Kapitalismi, politiikka, prekaarisuus, feminismi, liberaalit, luksuskommunismi, äärioikeisto ja ilmastokriisi. Podcastia kiitetään usein siitä, että se antaa kuulijoilleen voimaa kamppailla arjessa. Juontajina tietokirjailijat Veikka Lahtinen ja Pontus Purokuru.
Jakso 116: Ulkoistettu ajattelu
Intro: Podcast-jumppa
Pontuksen kuuluminen: hyperbolaa, hyperkytkeytymistä, hyperkiihtymistä eli syksy on tullut.
Veikan kuuluminen: Uhkaako grantifikaatio eli apurahaistuminen hävittää aktivismin ja valkokaulustyön rajat?
Pontuksen vaiva: Ajattelun ulkoistaminen erilaisille järjestelmille on aikamme ilmiö, jota voi havainnollistaa kolmella esimerkillä: algoritminen suostuttelu ja suosittelu, somen doksa eli mielipiteellinen homogenisaatio ja toimittajien näkökulma-automatisaatio. Ongelma ei ole itse ulkoistaminen, vaan yhdenmukaistuminen, keskittyminen ja näihin liittyvä valta.
Veikan vaiva: HSL ja Molybros -kohu pyöri sen ympärillä, kuka päättää ruskeiden ihmisten mainosrepresentaatiosta. Voisi kuitenkin kysyä myös, miten HSL:n lippuhintojen korotukset yhdessä muiden elämisen hinnankorotusten kanssa vaikuttavat maahanmuuttajataustaisten ihmisten elämän ehtoihin. Toisin sanoen asiaa voisi tarkastella intersektionaalisesti pelkän representaation tuolla puolen.
Suosituksissa tuoreet suomennoskirjat Mitä Israel pelkää ja Haluamme kaiken sekä mielenosoitus HSL:n lipunkorotuksia vastaan.
Jaksossa mainittuja asioita:
Mielenosoitus HSL:n lippuhintojen korotuksia vastaan 22.10. kl 16, Opastinsilta 6 https://www.instagram.com/p/DBRmABitJLC/?img_index=1
Raja Shehadeh: Mitä Israel pelkää?
Nanni Balestrini: Haluamme kaiken
Otso Kivekäs: Kuinka joukkoliikenne rahoitetaan https://otsokivekas.fi/2022/10/kuinka-joukkoliikenne-rahoitetaan/
Pierre Bourdieu: Televisiosta
Kevin Roose: Futureproof: 9 Rules for Humans in the Age of Automation
Mikä meitä vaivaa? Patreon https://patreon.com/mikameitavaivaa
10/19/2024 • 1 hour, 25 minutes, 9 seconds
Jakso 115: Moninaisuus ilman konsulttipaskaa, kiitos
Intro: Rakenteet kolaroivat
Veikan kuuluminen: Keskustelu PMMP:n keikkalipuista liittyy laajempaan ilmiöön, jossa talouden eri alat keskittyvät yleisösuhteen syventämiseen ja tarinankerrontaan ainutlaatuisesta “tapahtumasta”. Samassa liemessä uivat kestävä muoti ja Ultra Bra. Entä miten Deleuzen Logique du sense liittyy nykykapitalismin tapahtumallisuuteen?
Pontuksen kuuluminen: Lifestyle-politiikkaa on karsastettu ulkoparlamentaarisissa piireissä “puuhasteluna”, joka ei saa isoja pyöriä pyörimään. Kaikki politiikka talouspolitiikasta ilmasto- ja kulttuuripolitiikkaan kuitenkin tuottaa ja rajoittaa elämäntyylejä. Siten politiikka on lopulta aina lifestyle-politiikkaa. Mutta millaisia elämäntyylejä me haluamme?
Veikan vaiva: Petteri Orpon rasismikampanjaa ja Ylen DEI-koulutuksia koskevien kohujen yhteydessä alkoi harmittaa, että ei sanota riittävän usein ääneen, miten valkokaulusorganisaatioiden antirasismikoulutukset voivat olla turhaa ja jopa vahingollista konsulttipaskaa. Siksi tuntuu vapauttavalta, että edes joku sanoo tämän, oli se sitten vaikka poliittinen vihollinen.
Yhteistyössä elokuvafestivaali Rakkautta ja Anarkiaa (19.-29.9., liput https://hiff.fi ) Käsittelyssä elokuvat:
Peto
R&A Shorts: Moving North – Tanssielokuvia Pohjolasta
No Other Land
Do Not Expect Too Much from the End of the World
Intercepted
Parvet
Infinite Summer
African Express – Lyhäripysäkki
Evil Does Not Exist
Mikä meitä vaivaa?:n mahdollistavat tilaajamme, tilaa lisäjaksot osoittessa https://patreon.com/mikameitavaivaa
9/16/2024 • 1 hour, 52 minutes, 23 seconds
Jakso 114: Tunnetaidoista tuli keskiluokan resurssi
Veikan kuuluminen: Kansalaisjärjestöjen mainokset ovat nykyään tasoa “ei ole liian myöhäistä pysäyttää luontokato”. Tuntuu julkealta uhota tällaista, kun käytännössä pyydetään rahoitusta, jotta organisaatio voi jatkaa toimintaansa kuten ennenkin ja lobata pieniä asteittaisia muutoksia.
Pontuksen vaiva 1: Politiikassa ratkaisee lopulta uskollisuus jollekin ryhmälle, pankkitilille tai periaatteelle. Suurin osa ihmisistä ei kannata mitään aatetta, ei edes oman edun aatetta – suurin osa ihmisistä on uskollisia jollekin, oli se laillinen hallitsija tai “yleinen järjestys”.
Pontuksen vaiva 2: Ilmiöitä on tapana kuvata vertaamalla nykytilaa ihannetilaan tai kulta-aikaan, joka on todelliseksi oletettu, tietoisesti kuviteltu tai tulevaisuuteen heijastettu. Mitä jos og paratiisia ei koskaan ollutkaan eikä tule olemaan eikä sitä edes tavoitella?
Pontuksen vaiva 3: Paljon puhutaan empatiasta politiikassa ja taiteessa. Empatian ongelma on sen itsekeskeisyys: empatia on sitä, että kuvittelee miltä toisensa saattaa tuntua ja heijastaa kuvitelman toisen päälle. Empatiassa oma empaattinen itse on keskipisteessä. Vaihtoehtoja empatialle ovat kuunteleminen ja solidaarisuus.
Veikan vaiva: Inside Out 2:n menestys on esimerkki tunnetaitojen hegemoniasta. Tunteista puhuminen on sosiaalisen elämän yleinen edellytys, jota arvostetaan ja jonka puuttumista saatetaan paheksua. Samalla kyse on oleellisesta työelämätaidosta, organisaatioiden hallinnasta ja taas yhdestä keskiluokan itselleen haalimasta resurssista, jolla menestyä kilpailussa toisia vastaan, kuten Eva Illouz analysoi Cold Intimacies -kirjassaan.
Yhteistyössä Espoo Cine, yksi Suomen suurimmista elokuvafestivaaleista (23.8. - 1.9.2024). Käsittelyssä seuraavat elokuvat:
Sultana´s Dream
Epäonnistunut tyhjyys
Visiting Hours
Can’t Feel Nothing
Tyhjiö
Acsexybility
sr
Ohjelmisto ja liput: https://espoocine.fi
Mikä meitä vaivaa -podcastin mahdollistivat Patreon-tilaajat. Hanki lisäjaksot osoitteessa https://patreon.com/mikameitavaivaa
8/19/2024 • 1 hour, 40 minutes, 16 seconds
Jakso 113: Kapitalismi ei tarvitse lukutaitoa
Lukutaito saa rappeutua rauhassa, koska syventyvä ja tulkitseva tekstien lukeminen ei ole oleellista pääoman arvonlisäykselle. Kapitalismi ei tarvitse merkityksellistä kirjoitusta, vaan tehokkuutta ja tuottavuutta. Niihin päästään koodeilla, käskyillä ja tunteilla, jotka nopeuttavat pääoman kiertoa. Olemme siirtymässä entistä enemmän suulliseen kerrontaan, eleisiin ja performansseihin, mistä todistavat podcastien, äänikirjojen ja Tiktokin suosio.
Eurovaaleissa tuli ilmi eurooppalaisen vasemmiston sisäisiä ristiriitoja Ukrainan tukemisesta ja Venäjän sanktoimisesta. Tämä liittyy vanhavasemmiston ja uusvasemmiston eroihin. Vanhavasemmistolaiset kannattavat Ukrainaan“rauhaa”, mutta mitä tarkoittaa luovutusrauha hyökkäyssotaa käyvän fasistisen valloittajan kanssa? Entä miten Palestiina-solidaarisuus sopii vanhavasemmistolaisuuteen? Politiikanfilosofisesti vanhavasemmistolaiset vetoavat objektiivisiin rakenteisiin siinä missä uusvasemmistolaisuudessa keskeistä ovat toimijoiden kokemukset ja liikkeet.
Suosituksissa Ray Bradburyn “haaste” lukea joka päivä yksi runo, yksi novelli ja yksi essee, tuhannen päivän ajan.
Jaksossa mainittuja asioita:
Antti Ronkaisen havainto lukutaidottomuudesta
https://suomenkuvalehti.fi/vallan-mahotonta/viela-tanaan-huolehdimme-totuudenjalkeisyydesta-mutta-huomenna-mekin-joudumme-poreammeeseen-tai-pattayalle
Theresa Macphailin havainto
https://www.threads.net/@drtheresamacphail/post/C4MGhBKvX3a
Deleuze & Guattari, Anti-Oidipus, 2020, s. 274-290
Bradburyn haasteeseen: Kiinalaisen runouden antologiat (Pertti Seppälä ja Pertti Nieminen),
Sinikka Vuola, toim.) : Olet täyttänyt ruumiini tulella, Kaija Rantakari: Salit, Harry Salmenniemi: Kuume, Raisa Marjamäki: Ihmeellistä käyttäytymistä, Shakespearen sonetit (Kirsti Simonsuuri: Nautintojen ajan aarre), Antti Holma: Kauheimmat runot; Lydia Davis: Kafka valmistaa päivällistä, Kafka: Kootut kertomukset; Ville Luoma-aho: Cancel ja Delete, Harry Salmenniemen neljä novellikirjaa; Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja Jorge Luis Borges: Kertomukset, Joan Didion, Antti Nylén: Esseet, Aino Frilander: Los Angeles -esseet, Eetu Viren: Esseitä, Montaigne: Esseitä I-III.
Tue podcastia ja tilaa lisäjaksot:
https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
6/27/2024 • 1 hour, 20 minutes, 6 seconds
Jakso 112: Työstäkieltäytyminen, trans-portinvartijuus, cowboy-maskuliinisuus
Työstäkieltäytyminen ymmärretään toistuvasti väärin: se ei ole yksilökeskeinen laiskotteluelämäntyyli vaan kollektiivinen taktiikka, jolla työvoima neuvottelee parempia oloja kaikille (ja jota on kiittäminen suuresta osasta edistyksestä). Pontus selittää jaksossa työstäkieltäytymisen kerran ja sitten varmuuden vuoksi uudelleen.
Alaikäisten transnuorten asema on heikko. On käynnissä globaali sota transihmisiä vastaan, ja viharyhmien lisäksi institutionaalinen valta estää oikeuksien toteutumisen myös Suomessa. Veikka esittelee erään portinvartijaylilääkärin toimintaa ja lukee vastakarvaan tämän omaa tekstiä.
Zodiak-yhteistyössä käsitellään maskuliinisuutta purkavia cowboy-miehiä 🤠 Will Funk for Food -ryhmän esityksen tarkastelun lisäksi lausutaan päättävät huomiot kevään nykytanssikokemuksista. Tanssin ei tarvitse esittää mitään, se voi tuottaa uusia aistimisen kimppuja pelkällä liikkeellä ja äänellä ilman representaatiota.
Suosituksissa definitiivinen opas minkä tahansa tieteen- tai taiteenalan alkeiden haltuunottamiseen sekä Elokapinan Myrskyvaroitus-mielenilmaus. Liity Mikä internetiä vaivaa? -lukupiiriin osoitteessa: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Jaksossa mainittuja asioita:
Zodiak: Will funk for food -ryhmän esitys A Fistful of Funk https://www.zodiak.fi/fi/ohjelmisto/fistful-funk
Kaikki uusiksi -podcast: Mediakritiikkiä ja työnteon ylistystä https://open.spotify.com/episode/48QuCj874Ihcq0JUMK5flr?si=aa2c2217b4bb46dd
Eurooppa kieltäytyy työstä -kirja https://www.khaospublishing.com/eurooppa-kieltaytyy-tyosta
Riitta-Kerttu Kaltiala: Gender-Affirming Care Is Dangerous. I Know Because I Helped Pioneer It. https://www.thefp.com/p/gender-affirming-care-dangerous-finland-doctor
Fact check Kaltialan jutulle https://www.losangelesblade.com/2023/11/02/abusive-practices-conversion-therapy-ties-finnish-doctor-kaltiala/
Kehrääjä-lehti: “Kuvaile minulle miten masturboit?” – transnuorten asema hoitojärjestelmässä on synkkä https://kehraaja.com/kuvaile-minulle-miten-masturboit-julkikuvan-takaa-paljastuu-transpolien-nuorten-synkka-tilanne/
Lancet-lehden katsaukset trans-terveyteen
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2667193X23001187
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2667193X23001424
6/4/2024 • 1 hour, 35 minutes, 51 seconds
Lukupiiri osa II: Mikä internetiä vaivaa?
Tämä kokonainen jakso on ilmainen näyte Patreonissa ilmestyvästä Mikä internetiä vaivaa? -lukupiiristä. Tech brot, Airbnb, katteettomat lupaukset teknologian tulevaisuudesta ja kitkan poistaminen maailmasta. Tässä luvussa käydään läpi luku "Internetiin uskovan ihmisen kriisi". Lukupiirissä käydään läpi Mikä internetiä vaivaa? -kirjan kaikki luvut. Tilaa osoitteessa https://patreon.com/mikameitavaivaa
5/23/2024 • 42 minutes, 14 seconds
Mikä internetiä vaivaa? feat. Iida Sofia Hirvonen (live @ Tekstin talo)
Iida Sofia Hirvonen aka @interneiti haastattelee Pontusta ja Veikka mm. internetistä, haluista, someista ja addiktioista.
Tervetuloa Mikä internetiä vaivaa? -julkkareihin Bar Limboon 16.5. kello 18 alkaen!
Tämä liveäänitys on tehty Kallion kirjallisuusfestivaaleilla Tekstin talolla 27.4.2024.
5/9/2024 • 1 hour, 27 minutes, 46 seconds
Jakso 111: Onnen aika
Veikka on saanut vauvan ja Pontus on viettänyt kevään maaseudulla. Hallitus leikkaa, kartanoita vallataan ja kansanmurhat jatkuvat, mutta MMV:ssä eletään harvinaista onnen aikaa.
Miksi lukea ranskalaista teoriaa kun jo vauvalla on syntytieto elämän salaisista yhteyksistä? Onko vauva kommunistinen eläin? Ainakin yhteiskunta yhtä aikaa tukee vanhempia vähemmän ja vaatii vanhemmilta enemmän. Veikan muita vauvakuulumisia: imetyspropagandassa on kirkon piirteitä, isän/kumppanin asema neuvolassa ja sairaalassa on kapeahko, ja lasta sukupuolitetaan syntymästä lähtien.
Saaren kartanon residenssissä yhdeksän ihmistä eli yhdessä, teki taidetta ja oli onnellisia. Onko hyvinvoinnin edellytys aristokraattinen säätyläiselo puutarhureineen, vai riittääkö tekeminen, toimeentulo ja suuri määrä ulkoilua? Osiossa käsitellään taiteen käytäntöjä henkilöesittelyjen kautta:
Arttu Isotalo https://www.instagram.com/olenartu/
Silja Tuovinen http://www.siljatuovinen.com
Yujie Zhou https://yujiezhou.xyz
Kai Mata https://www.instagram.com/kaimatamusic
Elina Niinivaara
Jonas Hocherman https://jonashocherman.wixsite.com/website
Lada Suomenrinne https://www.suomenrinne.com/
Va-Bene Elikem Fiatsi https://www.crazinistartist.com/
Mikä internetiä vaivaa? -lukupiiri alkaa Patreonissa 17.5., ensimmäinen jakso äänitetään livenä kirjan julkkareissa, Bar Limbo 16.5. kello 18 alkaen. Julkkareissa myydään kirjaa erikoishintaan ja DJ Kridlokk käy vetämässä muutaman biisin. Liity lukupiiriin: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Nykytanssiosuudessa tarkastellaan Alen Nsambun ja työryhmän teosta NEON BEIGE, joka on äveriäs kokoelma haaveilua, katsekontaktia, tanssia, laulua, sketsejä, sukupuolellista liukumista, ballroom show’ta ja ilottelua kesäöisessä teatteriusvassa. Osio on tehty yhteistyössä Uuden tanssin keskus Zodiakin kanssa. https://www.zodiak.fi/en/programme/neon-beige
4/30/2024 • 1 hour, 29 minutes, 51 seconds
Mikä on Mikä internetiä vaivaa?
Veikka selostaa kirjan ilmestymispäivänä, miksi Mikä internetiä vaivaa? tehtiin. Millainen siitä tuli ja millaisiin kysymyksiin se vastaa? Internet on kaikkialla, mutta mitä ymmärrämme siitä? Mitä tapahtuu politiikallemme, yhteisvauraudellemme ja tulevaisuudellemme tämän hyperobjektin parissa?
4/11/2024 • 17 minutes, 21 seconds
Jakso 110: Mikrosaatanoita kaikkialla
Veikka ja Pontus ovat päätyneet erilleen jakson alussa ja löytävät samaan studioon jakson loppupuolella. He puhuvat ääniviesteissä alueellisista eroista sekä sitä, kuinka luokat liikkuvat. Suomessa on tapana katsoa kohti keskusta, oli se Helsinki tai hallitus. Keskusta käskee ja valaisee muuta maata, mutta keskuksesta käsin ei näe muualle kovin hyvin. Mitä näkee Turusta tai maaseudun merenrannalta?
Pitäisikö koko luokkajärjestelmä tuhota sen sijaan että puhutaan “sosiaalisesta liikkuvuudesta”? Miten toimia syrjäseutujen pikkuporvareiden kanssa? Veikka etsii itseään Turussa näiden kysymysten kanssa. Pontus makaa Saaren kartanon sängyssä ja miettii tosissaan olemista sekä sitä, onko kukaan “ansainnut” mitään omalla työllään.
Nykytanssiosuudessa tarkastellaan Esa Kirkkopellon vahvan käsitteellistä teosta Saatana on kuollut. Ilmassa on postsatanistisen ajan riivausta ilman riivaajaa. Zelda-harppumusiikki soi, salin katosta roikkuu tuplapentagrammi, ja Jorma Uotinen kuolee heti alussa VHS-videolla. Miten ruumiit voisivat oppia olemaan yhdessä ilman hyvää ja pahaa? Osio on tehty yhteistyössä Uuden tanssin keskus Zodiakin kanssa.
Jaksossa mainittuja asioita:
Asta Leppä: Vapaa ahdistumaan
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010261904.html
Zodiak Presents -podcast:
https://open.spotify.com/episode/3BXjxdNya3LSELGEaCxXyA?si=jht6nBiKSZOy0fC53DMiVw
Pontus Purokuru: Kapitalistinen realismi ja usko yhteiseen
https://komeetta.info/2024/03/28/kapitalistinen-realismi-ja-usko-yhteiseen
https://www.zodiak.fi/fi/ohjelmisto/saatana-kuollut
11.4. Ilmestyvä Purokuru & Lahtinen: Mikä internetiä vaivaa? [ENNAKKOTILAUS -25 %]
https://kirja.fi/collections/pontus-purokuru/products/mika-internetia-vaivaa-9789523521957
Toukokuussa alkava Mikä internetiä vaivaa -lukupiiri: https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
3/29/2024 • 1 hour, 40 minutes, 29 seconds
Jakso 109: Turvallinen tila mahdollistaa vaaran
Veikka elää mobiilipelimainosten simulakrumissa ja miettii low-effort kämäisyyden estetiikkaa ja haluoppia. Feikkipelien tiedostamatonta alhaisesti hierovat mainokset vetoavat fantasiaan, jossa elämä ilmenee kylmänä kilpailuna resursseista, naiset ovat riippuvaisia suojelusta ja miehen täytyy yrittää kiipiä ylöspäin potkimalla muita päähän. Miten käyttää aidosti huonoa hyvin?
Pontus on tuskastunut huonoon keskusteluun turvallisemman tilan käytännöistä ja yrittää osoittaa kahden esimerkin avulla, kuinka juuri feministinen praktiikka ja turvallinen tila mahdollistavat sen vaaran tunnun, josta turvallisia tiloja ärtyneesti piikittelevät neromiestaiteilijat (ja -kriitikot) voivat vain haaveilla. Irene Kajon dokumenttiromaani Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta näyttää miten käy, kun turvallista tilaa ei ole. Florentina Holzingerin verinen action-balettieepos TANZ puolestaan toimii nimenomaan tekijöiden työolojen ja “turvallisuuden” ansiosta (sekä saa Pontuksen hikoilemaan niin että kaikki vaatteet pitää riisua ja sinetöidä muovipussiin).
Nykytanssiosiossa käsitellään Sara Grotenfeltin ja Selma Reynisdóttirin erittäin fyysistä teosta HOPP, jossa hyppynarujen avulla tutkitaan luuppeja, toistoa, rytmiä, ihmisten välisiä yhteyksiä ja muistoja tyttöjen välituntileikeistä. Teos soveltuu hyvin nykytanssin starter packiksi. Osio on tehty yhteistyössä uuden tanssin keskus Zodiakin kanssa. Liput: https://www.zodiak.fi/fi/ohjelmisto/hopp
Jaksossa käsiteltyjä asioita:
Kämäiset mobiilipelit mm. Avalon: The King´s Return, Hero Wars, Last War: Survival Game, Family Island, Klondike Adventures
Irene Kajo: Yhdellä meistä on kokemus epäasiallisesta kohtelusta
Florentina Holzinger: TANZ
LEON, A. (2023). Reverse-Engineering the Sylph: Reclaiming Female Ballet Bodies in Florentina Holzinger’s TANZ. İstanbul Üniversitesi Kadın Araştırmaları Dergisi(26), 23-43.
Adam Curtis: Can´t Get You Out of My Head
Brad Troemel: The AI Report
https://www.zodiak.fi/fi/ohjelmisto/hopp
Uusin Q&A -live-jaksomme kuunneltavissa Patreonissa: https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
2/29/2024 • 1 hour, 30 minutes, 59 seconds
Jakso 108: Kulttuuri muuttui ambientiksi
Ambientin on oltava nautittavaa mutta ignoroitavissa, määritteli muusikko Brian Eno. Nyt kulttuuri laajasti ottaen on ambientmaistumassa. Kaikkialla haetaan tunnelmia, ympäristöjä ja ilmiöitä, joihin voi zonettaa sisään ja joista voi lipua hajamielisesti ulos. Podcastit, äänikirjat, Netflix, vastamelukuulokkeet ja puhelimella rullaaminen ambientmaistavat senkin, mitä ei ole suunniteltu ambientiksi. Pontus kysyy, miltä ambient-maailma tuntuu ja onko romanttiselle taidekäsitykselle vielä tilaa.
Veikka on maratonkuunnellut maailman parasta podcastia En varg söker sin pod ja kertoo sen opetuksista sekä kysyy, kuinka ihminen voisi tulla Livin ja Carolinen kaltaiseksi. Miten ikä, sukupuoli, kansallisuus ja toisen kuunteleminen vaikuttaa podcastaamiseen?
Jaksossa aloitetaan yhteistyö Uuden tanssin keskus Zodiakin kanssa. Ensimmäisessä osuudessa johdatellaan nykytanssiin ja käsitellään Margrét Sara Guðjónsdóttirin teosta Boundless Ominous Fields, joka on koettavissa Zodiakissa 14. - 19. toukokuuta https://www.zodiak.fi/fi/BoundlessOminousFields_K24
Muita jaksossa mainottuja asioita:
Anna Paavilaisen suomennokset Livin ja Carolinen podista (F-Symposium)
https://open.spotify.com/episode/41IhjGCYyRUG5mbsvAPYTf?si=934ef4e8acd5467d
https://open.spotify.com/episode/1IZdX1CQbomiYHPukfIh6l?si=5d7566cf793b4b95
https://open.spotify.com/episode/7fp53X7BZhKJ6hJyB3CHpV?si=8e64df9c2d384c56
Brian Eno: Discreet Music (1975) & Music for Airports (1978)
Zodiakin kevään ohjelmisto
https://www.zodiak.fi/fi/ohjelmisto-kevat-2024
MMV-Patreon-live 27.2., liity sitä ennen:
https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
2/9/2024 • 1 hour, 17 minutes, 48 seconds
Jakso 107: TERFit ja sukupuolisommitelmat
Tilaa lisäjaksot Patreonissa: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Pontus on innostunut käsitteellisistä henkilöistä ja esittelee henkilögalleriaan joukon lisäyksiä, kuten tekoälykkö, pohjayksilö ja työhönpakottaja.
