Susanne Päivärinnan vetämä suorapuheinen ohjelma, joka on ollut useita kertoja ehdolla Suomen parhaaksi keskusteluohjelmaksi.
117. Kaksi sairaanhoitajaa tuskastui muovipusseihin - nyt keksintö poikii rahaa
Sensuroimattomassa Päivärinnassa kuullaan yrittäjyydestä pitkään haaveilleiden Terhi Riikosen ja Minna Lehdon tarina. Matkalla illanviettoon sairaanhoitajat Riikonen ja Lehto poikkesivat kaupan vihannestiskille. Pusseja auki räplätessään kaksikko katsahti toisiaan ja tajusi sillä sekunnilla löytäneensä kauan etsimänsä idean. Ystävykset olivat miettineet pitkään ideaa, joka toisi helpotusta ihmisten arkeen. Alkoi tuotekehittely. Kun he esittelivät kapineensa patenttiasiamiehelle, tämä innostui heti ja totesi, että kyseessä on rahanarvoinen keksintö. Nyt kaksikon pussinavaajaa on myyty ruokakauppoihin ympäri Suomen. Patenttihakemus on vetämässä ja yritys perustettu. Suunnitteilla on myös myynti Suomen rajojen ulkopuolelle.
3.11.2022 • 14 Protokoll, 43 Sekunden
116. Asiantuntija varoittaa: ”Jos Putin haluaa saada Euroopan palelemaan, yksi keino on"
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa on siirtynyt vaiheeseen, joka on entistäkin vaarallisempi ja kansainvälisempi. Miksi Venäjä kiihdyttää ukrainalaisten kaupunkien ja infrastruktuurin tuhoamista siviilien kärsimyksestä ja sodan säännöistä piittaamatta? Venäjä syyttää toistamiseen Iso-Britanniaa Nord Stream -kaasuputkien räjäytyksistä ja sanoo harkitsevansa ”lisätoimia” Britanniaa vastaan. Miten Venäjän uhittelu tulee tulkita? Norja ilmoitti maanantaina nostavansa sotilaallista valmiuttaan. Norjan pääministeri Jonas Gahr Stören mukaan lisääntyneet jännitteet tarkoittavat, että olemme alttiimpia uhille, tiedustelulle ja vaikutuksille. Millaista valppautta tilanne edellyttää myös Suomessa? Ovatko globaalin konfliktin riskit kasvaneet, kun Nato ja Venäjän liittolaiset käyvät epäsuoraa sotaa Ukrainassa? Kysymyksiin vastaa Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
2.11.2022 • 31 Protokoll, 39 Sekunden
114. Risto E. J. Penttilä: Suomi epäonnistui Nato-option kanssa: "Olemme edelleen ulkopuolella"
Turkki jarruttaa yhä Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan suhtautuu penseämmin Ruotsin jäsenyyteen, koska hänen mukaansa ”terroristit” kävelevät vapaana Ruotsissa. Myöskään Unkari ei ole ratifioinut Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä. Miksi ei? Kuinka kauan vitkuttelu voi jatkua? Miten tilanne ratkaistaan? Miten Venäjän hyökkäyssodan raaistuminen vaikuttaa Nato-prosessiin? Entä mitä tapahtuisi, jos Suomen Nato-jäsenyys hyväksyttäisiin Turkin parlamentissa ennen Ruotsin jäsenyyttä? Voisiko Suomi mennä Natoon ilman Ruotsia? Kysymyksiin vastaa kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä.
26.10.2022 • 25 Protokoll, 57 Sekunden
111. Onko Putin nyt entistä vaarallisempi?
Krimin sillan räjäyttämisen jälkeen Venäjä aloitti raakalaismaiset iskut siviilikohteisiin Ukrainassa. Onko sodan luonne nyt muuttunut pysyvästi? Tullaanko jatkossa näkemään entistä järkyttävämpiä iskuja ukrainalaisiin kaupunkeihin? Useamman arvion mukaan Venäjän ase- ja ohjusvarastot ovat jo hiipumassa. Mitä vaihtoehtoja presidentti Vladimir Putinille silloin jää? Onko Putinin pakko voittaa sota? Entä mitä länsi ja Nato voivat tehdä alati kiristyvässä tilanteessa? Mihin Suomessa tulee varautua? Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja ja Venäjä-asiantuntija Hanna Smith vastaa kysymyksiin Sensuroimattomassa Päivärinnassa.
12.10.2022 • 29 Protokoll, 48 Sekunden
110. Immu Ilmén pyöritti portsarina huumebisneksiä ja kantoi kassikaupalla seteleitä kotiin: "Tuntui, ettei raha lopu ikinä"
Kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta tuomittu Mika "Immu" Ilmén vapautui vankilasta vuonna 2018. Ilmén pyöritti huumebisneksiä samalla, kun hän teki töitä portsarina lukuisissa ravintoloissa ja yökerhoissa Helsingissä. Ilmén kantoi pimeää rahaa muovikassikaupalla kotiin, jossa elivät myös vaimo ja pieni lapsi. Mitä moottoripyöräjengi Cannonballin entinen asekersantti ajattelee nyt teoistaan? Ilmén kertoo Sensuroimattomassa Päivärinnassa väkivallan ja pimeän rahan pursuttamasta elämästään alamaailmassa ja hurjista portsarivuosistaan.
6.10.2022 • 28 Protokoll, 29 Sekunden
109. Mika Aaltola: Putinille luvassa perjantaina huonoin syntymäpäivä – "lähipiiri tekee laskelmia"
Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola analysoi yhä syvemmälle tappiokierteeseen ajautuvan Venäjän ja presidentti Vladimir Putinin tilannetta. Liikekannallepanon jälkeen Venäjältä on lähtenyt jo noin 700 000 venäläistä. Kritiikki sotatoimia ja liikekannallepanoa kohtaan kasvaa Venäjällä. Horjuuko Putinin asema? Miksi Venäjän presidentti Putinin ydinaseuhkailut puhuttavat nyt kiihtyvässä määrin ympäri maailmaa? Mitä ydinaseuhalla on jo saavutettu? Miten länsi vastaa Putinin huutoon ja mihin lännessä tulisi nyt varautua?
