivaltaan, rikollisuuteen, sukupuoleen ja ihmisoikeuksiin. Häntä haastattelee toimittaja Lena Nelskylä.
2/28/2020 • 6 minutes, 44 seconds
Häpeällistä, osa 1. Ikiaikainen, muuttuva häpeä
Häpeällä on tärkeä rooli, koska sen takia osaamme toimia toisiamme kunnioittaen erilaisissa ryhmissä ja kulttuurissa. Häpeä on ikiaikainen tunne, joka on kulkenut mukanamme aina ja määrittäneet osamme. Häpeän kohteet ovat saattaneet aikojen saatossa muuttua, mutta paljon on ikuista häpeää ja häpeää, josta olisi syytä päästä eroon. Filosofian tohtorin, dosentti Satu Lidmanin mielestä häpeän muurit ovat yhteiskunnassa hiljalleen sortumassa esimerkiksi rohkeamman nuoren sukupolven ja valtarakenteisiin pesiytyneitä vääränlaisia toimintatapoja päivänvaloon räväyttäneen me too -liikeen seurauksena. Toimittajana Lena Nelskylä.
2/28/2020 • 8 minutes, 21 seconds
Voiko tietokirjaan luottaa, tietokirjallisuuden professori Anne Mäntynen?
Milloin tietokirjaan voi luottaa, entä missä kulkee kansantajuistamisen ja virheen raja? Kenen vastuulla faktapohjaisuus on, kustannustoimittajan vai kirjailijan? Saako tietokirjassa olla mielipiteitä?
Tietokirjallisuus on erittäin suosittua, mutta vähiten tutkittua kirjallisuutta. Suomessa julkaistuista teoksista tietokirjallisuutta on 80%. Sekaan mahtuu monenlaista: elämäkertoja, oppikirjoja, matkaoppaita ja tiedekirjallisuutta – ja virheitä, kuten otsikoista olemme saaneet lukea.
Toimittaja Ippi Arjanne tapasi Helsingin yliopiston tietokirjallisuuden ja tietokirjoittamisen professorin Anne Mäntysen keskustakirjasto Oodissa tietokirjapinon äärellä. Mäntynen on myös Suomen tietokirjailjat ry:n hallituksen jäsen.
Kuva: Annie Spratt / Unsplash
2/28/2020 • 26 minutes, 8 seconds
"On sallittavampaa valittaa väsymystä kuin kertoa ihanasta päivästä lasten kanssa", sanovat Ruuhkavuosirakkautta-podcastaajat
Krista Pohjanlehto ja Heta Kärki eivät tunnistaneet itseään siitä negatiivisesta kuvasta, jota ruuhkavuosia elävistä vanhemmista maalataan. Arjessa on toki paljon liikkuvia osia, mutta kokonaiskuva on kaksikon mielestä plussan puolella. Toimittaja Ippi Arjanne jutteli heidän kanssaan lapsiperhearjesta: valmisruoasta, paineista ja urakehityksestä.
Krista Pohjanlehto 35-vuotias helsinkiläinen kahden alle kouluikäisen lapsen äiti ja työskentelee kasvujohtajana markkinointiviestintäkonsernissa. 32-vuotias Heta Kärki on vastikään espoolaistunut markkinointipäällikkö. Hänellä on 3-vuotias poika sekä kaksi cockerspanielia. Yhdessä Pohjanlehto ja Kärki pyörittävät lastentarvikkeiden lainaamiseen erikoistunutta Kinspiring-palvelua sekä tekevät Ruuhkavuosirakkautta-podcastia.
2/7/2020 • 16 minutes, 4 seconds
“Vihaan Anssi Kelaa enemmän kuin Osama Bin Ladenia” on lause, jota Anssi Kela ei unohda - mitä kriitikko voi sanoa ja miten?
Yhteishaastattelussa kriitikko Oskari Onninen sekä muusikko Anssi Kela.
Musiikkikritiikki - mihin sitä tarvitaan tässä maailmanajassa, jossa striimauspalvelut tuntevat musiikkimakusi paremmin kun sinä itse ja tie uuden musiikin luo on pari klikkausta - jos sitäkään? Mitä yhden tai viiden tähden levyarvio tekee muusikolle, keikkamyynnille tai striimausluvuille? Ja joskus arvio sivaltaa syvältä - miltä kriitikosta tuntuu satuttaa artistia?
Anssi Kela on tehnyt musiikkia reilu kolmekymmentä vuotta, julkaissut sooloartistina seitsemän levyä ja voittanut viisi Emma-palkintoa. Ennen soolouraansa Kela vaikutti yhtyeessä Pekka ja Susi.
Oskari Onninen on kriitikko ja toimittaja, joka on kirjoittanut musiikkikritiikkejä noin kymmenen vuotta. Hänen arvioitaan on voinut lukea muun muassa Helsingin Sanomista, Imagesta, Rumbasta sekä jo kuopatusta Nuorgamista, jonka perustajiin hän itsekin kuuluu.
Toimittaja Ippi Arjanne tapasi kriitikon ja muusikon Anssi Kelan studiolla.
1/30/2020 • 44 minutes, 59 seconds
Ilmaveivi onnistuu pöytälätkässäkin – lajin SM-kisoilla jo lähes 30-vuotinen historia
Helsingissä järjestetään 5.-6.1. SM-kisat lajissa, joka on kaikille tuttu, mutta harvoille harrastus. Pöytäjääkiekon SM-kisat järjestetään nyt jo 29. kerran.
Vesa Marttinen kävi perehtymässä lajin saloihin moninkertaisen Suomen-mestarin Juha Erälaukon kanssa.
1/4/2019 • 15 minutes
Vuoden vapaaehtoinen Jouko Näivä: Pohjalta on pitkä tie, mutta kaikilla on toivoa
Tänä vuonna Kansalaisareena valitsi kaksi vuoden vapaaehtoista: Tapani Vainikaisen sekä Jouko Näivän. The Streetbarberina eli katuparturina tunnettu Näivä on tehnyt monia sekalaisia töitä, soittanut parissa bändissä ja saattaapa joku muistaa hänet vuoden 2012 Big Brother- talostakin. Nyt hän on leikannut vähän yli vuoden ajan syrjäytyneiden, kodittomien ja vähävaraisten hiuksia ja kohtaa heidät ihmisenä. Toimittajana Justus Laitinen.
12/29/2018 • 16 minutes, 1 second
Vuoden vapaaehtoisen, Tapsa Vainikaisen, mottona on saada joka päivä joku iloiseksi sanoilla tai teoilla
Kansalaisareena valitsi joulukuussa jälleen vuoden vapaaehtoisen tai itseasiassa tänä vuonna vuoden vapaaehtoiset: Tapani “Tapsa” Vainikaisen ja Jouko “the Streetbarber” Näivän.
Korsossa, Woimanurkassa, tavallisesti senioreita liikkumiseen iloihin innostava ja opastava Tapani Vainikainen antaa toimittaja Justus Laitiselle vinkkejä niin salille kuin elämäänkin.
12/29/2018 • 12 minutes, 49 seconds
Joulun hitti on käpyhyasintti - sisustusbloggari kypsensi kesän kävyt uunissa
Vantaalainen Hanna Fiskari on sisustubloggaaja ja innokas askartelija. Tämän joulun hittituote lienee käpyhyasintti, joka syntyi myös Hannan hyppysissä.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi piipahti Hannan kotona. Samalla hän sai helpon vinkin joulukranssin tekemiseen.
Finnwave-rahtialus on rantautunut poikkeuksellisesti Vuosaaren satamaan Helsingissä. Toimittaja Olli-Pekka Kursi kipuaa laivaan aamuhämärissä, jossa ensimmäisenä tapaa laivan kapteenin, Mika Kärin.
Sitten alkaakin pikaperehdytys siihen, millaista on olla joulun aika laivassa.
Aluksen kansainvälisen miehistön ansiosta jouluperinteissä yhdistyvät suomalaiset ja filippiiniläiset tavat.
Matruusi Mikko Toivonen on jo kolmatta joulua hommissa laivalla ja talousapulainen Vipri Mäkinen pitää huolta siitä, että aluksessa on tarjolla juhlapyhienkin aikaan hyvää ruokaa ja mahdollisimman levollinen tunnelma.
12/20/2018 • 24 minutes, 4 seconds
Kauniaisten kuvataidekoulu täytti 40 vuotta – nyt osaamista halutaan viedä ulkomaille
Kauniaisten kuvataidekoulu perustettiin neljäkymmentä vuotta sitten, kun taideaineista leikattiin maanlaajuisesti hurjalla tavalla.
Tällä hetkellä kuvataidekouluosaamisesta halutaan tehdä vientituote: Japanissa ja Kiinassa ollaan hyvin kiinnostuneita ainutlaatuisesta suomalaisesta taideoppimisesta.