Veikkaa vaivaa sukupuolikeskustelu. Emilia Männynvälin esiintyminen Varjokirjamessuilla peruttiin, mutta kukaan ei lopulta osannut kertoa tarkasti, miksi. Tämä kertoo “skenen” kyvyttömyydestä kohdata älyllisiä haasteita ja puhua sukupuolesta, mikä antaa aseita TERF-keskustelijoille. Ylen julkaisema kehno analyysiteksti messukohusta osoittaa, miten TERFismi valuu keskusteluihin, mahdollisesti jopa vahingossa. Pontus ehdottaa keskustelua helpottamaan sommitelmallista sukupuolikäsitystä, joka huomioi erilaisia kielellis-historiallis-aineellisia komponentteja.
Suosituksissa joukko Docpoint-elokuvia sekä Teatterin uuden alkukirjaston kirjoja.
Jaksossa mainittuja asioita:
Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan
Varjokirjamessut: Tiedote 3.11.2023 https://varjokirjamessut.tumblr.com/post/732969584199680000/tiedote-3112023
Pauliina Grym: Biologinen sukupuoli on joillekin vanhan maailman viimeinen linnake, joka haluttaisiin räjäyttää https://yle.fi/a/74-20066243
Noora Dadu: Minun Palestiinani ja Fail
Noidankehiä – Nykynäytelmäkirjallisuutta Balkanilta
Tuija Pulkkinen: Postmoderni politiikan filosofia
Ville Lähde: Paljon liikkuvia osia
Suositellut Docpoint-elokuvat (https://docpointfestival.fi/ohjelmisto):
A Storm Foretold
And, Towards Happy Alleys
Hollywoodgate
Motherland
Magic Mountain
As the Tide Comes In
Yoyogi
Tokyo Uber Blues
Vista Mare
Atomic: Living in Dread and Promise
Neurotyypit
Danger Zone
Uusin silmin - Taiteellisesti
I Must Away
Kim´s Video
Nécrose
1/26/2024 • 1 hour, 24 minutes, 11 seconds
Kysymyksiä Israelista & Palestiinasta feat. Antti Tarvainen
Mitä ajatella suomalaisen median Gaza-uutisoinnista? Millaisia eroja on israelilaisten välillä ja ovatko israelilaiset miehittäjät valkoisia? Miten kansainväliset asenteet Israelin sodankäyntiä kohtaan ovat muuttuneet?
Muun muassa tällaisiin kysymyksiin vastaa jaksossa Suomen Lähi-idän instituutin säätiön tutkija Antti Tarvainen (instagram: @tttantti).
Jaksossa mainitaan tapahtuma 25.1. kl 19 Sörkan Ruusussa, jossa Antti keskustelee New Schoolin professori Benoit Challandin kanssa innovaatiotaloudesta ja kolonialististisesta väkivallasta Israel-Palestiinassa.
1/16/2024 • 1 hour, 2 minutes, 47 seconds
Jakso 106: Heikkoja signaaleja ja yllytyspussi
Patreon-vuositilaus 16% alennuksessa vuoden 2023 loppuun: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Veikka on ajautunut yrittäjän joulustresseihin ja kauppaa tuotteita keskellä poliittisesti latautunutta someympäristöä. Pontus on vaikuttunut Super Mario Wonderista mutta ähkyyntyy pelin kakofonisesta kaikenuusiksilaittamishulluudesta, joka muistuttaa nykyelämää.
Jaksossa kuullaan vaivojen sijaan analyysia siitä, mikä trendaa juuri nyt kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Mukana mm. heikko estetiikka kovina aikoina, poliisin vastustaminen, esitysten ainutkertaisuus ja aktivismin muutosvoiman kesyttäminen “hankkeiksi”. Lisäksi käsitellään neljännen persoonan ilmaantumista englantiin ja länsimaisen sivistyksen seurausta.
Suosituksissa deittailuvinkkejä heteromiehille, podcasteja ja runoutta.
Jaksossa mainittuja asioita:
Neljäs persoona englanninkielessä https://twitter.com/HannahPosted/status/1730026695250342302
Sini Silveri: Haisee kaikkia tuoksuja
We should try it -sivusto https://www.weshouldtryit.com
Ylen juttu poliiseista https://yle.fi/a/74-20065946
12/30/2023 • 1 hour, 42 minutes, 58 seconds
Gaza, kapitalismikirjat, lahja eläimille, eli lahjavinkit-minicast
Veikka istahtaa kertomaan lyhyet joulunaluskuulumiset ja jakaa ehdottomat lahjavinkit viime hetken hankkijalle.
Jaksossa mainitut vinkit:
1. Lääkärit ilman rajoja Hätäapukeräys https://laakaritilmanrajoja.fi/hataapukerays-auta-potilaita/
2. Animalian Lahja eläimille https://lahjaelaimille.fi
3. Vapaa liikkuvuus -verkosto https://vapaaliikkuvuus.net/fi/lahjoita/
4. Kapitalismin suuri illuusio (Kuoppa & Tanskanen)
5. Esseitä (Viren)
6. Kuulumme toisillemme (Brunila, Saarinen, Sandell)
7. pp.-kirjakauppa https://www.paginae.page/
8. MMV-Patreon https://patreon.com/mikameitavaivaa
9. MMV-joulukortit https://mikameitavaivaa.gumroad.com/
12/21/2023 • 8 minutes, 23 seconds
Jakso 105: Proletaarinen huimaus
Mikä meitä vaivaa? -Patreonin vuositilaus 16% joulualessa! https://patreon.com/mikameitavaivaa
Joulukuussa eteen tulivat paskaitsenäisyyspersepäivä ja ikuisesti jatkuva marraskuu. Veikka analysoi itsenäisyyspäivää poliisin tekniikkaharjoituksena ja toisaalta tottelemattomuuskulttuurin voittona. Pontus on tajunnut, että talvella kaikki elollinen – paitsi ihminen – hidastaa tahtia tai muuttaa etelään. ”Kaamosmasennus” on yritys diagnosoida yhteiskunnallinen vauhtisekoilu yksilölliseksi ongelmaksi.
Veikkaa vaivaa AI vertigo, tekoälyhuimaus eli piilaakson pöhinäpäiden huumaantuminen teknologian mahdollisuuksista. Sen vastineeksi ”meidän piireissämme” asettuu vasemmistomelankolia: menneisiin ideoihin, organisaatiomalleihin ja tappiomielialaan kiinnittyminen. Ulospääsy piilee proletaarisessa huimauksessa, potentiaalien avaruudessa, joka avautuu kun otamme asiat omiin käsiimme.
Suosituksissa lyhyitä lukemisen arvoisia kaunokirjoja, pp.-kirjakauppa Kalliossa ja joululahjavinkkinä 16% alennus Patreonin vuositilauksesta.
Jaksossa mainittuja asioita:
612-marssin taustoista https://yle.fi/a/3-9967028 & https://varisverkosto.com/2017/11/itsenaisyyspaivan-uusi-fasistinen-perinne-612-mielenosoitus-2014-2016/
Amnestyn tarkkailijaraportti itsenäisyyspäivältä https://www.amnesty.fi/poliisi-hajotti-mielenosoituksen-voimakeinoin-itsenaisyyspaivana-amnestyn-tarkkailijoiden-havaintoja-toolontorilta/
Cosmic Anarchy: Seasons aren´t causing our depression, capitalism is https://wokescientist.substack.com/p/seasons-arent-causing-our-depression?isFreemail=true&post_id=82196559&publication_id=737857
OpenAI:n Sam Altmanin haastis, jossa mainitaan AI Vertigo https://www.youtube.com/watch?v=ivdXr1PHFPo&ab_channel=HardFork
Wendy Brown: Resisting Left Melancholy https://www.sas.upenn.edu/~cavitch/pdf-library/Brown_Resisting_Left_Melancholy.pdf
Nick Land: Critique of Transcendental Miserabilism http://hyperstition.abstractdynamics.org/archives/008891.html
Pp.-kirjakauppa https://www.paginae.page/
Pontuksen suositukset lyhyistä kirjoista:
Lynne Tillman: Weird Fucks
Yasushi Inoue: Metsästyskivääri (The Hunting Gun)
Stefan Zweig: Shakkitarina
Werner Herzog: The Twilight World
Stina Saari: Onninno
Stina Saari: Änimling
12/9/2023 • 1 hour, 28 minutes, 8 seconds
Jakso 104: Hetero-optimismi
Mikä heteroita vaivaa? Jaksossa kerrotaan, mitä tyypillinen heteromies ja heteronainen haluavat ja miksi halut ovat solmussa. Yhteiskunnallisena sommitelmana heteroseksuaalisuus on jumittunut pessimistiseksi asemasodaksi, jossa yhdellä puolella “men are trash” ja toisella puolella katkeroituvat incelit. Sopassa mukana ovat huorat ja äidit, vauvat, urat ja hermeneuttinen työ.
Podcastaajia auttamaan saapuu keskiaikaiselta ritarilta näyttävä ihmissuhdeasiantuntija Johannes Ekholm, joka diagnosoi heterosuhteiden kaksi sudenkuoppaa ja yllättäen myös ratkaisee ne. Tästä päästään kysymykseen siitä, mitä miehille kuuluu. Miehillä on edelleen merkittäviä valta-asemia, jotka hyödyttävät miehiä myös ryhmänä. Suunta on kuitenkin selvä: yhä useampi mies pärjää naisia huonommin. Ongelma pitäisi ratkaista aivan muulla kuin nollasumma-ajattelulla.
Muissa kuulumisissa Veikka on alkanut pukeutua hameeseen ja tajunnut, että marraskuussa kaikilla muilla on housut. Pontus näkee ympärillä pelkkiä pääkalloja ja ihmettelee, miten Israel on ehtinyt tappaa Gazassa enemmän lapsia kuukaudessa kuin Venäjä Ukrainassa vajaassa kahdessa vuodessa. Vallitsee yleinen epärehellisyys ja tuhoavan käytöksen kieltäminen, mutta MMV callouttaa mädännäisyyden.
Jaksossa mainittuja asioita:
Alkuperäinen heteropessimismi-essee
https://thenewinquiry.com/on-heteropessimism/
Poliittinen talous -podcastin jakso Israelista
https://soundcloud.com/poliittinentalous/jakso-62-israelin-valtion-synty-asuttajakolonialismi-ja-innovaatiotalous
Ylen juttu itsensä syrjityiksi tuntevista keski-ikäisistä miehistä
https://yle.fi/a/3-11837616
Eetu Viren: Esseitä (Tutkijaliitto)
MMV-Patreon
https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
11/14/2023 • 1 hour, 37 minutes, 40 seconds
Jakso 103: Mellakoimalla maisteriksi
Tue meitä Patreonissa: https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
Taas palaa hullu maailma. MMV:ssä keskitytään kuitenkin iloisempaan asiaan, nimittäin Suomen historian voimakkaimpaan opiskelijaliikkeeseen. Ainakin 55 valtausta on tehty yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa ja amiksissa ympäri maan. Mistä kaikki nämä ihmiset oikein tulevat? Miksi valtaukset onnistuivat niin hyvin? Miten onnistuttiin ylittämään nolousvyöhyke? Entä mitä tehdä seuraavaksi?
Pontus esittelee valtaajien kokemuksia aktivismin koukuttavuudesta, instituutioiden tavoista halata valtaajat kuoliaaksi, koulutuksen depolitisoinnista, valtausten järjestäytymisestä ja opiskelijoiden kyvystä ottaa etäisyyttä kapitalistisen yhteiskunnan rutiineihin. Veikka pohtii mm. teorian ja käytännön suhdetta valtauksilla, valtauksien kykyä muuttaa kaupunkitilaa ja sitä, kuinka valtauksissa näkyy feministisen ja antirasistisen liikehdinnän vaikutus edellisen 10 vuoden ajalta.
Lisäksi käydään läpi opiskelijaliikehdinnän 800-vuotista historiaa. Suosituksissa eläinten oikeuksia, hiljaa olemista, kirjallisuutta ja pelejä.
Jaksossa mainittuja asioita:
Anna Sofia Suoranta & Juha Suoranta: Opiskelijoiden protestit kuuluvat yliopistoon ja yhteiskuntaan https://www.tuni.fi/alustalehti/2021/12/08/opiskelijoiden-protestit-kuuluvat-yliopistoon-ja-yhteiskuntaan/
Eläinoikeusraportti 2023 https://animalia.fi/elainoikeusraportti-2023/
Eläinoikeuspodcast https://open.spotify.com/show/07nPhmcn4iN2AsmN2F1yfK?si=7907cbef03db4b4b
Tiina Ollila: Poliittiset eläimet
Riina Tanskanen & Samu Kuoppa: Kapitalismin suuri illuusio
Maria Matinmikko: Valohämy
Lisa Feldman Barrett: Seitsemän ja puoli oppia aivoista
Unpacking
Cyberpunk 2077
10/13/2023 • 1 hour, 54 minutes, 32 seconds
Yliopisto on vallattu! feat. Jonna Rajala
Jonna Rajala oli valtaamassa Helsingin yliopistoa ja kertoo Veikalle kokemuksistaan. Mitä valtaajat odottivat tapahtuvan ja mitä he kävivät läpi? Mitä kaikkea on tulossa?
Jakso on ensimmäinen osa kaksiosaista valtausspesiaalia. Toisessa osassa Veikka analysoi Pontuksen kanssa poikkeuksellisen valtausaallon eri piirteitä ja merkitystä.
10/10/2023 • 49 minutes, 46 seconds
Jakso 102: Poliittinen elinvoima
Tue meitä Patreonissa: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Veikka pohtii aloitetta eläinten perusoikeuksista poliittisen voiman näkökulmasta. Mitä tarvitaan, jotta on mahdollista saavuttaa poliittinen tavoite? Entä millaisia vastavoimia tavoitteen eteen asettuu? Veikka tarkastelee myös lain ja moraalin korostamisen vinoumaa poliittisen voiman analyysissa.
Pontus laajentaa näkökulmaa poliittisen voiman kasvattamiseen, elinvoimaan ja luovuuteen. Poliittista voimaa latistetaan esimerkiksi tuhoa huutavilla ja passiivisuuteen ohjaavilla uutisjutuilla. Pontus myös listaa tapoja, joilla poliittista voimaa voidaan kasvattaa omista käsitteistä rahoitukseen, lehdistä lobbaukseen ja asiantuntijatiedosta katutoimintaan.
Jakso pursuilee elokuvia, tällä kertaa Rakkautta ja Anarkiaa -analyyseja. Tutustu valikoimaan ja osta liput osoittessa https://hiff.fi
Jaksossa mainittuja asioita:
R&A-elokuvat: Apolonia, Apolonia; Natura, The Invisible Fight, Polite Society, White Plastic Sky, Samsara, Art College 1994, And the King Said, What a Fantastic Machine; Trenque Lauquen I&II, Human Flowers of Flesh
Saraleena Aarnitaival: Toimeentuleminen muuttuvalla planeetalla https://vasemmistofoorumi.fi/uusi/wp-content/uploads/2023/09/aarni-netti2.pdf
Eurooppa kieltäytyy työstä: kirja https://www.khaospublishing.com/shop/p/eurooppa-kieltaytyy-tyosta & näyttely https://www.tyovaenmuseo.fi/nayttelyt/eurooppa-kieltaytyy-tyosta/
Kaikki paskaksi & ystävät -podcast https://open.spotify.com/show/5470AIJe4eXwQg06Y0hl3n?si=9Kk2xajlTqKvPeu-vYCNaw
Some1hastodoit-podcast https://open.spotify.com/show/38lapIn9rKv2o6FU2HLws5?si=loRSBqBITTCwGGnSSi4TUg
Kasvata mua -podcast https://open.spotify.com/show/5UY6vv7FAo6hYInSWTSUNT?si=Vl-9W1AtTrqj0bnQSzEWeg
9/12/2023 • 1 hour, 52 minutes, 20 seconds
Jakso 101: 7 nurinkääntymistä
Tilaa Mikä meitä vaivaa? -Patreon: https://patreon.com/mikameitavaivaa
On tapahtunut seitsemän nurinkääntymistä, jotka saattavat selittää nykyisen tilanteemme. Ennen katsottiin, että omistaja riistää työvoimasta lisäarvoa, nykyään hän “antaa” meille työtä hyvää hyvyyttään. Ennen piti olla kiinnostunut kaikesta ja välittämättä mistään, nyt loukkaannutaan ja haavoitutaan kaikesta. Ennen kapina lähti niukkuudesta, nyt runsaudesta. Pontus esittelee Iida Sofia Hirvosen, Eetu Virenin ja Jussi Vähämäen löytämät nurinkääntymiset ja vinkkaa, miten niiden pohjalta voi muotoilla politiikkaa.
MMV on Espoo Ciné -tunnelmissa katsonut mm. sukupuolimaagikko, filosofi Paul B. Preciadon hienon esikoiselokuvan Orlando, työn tulevaisuutta, perustuloa ja joutenoloa käsittelevän dokkarin After Work, ableismia tutkivan omakohtaisen elokuvan Is There Anybody Out There? ja monta muuta. Elokuvien pohjalta analysoidaan yhteiskuntaa ja annetaan kuulijalle joukko suosituksia.
Jaksossa mainittuja asioita:
Kuhnurikeskustelu uudesta työstä https://www.youtube.com/watch?v=HxNWPICpJco
MMV:n Barbenheimer-jakso: https://open.spotify.com/episode/7bwtKk3RSPOgyJL2K2LJLJ?si=af107e8784f94809
5 minuutin podcastit Patreonissa: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Salainen päiväkirja -podcast: https://open.spotify.com/episode/3yzO3YvY026QoVTrsaJ96a?si=e088bf28fe834bab
Espoo Ciné -ohjelmisto: https://espoocine.fi/fi/elokuvat
Orlando, My Political Biography: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/orlando-my-political-biography
After Work: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/after-work
Book of Solutions: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/book-of-solutions
Rule 34: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/rule-34
Is There Anybody Out There: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/is-there-anybody-out-there
Room 999: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/room-999
Lucky One: https://espoocine.fi/fi/elokuvat/lucky-one
8/16/2023 • 1 hour, 37 minutes, 1 second
Barbenheimer: Vaiva-analyysi
Barbie on raskas älykköelokuva, Oppenheimer taas kevyt junttileffa. Kun Barbie kuvaa uuden elämän synnyttämistä, Oppenheimer esittää kaiken elämän kuoleman mahdollisuuden. Molemmat ovat elokuvia antroposeenista.
Näitä ja muita väitteitä esittää Pontus soolojaksossa, jossa päästään Barbenheimerin lisäksi puhumaan mm. liberaalista militarismista ja amerikkalaisesta älykkökäsityksestä.
Jaksossa mainittuja asioita:
Why Barbie Must Be Punished
https://www.newyorker.com/culture/the-weekend-essay/why-barbie-must-be-punished
Why Theory: Barbie
Nolan’s Oppenheimer Shows Us the Grandeur and the Horror of Modernity
https://jacobin.com/2023/08/nolan-oppenheimer-review-modernity-physics-art-communism?mc_cid=66caf69745&mc_eid=ab4ee365c8
MMV-Patreon
http://patreon.com/mikameitavaivaa
8/14/2023 • 1 hour, 15 minutes, 33 seconds
Podcast-kurssin paluu! Osta ja aloita vaikka heti.
Osta kurssi: https://tinyurl.com/podcastkurssi
Podcast-kurssimme on palannut tällä kertaa täysin itse suoritettavana! Voit hankkia sen kätevästi verkkokaupastamme hintaan 29€+ alv koska vain ja käydä sen omassa tahdissasi.
7/15/2023 • 3 minutes, 27 seconds
Mikä kokoomusta vaivaa?
Tue meitä kertalahjoituksella: https://tinyurl.com/tuemeita
Veikka käy kesän ylimääräisessä lyhyemmässä jaksossa läpi jatkuvaa hallituskriisiä ja yrittää selittää, miksi kokoomus toimii niin kuin toimii ja miksi persut toimivat toisin. Samalla käsitellään hallituspuolueiden liberaaleja, rasismia hallitusohjelmassa ja monia muita ajankohtaiskysymyksiä.
7/14/2023 • 22 minutes, 27 seconds
Jakso 100: Rakkautta ja piikkilankaa
Tue meitä Patreonissa: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Mikä meitä vaivaa? juhlii sadatta jaksoaan mega-content-pommilla! Kuusivuotisen taipaleen muistelun jälkeen jaksossa käsitellään ystävyyden trendaamista nykykeskusteluissa, vihreän siirtymän suhdetta kamppailuihin paremmasta elämästä ja Euroopan historian rakenteellista rasismia.
Pontus katsoo, että ystävyyteen turvaudutaan nyt osin, koska rakkauteen on petytty niin verisesti. Tämä ei ole syy arvostella ystävyyttä vaan ennemmin laittaa rakkaus ja ystävyys vuotamaan enemmän toisiinsa. Veikka katsoo, että vihreä siirtymä ei ole enää yhteinen tavoite koko ilmastoliikkeelle vaan uusi kamppailutanner, jolla mellastaa niin pääoma kuin ilmastodenialismi.
Pontus esittelee Achille Mbemben Mustan järjen kritiikki –teosta ja pohdiskelee halun roolia kamppailuissa ja alistamisessa sekä eurooppalaista modernin projektia ja ”ihmisyyttä” kolonialistisina juuri-ilmiöinä. Jakson lopussa kuullaan terveisiä ja muistoja Mikä meitä vaivaa? -kuulijoilta.
Jaksossa mainittuja asioita:
Liv Strömquist: Punaisin ruusu puhkeaa kukkaan
Eva Illouz: On the Nobility of Friendship https://www.haaretz.com/israel-news/culture/2016-02-13/ty-article-magazine/.premium/on-the-nobility-of-friendship/0000017f-e36e-df7c-a5ff-e37e1ddc0000
Mirja Hämäläinen: Ystävyys
Achille Mbembe: Mustan järjen kritiikki
7/7/2023 • 2 hours, 5 minutes, 21 seconds
Jakso 99: Yle ei pelasta meitä
Veikka esittelee teesin, jonka mukaan Yle ei ole vasemmistoa varten, ja toteaa Pontuksen kanssa että pelastusta on turha odottaa muualta kuin omasta mediatuotannosta.
Pontus esittelee lyhäri- ja pitkurivaivat: Lyhärinä vaivaa yhteismaiden kapitalistinen tragedia, eli hyvien juttujen hörmimishyödyntäminen. Pitkurina vaivaa eurooppalaisen raskastaiteen nihilismi ja sen häiritsevä puhuttelevuus.
Suosituksissa seksikäs ystäväkommunismikirja Kuulumme toisillemme sekä muutama Pontuksen kokema megateos.
Mikä meitä vaivaa? toivoo alle minuutin ääniterveisiä seuraavaa eli sadatta jaksoa varten sähköpostilla osoitteeseen [email protected]!
Jaksossa mainittuja asioita
Mikä meitä vaivaa? -Patreonissa joka viikko kesällä Pontuksen 5 minuutin vaivat: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Mikael Brunila, Vilja Saarinen, Valter Sandell: Kuulumme toisillemme https://www.khaospublishing.com/khaos-shop/p/kuulumme-toisillemme
Susanne Jane Buck Cox: Triumph of the Commons https://www.pdcnet.org/enviroethics/content/enviroethics_1985_0007_0001_0049_0061
David Bollier & Silke Helfrich: Free Fair and Alive https://freefairandalive.org/
Béla Tarr(leffa) / László Krasznahorkai(kirja): Satantango
Sonya Lindfors: One Drop
Elina Pirinen: Tropical Mortal Dances
Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä
Moira Weigel: Sadomodernism https://www.nplusonemag.com/issue-16/essays/sadomodernism/
6/16/2023 • 1 hour, 33 minutes, 45 seconds
Jakso 98: Vallankumous/reformi
Veikka on herännyt lumouksesta, johon vaalit, porvarilliset politiikkapodcastit ja Suomen tunkkainen mediaympäristö hänet loitsuivat. Politiikkaa pitää katsoa pahvisten hahmojen teatterin takana tapahtuvana raakojen, epäpersoonallisten voimien mittelönä. Yhtäkään yhteiskunnallista uudistusta ei anneta huvikseen, vaan on rakennettava painostusvoimaa ja herätettävä pelkoa pääoman leirissä.
Pontus tarkentaa puheitaan liittyen BDSM:ään, pornoon ja kulttuurin libidinaalisiin virtauksiin. Mitä enemmän "korrektit" ajattelutavat leviävät, sitä enemmän BDSM-henkiset teemat latautuvat eroottisesti. Niiden käytännöllinen toteuttaminen toisen ihmisen kanssa on kuitenkin aivan oma asiansa ja edellyttää suostumuksen viitekehyksen. Keskusteluun nostetaan myös porno teknologisen kehityksen ajurina.
Suosituksissa Pontus ylistää poeettisesti Niko Hallikaisen uutta romaania ja Veikka sukeltaa luksusjahtien työntekijöiden maailmaan. Esittelyssä on myös Avatar kakkosen haastava woke-brutalistinen monumenttielokuva.
