YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
Yrjö Hakala - ennätysjääkiekkoilija
Hakala paitsi teki Suomen ensimmäisen maalin olympiakisoissa, myös kirjasi tililleen lukemattomia ennätyksiä. Hänen hautapaikallaan Tampereella ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/9/2024 • 29 minutes, 16 seconds
Rolf Haikkola - kultamitalivalmentaja
Haikkola tunnetaan erityisesti Lasse Virenin valmentajana. Hän oli kuitenkin monessa mukana yleisurheilussa. Myrskylän hautausmaalla tarinoivat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/8/2024 • 28 minutes, 40 seconds
Tapio Mäkelä - viestisankari
Mäkelä muistetaan Oslon vuoden 1952 talviolympiakisojen viestisankarina. Hänen hautapaikallaan Jämsässä ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/7/2024 • 29 minutes, 11 seconds
Edvard Westerlund - Pariisin painimestari
Painijaveljesten katraaseen kuulunut Westerlund voitti Pariisissa 1924 olympiakultaa. Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat.
8/6/2024 • 29 minutes, 15 seconds
Sirkka Norrlund - mestariaituri
Norrlund oli naisten aitajuoksumenestyksen edelläkävijä. Vaasan hautausmaalla muistelevat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/5/2024 • 29 minutes, 11 seconds
Kalevi Kotkas - kahden lajin taitaja
Kotkas ylitti ensimmäisenä eurooppalaisena korkeushypyssä kaksi metriä. Yleisurheilun ensimmäistä Euroopan mestaria muistelevat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/2/2024 • 29 minutes, 22 seconds
Kari Rahkamo - poliitikko ja kolmiloikkaja
Ylipormestari Rahkamo edusti Suomen kolmiloikkajana kaksissa olympiakisoissa. Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/1/2024 • 29 minutes, 24 seconds
Wäinö Korhonen - viisiottelun supliikkimies
Todellinen supliikkimies Korhonen oli nykyaikaisen viisiottelun olympiamitalisti. Lohjalla häntä muistelevat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/31/2024 • 29 minutes, 19 seconds
Algoth Niska - jalkapalloilija ja seikkailija
Hietaniemen hautausmaalle haudattu Niska oli salakuljettaja, seikkailija, olympiajalkapalloilija ja Dannyn isoisä.
7/30/2024 • 29 minutes, 20 seconds
Arvo Haavisto - Ilmajoen painimestari
Vapaapainin olympiavoittajan muisteleminen on vienyt Arto Terosen ja Jouko Vuolteen tällä kertaa Ilmajoen hautausmaalle.
7/29/2024 • 29 minutes, 9 seconds
Jaakko Mikkola - mestarivalmentaja
Mikkolan johdolla suomalaisurheilijat kahmivat pääosin v. 1920 ja 1924 olympiakisoissa peräti 33 mitalia. Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat.
7/26/2024 • 29 minutes, 14 seconds
Timo Lampen - mestarikoripalloilija
Lampen oli oman aikansa ylivertainen korintekijä. Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat häntä Lahdessa.
7/25/2024 • 29 minutes, 10 seconds
Eero Tapio - Haukiputaan mestaripainija
Nyt ollaan Haukiputaan hautausmaalla muistelemassa Eero Tapiota. Hän oli 1960-luvulla Suomen menestynein painija. Toimittajina Jouko Vuolle ja Arto Teronen.
7/24/2024 • 29 minutes, 14 seconds
Reino Kosonen - lentopallon mestarivalmentaja
Kosonen nosti lentopallon valmennuksen aivan uudelle tasolle. Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat.
Kuva: Jani Saikko / Yle.
7/23/2024 • 29 minutes, 16 seconds
Juhani Salmenkylä - suunnistaja ja koripalloilija
Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä Juhani Salmenkylää - suunnistajaa, koripalloilijaa ja urheiluvaikuttajaa, joka teki pitkän päivätyön asianajajana. Toimittajina Jouko Vuolle ja Arto Teronen.
7/22/2024 • 29 minutes, 6 seconds
Kiveen hakatut: Veikko Vennamo - "Kyllä kansa tiesi"
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat yleensä suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Kesäkauden ulkopuolella muistellaan myös muita tieteeseen, taiteeseen tai politiikkaan vaikuttaneita merkittäviä suomalaisia.
Tällä kertaa vieraillaan Maunulan Uurnalehdossa Helsingissä muistelemassa SMP:n perustajaa Veikko Vennamoa - värikästä poliitikkoa, joka oli siirtoväen asuttaja ja Kekkosen tinkimätön arvostelija.
5/9/2024 • 53 minutes, 36 seconds
Aira Samulin - Hyrsylän emäntä
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat yleensä suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Kesäkauden ulkopuolella muistellaan myös muita tieteeseen, taiteeseen tai politiikkaan vaikuttaneita merkittäviä suomalaisia.
Nyt vieraillaan Hietaniemen hautausmaan uurnalehdossa muistelemassa Aira Samulinia - Hyrsylän emäntää, joka innosti ja aktivoi satoja tuhansia suomalaisia muodin ja tanssin pariin.
5/1/2024 • 53 minutes, 45 seconds
Siiri Rantanen - Äitee
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Levon haustausmaalla Lahdessa muistelemassa Siiri "Äitee" Rantasta - olympiavoittajaa ja vahvaa suomalaista naista sekä naisurheilijoiden puolestapuhujaa.
12/6/2023 • 53 minutes, 48 seconds
Teodor Koskenniemi - Jokikunnan olympiavoittaja
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Vihdin hautausmaalla muistelemassa Teodor Koskenniemeä - olympiavoittajaa ja todellista Vihdin monitoimimiestä.
9/2/2023 • 29 minutes, 7 seconds
Kiveen hakatut: Hugo Lahtinen - Monitaitoinen urheilumies
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa muistellaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella Hugo Lahtista, joka sen lisäksi että oli olympiamitalisti, oli kielitaitoinen valmentaja ja voimistelunopettaja. Hän myös hyppäsi ensimmäisenä suomalaisena pituutta seitsemän metriä.
8/26/2023 • 29 minutes, 9 seconds
Kiveen hakatut: Väinö Markkanen - huutolaispojasta olympiavoittajaksi
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa muistellaan Metsolan hautausmaalla Lohjalla Väinö Markkasta, jonka tie kulki huutolaispojasta pistooliammunnan olympiavoittajaksi.
8/19/2023 • 29 minutes, 9 seconds
Kiveen hakatut: Gustaf Estlander - tuntematon monilahjakkuus
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä muistemassa Suomen ensimmäistä Euroopan mestaria, arkkitehtia, mestaripurjehtijaa ja venesuunnitelijaa Gustaf Estlanderia.
8/12/2023 • 29 minutes, 2 seconds
Kiveen hakatut: Ilkka Kanerva - poliitikko ja urheilumies.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heid än elämäänsä ja uraansa.
Nyt vieraillaan Lokalahden hautausmaalla muistelemassa Ilkka Kanervaa, joka sen lisäksi että oli poliitikko, oli myös kova urheilumies.
8/5/2023 • 29 minutes, 15 seconds
Kiveen hakatut: Kalpalan veljekset Eino ja Osmo - Ei ihan tavallinen tarina.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä muistelemassa alppihiihdossa ja rallissa menestyneitä Kalpalan veljeksiä - Einoa ja Osmoa, eikä kyseessä ole ihan tavallinen tarina.
7/29/2023 • 29 minutes, 14 seconds
Kiveen hakatut: Eeles Landström - Euroopan paras seiväshyppääjä
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Nyt vieraillaan Akaan hautausmaalla muistelemassa Eeles Landströmiä. Hän oli 1950-luvulla Euroopan paras seiväshyppääjä.
7/22/2023 • 29 minutes, 15 seconds
Kiveen hakatut: Elias Katz - juutalainen olympiavoittaja
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa muistellaan Rehovotin sotilashautausmaalle, Israeliin haudattua Elias Katzia. Traagisesti menehtynyt Katz on ainoa suomalaissyntyinen juutalainen olympiavoittaja.
7/15/2023 • 29 minutes, 14 seconds
Kiveen hakatut: Veikko Karvonen - maailman paras maratoonari
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Nyt vieraillaan Turun hautausmaalla muistelemassa Veikko Karvosta. Häntä voi hyvin tituleerata maailman parhaaksi maratoonariksi.
7/8/2023 • 29 minutes, 5 seconds
Kiveen hakatut: Risto Luukkonen - kahdesti Euroopan mestari
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa ollaan Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä muistelemassa 36-vuotiaana menehtynyttä Risto Luukkosta, joka ehti voittaa ammattinyrkkeilyn Euroopan mestauuden kahteen otteeseen.
7/1/2023 • 29 minutes, 9 seconds
Hilkka Hakola - korikuningatar
Malmin hautausmaalla Helsingissä muistellaan ensimmäistä kansainvälisen tason suomalaista koripalloilijaa Hilkka Hakolaa. Hän oli muun muassa vuoden 1956 EM-kisojen paras korintekijä.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
6/24/2023 • 29 minutes, 18 seconds
Emil Väre - painikuningas
Kärkölän hautausmaalla muistellaan painija Emil Värettä. Hän on yksi harvoista suomalaisurheilijoista, joka on Suomen, Euroopan ja maailmanmestari sekä olympiavoittaja.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
6/17/2023 • 29 minutes, 3 seconds
Lalli Partinen - idän jättiläinen
Ristikankaan hautausmaalla Lappeenrannassa muistellaan jääkiekkoilija Lalli Partista, joka herätti tunteita aina kun oli kaukalossa.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
6/10/2023 • 29 minutes, 3 seconds
Näyttelijä Lasse Pöysti
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat yleensä suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Kesäkauden ulkopuolella muistellaan myös muita tieteeseen, taiteeseen tai politiikkaan vaikuttaneita merkittäviä suomalaisia.
Tällä kertaa vieraillaan Hietaniemen haustausmaalla, Helsingissä professori Lasse Pöystin haudalla. Hän valloitti näyttämöitä yli 70 vuoden ajan.
5/18/2023 • 53 minutes, 17 seconds
Claes Andersson - psykiatri, kirjailija ja jazzmuusikko
Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat Helsingissä, Hietaniemen hautausmaalla psykiatri, kirjailija ja jazzmuusikko Claes Anderssonia.
4/7/2023 • 53 minutes, 54 seconds
Kirsi Kunnas - rakastettu runoilija
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat yleensä suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Talvikaudella muistellaan myös muita tieteeseen, taiteeseen tai politiikkaan vaikuttaneita merkittäviä suomalaisia.
Tällä kertaa vieraillaan Ylöjärven hautausmaalla muistelemassa rakastettua runoilijaa, lastenkirjailijaa ja suomentajaa, akateemikko Kirsi Kunnasta.