Kuvataidekoulun rehtori Hannamaija Heiska iloitsee taidenkoulun arjesta. Kaiken lisäksi maalausluokan ikkunasta avautuu yksi pääkaupunkiseuden upeimmista maisemista. Sitä ihaili myös toimittaja Olli-Pekka Kursi
12/20/2018 • 15 minutes, 8 seconds
Halvaantumisesta kuntoutunut Piia Koriseva: "En tuntenut yhtään sitä tyyppiä, joka asui mun pään sisällä"
Miltä tuntuu, kun teatterin lava vaihtuu yhdessä yössä sairaalavuoteeseen ja pyörätuoliin? Piia Korisevalle kävi näin kymmenen vuotta sitten, kun migreeni aiheutti aivoinfarktin ja hänen oikea puolensa halvaantui. Viisi vuotta sitten Piia Koriseva juoksi puolimaratonin, tosin intervallina, koska oikea jalka alkoi aina välillä laahata.
Piia Korisevan kanssa jutteli Ippi Arjanne.
12/19/2018 • 15 minutes, 7 seconds
Uuden lastensairaalan äänisuihkut pesevät käyttäjiensä mielen ainakin hetkeksi toisaalle käynnin varsinaisesta syystä
Uusi lastensairaala Meilahdessa on täynnä toinen toistaan erilaisempia innovaatioita, joiden tarkoituksena on tehdä pienille potilaille sekä heidän omaisille käynti tai joissakin tapauksissa pidempikin oleskelu sairaalassa miellyttävämmäksi. Eräs kävijöitä eniten yllättäneistä elementeistä ovat olleet alan viimeisintä teknologiaa edustavat äänisuihkut, joita on ripoteltu eri puolille sairaalaa. Justus Laitinen kävi paikan päällä projektia johtaneen Aalto-yliopiston lehtori Antti Ikosen sekä äänisuunnittelussa mukana olleen lastentautien dosentti Pekka Lahdenteen kanssa virkistäytymässä äänisuihkussa.
12/18/2018 • 9 minutes, 21 seconds
Ajatus on tärkein, lohduttaa lahjapaketoinnin ammattilainen, mutta muutama vinkki ei ole pahitteeksi
Lahjoilla on mukava ilahduttaa läheisiään. Mutta meneekö lahjasta fiilis, jos se on paketoitu rumasti? Radio Suomen toimittaja Justus Laitinen tunnustaa kuuluvansa siihen ihmisryhmään, jolta joulupakettien tekeminen ei suju käden käänteessä. Niinpä hän lähti askarteluun, tee-se-itse-henkeen ja sisutusratkaisuihin keskittyneen Kaikki paketissa-blogin pitäjien, Aleksi Koskisen ja Jani Lindbergin, luo oppiin.
12/13/2018 • 15 minutes, 6 seconds
Suomalaisen bluesin tarina pääsi paksujen kansien väliin
Pete Hoppulan ja Matti Laipion kirjoittama tietokirja Sininen sielua myöten – Suomi-bluesin tarina avaa blues-musiikin historiaa ja vaiheita Suomessa. Miten blues saapui Suomeen ja millaisia ominaispiirteitä se pohjoisessa sai? Millaisia alueellisia blueskeskittymiä syntyi Helsinkiin, Lahteen ja vaikkapa Nurmijärvelle tai Järvenpäähän? Entä miten Suomi-blues voi tänä päivänä?
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen tapasi kirjan tekijät Helsingin Kalliossa, jossa asui pitkään eräs suomalaista bluesia muokannut merkkimies.
12/12/2018 • 16 minutes, 28 seconds
Niklas Ansamaa on opettanut koodausta niin Supercellillä kuin Ruandassakin - ja on vasta 18-vuotias
Niklas Ansamaan ura alkoi jo teini-iässä, kun hän koodasi ensimmäisen applikaationsa 14-vuotiaana auttaakseen äitiään sienestyksessä. Neljä vuotta myöhemmin hän on perustanut yrityksen ja opettanut ohjelmointia niin Ruandassa kuin Supercell-peliyrityksessäkin.
Toimittajana Ippi Arjanne.
12/12/2018 • 11 minutes, 22 seconds
Hiihto, kirsikat ja perhesuhteet näkyvät alkuvuodesta kaupunginteatterin lavoilla
Helsingin kaupunginteatterin tammi-helmikuun 2019 ensi-iltoihin kuuluvat Lauri Maijalan ohjaama Kirsikkatarha sekä hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisesta kertova Tahto.
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen tapasi teatterin joulupuurotilaisuudessa ohjaaja Lauri Maijalan sekä hänen äitinsä, näyttelijä Heidi Heralan. Lisäksi haastateltavina ovat Aino-Kaisa Saarista näyttelevä Sanna-June Hyde ja hänen isäänsä näyttelevä Risto Kaskilahti.
Aluksi teatterinjohtaja Kari Arffman kertoo ensimmäisistä kahdesta vuodestaan kaupunginteatterin johdossa ja #metoo-kampanjan vaikutuksesta teatterityön arkeen.
Kuva: Helsingin kaupunginteatteri / Ilkka Saastamoinen
12/11/2018 • 16 minutes, 21 seconds
Millaisia esteitä romanien työllistymisessä on?
Millaisia esteitä romanien työllistymisessä ja koulutuspaikan saamisessa on tänä päivänä? Työnimi-kampanja ja Helsingin kaupungin esitys nimettömästä työnhausta ovat olleet syksyn valtakunnallisia puheenaiheita.
Nyt Diakonia-ammattikorkeakoulussa on valmistunut tuore julkaisu, joka valottaa, kuinka romanien koulutuspolut ja työurat nykyisin rakentuvat.
Radio Suomen reportterin Vesa Marttisen aamukahviseurana piipahtivat julkaisun toimittaja, projektipäällikkö Mertsi Ärling sekä Nevo tiija -hankkeessa mukana ollut Joni Auvinen.
12/10/2018 • 11 minutes, 29 seconds
Ainolan uusi museonjohtaja arvostaa tavallisuutta: ”Sibeliusten hammasharjat muistuttavat perheen arkisesta elämästä”
Kun merkittävän henkilön koti muutetaan museoksi, kävijöitä kiinnostavat usein ne tavallisesta elämästä kertovat pienet asiat. Presidentit käyvät vessassa siinä kuin kaikki muutkin, ja päiväkirja- ja kalenterimerkinnöistä voi aistia merkkejä tavallisesta eletystä elämästä.
Juuri nämä arkiset asiat kiehtovat myös Ainolan uutta museonjohtajaa Julia Donneria.
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen tapasi Donnerin Ainolassa keskellä vuoden hiljaisinta aikaa. Ainola on avoinna yleisölle toukokuusta syyskuuhun, ja näiden viiden kuukauden aikana museossa käy yli 20 000 vierasta. Näin talviaikaan Ainola on suljettu, ja talossa on hiljaista. Juuri tämä hiljaisuus oli keskeinen syy, minkä vuoksi Sibelius viihtyi Ainolassa.
12/7/2018 • 11 minutes, 4 seconds
Celia-kirjaston viimeisin lisäys tuo Kallion kaupunginosan sormien ulottuville
Kirjoista opitaan yleensä lukemalla. Jos on näkörajoitteinen niin vaihtoehtoina on pistekirjoitus tai äänikirjat, mutta oletko kuullut koskettelukirjoista? Kehitysvammatuki 57 järjesti äskettäisen Kallio kipinöi-viikon yhteydessä koskettelukirjapajan, jossa Kallion kaupunginosa sai oman teoksensa vapaaehtoisvoimin. Pajassa kirjan tekoa oli ohjaamassa suunnittelija Marjo Kauttonen Celia-kirjastosta ja yhden sivuista teki Kaarina Särkiluoto Vekkari-toiminnasta. Justus Laitinen matkasi Brahenkadulle Kehitysvammatuki 57:n päämajaan ottamaan niin sanottua näppituntumaa tähän opukseen, mutta ilmeisesti hän päätyikin jonnekin aivan muualle.
12/4/2018 • 6 minutes, 53 seconds
Roskapoliisin vinkit kierrätykseen saattaa sisältää yllätyksiä kokeneemmallekin
Marjo Vainio on toiminut lähes kolme vuosikymmentä kierrätyksen ja lajittelun parissa ja nykyään Vantaan Energian roskapoliisina. Onpa Marjon työ huomioitu valtion korkeimmilla tahoillakin, sillä osoituksena väsymättömästä työstä kierrätyksen edistämiseksi hänet on kutsuttu viettämään itsenäisyyspäivää presidentin vastaanotolla. Toimittaja Justus Laitinen ratsasi hänen kanssaan (luvan kanssa) erään helsinkiläisen talonyhtiön roskakatoksen ja tulipa keskustelussa esille iltapäiväjuontaja Paavo Häikiön välityksellä muitakin Radio Suomen kuuntelijoiden kysymyksiä kierrätyksestä sekä siitä, että kuinka Marjo vie palan työtään mukaan Linnan juhliinkin.