4.10.2022 • 27 Protokoll, 42 Sekunden
108. ”Ajatukseen omasta kuolemasta näin nuorena ei totu”
Matilda Heikkilä hakeutui vuonna 2020 äitiyslomallaan terveyskeskukseen kovan väsymyksen, pää-, selkä- ja vatsakipujen takia. Oireet laitettiin vauva-arjen piikkiin, eikä hän päässyt suppeita verikokeita lukuun ottamatta tarkempiin tutkimuksiin. Matildan oireet pahenivat ja vasta useiden pyyntöjen jälkeen hän pääsi verikokeisiin, joista näkyi kohonneet maksa-arvot. Asialle ei kuitenkaan tehty mitään. Lopulta käynti yksityislääkärillä paljasti järkyttävän totuuden. Mitä kaikkea tapahtui? Miksi Matilda joutui itse etsimään hoitovaihtoehtoja ja maksamaan kalliita syöpälääkkeitä? Miten pienen lapsen äiti jaksaa taistella, kun aika alkaa käydä vähiin ja syöpä on laajalle levinnyt?
29.9.2022 • 25 Protokoll, 10 Sekunden
107. Pekka Toveri kaasuputkien räjähdyksistä: Putinilla on laajempi viesti
Vuotavat Nord Stream -kaasuputket Ruotsin ja Tanskan talousalueilla herättävät vakavan kysymyksen paitsi tekijästä myös motiiveista. Jos Venäjä on räjäytysten takana, mitä se tarkoittaa? Miten tekoon tulee reagoida? Miten Suomen ja sen lähialueiden turvallisuustilanne on nyt muuttunut? Miksi Putin uhkailee ydinaseiden käytöllä ja sanoo Venäjän olevan sodassa länttä vastaan? Sensuroimattomassa Päivärinnassa kysymyksiin vastaavat ex-diplomaatti, pitkän linjan Venäjä-tuntija René Nyberg sekä pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp. Pekka Toveri.
28.9.2022 • 34 Protokoll, 57 Sekunden
106. ”Julkkis ilmestyi toimitukseen ja uhkasi lyödä turpaan” – Suomen vihatuimman juorulehden päätoimittaja avoimena Seiskan saloista
Seiska on Suomen suurin aikakauslehti, joka ei jätä ketään kylmäksi. Mutta missä menee Seiskan rajat? Paljonko vinkkipalkkioista muhevimmillaan maksetaan ja miksi? Seiskan kanteen joudutaan, sinne ei päästä. Suomen puhutuimman juorulehden päätoimittaja Jari Peltomäki kertoo Sensuroimattomassa Päivärinnassa, miten tehdään lehteä, jota juuri kukaan ei myönnä lukevansa.
21.9.2022 • 25 Protokoll, 20 Sekunden
105. Putinin ahdinko syvenee – mihin nyt pitää kiinnittää huomio? Näin asiantuntija vastaa
Venäjä on kärsinyt merkittäviä tappiota Ukrainassa. Presidentti Vladimir Putinin ahdinko syvenee ja tuki sodalle rakoilee Venäjällä. Sotimaan värvätyt vangit ja palkkasotilaat kielivät Venäjän sotakurimuksesta. Joutuuko Venäjä miettimään uudelleen, mitä se sodalta haluaa? Mitä vaihtoehtoja Putinilla on? Auttaako kumartelu Kiinaan päin? Mihin Suomessa pitäisi nyt kiinnittää erityistä huomiota? Onko lännessä pelätty liiaksi Venäjän potentiaalia eskaloida sota? Kysymyksiin vastaa Venäjän ulkopolitiikan asiantuntija, apulaisprofessori Rinna Kullaa Tampereen yliopistosta.
19.9.2022 • 25 Protokoll, 59 Sekunden
104. Mitä vaihtoehtoja Putinilla enää on ja kuinka vaarallisia? Näin asiantuntija vastaa
Venäjän yli puoli vuotta kestänyt hyökkäyssota Ukrainassa on sujunut huonosti alkumetreiltä lähtien. Ukrainalaiset ovat nyt onnistuneet valtaamaan takaisin alueitaan ja venäläiset ovat joutuneet perääntymään. Voiko Venäjä hävitä sodan? Mitä siitä seuraisi? Entä miten karvas tappio vaikuttaisi presidentti Vladimir Putinin asemaan? Mitä vaihtoehtoja Putinilla on ja kuinka vaarallisia nuo vaihtoehdot ovat? Näihin kysymyksiin vastaa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.
14.9.2022 • 29 Protokoll, 50 Sekunden
102. Katri Kulmuni ja Antti Häkkänen rajussa väittelyssä Suomen velkaantumisesta
Moni suomalainen odottaa kauhulla talvella pasahtavia sähkölaskuja. Sähkökriisi koettelee koko Eurooppaa. Millaisia nopeita ratkaisuja nyt pitäisi tehdä energian hinnan alentamiseksi ja riittävyyden takaamiseksi? Samaan aikaan valtion velkavuori sen kun kasvaa. Kuinka kauan Suomi voi jatkaa velaksi elämistä? Onko ovella jo seuraava kriisi? Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa keskustelemassa kansanedustajat Antti Häkkänen (kok) ja Katri Kulmuni (kesk).
7.9.2022 • 40 Protokoll, 35 Sekunden
103. Nämä merkit saattavat paljastaa lapsesi huumeiden käytön – lääkäri Atte Virolainen varoittaa
Päihdelääketieteeseen pätevöityvällä Atte Virolaisella on synkkä viesti: Suomessa kuolee huumeisiin alle 25-vuotiaita eniten Euroopassa. Samaan aikaan asiasta puhutaan hirvittävän vähän. Lääkäri Attena somessa tunnettu Virolainen kerää huumevalistusvideoillaan miljoonia katseluja kuukaudessa. Entinen lähihoitaja ja palomies tietää, mistä puhuu. Nyt hän kertoo, miten eri huumeet koukuttavat ja miksei kokaiinista pidä käyttää termiä bilehuume. Virolainen kertoo myös, millainen on tyypillinen huumekuolema Suomessa. Entä, miten päästä eroon riippuvuudesta? Mitkä merkit kielivät siitä, että oma lapsi on alkanut käyttää huumeita?