12/25/2022 • 52 minutes, 25 seconds
Timo Suviranta - urheilija ja herrasmies
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Kulosaaren hautausmaalla Helsingissä muistelemassa Timo Suvirantaa, joka teki hienon uran koripalloilijana ja keilaajana mutta myös urheiluvälinekaupassa.
7/22/2022 • 29 minutes, 16 seconds
Timo Serenius - jääpallon ja tenniksen taitaja
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Ristikankaan hautausmaalla, Lappeenrannassa muistelemassa Timo Sereniusta - jääpallon ja tenniksen taitajaa.
7/21/2022 • 29 minutes, 9 seconds
Olavi Rinteenpää - moraalisesti maailmanennätysjuoksija
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Keravan hautausmaalla muistelemassa Olavi Rinteenpäätä, joka vuonna 1953 juoksi 3000 metrin esteet nopeammin kuin kukaan aiemmin.
7/20/2022 • 29 minutes, 13 seconds
Tapani Ilkka - Vierumäen kehittäjä
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa muistellaan Vierumäellä professori Tapani Ilkkaa, Suomen Urheiluopiston rehtoria, valmentajaa ja Olympiakomitean puheenjohtajaa.
7/19/2022 • 29 minutes, 15 seconds
Urheilujohtaja Jukka Uunila
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Jukka Uunilan viimeinen leposija on Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä. Monet pitävät häntä Suomen kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpana urheilujohtajana.
7/18/2022 • 29 minutes, 24 seconds
Olavi Mannonen - nykyaikaisen viisiottelun taitaja
Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä, muistellaan Olavi Mannosta, joka voitti nykyaikaisessa viisiottelussa kolme olympiamitalia.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
7/15/2022 • 29 minutes, 7 seconds
Helge Nygren - urheilutietäjä
Professori Helge Nygren on haudattu Kirkon hautausmaalle Espooseen. Hän oli 1940-luvun paras suomalainen koripalloilija mutta erityisesti urheilutietäjä ylitse muiden.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
7/14/2022 • 29 minutes, 13 seconds
Matti "Mölli" Keinonen - kiekkotaituri
Nyt ollaan Monnan hautausmaalla Raumalla muistelemassa todellista kiekkotaituria ja maalintekijää Matti "Mölli" Keinosta.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
7/13/2022 • 29 minutes, 11 seconds
Ilkka Nummisto - melojasta voimamieheksi
Taas kerran vieraillaan Turun hautausmaalla. Nyt muistelemassa neljästi olympiakisoissa melonutta Ilkka Nummistoa, josta myöhemmin tuli Suomen vahvin mies.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
7/12/2022 • 29 minutes, 14 seconds
Aki Tammisto - pikajuoksija ja lehtimies
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Nyt vieraillaan Turun hautausmaalla muistelemassa 1930-luvun lahjakkainta suomalaista pikajuoksijaa ja värikästä lehtimiestä Aki Tammistoa.
7/11/2022 • 29 minutes, 12 seconds
Erkki Kohvakka - Kangasniemen karhu
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Kangasniemen hautausmaalla muistelemassa huippusuunnistaja Erkki Kohvakkaa - Kangasniemen karhua.
7/8/2022 • 29 minutes, 8 seconds
Lauri Mononen - maalintekijä vailla vertaa
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa muistellaan Joensuun hautausmaalla jääkiekkoilija Lauri Monosta, joka oli maalintekijä vailla vertaa.
7/7/2022 • 29 minutes, 19 seconds
Paavo Lonkila - latujen tyyliniekka
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa vieraillaan Kiuruveden hautausmaalla muistelemassa vuoden 1952 viestin olympiavoittajaa Paavo Lonkilaa - latujen tyyliniekkaa.
7/6/2022 • 29 minutes, 2 seconds
Hiihdon maailmanmestari Kalevi "Susi-Kalle" Oikarainen
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Nyt ollaan Nilon hautausmaalla Kuusamossa muistelemassa hiihdon vuoden 1970 maailmanmestaria Kalevi "Susi-Kalle" Oikaraista.
7/5/2022 • 29 minutes, 15 seconds
Mäkihypyn kultamitalisti Tuomo Ylipulli
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tällä kertaa ollaan Viirinkankaan hautausmaalla Rovaniemellä muistelemassa Tuomo Ylipullia, joka oli voittamassa Suomelle kolmasti arvokisojen joukkuekultaa mäkihypyssä.
7/4/2022 • 29 minutes, 7 seconds
Kaarlo Partanen – kuninkaiden käskynhaltija, Kausalan Cassius
Tällä kertaa vieraillaan Iitissä Kausalan Cassiuksen ja kuninkaiden käskynhaltijan haudalla.
4/14/2022 • 28 minutes, 53 seconds
Viljo Heino – maailmanennätysjuoksija
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/14/2022 • 29 minutes, 26 seconds
Esa Rossi – urheilijan polulla
Ohjelmasarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/14/2022 • 28 minutes, 57 seconds
Valto Olenius – seiväsprofessori
Seiväsprofessoriksi tituleeratun Valto Oleniuksen hautakiven äärellä Forssassa ovat muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/14/2022 • 28 minutes, 59 seconds
Jani Lehtonen – seiväshyppääjä
Arto Teronen ja Jouko Vuolle vierailivat Mäntsälän hautausmaalla seiväshyppääjä Jani Lehtosen hautapaaden äärellä.
4/14/2022 • 29 minutes, 14 seconds
Eino Kirjonen – mäkihyppyvalmentaja
Haudan äärellä muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/14/2022 • 29 minutes, 25 seconds
Kari Suomalainen – pilapiirtäjä
Tällä kertaa ollaan Visavuoressa muistelemassa Kari Suomalaista, jonka päivän piirrokset puhuttivat kansaa vuosikymmenten ajan. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 53 minutes, 1 second
Eero Kolehmainen – Hämytsaaren isäntä
Anttolan hautausmaalta löytyy Hämytsaaren isännän, Eero Kolehmaisen viimeinen leposija. Ei liene montaa, joka olisi uransa aikana hiihtänyt yhtä montaa 50 kilometrin kilpailua kuin hän. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 28 minutes, 32 seconds
Arto Javanainen – maalintekijä
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Nyt matka on vienyt Poriin, jossa muistellaan Arto Javanaista – maalintekijää vailla vertaa.
4/13/2022 • 29 minutes, 10 seconds
Helmer Kvist – lääkäri ja herrasmies
Helmer Kvist oli lupaava pikajuoksija, josta sittemin kehittyi lääkäri ja herrasmies - yksi suomalaisen liikuntalääketieteen pioneereista.
Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 21 seconds
Soini Nikkinen – unohdettu maailmanmestari
Tällä kertaa vieraillaan keihäänheiton maailmanennätysmiehen Soini Nikkisen haudalla, joka on kauniilla paikalla Nastolan uurnalehdossa. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 25 seconds
Martti Uosikkinen – monilahjakas voimistelija
"Ja muistakaa pojat että Kollaa kestää", olivat Make Uosikkisen - monilahjakkaan voimistelijan viimeiset sanat. Nyt vieraillaan hänen haudallaan Kuopion sankarihautausmaalla. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 28 minutes, 56 seconds
Maggie Kalka – melan ja miekan mestari
Millainen tarina mahtaakaan kätkeytyä Suomen ensimmäisen naismaailmanmestarin Maggie Kalkan, melonnan ja miekkailun taitajan taakse.Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 14 seconds
Lea Hilokoski – keilakuningatar
Tällä kertaa vieraillaan keilailun moninkertaisen Euroopan- ja maailmanmestarin Lea Hilokosken haudalla Pyhän Laurin kirkon kupeessa Vantaalla. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 29 seconds
Mika Ahola – enduromestari
Tällä kertaa ollaan Hämeenlinnassa muistelmassa aivan liian varhain menehtynyttä enduron moninkertaista maailmanmestaria Mika Aholaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 2 seconds
Albin Stenroos – nestorimaratoonari
Nyt tutustutaan ikämiehenä maratonvoittajaksi tulleeseen Albin Stenroosiin, joka on monen oivallisen urheilukysymyksen kohde. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 14 seconds
Kai Pahlman – jalkapallotaiteilija
Tällä kertaa muistellaan Sörkan Sibeliusta - jalkapalloilija Kai Pahlmania, joka muistetaan erityisesti banaanipotkusta. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 19 seconds
Aarne Haapakoski – Outsider
Kiveen Hakatut –sarjassa matka on pysähtynyt hetkeksi Malagan anglikaanisen hautausmaan rinteelle, jossa valkoisen paaden alla lepää monen 1950-luvun nuoren sankarin, Pekka Lipposen ”isä”, Aarne Haapakoski, Outsider.
Haapakoski oli kymmenien nimimerkkien kirjailija, jonka sankareista ”Rantasalmen sulttaani" Pekka Lipponen seikkaili radiokuunnelmissa yhdessä Kalle-Kustaa Korkin kanssa suomalaiseksi kulttihahmoksi, jolle on jopa pystytetty patsas Rantasalmelle. Kirjailijan hauta kuitenkin löytyy kaukaa kotoa. Kirjailija Aarne Haapakosken haudalla Malagassa vierailevat toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 53 minutes, 2 seconds
Kari Kulonen – koripalloilija aikaansa edellä
Auto-onnettomuudessa Uudessakaupungissa menehtynyt Kari Kulonen oli koripalloilijana aikaansa edellä. Monet hänen pelikaverinsa sanovat, että "Kanni" tulee yhä mieleen, kun laittaa turvavyötä kiinni.
4/13/2022 • 29 minutes, 5 seconds
Pekka Säilä – "Pancho"
Tällä kertaa muistellaan Pekka "Pancho" Säilää, jonka upean tennisuran jälkeen tekemät ratkaisut olivat osin kovin onnettomia. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 3 seconds
Urho Karhumäki – voittaja jo ennen kisoja
Urho Karhumäki toi Suomen ensimmäisen kultamitalin Berliinin olympiakisoissa 1936 ja hän tiesi olevansa voittaja jo ennen kisojen alkua. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 1 second
Vilho Tuulos – Pohjolan heinäsirkka
Vilho "Ville" Tuulos on edelleen ainoa suomalainen yleisurheilun hyppylajien olympiavoittaja, jota lempinimi "Pohjolan heinäsirkka" kuvaa sangen hyvin.
4/13/2022 • 29 minutes, 7 seconds
Tapani Niku – ensimmäinen hiihdon olympiamitalisti
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 28 minutes, 55 seconds
Clas Thunberg – jääkenttien "Paavo Nurmi"
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 29 minutes, 21 seconds
Verner Weckman – Suomen ensimmäinen olympiavoittaja
Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat Suomen ensimmäisen olympiavoittajan, Verner Weckmanin elämää.
4/13/2022 • 29 minutes, 2 seconds
Erkki Kataja – seiväshopeaa pipo päässä
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Varsin nuorena menehtynyt Erkki Kataja on Antti Kalliomäen ja Eeles Landströmin ohella ainoa suomalainen seiväshypyn olympiamitalisti. Monelle on piirtynyt hänestä mieleen kuva, jossa hän hyppää riman yli pipo päässä.
