Futucast on yleissivistyspodcast, joka käsittelee laajasti eri aiheita Suomen tunnetuimpien ja mielenkiintoisimpien vieraiden kanssa. Jaksoja on tuotettu jo pitkälti päälle 250 ja vieraina ovat käyneet muiden muassa Bengt Holmström, Esko Valtaoja, Tarja Halonen, Björn Wahlroos ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Teemme helposti lähestyttäviä jaksoja teemoista ja ilmiöistä, joista jokaisen pitäisi tietää enemmän. Samalla Futucast toimii meille tapana oppia lisää maailmasta. Liity kymmenientuhansien muiden kuulijoiden joukkoon ja opi uutta! Jaksoja joka maanantai ja säännöllisesti myös torstaisin!
Ville Blåfield | Onko kirjoilla tulevaisuutta? #487
Tässä jaksosa vieraanamme on Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ville Blåfield, jolla on kiinnostava työ. Minkälaista on olla Kirjamessujen ohjelmajohtaja vuonna 2024, aikana, jossa teknologia on jo tovin ehtinyt disruptoida jo valmiiksi kuihtuneita lukutottumuksiamme? Onko kirjoilla tulevaisuutta? Miksi ne ovat niin tärkeitä? Miten Kirjamessut ovat kaikesta huolimatta pysyneet niin relevantteina vuosien varrella? Miten alustatalous vaikuttaa kirjailijoiden ammattiin? Tästä ja paljon muusta keskustelimme Villen kanssa. Tervetuloa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/23/2024 • 57 minutes, 29 seconds
Jaakko Keso | Matka Amerikan jakautuneisuuteen #486
Toimittaja Jaakko Keso on palannut. Hänen tuore “Tämä on Amerikka”-sarja on Jaakon uran toistaiseksi suurin projekti. Siinä Jaakko matkaa Yhdysvaltoihin tutkimaan, kuinka räjähdysherkkä Amerikan poliittinen ilmapiiri oikeastaan on. Miltä jakautuneisuus näyttää tavallisten amerikkalaisten näkökulmasta? Kupliiko pinnan alla sisällissodan ainekset? Minkälainen Trump on livenä? Minkälainen on suomenamerikkalainen pikkukaupunki Hancock? Tykkäsikö Jaakko Amerikasta? Tervetuloa kuuntelemaan?
Jaakon sarja on nähtävillä kokonaisuudessaan Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-71701206
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/21/2024 • 58 minutes, 32 seconds
Antti Vasara | Tällainen on täysin mahdollinen Suomen tulevaisuus #485
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä VTT:n kanssa.
Suomessa ollaan viime vuosina totuttu talouskeskustelussa pessimistiseen synkistelyyn. En ala tässä puhumaan kansan luonteesta ja maan tavoista, onhan pessimisteillä monia hyviä argumentteja. Mutta VTT:n Antti Vasaran mielestä myös optimismille on hyvät perusteet. Tässä jaksossa puhumme niistä. Minkälainen on Antin “täysin mahdollinen Suomi”? Miksi Suomesta on perusteltua odottaa lähivuosina uuden ajan huippuyrityksiä ja skaalautuvia innovaatioita? Miten Suomi voi pelata korttinsa oikein?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/17/2024 • 59 minutes, 23 seconds
Rutger Bregman | How can individuals change the world #484
Rutger Bregman is a Dutch historian, author and journalist. He is known for his bestselling books Humankind and Utopia for Realists, and is now on his third book called Moral Ambition. In this episode, Isak talks to Rutger Bregman about questions such as what moral ambition is? Why are young idealists so unambitious? How can idealists become more pragmatic? Why is purity appreciated more than effectiveness? What is moral reframing, why should we learn it? What should we think about Extinction Rebellion (Elokapina)?
Linkki kirjan suomenkieliseen versioon: https://atena.fi/kirjat/moraalinen-kunnianhimo
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/14/2024 • 56 minutes, 50 seconds
Näin EU alkaa sääntelemään tekoälyä | Juha Heikkilä #483
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Euroopan komission DG Connectin kanssa.
Eurooppaan on juuri tullut uusi, maailman ensimmäinen laajamittainen tekoälyä reguloiva laki. Tämä varmasti vahvistaa monien käsitystä Euroopasta sääntelijänä, ei innovaattorina, mutta tekoälysääntelyä on peräänkuulutettu myös hyvin argumentein. Tässä jaksossa haastattelen DG Connectin tekoälyneuvonantajaa, Juha Heikkilää. Mikä AI Act on? Mitä se tarkalleen reguloi? Antaako se tilaa kokeilemiselle ja innovoinnille? Mitä tekoälyn uhkia se pyrkii lieventämään? Tervetuloa kuuntelemaan.
#AIinEurope #AIAct #DigitalEU
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/11/2024 • 58 minutes, 31 seconds
Jukka Holm | SaaS leviää – Miksi julkinen sektori jumittaa räätälöinnissä? #482
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Visman kanssa.
Tässä jaksossa sukelletaan SaaSin eli Software as a Servicen maailmaan ja pohditaan, miksi tämä malli on noussut softabisneksen hallitsevaksi trendiksi. Keskustelemme siitä, mitkä tekijät ajavat SaaSin kehitystä, ja miksi monet alat, erityisesti julkinen sektori, eivät ole vielä täysin omaksuneet sen potentiaalia. Pohdimme myös Suomen softaskenen tilannetta: miksi meiltä puuttuu suuret softatalot ja miten asia voisi olla eri tavalla?
Jakson vieraana on Visman toimitusjohtaja Jukka Holm. Seuratkaa Solveonin LinkedIn-kanavaa seuraavan linkin kautta: https://www.linkedin.com/company/vismasolveon/
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/10/2024 • 45 minutes, 51 seconds
Jaakko Iloniemi & Henri Vanhanen | Kilpajuoksu maailman herruudesta #481
Jaakko Iloniemi ja Henri Vanhanen edustavat uuden ja vanhan sukupolven terävintä kärkeä suomalaisessa ulkopoliittisessa osaamisessa. Iloniemi on pitkää uraa tehnyt diplomaatti, ja Vanhanen yksi maamme kiinnostavimpia nuoria ulkopoliittisia tutkijoita. He ovat kirjoittaneet yhdessä kirjan nimeltään Vuosisadan kilpajuoksu, joka pohtii muuttuvaa maailmanjärjestystämme. Miksi ja miten globaalit valtasuhteet ovat muuttumassa? Pystymmekö elämään sovussa tai onko horisontissa vielä suurempia riitoja? Ketkä ovat kenen ystäviä, ketkä kenen vihollisia? Miten käy vanhentuvalle Euroopalle, ja kuka on tulevan maailmanjärjestyksen herra?
Linkki kirjaan: https://docendo.fi/sivu/tuote/vuosisadan-kilpajuoksu/5058680%20style=
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/7/2024 • 1 hour, 14 minutes, 38 seconds
Harri Gustafsberg | Matkalla mielen mestariksi #480
Harri Gustafsberg on entinen Karhuryhmän ryhmänjohtaja, ja nykyinen tohtorin koulutuksen omaava mielenhallinnan valmentaja. Harri on vuosikausia miettinyt mielen ja kehon toimintaa, sekä niiden parantamista, ja on koonnut oppimastaan kirjan nimeltä 10 askelta mielen mestaruuteen. Tässä hyvin spontaanissa ja pohdiskelevassa jaksossa puhumme siitä, mitä mielen mestaruus tarkoittaa Harrille ja Isakille, ja mitä kaikkea olemme omien elämiemme aikana oppineet elämisestä ja ihmisenä olemisesta.
Harrin kirja: https://otava.kauppakv.fi/sivu/tuote/10-askelta-mielen-mestaruuteen/5057769
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/30/2024 • 1 hour, 8 minutes, 58 seconds
Olli Holmström | Diakonissalaitos, arvot ja syrjäytyminen #479
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa.
Olli Holmström on entinen pappi ja teknologiamaailman konkari, joka on palannut mielestään parhaaseen työpaikkaansa koskaan, Diakonissalaitoksen toimitusjohtajaksi. Mikä tämä jo 1800-luvulla perustettu säätiö oikeastaan on, ja miten se on kasvanut, muuttunut ja selvinnyt aina vuoteen 2024 asti? Miten uskonnon rooli on muuttunut heidän toiminnassaan vuosien varrella? Ja mitkä ovat ne kaupungistuvan Suomen sosiaaliset haasteet, joissa he pyrkivät auttamaan haavoittuvimpia?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/26/2024 • 1 hour, 6 minutes, 28 seconds
Perinteinen media on rikki | Olli Seuri & Jussi Sippola #478
Tässä jaksossa keskustelemme kahdelle Uusi Juttu-projektin perustajille ja entisille HS:n ja Ylen toimittajille, Jussi Sippolalle ja Olli Seurille. Mitä rikkinäistä he näkivät vanhoilla työpaikoillaan, isoissa medioissa, joka sai heidät tuomaan Suomeen uudenlaista journalismia? Ja mitä se uudenlainen journalismi oikein on? Minkälaista mediaa Suomi oikeastaan tarvitsee? Tässä jaksossa pohdimme mm. journalismin prosesseja ja eetosta, median puolueettomuutta, Suomen mediakentän keskittyneisyyttä, narratiivien rakentamista, vaihtoehtomedioita ja mediakentän murrosta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/23/2024 • 1 hour, 6 minutes, 58 seconds
How to attract foreign skilled work | Nanna Alaviuhkola, Samuli Kivilehto & Kristiina Saaristo #477
This episode is produced in collaboration with Technology Academy Finland.
In this English language episode we are talking to Nanna Alaviuhkola from ABB, Samuli Kivilehto from Metso and Kristiina Saaristo from KONE, all Technology Academy Finland partner companies, about working for international and multinational companies in Finland, and the challenge of attracting foreign skilled work. Why is foreign skilled labor actually important? How does Finland compete with other countries in attracting and retaining top global talent? What are the benefits and challenges of diversity at the workplace?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/20/2024 • 57 minutes, 22 seconds
Vlad Vexler | Democracy is in crisis #476
Vlad Vexler is in the S tier of political philosophy on YouTube, you can try your best to change my mind. A unique and eloquent interpreter of the philosophical undercurrents in today’s politics, Vlad has become a go to voice for many about Russia and democracy. In this episode we talk about the Western democratic crisis, about how we should talk about politics, about Russian propaganda and much more. It was an absolute pleasure.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/16/2024 • 1 hour, 18 minutes, 2 seconds
TKI ja ekosysteemiyhteistyö | Jarkko Pellikka, Petri Lehmus & Liisa Åström #475
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Tekniikan Akatemia-säätiön kanssa.
Tässä jaksossa keskustelemme kolmen suuren suomalaisen yhtiön TKI-johtajan kanssa siitä, mitä tutkimus ja kehitys oikein on, miksi ne ovat tärkeitä prioriteetteja, mitä ekosysteemiyhteistyö on, miten perustutkimus ja sovellettu tutkimus eroavat, miten tuotteita ja palveluja kaupallistetaan, ja paljon muusta.
Jarkko Pellikka on Nokian Veturi-ohjelman johtaja, Petri Lehmus on Neste Oilin tutkimus- ja teknoligiajohtaja ja Liisa Åström on Vaisalan teollisuusmittalaitteiden tuotteista ja järjestelmistä vastaava johtaja. Kaikki edellämainitut ovat TAF:n kumppaniyrityksiä.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/13/2024 • 1 hour, 1 minute, 24 seconds
Timo R. Stewart | Miksi Gazassa ei saada aikaan tulitaukoa ja rauhaa? #474
Miltä näyttää Gazan sodan nykytilanne, ja miksi tulitaukoa ei saada aikaan? Miksi Timon mielestä Israel ei voi voittaa sotaa? Onko kahden valtion malli enää realismia? Mikä on palestiinalaisen nationalismin historia, ja miksi jotkut väittävät että palestiinalaisia ei ole? Mitä on antisionismi? Mitä Israelin muslimikansalaisten asema kertoo konfliktin mahdollisesta ratkaisusta?
Näistä ja muista aiheista keskustelimme Ulkopoliittisen Instituutin Timo R. Stewartin kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/9/2024 • 1 hour, 8 minutes, 8 seconds
Hannu Sokala | Raha ei ole sitä mitä luulet #473
Hannu Sokala on kolmatta kertaa Futucastin vieraana, tälläkin kertaa kirjan kirjoittaneena. Taloustoimittajana Hannun kirjat ovat liittyneet talouteen ja bisnesmaailmaan, ja uusimmassa liikutaan koko järjestelmän tärkeimmässä palasessa, eli rahassa. Mitä raha on? Miten rahaa luodaan? Miten pankit oikeastaan toimii? Mitä velka on? Miksi vertaamme kansalaiskeskustelussa henkilökohtaista lainanottoa valtion lainanottoon? Näitä ja monia muita kysymyksiä pohdimme yhdessä Hannun kanssa.
Linkki kirjaan: https://otava.fi/kirjat/raha-ei-ole-sita-mita-luulet/
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/2/2024 • 1 hour, 14 minutes, 39 seconds
Katri Saarikivi | Onko ihminen järkevä eläin? #472
Kaupallinen yhteistyö, Metsä Group
On keskustelun aika -podcast: https://open.spotify.com/show/2rHxvM0y10eiqjC1EtWprV?si=10cda39a1a084f37
Neurotieteilijä Katri Saarikiveä on ensimmäisen jakson jälkeen toivottu monesti uudestaan Futucastiin. Tässä jaksossa keskustelin Katrin kanssa älyn ja järjen eroista, miksi ihminen ei luontaisesti etsi totuutta, miten voimme yrittää ajatella hyvin vinoumistamme huolimatta, tieteellisestä metodista, miksi järki ei ole kaikki kaikessa, mitä järjellemme tapahtuu kun ajattelemme politiikkaa, ja yliopiston tieteenteon tasosta, sekä paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/26/2024 • 1 hour, 7 minutes, 55 seconds
Heljä Ossa | Euroopan turvallisuus on liian riippuvainen Yhdysvalloista #471
Yhdysvallat on ollut Euroopan turvallisuuden takaaja useita, useita vuosikymmeniä. Suomessakin olemme vasta viimeisinä vuosina päässeet maistelemaan sitä, että Yhdysvallat ovat keskeinen osa puolustusstrategiaamme. Onko pienen kuplamme ulkopuolella kuitenkin erilainen trendi käynnissä? Onko totta, että Yhdysvaltoja kiinnostaa tasaisen hitaasti vähemmän ja vähemmän Eurooppa muiden ulkopoliittisten intressien joukossa, kuten Kiina? Mitä se tarkoittaisi Euroopan ja Suomen kannalta?
Heljä Ossa on London School of Economicsin tutkija ja MPKK:ssa juuri tohtoriksi väittelevä yhteiskuntatieteilijä, jonka väitöskirja koskee Euroopan strategista autonomiaa ja Yhdysvaltojen suhtautumista siihen.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/19/2024 • 56 minutes
Mikael Mattlin | Suhtaudummeko Kiinaan väärin? #470
Mikael Mattlin on Ulkopoliittisen Instituutin virkaatekevä johtaja ja yksi maamme johtavia Kiina-asiantuntijoita. Tapasin hänet Presidentinlinnassa vuonna 2023, ja nyt elokuussa 2024 oli viimein ilo päästä tekemään hänen kanssa jakson.
Suhtautumisemme Kiinaan on kärjistynyt, mutta onko siitä tullut selkeämpää tai fiksumpaa? Minkälainen mahti Kiinasta on vuosien varrella kehittynyt? Onko meidän syytä odottaa Taiwanin tilanteen kiristymistä? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/14/2024 • 1 hour, 18 minutes, 13 seconds
Jukka Lindström | Komiikka, poliittinen satiiri ja teeskennelty hyväntahtoisuus #469
Jukka Lindstöm on yksi Suomen tunnetuimpia koomikoita, ja vähintään Suomen tunnetuin poliittinen satiirikko. Hänet tunnetaan kenties Noin Viikon Uutisista ja nykyään Kovan Viikon Illasta. Tässä jaksossa keskustelemme aiheesta, joka on Jukan mielestä ehkä tylsin mahdollinen; komiikasta. Onko koomikon rooli pelkkä naurattaminen, tai myös jotain muuta? Mikä erottaa koomikon ja poliitikon kertoman vitsin? Mikä on teeskennelty hyväntahtoisuus, ja miten koomikot paljastavat niitä meille? Tervetuloa kuuntelemaan.
Newyorker artikkeli: https://www.newyorker.com/magazine/2023/12/18/what-do-we-want-from-comedy
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/29/2024 • 1 hour, 7 minutes, 33 seconds
Toni Stenström | Haastattelu Kiovasta: Miltä Ukrainan tilanne näyttää? #468
Toni Stenström oli hyvin tykätty vieras ensimmäisellä vierailullaan aiemmin tänä vuonna, joten päätös haastatella häntä uudestaan oli helppo. Tällä kertaa Toni on Ukrainassa, tarkemmin sanottuna Kiovassa, ja kertoo meille sieltä käsin miltä Ukrainan tilanne oikein näyttää, ja mitä paikalliset siitä ajattelevat. Minkälaista arki on Kiovan kesässä? Miten ukrainalaiset suhtautuvat lännessä käytyyn keskusteluun Ukrainasta? Miltä keskustelut rauhanneuvotteluista kuulostaa ukrainalaisille, ja minkä hinnan he itse olisivat valmiita maksamaan miehitettyjen alueiden valtaamisesta ja vuoden 1991 rajoista?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/22/2024 • 57 minutes, 19 seconds
Antti Ämmälä | Miten rauhaa rakennetaan? #467
Antti Ämmälä on konfliktinratkaisujärjestö CMI:n viestintäpäällikkö ja entinen toimittaja. Hän on yhdessä Katri Merikallion kanssa kirjoittanut kirjan CMI:n historiasta ja nykypäivästä, nimeltään Näin syntyy rauha. Se on katsaus Martti Ahtisaaren historiaan globaalin rauhanvälityksen eliittinä, hänen onnistumisiin ja epäonnistumisiin, sekä CMI:n roolin ja rauhanvälityksen kehitykseen viime vuosikymmeninä. Näistä aiheista keskustelemme tässä jaksossa, tervetuloa kuuntelemaan.
Linkki kirjaan: https://otava.fi/kirjat/nain-syntyy-rauha/
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/15/2024 • 1 hour, 12 minutes, 45 seconds
Anna-Sofia Berner | Haavoja Amerikan sydämessä #466
Olemme tänä vuonna tehneet muutaman eri maahan keskittyvän jakson, ja tänään on luvassa aikamme mahtavin suurvalta, ellei kaikkien aikojen mahtavin, eli Yhdysvallat. Vapaus, raha, aseet, Hollywood; USA herättää vahvoja ja jopa kotoisan tuttuja mielikuvia ja stereotypioita jokaisessa meissä. Helsingin Sanomien Anna-Sofie Berner on kirjoittanut kirjan nimeltään 10 haavaa Amerikan sydämessä, jossa perehdytään mm. Amerikan demografiseen muutokseen, vapauteen, sotaan, rasismiin, menestykseen ja eriarvoisuuteen, sekä mediaan. Näistä aiheista keskustelemme tässä jaksossa.
Linkki kirjaan: https://otava.fi/kirjat/kymmenen-haavaa-amerikan-sydamessa/
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/8/2024 • 1 hour, 14 minutes, 38 seconds
Sami Miettinen & Mikko Alasaarela | Sosiaalinen media ja ahdistunut sukupolvi #465
Sami Miettinen Neuvottelija-podcastista laittoi viestiä ja kysyi, haluaisimmeko tehdä tuplajakson samalla kokoonpanolla Jonathan Haidtin Ahdistunut sukupolvi-kirjasta sekä somen vaikutuksesta kulttuuriin ja mielenterveyteen. Ensimmäisen jakson voitte kuunnella Neuvottelija-podcastissa, tämä toimii ikään kuin itsenäisenä jatko-osana. Tervetuloa kuuntelemaan.
Jakson löydätte tästä: https://www.youtube.com/watch?v=7W6cy_L1Mis
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/1/2024 • 1 hour, 4 minutes, 24 seconds
Informaatiovaikuttaminen | Jussi Toivanen & Päivi Tampere #464
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa.
Mitä on informaatiovaikuttaminen? Miksi se kiinnostaa valtio- ja viranomaistasolla? Miten narratiivit muodostuvat? Miten internet on muuttanut informaatiokenttää ja keskustelukulttuuria? Millä tavalla ylireagoimme informaatiovaikuttamiseen? Tässä jaksossa vierailevat Kyberturvallisuuskeskuksen viestintäpäällikkö Jussi Toivanen ja valtioneuvoston kanslian viestintäpäällikkö Päivi Tampere.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast 🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/27/2024 • 1 hour, 1 minute, 11 seconds
Eero Haapala | Näin ruoka ja liikunta vaikuttaa aivoihin #463
Eero Haapala on lasten ja nuorten liikuntafysiologian dosentti Jyväskylän yliopistosta. Keskustelimme hänen kanssaan siitä, miten liikunta ja ravinto vaikuttaa lasten kehitykseen. Mikä on oikeanlainen ruokavalio? Mitä mieltä hän on kehopositiivisuudesta? Miksi leikki on erityisen tärkeää lasten mielenterveyden kannalta? Onko somen haittoja nuorille liioiteltu tai aliarvioitu? Tervetuloa kuuntelemaan.
____
Maksettu mainos: Anyfin
Koodilla FUTU saat -20€ ensimmäisestä laskusta! Tee hakemus täältä tai lataa sovellus:
https://anyfin.info/futu
Laskuesimerkki: 2000€ suuruinen jälleenrahoituslaina, jonka todellinen vuosikorko on 15,34%, takaisinmaksuaika 44 kuukautta, muut kulut 0€, ja maksuerien määrä 44, johtaa 58,73€ kuukausimaksuun. Lainan kokonaiskustannus on 2584€.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/24/2024 • 1 hour, 7 minutes, 26 seconds
Kenneth “Kentsu” Eriksson | Huumeiden laillistaminen, vankilat ja poliisin tarinat #462
Kenneth “Kentsu” Eriksson on kuin suoraan amerikkalaisesta poliisisarjasta revitty hahmo, hän jopa näyttää hieman Breaking Badin Mike Ehrmantroutilta. Kentsun ja Miken ero on se, että Kentsu on aito. Tässä jaksossa puhumme sekä Kentsun tarinoista uransa varrelta, että ajankohtaisista ihmisiä puhututtavista kysymyksistä kuten huumeiden laillistamisesta, true crimen eettisyydestä, Immusta, Timo Vornasesta ja hätävarjelusta, suomalaisista vankiloista, sekä Suomen poliisin toimintatavoista. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/17/2024 • 1 hour, 2 minutes, 22 seconds
Janne Koistinen | 5G, 6G ja älylaitteiden kehitys #461
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Telian kanssa. https://www.telia.fi/
5G on ollut olemassa jo monta vuotta, eikä sen käyttöönotto ole ollut yhtä laajamittaista kun aikasempien mobiiliverkkosukupolvien. Telian Janne Koistisen mukaan muutosta on kuitenkin tapahtunut, ja astumme mahdollisesti vähitellen siihen aikaan, että 5G:n mahdollistamia sovelluksia ja käyttöliittymiä aletaan kehittämään. Mikä on jo muuttunut, ja mitä mullistuksia saatta olla tulossa?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/13/2024 • 51 minutes, 37 seconds
Martti Koskenniemi | Kansainvälinen oikeus: Gaza, sodan säännöt ja rikokset, joukkotuho #460
Tätä jaksoa olen odottanut. Kansainvälisestä oikeudesta ja sen konsepteista on tullut läheisempi osa arkista kansalaiskeskustelua, sekä omien kansallisten poliittisten intressiemme että globalisoituneiden poliittisten erimielisyyksiemme takia. Halusin siis haastatella yhtä maailman arvostetuinta alan tutkijaa aiheesta, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Mitä on kansainvälinen oikeus? Mitä ovat ICJ ja ICC? Mitä tarkoittaa jus in bello ja jus ad bellum, ja miksi sinun kannattaa tietää niistä? Onko Gazassa käynnissä kansanmurha? Tervetuloa kuuntelemaan?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/10/2024 • 1 hour, 18 minutes, 1 second
Miten DSA muuttaa internetiä Euroopassa? | Jenni Tuomisto, Jenni Koskinen & Robin Gustafsson #459
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa.
https://www.traficom.fi/fi/kyberturvallisuuskeskus
DSA, eli Digital Services Act, on osa Euroopan Unionin pyrkimyksiä luoda pelisääntöjä eurooppalaiselle internetille nykypäivään ja tulevaisuuteen. Meillä on jo GDPR, pian tulossa on AI Act, ja DSA on itsessään jo hyvin kattava. Tässä pureudumme ainakin osittain siihen, mistä lakipaketissa on kyse. Miten DSA pyrkii tasoittamaan suurten alustojen ja digipalveluiden valtaa suhteessa kuluttajaan ja lainsäädäntöön? Mitä uusia oikeuksia alustojen käyttäjillä tulee DSA:n myötä? Uhkaako DSA rajoittaa sananvapautta? Pitäisikö TikTok kieltää?
Jaksossa vierailee Traficomin Jenni Koskinen, Schibstedtin Jenni Tuomisto ja Aalto yliopiston Robin Gustafsson. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/7/2024 • 1 hour, 9 minutes, 50 seconds
Miten päästöjä vähennetään fiksusti? | Mikko Paloneva & Tiia Pirttimaa #458
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Paltan kanssa. Etusivu - Palta
Tässä Palta-sarjan viimeisessä jaksossa pureudumme päästövähennyksiin, ja miten sen voi tehdä fiksusti. Suhteellisen iso osa tuottamastamme energiasta menee hukkaan sen takia, ettei niitä käyttävät järjestelmät ole kykeneviä käyttämään energiaa fiksusti. Nykyään tämä on mahdollisempaa kuin koskaan. Tässä jaksossa Paltan Mikko Paloneva ja Caverionin vastuullisuusjohtaja Tiia Pirttimaa kertovat, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/6/2024 • 59 minutes, 37 seconds
Sofia Virta | Onko somesta tullut helppo syntipukki nuorten ongelmille? #457
Kaupallinen yhteistyö, Media-alan tutkimussäätiö
Mediapodi: https://open.spotify.com/show/4PTXqZj4kVOsK2RD0lICzZ?si=158fee3b9e75469d
Media-alan tutkimussäätiö: https://www.mediaalantutkimussaatio.fi/Tässä jaksossa on vieraana Vihreiden puheenjohtaja ja kansanedustaja, Sofia Virta, joka on jo pitkään ollut toivelistallamme. Keskustelimme Sofian kanssa mm. nuorten heikentyneestä mielenterveydestä, nuorten poikien asemasta, jengiytymisestä ja polarisaatiosta, rasismista, EU:sta ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/3/2024 • 1 hour, 18 minutes, 12 seconds
Mikä on TKI ja miksi se on Suomelle tärkeää? | Jari Konttinen & Samu Konttinen #456
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Paltan kanssa.
https://www.palta.fi/
Suomessa puhutaan viennin lisäksi hyvin usein TKI-investointien tärkeydestä. Mitä TKI oikeastaan on, ja miksi siihen on tärkeää panostaa? Mitä se edellyttää yrityksiltä ja yhteiskunnalta? Millä mallilla Suomen TKI-investoinnit oikeastaan on, ja mitä se kertoo meidän tilanteesta? Tässä jaksossa meillä vierailee Paltan Jari Konttinen ja Loihteen toimitusjohtaja Samu Konttinen.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast 🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/31/2024 • 1 hour, 13 minutes, 44 seconds
Näin poliisi tutkii ja torjuu kansainvälistä kyberrikollisuutta | Marko Leponen & Kauto Huopio #455
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa.
Kyberturvallisuuskeskus | Traficom
Kansainvälinen kyberrikollisuus on ollut teema jo monessa aiemmassa jaksossamme, ja aiheesta. Elämme uudessa rikollisuuden maailmassa, jonka mittakaavoista ja järjestäytyneisyydestä ei välttämättä olla vielä täysin tietoisisa. Tässä jaksossa perehdymme siihen, miten viranomaiset voivat torjua ja tutkia tietokoneilla tehtyjä rikoksia. Miten esim Vastaamon tekijän jäljille päädyttiin? Mitä Helsingin kaupungin tietomurto opettaa? Miten Suomen poliisi ylipäätään voi estää ulkomailla tehtyjä kyberrikoksia? Tässä jaksossa on vieraana KRP:n Marko Leponen ja KTK:n Kauto Huopio.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/30/2024 • 1 hour, 8 minutes, 9 seconds
Tomi Långstedt vietti 5 vuotta thaimaalaisessa vankilassa #454
Tomi Långstedt on kokenut jotain, mitä monet meistä ei yksinkertaisesti kestäisi. Liian pitkälle mennyt nopea ja päihtynyt elämäntapa Pattayalla johti siihen, että Tomi jäi kiinni 5000 ekstaasipillerin kanssa. Se oli hänen elämänsä suurin käännekohta, ja yhtäkkiä häntä odottaa 25 vuoden tuomio Thaimaassa. Vankiloiden olot olivat sanoinkuvaamattoman kamalat, eikä selviytyminen ollut itsestäänselvyys. Minkälaista elämää Tomi eli ennen tuomiotaan? Minkälainen on thaimaalainen vankila, ja miten Tomi selviytyi siellä? Miten hän lopulta pääsi vapaaksi, ja minkälaista elämä on ollut vankilan jälkeen?
Tomin ja Kati Pukin kirja Vankina Thaimaassa: https://www.suomalainen.com/products/vankina-thaimaassa
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/27/2024 • 1 hour, 34 minutes, 56 seconds
Maailman suurin lämmön kausivarasto Vantaalle | Kalle Patomeri #453
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Vantaan Energian kanssa.
Muurroksessa oleva maailma ja sen tuoma paine muuttua saa ihmisissä aikaan mitä kiinnostavimpia ideoita. Yksi niistä on Vantaalle rakennettava lämmön kausivarasto nimeltään Varanto. Se on ainutlaatuinen koko maailmassa, ja se perustuu Vantaan Energian uuteen ns. hybridijärjestelmään, jonka on tarkoitus mullistaa lämmöntuotanto Vantaalla. Tässä jaksossa perehdymme näihin molempiin, ja keskustelemme siitä, miltä energiamurros käytännössä näyttää.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/23/2024 • 53 minutes, 22 seconds
Miki Kuusi | Woltin tarina, ruokalähettien asema, rikastuminen, ruutuaika #452
Meillä oli suuri ilo päästä haastattelemaan yhtä Suomen viime vuosikymmenen menestyneintä yrittäjää, Woltin yhtä perustajaa Miki Kuusta. Wolt on sementoinut itsensä suomalaiseen yrityshistoriaan yhtenä Suomen ensimmäisistä neljännen teollisen vallankumouksen suuryrityksistä, ja sen tarina on poikkeuksellinen. Woltin ja Mikin yrittäjätarinan lisäksi keskustelimme paljon puhutusta ruokalähettien asemasta, minkälaista on olla erittäin rikas, ja ruutuajasta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/20/2024 • 1 hour, 20 minutes, 35 seconds
Minkälaista on olla adoptiolapsi Suomessa | Binga Tupamäki #451
Binga Tupamäki on Kokoomusnuorten puheenjohtaja ja tunnetaan hyvin poliittisena julkisena hahmona. Ja vaikka jaksomme aiheesta ei missään nimessä voi riisua politiikkaa, halusimme keskustella jostain Bingaa itseään henkilökohtaisesti koskettavasta, nimittäin hänen elämästään Suomessa adoptiolapsen näkökulmasta. Tässä jaksossa keskustelemme toiseudesta ja yhteenkuuluvuudesta, Suomesta ja suomalaisuudesta, ennakkoluuloista, rakkaudesta ja yksinäisyydestä, ilosta ja surusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/13/2024 • 1 hour, 18 minutes, 9 seconds
Palveluiden viennin merkitys Suomen taloudelle | Tatu Rauhamäki & Jyrki Ali-Yrkkö #450
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Paltan kanssa. https://www.palta.fi/
Talousaiheista tykkääville luvassa taas herkkua, kun Paltan Tatu Rauhamäki ja Etlan Jyrki Ali-Yrkkö istui Isakin kanssa alas keskustelemaan suomalaisista palvelualoista ja heidän viennistä. Mitä on palveluvienti? Miten tavaravienti ja palveluvienti eroavat toisistaan? Miten suomalaisella palveluviennillä menee? Myymmekö yrityksiämme liian herkästi Suomessa? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/9/2024 • 1 hour, 4 minutes, 31 seconds
Laura Halminen | Viestikoekeskus-juttu & Martti J Karin elämänkerta #449
Laura Halminen oli vuonna 2017 Suomen puhutuimpia ja ruoskituimpia toimittajia. Hän oli mukana kirjoittamassa Helsingin Sanomiin juttua Viestikoekeskuksesta, salaperäisestä Puolustusvoimain tiedusteluosastosta. Sitä seurasi edelleen osittain käynnissä oleva oikeusjuttu, koska oli syytä epäillä, että jutussa oli käytetty salattua ja vuodettua tietoa. Miten kaikki eteni Lauran näkökulmasta? Ja miten kansan, eikä vähiten tiedustelupiirien, vihat niskoilleen saanut Laura päätyi lopulta kirjoittamaan Suomen tunnetuimpien tiedustelu-upseerien elämänkerran?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/6/2024 • 1 hour, 19 minutes, 18 seconds
Onko vihreä bisnes kannattavaa? | Anssi Kiviniemi #448
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä SEB:n kanssa: Yrityspankki ja omaisuudenhoitoa | SEB
Maailma on aivan uskomattoman ja ennennäkemättömän kokoisen teollisen murroksen aallonharjalla, jonka kokoa on ehkä vaikea hahmottaa tavallisen kansalaisen perspektiivistä. Investointipankilla on muuttuvassa maailmassa eri asema ja perspektiivi. Mikä on pankkien ja rahoituksen rooli vihreässä siirtymässä? Miltä pankin kannustimet näyttävät muuttuvassa maailmalla? Onko pankissa mitään sijaa aatteellisuudelle, jos markkinat kuitenkin lopulta määrävät tien? Näitä kysymyksiä esitin SEB:n vastuullisuuspäällikölle Anssi Kiviniemelle.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/2/2024 • 57 minutes, 56 seconds
Kasper Kannosto | Hyväntekeväisyys Ukrainassa, pasifismi ja Georgian tilanne #447
Kasper Kannosto on aikamoinen hääräilijä. Rauhan- ja konfliktintutkimuksen opiskelija, pankissa työskentelevä ja politiikassa mukana oleva Kasper tunnetaan myös hyvin, ellei parhaiten, yhtenä Your Finnish Friends järjestön perustajista. YFF tukee Ukrainassa sotivia suomalaisia ja heidän palautumistaan siviilielämään. Tässä jaksossa keskustelemme heidän toiminnastaan, hänen matkoistaan Ukrainaan, pasifismista ja sodasta sekä Georgian nykyisestä hankalasta poliittisesta tilanteesta.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/29/2024 • 1 hour, 8 minutes, 47 seconds
Mitä Suomi tekisi, jos meihin kohdistuisi suuri kyberhyökkäys? | Jarkko Saarimäki & Laura Eiro #446
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Traficomin Kyberturvakeskuksen kanssa.
https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi/fi
Mitä jos Suomeen kohdistuisi laajamittainen, yhteiskunnan toimivuutta rikkova kyberhyökkäys? Miten sitä torjuttaisiin, ja miten yhteiskunnan toimivuus säilyisi? Mikä ylipäätään on Suomen kyberturvallisuuden strategia? Näihin kysymyksiin, ja moneen muuhun, tuli vastaamaan Traficomin pääjohtaja Jarkko Saarimäki ja Liikenne- ja Viestintäministeriön osastopäällikkö Laura Eiro.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/25/2024 • 1 hour, 3 minutes, 12 seconds
Tapio Juntunen | Suomen ydinasepolitiikka ja miltä ydinsota oikeasti näyttäisi? #445
Ydinaseet ovat ajankohtaisia tavalla, jolla ne eivät ole olleet aikoihin. Ne edustavat montaa asiaa, mm ihmisen tieteellistä edistystä, loputonta taistelua vallasta, ja ihmisen kykyä tasapainoilla maailmanlopun rotkon partaalla. Nyt Suomi on muodollisesti osa puolustusstrategiaa, johon kuuluu ydinaseet. Mitä se tarkoittaa Suomen kannalta? Mihin ydinasepolitiikka on menossa? Ja miltä ydinsota ylipäätään näyttäisi, jos pahin toteutuisi? Näistä keskustelemme Tampereen yliopiston Tapio Juntusen kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/22/2024 • 1 hour, 25 minutes, 17 seconds
Työperäinen maahanmuutto ja Suomen maine | Milka Kortet & Harri Leinikka #444
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Paltan kanssa.
https://www.palta.fi/
Moni ulkomaille työn perässä muuttava, erityisesti osaavimmat, ovat asemassa valita mihin maahan he haluavat. Siinä puntaroinnissa Suomi kilpailee monien muiden hienojen maiden kanssa, joilla on hieno kulttuuri, upeat elinolosuhteet ja työnantajat. Maiden, joilla on hyvä maine. Mikä maine Suomella on? Miten sitä edes voi arvioida, ja mitä maine oikeastaan on? Näistä keskustelimme Paltan Milka Kortetin ja T-Median Harri Leinikan kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/18/2024 • 58 minutes, 42 seconds
Lt. General Ben Hodges (Ret.) | Are the US’ and Europe’s security interests growing apart? #443
Does social media distort the reality of war or bring us closer than ever to it? Would the NATO alliance hold in case of an incursion in Northern Finland? Is such an incursion likely? Is there a significant chance of the US not guaranteeing European security in the longer term, as it has before? These are some of the many questions we had the honor to ask Ben Hodges, a retired three star general in the United States Armed Forces, as well as the former commanding general of the United States Army Europe. I hope you enjoy the episode.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/15/2024 • 55 minutes, 40 seconds
Työuupumus, merkitys ja kilpailu | Julia Sangervo & Tiina Helin #442
Julia Sangervo on psykologi, someaktiivi ja Vihreiden ehdokas Eurovaaleissa. Hänen mukaansa tähän jaksoon tuli sosiologi ja kolumnisti Tiina Helin. Keskustelimme yhdessä heidän kanssaan aiheista, jotka ovat heille lähellä sydäntä, kuten nykypäivän työkulttuuri, mielenterveyskriisi, nuorison identiteetit ja merkitys. Siitä seurasi rakentava ja kiinnostava yhteiskuntakriittinen pläjäys, jota on varmasti hyvä kuunnella, oli siitä mitä mieltä itse tahansa. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/11/2024 • 1 hour, 15 minutes, 51 seconds
Terapeutti-Ville | Kielletään some lapsilta #441
Äänitetty 5.3.2024
Somen negatiiviset vaikutukset, erityisesti nuorilla, alkaa olemaan jo yleisesti tunnistettu ilmiö. Pitäisikö asialle tehdä jotain? Ja mitä asialle voisi tehdä?
SDP:n kansanedustaja ja somevaikuttaja Ville Merinen, eli Terapeutti-Ville, on alkanut ajattelemaan asiaa entistä enemmän. Some on ollut osa hänen elämää ammatillisesti, mutta lieveilmiöitä on ollut mahdoton olla huomioimatta. Tässä jaksossa pohdimme näitä kysymyksiä.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/8/2024 • 1 hour, 7 minutes, 33 seconds
Vesa Vihriälä | Missä kunnossa Suomen talous oikein on? #440
Vesa Vihriälästä on tullut yksi Futucastin suosituimpia luottotaloustietelijöitä, jonka analyyseja kannattaa kuunnella. Tällä hetkellä Suomen taloudellinen tilanne on jännitteinen. Olemme edelleen maailman eniten hyvinvoivia maita, mutta kykymme ylläpitää sitä on kyseenalaistettu monelta suunnalta. Suomessa lakkoillaan hallituksen työelämäuudistuksien takia, joita puolestaan perustellaan surkastuneella talouskasvulla ja huonolla velkasuhteen kehityksellä. Tässä jaksossa pyrimme maalaamaan mahdollisimman laajan mutta ymmärrettävän yleiskuvan siitä, mitä Suomen taloudessa oikein on meneillään.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/1/2024 • 1 hour, 4 minutes, 23 seconds
Tulevaisuuden kyberturva, tekoäly ja kvanttitietokoneet | Juhani Eronen & Kirsi Karlamaa #439
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa. https://www.kyberturvallisuuskeskus.fi
Olemme käsitelleet aihetta kyberturvallisuus useita kertoja, ja aina silloin tällöin tulleet maininneeksi tulevaisuuden teknologiat, kuten tekoälyn. Tässä jaksossa paneudumme Kyberturvallisuuskeskuksen ammattilaisten silmin juuri näihin kysymyksiin. Miten internetin tietoturva tulee muuttumaan meidän kaikkien osalta kun juuri nyt kehittyvistä teknologisista työkaluista tulee entistä tehokkaampia? Tässä jaksossa vierailivat KTK:n Juhani Eronen ja Kirsi Karlamaa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/28/2024 • 51 minutes, 45 seconds
Peter Nyman | Uutisvuoto, karisma ja miten puhua hyvin #438
Peter Nyman on yksi suomalaisen TV:n tunnistettavimpia kasvoja, ja rakensi itselleen hienon maineen karismaattisena esiintyjänä ja hyvänä puhujana. Nykyään hän opettaa ja valmentaa muita oppimaan niitä samoja taitoja. Tässä jaksossa keskustelemme Peterin urasta toimittajana, juontajana, viestinnän asiantuntijana, ja opimme mikä Peterin mielestä on hyvä puhuja? Mitä on karisma? Miten small talkata? Miten olla hyvää seuraa? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/25/2024 • 1 hour, 23 minutes, 1 second
Jero Ahola & Elina Kärkimaa | Aurinkovoima Suomessa #437
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Ilmattaren kanssa. https://ilmatar.fi/
Aurinkovoima kuuluu niihin energiantuotannon muotoihin, joille povataan isompaa merkitystä tulevaisuudessa. Onko näin myös Suomessa, täällä pimeässä Pohjolassa? Siltä vaikuttaa, monien äänien perusteella. Mitä uhkia ja mahdollisuuksia se tuo tullessaan? Onko aurinkovoima sellainen energiantuotannon muoto, johon kannattaa panostaa, ja missä määrin? Mitä haasteita aurinkoenergian kehittämisessä on? Tekeekö se suomalaisesta energiantuotannosta enemmän resilienttiä, ja kykeneekö se vastaamaan kasvavaan kysyntään? Tervetuloa kuuntelemaan.
Jero Ahola on LUTin professori ja Elina Kärkimaa on Ilmattaren Head of Solar Engineering.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/20/2024 • 55 minutes, 30 seconds
Minna Ålander | Onko Saksan aika ohi? #436
Kaikista maailman maista, Saksa on yksi mieltä ravisuttavimmista. Koko minun elämäni, Saksa on ollut yksi maailman taloudellisista mahdeista ja yksi maailman vaikutusvaltaisimmista maista. Se on ollut yksi Euroopan integraation vetureista. Nyt sen tulevaisuuden suhteen on herännyt kysymysmerkkejä. Onko Saksan teollinen mahti enää tarpeeksi kestävä tulevaisuuden haasteiden edessä? Ovatko Saksan sisäiset ristiriidat repaloitumassa? Menettääkö Saksa asemansa maailmalla? Näistä keskustelin UPI:n Minna Ålanderin kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/18/2024 • 1 hour, 12 minutes, 12 seconds
Näin suojaudut kyberrikollisuudelta | Helinä Turunen #435
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen kanssa. https://www.traficom.fi/fi/kyberturvallisuuskeskus
Internet ei ole ollut koskaan ennen näin läsnä tavallisten ihmisten elämää, ja sen asema vain kasvaa. Sen takia kyberrikollisuus ja tietoturva on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Sillä on vaikutuksia meihin kaikkiin. KTK on vastuussa mm. kyberturvallisuuden monitoroinnista, ja heillä on uniikki näkökulma sen vallitsevaan tilaan. Tässä jaksossa keskustelemme nykypäivän kyberrikollisuudesta, tavallisten kansalaisten kyberhygieniasta, sometilien kaappauksista ja paljon muusta.
Helinä Turunen on KTK:n erityisasiantuntija.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/15/2024 • 1 hour, 36 seconds
Minkälaista on olla toimitusjohtaja? | Ari Numminen & Niko Ailamo #434
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä YTM:n kanssa.
https://www.ytm.fi/
YTM on yritys joka etsii uutta toimitusjohtajaa. Saat heidän puolesta hakea paikkaa, jos koet olevasi sopiva ehdokas. Ihan oikeasti, voit yrittää. Jos et halua hakea toimitusjohtajaksi, ei hätää, voit silti kuunnella tämän jakson. Siinä puhumme YTM:n Niko Ailamon ja nykyisen toimitusjohtajan Ari Nummisen kanssa siitä, minkälaista on olla toimitusjohtaja, miten sellaiseksi tullaan, ja mitä neuvoja hänellä olisi teille kiinnostuneille?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/13/2024 • 1 hour, 2 minutes, 4 seconds
Toni Stenström | Mikä on Transnistria ja miksi se on ehkä Venäjän seuraava kohde?
Moni on kuullut Moldovasta, mutta osaisiko moni osoittaa siihen kartalla? Entä Transnistriaan? Kannattaa käydä Googlaamassa, ja sen jälkeen kuunnella tämä jakso. Tulkki, matkaopas ja tietokirjailija Toni Stenström vieraili Futucastissa kertomassa Transnistrian, Moldovan, Ukrainan ja Venäjän historiasta, nykypäivästä ja mahdollisesta tulevaisuudesta. Miksi Transnistria saattaa olla Putinin seuraava kohde?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/11/2024 • 1 hour, 27 minutes, 37 seconds
Vetytalouden tulevaisuus | Olli Sipilä #432
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Gasgridin kanssa.
Vety on monia vuosia ollut osa energiakeskustelua, mutta siitä ei koskaan (tai vielä) ole syntynyt mitään modernia energiataloutta muuttavia innovaatioita. Nyt vedystä puhutaan taas, ja kysymys onkin, että onko kyseessä taas uusi hypesykli? Tällä kertaa kuitenkin näyttää siltä, että vetyyn panostetaan entistä enemmän. Suomeenkin on suunniteltu lukuisia vetytalouteen kytkeytyviä sijoituksia, ja siltä odotetaan mittavia vaikutuksia riippuvuuteemme fossiilisista polttoaineista.
Mitä vetytalous on? Mitä hyötyjä ja haasteita se tuo mukanaan? Miltä vetytalouden tulevaisuus näyttää? Näistä ja paljon muusta puhuimme Gasgridin toimitusjohtajan Olli Sipilän kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/7/2024 • 57 minutes, 5 seconds
Pekka Toveri | Ukrainan sota vuonna 2024 #431
Ukrainan viime kesän vastahyökkäys on kääntynyt heidän osaltaan jälleen puolustussodaksi, kun Venäjä on aloittanut hitaan mutta raastavan monen rintaman hyökkäyksen viedäkseen rintamaa länteen. Kuinka kriittinen tästä keväästä tulee? Lähettääkö Macron ranskalaisia joukkoja Ukrainaan? Mikä tulisi olla lännen strategia Ukrainan suhteen? Miten Ukraina voi ”voittaa rauhan”? Mikä on optimistinen ja pessimistinen skenaario sodan suhteen vuonna 2024?
Pekka Toveri on Puolustusvoimien kenraalimajuri evp. ja Kokoomuksen kansanedustaja.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/6/2024 • 45 minutes, 7 seconds
Gang violence in Sweden & the search for meaning | Diamant Salihu & Christine Namdar #430
It it not breaking news or surprising anymore, Sweden has become a country of significant segregation and gang violence. How bad is the situation right now? How have Sweden ended up in this situation? What is there do do, and what lessons to learn? Is there something in common with gang criminals and young purposeless men in general?
Our guests are famous Swedish journalist Diamant Salihu and visiting researcher at the University of Helsinki Christine Namdar.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
Tässä jaksossa puhumme deepfake-pornon haasteista, miten se muuttaa suhtautumistamme internetiin, ovatko deepfaket poliittinen uhka ja mitä evoluutiopsykologia voi opettaa meille.
Jori Grym on käyttäytymisstrategi joka työskentelee mm. Hankenilla ja Verohallinnolla. Sen lisäksi Joria nähdään Ylen Jälkikaronkassa, ja hänen kirjoituksiaan on julkaistu mm. Kauppalehdessä.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/26/2024 • 1 hour, 8 minutes, 36 seconds
Arto Luttinen | Tulivuoret, purkaukset ja niiden uskomattomat mittakaavat #428
Arto Luttinen on geologi Helsingin yliopistosta, jonka tutkimusaiheena ovat tulivuoret. Hän on tutkinut aivan valtavia muinaisia tulivuorenpurkauksia Etelämantereella. Niin suuria, että niiden kokoluokkaa on vaikea ymmärtää.
