Winamp Logo
Oppimisen psykologia Cover
Oppimisen psykologia Profile

Oppimisen psykologia

Finnish, Finance, 1 season, 76 episodes, 2 days, 1 hour, 47 minutes
About
Osaamisen kehittäminen mielletään usein kursseilla ja koulutuksissa tapahtuvaksi ilmiöksi, mutta todellisuudessa arki on täynnä oppimisen paikkoja. Mikä saa meidät tarttumaan niihin? Miten oppimisen ja työssä kehittymisen saa osaksi arkea? Podcast houkuttelee kuulijan oppimisen psykologian äärelle psykologi Hanna Siefenin johdolla. #oppiminen #psykologia #osaamisenkehittäminen #L&D #HRD
Episode Artwork

#74 Miten persoonallisuus vaikuttaa työhyvinvointiin? / Annina Virtanen, psykologi.

Kuvittele hetki, jossa olet juuri sulkenut toimiston oven takanasi. Olet viettänyt päivän palavereissa, vastannut lukemattomiin sähköposteihin ja yrittänyt keskittyä tärkeään projektiin. Päivä on ollut täynnä keskeytyksiä ja kiirettä, ja tunnet olosi niin uupuneeksi, että jo ajatus kotitöistä tuntuu ylivoimaiselta. Samaan aikaan ovesta astuu kollegasi, joka tekee samaa työtä kuin sinä, ja huikkaa iloisesti heipat, mainiten menevänsä kotiin valmistamaan perheelleen herkullista lasagnea ja suuntaavansa sen jälkeen spinning-tunnille. Hän vaikuttaa olevan täynnä virtaa. Mietit, miksi hän jaksaa, mutta sinä et. Tässä jaksossa tutustumme siihen, millaisia yksilöllisiä eroja kuormittumiseen ja työhyvinvointiin liittyy. Vieraana on psykologi Anniina Virtanen, jolta on juuri tullut ulos uunituore kirja Tunne työminäsi - Näin löydät yksilöllisiä tapoja jaksaa ja kukoistaa. Anniina kertoo mm. - Miksi geneeriset vinkkilistat työhyvinvoinnin edistämiseen voivat ärsyttää tai olla jopa haitallisia? - Miksi työn ja työntekijän yhteensopivuus on niin merkityksellinen tekijä työhyvinvoinnissa? - Mitä tarkoitetaan “työminällä”? - Miten persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten koemme työelämän haasteet ja ilot? - Mitkä ovat persoonallisuuden kolme tasoa? - Mitä ovat taipumukselliset piirteet ja miten ne vaikuttavat työhyvinvointiin? - Mitä ovat yleiset sopeutumiskeinot työelämässä ja miten ne liittyvät omaan hyvinvointiin? - Millainen merkitys on tarinoilla, joita ihminen kertoo itsestään?
10/22/202443 minutes, 36 seconds
Episode Artwork

#73 Asiantuntijasta oppimisen mestariksi / Mertzi Bergman, koulutuspolitiikan asiantuntija

Kuvittele, että sinulle tarjotaan mahdollisuutta ottaa vastuullesi uusi kiinnostava osa-alue työtehtävässäsi. Tämä uusi tehtäväalue vaatii taitoja ja tietoja, joihin et ole vielä täysin perehtynyt. Tunnet, että oppimiskäyrä olisi jyrkkä ja haasteita riittäisi. Samalla puntaroit, pitäisikö sinun pysyä tutussa ja turvallisessa vai lähteä opettelemaan uutta. Tässä jaksossa pohditaan oppimisen mestaruutta. Pureudumme siihen, mitä oppimisen mestaruudella tarkoitetaan ja miksi se on tärkeä tavoite sekä yksilöille että organisaatioille. Käsittelemme myös tärkeimpiä työkaluja oppimisen tukemiseen. Vieraanani on Mertzi Bergman, joka on kouluttaja, osaamisen ja koulutuspolitiikan asiantuntija ja Asiantuntijista oppimisen mestariksi -kirjan (Alma Talent 2024) kirjoittaja. Mertzi kertoo mm. -Miten yksilön taidot, tahto ja tarina vaikuttavat oppimiseen? -Kuinka oppimisen rutiineja voisi muuttaa ja miksi pitäisi? -Pitääkö oppimisen olla aina tavoitteellista? -Mitä on reaktiivinen ja proaktiivinen oppiminen? -Mitä työyhteisö voi tehdä, jotta oppiminen tulee näkyväksi ja osaksi arkea? -Millainen merkitys on oppimisen sanoittamisella? -Millainen merkitys johtamisella on koko työyhteisön oppimiseen?
10/7/202428 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

#72 Tiedä mitä osaat - Osaamisen tunnistamisen psykologia.

Oman osaamisen tunnistaminen – Miten se tehdään ja miksi se on tärkeää? Omien vahvuuksien ja taitojen tunnistaminen ei ole aina helppoa, mutta monelle se tulee ajankohtaiseksi jossain vaiheessa elämää. Tässä jaksossa käsittelen osaamisen tunnistamisen tärkeyttä ja sen haasteita. Miksi on niin vaikeaa tunnistaa omaa osaamistaan? Ja miten sitä voi tehdä? Jaksossa käydään läpi muun muassa seuraavat teemat: - Miksi osaamisen tunnistaminen on tärkeää hyvinvoinnille? - Miksi osaamisen tunnistaminen on vaikeaa? - Aliarvioimmeko tai yliarvioimmeko taitojamme? Itsekriittisyys ja Dunning-Kruger-ilmiö. - Sosiaalisen vertailun haasteet - Hiljainen tieto ja osaamisen sanallistamisen vaikeus - Kuinka osaamisen tunnistamista voi tehdä? - Miten hyvin osaan: ohjeet oman osaamiskartan tekemiseen. - Kuinka hyvin osaan: ohjeet oman taitotason arviointiin. - Miten pyytää palautetta? Jaksossa pääset myös tutustumaan Mikon ja Tiinan esimerkkitarinoihin, jotka kuvaavat tyypillisiä osaamisen tunnistamisen haasteita uransuunnitellun ja ammatillisen itsetunnon näkökulmasta. "Mikko" on tilastotieteilijä, joka haaveilee uranvaihdosta, mutta kokee vaikeaksi tunnistaa, mitä taitoja hänellä oikeasti on ja missä muualla niitä voisi hyödyntää. "Tiina" on psykoterapeutti, joka kamppailee ammatillisen itsetunnon kanssa, vaikka hänellä on jo usean vuoden kokemus alalta. Sisäinen epävarmuus saa hänet aliarvioimaan osaamistaan. Toivottavasti jaksosta on sinulle hyötyä. <3 Lisää voit lukea kirjastani Tiedä mitä osaat - osaamisen tunnistamisen psykologia (Tuuma-kustannus, 2024).
9/24/202421 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

#71 Yhteistyön merkitys, kun työssä kohdataan muutoksia / Matti Hirvanen, työyhteisöjen kehittäjä.

Nykyään työelämässä muutokset ovat arkipäivää, ja niistä selviäminen vaatii, että yhteistyö ihmisten välillä sujuu. Oli kyse sitten yritysten yhdistyminen, toimintatapojen muuttaminen tai vaikka siitä, että työtiimejä järjestellään uusiksi. Tässä jaksossa pureudun erityisesti siihen millainen merkitys yhteistyöllä on muutoksen onnistumisessa. Miksi on tärkeää saada oikeat ihmiset mukaan muutoksen tekemiseen ja ihmiset keskustelemaan keskenään. Vieraanani on Matti Hirvanen, jolla on vuosien kokemus työyhteisöjen kehittämisestä Humap Consultationin riveissä. Matti kertoo mm. -Kuinka kriittistä on saada oikeat ihmiset osallistumaan muutokseen ja miten se vaikuttaa lopputulokseen. -Yleisimpiä esteitä, jotka voivat haitata tehokasta yhteistyötä. -Miten erilaiset mielipiteet, niin positiiviset kuin varaukselliset, saadaan kuuluviin ja arvostetuiksi. -Miten totuttuja keskustelutapoja voidaan uudistaa ja millaisia vaikutuksia sillä voi olla. -Miten omaa vuorovaikutustapaa voi analysoida ja kehittää. -Kenen välillä yhteistyötä ja keskustelua olisi hyödyllistä lisätä.
5/15/202442 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

#70 Ammatillinen Itsetuntemus / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi

Ammatillinen itsetuntemus auttaa meitä tuntemaan omat vahvuutemme ja heikkoutemme sekä ymmärtämään, mitä arvostamme työssä. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miten tärkeää on tuntea itsensä työelämässä, jotta voi rakentaa itselleen mielekästä ja merkityksellistä työuraa. Tutkimme, miten jokainen meistä voi löytää oman paikkansa ja tehdä töitä, jotka todella kiinnostavat ja tuntuvat tärkeiltä, varsinkin nyt, kun työelämä muuttuu jatkuvasti. Vieraanani on organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa, jonka uusin kirja 'Ikuinen koeaika' syventyy näihin kysymyksiin ammatillisen itsetuntemuksen näkökulmasta. Jaakko kertoo mm. -Miksi ammatillinen itsetuntemus on tärkeää? -Mistä ammatillinen itsetuntemus koostuu? -Miten voi tunnistaa omaa osaamista, vahvuuksia ja heikkouksia? -Miten voi tunnistaa omat keskeisimmät motivaattorit ja motivaation tappajat? -Miten löytää ja seurata omia kiinnostuksen kohteita työelämässä?
4/23/202432 minutes, 58 seconds
Episode Artwork

#69 Miksi haluamme tulla huomatuiksi? Arvotuksen psykologia. / Pekka Tölli, organisaatiopsykologi.

Usein elämän yksinkertaisimmat teot ovat niitä, jotka merkitsevät eniten. Kun tiimikaverisi kiittää sinua avusta tai kumppanisi ottaa aikaa kuullakseen päiväsi kuulumiset, koet todennäköisesti tulleesi arvostetuksi. Ja sen tuntuu hyvältä. Tässä jaksossa käyn läpi sitä, miksi arvostava kohtaaminen on tärkeää ja miten se vaikuttaa hyvinvointiin. Pohdin, miten arvostus ilmenee erilaisissa ihmissuhteissa ja miksi arvostuksen ilmaiseminen tai vastaanottaminen voi joskus olla vaikeaa Jakson loppupuolella saat kuulla myös käytännönläheisiä vinkkejä siihen kuinka arvostusta voi lisätä omissa ihmissuhteissa. Vieraanani on Pekka Tölli, entinen pankkiiri ja McKinseyn konsultti, nykyinen Mehiläisen johtava organisaatiopsykologi. Pekka on myös kirjoittanut uunituoreen kirjan Minä näen sinut. Arvostuksen psykologiaa. Pekka kertoo mm. - Mitä tarkoitetaan arvostavalla kohtaamisella? - Miksi arvostuksen kokeminen on tärkeää? - Miksi arvostuksen antaminen tekee ihmiselle hyvää? - Millaisia väärinkäsityksiä arvostavaan kohtaamiseen liittyy? - Miksi emme osoita arvostusta tai osaa ottaa sitä vastaan? - Miten voin kohdata toisen arvostavammin?
4/9/202436 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

#68 Oppimissprintti uramuotoilun tukena / Marjut Sadeharju, Splendedin toimitusjohtaja.