11/30/2018 • 12 minutes, 53 seconds
Parin vuosikymmenen virittelyn jälkeen Cleaning Women soi puhtaammin kuin koskaan
Cleaning Women on tehnyt jo yli 20 vuotta musiikkia, jonka aikana he ovat heittäneet 500 keikkaa ja esiintyneet 20 eri maassa. Intensiivisillä keikoilla esitettävien kappaleiden lisäksi he ovat tuona aikana säveltäneet myös musiikkia useisiin neuvostoliittolaisiin mykkäelokuviin ja esittäneet niitä livenä arvostetuilla filmifestivaaleilla.
Cleaning Womenin esityksistä ja musiikista ei tee erityistä se, että he ovat pukeutuneet naissiivoajiksi, vaan heidän soittimensa: Ne on nimittäin tehty itse ihan tavallisista kodinhoitovälineistä, kuten kuivaustelineistä. Instrumentteihin, joita tarvitsee säätää ja kehitellä jatkuvasti, muodostuu aikaa myöten erityinen suhde. Näitä soittimia on esitteillä Tiketti Galleriaan aunneessa Cleanland-näyttelyssä, missä Justus Laitinen kävi tapaamassa CW01:tä eli Risto Puurusta ja CW04:ää eli Tero Vänttistä. Mikä heille tällä hetkellä soi rakkaimmin?
11/30/2018 • 17 minutes, 16 seconds
Kehitysvammaisella Tintillä on työsopimus ja hän saa normaalia palkkaa - harvinaista, mutta ei mahdotonta
Tintin kaltaisia työkykyisiä kehitysvammaisia on Suomessa arviolta noin 3000. Tekijöitä olisi, mutta tietoa kehitysvammaisten palkkaamisesta on tarjolla huonosti, sanovat Tintin esihenkilöt, Myö Hostelin yrittäjät Jenny Närhinen ja Maiju Sundvall.
Kuinka vaikeaa töiden saaminen Tintille on ollut? Mikä on suurin este, asenteet, kehitysvamma vai kenties tiedon puute?
Entä millaisia haasteita kehitysvammaisen palkkaamisessa on? Mitä kehitysvammaiselta kysytään työhaastattelussa?
Toimittajana Ippi Arjanne.
11/30/2018 • 9 minutes, 34 seconds
Arvostettu muusikko uupui ja jäi sairauslomalle – alkoi sitten nikkaroida soittimia kierrätystavarasta ja löysi mielenrauhan
Italialaisesta tarjottimesta tehty mandoliini, paistorasvakanisterista tehty kolmikielinen basso sekä sikarilaatikosta tehty ukulele. Muun muassa tällaisia soittopelejä löytyy Mäntsälässä asuvan taiteilija-muusikko Eero Lehtisen verstaalta. Lehtinen harrastaa soitinten rakentamista erilaisia kierrätysmateriaaleja hyödyntämällä.
Kypsällä iällä alkanut harrastus on toiminut Lehtiselle terapian tavoin: hulluuden rajamailla hapuillut mies kertoo löytäneensä mielenrauhan, kun hän uskalsi antaa itselleen luvan luoda ja rakentaa.
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen kävi tutustumassa Lehtisen verstaaseen.
11/26/2018 • 10 minutes, 34 seconds
Annu Niemisen yritys tavoittelee mahdotonta: se aikoo laskea kaikkien yritysten nettovaikutukset maailmaan
- Tässä globaalissa bisneksessä rahanteko ei voi enää olla ainoa tavoite, sanoo 33-vuotias Upright-yrityksen toimitusjohtaja Annu Nieminen, joka on tehnyt aivan liian pitkiä työpäiviä ja sairastanut työuupumuksen. Nieminen on mennyt aina sitä kohti, mitä hän ei ymmärrä, eikä ole pelännyt hyppyä tuntemattomaan: hän vaihtoi orastavan klassisen musiikon uran matematiikkaan ja sitten insinööriopintoihin.
Nyt hän aikoo taistella maapallon puolesta. Eivätkö tuollaiset tavoitteet tarkoita kroonista riittämättömyyden tunnetta? Entä miten Niemisen yritys on otettu vastaan? Ja mitä hänelle tulee mieleen sanasta ahneus?
Toimittajana Ippi Arjanne.
11/22/2018 • 22 minutes, 55 seconds
Eroman sooloura on vaatinut suuria uhrauksia – ”musiikkia oli yksinkertaisesti pakko tehdä”
Virpi Eroma on pitkän linjan kotimainen laulaja ja lauluntekijä, joka tehnyt musiikkia yhtyeille ja kuoroille kuten Rajaton, Ylioppilaskunnan Laulajat, Philomela ja Grex Musicus. Myös lauluyhtye Viiden kantavana voimana toiminut Eroma on nyt julkaisemassa ensimmäistä Eroman omaa nimeä kantavaa albumia, jonka syntyminen on vaatinut uhrauksia.
Oikeustieteen opinnot jäivät kesken, elämänhalu hiipui ja parisuhdekin päättyi. Levy-yhtiöiltä tuli aluksi kehuja, sitten tyrmäys. Tie on kulkenut vaikeuksista voittoon ja takaisin, mutta nyt tulevan levyn ensimmäinen single on julkaistu, ja Eroma on täynnä virtaa.
Hän piipahti Radio Suomen Helsingin aamussa Vesa Marttisen aamukahvivieraana. Studiossa Riikka Porttila.
11/21/2018 • 13 minutes, 13 seconds
Mitkä lastenlaulut laulattaa esikoululaisia tänä päivänä?
Vieläkö esikoulussa veisataan samoja vanhoja lastenlauluja vai onko lasten musiikkimaku muuttunut? Toimittaja Justus Laitinen kävi valtakunnallisena lastenmusiikkipäivänä Ala-Malmin Karvikan päiväkodissa kuulostelemassa tilannetta. Omista lempikappaleistaan kertoivat ja lauloivat Neea, Olivia, Suraya, Max ja Muaawiyah.
11/20/2018 • 3 minutes, 24 seconds
Uuden lastenlevyn julkaissut Mirkka Paajanen inspiraatiostaan: Aikuistenkin olisi hyvä joskus pohtia maailmaa lasten lailla
20. marraskuuta vietetään kansainvälisen lasten oikeuksien päivän lisäksi myös valtakunnallista lastenmusiikkipäivää. Toimittaja Justus Laitinen tapasi päivän kunniaksi laulaja Mirkka Paajasen, joka on tehnyt paluun lastenmusiikin pariin Mirkka ja Luis-duon myötä. Mikä sai Suomea mm. Cheekin, Samuli Edelmannin ja Mikko Kuustosen kanssa kiertäneen ja viime vuonna debyyttisoololevyn “Että muistaisit sen” julkaisseen Paaajasen palaamaan lastenmusiikin pariin? Haastattelun lopuksi Paajanen käy läpi yhtä juuri julkaistun Koiruuksia-levynsä kappaleista päiväkoti Karvikan lasten kanssa.
11/20/2018 • 6 minutes, 24 seconds
Seurakuntavaaleissa Helsingissä vain joka kymmenes käytti äänioikeuttaan – Miten luku saadaan tästä nousemaan?
Helsingissä vuoden 2018 seurakuntavaalien äänestysprosentti oli 11,3. Paavalin ja Kallion seurakunnissa alle puolet alueiden asukkaista kuuluu kirkkoon ja äänestysprosenttikin jäi molemmissa pienemmäksi kuin koko kaupungissa.
Minkälaisia johtopäätöksiä seurakuntavaalituloksista tekevät Kallion ja Paavalin seurakuntien kirkkoherrat Riikka Reina ja Kari Kanala? He kävivät Radio Suomen Helsingin aamun vieraina seurakuntavaalien jälkitunnelmissa. Toimittajana Vesa Marttinen, studiossa juontajana Riikka Porttila.
11/19/2018 • 16 minutes, 17 seconds
Älylaitteet vievät päivistämme useita tunteja ja nyt haluamme mitata ruutuaikaamme - onko puhelimen käyttöä syytä rajoittaa?
On hirveä kiire, mutta somessa ehtii roikkua tunteja päivässä? Ruutuajan mittaaminen on nouseva trendi - mittaammehan me jo unta, sykettä ja askeliakin. Lasten median ja älylaitteiden käytöstä on helppo olla huolissaan, mutta entäpä kun pitäisi katsoa peiliin? Toimittaja Ippi Arjanne keskusteli ruutuajasta intohimoisen teknologiaharrastajan ja -ammattilaisen, tietotekniikkaopettaja ja toimittaja Osku Kanniston kanssa.