Planeettamme on täynnä mitä uskomattomampia luonnonilmiöitä, ja tulivuoret kuuluvat ilman muuta minun listaani. Tässä jaksossa opitte mm. paljon perusasioita tulivuorista, niiden hämmästyttävästä voimasta, sekä Suomen omasta erittäin kiinnostavasta vulkaanisesta historiasta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/19/2024 • 1 hour, 23 minutes, 53 seconds
Janne Riiheläinen | Putinin haastattelu, historia ja disinformaatio #427
Janne “Rysky” Riiheläinen on kiinnostava henkilö. Viestinnän ammattilainen, jonka työhön kuuluu myös ulko- ja turvallisuuspolitiikan seuraaminen, internetin disinformaatiokentän seuraaminen, ja niiden kommentoiminen. Tässä jaksossa keskustelemme Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tulevaisuudesta, Tucker Carlsonin Putin-haastattelusta, disinformaatiosta, historiasta ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/15/2024 • 1 hour, 13 minutes, 30 seconds
”Siksi en pidä univinkeistä” | Unitutkija Anu-Katriina Pesonen #426
Jakson kaupallinen yhteistyö:
Sähkö tulee töpselistä-podcast, https://open.spotify.com/show/7bA1vh7z3ApPxAHSs0L3Ga?si=ykuIWTC5ST2tRxY_m2e6iA
Tässä jaksossa keskustelemme unesta, sekä hyvästä ja huonosta sellaisesta, Helsingin yliopistossa työskentelevän unitutkijan Anu-Katriina Pesosen kanssa. Anu-Katriina on ennenkin esiintynyt mediassa ja kritisoinut liian perfektionistista ja hektistä ”unikulttuuria”. Miksi? Mitkä asiat todella vaikuttavat yöuniin? Ja mitä unien aikana oikeastaan tapahtuu?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Rastor-instituutin kanssa. https://www.rastorinst.fi/
Tässä jaksossa keskustelemme Rastor-instituutin Marjo Selkisen ja Erilaisten oppijoiden liiton Sarianna Reinikaisen kanssa oppimisvaikeuksista. Monella meistä ja meidän tuntemista on oppimisvaikeuksia, tiesimme niistä tai emme. Ja ei, ei pelkästään lapsilla ja koululaisilla. Myös aikuisilla. Miten ne voi huomata? Miten niiden kanssa voi oppia elämään? Ja miten työelämän tulisi ottaa ne huomioon? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/8/2024 • 57 minutes
Aarni Hildén & Matti Kaira | Ansaitseeko kaikki ideat tulla kuulluksi? #424
Tässä jaksossa keskustelemme Hildén & Kaira podcastista tuttujen Matti Kairan ja Aarni Hildénin kanssa. He ovat lukiokavereita, nuoria median moniosaajia, jotka mm. tekevät Pekka Haaviston presidentinvaalien somekampanjaa. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, mitä Hildén & Kaira haluaa tuoda suomalaiseen journalismiin, ketä he eivät haluaisi kutsua vieraakseen, näkevätkö he nuorina miehinä tulevaisuuden toivottomana, ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/5/2024 • 1 hour, 14 minutes, 12 seconds
Miten rakentaa softa tyhjästä? | Mari Riihiaho & Toni Sallanmaa #423
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Funidatan kanssa. https://www.funidata.fi/
Funidata on suomalaisten korkeakoulujen omistama ohjelmistotalo, joka perustettiin tuottamaan SaaS-palveluja opetuksen ja opiskelun tueksi. Funidatan päätuote on korkeakoulujen käyttämä Sisu-tietojärjestelmä, jonka moni opiskelija tai uutisten seuraaja saattaa muistaa taannoisista tulikivenkatkuisista lööpeistä. Tässä jaksossa puhutaan mm. siitä miten suurta hanketta lähdettiin toteuttamaan, miten isoja projekteja hallitaan, mitä oppeja heidän tiimi otti saadusta palautteesta, ja mitä jatkossa on luvassa. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/1/2024 • 55 minutes, 47 seconds
Suomen terveydenhuollon tulevaisuus | Kristiina Patja #422
Kaupallinen yhteistyö: Mitä ihmettä? Podcast: https://open.spotify.com/show/3eqLR18govs58GOyqFTv18?si=a492617ebc7a4d8d
Tässä jaksossa haastattelemme Helsingin yliopiston kansanterveystieteen professoria Kristiina Patjaa siitä, mikä on terveydenhuoltomme tulevaisuus. Järjestelmämme on suuressa muutoksessa, kestääkö se sen? Mitä pitäisi Kristiinan mukaan tehdä? Mistä muualta voisimme ottaa oppia? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/29/2024 • 1 hour, 11 minutes, 55 seconds
Olli Rehn, vaalikeskustelu | Globalisaatio, Kiina, kahtiajakautuminen #421
Futucastin viidennessä presidentinvaalien haastattelussa vieraana on Olli Rehn. Tässä jaksossa puhuimme globalisaatiosta, kansainvälisestä kaupasta, tekoälystä, polarisaatiosta, jazzista ja muusta.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/22/2024 • 42 minutes, 18 seconds
Pekka Haavisto, vaalikeskustelu | Demokratia, ilmasto, maailmanjohtajien henkilökemia #420
Futucastin neljännessä vaalihaastattelussa vieraanamme on ehdokas Pekka Haavisto, edellisen hallituksen ulkoministeri. Tässä jaksossa keskustelemme henkilökemian tärkeydestä diplomatiassa, nuorista suomalaisista, demokratian tulevaisuudesta, Gazasta, kahden valtion mallista ja ilmastopolitiikasta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/19/2024 • 1 hour, 1 minute, 20 seconds
Jussi Halla-aho, vaalikeskustelu | Konservatismi, fasismi ja suomalaisuus #419
Kolmannessa presidentinvaali-keskustelussa haastattelemme Eduskunnan puhemiestä Jussi Halla-ahoa. Jussi on yksi Suomen suosituimpia ja polarisoivimpia poliittisia hahmoja, jota ei ole kuitenkaan helppo niputtaa poliittiseen lokeroon. Tässä jaksossa keskustelemme konservatismista, maahanmuutosta, suomalaisuudesta, fasismista, Capitolin valtauksesta, Putinista ja muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/17/2024 • 1 hour, 22 minutes, 1 second
Mark Galeotti | Does Russia threaten Finland? #418
In this English language episode we had the pleasure of interviewing historian, writer and honorary professor of the UCL School of Slavonic and East European Studies, Mark Galeotti. In this episode, we discuss Russia’s imperialist ambitions, Finland’s relations and history with Russia, the resilience of liberal democracies, the Western discourse about Russia, and much more.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/15/2024 • 1 hour, 2 minutes, 15 seconds
Sofi Oksanen | Putinin sota naisia vastaan #417
Sofi Oksanen on yksi kaikkien aikojen suomalaisia kirjoittajia, oli ilo päästä keskustelemaan hänen kanssaan. Tässä jaksossa keskustelemme hänen uudesta esseeteoksestaan, Samaan virtaan, jossa Sofi kuvailee miten Venäjän imperialistinen ajan henki ilmenee myös tasa-arvon polkemisena ja aseellistettuna seksuaalisena väkivaltana. Kirjan kuvauksen sanoin: “Tasa-arvokehitys on Putinin Venäjällä alennustilassa. Venäjä vaientaa naisia, käyttää raiskausta aseena ja nöyryyttää uhrejaan mediajulkisuudessa uhaten heitä uusilla raiskauksilla.”
Sofin uusi esseeteos Samaan virtaan - Putinin sota naisian vastaan on julkaistu. Linkki kirjaan: https://like.fi/kirjat/samaan-virtaan-putinin-sota-naisia-vastaan/
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/8/2024 • 1 hour, 5 minutes, 29 seconds
Tina Soini | Osa 2., Suomalainen lääkintähenkilö Ukrainassa #416
Tina Soini on palannut sanojensa mukaan viimeiseltä rotaatioltaan Ukrainan sodassa. Viime jaksossa kysyin miksi hän ylipäätään lähti Ukrainaan. Tässä jaksossa kysyn mikä sai hänet päättämään, ettei hän palaa sinne takaisin. Sen lisäksi puhumme Ukrainan rintaman tunnelmista vaikean vaiheen aikana, sekä Tinan suunnitelmista omalle tulevaisuudelleen.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/2/2024 • 42 minutes, 43 seconds
Tina Soini | Suomalainen lääkintähenkilö Ukrainassa #415
Tina Soini on yksi niistä suomalaisista, jotka ovat laittaneet henkensä peliin mennäkseen Ukrainaan auttamaan heitä taistelussaan. Mutta Tinan näkökulma sotaan ei kulje rynnäkkökiväärin tähtäimen kautta. Hän työskentelee niissä ensihoitopisteissä ja kenttäsairaaloissa, joissa monen sotilaan elämä muuttuu tai loppuu kokonaan. Tässä jaksossa paneudumme Tinan kokemuksiin Ukrainassa, mielenterveydestä, ja hänen elämään Suomessa, jossa hän tätä jaksoa äänittäessä odottaa viimeistä rotaatiotaan.
Tästä jaksosta on luvassa jatko-osa, kun Tina palaa viimeiseltä rotaatioltaan.
Vapaaehtoisena Sodassa-sarjan eka jakso: https://youtu.be/fvQyUlrW6JE?si=bHyc-UCE8MNbXk75
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/28/2023 • 52 minutes, 33 seconds
Mika Aaltola, vaalikeskustelu | Pitääkö itäraja linnoittaa? #414
Tässä Futucastin toisessa vaalikeskustelussa vierailee presidenttiehdokas Mika Aaltola, joka on myös monille Futucastin kuuntelijoille ennestään tuttu vieras.
Puhuimme Ukrainan sodasta, Venäjän uhasta, Suomen valmistautumisesta ja linnoittamisesta, USAsta ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
Muistakaa äänestää tammikuussa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/26/2023 • 1 hour, 13 minutes, 33 seconds
Alpo Rusi | Gaza, Israel, Suomen ja USA:n presidentinvaalit #413
OIemme jo jonkun aikaa pyrkineet buukkaamaan Alpo Rusin toistamiseen vieraaksi Futucastiin. Nyt saimme sen aikaan. Alpo on viime aikoina seurannut paljon ja kommentoinut Israelin ja Palestiinan tapahtumia, ja riippuen omasta kuplastasi ja sen laajuudesta, Alpon näkemykset ovat joko erittäin tuttuja tai täysin vieraita. Kummassakin tapauksessa suosittelemme lämpimästi kuuntelemaan jakson. Tukeeko Alpo aselepoa? Onko YK varteenotettava toimija 2020-luvulla? Mikä on Alpon mielestä hyvä ratkaisu? Sen lisäksi keskustelimme USAn ja Suomen presidentinvaaleista.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/21/2023 • 1 hour, 37 minutes, 48 seconds
Alexander Stubb | Vaalikeskustelu #412
Tässä Futucastin ensimmäisessä vaalikeskustelussa vierailee Kokoomuksen presidenttiehdokas Alexander Stubb, joka on Futucastin pidempiaikaisille kuuntelijoille ennestäänkin tuttu vieras.
Tässä jaksossa puhumme Stubbin kanssa suvaitsevaisuudesta, Machiavellista, pitäisikö Suomen ostaa aseita ihmisoikeuksia rikkovista maista, NATOsta ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
Muistakaa äänestää tammikuussa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/18/2023 • 45 minutes, 24 seconds
Pirkko Filtness | Myynnin murros, kyberturvallisuus ja tekoäly #411
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Telian kanssa.
https://www.telia.fi/
Tässä jaksossa kantavana teemana, kuten monissa muissakin, on muutos, sen analysoiminen ja siihen sopeutuminen. Telia Cygaten myyntijohtaja Pirkko Filtnessin kontekstissa muutos kohdistuu vahvasti teknologiseen kehitykseen, tekoälyyn, kyberturvallisuuteen ja EU regulaatioon. Miten nämä kaikki asiat muuttavat sekä myyntityötä, että meidän elämää? Tervetuloa kuuntelemaan Pirkon näkemyksiä.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
12/14/2023 • 55 minutes, 55 seconds
Liisa Laakso | Afrikka, EU:n ja Kiinan kilpailu, demokratia ja ihmisoikeudet #410
Kylmän sodan jälkeinen maailmanjärjestys on murtunut, ja uuden maailman ideologiset ja geopoliittiset jakolinjat ovat muodustumaisillaan. Afrikka on kenties yksi maailman suurimpia kysymysmerkkejä tässä suhteessa. Afrikkaa on valtava maanosa joka tunnetaan sekä kaatuneista että kukoistavista maistaan, demokratian onnistumisista ja epäonnistumisista, massiivisesta väestökasvustaan, vaikeasta historiastaan, luonnonresursseistaan, moninaisista kulttuureistaan, ja paljon muusta. Tässä jaksossa tarkastelemme Afrikkaa geopolitiikan silmin Nordic Africa Instituten vanhemman tutkijan Liisa Laakson kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/11/2023 • 1 hour, 4 minutes, 39 seconds
Näin digiposti muuttaa perinteisen postin | Ilari Abdeen & Jari Konttinen #409
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Kivran kanssa.
https://kivra.fi/
Posti on aina minusta ollut todella upea keksintö. Perinteinen järjestelmä, jossa joku suostuu postimerkin hintaan kuskaamaan sinulle kirjeen mihin tahansa, missä osoitteesi sattuu olemaan.
Vuonna 2023 tälle järjestelmälle on vaihtoehtoja. Tässä jaksossa keskustelemme digipostista Kivran toimitusjohtajan Ilari Abdeenin ja Paltan Jari Konttisen kanssa. Mikä se on? Miten se eroaa perinteisestä postista? Mitä tällaisen alan murros tarkoittaa? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/7/2023 • 1 hour, 5 minutes, 29 seconds
Heikki Keskiväli | Sijoittajan perusoppeja, taitoja ja mokia #408
Olen tykästynyt Heikki Keskiväliin Kästi & Keskiväli-jaksoista, ja tajusin että hetkinen, mullakin on podi johon voisin kutsua hänet vieraaksi. Niinpä mä tein sen. Tästä jaksosta tuli kattava tutustuminen Heikkiin ja hänen sijoitusoppeihin ja -filosofiaan, josta nauttii sekä Heikin fanit että häneen ensimmäistä kertaa tutustuvat. Tässä jaksossa ei hifistellä vaan käydään läpi perusjuttuja, niin sijoittamisen kuin Heikin elämänfilosofian suhteen. Tykkäsin tästä todella paljon, toivottavasti säkin.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/4/2023 • 1 hour, 10 minutes, 7 seconds
Juhana Rintala | Mikä ruokajärjestelmässämme mättää? #407
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Ruokaboksin kanssa.
Globaalit ja lokaalit elintarvikeketjut ovat aivan uskomaton keksintö, mutta onko ruokajärjestelmässämme tai -tottumuksissamme jotain vikaa, jos tuoreita raaka-aineita kannattaa prosessoida täysin tunnistattamattomiksi? Ja jos syömistottumuksemme johtaa niin suureen määrään sairauksia? Tässä jaksossa keskustelemme Ruokaboksin perustajan ja toimitusjohtajan Juhana Rintalan kanssa ruokajärjestelmästämme, ruokailutottumuksistamme, kokkaamisesta ja paljon muusta.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/30/2023 • 1 hour, 1 minute, 22 seconds
Ben Furman | Psykiatrian toisinajattelija #406
Ben Furman on tullut tunnetuksi ratkaisukeskeisen terapian puolestapuhujana ja psykiatrian toisinajattelijana. Siinä missä moni koulukunta painottaa oman menneisyyden ymmärtämistä tai sopivan lääkityksen etsimistä, Benin mielestä on olemassa myös muita tapoja. Tässä jaksossa puhumme sekä kiinnostavasta ratkaisukeskeisestä terapiasta, mutta myös Benin ajatuksista yhteiskunnastamme laajemmin. Miksi olemme nykyään niin onnettomia? Miten puhua erimielisen kanssa? Miten tulla itsevarmemmaksi?
Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/27/2023 • 1 hour, 23 minutes, 34 seconds
Tuulivoima ja aurinkovoima Suomessa | Martti Malmivirta #405
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Korkian kanssa.
https://korkia.fi/
Martti Malmivirta on suomalaisia energia-alan konkareita, jotka ovat nähneet alan nopean (tai hitaan, riippuu keneltä kysyy) kehityksen. Tässä jaksossa keskustelemme Martin kanssa hänen näkemyksistään energia-alan historiasta ja nykyhetkestä, tuulivoiman roolista Suomessa, aurinkovoiman historiasta ja tulevaisuudesta, kvanttifysiikasta, Antikytheran koneesta ja paljon muusta.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/23/2023 • 57 minutes, 32 seconds
Mitä jos Eurooppaan tulisi 100 miljoonaa ilmastopakolaista? | Emma Hakala #404
Ulkopoliittisen instituutin tutkija Emma Hakala tutkii ympäristökatastrofien ja ilmaston vaikutusta turvallisuuteen ja geopolitiikkaan. Niiden yhteys on kenties ilmeistä, vaikuttaahan elinolosuhteet turvallisuuteemme, mutta yhteyksien moninaisuus ei välttämättä ole. Minkälaisia vaikutuksia ympäristöllä ja ilmastolla on turvallisuuspolitiikkaamme? Miten reagoisimme, jos esim. Intiassa kuolisi märkälämpöaaltoon kerralla miljoonia ihmisiä? Miten Etelä-Euroopan aavikoituminen vaikuttaa Euroopan sisäiseen politiikkaan? Miten meidän tulisi suhtautua suuriin ilmastopakolaisaaltoihin? Onko ilmasto aina poliittista? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/20/2023 • 1 hour, 38 seconds
Nick Bostrom | Onko tekoäly eksistentiaalinen uhka ihmiskunnalle? (Englanniksi) #403
Tein yhtä toista sarjaa varten haastattelun kuuluisan filosofin ja tekoälyasiantuntijan Nick Bostromin kanssa. Päätimme julkaista haastattelun raakaversion täällä.
Nickin kirjasta Superintelligence on jo melkein 10 vuotta, ja hän on aktiivisesti jatkanut tekoälyn kehityksen ja riskien pohdintaa Oxfordin yliopiston Future of Humanity Institutessa.
Tässä lyhyessä haastattelussa puhumme juuri näistä riskeistä. Voisiko tekoäly uhata koko ihmiskuntaa?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/17/2023 • 17 minutes, 48 seconds
Miten vaihtaa alaa? | Toni Berkowits & Milka Kortet #402
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Rastor instituutin kanssa.
https://www.rastorinst.fi
Teimme aiemmin työelämään pohjautuvan jakson ikäsyrjinnästä Rastorin toimitusjohtajan Toni Berkowitsin kanssa, ja nyt on aika uudelle kierrokselle. Tässä puhumme uudelleenkouluttautumisesta, alanvaihdosta ja työelämän muutoksesta. Moni ihminen tulee elämänsä aikana vaihtamaan alaa, joko pakosta tai omasta halusta, ja se voi olla iso muutos sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Minkälaista se on? Miksi uraa yleensä vaihdetaan? Mitä se maksaa, ja kuka sen tulisi maksaa? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/16/2023 • 57 minutes, 10 seconds
Rauli Virtanen | Mies, joka on kuvannut monia historian käännekohtia #401
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä MPKK:n kanssa.
Sotataidon ytimessä podcast: https://open.spotify.com/episode/61nEmLMBIRmgJCtvS67ZR2?si=0cf81bdc72b04b0c
Rauli Virtanen on yksi Suomen legendaarisimpia toimittajia. Hän on nähnyt ja kuvannut itse monia historiallisia tapahtumia, aina Vietnamin sodasta Ukrainan sotaan. Maailmassa tuskin edes on montaa paikkaa, jota Rauli ei ole nähnyt, kokenut ja haistanut. Tässä jaksossa keskustelimme mm. Tiananmenin mielenosoituksista, Ukrainan sodasta, maailman eri toreista ja kokoontumispaikoista, Martti Ahtisaaresta, arvoista ja kulttuureista, sekä linnan juhlista. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä VTT:n kanssa
https://www.vttresearch.com/fi
Maailmassa on käynnissä suuri vihreä siirtymä. Se ei tarkoita, että olisimme automaattisesti palaamassa kulutusyhteiskunnasta takkalämmitteisiin puumajoihin, vaan että haluamme sähköistää nykyisemn yhteiskuntamme. Se tulee vaatimaan paljon mineraaleja, joiden hankinta ja käyttö ei ole yksinkertainen asia. Eikä myöskään asia, josta kaikki olisivat yhtä mieltä.
Tässä jaksossa VTT:n tutkimusprofessori Päivi Kinnunen avaa hänen näkökulmaansa vihreän siirtymän kokonaiskuvasta, kaivosteollisuudesta, mineraaleista ja muista kiinnostavista aiheeseen liittyvistä kysymyksistä.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/9/2023 • 53 minutes, 54 seconds
Maailmankaikkeuden alku ja neutronitähdet | Aleksi Vuorinen #399
Kaupallinen yhteistyö, SAP Finland
https://open.spotify.com/show/1UqweMpnrOYXnInMdkxy5T?si=6e759ef1e1dc4cb8
Aleksi Vuorinen on teoreettinen fyysikko Helsingin yliopistosta, joka tutkii mm. neutronitähtiä, varhaista universumia. Tässä jaksossa hypätään altaan syvään päätyyn ja puhutaan, mistä muustakaan, universumimme rakenteista. Tervetuloa mukaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/6/2023 • 1 hour, 3 minutes, 35 seconds
Israelin ja Palestiinan konflikti, jatko-osa | Hannu Juusola #398
Kaupallinen yhteistyö, Palloliitto
Nyt puhuu valmentaja -podcast: https://open.spotify.com/show/00gymUOOyLiEkyI7dtYmSj?si=ce7f018ecf0e481e
Palloliitto.fi: https://www.palloliitto.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/Palloliitto/
Instagram: https://www.instagram.com/suomen_palloliitto/
X: https://twitter.com/Palloliitto?s=20
Teimme Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professorin Hannu Juusolan kanssa jakson noin kuukausi ennen lokakuun 7 hirmutekoja. Se konflikti on nyt eskaloitunut tasolle, jota moni meistä ei koskaan ole nähnyt. Vaikeimpina hetkinä näyttää siltä, että ratkaisu on aina vain kauempana. Löytyykö ratkaisu historiaa vai nykypäivää tarkastellen? Mi Mitkä ovat siirtokunnat? Milloin historiassa konflikti oli lähimpänä diplomaattista ratkaisua? Kumpi on vastuussa Gazan siviilien kuolemasta, IDF vai Hamas? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/3/2023 • 1 hour, 2 minutes, 48 seconds
Leevi Leivo | Puheenaihe, podcastien asema mediakentässä #397
Leevi Leivo on Puheenaihe-podcastin toinen juontaja, joka on ollut näissä yhteiskunnallisissa podaushommissa lähes yhtä kauan kuin me. Ohjelmamme ovat kehittyneet vähän eri suuntiin, mutta moni perusperiaate, ja ennen kaikkea rakkaus alaa kohtaan, on todella samaistuttava.
Tässä jaksossa avaamme toisillemme periaatteitamme, metodeitamme ja muita havaintoja yhteiskunnallisesta keskustelusta.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/31/2023 • 1 hour, 6 minutes, 50 seconds
Tilannekatsaus Israelin ja Palestiinan konfliktiin | Timo R. Stewart #396
Tässä ajankohtaisessa jaksossa paneudumme maailmaa tällä hetkellä eniten puhututtavaan aiheeseen, eli Israelin ja Palestiinan pitkäaikaisen konfliktin kuumentumiseen. Mikä on Hamas? Onko Israelilla rationaalinen strategia reaktioonsa? Onko todennäköistä, että sota leviää muualle?
Näitä ja muita kysymyksiä pohtimassa on Ulkopoliittisen instituutin Timo R. Stewart.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/26/2023 • 58 minutes, 23 seconds
Teknologia mullistaa maailman valtarakenteet | Valtteri Vuorisalo #395
Sotataidon ytimessä: https://open.spotify.com/show/6IvGAh93odhYLjiJALE43K?si=6ffeff2148b84837
Tampereen yliopiston työelämäprofessorin ja Fujitsun toimialajohtajan Valtteri Vuorisalon kaksi intohimoa ovat ICT ja turvallisuuspolitiikka. Hänen mukaansa me elämme nykyään maailmassa, jossa nämä kaksi asiaa ovat paljon yhteennivoutuneempia kuin ennen. Teknologia määrittää vahvasti nykyään sen, missä kokoonnumme, minkä kanavien kautta tieto kulkee, missä vaikutusvaltaa voi kerryttää yms. Tämä uusi maailma uhkaa mullistaa vanhojen vallan rakenteiden maailman, kuten kansallisvaltiot, instituutiot, hallinnot. Ja molemmat tietää sen. Mitä pitäisi tehdä? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/23/2023 • 1 hour, 9 minutes, 52 seconds
Anu Puumalainen | Minkälaista on tehdä sisältöä OnlyFansiin? #394
Anu Puumalainen, kiinteistövälittäjä ja vuoden 2019 Big Brother kilpailija, on avannut oman OnlyFansin. Hän otti meihin yhteyttä, ja halusi tulla kertomaan asiasta. Vastasin tietysti kyllä. OnlyFans on alusta, jossa tilaajat voivat ostaa pääsyn eri sisällöntuottajien sisältöihin. OnlyFans tunnetaan parhaiten aikuisviihteestään, eli pornosta. Mikä sai Anun liittymään alustalle? Miten siihen on reagoitu? Minkälaista on tehdä OnlyFansiin sisältöä ja saada sinne faneja? Tervetuloa kuuntelemaan.
Anun OF: https://onlyfans.com/anupuuma
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/19/2023 • 1 hour, 6 minutes, 7 seconds
Julia Sangervo | Ilmastoahdistus, mielenterveys ja politiikka #393
Julia Sangervo on psykologi, Pirkanmaan aluevaltuutettu ja varakansanedustaja (vihr.). Hän jäi nipin napin ulos Eduskuntavaaleista, joten Eduskunta jäi ilman ainuttakaan psykologia. Julian menoa se ei hidastanut, vaan hän jatkaa edelleen julkisessa keskustelussa mielenterveydestä, politiikasta ja ilmastoahdistuksesta. Niitä teemoja käsittelimme tässäkin jaksossa, joten tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/16/2023 • 1 hour, 4 minutes, 42 seconds
Tuleeko liikenteestämme täysin sähköinen? | Mikko Pihlatie #392
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä VTT:n kanssa.
https://www.vttresearch.com/fi
Olemme puhuneet liikenteen tulevaisuudesta muutamia kertoja Futucastissa, joten oli ilo saada vieraaksi aihetta laajasti tutkinut tutkimusprofessori (ei johtava tutkija, kuten sanoin) Mikko Pihlatie. Mihin tahtiin liikenne on sähköistymässä Suomessa? Ovatko sähköautot päästöiltään ja kustannuksiltaan hyviä verrattuna polttomoottoriautoihin vuonna 2023? Mikä rooli henkilöautoilla tulee ylipäätään olemaan tulevaisuuden liikenteessä? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/12/2023 • 1 hour, 13 minutes, 28 seconds
Ivan Puopolo | Valtio, verotus ja väkivalta #391
Ivan Puopolo on varmaan yksi meille eniten suositelluista vieraita, mutta varmasti myös yksi mielipiteitä eniten jakava. Hän on onnistunut, tavalla tai toisella, rakentamaan itsestään yhden Suomen vaikutusvaltaisimmista yhteiskunnallisista kommentaattoreista. Kutsuin Ivanin Futucastiin, jotta voisin hieman tökkiä hänen viimeaikaisia ulostulojaan. Tässä jaksossa puhumme mm. Onko Suomessa oikeistoa? Onko verotus varkautta? Pitäisikö suomen kielessä olla erikseen sanat sanoille “sex” ja “gender”? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
Suomessa ollaan hallituksen toimesta ja EU:n puitepäätökseen vedoten ehdotettu holokaustin, eli toisen maailmansodan juutalaisen kansanmurhan, todenmukaisuuden kiistämisen kriminalisointia. EU:n päätökset sikseen, tässä jaksossa keskitymme aiheen filosofiseen ytimeen: pitäisikö holokaustin kiistämisestä tehdä laitonta?
Siitä keskustelemassa meillä on studiossa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen ja Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/2/2023 • 1 hour, 10 minutes, 10 seconds
Satelliitit, avaruusromu ja tietoliikenne | Marko Höyhtyä #389
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä VTT:n kanssa.
https://www.vttresearch.com/fi
Satoja kilometrejä maan kamaran yläpuolella leijailee satelliiteiksi kutsuttavia laitteita, jotka pyörittävät monta tärkeää ja jopa kriittistä yhteiskunnan toimintoa. VTT:n tutkimusprofessori tutkii niitä, ja tuli Futucastiin kertomaan teille niistä. Mitä yhteiskunnan toimintoja satelliitit mahdollistavat? Mitä satelliitit oikeastaan ovat, ja miten ne toimivat? Kuinka paljon niitä on, ja onko niiden määrä ongelma? Miten mm. Suomalaista satelliittiteknologiaa on hyödynnetty Ukrainassa? Ja ovatko tärkeät satelliitit turvassa avaruudessa, kiristyvässä maailmantilanteessa? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/29/2023 • 1 hour, 4 minutes, 55 seconds
Miksi kannattaa kierrättää? | Juha-Heikki Tanskanen #388
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Ringin kanssa.
https://rinkiin.fi/
Kierrätys on aina lapsesta asti ollut tapa jota minulle on opetettu, ainakin on yritetty. Kierrätän kotona suurimman osan jätteistäni. Mutta pienetkin määrät ei kierrätettyä pakkausmuovia eri kotitalouksissa kumuloituu isoiksi hävikeiksi kiertotaloudessa. Toisaalta, eihän se nyt niin vaarallista tai vakavaa ole jos epähuomiossaan tai laiskuuttaan välillä laittaa muovipakkauksen normiroskiin. Molemmat asiat ovat totta, ja sen dilemman kanssa Ringin Juha-Heikki Tanskanen työskentelee. Tässä jaksossa kuulemme hänen ajatuksiaan muovin kierrättämisestä ja vinkkejä sen helpottamiseen.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/27/2023 • 47 minutes, 26 seconds
Tekoälyn vaarat ja mahdollisuudet | Petteri Järvinen #387
Olisiko tässä paikka pienelle AI-arcille? Aihe on nyt pinnalla ja aivan äärettömän mielenkiintoinen, ja Suomessa sekä maailmalla on erittäin paljon kiinnostavia AI-kommentaattoreita. Yksi heistä on tietotekniikan asiantuntija Petteri Järvinen, joka on kirjoittanut kirjan Tekoäly ja Minä. Onko tekoäly mullistavampi keksintö kuin internet? Tulemmeko rakastumaan tekoälyihin? Mikä innostaa Petteriä entien tekoälyssä? Mitä edes on älykkyys? Näitä pohdimme tässä jaksossa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/25/2023 • 1 hour, 7 minutes, 17 seconds
Miten EU toimii ja mihin se on menossa? | Juha Jokela #386
Aika tehdä jakso Euroopan Unionista. Se on rakenteeltaan ja toiminnaltaan monimutkainen ja etäinen, mutta herättää silti vahvoja tunteita ja kysymyksiä suuntaan jos toiseen ihmisten keskuudessa. Eurooppalaiselle Euroopan Unionin tulevaisuus on monilta osin hänen oma tulevaisuus. Miten EU siis toimii, miten se on vuosien varrella kehittynyt?
Ulkopoliittisen Instituutin Juha Jokela oli paras löytämäni ehdokas tähän jaksoon, ja onneksi hän suostui.
____
Kaupallinen yhteistyö, Palloliitto
Nyt puhuu valmentaja -podcast: https://open.spotify.com/show/00gymUOOyLiEkyI7dtYmSj?si=ce7f018ecf0e481e
Palloliitto.fi: https://www.palloliitto.fi/
Facebook: https://www.facebook.com/Palloliitto/
Instagram: https://www.instagram.com/suomen_palloliitto/
X: https://twitter.com/Palloliitto?s=20
____
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/21/2023 • 1 hour, 27 minutes, 49 seconds
Emil Kastehelmi | Pitäisikö lännen lähettää sotilaita Ukrainaan? #385
Emil Kastehelmi on 1,5 vuodessa mennyt MEPin avustajasta, opiskelijasta ja pienen profiilin poliittisesta kommentaattorista yhdeksi Suomen näkyvimmistä sota-asiantuntijoista. Tässä jaksossa keskustelemme hänen kanssaan OSINT uransa kasvusta, Prigozhinin kuolemasta, Ukrainan vastahyökkäyksestä, jalkaväkimiinoista, hävittäjistä, ja siitä pitäisikö lännen lähettää Ukrainaan sotilaita.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/18/2023 • 1 hour, 3 minutes, 2 seconds
Israelin-Palestiinan konflikti, historia ja nykypäivä | Hannu Juusola #384
Olemme viime vuosina, etenkin viime vuotena, keskittyneet paljon historiaan, politiikkaan ja sotaan. Vaikuttaa siltä, että pidätte siitä. Siksi päätin tehdä jakson, yhdessä Helsingin yliopiston Lähi-idän tutkimuksen professorin Hannu Juusolan kanssa, Israelin-Palestiinan konfliktista. Aihe on iso, vaikea ja monimutkainen, mutta Hannun vastauksien avulla tästä jaksosta saa paljon irti. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/11/2023 • 1 hour, 37 minutes, 31 seconds
Teemu Vesterinen | Traumalle nauraminen #383
Teemu Vesterinen on suomalainen koomikko ja käsikirjoittaja, jonka uusin stand up soolokiertue nimeltä Trauma alkaa nyt syksyllä 2023 ja jatkuu kevääseen 2024. Soolossa Teemu käsittelee trauman käsitettä, sekä tiedon että oman kokemuksen kautta. Mikä trauma on? Miten se muokkasi Teemua? Miten hän oppi elämään sen kanssa ja kohtaamaan sen? Minkälaista on tehdä huumoria tragedialla? Näistä ja muista aiheista puhuimme tässä jaksossa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/7/2023 • 1 hour, 18 minutes, 6 seconds
Risto E.J. Penttilä | Suomen ja USAn presidentinvaalit, BRICS ja tekoäly #382
Risto E.J. Penttilä on yksi Suomen arvostetuimpia poliittisia kommentaattoreita, oli meille ilo ja kunnia saada viimein puhua hänen kanssaan. Tässä jaksossa keskustelimme muutamista viime aikojen menosta maailmalla, kuten USAn presidentinvaaleista ja BRICSin laajentumisesta. Sen lisäksi kommentoimme myös Suomen vaaleja, ja paljon muuta kiinnostavaa. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/4/2023 • 54 minutes, 9 seconds
Anna Perho | Miksi muutos v*tuttaa? #381
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa.
Maailmassa muuttuu asiat aivan jäätävää tahtia, ja on vaikeaa pysyä perässä siitä, mitä kannattaisi seuraavaksi seurata tai oppia. Monia taitoja ei haluta oppia tylsyyden takia, monia estää pelko. Mitkä taidot ovat tulevaisuudessa tärkeitä? Himmentääkö meidän kulttuuri meidän yhteistä oppimishalua? Miten tehdä muutoksesta hieman helpompaa itselleen? Tervetuloa kuuntelemaan.
____
Kiinnostaako sinua tekoäly, johtaminen, vuorovaikutustaitojen kehittäminen tai vastuullinen markkinointi? Tule kehittämään osaamistasi Diakonia-ammattikorkeakoulun ilmaisiin työpajoihin ja webinaareihin tänä syksynä tai opiskele omin päin maksuttomilla mikrokursseilla. Lue lisää www.reacthanke.diak.fi ja tule mukaan!
Yritysten vihreä siirtymä, muutoskyvykkyys ja digitalisaatio (REACT, Etelä-Suomi) -hanke on rahoitettu REACT-EU -rahoituksella osana Euroopan unionin covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.
Hanke kuuluu valtakunnalliseen Yritysten muutoskumppanina -kokonaisuuteen, jossa 22 ammattikorkeakoulua ympäri Suomen tarjoavat yrittäjille tapahtumia ja kursseja erityisesti työn lomassa opiskelua ja ammatillista kehittymistä varten. Tapahtumakattauksen, mikrokurssit ja muuta hyödyllistä sisältöä löydät www.yritystenmuutoskumppanina.fi
LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/yritysten-vihrea-siirtyma/
Facebook: @Diakonia-ammattikorkeakoulu
Instagram: @DiakAmk
X: @Diakonia-amk
___
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/31/2023 • 1 hour, 53 seconds
Miksi jazz on maailman parasta musiikkia | Iiro Rantala #380
Ihan sama kuinka jäävi hän on puhumaan otsikon teemasta, Iiro Rantala on sen verran hauska ja kiinnostava ihminen, että parempaa en aio yrittää etsiä. Iiro Rantala on siis jazz-pianisti, Suomen kansainvälisesti menestynein sellainen. Iiro on myös podcastaaja, jonka Algorytmi-podia kannattaa luukuttaa. Tässä jaksossa käydään läpi jazz-musiikin historiaa, suosiota, improvisaatiota, Iiron musiikkimakua ja paljon muuta.
---
Kaupallinen yhteistyö, Tradeka
Linkki Tradekan nettisivuille: https://www.tradeka.fi/
Linkki Tradekan Ei pelkkää puhetta -podcastiin:
https://open.spotify.com/show/7JEwkpgu03MFbkas6wS7pX?si=9a1d3c11adc14e0d
Linkki Tradekan vastuullisuusraporttiin (2022): https://www.tradeka.fi/sites/default/files/2023-03/230314-Tradeka-Vastuullisuusraportti-2022.pdf
---
Iiron Jazzvinkit:
Miles Davis, Kind of Blue (album) https://open.spotify.com/album/1weenld61qoidwYuZ1GESA?si=nU1WBkUQS3WsLZsYzAw7QQ
Keith Jarret, the Köln Concert (album) https://open.spotify.com/album/0I8vpSE1bSmysN2PhmHoQg?si=NuJyBIDqTnm_v-5POFJalw
Tässä Köln Concert nuoteilla!! https://www.musiclassroom.com/partitions/kolnconcert.pdf
Keith Jarret Trio, Standards vol 1. https://open.spotify.com/album/6g4tw8mwge2gJKqJQxE5r3?si=ujKYAgLxSRayIzsEc4ht-A
Charlie Parker, Confirmation https://open.spotify.com/track/29erJjtgdbh1KbG7MuPJCj?si=b05684f635e040ab
Chick Corea, Friends (album) https://open.spotify.com/album/0f9RFJqcfmvBjSbSRbQ6GK?si=oLEOYDpYQvqHBH0z5sZh_Q
Dave Grusin, Migration (album) https://open.spotify.com/album/31E4oQYHBYUzhtzWQTc1S8?si=pwlOisCASdmLShgLg9ef-g
Egberto Gismonti, 7 anéis https://open.spotify.com/track/2JjWUZfBpZdirKYfRDFQp5?si=22f83a6e7a9e4754
Dave Sanborn, Straight to the heart ( album) https://open.spotify.com/album/2y4arEBdLJFV8tGGQ6Ymlf?si=qPtrwWYSQ3idkuJ8YYg5zg
Michel Petrucciani Trio in Tokyo https://open.spotify.com/album/6g4tw8mwge2gJKqJQxE5r3?si=ujKYAgLxSRayIzsEc4ht-A
Iiron popvinkit:
Paul Simon, One Trick Pony (album) https://open.spotify.com/album/5Be2SD7NA17AVhzq3elNVX?si=8cdjug9qRVyVCZgZgvMMcg
Donald Fagen, The Nightfly (album) https://open.spotify.com/album/5cOS6szqlcoqmiSoVTqqe8?si=zjR5wJLEQe6fqW_HBc5gCw
Peter Gabriel, So (album) https://open.spotify.com/album/0hQb1KT6L3iEYRkS5u8cjm?si=cDfSFQHWS7C0YkqLZwx_vA
James Taylor, Your smiling face (live) https://open.spotify.com/track/0qWeTfa2rF6Q0KICiGjr3j?si=3396f542e57b475f
Sting Ten Summoner´s Tales (album) https://open.spotify.com/album/5kV0KBXfELibs6qQJLmOtg?si=Yql_sjehT5u9FkeJa7oGBQ
Justin Bieber, What do You mean https://open.spotify.com/track/4B0JvthVoAAuygILe3n4Bs?si=0614190e6b4f43b4
Ed Sheeran, Justin Bieber, I dont care https://open.spotify.com/track/3HVWdVOQ0ZA45FuZGSfvns?si=63feb75928884df3
Iiron klassinen vinkki.
Sergei Prokofiev, Violin concerto nro 2, Andante assai https://open.spotify.com/track/2Wn2jwKoRmMLEDBKa5E2Lq?si=30ff6a209c074060
Iiron uusin albumi, Veneziana (with members of Berlin Philharmonic Orchestra)
https://open.spotify.com/album/4UhFz186VYzhH40rhO5uDE?si=eXcJFWyHS9qlin4gzUU-5w
Iiron ”jazzein albumi” with Peter Erskine, Lars Danielsson, How Long is now?
https://open.spotify.com/album/3I6lOdzsl3bmiMWbDMPuCq?si=dNbB2KQnSuSr1KTdfOO1xg
Iiro plays Mozart Piano Concerto nro 21, C-dur (improvised cadenzas)
https://open.spotify.com/album/2zJUbXM5v1KGpgHMAJFxDM?si=upIxE7VPSByLg8HOObAm4w
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/28/2023 • 1 hour, 25 minutes, 2 seconds
Rasismi Suomessa | Shadia Rask & Seida Sohrabi #379
Viime aikoina Suomessa on keskusteltu rasismista. Keskustelun koko ja lämpötila paljasti rasismin olevan ajankohtainen aihe Suomessa, siitä huolimatta että moni kuvitteli tai toivoi sen olevan menneen maailman ilmiö. Halusimme tarjota mahdollisuuden keskustella aiheesta kiireettömästi ja kasvotusten, käydä läpi tärkeitä erimielisyyksiä, ja selvittää kuinka paljon yhteistä eri näkökulmien takana todella on.
Tässä jaksossa meillä vieraili Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Seida Sohrabi ja THL tutkimuspäällikkö Shadia Rask.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/21/2023 • 1 hour, 39 minutes, 45 seconds
Suurvalta-Kiina, Xi Jinping ja valvontayhteiskunta | Niko Vartiainen & Matti Puranen #378
Kiina on kiistämättä suurvalta, ja käyttäytyy kuin sellainen. Kiina pelaa kunnianhimoista ulkopolitiikkaa, yrittää omassa maassaan rakentaa vahvaa kansallista itsetuntoa, ja on jopa rakentamassa uutta henkeä kansainväliseen yhteistyöhön. Samalla Kiina on tullut tunnetuksi sen tiukentuvasta autoritäärisyydestä, korkeateknologisesta valvontayhteiskunnasta ja vähemmistöjen kohtelusta. Kutsuimme tähän jaksoon kaksi Kiinailmiöt-blogin ja Kiina Xi Jinpingin aikakaudella kirjan kirjoittajaa, Matti Purasen ja Niko Vartiaisen, kertomaan lisää siitä, miten Kiina on tähän pisteeseen tullut.
Kiina Xi Jinpingin aikakaudella kirja: https://verkkokauppa.teos.fi/sivu/tuote/kiina-xi-jinpingin-aikakaudella/4746140
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/14/2023 • 1 hour, 40 minutes, 10 seconds
Milloin tulee seuraava massiivinen auringonpurkaus? | Minna Palmroth #377
Elämä maapallolla on edelleen kohtalaisen mukavaa meidänlaisille hiilipohjaisille nisäkkäille. Täällä sekä sataa että paistaa aika sopivasti. Ainakin jos vertaa esim. Merkuriukseen, jossa lämpötilat vaihtelevat 430 asteen ja -180 asteen välillä. Ilmakehämme tekee elämästä mahdollista, mutta se ei todellakaan suojaa meitä kaikelta sen ulkopuoliselta, kuten auringon väkivaltaisilta plasmapurkauksilta. Mitä ne ovat, ja mitä tapahtuu kuin seuraava suuri sellainen osuu meihin?
Minna Palmroth on laskennallisen avaruusfysiikan professori Helsingin yliopistossa, ja tutkii mm. avaruussäätä. Avaruussää on aurinkokunnan muuttuvien olosuhteiden tutkimista, johon vaikuttaa mm. aurinkotuuli ja maan ilmakehän uloimpien kerrosten olosuhteiden muutokset.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/7/2023 • 1 hour, 17 minutes, 41 seconds
Risto Murto | Vanheneeko Suomi liian nopeasti? #376
Tämän jakson vieraana on Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Jakson keskustelu perustuu enimmäkseen hänen kirjaansa nimeltä Puuttuvat puoli miljoonaa, jossa Risto pohtii suomalaisen yhteiskunnan vanhenemista ja sen vaikutuksia ihmisiin, talouteen ja politiikkaan. Riston arvion mukaan seuraukset ovat suuria, mutta joka tapauksessa ennennäkemättömiä. Miksi väestö vanhenee? Miten Suomi vertautuu muihin maihin? Mitä vaikutuksia sillä tulee olemaan? Mitä asialle voi tehdä?
Riston kirja: https://otava.fi/kirjat/puuttuvat-puoli-miljoonaa/
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/24/2023 • 1 hour, 7 minutes, 2 seconds
Sijoituskästi, yrittäminen ja Musk vs Zuckerberg | Kevin van Dessel & Teemu Liila #375
On aina kiva tavata kollegoita, etenkin nuorempia sellaisia. Futucast aloitti toimintansa melkein 7 vuotta sitten, Sijoituskästi noin 3. Molempien kohdalla podcastaaminen on avaamassa tai avannut ovet tulevaisuuden urille. Minkälainen Sijoituskästin tarina on ollut? Mikä sai Kevinin ja Teemun sijoittamaan? Miten he vertaavat podcastaamista yliopistoon? Ja kumpi voittaa, Musk vai Zuckerberg?
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/17/2023 • 1 hour, 7 minutes, 17 seconds
Heikki Mansikka | Hävittäjälentäjän elämänkerta #374
Everstiluutnantti evp. Heikki Mansikalla on ollut yksi maailman äärimmäisimmistä töistä. Harva ihminen ylipäätään haluaa, saatika sitten tulee valituksi, opettelemaan ammattitaitoisesti lentämään yhtä ihmisen tehokkainta kulkuneuvoa ja sotakonetta, hävittäjää. Suomen ja Heikin tapauksessa, se kone oli F/A-18 Hornet. Miksi Heikistä tuli lentäjä? Minkälaista on kokea vahvoja G voimia? Kuinka hyviä suomalaiset lentäjät ovat? Näitä ja muita käsittelemme tässä jaksossa, tervetuloa kuuntelemaan.
Heikin kirja: https://www.wsoy.fi/kirja/heikki-mansikka/hornet-lentaja/9789510489086
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/10/2023 • 1 hour, 18 minutes, 48 seconds
Matias Henkola | Voiko autoilun pelastaa? #373
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Secto Automotiven kanssa.
Autoilu on iso osa monen arkea, jopa identiteettiä. Se on kuitenkin aiheena politisoitunut huomattavasti viimeaikoina, ei vähiten autojen päästöjen ja liikkumisen murroksen takia. Autoilualan murroksesta ja polarisaatiosta huolimatta, autot ovat silti edelleen keskeinen osa ihmisten arkea. Matias Henkola ja Secto Automotive haluaa pelastaa autoilun tekemällä siitä kestävämpää. Miten hän sen tekee? Millä tavoilla se on hänestä mahdollista? Ja miten hän näkee autoilun ja liikkumisen ylipäätään? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/6/2023 • 1 hour, 4 minutes, 15 seconds
Dylan Burns | War journalism from Ukraine, Prigozhin’s mutiny and Trump #372
Welcome to another English language episode of Futucast. In this week’s package we are talking to Dylan Burns, an American streamer and war journalist who currently resides in Ukraine. In addition to this political commentary and coverage of the war in Ukraine, Dylan often participates in debates with people from all over the political map, even from corners you had no idea even existed. In this episode we cover Finland’s NATO membership, the march on Moscow, Ukraine’s counteroffensive, Trump’s indictment, debating and more.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/3/2023 • 1 hour, 36 minutes, 54 seconds
Sähkömarkkinat, tuulivoima, akut ja vety | Ville Rimali & Aleksi Nordlund #371
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Taalerin kanssa.
https://www.taaleri.com/
Tässä jaksossa käymme läpi muutamia kiinnostavia ja ajankohtaisia aiheita liittyen sähkömarkkinoihin ja Suomen energiapolitiikkaan ja -teollisuuteen. Globaalit energiamarkkinat ovat suuressa muutoksessa, ja Suomi on niiden mukana päättänyt itse tehdä voimakkaan suunnanmuutoksen pois fossiilisista kohti puhdasta energiaa. Suomalainen energia onkin yksi Euroopan puhtaimmista. Mutta ongelmia on myös ollut. Mitä tapahtui energiamarkkinoilla viime talvena? Olisiko fiksumpaa rakentaa uutta ydinvoimaa tuulivoiman sijaan? Miltä näyttää akkuteknologian tulevaisuus? Näitä ja muita kysymyksiä käsittelemme tässä jaksossa Taalerin Ville Rimalin ja Aleksi Nordlundin kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/29/2023 • 59 minutes, 21 seconds
Futucast Debatti: Pitäisikö kannabis laillistaa? | Coel Thomas vs. Kai Lintunen #370
Tervetuloa maailmanhistorian ensimmäiseen Futucast Debattiin. Olemme halunneet kokeilla tätä formaattia jo pitkän aikaa. Meidän eteemme ilmestyi oiva mahdollisuus toteuttaa tämä, kun Coel Thomasin haastattelun jälkeen Kokoomuksen Kai Lintunen suostui tulemaan Futucastiin haastamaan Coel ja edustamaan vastakkaista näkemystä.
Tämän debatin kysymys on “Pitäisikö kannabis laillistaa?”. Jaa:ta edustaa Coel Thomas, Ei:tä edustaa Kai Lintunen.
Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/26/2023 • 2 hours, 20 minutes, 31 seconds
Jyri Lavikainen | Ukrainan vastahyökkäys, Venäjän ydinasepelote ja Wagner #369
Ulkopoliittisen Instituutin Jyri Lavikainen oli ensimmäinen vieras, jonka kanssa teimme jakson Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainassa. Nyt, melkein 1,5 vuotta myöhemmin, Venäjän tavoitteet ovat kaukana siitä, mistä jaksossa puhuimme, ja Ukraina on aloittanut kauan odotetun vastahyökkäyksensä. Mistä asetelmista taistelut lähtevät käyntiin? Miten meidän kannattaisi suhteuttaa odotuksemme Ukrainan menestyksestä? Miten Venäjän ydinasepelote vaikuttaa sotaan? Näistä ja monesta muusta aiheesta keskustelimme tässä jaksossa, tervetuloa kuuntelemaan.
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/19/2023 • 1 hour, 27 minutes, 32 seconds
Suomesta tuulivoiman johtavia maita? | Jenny-Li Holmström & Anni Mikkonen #368
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Taalerin kanssa.
https://www.taaleri.com/
Tuulivoima on kasvanut hurjaa vauhtia Suomessa viimeisten vuosien aikana. Kasvussa merkillepantavaa on myös se, että se tapahtuu markkinaehtoisesti. Suomi on monilla mittareilla yksi maailmaan houkuttelevimpia maita tuulivoimasijoituksille.
Mutta mitä me teemme kaikella sillä? Paljon on puhuttu siitä, miten puhdas ja halpa energia johtaisi talouskasvuun, mutta miten? Miltä Suomi vertautuu muihin maihin ja markkinoihin? Ja miten Suomesta voisi tulla tuulivoimaosaamisen johtavia maita? Näistä ja muista keskustelimme Taalerin salkunhoitajan Jenny-Li Holmströmin ja Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtajan Anni Mikkosen kanssa.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/15/2023 • 53 minutes, 55 seconds
Hannu Sokala | Keitä ovat maailman mahtisuvut? #367
Toimittaja Hannu Sokala vieraili melkein pari vuotta sitten Futucastissa JP Raesteen kanssa keskustelemassa kirjastaan Maailman 50 Vaarallisinta Yhtiötä. Nyt Hannu on kirjoittanut kirjan, Maailman 50 Vaarallisinta Sukua, jossa hän kertoo monia maailman suurimpia yksityisiä yhtiöitä hallitsevista perheistä ja suvuista. Kirjassa käsitellään mm. Al-Saudeja, Rothschildejä, Wallenbergejä, Waltoneita, Herlinejä ja muita.
Kirjan lisäksi keskustelimme rahasta, vallasta, salaliittoteorioista ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
Linkki kirjaan: https://otava.fi/kirjat/maailman-50-vaarallisinta-sukua/
---
Kaupallinen yhteistyö, Tradeka
Linkki Tradekan nettisivuille: https://www.tradeka.fi/
Linkki Tradekan Ei pelkkää puhetta -podcastiin:
https://open.spotify.com/show/7JEwkpgu03MFbkas6wS7pX?si=9a1d3c11adc14e0d
Linkki Tradekan vastuullisuusraporttiin (2022): https://www.tradeka.fi/sites/default/files/2023-03/230314-Tradeka-Vastuullisuusraportti-2022.pdf
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/12/2023 • 1 hour, 39 minutes, 58 seconds
Tero Saarno ja Olli Dahl | Onko bioteollisuudesta fossiilisten korvaajaksi? #366
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Taalerin kanssa.
https://www.taaleri.com/
Tässä jaksossa, jonka voi nähdä eräänlaisena jatko-osana Taalerin kanssa aiemmin tehtyyn jaksoon bioteollisuudesta, käymme läpi sitä, mitä alalla on tapahtunut viime vuosina. Maailma on kovaa vauhtia pyrkimässä löytämään korvaavaa materiaalia fossiiliperäisille tuotteille, ja bioteolliss tarjoaa monia varteenoteettavia vaihtoehtoja. Mutta missä oikein mennään, ja onko tämä realistinen tavoite?