Jaksossa mainittuja asioita:
Mikä meitä vaivaa? 100 jakson taivalta juhlistava Youtube -live Q&A 7.6.; tule mukaan tilaamalla osoitteessa https://patreon.com/mikameitavaivaa
Visual.ly: ”How Porn Drew Innovation Tech” https://visual.ly/community/Infographics/technology/how-porn-drove-innovation-tech
Maurizio Lazzarato: Capital Hates Everyone. Fascism or Revolution
Niko Hallikainen: Suuri märkä salaisuus
Below Deck –televisio-ohjelma
Wakanda Forever –elokuva
5/19/2023 • 1 hour, 19 minutes, 8 seconds
Jakso 97: Luksuksen halu
Pontus on ollut luokkaretkellä lomaresortissa ja tutustunut valtavaan hierarkiakoneistoon, joka maksurannekkeilla ja korkeuseroilla sijoittaa ihmisen omaan paikkaansa. Kaikki voivat haaveilla level-uppaamisesta seuraavalle tasolle ja näkevät toisensa ylempänä tai alempana, vähän kuin yhteiskunnassa. Miten yhdistää vastuuton hedonismi ja reilulta tuntuva työnjako?
Veikka on katsonut Yleltä sarjaa luksustuotteiden tuotantoprosessista ja pohtii ikuista taipumusta keskittyä kulutukseen ja piilottaa tuotanto. Miksi meillä on usein niin voimaton olo riiston edessä ja millaisin tavoin tilannetta voisi purkaa?
Suosituksissa Pontuksen ilmestyvä romaani- ja runoteos Haavamaa, jonka taustoista kuullaan kirjailijan eksklusiivinen haastattelu. Tulossa on myös Youtube-livestriimi 23.5. jossa Veikka ja Pontus vastaavat tilaajien kysymyksiin.
Jaksossa mainittuja asioita:
Ylen Verta, hikeä ja luksusta: https://areena.yle.fi/1-50597790
Vetoomus kunnianhimoisen yritysvastuulain puolesta: https://finnwatch.org/fi/yritysvastuulaki-nyt
Eetti ry:n selvitys suosikkisuklaiden vastuullisuudesta: https://eetti.fi/2023/04/05/eetti-selvitti-fazerin-vaite-100-vastuullisesti-tuotetusta-kaakaosta-ei-kesta-paivanvaloa/
EU-kansalaisaloite elämiseen riittävistä palkoista: https://www.goodclothesfairpay.eu
Lahjoita Eetti ry:lle: https://eetti.fi/lahjoita/
Haavamaa-teoksen julkkarit Limbo Barin teemanmukaisen hautamainen alakerta to 4.5.2023 klo 18-23 (Helsinginkatu 21)
Tilaa ja tue Mikä meitä vaivaa? –podia Patreonissa: https://patreon.com/mikameitavaivaa
4/29/2023 • 1 hour, 29 minutes, 8 seconds
Jakso 96: Voitko nauttia puolestani?
Yhteiskunnassa arvostetaan aktiivisuutta. Kun ihmisiä aktivoidaan työnteon lisäksi viihteessä, taiteessa ja sosiaaliturvassa, voisiko passiivisuus toimia vastalauseena tai jopa vastarintana, kysyy Pontus. Voisiko nautinnon delegoiminen koneelle, interpassiivisuus, vapauttaa nykykapitalismia määrittävästä nauttimisen ja kuluttamisen pakosta
Veikkaa vaivaa tyhjä puhe nautinnosta ja hoivasta nykyaktivismissa. Miksi nämä kaksi käsitettä leijuvat abstraktioina? Kumpikaan ei sinänsä asetu kapitalismia vastaan, vaikka helposti kuvittelemme niin. Pikemminkin kapitalismi edellyttää sekä hoivaa että nautintoa mutta pääoman määrittämillä tavoilla. Onkin todellinen haaste löytää nautinnolle ja hoivalle sijaa kollektiivisessa politiikassa ja siirtää ne pääoman, markkinoiden ja ydinperheiden ulkopuolelle.
Pontuksella on minivaivojen yllätyspussi, joka sisältää kulttuurin splittaamisen korrektiin ja ultratörkeään, ärsyttävien naamojen haasteen Levinasin etiikalle, yrityskasvatuksen seuraukset yli-innokkaissa palkkatyön tekijöissä ja mikropolitiikan ja makropolitiikan eron puoluekannatuksen selittäjänä.
Suosituksissa Mubi-leffoja, uusi kirja peleistä ja pettämätön äänestämisohje.
Jaksossa mainittuja asioita:
Mikä meitä vaivaa? -Patreonin uusi Internetin sanakirja -podcast: https://patreon.com/mikameitavaivaa
Mikä meitä vaivaa -postiosoite: Mikä meitä vaivaa? / Purokuru, Haapaniemenkatu 7-9B, PL14, 00530 Helsinki
Why Theory -podcastin jakso Interpassivity https://open.spotify.com/episode/22yu36kRpfxZMEBszSaa29?si=acdaf9d213374b19
Elokuvat Zero Fucks Given ja The Babysitter Mubi-palvelussa
Aleksandr Manzos: Pelattu elämä: Miten pelit tekivät minusta minut
Le Monden juttu poliisiväkivallasta: https://www.lemonde.fr/en/france/article/2023/03/24/french-police-caught-on-tape-during-protest-arrest-i-can-tell-you-we-have-broken-elbows-and-faces_6020542_7.html
3/31/2023 • 1 hour, 40 minutes, 44 seconds
Jakso 95: Yhteisvaurauden loputon rihmasto
Boomereilla oli vastakulttuuri, millenniaaleilla hipsterismi ja nyt gen z:lla on woke-brutalismi. Kolmijako saa Pontuksen hyvesignaloimaan ja muuttamaan Avatar 2 -tulkintaansa. Veikka taas on aloittanut henkilökohtaisemman podcastin ja kokee intoa uuden äärellä.
Jaksossa pureudutaan tunnustamiseen ja traumaan, kun Pontus kaivaa tutkimuskirjallisuutta ja haastattelee Veikkaa Salainen päiväkirja -podcastista. Veikka näkee yksityisestä puhumisen yhtäältä suojana ja toisaalta sallitun puheen alueen laajentamisena. Pontus pohdiskelee myös trauman, tunnustamisen ja kontrollin suhdetta.
Pontusta vaivaa kaikkialla piilevä yhteisvauraus. Kapitalismi on giganttinen metaparasiitti, joka lepää yhteisen vaurauden päällä. Silti ei kannata sortua kuvitelmiin puhtaasta tai alkuperäisestä yhteisestä: yhteisvauraus on myös ulossulkevaa ja joskus vahingollista. Niin paljon kuin podcastissa onkin piikitelty sieniestetiikkaa, jaksossa pohditaan sekä tavaroita että porvarillista minuutta analogisena näkyvälle sienen osalle eli itiöemälle, jonka alla kasvaa näkymätön valtava rihmasto ja koko metsän kuhiseva liikenne.
Suosituksissa televisiosarja Munkkivuori ja podcastien klassikko, kirjallisuutta käsittelevä Sivumennen.
Jaksossa mainittuja asioita:
Inherent It Girl Instagramissa https://www.instagram.com/inherent_itgirl/
Salainen päiväkirja -podcast https://open.spotify.com/show/1cFEyrW6VJtBtF8QaxDQhu?si=db375a48ef2c485a
Heikki Kujansivu ja Laura Saaremaa (toim.): Tunnustus ja todistus
Elisabeth Groszin haastattelu https://www.theoryculturesociety.org/blog/interviews-elizabeth-grosz-the-incorporeal
Kommunismin kyselytunti Youtubessa https://www.youtube.com/watch?v=o_M9CQigBxk
Anna Lowenhaupt Tsing: Lopun aikojen sieni
Sivumennen-podcast https://open.spotify.com/show/7sOQFHqjfdGlBtYcvRW9gJ?si=bf212ff7ebb44a59
Munkkivuori-sarja
3/3/2023 • 1 hour, 11 minutes, 10 seconds
Jakso 94: Vasemmisto, liikkeet, äärioikeisto
Suuressa vasemmistojaksossa käydään läpi nykyisen parlamentaarisen vasemmiston tilannetta ja tulevaisuutta. Veikka pohtii vasemmiston tavoitteiden kunnianhimon suhdetta sen kannatusluvun määräämään asemaan keskustahallitusten tukipuolueena. Pontus sukeltaa myös äärioikeiston ilmastopolitiikkaan Vasemmistofoorumin tuoreen Palava maailma, Muuttuva Eurooppa -raportin kautta. Opimme, mitkä kolme asiaa jokaisen ilmastoaktivistin tulee tietää.
Kuulumisosiossa Veikka kertoo huomanneensa vauvojen putkahtelevan joka paikassa esiin ja kaipaa vauvoihin alien/peikkonäkökulmaa nykyisten vanhemmuusröyhelöiden sijaan. Pontus paljastaa viisi oppiaan visiitistään nykytaiteen tekijäkentällä.
Suosituksissa Veikan uusi podcast Salainen päiväkirja ja toiveita kiinnostavammista superrikkaista.
Jaksossa mainittuja asioita:
Henri Jaakkola & Jukka Peltokoski (toim.): Tulevaisuuden vasemmisto
Hilary A. Moore: Palava maailma, muuttuva Eurooppa http://vasemmistofoorumi.fi/uusi/wp-content/uploads/2023/01/moore-netti-final.pdf
Salainen päiväkirja -podcast https://open.spotify.com/show/1cFEyrW6VJtBtF8QaxDQhu?si=0b8bd39531244f53
Mikä meitä vaivaa? -Patreon https://patreon.com/mikameitavaivaa
2/17/2023 • 1 hour, 52 minutes, 14 seconds
Jakso 93: Kaiken takana on vibe
Veikka on sairastanut ja valaistunut löytäessään seinään tuijottaessaan kollektiivisen Lundia-alitajunnan. Pontus taas on löytänyt kaikkialta ympäriltään minimum effortilla tehtyä ja algoritmisesti vauhditettua sisällöntuotantoa. Lisäksi instagram päätti että Pontus on tyttö ja avasi uuden ihmeellisen maailman.
Tässä jaksossa Pontusta vaivaa vibetys. Siinä missä haluaminen on aktiivista, vibettäminen on puolivahingossa tunnelmaan luiskahtamista. Vibet ovat kaikkialla ja niihin osallistuvat kaikki, ja aina voi tapahtua vibe shift joka muuttaa tunnelmat. Filosofisesti voidaan puhua affekteista tai virittäytymisestä. Kulttuurin tasolla voidaan puhua vaikka siitä, miten yhtäkkiä kaikki, jotka vielä edellisenä päivänä postasivat pelkkiä amerikkalaisia vetoomuksia instagramiin, vibettävät nyt kaiken nähneissä post-woke -meiningeissä.
Veikka pohtii ilmastonmuutoksen muuttamista organisaatioiden merkitystuotannon osaksi. Ei auta viskoa tiiliskiviä johtoportaan ikkunoista sisään, sillä ilmastonmuutos on imetty jo organisaatioiden osaksi. Kaikki ovat messissä ilmastonmuutoksen torjumisessa, mutta torjuminen tapahtuu ennen kaikkea projektinhallinnan työkaluilla, uuden kielen omaksumisena ja erilaisina työpajoina. Ilmastokriisi on esimerkki hallitsemattomasta joka muutetaan hallittavaksi ilman että itse päästöille tapahtuu yhtään mitään.
Suosituksissa Patreonin livestriimi, glorifioitua rottaelämää, Deleuzen haastatteluja, Vasemmistofoorumin raporttijulkkarit ja Pontuksen tähdittämä ja kätilöimä uusi leffa “Miten korjata maailma”.
Jaksossa mainittuja asioita
Mikä meitä vaivaa? -Patreon https://patreon.com/mikameitavaivaa
Palava maailma, muuttuva Eurooppa -julkkarit https://www.facebook.com/events/keskustakirjasto-oodi/palava-maailma-muuttuva-eurooppa-raportin-julkistamistilaisuus/1283668139147090/?locale=hi_IN
Miten korjata maailma -elokuva https://docpointfestival.fi/event/miten-korjata-maailma/
Sitran megatrendit https://www.sitra.fi/aiheet/megatrendit/#megatrendit-2023-paivitys-ymmarrysta-yllatysten-aikaan
“A vibe shift is coming” https://www.thecut.com/2022/02/a-vibe-shift-is-coming.html
“How to survive the 'vibe shift'” https://mashable.com/article/vibe-shift-survival-guide
Gilles Deleuzen Aapiskirja https://www.youtube.com/playlist?list=PLiR8NqajHNPbaX2rBoA2z6IPGpU0IPlS2
1/20/2023 • 1 hour, 32 minutes, 36 seconds
Jakso 92: Miksi kaikki on niin tyhmää?
Mikä meitä vaivaa? vie kuulijat pyhätunnelmiin puhumalla yli 2 tuntia Avatar kakkosesta, tekoälystä, Napolista ja siitä miksi kaikki on niin tyhmää. Pontus on keskustellut silmänsä kuiviksi tekoälyn kanssa ja luotaa nyt uuden teknologian mahdollisuuksia niin työn ja luovuuden apuvälineenä kuin suurena yhteisvarantojen kaappausjärjestelmänä. Veikka on palannut Napolista ja pohdiskelee eurooppalaisuuden käsitteen sisällöttömyyttä ja suhdettamme poissaoleviin tiloihin.
Veikkaa vaivaa se miten kaikki on niin tyhmää: samat latteudet kiertävät loputtomina luuppeina pääkirjoituksissa, someviisasteluissa ja ilmastodebatissa. Veikka esittelee kolme näkökulmaa tyhmyyteen ja tunnustaa tuntevansa inhon rinnalla halua vihalukemiseen.
Pontus kävi vahingossa katsomassa uuden Avatarin ja analysoi sitä faijaelokuvana ja toisaalta automainoksena. Avatarin mikrotason militarismi romuttaa makrotason ekologia-sanoman, ja silti meidän odotetaan hurraavan typerille sankareille ihan niin kuin Aristoteleen Politiikka-teokselle. Pontus aikoo silti katsoa myös tulevat jatko-osat.
Suosituksissa Mikä meitä vaivaa?:n 16 % joulualennus Patreonissa https://patreon.com/mikameitavaivaa , Espoon kaupunginteatterin “Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa” https://espoonteatteri.fi/esitykset/lyhyt-episodi/ ja Pontukselta valtava joukko podcasteja.
Jaksossa mainittuja asioita:
ChatGPT-tekoälysovellus: https://chat.openai.com/chat
Eetu Viren: Vapaus muutoksena ja luomisena http://kumu.info/vapaus-muutoksena-ja-luomisena-suomentajan-jalkisanat-deleuzen-bergsonismi-kirjaan/
Kate Crawford: Atlas of AI
Aristoteles: Politiikka
Podcastit: PlasticPills, HS Uutisraportti, Srsly Wrong, Sivumennen, Theory & Philosophy, Machinic Unconscious Happy Hour, Why Theory, Feministinen talous, Triple Click, Kirjoittamisesta, Tech Won’t Save Us, Ones and Tooze, Make Art Not Content, Kaikki Uusiksi, Koivulaakso & Koskela, Poliittinen talous, Books of Some Substance (BOSS), Internet Analysis, Selitä mulle.
12/21/2022 • 2 hours, 18 minutes, 35 seconds
Joulujakson aikataulu + Patreon-joululahjavinkki!
Hanki Patreon -vuositilaus itsellesi tai rakkaallesi osoitteessa https://patreon.com/mikameitavaivaa
Tuet samalla meidän työskentelyä ja varmistat Mikä meitä vaivaa? -podcastin jatkuvuuden!
12/13/2022 • 2 minutes, 3 seconds
Jakso 91: Keskiluokka rakastaa vihata keskiluokkaa
Poliittinen keskustelu ja kritiikki pyörii keskiluokan ympärillä. Mutta mitä muuttaa se että keskiluokka kritisoi keskiluokan makua? Eikö luokka-analyysin idea ole löytää aseita siihen, että lakkautetaan koko luokkajärjestelmä, eikä tarjota yksilökeskeistä syyllisyyspohdintaa?
Toinen jakson polttava kysymys on, miksi etsimme politiikan inspiroivat esimerkit aina omien yhteiskuntiemme ulkopuolelta, kaukaisista maakamppailuista ja muista selkeistä vastakkainasetteluista. Onko tietoteollinen kapitalismi liian monimutkaista, jotta voisimme kamppailla siinä? Ja onko helpompi tehdä politiikkaa sorrettujen "toisten" puolesta jossakin kaukana kuin tarkastella omaa asemaansa tieto- ja tunnetyön arjessa?
Pontuksen kuulumiset liittyvät apurahan mahdollistamaan luksuselämään, joka on heittänyt hänet oopperan permantopaikan kautta työlomalle Napoliin saakka Veikkaa näkemään. Veikka taas pohdiskelee kitkaa elementtinä, jonka diginomadi yrittää eliminoida elämästään. Kaiken pitää olla smoothia, helppoa ja kansainvälistä. Napoli on erikoistunut tämän vastustamiseen: italialaiset ovat ehkä keksineet gentrifikaation vastaisen työkalun.
Suosituksissa podcast-kurssin ilmoittautuminen, joka on auki vielä 24.11.2022 saakka, muistiinpanoäppejä, Ylen sarja hippihourailijasta ja runoilijat ihmistyyppinä.
Jaksossa mainittuja asioita:
Mark Fisher: Postcapitalist Desire https://www.youtube.com/watch?v=fCEjtjkrDng&ab_channel=criscrypto
Asad Haider: Mistaken Identity
Layla Martinez: No utopia es una isla
Ylen sarja Syvään päätyyn https://areena.yle.fi/1-62377370
Muistiinpanotyökalut Simplenote, Google Docs, Scrivener ja Obsidian (https://obsidian.md)
Tube Ripper -palvelu https://tuberipper.com
Pontuksen kympin viinit Alkon nettikaupasta:
mausteisen paahteinen Quinta do Espirito Santo, Portugal
kevyenhavuisesti mehevänhilloinen Fonte de Beco, Portugal
pureskeltavan täyteläiseksi kehittynyt Durius Tempranillo, Espanja
11/20/2022 • 1 hour, 31 minutes, 47 seconds
Teimme podcastkurssin, tule mukaan!
"Tee keskustelupodcastia kuin Mikä meitä vaivaa?" on 12-osainen pikakurssi verkossa, joka opettaa podcastaamisen perusteet havainnollistavasti. Kurssi sisältää tehtäviä, joista saa palautetta. Kurssin voi suorittaa omassa tahdissa. Sisällöt ovat saatavilla sekä audio- että tekstimuotoisina. Ilmoittaudu osoitteessa https://patreon.com/mikameitavaivaa
10/31/2022 • 3 minutes, 10 seconds
Jakso 90: Suuri kaappauskoneisto
Mikä meitä vaivaa? vieraili Aikuisissa ja nyt seuraa paljastuksia! Veikka kertoo, miten käteen jäi kokemus henkilökohtaisesta epäonnistumisesta ja nykytyön pirstaleisuudesta. Pontuksen kuulumiset liittyvät “vasemmistohallituksen” aktiivimalliin, jonka kourissa tekee mieli seivästää kaikki vasemmistopuolueet. Onneksi löytyy myös asioita, joita voimme tehdä tilanteen helpottamiseksi.
Asiat muuttuvat Pontuksen kokemuksen mukaan oudoiksi, kun ne päästää maailmaan: työstäkieltäytymisestä tulee “pötköttelyä”, luksuskommunismista tulee teknoutopismia ja luokkateoriasta “keskiluokkaisen maun” somekritiikkiä. Taustalla hyrrää suuri kaappauskoneisto, joka muovaa kollektiiviset kamppailut yksilötason natinaksi tai konsensuslätinäksi.
Veikka vaivoittelee nykyaktivistien suhdetta valtion instituutioihin. Onko tärkeää, että ministeriössä pidetään Elokapinaa “hyvänä jätkänä”, jota ei sekoiteta “huligaaneihin”? Onko ilmastoliikkeen tavoitteena säilyttää valtio “vihreänä” versiona?
Suosituksissa mm. miesvihaa ja valtakirjoja.
Jaksossa mainittuja asioita:
Mikä meitä vaivaa? synttäriliven podcast-jakso: https://www.patreon.com/posts/kuuntele-podcast-72527480
Adile Sevimli: Kansalainen, virkamies https://ylioppilaslehti.fi/2022/09/kansalainen-virkamies/
Miesvihaaja-kuunnelma https://areena.yle.fi/podcastit/1-63134979
Brunila et al.: Terapeuttinen valta https://vastapaino.fi/sivu/tuote/terapeuttinen-valta/3856983
Ylönen et al.:Viestintätoimistojen valta https://vastapaino.fi/sivu/tuote/viestintatoimistojen-valta/4191886
Wengrow & Graeber: Alussa oli… https://www.teos.fi/Alussa+oli
10/7/2022 • 1 hour, 54 minutes, 51 seconds
Jakso 89: Penikset
Niitä on miljardeilla ja miljardit niitä himoitsevat, mutta silti tekisi mieli vaieta koko asiasta. Pontus pureutuu penissuhteemme ongelmiin, esittää peniksen kritiikin ja vielä kritiikin kritiikin. Tarvitsemme monipuolisempaa penisajattelua ja penisaistimista!
Veikka pohtii kapitalismikritiikkiä ja vallankumousestetiikkaa valkokankaalla ja aktivistien viestinnässä. Onko yhtäällä "oikea toiminta" ja toisaalla pelkkää "viestintää ja spektaakkelia", vai onko toiminnan ja merkkien suhde monimutkaisempi?
Kuulumisissa puhutaan myös apurahahakemusten valheellisuudesta ja henkilökohtaisen vapautumisen kertomusten vaaroista.
Suosituksissa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin elokuvanostoja.
Jaksossa mainittuja asioita:
Queen talk -podcast
Mark Fisher: Capitalist Realism
Eetu Viren: Vallankumouksen asennot
Mari Matinmikko: Manifesti muodosta
https://komeetta.info/2022/03/10/manifesti-muodosta/
Caroline Hainer: Miksi miehet vilauttelevat
Rakkautta ja anarkiaa -elokuvat:
Triangle of Sadness
Into the Ice
Revolution of Our Times
Vesper
Crimes of The Future
Enys Men
Three Tidy Tigers Tied a Tie Tighter
MMV:n Patreon-juhlalive ma 26. syyskuuta,
tilaa podcastin lisäjaksot ja -tekstit Patreonista:
https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
9/11/2022 • 1 hour, 46 minutes, 18 seconds
Jakso 88: Premium
Jakso 88: Premium
Kesä oli Pontukselle hyvä ja jätti yllätyspussillisen havaintoja jaettavaksi kuulijoille aina Linnanmäestä elämän syvälliseen ja ajalliseen tajuamiseen. Veikalle kesä toi pohdinnan siitä, pitäisikö vain katsoa Youtubesta paskoja videoita ja korjata perämoottoreita, vai onko lukevan intellektuellin elämässä jotain itsessään vetoavaa.
Veikkaa vaivaa premium-elämä: kaiken pitäisi nykyään olla premiumia, ja tämän seurauksena maksamme pientä ekstraa siitä, että voimme teeskennellä menestystä ja erottautua muista. Kaikille myydään premiumia, koska ajattelemme että luokka on pelkkä fiktio ja elämässä voi taistella itsensä huipulle. Pontukselle tämä tuo mieleen keskinkertaisen premiumin: melko kämäisen luksuksen tavoittelun, jonka kautta ihminen voi signaloida olevansa valittujen joukossa.
Suosituksissa on esseitä, eläinoikeuselokuvaa ja fiktiota.
Jaksossa mainittuja asioita:
Venkatesh Rao: The Premium Mediocre Life of Maya Millennial, https://www.ribbonfarm.com/2017/08/17/the-premium-mediocre-life-of-maya-millennial/
Queen Talk -podcast
Saila Kivelä & Vesa Kuosmanen: Eläinoikeusjuttu https://elisaviihde.fi/elokuvat/45183/el%C3%A4inoikeusjuttu
Hanna Weselius (toim.): Jälki - Kirjoituksia valokuvasta, https://kustantamo.sets.fi/kirja/jalki-kirjoituksia-valokuvasta/
Aurora Ala-Hakula et al (toim.): Säihkyvät utopiat, https://kustantamo.sets.fi/kirja/saihkyvat-utopiat/
Klaus Maunuksela: Manuaali, https://www.kosmoskirjat.fi/kirjat/manuaali-pehmeakantinen-kirja/
Mikä meitä vaivaa? Patreon: https://patreon.com/mikameitavaivaa
8/26/2022 • 1 hour, 21 minutes, 31 seconds
Jakso 87: Mikä saa vihaamaan hippejä?
Mikä meitä vaivaa? on kesätunnelmissa. Pontus näkee kesässä loputtomia mahdollisuuksia, mutta tunnelmaa varjostaa joka puolelta ryöpsähtelevä hippiviha. Ärsyttääkö hipeissä työetiikan hylkääminen, yleinen epäskarppius vai “rentouden” käyttäminen alistamistarkoituksessa?
Veikka pohtii koneellisuutta kahdella elämänalueella: Matrixin, Westworldin ja muun metritavarascifin tekoälyhahmot on kirjoitettu porvarillisiksi henkilöiksi ja lopputulos on humanistista höttöscifiä. Todellinen koneisuus löytyy asuntolainaa hakiessa, kun riskejä kalkyloiva tietokone määrittelee oman elämän mahdollisuudet.