Tässä jaksossa sukelletaan oppimisprinttien maailmaan ja tutkitaan, kuinka ne voivat auttaa meitä muotoilemaan omaa uraamme. Tämä jakso on suunnattu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita omasta kehityksestä ja työssä oppimisesta, oli kyseessä sitten uran ihan alkuvaiheet, uusien tuulten haistelu tai nykyisessä työssä kehittyminen. Vieraanani on Splendedin toimitusjohtaja Marjut Sadeharju. Marjut kertoo mm. - Mikä on oppimissprintti? - Mitä on uramuotoilu? - Millainen on hyvä kokeilu? - Miten eräässä pelifirmassa on hyödynnetty oppimissprinttejä ja lisätty oppimista arkeen? - Mistä jokainen voi lähteä liikkeelle, kun haluaa pohtia oman uran suuntaa?
3/19/202436 minutes, 19 seconds
Episode Artwork

#67 Kalakauppiaasta kumppaniin. Mistä hyvä yhteys koostuu? / Ilona Rauhala, psykologi

Törmäämme joka päivä tilanteisiin, joissa yhteyden laatu vaikuttaa siihen, miten meillä menee töissä ja kotona. Mieti vaikka tavallista työpäivääsi: kun työkaverit tuntevat toisensa hyvin ja ymmärtävät, mistä kukin puhuu, projektit etenevät kuin rasvattu. Mutta entäs kun yhteys katkeaa? Kun kokouksissa istutaan hiljaa tai kun väärinkäsitykset saavat ihmiset varpailleen? Tässä jaksossa syvennytään siihen millainen merkitys yhteydellä on (työ)elämässä. Mistä yhteys koostuu? Miksi yhteys joskus katkeaa ja miten yhteyttä voi rakentaa? Vieraanani on psykologi Ilona Rauhala. Ilonalla on pitkä kokemus työelämän kehittämisestä ja valmentamisesta ja hän on OK5 Oy:n perustajaosakas. Ilonan uusin kirja: Yhteys - avain johtamiseen, käsittelee yhteyden merkitystä elämässä. Kirjaa on ollut kirjoittamassa myös Ira lange, Kimmo Kääriä ja Ilkka Virkkunen. Ilona kertoo mm. - Miten yhteys kalakauppiaaseen, puolisoon ja lähimpään tiimiläiseen eroaa? - Miksi kaipaamme yhteyttä toiseen ihmiseen? - Mitä hyötyä on hyvästä yhteydestä ja mitä haittaa huonosta? - Mistä yhteys koostuu? - Miksi yhteys usein katkeaa? - Miksi teemme toisesta ihmisestä niin herkästi vääriä tulkintoja? - Millä keinoilla yhteyttä toiseen voi ylläpitää ja vahvistaa? - Mitkä ovat onnistuneen kohtaamisen viisi elementtiä?
3/5/202437 minutes, 54 seconds
Episode Artwork

#67 Mitä elämästä jää mieleen? Kohtaamisten merkitys ja pienet hetket / Saku Tuominen, yrittäjä

Odottamattomat tapahtumat, kuten vaikkapa sattumalta kuultu kommentti tai yllättävä kohtaaminen bussipysäkillä, voivat jäädä vuosiksi mieleen. Pienillä hetkillä voi olla iso merkitys. Ja toisaalta isot käännekohdat ovat saattaneet kadota mielestä. Tämän kertainen jakso pohtii kohtaamisen, muistamisen ja reflektoinnin teemoja. Vieraanani on Saku Tuominen, yrittäjä, joka on toiminut alallaan yli kolme vuosikymmentä. Sakun elämässä on ollut lukemattomia mielenkiintoisia vaiheita, mm. tv-ohjelmien tuottamista, ravintolabisnestä ja paljon muuta. Saku on hiljattain julkaissut elämänkertansa nimeltään "Ettekö tiedä kuka minä olen - erilainen elämänkerta". Kirja tarjoaa kiehtovan näkökulman siihen, miten elämämme pienet, mutta merkitykselliset hetket voivat muokata koko tarinaamme. Saku kertoo mm. -Miksi hänen elämänkertansa on jotain aivan muuta kuin mihin on elämänkertojen kohdalla totuttu. -Mitä Saku oppi tarkastellessaan omaa elämäänsä. -Miksi omat arvot eivät aina näy arjen toiminnassa. -Miksi reflektointi on oppimisen keskeisin väline.
2/20/202453 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

#66 Valmentava johtaminen / Paula Rautiainen, henkilöstöjohtaja.

Lähes jokainen meistä kaipaa tukea ja kannustusta työssään. Haluamme tietää missä olemme hyviä ja mikä kaipaa kehittämistä. Oli palautteen antajana kollega, esimies tai asiakas, hyvä vuorovaikutus ja luottamuksellinen suhde voivat keskeisesti edistää sekä työhyvinvointia että työsuoritusta. Tässä jaksossa keskustelumme siitä miten valmentavan johtamisen periaatteet antavat työkaluja luottamuksellisen ja sparraavan suhteen luomiseen. Vieraanani on Suomen digimarkkinoinnin henkilöstöjohtaja Paula Rautiainen. Paula ei ole vain liike-elämän vaikuttaja, vaan hänellä on myös merkittävä ura kilpaurheilussa; hän on voittanut pesäpallossa useita mitaleja Jyväskylän Kirittärien riveissä. Tämän lisäksi Paula on toiminut urheilijoiden psyykkisenä valmentajana ja on myös ratkaisukeskeisen coach. Paula kertoo mm. -Mitä on valmentava johtaminen? -Millaisissa arjen tilanteissa valmentava johtaminen näkyy? -Kuinka johtaja kykenee olemaan yhtä aikaa sparraaja ja myötäeläjä, mutta myös työnantajan edustaja? -Millaista on olla valmennettavana?
12/5/202342 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

#65 Inhimillinen tehokkuus / Jaakko Sahimaa, organisaatiopsykologi

“Maailma olisi insinöörin paratiisi, jos ihminen ei olisi jatkuvasti sotkeutumassa koneistoon”, sanoi Kurt Vonnegut vuonna 1952. Työelämässä on pitkään ihannoitu tehokkuutta. Tulee olla tuottava ja aikaansaava. Moni meistä kokee tämän tehokkuuden ihannoinnin painostavana ja kuluttavana ja toivomus elämän leppoistamiseen houkuttelee. Mutta onko työelämän mahdollista olla sekä tehokas, että inhimillinen? Tässä jaksossa syvennytään siihen, mitä tarkoittaa inhimillinen tehokkuus. Kuinka löydetään tasapaino tehokkuuden ja inhimillisyyden välille? Vieraanani on organisaatiopsykologia Jaakko Sahimaa ja yksi Inhimillinen tehokkuus -kirjan kirjoittajista. Jaakko kertoo mm. -Mitä on inhimillinen tehokkuus? -Miksi tehokkuutta on pitkään ihannoitu? -Minkälaisia jännitteitä työelämässä on liittyen tehokkuuteen ja inhimillisyyteen? -Miten otetaan huomioon ihmisen tarpeet kestävässä työelämässä? -Miten tunnistaa itselle sopiva työtahti?
11/28/202334 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

#64 Mentalisaatio - kuinka ymmärtää omaa ja toisen mieltä? / Nina Pyykkönen, psykoterapeutti

Välillä tuntuu, että ihmisten kanssa toimiminen on melkoista arvailua sen suhteen mitä heidän päässään liikkuu. Tällainen hämmenys saattaa vallata mielen, kun oma lapsi kiukustuu siitä, että kurkut ovat väärinpäin leivällä tai jäätelö sulaa suussa. Myös aikuisten kesken esiintyy informaatiokatkoksia. Esimerkiksi riita puoliso kanssa saattaa äityä sellaiseksi, että keskustelu kiertää samaa kehää. Miten tätä ihmisten mielen sisäisten liikkeiden ymmärtämistä voisi parantaa ja millainen prosessi se ylipäätään on? Tässä jaksossa käsittelemme mentalisaatiota - kykyä hahmottaa omia ja toisten ajatuksia ja tunteita. Avaamme, miten tämä taito auttaa meitä ymmärtämään paremmin läheistemme mielenliikkeitä esimerkiksi riitatilanteissa tai yllättävissä reaktioissa. Jakson asiantuntijavieraana on erikoispsykologi, psykoterapeutti Nina Pyykkönen, joka tarjoaa syvällistä tietoa ja käytännön neuvoja siitä, miten voimme kehittää tätä elintärkeää taitoa. Nina kertoo mm.: -Mitä on mentalisaatio? -Miten mentalisaatio näkyy arjessamme? -Mikä kaikki vaikuttaa kykyymme ymmärtää oman ja toisen mielen liikkeitä? -Miten mentalisaatio kehittyy ja voiko sitä harjoitella?
11/21/202341 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

#63 Tulevaisuusmuotoilu - Kuinka vaikutan tulevaisuuteeni? / Minna Koskelo, tulevaisuusmuotoilija

Tulevaisuuden ennakointi ei ole vain scifi-elokuvien tai futuristien fantasiaa, vaan sillä on annettavaa meille kaikille. Tulevaisuusmuotoilu tarjoaa välineitä, jotka voivat auttaa meitä jokaista hahmottamaan omaa tulevaisuuttamme, olipa kyse sitten urapolusta, eläkesuunnitelmista tai vaikkapa siitä kuinka valmistaudumme taloudellisesti odottamattomiin tilanteisiin tai kun mietimme, miten teknologian kehitys vaikuttaa ammatinvalintaamme. Tässä jaksossa keskustelen tulevaisuusmuotoilija Minna Koskelon kanssa siitä kuinka jokainen voi vaikuttaa tulevaisuuteen. Minna kertoo mm. - Mitä tulevaisuusmuotoilu tarkoittaa? - Miksi ajatuksemme ovat niin kiinni tässä hetkessä, emmekä useinkaan mieti aktiivisesti tulevaisuutta? - Kuinka ajattelun vinoumat vaikuttavat siihen kuinka suhtaudumme tulevaisuuteen? - Miten voimme kehittää omaa taitoamme muotoilla tulevaisuutta? - Milllainen on tulevaisuusmuotoilun prosessi? Minna Koskelo toimii tulevaisuusmuotoilijana perustamassaan yrityksessä 11HelsinkiOy. Joulukuussa 2021 julkaistiin Minnan kirja: Tehtävänä tulevaisuus -tulevaisuusmuotoilu päätöksenteossa.
11/14/202335 minutes, 8 seconds
Episode Artwork

#62 Taakka vai turva. Millaista tarinaa sinä kannat mukanasi? / Aino Juusola, psykoterapeutti

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään millaista tarinaa sinä kannat mukanasi? Minkälaiset kuvaukset tai leimat lapsuudestasi saattavat edelleen kaikua korvissasi? Onko sinua kuvattu pienenä ujoksi, araksi, villiksi, kiltiksi tai hankalaksi? Ja toisaalta oletko pohtinut kuinka paljon sinun käyttäytymisesi juontuu sukusi historiasta. Oletko kenties perinyt suvultasi itsenäisyyden mallin tai ehkä taipumuksen nojata toisiin? Tässä jaksossa syvennymme näihin juurtuneisiin käsityksiin ja uskomuksiin, joita meistä jokainen omaa. Kuinka opimme tunnistamaan ne tarinat, jotka rajoittavat ja haavoittavat meitä ja toisaalta ne tarinat, joista saadaan voimaa ja lohdutusta. Vieraanani on psykologi, psykoterapeutti Aino Juusola, jolta on vastikään ilmestynyt uunituore kirja: Taakka vai turva - Mitä kannan mukanani menneiltä sukupolvilta. Aino kertoo mm. -Millainen merkitys suvun tai perheen tarinoilla on ihmiselle? -Mitä ovat taakkasiirtymät? -Kuinka tunnistaa minä-tarinoita? -Kuinka tunnistaa minä-tarinoiden vaikutus omaan elämään? -Miten minä-tarinoista voi päästää irti tai muuttaa niitä?
11/7/202340 minutes, 33 seconds
Episode Artwork