Kuva: Robin Worrall / Unsplash
11/16/2018 • 11 minutes, 2 seconds
Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle - kirja joka itkettää, naurattaa ja auttaa
Miten elää nuoruuttaan, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle? Toimittaja Anna-Maria Talvio teki kirjan "Kirjeitä tuntemattomalle nuorelle", johon oman kirjeensä Talvion pyynnöstä lähettivät mm. Paleface, Helena Ranta, M.A. Numminen, Rosa Liksom, Hanna Visala, Riku ja Tunna sekä kymmenet muut. Kirja on osa Ylen nuorten mielenterveyteen keskittyvää Sekasin-kampanjaa.
Anna-Maria Talvio vieraili Radio Suomen aamussa Riikka Porttilan jututettavana.
11/15/2018 • 5 minutes, 9 seconds
Tukahdutetut tunteet, työttömyys ja kipu saivat Arton yrittämään itsemurhaa – onnekas sattuma muutti suunnitelmat viime hetkellä
Arto Sinisalo on 61-vuotias lohjalainen kolmen lapsen isä. Sunnuntaina hän viettää isänpäivää onnellisen ja tasapainoisen elämäntilanteen keskellä, vaikka hän ehti jo päättää viettävänsä sitä haudassa. Kahdeksan vuotta sitten Sinisalo oli jo matkalla tappamaan itseään, mutta lopullinen toteutus jäi kuitenkin tekemättä onnekkaan sattuman seurauksena.
Vesa Marttinen lähti Lohjalle kuuntelemaan Arto Sinisalon kokemuksia.
11/9/2018 • 7 minutes, 40 seconds
Radio Suomen Nenäpäiväetkot: Tunteiden aamun kaikki vieraat
Radio Suomen Nenäpäivä-etkoilla puhuttiin tunteista - onhan Nenäpäivä yhtä tunteiden vuoristorataa, kun vaikeista asioiden äärellä nauretaan. Riikka Porttila ja Vesa Marttinen laittoivat vieraansa pyörittämään tunnepyörää ja juttelemaan siitä tunteesta, joka kohdalle osui.
Vieraat järjestyksessä:
Tiia Rantanen ja Anna Karhunen Kaverin, puolesta kyselen -podcast
Merja Ylä-Anttila, Ylen toimitusjohtaja
Pekka Pouta, tv-meteorologi
Christoffer Strandberg, näyttelijä, koomikko
Mikko "Peltsi" Peltola, juontaja, toimittaja
Kimmo Ohtonen, luontokuvaaja ja -toimittaja
Yona, laulaja-lauluntekijä
11/9/2018 • 49 minutes, 22 seconds
Kohun nostattanut sokea yleisurheilija Ronja Oja on myös intohimoinen koodaaja ja renessanssiluutun soittaja
Ronja Oja on Espoossa asuva parayleisurheilija. Hänen päälajinsa on pituushyppy ja kakkoslaji pikajuoksu.
Elokuussa hän herätti kauaskantoisen yhteiskunnallisen keskustelun kerrottuaan twitterissä, että parayleisurheilun EM-kisoissa voitettu pituushypyn pronssimitali säästi häneltä 900 euroa. Ilman mitalia hän olisi joutunut maksamaan tuon summan, jonka Suomen Urheiluliitto oli asettanut parayleisurheilijoiden omavastuuksi.
Radio Suomen Helsingin-toimituksen reportteri Vesa Marttinen tapasi Ronja Ojan, joka on paljon muutakin kuin sokea yleisurheilija. hän on muun muassa intohimoinen koodaaja ja tietojenkäsittelytieteen opiskelija, joka harrastaa neulomista, äänikirjojen kuuntelua sekä kitaran ja renessanssiluutun soittamista.
11/5/2018 • 9 minutes, 26 seconds
Ilmastoasiantuntija: ”Totta kai on toivoa, siirrytään vain hiilestä pois”
Tuhannet ihmiset marssivat Helsingissä 20. lokakuuta ilmastonmuutoksen pysäyttämisen puolesta. Ilmastonmuutos ei ole mikään yksittäinen trendi tai muodikas puheenaihe vaan todellinen uhkakuva, maailmanlopun ainekset sisältävä tieteellinen fakta.
Suomen paras ja ajantasaisin tieto ilmastonmuutoksesta ja ilmastoon ja säähän liittyvistä asioista löytyy Ilmatieteen laitokselta, Helsingin Kumpulasta.
Radio Suomen Helsingin aamun reportteri Vesa Marttinen piipahti Ilmatieteen laitoksella, tapasi ilmastotutkijan ja meteorologin, perehtyi merentutkimukseen ja avaruuslaboratorioon ja tutustui säähavaintoasemaan.
Punaisena lankana kulki koko aamun ajan ilmastonmuutokseen liittyvät näkökulmat.
11/2/2018 • 37 minutes, 48 seconds
Naisten kesken kaljalla
Voiko nainen mennä yksin baariin? Pitääkö eri sukupuolten olla täysin tasa-arvoiset? Entä, kuinka puhua lapsille alkoholista? Muun muassa näihin teemoihin keskustelu kääntyy, kun toimittaja Maija Ilmoniemi vie seurueensa olutravintolaan. Maijan kanssa samaan pöytään istuvat Anikò Lehtinen ja Sofia Kilpikivi, he muuten rakastavat olutta.
11/1/2018 • 20 minutes, 19 seconds
Helsingin kaupunkia on vuosikymmenten saatossa brändätty niin omituisuudella kuin eksotiikallakin
Miten sinä kertoisit Helsingistä ulkomaalaisille? Kertoisitko Kauppatorista vai Keskuspuistosta? Hyvästä ruuasta vai tunnelmallisista kapakoista? Avoimista ja iloisista ihmisistä vai juroista sisäänpäin lämpenevistä mököttäjistä?
Helsingin imagoa, ja sittemmin brändiä, on pohdittu ihan virallisillakin tahoilla jo hyvä tovi. Englanninkieliseen Helsinki Quarterlyyn aiheesta juuri kirjoittanut kaupunkitutkija Salla Jokela pitää erityisesti matkailun kannalta tärkeimpänä käännekohtana pääkaupunkimme imagon kehityksessä Helsingin matkailutoimiston perustamista vuonna 1963. Mutta kuinka asiat olivat ennen sitä?
10/30/2018 • 17 minutes, 14 seconds
Vuoden kaupunkipyöräilijä Antti Orama
Antti Orama ei tunnustaudu himopyöräilijäksi, vaikka kaupunkipyörillä taittuikin melkoinen kilometri määrä.
– Hyvä ilma saattaa hetkellisesti nostaa pyöräilyhimoa, mutta ei minun pyörän selässä pidä jatkuvasti olla, toteaa Antti Radio Suomen haastattelussa.
Radio Suomi kruunasi Antin epäviralliseksi metropolialueen kaupunkipyöräilijäksi ja tämän kunniaksi Justus Laitinen jututti miestä saavutuksesta.
10/29/2018 • 12 minutes, 50 seconds
Kuolemantutkijoiden kokoontumisissa zombit ja uskomusolennot ovat keskustelun kovaa ydintä
Kuolema tuntuu suomalaisessa kulttuurissa kuuluvan asioihin, joista ei puhuta, jos ei ole ihan pakko. Tätä keskustelua ja aiheen monipuolista käsittelyä pitää yllä muun muassa teologeista, psykoterapeuteista, hoitoalan ammattilaisista ja eri alojen tutkijoista koostuva Suomalaisen Kuolemantutkimuksen Seura.
Seuran yleisötilaisuuksissa on kuultu alustuksia esimerkiksi kemiallisista aseista maailman konflikteissa, itsemurhien historiasta, zombeista ja uskomusolennoista sekä kuoleman kohtaamisesta eri kulttuureissa.
Vesa Marttinen tapasi pyhäinpäiväviikon alkajaisiksi seuran varapuheenjohtajan Kaarina Kosken, joka on folkloristiikan dosentti. Hän on väitellyt kuolemaan liittyvistä uskomusolennoista.
10/29/2018 • 10 minutes, 3 seconds
Pelien eettisiä ja taloudellisia arvoja puntaroitiin Aalto yliopiston kansainvälisessä seminaarissa
Oletko törmännyt ongelmaan, että lapsesi pelaa mobiilisti tai pelikonsolilla ns. ilmaista peliä, mutta alkaakin kohta kinuamaan sinulta luottokorttia, jotta hän saisi ostettua pelissä kauniille yksisarviselle kimaltelevan satulan? Tai kenties olet itse pelaillut jotain peliä ja edistymisen alkaessa takkuilemaan, peli ehdottaa sinulle ostamaan arkullisen merirosvohelyjä, joilla saat taas pelisi kulkemaan?