7.9.2022 • 31 Protokoll, 29 Sekunden
94. "Suomi osallistuisi Baltian puolustamiseen" - asiantuntija arvioi, mitä Nato meiltä odottaisi
Nato-kannat muuttuivat Suomessa myönteiseksi ennennäkemättömällä vauhdilla. Nyt pidetään jo lähes varmana, että Suomi jättää hakemuksensa ensi viikolla. Mitä tapahtuu jäsenyyshakemuksen jälkeen? Mistä Suomi voi neuvotella? Entä mitä Suomelta odotettaisiin Nato-jäsenmaana? Lähettäisikö Suomi sotilaitaan Baltian maissa jo oleviin Nato-pataljooniin? Mitä uutta jäsenyys toisi Suomelle? Näihin kysymyksiin vastaa Nato-tutkija, valtiotieteiden tohtori Iro Särkkä.
11.5.2022 • 25 Protokoll, 31 Sekunden
95. Karmiva lista Putinin luonteenpiirteistä - asiantuntija: näistä syistä sota tulee jatkumaan pitkään
Nyt pidetään jo lähes varmana, että Suomi tulee jättämään pikimmiten Nato-hakemuksensa. Millainen isku se tulee olemaan Venäjän presidentti Vladimir Putinille? Entä, millä tavoin Putin pyrkisi estämään Suomen tai Ruotsin Nato-jäsenyyden? Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on kestänyt jo kuukausia. Kun Putinilla ei näytä olevan ulospääsyä junnaavasta sodasta, mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Sensuroimattomassa Päivärinnassa haastateltavana on Ulkopoliittisen instituutin asiantuntija Jyri Lavikainen.
11.5.2022 • 24 Protokoll, 46 Sekunden
93. Anna Kontula Naton turvatakuista: Ei velvoita kuin lähettämään villasukkia
Kansanedustaja Anna Kontula lataa Sensuroimattomassa Päivärinnassa, miksei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä. Selvä enemmistö kansanedustajista kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta ei vasemmistoliiton Kontula. Hänestä pitäisi ennemminkin kysyä, miksi Natoon pitäisi mennä. Kontula pitää huonona muun muassa sitä, että Natoon kuuluu jäsenmaita, joilla on varsin hämärä ja ihmisoikeusnäkökulmasta ongelmallinen historia. Venäjän Kontula näkee enemminkin riskinä kuin uhkana. Jos Suomeen tulisi vihreitä miehiä, Kontulan mukaan Suomen armeija niistä varmasti selviäisi ominkin päin.
4.5.2022 • 25 Protokoll, 10 Sekunden
90. Miksi Venäjä uhkailee maailmansodalla? Venäjälle porttikiellon saanut Heidi Hautala haastattelussa
Venäjän raaka sotiminen Ukrainassa on jatkunut jo yli kaksi kuukautta. Sodan pitkittyessä uhkailut Venäjän suunnalta vain kovenevat. Ven äjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoitti aiemmin tällä viikolla, että kolmannen maailmansodan ja ydinsodan uhka on todellinen. Miten Venäjän uhkailuihin tulee suhtautua? Ovatko EU-maat tehneet riittävästi toimia Putinin sotimisen lopettamiseksi? Entä millaista suojaa Suomi tarvitsee, jos haemme Nato-jäsenyyttä? Haastateltavana on europarlamentaarikko ja Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Heidi Hautala, joka sai porttikiellon Venäjälle 2015.
27.4.2022 • 26 Protokoll, 35 Sekunden
91. Wilma Schlizewskin perään hälytettiin poliisit: ”Inhoan rattijuoppoja, nyt kuulun samaan jengiin"
Yrittäjä ja tatuointitaiteilija Wilma Schlizewski odottaa tuomiotaan törkeästä rattijuopumuksesta. Hän kärähti joulukuun 28. päivä 1,7 promillen humalassa ratista. Mitä oli tapahtunut? Miksi Schlizewski päätyi humalassa auton rattiin? Mitä hän katuu? Rattijuopumus on törkeä, mikäli rikoksentekijän veren alkoholipitoisuus on vähintään 1,2 promillea tai jos hänellä on vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa ajon aikana tai sen jälkeen.
27.4.2022 • 15 Protokoll, 58 Sekunden
89. Miten Venäjä voisi iskeä Suomeen sotilaallisesti? "Jollakin tavalla Suomea pitäisi rangaista"
Venäjä on toistanut useasti sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen uhkauksensa Suomea kohtaan, jos Suomi hakee Nato-jäsenyyttä. Millaista sotilaallista voimaa se voisi käyttää? Mihin kaikkeen Suomessa on varauduttava ja miten? Kuinka paljon Venäjällä riittää vielä paukkuja sotimiseen Ukrainassa? Entä kauanko Ukraina kykenee puolustautumaan? Millainen vaara on sodan eskaloitumiselle, kun sota pitkittyy? Kuinka kauan länsi voi antaa siviilien teurastusten, kidutusten ja raiskauksien jatkua Ukrainassa? Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri evp. Pekka Toveri vastasi kysymyksiin suorassa Sensuroimaton Päivärinta -lähetyksessä.