#61 Työnhaun psykologia / Päivi Montgomery, psykologi ja rekrytoinnin asiantuntija

Tänään syvennymme aiheeseen, joka koskettaa meistä jokaista jossain vaiheessa elämäämme - nimittäin työnhakuun ja erityisesti työnhaun psykologiaan. Pohdimme erityisesti millaisia sudenkuoppia työnhakuun liittyy, miten omaa osaamista voi tunnistaa, miten hyödyntää tarinallisuutta oman osaamisen sanoittamisessa ja miten eläytyä työnantajan rooliiin. Vieraana on psykologi, uravalmentaja Päivi Montgomery. Päivillä on takana työnhaku ja uravalmennuksia lähes 20 vuoden ajalta ja yli kymmenen vuoden kokemus myös rekrytoinnista. Päivi on myös kirjoittanut mainion kirjan: Työnhaun psykologia - ymmärrä itseäsi ja työnantajaa ja löydä unelmiesi työpaikka. Päivi antaa monia konkreettisia vinkkejä työnhaun eri vaiheisiin. Kuulet mm. seuraavista työkaluista: -Voimavarojen ja -osaamisen kartoitus -Oman uratarinan muotoilu -Lappuleikki kehityskeskusteluun valmistautumista varten
10/31/202334 minutes, 40 seconds
Episode Artwork

#60 Yhdenvertaisuus / Aku Varamäki, työpäivämuotoilija.

Yhdenvertaisuus on termi, jonka kuulee usein ja on helppo nyökytellä mukana, kun puhutaan sen tärkeydestä ja merkityksestä työelämässä. Tästä huolimatta ainakin allekirjoittaneelle on lopulta melko vaikea hahmottaa mitä kaikkea yhdenvertaisuus tarkoittaa ja millaisissa arjen tilanteissa se näkyy. Tulee mieleen lähinnä yksittäisiä asioita, kuten esteetön kulku tiloihin tai että ketään ei saisi syrjiä ulkonäön takia. Kokonaiskuvaa on vaikea hahmottaa. Tässä jakossa otan tarkemmin selvää siitä mitä yhdenvertaisuus todella tarkoittaa ja miksi se on tärkeää. Kuinka voimme tehdä maailmasta paikan, jossa jokainen meistä tuntee olonsa arvostetuksi ja ymmärretyksi. Vieraanani keskustelemassa on Aku Varamäki. Aku on työpäivämuotoilija ja toinen Work Day Designerin perustaja. Aku kollegoineen on tehnyt keväällä 2023 tutkimuksen, joka selvitti miten yhdenvertaisuus ja inkluusio toteutuu suomalaisilla työpaikoilla. Aku kertoo mm. -Millaisissa arjen hetkissä näkyy se, miten hyvin yhdenvertaisuus toteutuu? -Miten esimerkiksi rekrytointi, etenemismahdollisuudet ja se ketä kuunnellaan työyhteisössä liittyvät yhdenvertaisuuteen? -Mistä yhteisöllisistä ilmiöistä yhdenvertaisuutta voi havaita? -Miten kuppikunnat tai arjen vuorovaikutus liittyy yhdenvertaisuuteen? -Mitä tarkoittaa DEIB maturiteetti?
10/24/202334 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

#59 Merkitys - löytyykö se omasta navasta vai toisista ihmisistä? / Kirsi Piha, yrittäjä

Ihminen haluaa tehdä mielekkäitä asioita, jotka tuntuvat itselle tärkeiltä ja kiinnostavilta. Pelkästään omaan napaan tuijottaminen ei kuitenkaan riitä, vaan haluamme olla merkitysellisiä myös toisille ihmisille. Tässä jaksossa keskustelen Kirsi Pihan kanssa siitä miksi ihminen kaipaa elämäänsä merkitystä ja miten sitä voi rakentaa. -Miksi ihminen haluaa kokea merkityksellisyyttä? -Voiko merkityksellisyyden hakeminen saada ihmisen käpertymään liikaa itseen? -Voiko merkityksen etsiminen aiheuttaa paineita ja tyytymättömyyttä? -Miten tasapainoillaan oman kiinnostuksen ja muiden tarpeiden välillä? -Miksi yhdessä tekeminen luo usein enemmän merkitystä kuin yksinään puurtaminen? -Miten oppimisen ilo luo mielekkäämpää arkea? Kirsi Piha on yrittäjä ja tietokirjailija, jolta ilmestyi syksyllä 2022 tietokirja: Kun millään ei ole mitään merkitystä - paitsi jos on.
5/9/202346 minutes, 18 seconds
Episode Artwork

#58 Osaamisen tunnistaminen ja työnhaku / Saana Rossi, rekrytointivaikuttaja

Onko sinulla tähtäimessä uusi työ tai tehtävä? Uutta uraliikkettä pohtiessa on hyödyllistä osata kuvata omaa osaamista ja tunnistaa niitä oppeja, joita on kertynyt tähän mennessä. Keskustelen Saana Rossin kanssa siitä kuinka omaa osaamista voi tunnistaa ja kuinka valmistautua kertomaan siitä työhakemuksessa ja työhaastattelussa. -Kuinka kollegoilta voi pyytää palautetta omasta osaamisesta? -Millainen on hyvä työhakemus? -Miten työhaastatteluun kannattaa valmistautua? -Miten asiantuntijabrändi voi auttaa työnhaussa? Saana Rossi on HR- ja rekrytointiammattilainen sekä kirjailija.
4/25/202345 minutes, 1 second
Episode Artwork

#57Journalismin kuolema / Katleena Kortesuo, toimittaja & tietokirjailija

Journalistinen media on meille jokaiselle tärkeä tiedon lähde. Median välittämän tiedon avulla pyrimme oppimaan jatkuvasti uutta ja ymmärtämään maailmaa. Media käyttää siis merkittävää valtaa. Tässä jaksossa laitetaan silmille mediakriittiset lasit ja pohditaan journalismin haasteita. Vieraanani on Katleena kortesuo, jonka kanssa pohdimme mm. seuraavaa: -Miksi halu parantaa maailmaa on väärä motiivi toimittajalle? -Miten tarinallisuuden korostaminen ajaa löysiin johtopäätöksiin? -Miten jenkeistä tuttu polarisaatio uhkaa myös suomalaista mediakenttää? Katleena Kortesuo on toimittaja, tietokirjailija ja viestintäkonsultti. Katleenalta ilmestyi syksyllä 2022 kirja: Journalismin kuolema - mitä medialle oikein tapahtui.
4/18/202342 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

#56 Päätöksenteko - miten teemme päätöksiä? / Tuomas Leisti, psykologian tohtori

Millainen päätöksentekijä sinä olet? Jahkailija vai tehokas? Rationaalinen vai intuitiivinen? Meillä jokaisella on näkemys itsestä päätöksentekijänä. Todellisuudessa olemme usein autuaan tietämättömiä niistä seikoista, jotka vaikuttavat päätöksiimme. Tässä jaksossa keskustelen Tuomas Leistin kanssa siitä, mikä kaikki vaikuttaa päätöksentekoomme. -Miten arkiset päätöksentekotilanteet eroavat isoista päätöksistä. -Miksi Daniel Kahnemanin bestseller on johtanut meitä harhaan ajattelumekanismien suhteen. -Mitä tehdä, kun järki ja tunteet ovat ristiriidassa. -Miten metakognitiiviset tunteet vaikuttavat päätöksentekoon. -Miten tarkastelemme päätöksiä jälkikäteen ja miten nämä selitykset vaikuttavat päätöksentekoon jatkossa? Tuomas kertoo myös miksi hän pitkään kuvitteli, että hänen ensitapaaminen puolisonsa kanssa oli mennyt aivan eri tavalla kuin mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Tuomas Leisti on tehnyt väitöskirjan päätöksentekoon liittyen ja toimii psykologian lehtorina. Tuomas on kirjoittanut Hanna Poskiparran kanssa kirjan: Päätöksenteon illuusiot - ymmärrä paremmin miten teet päätöksiä.
4/11/202348 minutes, 22 seconds
Episode Artwork

Kuinka löytää ja saada unelmaduuni / Milla Heikkilä, Chief happiness officer

Leikitteletkö silloin tällöin ajatuksella, että olis kiva löytää just sulle sopiva duuni? Kenties ihan unelmaduuni. Joku nykyisessä työssä hiertää tai siinä ei ole mahdollista kehittyä haluttuun suuntaan. Vaikka kaipuu mielekkäämpään työhön kolkuttelee takaraivossa, jää se usein arjen jalkoihin. Kuinka siis lähteä hahmottelemaan omaa unelmaduunia ja ottamaan askelia sitä kohti? Uusimassa Oppimisen psykologia -podcastin jaksossa keskustelen Milla Heikkisen kanssa siitä miten oman unelmaduunin voi löytää ja saada. 🔎 Miten tunnistetaan oma unelmaduuni? 🔎 Voiko unelmaduunin tavoittelu lisätä tyytymättömyyttä? 🔎 Miten reittiä kohti unelmaduunia voi alkaa hahmottelemaan? 🔎 Miten tunnistaa mitä osaamista jo on ja mitä tulee vielä hankkia? 🔎 Kuka tai mikä voi tukea unelmaduunin määrittelyssä tai reitin löytymisessä? Milla kertoo myös kuinka hänen oma polkunsa hr-johtotehtäviin on kulkenut ja miten klassinen "etsin itseäni Aasiassa" -reissu auttoi löytämään unelmaduunin. Milla Heikkilä on Chief Happiness Officer ja partneri Sofokuksella sekä ura- ja bisnesmentori. #oppimisenpsykologia #unelmaduuni
4/4/202345 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

#54 Hiljainen tieto ja sen tunnistaminen / Helena Lehkonen, kasvatustieteen tohtori

Oletko koskaan miettinyt mihin eri ammattilaisten asiantuntijuus perustuu? Tai omasi? Usein osaaminen tuntuu olevan melko mystistä. Esimerkiksi kun sähkömies tutkailee viallista sähkökaappia ja kopauttaa yhteen ainoaan kohtaan, ja voilà, vika on korjattu. Perässä tulee lihava lasku, joka aiheuttaa hämmennystä. Erittelystä selviää: "Kopautus 1 e" ja "tietää mihin kopauttaa 999 e". Taito on taitavaa valintaa. Toisin sanottuna hiljaista tietoa on se, että osaa tunnistaa tilanteen ja valita oikean toimintavan. Työarjessa emme useinkaan pääse käsiksi tähän osaamisen muotoon. Vaikka yritämme hahmottaa työtämme erilaisin menetelmin, kuten työajan seurannalla, jää helposti piiloon se, mihin asiantuntijuutemme todella perustuu. Uusimmassa Oppimisen psykologia -podcastin jaksossa pureudumme kasvatustieteen tohtorin Helena Lehkosen kanssa seuraavaan: -Mitä on hiljainen tieto? -Miten hiljaista tietoa voi oppia tunnistamaan? -Miten arvot ohjaavat omaa ammatillista kehitystä? Helena Lehkonen on kasvatustieteen tohtori ja toimii yrittäjänä Tacit oy:ssä.
3/28/202341 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