Pontusta vaivaavat elämän erilaiset ajat: aika ei ole pelkkä jana, jonka voi jakaa mistä kohtaa tahansa pienemmiksi paloiksi, vaan ajan voi nähdä merkitsevien hetkien, erojen ja muutosten kautta. Toisenlaisen ajan tuominen omaan elämään avaa mahdollisuuksia politiikkaan ja uuden kokemiseen.
Suosituksissa on Ylen ongelmanuoria käsitteleviä seurantadokkareita ja kokeellista kirjallisuutta.
Jaksossa mainittuja asioita:
Iida Sofia Hirvonen: Radalla
Veikka Lahtinen: Nykyajan hippi on tekopyhän länsimaalaisen ihmisen prototyyppi – hän tekee kaiken väärin, vaikka ajattelee tekevänsä kaiken oikein https://yle.fi/aihe/a/20-10002823
Verkkolehti Komeetta https://komeetta.info
Mark Z. Danielewski: House of Leaves
Yle: Logged In, Tehtaan sankarit, Topi - Nuoren miehen elämää, Tytöt 18, Pilluralli - Itsenäistymisen vuosi
Mikä meitä vaivaa? Patreon https://patreon.com/mikameitavaivaa
6/18/2022 • 1 hour, 16 minutes, 58 seconds
Mikä teatteria vaivaa?
Veikka ja Pontus kävivät Espoon Kaupunginteatterin pyynnöstä katsomassa kaikki kevään esitykset ja niiden päälle vielä paljon muutakin esitystaidetta. Nyt on tilinteon aika. Mikä teatteria vaivaa? on keskustelu siitä, miltä teatteri näyttää ja tuntuu vuonna 2022. Onko laitosteatteri jämähtänyt paikalleen? Mitä annettavaa teatterilla voi olla yhteiskunnalliselle analyysille? Live äänitetty la 14.5. Revontulihallissa.
Tätä jaksoa sponsoroi Espoon kaupunginteatteri. Mikä meitä vaivaa? -podcastin mahdollistaa Vasemmistofoorumi.
5/16/2022 • 55 minutes, 36 seconds
Jakso 86: Posthumanistit apurahakoneistossa
Veikka on käynyt personoidussa maalikaupassa ja toteaa että ei voi leikkiä asiakasta olematta asiakas. Pontuksesta on tullut kulttuurin suursyömäri, joka voisi viettää kaiken valveajan sisältöjä hörmien.
Tämän jakson teemana on posthumanismi taiteessa ja politiikassa. Intersektionaalisuus trendaa taiteessa ja politiikassa yhtä lailla, mutta posthumanismi näyttää välttelevän poliittista muotoa. Mistä tämä johtuu? Millaisia ongelmia posthumanistiseen politiikkaan liittyy? Mikä on materialistinen ja historiallinen selitys posthumanismin nousulle? Entä millaista on taide, joka yrittää olla luonnontiedettä?
Suosituksissa kuullaan kasa kulttuuritädin kulttuurivinkkejä ja life hack, joka auttaa taistelussa kaaosta vastaan.
Jaksossa mainittuja asioita:
Mikä meitä vaivaa? -live teatteriteemalla Tapiolan Revontulihallissa 14.5. n. kello 16 https://espoonteatteri.fi/uutiset/syvaluotaavia-keskusteluja-teoksia-ja-virtuaalitodellisuutta/
Mubi-suoratoistopalvelu https://mubi.com
PC Game Pass -palvelu https://www.xbox.com/fi-FI/xbox-game-pass/pc-game-pass
Kokeelliset pelit -e-kirja: https://kokeelliset.com/
Kiasman ARS22 -näyttely https://kiasma.fi/nayttelyt/ars22/
Petri Ala-Maunus: La-La Land -näyttely https://www.jyvaskyla.fi/en/jyvaskyla-art-museum/exhibitions/petri-ala-maunus
Kokemuspisteitä-pelitaidenäyttely https://www.kokemuspisteita.com/
Zanele Muholi: Zazise-näyttely https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/museoinfo/tiedotteet/nykyvalokuvauksen-huippunimi-ja-lgbtqia-aktivisti-zanele-muholin
Emmi Venna, Oxi Koskelainen & Daniel Palillo: Kitchen Sink https://proartibus.fi/en/events/kitchen-sink/
Mikä meitä vaivaa?:n Patreon-jaksot: https://patreon.com/mikameitavaivaa
4/28/2022 • 1 hour, 29 minutes, 19 seconds
Traileri
Podcastin esittely uusille kuulijoille.
4/15/2022 • 32 seconds
Jakso 85: Mitä tehdä traumasubjektille?
Pontus läpivalaisee Suomen tunkkaista Nato-ilmastoa ja yleistä militarismia. Ei täällä käydä "Nato-keskustelua" vaan tehdään hurmahenkisiä Nato-ulostuloja, jotka saattavat näyttää kiinnostavilta 10 tai 20 vuoden päästä. Veikka pohtii salaliittosuppiloa, jonka kautta pakurikäävän viilaajasta tulee rokotuskritiikin kautta putinisti.
Jakson pääaihe on traumasubjekti. Meidät on räjäytetty ja kokemustamme määrittävät haavat, vereslihalla kyntäminen ja jatkuvan loppuunpalamisen savunhaju. Trauma vie toistoon, jumittaa menneeseen, dissosioi ja keskittää sisäänpäin. Emme voi kuitenkaan ohittaa traumoja, koska niiden tuotanto on yhteiskunnallista. Pitäisi siis keksiä, mitä tehdä traumasubjektille ja miten kasvattaa yhteistä voimaa.
Suosituksissa tanssiteatterispektaakkeli Silentopia, muistiinpanojen tekemistä, Komeetta.infoa, Antti Holman podcastia ja Yön siipiväli -romaani.
Jaksossa mainittuja asioita:
Aseistakieltäytyjäliiton ohjeet vapautuksesta terveyden perusteella https://akl-web.fi/fi/palveluksesta-vapauttaminen/palveluksesta-vapauttaminen-terveydellisin-perustein
Cornelia Parkin installaatio Cold Dark Matter: An Exploded View https://www.tate.org.uk/art/artworks/parker-cold-dark-matter-an-exploded-view-t06949/story-cold-dark-matter
John L. Roberts: Trauma and the Ontology of the Modern Subject
Bessel van der Kolk: The Body Keeps the Score
Andrew Seed: Still anti-oedipus? - Reflections on Deleuze and Guattari https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/13642537.2021.1960405
Amanda Palo: Jäähyväiset asiantuntijuudelle https://ylioppilaslehti.fi/2021/09/amanda-palon-essee-jaahyvaiset-asiantuntijuudelle/
Silentopia https://espoonteatteri.fi/esitykset/silentopia/
Antti Holma: Antin palautepalvelu https://podme.com/fi/antin-palautepalvelu
Ansa Kaalama: Yön siipiväli https://www.tuumakustannus.fi/Ansa-Kaalama/Y%C3%B6n-siipiv%C3%A4li.html
MMV-patreon https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
4/15/2022 • 1 hour, 28 minutes, 49 seconds
Jakso 84: Länsisiperialaisen rahvaan tilanneraportti
Pontus on romahdusrullannut itsensä rotkoon samalla kun Veikka on matkaillut Meksikossa. Venäjän aloittaman sodan jälkeen maailma on taas toinen, ja Pontus asettaa uusimman katkoksen osaksi elämää mullistavien poliittisten tapahtumien sarjaa.
Maratonjakson aiheena on Ukrainan sota, sen tuomat sotilaalliset ja poliittiset yllätykset ja uudet asetelmat. Mitä on maanpuolustahto, halutaanko kaikki miehet pakottaa kuolemanvaaraan, miksi Ukraina on köyhä maa, mitä ydinaseista onkaan opittu ja miten pohjoisamerikkalaisen vasemmiston Twitter-skenen mädännäisyys on paljastunut? Veikka työstää myös institutionaalista väkivaltaa ja turvattomuuden kokemuksia Iida Rauman Hävitys-romaanin kautta. Suosituksissa Armageddon-esitys ja muuta esitystaidetta, sikurijuomaa ja portaatonta zoomausta (macOSilla cmd + touchpad ylös/alas).
Jaksossa mainittuja asioita:
Ukrainan auttamissivu: https://how-to-help-ukraine-now.super.site/
Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus
Armageddon-esitys: https://espoonteatteri.fi/esitykset/armageddon/
Pigem ei -esitys (vierailu Espoon kaupunginteatterissa)
Gesamtkunstwerk1-esitys (vierailu Espoon kaupunginteatterissa)
Mikä meitä vaivaa? Patreon https://patreon.com/mikameitavaivaa
Vallankumouksen asennot (Eetu Viren Tutkijaliiton podcastin haastattelussa) https://open.spotify.com/episode/62dKRPA8aaMcHqt8zzeDmE?si=2687832ceed747fb
3/18/2022 • 1 hour, 49 minutes, 14 seconds
Jakso 83: Eros ja tulosvastuu
Jaksossa kiihotutaan ja ei kiihotuta. Convoy-liike ja -sekoilu kiihottavat Veikkaa neljän pointin analyysiin, jota Pontus täydentää huomioilla liikkeiden kritiikin ongelmista ja aloitteen pitämisestä itsellä.
Veikkaa vaivaa valvontakapitalismiteesi ja se, ollaanko huolissaan valvonnasta, kapitalismista vai porvarillisesta yksityisyydestä. Pontusta vaivaa seksuaalisen halun yleinen kurittomuus ja konservatiivien pelko oman kiihotuksensa hiipumisesta. Elämässä on entistä vähemmän “erotiikkaa” ja yhä enemmän “pornoa”, mikä uhkaa muuttaa asiat suorittamiseksi. Tätä kaikkea käsitellään pikkutuhman pikkujoulubiisin sekä kolmen naiskirjailijan (sic) kautta.
Suosituksissa puhutaan eurooppalaisuudesta teatterissa, korkeakulttuurista ja hävittäjähankinta-journalismista.
Jaksossa mainittuja asioita:
Joel Kilpi: Fossiilityöväenluokka https://komeetta.info/2022/02/10/fossiilityovaenluokka/
Shoshana Zuboff: Surveillance Capitalism - The Fight for a Human Future at the new Frontier of Power
Teflon Brothers, Spekti ja Petri Nygård: Munatoti
Catherine Millet: Catherine M:n seksuaalielämä
Laura Gustafsson: Pohja
Essi Tammimaa: Isän kädestä
Gilles Deleuze & Félix Guattari: Anti-Oedipus
Ylioppilasteatteri: Kovat piipussa https://ylioppilaslehti.fi/2022/02/kovat-piipussa/
Espoon teatteri: Lam Gods https://espoonteatteri.fi/en/espoonteatteriplus/lam-gods/
Mikä meitä vaivaa? -patreon: https://patreon.com/mikameitavaivaa
2/11/2022 • 1 hour, 48 minutes, 10 seconds
Jakso 82: Ahdistus
Miksi kaikkia ahdistaa? Pontus syväsukeltaa ahdistukseen ja löytää selityksiksi elämän välineellistymisen, n-pinteen ja ei-olevan tai tulevan pakkomielteisen ajattelemisen. Veikka pohtii ahdistusta oman elämän kevenemisen kautta ja miettii työajan ja hoiva-ajan suhdetta, rahaa ja tulevaisuuteen kohdistuvaa inhimillisen pääoman hamstraamista.
Jakson toinen teema on porvarillinen draama, onnelliset loput ja suljetut ratkaisut. Niitä tarkastellaan Fboy Island -realityn, Don´t Look Up -elokuvan, Eetu Virenin uuden teatterikirjan ja Helene Cixous´n käsikirjoittaman teatterielokuvan kautta. Porvarillinen draama tarjoaa onnellisen lopun onnettomassa maailmassa, kumouksellinen taide taas tuo esityksellisyytensä esiin ja kieltäytyy sulkemasta yhteiskunnallisia prosesseja.
Jaksossa mainittuja asioita
And Just Like That -sarja (HBO)
Fboy Island -sarja (HBO)
Don´t Look Up -elokuva (Netflix)
Miki Liukkonen, sivullinen -sarja (Yle Areena)
Roland Paulsen: Entä jos
Don’t Look Up: A Philosophical Review (ft. Systems Theory)
https://www.youtube.com/watch?v=NkF1OcfPt84
Eetu Viren: Vallankumouksen asennot. Brecht, Benjamin ja kysymys estetiikan politisoimisesta. https://tutkijaliitto.fi/kirjat/vallankumouksen-asennot-brecht-benjamin-ja-kysymys-estetiikan-politisoimisesta/
Les Naufragés du Bel Espoir (Espoon teatteri plus -palvelu: https://espoonteatteri.fi/en/espoonteatteriplus/les-naufrages-du-fol-espoir/)
Mikä meitä vaivaa -patreon
https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
1/21/2022 • 1 hour, 42 minutes, 4 seconds
Jakso 81: Onko sen pakko näkyä?
Pontus toivoo jouluviikolla palvelua, jossa voisi ilmoittaa henkilökohtaisesta romahduksesta ja välttää jatkossa vastuut ja yhteydenotot. Veikka on uppoutunut Harry Potterin velhomaailmaan ja pohdiskelee Harry Potter -antifasismin ongelmia ja meritokratiaa velhomaailmassa.
Tässä jaksossa Veikkaa ja Pontusta molempia vaivaa sukupuoli. Veikka ei halua tunnustaa tai julistaa sukupuoli-identifikaationsa hankaluuksia, mutta joutuu jatkuvasti asian kanssa vastatusten ulkoisten vaatimusten kautta. Pontus pohtii sukupuolen kautta laajempaa näkyvyyden normia ja sitä mikä jää piiloon, kun tavoitellaan identiteetin näkymistä. Helene Cixous´n kautta pohditaan myös millaista voisi olla naiskirjoitus, joka poikkeaa kolonisoivista maskuliinisuuksista.
Suosituksissa luovuutta, ledikynttilöitä ja podcast televisiosarjojen tekemisestä
Jaksossa mainittuja asioita
Brad Troemelin Patreon https://www.patreon.com/bst
Iiris Kestilä: Oikeus identiteettiin ja identiteetin oikeus https://nuorivoima.fi/lue/essee/oikeus-identiteettiin-ja-identiteetin-oikeus
Joonas Säntti: Sukupuolen unohtamisesta eli mitä jää paikantumisen katveeseen https://nuorivoima.fi/lue/essee/sukupuolen-unohtamisesta-eli-mita-jaa-paikantumisten-katveeseen
Lupa elää -kansalaisaloite www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9109
Hélène Cixous: Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia
Paul Preciado, Countersexual Manifesto
The Office Deep Dive -podcast https://open.spotify.com/show/4eZorCtIaG3IAM0E1Kclg8?si=76dcc886eb4e451d
Mikä meitä vaivaa?:n patreon: https://patreon.com/mikameitavaivaa
12/21/2021 • 1 hour, 34 minutes, 7 seconds
Startup-unelmaa ja ratkaisuja vai kolonialismia ja rasismia? w/Antti Tarvainen
Yritykset kertovat ratkaisevansa maailman suuria ongelmia. Ne kertovat olevansa tienraivaajia ja matkalla tulevaisuuteen. Pioneerit raivaavat tyhjälle maalle uuden yhteiskunnan siemeniä. Mutta millaista väkivaltaa ja alistamista tarvitaan, jotta maasta saadaan "tyhjä"? Kenen verellä ja hiellä arvoa lopulta tuotetaan? Antti Tarvainen tutkii Israel-Palestiinan ja Piilaakson innovaatioekosysteemien suhdetta kolonialismiin. Tässä keskustelussa Veikka ja Antti kertovat yhteisestä startup-taustastaan ja Antti avaa kolonialismin roolia maailman arvokkaimpien yritysten tarinankerronnassa. Samalla kuullaan myös kriittinen katsaus Bezosin, Muskin ja Bransonin avaruusprojekteihin sekä Veikan pitchaus siitä, mistä Woltin liiketoiminnassa oikeasti on kysymys.
Jaksossa mainittuja asioita
Antin artikkeli Tiede ja edistys -lehdessä https://tiedejaedistys.journal.fi/article/view/109608
Tuukka Sandström: Wolt, woke ja liukas rasismi
https://verkkosaro.sarolehti.net/wolt-woke-ja-liukas-rasismi/
Tech Won´t Save Us -podcast
https://open.spotify.com/show/3UhsI7s4bkH1FcMZI5u9iD?si=434453535ed64049
12/5/2021 • 1 hour, 33 minutes, 24 seconds
Jakso 80: Paheellisuuden elämänopit
Marraskuu on avannut Pontuksen eteen paljaan kauhun kuilun, joka vaanii meitä ohuen planetaarisen happi- ja lämpövaipan tuolla puolen aina valmiina imemään meidät syövereihinsä. Veikka taas on käynyt Italiassa kokemassa eteläeurooppalaista ylitsevuotavaisuutta ja intoutuu matkustamisen ylistyslauluun. Jaksossa kuunnellaan paheellisuuden kutsua ja sen tarjoamia opetuksia elämästä.
Pontusta vaivaa ilmastonmuutos, jota luodataan kahden kirjan kautta. Ensimmäisessä keskiössä ovat syrjäseutujen kokemukset, fossiilitalous ja arvokkuuden kokemus. Toisessa pohditaan ilmastonmuutosta yhteiskunnallisena ongelmana, jota on vaarallista ajatella puhtaan luonnontieteellisesti. Pontus päätyy kaipaamaan enemmän kapitalismin ja konfliktin näkökulmaa ilmastokirjallisuudelta.
Veikka on uponnut rikollisten elämäkertoihin ja löytänyt sieltä vastalauseen nykyajalle. Kuinka vapauttavaa onkaan kieltäytyä henkilökohtaisesta kasvusta ja oikeasta ja väärästä! Nykyaika on itsestäänselvyyksien ja ylemmyydentunnon makuista tylsää puuroa, jossa kaiken pitää olla opettavaista ja moraalisesti puhdasta.
Suosituksissa sukelletaan sähköpostiviestien ainaisiin pahoitteluihin, miehiin kohdistuvaan himoon, Italian mafiaan ja turvapaikanhakijoiden oleskelulupiin.
Jaksossa mainittuja asioita:
Lupa elää -kansalaisaloite
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9109
Anna Saraste & Petri Raivio: Pitkät jäähyväiset - Reportaasi fossiili-Euroopan syrjäseuduilta
Mikko Pelttari: Lämpenevä maa – Ilmastolukutaidon käsikirja
Emilia Kukkala: Kaiken jälkeen
Anton Monti: `Ndrangheta – Maailman vaarallisin rikollisjärjestö
Lilla Drevet -podcast: Jakso 160 - Kulturell förtvivlan
https://podtail.com/fi/podcast/lilla-drevet/160-kulturell-fortvivlan/
Andrew Kahn: Trump Hasn’t Killed Comedy - He’s just killed our dumb contemporary idea of comedy
https://slate.com/arts/2017/07/trump-and-his-trolls-arent-killing-comedy-theyre-saving-it.html
Yle: Politiikka-Suomi https://areena.yle.fi/1-50957002
Mikä meitä vaivaa -Patreon
www.patreon.com/mikameitavaivaa
11/12/2021 • 1 hour, 43 minutes, 32 seconds
Jakso 79: Ei luokkaa ilman taistelua
Pontus ja Veikka ovat sukeltaneet väkijoukkoon Elokapinan Syyskapinassa ja Pontus analysoi onnistuneinta liikeorganisointia aikoihin. Veikan paluu yhteiskuntaan on tuonut vibranttia kontenttia elämään, joka on resoluutioltaan paljon 8k-telkkareita edellä.
Päivän käsite MMV:ssä on luokka. Luokkaan sukelletaan kahdella kolumnilla, joissa luokka nähdään lopulta asiana, joka edellyttää sensitiivisyyttä mutta ei välttämättä muutoksia kapitalismissa. Tästä käsin Veikka ja Pontus nimeävät viisi tapaa ymmärtää luokka: kulttuurisena sortona, sosiologisena rakenteena, vanhamarxilaisena joukkokoosteena, yhteiskunnan halkaisevana konfliktisuhteena ja lopuksi potentiaalina organisoitua voimaksi pääomaa vastaan. Luokkia tuskin olisi olemassa ilman luokkataistelua.
Suosituksissa fiktion sisäinen Netflix ”Nestflix”, Aseistakieltäytyjäliitto ja podcast Tech Won´t Save Us. Jaksossa julkistetaan seuraava Patreon-livestriimi, joka pidetään torstaina 28.10.2021. Tilaa osoitteessa https://patreon.com/mikameitavaivaa
OIKAISU: Kesällä julkaistussa Patreon-jaksossa "Mikä liberalismia vaivaa? -lukupiiri osa 11" esitetään virheellisesti että kirjamme kriitikko olisi tehnyt pitkään väitöskirjaa liberalismista ja että arviota olisi tarjottu toiseen tieteelliseen julkaisuun josta se olisi hylätty. Väitteet eivät pidä paikkaansa ja pahoittelemme virheitä.
Tässä jaksossa mainittuja asioita:
Klaus Maunuksela Syyskapinasta: https://dramaturginenluenta.wordpress.com/2021/10/08/elokapinan-syyskapina-eli-ajatuksia-kansalaistottelemattomuudesta-valittamisesta-ja-kunnollisuuden-strategiasta/
Juhani Mykkänen: Onko menestys lainkaan omaa ansiotasi? https://www.hs.fi/visio/art-2000008235466.html
Raisa Omaheimo: Miksi sama asia on rikkaan tekemänä cool ja köyhän tekemänä mauton? https://yle.fi/uutiset/3-11959757
Richard Gunn: Teesejä luokasta http://www.megafoni.org/teeseja-luokasta
Kuvitteellisten sisältöjen striimauspalvelu Nestflix: https://nestflix.fun
Aseistakieltäytyjäliitto https://akl-web.fi/fi
Tech Won´t Save Us -podcast: https://techwontsave.us
10/8/2021 • 1 hour, 27 minutes, 29 seconds
MMV-elokuvailta: Tekoäly on kapitalismin metafora
Mitä uudet teknologiaa käsittelevät elokuvat kertovat vallasta ja filosofiasta? Mitä seuraa kun poliisi alkaa kuvata omaa toimintaansa ympärivuorokautisesti? Millaista on seurustella koneen kanssa? Onko tekoälyn singulariteetti vain eräs pääoman muoto? Kertooko simulaatiohypoteesi maskuliinisuuksien kriisistä?
Näihin kysymyksiin vastataan käsittelemällä seuraavia elokuvia, jotka ovat nähtävissä Rakkautta & anarkiaa -festareilla 2021:
All Light, Everywhere: https://hiff.fi/elokuvat/all-light-everywhere/
I’m Your Man: https://hiff.fi/elokuvat/im-your-man/
Absolute Denial: https://hiff.fi/elokuvat/absolute-denial/
A Glitch in the Matrix: https://hiff.fi/elokuvat/a-glitch-in-the-matrix/
Patreonin puolella pian tunnin keskustelu kontrolliyhteiskunnasta: https://patreon.com/mikameitavaivaa
9/20/2021 • 53 minutes, 42 seconds
Jakso 78: Abolish Kallio, Abolish Biopankkiirit
Mikä meitä vaivaa? on palannut maakuntakiertueeltaan ja kaupunkiarki iskee kasvoihin: Kallio pitää räjäyttää, kaikki paitsi purjehdus on turhaa ja huumeista kieltäytyminen johtaa syrjäytymiseen, vai miten se meni.
Pontusta vaivaa kysymys siitä, pitäisikö käydä hallintaa vastaan vai masinoida isot valtakeskittymät hyvään hallinnallisuuteen ja torjua pandemiat ja ilmastonmuutos valtioiden massavoimalla. Veikka on nähnyt mainoksen biopankista ja päätyy käymään läpi, miten nykykapitalismissa ihmisestä nyhdetään työpanoksen lisäksi terveystiedot ja yksityisyys. Lisäksi sivutaan Talebanin hallintotapoja, rentoutumista, biovaltaa, sukupuolirooleja veneilyssä ja tietenkin Marxin Pääomaa sekä Foucault’ta.
Jaksossa julkistetaan MMV:n nelivuotisjuhlalivestriimi Patreonissa 9.9. klo 17 ja pyydetään laittamaan kysymyksiä mailiin [email protected] tai ig:ssä @mikameitavaivaa. Liity mukaan osoitteessa patreon.com/mikameitavaivaa.
Jaksossa mainittuja asioita:
Eliot Brown & Maureen Farrell: The Cult of We: WeWork, Adam Neumann, and the Great Startup Delusion
Michel Foucault: Turvallisuus, alue, väestö
Maurizio Lazzarato: Signs and Machines
Benjamin Bratton: The Revenge of The Real. Politics for a Post-Pandemic World
Richard Seymourin Patreon-tili
https://www.patreon.com/richardseymourwtf
8/20/2021 • 1 hour, 25 minutes, 55 seconds
Jakso 77: Mikä persuja vaivaa?
Jakso 77: Mikä persuja vaivaa?