Tässä jaksossa vieraana ovat Taalerin bioteollisuuden johtaja Tero Saarno, ja Aalto yliopiston prosessiteollisuuden professori Olli Dahl.
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/8/2023 • 56 minutes, 54 seconds
Tero Teelahti & Mikko Vermas | 1000 kilometria hiihtäen Etelämantereen halki #365
Tero Teelahti ja Mikko Vermas ovat entisiä opiskelukavereita, joita yhdistää sekä molempien tausta laskuvarjojääkärinä, että aivan käsittämättömän poikkeuksellinen seikkailunhalu. Tero ja Mikko ovat yhdessä käyneet lähes kaikissa äärimmäisen kylmissä paikoissa tällä planeetalla, mm. Alaskassa, Huippuvuorilla, Pohjoisnavalla ja Etelämantereella. On melkein rikos tehdä näin lyhyt jakso näin kiinnostavasta aiheesta, mutta tähän jaksoon mahtui paljon mieltä väänteleviä tarinoita. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/5/2023 • 1 hour, 11 minutes, 39 seconds
Heikki Kaunisto | Mitä on valokuitu? #364
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Valokuitusen kanssa.
Tässä jaksossa keskustelemme Valokuitusen toimitusjohtajan kanssa siitä, mikä on valokuitu. Moni ihminen, mukaan lukien minä, ei ole käyttänyt montaa tuntia (tai minuuttia) tämän internetin verisuoniston kelaamiseen. Tässä jaksossa keskustelemme sitä, mitä valokuitu on, miten sitä rakennetaan, miten tärkeää se on internetin olemassaololle, miksi kuluttajan tulisi harkita valokuitua, ja paljon muuta. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/1/2023 • 54 minutes, 19 seconds
René Nyberg | Onko tämä Putinin vallan viimeinen vaihe? #363
René Nyberg hehkuu aivan poikkeuksellista läsnäoloa, joka vain vahvistuu kun hän avaa suunsa. Entisenä Suomen diplomaattina, René on nähnyt läheltä lähihistorian maailmanpoliittisten mannerlaattojen liikkeitä. Hän istui Carl Bildtin vieressä Münchenissa vuonna 2007, kun Putin antoi nyt historiallisen ja käänteentekevän puheensa maailman johtajille. Tässä jaksossa Isak keskustelee Renén kanssa siitä, miksi Venäjällä itää se totalitarismi, jota kohti se on viime vuonna ottanut suuria harppauksia. Miksi venäläiset eivät protestoi? Missä on oppositio? Minkälainen on venäläinen media? Ja horjuuko Putinin valta kaiken taustalla? Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/29/2023 • 1 hour, 26 minutes, 23 seconds
Tapio Levä | Datan ja tekoälyn kolme murrosta #362
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Telian kanssa.
Kaikki, joka tätä tekstiä lukevat, ovat jotenkin tietoisia käynnissä olevasta tekoäly-murroksesta. Suurten tieto- ja datamassojen hyödyntämisestä on tulossa helpompaa ja vapaampaa suuremmalle osalle ihmisiä ja yrityksiä, ja sillä on suuria seurauksia. Mitä tiedon ja algoritmien käytön vapautuminen tarkoittaa? Mitä implikaatioita generatiivisella tekoälyllä on ihmisen tekemään työhön? Miten AI:n suuria riskejä voi hallita silti tukahduttamatta sen potentiaalia? Näitä ja muita kysymyksiä tuli pohtimaan Telian Head of Data & AI Business, Tapio Levä.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/25/2023 • 59 minutes, 49 seconds
Risto Marjomaa | Imperialismi, kolonialismi ja sota #361
Ihmiset ympäri koko planeetan ovat koko historiansa aikana ryöstäneet ja valloittaneet toisiltaan. Vaikka me nykyiset suomalaiset olemme saaneet elää aivan historiallisen harvinaista ja upeaa rauhan aikaa, imperialismin aika maailmalla ei ole ohi. Tässä jaksossa perehdymme Helsingin yliopiston historian dosentin Risto Marjomaan kanssa tähän ihmiskunnan pimeään puoleen, josta on historiankirjoissa kirjoitettu eri paikoissa ja eri aikoina sekä ylpeinä sankaritarinoina, että häikäilemättöminä hirmutekoina. Sen lisäksi keskustelimme mm. Suomen NATO-jäsenyydestä ja lännen asenteesta muihin maihin.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/22/2023 • 1 hour, 53 minutes, 10 seconds
Anna Rotkirch | Pilaavatko ruudut meidän yhteisöllisyytemme? #360
Tässä jaksossa puhumme yhteisöllisyydestä ja sen lukuisista eri muodoista, aina sosiaalisista taidoista ja perhe-elämästä ystävyyteen ja seksiin. Monen nuoren elämää värittää suurempi valinnanvapaus ja internet, jotka ovat molemmat upeita asioita. Mutta ovatko ne tehneet meistä epäsosiaalisempia, lyhytjänteisempiä ja sitoutumiskammoisia? Mitä se tekee meidän yhteisöllisyydelle? Näitä kysymyksiä pohdimme yhdessä Väestöliiton tutkijan Anna Rotkirchin kanssa.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/18/2023 • 1 hour, 48 minutes, 31 seconds
Pata Degerman | Miten Tom Cruise pilasi Patan jääkarhu-kuvaukset? #359
Patrick “Pata” Degerman on Suomen tunnetuin tutkimusmatkailija ja hyvin mahdollisesti osittain jääkarhu. Patan aiemmasta vierailusta on yli 3 vuotta, ja siinä välissä hän on ehtinyt keräillä lisää tarinoita vaikka kuinka paljon. Miten planeettamme jäisimmät alueet ovat vuosien varrella muuttuneet? Miltä tuntuu kuin jää halkeaa jalkojen alla? Minkälaista on juosta jääkarhua karkuun? Miten Tom Cruise pilasi Patan jääkarhu-kuvaukset? Ja miksi Etelämantereen matkailulla on pitkä Suomeen asti ulottuva historia? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/15/2023 • 1 hour, 33 minutes, 49 seconds
Ville Mäkipelto | Onko Raamattu sensuroitu? #358
Tässä jaksossa vierailee yksi Suomen tunnetuimmista tubettajista, joka on ammattinsa lisäksi teologian tohtori ja tutkija Helsingin yliopistolla, Ville Mäkipelto. Yhdessä Paavo Huotarin kanssa, he ovat kirjoittaneet kirjan Raamatusta ja sen kirjoitusten alkuperästä sekä muutoksista läpi aikojen. Paavo on pappi ja myös Helsingin yliopiston tutkija.
Mitkä ovat Raamatun vanhimmat ja tärkeimmät pohjatekstit? Miten kieli ja muuttuva kulttuuri on vaikuttanut Raamatun muutoksiin? Mitä Raamattu oikeasti sanoo mm. naisista ja homoseksuaalisuudesta? Näihin ja muihin kysymyksiin vastaamme tässä.
Linkki kirjaan: https://otava.fi/kirjat/sensuroitu/
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/8/2023 • 1 hour, 19 minutes, 51 seconds
Jarkko Tontti | Identiteettipolitiikka ja liberalismi #357
Jarkko Tontti on kirjailija ja lakimies, joka on viime aikoina niittänyt mainetta mm identiteettipolitiikan ja cancel kulttuurin kritisoijana. Monelle hän on Suomen tärkeimpiä liberaaleja ääniä ja sekä oikeistolaisen että vasemmistolaisen populismin vastustajia, toisten mielestä hän vähättelee vähemmistöjen ahdinkoa. Tässä jaksossa haastan Jarkkoa ja yritän päästä syvemmälle hänen ajatuksiin löytääkseni, mitä hänen raflaavien lauseiden takana piilee.
Linkki Jarkon kirjaan: https://docendo.fi/sivu/tuote/tarkoituksista-ja-keinoista/4180307
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/2/2023 • 1 hour, 27 minutes, 24 seconds
Pekka Sauri | Todellisuus on kommunikaatiota #356
Tämän jakson piti olla läpikäynti Pekka Saurin itsetutkiskelevasta ja filosofisesta teoksesta Onnen harha, ja sitähän tämä osittain olikin. Lopulta siitä tuli pohdinta siitä, mitä todellisuus loppujen lopuksi on. Ei siis maailmankaikkeus, vaan todellisuus. Putositko kärryiltä? Ei hätää, Pekka selittää lisää tässä jaksossa. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/28/2023 • 1 hour, 9 minutes, 35 seconds
Miten Nato-jäsenyys muuttaa Suomea? | Minna Ålander & Matti Pesu #355
Futucastin Nato-arc jatkuu, tällä kertaa feat. Ulkopoliittinen Instituutti. Olemme suuresti pitäneet heitä edustavien tutkijoiden vierailusta, ja tälläkään kerralla ei siihen tullut poikkeusta. Matti Pesu ja Minna Ålander työskentelevät samassa tutkimushankkeessa ja tutkivat mm. Suomen turvallisuuspolitiikkaa, Suomen transatlanttiseen roolia, Pohjois-Euroopan turvallisuutta ja pohjoismaista turvallisuusyhteistyötä. Siis muun muassa.
Tässä jaksossa puhumme siitä, miten Nato voi ja tulee muuttamaan Suomea, aina yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti ja sotilaallisesti. Kyseessä on arjessamme aika huomaamaton muutos, joka on kuitenkin maamme globaalin aseman kannalta yksi historiamme suurimpia. Sen takia siitä on tärkeä puhua.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/24/2023 • 1 hour, 19 minutes, 58 seconds
Alexander Stubb | Suomen Nato-jäsenyys ja uusi maailmanjärjestys #354
European University Instituten School of Transnational Governance-keskuksen dekaani Alexander Stubb vaikuttaa pitävän meistä, mikä on erittäin kiva juttu, koska me tykkäämme Alexanderista. Tässä jaksossa Alex kertoo Isakille näkemyksensä Suomen Nato-jäsenyydestä ja turvallisuuspolitiikasta, idän ja lännen kamppailusta uudesta maailmanjärjestyksestä, ja liberaalin demokratian tulevaisuudesta. Onko Putin huolissaan Suomen jäsenyydestä? Joutuvatko länsimaat oppimaan olemaan moralisoimatta muuta maailmaa? Miksi Alexin mielestä globaali etelä ratkaisee tulevaisuuden maailmanjärjestyksen?
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/17/2023 • 55 minutes, 31 seconds
Pitäisikö kannabis laillistaa? | Coel Thomas #353
Tämän jakson oli tarkoitus olla Futucastin ensimmäinen debatti, mutta valitettavasti ei tällä kertaa. Sen sijaan, tässä jaksossa Isak esittää Vihreiden Coel Thomasille joitain enemmän tai vähemmän yleisiä kannabiksen kieltolakia puolustavia argumentteja, ja Coel vastaa niihin. Jos teillä on ehdottaa tällaiseen debattiin vastaväittelijää tai aihetta, otamme ehdotukset mielellään vastaan.
Jakson aihe on ajankohtainen siksi, että siitä on Suomessakin hiljalleen tulossa keskustelunaihe politiikan valtavirrassa, mutta myös siksi, että juuri nyt on vireillä kansalaisaloite kieltolain kumoamisesta osoitteessa: https://www.lailliseksi.fi
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/14/2023 • 1 hour, 7 minutes, 13 seconds
Maailmantalous ei palaa ennalleen | Jussi Hyöty #352
OP:n Varainhoidon strategi Jussi Hyöty on suurta kuvaa ja pitkää aikaväliä aktiivisesti seuraava ja hahmottava markkina-analyytikko. Hänen mukaansa olemme tulleet eräänlaisen taloudellisen ajan päätökseen, mutta emme vielä tiedä mitä tämän jälkeen seuraa. Kevyt rahapolitiikka, velka, globalisaatio ja jopa talouskasvu ovat asioita, joita joudumme joko vapaaehtoisesti tai väkisin hahmottelemaan uudelleen. Jussin mukaan elämme erittäin suurten muutosten aikaa juuri nyt.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/10/2023 • 1 hour, 41 minutes, 32 seconds
Tämän takia Wili lopetti Futucastissa | William von der Pahlen #351
Moni teistä on saattanut huomata, että William ei ole ollut mukana viimeisimmissä jaksoissa. Moni on saattanut löytää meidät vasta lähiaikoina ja ihmetellä, who tf on William von der Pahlen?
Wili on yhdessä Isakin kanssa Futucastin perustajajäsen ja vuosikausia toinen juontaja. Sen lisäksi hän on paljon muuta, mm. sarjayrittäjä. Tässä jaksossa tutustumme häneen, ja siihen miksi hän päätti lähteä Futucastista. Tämä jakso on omistettu Williamille, ja kaikille meidän yhteisille vuosille.
PS. Lopussa keskustelemme tekoälystä, hehe.
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/3/2023 • 2 hours, 22 minutes, 57 seconds
Eva Tawasoli | Iran, teokratia, kunniakulttuuri ja sekularismi #350
Tämän jakson vieraana on Eva Tawasoli. Eva on sairaan- ja terveydenhoitaja ja alue- ja kaupunginvaltuutettu Vihreiden riveissä, joka syntyi Afghanistanissa, muutti Iraniin pakolaisena, ja tuli lopulta Suomeen 16-vuotiaana. Tässä jakossa keskustelemme Iranista, sen historiasta ja nykytilasta, teokratiasta, rasismista, sekularismista ja liberalismista ja paljon muusta. Eva on selkeä, älykäs ja suorasanainen keskustelija isolla sydämellä, jolta Suomessa olisi paljon opittavaa. Tervetuloa kuuntelemaan.
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/27/2023 • 1 hour, 7 minutes, 33 seconds
Osaajapula | Minna Ääri & Pasi Papunen #349
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Paltan kanssa.
Tässä jaksossa Isak keskustelee palvelualojen työnantajia edustaville tahoille siitä, miltä osaajapula näyttää heidän näkökulmastaan. Suomi, yhdessä muun urbanisoituvan ja kehittyvän maailman kanssa, on nähnyt hedelmällisyyslukunsa laskevan. Koska kasvava väestö on tärkeä edellytys kasvavalle taloudelle, pyrkii Suomi yhdessä monen muun läntisen valtion kanssa paikkaamaan vajetta työperäisellä maahanmuutolla. Miltä osaajapula näyttää? Miten Suomi vetää? Onko Suomi liian sulkeutunut kulttuuri? Entä jo Suomessa olevat työttömät? Näistä ja muista kysymyksistä keskustelemme tässä jaksossa.
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/24/2023 • 1 hour, 29 seconds
Kenraali Ari Puheloinen | Geostrategia, venäläinen sielu ja Pohjois-Euroopan turvallisuustilanne 348
Saimme kunnian haastatella Puolustusvoimain entistä komentajaa, Ari Puheloista. Ja joo, teimme sinunkaupat. Hän on kirjoittanut kirjan, jossa käydään läpi hänen elämää aina niukasta lapsuudesta Puolustusvoimain komentajaksi. Kirjan päätteeksi Ari Puheloinen antaa kattavia näkemyksiä Pohjois-Euroopan muuttuneesta turvallisuustilanteesta ja Venäjän aloittaman sodan eri kysymyksistä. Tuttuun Futucast tyyliin yritimme käydä läpi aiheita mahdollisimman laajasti. Tervetuloa kuuntelemaan.
Linkki kirjaan ‘Sotilas ja työmies’: https://otava.fi/kirjat/sotilas-ja-tyomies/
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/20/2023 • 1 hour, 29 minutes, 37 seconds
Brittiläinen ex-poliisi haluaa lopettaa huumeiden kieltolain | Neil Woods #347 (ENGLANNIKSI)
Tervetuloa taas uuden jakson pariin, joka on tällä kertaa poikkeuksellisesti englanniksi. Jatkan siis jaksokuvausta englanniksi.
In this episode I interviewed Neil Woods, a former British undercover police officer who spent 14 years infiltrating violent drug gangs across the UK. Throughout the years he has collected stories of gang violence, criminal exploitation, police corruption and illegal drug trading. His career led him to see drug prohibition as a systemically dysfunctional way to deal with the drug problem. He now works for LEAD UK, an organization of law enforcement officials campaigning to end drug prohibition.
What are some of Neil’s most dangerous undercover operations? Why is the drug war a losing battle? Why is corruption so prevalent in drug policing? Is prohibition connected to the immense gang violence we are seeing in Sweden? Why does Neil think legalization is a better path than decriminalization?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/16/2023 • 1 hour, 22 minutes, 57 seconds
Pekka Kallioniemi & Pauli Ohukainen | Dis- ja misinformaatio #346
Tässä jaksossa Isak yrittää pysyä kahden PhD:n perässä, kun aiheena on dis- ja misinformaatio internetin aikakaudella. Pauli tunnetaan parhaiten Tervettä skeptisyyttä-kanavan vetäjänä, jossa hän on kunnostautunut väärän ja harhaanjohtavan informaation kumoajana ja kriittisen ajattelun puolestapuhujana. Hän on viime aikoina lyöttäytynyt yhteen toisen aidon disinformaatio-asiantuntijan kanssa, nimittäin Tampereen yliopiston Pekka Kallioniemen.
Toivottavasti tämä osittain hieman tekninenkin jakso tarjoaa teille uutta ajateltavaa. Tervetuloa kuuntelemaan.
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/13/2023 • 1 hour, 38 minutes, 30 seconds
Noomi Jägerhorn & Tuuli Kaskinen | Palvelualat ja vihreä siirtymä #345
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Paltan kanssa.
Suomi on melkein koko muun läntisen maailman ohella suuresti panostanut vihreämpään teknologiaan ja markkinatalouteen sekä ilmastonmuutoksen torjumiseksi että uudenlaisen teollisen ja taloudellisen pohjan rakentamiseksi. Palvelualat seuraavat Suomessa laajalti mukana tässä trendissä. Kysymykset vihreän siirtymän ja ilmastoystävällisemmän talouden ympärillä ovat edelleen kuitenkin monimutkaisia, tunteita herättäviä, eikä niitä ole aina helppo toteuttaa. Miten yhteiskunta pysyy siirtymässä mukana? Ovatko ilmastotavoitteet realistisia? Miten tieteelliset standardit luonnon rajoista saadaan mahtumaan markkinatalouden pelisääntöihin? Mitä se tarkoittaa, että Yhdysvallat ja EU ajaa protektionismia ilmastosijoituksillaan?
Tässä jaksossa vierailivat Postin vastuullisuuspäällikkö Noomi Jägerhorn ja Climate Leadership Councilin toimitusjohtaja Tuuli Kaskinen.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/9/2023 • 56 minutes, 32 seconds
Dakota Robin | Onko maskuliinisuus toksista? #344
Dakota Robin on Sveitsissä syntynyt suomalais-kurdilainen ihmisoikeuskonsultti, podcastaaja ja vaikuttaja. Hän on sen lisäksi transmies. Dakotan työhön kuuluu mm. kiertää yrityksiä puhumassa erilaisuudesta ja moninaisuudesta. Sen kuuleminen herättää joissain heti skeptisen vastareaktion, ja he ovat kuulemma Dakotan mieluisimpia keskustelukumppaneita. Tässä jaksossa puhumme miehistä, miehuudesta, miehisyydestä, mistä ikinä. Käsittelemme aihetta sekä Dakotan oman tarinan kautta transmiehenä, mutta myös laajemmin modernia maskuliinisuutta, nuorten miesten ahdinkoa ja miehisiä roolimalleja. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/6/2023 • 1 hour, 28 minutes, 35 seconds
Aleksi Ikonen, Juha Kauppinen & Jarmo Kastinen | Julkisten hankintojen uusi aika #343
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä KEINO-osaamiskeskuksen kanssa. KEINO on Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus.
Julkisiin hankintoihin keskittyvän nelijaksoisen sarjan viimeinen episodi on täällä. Aloitimme sarjan keskustelemalla julkisten hankintojen uuden ajan isosta kuvasta, ja sarjamme kulminoituu konkretiaan. Saimme jaksoon vieraiksi Mikkelin EcoSairilan kehittämisalustan eri toimijoiden edustajia puhumaan siitä, millä tavoilla Mikkelin kaupunki on hyödyntänyt uutta pitkän ajan kehittämiseen perustuvaa innovaatiokumppanuus-mallia viedäkseen eteenpäin kaupungin visiota kunnianhimoisesta kiertotalous-projektista. Tässä jaksossa ei maalailla taivaanrantaa, vaan keskitytään suomalaisten ammattilaisten tekemään käytännön toteuttamiseen. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/2/2023 • 1 hour, 7 minutes, 3 seconds
Tero Lundstedt | Rauhan hinta ja politiikan tuolileikki #342
Muistatteko Tero Lundstedtin, Liberan sisältöjohtajan, ja heidän raporttinsa Diktaattorin Käsikirjan? Libera on siitä asti paiskinut kunnolla hommia ja julkaissut uusia raportteja. Tässä jaksossa keskitymme pääasiassa kahteen. Rauhan hinta-raportti analysoi Venäjän hyökkäyssodan geo- ja turvallisuuspoliittista kontekstia ja Suomen valmiuksia kohdata epävarma tulevaisuutemme. Politiikan tuolileikki kuvaa suomalaisen politiikan multimandaattikysymystä. Toivottavasti jakso herättää ajatuksia. Tervetuloa kuuntelemaan.
Rauhan hinta: https://www.libera.fi/julkaisut/rauhan-hinta-talouden-ja-puolustuskyvyn-suhde/
Politiikan polttava tuolileikki: https://www.libera.fi/julkaisut/politiikan-polttava-tuolileikki/
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
--
2/27/2023 • 1 hour, 17 minutes, 53 seconds
Karoliina Salminen & Mikael Jungner | Työn digitalisaatio #341
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Paltan kanssa.
Kyllä, me puhumme edelleen digitalisaatiosta. Sen sijaan, että viittaisimme analogisten ja fyysisten tietokantojen kääntämistä digitaalisiksi, nykypäivän teknologiset mullistukset ovat luomassa pohjaa perustavanlaatuisesti erilaisille tavoille elää, tehdä töitä ja olla sosiaalinen. VTT:n Karoliina Salminen ja Kreabin Mikael Jungner vierailivat keskustelemassa tästä äärettömän kiehtovalta ja joskus kuumottavankin scifiltä kuulostavasta tulevaisuudesta. Voiko hypermodernia digitalisaatiota toteuttaa ihmisläheisesti? Onko tulevaisuuden teollisuudessakin etätyömahdollisuus? Miten mullistava asia ChatGPT oikeastaan on Mikaelin ja Karoliinan mielestä? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/23/2023 • 1 hour, 12 minutes, 1 second
Maria Linden | Trump, Biden ja Yhdysvaltojen tulevaisuus #340
Maailman suurin ja merkittävin liberaali demokratia sekä toisen maailmansodan jälkeisen kansainvälisen sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen tärkein yksittäinen osa on ennennäkemättömän hankalassa tilanteessa. Mistä on kyse? Tätä teemaa analysoimaan kutsuimme Ulkopoliittisen Instituutin Yhdysvaltojen sisäpolitiikan asiantuntijan Maria Lindenin. Mitä Republikaaniselle puolueelle tapahtui Trumpin jälkeen, ja missä puolue menee nyt? Minkälainen presidentti Joe Biden on ollut? Millä tolalla on Yhdysvaltojen modernin historian vakavin poliittinen polarisaatio? Näihin ja muihin teemoihin paneuduimme tässä jaksossa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/20/2023 • 1 hour, 47 minutes, 25 seconds
Timo Valonen & Niko Marjomaa | Kuinka tärkeää tietoturva on? #339
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä EY:n kanssa.
Tietoturvaa ja yksityisyyttä ei ole missään vaiheessa internetin historiaa voinut pitää itsestäänselvyytenä, mutta niihin on aina suhtauduttu eri aikoina ja eri paikoissa eri tavalla. Kyberrikollisuuden asettamien haasteiden lisäksi maailman tämänhetkiset suurimmat yritykset toimivat bisnesmallilla, joka on perustavanlaatuisesti muovannut käsitystämme yksityisyydestä. Nyt elämme aikaa kun erot EU:n, Kiinan ja USAn käsityksistä digimarkkinoiden pelisäännöistä on kasvamassa toisistaan. Onko tietoturva aito perusarvo tulevaisuuden digimarkkinoilla? Kenen tulisi omistaa data? Miten EU pysyy kilpailukykyisenä? Näistä ja muista keskustelimme EY:n Niko Marjomaan ja Timo Valosen kanssa.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/16/2023 • 1 hour, 6 minutes, 22 seconds
Katri Saarikivi | Empatia, ihminen ja teknologia #338
Mitä on empatia? Miksi se on tärkeä ominaisuus ihmiselle? Voiko empatiaa olla liikaa, tai voiko se vääristää kuvaamme todellisuudesta? Miksi hyvä itsetuntemus on tärkeää empatian kannalta? Mitä epävarmuus tekee ihmiselle? Vastaukset näihin kysymyksiin eivät välttämättä ole itsestäänselviä.
Katri Saarikivi on Helsingin yliopiston aivotutkija, kolumnisti ja tieteen popularisoija, joka erikoistuu empatian sekä ja ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen tutkimiseen. Puhuimme Katrin kanssa sekä yllä mainituista teemoista, että modernin teknologian vaikutuksesta ihmiseen. Tervetuloa kuuntelemaan tätä erittäin mielenkiintoinen jakso.
—
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/13/2023 • 1 hour, 46 minutes, 47 seconds
Tatu Rauhamäki & Jasmin Hamid | Miksi palvelualat ovat tärkeitä? #337
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Paltan kanssa.
https://www.palta.fi
Tässä yhdessä Paltan kanssa tuotetun neljän jakson ryppään ensimmäisessä jaksossa puhuimme Paltan Tatu Rauhamäen ja näyttelijä Jasmin Hamidin kanssa siitä, mitä palvelualat ovat ja miksi ne ovat niin tärkeitä Suomelle? Tulemme paneutumaan syvemmin moniin tässä jaksossa esitettyihin aiheisiin seuraavissa jaksoissa. Miten Suomesta voi tehdä hyvän maan palvelutalouden kehittämiselle? Miten voimme edistää palveluvientiä ja olla kiinnostava kansainvälinen sijoituskohde? Kuinka iso osaajapula meillä on? Tervetuloa kuuntelemaan.
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/9/2023 • 1 hour, 3 minutes, 34 seconds
Pekka Toveri | Katsaus Ukrainan sotaan #336
Nyt jo kolmatta kertaa käyneenä, kenraalimajuri evp Pekka Toveri alkaa olemaan ohjelman hyvä ystävä. Sehän meille sopii. Pekka Toverista on syystä tullut yksi Ukrainan sodan selonmuodostuksen tärkeimpiä ääniä koko maassa, ja tässä jaksossa tarjolla on sitä samaa. Tässä jaksossa käsittelemme sekä sodan kääntetentekeviä hetkiä, nykytilaa, aseapua yms. Sen lisäksi keskustelimme Putinin vallasta, lännen yhteisestä rintamasta ja Krimistä. Tervetuloa kuuntelemaan.
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/6/2023 • 1 hour, 20 minutes, 9 seconds
Marko Lepola | 5G, automaatio ja Internet of Things #335
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Telian kanssa.
Tässä toisessa Telian kanssa tuotetussa jaksossa keskustelen talon oman Marko Lepolan kanssa. Marko on ns. Head of Industry 4.0, eli uuden teollisen vallankumouksen asiantuntija. Siihen vallankumoukseen liittyy tietotalouden uudenlaiset paradigmat, kuten kaiken älyistäminen (Internet of Things), ihmisen ja koneen läheisempi yhteistyö ja uudenlaiset mahdollisuudet mitata ja oppia datan kautta. Nämä asiat eivät ole vielä arkisinta arkea kaikkialla, mutta teknologiat kuten 5G, robotiikka, automatiikka ja tietoturva tuovat meitä jatkuvasti lähemmäs. Tervetuloa kuuntelemaan, mitä mieltä Marko on.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/2/2023 • 59 minutes, 37 seconds
Riku Arima | Vapaaehtoisena sotilaana Ukrainassa #334
Ukrainan sota on ollut kaikkien huulilla ja tietoisuudessa viimeisen vuoden ajan. Moni meistä kokee vilpitöntä läheisyyttä Ukrainassa tapahtuviin asioihin, vaikka ne tapahtuvat aika kaukana meistä. Tavatessani Rikun sitä alkaa ymmärtämään, kuinka kaukana sitä itse lopulta on.
Riku on ollut keväästä asti Ukrainassa suomalaisena vapaaehtoisena sotilaana muutamia kuukausia, ja on kokenut siellä lukuisia tulitaisteluja ja muita sodan helvetillisiä kauheuksia, mutta myös Mikä on Rikun tarina Helsingistä Ukrainaan? Mikä sai hänet lähtemään? Minkälaista on sota? Kuinka paljon intti auttoi? Miten hänen kokemansa on vaikuttanut häneen? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/30/2023 • 2 hours, 1 minute, 21 seconds
Kyberrikollisuus ja tietoturva | Toni Vartiainen #333
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Telian kanssa.
https://www.telia.fi
Toni Vartiainen on Telia Cygaten palveluliiketoiminnan johtaja ja tietoturvageneralisti. Et välttämättä ole itse sitä huomannut, mutta kyberrikollisuus on voimakkaassa kasvussa. Monessa maassa pyörii satojen ihmisten yrityksiä, joiden pääasiallinen liiketoiminta on erilaisen kiristämisen ja nettirikollisuuden kehittäminen. Ihan hiljattain, brittiläinen Royal Mail joutui ns. ransomware-hyökkäyksen kohteeksi. Hekin ovat vain yksi yritys niiden lukuisien muiden keskellä, jotka ovat joutuneet punnitsemaan valtavien lunnaiden tai yrityksen tietokannan menettämisen välillä.
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/26/2023 • 1 hour, 2 minutes, 43 seconds
Jari Sarasvuo | Politiikka, kateus ja sivistys #332
Ihan sama mitä mieltä olet Jari Sarasvuosta, toista samanlaista ihmistä et pysty nimeämään. Jari on todennäköisesti yksi Futucastin toivotuimpia vieraita, joten kaikki te, jotka olette odottaneet kuulevanne Jarin ränttejä meidän podissa, look no further. Tässä jaksossa käydään läpi niin paljon asioita, että sitä on vaikea kiteyttää tässä tekstissä. En taida edes yrittää. Tervetuloa kuuntelemaan.
Linkki Jarin väitteeseen Solomon Peñasta: https://edition.cnn.com/2023/01/17/us/new-mexico-shootings-solomon-pena-what-we-know/index.html
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/23/2023 • 1 hour, 35 minutes, 31 seconds
Jussi Mäkinen & Valtteri Hongisto | Tuulivoiman myyttejä #331
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Ilmattaren kanssa.
Tuulivoimaan liittyy kaikenlaisia myyttejä, aina terveydellisistä ympäristöllisiin. Tässä jaksossa meillä vierailee Ilmattaren Jussi Mäkinen ja tuulivoiman terveyshaittoja tutkinut Turun ammattikorkeakoulun Valtteri Hongisto. Tässä jaksossa käymme erityisesti läpi Valtterin johtamia tutkimustuloksia, sekä Jussin kanssa erinäisiä tuulivoimahankkeisiin liittyviä huolia. Tervetuloa kuuntelemaan.
Linkki Hongiston tutkimukseen: https://www.turkuamk.fi/fi/artikkelit/3010/tutkimus-tieliikennemelu-on-tuulivoimamelua-vakavampi-terveysriski/
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/19/2023 • 53 minutes, 17 seconds
Pekka Louhiala | Lääketieteen filosofia, placebo ja terveys #330
Mitä on terveys? Mitä on sairus? Nämä ovat kysymyksiä, jotka kuulostavat aika mustavalkoisilta ja yksinkertaisilta. Kyllähän kaikki tietää terveyden ja sairauden eron kun sen näkee, eikö? Professori Pekka Louhiala on lääketieteen etiikan ja filosofian professori, jonka työhön kuuluu pohtia mm. näitä kysymyksiä.
Mikä on placebovaikutus? Miksi pitkät hoitosuhteet ovat tärkeitä? Onko holistinen lääketiede huuhaata? Diagnosoimmeko itsemme nykyään liian herkästi? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/16/2023 • 1 hour, 6 minutes, 2 seconds
Keskustelu ChatGPT:stä ft. Jyri Engeström #329
Tässä jaksossa enkelisijoittaja ja yrittäjä Jyri Engeström, Suomen oma Piilaakson insider, vieraili pikaisesti meillä Kampissa ennen Kalifornian lentoaan keskustelemaan maailmaan räjähdysmäisesti esille tulleesta ChatGPT-tekoälystä. ChatGPT on tekoälysofta, jolle voit kirjoittaa normaaleja ihmismäisiä lauseita, joihin se kykenee vastaamaan parhaimmillaan aivan käsittämättömän hyvin. Miten Jyri näkee generatiivisen tekoälyn kehityksen nykytilan, ja kuinka mullistavien aikojen ensiaskeleita me hänen mielestään elämme juuri nyt vuoden 2023 alussa? Tervetuloa kuuntelemaan ja ottamaan selvää.
1/12/2023 • 41 minutes, 4 seconds
Sointu Borg | Miten olla röyhkeä? #328
On noin vuosi aikaa siitä, kun Sointu Borg oli todennäköisesti yksi Suomen näkyvimpiä henkilöitä. Diili-voitto, sekä poikkeuksellinen olemus ja taito pelata yleisölle, teki Soinnusta kunnioitetun ja suositun henkilön. Noin vuoden vierestä seuranneena uskon itse Soinnun suosion perustuvan siihen, että vaikka samalla Suomessa ei ole toista samanlaista ihmistä, melkein jokainen voi löytää Soinnussa jotain esimerkillistä tai tavoittelun arvoista. Tervetuloa kuuntelemaan.
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/9/2023 • 1 hour, 22 minutes, 35 seconds
Toimiiko demokratia yrityksessä? | Tuomas Nousiainen & Timo Korander #327
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Luoto Companyn kanssa.
https://www.luotocompany.fi
Tällaisia malleja ei yritysmaailmasta löydy montaa, mutta pitäisikö? Tuomas Nousiaisen ja Timo Koranderin mukaan osaamispääoman tärkeyden kasvaessa, miksi työntekijöillä ei pitäisi olla enemmän sananvaltaa itse yrityksen pyörittämisessä? Hyvä kysymys. Mutta miten demokratia toimii yrityksessä? Mitä heikkouksia mallilla on? Miltä näyttää yritys, joka on tarkoituksella lopettanut kasvun, ja laajentaa toimintaansa muilla tavoilla? Tervetuloa kuuntelemaan.
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/5/2023 • 1 hour, 8 minutes, 44 seconds
Ville Merinen, a.k.a Terapeutti-Ville | Vastoinkäymiset, terapia ja inhimillisyys #326
Meille suositeltiin Terapeutti-Villeä vieraaksi. Kiitos sulle (kuka ikinä olitkaan) erittäin paljon suosituksesta, tätä jaksoa oli aivan pirun hauskaa ja kiinnostavaa tehdä. Keskustelimme Villen kanssa lukkopainista, vastoinkäymisistä, elämän merkityksestä, Aschin kokeesta, psykoanalyysista, onnellisuudesta ja monesta muusta aiheesta. Tätä jaksoa oli ilo tehdä, toivottavasti se kuulostaa siltä. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/26/2022 • 1 hour, 40 minutes, 3 seconds
Mikko Keto & Jani Vahvanen | Miten vähentää omaa energiankulutusta? #325
Tämä jakso on tuotettuu kaupallisessa yhteistyössä Schneider Electricin kanssa.
Meidän piti tehdä viimeinen yhteistyöjaksomme Schneider Electricin kanssa jo keväällä, mutta se siirtyi loppuvuoteen. Nyt elämme keskellä energiakriisiä, joka koskettaa sekä yrityksiä että tavallisia ihmisiä, ja se näkyy myös Schneiderin toiminnassa aivan keskeisellä tavalla. Toimitusjohtaja Jani Vahvasella ja liiketoimintajohtaja Mikko Kedolla on työnsä puolesta mielenkiintoisia ja käytännönläheisiä näkemyksiä energiankulutukseen. Tässä jaksossa puhumme sekä energiakriisin luonteesta, että eri käytännön vinkeistä energiankulutuksen vähentämiseen. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/22/2022 • 55 minutes, 25 seconds
Tapio Juntunen | Ydinaseet, kauhun tasapaino ja Putin #324
Niin kamalalta kuin se kuulostaakin, harva ihmisen keksimä asia vaikuttaa maailmanjärjestykseemme yhtä paljon kuin ydinaseet. Muutamalla maalla maailmassa on kyky tuhota koko planeettamme, ja yksi näistä maista sotii juuri nyt naapuriaan vastaan, kiristäen samalla muuta maailmaa näillä aseillaan. Toisaalta, moni argumentoi sen puolesta, että ydinaseet ovat johtaneet suurempaan rauhaan ns. kauhun tasapainon kautta. Tässä jaksossa Tampereen ylliopistolla ydinaseiden geopoliittisia vaikutuksia tutkiva Tapio Juntunen analysoi Isakin kanssa näitä ja muita suuria kysymyksiä, jotka ovat suurimman osan ulottumattomissa, mutta jotka vaikuttavat meihin kaikkiin. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/19/2022 • 1 hour, 35 minutes, 51 seconds
Vesa Vihriälä | Inflaatio, globalisaatio ja velka #323
Tässä jaksossa vieraanamme on yksi Suomen eturivin taloustieteilijöitä, Vesa Vihriälä. Päätimme kutsua Vesan puhumaan talouden lyhyistä ja pitkistä näkymistä, josta puhutaan jatkuvasti. Hyvistä syistä. Tässä jaksossa Vesa antaa näkemyksensä inflaatioon, globalisaation kääntymiseen, Suomen velkaantumiseen, suomalaisten varallisuuteen verrattuna muihin eurooppalaisiin, ja muihin polttaviin kysymyksiin.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/12/2022 • 1 hour, 9 minutes, 54 seconds
Riku Patokoski & Viktor Lax | Minkälainen on hyvä rakennettu ympäristö? #322
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Saint Gobain Finlandin kanssa
Mitä tarkoittaa, että rakennettu ympäristö on hyvä? Kuulostaa kysymykseltä, joka kuuluu arkkitehdille, ja näin varmaan onkin. Mutta kaikki me asumme ja oleskelemme rakennetuissa ympäristöissä. Niitä kaupunkimme ja kylämme ovat. Tässä jaksossa keskustelemme Bonavan Riku Patokosken ja Saint Gobain Finlandin Viktor Laxin kanssa siitä, mitä mieltä he ovat tästä kysymyksestä. Sen lisäksi keskustelimme siitä, miten Suomessa rakennuttaminen ylipäätään toimii, aina kaavoituksista rakentamiseen. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/8/2022 • 59 minutes, 33 seconds
Sixten Korkman | Talous ja humanismi #321
Taloustietelijä ja kirjalija Sixten Korkman aiemmasta Futucast-vierailusta on yli 5 vuotta aikaa. Miten aika menee niin nopeasti?
Nyt hän on kirjoittanut kirjan nimeltään Talous ja humanismi. Siinä Sixten argumentoi, että meidän tulee ymmärtää kulttuurihistoriaamme ja humanismia, jos haluamme ymmärtää taloutemme. Humanistiset tieteet kuvaavat ihmisen erilaisia suhteita luojaansa, toisiinsa ja itseensä. Nämä eri uskomukset ovat Sixtenin mukaan myös maailman erilaisten talousjärjestelmien perusta. Miten protestanttinen vallankumous ja kapitalismi liittyy toisiinsa? Miksi taloustieteen ja humanististen tieteiden välillä on niin iso kuilu? Voiko kapitalismia uudistaa? Tervetuloa kuuntelemaan Sixtenin ajatuksia.
Sixtenin kirja: https://otava.fi/kirjat/talous-ja-humanismi/
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/5/2022 • 1 hour, 8 minutes, 30 seconds
Resilienssi | Lari Hintsanen #320
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Deloitte Finlandin kanssa. https://www2.deloitte.com/fi/fi.html
Maailmaa on muutaman vuoden ajan koeteltu enemmän kuin pitkään aikaan on, ja sen siivittämänä on syntynyt uusi buzzword: resilienssi. Sitä sanaa kuulee käytettävän aina yritysmaailmasta psykologiaan, ja sen määritelmällinen laajuus tekee siitä monen mielestä liian häilyvän ja vaikeasti ymmärrettävän. “Miten niin resilienssi, tämähän on vain riskeihin valmistautumista”. Tässä jaksossa keskustelemme Deloitte Finlandin toimitusjohtajan, Lari Hintsasen, kanssa siitä, mitä resilienssi on, minkälaista uudenlaista tapaa ajatella yrityksen toimintaa se edellyttää, ja mitä se kertoo ajastamme, että siitä enenevissä määrin puhutaan?
—
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/1/2022 • 58 minutes, 45 seconds
André Wickström | Saako vitseille enää nauraa? #319
Tämän jakson vieraana on Suomen legendaarisimpia koomikoita ja Isakin vanha tuttu stand up-ajoilta, André Wickström. André on suomikomiikan Elastinen; yksi ensimmäisistä, edelleen relevantti ja tiedetään myös Ruotsissa. Tässä jaksossa käydään aluksi hieman läpi Andrén viimeaikaisia tekemisiä ja projekteja, sekä muistoja hänen uraltaan. Jakson toisella puoliskolla Isak ja André keskustelevat huumorista ja siitä, miten se on ajan mittaan muuttunut, ja onko se muutos ollut hyvää. Onko kulttuurimme liian herkkä nykyään tai ollut liian kapeakatseinen ennen? Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/28/2022 • 1 hour, 5 minutes, 54 seconds
Terveydenhuollon teknologia ja tulevaisuus | Marko Rauhala & Miikka Korja #318
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Tässä jaksossa keskustelimme Accenturen Marko Rauhalan ja HUSin osastoylilääkärin, neurokirurgi Miikka Korjan kanssa siitä, missä teknologinen kehitys terveydenhuollossa Suomessa oikein menee. HUS on monella alueella maailman mittakaavassa teknologinen edelläkävijä, mutta samalla terveydenhuolto Suomessa on suht ennennäkemättömien ongelmien edessä. Kaiken kukkuraksi vireillä on massiivinen sote-uudistus. Miten nämä kaikki palikat loksahtavat kohdalleen Miikan ja Markon mielestä? Mikä on teknologian rooli kliinisessä lääkärin työssä? Miten teknologia voi auttaa terveydenhuollon järjestelmien tehostamista ja parantamista? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/24/2022 • 1 hour, 18 minutes, 7 seconds
Peter Lund - Onko ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vielä mahdollista? #317
Tässä jaksossa William juttelee Aalto Yliopiston teknillisen fysiikan professorin, Peter Lundin kanssa. Keskustelu antaa katsauksen energiajärjestelmien nykytilaan ja ilmastonmuutoksen vastaisen työn mekanismeihin. Miksi aurinkovoima yllätti kaikki kasvullaan? Tuleeko fuusio ikinä? Mitä COP-ilmastokokouksista pitäisi ajatella, toimivatko ne? Mitä yhteistä on perunan tulemisella Eurooppaan ja puhtaan energian edelläkävijyydellä? Miten saamme kehitysmaiden energiamuutoksen toteutettua nykytahtia nopeammin? Ja mitä Peter sanoo ilmastoskeptikoille?
--
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/21/2022 • 1 hour, 4 minutes, 5 seconds
Marjukka Manninen | Miten Iistä tuli kestävä kaupunki #316
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä KEINO-osaamiskeskuksen kanssa. KEINO on Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus.
Tämä jakso on jatkoa KEINOn kanssa tehdylle sarjalle, jossa olemme käsitelleet julkisia hankintoja ja vihreää siirtymää. Sarjan kolmannessa jaksossa, Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen vieraili keskustelemasssa siitä, miten kuntaa johdetaan rohkealla visiolla. Miten julkiset hankinnat toimivat kunnanjohtajan näkökulmasta, ja mikä osa niillä on kunnan kehityksessä? Miten kuntaa ylipäätään johdetaan poliittisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävästi? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/17/2022 • 52 minutes, 45 seconds
Lauri Nummenmaa | Mitä on pahuus? #315
Lauri Nummenmaa on yksi maailman arvostetuimpia tunnetutkijoita, joka mm. aivokuvantamisen avulla yrittää ottaa selvää aivojemme saloista. Hän on hiljattain kirjoittanut kirjan nimeltään Pahuus. Siinä puhutaan, usko tai älä, pahuudesta. Pahuudesta ja sen psykologiasta, neurologiasta ja filosofiasta. Tässä jaksossa Isak ja Lauri keskustelivat mm. siitä, mitä pahuus on, miten se näkyy meissä, ja onko kaikissa ihmisissä pahuutta? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/14/2022 • 1 hour, 23 minutes, 39 seconds
Onko ihminen laumavaiston orja? | Mikko Ketovuori #314
Mikko Ketovuori on Turun yliopiston musiikkikasvatuksen lehtori, joka on kirjoittanut kirjan Laumavaiston varassa. Mikon kirja perustuu Robert Prechterin ajatuksiin siitä, että ihmisiä ja taloutta ohjaa järjen sijaan tunne, ja vielä spesifimmin jonkinlainen kollektiivinen tunnetila. Laumavaisto. Tässä jaksossa käymme läpi Mikon ajatuksia Prectherin ajatuksista, Elliot Wave Theorystä, ihmisistä, taiteesta, musiikista, ja siitä, olemmeko sisimmiltään laumaeläimiä? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/11/2022 • 58 minutes, 31 seconds
Suomi tulee tuottamaan yli 10 % Euroopan sähköstä | Petteri Laaksonen & Juha Sarsama #313
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Ilmattaren kanssa.
https://ilmatar.fi/
Suomi tuottaa jossain vaiheessa yli 10 % Euroopan sähköstä ja Pohjoismaat jopa 40 %. Tässä jaksossa perehdytään tähän hurjaan, LUTin tekemään mallinnukseen pohjautuvaan, väitteeseen yhdessä LUTin tutkimusjohtaja Petteri Laaksosen ja Ilmatar Energyn toimitusjohtajan, Juha Sarsaman, kanssa. Lisäksi keskustelemme yleisesti energiajärjestelmän tulevaisuudesta, aurinkovoimasta, vedystä, energian varastointiratkaisuista ja ydinvoimasta. Tätä mielenkiintoista ja toivoa herättävää jaksoa ei kannata jättää väliin.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/10/2022 • 1 hour, 2 minutes, 10 seconds
Juha Hernesniemi | Aivokirurgin muistelmat #312
Juha Hernesniemi kuuluu siihen pieneen joukkoon suomalaisia, jotka ovat kuuluneet oman alansa globaaliin kärkeen. “Herkun” osalta kyseessä oli aivokirurgia. Juha on hiljattain julkaissut oman elämänkertansa, jossa käydään läpi hänen elämäänsä aina Pohjanmaalta Zürichin opiskeluihin, ja lopulta Helsinkiin HYKSiin, josta tuli maailmankuulu neurokirurgian mekka Hernesniemen johdolla. Tässä jaksossa kuulemme Juhan muistoja ja ajatuksia hänen elämästään, potilaistaan ja aivokirurgiasta, hänen omin sanoin. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/7/2022 • 1 hour, 20 minutes, 10 seconds
Mitä puusta pystyy tekemään? | Katariina Kemppainen #311
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Metsä Springin kanssa.
https://metsaspring.com
Metsäteollisuus on ollut suomalaisen elinkeinon selkäranka jo pitkään. Ajat eivät sen suhteen ole muuttuneet, mutta toimintaympäristö on. Suomalaisissa laboratorioissa ja yrityksissä yritetään jatkuvasti löytää ja kehittää puusta asioita, jotka saattavat löytää tiensä elämiimme. Tässä jaksossa Isak keskusteli Metsä Springin tutkimusjohtajalle, Katariina Kemppaiselle. Miten tutkimus ja kehitys toimii ja etenee? Miten he tekevät yhteistyötä pienempien yritysten kanssa? Miten asenne ympäristökysymyksiä kohtaan on muuttunut yrityksen sisäisessä kulttuurissa? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/3/2022 • 57 minutes, 53 seconds
ALHA | Miten ALHA tekee videonsa? #310
Alharich, tubekanavaltaa ALHA, on yksi Suomen nousevimpia tubettajia. Olin törmännyt hänen videoihinsa noin vuosi taaksepäin, ja pidin tyyliä freesinä ja hauskana. ALHAn viimeisin katuhaastatteluvideo elämän tarkoituksesta oli sen verran laadukas ja hauska, että halusin tavata ja jutella hänen kanssaan. Lopputuloksena on tämä jakso, jossa Isak ja ALHA keskustelevat sisällöntuottamisesta Suomessa, koulusta, Hullu-Harrista, Andrew Callahanista, ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/31/2022 • 1 hour, 7 minutes, 19 seconds
Mika Leskinen & Olli Nikula | Onko vihreä bisnes kannattavaa? #309
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Saint Gobain Finlandin kanssa.
Jos kestävä kehitys on onnistuakseen markkinataloudessa, sen pitää olla tavalla tai toisella kannattavaa taloudellisesti. Tämä yhtälö on kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja yksiselitteinen, jossa sekä liian voimakkaat että liian konservatiiviset muutokset voivat koitua erittäin ongelmallisiksi. Miten tätä kysymystä ajatellaan sekä rahoituksen että rakennusteollisuuden piirissä? Tässä jaksossa meillä on aiheesta keskustelemassa S-Pankin sijoitusjohtaja Mika Leskinen ja Saint Gobain Finlandin toimitusjohtaja Olli Nikula. Keskustelemme mm ulkoisvaikutusten hinnoittelusta, kustannus-kestävyys trade-offeista, ESGstä, ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/27/2022 • 1 hour, 6 minutes, 8 seconds
Henry Soinnunmaa | Metamodernismi #308
Henry Soinnunmaa on erittäin kiinnostava ihminen. Muusikko, podcastaaja, amatöörigeneralisti, ja ehkä myös filosofi. Olimme suunnitelleet jaksoa aika kauan, ja päädyimme viimein puhumaan metamodernismista. Mitä se on? Metamodernismi on kokoelma ideoita, jotka pyrkivät kuvaamaan nykyisen ajan henkeä tieteessä, yhteiskunnassa ja taiteessa. Modernismin aikoina ihmiskunta hylkäsi jumalat ja pyhyyden, ja alkoi ihmisen rationaalisuuden ja edistyksen aika. Siitä kehkeytyi ns. postmoderni aika, jossa yksisuuntaisia käsityksiä edistyksestä alettiin kyseenalaistamaan, ja suurten tarinoiden pohja pudotettiin relativismilla ja ironialla. Me ymmärrämme nykyään paremmin sen, ettei edistys ole aina kaikille sama asia, mutta sellaisesta maailmasta on vaikea löytää jotain itseään suurempaa merkitystä.