18.4.2022 • 24 Protokoll, 48 Sekunden
88. ”Suomalaisten kodinkoneita käytetään verkkohyökkäyksiin” – asiantuntijalta varoittavia esimerkkejä
Suomen Nato-päätös lähenee ja Venäjän vaikutusyritysten odotetaan lisääntyvän. Mihin nyt pitää varautua ja miten? Verkkohyökkäyksiä ja pelotteluvideoita on jo nähty. Ulko- ja puolustusministeriön sivut kaatuivat juuri ennen Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin etäpuhetta eduskunnalle. Nordean verkko- ja mobiilipankki rampautuivat pahoin useaksi päiväksi maaliskuun alussa tehdyn palvelunestohyökkäyksen takia. Voidaanko tärkeät nettisivut kaataa ja verkkopankkeihin pääsy estää viikoiksi? Onko mahdollista, että pankkiasiakkaat menettävät varojaan tai tietojaan hyökkäysten seurauksena? F-securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen vastasi kysymyksiin suorassa Sensuroimaton Päivärinta -lähetyksessä.
18.4.2022 • 21 Protokoll, 18 Sekunden
87. Asioita, joita ei pitäisi tapahtua edes sodassa – Lukas näki Butšan raakuudet
Suomalais-ukrainalaiset veljekset Justas ja Lukas Stasevskij kertovat Sensuroimattomassa Päivärinnassa Butšan julmuuksista ja siitä, miksi lännen tulee lisätä aseapua Ukrainalle välittömästi. Elokuvaohjaajaksi Kiovassa opiskeleva sellisti Lukas Stasevskij vieraili tällä viikolla Butšassa ja kertoo surullisin mielin siitä, mitä näki. Järkyttynyt pianistiveli Justas Stasevskij korostaa, että ratkaisun avaimet ovat lännellä. Hänestä Butšan tapahtumista ovat vastuussa kaikki venäläiset. Mitä lännen tulisi tehdä? Entä Suomen?
6.4.2022 • 27 Protokoll, 2 Sekunden
86. Venäjä asettaa Suomen valtavan haasteen eteen – "Tulee tuskallista aikaa"
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sai uuden, maailmaa syvästi järkyttäneen käänteen, kun Butšan kaupungin siviilien teloitukset ja muut raakuudet paljastuivat. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltolan mukaan lännessä pitää nyt sisäistää Venäjän valitsema strateginen tie. Mitä se tarkoittaa? Miten lännen tulee nyt toimia? Voisiko Vladimir Putin hyökätä myös Baltiaan ja Suomeen? Miten tappaminen saadaan loppumaan? Riittävätkö mitkään pakotteet pysäyttämään Venäjän presidenttiä?
6.4.2022 • 28 Protokoll, 16 Sekunden
85. Mikä on totuus Naton turvatakuista jos Suomi liittyisi? Asiantuntija vastaa
Nato-jäsenyyden kannatus on kasvanut, ja keskustelua puolesta ja vastaan käydään nyt runsaasti. Mutta mitä jäsenyys Suomelle käytännössä tarkoittaisi? Mitkä asiat muuttuisivat Nato-jäsenyyden myötä? Mitä paljon puhutut turvatakuut oikeastaan takaavat? Entä millaisiin Nato-operaatioihin Suomen tulisi osallistua ja keitä Suomesta lähtisi esimerkiksi sotaa käyvään maahan? Voiko Suomi neuvotella jäsenyyteensä liittyviä ehtoja? Miten Natoon hakeminen tehtäisiin turvallisesti, kun Venäjä on uhkaillut Suomea vakavilla seurauksilla, jos se lähtee kolkuttelemaan Nato-ovea? Kysymyksiin vastaa kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg.
30.3.2022 • 26 Protokoll, 46 Sekunden
84. Supon päälliköltä vakava varoitus Suomelle: ”Nyt kaikkien on todellakin oltava hereillä”
Suojelupoliisiin päällikkö Antti Pelttari varoitti jo vuosi sitten, että Venäjä ja Kiina yrittävät päästä kiinni Suomen kriittiseen infrastruktuuriin. Entä millaisia uhkia on nyt, kun Venäjän hyökkäyssota on jatkunut Ukrainassa jo kuukauden? Mihin kaikkeen Suomessa pitää varautua nyt ja tulevaisuudessa? Suojelupoliisiin päällikkö Antti Pelttari vastaa näihin kysymyksiin Sensuroimaton Päivärinta -haastattelussa.
23.3.2022 • 24 Protokoll, 54 Sekunden
83. Nämä merkit kertovat nyt Putinin eliitin rakoilusta - ”Hänen korviinsa on kiirinyt tieto”
Hybridiosaamiskeskuksen tutkimusjohtaja ja Venäjä-asiantuntija Hanna Smith analysoi Venäjän sotimista Ukrainassa ja Putinin aseman heikentymistä Sensuroimattomassa Päivärinnassa. Miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa saataisiin loppumaan? Millaisia hybridi-iskuja ja vaikuttamisyrityksiä Venäjä voi Suomeen kohdistaa? Voisiko laajamittainen kyberhyökkäys jättää suomalaiset ilman sähköä tai kaataa koko älyliikenteen? Miten ja mihin suomalaisten tulee varautua?
23.3.2022 • 25 Protokoll, 33 Sekunden
81. Hyytyykö Venäjän armeija Ukrainassa?
Mihin Venäjän armeijan paukut Ukrainassa enää riittävät? Miksi se on joutunut niin pahoihin vaikeuksiin, että taistelijoita pitää rekrytoida Syyriasta ja ase- ja ruoka-apua väitetään pyydetyn Kiinalta? Millanen ulospääsy Putinilla ja hänen joukoillaan on tilanteesta? Onko vaarana kemiallisten, biologisten tai jopa taktisten ydinaseiden käyttö tai jopa sodan laajentuminen? Näihin kysymyksiin antaa arvionsa everstiluutnantti Simo Pesu Maanpuolustuskorkeakoulusta.
16.3.2022 • 28 Protokoll, 27 Sekunden
82. Putinin loppu on alkanut - ”Ikääntyneen itsevaltiaan joutsenlaulu”
Mikä on Vladimir Putinin asema venäläisten silmissä nyt, kun talouspakotteet kurjistavat elämää ja sodan kauheus alkaa valjeta yhä useammalle? Millainen riski on sodan eskaloitumiselle, kun paine siviilien tappamisen päättämiselle kasvaa lännessä? Turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut pysyvästi eikä paluuta vanhaan ole. Miten Suomen tulee suhtautua Venäjän kovasanaisiin uhkauksiin Suomea kohtaan? Näihin asioihin kertoo näkemyksensä muun muassa Venäjän sisäpolitiikkaan erikoistunut Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila.