Otaniemessä, Aalto yliopiston Design Factoryssä, järjestettiin perjantaina 19.10. “Ansaitse peleillä tuloksellisesti ja eettisesti” -seminaari, jonne oli kutsuttu guruja ympäri maailmaa puhumaan eettisistä haasteista pelialalla. Mutta miksi aiheesta puhutaan nyt ja kuinka suurien eettisten haasteiden kanssa pelialalla painitaan. Radio Suomen toimittaja Justus Laitinen haastatteli aiheesta Hatch-pelipalvelusta Vesa Jutilaa sekä Suomen pelialan kattojärjestö Neogamesista Suvi Latvaa, joka kertoo heti alkuun, että minkälaisia eettisiä ohjeistuksia suomalaiset pelinkehittäjät seuraavat.
10/24/2018 • 21 minutes, 32 seconds
Ilmastoasiantuntija ratsasi Yle Helsingin toimituksen – millaisista asioista tavallisen avokonttorin hiilijalanjälki koostuu?
Minkälainen ympäristöhirviö on tavallinen helsinkiläinen avokonttori? Millaisilla asioilla oman työpaikan ympäristökuormitusta voisi vähentää?
Aalto-yliopiston kestävän kiinteistöliiketoiminnan professori Seppo Junnila tuli pyynnöstämme tutkimaan, mitä Yle Helsingin toimituksessa voisi tehdä ympäristöystävällisemmin.
Ylen Mediatalo on Pasilassa sijaitseva liki 40-vuotias betonirakennus. Rakennuksen energiatehokkuuden lisäksi tarkastellaan työntekijöiden tottumuksia: toimituksesta löytyy ainakin turhaan printattuja papereita, kertokäyttöastioita ja päälle jätettyjä tietokoneita. Mikä näiden merkitys on suuressa kokonaiskuvassa?
Toimittajana Vesa Marttinen, studiossa Maija Ilmoniemi.
10/19/2018 • 11 minutes, 16 seconds
Karoliina Luodon lapsi kuoli heti synnyttyään – nyt äiti haluaa auttaa muita ymmärtämään miltä lapsen menettäminen tuntuu
10/19/2018 • 15 minutes, 24 seconds
Karoliina Luodon lapsi kuoli heti synnyttyään – nyt äiti haluaa auttaa muita ymmärtämään miltä lapsen menettäminen tuntuu
Karoliina Luoto koki myöhäisen keskenmenon ja joutui synnyttämään lapsen, jolla ei ollut mahdollisuutta eloonjäämiseen. Myöhäisen keskenmenon kokeneille vanhemmille kokemus hahmottuu odotetun ja rakastetun lapsen menettämisenä, eikä termi usein tunnu sopivalta kuvaamaan menetyksen vakavuutta ja vaikutusta. Miltä tuntuu, kun oma lapsi kuolee? Kuinka lapsen kuolemasta saa ja tulee puhua? Muun muassa näistä asioista keskustellaan Karoliina Luodon kanssa. Toimittajana Maija Ilmoniemi
10/18/2018 • 17 minutes, 14 seconds
Pellolta pöytään ja takaisin pellolle – Perhon kokkiopiskelijat näkevät raaka-aineiden koko elinkaaren
Ruoka jota syömme, kasvaa pellossa. Ajatus kuulostaa maailman yksinkertaisimmalta, mutta joskus pyörä vain täytyy keksiä uudelleen. Tämä kuningasidea on syntynyt Perhon liiketalousopistossa, jossa keksittiin perustaa oppilaitoksen naapuriin oma pelto. Näin opiskelijat pääsevät seuraamaan lähietäisyydeltä raaka-aineiden koko elinkaaren pellolta ruokapöytään.
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen lähti tutustumaan Malmin Longinojalla sijaitsevan Perhon kampuksen peltoon.
10/18/2018 • 10 minutes, 17 seconds
Kimmo asui neljä vuotta rappukäytävissä, hisseissä ja tuttujen nurkissa, Niko jäi asunnottomaksi 19-vuotiaana
Millaisia elämäntarinoita löytyy pitkäaikaisasunnottomille tarkoitetusta asumisyksiköstä?
Espoon Lippajärvellä avattiin vuoden 2012 alussa Diakonissalaitoksen pyörittämä Kuninkaankallion asumispalveluyksikkö. Merkittävällä osalla asukkaista on päihdeongelmia tai mielenterveysongelmia. Paikkaan muuttaminen ei vaadi elämäntapojen muutosta: Kuninkaankallioon saa tulla sellaisena kuin on, eli esimerkiksi päihteettömyys ei ole edellytys. Lähtökohtana on asunto ensin -periaate: arki ja elämisen perustaidot kasvavat hiljalleen, kun on ensin koti ja katto pään päällä.
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen tapasi kolme Kuninkaankallion asukasta, he ovat Kimmo Melto, 43, Niko, 28 ja Suski, 44.
10/17/2018 • 13 minutes, 6 seconds
”Yksikään yrittäjä ei palkkaa henkilöstöä siksi, että pääsisi irtisanomaan”
Hallituksen työllisyyspolitiikan kuumin palanen on syksyn ajan ollut niin sanottu irtisanomislaki. Lain ydintarkoitus on lieventää irtisanomisperusteita pienyrityksissä. Hallituksen lähtökohta on, että jos työntekijöistä pääsee helpommin eroon, myös kynnys uusien palkkaamiseen on entistä matalampi.
Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen näkemyksiä on asiasta kuultu jo kyllästymiseen asti. Vesa Marttinen lähti kysymään niiltä, joihin kiistelty laki oikeasti vaikuttaisi: pienyrittäjältä ja heidän edunvalvojaltaan.
Jutussa haastateltavina tilitoimisto Profitcountin toimitusjohtaja Markus Seppänen sekä Helsingin yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen.
10/15/2018 • 13 minutes, 10 seconds
Jenni Janakan Röyhkeyskoulu ravistelee naisia toimimaan
Freelancekirjoittaja ja puhetaiteilija Jenni Janakka pitää naisille röyhkeyskoulutuksia. Niissä opetellaan olemaan röyhkeä, positiivisesti röyhkeä. "Kymppityttö ajattelu täytyy lopettaa, koskee muuten muitakin kuin naisia", toteaa haastattelussa Jenni.
10/12/2018 • 16 minutes, 8 seconds
Syksy on myös suuren hapatuksen aikaa
Syksy saa ja niin saat sinäkin pitkin talvea kun hoksaat säilöä kesän herkut talteen hyvissä ajoin. Helsingin työväenopistossa järjestettiin luentosarja, jossa esiteltiin säilömisen eri muotoja. Toimittajamme ja vannoutunut kulinaristi Justus Laitinen käytti tilaisuuden hyväkseen ja meni tutustumaan vanhan kansan tuntemiin saloihin - elämänladun parantamiseksi.
10/12/2018 • 37 minutes, 51 seconds
Marica Kuukka sai ADHD-diagnoosin aikuisena
Marica Kuukka sai ADHD-diagnoosin neljä vuotta sitten, 32-vuotiaana. Miten ADHD vaikuttaa Marican perhe-elämään ja parisuhteeseen? Millä tavalla aikuisena saatu diagnoosi vaikutti Marican minäkuvaan? Eroaako lapsuusajan ja aikuisiän ADHD toisistaan? Toimittajana Olli Aimola.
Twitterissä on jo useamman vuoden ajan voinut perehtyä suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin rivi kerrallaan. Nummisuutatwit on ohjelmoitu Twitter-robotti, joka twiittaa automaattisesti pätkän vaikkapa Aleksis Kiven Nummisuutareita kymmenen minuutin välein.
Ideassa on jotain niin kiehtovaa ja samalla pöhköä, että Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen päätti lähteä Aleksis Kiven päivän aamuna tapaamaan botin tekijöitä Tuukka Palomäkeä ja Olli Sulopuistoa.
10/10/2018 • 11 minutes, 42 seconds
Kalasataman hävikkiruokakauppa myy ruokaa, joka kaupoista ja valmistajilta menisi muuten roskiin
Kalasataman kauppakeskus Redissä aukesi vajaat kolme viikkoa sitten Suomen ensimmäinen hävikkiruokakauppa WeFood. Kirkon ulkomaanavun pyörittämä liike myy ruokaa, joka muuten menisi roskiin. Liikkeen tuotteet saadaan lahjoituksina yhteistyökumppaneilta, joista osa toimii samassa kauppakeskuksessa.