4/13/2022 • 29 minutes, 14 seconds
Vilho Ylönen – Tikkakosken mannekiini
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Tässä jaksossa muistellaan erityisesti ampujana menestynyttä "Tikkakosken mannekiinia" Vilho Ylöstä, joka ehti pitkällä urallaan voittaa olympiamitalin sekä kesä- että talviolympiakisoissa.
4/13/2022 • 28 minutes, 44 seconds
Thorvald Strömberg
Tällä kertaa muistellaan Thorvald Strömbergiä, joka Helsingin olympiakisoissa meloi 10 000 metriä muita nopeammin ja jatkoi harrastustaan elämänsä loppuun saakka.
4/13/2022 • 29 minutes, 24 seconds
Kaisa Parviainen – yleisurheilun ensimmäinen olympiamitalisti
Kaisa Parviainen sai Lontoossa 1948 hopeaa keihäänheitossa, eivätkä naiset tuon jälkeenkään ole voittaneet kuin kaksi yleisurheilumitalia. Mutta millainen oikeastaan oli tämä monille kovin etäiseksi jäänyt, vuonna 2002 menehtynyt huippuheittäjä? Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
4/13/2022 • 29 minutes, 11 seconds
Birger Stenman – voimistelija, valmentaja
Ohjelmasarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle. Suomalaiset voimistelijat kahmivat Lontoossa 1948 hurjan määrän mitaleja. Yksi mies menestyksen takana oli Birger Stenman.
4/13/2022 • 29 minutes, 27 seconds
Antti Hyvärinen – mäkihypyn ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja
Ohjelmasarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä. Rovaniemelle on haudattu aikanaan maailman pisimmän hypyn "mammuttimäessä" hypänneen Tauno Luiron lisäksi myös lajin ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja Antti Hyvärinen, jonka uraan ohjelmassa tutustutaan.Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 27 minutes, 54 seconds
Elis Ask – kaikkien kaveri
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 28 minutes, 54 seconds
Denis Johansson – boheemimaileri
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 28 minutes, 35 seconds
Yrjö Saarela – Oulun ainoa olympiavoittaja
Toimittajina Jouko Vuolle ja Arto Teronen.
4/13/2022 • 28 minutes, 47 seconds
Jorma Valkama – pituushypyn ainoa suomalainen olympiamitalisti
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/13/2022 • 28 minutes, 54 seconds
Vexi Salmi - sanoittaja, kirjailija ja keräilijä
Vexi Salmi on tullut tutuksi erityisesti sanoittajana, mutta yhtä lailla hän oli sekä kirjailija että merkittävä taiteen keräilijä. Vexi Salmi on haudattu Ahveniston hautausmaalle Hämeenlinnaan, missä Arto Teronen ja Jouko Vuolle muistelevat hänen elämäänsä. Yleensä toimittajakaksikkomme pohtii tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalien kesäkausien ulkopuolella muistellaan myös muita yhteiskuntaan, tieteeseen, taiteeseen tai politiikkaan vaikuttaneita suomalaisia.
1/6/2022 • 51 minutes, 47 seconds
Laila Hirvisaari - painosten kuningatar
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Nyt ollaan Lepolan hautausmaalla Lappeenrannassa muistelemassa kirjailija Laila Hirvisaarta - painosten kuningatarta, jonka teoksia kansa luki mutta kriitikot vähättelivät.
12/25/2021 • 59 minutes, 5 seconds
Presidentti K. J. Ståhlberg
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Nyt ollaan Hietaniemen haustamaalla Helsingissä muistelemassa tasavallan ensimmäistä presidenttiä K. J. Ståhlbergia.
12/6/2021 • 59 minutes, 5 seconds
Minna Canth - monipuolinen vaikuttaja
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Tällä kertaa vieraillaan syksyisellä Kuopion isolla hautausmaalla muistelemassa kirjailijaa ja yhteiskunnallista vaikuttajaa Minna Canthia, joka oli myös liikenainen ja seitsemän lapsen yksinhuoltaja.
11/6/2021 • 43 minutes, 21 seconds
Hannu Mikkola - maailmanmestari ja herrasmies
Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä ralliautoilun maailmanmestaria Hannu Mikkolaa - todellista herrasmiestä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
9/2/2021 • 29 minutes, 3 seconds
Paavo Korhonen - MM-Paavo
Joutsenon hautausmaalla muistellaan Paavo Korhosta, joka voitti yhdistetyn maailmanmestaruuden Lahdessa 1958. Se oli Joutsenossa iso juttu. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/26/2021 • 29 minutes, 16 seconds
Pertti Paloheimo - Pispalan Tarmo
Tällä kertaa muistellaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella Pertti "Pepsi" Paloheimoa, joka toimi muun muassa Suomen olympiajoukkueen ylijohtajana kaksissa olympiakisoissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/19/2021 • 29 minutes, 9 seconds
Jussi Kiikeri - maailman paras pesäpalloilija
Tällä kertaa muistellaan Ilmajoen hautausmaalla monipuolista kulttuurivaikuttajaa Jussi Kiikeriä, jota monet pitävät maailman parhaana pesäpalloilijana. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/12/2021 • 29 minutes, 17 seconds
Hannu Rantakari - Tokion voimistelusankari
Nyt muistellaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella Hannu Rantakaria, jonka yllätyspronssimitalin ansioista Suomen vuonna 1928 alkanut voimistelun mitaliputki ei katkennut Tokiossa 1964. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/5/2021 • 29 minutes, 8 seconds
Toivo Loukola - Paavo Nurmen kukistaja
Amsterdamin olympiakisoissa 1928 kultaa 3000 metrin estejuoksussa voittanut Toivo Loukola on haudattu Kortesjärven hautausmaalle. Hän on yksi niistä harvoista juoksijoista, joka on onnistunut kukistamaan olympiakisoissa Paavo Nurmen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/29/2021 • 28 minutes, 48 seconds
Taisto Mäki - Rekolan paimenpoika
Nyt muistellaan Malmin hautausmaalla, Helsingissä Taisto Mäkeä, joka ensimmäisenä maailmassa juoksi 10 000 metriä alle puolen tunnin. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/22/2021 • 29 minutes, 17 seconds
Heikki Liimatainen - kaksinkertainen murtomaajuoksun olympiavoittaja
Nyt muistellaan monille kovin tuntematonta kaksinkertaista olympiavoittajaa Heikki Liimataista Näsinmäen hautausmaalla Porvoossa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/15/2021 • 29 minutes, 18 seconds
Seppo Nuuttila - valmentaja kerta kaikkiaan
On edetty sarjan 200. jaksoon, jossa vieraillaan Mäntsälän hautausmaalla muistelemassa valmentajalegenda Seppo "Nitti" Nuuttilaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/8/2021 • 29 minutes, 5 seconds
Mitalinyrkkeilijä Ilkka Koski
Tällä kertaa muistellaan Maunulan uurnalehdossa, Helsingissä raskaassa sarjassa olympiapronssia voittanutta Ilkka Koskea. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/1/2021 • 29 minutes, 5 seconds
Kultamitalimeloja Yrjö Hietanen
Nyt vieraillaan Malmin hautausmaalla Helsingissä muistelemassa kahdesti olympiakultaa 1952 melonutta Yrjö Hietasta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/24/2021 • 29 minutes, 22 seconds
Kultamitalipainija Rauno Mäkinen
Nyt muistellaan Mäntykankaan hautausmaalla Jyväskylässä painija Rauno Mäkistä. Hän voitti olympiakultaa itsenäisyyspäivänä vuonna 1956. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/17/2021 • 29 minutes, 6 seconds
Mestariampuja Kullervo Leskinen
Tällä kertaa vieraillaan Mäntykankaan hautausmaalla Jyväskylässä muistelemassa Kullervo Leskistä, joka on ampunut enemmän maailmanmestaruuksia kuin kukaan toinen suomalainen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/10/2021 • 29 minutes, 2 seconds
Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkula
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Toimittajakaksikkomme vierailee nyt Helsingissä Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkulalla, joka on 50 merkittävän suomalaistaitelijan viimeinen leposija.
5/13/2021 • 53 minutes, 46 seconds
Arkkiatri Arvo Ylppö
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Äitienpäiväohjelmassa toimittajakaksikkomme vierailee Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä muistelemassa arkkiatri Arvo Ylppöä, joka eli peräti 104-vuotiaaksi.
5/9/2021 • 56 minutes, 20 seconds
Luonnonsuojelija Pentti Linkola - ristiriitojen kalastaja
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Kaksikkomme käy nyt Hietaniemen hautausmaalla, Helsingissä muistelemassa kalastajan ja ornitologin, Pentti Linkolan monella tapaa ristiriitaista persoonaa ja elämää.
4/2/2021 • 54 minutes, 20 seconds
Näyttelijä Ritva Valkama
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Nyt toimittajakaksikkomme vierailee Malmin hautausmaalla Helsingissä näyttelijä Ritva Valkaman haudalla.
12/25/2020 • 43 minutes, 27 seconds
Näyttelijä Veikko Sinisalo
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Näin itsenäisyyspäivänä vieraillaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella näyttelijän ja lausujan, professori Veikko Sinisalon haudalla. Hän jos kuka oli suomalainen mies.
12/6/2020 • 49 minutes, 14 seconds
Professori, poliitikko ja arkkipiispa Mikko Juva
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Pyhäinpäivän erikoisjaksossa toimittajakaksikkomme vierailee Espoon hautausmaalla muistelemassa merkittävän elämäntyön tehnyttä professoria, poliitikkoa ja arkkipiispaa Mikko Juvaa, joka ehti elämänsä aikana olla monessa mukana.