Pontus on kokenut pyramidihetken: yhtäkkiä katumainokset paljastivat elämänmuotomme kurjuuden ja meitä ympäröivän riiston. Veikka käy läpi yhden päivänsä tunti tunnilta ja pohdiskelee, mitä aivoille tapahtuu kiireisessä rytmissä ja millaisiin uusiin asetelmiin aivot voisi viedä. Jaksossa esitetään psykologinen muotokuva perussuomalaisista ja kysytään mikä heitä oikein vaivaa, kun Pontus yhdistää Jussi Marttisen tuoreen persukirjan Catherine Malaboun filosofiaan aivotutkimuksesta ja tuhoisasta plastisuudesta. Suosituksissa kesäasioita ja äänikirjoja.
Podcast jää heinäkuuksi kesätauolle, mutta nälkäiset voivat tilata Patreonin ja kuunnella uusia jaksoja myös heinäkuun aikana.
Jaksossa mainittuja asioita:
Fucking with Nobody -elokuva
Jussi Marttinen: Mikä perussuomalaisia vaivaa?
Catherine Malabou: Mitä on tehtävä aivoillemme?
Catherine Malabou: Sattuman ontologia. Essee tuhoisasta plastisuudesta
Markku Henriksson: Tähtilipun maa. Yhdysvaltain alueen historia
Howard Zinn: A People´s History of the United States
Tilaa: https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
6/13/2021 • 1 hour, 21 minutes, 53 seconds
Antikapitalismi kunnissa w/ Mia Haglund
Kirjasto on hyvä malli palveluille: ilmainen ja tarpeidemme mukaan kehittyvä. Mitä antikapitalismi tarkoittaa kuntapolitiikassa, jossa pyörii rakennusyhtiöitä ja helposti kuunnellaan mieluummin sijoittajia kuin kuntalaisia? Mia Haglund antaa Veikalle pikaopastuksen kaupunkisuunnittelusta, ilmastopolitiikasta ja monesta muusta poliittisesta teemasta. Lopuksi kuullaan muutama suositus Helsingin ulkopuolella olevista nuorista ehdokkaista.
Seuraa Miaa someissa (at)miahaglund ja Omaa luokkaa -podcastia (at)omaaluokkaa
6/1/2021 • 55 minutes, 19 seconds
Onko politiikka edunvalvontaa? w/ Dan Koivulaakso
Veikka ja Pontus vierailevat Dan Koivulaakson podcastissa puhumassa politiikan isoista teemoista: Miten toteutetaan ekologinen siirtymä? miten poliittiset liikkeet voivat Suomessa? Mitä kulttuuriala opettaa työelämän tulevaisuudesta? Onko vasemmistoliiton eläinpolitiikka hallituksessa parasta mahdollista?
Voit katsoa youtubessa tämän keskustelun videotallenteen ja muut Danin keskustelut täällä: https://www.youtube.com/user/dankoivulaakso
5/26/2021 • 58 minutes, 7 seconds
Jakso 76.3: Peak libido
Pontuksella on kohtaaminen koronakriittisen parturin kanssa, Veikka taas päätyi asiakaspalautetta saavaksi yritykseksi Instaan. Selviää, että jokaista addiktiota ei voi hoitaa kuin alkoholismia ja että salaliittohöyryilijöiden halut lähtevät aidoista ongelmista. Jaksossa keskustellaan Fatiman ja Kittin haastatteluista: miten kanavoida omaa vihaa poliittisesti, ja mitä tarkoittaisi suostumuksen yleistäminen kaiken politiikan perustaksi?
Mitä on libidinaalinen talous? Pontus ja Veikka tekevät johdatuksen poliittiseen libidoon ja libidinaaliseen ekologiaan. Edetään Freudista Dominic Pettmanin uusimpaan libidoteoriaan. “… seksuaalisuutta on kaikkialla: tavassa, jolla byrokraatti hyväilee asiakirjojaan, tavassa, jolla tuomari jakaa oikeutta, tavassa, jolla liikemies panee rahan virtaamaan, tavassa, jolla porvaristo panee proletariaattia perseeseen ja niin edelleen. Eikä tässä tarvitse käyttää metaforia sen enempää kuin libidon tarvitsee muuttaa muotoaan. Hitler kiihotti fasisteja. Liput, kansakunnat, armeijat ja pankit kiihottavat ihmisiä.”
Jaksossa mainittuja asioita:
Sigmund Freud: Seksuaaliteoria, Joukkopsykologia ja egoanalyysi, Johdatus psykoanalyysiin, Ahdistunut kulttuurimme
Wilhelm Reich: Fasismin massapsykologia
Shulamith Firestone: Dialectic of Sex
Delezeu & Guattari: Anti-Oidipus
Lyotard: Libidinaalinen talous
Nick Land: Fanged Noumena
Viren & Vähämäki: Seutu joka ei ole paikka
Dominic Pettman: Peak Libido
Under the Influence -podcast
Poliittisesta libidosta tulee lisää sisältöä osoitteeseen https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
5/8/2021 • 1 hour, 38 minutes, 38 seconds
Jakso 76.2: Ryhmäseksi, seksin väheneminen, suhteiden tulevaisuus w/ Kitti Suoranta
Ratkaiseeko seksin uudelleen ajatteleminen nykyiset ongelmamme? Miksi seksi vähenee? Mikä 60-luvun nuorissa oli erilaista nykynuoriin ja pandemiaan nähden? Mahtava Kitti Suoranta pohdiskelee tutkijana ja kokijana näitä kysymyksiä Veikan kanssa. Kitti antaa myös kuulijoille rohkaisevia sanoja vähemmän normatiivista elämää varten.
Mikä meitä vaivaa? -jakso 76 ilmestyy vapun ympärillä kolmiosaisena kevätspektaakkelina, seuraavassa ja viimeisessä osassa Veikka ja Pontus puhuvat libidosta!
Jaksossa mainittuja asioita:
Kitti Suoranta: Tutkija Kitti Suoranta rakastaa ryhmäseksiä, eikä hän ole ainut – siirrytäänkö pandemian jälkeen uudelle iloiselle 20-luvulle?
https://www.apu.fi/artikkelit/ryhmaseksi-tutkija-kitti-suoranta-kertoo-mika-siina-viehattaa?
Adrienne Maree Brown: Pleasure Activism: The Politics of Feeling Good
Buyng-Chul Han: Psychopolitics
Dominic Pettman: Peak Libido: Sex, Ecology, and the Collapse of Desire
Mikko Niskasen elokuvat Käpy selän alla ja Lapualaismorsian
5/3/2021 • 50 minutes, 12 seconds
Jakso 76.1: Antirasismi ja hankala some w/ Fatima Verwijnen
Podin vieraana on upea Fatima Verwijnen, jolla on kiinnostavia ajatuksia ihmisten kohtaamisesta ja antirasismista. Kymmenen vuoden kokemus irc-galleriasta lähtien on muuttanut Fatiman tapoja tehdä aktivismia. Keskustelussa liikutaan myös työmarkkinoiden, kapitalismin ja moninkertaisen syrjinnän muodostamilla rasismin rakenteellisilla tasoilla.
Mikä meitä vaivaa? -jakso 76 ilmestyy vapun ympärillä kolmiosaisena kevätspektaakkelina, seuraavassa osassa vieraana tutkija Kitti Suoranta ja aiheena seksi ja politiikka!
Seuraa Fatimaa IG:ssä (at)fatimointi ja twitterissä (at)Buuuuugi
4/29/2021 • 57 minutes
Jakso 75: Terapiayhteiskunta haluaa sinut
Koronakevät kakkonen on tehnyt Pontuksesta arkikonservatiivin ja herättänyt Veikassa defensiivisen halun maksimoida oma hiilijalanjälki. Pontus on aloittanut myös uuden filosofiapodcastin! Pontusta vaivaa terapiasuitsutuksen yhteiskuntakuva: Kun kokoomuslaiset viestintätoimistotkin hehkuttavat terapiaa, pitäisikö meidän löytää joku kollektiivisempi tapa ratkoa ongelmiamme? Veikkaa vaivaa netin toksinen parvi -kulttuuri ja vanhan Nyt-esseen jättämä paha maku suuhun. Pääsiäisen korvalla Pontus tekee asiattomia jeesusvertauksia ja lopuksi todetaan, että kaikki ovat nykyään verkossa vereslihalla omalla nimellään. Suosituksissa Ylegate-kirja, Eläinoikeusraportti, luovien ihmisten rituaaleja ja ruokaohje.
Jaksossa mainittuja asioita:
Selitä mulle -podcast
Jussi Eronen, Jarno Liski, Salla Vuorikoski: Ylegate
Eläinoikeusraportti, https://animalia.fi/elainoikeusraportti
Mason Currey: Daily Rituals: How Artists Work
Eetu Viren: Kuka keksi rakkauden? - Metatitanicista, http://kumu.info/kuka-keksi-rakkauden-metatitanicista/
Laura Frimanin haastattelu: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007889248.html
Timo Harjuniemi: Eriskummallinen mikrokohu Sanna Marinista kertoo, että some on vapaaehtoisvoimin pyörivä rangaistuslaitos, https://timoharjuniemi.wordpress.com/2021/03/10/eriskummallinen-mikrokohu-sanna-marinista-kertoo-etta-some-on-vapaaehtoisvoimin-pyoriva-digitaalinen-rangaistuslaitos/
4/1/2021 • 1 hour, 22 minutes, 45 seconds
Jakso 74: Yhteiskunnan pimeä lattiataso
Yksilön, valtion, oikeuksien, markkinoiden ja suomalaisen marjakesän takana piilee dynaaminen lattiataso, jolla valtaa käytetään härskisti, liittoudutaan, kamppaillaan, riistetään ja kääritään voittoja. Veikka ja Pontus lähestyvät lattiatasoa niin eläinten oikeuksien, riistetyn vierastyövoiman kuin self helpin piilotettujen juurien näkökulmista. Veikka on myös kuunnellut kaikki Mikä meitä vaivaa? -jaksot ja kertoo, miksi ei aio kirjoittaa romaania. Pontus on kurkkuaan myöten täynnä karanteeneja ja etsii lohtua OG self helpistä eli filosofiasta.
Jaksossa käsiteltyjä sisältöjä:
Frank Martelan teos Elämän tarkoitus
Wendy Brownin teos States of Injury
Tiede ja edistys -lehden pandemianumerot verkossa: http://www.tiedejaedistys.fi/uusin-numero.html
Uprising: A guide from Portland -podcast: https://www.iheart.com/podcast/1119-uprising-a-guide-from-por-73255667/
3/3/2021 • 1 hour, 35 minutes, 46 seconds
Jakso 73: Biofobinen kummituskapitalismi
Veikka on joutunut karanteeniin ja kämppäkin on tyhjänä, joten ajatukset kääntyvät luonnollisesti supersankarielokuviin ja sitä kautta liberaaliin antifasismiin. Pontus on murtanut kätensä kissojen kanssa leikkiessä ja hautonut käsi paketissa teoriaa nykyhetkestä juustoviipaleena.
Veikkaa vaivaa ajatus tehokkaasta eläinaktivismista hipit jyräävänä laskukoneena, joka paljastuu pintaa raaputettaessa tavaksi tehdä omasta alakulttuurista objektiivisesti paras tapa elää. Pontusta vaivaa kummittelu, kapitalismi ja ajan eri ilmenemisen tavat. Hauntologinen ääniessee kysyy, mikä on karmea tuleva menneisyys, entä innostava tuleva tulevaisuus.
Suosituksina esitellään täydellinen tortillatarjoiluehdotus, Ylen Ääniversumi-ohjelma ja kirja natsilääkäri Josef Mengelestä.
Ohjelman mahdollistavat Patreon-tukijat, Vasemmistofoorumi ja Tutkijaliitto.
Jaksossa mainittuja asioita:
Ääniversumi-ohjelma: https://areena.yle.fi/audio/1-1257237
Underestimating the Challenges of Avoiding a Ghastly Future: https://www.frontiersin.org/articles/10.3389/fcosc.2020.615419/full
The internet didn’t kill counterculture—you just won’t find it on Instagram: https://www.documentjournal.com/2021/01/the-internet-didnt-kill-counterculture-you-just-wont-find-it-on-instagram/
Josef Mengele – Elämä ja teot: https://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1337
1/29/2021 • 1 hour, 20 minutes, 23 seconds
Jakso 72: Selviytymisopas elämään, taiteeseen ja politiikkaan
Miten selvitä pimeässä, kun taiteessa tarjolla on amerikkalaista burgeriälyllisyyttä à la David Foster Wallace, politiikassa kytätään toisten ongelmallista somekäytöstä, miehiltä puuttuu tunneälyä ja jouluna vituttaa koko suku?
Tämä jakso antaa apua taiteen perusolemuksen, ystävällisen politiikan, vähemmän toksisen maskuliinisuuden ja siedettävämmän joulun etsimiseen. Käsittelyssä on kohuja kirjallisuusmaailmasta ja teatterikorkeakoulusta, mutta niihin ei jäädä makaamaan vaan yritetään mennä eteenpäin. Ekstramuhkea seitankinkkujakso sisältää myös heikko estetiikka -jatkot, joilla puhutaan slackereista, punkista, valokuvasta ja pikseleistä.
Suositelluiksi pääsevät Fucking Cancelled -podcast, Pieni karanteenikirjakerho, Anna Lowenhaupt-Tsingin teos Lopun aikojen sieni ja Antti Nylénin "kiitospuhe" taiteen valtionpalkinnosta.
Käsiteltyjä linkkejä:
Fucking cancelled -podcast: https://fuckingcancelled.libsyn.com/
Antti Nylénin "kiitospuhe": https://www.taike.fi/fi/uutinen/-/news/1333712
Taija Roiha - Suuri ja mahtava David Foster Wallace: https://nuorivoima.fi/lue/suuri-ja-mahtava-david-foster-wallace
Hito Steyerl - In Defense of the Poor Image: https://www.e-flux.com/journal/10/61362/in-defense-of-the-poor-image/
Anna Lowenhaupt-Tsing - Lopun aikojen sieni: https://tutkijaliitto.fi/kirjat/lopun-aikojen-sieni-elamaa-kapitalismin-raunioissa/
Pieni karanteenikirjakerho x Mikä liberalismia vaivaa: https://soundcloud.com/kirjakerho/pieni-karanteenikirjakerho-x-nide-mika-liberalismia-vaivaa-veikka-lahtinen-ja-pontus-purokuru
Ilja Lehtinen - Muutamia kysymyksiä antirasistisista strategioista: https://iljalehtinen.medium.com/muutamia-kysymyksi%C3%A4-antirasistista-strategioista-74aef7286012
Syömishäiriöliiton jouluteesit: https://www.facebook.com/syomishairioliitto/posts/3862741827078836
12/22/2020 • 1 hour, 48 minutes, 20 seconds
Jakso 71: Tautinen itä
Jakso 71: Tautinen itä
Ketä voimme syyttää kaikesta mikä on mennyt pieleen? Kuka on vastuussa? Entä mitä halu syyttää kertoo meistä? Mitä pandemia on paljastanut helsinkiläisten suhtautumisesta Itä-Helsinkiin? Olisiko syytä vaihtaa hot taket syvälle maankuoreen uponneisiin takeihin?
Veikalla on haava jalassa ja Pontus vetelehtii masentuneena, ilmastohätätila ei muodosta minkäänlaista vaaraa ja vihreä pääoma nappailee supernopeita gräbbejä. Tilanteessa on syytä sekä arvostella hot takejen kulttuuria että esittää omia takeja ainakin seuraavista aiheista: Joe Bidenin dronet ja post-Trump, asepalvelus ja sen välttäminen, post-urgenssi, keski- ja pienituloisten miljonäärisympatiat, yksityiselämän paljastukset, työelämän uupumuksen historia, Luokkavallan vahtikoirat ja muut unohdetut kirjat, yksityisautoilun lisääntyminen koronan aikana ja oikeistolaisten pakkomielle biologiseen sukupuoleen.
Suosituksissa käsitellään haistelukahveja, pillejä ja pimppeleitä sekä Esa Kirkkopellon teosta Logomimesis.
Käsiteltyjä linkkejä:
Veikka ja Pontus Hesarissa
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000007592332.html
Liberalismia Vita Nuovassa
https://vitanuovablogi.wordpress.com/2020/10/19/mika-liberalismia-vaivaa-eli-miksi-kaikki-on-pielessa/
Veikka Politiikkaradiossa
https://areena.yle.fi/audio/1-50666085
Veikka Kalle Haatasen ohjelmassa
https://areena.yle.fi/audio/1-50584587
Esa Kirkkopelto Logomimesiksestä
https://www.facebook.com/tutkijaliitto/posts/3830968133603262
https://www.youtube.com/watch?v=FlEA7VPQEvw
Yhteistyössä: Vasemmistofoorumi, Tutkijaliitto ja kaikki Patreon-tukijat https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
11/29/2020 • 1 hour, 17 minutes, 23 seconds
Jakso 70: Kauramaitoliberaalit vs. lehmänmaitonationalistit
Millaista on elää keskellä yhteiskunnallista romahdusta? Mitä slurreja sensuroiva fontti, Nintendon uudistukset ja puhtaan ilman kaupallistaminen kertovat liberaalista hallinnasta?
Uusi poliittinen jakolinja näyttää olevan kansainvälinen kaurakulttuuri vastaan nationalistinen lehmäteollisuus. Oatly haalii influenssereita samalla kun Valio heiluttaa valkoihoisen pakkosiemennysbisneksen kansallista lippua. Onko maitobrändeistä käytävä sota kuitenkin vain toiselle tasolle siirretty silmänkääntötemppu?
Jaksossa luodaan uusi käsite: heikko estetiikka. Heikkous, vaimeus, vaatimattomuus ja hienovaraisuus ovat korvanneet teknisen taituruuden, universaalin kauneuden ja voimakkaan ylevyyden. 2010-luvulta alkaen pop-kulttuurin ja taiteen kiinnostavimpia virtauksia on ollut vaikea ymmärtää perinteisen länsimaisen estetiikan käsitteillä. Siksi kannattaa puhua heikkouden myöntämisestä, omituisuudesta, söpöydestä ja kiinnostavuudesta.
Runo-osiossa luetaan Sini Silverin Titaanidiskoa, ja suosituksissa sivutaan Tiede & edistystä, juuri ilmestynyttä Tartunta-kirjaa sekä muita asioita, joihin Pontus ja Veikka ovat viime aikoina sotkeutuneet.
Käsiteltyjä linkkejä ja teoksia:
I Lived Through Collapse. America Is Already There.
https://gen.medium.com/i-lived-through-collapse-america-is-already-there-ba1e4b54c5fc
The Polite Type -fontti
https://www.thepolitetype.com/
McKenzie Wark: Sensoria
Sianne Ngai: Our Aesthetic Categories
Air x MicroClimate
https://microclimate.com/products/microclimate
Kaarlen keskusteluohjelman MMV-jakso
https://www.youtube.com/watch?v=keIy5BRzmco
Tiede & edistys
http://www.tiedejaedistys.fi
10/26/2020 • 1 hour, 5 minutes, 25 seconds
Mikä liberalismia vaivaa? Mistä uudessa kirjassamme on kyse?
Mikä liberalismia vaivaa? Kirjailijat Veikka ja Pontus kertovat, mitä liberalismi on, mikä sitä vaivaa ja mikä on tulevaisuutemme. Millaista on liberalismin väkivalta, miksi ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta ei tule mitään, millä tavalla sinäkin olet liberaali? Ohjelma on äänitetty 24.9.2020 Ravintola Toverissa kirjan julkaisutilaisuudessa.
Patreonissa alkaa pian lukupiiri uutuusteoksesta, jossa julkaistaan jakso jokaisesta kirjan luvusta. Liity tilaajaksi osoitteessa https://patreon.com/mikameitavaivaa
9/25/2020 • 41 minutes, 34 seconds
Jakso 69: Sähköautoilu on hyvesignalointia
Meillä on sivilisaationa alle 10 prosentin mahdollisuus selvitä ilman katastrofaalista romahdusta, lasketaan Nature-lehden julkaisemassa metsätuhomallissa. Samaan aikaan yksityisautoilu lähinnä lisääntyy ja liberaalit vieteriukot ajelevat lähiöihin resurssi-intensiivisillä Tesloilla. Pitäisikö tässä työntää pää pusikkoon? Ja mikä on modernin autokoulun merkitys?
Ongelmallista: emme pysty elämään kapitalismin kanssa, koska se tuhoaa elämän planeetalla, mutta emme pysty myöskään kumoamaan kapitalismia kovin nopeasti, koska pääoman pysäyttäminen tarkoittaisi, että suurin osa maailman väestöstä näkisi nälkää ja terveydenhoito romahtaisi.
Pirullisen dilemman lisäksi jaksossa käsitellään “kukaan ei ole koskaan väittänyt, että …” -klisettä sekä hyökätään meritokraattista ajattelua vastaan kolmesta suunnasta. Kirjasuosituksissa puhutaan Antti Holman uudesta autofiktiosta.
Jaksossa käsitellyt linkit:
Deforestation and world population sustainability: a quantitative analysis
https://www.nature.com/articles/s41598-020-63657-6
David Harveyn podcastin jakso, joka käsittelee kapitalismi-dilemmaa
https://anticapitalistchronicles.libsyn.com/global-unrest
The Asset Economy -kirjan luku
https://lareviewofbooks.org/article/the-asset-economy/
Correspondent menestyksen ja onnen suhteesta
https://thecorrespondent.com/651/successful-people-rarely-admit-how-lucky-they-were-heres-why-they-should/801598695051-1546b6d0
Princetonin yliopistopainon blogi meritokratian falskiudesta
https://press.princeton.edu/ideas/a-belief-in-meritocracy-is-not-only-false-its-bad-for-you
Tervetuloa kaikki Mikä liberalismia vaivaa? -kirjan julkkareihin ja livepodcastiin ravintola Toveriin Helsingissä 24.9.2020 klo 19!
9/20/2020 • 1 hour, 9 minutes, 7 seconds
Jakso 68: KonVeikka
MMV on palannut, tästä lähtien ilman Voima-lehteä! Jaksossa kuullaan profeetallisen intron ja metaforisten kuulumisten lisäksi, kuinka järjestäytyminen tuo toivoa vasemmistossa ympäri maailmaa, miten luonnon tuhoaminen kiihtyy kaikessa hiljaisuudessa ja muita koronapäivityksiä. Olisiko jo aika muuttaa suhtautumista pandemiaan ja avata yhteiskuntaa?
Veikka on muuttamassa ja paljastaa uniikin decluttering-filosofiansa, ”KonVeikan”. Samalla päästään pohtimaan sitä, miten menneisyydellä käytetään valtaa ja luodaan identiteettiä.
Pontus aloittaa uuden yhteiskunnallisten kliseiden analyysisarjan sanalla ”normalisointi” ja kerto Egyptin suhteesta Niilin lietteeseen. Suosituksissa käsitellään muun muassa Patreon-jäsenyyden 15 % alennus, kurkumalattea ja kasvien elämää.
Jaksossa käsiteltyjä teoksia ja linkkejä:
Ashley Dawson: Extinction. A Radical History
Samuli Paulaharju: Tunturin yöpuolta
Emanuele Coccia: Kasvien elämä. Sekoittumisen metafysiikkaa
Risto E. J. Penttilän kolumni
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/risto-e-j-penttilan-kolumni-totalitarismi-palasi-ainoa-poikkeus-on-ruotsi/7902624
Ilja Lehtisen avautumiskirjoitus
https://www.facebook.com/ilja.lehtinen/posts/3844644442219046
Thea Riofrancosin NYT-kirjoitus
https://www.nytimes.com/2020/08/09/opinion/left-politics.html
Ekologinen normalisointi
https://www.vox.com/platform/amp/energy-and-environment/2020/7/7/21311027/covid-19-climate-change-global-warming-shifting-baselines
Taru Torikan Pieni karanteenikirjakerho -podcast
MMV-Patreon
https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
8/24/2020 • 1 hour, 15 minutes, 31 seconds
Jakso 67: Tarvitsemme lisää sekoiluaikaa
Yhteiskunnassa korostetaan luovuutta, mutta aikaa sekoiluun on yhä vähemmän. Tarvitsemme instituutioita, jotka mahdollistavat epämääräiset välitilat, pohdiskelun, eri suuntiin tempomisen ja muun ”elämisen perustutkimuksen”. Jaksossa puhuttaa rasismin tavoite alentaa työvoiman hintaa, lisäksi jaetaan ohjeita siitä, miten välttää ”aktivistiburnout”. Viime jakson älykkyyspohdinta poiki psykologilta mahtavan palautteen, jonka Pontus esittelee.
Suosituksissa Laura Böökin videoteos ”Ryhmä joka ei osaa laulaa B” galleria Hippolytessä su 28.6. saakka, Yahya Hassanilta suomennettu kokoelma ”Yahya Hassan” sekä Eino Santasen teos ”Rakas kapitalismi pilkku”.
Patreonissa käsittelyssä Pontuksen esseekirjan ulkopuolelle jätetty ”Satatuhatta askelta erämaassa”, https://patreon.com/mikameitavaivaa
Tutustu tuotekauppaamme, hanki paidat, kassit ja mukit osoitteessa reddyshop.co/mikameitavaivaa
6/23/2020 • 59 minutes, 58 seconds
Jakso 66: Kuolema
Suomentaja ja podcastin läheinen kuuntelija Tarja Roinila kuoli onnettomuudessa Herttoniemessä. Minneapoliksessa poliisi tappoi George Floydin risteyksessä, jonka taloissa asuminen oli pitkään kielletty mustilta. Kuolemilla ei ole mitään yhteistä, mutta ne pakottavat ajattelemaan: ensimmäinen ystävyyttä, toinen rakenteellista rasismia ja mellakointia järjestäytymisen muotona.