#53 Neljä vinkkiä, joiden avulla pidät huolta oppimisesta. / Camilla Havanka, Learning designer

Miten oppimisen voi saada osaksi arkea ja mikä kaikki siihen vaikuttaa? Oli kyseessä sitten parisuhde, työ tai vaikkapa vanhemmuus, useimmiten haluamme kehittyä meille tärkeissä asioissa. Kokosimme tähän jaksoon Learning designer Camilla Havankan kanssa neljä vinkkiä, joiden avulla voit pitää huolta omasta oppimisesta. Pohditaan myös sitä, miksi oppiminen ei aina ole helppoa. Luvassa on konkretiaa, mutta myös diipimpää asiaa oppimisen psykologiasta. 💡 Millainen vaikutus tunteilla on oppimiseen? 💡 Miten tietoa kannattaa rakentaa? 💡 Miten muut ihmiset vaikuttavat oppimiseen? 💡 Miten uusia ideoita viedään käytäntöön? Camilla Havanka on elinikäisen oppimisen asiantuntija ja toimii learning designerina omassa yrityksessään.
3/21/202347 minutes, 46 seconds
Episode Artwork

#52 Itsetuntemus ja itsensä johtaminen / Nina Lyytinen, työ- ja organisaatiopsykologi

Itsensä johtaminen on arvokas taito. Sen avulla osaamme tehdä viisaampia valintoja työssä ja työpäivän aikana, jotta jaksamme paremmin ja työ pysyy mielekkäänä. Hyvä itsensä johtaminen vaatii itsetuntemusta eli ymmärrystä itsestä, omista tarpeista ja toiveista. Kuka olen, mikä on minulle tärkeää ja millainen on persoonallisuuteni? Itsetuntemuksen avulla voi myös oppia tunnistamaan, mikä kuormittaa juuri itseä ja mistä saa energiaa. Tässä jaksossa keskustelen työ- ja organisaatiopsykologi Nina Lyytisen kanssa seuraavista teemoista: Miksi itsetuntemus on tärkeää työelämässä? Miten itsetuntemus liittyy itsensäjohtamiseen? Mitkä ovat tyypillisiä itsensä johtamisen haasteita ja miten ne taklataan? Nina Lyytinen on työ- ja organisaatiopsykologi. Ninalta ja Sirpa Pääkköseltä ilmestyi vuonna 2022 kirja: Ole oma pomosi - virtaa työhön ja vapaalle. Nina tekee myös suosittua Psykopodiaa-podcastia.
3/14/202336 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

#51 Tieteen popularisointi / Henry Tikkanen, toimittaja & Sini-Sofia Savola, psykologi

Pyrin tällä podcastilla välittämään kiinnostavaa tietoa ymmärrettävästi. Ei turhaa jargonia tai nippelitietoa, vaan uteliaisuuden herättelyä ja viihdyttävää oppimista. Mutta helpommin sanottu kuin tehty! Tässä jaksossa syvennytäänkin tieteen popularisoinnin saloihin ja siihen miten tiedon tarjoilusta saa kiinnostavaa ja koukuttavaa. Miten siinä on onnistunut Yle Areenan miljoonayleisön saavuttanut Tiedetrippi-podcast? Tieteen popularisointiin liittyy myös kääntöpuoli. Kun tieto on tarjoiltu helposti sulavassa muodosssa, niin saatamme unohtaa kriittisyyden ja haksahdamme yksinkertaistuksiin. Ja tunnetusti self-helpin ahmiminen saattaa lähinnä pahentaa oloa. Mistä tässä on oikein kyse? Vieraina jakossa on toimittaja ja Tiedetripin isä Henry Tikkanen ja psykologi, Sinnu-podcastin tekijä Sini-Sofia Savola. Henryn kuvan photo credit: YLE.
12/20/202244 minutes, 3 seconds
Episode Artwork

#50 Inhimillinen strategia, kyvykkyydet ja oppiminen / Paula Kilpinen, johdon neuvonantaja

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta strategia? Tunnetko kuinka sydämessä läikähtää ja välittömästä syttyy oppimisen ilo ja palo. Vai lyökö lähinnä tyhjää ja ajatukset harhailee puisevassa infotilaisuudessa kuukausien takaa. Valitettavan usein strategia typistyy kalvosetiksi, joka ehkä osataan hakea yrityksen intranetistä, mutta jota kukaan ei elä ja hengitä. Keskustelen johdon neuvonantajan Paula Kilpisen kanssa siitä, miten strategiasta tehdään ihmisläheinen ja viedään osaksi työyhteisön jokapäiväistä toimintaa. 🎧 Miksi jokaisen meistä kannattaa kiinnostua strategiasta? 🎧 Miten synnytetään tunnetason kytkös? 🎧 Mitä inhimillinen strategia tarkoittaa oppimisen ja osaamisen kehittämisen kannalta? Paula Kilpinen on johdon neuvonantaja ja coach. Paula on tehnyt väitöskirjan strategisista kyvykkyyksistä ja kirjoittanut palkitun kirjan: Inhimillinen strategia (Alma Talent, 2022).
12/6/202234 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

#49 Miksi oppimiselle on vaikeaa antaa aikaa? / Annu Karkama, oppimismuotoilun valmentaja

Oppiminen voi aiheuttaa paineita. “Hitsiläinen, kun sitkäkin pitäisi ehtiä tehdä tässä kaiken muun kyljessä” saattaa olla monelle tuttu ajatus. Toisaalta myös ne hetket, kun uppoudumme oppimisen pariin voivat tuoda mukanaan hankalia tunteita. Saatamme kokea syyllisyyttä, kun luemme kirjaa työaikana tai unohdumme rupattelemaan kollegan kanssa mieltä vaivaavasta asiasta. Miksi oppimiselle on vaikeaa antaa aikaa? Tässä jaksossa tartun oppimismuotoilun valmentajan Annu Karkaman kanssa oppimisen ja ajankäytön haasteisiin. Oppiminen on osa päivittäisitä työtä, jokaista asiakastapaamista ja arkista ongelmanratkaisutilannetta. Todellisuudessa tarvitsemme aikaa lähinnä huomataksemme jo tapahtuvan oppimisen. 💡Miten reflektointia voisi tehdä niin, että oma oppiminen tulee näkyväksi ja jaettua myös muille? 💡Miten oppimisesta tehdään tietoisempaa ja suunnitellumpaa? Annu Karkama on oppimismuotoilun valmentaja Mukamas Learning Designilla.
11/29/202237 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

#48 Uuvuttaako? Työuupumuksen tunnistaminen ja hoito / Sanna Markkula, psykologi

Oletko pohtinut voisiko sinulla tai läheiselläsi olla työuupumus? Uupumuksen merkit ovat moninaisia. Väsymys tuntuu niin kehossa kuin mielessä, eikä uni enää riitä palauttamaan päivän kuormituksesta. Saatat huomata kyynistymisen merkkejä ja oman työn merkitystä on entistä vaikeampaa tavoittaa. Saatat myös epäillä itseäsi ja omia kykyjäsi, vaikka ennen omasit hyvän ammatillisen itsetunnon. Aivot sakkaa, hermot kiristää, unohtelet ja teet virheitä. Tässä jaksossa keskustelen psykologi Sanna Markkulan kanssa työuupumuksen merkeistä ja niiden tunnistamisesta. Keskustelemme myös siitä miten työuupumuksen voi selättää ja mistä hakea apua. Mitä psykologin vastaanotolla tapahtuu, kun uupunut menee sinne ensimmäisen kerran? Miten tunnistetaan huuhaa-hoito? Miten muutos parempaan saadaan käyntiin? Sanna Markkula on psykologi, jolla on laaja kokemus sekä yksilöiden että yhteisöjen työuupumuksen interventioista. Hän on tehnyt myös väitöskirjan työuupumuksen hoidosta.
11/22/202243 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

#47 Ajattelu, älykkyys ja kognitiiviset vinoumat / Jukka häkkinen, psykologi

Me ihmiset pidämme itseämme melko älykkäinä olentoina. Olemme taitavia ratkaisemaan ongelmia ja oppimaan uutta. Tämän osoittavat isot yhteisölliset ponnistukset, kuten kuulento tai lääketieteen kehitys, mutta myös arkiset niksit, kuten pussilakanan tai vetoketjun keksiminen. Varsin usein kuitenkin kompuroimme ajatustyömme kanssa. Teemme hätäisiä ratkaisuja, kun verensokeri on alhaalla tai pidämme jääräpäisesti kiinni mielipiteestämme, vaikka olisi ilmiselvää, että olemme väärässä. Uusimmassa Oppimisen psykologia -podcastin jaksossa keskustelen psykologi Jukka Hakkinen kanssa siitä millainen älykäs olento ihminen oikein on, kuinka rationaalisia ajattelijoita olemme ja millaisia ajattelun mekanismeja aivoissamme piilee. 💡Mitä on nopea ja hidas ajattelu? 💡Miksi paljon parjatut ajattelun vinoumat eivät ole bugi, vaan hyödyllinen aivojen mekanismi? Jukka Häkkinen on psykologi, tietokirjailija ja toimii tutkijana Helsingin yliopistossa.
11/15/202237 minutes, 25 seconds
Episode Artwork

#46 Digitaalinen työympäristö ja teknostressi / Riikka Gassen, Microsoft

Miten teknologiasta saadaan hyöty irti, ilman että menee hermot ja iskee ahdistus? Keskustelen Microsoftin asiantuntijan Riikka Gassenin kanssa digitaalisen työympäristön hyödyistä ja sudenkuopista. Useimmilla meistä on tapana vähätellä omia digitaitoja. "En ole mikään tekninen ihminen" on tyypillinen vastaus, kun on aika ottaa haltuun uusia välineitä. Tilanne voi aiheuttaa teknostressiä. Todellisuudessa valtaosa työkalujen hyödyistä saavutetaan muutamalla perustoiminnolla, joiden oppimiseen suomalaisilla työpaikoilla on hyvät valmiudet. Miksi siis häpeilemme omia taitojamme? Ja millaista osaamista digitaalisessa työympäristössä todella tarvitaan? Riikka Gassen työskentelee asiantuntijana Microsoftilla ja julkaisi syksyllä 2022 kirjan Digitaalinen työmpäristö - näin taivutat teknologian yrityksen tarpeisiin.
11/8/202239 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

#45 Mikä on mieli? Mielen vaikutus arkeen ja miten sitä voi oppia ymmärtämään/Ville Ojanen,psykologi

Mieli vaikuttaa arkeen monin tavoin. Juuri tälläkin hetkellä päässäsi risteilee mielikuvia siitä, kannattaako tämän podijakson pariin pysähtyä. Herättääkö se uteliaisuutta vai kenties ärtymystä? Mielikuvat vaikuttavat valintoihimme ja reaktioihimme. Mielen liikkeet ovat välillä myös varsin vaikeita ymmärtää. Jokaiselle käy joskus niin, että tulee toimittua täysin päinvastoin kuin haluaisi. Tulee huudettua lapselle tai sabotoitua omaa hyvinvointia. Tässä jaksossa keskustelun psykologi Ville Ojasen kanssa siitä, mikä mieli oikein on, millainen vaikutus sillä on arkeemme ja miten sitä voi oppia ymmärtämään. Pohdimme myös sitä kuinka paljon omaan mieleen kannattaa keskittyä ja voiko pyrkimys syvälliseen itsetuntemukseen mennä överiksi. Ville Ojanen on aivotutkimuksesta väitellyt psykologi. Helmikuussa 2022 ilmestyi Villen kirjoittama tietokirja: Mielitekoja - mitä päässä liikkuu ja miten mieli muuttuu.
11/1/202248 minutes, 31 seconds
Episode Artwork