10/31/2020 • 49 minutes, 1 second
Kalevi Tuominen - valmentajien valmentaja
Tällä kertaa muistellaan Tapiolan uurnalehdossa olympiakomitean pitkäaikaista valmennuspäällikköä Kalevi "Kallu" Tuomista - valmentajien valmentajaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/24/2020 • 29 minutes, 4 seconds
Jorma Kinnunen - keihäänheittäjä
Nyt muistellaan Äänekosken hautausmaalla Jorma Kinnusta - maailmanennätyksenkin heittänyttä keihäänheiton olympiahopeamitalistia, jolta eivät tarinat loppuneet. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/17/2020 • 29 minutes, 18 seconds
Mikael Saleva ‒ paralympiavoittaja
Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä Mikael Salevaa, joka voitti kahdesti keihäskultaa sekä paralympiakisoissa että parayleisurheilun MM-kilpailuissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/10/2020 • 29 minutes, 24 seconds
Matti Ahde ‒ poliitikko ja urheilumies
Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä ministeri Matti Ahdetta ‒ politiikan, urheilun ja oopperan tuntijaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/3/2020 • 29 minutes, 11 seconds
Mona-Liisa Nousiainen - harmonikan ja hiihdon taitaja
Tällä kertaa muistellaan Hukalan hautausmaalla Valkealassa Mona-LIisa Nousiaista - varhain kuollutta harmonikan ja hiihdon taitajaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/27/2020 • 29 minutes, 11 seconds
Lydia Wideman-Lehtonen - hiihdon ensimmäinen naisolympiavoittaja
Tällä kertaa ollaan Messukylän hautausmaalla Tampereella muistelemassa hiihdon ensimmäistä naisolympiavoittajaa Lydia Wideman-Lehtosta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/20/2020 • 29 minutes, 4 seconds
Pentti Savolainen - raviratojen herrasmies
Nyt ollaan Mäntsälän hautausmaalla muistelemassa Pentti Savolaista, joka on samoissa Kuninkuusraveissa voittanut niin ravikuningas kuin -kuningatar tittelit. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/13/2020 • 29 minutes, 12 seconds
Juhani Wahlsten - jääkiekon edelläkävijä
Tällä kertaa muistellaan Turun hautausmaalla taitavaa jääkiekkoilijaa ja kiekkovalmennuksen edelläkävijää Juhani Wahlstenia. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/6/2020 • 29 minutes, 17 seconds
Juhani Kärkinen - mäkimestari 1958
Tällä kertaa ollaan Kalkkisten hautausmaalla Asikkalassa muistelemassa mäkihypyn ensimmäistä lahtelaista maailmanmestaria Juhani Kärkistä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/29/2020 • 29 minutes, 12 seconds
Eero Lehtonen - tuntematon olympiavoittaja
Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä Mikkelissä syntynyttä Eero Lehtosta, joka lienee yksi tuntemattomimmista suomalaisista olympaivoittajista. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/22/2020 • 29 minutes, 11 seconds
Olli Mäki - Kokkolan hymyilevä leipuri
Tällä kertaa muistellaan Kirkkonummen hautausmaalla menestysnyrkkeilijää ja ahkeraa yrittäjää, Kokkolan hymyilevää leipuria Olli Mäkeä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä suomalaisen maalivahtivalmennuksen uranuurtajaa Thure Sarnolaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/8/2020 • 29 minutes, 2 seconds
Aksel Ek - tuntematon urheilujohtaja
Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä kovin tuntemattomaksi jäänyttä urheilujohtajaa Aksel Ekiä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/1/2020 • 29 minutes, 28 seconds
Mäkihyppääjä Matti Nykänen
Tällä kertaa muistellaan maailman parasta mäkihyppääjää Matti Nykästä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/29/2019 • 29 minutes, 30 seconds
Pertti Alaja - jalkapalloa koko elämä
Nyt muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä Pertti Alajaa, maajoukkuemaalivahtia ja merkittävää kansainvälistä jalkapallovaikuttajaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/22/2019 • 29 minutes, 15 seconds
Kouluneuvos Anni Collan
Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä kouluneuvos Anni Collania - naisten liikunnan vahvaa vaikuttajaa ja edelläkävijää. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/15/2019 • 29 minutes, 16 seconds
Leo Linkovesi - sprinttiluistelun maailmanmestari
Tällä kertaa muistellaan Keravan hautausmaalla Leo Linkovettä, joka vuonna 1972 voitti sekä sprinttiluistelun maailmanmestaruuden että teki 500 metrin maailmanennätyksen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/8/2019 • 29 minutes, 20 seconds
Olli Laiho - viimeisin suomalainen telinevoimistelun olympiamitalisti
Tällä kertaa muistellaan Olli Laihoa, joka on viimeisin suomalainen telinevoimistelun olympiamitalisti. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/1/2019 • 29 minutes, 13 seconds
Pentti Linnosvuo - kultamitaliampuja
Tällä kertaa muistellaan Maunulan uurnalehdossa Helsingissä viisien olympiakisojen kävijää ja kaksissa kisoissa kultaa ampunutta Pentti Linnosvuota. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/25/2019 • 29 minutes, 8 seconds
Jalkapalloilija Aulis Rytkönen
Aulis Rytkönen oli ensimmäinen suomalainen, joka pelasi ammatikseen jalkapalloa ulkomailla. Hän ehti edustaa Suomea 37 maaottelussa, joissa teki seitsemän maalia. Rytkösen viimeinen leposija on Kappelin hautausmaalla Espoossa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/18/2019 • 28 minutes, 45 seconds
Kalevi Laurila - vanha vipeltäjä
Tällä kertaa vieraillaan Sääksmäen hautausmaalla muistelemassa Kalevi Laurilaa - vanhaa vipeltäjää, joka oli yksi 1960-luvun parhaista mieshiihtäjistä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/11/2019 • 29 minutes, 9 seconds
Vuorineuvos Juuso Walden
Vuorineuvos Juuso Waldenin tukemat urheilijat voittivat mm. 7 olympiakultaa ja 364 Suomen mestaruutta ja tietenkin oli jalkapallo ja Haka... Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/4/2019 • 29 minutes, 33 seconds
Ari Huumonen - lempeä kiekkojätti
Vanajan 1500-luvulla rakennetun kivikirkon huomassa muistellaan tällä kertaa Ari Huumosta - ruonoilevaa kiekkojättiä, joka ei paljon julkisuudesta perustanut. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/27/2019 • 29 minutes, 22 seconds
Jukka Toivola - maratoonari
Liperin hautausmaalle haudattu Jukka Toivola kirjasi harjoituspäiväkirjoihinsa lähes 220 000 juoksukilomeriä - hän halusi juosta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/20/2019 • 29 minutes, 16 seconds
Mika Myllylä - herkkä karpaasi
Haapajärven hautausmaalla muistellaan 15 arvokisamitalia voittanutta Mika Myllylää - herkkää karpaasia. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/13/2019 • 29 minutes, 15 seconds
Lauri Koskela - painin olympiavoittaja
Tällä kertaa vieraillaan Lapualla muistelemassa "Pohjolan Adonista", painija Lauri Koskelaa, joka menehtyi jatkosodan lopussa tarkka-ampujan luotiin. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/6/2019 • 29 minutes, 25 seconds
Raimo Lindholm - kaksien olympiakisojen koripalloilija
Nyt muistellaan Raimo "Spike" Lindholmia, joka sen lisäksi että pelasi Suomen koripallomaajoukkueessa kaksissa olympiakisoissa, oli myös muun muassa pesäpalloilun itä-länsi-pelaaja. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
9/2/2018 • 29 minutes, 8 seconds
Ilkka Teromaa - speedway-ammattilainen
Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Ilkka Teromaa, jonka tavoitteista speedwayssä toteutui kaksi: hän ajoi ammattilaisena Englannissa ja pääsi MM-finaaliin. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/26/2018 • 29 minutes, 8 seconds
Pekka Kokkonen - Pakilan hymyilevä puutarhuri
Tällä kertaa muistellaan Malmin hautausmaalla Helsingissä nyrkkeilijä Pekka Kokkosta, tai kuten ruotsalaiset sanoivat "Knockkosta". Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/19/2018 • 29 minutes, 13 seconds
Timo Mäkinen - rallimaestro
Tällä kertaa muistellaan mestarikuljettaja Timo Mäkistä, jonka upeat voitot nostivat Suomessa 1960-luvulla todellisen rallikuumeen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/12/2018 • 29 minutes, 4 seconds
Professori Pekka Peltokallio - intohimoinen urheilumies
Tänään muistellaan professori Pekka Peltokalliota, joka oli paitsi lääkäri myös intohimoinen urheilumies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/5/2018 • 29 minutes, 22 seconds
Lasse Johansson - mäkihypyn kehittäjä
Sanotaan, että Lasse Johansson kehitti aerodynaamisen suomalaisen mäkihyppytyylin. Ainakin hänen päävalmentajakaudellaan Suomi sai arvokisoista kolme kaksoisvoittoa. Johanssonia muistellaan nyt Kouvolan vanhalla hautausmaalla. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/29/2018 • 29 minutes
Pentti Repo - luotettava kiekkojätti
Sakkolassa syntynyt Pentti Repo oli 1960-luvun paras kiekonheittäjä ja monivuotinen maajoukkueen kapteeni. Hänet on haudattu Vilppulan hautausmaalle, jossa nyt vieraillaan. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/22/2018 • 29 minutes, 12 seconds
Kustaa Emil Levälahti - voimistelunopettaja ja sotilas
Nyt vieraillaan Rantasalmella muistelemassa monelle varmasti kovin tuntematonta urheiluvaikuttajaa Kustaa Emil Levälahtea. Hänen hautamuistomerkkiinsä on hakattu "voimistelunopettaja ja sotilas". Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/15/2018 • 29 minutes, 12 seconds
Pauli Aapeli Janhonen - mestariampuja
Tällä kertaa muistellaan Jyväskylässä todellista mestariampujaa Pauli Aapeli Janhosta. Hän on edelleen vanhimpana yksilölajissa maailmanmestaruuden voittanut suomalaisurheilija. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/8/2018 • 29 minutes, 8 seconds
Julius Saaristo - keihäänheiton ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja
Julius Saaristo on haudattu Tampereelle Kalevankaan hautausmaalle, jonne hänen tiensä olisi voinut päättyä jo 1918. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/1/2018 • 29 minutes, 15 seconds
Leo Kinnunen - Suomen ensimmäinen F1-kuljettaja
Tällä kertaa muistellaan Turun vanhalla hautausmaalla Leo Kinnusta, joka vuonna 1974 ajoi ensimmäisenä suomalaisena kilpaa Formula 1 -luokassa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/24/2018 • 29 minutes, 16 seconds
Nopeuslaskija Kalevi "Häkä" Häkkinen
Nyt vieraillaan Hankasalmen hautausmaalla ja muistellaan nopeuslaskija Kalevi "Häkä" Häkkistä, joka rakasti vauhtia ja taisi etsiä ikuista nuoruutta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/17/2018 • 29 minutes, 12 seconds
Jääkiekkomaalivahti Juhani Lahtinen
Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla muistellaan 160 jääkiekkomaaottelussa torjunutta maalivahtia Juhani Lahtista. Hän oli todellinen Ilveksen mies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/10/2018 • 28 minutes, 55 seconds
Einari Teräsvirta - voimistelija ja arkkitehti
Sarjan 150. jaksossa muistellaan professori Einari Teräsvirtaa. Hän oli merkittävä arkkitehti ja voitti voimistelijana kultaa Lontoossa 1948 ja sai mitaleja kolmissa olympiakisoissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/29/2017 • 29 minutes, 9 seconds
Henrik Ramsay - isänmaan ruorimies
Tällä kertaa muistellaan Henrik Ramsaytä, joka antoi monella tavalla panoksensa Suomen hyväksi - oli todellinen isänmaan ruorimies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/22/2017 • 29 minutes, 3 seconds
Adolf Lindfors - kultamitalipainija
Tällä kertaa muistellaan Porvoossa Näsinmäen hautausmaalla Adolf Lindforsia, joka voitti painin olympiakultaa 41-vuotiaana Antwerpenissa 1920. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/15/2017 • 29 minutes, 12 seconds
Arvo Himberg - urheilun kosmopoliitti
Tällä kertaa ollaan Perniön hautausmaalla muistelemassa urheilun todellista kosmopoliittia Arvo Himbergiä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/8/2017 • 29 minutes, 12 seconds
Paavo Noponen - selostajalegenda
Toimittajakaksikkomme Arto Teronen ja Jouko Vuolle paneutuu selostajalegenda Paavo Noposen elämään Hietaniemen hautausmaalla Helsingiss ä.