Vesa Marttinen lähti kyselemään tarkemmin, miten WeFood toimii. Studiossa Riikka Porttila.
10/9/2018 • 12 minutes, 1 second
Helsinkiläiset kuudesluokkalaiset päästettiin vapaasti tutkimaan kaupunkia ja tuloksista voivat oppia kaikki
Oletko koskaan miettinyt miltä Helsinki näyttää lasten ja nuorten silmin? Mikä heitä siellä kiinnostaa, kuinka turvallinen olo heillä on ja riittääkö paikkoja missä hengailla?
Taiteilija ja kaupunkiaktiivi Lauri Jäntti alkoi miettimään juuri tätä ja otti yhteyttä Käpylän yhteinäiskouluun, jonka rehtori Sari Sola innostui yhteistyöstä. Projektista kiinnostui myös Helsingin kaupunki ja yliopisto, Diakonia ammattikorkeakoulu, Aseman lapset. Yliopistosta tätä koululaisten uutta oppimiselämystä lähti Jäntin mukaan suunnittelemaan kaupunkitutkija Noora Pyyry. Projekti huipentui Käpylän yhtenäiskoulun 6. luokkalaisten viikon mittaiseen kokeiluun, jossa he kulkivat annettujen tehtävien tiimoilta kaupungilla vapaasti Diakonia ammattikorkeakoulun opiskelijoiden turvassa. Millainen kokemus oli Käpylän yhtenäiskoulun 6. luokkalaisille Monalle, Aleksille ja Pessille? Entä oppivatko DIAKin opiskelija Jessica tai kaupunkitutkija Noora Pyyry maailmasta lapsen silmin? Toimittajan Justus Laitinen.
10/4/2018 • 16 minutes, 33 seconds
Ateneumin uusi johtaja Marja Sakari: ”Museot voivat ja niiden jopa pitää ottaa kantaa”
Suomen museoissa vierailtiin viime vuonna ennätykselliset 7,1 miljoonaa kertaa. Suosituimpien museoiden ykköspaikalla komeilee Ateneumin taidemuseo.
Nyt Suomen suosituin museo saa uuden vetäjän: Ateneumin taidemuseon johtajaksi on valittu filosofian tohtori Marja Sakari. Hän siirtyy tehtävään Kiasman vaihtuvien näyttelyiden intendentin paikalta.
Millaisilla tavoilla hän aikoo pitää museon kiinnostavuuden yllä? Entä voiko museo ottaa kantaa ja osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun?
Marja Sakari piipahti Radio Suomen Helsingin aamussa Vesa Marttisen vieraana. Studiossa Riikka Porttila.
10/4/2018 • 9 minutes, 35 seconds
Tringa ry:n suojelusihteeri pitää lintujen puolta, kun Helsingin kaupunki kasvaa
Lintujen syysmuutto on lokakuun alkupäivinä täydessä vauhdissa. Radio Suomen aamureportteri Vesa Marttinen kiipesi Pornaistenniemen lintutorniin Tringa ry:n tuoreen suojelusihteerin Kalle Mellerin kanssa.
Jutunjuurta löytyi aamun aikana paitsi muuttolinnuista, myös Helsingin kaavoituksesta ja tulevaisuudensuunnitelmien vaikutuksesta kaupungin linnustoon. Meller on taustaltaan biologi, ja väitöskirjansa hän teki ilmastonmuutoksen vaikutukset lintujen muuttoon ja pesintään.
Studiossa Olga Ketonen.
10/2/2018 • 10 minutes, 44 seconds
Riistaa ruokapöytään
Sorsalintuja saa Suomessa metsästää elokuun lopulta vuoden loppuun saakka. Toimittaja Paavo Häikiö pääsi mukaan lintujenmetsästysporukan jahtiin Inkooseen. Oppaina hänellä toimii tilan isäntä Tomas Landersin ja muiden metsästäjien lisäksi Ravintola Nokan keittiömestari Ari Ruoho.
10/1/2018 • 38 minutes, 20 seconds
Linda eli subutex-riippuvaisena väkivaltaisessa suhteessa – rap-musiikki auttoi kuiville, tarina nyt valkokankaalla
Noin viisi vuotta sitten elokuvaohjaaja Selma Vilhunen ja tuottaja Elli Toivoniemi lukivat lehdestä jutun Linda-Maria Roineen elämästä. Subutex-riippuvainen ja väkivaltaisessa parisuhteessa henkensä edestä pelännyt nainen pääsi takaisin kiinni elämänsyrjään rap-musiikin avulla. Lindasta tuli gangstarap-artisti Mercedes Bentso, jonka teksteissä puhutaan alistettujen naisten asemasta ja elämästä narkkaripiireissä.
Vilhunen ja Toivoniemi kiinnostuivat aiheesta ja pyysivät Aino Sunia ohjaajaksi dokumenttielokuvaan, joka käsittelee Linda-Maria Roineen elämää. Viimeisin käänne kokonaisuudessa on Lindan tuore parisuhde kahdesta murhasta elinkautista vankeustuomiota istuvan Jannen kanssa.
Nyt elokuva on valmis, sen ensi-ilta on perjantaina Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvajuhlilla.
Vesa Marttinen tapasi ohjaaja-käsikirjoittaja Aino Sunin ja elokuvan päähenkilön Linda-Maria Roineen.
9/27/2018 • 10 minutes, 53 seconds
Väkivaltaisesta suhteesta selviytynyt mies: "Puhun aiheesta, ettei poikani tarvitsisi elää samanlaisessa maailmassa"
Miesten kokemasta väkivallasta ei saa puhua. Miesten pitäisi vain hyväksyä historian ja kulttuurin heille sälyttämä osa väkivallan tekijöinä ja sitä kautta myös sen oikeutettuina kohteina. Miesten hyvinvointia edistävä Miessakit ry on tehnyt jo muutaman vuoden ajan töitä asioiden tämänkaltaisten käsitysten muuttamiseksi ja he julkaisivat juuri "Väkivaltaa kokeneet miehet" -hankkeensa tulokset. Ennen hanketyöntekijä Jussi Pekkolan selontekoa, yhden rohkean miehen henkilökohtainen kertomus siitä, millaista on elää väkivallan kohteena. Toimittajana Justus Laitinen.
9/25/2018 • 19 minutes, 5 seconds
Miksi päihdeongelmaisen ihmisen kohtaaminen on niin vaikeaa?
Pihlajalinna Oulun toimitusjohtaja Riikka Moilanen sai viime viikolla potkut, koska hän kutsui päihdeongelmaisia kaupunginvaltuuston kokouksessa ihmisroskaksi ja puhui heidän siivoamisestaan.
Tapausta on puitu jälkikäteen useista näkökulmista: milloin sosiaalisesta mediasta tuli tuomioistuin? Millainen anteeksipyyntö on riittävä? Millainen imagohaitta on yritykselle riittävä irtisanomisperuste?
Sen sijaan keskustelu koko tapauksen ytimestä on jäänyt alkutekijöihinsä: miksi meidän on niin vaikea kohdata ja ymmärtää päihde- ja elämänhallintaongelmista kärsiviä ihmisiä?
Humaania päihdepolitiikkaa ry:n jäsen Henry Vistbacka muistuttaa, että päihdeongelma on useimmissa tapauksissa seuraus jostain, ei syy itsessään. Ja kaikkien olisi aiheellista pohtia syitä, jotka voivat tällaiseen tilanteeseen johtaa. (Kuva: AOP)
9/19/2018 • 15 minutes, 5 seconds
Keravan kartanon entisessä navettarakennuksessa toimii nyt kiertotalouskeskus
Keravan kartanon vanhaan navettarakennukseen ja kartanomiljööseen perustettu kiertotalouskeskus ja kestävän elämän yhteisö Jalotus Upcycling Collective. Keravan kaupungin ja Sitran yhteishanke perustuu lainaus-, vaihdanta- ja jakamistalouteen. Kokonaisuuteen kuuluu muun muassa ompelimo, puusepänverstas, yhteisöviljelmä, pyöränkorjausverstas ja tavaranlainaamo.
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen kävi tutustumassa Jalotuksen toimintaan.
9/11/2018 • 13 minutes, 44 seconds
Lahjoitettua ruokaa yhteisöjääkapissa, poistoeriä verkkokaupassa – ruokahävikin vähentämiseen on useita tapoja
Syyskuun puolivälin tietämillä vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa. Radio Suomen Helsingin aamulähetys tutustui aiheen tiimoilta Kalliolan Setlementtitalolla toimivan Keru-yhteisöjääkaapin toimintaan sekä espoolaiseen elintarvikkeiden poistoeriä verkossa myyvään Fiksu Ruoka Oy:hyn.