16.3.2022 • 28 Protokoll, 43 Sekunden
80. ”Käsittämätön lausunto” - suomalaistutkija hiiltyi täysin Ruotsin pääministerin Nato-kommentista
Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi Ukrainassa sotivan Venäjän aikeita ja Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä Sensuroimattomassa Päivärinnassa. Salonius-Pasternak uskoo Venäjän ryhtyvän tappamaan Ukrainassa siviilejä tavoitteidensa saavuttamiseksi. Miten tutkija näkee, mihin Suomen tulee varautua Venäjän suhteen? Entä miten hän arvioi Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä? Kysyttäessä Ruotsin pääministeri Madgalena Anderssonin Nato-kommentista, jonka mukaan Ruotsin hakeminen Natoon tässä tilanteessa horjuttaisi turvallisuustilannetta Euroopassa, saa tutkijan täysin hiiltymään. Salonius-Pasternakin mukaan kommentti on täysin käsittämätön. Hän pohtii, että jos jäsenyyden hakeminen on Ruotsin mielessä sellainen mitä ei pitäisi nyt tehdä, miten olisi sitten sotilaallinen tuki Suomelle, joka olisi paljon vakavampi asia. Salonius-Pasternak toivoo Suomen valtionjohdon selvittävän, mitä Andersson oikein tarkoittaa.
9.3.2022 • 27 Protokoll, 9 Sekunden
79. Natoon vai ei? Näin Jussi Halla-aho ja Ville Niinistö vastaavat - Venäjän reaktiosta ei pidä välittää
Nato-keskustelu kuumenee Suomessa. Kevään aikana puolueiden odotetaan ilmaisevan kantansa asiaan. Niinistö ja Halla-aho kertovat taustat Venäjä-uhalle ja sille, miksi naapurimaa tulee olemaan uhka jatkossakin. Mikä sai europarlamentaarikko Ville Niinistön muuttamaan Nato-kantansa? Entä mitä sanoo ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho? Entä, millainen tulee olemaan Suomen Nato-kanta, miten se muodostetaan ja milloin?
9.3.2022 • 41 Protokoll, 48 Sekunden
78. ”Oletko se tyttö, joka katosi 6-vuotiaana Kolumbiasta?” - viesti mullisti jyväskyläläisen Yulin elämän
Yuli Paz luuli pienenä olevansa vain väliaikaisesti Suomessa. Hän ei ymmärtänyt, että adoption myötä hänestä tuli pysyvästi joidenkin toisten lapsi. Yuli oli ennen lähtöään Suomeen pyytänyt kertomaan äidille, että tulisi pian takaisin. Mitä oli tapahtunut? Miten Yuli päätyi adoptoitavaksi? Virallisista dokumenteista ei löydy äidin allekirjoitusta eikä suostumusta adoptioon. Jyväskyläläinen Yuli Paz on yksi eri maista Suomeen adoptoiduista, jotka vaativat Suomea aloittamaan riippumattoman selvityksen kansainvälisten adoptioiden taustoista. Yuli itse sai rauhan, kun hän kuuli äidiltään, että tämä ei ollut hylännyt häntä. Äiti oli jättänyt Yulin hoitoon ja hoitajana toiminut pariskunta myi Yulin.
9.3.2022 • 23 Protokoll, 16 Sekunden
76. Suomalainen Lukas ei aio poistua Ukrainasta: ”Haluaako ne tappaa kaikki täällä?”
Elokuvaohjaajaksi Kiovassa opiskeleva sellisti Lukas Stasevskij aikoo seistä ukrainalaisten rinnalla loppuun asti. Suomeen hän ei aio palata, vaikka Venäjän sotatoimet sen kun raaistuvat.– Täällä tapetaan lapsia. Pelkään, että kuolen, enkä pysty tekemään enää elokuvia. Että rakas Ukrainan kulttuuri tuhotaan pois.Kaoottinen tilanne ei ole Lukaksen mukaan Venäjän eikä lännen hallinnassa. Yhtä asiaa hän pitää varmana: ukrainalaiset eivät luovuta.– Vaikka Venäjä voittaisi tämän taistelun, ne tulevat häviämään tämän sodan sata varmasti.
2.3.2022 • 21 Protokoll, 25 Sekunden
77. Tällaiset lähtöpassit Putinille odotettavissa - ”Sitäkin varmasti pelkää”
Voiko länsi enää koskaan olla tekemisissä sellaisen Venäjän kanssa, jonka hallitsijana on Putin? Miten vallanvaihto Venäjällä tapahtuisi? Entä minkälainen uhka Venäjä on Suomelle ja pitäisikö Suomen liittyä Natoon? Muun muassa näihin kysymyksiin Ulkopoliittisen instituutin tutkimusjohtaja Mikael Wigell vastaa Sensuroimattomassa Päivärinnassa.
2.3.2022 • 27 Protokoll, 21 Sekunden
75. Nyt puhuu ilmiöksi noussut kiroileva rollaattorimummo
”Missä on kiroileva rollaattorimummo?” ”Kuka on rollaattorimummo?” ”Mistä näkee rollaattorimummon videot?” Tällaisia kysymyksiä kimpoilee kiroilevasta tamperelaismummosta, jonka TikTok-videota on katsottu jo yli miljoona kertaa. Seuraajiakin hänellä on nyt 52 000, kun ennen mummohahmoa heitä oli vain 600. Mistä on siis kyse? Korvaläpät korvilla lumihangessa ärräpäitä päästelevä stand up -koomikko Anitta Ahonen vierailee nyt Susanne Päivärinnan haastateltavana.