8/1/2017 • 29 minutes, 12 seconds
Niilo Tammisalo - suomalaisen palloilun kehittäjä
Tällä kertaa muistellaan Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä Niilo Tammisaloa, joka pelasi maaotteluja ja voitti mestaruuksia kolmessa palloilulajissa sekä perusti mm. Tampereen Ilveksen. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/25/2017 • 29 minutes, 3 seconds
Lassi Parkkinen - luistelija ja yhtiön mies
Tällä kertaa ollaan Kappelin hautausmaalla Espoossa muistelemassa Lauri "Lassi" Parkkista, joka oli pikaluistelun maailmanmestari ja vannoutunut yhtiön mies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/18/2017 • 29 minutes, 9 seconds
Tauno Nieminen - unohdettu mestari
Turun hautausmaalla muistellaan turhan varhain menehtynyttä keilailun maailmanmestaria Tauno Niemistä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/11/2017 • 29 minutes, 3 seconds
Aarne Honkavaara - jääkiekkolegenda
Tällä kertaa ollaan Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella muistelmassa jääkiekkolegenda Aarne Honkavaaraa - Dynamoa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/4/2017 • 29 minutes, 15 seconds
Jorma Kortelainen - kahden lajin olympiakävijä
Tällä kertaa vieraillaan Jämsänkosken hautausmaalla muistelemassa Jorma Kortelaista, joka edusti Suomea sekä kesä- että talviolympiakisoissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/27/2017 • 29 minutes, 4 seconds
Matti Pulli - mäkihypyn valmentaja ja kehittäjä
Tällä kertaa vieraillaan Jyväskylän vanhalla hautausmaalla muistelemassa merkittävää mäkihypyn kehittäjää ja valmentajaa Matti Pullia - maisteria. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/20/2017 • 29 minutes, 5 seconds
Jorma Salmi - seikkailua koko elämä
Nyt muistellaan Suomen ensimmäistä ammattilaisjääkiekkoilijaa Jorma "Jerry" Salmea, jonka elämä oli todellista seikkailua. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/13/2017 • 29 minutes
Jouko Törmänen - yhden mäkikisan onnistuja
Tällä kertaa muistellaan Rovaniemelle haudattua mäkihypyn kehittäjää ja olympiavoittajaa Jouko Törmästä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/6/2017 • 29 minutes
Radioviihteen konkari Antero Alpola
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Nyt puidaan Keravan hautausmaalla Radioviihteen konkaria Antero Alpolaa, jonka ansiota ovat muun muassa Kankkulan kaivo, joululahjavalvojaiset, Pekka Lipposen ja Kalle Kustaa Korkin seikkailut sekä monet muut unohtumattomat kuulokuvat. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
12/25/2016 • 53 minutes, 11 seconds
Presidentti Risto Ryti
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Tällä kertaa toimittajakaksikkomme muistelee Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä tasavallan presidentti Risto Rytiä, joka joutui johtamaan maata sen vaikeimpina vuosina ja sai maksaa työstään isänmaan hyväksi kovan hinnan.
12/6/2016 • 52 minutes, 49 seconds
Näyttelijä Tauno Palo
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Toimittajakaksikkomme vierailee Helsingissä Malmin hautausmaalla muistelmassa suomalaisen elokuva- ja näytelmätaiteen suurta - Tauno Paloa.
11/13/2016 • 53 minutes, 46 seconds
Professori Kaarina Kari
Matka vie Kuhmalahden hautausmaalle, jossa muistellaan professori Kaarina Karia - naisten liikunnan vahvaa puolestapuhujaa ja kehittäjää. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/30/2016 • 29 minutes, 10 seconds
Harri Larva - Turun maileri
Amsterdamissa olympiakultaa 1 500 metrillä juosseen Harri Larvan viimeinen leposija on Turussa. Hänen myöhemmästä elämästään on kirjoitettu kovin vähän. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/23/2016 • 29 minutes, 9 seconds
Väinö Kokkinen - painijasta liikemieheksi
Tällä kertaa muistellaan painin kaksinkertaista olympiavoittajaa Väinö Kokkista, jonka tie vei sisällissodan vankileiriltä helsikiläisravintoloiden loistoon. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/16/2016 • 28 minutes, 52 seconds
Matti Sippala - todellinen Maailman Matti
Keihäänheiton olympiahopeamitalisti Matti Sippala oli todellinen Maailman Matti - paljon matkustellut mies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/9/2016 • 29 minutes, 3 seconds
Kallari Ihalainen - elämän mittainen palloilija
Honkanummen hautausmaalla on Kalevi "Kallari" Ihalaisen viimeinen leposija. Hän oli mukana arvo-otteluissa ainakin neljässä eri lajissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/2/2016 • 29 minutes
Rainer Stenius - pitkien hyppyjen Ranu
Nyt vieraillaan Malmin hautausmaalla Helsingissä muistelemassa Rainer Steniusta, jonka pituushypyn Suomen ennätys kesti peräti 39 vuotta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/26/2016 • 29 minutes, 16 seconds
Peter Tallberg - purjehtija ja urheiluvaikuttaja
Tällä kertaa muistellaan Porvoossa viisissä olympiakisoissa purjehtinutta Peter Tallbergia - hienoa ihmistä ja merkittävää urheiluvaikuttajaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/19/2016 • 29 minutes, 20 seconds
Nyrkkeilijä Pertti "Purtsi" Purhonen
Yksi suomalaisen urheilun värikkäimmistä persoonista on Tokion olympiakisoissa pronssia voittanut nyrkkeilijä Pertti "Purtsi" Purhonen. Hänen viimeinen leposijansa on Malmin hautausmaalla Helsingissä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/12/2016 • 29 minutes, 7 seconds
Eino Leino - vapaapainin taituri
Ruoveden hautausmaalle haudattu Eino Leino sai vapaapainimitalin neljissä olympiakisoissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/5/2016 • 29 minutes, 12 seconds
Markku Tuokko - rehellinen kiekkojätti
Tällä kertaa muistellaan Vatialan hautausmaalla Markku Tuokkoa, joka oli kiekonheittäjä vailla vertaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/28/2016 • 29 minutes, 7 seconds
Eevi Huttunen - ensimmäisenä olympiajäällä
Eevi Huttunen oli oman aikansa paras suomalainen naispikaluistelija. Hän sai odottaa ensimmäistä olympiastarttiaan luvattoman pitkään. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/21/2016 • 28 minutes, 58 seconds
Arto Tiainen - vain iso voitto puuttuu
Arto Tiainen on haudattu Mikkelin hautausmaalle. Hän oli loistava hiihtäjä, joka ei kuitenkaan koskaan voittanut kultaa suurkilpailuissa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/14/2016 • 29 minutes, 2 seconds
Mauri Leppänen - Moukarin isku
Tällä kertaa vieraillaan Lahden vanhalla hautausmaalla Radiomäellä muistelemassa kovaiskuista lentopalloilijaa Mauri "Moukari" Leppästä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/7/2016 • 29 minutes, 11 seconds
Näyttelijä Ansa Ikonen
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Nyt toimittajakaksikkomme vierailee Helsingissä Malmin hautausmaalla muistelmassa suomalaisen elokuvan ensimmäistä suurta tähteä, näyttelijä Ansa Ikosta.
5/8/2016 • 53 minutes, 38 seconds
Hella Wuolijoki - lintu vai kala?
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Tällä kertaa toimittajakaksikkomme vierailee Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla pohtimassa kuka tai mikä oikeastaan oli Hella Wuolijoki.
4/30/2016 • 54 minutes, 4 seconds
Kirjailija Eeva Joenpelto
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Tällä kertaa toimittajakaksikkomme vierailee Sammatin hautausmaalla läntisellä Uudellamaalla muistelmassa Eeva Joenpeltoa, joka eli todellisen kirjailijan elämän.
3/25/2016 • 53 minutes, 19 seconds
Kiveen hakatut: Helvi Sipilä
Kärkölän hautausmaalla Helvi Sipilää ovat muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
12/28/2015 • 53 minutes, 55 seconds
Kansan taiteilija Esa Pakarinen
Arto Teronen ja Jouko Vuolle vierailevat Varkauden Könönpellon hautausmaalla, jonne on haudattu todellinen kansan viihdyttäjä, muusikko ja näyttelijä Esa Pakarinen. Sodanjälkeinen Suomi tunsi hänet ehkä paremmin Pekka Puupäänä tai Severi Suhosena.
12/26/2015 • 53 minutes, 26 seconds
Kiveen hakatut: Kansan taiteilija Esa Pakarinen
Tämänkertaisessa jaksossa vieraillaan Varkauden Könönpellon hautausmaalla, jonne on haudattu todellinen kansan viihdyttäjä, muusikko ja näyttelijä Esa Pakarinen, jonka sodanjälkeinen Suomi tunsi ehkä jopa paremmin Pekka Puupäänä tai Severi Suhosena
12/23/2015 • 53 minutes, 22 seconds
Laulaja-lauluntekijä Juha "Junnu" Vainio
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Tässä isänpäiväjaksossa toimittajakaksikkomme muistelee Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä suomalaisille kenties tutuinta kotkalaista, sananmestaria Juha "Junnu" Vainiota, jonka kuolemasta on ehtinyt kulua jo neljännesvuosisata.
11/8/2015 • 54 minutes, 2 seconds
Ivar Wilskman - Suomen urheilun isä
Kuinka jännittävä onkaan Töysässä syntyneen mutta Helsingin Hietaniemen hautausmaalle haudatun Suomen urheilun isäksi tituleeratun Ivar Wilskmanin elämäntarina? Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/25/2015 • 29 minutes, 11 seconds
Yrjö Nikkanen - unohdettu keihäsmestari
Elämänsä kolme viimeistä vuosikymmentä Tampereen seudulla vaikuttanut keihäänheiton maailmanennätysmies ja kolminkertainen arvokisojen hopeamitalisti Yrjö Nikkanen on haudattu Helsinkiin Malmin hautausmaalle.