Tämän kokemuksen jättämän tyhjiön täyttymistä kuvaa metamodernismi. Tervetuloa ottamaan selvää, mistä on kyse.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/24/2022 • 1 hour, 33 minutes, 46 seconds
Rakentaminen, yhteistyö ja regulaatio | Anne Kaiser & Aleksi Randell #307
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Saint-Gobain Finlandin kanssa. https://www.saint-gobain.fi
Tässä jaksossa Saint Gobain Finlandin vastuullisuuspäällikkö ja Rakennusteollisuuden toimitusjohtaja Aleksi Randell vierailivat studiolla Isakin kanssa keskustelemassa rakennusteollisuudesta ja vastuullisuudesta. Rakennusala on massiivinen ja elää monen muun alan tapaan massiivista murroskautta, joka ei ole yksiselitteisen selkeä. Tässä jaksossa Isak kuulee ja haastaa joitain vieraiden omia argumentteja liittyen alan tulevaisuuteen mm. yhteistyöstä, regulaatiosta ja kestävyydestä.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/20/2022 • 1 hour, 52 seconds
Evoluutio, fossiilit ja paleontologia | Mikael Fortelius #306
Kaupallinen yhteistyö, American Express.
Mitä fossiilit kertovat meille evoluutiosta? Mitä muinaisia lajeja Suomessa on asunut miljoonia vuosia sitten? Mistä voimme tietää, miltä eläimet oikeasti näyttivät pelkkien fossiilien perusteella? Mitä ihmisen hampaat kertovat meidän muinaisista ruokatavoista ja -valiosta? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen kuulette tässä jaksossa vastaukset Mikael Forteliukselta. Hän on Helsingin Yliopiston evoluutiopaleontologian emeritusprofessori ja aivan poikkeuksellisen korkean h-indeksin (61) omaava akateemikko, eli asiansa tunteva ja alallansa arvostettu mies. Ja kaiken lisäksi todella sympaattisen oloinen kaveri. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Linkki Amex Experiences sovellukseen: https://adobe.ly/3EFo2LA
Jäsenyysmaksu on 65 €/kk (780 €/vuosi). Todellinen vuosikorko laskettuna 14 740 euron käytössä olevalle luotolle on 0 % (04.2022) Korko on 0 %. Laskelma on tehty olettaen, että asiakkaalla on käytössä e-lasku, että käteisnostoja tai valuutanvaihtoa edellyttäviä ostoja ei ole tehty ja että luotto maksetaan kokonaisuudessaan kerralla takaisin sopimuksen mukaisesti.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/17/2022 • 1 hour, 14 minutes, 16 seconds
Mika Poutala | Miltä tuntuu hävitä 0,03 sekunnin marginaalilla? #305
Pikaluistelija Mika Poutala oli vain vähän aikaa sitten yksi niistä urheilijoista, jotka kuuluivat oman lajinsa parhaimmistoon maailmalla. Moni saattaa muistaa sen, miten hän menetti olympiamitalin aivan minimaalisen sekunnin murto-osan marginaalilla. Klassiseen urheilutoimittajan tyyliin kysyimme miltä se tuntuu. Nykyään Mika on mm. aloitteleva poliitikko ja puhuja, ja on käyttänyt urheilun jälkeisen ajan paljon aikaa uuden oppimiseen. Keskustelimme mm. urheilun muuttuneesta johtamiskulttuurista, Mikan urasta pikaluistelijana, politiikan ja urheilun rajapinnoista sekä paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Tilaa kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
🎶 Tiktok: https://www.tiktok.com/@futucast?
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/10/2022 • 1 hour, 19 minutes, 19 seconds
Anton Keskinen | Ilmastonkorjaus #304
Anton Keskinen on aktivisti, entinen Elokapinalainen ja työskentelee nykyisin riskianalyytikkona ja generalistina Operaatio Arktis nimisessä projektissa. Projektin tavoitteena on edistää keskustelua ilmastonkorjauksesta ja siihen liittyvistä teknologioista Arktisen merijään pelastamiseksi. Toisin sanoen, maailmassa kehitetään paraikaa erilaisia teknologioita, ei pelkästään ilmastonmuutoksen torjumiseen, vaan ilmaston muokkaamiseen jo tehtyjen haitallisten muutosten korjaamiseksi. Tämä aihe jakaa ilmastotutkijoita, ja Anton itsekin tiedostaa keskustelun olevan kesken, ja sen takia hän haluaa olla mukana lisäämässä sitä. Tervetuloa kuuntelemaan.
PS. Suosittelen vahvasti teille kirjaa nimeltä Ministry for the Future, Kim Stanley Robinsonilta.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/3/2022 • 1 hour, 6 minutes, 50 seconds
Miten metaverse voi muuttaa työn tulevaisuutta? | Aki Antman #303
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Sulavan kanssa.
https://sulava.com
Aki Antman on ohjelmistoyrityksen Sulavan perustaja ja toimitusjohtaja, ja hän miettii työkseen sitä, miten metaverse voi muuttaa meidän työskentelyä. Elämme ensimmäistä avointa vuotta koronapandemian jälkeen, joka teki etätyöskentelystä ja virtuaalisesta kanssakäymisestä uuden normaalin. Aki Antmanin mukaan olemme samassa paikassa tässä kehityskaaressa kuin olimme vuonna 1997 internetin suhteen. Eli aivan alussa. Mitä kaikkea tulemme näkemään tulevaisuudessa, miten perinpohjaisesti se tulee muuttamaan meidän työelämäämme, ja mitä metaverse tekee meidän ihmisyydelle? Tervetuloa kuuntelemaan Akin ajatuksia.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/29/2022 • 59 minutes, 29 seconds
Alpo Rusi | Jakautuuko maailma blokkeihin? #302
Ulkoasianneuvos, entinen diplomaatti ja geopoliittinen kommentaattori Alpo Rusi kirjoitti vuonna 1997 julkaistussa kirjassaan Dangerous Peace siitä, miten Kylmän Sodan jälkeinen maailmanjärjestys ei säilyisi, vaan maailma jakautuisi neljään tai viiteen eri blokkiin. Näin ei tarkalleen käynyt, mutta kirjan analyysissä lymyilee näkemyksiä, jotka ovat nousseet viimevuosina uudestaan ajankohtaisiksi. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, mihin geopoliittisiin virtauksiin Rusi itse on kiinnittänyt huomionsa, ja miten Suomen länsimaistuminen, sekä irtautuminen Venäjästä, on ollut vaikeampi prosessi kuin moni on aiemmin kuvitellut. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/26/2022 • 1 hour, 9 minutes, 15 seconds
Mika Maliranta | Vihreä siirtymä ja julkiset hankinnat #301
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä KEINO-osaamiskeskuksen kanssa. KEINO on Kestävien ja innovatiivisten julkisten hankintojen verkostomainen osaamiskeskus.
Julkiset hankinnat ovat iso osa talouttamme, joten kysymys niiden roolista vihreässä siirtymässä on oleellinen. Kysymys on kieltämättä poliittinen, kuten Eeva Furman jaksossa kävi ilmi, mutta myös taloustieteellinen. Sen takia kutsuimme vieraaksi Mika Malirannan, jonka kanssa keskustelimme julkisten hankintaprosessien potentiaalista ja riskeistä liittyen vihreään siirtymään. Voiko julkiset hankinnat tehokkaasti ohjata teollisuutta, tuotantoa ja innovaatiota kestävämpään suuntaan, tai onko nykyiset mallit siihen liian tehottomia? Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/22/2022 • 1 hour, 9 seconds
Janne Känkänen | Mikä on Huoltovarmuuskeskus? #300
Vakavan ja yllättävän kriisin sattuessa, mikä on maan kyky ylläpitää sen elintärkeitä toimintoja ja selviytyä kriisien yli? Vastaus tähän kysymykseen on maan ns. “huoltovarmuus”. Vaikka monet muut maat myös ovat valmistautuneet erilaisiin kriiseihin, on Suomen Huoltovarmuuskeskus (HVK) täysin ainutlaatuinen maailmassa. Ja ennen pandemiaa, moni ei ehkä edes ollut kuullutkaan koko virastosta. Aika ottaa selvää. Tässä jaksossa Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Känkänen kertoo meille, mikä on tämä yllättävänkin laajaa toimintaa organisoiva keskus, joka on yksi Suomen sisäisen resilienssin tärkeimpiä osia?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/19/2022 • 1 hour, 6 minutes, 55 seconds
Koodaajien osaajapula | Juha Huttunen & Pauli Salokoski #299
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Rakettitieteen kanssa.
Rakettitieteen Juha Huttunen ja GE Healthcaren Pauli Salokoski vierailivat meillä keskustelemassa koodaajien osaajapulasta. Työelämässä on kasvava tarve osaavista ohjelmoijista, ja jotkut nuoret ohjelmoijat kokevat jopa työnsaannin olevan suhteellisen hankalaa, mutta silti alalta kuulee jatkuvasti huutavasta osaajien pulasta. Miltä tämä pula näyttää it-konsulttifirman toimitusjohtajan ja teknologiayrityksen ohjelmistokehittäjän näkökulmasta? Mistä pula johtuu? Miksi ala on edelleen niin sukupuolittunut? Näistä ja muista kysymyksistä keskustelimme tässä jaksossa, tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/15/2022 • 1 hour, 6 minutes, 50 seconds
Mikael Granvik | Mitä tapahtuu, jos meteoriitti törmää maahan? #298
Mikael Granvik on Helsingin Yliopiston tähtitieteen apulaisprofessori, joka erikoistuu asteroidien tutkimiseen. Eli niiden avaruusmurikoiden, jotka aina silloin tällöin iskeytyy planeettoihin, mukaan lukien meidän omaan. Tiesittekö, että maapallon ilmakehään iskeytyy vuosittain useita meteoriitteja? Ne onneksi ovat aika pieniä, mutta esim Tseljabinskin iskussa vuonna 2013 loukkaantui yli 1000 ihmistä. Mutta entä jos maahan iskeytyvä meteoriitti on 10 metrin sijaan 100 metrinen? Tai kilometrin kokoinen? Kuinka kartalla me olemme siitä, mitä planeettamme ympärillä pyörii? Onko meillä keinoja torjua se? Miten asteroideja ylipäätään tutkitaan? Näistä ja muista kysymyksistä keskustelimme tässä jaksossa, tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/12/2022 • 1 hour, 7 minutes, 18 seconds
Minea Koskinen & Johannes Koponen | Miksi somessa öyhötetään? #297
Sosiaalinen media on viime vuosina ottanut jykevän paikan yhteiskunnallisessa keskustelussa, mediakentällä ja politiikassa. Mitä tapahtuu, kun koko maailman ihmisten eri maailmankuvat avautuvat toisilleen, tiedon ja päätöksenteon virta nopeutuu, ja poliitikoilla pyörii jatkuvasti päässään some-kela? Syntyy öyhökratia. Tästä ilmiöstä Minea Koskinen, Johannes Koponen ja Jussi Pullinen ovat kirjoittaneet kirjan. Mikä se on, ja miten se toimii? Miten se vaikuttaa moderniin vallankäyttöön? Miten Marinin kohua voi tulkita öyhökratian kautta? Onko se tehnyt meistä entistä polarisoituneempia? Ja miten meidän tulisi käsitellä yhteentörmääviä maailmankatsomuksia? Tervetuloa kuuntelemaan.
Isakin "off-topic" kirjat:
Kim Stanley Robinson - Ministry for the Future
Robin Hanson - The Age of Em
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/5/2022 • 1 hour, 10 minutes, 35 seconds
Juha Huttunen & John Liljelund | Miten luodaan dream team? #296
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Rakettietieteen kanssa.
Miten luodaan paras mahdollinen tiimi, mistä se koostuu? Mitkä ominaisuudet ovat tärkeitä hyvissä tiimeissä? Miten hyvä tiimi kommunikoi keskenään? Miten roolitusta tulisi ajatella tiimiä rakentaessa? Näihin jaa moniin muihin kysymyksiin vastaa tässä jaksossa, jälleen kerran, Rakettitieteen toimitusjohtaja Juha Huttunen, sekä erikoisvieras John Liljelund Vaisalalta. Johnilla on kokemusta tiimin rakennuksesta monesta eri yhtiöistä ja yhteydestä.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/1/2022 • 1 hour, 5 minutes, 55 seconds
Emil Kastehelmi, John Helin & Eerik Matero | Puoli vuotta sotaa #295
Venäjän invaasiosta on nyt kulunut yli puoli vuotta. Sen aikana paljon on ehtinyt tapahtua, aina kamaluuksista Ukrainassa suurin geopoliittisiin virtauksiin. Emil Kastehelmen vetämä OSINT-ryhmä on ahkerasti seurannut sotaa avointen tietolähteiden pohjalta, ja heidän tilannekuva on rakentunut jatkuvasti. Tässä jaksossa keskustelimme mm. siitä, missä asetelmassa itse sota on juuri nyt, ja mitä oppeja sodasta on saatu. Sen lisäksi käsittelimme Albanian asevarastokeissistä ja venäläisten turistiviisuimeista Suomessa. Jaksossa puhutaan myös paljon muusta, joten suosittelen kuuntelemaan. Tervetuloa kaikki.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/29/2022 • 1 hour, 1 minute, 40 seconds
Eeva Furman | Pitääkö kaikkien pelata mukana vihreässä siirtymässä? #294
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä KEINO-osaamiskeskuksen kanssa.
Eeva Furman on entinen SYKE:n ympäristöpolitiikan johtaja. Hän on koulutukseltaan meribiologi, josta on uransa aikana muotoutunut kansainvälisten kestävyyskysymysten ja ympäristöpolitiikan johtava asiantuntija. Hänellä on rohkeita ja suorasanaisia mielipiteitä yhteiskuntamme tulevaisuudesta, joista moni osuu yhteiskunnallisen keskustelumme tärkeimpiin ja hankalimpiin kiintopisteisiin. Tässä jaksossa Isak ja Eeva puhuvat mm. siitä, mitä kestävä kehitys ja vihreä siirtymä ovat, ja miksi Eevan mielestä niihin tarvitaan kaikkien panosta. Mitä yhdessä pelaaminen tarkoittaa ja edellyttää vapaassa ja monitahoisessa maailmassa? Ja miten kaikki voisivat pelata peliä, jota myös moni ihminen itselleen tärkeiksi koetuista syistä vastustaa?
Tämä jakso on ensimmäinen KEINO-osaamiskeskuksen kanssa tuotetuista jaksoista, jotka käsittelevät vihreää siirtymää, sen taloudellisia ja poliittisia ulottuvuuksia, sekä julkisten hankintojen roolia vihreän siirtymän toteutuksessa.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/26/2022 • 1 hour, 4 minutes, 50 seconds
Juuso Österman | Minkälaista on olla K-kauppias? #293
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä K-kauppiasliiton kanssa.
https://www.k-kauppiasliitto.fi
Juuso Österman opiskeli nuorempana Turun Kauppakorkeakoulussa, mutta päätti valita hieman erilaisen polun kuin suurin osa opiskelukavereistaan. Nykyään hän on 32-vuotias Lippulaivan K-Supermarketin ja K-Market Lippulaivan kauppias. Miksi hän päätti tulla K-kauppiaaksi, ja vielä niin nuorena? Miten K-kauppiaaksi voi tulla, ja minkälaista Juuson päivittäinen työ on? Ja miten K-kauppias-malli ylipäätään toimii? Näistä ja muista aiheista keskustelimme tässä jaksossa.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Tilaa kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
🎶 Tiktok: https://www.tiktok.com/@futucast?
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/25/2022 • 55 minutes, 18 seconds
Tuuli Koivu | Romahtaako Kiinan talous? #292
Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu vieraili meillä melkein tasan kaksi vuotta sitten, koronapandemian alussa, kun elimme epävarmoja taloudellisia aikoja. Kaksi vuotta myöhemmin voi todeta, että elämme vielä epävarmempia taloudellisia aikoja juuri nyt. Inflaatio on nousussa kutakuinkin kaikkialla paitsi Kiinassa, jonka asuntomarkkinat ja pankkisektori taas ovat aivan ennennäkemättömän suurten ongelmien edessä. Eurooppaa tulee koettelemaan vaikea talvi, ja pitkällä aikavälillä väestön lasku ja ilmastonmuutos herättää suuria kysymysmerkkejä. Onneksi fiksut tyypit kuten Tuuli ajattelee näitä asioita. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/22/2022 • 56 minutes, 5 seconds
Petri Lehtovirta & Juha Huttunen | Miten ostaa ja myydä projekteja #291
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Rakettitieteen kanssa.
Seuraavina viikkoina tulemme julkaisemaan kolme jaksoa yhdessä Rakettitieteen kanssa, jotka liittyy liiketoiminnan eri osa-alueisiin. Tässä jaksossa keskitymme ostoon ja myyntiin, ja siihen mihin ostajan ja myyjän välinen suhde perustuu. Mikä on paras lähestymistapa digitaalisen projektin rakentamiseen ja toteuttamiseen? Miten luoda luottamus ostajan ja myyjän välille? Kuinka tärkeää avoimuus ja informaatio on, ja kannattaako joskus niiden kanssa olla valikoiva? Näihin ja muihin kysymyksiin meille tuli vieraaksi vastaamaan Suunnon teknologiajohtaja Petri Lehtovirta ja Rakettitieteen toimitusjohtaja Juha Huttunen.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/18/2022 • 1 hour, 1 minute, 17 seconds
Maiju Welling | Kuinka tavallisia ovat potilasvahingot sairaalassa? #290
Maiju Welling on potilasturvallisuuslääkäri Potilasvakuutuskeskuksessa (suomi on hullu kieli) ja kliinistä yleislääkärin työtä tehnyt tehotyyppi, joka on kaiken lisäksi KTM, yrittäjä, lahjakas triathlonisti ja paljon muuta. Tässä jaksossa keskustelimme siitä, mitä tapahtuu kun potilaalle tapahtuu hoidossa vahinko. Kuinka tavallista se on, ja minkälainen järjestelmä meillä Suomessa on niitä varten? Sen lisäksi keskustelimme mm. lääketieteen etiikasta ja rajoista, lääketutkimuksesta, ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/15/2022 • 1 hour, 8 minutes, 44 seconds
Sami Miettinen | Maailmanloppu on vain alkua #289
Joo kyllä, jakson nimi on suoraan pöllitty Peter Zeihanin The End of the World is Just the Beginning-kirjan nimestä. Tässä jaksossa nimittäin keskustelemme nimenomaan mm. Zeihanin uusista teorioista tulevaisuudesta, mitkä maat nousevat ja mitkä kaatuvat, ja mitkä ilmiöt meidät sinne johtaa. Keskustelemme väestön ikääntymisestä, deglobalisaatiosta, Ray Dalion historian syklisyydestä, energiapolitiikasta, Kiinan mahdollisesta romahtamisesta, Euroopan ja Yhdysvaltojen tulevaisuudesta, ja paljon muusta. Pieni kevyt jakso näin kärkeen lomien jälkeen sopii varmasti kaikille.
Samin kanavat:
https://www.instagram.com/neuvottelija
https://www.twitter.com/samimiettinen
https://www.youtube.com/samimiettinen
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/8/2022 • 1 hour, 40 seconds
Klaus Hietala | Kiinakatsaus #288
Yksi Suomen podcast-skenen kiinnostavimpia hahmoja, Klaus Hietala, on viimein päättänyt astua johtajan pöydältä kameran eteen. Yhdessä oman tuotantoyhtiönsä Krash OYn kanssa, Klaus on tuottanut Kiinakatsaus-sarjaa Tubeen. Jos helposti lähestyttävä Kiinasta oppiminen kiinnostaa, kannattaa tutustua. Tässä jaksossa Isak ja Klaus pohdiskelevat Kiinaa ja sen tulevaisuutta, ja esittelevät Klausin uuden sarjan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/28/2022 • 1 hour, 39 seconds
Aleksi Hupli | Humaani päihdepolitiikka #287
Aleksi Hupli on sosiologian tohtori ja humaanin päihdepolitiikan puolestapuhuja. Mitä se tarkoittaa? Lyhyesti, se tarkoittaa huumeiden kieltolain kumoamista, ja aivan uudenlaisen lähestymistavan soveltamista. Monelle käsite saattaa olla tuttu, monelle ei, joten tässä jaksossa avaamme sitä ajatusta lisää. Onnistuuko kieltolaki minimoimaan haittoja huonommin kuin regulaatio? Ampuuko vakaumus nollatoleranssia kohtaan itseään jalkaan? Sekoitammeko liian usein päihteiden haitat päihteiden laittomuudesta johtuviin haittoihin? Mitä lieveilmiöitä humaanilla päihdepolitiikalla on? Näitä ja monia muita kysymyksiä pohdimme tässä jaksossa. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/25/2022 • 1 hour, 5 minutes, 25 seconds
Harri Gustafsberg | Karhuryhmä, ääritilanteet ja ihmismieli #286
Kuusi ihmistä ovat kidnapanneet kaksi panttivankia. Neuvottelulinjaa ei ole, ja tilanne alkaa kiristyä sekunti sekunnilta. Miten tällaisen operaation voisi toteuttaa? Kysyimme Harri Gustafsbergilta, joka on Suomen tunnetuin Karhuryhmän (entinen) jäsen, ja nykyään valmentaaja ja henkisen suorituskyvyn asiantuntija. Sen lisäksi hän on tuottanut suositun Karhuryhmä tv-sarjan. Harrilla on karaistuneen laaja näkemys omasta poikkeuksellisesta työstään ja ihmismielen syvimmistä rämeiköistä. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/18/2022 • 1 hour, 1 minute, 26 seconds
Mikko Hyppönen | Internet, kyberrikollisuus ja kryptot #285
WithSecuren ja F-Securen Mikko Hyppönen on Pohjoismaiden kovimpia tietoturvatyyppejä, ja Futucastin vieras numero 13. Oli jo aikakin ottaa uusintaerä. Mikko on julkaissut kirjan (Internet) joka on nyt käännetty englanninkieliseksi versioksi (If It’s Smart, It’s Vulnerable). Tässä jaksossa keskustelimme kyberrikollisuudesta, tietoturvasta, iPhoneista, Pegasuksesta, kryptoista, Twitteristä ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
7/11/2022 • 59 minutes, 47 seconds
Q&A | Roe v. Wade, vihervasemmisto, mistä haluisimme oppia lisää? #284
Hei kaikki. Teimme pitkästä aikaa Q&A-jakson. Emme valitettavasti ehtineet vastata kaikkiin, koska hyviä kysymyksiä tuli niin paljon, eikä me osata oikein antaa lyhyitä vastauksia. Teitä oli kiinnostanut erilaiset asiat, ja tässä jaksossa keskustelemme Williamin kanssa mm. USAn Korkeimman Oikeuden Roe v. Wade-päätöksen kumoamisesta, ärsyttääkö meitä vihervasemmisto, ja mitä haluisimme oppia lisää. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/4/2022 • 39 minutes, 34 seconds
Pyry Åvist | Nettihuijauksien anatomia #283
Pyry Åvist on tietoturvayritys Hoxhuntin teknologiajohtaja ja yksi perustajista. Hoxhuntilla on ainutlaatuinen palvelu, jonka tarkoituksena ei ole rakentaa tietokoneisiin tehokkaampaa palomuuria tai muita suojakerroksia, vaan kouluttaa tietokoneen käyttäjiä itse erottamaan ja huomaamaan nettihuijauksia. He ovat siis nettihuijausten tunnistamisen ammattilaisia. Tässä jaksossa paneudumme siihen, minkälaisia nettihuijauksia on olemassa, mikä niiden logiikka on, kuka niitä tekee, ja miten niihin voi varautua. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/27/2022 • 1 hour, 6 minutes, 22 seconds
Kari Hautamäki | Ensihoitajana Tukholman lähiöissä #282
Kari Hautamäki on lahtelaistunut ruotsinsuomalainen, josta piti alunperin tulla mäkihyppääjä, mutta joka päätyikin työkseen kulkemaan ambulanssissa ympäri Fittjan ja Botkyrkan katuja. Sieltä riittää tarinoita ja kokemuksia.
Tässä jaksossa keskustelemme Karin elämästä mäkihyppääjänä, ensihoitamisen taidoista ja saloista, suomalaisuudesta ja ruotsalaisuudesta, Ruotsin lähiöistä ja paljon muusta.
Kari on kirjoittanut kokemuksistaan kirjan nimeltä Et sinä (vielä) kuole. Linkki kirjaan: https://www.suomalainen.com/products/et-sina-viela-kuole
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/20/2022 • 1 hour, 18 minutes, 22 seconds
Toni Berkowits | Ikäsyrjintä työmarkkinoilla #281
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Rastor-instituutin kanssa.
Työmarkkinoilla tapahtuu kaikenlaista, ja työelämä ylipäätään on monen asiantuntijan mukaan suuressa murroksessa. Yksi hiljaisempi mutta sitäkin merkittävämpi trendi on ollut vanhempien ihmisten aseman heikkeneminen työmarkkinoilla. Kysyntää vanhemmalle työvoimalle ei monissa yrityksissä enää löydy samalla tavalla, työkulttuuri on monilta osin nuorentunut vaikka vanhemmat ikäryhmät ovat kasvava väestönosa, ja monet vanhemmat työntekijät ovat kokeneet suoraa ikäsyrjintää. Mistä on kyse, mihin ongelma johtaa juurensa, ja mitä asialle voisi tehdä? Näihin aiheisiin paneudumme tässä jaksossa.
Toni Berkowits on Rastor-instituutin toimitusjohtaja. Rastor-instituutti keskittyy mm. Aikuiskoulutukseen ja henkilöstön osaamisen kehittämiseen.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/16/2022 • 1 hour, 59 seconds
Sini-Sofia Savola | Depp v. Heard oikeudenkäynti ja tuomio #280
Johnny Deppin ja Amber Heardin välinen oikeudenkäynti on kenties maailman eniten seuratuin oikeudenkäynti koskaan. Poikkeuksena aiempiin suuriin julkisiin oikeudenkäynteihin, kuten OJ Simpsonin, nykyään julkinen keskustelu tapahtuu somen avulla massiivisemmin kuin koskaan. Tämä keissi on sosiaalipornokatselun lisäksi saanut suuren yhteiskunnallisen painon, sillä se käsittelee erittäin tärkeitä ja viime vuosina entistä ajankohtaisempia aiheita.
Sini-Sofia Savola, eli Sinnu, on psykologi ja podcastaaja, joka on seurannut koko oikeudenkäynnin livenä alusta loppuun, noin 200 tuntia. Tässä jaksossa perehdymme siihen, mitä oikeudenkäynti sisälsi, mitä tuomio merkitsee, mitä ihmisten reaktio oikeudenkäyntiin merkitsee, ja miksi me ylipäätään Futucastissa käsitellään tätä aihetta.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/13/2022 • 1 hour, 6 minutes, 45 seconds
Katariina Torvinen | Ligniini ja muita uusia puusta keksittyjä innovaatioita #279
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Metsien Suomen kanssa.
Puut (ja monet kasvit) koostuu isolta osin polymeeristä nimeltä ligniini (ei pidä sekoittaa linguinen kanssa, joka on pasta). Ligniini koostuu taas suurilta osin biopohjaisesta hiilestä, joka on elintärkeä aine monissa modernin maailman laitteistossa. Esimerkiksi, sähköautojen akuissa käytetään grafiittia, jonka louhiminen tapahtuu usein kyseenalaisissa olosuhteissa, ja sen lisäksi planeetan mineraalivarannot eivät todennäköisesti muutenkaan riitä pitkällä aikavälillä. Pystyykö ligniini olemaan kestävä korvike? Ja mitä muuta mielenkiintoista tiede on löytänyt ja keksinyt puusta? Saimme vieraaksi näihin ja muihin kysymyksiin vastaamaan VTT:n tutkimuspäällikön Katariina Torvisen.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/9/2022 • 56 minutes, 6 seconds
Tero Lundstedt | Miten demokratian voi romuttaa ja miten sitä voi suojella? #278
Miten romuttaisit Suomen liberaalin demokratian? Jos pääsi lyö tyhjää etkä keksi mitään keinoja, sinun kannattaa kunnella tämä jakso ja lukea Liberan raportti Diktaattorin Käsikirja. Koska jos et tiedä miten lähtisit kaappaamaan Suomen demokraattisia rakenteita, osaisitko erottaa jos ja kun joku toinen pyrkisi tekemään niin? Tässä jaksossa keskustelemme tästä. Tutkimuslaitos Freedom House on väittänyt demokratian aseman heikenneen maailmalla viime vuosina, ja jopa EU:n sisällä on kaksi pyrkimyksiltään ja saavutuksiltaan epädemokraattista valtiota. Voisiko sama tapahtua Suomessa? Ovatko meidän rakenteet tukevia diktaattorien vastustamiseksi? Ei välttämättä täysin, ainakaan jos Liberan raporttia on uskominen. Tervetuloa kuuntelemaan siitä lisää.
Tero Lundstedt on ajatuspaja Liberan sisältöjohtaja ja oikeustieteiden tohtori.
Diktaattorin käsikirja-raportti: https://www.libera.fi/julkaisut/diktaattorin-kasikirja-eli-miten-liberaalia-demokratiaa-puolustetaan/
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/6/2022 • 1 hour, 11 minutes, 10 seconds
Pekka Toveri | Analyysiä Ukrainan sodan toisesta vaiheesta #277
Jakso äänitetty 1.6.2022
Meillä oli kunnia päästä jälleen kerran keskustelemaan kenraalimajuri evp. Pekka Toverin kanssa, tällä kerralla täydellä Futucast-kokoonpanolla. Ukrainassa on alkanut sodan toinen vaihe, joka keskittyy pääasiassa Donbasin alueelle. Venäjä tekee hidasta alueiden valtausta ja sota muistuttaa tuhoisaa kulutussotaa. Mitkö ovat maiden tavoitteet ja edellytykset toteuttaa ne? Kumpi kestää pitkää sotaa paremmin? Onko neuvotteluille vielä tilaa? Miten taustalla lymyävä ydinuhka vaikuttaa kokonaiskuvaan, ja mikä ydinuhan riski on? Miltä Suomen NATO-hakuprosessi näyttää? Mitä näkemyksiä Pekka Toverilla on informaatiosodasta? Näitä ja muita aiheita kuulette tässä jaksossa, tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/2/2022 • 54 minutes, 28 seconds
Teemu Kunto | Minimalismi #276
Melkein joka kerta, kun pyydän teitä kuuntelijoita vinkkaamaan meille vieraita, joka kerta joku ehdottaa Teemu Kuntoa. Oli siis ihan pakko. Ja onneksi ehdotitte. Teemu on elämänsä viime vuodet harjoittanut minimalismia, eli tavaran ja muunlaisen ärsykkeen määrän minimoiminen elämästä. Hän on myös kirjoittanut siitä kirjan, nimeltä Minimalismi. Tässä jaksossa keskustellaan siitä, mitä minimalismi on, mitä hyötyä siitä on ollut Teemulle, ja millä voisit itse aloittaa turhien asioiden karsimisen elämässäsi.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/30/2022 • 59 minutes, 37 seconds
Futucast live Prosessipäivillä: Janne Jakola - Matkahuollon digitalisointi #275
Vierailimme Prosessipäivillä keskustelemassa live-yleisön edessä Matkahuollon toimitusjohtajan Janne Jakolan kanssa. Matkahuolto on perinteinen suomalainen yritys joka on onnistunut harvinaisen ja omalaatuisen hyvin modernisoinnissaan ja digitalisoinnissaan. Tässä jaksossa kuulemme sen tarinan, sekä muita Jannen oppeja vuosien varrelta
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/26/2022 • 37 minutes, 58 seconds
Riku Rantala | Keskustelu mediasta ja journalismista #274
Vihdoin. Riku Rantala Futucastin vieraana. Tätä on moni toivonut, myös me syvimmissä unissamme. Riku on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista toimittajista, joka on ollut monessa mukana. Alunperin Rikun ura lähti kunnolla käyntiin kun hän paljasti Lahden dopingskandaalin yhteydessä löydetyn lääkelaukun skuupin, ja siitä edespäin hänet on nähty mm. Madventuressa, Docventuressa ja monissa muissa tunnetuissa julkaisuissa. Näkemystä journalismin kehityksestä siis löytyy. Miten internet on muuttanut mediaa? Miten median ja journalismin pelisäännöt tulisi mukautua nykymaailman lainalaisuuksiin? Ja mitä Riku ajattelee ja oppi Fortumin rahoittaman illmastonmuutos-ohjelman jälkipyykistä? Näitä ja monia muita teemoja käsittelimme tässä.
PS. Ei ehditty puhua Madventuresta kovin paljoa, mutta ei hätää, eiköhän me kutsuta Riku uudestaan vieraaksi taas joku päivä.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/23/2022 • 1 hour, 14 minutes, 14 seconds
Janne Holmia & Niina Suuriniemi-Hopper | Pääomasijoittaminen #273
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Verdanen kanssa.
Mitä on pääomasijoittaminen? Miten se toimii, ja mikä on sen perimmäinen funktio? Tässä jaksossa saamme näkemystä sekä Verdanen hallituksen puheenjohtajalta Janne Holmialta, että EVA Globalin, eli sähköautojen latausverkostoa rakentavan yrityksen, perustajalta Niina Suurniemi-Hopperilta. Keskustelimme sekä siitä, miltä pääomasijoittan rooli näyttää pääomaa sijoitetun yrityksen näkökulmasta, että päinvastoin. Sen lisäksi keskustelimme siitä, miten kestävä kehitys näkyy pääomamarkkinoilla, ja myös siitä, mitä EVA Global yrityksenä tekee, ja miten heillä menee. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/19/2022 • 53 minutes, 53 seconds
Saana-Maria Majatie | Veganismi ja eläinoikeudet #272
Minkälaista on elää vegaanina maailmassa, jossa liha on normi? Miltä sellainen maailma näyttää, jossa jokainen ruoaksi teurastettu eläin koetaan yksilöksi, samalla tavalla kuin sinut ja minut? Saana-Maria Majatie on eläinoikeusaktivisti ja vegaani, joka on edistänyt eläinten oikeuksia aina yrityksiä konsultoimalla puoluepolitiikkaan asti. Tässä jaksossa keskustelemme mm. veganismista, eläinoikeuksista ja siitä, miten ne Saana-Marian mielestä pitäisi toteutua vs miten ne todellisuudessa toteutuvat.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/16/2022 • 59 minutes, 25 seconds
Teemu Lehtonen | Oppimisen tulevaisuus #271
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Visman kanssa.
Visman Teemu Lehtonen on entinen opettaja, ja hänen ammattiylpeys paistaa läpi hänen intohimoisista mielipiteistään liittyen oppimiseen ja koulunkäyntiin. Tässä jaksossa puhumme paljon siitä, miten Teemu on ollut uuden työnsä kautta digitalisoimassa Suomen koulujärjestelmää, ja mitä haasteita hän on matkansa varrella kohdannut. Sen lisäksi keskustelimme paljon ylipäätään koulutuksesta, koulujärjestelmästä, opettajien ja oppilaiden asemasta, sekä oppimisesta tulevaisuudessa. Tästä jaksosta ei puutu mielipiteet, tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/12/2022 • 1 hour, 10 minutes, 47 seconds
Tuomas Meriluoto | Viini ja alkoholikulttuuri #270
Meitä kiinnostaa intohimoisesti kuivemmatkin Futucastin-aiheet, mutta tämä jakso on puhtaasti keskimääräistä hedonistisempi. Tuomas Meriluoto on Master of Wine, yksi 430 muun maailman ihmisen joukosta. Se on viini-alan arvostetuin tutkinto, ja siihen kuuluu kaikki oleellinen, mitä viinistä voi tietää. Tässä jaksossa siis paneudumme monen ihmisen rakastamaan asiaan, jossa Tuomaksesta on tullut maailmanluokan asiantuntija. Keskustelimme myös viinistä liiketoimintana, Alkon monopolista ja päihdekulttuurista.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/9/2022 • 1 hour, 6 minutes, 7 seconds
Jätehuolto, kierrättäminen ja kiertotalous | Johan Mild #269
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Remeon kanssa.
https://remeo.fi
Jäte, roju, romu, skeida, roina, Game of Thronesin vika jakso; roskalle löytyy monta eri nimeä. Suomi on maailmassa kierrätyksen edelläkävijöitä, mutta edes täällä ei olla vielä osattu täydellisesti sisäistää ja maksimoida jätteen potentiaalia hyödyntämättömänä raaka-aineena kiertotaloudessa. Johan Mildin johtama Remeo on perustanut Vantaalle Euroopan moderneimpia lajittelulaitoksia, joka on suunnannäyttäjä sille, mitä skaalautuva kiertotalous voi tulevaisuudessa tuoda tullessaan. Tämä jakso on mielenkiintoinen case study kiertotalouden käytäntöön ja tulevaisuudeen. Voisiko tulevaisuudessa täydelliseen kierrätykseen tarvita vain yhden roskiksen lajittelun sijaan?
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/5/2022 • 1 hour, 3 minutes, 15 seconds
Timo Miettinen | Mitkä aatteet tekivät Euroopasta Euroopan? #268
Oli kunnia isännöidä toistamiseen yhtä Suomen parhaimmista Eurooppa-tutkijoista, Helsingin yliopiston Timo Miettistä. Hän on kirjoittanut viime vuonna kirjan, Eurooppa: Poliittisen Yhteisön Historia, jossa käydään läpi niiden aatteiden ja arvojen historiallinen kehityskulku, joka on muodostanut Euroopasta sellaisen yhteisön, kuin se nyt on. Tässä jaksossa keskustelemme sekä hänen kirjastaan, että siitä mitä aatehistorian linssi voi opettaa meille Venäjän ja Ukrainan sodasta, joka on monen kommentaattorin mukaan varjo Venäjän ja länsimaisen liberaalin kansainvälisen maailmanjärjestyksen välisen historiallisen konfliktin jatkumosta.
Timon kirja: https://www.adlibris.com/fi/kirja/eurooppa-9789523631410
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/2/2022 • 1 hour, 16 minutes, 41 seconds
Alexander Stubb | NATO, Venäjä ja geopolitiikan aallot #267
Tässä jaksossa saimme kunnian haastatella Suomen entistä ulko-, valtionvarain- ja pääministeriä, äänityshetkellä koronaa mutkattomasti selättävää Alexander Stubbia. Alexander otettiin vastaan etäyhteyden kautta kotoaan Firenzestä, jossa hän työskentelee European University Instituten School of Transnational Governancen johtajana.
Tämä keskustelu kattaa monia ajankohtaisia aiheita ja kysymyksiä. Onko Suomella ollut keskimäärin realistisempi Venäjä-kuva kuin Länsi-Europassa? Mitä mieltä Alexander on Suomen kiihtyneestä Nato-keskustelusta ja -liittymisestä? Mitä Alexander vastaa kahteen yleiseen Nato-vastaiseen argumenttiin?
Miten Venäjä ja maailma kestää pitkittynyttä sotaa? Mitkä ovat Alexanderin näkemyksiä informaatiosodankäyntiin ja keskustelukulttuuriin?
Mikä on Kiinan rooli tässä kokonaisuudessa, ja mitkä ovat heidän keskeisimmät intressit? Entä miten EU voi vahvistaa omaa geopoliittista asemaansa ja strategista huoltovarmuuttaan? Kuinka suuri on ydinsodan riski?
Näitä ja monia muita aiheita kuulette tässä keskustelussa, joka todellakin kannattaa kuunnella.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/29/2022 • 1 hour, 3 minutes, 15 seconds
Aika kuitata kuitit? | Joel Ojala & Saku Pihlajaniemi #266
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä ReceiptHeron kanssa.
https://www.getreceipthero.com/fi/
Myönnetään, kuitit eivät ehkä otsikkotasolla ole maailman mielenkiintoisin aihe. Mutta tätä keskustelua ei kannata tuomita otsikon perusteella. Tässä jaksossa puhumme kuiteista, meille kaikille tutusta ja arkipäiväisestä asiasta, joka ei tunnu kehittyvän muun maailman tahtiin. Miksi printtaamme kuitteja, miten kuittijärjestelmän voisi rakentaa fiksummin, mitä dataa kuiteista voisi saada irti ja milloin tämä naurettava ilmastollekin haitallinen kivikaudellinen käytäntö lopetetaan? Tästä ja muusta jutellaan tässä vauhdikkaassa jaksossa.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/28/2022 • 59 minutes, 31 seconds
Älykäs rakentaminen ilmastokriisin ratkaisuna | Jari Vuori ja Jan Mattsson #265
Tämä jakso on toteutettu yhteistyössä Schneider Electricin kanssa.
https://www.se.com/fi/fi/
Äänitetty 16.2.2022
Luulimme ennen tätä jaksoa, että älykoti ja älykäs rakentaminen ei hirveästi ole muuta kuin led-valojen himmentäminen puhelimen kautta tai kahvikoneen etäkäynnistys. Olimme, tuttuun tapaan, väärässä. Älykäs rakentaminen liittyy oleellisesti ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen, sillä esimerkiksi Suomessa arvioilta 30-40 % kaikista päästöistä liittyy rakentamiseen ja asumiseen.
Mitä siis tarkoittaa älykäs rakentaminen, miten rakennuksia tulisi korjata ja päivittää, mikä on tärkeintä energiatehokkuuden kehittämisessä ja miten EU:n sormet vaikuttavat peliin? Ota selvää tässä silmiä avaavassa jaksossa.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/25/2022 • 55 minutes, 31 seconds
Lohkoketjut ja niiden potentiaali | Andre Juselius & Marika Iivari #264
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Tänään puhumme blockchainista, eli lohkoketjuista. Lohkoketjut ovat monelle jo tuttu käsitteenä, mutta tiedätkö millä eri tavoilla sitä suunnitellaan käytettävän, tai missä sitä jo löytyy? Bitcoin, joo, mutta entä muuten? Tässä jaksossa Accenturen lohkoketjuasiantuntija ja Martti Ahtisaari Instituten tutkija Marika Iivari istuivat alas Williamin ja Isakin kanssa antamaan omia näkemyksiään. Missä piilee lohkoketjujen todellinen potentiaali?
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/21/2022 • 1 hour, 8 minutes, 54 seconds
Anna Kontula | Keskustelu kommunismista #263
Anna Kontula on sanojensa mukaan Eduskunnan ainoa kommunisti. Se voi kuulostaa monelle vaikeasti yhteensopivalta, myös Annalle, sillä kommunismi edellyttää ainakin muodollisesti valtion katoamista. Siksi kysyimme, minkälaista on olla kommunisti Suomessa? Mitä kommunismi hänen määritelmänsä mukaan tarkoittaa, ja mitkä olisivat hänen tavoitteet Suomelle? Miten suomalainen sosiaalidemokratia, kapitalismin ja sosialismin yhteispeli, näyttäytyy Annalle? Mitä liberaali voi oppia omista oletuksistaan tarkastelemalla maailmaa kommunismin linssin läpi? Tämä erittäin kiinnostava jakso ansaitsee meistä uuden erän, koska niin paljon jäi vielä keskustelematta. Toivottavasti tekin nautitte tästä.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/18/2022 • 1 hour, 5 minutes, 7 seconds
Metaverse ja NFT:t | Laura Olin & Olesja Hännikäinen #262
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Moni kuuli metaversestä ensimmäistä kertaa lokakuussa 2021, kun Zuckerberg ilmoitti Facebookin keskittyvän uudenlaisen internetin “virtuaalikerroksen” luomiseen niin keskeisesti, että he vaihtoivat nimensä Metaksi. Mutta metaverse on ollut ala jo kauan ennen sitä, ja suomalainen ZOAN on yksi alan johtavia toimijoita. Miltä metaverse-keskustelu näyttää ja kuulostaa alan sisällä? Tässä jaksossa kuulemme kahta alan asiantuntijaa ja heidän ajatuksiaan. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/14/2022 • 1 hour, 6 minutes, 39 seconds
Kestävän kehityksen mittasuhteet | Heli Antila ja Iiro Tiilikainen #261
Huom - Jakso äänitetty 19.1.2022.
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Taalerin kanssa.
https://www.taaleri.com
Olemme puhuneet kestävästä kehityksestä mm. tutkijoiden, päättäjien ja pk-yrittäjien kanssa, mutta iso osa suurista maailmaamme ohjaavista liikkeistä tapahtuu suuryritysten ja pääomavirtojen kautta. Yksittäisen kuluttajan kestävät päätökset ovat yksi kysymys, mutta globaalit markkinavetoiset, talouspoliittiset ja tuotantoteolliset liikehdinnät ovat aivan oma monimutkaisuuden luokkansa. Vanhoja teknologioita juurruttaa polkuriippuvuus sekä tukeva poliittinen ja ihmisten elintasoa ylläpitävä jalansija, kun taas uusilla teknologioilla saattaa olla vaikeuksia saada itseään labraa pidemmälle. Tässä jaksossa keskustelimme Taalerin projektipäällikön Iiro Tiilikaisen ja Fortumin biopohjaisen teknologiakehityksen johtajan Heli Antilan kanssa siitä, miten he ajattelevat kestävyyttä valtavia mittasuhteita koskettavilla aloillaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/11/2022 • 59 minutes, 59 seconds
Audioland live-podcast ft. Perttu Pölönen #260
Historiankirjat ympäri maailman täyttyy musteella, koska me kävimme vetämässä meidän historian ensimmäisen live-podcastin historian ensimmäisessä Audioland-tapahtumassa viime viikon keskiviikkona. Otettiin sen lisäksi illalla Audioland Awardseissa kotiin Vuoden Podcastin pystin Yhteiskunta & Journalismi-kategoriassa. Mutta ennen sitä äänitimme aamupäivällä livejakson, jossa loistava Perttu Pölönen tuli jakamaan lavan kanssamme ja keskustelemaan hieman Futucastin historiasta, kehityksestä, opeista ja tulevaisuudesta. Jos teitä kiinnostaa kuunnella meitä fiilistelemässä tätä viiden vuoden pituista podcast-proggista noin 45 minuutin ajan, laita turvaliivi päälle ja paina Play. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/8/2022 • 45 minutes, 7 seconds
Terveydenhuollon kehitys ja tulevaisuus | Juha Juosila & Marko Sysi-Aho #259
Tämä Futucast x Accenture jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
Tässä jaksossa keskustelemme Terveystalon CTO:n Juha Juosilan ja Accenturen Marko Sysi-Ahon kanssa terveydenhuollon tulevaisuudesta. He ovat molemmat terveydenhuollon teknologian tulevaisuuteen erikoistuvia henkilöitä, joten tässä jaksossa kuullaan monesta jännittävästä asiasta, mitä ihminen on viime aikoina keksinyt lääketieteen kehittämiseksi. Sen lisäksi keskustelemme paljon myös siitä, miten organisoimme terveydenhuollon järjestelmämme. Lopputuloksena oli keskustelu terveydestä, teknologiasta, insentiiveistä, vapaudesta, vastuusta, politiikasta ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/7/2022 • 1 hour, 14 minutes, 11 seconds
Anu Kantola | Kahdeksan kuplan Suomi: suomalaisten kokemuksia yhteiskunnan muutoksesta #258
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Anyfinin kanssa.
https://anyfin.info/futucast
Anu Kantola on viestinnän professori Helsingin Yliopistossa, ja hän on työryhmänsä kanssa kirjoittanut kirjan Kahdeksan kuplan Suomi: Yhteiskunnan muutosten syvät tarinat. Siinä käydään läpi haastattelujen kautta eri suomalaisten yhteiskuntaluokkien kokemuksia siitä muutoksesta, joka alkoi mm. globaalien markkinoiden aukeamisesta viime vuosisadan lopulla, ja joka nyt näyttäytyy esim. kasvavana taloudellisena eriarvoisuutena ja polarisaationa. Minkälainen on yleinen yritysjohtajan, maantilallisen, maahanmuuttajan ja köyhän työttömän kokemus maailman nopeassa muutoksessa?
Tässä haastattelussa avaamme kirjan konseptia, mutta se kannattaa lukea kokonaan.
Tässä linkki: https://www.gaudeamus.fi/teos/kahdeksan-kuplan-suomi/
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/4/2022 • 1 hour, 58 seconds
Digitaalinen identiteetti | Niko Häkkinen & Jussi Ryynänen #257
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Tässä jaksossa puhumme DNAn Niko Häkkisen ja Accenturen Jussi Ryynäsen kanssa siitä, mitä on digitaalinen identiteetti. Joskus aikoja sitten passi, henkilökortti ja sosiaaliturvatunnus oli uutta ja monelle ehkä hermostuttavaa. Olemme nykyään vähän samassa tilanteessa eri digitaalisten identiteettien kanssa internetissä. Internetiin kuuluu isosti helppo pääsy ja anonyyminä oleminen, mutta nykyään siellä tehdään jo asioita, jotka vaativat identiteetin todentamista. Ja aina jos tuo jotain mukaan internetiin, pitää miettiä sen asian tietoturvaa. Toisaalta, eri identiteetin vahvistamisen teknologiat voivat myös lisätä turvallisuutta, riippuen siitä keneen luottaa. Tässä jaksossa keskustelemme alan ammattilaisten kanssa juuri tästä, ja paljon muusta.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/31/2022 • 1 hour, 13 minutes, 18 seconds
Rafael Kolehmainen | Ukrainassa asuva suomalainen kertoo sodasta #256
Rafael Kolehmainen on asunut Ukrainassa viimeiset kymmenen vuotta, mm. Kiovassa ja nykyisessä kotikapungissaan Odessassa. Hän on asunut Ukrainassa Euromaidanin, Krimin ja Donbasin valtauksen, sekä helmikuun 24. invaasion aikana. Viimeisimmän hän on kokenut omakohtaisesti. Tässä jaksossa keskustelemme Rafaelin kokemuksista ja havainnoista siitä, minkälaista on ollut asua sodanajan Odessassa. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/30/2022 • 50 minutes, 39 seconds
Jarno Limnéll | Venäjän hybridivaikuttaminen Suomessa #255
Voiko Suomi joutua lähiaikoina venäläisen hybridivaikuttamisen kohteeksi? Itseasiassa, riippuen määritelmästä, Suomen voi sanoa olevan jo nyt sen vaikutuksen alaisena. Mutta eikö näin poikkeuksellisena aikana ole hyvin mahdollista, että koemme lähikuukausina jotain sen asteen vaikuttamista, jota vastaavanlaista emme ole maana pitkään aikaan kokeneet, ja monet suomalaisista ei koskaan? Tampereen teknillisen yliopiston kyberturvallisuuden dosentin Jarno Limnellin mielestä tämä on hyvin mahdollista, mutta nykyajan sodankäynnin luonteen takia sitä on erittäin vaikea ennakoida. Tässä jaksossa keskustelemme Jarnon kanssa siitä, miten sodan uusia ulottuvuuksia, eli internetiä ja ihmismieltä, ymmärretään ja puolustetaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/28/2022 • 48 minutes, 52 seconds
Himadri Majumdar & Hassan Naseri - Quantum Computing in Finland and the World #254
Jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
Tässä englanninkielisessä jaksossa, tai siis in this English speaking episode, we had the pleasure to host VTT:s Himadri Majumdar and Accenture’s Hassan Naseri. Both of them work in Finland within the quantum computing ecosystem, helping to develop the science and possible applications of this incredible technology. In this episode, we discussed what the quantum computing ecosystem looks like in Finland and around the world, why businesses are already interested in it, what groundbreaking use cases there are in the short and long term, and much more.