Suurin osa jaksosta käsittelee eläviä. Podcastiin on lähetetty kevään aikana kuuntelijakysymyksiä, kuten:
Minkälaisia vapauskäsityksiä on ja miten vapauteen voi suhtautua? Onko älykkyystutkimuksessa mitään järkeä ja mistä sellaisen tieteenalan ilmestyminen kertoo? Entä mitä on millenniaalien meemeistä tuttu myöhäiskapitalismi?
Suosituksissa puhutaan itsensä piiskaamisen lopettamisesta ja virrasta pois hyppäämisestä.
Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) on käsitelty lukupiirikeskusteluissa koko Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi. Seuraavaksi puhutaan kirjasta poistetusta esseestä, joka myös julkaistaan Patreonissa.
5/31/2020 • 1 hour, 10 minutes, 40 seconds
Jakso 65: Sissit vastaan somedialogi
Miksi 60- ja 70-lukujen aseellista taistelua käyneet sissit eivät kärsineet aktivistiburnoutista? Onko sosiaalinen media jopa Sierra Maestran vuoristoa rankempi ympäristö? Miten sissisodan politiikkakäsitys eroaa liberaalista ajattelusta? Entä miksi Hollywood puolustaa väkivaltaista vallankumousta?
Toinen suuri aihe on eräiden taidepiirien myrkyllisyys. Taidepiirit koostuvat pahimmillaan joukosta ihmisiä, jotka ovat hypertietoisia omasta asemastaan ja jokaisen mikroeleensä suhteesta toisten tekemiin liikkeisiin. Mistä on kyse ja miksi taidepiireistä tuntuu puuttuvan solidaarisuus?
Jakso aloitetaan halpojen scifileffojen opetuksista ja amatöörien kiistelyn kaipuusta. Sitten jatketaan Kuuban vallankumoukseen, käsitellään taiteilijoita ja päätetään tv-esseisiin sekä Vihriälän ryhmän kipupakettiin.
Jaksossa käsitelty BIOS-teksti kipupaketista:
https://bios.fi/kipupaketti-ja-ekologinen-siirtymapolitiikka
Tutustu tuotekauppaamme, hanki paidat, kassit ja mukit osoitteessa https://reddyshop.co/mikameitavaivaa
Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) ollaan Täysin automatisoidun avaruushomoluksuskommunismin viimeisissä esseissä. Tulossa myös käsikirjoituksesta poistetun esseen käsittely ja bloggausta teoriasta ja liberalismista.
Ensi jaksossa kuulijakysymyksiä!
5/17/2020 • 59 minutes, 43 seconds
Pienoinen vapputervehdys
Pienoinen vapputervehdys by Veikka Lahtinen & Pontus Purokuru
4/30/2020 • 3 minutes, 32 seconds
Jakso 64: Maailmankylä kyttää
Kadut ovat tyhjät ja ulkona ei laula lintu vaan poliisi. Millaisen analyysin MMV-levyraati tekee korona-ajan biiseistä? Entä mitä karanteeni on tehnyt influenssereille? Tai laajemmin: miten pandemia on tehnyt internetistä dystooppisen maailmankylän? Ovatko käyttäjät vain tehotuotettuja raatoja content-turbiinien rattaissa?
Pandemioita on politisoitu historiassa monin tavoin. Mustan surman jälkeen feodalismi alkoi hajota ja maaorjat kieltäytyä työstä, mitä helpotti ruton aiheuttama työvoimapula. Toisaalta Espanjassa espanjantauti edesauttoi fasismin kukoistusta, ja 1770-luvun ruttoepidemia teki rajatarkastuksista pysyviä.
Jaksossa tutkitaan myös kaikkien ihmettelemää kysymystä Ruotsin korona-politiikasta sekä länsimaisen ajattelun jakamista porvarilliseen surun filosofiaan ja toisaalta tykittelevään ilon ajatteluun. Muita teemoja: runsaus ja niukkuus, samppanja-aamiaiset ja Arttu Wiskarin uusin single.
Jakson lähteitä:
Korona tappoi influensserit
https://www.vice.com/en_asia/article/5dmvzz/coronavirus-social-media-influencers-effect
Musta surma ja työstäkieltäytyminen
https://www.theguardian.com/commentisfree/2020/apr/18/history-fairer-society-coronavirus-workers-black-death-spanish-flu
1770-luvun rutto ja rajasulut
https://blogs.uef.fi/kaikkihimassa/2020/03/23/epidemiat-ajoivat-rajasulkuihin-1700-luvulla-tarkeinta-oli-etaisyyden-pitaminen/
Ruotsin kansanterveysviraston johtaja
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006458182.html
Levyraadin biisit:
BIISI 1: Oulun poliisi – Rakastan elämää
https://www.youtube.com/watch?v=wAvr7fcVJBE
BIISI 2: DJ ILG – Suomi kyllä pärjää ft. Sanna Marin
https://www.youtube.com/watch?v=cCLRJwjBGjg
BIISI 3: Suomalaista elämää -sannawave
https://soundcloud.com/user-11140692/sannawave-1
4/26/2020 • 1 hour, 20 minutes, 53 seconds
Jakso 63: Toisenlainen eristys on mahdollinen
Mitä tosi-tv, meemikuvat, salaliittoteoriat ja Tiktokin vessanpöntönnuolemishaaste kertovat koronakriisistä? Jaksossa paneudutaan poikkeustilan kokemukselliseen puoleen, kuten huumoriin, toisten kyttäämiseen, natsivertauksiin ja muihin ihmisen perustarpeisiin. Lisäksi esitetään virulentti vaatimuslista tulevan politiikan pohjaksi.
Suosituksissa käydään läpi tanssimisen lisäksi seuraavia teoksia ja linkkejä:
Mikko Jakonen: Konflikti (Into)
Pekka Valtonen: Hullun keisarin hovissa (Gaudeamus)
Mubi-striimauspalvelun euron tarjous
https://mubi.com
Spotifyn “tieteellinen” soittolista kaikkein rauhoittavimmista kappaleista – ignoroi Coldplay ja kuuntele Marconi Unionin Weightless
https://open.spotify.com/playlist/59jUz73iEOlU7f9u1VPnpg
Patreonin puolella on mm. pitkä keskustelu itseään purkavista miehistä ja somen “diskurssista”:
https://www.patreon.com/mikameitavaivaa
Aivan jakson lopussa on myös pieni pääsiäismuna.
4/5/2020 • 1 hour, 1 minute, 3 seconds
Jakso 62: Kapselielämää koronakaranteenissa
Koronavirusta seuranneesta poikkeustilasta ja karanteenista on muodostumassa elämämme toistaiseksi suurin mullistus. Normaali on tuhottu, sosiaalisuus silvottu ja kaikkien aikojen talouskriisin monsterimainen isoäiti luumuilee nurkan takana. Mitä ajatella kriisistä ja miten?
Pandemialla politikoimista ei voida välttää. Poikkeustilan säätely ja valvominen ovat politiikkaa, samoin päätökset siitä, ketkä pelastetaan (sekä terveydellisesti että taloudellisesti). Kuka maksaa laskun, rikkaat vai tavalliset ihmiset? Seuraako kriisistä vahvojen kansallisvaltioiden kukoistuskausi? Minkälaisia konflikteja epidemia tuo näkyviin? Onko talousromahduksen syynä pelkästään korona? Loppuuko globalisaatio, entä uus/liberalismi? Veikö virus äärioikeistolta sanat suusta? Entä miten kävi iloiselle 20-luvulle?
Keskeinen kysymys: millainen elämänmuoto syntyy poikkeustilan seurauksena? Mitä käy sosiaalisuudelle, läheisyydelle ja seksille? Päädymmekö sulkeutumaan omiin kotitoimituskapseleihimme?
Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) lisää analyysia sekä kuulumisia korona-Kanarialta.
Jaksossa käsiteltyjä linkkejä:
Covid 19 syllabus, päivittyvä lukulista koronakriisin analyyseista
https://covid19syllabus.substack.com/
Guardianin Tip of the iceberg -juttu
https://www.theguardian.com/environment/2020/mar/18/tip-of-the-iceberg-is-our-destruction-of-nature-responsible-for-covid-19-aoe
Filosofi Srecko Horvat viruksen poliittisista seurauksista
https://www.newstatesman.com/politics/health/2020/02/why-coronavirus-presents-global-political-danger
Franco “Bifo” Berardin koronapäiväkirja Italiasta
https://www.versobooks.com/blogs/4600-bifo-diary-of-the-psycho-deflation
Giorgio Agambenin kysymys hyvästä elämästä poikkeustilassa
https://itself.blog/2020/03/17/giorgio-agamben-clarifications/
Verso Booksin blogi
https://www.versobooks.com/blogs
Koulutus koronan aikakaudella
https://www.devex.com/news/opinion-education-in-the-time-of-covid-19-96765
New York Timesin juttu koronavalvonnasta
https://www.nytimes.com/2020/03/23/technology/coronavirus-surveillance-tracking-privacy.html
Social distancing rollercoaster
https://www.nytimes.com/2020/03/17/opinion/coronavirus-social-distancing-effect.html
Kuinka Itä-Aasian maat saivat koronan (toistaiseksi) kuriin ilman kiinalaista autoritaarisuutta?
https://www.nytimes.com/2020/03/13/opinion/coronavirus-best-response.html
Pandemian varhaiset opetukset
https://www.newstatesman.com/world/europe/2020/03/coronavirus-early-lessons-global-crisis
Varis-verkoston viisi teesiä
https://varisverkosto.com/2020/03/viisi-teesia-koronasta/
Vessapaperin haitallisuudesta
https://www.newstatesman.com/science-tech/coronavirus/2020/03/toilet-paper-stockpiling-end-waste-bidet
3/23/2020 • 1 hour, 36 minutes, 41 seconds
Jakso 61: Haavat sisällämme feat. Aino Vähäpesola
Onko kannettava sisäistä haavaa, jotta olisi kiinnostava ihminen? Dramaturgit sanovat, että juuri trauma tai halkeama tekee henkilöhahmosta kiinnostavan. Ihmiset myös saavat tunnustusta esittelemällä omia haavojaan. Miten olla kehittämättä haavoihin pakkomiellettä? Voivatko myös ilo ja onnellisuus olla syvällisiä?
Onnenkissa-esseeromaanin kirjoittanut Aino Vähäpesola keskustelee jaksossa draaman ohella lääkekritiikistä, nuorison käsitteestä ja taiteesta. Suosituksissa tutkitaan kirjastolaitosta, asiakaspalvelua ja Amos Rexin Generation 2020 -näyttelyä.
Jaksossa käsitellään Pontuksen ja Ainon kirjojen lisäksi Sayaka Muratan romaania Lähikaupan nainen (suom. 2020).
Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) kuullaan maaliskuun aikana ekstravaivoja, mm. leikattu tilastovaiva normijaksoista ja muutama äänikirje.
3/8/2020 • 1 hour, 27 minutes, 25 seconds
Jakso 60: Miten varautua tulevaan?
Juhlajakson kunniaksi Veikalla ja Pontuksella menee pata jumiin vaikeiden kysymysten kanssa. Miten varautua tulevaan, kun sijoitusmarkkinoille lähteminen tuntuu lihamyllyn tukemiselta, usko ei yllä eläkkeeseen asti ja loppulama hiipii nurkan takana? Mitä tekemistä ystävyydellä ja salaisuuksilla on tulevaisuuden kanssa?
Sanoma osti Alma Median paikallislehdet, ja Suomen keskittynyt mediakenttä on entistä keskittyneempi. Kuka omistaa median Suomessa ja millaista on sen vallankäyttö?
Suosituksissa puidaan homotekstuaalisuutta, nykytanssia ja ei-älyllisiä asioita, jotka tekevät hyvää. Patreonin (patreon.com/mikameitavaivaa) puolella on juuri puhuttu luksuskommunismin kritiikistä ja pian päivitetään Star Warsin poliittinen analyysi uusimpien episodien tasalle.
2/23/2020 • 56 minutes, 29 seconds
Jakso 59: Kompensoi itsesi kolonialistiksi
Päästöjen kompensoimisesta puhutaan paljon. Kompensointihankkeista on kuitenkin seurannut alkuperäiskansojen häätöjä, poliisin ja yksityisten turvafirmojen väkivaltaa ja omaisuuden riistämistä. Aikaisemmin globaalista etelästä hankittiin raaka-aineita, nyt sinne tämän lisäksi varastoidaan saasteita. Voidaanko rikkaiden päästöjä korvata hankkimalla maata köyhistä valtioista ja istuttamalla sinne puita? Entä mitä mieltä paikalliset ovat kompensoimisesta?
Muita jaksossa käsiteltyjä aiheita: Millainen olisi yhteiskunta, jossa aivan aluksi katsotaan kaikkien kalenteri läpi levon kannalta? Mikä on työstäkieltäytymispuheen toimija, ei kai vain hyvännäköinen, terve ja supersosiaalinen nuori aikuinen? Kun kieltäydytään töistä ja vastustetaan auktoriteetteja, kuka huolehtii heikoista ja sairaista ja miksi?
Suosituksissa makustellaan peittoja sekä Venäjän Googlen tarjoilemia laittomuuksia. Patreonissa (patreon.com/mikameitavaivaa) puhutaan Slushista ja siitä, mitä startup-hypestä on jäänyt käsiin.
2/2/2020 • 1 hour, 14 minutes, 1 second
Jakso 58: Kyborgit elokuvateatterissa
Muutama suuryritys hallitsee planeettaa, jolla murtuvan kapitalismin säröissä seikkailevat internet-päissään kyborgit, freelancerit ja dronet. Kyberpunkista on tullut totta, ja tämäkin havainto on syntynyt elokuvaa katsomalla. Jaksossa 2020-luvun elämää tarkastellaan Docpoint-festivaalin ohjelmiston kautta.
Asumisen hinta nousee nopeammin kuin palkat. Eläkerahastot sijoittavat kiinteistöbisnekseen ja häätävät köyhiä eläkeläisiä asunnoistaan, jotta saisivat sijoitukselleen parempaa tuottoa. Miten tässä näin kävi? Push (2019) kertoo finanssikapitalismista, gentrifikaatiosta ja pääomasta. Elokuva herättää myös kysymyksen siitä, saadaanko ihmisoikeudet toteutumaan pelkällä puhumisella.
Kuinka helppoa on laskea aseet ja järjestäytyä poliittiseksi puolueeksi? Colombia in My Arms (2020) käsittelee Farc-sissien ja Kolumbian hallituksen tekemää rauhansopimusta, jolla on ristiriitaisia seurauksia.
vulture (2019) on totaalinen anti-Netflix-leffa, jossa materiaalit oreganosta lammesta löytyneeseen levään muuntavat maatilalla kuvattua filmiä. Meditatiivinen kokemus näyttää, miten kamera toimii toislajisena koneena toislajisten eläinten keskellä. Buddha in Africa (2020) puolestaan käsittelee kolonialismia kiinalaisten Etelä-Afrikkaan perustaman orpokodin kautta.
Sitten päästään kyberpunkkiin ja siihen, kuinka tekoäly on floppi. iHuman (2019) esittelee tekoälyn hehkuttajia ja arvostelijoita. Tulossa on ainakin datatotalitarismia ja entistä vakaampia diktatuureja.
Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) jatkuu lukupiiri Täysin automatisoidusta avaruushomoluksuskommunismista.
1/19/2020 • 1 hour, 4 minutes, 25 seconds
Jakso 57: Elämä muuttui projektiksi
Miten suhtautua selviytyjän syyllisyyteen, kun kyse on selviytymisestä kapitalismissa? Kuinka aloittaa ja lopettaa tupakointi ja miksi? Mitä eri tapoja on tehdä kritiikkiä? Miten Pontus haluaa oikeutta kriitikoiltaan? Entä mikä hallitus hurrasi juuri Veikalle?
Näiden kysymysten lisäksi jaksossa käsitellään parhaita vuonna 2019 koettuja videopelejä ja elokuvia: Midsommar, Suspiria, Stalker, Adelen elämä... Keskustelun kaappaa Gwent-korttipelistä lähtenyt sivujuonne siitä, miten elämä on ollut projektikeskeistä suorittamista ala-asteelta alkaen. Jaksossa myös palkitaan vuoden paras podcast-catering.
Patreonin puolella (https://www.patreon.com/mikameitavaivaa) on joukko listoja vuodesta 2019. Lukupiiri luksuskommunismista jatkuu heti tammikuussa!
12/30/2019 • 1 hour, 6 minutes, 50 seconds
Jakso 56: Luksusluuserit
Ilmassa on tuhlauksen tuntua, eikä kyse ole vain joulunalusshoppailusta, vaikka siitäkin jaksossa puhutaan. Kapitalismi on nimittäin suuri tuhlauksen järjestelmä. Yksityisautot, lihantuotanto, kansanterveys, köyhyys, myymättä jääneiden tavaroiden polttaminen: hirveän luokan leväperäisyyttä, jolla ei ole mitään tekemistä taloustieteiden näkemän tehokkuuden kanssa.
Poliittisissa kuulumisissa: hallitus kaatui, jälleensyntyi ja kohosi, toimittajat kiihtyy, persut pullistelee, kulttuurisodat mullistelee, trollaus ja vahingonilo äityvät.
Jaksossa käsitellään myös luksusluusereita, joilla näyttää menevän ihan hyvin mutta joiden itseilmaisu vaikuttaa siltä kuin he olisivat viemäreiden pohjavirtaa, sekä kysymystä siitä, millainen olisi tietoisen poissaolon (unmindfulness?) taito. Suosituksissa puidaan Pimeää Hedelmää, sirkkaäyriäisiä, defenestraatioita ja Konsulterna - kampen om karolinska -kirjaa.
Jakson lopussa on Rojavan kurdijoukoissa toimivan suomalaisen Avestan äänittämä puheenvuoro, joka käsittelee ystävyyttä, itsekkyyttä ja kysymystä siitä, mikä meitä vaivaa.
Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) luetaan Tornadon keskellä -esseetä Pontuksen esseekirjasta ja puhutaan jo klassiseksi käyneestä postfossiilisuus-kiistasta.
12/17/2019 • 1 hour, 23 minutes, 42 seconds
Jakso 55: Ihminen on kommunistinen eläin
Jos ajatellaan, että ihmisen nykyiset ominaisuudet ovat muovautuneet pitkällä keräilijä-metsästäjä-aikakaudella, se itse asiassa tarkoittaa tasavertaisuutta, hierarkioiden vastustamista, yksityisomaisuuden välttämistä, konsensus-päätöksentekoa ja rauhanomaisuutta. Eli kommunismia. Ihmislaji on geneettisesti, aivollisesti ja psykologisesti kallellaan kommunismiin.
Evoluutioargumenttien lisäksi jaksossa vaivaavat työstä toiseen siirtyvät sankariyksilöt, keskiluokan suosima ympäristöpolitiikka ja suuret mahdollisuudet, jotka kääntyvätkin velvollisuuksiksi.
Jaksossa käsiteltyjä kirjoja:
Chris Harman: People’s History of the World
Wolfram Eilenberger: Taikurien aika – Filosofian suuri vuosikymmen 1919–1929
Jyri Hänninen, Jarno Liski: Keskustan valtakunta. Kertomus rahasta, vallasta ja korruptiosta
11/26/2019 • 1 hour, 7 minutes, 46 seconds
Jakso 54: Miksi vauvoja tehdään?
Miksi kukaan haluaa lapsia? Ja mistä median vauvattomuusrummutuksessa on kyse? Veikan mukaan taustalla on sama syy, joka estää länsimaita puuttumasta Turkin hyökkäykseen Rojavan kurdeja vastaan, Pontus taas vastustaa perheitä ja puolustaa nuoria.
Jaksossa on käynnissä jatkuva ikäkriisi ihan niin kuin länsimaissa yleisesti. Veikkaa vaivaa vaikeus samastua normaaleihin ihmisiin ja kysymys siitä, kapinoivatko nuoret ja jos kapinoivatko niin onko se väärin kapinoitu. Pontus vaivautuu kirjamessuista ja geneettisten kopioiden alienmaisuudesta. Suosituksissa esitellään self-helpiä ja kapinoita ympäri maailman.
Jaksossa käsiteltyjä teoksia ja juttuja:
Heini Maksimainen: Vauvattomuusbuumi
Jouni Teittinen: Sydäntasku
Kimmo Takanen: Tunne lukkosi
Liisa Uusitalo-Arola: Uuvuksissa
I AM SPASTICUS: Perheitä vastaan
http://iamspasticus.blogspot.com/2018/04/proosaa-perheita-vastaan.html
Toimitus: Ihmiset nousevat. Kaikkialla maailmassa.
https://toimitus.co/2019/10/29/ihmiset-nousevat-kaikkialla-maailmassa/
HS: Miljoonat lähtivät kaduille vaatimaan muutosta – Miksi kaikkialla maailmassa osoitetaan mieltä juuri nyt?
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006290995.html
11/3/2019 • 1 hour, 25 minutes, 25 seconds
Jakso 53: Yksilön aika on loppu, massan aika on loppu
Pontus ja Veikka molemmat ovat kyllästyneet yksilöön: somessa, kaupassa, töissä, politiikassa, joka paikassa pitäisi olla valintoja tekevä yksilö, vaikka ilmastonmuutos ei ratkea yksilön vaan joukon voimalla. Mutta ratkaisu ei voi olla pelkkä paluu massaan, koska maailma on täynnä eroja, joiden pelkistäminen yhdenmukaisiksi on väkivaltaista. Tämän kaiken tajuaa kun lilluu terveyskylpylässä, kulkee tiheällä kadulla tai ajelehtii ostoskeskuksen rauhoittavassa huminassa.
10/18/2019 • 1 hour, 1 minute, 54 seconds
Jakso 52: Iloinen 20-luku
Poliittisesti lamaantuneen 2010-luvun jälkeen koettaa iloinen 20-luku, jossa romutetaan kapitalismia ja tanssitaan pöydällä mielenosoitusten ja podcastien tahdissa. Jaksossa vaivaannutaan ilmastojournalismista ja -ahdistuksesta, parodian vaikeudesta ja katsomisen historiasta. Lisäksi puhutaan teknofossiilisesta elämänmuodosta ja ajan hengestä, joka on uhoamisen vastainen.
Käsiteltyjä tekstejä ja asioita:
Nature-lehden visualisaatio The hard truths of climate change — by the numbers
https://www.nature.com/immersive/d41586-019-02711-4/index.html
IPCC-tutkijan yhteenveto ilmaston lämpenemisen politiikasta ja ilmastonmuokkauksen mahdottomuudesta
https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/00963402.2019.1654255
Ensiapua ilmastoahdistukseen -esite
https://vastuu.fi/?p=1503
Kind Words -peli
https://store.steampowered.com/app/1070710/Kind_Words_lo_fi_chill_beats_to_write_to/
Arsi Aleniuksen Opus Vei -blogi
https://opusvei.blogspot.com
Kirjoja:
- Tiina Lehikoinen: Terra Nova
- Verso-kustantamon julkaisusarjat
- Tutkijaliiton kirjat
Podcasteja: The Dig, En Varg Söker Sin Pod, Stormens Utveckling
Lymy-kollektiivi
https://www.patreon.com/lymy
DAMobilization Team
https://www.facebook.com/DAmobilizationteam/
Verkkolehti Kumu
kumu.info
Patreonin puolella lisää sisältöä. Patreon-tukijoille on tähän asti julkaistu 19 jaksoa, järkätty bileet ja jaettu kasseja. Tulevaisuudessa tiedossa kaikenlaista uutta. 5 dollarilla kuussa saa jaksot, kahdella voi ilmaista tuen ja saada uutiskirjeen, 10 dollarilla voi suorastaan liehitellä podcastia. Tervetuloa tukemaan!
https://www.patreon.com/mikameitavaivaa/overview
9/27/2019 • 1 hour, 24 minutes, 4 seconds
Mikä se essee oikein oli?
Veikan "feminismiessee" Hesarissa synnytti kohun. Mutta mitä tekstissä oikeastaan luki, mitä kritiikkejä sille esitettiin, ja miten Veikka vastaa niihin? Onko nyt vetäydytty, hylätty feminismi ja politiikka ja loukkaannuttu verisesti kun saatiin potkut facebook-ryhmästä? Pontus leikkii vieressä paholaisen asianajajaa, esittää Veikalle viheliäisiä kysymyksiä ja lopuksi vielä psykoanalysoi.
9/2/2019 • 1 hour, 24 minutes, 10 seconds
Jakso 51: Riisto piiloutuu kaverin vaatteisiin
Sitä luulee olevansa ruokakaupassa tai festareilla, kunnes huomaa olevansa raa'assa riistosuhteessa. Ystävää ja vihollista on vaikea erottaa, kun taloudellinen arvonkiskonta piiloutuu kaverin sisään, oli kyse influensoinnista, ilmaisesta taidetyöstä Flow'n Pink Spacessa tai neljän euron mehusta, joka on puristettu hylätyistä hedelmistä.
Ne hyvät uutiset: kerrankin vasemmisto häärii aktiivisena ja oikeisto valittaa reaktiivisena. Kiitos tykittelystä, Sanna Marin!