Vesa Marttisen haastateltavina Keru-kaappia pyörittävän Waste Food Crew:n Tuomas Lilleberg ja Heidi Uppa sekä Fiksu Ruoka Oy:n Riku Poutanen ja Juhani Järvensivu.
9/10/2018 • 19 minutes, 45 seconds
Prostituutiota ja ihmiskauppaa, poliitikkoja ja taiteilijoita – millaisia naisia Kallion historiaan liittyy?
Millaisia vahvoja naisia löytyy Helsingin Kallion kaupunginosan historiasta? Perjantaina 7.9. alkavilla Helsingin kävelyfestivaaleilla yksi kävelykierros perehtyy naisten historiaan Kalliossa. Kierroksella kuullaan esimerkkejä muun muassa traagisista taiteilijakohtaloista, huippupoliitikkojen elämästä sekä prostituution historiasta Kalliossa.
Osa kierroksen tuotoista menee ihmiskaupan vastaiseen työhön, ja kierrokseen liittyy myös surullisia Kallioon linkittyviä esimerkkejä ihmiskaupasta aivan viime vuosilta.
Radio Suomen reportteri Vesa Marttinen tutustui Kallion naisten historiaan FinnWID - Naiset kehitystyössä ry:n vapaaehtoisten kanssa.
9/7/2018 • 14 minutes, 31 seconds
Kamala luonto on paikoin ihan kamala
Kamala luonto on alunperin Jarkko Vehniäisen luomus. Se sai alkunsa pöytälaatikkosarjakuvana vuonna 2002 ja alkoi levitä koko kansan tietoisuuteen vuonna 2008. Tekijöiden määrä tuplaantui vuonna 2016, kun Marja Lappalainen tuli mukaan parisuhteen myötä. Nyt sarjakuvat syntyvät yhteistyönä. Jarkko ja Marja vieralivat Yle Helsingin iltapäivässä Paavo Häikiön ja Anna Keräsen juttusilla.
9/5/2018 • 7 minutes, 13 seconds
Elokuvaa Kari Tapiosta kuvataan parhaillaan
Kulttuuritalolla filmataan parhaillaan elokuvaa Kari Tapiosta. Elokuvan tekijöille yllätyksenä tuli halukkaiden avustajien hakemusten suuri määrä. Apulaisohjaaja Emma Heino kertoo, että hakemuksia tuli heti noin 400 ja niitä tulee edelleen. Toimittaja Lena Nelskylä tapasi kuvauksissa Emma Heinon ja avustajina toimivat Karoliina Jalarvon sekä Natalia Toimelan. Elokuva tulee ensi-iltaan syyskaudella 2019.
9/4/2018 • 4 minutes, 33 seconds
Toimittaja Olli Ihamäki muistelee kollegaansa Erkki Pälliä
"Kollega sanoi, että et sinä noin voi juontaa. Minä sanoin, että okei, tämä on kuitenkin minun tapani ja minä juonnan nyt näin."
Näin rakastettu radioääni Erkki Pälli suhtautui kollegansa arvosteluun täysin uudenlaisesta radiojuontamisesta. Tuohon saakka oli totuttu, että kaikki radiopuhe on hyvin hiottua ja tarkkaan mietittyä, mutta Pälli luotti vapaamuotoiseen puheeseen, jota hän tuotti lukematta papereita. Yleisö rakastui uuteen tyyliin.
Tässä Erkki Pällin pitkäaikainen työtoveri ja henkilökohtainen ystävä Olli Ihamäki muistelee kollegansa vaiherikasta uraa. Kuulemme myös otteita Erkki Pällin viimeisestä haastattelusta edeltävältä viikolta. Studiossa Olli Ihamäen kanssa on Paavo Häikiö.
9/4/2018 • 14 minutes, 35 seconds
Markus Dernjatin teki Uuden lastensairaalan potilaille oman koralliriutan
Meri- ja ympäristöbiologi, tutkimussukeltaja ja Sealifen Intendentti Markus Dernjatin on suunnitellut ja rakentanut Uuden lastensairaalan aulan akvaariota lähes neljä vuotta. Altaan veden virtaus ja valaistus imitoivat aitoa koralliriuttaa. Korallista, värikkäistä kaloista ja muista merenelävistä koostuva merimaailma tuo pienille potilaille mukavia muistoja sairaalasta.
Toimittajana Riikka Porttila
8/31/2018 • 21 minutes, 7 seconds
Millainen paikka Jätkäsaari on asua? Muusikko Samuli Laiho kertoo
Helsingin kaupungin tavoitteena on tehdä Jätkäsaaresta monipuolisten palvelujen, kivijalkaliikkeiden, kattavien ratikkayhteyksien ja sujuvien pyörä- ja kävelyreittien kaupunginosa.
Millainen kaupunginosa tämän päivän Jätkäsaari on asukkaan näkökulmasta? Vesa Marttisen oppaaksi lähti muusikko-kirjailija Samuli Laiho, joka on asunut Jätkäsaaressa noin puolitoista vuotta.
8/31/2018 • 12 minutes, 24 seconds
Mitä kertoisit nykylapselle 70-luvusta? Keski-Uudellamaalla on kehitetty tähän aikakone, joka on nimeltään Markalla merkkareita
Mitä sinä kertoisit nykylapselle 70-luvusta? Kertoisitko Kekkosesta, leveistä lahkeista vai merkkareista?
Keski-Uudellamaalla on tuotu päiväkoteihin uusi palvelu nimeltä “Markalla merkkareita”. Makealle perso Radio Suomen toimittaja Justus Laitinen joutui hieman pettymään matkattuaan Keravalle Lapilan päiväkotiin lapsuutensa makeiset mielessä, mutta totuus paljastui paljon legendaarisia salmiakkikarkkeja mielenkiintoisemmaksi. Ja mikä tärkeintä, paljon turvallisemmaksi. Hankkeen saloihin meidät vie Keravan museon amanuenssi Ragni Reichardt ja Lapilan päiväkodin lapset Maya, Emilio, Sheng ja Pipsa.
8/24/2018 • 15 minutes, 17 seconds
Vantaan kaupungilla koetaan, että virkamiesten kapulakielen tulisi olla mennyttä aikaa
Kapulakieli on kuvaannollinen nimitys tarpeettoman vaikeatajuisesta virkakielestä tai muusta kömpelöstä kielestä. Sen on nähty kansan keskuudessa olevan myös häijy vallankäytön väline: aivan kuten keskiajalla kirkoissa käytetty latina, jolla pystyttiin perustelemaan mikä tahansa, koska tavallisella pulliaisella ei ollut mitään keinoa tarkistaa asiaa. Vantaan kaupunki aloitti pari vuotta sitten hankkeen, jonka tavoitteena oli yksinkertaistaa ja selventää heidän viestintää, eli suomeksi sanottuna, päästä eroon kapulakielestä. Radio Suomen toimittaja Justus Laitinen tapasi kielenhuoltoprojektia vetävät kaupunginkanslian hallinnon erityisasiantuntija Paula Harjun sekä viestintäsuunnittelija Meri Hämäläisen. Miksi kapulakieltä on ylipäätään vaalittu virkamiesten keskuudessa näin kauan, Paula Harju?
8/24/2018 • 7 minutes, 52 seconds
Rajamäen tehtaan juuret kasvavat 130-vuoden jälkeenkin samasta alkulähteestä
Aika moni yhdistää Rajamäen tehtaan kirkkaisiin viinoihin. Seuraavaksi saattaa tulla mieleen etikka. Harva tietää kuitenkaan, että vuonna 1888 alueelle perustettiin hiivatehdas, mistä kaikki sai alkunsa. Radio Suomen toimittaja Justus Laitinen sai kutsun mennä paikan päälle tutustumaan moderniin tuotantolaitokseen, joka on volyymiltään pohjoismaiden toiseksi suurin alkoholijuomatehdas. Mutta kuinka juuri Rajamäki valikoitui 130 vuotta sitten tehtaan paikaksi? Miten tuotteita testataan? Entä saako sinnikäs toimittaja selville tehtaan tunnetuimman tuotteen salaisuuden?
Radio Suomen toimitus on saanut tietoonsa, että joihinkin Kaapelitehtaan bändikämpistä on ilmestynyt elektronisia valvontalaitteita ja tämä on herättänyt joissakin piireissä levottomuutta. Nimetön lähde vinkkaa Kaapelitehtaalle kaikessa hiljaisuudessa avatun Vekotinverstaan liittyvän tapaukseen. Justus Laitinen lähti Radio Suomen toimitus on saanut tietoonsa, että joihinkin Kaapelitehtaan bändikämpistä on ilmestynyt elektronisia valvontalaitteita ja tämä on herättänyt joissakin piireissä levottomuutta. Nimetön lähde vinkkaa Kaapelitehtaalle kaikessa hiljaisuudessa avatun Vekotinverstaan liittyvän tapaukseen. Justus Laitinen lähti Salmisaareen setvimään minkälaisesta kammottavasta salaliitosta on kyse, eikä aikaakaan kun hän pääsi jututtamaan keskeisiä miehiä operaation takana: Helsingin kaupungin innovaatioyksikön, Forum Viriumin, ohjelmistosuunnittelija ja erityisasiantuntija Aapo Ristaa ja Kaapelitehtaan käyttöpäällikköä Matti Waaraa.