10.2.2022 • 20 Protokoll, 34 Sekunden
74. Porvoolaisravintoloitsijan mitta täyttyi - pubi auki aamuyön tunneille
Porvoossa pubia ja ruokaravintolaa pyörittävä Petter Larsen piti viikonloppuna pubinsa ovet auki aamukahteen rajoituksista piittaamatta. Iloisia asiakkaita riitti ja virkavalta kävi paikalla. Mitä rajoitusmääräysten rikkomisesta seurasi? Petter lataa pöytään myös perustelunsa sille, miksi hallituksen ravintoloihin kohdistamat rajoitustoimet on tehty väärin perustein. Usko poliitikoihin alkaa olla mennyttä. Ravintoloitsija sanoo, ettei luota enää mihinkään.
9.2.2022 • 15 Protokoll, 30 Sekunden
73. Viesti Supolta järkytti Dubain prinsessaa paossa auttanutta Tiina Jauhiaista
Iisalmesta kotoisin oleva Tiina Jauhiainen nousi otsikoihin ympäri maailmaa, kun Dubain prinsessa Latifan kanssa tehty pakomatka päättyi dramaattisesti lähellä Intian rannikkoa neljä vuotta sitten. Prinsessan pako -kirjassa Tiina kertoo joutuneensa allekirjoittamaan Arabiemiraattien vankilassa vaitiolovelvollisuussopimuksen laittoman sieppauksen alaisena eikä ole sitä noudattanut. Millaisia seurauksia nykyisin Lontoossa asuvalle Tiinalle on puhumisesta aiheutunut? Pelkääkö Tiina turvallisuutensa puolesta? Miten Tiinasta tuli Dubain hallitsijan sheikki Muhammadin tyttären Latifan sydänystävä? Entä mitä Tiina tietää Latifan tilanteesta nyt? Kuuntele millaiset terveiset Tiina lähettää Latifalle.
3.2.2022 • 18 Protokoll, 56 Sekunden
72. Asiantuntijalla yllättävä Venäjä-tulkinta: Tiedetäänkö enemmän kuin kerrotaan?
Mihin Venäjä nyt oikein pyrkii? Mitä se tarkoittaisi Suomelle, jos Venäjä ryhtyisi sotatoimiin Ukrainassa? Millaiset mahdollisuudet on diplomaattisen ratkaisun löytymiselle? Nordic West Office -ajatuspajan toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä peräänkuuluttaa monipuolisuutta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Penttilän mukaan nyt on olemassa vain yksi ääni, tasavallan presidentin ääni. Penttilän mielestä hallitus ei ole juuri asiaan puuttunut. Entä jätetäänkö meille jotakin kertomatta? Penttilän mukaan kyllä jätetään.
2.2.2022 • 20 Protokoll, 30 Sekunden
70. Oudot oireet laitettiin paniikin piikkiin - fitnessmalli Meri Turunen sairastui vakavasti
Tällä hetkellä työkyvytön fitnessmalli Meri Turunen, 25, kertoo vakavasta sairastumisestaan Sensuroimattomassa Päivärinnassa. Jos Merin jalat eivät kanna, poikaystävä kantaa häntä kotona paikasta toiseen. Yksin hän ei selviä. Oudot oireet piinasivat vuosia Meriä. Kun fitnessmallikisan voittaja hakeutui jalan puutumisen takia päivystykseen, lääkäri kehotti menemään hierojalle. Oireiden lisääntyessä Meri sai kolmelta eri lääkäriltä sykettä alentavaa lääkettä paniikkikohtaukseen. Oireet laitettiin paniikin piikkiin. Kun Merin koko kroppa puutui navasta alaspäin, sattui päivystyksessä olemaan lääkäri, joka ohjasi Merin oikeanlaisiin tutkimuksiin. Lopulta varmistui diagnoosi, joka muutti Merin koko elämän.
27.1.2022 • 18 Protokoll, 37 Sekunden
71. THL:n Mika Salminen avautuu hallituksen koronatoimista
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen kommentoi Sensuroimattomassa Päivärinnassa hallituksen koronatoimia. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) ovat olleet täysin eri linjoilla useammassa asiassa koronan torjunnassa. Salminen toteaa, että joissakin asioissa olisi ollut viisasta kuulla enemmän ja aikaisemmin THL:n kantaa. Salminen ottaa kantaa myös korona- ja rokotepassiin ja rajoitusten epäloogisuuteen. Salmisen mukaan ei ole oikein, että ravintola- ja kulttuuriala ovat joutuneet kantamaan paljon isomman vastuun kokonaisturvallisuudesta kuin kaikki muut. Entä milloin pandemian loppu häämöttää ja miten elämme jatkossa?
27.1.2022 • 22 Protokoll, 10 Sekunden
69. Blind Channelin Joelin kova viisupaljastus: terapiaa ennen ja jälkeen - ”Olin ihan paskana”
Euroviisuissa kuudennen sijan Dark Side -kappaleellaan napanneen Blind Channelin elämä muuttui kertalaakista: fanihysteriaa, neljä Emma-ehdokkuutta, kansainvälinen levytyssopimus ja tuleva Euroopan kiertue.Lukioaikoina Oulussa bändinsä perustaneet Joel Hokka ja Niko Moilanen paljastavat nyt elämänsä käänteitä ja kertovat, millaisia oikeasti ovat.Paljonko bändiläiset tienaavat, kun yksistään Dark Side -kappaletta on kuunneltu ulkomailla Spotifyssa huikeat 46 miljoonaa kertaa?Entä mitkä asiat on pitänyt laittaa uusiksi, kun julkisuus ja kirkuvat fanilaumat pyörivät ympärillä?
23.12.2021 • 22 Protokoll, 55 Sekunden
68. Yli 30 kiloa laihtunut supernanny Pia Penttala kertoo nyt lihavuusleikkauksensa taustat
TV:stä tuttu supernanny Pia Penttala on laihtunut yli 30 kiloa. Avun hän sai lihavuusleikkauksesta, joka tehtiin maaliskuussa 2020.– Ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, Pia Penttala sanoo.Penttala kertoo, millainen prosessi oli henkisesti ja fyysisesti, miksi hän ei kyennyt laihtumaan ilman leikkausta ja millainen elämäntapamuutos leikkauksesta seurasi.Penttala kertoo myös, millaisen negatiivisen kommentoinnin ja mollauksen kohteeksi lihavuusleikatut helposti joutuvat.