Entä saako Suomessa koreilla vai onko pakko olla teknis-asiallisesti? Mikä yhdistää menestyjää ja kauhtunutta kulttuurikriitikkoa? Miksi mustekala on poliittinen eläin? Jaksossa valitaan myös pääoman emoji -lukijakilpailun voittaja.
Muita käsiteltyjä asioita:
Jyrki Lehtolan Flow-essee
https://www.apu.fi/artikkelit/ihanien-ihmisten-flow
Anna Tomin kirja Huomisen vieras, Poesia 2019
Pierre Bourdien kirja Televisiosta, Otava 1999
No Man's Sky -peli
https://www.nomanssky.com
Patreonissa lisää vaivoja:
https://patreon.com/mikameitavaivaa
8/25/2019 • 56 minutes, 31 seconds
Jakso 50: Lomaa vastaan, turismin puolesta
Mitä hyötyjä ja haittoja somejulkisuudesta on elämälle? Miksi lomailu on niin hirveää? Miten saada kokemus turismista ilman turismia? Mitä jos Mikael Jungner onkin oikeassa kirjojen suhteen? Mikä on Helsingin Sanomien otsikoiden suhde ilmastonmuutokseen?
Viideskymmenes jakso käsittelee henkilöbrändäämistä, työn ja loman suhdetta, lukemista ja yleistä poliittista matalamielisyyttä. Pop-filosofi antaa vastaanotollaan ohjeet ilmastopoliittiseen yksilötoimintaan. Suosituksissa esitellään Gianis Varoufakis.
Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) käsitellään luettuja kirjoja ja lähiaikoina lisävaivoja.
8/12/2019 • 1 hour, 35 seconds
Jakso 49: Viestejä planetaarisilta rajoilta
Nyt kun kaiken pitäisi muuttua, normaali elämänmeno tuntuu aavemaiselta. Missä ovat puskutraktorit, uusiutuva energia ja vallankumous? Tässä jaksossa kuljetaan katalonialaisen hotellin katolta keskisuomalaiseen savusaunaan ja edelleen Saaristomerelle. Veikka ja Pontus sukeltavat fossiiliseen elämänmuotoon, poliittisten liikkeiden kriisiin ja sosiaalisen median banaaliin tuhovoimaan.
8/2/2019 • 59 minutes, 23 seconds
Jakso 48: Auta Veikka, auta Pontus
Mistä tulee keski-ikäisten miesten "mutruilme"? Onko ihminen pelkkä kokoelma data-algoritmeja ilman vapaata tahtoa? Millaista peliä punavihreät pelaavat hallituksessa? Miksi ei koskaan tiedä, mitä haluaa? Miten korvata toisen lohduttava kosketus, kun on yksin?
Kysymyksiä käsitellään jaksossa, joka on syntynyt osittain Auta Antti -podcastin lopettamisen käsittelystä. Lisäksi kuunnellaan Twitter-radiota, puhutaan Pietarista ja analysoidaan Au pairit Havaijilla -realitya.
Patreonissa (patreon.com/mikameitavaivaa) puhutaan kristallipalloista ja järjestetään kirjakerho Saara Turusesta. Patreonissa julkaistaan muutenkin sisältöä koko kesän ajan.
6/9/2019 • 1 hour, 5 minutes, 43 seconds
Jakso 47: Herkkyys, ironia ja muut suojat
Elämme sellaisen tuhon, riiston ja ahdistuksen keskellä, että ainoa tapa kestää sitä tuntuu olevan itsen suojaaminen psyykkisillä mekanismeilla. Ironinen ihminen suojautuu yrittämällä nousta tilanteen ulkopuolelle. Riistämistä voi jatkaa, jos sen tekee ironisesti. Kaunosielu suojautuu kuvittelemalla kaikkien olevan samanlaisia, pysyttelemällä passiivisena tai lankeamalla nihilistiseen profetiaan.
Yksi tapa suojautua on julistaa suureen ääneen omaa herkkyyttään. Sami Hedberg, Sebastian Tynkkynen ja Miki Liukkonen ovat hahmoja, jotka käyttävät valtaa arvostelijoita vastaan olemalla julkisesti herkkiä. Herkkyydestäkin on tehty yksi henkilökohtaisen pääoman muoto.
Jaksossa käsitellään myös mm. persunuorten radikalismia, Chernobyl-sarjaa ja huonoja kulttuurituotteita. Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) on suuri Björn Wahlroos -spesiaali.
5/27/2019 • 1 hour, 7 minutes, 43 seconds
Jakso 46: Omittu vai omaehtoinen kaupunkikulttuuri?
Alueiden elävöittäminen tarkoittaa sitä, että ohjataan vähävaraiset keskusaukiolta pois ja tuodaan tilalle 15 euron sushiburritoja myyvä kärry, aurinkopaneelilla varustettu tapahtumakontti ja espanjalaisen katutaiteilijan maalaama sisustustaululta näyttävä muraali. Kaupunkikulttuuri on kaupunkien keskeinen mainosvaltti, jota ihmiset tekevät nykyään näteissä toimistoissa työkseen.
Miten helvetissä tässä näin kävi? Ja onko omaehtoisuudelle vielä tilaa kaupungeissa vai onko jäljellä pelkkää omimista? Mikä on kaupallisen ja ei-kaupallisen tekemisen ero ja kenelle kaupunkitilaa suunnitellaan?
Voit tukea podcastin tekemistä ja kuunnella bonusjaksoja osoitteessa http://patreon.com/mikameitavaivaa
5/19/2019 • 43 minutes, 11 seconds
Jakso 45: Pinnalla kuplii, pohjalla kiehuu
Nyt kytee: Elokapina, Britannian parlamentin ilmastopoikkeustila, keltaliivit, hiilikaivosblokkaus, feminismi, noidat ja luksuskommunismi, iltapäivälehtien raivo, kansanrintamahallitus... Mutta onko uusi hallitus sittenkin Avengers: Endgame? Miksi vakavan kulttuurin tuotanto on niin sukupuolittunutta: naiset ja "ruumiillisuus", miehet ja metatasojen etäännyttävä ironia? Miten perussuomalaiset on radikalisoitunut yhä syvemmälle äärioikeistoon? Ja mitä mieltä Veikka on Alepa-fillareista nyt?
Patreon-ekstrassa (https://patreon.com/mikameitavaivaa) kerrotaan Veikan ja Pontuksen elämäntarinat sekä käsitellään Emma Kantasen ja Aino Vähäpesolan romaaneja, Feminism for the 99% -pamflettia ja Pontuksen tulevaa Römaania.
5/10/2019 • 47 minutes, 33 seconds
Jakso 44: Kaikki painelee paniikkinappuloitaan
Pontus osti Sampo-konsernin osakkeen päästäkseen yhtiökokoukseen päättämään asioista Björn Wahlroosin kanssa. Paikalta löytyi maailman vaaleapaahtoisinta kahvia ja joukko tuohtuneita eläkeläisiä ihmettelemässä, kuinka kapitalismi luikahtaa käsistä kerta toisensa jälkeen.
Vaalien jälkeen seuraa ylösnousemus pop-filosofin vastaanotolla ja keskustelu Marvel-elokuvien messiaanisuudesta. Veikkaa vaivaa Hollywoodin kuvaamien resurssitaisteluiden lisäksi aktivismia luonnehtiva kiireen tila, joka saa painelemaan paniikkinappuloita ja unohtamaan, että me luomme yhteiskunnallista todellisuutta jatkuvasti.
Lisäksi tutkitaan automatisaation, robotisaation, digitalisaation ja tekoälyn käsitteitä, ruoditaan työelämäraporttia, höpistään meditoimisesta ja juorutaan höpöttelystä. Patreonin puolelle (https://patreon.com/mikameitavaivaa) tulossa extra contentia lähiaikoina!
4/16/2019 • 1 hour, 35 minutes, 40 seconds
Jakso 43: Mikä teitä vaivaa?
Yllätyksiä pursuavassa erikoispitkässä juhlajaksossa esitetään vaaliräppi ja julkaistaan tulevan hallituksen leikkauslistat, analysoidaan pop-filosofien pikkutakkeja ja kerrotaan, kuinka kapitalismi on lakkauttamassa yksityisomaisuuden kuluttajilta.
Mikä teitä oikein vaivaa? Ainakin rahan turvaaminen, välinpitämättömyys, kommunismi ja muut poliittiset ideologiat sekä vihreä teknologia. Näin vastattiin etukäteen kuuntelijoiden joukosta. Nauhoituksen aikana yleisö vaivaantui entisestään: mitä sängyn petaamisesta pitäisi ajatella? Mikä on kaunokirjallisuuden merkitys? Mikä Pontusta ja Veikkaa inspiroi? Miten vastustaa tilaus- ja mikromaksuihin luisuvaa taloutta?
Podcastissa lanseeraataan uusi konsepti ja otetaan yhteen dynaamisella tavalla. Patreon-tukijat saavat lisäsisällöksi Veikan erikoishaastattelun (patreon.com/mikameitavaivaa). Kiitos kaikille jaksoon osallistuneille ja yleisöksi saapuneille!
3/31/2019 • 1 hour, 35 minutes, 44 seconds
Jakso 42: Seksin, työn ja maapallon tulevaisuus feat. Mia Haglund
Millaista on tulevaisuuden seksi? Millainen tunteiden kriisi on käynnissä? Miltä prekaarin Danten inferno näyttäisi? Miten työstäkieltäytyminen liittyy tulevaisuuteen? Ja vaatimaton kysymys: mihin koko planeetta on menossa? Oraakkeli Mia Haglund saapuu keskustelemaan.
Jaksossa käydään läpi VR-pornoa ja Arttu Wiskarin levy-yhtiötä, peräänkuulutetaan seksikultteja ja rahaa sekä suoritetaan rituaali.
Perjantaina 29.3. MMV-livepodcast Lymyssä Helsingissä klo 18.
3/24/2019 • 1 hour, 3 minutes, 9 seconds
Onko politiikassa vaihtoehtoja? Erikoisjakso feat. Tuomas Nevanlinna
Elävä legenda ja muun muassa Tukevasti ilmassa -ohjelmasta tuttu Tuomas Nevanlinna valtaa podcastin ja juttelee Veikan kanssa politiikan vaihtoehdoista, parlamentarismin mahdollisuuksista, yhteiskunnallisista liikkeistä, liberaalien ja oikeistopopulismin liitosta ja monista muista jättimäisistä kysymyksistä. Välillä kuullaan myös Leevi-koiran näkemys asioihin.
3/11/2019 • 56 minutes, 19 seconds
Jakso 41: Osta itsellesi tutti
Bisnekset menevät hyvin ja kuntokin on vallan mainio, ainakin jos puhutaan ympäristökriiseillä rahaa tekevistä firmoista. Veikkaa vaivaavat ilmastomainonta, jako uuteen ja vanhaan elittiin sekä maailma (niin kuin "maailmanmusiikki"). Pontus vaivaantuu perimmäisestä avaruusmatkailua koskevasta kysymyksestä, ihmisten pimeistä puolista ja aktivoimisen pakkomielteestä koulutuksessa.
Jaksossa käydään läpi toisia podcasteja ja Antti Holmaa, jonka ihana haamu väijyy podcastin yllä. Lisäksi käsittelyssä on mm. Työstäkieltäytyjän käsikirja, Financial Times ja filosofian historia. Patreonin puolella luetaan eläinpolitiikkaa ja Argonautteja (https://patreon.com/mikameitavaivaa).
3/3/2019 • 1 hour, 9 minutes, 48 seconds
Jakso 40: Mikä meitä vaivaa?
Mitä neuvoja antaa feministiseen deittailuun ja parisuhteeseen? Mistä apua yliopistoahdistukseen? Ja mitä on työstäkieltäytymisen konkretia?
Juhlajaksossa on kaksinkertaiset vaivat. Veikkaa vaivaavat Ranskan keltaliiveistä puuttuvat analyysit ja sosiaalisen median käyttötapojen ristiriidat. Pontus vaivaantuu etuoikeuden käsitteestä ja synnytysrepresentaatioiden puutteesta.
Suosituksissa käsitellään kirjahyllyä ja kohtuullisuutta. Patreonin puolella (https://www.patreon.com/mikameitavaivaa) pyörii yhteiskunnallinen kirjakerho eläinfilosofiasta, Märta Tikkasesta ja Janne Kortteisesta.
MMV-bileet tulossa Helsingissä 29.3. klo 18!
2/17/2019 • 1 hour, 15 minutes, 10 seconds
Öljyn loppu, dokumentaarisuus, etnisyys - Erikoisjakso feat. Emmi Pääkkönen
Miten dokumenttielokuva käsittelee resurssikamppailuja? Miten mustuutta voidaan kuvata kuvarunona? Miten valtasuhteita ihmissuhteessa pitäisi suhteuttaa yhteiskuntaan?
Pontus ja Veikka saavat vieraakseen Välitila- ja Eläinoikeuspodcastista tutun elokuva-asiantuntija Emmi Pääkkösen. Jakso antaa parhaiden elokuva-analyysin lisäksi parhaat DocPoint-suositukset ja lisäksi vaivaannutaan ilmastoahdistuksesta, taiteen sopeutumisesta yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja kököstä kotouttamispuheesta.
1/26/2019 • 1 hour, 17 minutes, 31 seconds
Jakso 39: Missä olemme nyt?
Vaalikevät, aargh. Pitäisikö eduskunnasta välittää vai vähät välittää? Millaista politiikkaa hallitus on tehnyt neljä vuotta? Millaisia liikkeitä on syntynyt suhteessa tähän politiikkaan? Mistä puhutaan juuri nyt? Millaisia muutoksia valtasuhteissa on odotettavissa?
Veikkaa vaivaa riivattu halu laulaa karaokea ja Oulun seksuaalisesta väkivallasta alkanut “maahanmuuttokeskustelu”. Pontusta vaivaa löysä puhe “kulttuurista” ja se, että pienten ihmisjoukkojen tekemiä ratkaisuja vähätellään ja syytetään elitismistä.
Suosituksissa käsitellään Playstation VR:ää ja ihmiskunnan matkaa ulostamisen yksityistämisestä kylpyhuoneen yksityisyydessä tapahtuvaan kaakeleiden fiilistelyyn. Patreonin puolella puhutaan luonne-eroista ja aloitetaan myös yhteiskunnallinen kirjakerho, ensimmäisenä aiheena Elena Ferranten Napoli-sarja (patreon.com/mikameitavaivaa).
1/20/2019 • 1 hour, 6 minutes, 13 seconds
Jakso 38: Internet on pilalla feat. Iida Sofia Hirvonen
Internetin yllä hoveroi haamuja, ja koko roska alkaa olla konkassa. Poissa on ysärin vapaus, hämärä häröily ja kyberseksi. Kun alakulttuurialueita gentrifioidaan, ihmiset vetäytyvät yksityisiin ryhmiin ja kryptopiiloihin. Julkinen internet on pilalla, pelkkiä työhakemuksia tilalla.
Podcastissa vierailee Iida Sofia eli interneiti, eräänlainen kyberavaruuden demoni/enkeli. Veikkaa vaivaa alkoholittomuus, Iida Sofiaa Slushin Oasis-huone ja Pontusta nerot. Elämme pöhinän jälkeistä aikaa, ja meille tarjoillaan lähinnä ympäristöystävällistä maailmanloppua.
Suosituksissa puidaan Buffy The Vampire Slayeria, videoiden tekemistä ja startup-väen organisoitumista Tuomas Vimman kirjassa. Patreonin puolella (patreon.com/mikameitavaivaa) Pontuksen self-help-hanke saa jatkoa.
12/22/2018 • 1 hour, 41 minutes, 52 seconds
Jakso 37: Kiinnostaako seksi enää ketään?
Sisältövaroitus: seksi ja seksuaalinen väkivalta. Miltä seksi tuntuu tässä ajassa? Meillä pitäisi olla enemmän välineitä, mahdollisuuksia, suostumusta ja kannustusta seksiin kuin koskaan. Silti ainakin länsimaiden asukkailla on entistä vähemmän seksiä ja seksikumppaneita. Eikö seksi enää kiinnosta, vai onko sen tielle kasattu esteitä?
Pontusta vaivaavat metaihmiset, jotka ovat loputtomasti ironisia, kriittisiä, neuroottisia ja syyllisiä. Veikka taas ei voi sietää sitä, miten joku voi olla sinut maailman kanssa. Varoitus: osio sisältää Pontuksen vihapuhetta sosiologiaa kohtaan.
Suosituksissa puidaan hapis-kimchiä ja Poesian julkaisemia runokirjoja. Patreon-bonusjaksossa (patreon.com/mikameitavaivaa) keskustellaan kapitalismin käsitteestä ja omista aavistuksista, jotka koskevat tulevaa kuolemaa.
12/9/2018 • 1 hour, 8 minutes, 30 seconds
Jakso 36: Ruotsista ei kannata ottaa mallia
Ruotsi ei ole enää edistyksen kärkikurki. Maassa ei pystytä puhumaan perustulosta, seksityöstä tai työstä kieltäytymisestä. Koulutusta ja terveydenhuoltoa on yksityistetty surkein seurauksin. Mikä Ruotsia vaivaa?
Veikka vaivautuu siitä, että utopioista puhutaan lakkaamatta,mutta yhtään utopiaa ei näy missään. Pontusta vaivaa sukupolvijäkätys. Hoemme, että millenniaalit tätä ja y-sukupolvi sitä, vaikka luokasta ja politiikasta puhuminen auttaisi ymmärtämään maailmaa paremmin.
Jaksossa lanseerataan ainutlaatuinen Pontus reagoi -osio. Suosituksissa käydään läpi eläkeläiselämää, erästä aikamme muotifilosofia ja Rediä. Patreon-bonusjaksossa pohditaan Miehet ry:tä ja liittolaisuuden muuttumista politiikasta moraaliseksi velvollisuudeksi.
11/25/2018 • 1 hour, 2 minutes, 6 seconds
Jakso 35: Vihaamme miehiä
Aleksi ”Mentaalisavuke” Rantamaa sanoo kokevansa miehenä syrjintää. Onko Rantamaa oikeassa ja sorretaanko miehiä? Veikka ja Pontus pureutuvat YLEn oikeistoradikalismiongelmaan, ja heti perään kertovat, miten ovat aina vihanneet miehiä. Voiko niin edes sanoa?
Pilli kädessä juokseva liikunnanopettaja, lihaksikkaat miehet, miesporukat, humalaiset miehet, kulttuurimiehet, mieskarvat, miehinen urheilu, Aleksi Rantamaa, miesten naisviha, miehinen seksillä kehuskelu, vihaamme tätä kaikkea ja erityisesti vihaamme tätä itsestämme.
Marraskuisessa jaksossa taltioidaan aito podcast-riita Fazerin lovebotista ja vaivaannutaan riivaavasta demonista. Patreon-bonusjaksossa puhutaan toksisuuden käsitteen ongelmista ja keskustellaan laulamisesta.
11/6/2018 • 1 hour, 10 minutes, 23 seconds
Sankariyrittäjyydestä luuseriyrittäjyyteen feat. Iida Sofia Hirvonen - Erikoisjakso
Tuukka Temonen uhriutuu somessa, kun hänen elokuviaan ei pidetä hyvinä, ja ihailee Jari Sarasvuota niin paljon, että tekee pöljän ylistyselokuvan, jota kukaan ei halua nähdä. Mutta millainen on Valmentaja-elokuva? Miksi Veikka, Pontus ja jakson vieraileva tähti Iida Sofia kaikki rakastivat Valmentajaa?
Jaksossa yrittäjätarinat ja yrittäjyyspuhe paljastetaan ohueksi mytologiaksi, ja maalin alta näkyy aina tuloksen tekeminen ja ihmissuhteiden tuhoutuminen. Käteen ei jää lopulta muuta kuin halu nousta seisomaan ja huutaa ”mitä vittua tämä on?” Tuukka Temosta analysoidaan Jari Sarasvuon sankaruuden kääntöpuolena, luuseriyrittäjänä, joka pitää sankariyrittäjää pystyssä. Kaikille lukiolaisille jaettava yrittäjyysopas tiivistää suomalaisen yrittäjyyden ytimen, joka on pään hakkaaminen seinään loputtomasti, vaikka menisi miten huonosti. Lopuksi todetaan, että nykyään kaikkien pitää väitellä yhteiskunnasta Twitterissä ollakseen kiinnostavia, myös Sarasvuon ja Kanye Westin.
11/1/2018 • 53 minutes, 25 seconds
Jakso 34: Sedät sananvapauden markkinoilla
Kun valkoinen keski-ikäinen liberaalimies menee kirjamessuille, hän haluaa nähdä vierekkäin Setan, Pohjoismaisen vastarintaliikkeen ja Ruskeat tytöt. Nämä kilpailevat keskenään erilaisilla ideoilla. Kun sitten joku uskaltaa ehdottaa, että vaikkapa natseja ei pitäisi ottaa mukaan, hän rikkoo tasapuolisuuden pyhää periaatetta. Näin kävi taas kerran, ja kohuhan siitä seurasi. Mistä oli kyse?
Entä millainen tunnelma jäi suuresta ilmastomarssista? Ja miksi jankkaamme aina vain lopputuotteiden käytöstä emmekä niiden tuotannosta? Jos ihmiset todella vähentäisit kuluttamista radikaalisti, koko kapitalismi päätyisi kriisiin. Yhteiskunta pysyy kasassa vain ja ainoastaan kulutuksen jatkuvan lisäämisen vuoksi.
Veikkaa vaivaa porvarillisen minän rajojen häilyminen kaksoisolennon sulautuessa omaan elämään. Pontusta vaivaa kirjailijaelämään liittyvä rahattomuus ja self help -vinkkien kysely: jopa kommunismi käsitetään nykyään yksilön valintojen kautta. Uutena osiona podcastissa käsitellään Välitila-podcastin saamaa erittäin sukupuolittunutta palautetta.
Suosituksissa käsitellään lakritsitaateleita, The Knifeä, Fat Rabbitsia ja Vincent Van Goghia. Patreon-bonusjaksossa tutkitaan täydellistä päivää ja moralismin käsitettä mm. Spinozan avulla. Lisäksi Pontus alkaa kirjoittaa Patreoniin self help -kirjaa, jonka luonnokset ovat kaikkien 2 dollaria maksavien tilaajien saatavilla.
10/23/2018 • 1 hour, 18 minutes, 33 seconds
Jakso 33: Sanders, Corbyn ja Sarasvuo
Jakso 33: Sanders, Corbyn ja Sarasvuo
Miksi sosiaalidemokratia ja vanhat valkoiset miehet Bernie Sandersista Jeremy Corbyniin saavat nykynuorten poliittiset halut hyrräämään? Demokraattinen sosialismi nousee. Tuleeko Erkki Tuomiojan aika vielä Suomessakin? Onko kyseessä jonkinlainen halu turvalliseen isään? Entä miksi Jari Sarasvuo kokee isällisiä tunteita podcastaajia kohtaan?
Tässä jaksossa vaivaannutaan Rakkautta ja anarkiaa -elokuvien herättämistä oivalluksista, kuten siitä, että glamouria ei ole olemassa, äärioikeisto tarjoaa inklusiivisuutta, luova kapitalismi imuroi raaka-aineensa Skid Row’n kaduilta ja joskus valtaa murentaa eniten se, että vallanpitäjiin suhtaudutaan välinpitämättömästi.
Suosituksissa sivutaan tämän vuosisadan “sataa parasta romaania” ja räppäritulokas Ville Valotonta. Patreon-bonusjaksossa käsitellään puhelinkeskusteluja ja mikropolitiikkaa.
Jaksossa käsiteltyjä kirjoja:
Roy Scranton: Learning to Die in the Anthropocene. Reflections on the End of a Civilization
Helen DeWitt: The Last Samurai
Pontus Purokuru: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi
Elokuvia:
Hölmö nuori sydän
Yrittäjä
In the Aisles
Game Girls
Generation Wealth
Zama
10/2/2018 • 1 hour, 20 minutes, 27 seconds
Jakso 32: Twitter-sotaa ja sivistystä
Veikka keräilee itseään Twitter-sodan jäljiltä ja toteaa, että radikalismi jäykistyy, jos se muuttuu ehdottomaksi jaoksi ystäviin ja vihollisiin. Ystäväksi pääsee osaamalla oikeat fraasit ja esittämällä sopivia rituaaleja.
“Sivistys” on tarkoittanut perinteisesti sitä, että kasvatetaan etuoikeutettua eliittiä valtion virkoihin tai vaikkapa elämään porvarillista taiteilijan myyttiä. Pitäisikö käsite heittää historian biojätetynnyriin vai voiko siitä uuttaa jotakin vapauttavaa?
Veikkaa vaivaa veganismiraivo: kuluttajuus, normalisointi, kunnollisuus, kehofetisismi, kristillinen moraalisäännöstö… Kyllä fyrkan täytyy liikkua, kun maailmaa muutetaan. Pontusta häiritsevät pallot: joka nurkan takana ne vaanivat, haastavat ja iskeytyvät naamaan.
Kuka juontaa elämääsi? Kenen ääniä kuulet päässäsi? Kuka on sinun elämäsi sponsori? Kenelle me oikein esitämme tätä kosmista show’ta? Kuuntele ja hämmästy!