If you speak Finnish, you should listen to our aiempi jakso aiheesta, jossa keskusteltiin IQM:n Hermanni Heimosen kanssa siitä, mikä kvanttitietokone oikeasti on ja miten se toimii.
Tässä linkki: https://open.spotify.com/episode/4kwSmJswzx9zp8W9wRcb3B?si=2sFCkij6T5yPpwImAni7PQ
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/24/2022 • 54 minutes, 30 seconds
Pekka Kallioniemi | Informaatiovaikuttaminen sodassa #253
Tässä jaksossa kuulette dialogin Isakin ja Tampereen yliopiston tutkijatohtori Pekka Kallioniemen välillä liittyen Venäjän (ja osittain myös Ukrainan) informaatiovaikuttamiseen internetissä viime viikkoina. Te, jotka olette seuranneet keskustelua ja väittelyä Venäjän invaasiosta internetissä ja kuulleet argumentteja aina biolaboratorioista ja natsipataljoonasta erilaisiin tulkintoihin viime vuosikymmenten suurvaltapoliittisista liikehdinnöistä (Mearsheimerin luento yms), olette saattaneet miettiä seuraavaa; mikä kaikki on vilpitöntä toisen puolen näkökulmaa edustavaa argumentointia, ja mikä on valheellista ja tarkoituksella epärakentavaa informaatiovaikuttamista? Tästä, sekä muista keskeisistä kysymyksistä, keskustelemme tässä jaksossa. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/23/2022 • 1 hour, 26 minutes, 10 seconds
Pekka Toveri | Operatiivinen analyysi Ukrainan sodasta #252
Jakso on äänitetty 14.3.2022
Kenraalimajuri evp. Pekka Toveri on entinen Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö ja Panssariprikaatin johtaja. Nykyään hän on ollut mm. aktiivinen ja laadukkaan analyyttinen ääni Ukrainan sodan ja Venäjän toimien ymmärtämisessä, erityisesti sotilaallisen ja operatiivisen linssin kautta. Tässä jaksossa kuulemme hänen analyysiään mm. Venäjän taktiikoista ja strategiasta, Ukrainan yllättävästä kyvykkyydestä, eri aselajien (dronet, ohjukset) tehokkuudesta, ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/16/2022 • 55 minutes, 25 seconds
OSINT ja sodan narratiivit | Emil Kastehelmi, Eerik Matero & John Helin #251
Olet saattanut törmätä tämän jakson vieraskolmikkoon mediassa näinä viime päivinä. He vetävät ryhmää eri sotatieteen harrastelijoita, jotka ovat kerääntyneet luomaan tilannekuvaa Ukrainan sodasta avoimiin tietolähteiden pohjalta. 24.2 invaasion jälkeen he ovat ylläpitäneet alati päivittyvää karttaa, johon on merkattu venäläisten joukkojen eteneminen Ukrainassa. Sen lisäksi he ovat omistaneet ison osan vapaa-ajastaan pysymään ajan tasalla sodan etenemisestä. Tässä jaksossa avaamme heidän havaintojaan ka ajatuksiaan; mitä on OSINT ja miten sitä voi oppia käyttämään, ja kuinka hyvän tilannekuvan se voi parhaimmillaan antaa? Mitä avoimet lähteet paljastavat sodan eri kertomuksista?
Linkki karttaan: https://www.scribblemaps.com/maps/view/The-War-in-Ukraine/091194
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/14/2022 • 1 hour, 24 minutes, 51 seconds
Mika Aaltola | Sota on peto: keskustelu Venäjästä ja turvallisuudesta #250
Melkein tasan 2 kuukautta sitten, Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Mika Aaltola kävi meillä puhumassa kasvavista jännitteistä Venäjän ja Ukrainan, sekä koko lännen, välillä. Siinä jaksossa analysoitiin nimenomaan jännitteitä ja sodan uhkaa, mutta usvaista tulevaisuutta ja jännitteiden purkautumista brutaaliin sotaan tavalla, jonka olemme nähneet, pystyi harva näkemään. Tässä jaksossa keskustelimme, mitä maailmassa on viime jakson jälkeen tapahtunut. Miten ilmapiiri Euroopassa ja Suomessa on muuttunut, mitä väyliä eteenpäin löytyy, ja minkälaisen pedon Putin on irti päästänyt.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/11/2022 • 45 minutes, 55 seconds
Tuomas Peltomäki | Rokotekriittisyys, media ja polarisaatio #249
Huom - Jakso äänitetty 23.2.2022.
Tämän jakson vieraana on Helsingin Sanomien oma podcast-keisari, Tuomas Peltomäki. Tuomas kirjoitti taannoin jutun rokotekriittisistä, josta meidän oli tarkoitus tässä jaksossa keskustella. Kyllä me siitä hetken keskustelimme, mutta jakso äityi laajaksi pohdinnaksi liittyen polarisaatioon, tiedonhankinnalliseen leiriytymiseen, institutionaaliseen epäluottamukseen, valtamediaan, Joe Roganiin, tiedeviestintään ja paljon muuhun. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/7/2022 • 1 hour, 10 minutes, 26 seconds
Erikoisjakso Venäjästä ja Putinista: FIIA:n Jyri Lavikainen #248
Äänitetty 1.3.2022 klo 12.
Tässä Futucastin erikoisjaksossa keskustelemme Ulkopoliittisen Instituutin tutkijan Jyri Lavikaisen kanssa kaikkien huomion vieneestä Venäjän väkivaltaisesta tyranniasta Ukrainassa. Puhuimme Venäjän invaasiosta, Venäjän sisäpolitiikasta, Putinista ja hänen mielenmaisemastaan, EU:n ja lännen paradigmanmuutoksesta, ja tulevaisuuden muuttujista. Toivottavasti emme joudu tekemään näitä erikoisjaksoja kovinkaan monta, mutta pyrimme myös omalta osaltamme osallistumaan keskusteluun ja hyvän tiedon levittämiseen näinä konfliktin ja informaatiosodan aikoina.
Kiitos teille, toivomme rauhaa ja rohkeutta Ukrainaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/1/2022 • 1 hour, 4 minutes, 38 seconds
Katleena Kortesuo | Korona, Convoy ja kriisiviestintä #247 (äänitetty 23.2.2022)
HUOM. Jakso äänitetty 23.2.2022 aamulla, ennen Venäjän brutaalia invaasiota Ukrainaan. Tämä jakso on siis aiheeltaan vanhentunut. Halusimme kuitenkin julkaista sen teille kuultavaksi normaaliin tapaan, vaikka maailman huomio on hyvästä syystä täysin toisaalla. Ehkä vanhentuneesta sanoista voi ammentaa perspektiiviä siihen, miten paljon maailma on muuttunut muutaman päivän sisällä. Ajatuksemme ja tukemme ovat Ukrainassa, jossa käydään juuri nyt urheaa vapaussotaa vastenmielistä ekspansionistista diktatuuria vastaan.
Tässä jaksossa laitamme ikivihreiden aiheiden sijaan sormemme pulssille (tämä äänitettiin ennen Ukrainan invaasiota) ja keskustelemme pandemiaa koskevasta tiedosta ja viestinnästä tilannetta seuraavina kansalaisina. No, Katleena tietää viestinnästä todella paljon, joten ei “pelkkinä” kansalaisina. Tässä jaksossa pohdimme korona-ajan viestintää, miten tietoa jaetaan netissä, mikä johti ilmiöön nimeltään Convoy Finland, ja paljon muuta.
Katleena Kortesuo on viestinnän, erityisesti kriisiviestinnän, asiantuntija, tietokirjailija ja yrittäjä.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/28/2022 • 1 hour, 8 minutes, 40 seconds
Annu Nieminen & Karoliina Laine | Sitä saa mitä mittaa #246
Vastuullinen sijoittaminen on helppoa paperilla - jätät vain sijoittamatta sellaisiin yhtiöihin, jotka eivät ole vastuullisia, eikö vain? Tässä jaksossa keskustelemme siitä, miksi vastuullisuuden määrittäminen ja mittaaminen ei aina ole niin yksinkertaista. Mitä tarkoittaa vastuullinen sijoittaminen, miten vastuullisuutta tulisi mitata, miten rakennan vastuullisen salkun ja mikä regulaation rooli tässä kokonaisuudessa on? Tästä ja monesta muusta aiheesta juttelemme Upright Projectin Annu Niemisen ja Taalerin vastuullisuuspäällikkö Karoliina Laineen kanssa.
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Taalerin kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/24/2022 • 1 hour, 2 minutes, 3 seconds
Hermanni Heimonen | Miten kvanttitietokone toimii? #245
Tässä asetelma tähän jaksoon: Hermanni Heimonen tekee työtä kvanttitietokoneiden kehityksen kanssa yhdessä kvanttitietokoneyritys IQMn kanssa, ja me katsottiin ennen jaksoa yksi Kurgzgesagtin video. Miten kvanttimekaniikka liittyy mitenkään tietokoneisiin, miten sellainen toimii? Miten itseasiassa edes tämä mun läppäri toimii? Joo bitti ja nolla ja yksi, mutta oikeasti? Toistetaan vielä; Hermanni ei ole kasvuyrityksen pomo tai joku Twitter-sotamestari futuristi-filosofi, vaan kvanttitietokoneiden parissa tutkivaa työtä tekevä fyysikko-matemaatikko. Tästä tuli meidän mielestä pirun hyvä jakso, toivottavasti tekin pidätte.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/21/2022 • 1 hour, 8 minutes, 24 seconds
Olli Hagqvist ja Matti Ahtosalo | Uusiutuva energia ja energiamarkkinat # 244
Maailmassa, eikä vähiten Suomessa, on käynnissä massiivinen energiamurros. Uusiutuva energia on muutamissa vuosissa nousemassa Suomessa yleisimmäksi energiamuodoksi, ja monet maailman maat seuraavat vierellä ja perässä. Kuten monessa muussa tämän sarjan jaksoissa, tässä jaksossa keskustelemme näistä ilmiöistä nimenomaan rahoituksen ja tuotannon näkökulmasta. Suomen ilmastotavoitteisiin kuuluu uusiutuvan energian lisääminen, mutta miten ja kenen tilauksesta meillä oikeastaan rakennetaan uudet tuulivoimalat? Miltä uusiutuvan energian murros näkyy energiamarkkinoilla? Ja mihin muutos näyttää olevan menossa?
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Taalerin kanssa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/17/2022 • 1 hour
Mato Valtonen | Sleepy Sleepers, puna-armeijan kuoro ja IT-kupla #243
Tervetuloa kuuntelemaan kun kaksi myöhäismilleniaalia tutustuu Mato Valtosen käsittämättömään elämään. Olimme molemmat tienneet hänen nimensä ja Sliipparit yms., mutta emme olleet tajunneet, mistä Mato Valtosen elämässä oikeasti oli kyse, ja mitä kaikkea tapahtui. Tässä jaksossa puhutaan Kekkosen Suomen musaskenestä, Aki Kaurismäestä, jääkarhuista, musastreamauksesta, Madonnasta, internetin alkuajoista ja niin paljon muusta.
Maton elämäntarinat on niin jänniä, että niistä on kirjoitettu kirja, jonka moni ihminen on ostanut. Aika kova suoritus.
Sen nimi on Mato Valtonen - Hullunrohkea monitoimielämä. Sen saa kaiketi ostaa mm. tästä linkistä, joka tuli mulla ekana Googlessa vastaan: https://docendo.fi/sivu/tuote/mato-valtonen/3816798
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/14/2022 • 1 hour, 7 minutes, 38 seconds
Tero Saarno | Bioteollisuus vs Biotodellisuus #242
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Taalerin kanssa.
https://www.taaleri.com
Tässä jaksossa hyppäämme jälleen uuden aiheen kimppuun ja selvitämme biotalouden mysteereitä. William ja Taalerin bioteollisuusliiketoiminnan johtaja Tero Saarno keskustelevat bioteollisuuden määritelmästä, ratkaisuista ja tulevaisuudesta. Minkälaisia ratkaisuja bioteollisuus ja biotalous tarjoavat ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön, ja miten pitäisi ajatella kenttää sijoittajan näkökulmasta. Jaksossa maalautuu positiivinen ja innostava, jopa utooppinen tulevaisuuskuva, jossa materiaalit ovat kestäviä, energia puhdasta ja järjestelmät suljettuja. Onko tämä tulevaisuus kuitenkin jo auttamatta juossut meistä ohi?
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/10/2022 • 53 minutes, 33 seconds
Pauli Ohukainen | Tieteellinen ajattelu ja koronapandemia #241
Kaupallinen yhteistyö Anyfinin kanssa: https://anyfin.info/futucast
Pauli Ohukainen on tohtori, tutkija, biokemian ja molekyylibiologian maisteri, bloggaaja ja tieteellisen ajattelun popularisoija. Paulin blogi ”Tervettä skeptisyyttä” pyrkii auttamaan lukijoitaan ymmärtämään terveystietoa tieteellisten perusteluiden pohjalta, sekä ylipäätään auttamaan ihmisiä ajattelemaan tieteellisemmin ja loogisemmin. Viimeiset pari vuotta monen tieteenalan tutkimus ja viestintä ovat määrittäneet meidän elämää perinpohjaisesti, ja nämä ajattelun taidot ovat olleet (tai olisivat olleet) erittäin hyödyllisiä erityisesti nyt. Tässä jaksossa keskustelemme siitä, mitä nämä taidot ovat, ja miten Pauli ajattelee koronapandemian eri ilmiöitä ja vaikeita kysymyksiä. Tervetuloa kuuntelemaan.
--
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
--
▶️ Tilaa kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
🎶 Tiktok: https://www.tiktok.com/@futucast?
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Taalerin kanssa.
https://www.taaleri.com
Tuulivoimaloita nousee nyt kun sieniä sateella, mutta miten ne toimivat, kuka niitä rakentaa ja onko niissä järkeä? Tässä jaksossa puhumme Taaleri Energian hankekehitysjohtaja Taamir Fareedin kanssa siitä, miten tuulivoima on noin kymmenessä vuodessa noussut “hippien puunhalailusta” tehokkaaksi uusiutuvaksi energiaksi ja kuumaksi sijoituskohteeksi. Mihin tuulivoiman vetovoima perustuu, miten tuulivoiman rakentaminen eroaa Suomessa ja Teksasissa ja miten uusiutuvasta energiasta tehdään kilpailuetu Suomelle? Nämä ja monet muut asiat selviävät jaksossa. AK-47 ja villisiat myös mainittu.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
2/3/2022 • 54 minutes, 31 seconds
Sini-Sofia Savola - Psykologia ja psykokulttuuri #239
Psykologiaa ja psykologeja on nykyään joka paikassa, nyt myös Futucastissa. Popularisoituneempaa tiedettä tuskin on olemassakaan. Onko se hyvä tai huono asia? Kuten melkein kaikki asiat, se on ehkä vähän sekä että. Tässä jaksossa keskustelemme psykologi Sini-Sofia Savolan, eli Sinnun, kanssa pop-psykologiasta, psykokulttuurista, self helpistä, biaksista, Chris Hemsworthista, Jordan Petersonista ja paljon muusta. Sinnun kanssa pitää takuulla tehdä jaksoja tulevaisuudessa.
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
Vihreiden Osmo Soininvaaran mukaan olemme tullut nykyisen yhteiskuntajärjestelymme tien päähän. Toisen maailmansodan jälkeiset talouden ja politiikan lainalaisuudet, joissa Suomikin nousi historialliseksi menestystarinaksi, ovat muuttuneet peruuttamattomasti. Vanha ymmärryksemme työmarkkinoista, tuottavuudesta ja talouskasvusta eivät enää palvele hyvinvointiamme pitkällä aikavälillä. Sen lisäksi kapitalismin kyvyttömyys ottaa huomioon sen ympäristölliset ulkoisvaikutukset on johtanut hitaasti kohti löntystävään ilmastokriisiin. Jotain on tehtävä, ja tässä jaksossa kuulemme Oden ehdotusta. Tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun omilla näkemyksillänne.
Oden kirja ”2020-luvun yhteiskuntapolitiikka” on nyt myynnissä.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/24/2022 • 1 hour, 14 minutes, 34 seconds
Anni Tuulos ja Juhani Järvensivu | Miten tehdä vastuullisia valintoja? #237
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Verdanen kanssa. https://verdane.com
Vastuullisuudesta puhutaan paljon, niin tässäkin podcastissa. Mutta usein keskustelu keskittyy isoon kuvaan, eikä niinkään käytännön tekoihin. Tässä jaksossa puhumme Anni Tuuloksen (Verdane) ja Fiksuruoka.fi perustajan ja toimitusjohtajan Juhani Järvensivun kanssa vastuullisuudesta yritysten ja sijoittajien näkökulmasta. Miten sijoittaja tekee nykyään sijoituspäätöksiä ja miksi (ja mitkä) vastuullisuusmittarit ovat osana sijoittajan due diligence prosessia, miksi vastuullisuus on nykyään kilpailuetu, mikä saa kuluttajat vaihtamaan kulutustottumuksiaan ja miksi vastuullisen liiketoiminnan rakentaminen on haastavaa? Ja mitä tarkoittaa vastuullisuusprokrastinaatio?
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/20/2022 • 54 minutes, 40 seconds
Sami Sallinen | Taktinen neuvottelu ja poliisikuulustelut #236
Sami Sallinen on huumepoliisin entinen undercover-agentti ja kokenut ammattirikollisten kuulustelija. Hän ja Karhuryhmän entinen ryhmäjohtaja Harri Gustafsson ovat kirjoittaneet kirjan nimeltään ”Taktinen neuvottelu”, jossa käydään läpi Samin ja Harrin neuvottelutaidon oppeja heidän uraltaan. Samilla on kylmänviileä ja raudanluja olemus, joka kertoo pitkästä kokemuksesta kovan paineen keskellä. Tässä jaksossa puhumme poliisikuulusteluista opituista neuvottelutaidoista, miten Sami aikoinaan kuulusteli väkivaltaisia psykopaatteja, ja paljon muusta. Sen lisäksi Sami pohtii sitä, mistä se jäi kiinni, ettei hän itse päätynyt poliisiuran sijaan rikollisuuteen.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/17/2022 • 1 hour, 19 minutes, 56 seconds
Mika Aaltola | Venäjän ja lännen suurvaltapolitiikka #235
Kaikki uutisia lukevat tunnistavat tunnelman muuttuneen. Haastatteluja, otsikoita ja artikkeleita kiristyneestä tunnelmasta Venäjän sekä lännen välillä näkee vaihtelevin ajoin, ja jokainen suodattaa niistä oman käsityksensä, oman tulkintansa ja tuntemuksensa perusteella sen jännitteen historiasta. Miten Putinin uusimpia vaatimuksia Natolle tulisi tulkita? Onko tilanne lähellä sotaa? Miten jännitteet vaikuttavat, tai pitäisi vaikuttaa, Suomeen? Onneksi näitä asioita tutkivat älykkäät ja omistautuneet ihmiset. Heistä yksi on Ulkopoliittisen Instituutin pääjohtaja Mika Aaltola, joka liittyi seuraamme keskustelemaan Venäjästä, lännestä ja suurvaltapolitiikasta.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/10/2022 • 1 hour, 20 minutes, 1 second
Jaajo Linnonmaa | Suomen suosituin radiojuontaja #234
Jaajo Linnonmaa on kiistatta yksi Suomen suosituimmista juontajista ja julkisuuden hahmoista. Hänen 10 Suomen parhaan radiojuontajan palkintoa on vain siivu tämän väitteen todistusaineistosta. Se on jo itsessään pirun kiinnostavaa, että kuka ja miksi menestyy missäkin. Mikä tekee jostain tietystä henkilöstä sen, jota ihmiset suosii? Mikä on sattumaa, mikä on työtä, mikä on taitoa, ja mikä lahjakkuutta? Tässä jaksossa keskustelemme Jaajosta itsestään, hänen urastaan, esikuvistaan, ja paljon muusta. Oli mielenkiintoista päästä kuulemaan hänen näkemyksiään median tekemisestä. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/7/2022 • 1 hour, 4 minutes, 42 seconds
Pekka Kallioniemi | Olet sosiaalisen median tuote, et sen asiakas #233
Data on maailman arvokkain raaka-aine. Sen sanominen kuulostaa edelleen mullistavalta, vaikka kyseessä on pikemminkin klisee. Ilmaisia nettipalveluja tarjoavat yritykset ovat modernin taloutemme todelliset titaanit, joiden liiketoiminta ja kilpailuedun hankinta perustuu kisaan paremmasta käyttäjän ymmärtämisestä ja tehokkaammasta koukuttamisesta. Tätä varten yritykset kuten Google, Meta ja Bytedance ovat rakentaneet verkoston algoritmeja ja toimintoja, jotka toimivat häkellyttävät hyvin yllä kuvattuihin tarkoituksiin. Niiden lieveilmiöitä on puitu aina kahvipöytäkeskusteluissa Yhdysvaltain Kongressiin. Pekka Kallioniemi on Tampereen yliopiston tutkija, joka erikoistuu näihin aineisiin. Eli tässä jaksossa kuullaan sitä vanhaa kunnon tutkittua tietoa. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/7/2022 • 1 hour, 17 minutes, 43 seconds
Jamie Metzl | The Present and Future of Genetic Engineering #232
According to Jamie Metzl, in the future, people will be looking at this time as the era when earthly life entered a new paradigm. A paradigm where one species, homo sapiens, learned to manipulate the code of life and take evolution into its own hands. From today onwards, it’s only a matter of time and effort when future generations of species, including us humans, will be born with traits that we humans have genetically manipulated them to have. These traits potentially include everything from the removal of genetic diseases to eye color, height and even IQ. We will have the ability to create and manipulate life, like the gods of our mythologies. But are we mere humans ready for such a tool? You are invited to listen.
Jamie Metzl is a futurist, author, media commentator, senior fellow at the Atlantic Council, World Health Organization adviser, former NSC director in the Clinton administration, endurance athlete, and more (believe it or not). Some of you might have encountered him on the Joe Rogan Experience, or other prominent podcasts. Some of you might have read his high-profile public calls for an open investigation of the origins of the SARS-CoV-2 virus. Some of you might know him from his books, including Hacking Darwin, which discusses genetic engineering and the future of humanity.
Jamie’s website: https://jamiemetzl.com
Hacking Darwin: https://hackingdarwin.com
One Shared World: https://oneshared.world
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/7/2022 • 56 minutes, 15 seconds
Jaakko Keso | Minkälaista oli käydä Elokapinan mielenosoituksessa? #231
Videojournalisti ja Futucastin uusin tuplavieras, Jaakko Keso, on ollut kiireinen itselleen tyypillisellä tavalla. Jaakon kasvava suosio on luonut hänelle vastuuta suorittaa, joka on luovalla alalla yksin työtä tekevälle usein haastava paikka. Hänet on myös alettu tunnistamaan useammin, ja julkisuus some-aikana voi olla hämmentävä kokemus. Näiden aiheiden lisäksi keskustelimme Jaakon kokemuksista ja havainnoista Elokapinan Syyskapinassa, josta Jaakon uusin video YouTubessa kertoo. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/7/2022 • 1 hour, 19 minutes, 48 seconds
Lauri Lindén & Mats Uotila | Nuori vasemmistolainen ja nuori oikeistolainen #230
Lauri Lindéniä ja Mats Uotilaa yhdistää ja erottaa moni asia. Molemmat ovat 2000-luvulla syntyneitä nuoria ja tunnettuja Twitter-käyttäjiä, joiden aatteellinen rohkeus sekä älyllinen kantti ovat tehneet moneen suomalaiseen Twitter-käyttäjään vaikutuksen. Toisaalta, Lauri ja Mats ovat usein poliittisesti eri mieltä, ja juuri siksi he ovatkin monen mielestä mielenkiintoisia. Tässä jaksossa keskustelemme heidän kanssaan mm. Twitteristä keskustelualustana, keskustelukulttuurista, oikeiston ja vasemmiston lokeroimisesta ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/7/2022 • 1 hour, 10 minutes, 47 seconds
Risto Isomäki | Ajatuksia Glasgow’n ilmastokokouksesta #229
Glasgow'n hymyksi kutsutaan sitä, kun uhrin suupielet leikataan halki pysyvään arpihymyyn Heath Ledgerin Jokerin tyylisesti. Glasgow'n ilmastokokouksen jälkeisessä tunnelmassa voi aistia samankaltaista pakotetun epäaitoa hymyä ja positiivisuutta, ovathan käytössä olevat jarrut ilmastonmuutoksen hidastamiseksi vielä liian heikot verrattuna sen vauhtiin. Mutta ilmastonmuutoksen torjunta on monitahoinen ja kompleksinen aihe, ja Risto Isomäen mielestä on perusteltua olla sekä huolissaan että optimistinen. Tässä jaksossa käymme läpi mm. Glasgow'n ilmastokokouksen jälkimaininkeja, tulevaisuuden vihreitä teknologioita, ja Riston mielipidettä siitä, pitäisikö ilmastohätätila julistaa?
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
1/7/2022 • 1 hour, 13 minutes, 51 seconds
Iikka Moilanen | E-koulutus #228
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Verdanen kanssa.
https://verdane.com
Tulisiko jokaisen palata koulun penkille? Spoileri: ei tule, ei kirjaimellisesti. Mutta puhe elinikäisestä oppimisesta ei kuulu pelkästään modernien hupparistoaalaisten ig-kuvateksteihin. Maailma muuttuu, ja sen mukana tulee uudenlaiset koulutukset, taidot ja uudenlaiset sivistyksen muodot. Uusien haasteiden lisäksi nykyään löytyy myös aiempaa enemmän mahdollisuuksia oppia. Tässä jaksossa puhumme siitä, mitä on e-oppiminen, miten uusia taitoja voi tarpeen tullen mielekkäästi hankkia, ja ylipäätään siitä, miten jatkuvan oppimisen tarve näyttäytyy ympärillämme.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/25/2021 • 1 hour, 4 minutes, 55 seconds
Brittany Kaiser & Vesa | Cambridge Analytica, art and data ownership #227
We rarely do episodes in English, but we wouldn’t miss conversations like this for the world. Brittany Kaiser, most well known for her role as whistleblower in the case of Cambridge Analytica’s pernicious and decisive use of data and manipulative communications tactics during the Brexit and Trump 2016 campaigns, joins Futucast for a discussion about data and the internet. Alongside her is Finnish digital artist Vesa, whom she is collaborating with on an art project in Helsinki, which intends to tell her story of her journey from Cambridge Analytica to today, and the global fight for data rights and ownership.
We are not the customer, we are the product. If you aren’t paying for a service, someone else is. Data is the new oil. Facebook knows you better than your partner.
Soundbites like this have seeped into the fabric of our modern digital lives to such an extent that they have partly lost their gravity and shock value. More or less anyone with a smartphone is having data silently extracted from them as we speak. Information about them, their personality, their behavior, their traits, their preferences, desires, fears etc. This data can be and often is used for genuine improvements and progress, but it takes a Cambridge Analytica to remind us of how powerful and destructive data usage can be.
In this episode, we discuss the case of Cambridge Analytica, and how it made Brittany understand the ways in which our modern internet economy has been built around the extraction and appropriation of data. We also discuss Brittany’s battle for data ownership, her interest in blockchain technology, the metaverse, NFTs and cryptocurrencies, as well as her collaboration with Vesa.
This conversation is a snapshot of our current digital evolution, and about what forces and incentives are seeking to define its course. The more our lives exist in this strange, networked parallel reality called the internet, the more we should all seek to understand it.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 TikTok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/22/2021 • 58 minutes, 31 seconds
Kari Vatanen | Suomen eläkejärjestelmän tulevaisuus #226
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Veritas Eläkevakuutuksen kanssa.
Suomen eläkejärjestelmän tilanne on puhunuttanut suomalaisia jo vuosikausia, etenkin sen tulevaisuuden näkymät. Nyt toki epätäydellisen mutta vakaalta vaikuttavan järjestelmän pitkän aikavälin kyseenalainen matematiikka liittyen väestön rakenteeseen näkyy jo paperilla, ja ennen pitkää arvioidut ongelmat voivat alkaa konkretisoitumaan. Mitä tilanteesta ajattelee Veritas Eläkevakuutuksen sijoitusjohtaja Kari Vatanen, jonka työhön kuuluu eläkejärjestelmämme ymmärtäminen? Tämän lisäksi keskustelimme eläkerahastojen roolista eläkejärjestelmän ylläpitäjinä, ja minkälaista on toimia tämän päivän markkinoilta, joista kukaan ei tunnu ottavan kunnolla selvää. Onko eläkejärjestelmän uhkana vanhenevan ikäpyramidin lisäksi täysin järjenvastaiset markkinat? Tervetuloa kuuntelemaan.
Karin blogeja:
* Onko Eläkejärjestelmämme vankka vai sen kehitystarve rankka?
https://veritas.fi/uutishuone/blogi/onko-elakejarjestelmamme-vankka-vai-sen-kehitystarve-rankka/
* Sijoittaminen, nopeasti ja hitaasti, koronakriisin jälkeisessä maailmassa
https://veritas.fi/uutishuone/blogi/sijoittaminen-nopeasti-ja-hitaasti-koronakriisin-jalkeisessa-maailmassa/
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 Tiktok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/18/2021 • 57 minutes, 46 seconds
Jyri Engeström | NFT, desentralisaatio ja internetin tulevaisuus #225
Jakso nauhoitettu 3.11.2021
Jyri Engeström on mielenkiintoinen hahmo. Yhtenä Suomen näkyvimmistä startup maailman hahmoista ja Piilaakso-sisäpiiriläisistä, Jyri ei pelkää ajatella toisin tai haastaa vallitsevia näkemyksiä, ja kaiken lisäksi hän kykenee siihen kriittisen innostuneesti ja rakentavan älykkäästi. Tässä jaksossa käymme läpi Jyrin ajatuksia uudesta NFT-ilmiöstä ja internetin desentralisoitumesta. Onko NFTssä kyse vain rikkaiden järjettömästä spekulaatiokohteesta, tai kytkeytyykö se syvemmin keskusteluun siitä, minkälaisen internetin ja digitalouden voimasuhteet me tänään rakennamme huomista varten? Jyrillä on tästä paljon sanottavaa, tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
📱 Tiktok: https://vm.tiktok.com/ZM8XcLy9E/
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/15/2021 • 1 hour, 9 minutes, 4 seconds
Antti Kujala | Ajatuksia hyvinvointivaltiosta ja verotuksesta #224
Filosofi John Rawlsin ajatusleikki, tietämättömyyden verho, kehottaa ihmistä kuvittelemaan minkälaisen yhteiskunnan he haluaisivat, mikäli he eivät tietäisi omia piirteitään, mieltymyksiään ja sosiaalisia lähtökohtiaan etukäteen. Ainakin oma vastaukseni saattaisi lähennellä jotain idealisoitua versiota Pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta. Mutta miksi? Miten oikean maailman hyvinvointivaltiot menestyvät, ja mitä ne edellyttävät yhteiskunnalta? Mistä hyvinvointivaltio on edes lähtöisin?
Antti Kujala on Suomen ja Venäjän historian dosentti Helsingin yliopistossa, jonka mielenkiinto on myöhemmin suuntautunut näiden aiheiden ulkopuolelle. Hän on mm. kirjoittanut teoksen hyvinvointivaltiosta yhdessä Mirkka Danielsbackan kanssa, ja hänen uusin kirjansa Voudintileistä Veroparatiiseihin kertoo verotuksen historiasta.
---
Valaisusetti: https://bit.ly/30vMf53
Kamera: https://bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/8/2021 • 1 hour, 2 minutes, 22 seconds
Konsta Kurikka | Suomen ensimmäinen Major League Baseball pelaaja? #223
Miksi Suomesta ei ole ennen tullut baseball-ammattilaisia? En tarkoita siksi, että se olisi jotenkin helppoa, mutta täällähän pelataan pesäpalloa. Eikö se ole kuitenkin suhteellisen samanlaista kuin baseball? Tai onko? Mitä se vaatisi, että pesäpalloilijasta voisi tulla baseball-huippu?
Juvalta kotoisin oleva superjunnu Konsta Kurikka, viimeksi Sotkamon Jymyä edustanut 20-vuotias entinen pesäpalloilija, on lähimpänä MLB-tavoitetta kuin kukaan suomalainen on koskaan aiemmin ollut. Nuorella Konstalla on jo hurja heittokäsi ja sitäkin enemmän potentiaalia, mutta myös töitä edessään. Tässä jaksossa Isak keskustelee Konstan kanssa hänen urastaan, elämästään, baseballista, ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
11/1/2021 • 53 minutes, 59 seconds
Samu Hautala | Data ja mittaaminen apuna syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä #222
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Me-säätiön kanssa.
https://www.mesaatio.fi/
Samu Hautala rakentaa Me-säätiön spin-off yrityksessä Wondershopissa uusia työkaluja syrjäytymisen ennaltaehkäisyyn ja ratkaisujen mittaamiseen. Tässä jaksossa puhumme syrjäytymisestä ja sen juurisyistä sekä siitä, miten Me-säätiö pyrkii lähestymään ongelman ratkaisemista. Puhumme yhteisten mittareiden tärkeydestä, ennaltaehkäisystä, yhteisöllisyydestä, peleistä ja fyysisen ja virtuaalimaailman kohtaamisesta. Tervetuloa kuuntelemaan tärkeää keskustelua.
---
Valaisusetti: https://bit.ly/30vMf53
Kamera: https://bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/28/2021 • 51 minutes, 14 seconds
Risto Linturi | Keskusteluja tekoälyn kanssa #221
Mitä sinä oikein voit tietää tai oppia toisesta ihmisestä, ennen kuin olet keskustellut hänen kanssaan? Hyviä vastauksia voisi varmasti antaa puolin ja toisin, mutta keskustelun merkitys on kieltämättä täysin ainutlaatuinen. Onko hölmöä kysyä sama kysymys tekoälystä? Futuristi Risto Linturi on viime aikoina tehnyt juuri sitä, eli käynyt pitkiä keskusteluja tekoälyn kanssa. Tai ehkä tarkemmin sanottuna, GPT-3:n avulla luodun Samantha nimisen tekoäly-avatarin kanssa. Mitä Risto on oppinut kokemastaan? Tässä jaksossa perehdymme Riston kokemuksiin sekä hänen ajatuksiin siitä, mikä tekoälyn rooli voisi olla ihmiskunnalle. Onko järkeä kysyä, onko tekoäly tietoinen? Tulisiko meidän aikanaan alkaa kohtelemaan tekoälyä kuin tuntevaa ja tietoista olentoa?
---
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
Riston Youtube kanava: https://www.youtube.com/channel/UCCIx0mwKBURuLkSO02lGozQ
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/25/2021 • 1 hour, 9 minutes, 2 seconds
Olli Ruohomäki | Sotaa ja rauhaa Afganistanissa #220
Tämän jakson vieraana on Ulkopoliittisen instituutin tutkija Olli Ruohomäki, joka on Suomen ensisijaisia Afganistanin asiantuntijoita. Hänellä löytyy erittäin mielenkiintoista tietoa ja kokemusta sekä akateemisen tutkimuksen että kenttätyön parista.
Elokuun 30 päivä 2021, Yhdysvallat olivat juuri virallisesti vetäytyneet Afganistanista 20 vuotta kestäneen sodan jälkeen. Vetäytymisen aikana tämän ikuiselta tuntuvan sodan vastapuoli, Taliban, oli onnistunut valtaamaan suurimman osan Afganistanin maa-alueesta.
Tässä jaksossa haluamme ymmärtää tätä tapahtumaa ja sitä ympäröiviä historiallisia konteksteja. Mikä tekee Afganistanista niin ainutlaatuisen paikan? Miksi Afganistan on ollut niin monen maailmanpolitiikan käännekohdan näyttämönä? Ja mitä tämän päivän tapahtumat kertovat meille maailmasta?
---
Valaisusetti: https://bit.ly/30vMf53
Kamera: https://bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/18/2021 • 1 hour, 18 minutes, 36 seconds
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö | Ilmastokriisi, valta ja demokratia #219
Tähän jaksoon meillä oli suuri kunnia saada vieraaksemme tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Toista kauttaan istuva presidentti Niinistö on viime aikoina peräänkuuluttanut mm. ihmisvelvoitteisiin heräämistä ja ilmastokriisiin reagoimista, sekä puhunut mm. “Helsingin hengestä”. Mitä hän näillä tarkoittaa? Tässä jaksossa kuulemme pohdiskelevaa ja keskustelevaa presidentti Niinistöä, jonka kanssa istuimme alas keskustelemaan aiheista kuten ilmastonmuutos, demokratia, EU ja kansallisvaltiot, suurvalta-politiikka, maailman johtajat, ja muista.
Onko kestävän kehityksen ja ja kilpailukyvyn kannustimet ristiriidassa? Miten suurten johtajien henkilökemia vaikuttaa konkreettiseen politiikkaan? Miten nurkkakuntainen planeettamme kohtaa globaalit ongelmat? Onko rauhallisessa ja demokraattisessa Euroopassa tuudittauduttu ja unohdettu, että voima ja valta on edelleen valuuttaa maailmanpolitiikassa? Tervetuloa kuuntelemaan.
---
Jakson kaupallinen yhteistyökumppani on Mjuk. Mjuk on uniikki suomalainen markkinapaikka, jossa voit ostaa ja myydä käytettyjä, hyväkuntoisia kalusteita.
Koodilla ”Futucast” saat noutokulun pois myyntituotoista. Katso lisää osoitteessa www.mjukhome.com
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/11/2021 • 50 minutes, 29 seconds
Tuomas Korhonen & Marko Latvasalo | Teollisuusautomaation Murros #218
Linkki kuulijakyselyyn: https://forms.gle/16dgecVvrJ733bNQA
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Schneider Electricin kanssa.
Schneider Electric on teollisuusautomaatioon keskittyvä yritys, eli jos teollisen vallankumouksen teknologisen harppauksen jatkumo vedetään alusta nykypäivään, Schneider Electric on sen jatkumon toisessa päässä. Mitä sillä alalla hommaillaan? Tässä jaksossa perehdytään melkein kirjaimellisesti siihen, mitä makkaratehtaalla tapahtuu. Mitkä järjestelmät ja koneistot mahdollistavat ne massiiviset tuotannon määrät, jota maailmassa nykyään on? Mitkä ovat sen ajan haasteet? Viekö tehokas täysautomaatio kaikkien työpaikat, tai voisiko se jopa tulevaisuudessa mahdollistaa monen teoretisoiman post-palkkatyö yhteiskunnan?
Schneider Electric: https://www.se.com/fi/fi/
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/7/2021 • 51 minutes, 1 second
Toni Heiskanen & Janne Piiroinen | Bitcoin #217
Jotenkin olisi voinut luulla, että olisimme tehneet jakson Bitcoinista jo aiemmin. Mutta ei. No, se on helppo korjata. Toni Heiskanen ja Janne Piiroinen ovat kirjoittaneet aiheesta kirjan nimeltä Bitcoin: Avain vapauteen. Siinä perehdytään Bitcoinin ja sitä ympäröivän keskustelun perusteisiin, ja siihen pyrimme myös tässä jaksossa. Jos et tiedä Bitcoinista mitään, toivottavasti tämä jakso opettaa sinulle jotain. Jos tiedät jo siitä vähän, saatat oppia jotain uutta. Tervetuloa kuuntelemaan.
Tonin ja Jannen kirja on luettavissa ilmaiseksi seuraavan linkin kautta: https://www.avainvapauteen.fi
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
10/4/2021 • 1 hour, 31 minutes, 48 seconds
Tuija Halttunen | Näin pilvet kuolevat #216
Tuija Halttunen on dokumenttiohjaaja, jonka uusin elokuva Näin pilvet kuolevat on nyt elokuvateattereissa. Elokuvassa ilmastotutkija Hannele Korhonen matkaa Arabiemiraatteihin tutkimaan pilvien muodostumista ja sään muokkaamista miljoonan euron tutkimusapurahalla, ja kohtaa matkallaan monta vaikeaa kysymystä arvojensa ja uransa kannalta. Tässä jaksossa keskustelemme Tuijan urasta, Suomen elokuvateollisuudesta, dokumenteista ja tarinankerronnasta, kunnianhimosta, etiikasta ja paljon muusta. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/30/2021 • 54 minutes, 31 seconds
Pasi Heikkurinen & Toni Ruuska | Kestävän elämän manifesti #215
Kapitalismi on usein suuressa roolissa keskustelussaa ilmastonmuutoksesta ja kestävyydestä. Keskustelua käydään aina tuotantomuotojen muutoksesta, insentiivien muodostumisesta ja teknologian kehityksestä syvempien kapitalismin rakenteiden kyseenalaistamiseen, eri poliittisin sävyttein. Tämän jakson vieraat, Helsingin yliopiston tutkijat Pasi Heikkurinen ja Toni Ruuska, argumentoivat että kapitalismin produktivistinen luonne on lähtökohtaisesti kestämätön, ja esittävät sille vaihtoehdon kirjassaan Kestävän elämän manifesti. Vaatiiko radikaali ongelma radikaaleja ratkaisuja? Tai onko kapitalismin postmodernit hulluudet riittävä syy muuttaa koko pelin luonne? Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/27/2021 • 1 hour, 23 minutes, 6 seconds
Bengt Holmström | Miksi Meidän Tulee Seurata Alustataloutta? #214
Olemme puhuneet alustataloudesta monta kertaa viimeaikoina. Ehkä liian monta kertaa, en tiedä, saa laittaa palautetta. Joku voisi kuitenkin väittää, ettei alustataloudesta voi nykyään puhua tarpeeksi. Juuri eläkkeensä aloittanut taloustieteen Nobelisti, MIT:n Bengt Holmström on viimeiset vuodet kiinnittänyt suuren osan huomiostaan alustoihin. Hänen mielestä emme ole vielä ollenkaan sisäistäneet sitä, miten suuresti data ja alustat tulevat mullistamaan maailmamme. Kun taloustieteen Nobelisti kertoo tyypilliseen rauhalliseen mutta suorasanaiseen tapaansa, että joku asia on mielenkiintoista, on syytä ainakin ottaa selvää, mistä on kyse. Tervetuloa kuuntelemaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/20/2021 • 1 hour, 3 minutes, 49 seconds
Miro Olsoni & Nosh A Lody | JÄBÄT & TUNTEET #213
Tässä jaksossa vierailee JÄBÄT & TUNTEET-podcastin triosta Miro ja Nosh. Saako miehet puhua tunteistaan? Tietysti saa. Mutta vaikka joillekin tuo kysymys saattaa vuonna 2021 kuulostaa kliseiseltä, kulttuuri maskuliinisuuden, tunneälyn ja rehellisen itsetietoisuuden ympärillä on osittain edelleen yhtä kankea kuin kanki (keksi ite nää jaksokuvausten läpät jos ei kelpaa). Koska miehen ei pidä ”valittaa”, eihän? Mutta onko muka vahvuus ja herkkyys ristiriidassa? Tai heikkous ja sisu? Tässä jaksossa puhumme miehistä ja tunteista, tervetuloa kuuntelemaan.
JÄBÄT & TUNTEET podcast: https://open.spotify.com/show/3rN0M0bJEfT3huRkZPozBP?si=zoCcFPobRauCgq8iPutNvw&dl_branch=1
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/16/2021 • 1 hour, 16 seconds
Nina Kaminen-Ahola | Miten Ympäristö Vaikuttaa Geeneihimme? #212
Tässä jaksossa on vieraana Helsingin yliopiston dosentti ja genetiikan tutkija Nina Kaminen-Ahola, joka erikoistuu epigenetiikan tutkimukseen yhtenä harvoista Suomessa. Epigenetiikka on viime vuosina noussut populaarikulttuurissa jännittäväksi ja seksikkääksi “tiesitkö että?”-aiheeksi, jota sovelletaan välillä aika astrologiamaisiksi selityksiksi omista ja muiden oudoista persoonallisuuspiirteistä. Hype perustuu kuitenkin aidosti mielenkiintoiseen kysymykseen; miten ympäristö ja käyttäytyminen voi suoraan vaikuttaa meidän DNAhan, ja jopa meidän vanhemmilta perimiin geeneihin? Tätä tutkii Nina Kaminen-Ahola, ja tästä meidän jakso tänään kertoo.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/13/2021 • 53 minutes, 22 seconds
Futucast x Opiskelemaan Yhteisjakso #211
Tämä jakso on yhteisjakso Opiskelemaan-podcastin kanssa. Opiskelemaan podcast on neljän nuoren miehen (Eero Reijonen, Oskari Valkama, Lauri Talvitie ja Janne Peltokorpi) perustama podcast, jossa perehdytään nykypäivän opiskeluun ja ylipäätään siihen, mitä kaikkea nykypäivänä voi opiskella. Eero ja Oskari tulivat Helsingin studioomme keskustelemaan siitä, minkälaista tulevaisuuden opiskeleminen on. Sen lisäksi paneuduimme siihen, onko nykyajan opintojärjestelmä ja yhteishaku paras mahdollinen tapa nuorille toteuttaa yksilölliset potentiaalinsa.
Opiskelemaan podcastin verkkosivut: https://www.opiskelemaan.com/
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/9/2021 • 1 hour, 13 minutes, 42 seconds
Teemu Laitinen | Musiikkialan tulevaisuus #210
Tässä jaksossa vieraana on PME Recordsin toimitusjohtaja ja Suomen eniten suomirap keikka-DJltä näyttävä diplomi-insinööri, Teemu Laitinen. Teemun pyörittämä PME Records pyrkii olemaan uuden ajan levy-yhtiö (tai musiikki-yhtiö), joka osaa sekä sopeutua musiikkialan uusiin realiteetteihin että asettaa alalle hyviä esimerkkejä. Tässä jaksossa puhumme luovuudesta ja kaupallisuudesta, artistiudesta, suoratoistosta ja Spotifysta, Suomesta ja kulttuurista. Jakson lopussa kävimme pitkän keskustelun pandemian aiheuttamasta kulttuurialan ahdingosta.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/6/2021 • 1 hour, 22 minutes, 31 seconds
Max Heino | Kiertotaloutta Toteuttamassa #209
Tämä jakso on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Mjukin kanssa.
Futucastin mielestä oman jutun tekeminen, yrittäminen ja rohkea luovuus ovat hyviä asioita. Nuori yrittäjä Max Heino on sekä Futucastin että Williamin ja Isakin ystävä, sekä yksi henkilöistä Mjukin takana. Max tuli Futucastiin kertomaan omaa yrittäjän tarinaansa, ja siitä miten idea luoda alusta käytettyjen kalusteiden myymiselle ja ostamiselle kehittyi pian Suomen rajat ylittäväksi brändiksi. Puhumme kiertotaloudesta ja kuluttamisesta, second handista, yrittäjänä elämisestä ja paljon muusta.
Mjukin nettikauppa: https://www.mjukhome.com/fi-fi
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
9/2/2021 • 1 hour, 4 minutes, 54 seconds
Martti Pärssinen - Muinaiset Latinalaisen Amerikan sivilisaatiot #208
Tässä jaksossa on vieraana emeritusprofessori, kulttuurintutkija, arkeologi ja antropologi sekä muinaisiin Latinalaisen Amerikan kulttuureihin erikoistunut Martti Pärssinen. Hän on yksi maailman johtavia tutkijoita alallaan, ja on juuri julkaisemassa tutkimuksiaan liittyen tuhansia vuosia vanhoihin sivilisaatioihin Amatsonissa. Latinalainen Amerikka ja sen sivilisaatioiden historia on loputtoman ihmeellinen, traaginen ja monitahoinen, ja suosittelemme lämpimästi tutustumista siihen. Voit mielellään käyttää tätä jaksoa esittelynä, jossa puhumme mm. Aztec, Inca ja Maya-sivilisaatioista, espanjalaisten tulosta, muinaisesta teknologiasta ja miltä meidänkin koti näyttäisi, jos historia Latinalaisessa Amerikassa oli mennyt eri tavalla.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/30/2021 • 1 hour, 11 minutes, 11 seconds
Niilo Fredrikson - Tuleeko Euroopasta digitaalinen siirtomaa? 207
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Efecten kanssa.
https://www.efecte.com/fi/home
Tämän jakson vieraana on suomalaisen pilvipalveluyritys Efecten toimitusjohtaja Niilo Fredrikson. Niilo on rutinoitunut IT-asiantuntija ja työskentelee sangen mielenkiintoisessa asemassa olevassa yrityksessä, nimittäin eurooppalaisessa digialustassa. Eurooppa on monista syistä, oletettavasti hyvistä sekä huonoista, jäänyt täysin USAn ja Aasian jalkoihin globaalien internetin alustojen kilpailussa, muutamaa Spotifyn kaltaista poikkeusta lukuunottamatta. Mikä on alustatalous ja pilvipalvelu? Miksi Eurooppa on jäänyt niin vahvasti jälkeen? Ja mitä Euroopan tilanne merkitsee yritysten, yhteiskunnan ja ihmisten kannalta?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/26/2021 • 57 minutes, 5 seconds
Hanna Tikander | Minkälaista On Olla Selvin Päin? #206
Yrittäjä ja Mimmit Sijoittaa-podin toinen juontaja Hanna Tikander käy läpi muuten säihkyvän ja onnellisen elämänsä ohella identiteettikriisiä. Hannan identiteettikriisi kietoutuu monelle suomalaiselle tutun asian ympärille, nimittäin alkoholin. Suhteita alkoholiin on yhtä monta kuin sen käyttäjiä, mutta monet ihmiset eivät ehdi joka paikkaa värittävän alkoholikulttuurin keskellä aidosti kyseenalaistaa omaa suhdettaan siihen. Tätä Hanna alkoi tekemään. Jaksossa puhumme Hannan matkasta alkoholin kanssa, Suomen alkoholikulttuurista ja -keskustelusta, nautinnosta, ja paljon muusta.
Hannan Selvin päin podcastin löydät tästä: https://open.spotify.com/show/0UYhqkgJf7lLWLAttbL3Wk?si=sn6sBr5_TveaKYWS35qI4w&dl_branch=1
8/24/2021 • 1 hour, 5 minutes, 45 seconds
Antti Suominen | Mitä on tilintarkastus? #205
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä EY:n kanssa.
https://www.ey.com/fi_fi
Tilintarkastus on osa kaikkien yrittäjien elämää, mutta siitä ei kauheasti kuule puhuttavan. Jätän tässä spekuloimatta syitä siihen, miksi tilintarkastus ei ole suosittu illallisen puheenaihe, tämä jakso oli aidosti mielenkiintoinen. Tilintarkastus kamppailee monien samanlaisten kysymysten kanssa tulevaisuuden työnteon kannalta kuin moni muukin ala, mutta muutama asia tekee tilintarkastuksesta ainutlaatuisen casen. Ja tullaanko tulevaisuudessa vaatimaan tilinpitoa luonnon kulutuksesta? Näitä ja muita tässä jaksossa.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/19/2021 • 58 minutes, 7 seconds
Mikko Kiesiläinen | Miten Helsinkiä tulisi kehittää? #204
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen on nimennyt kaupungin historian ensimmäiseksi pääekonomiksi Futucastin friend of the show’n ja nykyisen triplavieraan, Vihreiden Mikko Kiesiläisen. Täydellinen tilaisuus kutsua Mikko uudestaan vieraaksi. Keskustelimme hänen kanssaan Helsingin kehittämisestä hänen tulevien kaupungin oman ekonomin lasien läpi, aiheista kuten Helsingin kehittämisestä, kaupunkikulttuurista, urbanisaatiosta, taloudesta, keskustasta, maahanmuutosta, Köpiksestä ja Tukholmasta, ja muista.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
8/16/2021 • 1 hour, 41 seconds
Denis Galkin | Skeptisyys #203
Äänitetty 4.8.2021
Denis Galkin on Skepsis ry:n puheenjohtaja. Skepsis ry on tieteellinen yhdistys, joka edistää skeptistä ajattelua ja taistelee huuhaata vastaan. Mitä on skeptisyys? Mitä on huuhaa? Näitä kysymyksiä pohdimme Deniksen kanssa, sekä sitä, miten skeptisyys arkisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa näkyy, tai tulisi näkyä. Sen lisäksi puhuimme vähän uskomushoidoista, ufoista sekä kryptoista. Tottakai.