Hänen värikkäästä elämästään saisi oivan elokuvan mutta monella tavalla hän on ehkä unohdetuin huippuheittäjämme. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/18/2015 • 28 minutes, 42 seconds
Juhani Linkosuo - mestarimaalivahti ja -kondiittori
Tampereelle Kalevankankaan hautausmaalle haudattu Juhani Linkosuo ehti olla monessa mukana niin liike-elämässä kuin urheilussakin. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/11/2015 • 29 minutes, 29 seconds
Urheilujohtaja Kalle Kaihari
Tällä kertaa muistellaan kansan viisasta liikemiestä ja urheiluvaikuttajaa Kalle Kaiharia. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/4/2015 • 29 minutes, 12 seconds
Eero Mäntyranta - mestarihiihtäjä
Pellon hautausmaalla muistellaan 1960-luvun maailman ehdottomasti parasta mieshiihtäjää Eero Mäntyrantaa. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/28/2015 • 29 minutes, 26 seconds
Matti Järvinen - keihäslegenda
Tällä kertaa vieraillaan keihäänheiton olympiavoittajan ja moninkertaisen maailmanennätysmiehen Matti Järvisen haudalla Tampereella. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/21/2015 • 29 minutes, 31 seconds
Hiihtovaikuttaja Hannu Koskivuori
Nyt muistellaan hiihdon vahvaa miestä Hannu Koskivuorta, joka on haudattu historialliseen paikkaan Haminan vanhalle hautausmaalle. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/14/2015 • 29 minutes, 35 seconds
Matti Pietikäinen - mäkihypyn maailmanmestari
Tällä kertaa tutustutaan mäkihyppääjä Matti Pietikäiseen ja Pietikäisen veljeksiin, joiden elämänvaiheista eivät tarinat lopu. Varsin moni hyvä juttu on kuitenkin vain osin totta. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/7/2015 • 29 minutes, 21 seconds
Eino Kaakkolahti - pesäpallolegenda
Tällä kertaa muistellaan Jyväskylässä Mäntykankaan hautausmaalla Eino Kaakkolahtea. Hän oli monelle suomalaiselle pesäpallon kasvot. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/30/2015 • 29 minutes, 24 seconds
Mikko Hietanen - elämän mittainen juoksu
Maratonmestari Mikko Hietasen elämän mittaisen juoksun päätepiste on Laukaan hautausmaalla rauhallisella ja kauniilla paikalla. Siellä on hyvä muistella hänen uransa hienoja hetkiä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/23/2015 • 28 minutes, 46 seconds
Klaus Karppinen - mestarihiihtäjä
Matka vie Iisalmen hautausmaalle, jossa muistellaan huippuhiihtäjä Klaus Karppista. Häntä voi hyvin tituleerata viestimieheksi. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/16/2015 • 29 minutes, 2 seconds
Jarmo Jokinen - monen mailan mestari
Tällä kertaa muistellaan Keravan hautausmaalla monen mailan mestaria ja kaikkien aikojen parasta suomalaista pöytätennispelaajaa Jarmo Jokista. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/9/2015 • 29 minutes, 24 seconds
Sirkka Polkunen - ensimmäisenä olympialadulla
Kultamitalihiihtäjä Sirkka Polkusen haudan äärellä ovat muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/2/2015 • 29 minutes
Ministeri Helvi Sipilä
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Toimittajakaksikkomme on nyt muistelemassa Kärkölän hautausmaalla YK:n apulaispääsihteeriä, ministeri Helvi Sipilää, joka oman määritelmänsä mukaan kehittyi naisasianajajasta naisasian ajaksi.
5/10/2015 • 53 minutes, 59 seconds
Oopperalaulaja Martti Talvela
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Toimittajakaksikkomme muistelee nyt basso Martti Talvelaa, joka menehtyi vain 54-vuotiaana.
4/6/2015 • 54 minutes
Robert Petersen
Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Popcornin Suomeen tuonut Robert "Petteri" Petersen on mies, jonka opetuksista suomalainen koripalloilu sai nauttia kuudella vuosikymmenellä. Petterin tapa puhua Suomea ei sekään hevin unohdu. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle. Uusinta vuodelta 2011.
1/17/2015 • 28 minutes, 56 seconds
Åke Lindman
Tällä kertaa vieraillaan Helsingissä Hietaniemen hautausmaan Taiteilijakukkulalla muistelemassa näyttelijä-ohjaajaa, jonka jalkapallourakin oli sangen värikäs. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
1/10/2015 • 29 minutes, 3 seconds
Kalevi Keihänen - matkamies
Yleensä Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat tässä sarjassa suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa, mutta normaalin kesäsesongin ulkopuolella muistellaan myös muita merkittävästi yhteiskuntaan vaikuttaneita suomalaisia.
Ohjelmassa ollaan tällä kertaa matkamiehen viimeisen leposijan äärellä Turun hautausmaalla:
Kalevi Keihäsen ansiosta moni suomalainen sai mahdolisuuden matkustaa siedettävillä kustannuksilla ensi kertaa ulkomaille.
12/25/2014 • 53 minutes, 12 seconds
Kiveen hakatut: Urho Kekkosen urheilumaailma
Tällä kertaa sarjan tekijät Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat Urho Kekkosen haudan äärellä Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä pohtimassa millainen urheilija ja urheiluvaikuttaja edesmennyt tasavallan presidentti oikeastaan olikaan.
12/23/2014 • 44 minutes, 17 seconds
Kiveen hakatut: Maan äidit
Kiveen hakatut -sarjassa vieraillaan tällä kertaa Hietaniemen hautausmaalla, jonne viisi seitsemästä edesmenneistä tasavallan presidentin puolisoista - Maan äideistä - on haudattu.
12/23/2014 • 38 minutes, 57 seconds
Kiveen hakatut: Koripalloilija Jorma Pilkevaara
Tämän kertaisessa jaksossa syvennytään koripalloilija Jorma Pilkevaaraan, jonka upeat syötöt siivittivät Suomen maajoukkueen aina olympiakisoihin saakka. Mikä mahtoi olla hänen menestyksensä salaisuus?
12/23/2014 • 28 minutes, 11 seconds
Hiihdon olympiavoittaja Kalevi Hämäläinen
Tällä kertaa syvennytään hiihdon olympiavoittajan ja maailmanmestarin Kalevi Hämäläinen haudan äärellä Juvalla hänen pitkään uraansa, johon sisältyy liuta väärin ymmärrystä ja katkeruutta.
12/23/2014 • 28 minutes, 18 seconds
Lauri "Tahko" Pihkala
Nyt matka vie peräti kahdelle hautausmaalle, sillä vaikka Lauri "Tahko" Pihkala on haudattu Aitolahdelle Tampereen kupeeseen, on osa hänen tuhkastaan myös kotipaikan Pihtiputaan sukuhaudassa
12/23/2014 • 27 minutes, 59 seconds
Olympiavoittajat Ludowika ja Walter Jakobsson
Tässä jaksossa kaksikon tie on hyisenä kesäkuisena päivän vienyt Hietaniemen hautausmaalle, jossa vieraillaan itsenäisen Suomen ensimmäisten olympiavoittajien Ludowika ja Walter Jakobssonin haudalla.
12/23/2014 • 28 minutes, 17 seconds
Tauno Luiro
Tällä kertaa vieraillaan Rovaniemellä Tauno Luiron haudalla. Hänen historiansa tuntuu kiinnostavan enemmän saksalaisia kuin suomalaisia turisteja.
12/23/2014 • 29 minutes, 8 seconds
Erik Von Frenckell
Tällä kertaa ollaan vierailulla Helsingin Hietaniemen hautausmaalla, jossa pohditaan ainakin sitä, onko jotain sellaista tapahtumaa, johon kaupunginjohtaja ja urheiluvaikuttaja Erik von Frenckell ei ole elämänsä aikana osallistunut.
12/23/2014 • 28 minutes, 55 seconds
Veikko Hakulinen
Tällä kertaa tie on vienyt Valkeakosken hautausmaalle, jossa sijaitsee kolminkertaisen olympiavoittajan ja neljien olympiakisojen kävijän Veikko Hakulisen - Haku-Veikon - viimeinen leposija.
12/23/2014 • 28 minutes, 58 seconds
Kiveen hakatut: Heikki Savolainen
Kesän 2008 ensimmäisessä osassa vieraillaan Kajaaniin hautausmaalla ja ollaan tapaamassa Heikki Savolaista, joka ehti edustaa Suomea olympiakisoissa neljällä vuosikymmenellä
12/23/2014 • 28 minutes, 46 seconds
10-ottelija Paavo Yrjölä
Nyt tie on vienyt Pohjois-Hämeeseen 10-ottelun olympiavoittajan Paavo Yrjölän - Hämeenkyrön Karhun - haudalle.
12/23/2014 • 28 minutes, 49 seconds
Ville Pörhölä
Matka on nyt jatkunut Tornioon saakka. Ollaan nelinkertaisen olympiakisakävijän sekä monen lajin taitajan, kultamitalisti Ville Pörhölän haudalla - paikalla, jonka hän oli itse valinnut.
12/23/2014 • 28 minutes, 50 seconds
Kiveen hakatut: Kelpo Gröndahl
Sarjan 20:s jakso vie Reposaareen, jossa meren rannalla on kultamitalisti-kansanedustaja Kelpo Gröndahlin viimeinen leposija.
12/23/2014 • 28 minutes, 9 seconds
Kiveen hakatut: Ilmari Salminen
Sarjan 21:s osa on äänitetty Kouvolan vanhalla hautausmaalla Berliinin olympiakisojen 10 000 metrin kultamitalistin Ilmari Salmisen haudalla.
12/23/2014 • 28 minutes, 15 seconds
Kiveen hakatut: Nyrkkeilijä Pentti Hämäläinen
Tällä kertaa vieraillaan Kotkan Parikan hautausmaalla muistelemassa nyrkkeilijä Pentti Hämäläistä - kultamitalistia Helsingin olympiakisoista ja ainoaa kaksi olympiamitalia saavuttanutta suomalaisnyrkkeilijää. Kuuntele jakso.