9/20/2018 • 1 hour, 3 minutes, 38 seconds
Jakso 31: Mikä vasemmistoa vaivaa?
Monet kannattavat vasemmistolaisia tavoitteita, kuten perustuloa ja työajan lyhentämistä. Miksi harva haluaa kuitenkaan olla vasemmistolainen? Vasemmisto herättää vaivaannusta, ja sitä pidetään herkästi surkeana.
Veikkaa vaivaa pakkopalautuskeskusteluun liittyvä tyytyminen rajoihin. Miksei vaadita globaalin väestönerottelun lopettamista eli kaikkien rajojen purkamista? Pontusta kyrsii suuri tuomion pasuuna, joka tuuttaa tuomioita liukuhihnalta. Miksi kaikesta puhutaan julkisuudessa moralismin ja oikeuslaitoksen sanastolla?
Kolmannella kaudellaan Mikä meitä vaivaa tuo Patreon-joukkorahoituksen podcasteihin. Ryhtymällä kuukausilahjoittajaksi voi saada uutiskirjeen, bonusjaksoja ja tietysti erityisen superlahjoittajaextran!
Veikka ja Pontus kysyvät, onko äärioikeistolla parhaat bileet, onko vasemmistosta tullut pelkkä kuripoliisi, ja pitääkö olla huolissaan? Kun äärioikeisto rikkoo rajoja tuhoisalla verkkokäyttäytymisellään, pitääkö se kohdata keskustelemalla? Miten voitaisiin tuoda ilo takaisin politiikkaan ja pitääkö tehdä paluu 60-luvulle?
Tämä Tutkijaliiton kesäkoulussa pidetty kaksinpuhelu on ennakkomaistiainen pian alkavasta uudesta Mikä meitä vaivaa? –kaudesta sekä tulevasta Veikan ja Pontuksen kirjasta työotsikolla ”Mikä liberalismia vaivaa?”
8/26/2018 • 37 minutes, 39 seconds
Jakso 30: Miksi kaikki on niin lässyä Suomessa?
Mitkä ovat kiinnostavimmat ilmiöt juuri nyt? Tarvitaanko valtiota johonkin? Mitä mieltä Jordan Petersonista? Olisiko pitänyt tukea Helsingi Calling -mielenosoitusta tanakammin? Miksi Dire Straits on niin hyvä? Mitä vikaa on pienten askelten muutoksessa? Mikä on luokan ja identiteetin ero? Pitäisikö muuttaa Thaimaahan? Ennen kaikkea: miksi Suomessa on niin lässyä?
Toisen kauden päätösjaksossa vastataan kuuntelijoiden kysymyksiin ja kerrotaan muun muassa, mikä on indiesubjektiivisuus ja mikä on ultimaattinen tapa välttää krapula. Jakso on toteutettu yhteistyössä Tsingtaon ja Bornicon & Salmingin kanssa.
7/18/2018 • 1 hour, 19 minutes, 28 seconds
Jakso 29: Onko yrittäjärummutus vaarallisempaa kuin homorummutus?
Kesä on saavuttanut Veikan ja Pontuksen sydämet ja niinpä tämä jakso on äänitetty Helsingin kauniissa rantamaisemissa. Pontusta vaivaa exitin tekemisen eli häipymisen vaikeus skeneistä ja liikkeistä. Veikkaa vaivaa someliberalismi eli reaktiivisuus ja yritysten pridelogoista väittelemään juuttuminen.
Pride-viikon kunniaksi käsitellään homorummutustakin ehkä vaarallisempaa ilmiötä: yritysrummutusta. Se tulee vastaan lastenohjelma Summerissa ja koulujen yrittäjyyskasvatuksessa. Suosituksina esitellään huippupodcastit Välitila ja Oma huone, huippuolut Tsingtao Wheat sekä inspiroiva Inhabit B -pamfletti.
Jakso on tuotettu yhteistyössä Tsingtaon ja Bornicon & Salming oy:n kanssa.
6/28/2018 • 58 minutes, 11 seconds
Täysin automatisoitu juhannusspesiaali
Mikä meitä vaivaa juhannuksena? Ainakin sosiaalinen media ja uusi plogging-trendi, jossa juostaan ja poimitaan roskia. Tämä on mahdollisesti Suomen ensimmäinen täysin automatisoitu podcast.
6/19/2018 • 7 minutes, 23 seconds
Jakso 28: Osallistaminen on suuri kusetus
Kansalaisia osallistetaan nyt niin ilmastotalkoisiin kuin kaupunkisuunnitteluun, ja lopputuloksena on ennalta-arvattavaa epäpoliittista höttöä. Näin käy koska tavoitteena on ennemmin hallita kuin saada aikaan mitään ennakoimatonta. Osallistaminen ja osallistuminen ovat suuri kusetus, hallintatekniikka ja tapa teettää ilmaista työtä.
Pontusta vaivaa, miten puhutaan eläinmaailman alfauroista ja nokkimisjärjestyksestä eikä tiedetä mistä puhutaan, Veikkaa vaivaa Sideways-festivaali kapitalistisena painajaisena. Lukijapalautetta on tullut paljon ja siihen vastataan ilolla.
Jakso on toteutettu yhteistyössä Tsingtaon ja Bornicon & Salmingin kanssa.
6/13/2018 • 57 minutes, 3 seconds
Jakso 27: Kaupunki-ilma tekee edelleen vapaaksi
Kaupunkeja on kiittäminen suurin piirtein kaikesta kiinnostavasta: kulttuurista, kaupasta, maanviljelystä, ihmisoikeuksista ja vapaamielisistä arvoista. Läpi historian sekä valtio että maaseutu ovat ahdistelleet kaupunkia ja koettaneet palauttaa sinne kuria. Nyt ollaan taas tilanteessa, jossa edistyksellistä politiikkaa tehdään nimenomaan kaupungeissa, kun taas valtiot ajavat taantumuksen asiaa.
Kannattaa pitää hatusta kiinni, sillä jaksossa esitetään ankara nurmikoiden kritiikki: Pontusta vaivaa kaikkialle levinnyt rahat, ajan, veden ja estetiikan syövä vihreä monokulttuurinen matto. Veikka taas arvostelee niin sanotusti omiaan eli punavihreyttä, josta on tullut veltto moraalinen identiteetti. Miksi punavihreä ihminen ruoskii itseän lakkaamatta?
Podcastissa aloitetaan uusi osio, jossa käsitellään perimmäisiä kysymyksiä. Suosituksissa käydään läpi kiistanalaista kirjallisuutta. Yhteistyössä Tsingtao ja Bornicon & Salming.
6/5/2018 • 55 minutes, 22 seconds
Jakso 26: #ilovemyjob
Mikä saa ihmiset julistamaan rakkautta työhönsä somessa? #ilovemyjob on yksi tapa ilmaista joustavaa yhteistyöluonnetta ja työhön sitoutumisen etiikkaa. Enää ei riitä, että tekee työnsä: on myös rakastettava työtä ja ilmoitettava siitä julkisesti.
Veikkaa vaivaa rajoitusten kulttuuri ja toxic woke, joka ei tarjoa mitään myönteistä vaan rakentaa elämää kieltojen päälle. Pontusta vaivaa puhetapa, jossa tunteet nähdään spontaaneina ja yllättävinä purskahduksina: iso osa tunteista on mekaanisia ja ennustettavia. Suosituksissa käydään läpi krapulaa ja Frantz Fanonia.
Podcastilla on myös uusi sponsori: jakso on tehty yhteistyössä Tsingtaon ja Bornicon&Salmingin kanssa.
5/22/2018 • 53 minutes, 30 seconds
Jakso 25: Ylpeys ja etuoikeus
Nykyään pitää olla tarkkana omien etuoikeuksiensa kanssa, varovainen, itsetietoinen ja valmiina nappaamaan itsensä kriittisesti kiinni. Mistä itseen liittyvästä voi sitten olla ylpeä? Miten kokea onnistumista ja voimantuntoa? Miten muodostaa myöntävä suhde itseen ja omaan tekemiseen? Jos me emme vastaa näihin kysymyksiin, fasistit kyllä vastaavat.
Pontusta vaivaa suorituksen jälkeinen häpeä ja ahdistus. Jokainen luovaa työtä tekevä tarvitsee oman teatteriohjaajan, jolle ulkoistaa häpeän käsittely. Veikka on vaivautunut äärioikeiston skriimien suosion todellisesta lähteestä: nautimme ja helpotumme siitä, että haitalliset rasistit näyttäytyvät hölmöinä ja kyvyttöminä.
Jaksossa juostaan kuin norsu Stockan posliiniosastolla. Lopuksi käsitellään somenormien rikkomista, pyöräilyä ja kannabista.
5/8/2018 • 44 minutes, 29 seconds
Jakso 24: Pölhöuutiset
Tervetuloa kuulemaan kansallismielisen skenen uusimmat uutiset! Mikä viehätys äärioikeistolaisten höyrypäiden kaistapäisissä skriimeissä on? Kehräävätkö fasistiset neroaivot maailmanvalloitussuunnitelmaa vai onko netti- ja muidenkin natsien toiminta päämäärätöntä sekoilua?
Ennen äärioikeisto ihaili suomalaista menneisyyttä ja vastusti Kekkosta ja kotimaisia kommunisteja. Nykyään äärioikeisto on globalisoitunut, kun sekä ihailun kohteet että viholliset löytyvät ulkomailta. Mutta tiesittekö, että kylmän sodan aikana suomalainen äärioikeisto teki pommi-iskuja Yleen, lähetti käsikranaatteja postissa ja uhkasi suistaa junia raiteilta?
Lisäksi jaksossa tutkitaan luokkakantaista ruotsia, antropologian merkitystä ja klassikoiden arvoa.
4/22/2018 • 45 minutes, 39 seconds
Jakso 23: Suuri ilmastojakso
Ilmastopolitiikkaa ei Suomessa koeta seksikkääksi. Siitä puhutaan teknokraattisesti, ikään kuin ilmastonmuutos ei muuttaisi kaikkea. Elämän massatuhonta tuntuu olevan kaukana tuolla jossakin. Miten palauttaa konflikti ja kritiikki ympäristöpuheeseen? Miksi jotkut ekoaktivistit fiilistelevät niukkuutta ja miksi ilmastokeskustelu menee aina yksilöiden lomalentoihin?
Entä puhe ihmisen geologisesta aikakaudesta, antroposeenista? Eikö ole aika löysää laittaa ympäristötuho ja joukkosukupuutto “ihmisen” nimiin, kun kyse on kapitalismin leviämisestä maailmanlaajuiseksi?
Pontusta vaivaa taiteilijoiden itsekeskeinen kusipäisyys, joka liittyy kaiken työn taiteilijamaistumiseen. Veikkaa vaivaa Antero Vartian ja Juhana Vartiaisen yhteinen porvarillinen pyhiinvaellus. Yhdessä puhutaan hautajaisista ja häistä.
4/4/2018 • 57 minutes, 3 seconds
Jakso 22: Suomiräpin sosiaalidemokratia
Palavien lähiöiden kurjuudesta räppäävät artistit ajatellaan helposti alaluokan tulkeiksi. Mutta toimiiko tulkki tulppana vai dynamiittina? Mikä on Asan, Palefacen, Steen1:n tai Julma-Henrin suhde demareihin?
Millaista politiikkakäsitystä suomiräppi ilmentää? Miksi räppi on edelleen niin miehistä? Kuka on kapitalismin kasvattama murhaaja, jota ei ole mahdollista kesyttää? Entä sijaitseeko itsetunto yksilössä vai kollektiivisissa käsityksissä?
Tässä jaksossa puretaan Maa-keskeistä maailmankuvaa tunnustautumalla avaruusolioiksi ja esitellään kriittisiä vaatimuksia. Jaksosta on sensuroitu ainakin 10 minuuttia ja siinä kuullaan Avaimen Punainen tiili.
3/27/2018 • 55 minutes, 28 seconds
Jakso 21: Sinäkin olet uusliberaali
Yhteiskunnallista toimintaa ei voi jättää yksilötasolle. Tämä on tiedossa. Silti tuijotamme jatkuvasti omia kulutuspäätöksiämme ja koemme syyllisyyttä, ikään kuin kaikki olisi kiinni meistä yksilöinä. Tämä johtuu siitä, että me olemme kaikki uusliberaaleja.
Uusliberalismi on se syyllisyydentunne, joka tulee laiskotellessa. Se on se riittämättömyys, jota koetaan, kun vertaillaan itseä toisiin. Se on tunne siitä, että minun urani on kaikkein tärkein juttu.
Tässä jaksossa annetaan tuottavuusvinkkejä uusliberalismin hengessä. Pontus on rikkonut kylkiluunsa eikä terveydenhuoltoa kiinnosta, joten kääntyminen vaihtoehtohoitoihin uhkaa, sillä niissä ihmisiä vielä jaksetaan kuunnella. Veikkaa taas vaivaa hyvien tyyppien loikkaaminen viestintätoimistoihin.
3/20/2018 • 1 hour, 14 minutes, 40 seconds
Jakso 20: Cuck-maskuliinisuuden kuninkaat
Miehet naisistuvat ja muuttuvat soijapojiksi, valittavat miesasiamiehet. Mutta vähentyykö maskuliinisuuden valta todella, ja kuka on cuck?
Miksei olympialaisissa nähdä doupattuja supersankareita? Mikä fasistien tietokonefantasiassa on pielessä? Miksi kuumeessa on niin kivaa?
Tässä jaksossa juhlitaan uusasiallisesti. Veikka sisustaa pientä yksityistä pesäänsä viidakoksi samalla, kun Pontus luennoi suomalaisen työmoraalin aineellisista juurista. Palautetta otetaan vastaan ja annetaan takaisin.
3/5/2018 • 53 minutes, 4 seconds
Jakso 19: Voiko julkisuutta hallita?
Veikasta on tullut julkkis, kun taas Pontus elää mediassa suurmiesten sidekickinä. Mitä julkisuus tarkoittaa, miten sinne päätyy ja miten sitä kestää?
Millainen on päivä vuonna 2040 kapitalismin jälkeisessä yhteiskunnassa? Mitä tekemistä Platonilla on uusfasistien seksirobottien kanssa? Kumpi on tärkeämpää, kohtuullisuus vai suhteellisuus?
Tässä jaksossa jokin on perustavalla tavalla hajonnut, rikki, ja se aiheuttaa stressiä, vaikka elämä onkin sisäisesti mielekästä. Stressin lisäksi vaivaavat kertomukset suomalaisten kylmänkestävyydestä.
2/26/2018 • 1 hour, 7 minutes, 58 seconds
Jakso 18: Me ollaan hauraita kaikki
Deadpan-huumoria ja monimutkaisia käänteitä internetin tunneleissa. Veikkaa vaivaa mielenosoitusten järjestämisen helvetillisyys. Pontusta kaivertaa kateus nopeita työntekijöitä kohtaan, ja Veikka antaa neuvoja ultranopeaan kirjoittamiseen samalla kun miettii Kaius Niemen henkseleitä.
Miksi ammattiliitot ovat ikääntynyt Rolling Stones ja te-toimistoon iskevä Työstäkieltäytyjäliitto cooli uusi bändi? Pitäisikö perustulovaatimus laajentaa koskemaan eläimiä? Minkälaista on elämän hauraus kosmisessa mittakaavassa? Kenen elämää prekarisaatio ruoskii rajuiten? Miten hyväksyä oma hauraus ja hoivan tarve?
2/12/2018 • 48 minutes, 52 seconds
Jakso 17: Hyvisfirmat ovat pahimpia riistäjiä
Tämä jakso tuntuu hyvältä, kuin olisi Turussa. Pontusta silti ahdistaa call-out-kulttuuri, mutta se ei ole feminismin syytä. Veikkaa vaivaa väkinäinen vaalianalyysi. Yhdessä haukutaan Hesaria ja nauretaan suomenkielisen kirjallisuuden kurjuudelle.
Ensimmäistä kertaa podcastissa esitetään tv-uutiset. Mihin VR:n ja poliisin reality-sarjat liittyvät? Onko Putouksen Bjarne ”Mursu” Walrus hyvää kapitalismikritiikkiä? Pystyykö vielä 2010-luvulla erottumaan sanomalla, ettei omista tv:tä?
Entä miksi ylikansallisessa suuryrityksessä on tyypillisesti paremmat työehdot kuin yhteiskuntakriittisessä pienyrityksessä? Millä nimellä perustulo pitäisi uudelleenbrändätä?
1/29/2018 • 53 minutes, 44 seconds
Jakso 16: Kaikki alkaa tykittelystä
Toisen kauden ensimmäisessä jaksossa podcast palaa kämäisille juurilleen. Kaikki vaivaa: Miksi tekemisen taso on yleisesti niin matala? Miksei somenäkyvyydellä voi maksaa kaupassa?
Historialla ei tee mitään, ellei sitä kohtele työkalupakkina. Pontus uuttaa yhteiskunnallisten liikkeiden historiasta neljä opetusta. Veikka peräänkuuluttaa ulkoparlamentaarista selkänojaa ja arvioi vuoden 2018 hoivan ja metapolitiikan ajaksi.
1/24/2018 • 43 minutes, 56 seconds
Jakso 15: Tuomiopäivä on jo täällä (season finale)
Ensimmäisen kauden päätösjaksossa ennustetaan muun muassa feminismin, työn ja politiikan tulevaisuutta. Samalla maistellaan McVegania ja vastataan laajaan kirjoon lukija- ja haastattelukysymyksiä, kuten:
Mikä on savolaisuuden kaltaisten heimoidentiteettien merkitys nykypäivänä? Onko kohteliasta mennä kahvipöytään ensimmäisestä kutsusta? Miksi Veikka on niin nopea? Millä Pontus korvaisi poliisit? Mihin olla tyytyväinen kuluneessa vuodessa? Mitkä ovat vuoden 2018 top 11 trendit? Entä miten rikastua filosofialla?
12/29/2017 • 1 hour, 29 minutes, 33 seconds
Jakso 14: Pitäisikö namedroppailla vähemmän valkoisia miehiä?
Veikka ja Pontus miettivät, miten politiikkaa ei tehdä pelkästään väkijoukoilla, vaan myös törkeillä avauksilla, joista esimerkkinä käsitellään alpakoiden synkkää valhetta. Valkoisten miesten keskeinen rooli ohjelmassa otetaan kunnolla käsittelyyn.
12/13/2017 • 1 hour, 9 minutes, 26 seconds
Jakso 13: Saako muutosta aikaan vain riehumalla?
Kolmannessatoista jaksossa rahantuloa ei voi estää, kun uusi yhteistyökumppani loikkaa mukaan, Pontus todistaa että kaikki rakastavat väkivaltaa, Veikka pohtii miten ristiriidat ja kähinä tuodaan takaisin yhteiskuntaan, ja molemmat vastaavat kysymykseen, kannattaako kaupallistaa omaa toimintaansa.
12/3/2017 • 1 hour, 1 minute, 24 seconds
Jakso 12: Hoivataan toisiamme
Veikka iloitsee Club Maten ilmaisista juomista mutta suree riippuvuuttaan suorasta palautteesta, Pontusta taas vaivaa liian kesy luokkapuhe. Molemmat avautuvat tekemästään ja vastaanottamastaan tunnetyöstä, sitten todetaan että pahin ongelma on jatkuva yritys löytää kapitalismiin sopeutuvia ratkaisuja ongelmiin,
11/21/2017 • 1 hour, 4 minutes, 54 seconds
Jakso 11: Keskiluokkainen itseluottamus feat. Mia Haglund
Pontus ja Veikka saavat vieraakseen Omaa luokkaa -podcastista tutun Mia Haglundin, jota vaivaavat tällä viikolla natsit. Kolmikko syventyy siihen, miksi keskiluokkaiset ihmiset luottavat itseensä, miten nettiöyhöttäjien kanssa toimitaan ja mitä kaikkea tässä kuussa kannattaa lukea ja kuunnella. Poraava naapuri yrittää sensuroida Pontuksen luokkapuheet.
11/14/2017 • 1 hour, 12 minutes, 58 seconds
Jakso 10: Älä laiskottele, paitsi jos olet rikas
Podcastin kymmenennessä jaksossa Pontus ja Veikka pohtivat, onko äänen narina oikea ongelma, ja Veikkaa vaivaa puhe pienituloisten kateudesta. Pontus toteaa, että pitää olla rikas voidakseen laiskotella hyväksytysti, Veikka kertoo miten Instagram pahentaa masennusta ja lopuksi todetaan, että Heikki Hiilamo asentaisi vankileirille juoma-automaatin.
11/1/2017 • 54 minutes, 40 seconds
Jakso 9: Mikä mediaa vaivaa? (live)
Veikka ja Pontus kysyvät mitä media haluaa meiltä ja mitä me haluamme medialta. Podcastin ensimmäisessä live-nauhoituksessa Libero-lehden syntymäpäivillä vastataan yleisökysymyksiin medioiden normittavasta työstä, maailmantuskasta ja siitä, pitäisikö Veikan ja Pontuksen muuttaa yhteen. Lopuksi kerrotaan, millainen olisi oikeaoppinen ja kaikin tavoin täydellinen media.
10/17/2017 • 42 minutes, 33 seconds
Jakso 8: Ärsyttävän liukkaat liberaalit feat. Johannes Ekholm
Veikka ja Pontus saavat vieraakseen Johannes Ekholmin, joka boikotoi Göteborgin kirjamessuja paikan päällä ja inspiroitui natseihin kohdistetuista vastatoimista. Tällä kertaa vaivaavat löysä mediakritiikki ja kunnianhimoton karkkilakko, lisäksi päädytään pohtimaan, miten liukkaat liberaalit onnistuvat kääntämään itseensä kohdistuvan boikotoinninkin parhain päin.
10/10/2017 • 58 minutes, 22 seconds
Extra: Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi
Extra-jaksossa keskustellaan siitä, miten kaikilla pitäisi olla kaikkea yhdessä vierailevan Johannes Ekholmin kanssa. Mitä tarkoittaa täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi? Miten siihen päästään? Miksi on kivaa välillä kuvitella runsautta sen sijaan että vaan nihkeilee ja niukkailee?
10/5/2017 • 18 minutes, 31 seconds
Jakso 7: Saarikoskipoikien omakuva nuoruuden vuosilta
Pontusta vaivaavat hänen omat feminismipuheensa, Veikkaa taas presidenttikampanjan leijonanmetsästys. Molemmat avaavat monimutkaista suhdettaan Pentti Saarikoskeen, lukijakysymys laittaa pohtimaan miksi kaikkia väsyttää, ja lopuksi kerrotaan, millaista demokratiateatteria A-Teeman lihavuusilta meille haluaa esittää. Mukana otteita päiväkirjoista ja calvadosta.
9/27/2017 • 1 hour, 4 minutes, 56 seconds
Jakso 6: Ollaan kerrankin rakentavia
Pontus on sekoittanut päänsä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvilla, Veikka lukemalla Hesaria yöllä. Kaikkea hyvää kehutaan poikkeuksellisessa rakentavuuspuuskassa, kritiikkiä arvostellaan ja samppanja virtaa. Pontus listaa tämän hetken tärkeimmät poliittiset projektit ja Veikka kertoo miksi hipsteribileissä alkoi pelottaa
9/20/2017 • 1 hour, 17 minutes, 54 seconds
Jakso 5: Miten anarkisti kesytetään?
Veikka ja Pontus vaivaantuvat joukoista joilla ei ole voimia, puhuvat tulevaisuuden peruuttamisesta ja puivat suhdettaan heidät nielaisevaan Voima-lehteen. Mukana vegaanien kuluttaja-aktivismi ja lukijakysymys siitä, miten tavata ihmisiä yli kolmekymppisenä. Pontus ränttää ja Veikan äänessä kuuluu pieni hymy. Poikkeuksellinen detox-jakso.
9/6/2017 • 50 minutes, 31 seconds
Jakso 4: Itseään purkavat miehet
Veikka ja Pontus kysyvät, pääseekö omien maskuliinisten etuoikeuksien julistamisella eteenpäin, kuulijakysymys saa Veikan epätoivoiseksi, ja lopussa käy ilmi, että työelämä onkin paljolti superia ja kaikki asiat menevät parempaan suuntaan.
8/29/2017 • 55 minutes, 50 seconds
Jakso 3: Terrorismia ei voi kiertää
Kolmannessa jaksossa Veikkaa ja Pontusta molempia vaivaa terrorismi, Veikka myös kertoo mitä yhteistä on Darth Vaderilla, Pekka Haavistolla ja Jokerilla.
8/21/2017 • 45 minutes, 18 seconds
Jakso 2: Miksi konsultti ei vie limsaa lähiöön?
Pontus pohtii natsiongelmaa Suomessa ja Yhdysvalloissa, Veikka kysyy miksi ihanaksi mainostettu jakamistalous on käytännössä sushikuljetuksia konsulteille ja miksi meistä tulee niin kontrollinhaluisia heti kun joku mainitsee alkoholipolitiikan.
8/14/2017 • 51 minutes, 49 seconds
Jakso 1: Et kai vaan ole nolo?
Ensimmäisessä jaksossa Pontus Purokuru ja Veikka Lahtinen kysyvät, miten noloudella kontrolloidaan, miksi #suomi100:aa ei jaksa edes vihata, ja mistä Mikael Jungnerin suosiossa oikein on kysymys