21.12.2021 • 18 Protokoll, 47 Sekunden
67. Nyt puhuu petosepäilyistä otsikoihin noussut Sanna Kiiski
Juontaja-toimittaja Sanna Kiiski kertoo nyt Sensuroimattomassa Päivärinnassa vaikeuksistaan. Kiiski on kokenut viime viikon petosepäilyuutisoinnin raskaana ja kertoo, että ei ole poistunut viikkoon kotoaan. Tämän haastattelun hän haluaa antaa. Kiiski kokee, että hänellä on oikeus puhua ja puolustautua. Kuuntele, mitä Kiiski kertoo petosepäilyvyyhdistä, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään, 1,2 miljoonan ulosottoveloistaan ja romahtamisestaan. Entä millainen toivo pilkahtelee raskaista tapahtumista huolimatta?
2.12.2021 • 18 Protokoll, 28 Sekunden
66. Asiantuntija listaa lasten koronarokotusten hyödyt ja haitat
Lapsilla todettujen koronatartuntojen määrä on ollut tasaisessa kasvussa lokakuun puolivälistä lähtien. Suomen kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä käsiteli kokouksessaan 5-11-vuotiaiden lasten koronarokottamista. Päätöstä ikäluokan rokottamisesta odotetaan tänään. Euroopan lääkevirasto (EMA) näytti viime viikolla vihreää valoa 5-11-vuotiaiden koronarokotuksille. Muun muassa Yhdysvalloissa ja Israelissa jo rokotetaan kyseistä ikäluokkaa. Miksi lapsia koronarokotetaan, kun lasten riski saada koronataudin vakavamuoto on ollut alhainen? Mitä haittavaikutuksia rokotteista voi lapsille aiheutua? Entä mitä rokoteasiantuntija Mika Rämet sanoo maailman säikäyttäneestä omikronmuunnoksesta sekä kolmannen tehosteannoksen nopeutuksen tarpeesta?
1.12.2021 • 24 Protokoll, 43 Sekunden
65. Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen: "Emme ole turvassa, ennen kuin kaikki on rokotettu”
Koronaviruksen omikronmuunnos on saanut maailman uuteen hälytystilaan. Miten reagoi EU, kun koko pandemian ajan eri jäsenmaat ovat toimineet miten kukin on parhaaksi nähnyt. Entä miten EU-maat koordinoivat koronan taklaamista keskenään ja miksi kolmansien rokotteiden annossa on niin suuria eroja?Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen mukaan rokotekattavuus pitää Euroopassa saada nousemaan, mutta miten? Itävalta on jo ilmoittanut siirtyvänsä pakkorokottamiseen ensi helmikuussa.
1.12.2021 • 18 Protokoll, 52 Sekunden
63. Rahapula ajoi Jessican strippariksi - paljastaa nyt huippuiltojen tienestit
Jessica Hunter on toiminut lähes kymmenen vuotta striptease-esiintyjänä. Hän avaa alan käytäntöjä ja kertoo muun muassa, miten stripparit tienaavat. Viime viikolla kaksi stripparia kertoi tylystä kohtelusta erotiikka-alalla ja siitä, että tarvitsevat ammattiliiton. Hunter sen sijaan sanoo, että tanssijoille on jo ammattiliitto olemassa, mutta seksin myynti ei kuulu striptease-tanssijoiden työnimikkeen alle. Entä mihin Jessica itse vetää rajat ammatinharjoittamisessaan? Mitä hän vastaa, kun asiakkaat - yhä vaan - tulevat ostamaan seksiä?
25.11.2021 • 15 Protokoll, 47 Sekunden
64. Järkyttävä kiusaaminen sai Sini Ariellin salaamaan raskautensa
Australiassa maatilalla perheensä kanssa asuva tatuointitaiteilija ja realitytähti Sini Ariell kertoo järkyttävin esimerkein, millaisen vihan ja uhkailujen kohteeksi joutui odottaessaan ensimmäistä lastaan. Toista lapsen kohdalla Sini päätti salata raskauden kokonaan. Jo koulussa kiusaamista kokenut Sini lähettää nyt yllättävät terveiset kiusaajilleen. Yhdeksänviikkoisen Indyn ja nelivuotiaan Pennyn äiti kertoo suoraan tyyliinsä myös parisuhteensa tilasta arjessa, jossa touhuaa kaksi pientä lasta. Australian kova koronakuri ja tulvat tuovat oman vaikeuskertoimensa arkeen.
25.11.2021 • 17 Protokoll, 18 Sekunden
62. KFC-protestoija Benjamin: "Täynnä kuolemaa, vaikka söisit vain munia"
Eläinaktivisti Benjamin Pitkänen nousi viime viikolla isosti julkisuuteen mystisenä telttailijana, joka tykkää kanoista. Poliisit veivät Benjaminin ja hänen aktivistikaverinsa Pasilan putkaan. Heidän katsottiin häiritsevän pikaruokaketju Kentucky Fried Chickenin avajaisia, jossa suuri määrä nuoria jonotti ilmaista kanaruokaa. Viral Vegans -järjestön perustajajäsen Benjamin kertoo nyt, miksi lihansyönti ja tuotantoeläinten kohtelu ja tappaminen pitäisi lopettaa. Aiemmin itsekin KFC-kanaa syönyt Benjamin uskoo, että jos ihmiset ottaisivat asioista selvää, lopettaisivat hekin broilerin syönnin.