12/23/2014 • 28 minutes, 13 seconds
Kari Suomalainen
Tällä kertaa ollaan Visavuoressa muistelemassa Kari Suomalaista, jonka päivän piirrokset puhuttivat kansaa vuosikymmenten ajan. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
11/9/2014 • 53 minutes, 4 seconds
Eero Kolehmainen
Anttolan hautausmaalta löytyy Hämytsaaren isännän, Eero Kolehmaisen viimeinen leposija. Ei liene montaa, joka olisi uransa aikana hiihtänyt yhtä montaa 50 kilometrin kilpailua kuin hän. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/26/2014 • 28 minutes, 35 seconds
Arto Javanainen - maalintekijä
Nyt matka on vienyt Poriin, jossa muistellaan jääkiekkoilija Arto Javanaista - maalintekijää vailla vertaa. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/19/2014 • 29 minutes, 15 seconds
Helmer Kvist
Helmer Kvist oli lupaava pikajuoksija, josta sittemin kehittyi lääkäri ja herrasmies - yksi suomalaisen liikuntalääketieteen pioneereista. Haudan äärellä häntä muistelevat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/12/2014 • 29 minutes, 25 seconds
Soini Nikkinen - unohdettu maailmamestari
Tällä kertaa vieraillaan keihäänheiton maailmanennätysmiehen Soini Nikkisen haudalla, joka on kauniilla paikalla Nastolan uurnalehdossa. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/5/2014 • 29 minutes, 29 seconds
Martti "Make" Uosikkinen - monilahjakas voimistelija
"Ja muistakaa pojat että Kollaa kestää", olivat Make Uosikkisen - monilahjakkaan voimistelijan viimeiset sanat. Nyt vieraillaan hänen haudallaan Kuopion sankarihautausmaalla. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/29/2014 • 29 minutes
Maggie Kalka - melan ja miekan mestari
Millainen tarina mahtaakaan kätkeytyä Suomen ensimmäisen naismaailmanmestarin Maggie Kalkan, melonnan ja miekkailun taitajan taakse.Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/22/2014 • 29 minutes, 18 seconds
Kiveen hakatut: Mirja Lehtone
Mirja Lehtonen lopetti hiihtouransa jo 22-vuotiaana kahden olympiamitalin jälkeen. Hänen viimeinen leposijansa on Multialla.
7/20/2014 • 29 minutes, 17 seconds
Mestarikeilaaja Lea Hilokoski
Tällä kertaa vieraillaan keilailun moninkertaisen Euroopan- ja maailmanmestarin Lea Hilokosken haudalla Pyhän Laurin kirkon kupeessa Vantaalla. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/1/2014 • 29 minutes, 33 seconds
Kiveen hakatut: Olympiavoittaja ja ME-juoksija Lauri Lehtinen
Tällä kertaa tutustutaan monelle varsin tuntemattomaksi jääneeseen olympiavoittajaan ja maailmanennätysjuoksijaan Lauri Lehtiseen.
6/29/2014 • 29 minutes, 8 seconds
Mika Ahola - enduromestari
Tällä kertaa ollaan Hämeenlinnassa muistelmassa aivan liian varhain menehtynyttä enduron moninkertaista maailmanmestaria Mika Aholaa.
6/24/2014 • 29 minutes, 6 seconds
Kiveen hakatut: Jorma "Jomi" Limmonen
Tuusulan hautausmaalta löytyy Jorma "Jomi" Limmosen hauta. Sen lisäksi, että hän oli mukava heppu, oli hän nyrkkeilijä, lehtimies ja myös filmitähti. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/22/2014 • 28 minutes, 38 seconds
Albin Stenroos - nestorimaratoonari
Nyt tutustutaan ikämiehenä maratonvoittajaksi tulleeseen Albin Stenroosiin, joka on monen oivallisen urheilukysymyksen kohde.
6/17/2014 • 29 minutes, 17 seconds
Jorma Limmonen - mukava heppu
Tuusulan hautausmaalta löytyy Jorma "Jomi" Limmosen hauta. Sen lisäksi, että hän oli mukava heppu, oli hän nyrkkeilijä, lehtimies ja myös filmitähti. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/10/2014 • 28 minutes, 42 seconds
Jalkapalloilija Kai Pahlman
Tällä kertaa muistellaan Sörkan Sibeliusta - jalkapalloilija Kai Pahlmania, joka muistetaan erityisesti banaanipotkusta. Toimittajina ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/3/2014 • 29 minutes, 24 seconds
Outsider
Kiveen Hakatut –sarjassa matka on pysähtynyt hetkeksi Malagan anglikaanisen hautausmaan rinteelle, jossa valkoisen paaden alla lepää monen 1950-luvun nuoren sankarin, Pekka Lipposen ”isä”, Aarne Haapakoski, Outsider.
Haapakoski oli kymmenien nimimerkkien kirjailija, jonka sankareista ”Rantasalmen sulttaani" Pekka Lipponen seikkaili radiokuunnelmissa yhdessä Kalle-Kustaa Korkin kanssa suomalaiseksi kulttihahmoksi, jolle on jopa pystytetty patsas Rantasalmelle. Kirjailijan hauta kuitenkin löytyy kaukaa kotoa. Kirjailija Aarne Haapakosken haudalla Malagassa vierailevat toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
4/21/2014 • 53 minutes, 6 seconds
Kiveen hakatut: Helka Ristolainen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Helka Ristolaista.
1/9/2014 • 28 minutes, 59 seconds
Kiveen hakatut: Frans Emil Sillanpää
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
12/6/2013 • 50 minutes, 3 seconds
Koripalloilija Kari Kulonen
Auto-onnettomuudessa Uudessakaupungissa menehtynyt Kari Kulonen oli koripalloilijana aikaansa edellä. Monet hänen pelikaverinsa sanovat, että "Kanni" tulee yhä mieleen, kun laittaa turvavyötä kiinni. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/26/2013 • 29 minutes, 9 seconds
Kiveen hakatut: Robert Petersen
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/25/2013 • 28 minutes, 55 seconds
Kiveen hakatut: Mikko Ala-Leppilampi
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/11/2013 • 29 minutes, 6 seconds
Seiväshyppääjä Jani Lehtonen
Seiväshyppääjä Jani Lehtosen haudalla Mäntsälässä muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/11/2013 • 29 minutes, 18 seconds
Maailmanennätysjuoksija Lauri Lehtinen
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
8/4/2013 • 29 minutes, 12 seconds
Seiväsprofessori Valto Olenius
Seiväsprofessoriksi tituleeratun Valto Oleniuksen hautakiven äärellä Forssassa ovat muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/28/2013 • 29 minutes, 3 seconds
Vilho "Ville" Tuulos - Pohjolan heinäsirkka
Haudalla muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/18/2013 • 29 minutes, 11 seconds
Kiveen hakatut: Veli Saarinen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa vieraillaan Suomen ensimmäisen hiihdon olympiavoittajan ja pitk äaikaisen päävalmentajan Veli Saarisen haudalla Virolahdella.
7/14/2013 • 29 minutes
Kiveen hakatut: Veikko Huhtanen
Veikko Huhtanen voitti Lontoon vuoden 1948 olympiakisoissa 6-ottelun, oli tärkeä osa joukkuekultaa voittanutta joukkuetta, jakoi hevosen kultamitalin Heikki Savolaisen ja Paavo Aaltosen kanssa sekä sai vielä rekilta pronssia. Mutta kuka oikeastaan oli Veikko Huhtanen? - Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
7/7/2013 • 29 minutes, 9 seconds
Kiveen hakatut: Armas Taipale
Armas Taipale voitti kultaa Tukholmassa v. 1912 kiekonheitossa. Hänen vaiheensa sen jälkeen olivat pitkään aika tuntemattomat. - Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/30/2013 • 29 minutes, 25 seconds
Mäkihyppyvalmentaja Eino Kirjonen
Haudan äärellä muistelemassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/30/2013 • 29 minutes, 29 seconds
Kiveen hakatut: Armas Valste
Vuosina 1935 - 1960 Suomen Urheiluliiton valmennuksesta vastasi Armas Valste - olympiakävijä, urheiluvaikuttaja ja ylivalmentaja. - Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/23/2013 • 29 minutes, 22 seconds
Jalkapalloilija, näyttelijä-ohjaaja Åke Lindman
Tämän kertaisessa jaksossa vieraillaan Helsingissä Hietaniemen hautausmaan Taitelijakukkulalla muistelmassa näyttelijä-ohjaaja Åke Lindmania, jonka jalkapalloura oli myös sangen värikäs. Haudan äärellä Taitelijakukkulalla ovat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/23/2013 • 29 minutes, 7 seconds
Kiveen hakatut: Paavo Aaltonen
Voimisteluvalmentaja antoi kultamitalisti Paavo Aaltoselle lempinimen "Vahva Paavo", eikä lainkaan turhaan! Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/16/2013 • 28 minutes, 52 seconds
Hiihdon ensimmäinen suomalainen olympiamitalisti Tapani Niku.
Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Millaista olikaan elämä silloin kun Suomi sai hiihdossa ensimmäisen olympiamitalin, jonka toi Lahden Mustankallion hautausmaalla lepäävä Tapani Niku.
6/16/2013 • 28 minutes, 59 seconds
Pikaluistelija Clas Thunberg
Jääkenttien "Paavo Nurmen" haudalla Helsingin Hietaniemessä vierailevat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/9/2013 • 29 minutes, 25 seconds
Kiveen hakatut: Saima Harmaja
Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
3/29/2013 • 51 minutes, 24 seconds
Viljo Heino - maailmanennätysjuoksija
Viljo Heinon parhaat vuodet kuluivat sodassa mutta lähes ikämiehenä hän juoksi kahdesti 10 000 metrin maailmanennätyksen, ja voitti EM-kultaa 1946. Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
7/24/2012 • 29 minutes, 30 seconds
Kiveen hakatut: Lenni Viitala
Ohjelmasarjassa muistellaan tunnettuja urheilijoita heidän viimeisen leposijansa äärellä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle. Millainen mies olikaan Lontoossa olympiakultaa paininut Lenni Viitala, joka ei koskaan saapunut noutamaan mitaliaan palkintojenjakoon?
7/15/2012 • 29 minutes, 6 seconds
Erkki Kataja - seiväshopeaa pipo päässä
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Varsin nuorena menehtynyt Erkki Kataja on Antti Kalliomäen ja Eeles Landströmin ohella ainoa suomalainen seiväshypyn olympiamitalisti. Monelle on piirtynyt hänestä mieleen kuva, jossa hän hyppää riman yli pipo päässä.
7/15/2012 • 29 minutes, 18 seconds
Vilho Ylönen: Tikkakosken mannekiini.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Nyt muistellaan erityisesti ampujana menestynyttä Tikkakosken mannekiinia Vilho Ylöstä, joka ehti pitkällä urallaan voittaa olympiamitalin sekä kesä- että talviolympiakisoissa.
7/8/2012 • 28 minutes, 48 seconds
Thorvald Strömberg.
Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Tällä kertaa muistellaan Thorvald Strömbergiä, joka Helsingin olympiakisoissa meloi 10 000 metriä muita nopeammin, ja jatkoi harrastustaan elämänsä loppuun saakka.