8/9/2021 • 1 hour, 18 minutes, 16 seconds
Johanna Stenbäck | Yrityksen vastuullisuus #202
Olemme aiemmin keskustelleet yritysvastuullisuudesta ja ylipäätään tavoista käsitellä yritysten ulkoisvaikutuksia, mutta ei koskaan siitä näkökulmasta, että minkälaista duunia näistä huolehtiminen on. Johanna Stenbäck vastaa vastuullisuudesta Verkkokauppa.comissa, ja liittyi seuraamme keskustelemaan mm. elektroniikka-alan vastuullisuudesta ja yrityksen suhteesta yhteiskuntaan.
8/2/2021 • 1 hour, 2 minutes, 59 seconds
Risto Miikkulainen | Mitä Tekoäly Voi Oppia Evoluutiosta? #201
Futucastin Instagram Kanava: https://www.instagram.com/futucast
Yhtenä päivänä Spotifyn fiidiin oli ilmestynyt uusi Lex Fridmanin jakso, jossa vieraana oli mies nimeltä Risto Miikkulainen. Kun olin kuunnellut jakson ja käynyt nopeasti torilla, päätin heti kutsua Riston meillekin vieraaksi. Olin oppinut asioista kuten evoluutiolaskenta, miten elämää voi simuloida tietokoneessa ja se, miten hyeenat oppivat viemään leijonien saaliita. Teille kuuntelijoille piti saada kerrottua näistä asioista saman tien, ja onneksi saimme Riston vieraaksi studioomme. Vielä vuosikymmenien USAssa asumisen jälkeen Risto on poikkeuksellisen hyvä kertoja suomen kielellä.
▶️ Tilaa Youtube kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/26/2021 • 1 hour, 6 minutes, 30 seconds
Linda Liukas | Pelastaako Ihminen Teknologian? #200
Futucastin Instagram Kanava: https://www.instagram.com/futucast
Sanotaan ihan kärkeen, että Linda Liukas on hyvä nimi. Sitä nimeä kantaa nuori suomalainen, joka tunnetaan mm. suositusta Hello Ruby kirjastaan, joilla voi opettaa koodaamisen perusteita lapsille. Linda perusti myös Rails Girls järjestön, joka pyrkii opettamaan naisille koodausta ympäri maailman. Tämä on jännää aikaa, kun maailman lapsille avautuu jo kasvaessaan kokonaan uudenlainen maailma oppimalla ja ymmärtämällä niitä älykkäitä koneita, jotka ovat tulleet meidän elämään. Keskustelemme Lindan kanssa mm. tästä, ja siitä, miten näiden koneiden tulevaisuus on meidän käsissämme.
▶️ Tilaa Youtube Kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/19/2021 • 47 minutes, 35 seconds
Mika Maliranta | Mitä Suomen Taloudelle Pitäisi Tehdä? #199
Futucastin Instagram Kanava: https://www.instagram.com/futucast
On aika ottaa taas katsausta maamme ja maailmamme talousjärjestelmän nykytilaan ja tulevaisuuden näkymiin. Ei kannata ainakaan kokonaan unohtaa sitä, kuinka poikkeuksellisessa tilanteessa me monilta osin juuri nyt olemme. Otamme paljon velkaa, mutta riittääkö mikään puhdas maalaisjärki todella ymmärtämään tilannetta? Suomella sakkaa kilpailukyky, mutta mitkä ovat sen syyt ja ratkaisut? Onko perustulo hyvä pohja ratkaista monia hyvinvoinnin ongelmia? Sen lisäksi keskustelimme siitä, millä perustein tehtävä allokoidaan yksityiselle tai julkiselle sektorillle. Mika Maliranta on yksi Suomen osaavimpia talousasiantuntijoita, oli ilo saada kuulla hänen ajatuksiaan.
▶️ Tilaa Youtube Kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/12/2021 • 1 hour, 7 minutes, 2 seconds
Milla Peltonen | Kertomuksia Erakoista, Erakoitumisesta ja Yksinäisyydestä #198
Futucastin Instagram kanava: https://www.instagram.com/futucast
Milla Peltonen on kiinnostunut ilmiöstä, jolla on erityinen rooli suomalaisessa kansankulttuurissa. Nimittäin erakoitumisesta. Mikä saa ihmisen haistattamaan pitkät yhteiskunnalle ja muuttamaan itsensä ainoaksi seuraksi kauas pois muista? Samalla kun vankiloissa eristäytyminen on ankara rangaistus, ja esim. minun itseni on vaikea kuvitella olla sivussa sykkeestä noin kahta viikkoa kauemmin. Todella kiinnostavaa. Onneksi Milla on tutkinut ja kirjoittanut asiasta, ja onneksi meillä on podcast, jossa voimme keskustella hänen kanssaan.
▶️ Futucast Youtube: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
7/5/2021 • 54 minutes, 50 seconds
Saku Tuominen | Hyvä elämä, altruismi ja ahneus #197
Saku Tuominen on yrittäjä ja entinen tv-tuottaja, jonka hengentuotteisiin kuuluu mm. vanha klassikko Hyvät, pahat ja rumat. Nykyään Saku tekee omien sanojensa mukaan töitä ideoiden parissa. Maailmassa on paljon ideoita, aina hyvistä huonoihin, toteuttamiskelpoisista mahdottomiin ja utopistisista dystooppisiin. Tässä jaksossa puhuimme muutamista, kuten hyvästä elämästä, altruismista, talouskasvusta, ahneudesta, elämän tarkoituksesta sekä muista. Jos jonkun mielestä pelkät ideat ovat haihattelua, on hyvä muistaa, että kaikki ihmisen toteuttamat asiat ovat alkaneet ideasta.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/28/2021 • 1 hour, 5 minutes, 35 seconds
Kesäloma & 2021 Läpikäynti #196
Moi ystävät, me menemme pienemme kesälomalle. Ei hätää, jaksoja tulee silti joka maanantai heinäkuun yli, muttei torstaijaksoja. Palaamme elokuussa taas sorvin (mikkien) äärelle, ennen sitä nautimme säistä ja juomme vettä (sangriaa). Sen lisäksi paketoimme lyhyesti kuluneen vuoden, Accenturen yhteistyökauden, ja muuta jaarittelua. Meillä on tulossa todella siistejä ja kiinnostavia jaksoja, pysykää kuulolla. Ja nauttikaa kesästä☀️
6/24/2021 • 29 minutes, 14 seconds
Joakim Strand | Mikä on tulevaisuusvaliokunta? #195
Me olemme tavallaan edelleen tulevaisuuspodcast, jossa siis aika ajoin käsittelemme maailman ja ilmiöiden tulevaisuutta. Jokin aika sitten me kuultiin, että eduskunnassa on tulevaisuusvaliokunta. Sitten me googlattiin, mistä tulevaisuusvaliokunnassa on kyse, ja sieltä sai ihan hyvän selityksen. Sitten me muistimme, että meillä on podcast, mehän voimme kutsua jonkun valiokuntalaisen kertomaan, mistä on kyse. Saammeko esitellä, RKPn Joakim Strand, jonka kanssa keskustelimme mm. tulevaisuusvaliokunnasta, tulevaisuuden ennakoinnista ja kestävyydestä.
6/21/2021 • 36 minutes, 33 seconds
Mika Tammenkoski | Pelit, virtuaalimaailmat ja pelialan tulevaisuus #194
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Mika Tammenkoski on peliyhtiö Metacoren toimitusjohtaja ja perustajajäsen, ja hän on vieraana Accenturen yhteistyökauden viimeisessä jaksossa. Kiitos Accenture, kiitos Kata, ja kiitos kaikille vieraille. Toivottavasti tykkäsitte, meillä oli hauskaa. Anyway, tässä jaksossa puhutaan peleistä ja pelaamisesta. Mika avaa ajatuksiaan aina siitä, miten Suomesta voisi tulla pelialan kansainvälinen hubi (olisi aika kova juttu) siihen, mitä hyvään peliin kuuluu. Kuinka iso osa meidän arkea peleistä tulee? Ja mitä jos luomme pelin, joka tuntuu todellisuudelta?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/17/2021 • 55 minutes, 2 seconds
Marcus Rosenlund | Tiedejournalismi, avaruus ja UFOt #193
Marcus Rosenlund on monelle suomalaiselle tuttu tiedejournalisti, etenkin maamme ruotsinkielisille tallaajille, jotka ovat seuranneet häntä pitkään jatkuneesta ja nykyään podcastina toimivasta Kvanthopp-ohjelmastaan. Marcus tuli vieraaksi keskustelemaan tieteestä, tiedejournalismista, avaruudesta ja vaikka mistä. Jakson lopussa kysyimme Marcuksen mielipidettä viime kuukausina ja viikkoina nousseeseen UFO-keskusteluun, joka on kulminoitunut USAn valtion viralliseen lausuntoon tuntemattomien lentävien esineiden olemassaolosta. Elämme ehkä jännittävämpiä aikoja, kun osaamme odottaakaan.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/14/2021 • 1 hour, 2 minutes, 58 seconds
Hannu Krook | Ostammeko kohta kaiken netistä? #192
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Nettikaupan lisääntyminen voi vaikuttaa monesti vain kivalta vaihtoehdolta asiakaskokemuksen suhteen loskaiseen kauppareissuun verrattuna, jota ei sen koommin mieti. Tosiasiassa nettikaupan lisääntymiseen liittyy suurempia kysymyksiä mm. elämämme suodattumisesta internetiin, kaupunkitilan elinvoimaisuudesta ja tavasta toteuttaa talousjärjestelmämme kulmakiveä, eli kauppaa. Tässä Accenturen yhteistyökauden seitsemännessä jaksossa SOKn pääjohtaja Hannu Krook kertoo miten he kokevat ja toteuttavat tätä muutosta.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/10/2021 • 57 minutes, 3 seconds
Alexander Stubb | Demokratia, Informaatioyhteiskunta & Geenimanipulaatio #191
Entinen pääministeri Alexander Stubb elää omien sanojensa mukaan hyvää ja vapaata elämää, ja se näkyy hänen ajattelussaan. Alex on viime ajat pyörittänyt uudenlaista yliopisto-projektia Italiassa ja uteliaasti seurannut maailman menoa ilman virkamiehen roolin ahtautta. Tässä jaksossa perehdymme Alexanderin ajatuksiin siitä, missä ja miten maailmamme kulkee ja kehittyy vuonna 2021. Keskustelimme mm. demokratiasta, informaatioyhteiskunnasta, geenimanipuloinnista ja sananvapaudesta.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/7/2021 • 53 minutes, 55 seconds
Voiko Tekoälyä Hallita? | Riikka Koulu #190
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Tekoäly herättää enenevässä määrin mielikuvia tavallisten ihmisten keskuudessa. Mielikuvia aina suuria kysymyksiä nanosekunnissa ratkaisevista jumalkoneista ihmiskunnan syrjäyttäviin robottityranneihin. Me elämme kesäkuuta 2021, eikä näistä ole vielä tietoa, mutta keskustelu rajojen asettamisesta tekoälylle on jo käynnissä. Valtion tasolla on herätty tarpeeseen alkaa tekemään konkreettisia päätöksiä tekoälyn eettisen ja yhteiskunnallisen rajanvedon suhteen. Tässä jaksossa professori ja tieteiden väliseen University of Helsinki legal tech labin tutkimusyksikön johtaja Riikka Koulu tuli avaamaan meille tutkimustaan ja työtään liittyen tähän teemaan. Accenturen yhteistyökauden kuudes jakso.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
6/3/2021 • 1 hour, 6 minutes, 45 seconds
Lukkopaini, Kamppailulajit ja Väkivalta | Janne-Pekka Pietiläinen #189
Tässä jaksossa vieraanamme on lukkopainin viisinkertainen Euroopan mestarin, Janne-Pekka Pietiläinen. JP on urallaan edennyt pidemmälle kuin moni muu suomalainen, ja hän on otellut monia maailman parhaita ottelijoita vastaan. Mutta siis hetkinen, mikä on lukkopaini? Onko se niitä näiden lihapäiden tappeluleikkejä? Tässä jaksossa perehdytään JP:n näkemykseen asiasta, hänen kokemuksiin lajin parista. Sen lisäksi puhuimme väkivallasta ja kamppailulajien roolista modernissa yhteiskunnassa yleisesti.
▶️ Tilaa kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/31/2021 • 1 hour, 18 minutes, 1 second
Teleoperaattoreiden Tulevaisuus | Heli Partanen & Jari Collin #188
Accenturen yhteistyökauden viidennessä jaksossa puhumme Telian toimitusjohtajalle, Heli Partaselle, sekä teknologiajohtajalle, Jari Collinille. Ei ole varmasti yllätys kenellekään, että internet on muuttanut maailmaa kenties enemmän, kuin melkein mikään muu keksintö koskaan. Telia, sekä muut vastaavanlaiset yhtiöt, ovat suurilta osin vastuussa siitä, että minulla ja sinulla on pääsy sinne. Miten teleoperaattorit näkevät oman alansa tulevaisuuden, ja mitä se tarkoittaa meidän ihmisten kannalta?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/27/2021 • 51 minutes, 21 seconds
Mikä on Flow Tila? | Jussi Venäläinen #187
Joskus vaan kulkee. Homma toimii ja juttu luistaa. Tiedätte ehkä sen tunteen. Sille on olemassa nimi: flow-tila. Ja Flow Akatemian Jussi Venäläinen tietää siitä paljon. Tässä keskustelussa paneudutaan tiedon ja tarinoiden kautta siihen, mikä flow tila on, miten sen voi saavuttaa, ja mitä se kertoo meistä.
Flow Akatemia: https://www.flow-akatemia.fi/
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/24/2021 • 1 hour, 6 minutes, 45 seconds
HUS:in Kehittämisjohtaja Visa Honkanen | Lääketieteen Tulevaisuus #186
Accenturen yhteistyökauden neljännessä jaksossa vieraanamme on HUSin Director of Strategic Development (suom. Tulevaisuuden toteuttaja) ja aiempi lastenlääkäri, Visa Honkanen. Visalla on veitsenterävä ja innokas näkemys lääketieteen tulevaisuudeen. Siihen liittyy luonnollisesti sekä itse lääketeknologian kehitys, mutta myös tietotekniikan ja tekoälyn uudenlaiset sovellukset, sekä uudenlaiset hoidon paradigmat ja eettiset asetelmat. Lääketiede on uskomaton maailma, sukella siihen hetkeksi tämän jakson avulla. Toivottavasti opit jotain uutta.
▶️ Tilaa kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/20/2021 • 44 minutes, 32 seconds
Esko Aho | Matka lamasta nykypäivään #185
Esko Aho oli Suomen pääministerinä yhtenä maamme kriittisimpinä aikoina. Jälkikäteen voidaan varmaan todeta, että pahimmalta katastrofilta selvittiin. Mitä silloin kävi? Ja mitkä olivat Esko Ahon tiimin ratkaisun avaimet? Niistä ammensimme näkemyksiä nykypäivään, jona Suomi on koko maailman tavoin tuntemattomilla vesillä, jossa tuntemattomiin talouden käänteisiin kehitetään monin tavoin ennenkuulumattomia ratkaisuja. Mikä on Esko Ahon näkemys tähän nykypäivään? Mitä on konseptuaalinen johtaminen, ja tarvitaanko sitä enemmän kuin koskaan?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/17/2021 • 1 hour, 6 minutes, 58 seconds
Sampo Hietanen | Liikkumisen tulevaisuus #184
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Accenturen yhteistyökauden kolmannessa jaksossa puhuimme MaaS Globalin Sampo Hietasen kanssa. Aikoja sitten kaupunkiin kauppareissulle mentäessä piti pakata kunnon reissukamppeet, hyvästellä hetkeksi perhe ja olla ikuisuuden tien päällä muulin kanssa ilman podcasteja. Nykyisyyttä tuskin edes tunnistaisi silloin. Mutta mikä on kehityksen suunta? Siihen Sampo Hietasella on näkemys. Hän on Mobility as a Service konseptin luoja, ja kehittää työkseen eri ratkaisuja tulevaisuuden liikkumiselle. Mikä on autojen rooli tulevaisuudessa? Entä kaupunkien? Ja miten kaikille tärkeä liikkumisen vapaus toteutuisi tulevaisuudessa?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/13/2021 • 55 minutes, 52 seconds
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen | Suomen Oikeusjärjestelmä #183
Lähes jokaisen ihmisen sydämessä löytyy vahva oikeudentaju. Sitä värittää omat elintärkeät käsityksemme hyvyydestä, armosta ja vastuusta, mutta myös vihamme, kostonhimomme, vinoumamme ja säälimme. Nykymaailmassa meillä on institutionaalinen oikeusjärjestelmä, joka on yksinoikeudellisesti vastuussa kollektiivisen oikeuskäsityksemme toteutumisesta. Mutta mikä se itseasiassa on, ja miten se toimii? Mikä on sen tarkoitus, ja toteuttaako se tosiasiassa tarkoitustaan? Kutsuimme vieraaksi Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen puhumaan yllämainituista aiheista. Ainiin, myös vähän sananvapaudesta.
Tämä jakso on äänitetty 20.1.2021
▶️ Tilaa kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/10/2021 • 1 hour, 1 minute, 51 seconds
Miten Suuryritys Uudistaa Prosessejaan | Juho Korpela #182
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Accenturen yhteistyökauden toisessa jaksossa puhuimme Nesteen Head of digital transformationille, Juho Korpelalle. Monet suuret energiayritykset joutuvat muuttumaan pitääkseen ja oikeuttaakseen paikan tulevaisuudessa. Näihin muutoksiin kuuluu myös asioita, joita ei ulospäin heti näe, kuten sisäisten prosessien digitaalinen uudistaminen. Mitä työkaluja ennenkuulumaton laskentateho tarjoaa? Ja mikä on Juhon näkemys siitä, mikä ihmisen rooli on tämän yhtälön lopussa?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/6/2021 • 52 minutes, 28 seconds
Alustatalous | Robin Gustafsson #181
Puhuimme taannoin aikaisemmassa jaksossa alustataloudesta ja ihmisyhteisöistä. Se oli ihan hyvä jakso vaikka itse sanonkin, mutta ei me asiasta kuitenkaan niin paljon tiedetä tai ymmärretä. Sen takia me kutsuimme vieraaksi ihan oikean asiantuntijan, Aalto yliopiston professorin Robin Gustafssonin. Tässä jaksossa keskustelemme aina alustatalouden perusteista ja määritelmistä sen nykyhetken sovelluksiin ja tulevaisuuden visioihin. Teknologia ei itsessään takaa hyvää tulevaisuutta, ainoastaan niiden hyvä käyttö. Miksi alustat ovat niin voimakas teknologia, ja miten niitä voi valjastaa tulevaisuudessa?
Alusta talouden faktat ja myytit podcast: https://open.spotify.com/show/7BrU19PmV9rX9t2d8K2AQW?si=wu9kj_PfRtGmjTQloWPz9w
---
Jakson yhteistyökumppanina Mjuk. Mjuk on uusi kiertotalousyritys, joka määrittää uudestaan prosessiin, miten käytettyjä kalusteita ostetaan. Mjuk on helpoin tapa myydä vanhat kalusteesi - tilaa nouto parila klikkauksella puhelimella ja tee sekä hyvää että tienaa rahaa vanhoista kalusteista notamatta sormeakaan.
Ostokokemus on sama kuin uutta kalustetta ostaessa: laatutarkastettu valikoima, palautusoikeus, maksutavat, kotiinkuljetus, mutta paremmat hinnat ja vastuullisempaa ostamista.
Futucast-tiimin mielestä tässä on järkeä.
Lue lisää ja päätä itse: https://www.mjuk.fi
---
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
5/3/2021 • 56 minutes, 10 seconds
Pankkialan Tulevaisuus | Monika Liikamaa #180
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa.
https://www.accenture.com/fi-en
Ensimmäisessä Accenturen yhteistyökauden vierasjaksossa pääsette kuulemaan vauhdikkaan pankki- ja rahoitusmaailman tulevaisuutta läpiperkaavan keskustelun à la Enfucen Monika Liikamaa. Monika ei pelkästään tiedä alastaan paljon, hän ei myöskään säästele sanojaan tai mielipiteitään. Käymme läpi perinteisen pankkialan nykytilaa, maksuinfran muutoksia, fintechiä ja paljon muuta.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/29/2021 • 58 minutes, 44 seconds
Ovatko Silminnäkijät Luotettavia Todistajia | Julia Korkman #179
Oikeuspsykologi Julia Korkman tutkii sitä, miten luotettavia erilaiset todistajalausunnot tosiassa ovat. Oikeusjärjestelmämme perustuu pitkälti vielä luotettavaksi todettuun ihmisen sanaan, mutta tiedämme jo jonkin verran siitä, kuinka tahattoman epäluotettava ihminen on jopa itselleen. Onko usein romantisoitu kehonkielen lukeminen aito taito, tai sporadista ja vaikeasti konkretisoitua mutua? Ovatko valheenpaljastimet luotettavia? Onko kidutus, jota vielä joissain maailman kolkissa käytetään tunnustusten saamiseksi, luotettava tapa? Näistä ja monista muista aiheista keskustelemme tässä jaksossa.
---
Jakson yhteistyökumppanina Mjuk. Mjuk on uusi kiertotalousyritys, joka määrittää uudestaan prosessiin, miten käytettyjä kalusteita ostetaan. Mjuk on helpoin tapa myydä vanhat kalusteesi - tilaa nouto parila klikkauksella puhelimella ja tee sekä hyvää että tienaa rahaa vanhoista kalusteista notamatta sormeakaan.
Ostokokemus on sama kuin uutta kalustetta ostaessa: laatutarkastettu valikoima, palautusoikeus, maksutavat, kotiinkuljetus, mutta paremmat hinnat ja vastuullisempaa ostamista.
Futucast-tiimin mielestä tässä on järkeä. Lue lisää ja päätä itse: https://www.mjuk.fi
---
▶️ Youtube: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
Seuraavan 8 viikon ajan, torstai-jakson paikan tulee täyttämään minisarjamme jaksot, jossa käsittelemme eri toimialojen tulevaisuuksia. Minisarja on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä Accenturen kanssa. Tässä jaksossa tutustumme Accenturen Katariinaan, joka on mukana tekemissämme jaksoissa tämän minisarjan ajan, ja joka on sen lisäksi ollut koko tiimille ilahduttava uusi tuttavuus. Tässä jaksossa keskustelemme minisarjan sisällöstä ja dynamiikasta, sekä ylipäätään ajatuksiamme liittyen kaupalliseen yhteistyöhön ja podcastin pyörittämisen. Ja paljon muustakin, kyllä te tiedätte jo miten tää homma toimii.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/22/2021 • 38 minutes, 27 seconds
Kultapohjainen Pankkipalvelu | Marko Viinikka #177
Marko Viinikka on Voima Goldin perustaja ja toimitusjohtaja. Markon työ on myydä kultaa. Skeptinen mieli voisi täten oikeutetusti miettiä, että Markon motiivi puhua kullasta on pelkästään oman tontin puolustamista. Oletko tyytyväinen siihen näkemykseen? Kun puhumme kullasta ja sen ihmeellisestä statuksesta arvon säilyttäjänä, on uppouduttava historiaan ja ihmisen psykologiaan, sekä kurkistaa horisontin yli rahajärjestelmämme sumuiseen tulevaisuuteen. Mitä on raha, arvo ja institutionaalinen luottamus? Mikä tekee kullasta niin erityisen, ja mitä se kertoo meistä? Onko ennennäkemätön globaali rahajärjestelmämme jo astunut niihin miinoihin, jotka tulevaisuudessa sen laukaisevat?
---
HELBUS on yksityinen suomalainen kilpailykyisesti hinnoiteltu kauppakorkeakoulu, jossa voit suorittaa englantilaisen University of Northamptonin kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot Suomessa opiskellen.
Voit saavuttaa suomalaista kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa vastaavan tutkinnon jopa kahdessa kalenterivuodessa, koska myös kesälukukaudella on opetusta. Maisterintutkinnon voi suorittaa 12 kuukaudessa tai työn ohessa opiskellen 24 kuukaudessa.
Laadukkaan englanninkielisen opetuksen näkökulma on kansainvälinen ja vierailevat opettajat haastavat opiskelijoita ajattelemaan globaalisti.
Opinnot alkavat syyskuussa ja hakuaika päättyy kesäkuun lopussa. Katso lisätiedot osoitteesta:
https://www.helbus.fi
---
▶️ Tilaa kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🍏 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/futucast/id1304340812
🎧 Spotify: https://spoti.fi/32scrMD
🔊 Soundcloud: https://soundcloud.com/futucast
👂 Google Podcasts: https://bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/19/2021 • 1 hour, 3 minutes, 11 seconds
Journalisimi, nuoret ja RARE Media | Orna Ben Lulu #176
Orna Ben Lulu on alunperin lempääläinen RARE Median päätoimittaja, jonka tarkoituksena on luoda uutta mediaa uudelle sukupolvelle kestävän kehityksen tavoitteiden pohjalta. Nuorille, jotka monella tavoin koetaan jääneen legacy median varjoon. Millä tavoin? Uusien kuluttamistapojen sekä erilaisten äänten ja kysymysten takia? Internet, globaali tietoisuus, lähtökohtaisuus, äänten moninaisuus ja kaupallisuus ovat asioita, jotka ovat nousseet median ja journalismin kehityksen myötä pinnalle aivan uudenlaisella tavalla. Näitä aiheita käsittelemme tässä jaksossa, muun muassa.
RARE Mediaa voi seurata instagramissa handlesta @rareonkova
4/15/2021 • 1 hour, 7 minutes, 51 seconds
Aikalaisuuden uudet vaatteet | Sam Inkinen #175
Tutkija, kirjailija ja visionääri Sam Inkinen on unohtumaton persoona. Hänen tutkimuksensa ja tietämyksensä ylittää monen eri alan rajat tavalla, joka on ilmetessään ilmeisen ja harmillisen harvinainen. Hänen ajatuksensa ovat tieteen, taiteen ja ihmisyyden yhtymäkohta. Onko järkeä puhua digitalisaatiosta, jos emme osaa nähdä algoritmien ja internetin ulkopuolelle? Onko järkeä puhua ihmiskunnan tulevaisuudesta, jos emme uskalla nähdä niitä muutosvirtoja, joille meillä ei ole esimerkkejä historiasta? Minkälaista on aikalaisuus vuonna 2021? Onko meillä yhteinen visio paremmasta, tai löntystämmekö tietämättämme pareittain kohti Bethlehemiä?
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
4/12/2021 • 1 hour, 33 minutes, 10 seconds
Itsensä Kehittäminen #174
Tässä jaksossa puhumme oman itsensä kehittämisestä. Miksi se on niin suuressa huudossa nykyään, ja mitä se edes on? Tässä jaksossa paneudumme aina omiin kehityksen kohteisiimme identiteetin ja itsetietämyksemme perusteisiin. Itsensä kehittäminen määrittää meitä monella tietoisella ja vähemmän tietoisella tavalla, joista yritimme koskettaa mahdollisimman monta. Kertokaa mitä itse ajattelette itsensä kehittämisestä ja jaksostamme.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/8/2021 • 1 hour, 3 minutes, 4 seconds
Rangaistus ja Rehabilitaatio | Pia Puolakka #173
Pia Puolakka on RISEn tutkija ja Smart Prison Projectin johtaja. Suomen vankilajärjestelmä on vienyt ajatuksen rehabilitaatiosta ja rikollisten sopeuttamisesta yhteiskuntaan pidemmälle kuin melkein mikään muu maa maailmassa. Monelle ihmiselle rikollisten rankaiseminen tuntuu selkärangassa moraaliselta itsestäänselvyydeltä. Onko perinteiselle järjestelmälle kuitenkin parempia vaihtoehtoja? Onko rehabilitaatio idealistinen utopia, joka rakentuu sinisilmäisen lepsuun ihmiskuvaan? Vai onko Suomen uusin suunta paras tapa rakentaa vankeinhoitojärjestelmä, joka lopulta johtaa yhteiskunnan kannalta parhaimpaan lopputulokseen?
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/5/2021 • 57 minutes, 18 seconds
Voiko Tekoäly Luoda Taidetta Vol. 2 | Jukka Aalho #172
Teimme viime vuonna jakson tekoälyn tekemästä taiteesta, joka sai kiitettävän reaktion (kiitos siitä). Yksi palautteista, jonka saimme oli Jukka Aalholta, joka on yhdessä GPT-3 tekoälyn kanssa kirjoittanut runokirjan nimeltä Aum Golly, joka julkaistaan myöhemmin tänä keväänä. Elämme siis jos tulevaisuudessa, ellette ole jo sisäistäneet sitä kliseetä. Tämä oli yllättävän pysäyttävä jakso, valmistautukaa samaan reaktioon.
Runokirjan nettisivut: www.aumgolly.fi
Jukan podcast: https://kertojanaani.fi
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
4/1/2021 • 1 hour, 6 minutes, 4 seconds
Tuhansien saarten maa | Mika Ihamuotila #171
Mika Ihamuotila on ollut monessa mukana, ja nyt myös Futucastin sohvalla. Yalen yliopistossa Nobel-voittaja Bengt Holmströmin opeissa ollut entinen Marimekon ja Sampo Pankin toimitusjohtaja on viimeisimpänä kädenjälkenään omistanut kirjan aiheelle, joka tuskin nyt koskaan kuluu puhki: Suomen saariston kaunis luonto. Tässä kirjassa fiilistellään nimenomaan Suomea. Mikä tekee Suomen saaristosta niin erityisen? Miten Suomi voisi olla vielä mielenkiintoisempi paikka luoville ihmisille? Entä minkälaisia me suomalaiset olemme? Ja yritämmekö liikaa lokeroida sitä, minkälaisia me olemme, sen sijaan että vaan rauhassa olisimme sellaisia kuin olemme?
Ja tietysti puhuttiin myös Marimekosta. Mikan kirja ’Tuhansien saarten maa’ on nyt ulkona.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/29/2021 • 1 hour, 6 minutes, 14 seconds
Futucast Q&A | #170
Oli aika taas jutella vaihteeksi teille, se on aina hauskaa. Tässä jaksossa vastaamme teidän kysymyksiin, joita voitte jatkossa lähettää meille Twitterissä ja Instagramissa, vink vink, jos haluatte osallistua. Tämän jakson kysymykset liittyy suurelta osin koronapandemiaan, rajoituksiin, denialismiin, mutta myös yleisemmin podcastaamiseen, kuuntelemiimme podeihin ja esikuviimme. Kiitos taas kysymyksistä, te ootte siistiä porukkaa.
▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
▶️ Futucast Clips Kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXljACAuT6quVupg20xrmA
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
3/25/2021 • 46 minutes, 22 seconds
Mikä on Sitra? | Jyrki Katainen #169
Sitra on maailman standardeilla uniikki eduskunnan aloittama rahasto, joka on säädetty Eduskunnasta riippumattomaksi ja joka on vuosien varrella muuttunut ajatus- ja tekopajaksi tulevaisuuden kartoittamista varten. Sitra tutkii Suomen ja maailman tulevaisuuden trendejä pitkällä aikavälillä, ja yrittää tutkia ratkaisuja ja suuntia tulevaisuuden ongelmille yli parlamentaaristen rajojen. Sitran nykyinen pääjohtaja on entinen Suomen pääministeri, Jyrki Katainen, jonka kanssa pääsimme avaamaan Sitran historiaa, nykyaikaa ja tulevaisuutta.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
3/22/2021 • 1 hour, 1 minute, 6 seconds
Alustatalous ja Ihmisyhteisöt #168
Wili on ollut mukana tuottamassa Aalto-yliopistolle alustatalousaiheista podcastia, ja on miltei humaltunut saamastaan valtavasta tiedon määrästä. Tässä jaksossa käymme läpi sekä nykypäivän alustatalouden ilmiöitä ja ominaisuuksia, että pitkälle horisonttiin kiikaroivia scifi-utopioita ja -dystopioita. Mitä on verkostovaikutus ja mikä tekee sen niin äärimmäisen voimakkaaksi? Mitä alustat itseasiassa edes ovat? Millä tavalla alustat avaavat uusia mahdollisuuksia ongelmien ratkomiseen? Ja voivatko ne tulevaisuudessa muovata sosiaalisen todellisuutemme täysin erilaiseksi?
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
3/18/2021 • 1 hour, 2 minutes
Hybridiuhat ja Kansainväliset Vaarat | Teija Tiilikainen #167
Semmonen kuumotteluotsikko siitä. Tässä jaksossa vieraanamme on - okei nyt keskityn - Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen johtaja, Teija Tiilikainen. Globaalissa maailmassa on globaalit herkut, mutta myös globaalit uhat. Samoin digitaalisessa maailmassa. Tässä jaksossa paneudumme siihen, miten erilaiset valtiolliset ja ruohonjuuritason uhat elävät ja kehittyvät internetissä. Sen lisäksi puhumme käynnissä olevasta valtataistelusta lännen ja idän välillä, ja mitä se mahdollisesti tarkoittaa tulevaisuutemme kannalta.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
3/15/2021 • 59 minutes, 31 seconds
Yksi Kolmen Nuoren Keskustelu Politiikasta | ft. Emil Kastehelmi #166
Yhtä mielenkiintoisen yhteiskunnallisen ajattelijan kriteereistä voisi pitää sitä, kuinka vaikeasti hän on lokeroitavissa yksittäisten mielipiteiden perusteella. Opiskelija, tutkimusmatkailija ja yhteiskunnalliseen keskusteluun usein osallistuva Emil Kastehelmi on tämän kuvauksen mukaan mielenkiintoinen yhteiskunnallinen ajattelija. Hän tuli Futucastiin vieraaksi puhumaan mm. vihreistä, maailmankuvana muuttumisesta, polarisaatiosta ja ilmastosta. Lopussa käymme läpi omat veikkauksemme yhteiskunnallisista asioista, joita pidämme nykyään osittain itsestäänselvinä, mutta 50 vuoden kuluttua käsittämättöminä.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
3/11/2021 • 1 hour, 7 minutes, 57 seconds
Onko Suomi hyvä maa yrittää? | Kim Väisänen #165
Lyömme vetoa, että jos olet kuullut Kim Väisäsestä, sinulla on mielipide hänestä. Hän on yrittäjästä kuoriutunut start-up sijoittajakonkari, jonka mm. Twitterissä esitetyt mielipiteet ovat monelle tuttuja. Kimin luonteeseen kuuluu sanavalmius ja vahva halu puolustaa yrittäjiä, ja tässä jaksossa keskustelemme hänen kanssa monesta eri kysymyksestä aiheeseen liittyen. Nostamme myös esille kuuntelijoiden kysymyksiä. Ovatko Kimin näkemykset naiiveja ja yksipuolisia, vai jäisikö Suomen keskustelukenttään suuri aukko ilman hänen ääntään? Saatte itse päättää.
Kuunneltavissa myös HS Visiossa! https://www.hs.fi/visio/
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
3/8/2021 • 1 hour, 1 minute, 2 seconds
HS-visio Yhteistyö, Tulevia Veiraita ja "The Podcast" Sketsi | #164
Kova juttu tiedossa, tästä olemme innoissamme. Olemme aloittaneet yhteistyön HS Vision kanssa, joten meidän jaksoja kuulee nykyään myös heidän alustoillaan. Tässä jaksossa avaamme hieman yhteistyömme luonnetta, mitä se konkreettisesti tarkoittaa, ja miten tähän päädyimme. Spoiler alert: mitään ei ole myyty pois, ei sieluakaan. Paljastetaan myös tulevia vieraita ja keskustellaan Samuelin tekemästä, The Podcast sketsistä.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
3/4/2021 • 25 minutes, 47 seconds
Teoreettinen Fysiikka ja Ydinaseet | Claus Montonen #163
Jakso äänitetty 12.1.2021.
Cambridgen yliopiston Claus Montonen on yksi kaikkien aikojen suurista suomalaisista fyysikoista. Tässä jaksossa hän kertoo omat mietteensä kyseisistä aiheista.
Teoreettisen fysiikan väitetään usein olevan ihmisen älyllisten saavutusten kruunun haltija, sekä hyvässä että pahassa. Fysiikka on avannut enemmän tiedon portteja universumin uskomattomimpiin mysteereihin, kuin mikään muu tiede tai ideologia. Einsteinin suhteellisuusteoriasta aina Planckin avaamaan kvanttimaailmaan, moderni ihmiskunta on oppinut ymmärtämään kodistaan mykistävän määrän kauneutta. Silti, fysiikan hedelmät ovat olleet mukana kehittämässä työkaluja ihmismielen tuhoisalle puolelle, kuten ydinaseita.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
3/1/2021 • 1 hour, 12 minutes, 17 seconds
Should we regulate the tech giants? | Editor in Chief of Dagens Industri, Peter Fellman #162
Peter Fellman is a Finnish journalist, fellow finlandssvensk, who serves as the Editor in Chief for Dagens Industri (Think Kauppalehti, but in Sweden). An aspiring athlete who accidentally found his passion in the written word, Peter has been covering and working with questions related to business and economy for many years. He shares his insight both on working in Sweden as a Finn, sheds light on some of the myths and unspoken truths about our shared cultural similarities and differences, as well as on questions related to our modern digital economy.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
2/25/2021 • 1 hour, 6 seconds
Urheiluvedonlyönti | Jorma Vuoksenmaa #161
Urheiluvedonlyönnin ammattilaista Jorma Vuoksenmaata on monesti suositeltu meille vieraaksi, joten päätimme vastata kutsuun. Jorma on tehnyt pitkän uran urheiluvedonlyönnissä ja sijoittamisessa, ja on matkan varrella kerryttänyt tasaisen suuren määrän sekä anekdootteja että tietoa. Paneudumme aiheista aina urheiluvedonlyönnin saloista ihmisen psykologiaan ja käyttäytymiseen, sekä moneen muuhun.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
2/22/2021 • 1 hour, 18 minutes, 10 seconds
Yrittäminen, ahkeruus ja jaksaminen | Jenni Parpala #160
Jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa.
Aloitimme viikon keskustelemalla motivaatiosta ja uuden ajan työnteosta Petteri Kilpisen kanssa. Tässä jaksossa keskustelemme nuoren suomalaisen yrittäjän, Jenni Parpalan, kanssa hänen omista kokemuksistaa yrittämisestä, ahkeruudesta ja jaksamisesta. Pk-seudun start-up hypen jäävuoren huipun alle piiloutuu suuri määrä aitoja tarinoita ihmisistä, jotka elävät sitä elämää, jota usein karrikoidaan. Minkälaista on olla yrittäjänä ja perheenäitinä? Miltä tuntuu saada burnout? Mitkä asiat ovat lopulta tärkeitä?
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
2/18/2021 • 53 minutes, 46 seconds
Mistä Löytää Sisäinen Motivaatio? | Petteri Kilpinen #159
Petteri Kilpinen on pitkän yritysjohtajan taustan omaava kirjailija ja puhuja, joka myös valmentaa ihmisiä ja yrityksiä motivaatiosta.
Keskimäärin, suurin osa ihmiskunnasta voi sanoa elävänsä aineellisesti eniten hyvinvoivaa sekä turvallista aikaa koko lajin historiassa. Silti olemme monella mittarilla keskimäärin enemmän masentuneita kuin koskaan, ja etsimme elämän tarkoitusta mitä oudoimmista paikoista. Miten Petteri ajattelee asiaa? Mitä on motivaatio, ja mistä sen voi löytää?
---
Jakson yhteistyökumppanina Springvest.
"Springvest on sijoituspalveluyritys, joka järjestää Suomen suurimmat yleisöannit listaamattomille kasvuyrityksille. Springvest haluaa maksimoida yritysten mahdollisuudet kasvaa nopeammin kansainvälisille markkinoille.
Rahoituskierrokset ovatkin aina toteutuneet 100-prosenttisesti!
Sijoittajille Springvest antaa mahdollisuuden päästä omistamaan näitä tulevia menestysyrityksiä, joista moni on teknologian alalta.
Toki tarkan valintaprosessin jälkeenkin on mahdollista, ettei yritys menesty. Mutta viimeisten tilinpäätösten mukaan Springvestin rahoituskierroksilla olleet yritykset kasvoivat viime vuonna keskimäärin 38 prosenttia. Kymmenen suurinta jopa 73 %!
Kun haluat maksimoida mahdollisuutesi, sijoita kasvuun."
https://www.springvest.fi
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
2/15/2021 • 1 hour, 3 minutes, 3 seconds
WallStreetBets, Gamestop ja Bitcoin #158
Tässä jaksossa Isak ja William käy läpi viimeisiä viikkoja puhuttanutta WallStreetBetsin esiinmarssia valtavirtaan. Viime viikot ovat elävöittäneet keskustelua siitä, mikä on rahoitusmarkkinoiden funktio ja eettinen velvollisuus. Onko kyse rahasta, aatteista tai nihilismistä? Onko kyse kilpailusta tai vallasta? Sen lisäksi keskustelemme Bitcoinin asemasta vuonna 2021 alussa. Toivottavasti nautitte jaksosta, kaikki te rakkaat skumppatradenomit ja kaulaparrat.
PS. Meille saa erittäin mielellään ehdottaa hyvää kryptovaluutta-asiantuntijaa vieraaksi.
2/11/2021 • 53 minutes, 43 seconds
Joni Jaakkola | Väkevä Elämä x Futucast Yhteisjakso #157
On taas aika tutustua skeneen ja muihin tekijöihin. Suomessa on monta hyvää podcastia, mutta ei tarpeeksi tekijöiden toisiinsa tutustumista. Tällä kertaa uusi tuttavuutemme on yrittäjä, voimaharjoitteluvalmentaja ja väkevän elämän eläjä Joni Jaakkola. Mikä ihme on väkevä elämä? Antaa Jonin selittää. Tässä jaksossa puhumme toistemme podcasteista, treenaamisesta, motivaatiosta, chakroista ja spartalaisista, suunnistamme tieteen ja huuhaan viidakossa, ja tutustumme. Tervetuloa mukaan.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
2/9/2021 • 1 hour, 21 minutes, 11 seconds
Miltä tuntuu olla väärässä? | Ajatuksia ft. Henry Soinnunmaa #156
Tämän Ajatuksia-jakson vieraana on Ihmisiä, siis eläimiä-podcastin juontaja, muusikko ja amatöörigeneralisti Henry Soinnunmaa. Henry on ainutlaatuinen yhdistelmä laajaa yleistietämystä, selkeää ilmaisua sekä vilpittömyyttä, ja oli ilo saada hänet vieraaksi. Tässä jaksossa käännämme katseen itseemme, eli ihmiseen, ja keskustelemme ihmisajattelun eri outouksista. Miltä tuntuu olla väärässä? Miksi meillä on tarve olla mielipiteitä, vaikkemme tietäisi mitään? Miksi olemme usein niin huonoja puhumaan niistä, ja miten voisimme olla parempia?
Henryn YouTube kanava: https://www.youtube.com/channel/UCHES05uPMMSaf2wFesjUnIg
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
2/4/2021 • 1 hour, 40 minutes, 36 seconds
Maailman 50 Vaarallisinta Yhtiötä | JP Raeste & Hannu Sokala #155
Tämän jakson vieraana ovat taloustoimittajat Juha-Pekka Raeste (HS) ja Hannu Sokala (Yle). He ovat kirjoittaneet kirjan nimeltään Maailman 50 Vaarallisinta Yhtiöitä. Kirja väittää maailmanhistorian virtausten tukahtuneen valtioiden tasolla ja nykymaailman muuttuvan enimmäkseen yritysten johdattamana. Sen tarkoituksena on journalistisesti tutkia 50 menestyvän suuryrityksen toiminnan ja vaikutusvallan käänteisiä puolia maailmanhistorian ylivoimaisesti globalisoituneimmassa taloustilanteessa. Mitä meidän tulisi tiedostaa esim. Googlesta, IKEAsta ja VISAsta? Elämme murrosten aikaa, mutta onko aikamme uniikki?
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
2/1/2021 • 1 hour, 13 minutes, 32 seconds
Maailmanloput #154
Tämän viikon pikaisessa rupattelujaksossa Wili ja Isak puhuvat eri maailmanlopun skenaarioista; myyttisistä ja todellisista, vanhoista ja uusista, luonnollisista ja ihmisen luomista, yms. Minkälaiset asiat meitä uhkaa? Tulisiko meidän ottaa joitain skenaarioita enemmän tosissaan? Miksi ajatus maailmanlopusta on samalla niin pelottava ja viehättävä?
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
1/28/2021 • 40 minutes, 52 seconds
Kaj Kunnas | Kuolema #153
Tässä jaksossa on vieraana jo legendaarisen maineen saavuttanut urheilutoimittaja Kaj Kunnas. 24. Toukokuuta vuonna 2016, Kaj Kunnas kärsi yhtäkkisen aivoinfarktin. Se toi hänet lähemmäksi kuolemaa kuin suurin osa meistä elävistä on tullut, mutta ei yhtä lähelle kuin me kaikki joku päivä tulemme. Freud sanoi että kuoleman pelkomme vaikuttaa kutakuinkin kaikkeen elämässämme. Miten sen pelon kanssa voi oppia elämään? Voimmeko elää täysillä jos emme tiedosta kuolevaisuuttamme? Ja miten kohtaamme elämän, toisemme ja kuoleman.
Kaj on kirjoittanut Kohtaaminen kirjalleen jatko-osan Kohtaaminen II, jossa hän keskustelee eri julkisuuden henkilöiden kanssa mm. Kuolemasta.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
1/25/2021 • 1 hour, 6 minutes, 6 seconds
Futucast x Leadcast | #152
Tervetuloa Futucastin ja Leadcastin eli Futu- ja Leadcastin yhteisjaksoon. Leadcastin kaksikko Maria ja Essi liittyi Isakin ja Williamin seuraan juttelemaan mokaamisesta, yrittämisestä, hyvinvoinnista, stand-upista, vaikka mistä, mutta etenkin noista aiemmin mainituista. Tämä on yhteisjakso, molemmat ovat toistensa vieraita ja juontajia. Näitä on hauska tehdä, voitaisiin tehdä enemmänkin. Ja hei, tässä kuulette meistäkin vähän enemmän henkilökohtaisia ajatuksia ja tarinoita. Ainakin muutama oli toivonut.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
1/21/2021 • 1 hour, 7 minutes, 43 seconds
Markku Kulmala | Ilmastonmuutos #151
Tässä jaksossa vieraanamme on Helsingin yliopiston aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori Markku Kulmala, joka on myös muutaman ilmaston muutosta tutkivan kansallisen ja kansainvälisen huippuyksikön johtaja. Keskustelimme Markun kanssa ilmastotieteen nykyisistä näkemyksistä liittyen ilmastomme tilaan ja terveyteen. Mitä tiedämme ilmastonmuutoksesta, ja millä varmuudella? Miten ilmastotieteessä käytetty kieli eroaa tiedejournalismista, ja aiheuttaako se joskus väärinymmärryksiä? Mikä on Markun näkemys tarvittavista yhteiskunnallisista ilmastotoimista?
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
1/18/2021 • 56 minutes, 3 seconds
#150 Juhlajakso | Q&A, Kirpeimmät Kommentit ja Futucast Korttipeli
Tätä on nyt tehty 150 jakson verran. Aika jäätävä määrä jo. Presidenttejä, professoreita, yrittäjiä, tieteilijöitä, tutkijoita, tarinankertojia, artisteja, ajattelijoita, opettajia, oppilaita, milleniaaleja, boomereita, visionäärejä, sofisteja, ihmisiä. Monta keskustelua on käyty, ja on meidän ilo ja kunnia saada jatkaa jaksojen tekemistä teidän kanssanne, entistä paremmin ja isommin. Kiitos.
Tässä jaksossa kuitenkin revitellään vähän tiimin kesken. Pidämme hauskaa, vastaamme kysymyksiinne, luemme muutamia kommentteja, ja pelaamme Samuelin keksimää Futucast-korttipeliä. Ainutlaatuisia vierasjaksoja on luvassa taas tämän jälkeen.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
1/14/2021 • 1 hour, 47 minutes, 27 seconds
Antti Revonsuo | Tietoisuus ja unet #149
Tämän jakson vieraana on neurotieteilijä ja mielenfilosofi, Turun yliopiston professori Antti Revonsuo. Kuinka monta kertaa olet miettinyt mitä tietoisuus on? Mikä on tämä hereillä olemisen tila jossa voi nähdä, tuntea, haistaa, maistaa, luulla, laulaa, puhua ranskaa, silittää kissaa? Mistä se tulee, ja miksi se on olemassa? Miksi näemme nukkuessamme unia, ja mitä ne kertoo meidän tietoisuudesta? Antti miettii ja tutkii näitä asioita työkseen.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
1/11/2021 • 1 hour, 30 minutes, 27 seconds
Hyvinvointi #148
Wili ja Isak vierailivat Yksi hyvinvointi-podcastissa (jakso ulkona keskiviikkona 13.1) puhumassa mm. hyvinvoinnista. Siitä innostuneena päätimme tehdä samasta aiheesta omankin jakson, jossa tyypilliseen tapaan temmelsimme aiheen läpi ja ympäri. Keskustelimme mm. tavoista, terveellisyydestä, kikseistä, ahdistuksesta, päihteistä, ja monesta muusta aiheesta. Tässä jaksossa vierailee myös tuottajaneromme ja (vähän liian) harvinainen Futucast-lisä, Samuel Happonen.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
1/7/2021 • 1 hour, 11 minutes, 8 seconds
Päivi Räsänen | Uskonto ja sekularismi #147
Tässä jaksossa vieraana on kansanedustaja Päivi Räsänen. Halusimme astua ulos mukavuusalueeltamme ja keskustella avoimesti ja rakentavan kriittisesti kuplamme ulkopuolelta. Halusimme nähdä, minkälaista vapaa ajatuksenvaihto toistemme maailmankuvista olisi, ja mitä rakentavaa se voisi mahdollisesti poikia. Tuloksena on tämä jakso, jossa keskustelimme Päivin kanssa osittain todella vaikeistakin aiheista kuten uskonnosta, abortista sekä eutanasiasta.