8/17/2018 • 7 minutes, 18 seconds
Saattohoito-osaston vapaaehtoiset tarjoavat läsnäoloa ja keskusteluseuraa viimeisinäkin hetkinä
Kaarina ja Päivi ovat vapaaehtoisia Suursuon sairaalan saattohoito-osastolla.
Vapaaehtoiset kohtaavat ihmisiä elämänsä ehtoopuolella, osa viettää osastolla viimeiset viikkonsa - ja hetkensä.
Kaarina ja Päivi pyrkivät helpottamaan kuolevan ihmisen elämää mm. kuuntelemalla, keskustelemalla ja olemalla läsnä.
Osastolla on myös potilaana 79-vuotias Arto. Hän on parantumattomasti sairas.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi tapasi Arton ja keskusteli myös vapaaehtoisten, Kaarinan ja Päivin kanssa siitä, mitä ajatuksia kuoleminen ja kuolema heissä herättää...
8/14/2018 • 18 minutes, 30 seconds
Kummittelu kiinnostaa edelleen - Nyt Helsingin möröt saivat oman kirjansa
Vaikuttaa kovasti siltä, että vaikka teknologia kehittyy ja yhteiskuntamme muuttuu koko ajan maallisemmaksi, kummitustarinat jaksavat yhä vaan kiinnostaa ihmismieltä. Helsingin kaupunginmuseon ns. kummitusvastaava Vanessa Kairulahti ja uskontotieteilijä Karolina Kouvola ovat koonneet nyt Helsingin kummitukset yksien kansien väliin nimellä Helsingin henget. Yle Radio Suomen toimittaja Justus Laitinen lähti housujen vaihtotarpeen ja mielenterveytensä uhalla katsastamaan kirjailijoiden kanssa kaksi Helsingin keskeisimmällä paikalla sijaitsevaa kummittelupaikkaa. Kiertue alkaa Kappelilta...
8/14/2018 • 19 minutes, 21 seconds
Vain naisille suunnattu SuperShe-saari tarjoaa kävijöilleen voimaantumisen kokemuksia
Tammisaaren edustalla sijaitsee saari, jonne vain naiset ovat tervetulleita. Viiden hehtaarin kokoinen SuperShe-Islandiksi nimetty lomasaari on amerikkalaisyrittäjä Kristina Rothin luomus. Supernaisten saari vastaanotti ensimmäiset vieraansa juhannuksena ja tänään tuohon eksklusiiviseen paikkaan pääsevät tutustumaan myös median edustajat. Yle Helsingistä SuperShe-saarelle lähti toimittajamme Lena Nelskylä. Saarella hän tapasi Ursula Suppasen ja Sara Myllylän.
8/3/2018 • 8 minutes, 40 seconds
Taidemaalari Risto Vilhunen pitää häiriköintiä merkittävimpänä saavutuksenaan: Teokseni kuuluvat ongelmajäteasemalle
Vantaan Sotungissa sijaitsee taiteilija Risto Vilhusen työhuone ja koti. Pihapiirissä on myös Leonardo Da Vilhun veistospuisto.
72-vuotias taidemaalari haluaa edelleen herättää paheksuntaa. Hänen mielestään tärkeintä mitä hän on uransa aikana tehnyt, on häiriköinti. Taiteen tekemisen lisäksi hänellä on merkittävät taidekokoelmat, jotka hän on lahjoittanut Kuopion kaupungille ja Suomen ortoksiselle kirkkomuseolle.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi kävi tutustumassa veistospuistoon sekä persoonalliseen kuvataiteilija Vilhuseen.
7/25/2018 • 14 minutes, 36 seconds
Rakkauden riksa toimii Amorin apulaisena kesäisessä Helsingissä
Kaunis kesäpäivä eikä mitään tekemistä, eikä ketään, jonka kanssa joutilaisuutensa jakaisi? Asialle on tehtävä jotain! Rakkauden riksa on kaupunkiaktivisti ja -taiteilija Lauri Jäntin Helsingin katukuvaan tuoma sokkotreffipalvelu. Samalla riksatempauksen tarkoituksena on rakentaa kaupunkiympäristöön tiloja, joissa ihmiset voivat helposti kohdata toisiaan.
Lauri Jäntin itsensä lisäksi toisena riksakuskina toimii yhteisöpedagogi Kristiina Puukko, jonka tehtävänä on myös helpottaa toisilleen tuntemattomien ihmisten kohtaamista. Olli-Pekka Kursi seurasi Rakkauden riksan liikkeitä kaupungissa. Tutustumme juttukoosteessa helsinkiläiseen nuoreen mieheen, Oskari Norvioon, joka päätti lähteä sokkotreffeille ja Maria Tuomiseen, joka tarttui empimättä yllätyksenä tulleeseen kyytitarjoukseen.
7/24/2018 • 12 minutes, 20 seconds
Lohja pyrkii Suomen parhaaksi pyöräilykaupungiksi
Useissa kaupungeissa pyritään nyt lisäämään pyöräilyä. Se tehdään rakentamalla uusia pyöräteitä ja kaistoja sekä tuomalle kaikkien ulottuville yhteiskäyttöpyörät. Näin esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa. Ensi vuonna kaupunkipyörät tulevat myös Vantaalle. Myös järvikaupunki Lohjalla on herätty pyöräilyasiassa. Lohja on asettanut tavoitteeksi olla Suomen paras pyöräilykaupunki kolmen vuoden päästä. Ari Tuhkanen kysyi, miten ihmeessä se tehdään. Ensin ääneen pääsevät Lohjan kaduilta tavoitetut Jaakko Knuutila, Teemu Salin, Teemu Karuluoto, Rami Laitinen, Anne Raiski ja Tiina Vaahteranoksa. Sitten tulevaisuuteen katsoo Lohjan liikuntakeskus Oy:n toimitusjohtaja Jukka Vienonen Lohjan pyöräilyn edistämisryhmästä.
7/23/2018 • 10 minutes, 21 seconds
Joutsenneuvos Antti Honkonen opettaa lintuja turvalliseen tienylitykseen
Tuusulalainen Antti Honkonen on eläinrakas mies. Erityisesti joutsenet ovat lähellä hänen sydäntään ja lähiseutujen joutsenkannat ovatkin Honkosella hyvin tiedossa, jopa siinä määrin, että hän on antanut linnuille nimiäkin. Jokelassa joutsenten hyvinvoinnista on haluttu huolehtia tekemällä niille oma suojatiekin, että ne pääsisivät ylittämään maantien turvallisesti. Honkonen on myös opettanut linnut käyttämään niille osoitettua kulkuväylää. Ari Tuhkanen tapasi paikallisten vähän vitsillä joutsenneuvoksen arvonimellä kutsuman Honkosen.
7/23/2018 • 4 minutes, 44 seconds
Asunnoton Olli yöpyy Keravan ensisuojassa: Kun tänne pääsee, niin se on ihan mahtava asia
Keravalla osa asunnottomista voi yöpyä Keski-Uudenmaan nuorisoasuntoyhdistys Ry:n tuottamassa ensisuojassa.
Olli, Juha ja Reijo ovat ensisuojan asiakkaita.
Ensisuojan vastaavana ohjaajana on vaativan erityistason psykoterapeutti Päivi Wilén.
Toimittaja Olli-Pekka Kursi vieraili kodinomaisessa ensisuojassa perjantia-aamuna.
7/20/2018 • 17 minutes, 9 seconds
Barbie-fani Olga Kemppinen joukkohautasi suosikkinukkensa teini-iän kynnyksellä
Maailman kuuluisin nukke syntyi vuonna 1959.
Alunperin pitkäraajainen, iso povinen, hoikkauumainen ja pin up -tähden kasvoinen Barbara Millicent Roberts, eli Barbie on lähes 60 vuodessa kokenut monta muodonmuutosta.
Vuosikymmenten aikana Barbiesta ystävineen on tullut miljoonien lasten suosikkilelu.
Yksi Barbie-faneista on helsinkiläinen Olga Kemppinen. Rakkaus nukkeihin on aikuisuuden myötä vaihtunut kriittisemmäksi suhtautumiseksi nukkeen, joka oli lapsuuden suosikkilelu.
Toimittajana näyttelyssä on Olli-Pekka Kursi