#44 Osaamisen ja oppimisen tunnistaminen / Hanne-Mari Miskala, Aava&Bangin henkilöstöjohtaja

Oletko joskus palannut vanhan päiväkirjan pariin ja ihmetellyt, että ajattelinko muka oikeasti joskus noin? Ajattelu ja osaaminen kehittyvät vaivihkaa arjen lomassa. Harmi kyllä, tätä on vaikeaa tunnistaa. Keskustelen Aava & Bangin henkilöstöjohtajan Hanne-Mari Miskalan kanssa siitä miten oppiminen työssä tunnistetaan. Kehittyminen tapahtuu usein niin huomaamatta, että ihmisellä saattaa jopa olla tunne, että en ole oppinut viime aikoina juuri mitään. Vaikka totuus olisi aivan toinen. Hanne-Mari kertoo useita keinoja tehdä arjessa tapahtuvaa oppimista näkyväksi. Esimerkiksi tavoitteiden asettaminen, aktiivinen reflektointi ja dokumentointi auttavat tunnistamaan oppimista. Oppimiskäyrä on koholla erityisesti silloin, kun edessä on alku uudessa työpaikassa tai tehtävässä. Riittävä tuki oppimiselle juuri tässä hetkessä on erityisen tärkeää, koska se lisää hallinnantunnetta ja vähentää ylimääräistä kuormitusta. Kun perehdytys tehdään niin, että odotuksista ja tavoitteista puhutaan konkreettisesti ja autetaan ihmistä huomaamaan pienet askeleet, saa yhteinen oppimismatka hyvän startin. Arjen oppimisen ja perehdytyksen lisäksi keskustelemme myös rekrytoinnista ja kuinka oppimispotentiaali tunnistetaan.
10/11/202241 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

#43 Psykologisesti kestävä kasvu / Salla Ibrahim, psykologi, kasvuyrittäjä

Suurin osa meistä nauttii siitä, että työssä pääsee kehittymään ja oppimaan eli kasvamaan. Erityisesti kasvuyrityksissä oppimisvauhti on usein kovaa ja voi välillä huimata päätä. Tässä jaksossa keskustelen psykologi, kasvuyrittäjä Salla Ibrahimin kanssa psykologisesti kestävästä kasvusta. Miten on mahdollista kasvaa ja kehittyä (niin yksilönä kuin yrityksenä) ja samalla voida hyvin. Psykologisesti kestävää kasvua tavoitteleva joutuu puntaroimaan mm. kunnianhimon ja realistisen vaativuuden välimaastossa. Salla kertoo kuinka on oppinut tulemaan toimeen päänsä sisällä majailevan “Riitan” kanssa, joka vaatii suoriutumaan aina vain paremmin. Keskustellaan myös siitä miten kasvu ja oppiminen ovat toisinaan ristiriidassa hallinantunteen tarpeen kanssa. Salla antaakin esimerkin harjoituksesta, joka auttaa tunnustelemaan omaa kontrollintarvetta ja suhtautumista epävarmuuteen. Psykologisesti kestävää kasvua voi siis jokainen pyrkiä edistämään itse, mutta myös tiimillä ja koko työyhteisöllä on valtavan iso merkitys. Yhteisen kielen luominen on ensimmäinen askel, jonka avulla kestävää kasvua tuetaan. Usein myös yrittäjän tai johtajan oma itsetutkiskelu teeman parissa auttaa tukemaan myös yhteisön kasvua. Salla Ibrahim on psykologi ja yksi Laavu Performancen perustajista.
10/4/202242 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

#42 Kuinka houkutella osaajia ja pitää nykyiset? Oppiminen vetovoimatekijänä. / Piia Säylä, Elisa Oy

Oppiminen vetovoimatekijänä. 🧲 Milloin sinulta on viimeksi kysytty: -millaisia oppimisunelmia sinulla on? -millaisia oppimisprosesseja sinulla on juuri nyt meneillään? Uusimmassa Oppimisen psykologia -podcastin jaksossa keskustelemme Elisalla henkilöstöjohtajamisen parissa toimivan Piia Säylän kanssa siitä, kuinka oppiminen toimii vetovoimatekijänä, kun halutaan pitää nykyiset työntekijät ja houkutella uusia. Työpaikat eivät enää ole niitä, jotka voivat määrätä, mitä työntekijöiden tulee oppia. Monella toimialalla ollaan tilanteessa, jossa on pakko ajatella oppimista myös työntekijän omien intressien kannalta. Keskustelu oppimistoiveista ei suinkaan aina ole helppoa ja vaatii taitoa sekä esihenkilöltä että työntekijältä itseltään. Keskustelu kuitenkin viestittää, että ihminen on tärkeä. Urakehitys saa myös laajemman näkövinkkelin, kun sitä ei tarkastella ainoastaan kiipeämisenä uraportaita ylöspäin, vaan oppimisen tunnistamisena arkipäivän työssä. Tämän jakson myötä saat rohkeutta ja taitoa lähteä tunnistamaan ja keskustelemaan oppimisesta uudella tavalla. Piia Säylä toimii Elisan kuluttajaliikennetoiminnassa henkilöstöpäällikkönä ja vastaa Elisa-tasoisesti oppimisen mahdollistaminen -prosessista.
9/27/202233 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

#41 Urakehitys omiin käsiin. Mistä ideoita seuraavaan uraliikkeeseen?

Kävin viime viikolla ystäväni kanssa lounaalla, jolla oli ongelma. Hän kertoi, että kaipaisi uutta suuntaa työhönsä, muttei oikein tiedä mitä se olisi. Miten keksiä uusia ideoita oman osaamisen ja oppimisen suunnaksi? Mitä seuraavaksi voisi alkaa työelämässä tekemään? Löytyisikö nykyisessä työtehtävässä jotain uutta oppimishaastetta vai olisiko edessä työpaikan vaihdos? Tein tämän jakson, koska ystäväni ei suinkaan ole ainoa, joka painiskelee asian parissa. Annan tässä jaksossa konkreettisen tehtävän, joka auttaa löytämään uusia ideoita uraliikkeen tekemiseen. Kerron myös ideoinnin psykologiasta mielenkiintoista teoriaa ja sen lisäksi on yksi ihminen, johon haluan, että tutustut. Koska häneltä, jos keltä, voimme oppia miten itsensä voi luoda uudelleen työelämässä.
9/19/202223 minutes, 29 seconds
Episode Artwork

#40 Aikaansaaminen, vetkuttelu ja itsensä johtaminen. / Satu Pihlaja, psykologi

Aikaansaaminen on kaksipiippuinen teema. Toisaalta on terveellistä kysyä, mitä kaikkea oikeasti tarvitsee tavoitella ja saada aikaan? Kulttuurimme on omiaan lisäämään paineita ja luomaan tarpeita. Toisaalta jokainen meistä haluaa saada aikaan asioita, jotka ovat itselle tärkeitä. Aikaansaaminen tuo iloa ja energiaa tekemiseen. Tässä jaksossa keskustelemme psykologi Satu Pihlajan kanssa siitä, miten arkeen voi lisätä suunnitelmallisuutta ja kuinka tavoitteet saa saavutettua. Pohdimme Sadun kanssa mm. seuraavia teemoja: -Miten tavoitteita asetetaan? -Miten sitoutumista lisätään? -Kuinka paljon elämää kannattaa suunnitella? -Miksi toisinaan hommat sujuu omalla painollaan ja toisinaan kaikki takkuaa? -Miten omia ajatuksia ja tunteita johdetaan? -Kuinka pitkäksi aikaa kannattaa antaa tunnelman latistua, kun hommat eivät suju ja miten kivutaan takaisin tekemisen pariin? -Miksi lähes jokainen ihminen joskus (tai aika useinkin)lykkää tehtäviä? Satu Pihlaja on psykologi, valmentaja ja tietokirjailija. Häneltä on ilmestynyt kirjat Aikaansaamisen taika ja Valinnan paikka.
9/13/202253 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

#39 Oletko ajokoira vai kehäkettu? Näin suojelet omaa suorituskykyäsi / Hanna Markuksela, psykologi

Meneekö arki kieli vyön alla kiirehtiessä vai osaatko rakentaa arjen sellaiseksi, että on aikaa myös hengittää ja voida hyvin? Tässä jaksossa pohdimme psykologi Hanna Markukselan kanssa hyvinvoinnin edistämisen keinoja ja sitä kuinka oman jaksamisen rajat voi tunnistaa. Miten eroaa ylivireys, alivireys ja optimivireys? Miksi osalle ihmisistä ei sovi viiden päivän työviikko? Miten yksilölliset erot esim. palautumisessa tulisi ottaa huomioon? Hanna Markuksela on psykologi ja psykoterapeutti, joka on kirjoittanut myös menestystä niittäneen tietokirjan: suorituskyvyn salaisuus - vireystilan säätelyn avulla huipputuloksiin.
9/6/202240 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

#38 Väärässä olemisen taito

Miksi on niin vaikeaa myöntää olevansa väärässä? Vaikka ihan arkisissa pikkujutuissa, kuten mitä piti ostaa kaupasta tai mitä sovittiin kesälomasuunnitelmista. Tämän jakso myötä sä opit ymmärtämään miksi me ihmiset ollaan niin usein väärässä ja miksi sitä on vaikea huomata, saati myöntää! Ja tietenkin avaan myös sitä, miten meistä jokainen voi kehittää väärässä olemisen taitoa. Pääset myös tutustumaan tositarinaan Millerin maailmanlopun odottajista. Elokuisena aamuna, 1844 kirjava joukko ihmisiä oli kokoontunut yhteen kirkkoihin, pelloille ja pihamaille. Joukossa oli lakimiehiä, vapautettuja orjia, tuomareita, maatilallisia ja tehdastyöläisiä. Heitä yhdisti hyvin erikoinen asia: kaikki heistä olivat tulleet odottamaan maailmanloppua. Ihmisjoukko oli valtava, yhteensä jopa miljoona henkilöä. Tätä moninaista ryhmää yhdisti usko William Millerin opetuksiin. Miller oli itseoppinut saarnaaja, joka oli analysoinut raamattua ja päätynyt toisen tulemiseen ajankohtaan. Tarina on erinomainen esimerkki siitä miten me ihmiset muodostetaan uskomuksia, ajattelutapoja ja mielipiteitä ja miten me suhtaudutaan siihen kun joku uskomus osoittautuu vääräksi.
5/11/202233 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

#37 Kannattaako olla syväosaaja vai moniosaaja? / Inkeri Ruuska, tekniikan tohtori ja business coach

Tuntuuko siltä, että olet epämääräinen häröilijä tai poukkoilija, koska sinua kiinnostaa hyvin monenlaiset asiat? Työelämässä on perinteisesti arvostettu syväosaajia, yhteen asiaan tiiviisti keskittyviä spesialisteja. Moniosaaja voikin tuntea alemmuutta, jos työhistoria on kirjava. Keskustellaan Inkeri Ruuskan kanssa siitä kannattaako osaamista kehittää kohti syväosaamista vai moniosaamista. Miksi monipuolinen uramaisema voi olla vahvuus, kuinka tunnistaa omaa osaamista ja millaista syväosaamista todella tarvitaan? Inkeri Ruuska on työpsykologiasta väitellyt tekniikan tohtori, oikeustieteen maisteri ja sertifioitu business coach. Inkerin kirja Moniosaamisen renessanssi - opas työelämän edelläkävijöille julkaistiin helmikuussa 2022.
5/3/202235 minutes, 53 seconds
Episode Artwork