---
Kokeile äänikirjapalvelu Nextorya 30 päivää ilmaiseksi koodilla FUTUCAST:
https://www.nextory.fi/futucast
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
1/4/2021 • 1 hour, 18 minutes, 45 seconds
2020 Vuosikatsaus #146
Tässä jaksossa Wili ja Isak kertaa kulunutta vuotta, sekä maailman että Futucastin suhteen. Tämä on ollut poikkeuksellinen vuosi edellisiin verrattuna, lievästi sanottuna, eikä ole ihme, että jakson aiheena on tiiviisti myös korona-pandemia. Tuttuun Futucast-tyyliin, keskustelu ajautuu myös täysin muualle, ja keskustelussa puhutaan myös ihmisestä ja luovuudesta. Lopuksi, toivotamme teille kaikille kaikkea hyvää ja voimia ensi vuodelle. Rakkaus voittaa lopulta, siihen me uskomme.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
12/31/2020 • 56 minutes, 50 seconds
Samuli Kangaslampi | Traumat, mielenterveys ja psykedeelit #145
Tässä jaksossa vieraana on Tampereen yliopiston psykologian tohtori ja tutkija Samuli Kangaslampi. Samuli Kangaslampi on erikoistunut traumojen tutkimiseen, jonka lisäksi hän on perehtynyt psykedeelien potentiaaliin ratkaista traumaperäisiä mielenterveysongelmia. Monet maailman johtavien lääketieteellisten instituutioiden psykedeeli-tutkimukset ovat lupaavia, eikä aktiivinen median seuraaja ole voinut välttyä uutisilta aiheen tiimoilta. Aihetta värittää kuitenkin hypen lisäksi sekä tabut että muut kulttuuriset mielikuvat. Tässä jaksossa perehdymme aiheeseen syvemmin.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
12/28/2020 • 1 hour, 11 minutes, 24 seconds
Sandra Lounamaa ja Meri-Tuuli Laaksonen, Gubben perustajat #144
Tässä jaksossa vierailevat Gubben perustajat, Sandra ja Meri-Tuuli. Gubben tarkoituksena on luoda ennaltaehkäiseviä ratkaisuja vanhimpien suomalaisten hoitoon, sekä fyysiseen että henkiseen. Tässä jaksossa puhumme meidän usein unohdetusta, usein yksinäisestä ikäpolvestamme. Mikä on Gubben tarkoitus? Mikä on suomalaisen vanhustenhoidon tila, ja miten siihen vaikuttaa Pohjoismainen individualismi? Ja miksi meidän pitäisi, tulevaisuuteenkin katsoessamme, muistaa kansamme vanhimmat?
Jakson yhtteistyökumppanina Alvar Pet
HAU HAU HAU RÄH HAU
HAUUUU-AU HAU HAU
Eli… Tässä Alvar tahtoo sanoa, että kaikkien Futucastin koiranomistajakuulijoiden pitäisi vaihtaa koiransa ruoka Alvariin, koska
1) siten puolittaa vuotuisen hiilitassunjäljen
2) Alvar on Suomen kiinnostavin pet tech startup.
Jos koiranruoka-subscription kuulostaa täydelliseltä arjen helpottajalta, tassuttelepa tilaamaan 2€ maistiaispaketti:
alvarpet.com/kokeile
Terveisin: Alvar Pet – Food for the Conscious Pup.
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
12/21/2020 • 1 hour, 32 seconds
Haaviston keissi | Ajankohtaista #143
Tässä jaksossa otimme aiheeksemme Haaviston ja Vihreiden uusimman kohun. Yksityiskohtaisen lakianalyysin sijaan me, Isak ja William, keskustelimme ajatuksistamme aiheesta kokonaisuutena, ja miten se on meille ilmennyt. Esillenousseita teemoja ovat mm. laki vs. etiikka, poliittinen keskustelu vs. poliittinen valtapeli, lasten oikeudet ja muut. Osallistukaa mielellään keskusteluun kommenteissa, jos katsotte tätä YouTubesta.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
12/17/2020 • 54 minutes, 38 seconds
Tuomas Hurmerinta | Kun kauppa siirtyy verkkoon #142
Shopifyn Tuomas Hurmerinta on nuorella urallaan saavuttanut jo paljon. Koneen strategiatiimistä aina Delivery Heron Euroopan liiketoiminnan vastaavaksi johtajaksi. Tässä jaksossa hän tuli antamaan sisäpiirin näkemystä verkkokaupoista, ja miten ne ovat muuttamassa maailmaamme. Tässä jaksossa sivutaan montaa aihetta, aina ruokalähettifirmojen koronavuodesta ja työllistämismallista vähittäiskaupan tulevaisuuteen ja Amazonin maailmanvalloitukseen. Tuleeko meistä Jeff Bezosin omistama hyytelöinen, sohvalla makaava ja turhakkeita tilaava krääsädystopia, tai hengitetäänkö raitista ilmaa myös huomenna?
---
Jakson yhteistyökumppanina Springvest.
"Springvest on sijoituspalveluyritys, joka järjestää Suomen suurimmat yleisöannit listaamattomille kasvuyrityksille. Springvest haluaa maksimoida yritysten mahdollisuudet kasvaa nopeammin kansainvälisille markkinoille.
Rahoituskierrokset ovatkin aina toteutuneet 100-prosenttisesti!
Sijoittajille Springvest antaa mahdollisuuden päästä omistamaan näitä tulevia menestysyrityksiä, joista moni on teknologian alalta.
Toki tarkan valintaprosessin jälkeenkin on mahdollista, ettei yritys menesty. Mutta viimeisten tilinpäätösten mukaan Springvestin rahoituskierroksilla olleet yritykset kasvoivat viime vuonna keskimäärin 38 prosenttia. Kymmenen suurinta jopa 73 %!
Kun haluat maksimoida mahdollisuutesi, sijoita kasvuun."
https://www.springvest.fi
---
▶️ Tilaa Youtube kanava: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast?sub_confirmation=1
🌐 Futucast.com: https://www.futucast.com
🐦 Twitter: https://twitter.com/futucast
📸 Instagram: https://www.instagram.com/futucast
👔 Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast
🔵 Facebook: https://www.facebook.com/futucast
12/14/2020 • 1 hour, 2 minutes, 41 seconds
Kulutusyhteiskunta | Futucast Ajankohtaista #141
Onko talous olemassa ihmistä varten, tai onko ihminen olemassa taloutta varten? Vuosi 2020 on ollut vanhojen olettamusten ja suurien rakenteiden kyseenalaistamisen vuosi, ja tässä jaksossa pureudumme yhteen suureen aiheeseen; kulutusyhteiskuntaamme. Kuinka hyvin termi “kuluttaja” kuvaa oikeaa ihmistä? Mikä on hyvinvointimme sosiaalinen, kulttuurinen ja ekologinen jalanjälki? Ovatko talouden mallit ja oletukset itseään toteuttavia asioita? Näitä ja monia muita kysymyksiä, Isakin ja Williamin kanssa, tiedätte homman nimen.
Ultimatum Game: https://www.sciencedirect.com/topics/neuroscience/ultimatum-game
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
12/10/2020 • 54 minutes, 1 second
Ex Apple Design-Tiimin Mikael Silvanto | Mikä on Muotoilun Rooli Yrityksille? #140
Mikael “Miklu” Silvanto on tehnyt poikkeuksellisen kovan kansainvälisen uran, muun muassa Applen legendaarisessa design-tiimissä ja AirBnb:lla. Mitä muotoilu on ja miksi se on tärkeää? Miksi muotoilu on keskiössä maailman parhaissa yrityksissä ja mikä tekee Applesta niin menestyksekkään? Miksi Miklun mielestä nyt on paras hetki perustaa start-up ja miksi suomalaisia työntekijöitä ja firmoja nähdään vieläkin verrattain harvoin maailmalla? Mitkä tulevaisuuden teknologiat innostavat Miklua? Tästä ja monesta muusta aiheesta juttelevat Miklu ja William Miklun ensimmäisessä podcastissa.
---
Jakson yhteistyökumppanina YSUB
Tällä viikolla Futucastissa on erittäin zen-meininki, sillä kaupallisena kumppanina on YSUB Zen Drink, uusi suomalainen juomayhtiö, joka kehittää Zen-juomaa vastalääkkeeksi modernille kiireelle ja stressille.
Parhaiten sen löytää S-markettien ja Prismojen juomahyllyistä ympäri Suomen ja lisäksi mukana on myös kasvava joukko hyvin varusteltuja kauppoja, ravintoloita ja kahviloita. Tulevaisuudessa mukaan astuu kannabinoidi CBD:tä sisältävä Zen-juoma, mutta tässä kohtaa odotellaan vielä EU-lainsäädännön valmistumista ja markkinan aukeamista sen osalta.
Menkää tsekkaamaan Instagramista @ysubdrinks ja lähtekää seuraamaan meininkiä. Pienenä täkynä heitetään ilmoille vielä sellainen, että tämän viikon loppuun mennessä tulleiden uusien IG-seuraajien joukosta YSUB arpoo kolme voittajaa, joista jokainen saa itselleen 24-casen Zen-juomaa."
YSUB Instagram: https://www.instagram.com/ysubdrinks/
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
12/7/2020 • 1 hour, 4 minutes, 26 seconds
Voiko Tekoäly Luoda Taidetta? | Ajankohtaista #139
Robotit saattaa ehkä viedä meidän duunit, mutta eihän se nyt ainakaan korvaa meidän taiteellista luovuutta? Jos tekoäly ei tunne, miten se voi ymmärtää ilmaisua? Eihän Rembrandtia tai Kendrickiä voi korvata joku koodi? Tässä torstain ajankohtaisjaksossa kuullaan Williamin ja Isakin (ja Samuelin) ajatuksia aiheesta ja sen ympäriltä. Mitä mieltä sinä olet?
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
12/3/2020 • 52 minutes, 42 seconds
Perttu Pölönen | Tulevaisuuden Identiteetit #138
Tässä jaksossa vieraanamme on säveltäjä, futuristi, kirjailija, (ja värittäjä?) Perttu Pölönen, Futucastin ensimmäinen tripla-vieras. Yhteiskuntamme on muuttumassa nopeammin ja moniulotteisemmin kun pystymmekään ymmärtämään. Modernin ihmisen identiteetti ja kehitys on kytköksissä isoon kirjoon eri asioita, joista työ ja ammattitaito ovat monelle iso osa. Mutta mitä kun kaikki muuttuu ja ennustamaton tulevaisuus toteutuu? Miten voimme laajentaa ajatteluamme siitä, mitkä vahvuutemme ovat, ja miten ylipäätään ymmärrämme omat kykymme? Toisin sanoen, millä sanoilla kuvailemme itseämme? Näitä ja monia muita asioita pohdimme yhdessä Pertun kanssa tässä jaksossa.
Perttu on myös kirjoittanut aiheesta kirjan, Tulevaisuuden Identiteetit. Siinä olisi varmaan aika hyvä joululahja kaverille tai itselle.
---
Tämän jakson yhteistyökumppanina Freska. Kuuntele neljä kotisiivousmyyttiä ja vastaukset niihin. Tunnistatko itsesi? Koodilla FUTUCAST saat 30 € alennusta ekasta siivouksesta, kun tilaat säännöllisen siivouksen osoitteessa https://www.freska.fi
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
11/30/2020 • 1 hour, 1 minute, 20 seconds
Futucast Q&A | Yhteiskunta Marsissa, Haastaminen ja Uni #137
Tässä jaksossa vastaamme teidän esittämiin kysymyksiin, joita tuli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kiitos niistä. Kaikkiin emme voineet vastata, mutta monet vastaamattomat kysymykset saattavat saada oman kokonaisen jaksonsa tulevaisuudessa. Tässä jaksossa kuulette ajatuksiamme vieraiden haastamisesta, arvomaailmastamme, lakitöiden tulevaisuudesta, yöunistamme, informaatio-overloadista, sekä muusta. Kiitos taas kaikille teille kysymyksiä kysyneille, ja muille kuuntelijoille, olette rakkaita.
Muista lunastaa ilmainen kuukausi Nextoryn äänikirjapalvelussa kampanjakoodilla FUTUCAST. https://www.nextory.fi/futucast
Kirjasuositukset: https://www.futucast.com/post/futucastin-kirjasuositukset
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
11/27/2020 • 1 hour, 7 minutes, 24 seconds
Hjallis Harkimo | Onko Politiikka Rikki? #136
Tässä jaksossa on vieraana liikemies, Kansanedustaja ja konkaritubettaja Hjallis Harkimo. Vaikka Hjallis saapui studiolle ilman vlogi-tiimiään, ja kaikki ilmaisen promon toiveemme putosivat studion lattialle ahneen pettymyksen kyyneleinä, keskustelustamme tuli kuitenkin hyvä. Tässä jaksossa käydään läpi Hjalliksen uraa ja ajatuksia politiikasta, yrittämisestä ja Suomesta. Miksi politiikassa menestyy nykyään politiikan maailman ulkopuolelta tulleita ihmisiä, Suomessakin? Mistä se kertoo?
Mitä kysymyksiä tai ajatuksia tämä herättää sinussa? Onko politiikan tehottomuus sen yksi keskinäisempiä ongelmia? Tai onko demokratiassa syntyvä erimielisyyksien kitka päinvastoin vapaan ja stabiilin maan tunnusmerkki? Toimivatko nämä yhdessä?
---
Jakson sponsorina Aktia
Me haluamme olla se hyvä pankki. Ja erinomainen varainhoitaja.
Olemme aina ajatelleet pidemmälle. Kasvattaneet tavallisten ihmisten vaurautta ja luoneet taloudellista riippumattomuutta jo kahdensadan vuoden ajan.
Maailma ympärillämme muuttuu
ennennäkemättömällä vauhdilla.
Siksi tarvitaan rohkeaa ajattelua ja vastuullisia tekoja.
Meistä hyvinvointi ja vauraus eivät ole
vain harvojen etuoikeus.
Vastuullinen vaurastuminen kuuluu jokaiselle.
Se luo hyvinvointia niin sinulle kuin tuleville sukupolvillekin.
Ja jos etsit Pohjoismaiden parasta varainhoitajaa, älä mene merta edemmäksi.
Paras löytyy läheltä. Suomalainen Aktia.
On aika unelmoida ja kääriä hihat, sillä oikeissa käsissä unelmista tulee totta.
Aktia. Ajattele pidemmälle.
https://www.aktia.fi/fi/henkiloasiakkaat
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
11/23/2020 • 51 minutes, 38 seconds
Huck Middeke | Modern vs. Primitive lifestyle #135
In this Thursday episode, we are hosting wilderness guide and environmentalist Huck Middeke, who has chosen to live a very different kind of low impact lifestyle in a yurt in Eastern Finland. We discuss our different lifestyles, our ideas and attitudes behind them, and our thoughts about the current state of our global ecology and what to do about it. We also touch on the subject of environmental activism. This episode is, you guessed it, in English.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
11/19/2020 • 1 hour, 19 minutes, 34 seconds
Inderesin Pääanalyytikko Sauli Vilén | Osakemarkkinat vs. reaalitalous #134
Osakemarkkinat porskuttavat all time high:ta samalla kun eksistentiaaliset kriisit ja ylikansalliset kuumotukset tekevät väkevää comebackia. Onko koko planeetta tullut hulluksi? Mitä osakemarkkinoiden takana piilee? Ovatko ne koronan myötä erottautuneet täysin reaalitalouden todellisuuksista? Näihin ja muihin suuriin kysymyksiin olemme saaneet vieraaksemme Inderesin Sauli Vilénin, yhden Suomen sijoittajapenaalin terävimmistä kynistä.
---
Jakson yhteistyökumppanina Lumo Energia
"Milloin sinä tarkistit viimeksi sähkösopimuksesi hinnan? Oma sopimus kannattaa tarkistaa aika ajoin.
Me Lumo Energialla tarjoamme reilut hinnat ja ensiluokkaista asiakaspalvelua. Autamme sinua löytämään juuri sinulle parhaan sähkösopimuksen.
Tarjoamme nyt kaikille Futucastia kuunteleville uusille asiakkaillemme 5 euron alennuksen sähkölaskusta. Edun saat koodilla Futucast, sopimuksen teet helposti ja nopeasti osoitteessa lumoenergia.fi. Koodi on voimassa 31.12.2020 saakka."
Lue lisää ja käytä etua: http://www.lumoenergia.fi/?kamppis=futucast&utm_source=futucast&utm_medium=referral&utm_campaign=futucast
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
11/16/2020 • 1 hour, 13 minutes, 27 seconds
Tuomas Malinen | Globaali Dystopia, Keskuspankkiraha ja Ylikansallinen Yhteistyö #133
---
Kokeile äänikirjapalvelu Nextorya 30 päivää ilmaiseksi koodilla FUTUCAST:
https://www.nextory.fi/futucast
---
Puoli vuosi sitten viime näkemän, Isak ja William istuivat alas GNS Economicsin toimitusjohtaja, Tuomas Malisen kanssa. Miltä talouden tilanne näyttää? Miksi Tuomaksen mielestä historiallisen suuri velanotto ja paisuvat keskuspankkitaseet ovat tikittävä aikapommi, joka ennemmin tai myöhemmin räjäyttää kansantalouden? Mikä on keskuspankkiraha ja mitä se pahimmassa tapauksessa tarkoittaa itsemääräämisoikeudelle ja kansallisille pankeille? Mikä mättää ylikansallisessa yhteistyössä ja miksi se ei nykymuodossa johda ilmastonmuutoksen ratkaisemiseen? Ja mitä mieltä Tuomas on USA:n vaalivilppikeskustelusta?
11/12/2020 • 1 hour, 6 minutes, 15 seconds
SAK:n Puheenjohtaja, Jarkko Eloranta | AY-liikkeiden tulevaisuus #132
AY-liikkeiden tulevaisuus jakaa mielipiteitä Suomessa, kuten monessa muussakin maassa. AY-liikkeet ovat Suomessa historiallisesti monen laajasti tärkeänä ja jopa itsestään selvänä pidetyn työntekijän edun takana, mutta mikä on niiden rooli tulevaisuudessa? Ovatko työmarkkinat jähmettyneet? Onko jähmeydelle omat syynsä, esim. onko suuryrityksen etu aina Suomen etu? Ja mitkä uudistukset ovat välttämättömiä? SAK:n Jarkko Eloranta istui alas Isakin ja Williamin kanssa keskustelemaan asiasta.
Tämän jakson sponsorina: OP Kevytyrittäjä
Onko sinulla yrittämisen arvoinen idea? Toteuta ideasi helposti OP Kevytyrittäjänä, mahdollistamme yrittäjyyden ilman huolta paperitöistä. Hoidamme paperityöt, veroilmoitukset ja maksut puolestasi.
OP Kevytyrittäjänä saat oman y-tunnuksen, joka tuo mahdollisuuden vähentää verotuksessa liiketoiminnan kuluja (esimerkiksi tietokoneen tai puhelimen) ja lisäksi olet oikeutettu arvonlisäveron alarajahuojennukseen. OP Kevytyrittäjänä sinulle jää käteen enemmän rahaa verrattuna siihen, mikäli laskuttaisit ilman y-tunnusta.
Tutustu OP Kevytyrittäjään osoitteessa https://op-kevytyrittaja.fi.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
11/9/2020 • 1 hour, 11 minutes, 35 seconds
Omaisuuskatto ja vaalitulos | Ajankohtaista #131
Pitäisikö valtion saada rajoittaa ihmisen omaisuuden määrää asettamalla sille ylärajan? Vasemmistonuoret esitti hiljattain keskustelua herättäneen idean omaisuuskatosta. Samalla USAn vaalitulos lähenee (jaksoa äänittäessä) lopputulostaan. Tässä jaksossa Isak ja William paneutuu kahdestaan kumpaankin aiheeseen.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
11/6/2020 • 1 hour, 16 minutes, 14 seconds
Benjamin Särkkä | Vastaamon Tietomurron Jäljillä #130
Tässä jaksossa on vieraana Nordean Head of Cyber Security, eli suomeksi erittäin kova tietoturvatyyppi, Benjamin Särkkä. Jaksossa keskustellaan Benjaminin roolista Vastaamon tietomurron tutkinnassa, sekä ylipäätään hakkeroinnista ja tietoturvasta. Miten anonyymejä tietomurtoja voi tutkia? Mitä tiedämme kyseisestä tapauksesta? Ja pitäisikö tutkinnasta edes puhua julkisesti, esimerkiksi tällä tavalla?
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
11/5/2020 • 1 hour, 10 minutes, 12 seconds
Vesa Vihriälä | COVID-19 ja talous, syyskatsaus #129
Erikoinen vuosi 2020 lähenee viimeistä etappiaan, mutta COVID-19 pandemian yhteiskunnallisille vaikutuksille ei näy vielä loppua. Monet yhteiskunnan osa-alueet ovat joutuneet kovalle koetukselle, mukaanlukien kykymme tuottaa itsellemme aineellinen elanto, sekä koko globalisoitunut talousjärjestelmä itsessään. Tässä jaksossa yksi Suomen johtavia taloustietelijöitä, Vesa Vihriälä, antaa oman syyskatsauksena Suomen ja maailman taloustilanteesta.
---
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Schoffan kanssa.
Isänpäivän tyylikkäin lahja on heittämällä Schoffan mittapaitalahjakortti jolla isä pääsee valitsemaan paitaan mieleisen kankaan, napit, nimikirjaimet, ynnä muut yksityiskohdat. Kauluspaita tehdään alusta loppuun Isän mittojen mukaan. Mittapaitalahjakortin voi ostaa Schoffan verkkokaupasta osoitteesta www.schoffa.com tai Schoffan liikkeestä Kämp Galleriasta.
Linkki sivulle: https://schoffa.com/fi/Tuote/mittatilauspaita-lahjakortti/
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
Tämä jakso on äänitetty tiistaina 27.10.2020
Tässä jaksossa puhutaan yhden aikamme suurimmista vaaleista. Trumpin aikakautta on kulunut melkein neljä vuotta, ja maailmamme on muuttunut moninkertaisesti enemmän kun olisimme koskaan voineet kuvitella vuonna 2016. Mitä vaaleista seuraa, voitti ehdokkaista kumpi tahansa? Mitä lopputulos merkitsee USAlle ja maailmalle, kuinka isoista panoksista on kyse? Olemmeko samalla menettäneet kykymme ja työkalumme ymmärtää ympäröivää maailmaamme? Näihin ja moniin, moniin muihin aiheisiin kommentoi rakas tuplavieraamme Charly Salonius-Pasternak Ulkopoliittisesta Instituutista.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
10/28/2020 • 1 hour, 33 minutes, 17 seconds
Salaliittoteoriat ja Vastaamon dataryöstö | Ajankohtaista #127
This episode was an inside job. Tässä jaksossa käsitellään nykyajan salaliittoteorioita ja sitä, miten ne vaikuttavat maailmaamme. Miksi salaliittoteoriat vetävät ihmisiä puoleensa? Milloin salaliittoteoria on vaarallinen, ja milloin virallisen tarinan kyseenalaistaminen on hyvä asia? Ja kuinka isosti salaliittoteoriat tulevat muokkaamaan lähitulevaisuuttamme? Puhumme myös Vastaamon dataryöstöstä ja sen seurauksista.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
10/26/2020 • 55 minutes, 40 seconds
Corporate responsibility and the future ft. Niina Ratsula and Miika Huttunen | FallUp2020 #126
In this episode recorded live at FallUp2020, William talks to Niina Ratsula from Code of Conduct Company and Miika Huttunen, CEO of Slush, about corporate responsibility. What does it actually mean to be responsible and what tips do Niina and Miika have for the future? Expect to learn:
If capitalism is dead or simply needs an overhaul
What you as a consumer can do to help solve the climate crisis
How we can measure real impact
If we should be worried about big tech companies growing too powerful
If you should be worried about the use of your data
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
10/22/2020 • 43 minutes, 24 seconds
Jääkiekkomaajoukkueen Päävalmentaja Jukka Jalonen | Jääkiekko ja Joukkuehenki #125
Jääkiekko on Suomen suurin urheilulaji, ja Jukka Jalonen on maan parhain lajinsa valmentaja. Jatkuvan voittamisen ja luottamuksen rakentamisen ohella hän ehti juttelemaan ajatuksistaan ja kokemuksistaan Isakin ja Williamin kanssa. Tässä jaksossa puhutaan siis aika paljon lätkästä. Kertaakaan ei mainita tekoälyä tai keskustelukulttuuria, eli nauttikaa vaihtelusta.
Jakson yhteistyökumppanina Suomen johtava face-to-face myynnin kumppani, Nordic Sales Crew. Nordic Sales Crew rekrytoi uusia myyjiä, hae mukaan Suomen parhaimpaan paikkaan oppia huippumyyjäksi:
https://rekry.nordicsalescrew.com/jobs/293019-nordic-sales-crew-myyjia?promotion=182338-trackable-share-link-nsc-myyjia-futucast
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
10/19/2020 • 1 hour, 10 minutes, 3 seconds
Antti Innanen | Käyttäjäehdot, deepfake ja Kanye West #124
Oletteko koskaan lukeneet alustaan liittyessänne käyttäjäehdot ennen niiden hyväksymistä? Ette tietenkään. En minäkään. Tietääkö kukaan mitä siellä ylipäätään on? Tuskin. Tämän ongelman parissa kamppailee mm. Dotin Antti Innanen, joka haluaa tehdä lakitekstistä ja ihmisten lakisuojasta ihmisläheisempää ja helpommin ymmärrettävää. Tässä jaksossa keskustellaan myös aiheista kuten deepfake, ja miten se vaikuttaa käsitykseemme siitä, mikä on totta ja mikä ei. Tervetuloa Futucastiin.
---
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Nextoryn kanssa. Lue ja kuuntele äänikirjoja ja e-kirjoja missä ja milloin haluat.
Kokeile ääni- ja e-kirjojen tilauspalvelua Nextorya 30 päivää ilmaiseksi koodilla FUTUCAST
https://www.nextory.fi/futucast
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
10/12/2020 • 1 hour, 1 minute, 4 seconds
Ajankohtaista ft. Klaus Hietala | Ovatko podcastit median tulevaisuus? #123
Klaus Hietala olisi voinut päättää paneutua vaikka mihin. Olemme onnellisia, että hän valitsi projektikseen mm. podcastien tuotannon ja kehittämisen Krash OY yrityksellään Helsingin Punavuoressa. Monen laadukkaan podcastin tuottamisen lisäksi Klausilla on erittäin raikkaita ajatuksia uuden aallon podcastaamisesta ja sisällöntuotannosta. Rento mutta kova ammattilainen.
Klausin Kauniita Unia Podcast: https://open.spotify.com/show/2gtxEBwNxCbUzz1Q0wf1HB?si=kw0YbOlERH6qt8h19JtWtg
Krash Podcast-tuotantoyhtiö: https://krash.fi/
---
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
10/9/2020 • 1 hour, 35 seconds
Maki.vc:n Sijoitusjohtaja Pauliina Martikainen | Sijoittaminen ja femtech #122
Maailmassa on monenlaisia mielenkiintoisia idea-portaaleja mielenkiintoisiin todellisuuksiin ja tulkintoihin. Yksi näistä portaaleista ovat he, jotka ammatikseen päättävät miten ja miksi isoja rahoja sijoitetaan mihinkin. Tässä jaksossa kuulemme Maki.vc:n sijoittajaa, Pauliina Martikaista. Keskustelimme Pauliinan kanssa aiheista kuten femtech ja moninaisuus, ja miten ne näyttäytyvät datasta kiinnostuneelle sijoittajalle. “Okei jees, mut mikä juttu on femtech?”. Kuuntele, mielikuvituskaverini.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
10/5/2020 • 59 minutes, 47 seconds
Vaaliväittely, teknologia ja uusi podcast | Ajankohtaista #121
Maailman antiklimaattisimman televisioidun riidan jälkeen tekee mieli kysyä, alkaako USAn vaaliväittelyiden teatteri repeillä ja rikkoutua maan syvän jakautumisen takia? Mitä ajatuksia tulevaisuuden teknologiasta maanantainen Antti Vasara jakso jätti Isakille ja Williamille? Ja mistä on kyse meidän uusimmassa podcast-projektissa?
Soaked by Slush podcast Youtube kanava: https://www.youtube.com/channel/UCESKqOrSvsY6J2rEUCrHu6w
Antti Vasara jakso: https://youtu.be/DER1xXjUluY
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: https://www.futucast.com
10/1/2020 • 34 minutes, 13 seconds
VTT:n Toimitusjohtaja Antti Vasara | Eksponentiaalinen toivo #120
Viimeiset vuodet ovat koetelleet ihmisten optimismia tulevaisuudesta tavalla, jota ei pitkään aikaan ole nähty. Tässä jaksossa etsitään valoa tunnelin päästä VTT:n pääjohtajan Antti Vasaran kanssa. Voiko teknologia olla avain, jolla ratkaisemme niitä ongelmia, jotka tuntuvat pyörivän jatkuvassa kehässä? Antti on kirjoittanut blogitekstin eksponentiaalisen toivon teknologioista, joita käymme läpi tässä jaksossa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/28/2020 • 1 hour, 10 minutes, 12 seconds
Kaarle Hurtig | Me vs. Te ja keskustelut #119
Tässä jaksossa keskustelemme keskustelemisesta. Kaarle Hurtig on mm. Kaarlen Keskusteluohjelman juontaja, jossa hän käy, nimensä mukaisesti, pitkiä ja vapaamuotoisia keskusteluja eri vieraiden kanssa. Kaarle sai muutamalta ihmiseltä kovaa kritiikkiä kutsuttuaan hiljattain Ivan Puopolon vieraaksi keskustelemaan heidän erilaisista maailmankuvistaan. Tässä jaksossa avaamme tätä keissiä; miksi jotkut keskustelut nähdään periaatteellisesti haitallisina, ja mikä tämän ajattelun taustalla on?
Kaarlen keskusteluohjelma: https://www.youtube.com/user/Kaarle/
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: https://www.futucast.com
9/24/2020 • 1 hour, 10 minutes, 13 seconds
Helsingin Sanomien päätoimittaja, Anu Ubaud | Perinteisen median tila #118
Helsingin Sanomien päätoimittajan rooli on Pohjoismaisessa mediakentässä valtava. Helsingin Sanomat on Suomen suurimpana sanomalehtenä suuressa roolissa yhteiskunnallisen keskustelun ja tiedonvälityksen kannalta. Tässä jaksossa keskustelemme päätoimittaja Anu Ubaudin kanssa median roolista nykyisen maailman informaatiotulvan keskellä. Kysyimme myös, mikä on Helsingin Sanomien näkemys uusista, itsenäisistä medioista, kuten Futucastista.
--
Jakson yhteistyökumppanina Blok
https://www.blok.ai
Blok on uudenlainen välityskonsepti, joka yhdistää ammattitaitoisen välittäjän ja innovatiivisen verkkopalvelun parhaat puolet.
Blok tarjoaa välityspalvelun, joka hoitaa koko asuntokaupan hinta-arviosta kaupantekoon täysin digitaalisesti.
Kun myyt asuntosi Blokilla säästät keskimäärin 6000€ välityspalkkiossa.
Aloita asunnon myynti tänään hinta-arviolla, jonka voit tehdä suoraan Blokin verkkopalvelussa. Käyttämällä kampanjakoodia FUTUCAST saat 200€ alennuksen välityspalkkiosta.
Käykää tsekkaa https://www.blok.ai
--
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/21/2020 • 1 hour, 8 minutes, 50 seconds
Futucastin Kirjasuositukset | Ajankohtaista #117
Tässä torstaijaksossa, yleisön pyynnöstä, käymme läpi muutamia kirjasuosituksia. Joukkoon mahtuu sekä vanhoja klassikoita että tuoreita non-fiction helmiä. Yhdestä asiasta voimme varmasti kaikki olla samaa mieltä, nimittäin että kirjat ovat jees ja niitä kannattaa lukea. Älkää laittako jaksoa stopille jos Isakin metamodernismi luento alussa menee ohi, sen jälkeen on luvassa kunnon sisältöä.
Kirjalistamme löydät nettisivuiltamme: https://www.futucast.com/blog
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
9/17/2020 • 57 minutes, 26 seconds
Robin Packalen | Matkalla maailmantähdeksi #116
Tässä jaksossa vierailee harvalle tuntematon Robin Packalen. Nuoresta piristysruiskeesta on kasvanut aikuinen, Suomen musiikkiskenen haltuun ottanut nuori mies, jonka katse siintää suuntaan, jonka polkua on kävellyt erittäin harva suomalainen. Keskustelemme Robinin elämästä artistina, sekä hänen ajatuksistaan liittyen hänen tulevaan uraansa. Minkälaista on tavoitella kansainvälistä läpimurtoa suomalaisena artistina?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/14/2020 • 1 hour, 1 minute, 57 seconds
Yritysvastuu ja kestävä kehitys | Ajankohtaista #115
Tässä ajankohtaisjaksosse kerromme uudesta podcast-projektistamme, ja jorisemme sen podcastin ensimmäisen jakson teemasta, eli yritysvastuusta ja kestävästä kehityksestä. Mikä juttu kestävä kehitys edes on, ja miten sitä rakennetaan maailmaan lisää? Onko kaikkien osotettujen sormien seassa ratkaisu sittenkin peilissä?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/11/2020 • 30 minutes, 7 seconds
Postin hallituksen puheenjohtaja Sanna Suvanto-Harsaae | Yritysten hallitukset #114
Yritysten hallitukset ovat monelle tuttu konsepti, jonka toiminnasta harvempi ymmärtää. Mikä on hallituksen rooli? Mitä hallitus käytännössä tekee? Kenet valitaan hallitukseen? Miten hallitukset vaikuttavat roolillaan siihen, miten liikemaailma ja yhteiskunta muuttuu? Tätä aihetta varten löytyy tuskin parempaa vierasta Suomesta, kun hallitusammattilainen Sanna Suvanto-Harsaae.
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/7/2020 • 1 hour, 2 minutes, 10 seconds
UFOt | Ajankohtaista #113
Miten meillä on voinut olla grafiikoissa ja logoissa UFO näin kauan ilman yhtäkään kunnon jaksoa UFOista? Tässä torstaijaksossa puhutaan siis niistä. Ihmisiä on askarruttanut F/A-18 Super Horneteista kuvatut videot, sekä niiden lentäjien kertomukset, tuntemattomista lentävistä esineistä, ja Pentagon on muutama kuukausi sitten kertonut julkisuuteen omasta sisäisestä tutkimuksestaan asiaan. Mitä tiedämme, ja mitä kysymyksiä se mitä me tiedämme herättää?
LEMMiNOn video aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=SpeSpA3e56A
New York Timesin alkuperäinen artikkeli: https://www.nytimes.com/2017/12/16/us/politics/pentagon-program-ufo-harry-reid.html
__
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
9/3/2020 • 48 minutes, 52 seconds
Evoluutiopsykologi Markus Rantala | Evoluutio ja masennus #112
Markus J. Rantala tutkii arkoja aiheita evoluutiopsykologian viitekehyksen ympäriltä, kuten masennusta ja ihmisen pariutumista. Tässä jaksossa tutkitaan ihmisen psykologian yhteyttä evolutiiviseen historiaammee. Voimmeko ymmärtää esimerkiksi masennusta eri tavalla, jos näemme ihmisen sosiaalisen olennon lisäksi biologisena eläimenä, jonka vaistoja ja aivotoimintaa on muokannut luonnon järjestelmällinen satunnaisuus?
Studion kalusteet: https://www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
8/31/2020 • 1 hour, 3 minutes, 59 seconds
Kuuden tunnin työpäivä ja Australian uusi medialaki | Ajankohtaista #111
Tässä rönsyilytorstain (okei perjantain, sori) ajankohtaisjaksossa on aiheena aiheina mm. kuusituntinen työpäivä ja Australian uusi laki liittyen mediaan ja someen. Tervetuloa sukkulaan.
Osallistu keskusteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Siistit nettisivut: www.futucast.com
8/28/2020 • 36 minutes, 22 seconds
Maki.vc:n Partner Ilkka Kivimäki | Teknologia ja pääoma #110
Ilkka Kivimäki on pitkän ja kattavan polun kulkenut yrittäjä ja sijoittaja, sekä yksi Maki.vc rahaston perustaja. Ilkka on avoin ja suorapuheinen ammattilainen, sekä poikkeuksellisen avartava ikkuna teknologian maailmaan pääoman ja markkinoiden näkökulmasta. Tässä jaksossa keskustelemme yrittäjyydestä ja teknologiasta Suomessa, sekä yleisesti siitä, miten tämä yhteiskunnan osa-alue tulee entistä enemmän ohjaamaan sivilisaatiomme suuntaa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
FACEBOOK: www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: www.linkedin.com/company/futucast/
8/24/2020 • 1 hour, 2 minutes, 19 seconds
Korkeampi voima, Elon Musk ja salaliitot | Ajankohtaista #109
Tässä torstaijaksossa vastaamme teidän esittämiin kysymyksiin ja kommentteihin. Aiheina mm. korkeamman voiman olemassaolo, Elon Musk, salaliittoteoriat ja työnteko.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
FACEBOOK: www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: www.linkedin.com/company/futucast/
8/20/2020 • 53 minutes, 46 seconds
Toimittaja Anu Partanen | Minkälainen olisi pohjoismainen USA? #108
Toimittaja Anu Partanen on kirjoittanut kirjan The Nordic Theory of Everything - In Search of a Better Life. Tässä amerikkalaiselle yleisölle suunnatussa kirjassa kuvaillaan pohjoismaista yhteiskuntamallia sisältäpäin, sekä siihen liittyviä väärinkäsityksiä. Anu tuli Futucastiin puhumaan kirjansa sisällöstä, sekä yleisesti pohjoismaisen ja amerikkalaisen yhteiskunnan eroista. Mitä suomalaiset osaavat paremmin? Onko Pohjoismaat todella hyvä esimerkki myös suurvallalle?
Studion kalusteet: https://www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Futucast Clips kanava: https://www.youtube.com/channel/UCRXl...
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: https://www.futucast.com
FACEBOOK: https://www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: https://www.linkedin.com/company/futucast
8/17/2020 • 1 hour, 7 minutes, 55 seconds
Miten Kohtaat Tulevaisuuden? | Ajankohtaista # 107
Tervetuloa viikottaisen torstaijakson pariin. Tässä jaksossa Isak, William ja vieraileva tähti (sekä Futucastin yleisvelho kameran takana) Samuel puhuvat omasta suhtautumisesta tulevaisuuteen. Tämä jakso puhuttelee niitä, jotka haluavat tietää miten me kolme nuorta suomalaista miestä puhumme ja ajattelemme tulevaisuudesta, mitkä asiat ovat muovanneet meidän käsityksiämme siitä, ja miksi Rune on niin jees peli.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
FACEBOOK: https://www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: https://www.linkedin.com/company/futucast/
8/13/2020 • 38 minutes, 31 seconds
Meteorologi Pekka Pouta | Planeettamme ilmaston tila #106
Tässä jaksossa on vieraana meteorologi Pekka Pouta. Pekka on tunnettuimpia teoreettista fysiikkaa opiskelleista suomalaisista, ja sen avulla hän on päässyt kansan suosioon tv-meteorologina. Viime aikoina hän on kiinnostunut uudelleen ilmastomme opiskelemisesta sekä tutkimisesta. Tässä jaksossa hän kertoo oppimastaan.
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
FACEBOOK: www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: www.linkedin.com/company/futucast/
8/10/2020 • 1 hour, 2 minutes, 3 seconds
Maalaisjärki ja Tiede | Ajankohtaista #105
Tässä ajankohtaisjaksossa Wili ja Isak keskustelee maailaisjärjestä ja tieteestä. Mikä on niiden kahden välinen ero? Mihin tarkoitukseen kumpikin soveltuu? Miten meidän pitäisi suhtautua kumpaankin? Näitä kysymyksiä, ja monia muita, pohditaan tässä jaksossa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
FACEBOOK: www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: www.linkedin.com/company/futucast/
8/6/2020 • 37 minutes, 6 seconds
Entinen Poliisi Sami Sallinen | Poliisin peitetoiminta, mielenhallinta ja ääritilanteet #104
Tässä jaksossa on vieraana turvallisuuden ja kehonkielen ammattilainen sekä poliisin entinen peitetoiminta-agentti, Sami Sallinen. Tietoa ja tarinoita täynnä oleva Sami vieraili Isakin ja Wilin kanssa puhumassa poliisin työstä, kehonkielestä, väkivallasta ja mielenhallinnasta.
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
FACEBOOK: www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: www.linkedin.com/company/futucast/
8/3/2020 • 1 hour, 7 minutes, 27 seconds
Sosiaalinen media vaikuttamisen välineenä | Ajankohtaista #103
Tässä jaksossa Isak ja William keskustelevat aiheesta sosiaalinen media. Minkälainen on milleniaalin varttumiskokemus sosiaalisen median parissa? Miten sosiaalinen media on muuttanut ihmisten kanssakäymistä? Ymmärrämmekö sosiaalisen median vaikutuksia?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
FACEBOOK: www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: www.linkedin.com/company/futucast/
7/30/2020 • 37 minutes, 47 seconds
Psykologian Professori Markus Jokela | Mitä Älykkyys On? #102
Helsingin Yliopiston psykologian professori Markus Jokela herättää närää, vaikka onkin erittäin miellyttävä mies. Hän tutkii älyä ja sen suhdetta ihmisen menestykseen ja sosiaaliseen liikkuvuuteen, ja monet tieteen havainnoista jakavat mielipiteitä. Mitä älykkyys on? Mitä ÄO mittaa? Mikä määrittää menestyksen? Näistä ja muista aiheista kuulet tässä jaksossa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
7/27/2020 • 1 hour, 6 minutes, 42 seconds
EU Tukipaketti ja Koronan paluu | Ajankohtaista #101
Ensimmäinen futucastin livestream-kokeilu, sekä ajankohtaisjakso. Tässä jaksossa puhutaan uudesta EU tukipaketista, Euroopan liittovaltioutumisesta ja koronan mahdollisesta toisesta aallosta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
FACEBOOK: https://www.facebook.com/futucast/
LINKEDIN: https://www.linkedin.com/company/futucast/
7/23/2020 • 31 minutes, 44 seconds
Videojournalisti Jaakko Keso | Videojournalismi #100
Jaakko Keso on Yle Kioskille sisältöä tuottava videojournalisti, joka tunnetaan ihmisläheisestä gonzo-tyylistään. Juttelimme Jaakon kanssa siitä, miten eri elämänpolkuja kulkevia ihmisiä kohdataan journalistina, minkälaisille mielipiteille tulee sallia alusta, miten löytää ihmisyys epämiellyttävien mielipiteiden takaa, ja monesta muusta. Jaakon tekemiä videoita löytää mm. YouTubesta. Futucastilta vahva suositus.
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
7/20/2020 • 1 hour, 13 minutes, 29 seconds
Ajankohtaista | Suomen Marjatilat ja Kausityöläiset #99
Tämä jakso on hieman erilainen. Ensinnäkin, Williamin korvaa tässä jaksossa Futucastin yleisavain Samuel. Toiseksi, Isak on viettänyt viikon mansikkatilalla ukrainalaisten kausityöntekijöiden kanssa. Tässä jaksossa keskustellaan Isakin kokemuksista ja ajatuksista mainittuun viikkoon liittyen.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
7/16/2020 • 57 minutes, 5 seconds
Avoimen puolueen puheenjohtaja Petrus Pennanen | Kaupungit ja keskustelut #98
Tämän jakson vieraana on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja Avoimen puolueen puheenjohtaja, Petrus Pennanen. Hän tuli puhumaan Isakin ja Williamin kanssa Helsingin tulevaisuudesta, politiikasta ja teatterista, hauskanpidosta, sekä tuntemattomille juttelemisesta.
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
7/13/2020 • 1 hour, 20 seconds
Futurist Simon Østergaard | The Future of Education #97
Simon Østergaard is a futurist and senior advisor for the Copenhagen Institute for Futures Studies. He specializes in the future of education, the future of higher education in particular. He joins the futucast roster to discuss what will happen and is happening in the world of learning. What, where and why will we learn in the future?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
7/9/2020 • 1 hour, 3 minutes, 43 seconds
Finnfundin Hallituksen Puheenjohtaja Robert Wihtol | Kiinan nousu #96
Robert Wihtol on 20 vuotta Aasian Kehityspankin leivissä ollut nykyinen Finnfundin hallituksen puheenjohtaja. Robert tuli Futucastin sukkulaan keskustelemaan Kiinasta ja Kiinan modernin ajan noususta. Mikä on Kiinan pitkän aikavälin strategia? Mihin Kiinan nousu perustuu? Onko Kiina seuraava johtava suurvalta?
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
7/6/2020 • 58 minutes, 32 seconds
Puheenaihe.fi:n Rami Kurimo | Ehkä-logiikka #95
Rami Kurimo on toinen #puheenaihe-podcastin isännistä ja futucastin tuttu. Rami tuli Isakin ja Williamin kanssa puhumaan... no, kaikesta, kuunnelkaa vaan. Ei tästä mitään kuvausta pysty kirjoittamaan. Nauttikaa futucast-historian toistaiseksi pisimmästä jaksosta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
7/2/2020 • 1 hour, 49 minutes, 29 seconds
Tubettaja Roni Bäck | Puoli miljoonaa tilaajaa #94
Minkälaista on olla yksi Suomen tunnetuimpia milleniaaleja ja yksi kokonaisen sukupolven äänistä? Siihen ei voi moni ihminen vastata. Roni Bäck voi. Tässä jaksossa kuullaan tarinoita sekä Ronin urasta, että hänen ajatuksista tekemisensä takana.
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/29/2020 • 1 hour, 1 minute, 40 seconds
John Boltonin kirja ja Biden VS Trump | Ajankohtaista #93
Tässä ajankohtaisjaksossa puhutaan taas Yhdysvalloista, ikään kuin muualla ei tapahtuisi mitään. Mitä John Boltonin kirjan pimitys kertoo maan tilasta? Sen lisäksi William ja Isak kertovat alustavia veikkauksiaan presidentinvaaleista.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/25/2020 • 26 minutes, 53 seconds
Nordean Pääekonomisti Tuuli Koivu | Koronan jälkeinen talous #92
Koronaviruspandemiaa ollaan onnistuttu torjumaan ennennäkemättömällä maailmanlaajuisen talouden sammuttamisella. Emme ole kuitenkaan nousseet suosta. Massiiviset elvytyspaketit ja lainat ovat signaaleja tulevasta ahdingosta. Kuinka syvällä tulemme rämpimään? Tästä ja muusta kertoi meille Nordean pääekonomisti Tuuli Koivu.
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/22/2020 • 58 minutes, 4 seconds
Ajankohtaista | Helteinen Helsinki ja Kiihottava totuus #91
Suomi aukeaa, helteinen Helsinki alkaa olemaan täynnä elämää, ja joku on kirjoittanut kirjan Kiihottavasta Totuudesta. Tässä ajankohtais-jaksossa on luvassa Isakin ja Williamin ajatuksenjuoksua juuri siitä. Istu pöydän äärelle meidän mukaan kuuntelemaan ja kerro oma näkemyksesi.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/18/2020 • 29 minutes, 55 seconds
GNS Economicsin Toimitusjohtaja Tuomas Malinen | Paluu markkaan #90
GNS Economicsin toimitusjohtaja Tuomas Malinen haluaa kyseenalaistaa valtavirran käsityksen eurosta. Oliko euroon liittyminen virhe, ja pitäisikö meidän palata markkaan mahdollisimman pian? Miksi muissa Pohjoismaissa vallitseva oman valuutan vaihtoehto on niin suuri tabu Suomessa? Onko liittovaltio-agenda jo ilmeinen?
Studion kalusteet: www.mjuk.fi
Mjukilta saat hyvälaatuisia käytettyjä kalusteita edullisemmin kuin saisit ne uutena. Säästät samalla kun tuet kiertotaloutta ja hyviä tyyppejä. Futucast on Mjukin kaveri.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/15/2020 • 59 minutes, 46 seconds
Ajankohtaista | Black Lives Matter ja Katri Kulmunin ero #89
Tässä ajankohtaisjaksossa Wili ja Isak keskustelevat BLM mielenosoituksista ja Katri Kulmunin erosta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/11/2020 • 37 minutes, 17 seconds
Morten Sylvest | The Future of Work #88
Morten Sylvest is a Danish expert in the future of work, with a Ph.D. in anthropology from Columbia University. Morten joined us to talk about his takes on what is happening with the future of human labor and the social contract between companies and society, as well as the role of COVID-19 in the development of these trends. NOTE. This episode is much more enjoyable with even a basic knowledge of some of the memes and ideas related to the future of work, such as automation, robotization, the crowding out of the working class etc.
Futucast Website: www.futucast.com
Twitter: https://twitter.com/futucast
Instagram: https://www.instagram.com/futucast/
Facebook: https://www.facebook.com/futucast/
Linkedin: https://www.linkedin.com/company/futucast/
6/8/2020 • 1 hour, 5 minutes, 10 seconds
#neuvottelija:n Sami Miettinen | Podcastien Rooli Yhteiskunnallisessa Keskustelussa #87
Sami Miettinen on pitkän uran investointipankkiirina ja neuvottelutaidon asiantuntijana tehnyt tuore podcastaaja. Istuimme Samin kanssa puhumaan podcastauksesta, asiapodcastien roolista yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja skenessä tapahtuneista suurista uutisista, mm. Joe Roganin Spotify-diilistä.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/1/2020 • 58 minutes, 19 seconds
William & Isak | Ajankohtaista #86
Futucastin uudessa jakso-konseptissa, Isak ja William keskustelvat muutamasta valitsemastaan ajankohtaisesta aiheesta ja uutisesta. Tässä jaksossa käsitellään Joe Roganin Spotify diiliä, sekä SpaceX:n ja Nasan yhteistyötä. Mikä olisi hyvä nimi tälle jakso-konseptille? Laittakaa meille tulemaan ehdotuksia. PS. ”Timanttista aivohunajaa” kävi jo mielessä, eli sitä ei tarvitse ehdottaa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: https://twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: https://www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: https://www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/29/2020 • 44 minutes, 7 seconds
Helsingin Yliopiston dosentti Timo Miettinen | Aatehistoria #85
Helsingin Yliopiston dosentti Timo Miettinen tutkii Eurooppalaista aatehistoriaa ja ajan hengen narratiivia. Elämme aikoja, joissa monet perusoletuksemme yhteiskunnasta on koetuksella, ja moni itsestäänselvyys on repeytymässä liitoksistaan. Tässä jaksossa käydään läpi koronatilannetta yhteiskuntafilosofisesta näkökulmasta.