7/1/2012 • 29 minutes, 28 seconds
Yleisurheilun ensimmäinen olympiamitalisti Kaisa Parviainen
Kaisa Parviainen sai Lontoossa 1948 hopeaa keihäänheitossa, eivätkä naiset tuon jälkeenkään ole voittaneet kuin kaksi yleisurheilumitalia. Mutta millainen oikeastaan oli tämä monille kovin etäiseksi jäänyt, vuonna 2002 menehtynyt huippuheittäjä? Yle Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/24/2012 • 29 minutes, 15 seconds
Voimistelija, valmentaja Birger Stenman
Suomalaiset voimistelijat kahmivat Lontoossa 1948 hurjan määrän mitaleja. Yksi mies menestyksen takana oli Birger Stenman. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/17/2012 • 29 minutes, 30 seconds
Kilpameloja Kurt Wires vietti värikkään elämän
Minkälainen oli vuonna 1948 olympiahopeaa ja 1952 kaksi olympiakultaa yhdessä Yrjö Hietasen kanssa meloneen Kurt Wireksen värikäs elämä? YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
6/3/2012 • 29 minutes, 24 seconds
Kiveen hakatut: Karl Marx
Yle Urheilun tuottamaa Kiveen Hakatut -radiosarjaa on neljän vuoden aikana kuultu jo lähes 60 jaksoa. Tällä kertaa sarjan tekijät Arto Teronen ja Jouko Vuolle tekevät pienen syrjähypyn. Ensi kesän olympiakisojen aikana he esittelevät kisakaupunkia amatöörioppaina. Toukokuussa tutkimusmatka vei kaksikon Lontoon High Gaten hautausmaalle, jossa vastaan tuli Karl Marxin hauta. Kuulemme ohjelmassa, millaisia ajatuksia syntyi haudan äärellä perinteisessä brittiläisessä kesäsateessa.
5/17/2012 • 47 minutes, 53 seconds
Kiveen hakatut
Tällä kertaa sarjan tekijät Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä muistelemassa merkittävää radio- ja TV-persoonaa Niilo Tarvajärveä, jonka matka kulki pesäpallokentiltä, kadettikoulun, olympiakisojen ja eduskunnan kautta miltei joulumaahan saakka.
12/6/2011 • 44 minutes, 24 seconds
Kiveen hakatut: Robert "Petteri" Petersen
Popcornin Suomeen tuonut Robert "Petteri" Petersen on mies, jonka opetuksista suomalainen koripalloilu sai nauttia kuudella vuosikymmenellä. Petterin tapa puhua Suomea ei sekään hevin unohdu.
YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
8/14/2011 • 28 minutes, 56 seconds
Kiveen hakatut: Kalle Anttila
YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Kiveen Hakatut -sarjassa ollaan tällä kertaa painijan - siis liikemiehen - Kalle Anttilan haudalla pohtimassa miten kraatarin opein voitettiin olympiakultaa.
8/7/2011 • 28 minutes, 38 seconds
Kiveen hakatut: Painin olympiamitalisti Kustaa Pihlajamäki
YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa? Nurmon kirkon kupeeseen on haudattu viisi painin olympiamitalistia. Heistä kuuluisin on Kustaa Pihlajamäki, joka edusti Suomea olympiakisoissa neljä kertaa.
8/5/2011 • 28 minutes, 56 seconds
Kiveen hakatut: Juhani Järvinen
Vuoden 1959 paras urheilija - pikaluistelun maailmanmestari ja ME-mies Juhani Järvinen on haudattu Helsingin Malmin hautausmaalle kuten muun muassa Tapio Rautavaara. Liian varhain, vain 49-vuotiaana kuollut Järvinen oli todellinen urheilumies. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/31/2011 • 28 minutes, 47 seconds
Kiveen hakatut: Turkulainen heinäkuu: Turkulaisen urheilun jäljillä - Moottoriurheilun Turku
Artukainen, Heimo Hietarinta, Jarno Saarinen ja Ruissalo ovat osa turkulaisen moottoriurheilun historiaa, josta aivan oikea henkilö on kertomaan turkulaisen moottoriurheilun legenda Rauno Aaltonen. Hänen mietteitään kävi taltioimassa Jouko Vuolle.
7/29/2011 • 28 minutes, 29 seconds
Kiveen hakatut: Jaakko Tuominen
Ohjelmassa pohditaan yleisurheilumaajoukkueen kapteenin, 400 metrin aitojen kaksinkertaisen olympiaedustajan ja urheilumarkkinoinnin ammattilaisen Jaakko Tuomisen uraa. Hän vakuutti elämän olleen aina järjettömän nastaa! Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/24/2011 • 28 minutes, 41 seconds
Kiveen hakatut: Millainen on tänään Paavo Nurmen Turku?
Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat vielä viime vuonna maailman kaikkien aikojen parhaaksi juoksijaksi valitun Paavo Nurmen vaiheita hänen kotikaupungissaan. Millainen onkaan tänään Paavo Nurmen Turku?
7/22/2011 • 29 minutes, 7 seconds
Kiveen hakatut: Pekka Tiilikainen
Toimittajat Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohdiskelevat radioselostuksen saloja kollega Pekka Tiilikaisen - sinivalkoisen äänen - haudalla. Mutta oli Pekka paljon muutakin kuin vain ääni.
7/17/2011 • 28 minutes, 37 seconds
Kiveen hakatut: Turkulaisen urheilun jäljillä
Kolme Olavia - Salonen, Salsola ja Vuorisalo - juoksivat 11. heinäkuuta vuonna 1957 1 500 metrin kovempaa kuin kukaan koskaan aiemmin Suomessa. Maailmanennätys 3.40,2 kirjattiin Salosen ja Salsolan nimiin. Vuorisalo jäi kymmenyksen, mutta miten kaikki oikeastaan tapahtui? Tunnelmaan johdattavat Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/15/2011 • 29 minutes, 23 seconds
Kiveen hakatut: August "Aku" Kiuru
Sakkolassa syntynyt Aukusti "Aku" Kiuru on haudattu Hartolan hautausmaalle. Ohjelmassa tutustutaan tämän värikkään "hiihtoporsaan" vaiherikkaaseen elämään. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/10/2011 • 28 minutes, 12 seconds
Kiveen hakatut: Turkulaisen urheilun jäljillä
Näin heinäkuussa ollaan myös turkulaisen urheilun jäljillä - tällä kertaa jääkiekkovaikuttajan ja -valmentajan sekä entisen huippupelurin Juhani Tammisen seurassa. Millainen on turkulaisen urheilun tarina "aurinkokuninkaan" silmin? Toimittajana on Jouko Vuolle.
7/8/2011 • 29 minutes, 7 seconds
Kiveen hakatut: Gunnar Höckert
Ohjelmassa tutustutaan Berliinin vuoden 1936 olympiakisojen 5 000 metrin kultamitalistiin Gunnar Höckertiin. Hän kaatui talvisodassa päivää ennen 30-vuotissyntymäpäivänsä helmikuussa vuonna 1940. Gunnar Höckert on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle, mutta tarina alkaa kuitenkin rajan tuolta puolen Johanneksesta läheltä paikkaa, jossa nuori joukkueenjohtaja kaatui. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
7/3/2011 • 26 minutes, 44 seconds
Fjodor Terentjev
Ohjelmassa tutustutaan Karjalan tasavallan ensimmäiseen olympiavoittajaan Fjodor Terentjeviin Paatenen kylässä. Toimittajina Arto Teronen ja Jouko Vuolle.
6/26/2011 • 28 minutes, 21 seconds
Anton Collin
YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tässä jaksossa selviää, millainen mies oli Norjassa maan surun aiheuttanut Anton Collin, jonka meriittilistalle lukeutuu muun muassa se, että hän oli ensimmäinen ei-norjalainen hiihtäjä, joka voitti Holmenkollenin hiihtokilpailun. Lisäksi mies edusti Suomen samana vuonna sekä talvi- että kesäolympialaisissa.
6/20/2011 • 28 minutes, 21 seconds
Kiveen hakatut: Oskari Friman.
YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Millaisia ajatuksia syntyykään hautakirjoituksia katsellessa?
Tällä kertaa matka on vienyt Viipurin Sorvalin hautausmaalle, jossa pohditaan millainen mies oli "paini-insinööriksi" tituleerattu kaksinkertainen olympiavoittaja Oskari Friman.
6/20/2011 • 27 minutes, 51 seconds
Gunnar Bärlund
YLE Urheilun tuottamassa Kiveen Hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa.
Tämänkertaisen jakson sankarilla, Gunnar Bärlundilla eli GeeBeellä, on kyllä patsas, mutta hautakiven vierellä hänen saavutuksiaan ei voi muistella. Matka onkin vienyt suuren meren äärelle.
6/5/2011 • 28 minutes, 16 seconds
Curt Lincoln
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Curt Lincolnia.
1/9/2009 • 29 minutes, 12 seconds
Mona-Lisa Pursiainen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Mona-Lisa Pursiaista.
1/9/2009 • 28 minutes, 52 seconds
Voitto Hellstén
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Voitto Hellsténiä.
1/9/2009 • 29 minutes, 3 seconds
Sten Suvio
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Sten Suviota.
1/9/2009 • 29 minutes, 1 second
Ville Ritola
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Ville Ritolaa.
1/6/2008 • 28 minutes, 43 seconds
Kyösti Lehtonen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Kyösti Lehtosta.
1/5/2008 • 28 minutes, 47 seconds
Volmari Iso-Hollo
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Volmari Iso-Holloa.
1/4/2008 • 28 minutes, 22 seconds
Elmer Niklander
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Elmer Niklanderia.
1/3/2008 • 28 minutes, 43 seconds
Juha Tiainen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Juha Tiaista.
1/2/2008 • 28 minutes, 59 seconds
Jonni Myyrä
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Jonni Myyrää.
1/1/2008 • 28 minutes, 50 seconds
Paavo Nurmi
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Paavo Nurmea.
1/12/2007 • 28 minutes, 53 seconds
Jarno Saarinen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Jarno Saarista.
1/11/2007 • 28 minutes, 26 seconds
Jarmo Wasama
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Jarmo Wasamaa.
1/10/2007 • 28 minutes, 2 seconds
Martti Jukola
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Martti Jukolaa.
1/9/2007 • 28 minutes, 56 seconds
Hannes Kolehmainen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Hannes Kolehmaista.
1/8/2007 • 28 minutes, 57 seconds
Henri Toivonen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Henri Toivosta.
1/7/2007 • 28 minutes, 56 seconds
Aale Tynni
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Aale Tynniä.
1/6/2007 • 29 minutes
Tarmo Uusivirta
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Tarmo Uusivirtaa.
1/5/2007 • 28 minutes, 54 seconds
Kalle Jalkanen
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Kalle Jalkasta.
1/4/2007 • 27 minutes, 24 seconds
Sylvi Saimo
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Sylvi Saimoa.
1/3/2007 • 28 minutes, 5 seconds
Arto Tolsa
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Arto Tolsaa.
1/2/2007 • 29 minutes, 7 seconds
Tapio Rautavaara
Yle Urheilun tuottamassa suositussa Kiveen hakatut -sarjassa Arto Teronen ja Jouko Vuolle pohtivat suomalaisten urheilijoiden ja urheiluvaikuttajien hautakivien äärellä heidän elämäänsä ja uraansa. Tällä kertaa muistellaan Tapio Rautavaaraa.