#36 Psykologinen turvallisuus / Nina Rinne, Sitomon toimitusjohtaja

Työelämä on täynnä tilanteita, joissa on tarpeellista antaa palautetta, ottaa palautetta vastaan, ideoida ja jakaa ajatuksia. Teemme kuitenkin tarkkaa harkintaa sen suhteen, missä ympärisössä haluamme osoittaa haavoittuvuutta, tietämättömyyttä tai keskeneräisyyttä. (Työ)yhteisön psykologinen turvallisuus määrittää ohjaako meitä pelko siitä, että näyttäytyy tyhmänä tai osaamattomana vai voittaako halu oppia ja toimia yhdessä yhä paremmin lopputuloksen eteen. Tässä jaksossa keskustelen Nina Rinteen kanssa siitä millaisia tasoja psykologisessa turvallisuudessa on, mistä sen tunnistaa ja mitä jokainen meistä voi tehdä sen eteen. Nina Rinne on valmennustoimisto Sitomon toimitusjohtaja. Joulukuussa 2021 ilmeistyi Ninan kirjoittama kirja Rohkea organisaatio - turvallinen työyhteisö menestyy.
4/26/202232 minutes, 21 seconds
Episode Artwork

#35 Aivoterveys - kuinka pidän aivoistani huolta / Mari Laari, organisaatiopsykologi

Aivot ovat ihmisen tärkein elin. Aivoterveys puhututtaa, koska aivoilla on valtava merkitys niin hyvinvoinnille kuin oppimiselle. Hanna keskustelee organisaatiopsykologi Mari Laarin kanssa aivojen ihmeellisyyksistä ja siitä miten aivoista voi pitää huolta. Miten multitaskaaminen vaikuttaa aivoterveyteen? Miksi keskittyminen sekä hellii että haastaa aivoja? Mitä aivoissa tapahtuu unen aikana? Hanna ja Mari myös jakavat omia haasteitaan aivoterveyden ylläpidossa ja pohtivat kuinka tasapainotella erilaisten arjen tarpeiden välillä. Ja mikä epäilyttävä sihahdus kuuluukaan kesken nauhoituksen? Mari Laari toimii organisaatiopsykologina Heltissä ja striimaa Willfeel-kanavalla psyykkisen hyvinvoinnin teemoista.
4/19/202250 minutes, 4 seconds
Episode Artwork

#34 Kuinka johtaja voi ruokkia uteliaisuutta ja millainen on hyvä strategia / Mika Sutinen

Kollektiivinen uteliaisuus mahdollistaa hyvän päätöksenteon ja yrityksen jatkuvan kehittymisen. Uteliaisuuden ruokkiminen voi kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty, koska se vaatii johtajalta irtaantumista vanhoista johtamismalleista. Tässä jaksossa keskustelen Mika Sutisen kanssa kollektiivisesta uteliaisuudesta ja valmentavasta johtajuudesta. Kollektiivisen uteliaisuuden lisäksi pureudutaan myös siihen, miten tehdään toimiva strategia. Miten omaa oppimista ja yrityksen oppimista voi johtaa strategisesti? Miksi strategia on ennemmin nomadi kuin talo? Mitä johtajuuden paradokseja strategiaan liittyy? Miten päivitetään aktiivisesti tilannekuvaa? Mika Sutinen on tehnyt menestyksekkään uran mm. Mustin ja Mirrin toimitusjohtajana. Nykyään hän toimii Vaaka Partnersin industrial partnerina ja 9 yhtiön hallituksen puheenjohtajana. Mika on myös kirjoittanut kirjat Muutosvoimaa (yhdessä Kirsi Pihan kanssa) ja Pelastetaan strategia (yhdessä Antti Haapakorven kanssa).
4/12/202247 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

#33 Kuinka pysyä kehityksen kyydissä / Tomi Salo, Valmet Automotiven HR-johtaja

Autoteollisuus on toimialana ollut suuressa murroksessa viimeiset pari vuotta. Kehityksen kyydissä pysyminen vaatii nopeaa sopeutumista, uuden kehittämistä ja ketteryyttä. Miten Valmet Automotivella vastataan tähän tarpeeseen? Mitä jatkuva kehittäminen ja oppiminen heille tarkoittaa? Keskustellaan Valmet Automotiven HR-johtajan Tomi Salon kanssa siitä miten oppiminen tapahtuu arjessa osana päivittäistä työtä. Miten yhteisönä luodaan puitteet oppimiselle, mutta myös kannustetaan yksilölliseen vastuun kantamiseen omasta kehittymisestä. Puhutaan myös luottamuksesta ja turvallisuuden tunteen tukemisesta, kun jatkuva epävarmuus ja muuttuvat tilanteet ovat osa arkipäivää.
4/5/202241 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

#32 Kieli solmussa ja ajatus hukassa? Miksi kieli on ihmisen ajattelun ja vuorovaikutuksen perusta.

Olet todennäköisesti käyttänyt kieltä jo moneen otteeseen tämänkin päivän aikana. Olet ehkä kertonut aamun kuulumiset työkaverille, soittanut puhelun, lähettänyt sähköpostin, osallistunut palaveriin. Mutta myös lohduttanut kollegaa sydänsuruissa tai pyytänyt esihenkilöltä palkankorotusta. Me tuotamme ja ymmärrämme kieltä niin helposti, että pidämme sitä itsestäänselvyytenä. Joskus kielen käyttöön tulee kuitenkin särö. Oma ajattelu takkuaa tai tuntuu, että puhuu täysin eri kieltä kuin muut. Tämän jakson myötä opit kielen merkityksestä (symbolien käytöstä) meidän ihmisten kanssakäymiselle, mutta myös omalle ajattelullesi ja oppimisellesi! Kerron myös kuuromykän Helen Kellerin tarinan. Hänestä tuli maailmankuulu aktivisti, kirjailija ja esiintyjä, mutta vasta sen jälkeen, kun hän oli ensin voittanut kieleen liittyvät haasteet.
3/29/202226 minutes, 42 seconds
Episode Artwork

#31 Ammatillinen itsetunto, psykologinen joustavuus ja oppiminen / Arto Pietikäinen, psykoterapeutti

Tuntuuko toisinaan siltä, että itsetunto voisi kaivata lisäpotkua? Epävarmuus omasta osaamisesta kalvaa tai oppiminen ja uusien asioiden kokeilu ahdistaa. Tässä jaksossa keskustellaan kouluttajapsykoterapeutti Arto Pietikäisen kanssa siitä, miten itsetuntoa voi kehittää. Kuinka omiin omiin ajatuksiin ja tunteisiin opitaan suhtautumaan niin, että niiden kanssa on helpompi tulla toimeen ja saadaan aikaiseksi itselle tärkeitä asioita. Arto kertoo myös millaisia myyttejä ja harhakuvia hyvään itsetuntoon liittyy. Mitä meta-analyysit ovat paljastaneet itsetunnon merkityksestä hyvinvoinnille ja menestykselle? Arto Pietikäinen on psykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija. Artolta on hiljattain ilmestynyt kirja Joustava mieli ja hyvän itsetunnon ABC.
3/22/202234 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

#30 Ketterä kehittäminen osana arkista oppimista ja työssä kehittymistä. / Mirette Kangas, KONE

Keskustellaan Mireten kanssa siitä mitä on ketterä kehittäminen ja mitä hyötyä siitä on muillekin kuin ohjelmistokehittäjille. Kuinka jokainen meistä voi hyödyntää ketteriä menetelmiä osana arkipäivää? Ja miksi pitäisi? Mirette avaa ketteryyden hyötyjä työssä kehittymiselle ja kertoo ensimmäisiä askeleita, joita jokainen voi lähteä kokeilemaan. Kuulet mm. miten ja kenen kanssa reflektointia ja demoamista kannattaa tehdä. Jos haluat syventää ymmärrystäsi aiheesta, Mirette vinkkaa katsomaan Ylen lean culture -tapahtuman luennon, jossa Jeff Gothelf kertoo lean-, agile- ja design thinking -ajattelutavoista. https://areena.yle.fi/1-50111921. Mirette Kangas vastaa KONEen Lean ja Agile -kehityksestä sekä toimii strategisten muutosten läpiviennistä vastaavassa tiimissä.
3/15/202242 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

#29 Muistin rajat - kuinka muistia voi kehittää?

Millainen on ihmisen muisti ja kuinka sitä voi kehittää? Tässä jaksossa avaan muistin mekanismeja ja kerron miten jokainen voi oppia muistamaan paremmin. Kuinka keskusteluista, kirjoista ja arkisista hetkistä otetaan hyöty irti ja muodostetaan muistijälki. Jakso auttaa muistamisen pulmissa ja antaa käytännön vinkkejä muistin terästämiseen. Pääset myös tutustumaan Solomon Shereshevskyyn, muistilegendaan ja myyttiseen hahmoon, jonka muisti vaikutti olevan täysin rajaton. Mitä voimme oppia Solomonin supermuistista? Millaista oli elää supermuistin kanssa? Miksi hyvä muisti ajoi Solomin lopulta vaikeuksiin?
3/8/202233 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

#28 Menestyminen työssä ei vaadi erityislahjoja, vaan yhteistä oppimista / Vilma Mutka, Mukamasin tj

Oppiminen on työelämän kuuma peruna. Se on sekä yksilön, että yrityksen menestyksen kulmakivi. Mutta mitä se varsinaisesti tarkoittaa? Koulutukset ovat enää vain pieni osa oppimista ja suurin osa oivalluksista ja kehittymisestä tapahtuu arjessa. Keskustellaan Vilman kanssa siitä, mitkä ovat ensimmäisiä asioita, joihin kiinnitetään huomiota, kun halutaan nikkaroida organisaatiota sellaiseksi, että oppiminen on osana arkea. Keskustellaan myös yksilön oppimisunelmien ja organisaation tavoitteiden yhteensovittamisesta, sekä arkisten kohtaamisten merkityksestä yhteiselle oppimiselle. Vilma Mutka on oppimismuotoilutoimisto Mukamas Learning Designin perustaja ja toimitusjohtaja.
3/1/202238 minutes, 27 seconds
Episode Artwork

#27 Oppiminen ei tapahdu oman pään sisällä, vaan tiimeissä / Outi Sivonen, Solitan henkilöstöjohtaja

Oppiminen on teknologiafirmassa olennainen osa arjen tekemistä. Solitan henkilöstöjohtaja Outi Sivonen tarjoaa erinomaisen ikkunan tähän arkeen. Miten oppimisesta puhutaan tiimeissä ja miten sitä tuetaan arjen käytänteillä? Ja miksi meidän jokaisen olisi aika siirtyä oman osaamisen tuotteistamisesta kohti yhteistä uteliaisuutta? Miten tämä tapahtuu? Outi Sivonen on Solitan johtamisen ja osaamisen kehittämisestä vastaava johtaja. Outilta on myös juuri ilmestynyt kirja Yrityskulttuurit murroksessa - Inhimillinen työelämä ei rakennu pelkällä itseohjautuvuudella.
2/22/202243 minutes, 6 seconds
Episode Artwork