Teemoja: Eurooppa, koronavirus, liberalismi, yhteiskuntafilosofia
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/25/2020 • 56 minutes, 35 seconds
Tietoturva-asiantuntija ja hakkeri Benjamin Särkkä | Korona ja valvontayhteiskunta #84
Datan keräämisen ja analysoimisen tehostuessa, sen kyky auttaa ongelmien ratkaisemisessa kohoaa eksponentiaalisesti. Mitä arvoa on yksityisyydellä ja vanhoilla hevoskärry-aikoina keksityillä perusoikeuksilla, jos valvontadystopiat ovat hitaita demokratioita tehokkaampia ja pragmaattisempia? Näitä ja muita keloja veivaamassa Isakin ja Williamin kanssa on hakkeri ja Nordean tietoturva-asiantuntija, Benjamin Särkkä
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/21/2020 • 1 hour, 9 minutes, 57 seconds
Politiikkaradion juontaja Linda Pelkonen | Median rooli korona-aikana #83
Minkälainen on median rooli korona-aikana? Mikä on trollaamisen ja toisinajattelun raja? Mistä muusta maailmalla tapahtuvasta koronauutisten tulva vie huomiomme pois? Näitä ja muita pohdimme yhdessä YLEn toimittajan Linda Pelkosen kanssa. Linda tunnetaan mm. yhtenä Politiikkaradion juontajana.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/18/2020 • 1 hour, 12 minutes, 40 seconds
Ivana Helsingin perustaja Paola Suhonen | Muoti on idiooteille #82
Tässä jaksossa vaatesuunnittelija ja taiteilija, IVANAHelsinki-perustaja Paola Suhonen, vierailee Williamin ja Isakin avaruusaluksella. Maailman ja ihmisten muuttuessa, vaatteet ovat yksi asia, jossa sen huomaa heti. Miten vaatetrendit syntyy ja mikä niitä ohjaa? Miten vaateteollisuus tulee muuttumaan tulevaisuudessa? Mitä tyyli kertoo ihmisestä?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/14/2020 • 56 minutes, 31 seconds
William & Isak | Koronapäiväkirjat vol.6 #81
COVID-19 jatkaa myllerrystään, joten futucastilla on ainakin aihe mistä puhua. Tässä jaksossa Isak ja William vaihtavat keskenään kuulumisia ja ajatuksia maailman menosta, ilman vierasta. Tässä jaksossa teemoina mm. koronan jälkeinen maailma ja Elon Musk.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/11/2020 • 51 minutes, 5 seconds
Co-Founder of MeetFrank Kaarel Holm on the future of getting hired | Futucast @ SLUSH
Kaarel Holm is the Co-founder and CEO of MeetFrank, one of the fastest-growing HR startups in Europe. Holm’s story with MeetFrank might not have started, if he wouldn’t have gotten sacked from his previous job for looking around and thinking of other possibilities. This kicked off Holm’s idea for an anonymous recruiting app, which was launched for the first time at Slush 2016.
5/7/2020 • 26 minutes, 6 seconds
Suomenkielen dosentti Vesa Heikkinen | Kaikki liittyy kieleen #80
Tämän jakson vieraana on suomen kielen dosentti, Politiikkaradiosta tuttu, Vesa Heikkinen. Vesa erikoistuu kielen analysointiin. Mitä kielenkäyttömme paljastaa ajatustavoistamme, sekä miten se vaikuttaa ajatuksiimme? Vesan kautta perehdymme nykytilanteeseen, ja otamme selvää, mitä uutta voimme oppia tarkistelemalla sanoja lähempää.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/4/2020 • 1 hour, 4 minutes, 22 seconds
Vihreiden varapuheenjohtaja Fatim Diarra | Mitä armollisuus vaatii ihmiseltä? #79
Vihreiden varapuheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Fatim Diarra vieraili Isakin ja Williamin avaaruusaluksella. Jaksossa käsittelemme mm. rasismia, armollisuutta ja inhimillisyyttä nykypäivän politiikassa sekä ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Mitä armollisuus vaatii ihmiseltä? Mikä on virheiden tekemisen merkitys? Kuka on Artsi? Kyllä, jaksossa käsitellään myös koronaa. Tietysti.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/30/2020 • 1 hour, 2 minutes, 26 seconds
Co-Founder of Oatly Björn Öste | The Rise of Oatly #78
The Co-Founder of Oatly and Good Idea, Björn Öste, joins Isak and William for another English language episode of Futucast. Björn shares his own side of the story about the rise of Oatly and their philosophy. This episode covers the story of oat milk and Oatly, the purpose and ethos of companies, the battle against the global rise of diabetes, with a generous side of verbal Finland-Sweden high-fives. Kauramaito havremjölk.
4/27/2020 • 1 hour, 14 minutes, 24 seconds
Koronapäiväkirjat w/ Atte Harjanne | Millä eväillä Suomi taistelee kriisiä vastaan? #77
Tässä koronapäiväkirjojen kappaleessa kuullaan Vihreiden kansanedustajaa, Atte Harjannetta. Atella on kädet täynnä koronavirusepidemian ja poliittisen poikkeustilan kanssa, ja tässä jaksossa paneudutaankin Suomen koronapolitiikkaan. Miltä kriisi näyttää kansanedustajan silmin, ja millä eväillä Suomi taistelee kriisiä vastaan?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/23/2020 • 1 hour, 4 minutes, 2 seconds
Ruoan Tulevaisuuden Asiantuntija Lauri Reuter | Milloin saamme sipsin makuista parsakaalia? #76
Tämän jakson vieraana on ruoan tulevaisuuden asiantuntija Lauri Reuter Nordic Food Tech VC:sta. Jaksossa käydään läpi kauttaaltaan mullistuvaa ruoan maailmaa. Mitkä ovat tulevaisuuden ruokailutottumukset? Miten vahvasti ruokavalio liittyy ihmisen identiteettiin? Mitä uusia ruokateknologioita maailmassa ja Pohjoismaissa on nousemassa? Ja milloin saamme vihdoin sipsin makuista parsakaalia?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/20/2020 • 1 hour, 7 minutes, 7 seconds
Futucast Q&A #75
Tässä jaksossa William ja Isak vastaavat Futucast fanejen kysymyksiin. Odotetusti jakson aikana käsitellään elämää suurempiakin kysymyksiä kuten: Tappelisitko mieluummin hevosen kokosta ankkaa vai 100 ankan kokoista hevosta vastaan?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/16/2020 • 53 minutes, 48 seconds
Astronauttikokelas Robert Nemlander | Millä valmiuksilla kohtaat tulevaisuuden? #74
Kaikesta ei pysty puhumaan, mutta me pääsimme aika lähelle. Hyönteisravinne-firman perustaja, astronauttikokelas ja tulevaisuuden visioija Robert Nemlander tuli puhumaan Marsista, Somalian heinäsirkoista ja ilmastonmuutoksesta. Eikä se varmaan edes ollut siinä. Tässä jaksossa Wili keksii Nobel-arvoisen ratkaisun ilmastonmuutokseen.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/13/2020 • 58 minutes, 47 seconds
Koronapäiväkirjat w/ Saska Saarikoski | Elämmekö aikamme suurta murrosta? #73
”Elämme suurta aikaa”. Koronapäiväkirjan neljännessä jaksossa vierailee Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski. Päivittelemme kuulumisia ja keskustelemme siitä, miten olemme havainneet koronan vaikuttavan ihmisiin ja yhteiskuntaan. Elämmekö aikamme suurta murrosta?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
Olet varmaan kuullut ”kyberturvallisuudesta” niin paljon, että on alkanut ottamaan päähän, mutta oletko välittänyt siitä? Mitä tapahtuu, kun koko elämäsi on kytköksissä internetiin ja jokaisesta liikkeestäsi kertyy dataa? Miten sinä, yhteisöt, yritykset, ja jopa maat turvaavat itsensä tässä uudessa, herkässä ja loputtomista yhteyksistä riippuvaisessa maailmassa? Turvallisuusasiantuntija ja Aalto-yliopiston särmin työelämäprofessori Jarno Limnéll tuli futucastiin puhumaan juuri tästä.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/6/2020 • 56 minutes, 42 seconds
Koronapäiväkirjat w/ Antti Holma | Miten koronavirukseen suhtaudutaan New Yorkissa? #71
Isakin ja Williamin koronapäiväkirjat jatkuvat, ja tähän jaksoon on lisätty muutaman ilmaisen ämpärin verran karismaa. Antti Holma on, näin suomenruotsalaisittain, en skön kunde. Antti asuu puolisonsa kanssa New Yorkissa, jota koronavirus koettelee juuri nyt kenties pahemmin kuin mitään muuta kaupunkia maailmassa. Miten koronavirukseen suhtaudutaan New Yorkissa? Mitä pandemia tekee luovalla alalla työskenteleville tai yhteiskuntamme huono-osaisille? Muuttaako pandemia taidetta? Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/2/2020 • 1 hour, 7 minutes, 26 seconds
Koronapäiväkirjat w/ Mikko Kiesiläinen | Miten maailma ja Suomi ovat reagoineet koronavirukseen? #70
Ekonomisti Mikko Kiesiläinen sementoi itsensä futucastin vakiokasvona tässä loistavassa etäjaksossa. Onneksi podcasteja voi tehdä karanteenissa. Mikko on hiljattain palannut USAn reissulta, jossa hän tutustui paikallisiin presidentinvaaleihin. Miten maailma ja Suomi ovat reagoineet koronavirukseen? Mikä on ihmishengen hinta? Kuka on USAn presidentti vuonna 2021? Ja mitä on gerrymandering?
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Gerrymandering
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/30/2020 • 1 hour, 1 minute, 33 seconds
William & Isak | Koronapäiväkirjat vol.1 #69
Historiallinen pandemia jyllää ja maailmaan on julistettu poikkeustila. Kaupungit ovat autioituneet ja ihmiset ovat eristäytyneet omiin koloihinsa. Ihmiset ovat hamstranneet vessapaperia varmistaakseen itselleen elintärkeän ja herkullisen ravinnonlähteen kuukausiksi. William ja Isak seuraavat tilannetta, ja raportoivat tässä jaksossa omista ajatuksistaan. Paljastus: me olemme yhtä hämillämme kuin tekin. Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta, toivottaa futucastin jätkät.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/25/2020 • 54 minutes, 16 seconds
Löytöretkeilijä Patrick "Pata" Degerman | Jääkarhut & Ilmastonmuutos #68
Minkälainen äijä on niin seikkailunhaluinen, että haluaa lähteä arktisille alueille, jossa kukaan ihminen ei ole ennen käynyt? Minkälainen äijä seisoo 10 metriä jääkarhusta ja haluaa päästä vielä lähemmäs? Ja minkälainen äijä on nähnyt planeettamme eri kolkkien muuttuvan viime vuosikymmenien aikana omien silmiensä edessä? Patrick ”Pata” Degerman. Edessäsi on energinen tarinoiden ja opetusten reissu. Ja muuten, hyvää Kansainvälistä Jääkarhupäivää.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/23/2020 • 1 hour, 2 minutes, 15 seconds
Unity’s Research Director Kaisa Salakka - the democratized future of gaming | Futucast @ SLUSH
50 percent of mobile games today are built on Unity, a cross-platform game engine on which even software noobs can easily create games. Unity Technologies’ product innovation mastermind Kaisa Salakka discusses with William & Isak the societal influence of the gaming industry, its diversity issues, and how everyone and their mother will become gamers in the future.
3/20/2020 • 28 minutes, 49 seconds
Kansanedustaja Mikael Jungner | Miten kohtaan ihmisiä oikein? #67
Ihmisten välinen vuorovaikutus on yksi ihmisyyden tärkeimpiä asioita. Miten kohtaamme ihmisiä oikein, miten ymmärrämme eri ideoita ja asenteita, ja miksi jokaiseen paskaan twiittiin ei tarvitse jäädä kiukkuisena jumittamaan? Mikael Jungner, Isak ja William istuvat alas pohtimaan tulevaisuutta, ja miksi ihmisissä löytyy entistä enemmän ratkaisuja maailman kysymyksiin.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/16/2020 • 1 hour, 1 minute, 30 seconds
Tulevaisuudentutkija Risto Linturi | Virtuaalitodellisuus, aurinkoenergia ja tekoäly #66
Favorit i repris. Tulevaisuudentutkija (ja videopelifanaatikko) Risto Linturi tuli puhumaan sähköautoista, tekoälystä ja virtuaalimaailmasta. Miten maailmamme siirtyy päivä päivältä virtuaalisuuteen? Milloin polttomoottoriauton ostamisesta tulee taloudellisesti typerä valinta? Milloin saamme videopelien pikselimaisemista yhtä aidon tunteen kuin oikean vuoren huipulta? Näihin kysymyksiin vastaa vanha futucast-suosikkimme.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/9/2020 • 1 hour, 25 minutes, 27 seconds
Hristo Stoykov & Debora Revoltella from the European Investment Bank | Futucast @ SLUSH
Hristo Stoykov & Debora Revoltella from the European Investment Bank joined Isak and William for an in-depth discussion about the state of the European economy and business world. Grab a notebook before you press play.
3/5/2020 • 31 minutes, 38 seconds
Kotipizzan Toimitusjohtaja, Tommi Tervanen | Päästäänkö eläinten tappamisesta ikinä eroon? #65
Kotipizzan toimitusjohtaja, The Pizza Guy, Tommi Tervanen, saapui Futucastin studioon juttelemaan ravintoloista, ruokatrendeistä ja tulevaisuudesta. Miten Tommi päätyi Kotipizzaan ja miten Kotipizza on vuosien varrella muuttunut kriittisessä tilassa olevasta yhtiöstä luotettuun brändiin? Jatkuuko vegaanitrendi ja päästäänkö eläinten tappamisesta ikinä eroon? Koituuko robottikokit ravintoloiden turmioksi? Ja mitä Tommin mielestä ruoka-alalla on vielä tekemättä? Ota selvää tässä herkullisen hyvässä jaksossa!
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/2/2020 • 48 minutes, 39 seconds
Dragons’ Den’s Michele Romanow on revamping the VC game | Futucast @ SLUSH
Michele Romanow, Co-founder and President of the unique VC firm Clearbanc, has an astonishing career story to share: Before her 33rd birthday, she had founded five and exited two companies. Recently named a Young Global Leader by the World Economic, she now plans to invest $1 billion into 2,000 businesses this year. And of course, she’s also known as a ‘Dragon’ on CBC’s hit show Dragons’ Den, Canada’s version of Shark Tank. In this episode, Michele discusses everything from nepotism in VC, to the strengths of millennial founders, and handling 250 pitches in 17 days on tv.
2/27/2020 • 44 minutes, 59 seconds
Stanford BASES former Co-President - Andrew Blum | Futucast @ SLUSH
Andrew Blum is the former Co-President of the student-run entrepreneurship society BASES at Stanford. In the episode Isak, William & Andrew discuss the differences between the entrepreneurial ecosystem in the US compared to Europe and much more.
2/24/2020 • 25 minutes, 39 seconds
CEO & Founder of SILO.AI - Peter Sarlin | Futucast @ Slush
Peter Sarlin, the founder and CEO of Silo.AI will obliterate your AI prejudices. If you want a 30-minute introduction to the state of contemporary AI R&D, this is your episode.
2/20/2020 • 33 minutes, 45 seconds
Tracking Space Junk with Founder of SEER Tracking - Amber Yang | Futucast @ SLUSH
What is space junk? A 1996 comedy film starring Bugs Bunny and Michael Jordan? Close, that’s Space Jam. Space junk is leftover debris orbiting the earth from all the decades of human space travel; satellite parts, old spacecrafts, fragments. A cosmic junkyard. And it’s not good - in fact, it’s very bad for current and future space travel. Luckily a young Stanford student is on it, so without further ado, Amber Yang.
2/17/2020 • 28 minutes, 19 seconds
CEO & Founder of Oura Ring - Petteri Lahtela | Futucast @ Slush
The founder and CEO of Oura Ring, Pettei Lahtela, joined Isak and William for a discussion about his company, health tracking and human health in general.
Onko Piilaaksossa identiteettikriisi? Tässä etäjaksossa pohdimme sitä, miten valtavan maailman Piilaakso on luonut ympärilleen, ja kuinka se on muuttanut aikaamme vuonna 2020. Jyri Engeström on Suomessa syntynyt ja Kaliforniassa kasvanut YesVC:n Co-Founder. Jaksossa droppaa myös nimet Carl Sagan, Steve Jobs, H.C. Andersen ja Gilgamesh. Älä kuuntele tätä jos et halua herättää ajatuksia.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
2/10/2020 • 1 hour, 19 minutes, 37 seconds
WIRED UK’s feature editor - Victoria Turk | Futucast @ Slush
Victoria Turk is a Senior Editor at Wired. She sat down to talk with Isak and William about so many subjects relating to tech, business and society, that it’s pretty remarkable that this episode is just 30 minutes long. Episode recorded at Slush 2019 together with Soaked by Slush. Www.slush.org/soaked
2/6/2020 • 29 minutes, 48 seconds
CEO of Masterclass - David Rogier | Futucast @ Slush
The CEO of Masterclass and all around pleasant man, David Rogier, tells the story and philosophy behind Masterclass, as well as his thoughts about the future of the education system in general. Episode recorded at Slush 2019 together with Soaked by Slush. Www.slush.org/soaked
1/30/2020 • 30 minutes, 28 seconds
Futucast Gameshow #63
The Master of Ceremony, Futucastin tuottaja a.k.a. Samuel “El Habanero” Happonen isännöi futucastin ensimmäisen, ja varmaan viimeisen, futucastin tulevaisuuskisan. Jaksossa Isak ja William kilpailee kuumeisesti ja intensiivisesti universumin kukkulan kuninkuudesta vastailemalla kysymyksiin mm. juustolla ennustamisesta ja Simpsoneista. Mitä ihmettä, kysyt sinä. Niin mekin. Jaksossa puhutaan myös ihan asiaa, esimerkiksi Isakin ja Wlliamin tulevaisuuden mielikuvista liittyen mm. mielenterveyteen ja vaatealaan. Sen lisäksi kuullaan Isakin koskettava tulevaisuusruno, joka melkein saa Baudelairen twiittaamaan haudastaan.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
1/16/2020 • 1 hour, 8 minutes, 51 seconds
Perttu Pölönen | Oppiminen tulevaisuudessa #62
Vanha vieraamme ja ystävämme Perttu Pölönen palaa Kalasatamaan puhumaan tulevaisuudesta Isakin ja Williamin kanssa. Jaksossa keskustellaan Pertun uudesta kirjasta, Pertun kirjoittamisprosessista ja tulevaisuudesta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
1/6/2020 • 1 hour, 5 minutes, 44 seconds
Nordnetin Talousasiantuntija Martin Paasi | Rahapodi #61
Tässä jaksossa piti puhua sijoittamisesta ja rahasta, mutta juttu lähti leviämään juuri sinne minne sen jutellessa kuuluikin, aitoon podcast-tyyliin. On myös vähän sijoittamisesta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/30/2019 • 1 hour, 8 minutes, 24 seconds
Johtamisen Asiantuntija Helena Åhman | Tilannetaju #60
Tämän jakson vieraana on Helena Åhman. Hän on johtamisen asiantuntija jonka erityisosaaminen liittyy tilannetajuun ja paineensietoon.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/23/2019 • 1 hour, 13 minutes, 6 seconds
Pokeriammattilainen Aki Pyysing | Sijoittaminen ja pokerin pelaaminen #59
Tämän jakson vieraana pokeri- ja sijoituslegenda Aki Pyysing. Puhetta sekä pokerista, että sijoituksesta, samalla kun Isak yrittää pysyä kärryillä.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/16/2019 • 56 minutes, 7 seconds
Esko Valtaoja | Millainen maailmankuva sinulla on? #58
Pari vuotta viime näkemästä. Isak, William ja Esko Valtaoja istuivat taas mikkien ääreen puhumaan maailmastamme. Eskon uusi kirja ”Avaruudesta” on nyt ulkona.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/9/2019 • 59 minutes, 19 seconds
Mimmit Sijoittaa x Futucast | Yhteisjakso #57
Mimmit sijoittaa on yhteisö mimmeille, jotka puhuu rahasta, sijoittamisesta ja säästämisestä. Tämä on Mimmit sijoittaa ja Futucastin yhteisjakso.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/2/2019 • 1 hour, 2 minutes, 19 seconds
Sosiaalihistorian Dosentti Mikko Salasuo | Miten sukupolvemme kasvavat ja eroavat toisistaan? #56
Mikko Salasuo on helsinkiläinen talous- ja sosiaalihistorian dosentti. Varoitus: sinun on vaikea nähdä maailmaa samalla tavalla kuin ennen tämän jakson jälkeen.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
11/25/2019 • 1 hour, 6 minutes, 44 seconds
William & Isak | Futucastin toinen tilannekatsaus #55
Toinen futucastin jakso ilman vierasta. William reissasi Isakin uuteen kotikaupunkiin, Kööpenhaminaan. Jaksossa päivitellään jätkien kuulumisia ja futucastin jatkoa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
Suosittu tubettaja Mentaalisavuke, eli Aleksi Rantamaa, tuli puhumaan Isakin ja Williamin kanssa mm. internetkulttuurista, Youtubesta, omasta tubetusurastaan ja uudesta nuorten mediamaailmasta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/28/2019 • 1 hour, 3 minutes, 34 seconds
Toimittaja Pekka Vahvanen | Tekeekö moderni teknologia maailmallemme pahaa? #53
Toimittaja ja Perjantai-ohjelman juontaja Pekka Vahvanen tuli futucastiin puhumaan luddiittisesta maailmankatsomuksesta modernista maailmasta, jonka mukaan kehittyvä teknologia on ihmiskunnalle suurempi pahe kuin hyve.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/21/2019 • 1 hour, 27 minutes, 17 seconds
Maailmanpolitiikan Professori Teivo Teivainen | Sananvapaus, Eurooppa ja päihdepolitiikka #52
Helsingin Yliopiston maailmanpolitiikan professori (ja entinen fellow puheohjelman juontaja) Teivo Teivainen tuli Isakin ja Williamin vieraaksi puhumaan mm. sananvapaudesta, Euroopasta ja huumeiden kieltolaista.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/14/2019 • 1 hour, 2 minutes, 56 seconds
KLOKin perustaja Pauli Kopu | Miten media muuttuu? #51
KLOKin perustaja ja Media television jälkeen-kirjan kirjoittaja Pauli Kopu tuli Isakin ja Williamin vieraaksi futucastiin puhumaan median muutoksesta modernissa maailmassa ja sen vaikutuksesta muuhun yhteiskuntaamme.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/7/2019 • 1 hour, 3 minutes, 9 seconds
Nuclear Safety Professional Ville Tulkki | Onko ydinvoima hyvä vai huono asia? #50
Ydinvoimasta puhutaan paljon, mutta käsitetäänkö se oikein? Nuclear safety professional Ville Tulkki tuli futucastiin selventämään väärinkäsityksiä ja vastaamaan yleisiin kysymyksiin.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/30/2019 • 1 hour, 8 minutes, 42 seconds
Toimittaja Jessikka Aro | Mitä ovat trollitehtaat ja mitä ne tekivät minulle? #49
Toimittaja Jessikka Aro on pitkään kirjoittanut Venäjän maailmanlaajuisesta informaatiovaikuttamisesta, ja tuli tunnetuksi häneen kohdistetusta trollikampanjasta. Hän tuli futucastiin kertomaan tarinansa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/24/2019 • 56 minutes, 13 seconds
Poliitikko ja Psykiatri Ilkka Taipale | Mielenterveys ja tasa-arvo nykymaailmassa #48
Biohakkeri Teemu Arina | Miten biohakkeroit itsesi? #47
Tässä biohakkeri-kahvin siivittämässä jaksossa puhutaan biohakkeri Teemu Arinan kanssa, arvasitte oikein, biohakkeroinnista. Jaksossa on sekä tietoa biohakkeri-skenestä, että käytännön vinkkejä jokaiselle.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/9/2019 • 1 hour, 17 minutes, 4 seconds
Juha Nurmi | Tutkija kertoo pimeän verkon huumekaupasta #46
Juha Nurmi on kirjoittanut maailman laajamittaisimman väitöskirjan pimeässä verkossa tapahtuvasta huumekaupasta, ja on tutkinut pimeän verkon eri puolia vuosia. Isak ja William istuivat hänen kanssaan puhumaan pimeän verkon mielenkiintoisesta maailmasta.
Understanding the Usage of Anonymous Onion Services: https://tutcris.tut.fi/portal/files/18769092/TUNI_nurmi.pdf
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
9/2/2019 • 1 hour, 6 minutes, 43 seconds
Hakkeri Laura Kankaala | Mitä on hakkeroiminen? #45
Futucastin vieraaksi saapuu F-securen Laura Kankaala, joka toimii ns. valkohattuhakkerina (“hyviksenä”) selvittääkseen tietoturvapuutteita. Laura puhui Isakin ja Williamin kanssa mm. hakkeroinnista ja tietoturvan tulevaisuudesta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
8/26/2019 • 1 hour, 3 minutes, 43 seconds
#44 Isak & William | Tilannekatsaus Futucastista
Tässä jaksossa ei ole vierasta, vaan Isak ja William juttelevat ensimmäistä kertaa kahdestaan futucastista ja maailmasta. Näitä jaksoja saattaa tulla lisää, jos pidätte formaatista.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
8/19/2019 • 42 minutes, 50 seconds
Puolustusvoimien Entinen Komentaja Jarmo Lindberg | Armeijan ja sodan tulevaisuus #43
Futucast on palannut tauoltaan! Isak ja William palaa mikkien ääreen vieraanaan Puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo ”Charles” Lindberg.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
8/12/2019 • 45 minutes, 35 seconds
Ajatuspaja Liberan Toiminnanjohtaja Mikko Kiesiläinen | Onko Suomi Liberaali? #42
Tässä jaksossa vieraana on ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja Mikko Kiesiläinen. Jaksossa jutellaan valtion monopoleista, ay-liikeestä ja muista liberaalien lempiaiheista.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/10/2019 • 1 hour, 2 minutes, 14 seconds
Kosmologi Syksy Räsänen | Mustat aukot, pimeä aine, maailmankaikkeus ja teleportterit #41
Tällä kertaa vieraana on kosmologi, Syksy Räsänen, joka toimii teoreettisen fysiikan tutkijana Helsingin yliopistossa. Tämän jakson keskustelua värittää aiheina mm. ajan ja aineen synty, mustat aukot, pimeä aine ja monet muut mielenkiintoiset maailmankaikkeutta koskevat asiat. Ehkäpä Williamin toive teleporttereista toteutuu tulevaisuudessa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
6/3/2019 • 1 hour, 19 minutes, 34 seconds
Filosofi Frank Martela | Onko onnellisuudella ja merkityksellisyydellä mitään väliä? #40
Frank Martela on suomalainen filosofi, tietokirjailija ja tutkija. Jaksossa puhutaan mm. onnellisuudesta ja merkityksellisyydestä.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/27/2019 • 55 minutes, 9 seconds
Työelämäprofessori Pekka Sauri | Työn tulevaisuus, liikenne ja sosiaalinen media #39
Pekka Sauri on työelämäprofessori, entinen vihreiden puheenjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja. Koulutukseltaan hän on psykologi ja filosofian tohtori. Futucastissa hän keskustelee muun muassa ilmastonmuutoksesta, liikenteestä, somesta, työn tulevaisuudesta sekä hänen aikaisemmin juontamasta Yölinjasta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/20/2019 • 1 hour, 8 minutes, 27 seconds
Näyttelijä, Yrittäjä ja Kalastaja Jasper Pääkkönen | Kalakantojen ylläpidon pimeä puoli #38
Me tunnemme Jasper Pääkkösen näyttelijänä ja yrittäjänä, mutta hänen intohimonsa on perhokalastus. Tässä jaksossa perehdytään niin Jasperin uraan kuin Suomen luonnonsuojelun ja kalakantojen ylläpidon pimeään puoleen. Tämän sinun kuuluu tietää kotimaastasi.
Jakson sponsorina:
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Pivo on enemmän kuin maksusovellus, se on ekosysteemi, jota minkä tahansa pankin asiakas voi käyttää.
a.pivo.fi/futucast
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/13/2019 • 1 hour, 24 minutes, 2 seconds
Kompensäätiön perustaja Antero Vartia | Miksi perustin Kompensäätiön ja miten säätiö toimii? #37
Yrittäjä ja poliitikko Antero Vartia tuli futucastiin puhumaan ilmastonmuutoksesta ja sen vastaisesta taistelusta. Hän lanseeraa myös jaksossa uuden ilmastonmuutosta torjuvan säätiönsä, Kompensäätiön. Emme spoilaa, kannattaa kuunnella.
Jakson sponsoreina:
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Pivo on enemmän kuin maksusovellus, se on ekosysteemi, jota minkä tahansa pankin asiakas voi käyttää.
https://a.pivo.fi/futucast
Pala - Palan avulla myyt asuntosi itse, et yksin.
Pala on täysin uusi tapa myydä asunto itse. Palan ideana on, että asiakas maksaa vain siitä palvelusta mitä tarvitsee. Hän voi hyödyntää omaa osaamistaan ja ottaa ammattilaisen apuun niissä kohdissa, joita ei itse ehdi tai osaa hoitaa. Joku on hyvä juridiikassa ja osaa itse tehdä kauppakirjan, toinen taas tarvitsee juuri siinä apua.
https://www.facebook.com/palapalvelu/
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
5/6/2019 • 1 hour, 50 seconds
Rikosylikomisario Thomas Elfgren | Isoimmat uhkakuvamme #36
KRP:n rikosylikomisario Thomas Elfgren vieraili futucastissa puhumassa tulevaisuuden mahdollisuuksista ja haasteista poliisin näkökulmasta. Yhteiskuntamme muuttuessa, poliiseilla on uniikki näkökulma niihin muutoksen ilmiöihin, joita me siviilit emme aina tule ajatelleeksi.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/29/2019 • 1 hour, 10 seconds
Päihdehoitola Kantamo | Miksi riippuvuus ei ole valinta #35
Tässä jaksossa kävimme Päihdehoitola Kantamossa puhumassa riippuvuudesta ja sen hoitomuodoista Suomessa. Jaksossa nostetaan pöydälle monta selvinä pidettyjä oletuksia päihderiippuvuudesta joita pitäisi kyseenalaistaa enemmän. Miksi riippuvuutta pidetään edelleen valintana?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/22/2019 • 57 minutes, 16 seconds
Presidentti Tarja Halonen | Tasa-arvo #34
Tässä jaksossa perehdytään Suomeen ja suomalaisiin entisen Tasavallan Presidentin Tarja Halosen kanssa. Mihin tasa-arvo on yltänyt sitten maamme nuoruusvuosien ja kuinka paljon on vielä tehtävänä? Miten vanha Suomi muuttuu uudeksi Suomeksi?
Jakson Sponsorina OP Kevytyrittäjä.
OP Kevytyrittäjä on helpoin tapa yrittää ja aloittaa yrittäminen. Palvelu sopii uusille ja olemassa oleville toiminimiyrittäjille, pankkiasiakkuudesta riippumatta. Hoidamme paperityöt, veroilmoitukset ja -maksut puolestasi, jotta voit keskittyä omaan osaamiseesi. Palvelussa ei ole kiinteitä kuluja, ainoa kulu on 5% palvelumaksu maksetusta laskusta. Ja jos kalenterivuoden aikana liikevaihtosi ylittää 30 000 euroa, on palvelun käyttö ilmaista loppuvuoden ajan. Olitpa uusi yrittäjä, tai sinulla on jo toiminimi, OP Kevytyrittäjä on paras tapa laskuttaa omaa osaamistaan.
https://op-kevytyrittaja.fi/
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/15/2019 • 57 minutes, 43 seconds
Toimittaja Kaarle Hurtig | Kysymmekö relevantteja ja tarpeeksi isoja kysymyksiä tulevaisuudesta? #33
Toimittaja, yrittäjä, kelailija, fellow podcastaaja ja eduskuntavaaliehdokas Kaarle Hurtig kävi meillä puhumassa tulevaisuudesta ja yhteisömme suhtautumisesta siihen. Kysymmekö itseltämme tarpeeksi isoja ja oleellisia kysymyksiä omasta tulevaisuudestamme?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/8/2019 • 1 hour, 30 minutes, 36 seconds
Eduskuntavaalit 2019 | PS - Sakari Puisto
Futucast julkaisee kahdeksan vaalipodcastia Eduskuntavaalien 2019 alla. Jokaisessa jaksossa puhutaan puolueen kolmesta tärkeimmästä tulevaisuusteesistä, ilmastonmuutoksesta, poliitikan rakenteista sekä unelmista. Vaalipodcastit eivät ole vaalitenttejä. Tarkoituksena on tuoda puolueiden ajatuksia esille erilaisessa ja rauhallisemmassa formaatissa. Tällä kertaa vieraana perussuomalaisten Sakari Puisto.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/3/2019 • 30 minutes, 10 seconds
Osmo Soinivaara | Tekoäly, perustulo ja kaupunkien tulevaisuus #32
Osmo Soininvaara on tunnettu monista asioista, mm. hänen suositusta blogistaan, jossa hän pukee sanoiksi sen mitä moni ei osaa, aiheesta kuin aiheesta. Tässä jaksossa Isak ja William istuivat juttelemaan Oden kanssa tulevaisuudesta, tuttuun futucast-tyyliin.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
4/1/2019 • 1 hour, 1 minute, 21 seconds
Eduskuntavaalit 2019 | Kokoomus - Kai Mykkänen
Futucast julkaisee kahdeksan vaalipodcastia Eduskuntavaalien 2019 alla. Jokaisessa jaksossa puhutaan puolueen kolmesta tärkeimmästä tulevaisuusteesistä, ilmastonmuutoksesta, poliitikan rakenteista sekä unelmista. Vaalipodcastit eivät ole vaalitenttejä. Tarkoituksena on tuoda puolueiden ajatuksia esille erilaisessa ja rauhallisemmassa formaatissa. Tällä kertaa vieraana Kokoomuksesta sisäministeri Kai Mykkänen.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/29/2019 • 35 minutes, 51 seconds
Eduskuntavaalit 2019 | Keskusta - Kimmo Tiilikainen
Futucast julkaisee kahdeksan vaalipodcastia Eduskuntavaalien 2019 alla. Jokaisessa jaksossa puhutaan puolueen kolmesta tärkeimmästä tulevaisuusteesistä, ilmastonmuutoksesta, poliitikan rakenteista sekä unelmista. Vaalipodcastit eivät ole vaalitenttejä. Tarkoituksena on tuoda puolueiden ajatuksia esille erilaisessa ja rauhallisemmassa formaatissa. Tällä kertaa vieraana Keskustan Asunto- energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/27/2019 • 32 minutes, 9 seconds
Nokian Hallituksen Puheenjohtaja Risto Siilasmaa | Tekoäly, energia ja tarve uudistaa politiikka #31
Vieraana Nokian hallituksen puheenjohtaja ja F-Securen perustaja, Risto Siilasmaa. Aiheina muun muassa Nokia, 5G, energia, tekoäly ja politiikka.
Jakson sponsorina Nuoret Yrittäjät. Nuorten Yrittäjien Get Together tapahtuma PowerParkissa 24-25.5
www.nuoretyrittajat.fi
www.gettogether.fi
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/25/2019 • 59 minutes
Eduskuntavaalit 2019 | Sin. - Tiina Ahva
Futucast julkaisee kahdeksan vaalipodcastia Eduskuntavaalien 2019 alla. Jokaisessa jaksossa puhutaan puolueen kolmesta tärkeimmästä tulevaisuusteesistä, ilmastonmuutoksesta, poliitikan rakenteista sekä unelmista. Vaalipodcastit eivät ole vaalitenttejä. Tarkoituksena on tuoda puolueiden ajatuksia esille erilaisessa ja rauhallisemmassa formaatissa. Tällä kertaa vieraana Sinisen Tulevaisuuden 3. varapuheenjohtaja ja Sinisten Nuorten puheenjohtaja Tiina Ahva.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/22/2019 • 37 minutes, 58 seconds
Eduskuntavaalit 2019 | Vas. - Hanna Sarkkinen
Futucast julkaisee kahdeksan vaalipodcastia Eduskuntavaalien 2019 alla. Jokaisessa jaksossa puhutaan puolueen kolmesta tärkeimmästä tulevaisuusteesistä, ilmastonmuutoksesta, poliitikan rakenteista sekä unelmista. Vaalipodcastit eivät ole vaalitenttejä. Tarkoituksena on tuoda puolueiden ajatuksia esille erilaisessa ja rauhallisemmassa formaatissa. Tällä kertaa vieraana Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, Hanna Sarkkinen.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/20/2019 • 37 minutes, 47 seconds
Eduskuntavaalit 2019 | Vihreät - Pekka Haavisto
Futucast julkaisee kahdeksan vaalipodcastia Eduskuntavaalien 2019 alla. Jokaisessa jaksossa puhutaan puolueen kolmesta tärkeimmästä tulevaisuusteesistä, ilmastonmuutoksesta, poliitikan rakenteista sekä unelmista. Vaalipodcastit eivät ole vaalitenttejä. Tarkoituksena on tuoda puolueiden ajatuksia esille erilaisessa ja rauhallisemmassa formaatissa. Tällä kertaa vieraana Vihreän liiton puheenjohtaja Pekka Haavisto.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/18/2019 • 36 minutes, 49 seconds
Eduskuntavaalit 2019 | KD - Sari Essayah
Futucast julkaisee kahdeksan vaalipodcastia Eduskuntavaalien 2019 alla. Jokaisessa jaksossa puhutaan puolueen kolmesta tärkeimmästä tulevaisuusteesistä, ilmastonmuutoksesta, poliitikan rakenteista sekä unelmista. Vaalipodcastit eivät ole vaalitenttejä. Tarkoituksena on tuoda puolueiden ajatuksia esille erilaisessa ja rauhallisemmassa formaatissa. Tällä kertaa vieraana Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, Sari Essayah.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/15/2019 • 31 minutes, 23 seconds
New York Times best-selling author Adam Grant on why you still will be employed in the future #30
In our first international episode, Isak, William and Samuel are interviewing professor of organisational psychology at the Wharton School of Business and New York Times bestselling author, Adam Grant. Adam sat down with us through Skype to talk about the future of our working life.
3/11/2019 • 33 minutes, 39 seconds
Emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto | Aikalaisdiagnoosi #29
Teoreettisen filosofian emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto huokuu tyyntä viisautta, jota tämä uusin jaksokin on täynnä. Käymme läpi nykyajan aatteellista tilannetta ja kehitystä. Mitä ja miten ajattelemme, ja kuinka meidän tulisi ajatella.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
3/4/2019 • 1 hour, 10 minutes, 32 seconds
Tutkimusprofessori Pekka Hakkarainen | Pitäisikö kannabis laillistaa? #28
Tässä jaksossa Isak ja William keskustelee THL:n tutkimusprofessori Pekka Hakkaraisen kanssa päihdepolitiikan tulevaisuudesta (ja historiasta), huumesodasta ja maailmalla tapahtuvasta lakimuutosaallosta. Huumeongelmien pahetessa, mikä mallissamme on vikana?
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
2/25/2019 • 1 hour, 2 minutes, 18 seconds
Tulevaisuudentutkija Risto Linturi | Maamme muuttuu #27
Risto Linturi on tulevaisuudentutkija ja aivan järjettömän asiantunteva mies. Hän on kirjoittanut laajan raportin Eduskunnalle Suomen yhteiskunnan rakenteellisesta teknologisesta muutoksesta tulevaisuudessa. Tässä jaksossa avataan raportin sisältöä, ja ymmärrätte sen kuultuanne varmasti, miksi tämä raportti on niin t ärkeä.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
2/18/2019 • 1 hour, 14 minutes, 41 seconds
EVAn Johtaja Matti Apunen | Klassisen liberalismin esiinmarssi #26
EVAn johtaja Matti Apunen istui alas Williamin ja Isakin kanssa kantamaan vapaiden markkinoiden soihtua. Jaksossa puhuttiin mm. ay-liikkeistä, Suomesta ja tietysti tulevaisuudesta. Harva ihminen Suomessa väittelee yhtä terävästi kuin Matti.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
2/11/2019 • 1 hour, 4 minutes, 53 seconds
Tutkija Charly Salonius-Pasternak | Sananvapauden ja yksityisyyden rajat #25
Charly on Ulkopoliittisen Instituutin tutkija ja se tyyppi, jolle soittaisimme joka kerta kun meillä on uutisiin liittyviä kysymyksiä, jos se vain olisi sosiaalisesti hyväksyttävää. Erittäin mielenkiintoinen jakso jossa käytiin läpi aiheita datavallankumouksesta sananvapauteen.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
2/4/2019 • 1 hour, 20 minutes, 55 seconds
Infektiosairauksien Professori Anu Kantele | Infektiosairaudet, superbakteerit ja rokotteet #24
Anu Kantele on lääkäri ja infektiosairauksien professori Helsingin Yliopistolla. Jaksossa käytiin läpi sitä, miltä moderni epidemia voisi näyttää ja mitä teemme sen estämiseksi. Todella jännittävä jakso, ja muistakaa yskiä hihaan.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
1/28/2019 • 1 hour, 52 seconds
Perttu Pölönen | Keskustelu Tulevaisuudesta #23
Futucastin tähän asti pisimmässä jaksossa William ja Isak juttelevat dispruptiosta, koulutuksesta, muuttuvasta maailmasta ja arvoista Perttu Pölösen kanssa. Perttu on Nasan ja Googlen Singularity Universityn käynyt säveltäjä ja keksijä, joka piti yli 100 puhekeikkaa vuonna 2018. Jakso on täynnä uusia ajatuksia, joista et halua jäädä paitsi.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
1/21/2019 • 1 hour, 12 minutes, 3 seconds
USA:n entinen Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck | An Outsider's Perspective #22
USAn entinen Suomen suurlähettiläs ja Suomen toiseksi tunnetuin kalju bodari, Bruce Oreck, istui Williamin ja Isakin kanssa antamaan sitä kuuluisaa outsider perspectiveä Suomesta, suomalaisista ja maamme tulevaisuudesta. Brucea on mahtava kuunnella, Bruce ei valitettavasti vieläkään ole oppinut suomea eli jakso englanniksi.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
1/14/2019 • 51 minutes, 26 seconds
Korkeimman Oikeuden presidentti Timo Esko | Oikeusjärjestelmän tulevaisuus #21
Vieraana Korkeimman Oikeuden presidentti, Timo Esko. Isak ja William istuivat Timon kanssa aivan tajuttoman ison pöydän ympärille puhumaan oikeusjärjestelmän tulevaisuudesta, sen aatteellisesta taustasta ja vähän lisää oikeudesta. Mainitsematta Minority Reportia kertaakaan.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
1/7/2019 • 53 minutes, 30 seconds
Entinen OP:n pääjohtaja Reijo Karhinen | Miten Suomi kohtaa tulevaisuuden? #20
Reijo Karhinen on entinen OP:n pääjohtaja. Jakso on elävä keskustelu siitä, miten Suomi kohtaa tulevaisuuden ja miten kansakuntamme saavuttaa potentiaalinsa. Mikä potentiaalimme ylipäätään on? Reijon kanssa oli erittäin mukava jutella, ja jakso äänitettiin toistaiseksi futucastin historian isoimman pöydän äärellä.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/31/2018 • 1 hour, 6 minutes, 36 seconds
Upright Projectin Perustaja Annu Nieminen | Minkä muun kuin rahan pitäisi ohjata yrityksiä? #19
Annu Niemisellä on uusi, erittäin mielenkiintoinen työkalu siihen, miten yhtiöiden yhteiskunnallista kokonaisvastuuta eli nettoimpaktia voidaan mitata entistä tarkemmin ja kattavammin. Hän istui Williamin kanssa keskustelemaan ideastaan sekä yhtiöiden yhteiskunnallisesta vastuusta. Kuuntele, niin tiedät miksi sinua kannattaa kiinnostaa.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/24/2018 • 51 minutes, 58 seconds
Psykiatrisen Vankisairaalan Ylilääkäri Hannu Lauerma | Rikollinen mieli #18
Tässä hyytävän mielenkiintoisessa jaksossa, Turun psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, psykiatri Hannu Lauerma, puhui Isakin ja Samuelin kanssa siitä, mistä piirteistä erilaiset rikolliset mielet koostuvat. Jaksossa käydään läpi mielen erilaisia poikkeavuuksia, ja myös se pysäyttävä tosiasia, kuinka samanlaisia me kaikki lopulta olemme.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/17/2018 • 44 minutes, 20 seconds
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen | Onko meidän koulutusjärjestelmä oikeasti paras? #17
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen istui alas Isakin ja Williamin kanssa puhumaan koulutusjärjestelmän epäkohdista, uudistuksista ja potentiaalista. Kohtaako nykyinen järjestelmä tulevaisuuden realiteetit tarpeeksi hyvin? Kuuntele jakso ja hanki lisää tiiliä ja laastia omille mielipiteillesi.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/10/2018 • 45 minutes, 57 seconds
Stand-up koomikko Jukka Lindström | Missä menee raja mistä saa vitsailla? #16
Stand up-koomikko ja entinen Noin Viikon Uutisten juontaja Jukka Lindström on Isakin vanha tuttu stand-up piireistä. Hän istui Futucastin oman pöydän ympärille puhumaan huumorista, tämän päivän keskustelukulttuurista ja viihteen roolista yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/3/2018 • 1 hour, 1 minute, 6 seconds
Nobel-voittaja Bengt Holmström | Pitäisikö politiikan olla vähemmän läpinäkyvää? #15
Bengt Holmström on taloustieteen professori Massachusetts Institute of Technologyssa (MIT), Nobel-palkinnon saaja, ja suorastaan kuumottavan älykäs mies. Isak ja William puhuivat Bengtin kanssa hänen omasta tutkimusalueestaan, perustulosta, blockchainista ja hieman myös vallitsevasta journalistisesta keskustelukulttuurista.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
11/26/2018 • 1 hour, 3 minutes, 14 seconds
Nordean toimitusjohtaja Casper von Koskull | Kuolevatko pankit? #14
Nordean toimitusjohtaja Casper von Koskull istui Isakin ja Williamin kanssa turhan ison pöydän ympärille puhumaan pankkien tulevaisuudesta, fintechistä ja alan suurimmista haasteista ja kysymyksistä niin pankkien kuin ihmisten näkökulmasta. Tästä helposti lähestyttävästä keskustelusta jokainen voi oppia paljon.
Yhteistyössä:
BMW i3, sähköisen ajamisen iloa.
Pivo, kaikkien suomalaisten maksusovellus.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
11/19/2018 • 52 minutes, 4 seconds
F-securen Tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen | Tietoturvan ABC ja Bitcoin #13
Vieraana F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen. Keskustelua teknologiasta, tietoturvan tulevaisuudesta, bitcoinista ja ihmisten mahdollisuuksista vaikuttaa omaan tietoturvaansa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/26/2017 • 56 minutes, 9 seconds
Ilkka Herlin | Voidaanko ilmaistonmuutos ratkaista ja Itämeri pelastaa? #12
Vieraana Cargotecin ja Baltic Sea Action Groupin hallituksen puheenjohtaja, Ilkka Herlin. Mikä on Itämeren tilanne, voiko ilmastonmuutoksen ratkaista, mitä yksittäinen kansalainen voi tehdä? #futucast selvittää asiat, jotka kaikkien pitäisi tietää.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
12/11/2017 • 43 minutes, 16 seconds
Suomen Arkkipiispa Kari Mäkinen | Uskonnon merkitys ja tulevaisuus #11
Vieraana Suomen Arkkipiispa, Kari Mäkinen. Keskustelua arkkipiispan työstä, sekularisaatiosta, uskonnon tulevaisuudesta, terrorismista sekä Suomen kirkon isoimmista tulevista haasteista.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
11/27/2017 • 40 minutes, 31 seconds
Liikemies Björn Wahlroos | Miksi Ruotsilla menee paljon paremmin kuin Suomella? #10
Vieraana Sampo Groupin, Nordean ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja, Björn Wahlroos. Miksi Nalle oli nuorena vasemmistolainen, miksi Ruotsilla menee Suomea paremmin, miten Suomea ja verotusta tulisi uudistaa ja miten perustulo voitaisiin saada toimimaan?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
11/13/2017 • 35 minutes, 13 seconds
CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie | Konfliktien ja rauhan tulevaisuus #9
Inspiroiva keskustelu konflikteista, ihmispiirteistä, maailman sosiaalisesta vastuusta sekä uudesta rauhanliikkeestä.
Tuija Talvitie on konfliktinratkaisujärjestö CMI:n toiminnanjohtaja.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/31/2017 • 52 minutes, 29 seconds
Professori Esko Valtaoja | Voimmeko elää ikuisesti? #8
Vieraana professori Esko Valtaoja. Aiheina muun muassa maailman pitkän aikavälin tulevaisuus, simulaatioteoria, maailman tieteen isot kysymykset ja ikuisesti eläminen.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/31/2017 • 1 hour, 2 minutes, 32 seconds
Vasemmistoliiton Puheenjohtaja Li Andersson | Miksi maahanmuutto ei ratkaise pakolaisongelmaa #7
Vieraana Li Andersson. Keskustelua pakolaisista, humanitaarisesta avusta, poliittisesta korrektiudesta sekä tasa-arvosta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/31/2017 • 59 minutes, 39 seconds
Verohallinnon pääjohtaja Pekka Ruuhonen | Voiko koko Verohallinon korvata tekoälyllä? #6
Keskustelua verotuksen tulevaisuudesta yhdessä Verohallinnon pääjohtajan kanssa. Kestääkö verotuspohja, miten verotusta innovoidaan, miksi veroja maksetaan ja voiko verohallinnon korvata tekoälyllä?
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/31/2017 • 42 minutes, 6 seconds
Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen | Onko perustulossa mitään järkeä? #5
Keskustelua Kelan, työmarkkinoiden ja tukien tulevaisuudesta sekä oikeusjärjestelmän ja perustulokokeilun tutkimista yhdessä Kelan pääjohtajan Elli Aaltosen kanssa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/31/2017 • 41 minutes, 45 seconds
Terveysministeri Pirkko Mattila | Terveydenhuollon tulevaisuus ja SoTe #4
Vieraana Pirkko Mattila. Keskustelua SoTesta, kansalaisen vastuusta terveysasioissa, digitalisaatiosta ja tulevaisuuden terveydenhuollosta terveysministeri Mattilan kanssa.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/31/2017 • 39 minutes, 19 seconds
VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara | Tuleeko singulariteetti? #3
Kolmannen jakson vieraana VTT:n toimitusjohtaja, Antti Vasara. Keskustelua maailmaa muovaavista teknologioista, tekoälystä ja sen eettisistä näkökulmista sekä energiasta. Lisäksi vapaata spekulaatiota ihmisen tulevaisuudesta monesta näkökulmasta.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/31/2017 • 50 minutes, 35 seconds
Talougsguru Sixten Korkman | "Start-up ilmiö näkyy kaikkialla muualla paitsi BKT:ssä" #2
Toisen #futucast-jakson vieraana Sixten Korkman. Keskustelua Suomen taloudesta, EU:sta, maahanmuutosta, Pohjoismaisesta federaatiosta ja nuorista.
Osallistu keskuteluun Twitterissä: twitter.com/futucast
Lyhyet klipit ja tiimin arkipäivää Instagramissa: www.instagram.com/futucast/
Jaksot videon kera Youtubesta: www.youtube.com/channel/UCQPojdjir3suCXQA_09P0ag
Älyttömän makeet nettisivut: www.futucast.com
10/31/2017 • 54 minutes, 22 seconds
Helsingin Pormestari Jan Vapaavuori | Miten Helsingistä tehdään maailman paras kaupunki? #1
Ensimmäinen #futucast jakso. Vieraana Jan Vapaavuori. Keskustelua Helsingin tulevaisuudesta. Miten joukkoliikennettä innovoidaan, miltä kaupungit näyttävät tulevaisuudessa ja mikä on Suomen isoin ongelma?