#27 Uteliaisuuden taito / Hanna Siefen Kirjapodin vieraana. (Kauden päätösekstra)

Tässä jaksossa kuullaan Oppimisen psykologia -podcastin hostin, psykologi Hanna Siefenin vierailu Kirjapodissa. Hanna kertoo Uteliaisuuden taito -kirjansa taustatarinaa ja keskeiset tärpit arkiseen osaamisen kehittämiseen. Miten uteliaisuuttaan voi kehittää ja miksi se on oppimisen edellytys? Kirjapodin jakso on julkaistu 25.11.2021.
11/30/202135 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

#26 Vuorovaikutustilanteet ja tunnereaktiot osana oppimista / Iida mäkikallio, pariterapeutti

Keskustellaan Iidan kanssa siitä miksi vuorovaikutustilanteet ovat keskeinen osa arjen oppimista ja mitä niiden dynamiikasta on jokaisen hyödyllistä ymmärtää. Miksi vuorovaikutusongelmien syyt eivät useinkaan löydy yksittäisestä henkilöstä, vaan siitä mitä tapahtuu ihmisten välillä? Miksi taitavat vuorovaikutustaidot ei välttämättä riitä, vaan on osattava tunnistaa myös omia tunnerektioita? Oletko sinä ristiriitatilanteessa siili tai hyökyaalto? Mihin jokainen voi itse vaikuttaa, kun haluaa lisätä toimivaa vuorovaikutusta? Iida Mäkikallio on ihmissuhteisiin ja tunnetaitoihin erikoistunut psykologi, pariterapeutti ja valmentaja.
11/23/202143 minutes, 13 seconds
Episode Artwork

#25 Onko oppiminen vain vanhan viilaamista vai uskallatko innovoida?/Alf Rehn, innovaatioprofessori

Jutellaan Alfin kanssa siitä mitä innovatiivisuus todella tarkoittaa, kuinka uteliaisuus on usein innovaation taustalla ja kuinka jokainen meistä voi oppia olemaan innovatiivisempi. Mutta miksi innovaatiokeskustelu usein ikävystyttää Alfia ja miksi moni lankeaa pinnalliseen innovatiivisuuteen, eikä uskalla etsiä todella uusia ratkaisuja? Miten sisäänrakennettu laiskuus haastaa luovuutta ja miksi aivot pitää pakottaa innovatiivisuuteen? Miten yhdistetään työrauha ja innovaatioprosessit? Miksi joskus innovaatioiden kieltäminen voi palvella paremmin kuin innovaatioihin kannustaminen? Alf Rehn on innovaation, designin, ja johtamisen professori University of Southern Denmarkissa, ja tämän lisäksi kansainvälisesti arvostettu puhuja ja strateginen neuvonantaja.
11/16/202143 minutes, 26 seconds
Episode Artwork

#24 Tunteet, oppiminen ja rohkeus tehdä omannäköisiä valintoja/Camilla Tuominen, tunnekouluttaja.

Jutellaan Camillan kanssa siitä miksi tunteet ovat dataa, jota todellakin kannattaa opetella käsittelemään. Kuinka tunnetaitoja sitten opitaan? Miksi pelkkä substanssin kehittäminen ei riitä, vaan on olennaista oppia myös tunnistamaan ja johtamaan omia tunteita? Miten uteliaisuus auttaa tässä? Camilla kertoo myös oman matkansa piinkovasta konsulttimaailmasta kohti omannäköistä tunnekouluttajan työtä. Miksi aiempi konsultin työ tuntui tyhjältä, kun nykyinen arki on täynnä uteliaisuutta ja innostusta? Camilla Tuominen on tunnejohtamisen pioneeri, palkittu puhuja, moninkertainen tietokirjailija ja kuvittaja.
11/9/202152 minutes, 1 second
Episode Artwork

#23 Digivälineet ja yhteiskehittäminen / Ilkka Mäkitalo - Howspacen tj ja digioppimisen uranuurtaja

Keskustellaan Ilkan kanssa siitä miten työssä kehittymistä, yhteistä oppimista ja keskustelua edistetään digivälineillä. Miten yhteiskehittelyn tavat muuttuvat, kun apuun tulee uuden ajan oppimisalusta? Miten tekoäly auttaa meitä käymään parempia keskusteluja? Ilkka Mäkitalo on Howspace Oyn toimitusjohtaja. Howspace on uraauurtava digitaalinen yhteistyöalusta, joka on käytössä mm. YK:ssa.
11/2/202146 minutes, 30 seconds
Episode Artwork

#22 Uteliaisuus ja myötätunto tulevaisuuden työelämätaitoina/Perttu Pölönen, futuristi ja kirjailija

Keskustellaan Pertun kanssa siitä minkä asioiden ja taitojen oppimiseen kannattaa keskittyä, jotta työelämässä pysyy kärryillä ja työ pysyy mielekkäänä. Mitä tapahtuu, kun kehittyvä teknologia potkaisee ihmiset pois tietotyöstä ja inhimillinen vallankumous muuttaa tapaamme tehdä työtä? Miksi myötätunto ja uteliaisuus ovat kovinta valuuttaa nyt ja tulevaisuudessa? Perttu Pölönen on futuristi ja tietokirjailija, joka on opiskellut tulevaisuuden megatrendejä Piilaaksossa, perustanut koulutusalan yrityksen Myanmariin ja noussut 35 lupaavimman eurooppalaisen innovaattorin listalle.
10/26/202144 minutes, 38 seconds
Episode Artwork

#21 Vaikuttava valmentaminen - kuinka tuetaan oppimista ja uteliaisuutta/Mikko Ojanen, Kaswun tj.

Mikko kertoo kuinka yritysvalmennuksia järjestetään niin, että siellä saadut opit ja taidot siirtyvät osaksi arjen tekemistä. -Mitä tapahtuu ennen valmennuksia? -Miten oppimista fasilitoidaan kohtaamisen aikana? -Kuinka oppimisprosessi jatkuu myös valmennustapaamisten jälkeen? Mikko Ojanen on Kaswun toimitusjohtaja, jolla on vuosien valmennuskokemus takana. Mikko on kirjoittanut myös useamman kirjan, kuten Valmennatko vaikuttavasti (2021) ja Otatko opiksesi (2019).
10/19/202147 minutes, 59 seconds
Episode Artwork

#20 Psykologinen palautuminen ja oppiminen / Anniina Virtanen, psykologi ja tutkija

Keskustellaan Anniinan kanssa psykologisen palautumisen keinoista sekä siitä miten palautuminen on yhteydessä oppimiseen. Kuinka passiivinen ja aktiivinen palautuminen eroavat toisistaan? Kuinka tunnistaa millaista palautumista tarvitsee? Anniina kertoo myös kuusi tutkitusta hyödyllistä palautumisen keinoa, joita jokainen voi hyödyntää arjessaan. Pohditaan myös näiden yhteyttä uteliaisuuteen, oppimiseen ja työssä kehittymiseen. Anniina Virtanen on psykologi ja toimii työterveyslaitoksella tutkijana. Anniinalta on ilmestynyt syksyllä 2021 tietokirja nimeltä Psykologinen palautuminen.
10/13/202143 minutes, 32 seconds
Episode Artwork

#19 Oppimisen tavat asiantuntijaorganisaatiossa ja arkinen uteliaisuus / Timo Lappi, Heltin tj.

Timo Lappi, Heltin toimitusjohtaja, kertoo mitä oppiminen tarkoittaa heidän asiantuntijaorganisaatiossaan, jossa ihmisten osaaminen on yrityksen keskeisin pääoma. Timo avaa Heltin monipuolisia oppimisen käytäntöjä, kuten tiimioppiminen, kirjapiirit, reflektiohetket, kollegiaalinen oppiminen, valmentajien hyödyntäminen ja kokeilukulttuuri. Mutta miten kannustetaan työntekijöitä oppimiseen? Mikä haastaa oppimista ja missä Heltillä on vielä kehitettävää? Keskustelemme myös Timon kanssa hänen omasta urapolustaan ja mm. siitä miten oppiminen startupissa ja korporaatiossa eroaa. Timo on menestynyt sarjayrittäjä ja rohkeasti hypännyt urallaan uuteen. Hän on perustanut lakitoimisto Fondian (joka on nykyisin listattu pörssiin ) sekä työterveyshuollon kenttää diarupotivan Heltin.
10/5/202142 minutes, 52 seconds
Episode Artwork

#18 Haastattelemisen taito ja uteliaisuus/ Olli Seuri, palkittu toimittaja ja journalismin tutkija

Olli Seuri - Yleisradion pitkäaikainen ja palkittu toimittaja - avaa haastattelemisen metodiaan ja kertoo millainen on hyvä kysymys. Kuinka avoin kysymys muodostetaan ja kuinka se palvelee tiedonhankintaa? Entä miten valmistaudutaan haastatteluun ja miten ollaan läsnä haastattelutilanteessa? Olli avaa monipuolisesti sitä miksi uteliaisuus on sisäänrakennettuna toimittajan työhön. Suosittelen jaksoa kaikille, jotka haluavat kehittää kysymisen taitoaan. Olli on voittanut Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon ja toiminut mm. Yle Radio 1:n Ykkösaamun juontajana 7 vuotta.
9/28/202144 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

#17 Testaaminen, palautteesta oppiminen ja kasvun asenne / Anssi Rantanen, kasvuhakkeri ja yrittäjä.

Anssi kertoo miten hänen suhteensa oppimiseen on muuttunut vuosien varrella, kuinka kouluaikojen takkuinen alkutaipale jäi taakse ja Anssista kehittyi kasvun asenteen omaava kasvuhakkeri. MillIainen merkitys Googlella työympäristönä oli tähän ja miten läheiset ihmissuhteet ovat vaikuttaneet Anssin näkemykseen hänestä itsestään? Keskustellaan myös ketterän testaamisen ja palautteen saamisen hyödyistä ja haasteista. Miksi testaamista kannattaa tehdä pienellä kynnyksellä ja miten palautteesta oppii parhaiten?
6/10/202149 minutes, 15 seconds
Episode Artwork

#16 Ketterä urakehitys ja oman äänen löytäminen / Karoliina Jarenko, uuden työn puuhanainen.

Karoliina kertoo miksi oppimisen ei tarvitse tähdätä suuriin kehityshyppäyksiin, vaan siihen riittää pienet päivittäiset teot ja liikkellä pysyminen. Keskustelemme ketterästä urakehityksestä sekä oman äänen ja työtavan löytämisestä. Kuinka yhtä aikaa on tärkeää kuunnella omaa näkemystä, mutta myös ottaa vastaan palautetta.
4/13/202136 minutes, 9 seconds
Episode Artwork

#15 Ajattelun ajattelu / Esa Saarinen, arjen filosofi ja mestaripuhuja.

Esa kertoo kuinka on kehittynyt vuosien varrella filosofina ja luennoitsijana. Mikä on hurjan suosion saavuttaneiden luentojen ja seminaarien salaisuus? Keskustellaan myös ajattelun ajattelun tärkeydestä sekä siitä kuinka oppiminen edistää merkityksellistä elämää.
4/6/202146 minutes, 49 seconds
Episode Artwork

#14 Projektioppiminen ja tekoäly / Henri Hyppönen, yrittäjä ja luova johtaja.

Keskustellaan Henkan kanssa syväoppimisen ja laaja-alaisen kiinnostumisen tavoista. Henkka kertoo miksi panostaa omassa kehittymisessään projektioppimiseen sekä työryhmän yhteiseen luovaan prosessiin. Henkka kertoo myös siitä miten tekoäly auttaa luovassa prosessissa ja tarjoaa aivan uudenlaisia työkaluja tuotekehitykseen.
3/30/202144 minutes, 41 seconds
Episode Artwork

#13 Uteliaisuus, oppiminen ja paranoidi optimismi / Risto Siilasmaa, F-Securen perustaja

Risto kertoo oivalluksistaan jatkuvan oppimisen tarpeellisuudesta. Kuinka myös hallituksen puheenjohtajan tehtävissä on edelleen panostettava oppimiseen. Keskustellaan formaalin opiskelun merkitystä, jatkuvasta uteliaisuudesta maailmaa kohtaan sekä luotettavien ihmissuhteiden tärkeydestä omalle kehittymiselle. Risto kertoo myös paranoidin optimismin periaatteista sekä siitä miten skenaariotyöskentelyyn mahtuu myös yllättymisen iloa.
3/23/202142 minutes, 44 seconds
Episode Artwork

#12 Yhdessä oppiminen / Kirsi Piha, Ellun Kanojen perustaja.

Kirsi kertoo kokemuksiaan siitä miten politiikka ja yritysmaailma eroavat oppimisympäristöinä. Mikä haastaa ja edistää dialogia ja yhdessä oppimista. Keskustellaan myös kollektiivisesta uteliaisuudesta ja mitä Ellun Kanoissa on tehty sen eteen. Kuulemme myös miksi Kirsin mielestä juuri oppiminen on elämän tarkoitus! Jakso on nauhoitettu 25.2.2021.
3/16/202143 minutes, 10 seconds
Episode Artwork

#11 Uteliaisuus luovuuden ja itsetuntemuksen lähteenä / Saku Tuominen, Hundredin luova johtaja.

Keskustelemme uteliaisuuden merkityksestä luovassa työssä. Erityisesti arkisena toimintatapana ja itsetuntemuksen apuna. Saku kertoo kuinka on siirtynyt erillisistä ideointi- ja kehittämishetkistä kohti jatkuvaa reflektointia ja uteliaisuutta. Saku kertoo myös kuinka hänen suhteensa epäonnistumisiin on fundamentaalisesti muuttunut, mutta miksi tästä huolimatta epäonnistumisten juhliminen on hänen mielestään surkea idea. Haastattelu on osa podcastin toista tuotantokautta, jonka teemana on uteliaisuus ja työssä kehittyminen.
3/8/202139 minutes, 50 seconds
Episode Artwork

#10 Jatkuvan oppimisen tavat / Lauri Järvilehto, sarjayrittäjä ja AVP:n toinen johtaja

Keskustelimme Laurin kanssa siitä kuinka löytää suunta omalle ammatilliselle kehittymiselle ja kuinka yhdistää se siihen mitä todella tarvitaan. Lauri kertoo myös millaisia oppimisen tapoja hän hyödyntää arjessaan. Puhumme mm. siitä kuinka kirjat ja kirjoittaminen palvelee ajattelutyötä ja kuinka tärkeää on rohkeasti hypätä käytännön kokeiluihin. Kuulemme myös kuinka Laurista on kehittynyt valkoisen paperin kammoajasta usean tietokirjan kirjoittaja.
3/2/202139 minutes, 48 seconds
Episode Artwork

#9 Tuoreet näkökulmat ja luovat kerronnan keinot / Ina Mikkola, toimittaja ja ohjaaja.

Ina Mikkola on toimittaja ja ohjaaja, joka syttyy luovan kerronnan keinoista ja tabu-aiheista. Keskustelemme Inan kanssa oman journalistisen tyylin löytämisestä ja itsetuntemuksen roolista toimittajan työssä. Ina kertoo myös kuinka epävarmuuden sietäminen, unelmien eteen työskentely ja mahdollisuuksiin tarttuminen ovat edistäneet hänen työuraansa. Haastattelu on ensimmäinen jakso podcastin 2. kautta, jonka teemana ovat uteliaisuus ja työssä kehittyminen.
2/23/202148 minutes, 23 seconds
Episode Artwork

#8 Kuinka rakennetaan ihmissuhde, jossa uskaltaa olla keskeneräinen.

👥 Tässä jaksossa tarkastellaan sitä miten jotkut ihmissuhteet syvenevät tasolle, jossa voidaan puhua ilman jatkuvaa editointia, myös niistä kipeistä asioista ja salaisimmista haaveista. Ja miksi tämä on oppimisen kannalta niin tärkeää (ja samalla ah niin pelottavaa). 😱 Kerron myös minun ja mieheni eräästä yöllisestä keskustelusta, josta muodostui varsin jännittävä tilanne. Miten omien oppimisunelmien paljastaminen onkin yhtä aikaa elintärkeää ja super kuumottavaa. 🛠 Annan jaksossa KOLME KONKREETTISTA NEUVOA kuinka jokainen meistä voi lähteä rakentamaan psykologisesti turvallista ihmissuhdetta, jossa oppiminen on mahdollista.
6/11/202026 minutes, 12 seconds
Episode Artwork

#7 Oppimisen rutiinit vauhdittavat oppimisprosessia

Jäävätkö oppimistavoitteesi pölyttymään pöytälaatikkoon, kun arjen haipakka vie huomion? -> hyvät oppimisen RUTIINIT vauhdittavat oppimisprosessia! Tässä jaksossa tunnustan rakkauteni rutiineihin ja avaan myös OPPIMISPROSESSIN kolmea vaihetta (toimi, tarkastele, työstä), jotka antavat suuntaa rutiinien muodostamiseen. Oli tavoitteesi sitten yleinen ammatillinen kehittyminen, päivän polttava oppimishaaste tai pölyttynyt pöytälaatikkotavoite, toivoin, että jakso auttaa sinua piirun verran lähemmäs maaliasi!
5/7/202021 minutes, 43 seconds
Episode Artwork

#6 Kun pitää oppia nopeasti uutta - korona case ja työn sopeuttaminen

Käyn läpi kolme psykologista tekijää, jotka helpottavat tehokasta työn sopeuttamista. Miten nopea oppiminen onnistuu? 1) Hallinnantunne: fokuksen kiteytys ja toimintasuunnitelma. 2) Sisäinen ääni: jumittavat ajatusmallit vs. toimintaan suuntaavat ajatusmallit 3)Yhdessä oppimisen keinot: vertaistuki ja osaamisen jakaminen.
3/17/202021 minutes, 51 seconds
Episode Artwork

#5 Oppiminen ei ole omien ajatusten toistamista.

Onko sulla yöpöydällä tai luureissa kirja, josta toivoisit saavasi uusia ajatuksia tai hyötyä irti omaan työhön? 💡Haluaisitko oppia niin, että se näkyy muutoksena ihan toiminnan tasolla asti? 🏃🏻 Tässä jaksossa kerron miksi sisällön jumppaaminen on välttämätöntä ja miten tätä kannattaa tehdä. Puhun myös siitä miten meistä jokainen huomaamattaan kehittää asiantuntijuuttaan vinoutuneesti ja miten tätä voi taklata. Miten haastetaan ajatukset, joihin ollaan niin kovin rakastuneita. 💔👊🏻
1/23/202023 minutes, 16 seconds
Episode Artwork

#4 Ihana, kamala oppiminen - 4 mielen muskelia, jotka rohkaisevat oppimaan

Ihana kamala oppiminen - 4 mielen muskelia, jotka rohkaisevat oppimaan. Oppiminen on usein yhtä aikaa innostavaa ja pelottavaa. Tässä jaksossa käydään läpi neljä mielen muskelia, joiden avulla oppimisesta tulee houkuttelevaa. 💪🏻 Utelias mieli ja sen ruokkiminen (+ varoittavan mielen ja laiskan mielen taklaaminen). 💪🏻 Merkityksen kirkastaminen. Miksi oppimistavoite on sinulle tärkeä, miksi sen eteen kannattaa nähdä vaivaa ja miksi maksaa sen vaatima tunnehinta. 💪🏻 Minäpystyvyys. Haasteen ja pystyvyyden optimaalinen suhde. 💪🏻 Systeemin rakentaminen. Millaiset rutiinit ohjaavat haluttuihin oppimistekoihin.
12/16/201922 minutes, 5 seconds
Episode Artwork

#3 Dialogin avulla parempaa oppimista ja itsetuntemusta - vieraana Annu Karkama

Tällä kertaa jutellaan Annu Karkaman kanssa dialogista ja sen merkityksestä oppimiselle ja itsetuntemukselle. ✨ dialogin tunnusmerkit ✨ osaamisen kehittäminen dialogin avulla ✨ tunteet dialogissa ✨ kuinka paljon dialogiin kannattaa satsata resursseja ✨ dialogin eri muodot työarjessa ✨ psykologisen turvallisuuden merkitys dialogille + monta hyvää käytännön vinkkiä dialogin treenaamiselle käytännössä!
11/21/201936 minutes, 35 seconds
Episode Artwork

#2 - Oppimisvalmius - työelämän supervoima

Tässä jaksossa puhun oppimisvalmiudesta, miten sitä tuetaan ja kuinka kaikki arkinen aherrus tarjoaa mahdollisuuden oppia ja kehittyä. OPPIMISVALMIUS koostuu kolmesta osasta: *tahto - kuinka osaajaidentiteetin rinnalle rakennetaan oppijaidentiteetti. *tila - miksi oppimien vaatii tilaa sekä kalenteriin että mieleen. *toiminta - mitä käytänteitä arkeen on hyvä ujuttaa oppimisen tueksi.
11/1/201919 minutes, 11 seconds
Episode Artwork

#1 - Hans-Peter Siefen. Yrityksen oppimiskulttuuri ja NBF oppimistapahtumana.

Nordic Business Forum Oy tunnetaan inspiroivasta bisnesseminaaristaan. Keskustelen yrityksen perustajan Hans-Peter Siefein kanssa hänen oppimiskokemuksistaan yrityksen ruorissa sekä yrityksen oppimiskulttuurista ja hyväksi havaituista oppimiskäytänteistä. Keskustelemme myös NBF:stä oppimistapahtumana (kohdasta 39min 47s.). Teemoja: -Millainen rooli oppimisella Hapelle on? Miten hän kehittyy työssään parhaiten ja millaisia oppimiskokemuksia on kertynyt vuosien varrella. -Miten oppimiselle löytyy aikaa? Miten järjestelmällisyys ja tehokkuus tukevat oppimista ja uusien ideoiden syntymistä? -Asiakaspalautteen rooli oppimiselle. -Psykologisen turvallisuuden rooli sisäiselle ideointi- ja palautekulttuurille. -Oppimiskäytänteitä: *Palautteen järjestelmällinen hyödyntäminen *Innovointipäivät *Thinking time -toimintatapa *Amazonin innovointimenetelmä. *Sisäiset kehittämispäivät Jos olet kiinnostunut kuulemaan NBF:stä oppimistapahtumana, voit hypätä suoraan kohtaan 39 min 47 s. Käymme läpi mm. seuraavia aiheita: -Miksi seminaari on tehokasta ajankäyttöä. -Mikä rooli muilla osallistujilla on omalle oppimiselle. -Miten elämyksellisyys tukee oppimista. -Hape antaa vinkit siihen, miten seminaarista suurimman hyödyn irti.
10/1/201952 minutes, 29 seconds