18.11.2021 • 17 Protokoll, 20 Sekunden
61. Tomi Lounemasta leivottiin maskifarssin syntipukki - näin tylysti ministerit kohdelleet: ”Harkittu toimintatapa”
Pääministeri Sanna Marin antoi entiselle Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounemalle pikapotkut pitkäperjantaina 2020 ilmoittamalla julkisesti, ettei Lounema nauti hänen luottamustaan. Outoa pikapotkuissa oli se, että pieleen menneiden maskikauppojen selvittely oli kesken, eikä Lounemaa kuultu asiassa lainkaan. Vielä oudommalta tilanne näyttäytyy poliisin esitutkintamateriaalin tultua julki. Poliittiset päättäjät painostivat nopeisiin maskikauppoihin tietäen riskit. Mikä on poliitikkojen vastuu ja miten se kannetaan? Miksi ministerit vaikenevat nyt, kun syyttäjät päättivät olla nostamatta syytettä Lounemaa ja kahta potkut saanutta HVK:n työntekijää vastaan? Entä miksi sosiaali- ja terveysministeriölle kuuluneet suojavarustehankinnat sysättiin yhtäkkiä HVK:n niskaan? Lounema jäi vuodeksi työttömäksi ja aluksi jopa ilman työttömyyskorvausta irtisanouduttuaan pakon edessä itse. Maineen menetys oli raskasta.
17.11.2021 • 24 Protokoll, 23 Sekunden
60. Palkkamurhaajan leski Satu Andersson: ”En ole ajatellut, mitä se on tehnyt - se oli mun mies”
Törkeistä huumausainerikoksista, veropetoksesta ja omaisuusrikoksista tuomittu Satu Andersson on viettänyt suuren osan elämästään vankilassa. Hän liittyi jo varhain kovan luokan rikollisjengeihin, käytti amfetamiinia ja alkoi itsekin pyörittää huumekauppaa. Kahden lapsen äiti ja isoäiti kertoo nyt katuvansa vain yhtä asiaa. Viime syyskuussa vankilasta vapautunut Satu puhuu myös elämästään tunnetun rikollispomo ja rikollisjärjestö M.O.R.E:n jäsenen Raimo Andersson rinnalla. Raimo Andersson tuomittiin rikoskumppaniensa kanssa elinkautiseen Volgan Ünsalin Vuosaaressa tehdystä palkkamurhasta. Rami itse surmattiin kotipihallaan raa’asti vuonna 2018.
14.11.2021 • 27 Protokoll, 5 Sekunden
56. Rahaa paloi ja seksuaalisuus meni hyperaisteiksi – kiekkoilija Taavi Vartiainen avautuu mielenterveysongelmistaan
Millaista on, kun ei pääse enää sängystä ylös? Kun päässä jyskyttää, että on parempi, että lakkaisi olemasta? Entä kun toisessa hetkessä mene niin lujaa, että rahaa palaa älyttömät määrät, naisseura kiinnostaa liiaksi ja ajaa lääketokkurassa kolarin? Voimahyökkääjä Taavi Vartiainen, 27, kertoo avoimesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään, loppuelämän lääkityksestään ja siitä, mistä on saanut apua. Vartiainen jäi helmikuussa pitkälle sairauslomalle. Sopimus Tampereen Ilveksen kanssa katkaistiin yhteistuumin. Nyt Vartiainen haaveilee paluusta SM-liigaan ja treenaa jäällä Heinolassa.
10.11.2021 • 25 Protokoll, 3 Sekunden
58. ”Virus riehuu ja tehohoito vaarassa” - Helsingin pormestari Vartiainen haluaa rajoituksia ja laajaa koronapassia
Helsingin pormestari Juhana Vartianen (kok) ei ymmärrä, miksi Sanna Marinin hallituksen koronapassivalmistelu oli taannoin niin hidasta. Vartiaisen mukaan sairaalapaikat ja tehohoito ovat nyt vaarassa täyttyä, koska virus jyllää rokottamattomien keskuudessa. Miten rajoitusten käyttöönotto ja laajennettu koronapassi vaikuttaisivat Vartiaisen mielestä ihmisiin? Vartiainen ottaa kantaa myös viime viikon lihapolemiikkiin ja hallituksen talouslinjauksiin. Hän kritisoi Sanna Marinia siitä, että tämä on vienyt sdp:tä väärään suuntaan.
10.11.2021 • 20 Protokoll, 42 Sekunden
54. Bikini fitnessin MM-mitalisti Pernilla Böckermanilla hurjat tulot: ”Tiesin, että tämä kysymys tulee”
Bikini fitnessin MM-kultaa voittanut Pernilla Böckerman, 21, kertoo Sensuroimattomassa Päivärinnassa menestyksen loistosta mutta myös sen varjopuolista. Böckerman aloitti saliharjoittelun 16-vuotiaana. Sometähteys räjähti ja sai yllättäviä seurauksia. Mistä kaikesta hän on joutunut luopumaan saavuttaakseen MM-kultaa? Miksi Pernilla mietti jo alan vaihtoa? Entä mikä saa hänet jatkamaan kovaa rääkkiä ja rankkaa dieettausta? Böckermanilla on Instagramissa yli 200 000 seuraajaa ja Youtubessa 140 000 tilaajaa. Hän omistaa kaksi asuntoa Helsingissä ja kertoo nyt, mistä kovat tienestit tulevat.
10.11.2021 • 15 Protokoll, 46 Sekunden
59. Tehyn puheenjohtaja paljasti vaietun asian – tullaan maksamaan vielä kovaa hintaa: ”kaikki on kaatumassa niskaan”
Hoitajapulasta ja hoitajien uupumuksesta on puhuttu pitkään. Sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä on jouduttu jopa sulkemaan yksiköitä henkilöstöpulan vuoksi. Miksei Suomessa tehdä asialle mitään? Valtaosa hoitajista miettii alan vaihtoa ja julkiselle puolelle voitaisiin heti palkata yksistään sairaanhoitajia 8000, jos tulijoita olisi. Entä millaisen lokakampanjan ja pelottelujen kohteeksi Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen joutui kehottaessaan ihmisiä ottamaan rokotteen? Rytkösen mukaan koronasankareiksi julistettuja hoitajia on kohdeltu Suomessa ala-arvoisesti.
10.11.2021 • 21 Protokoll, 50 Sekunden
55. ”Shokki, kun ymmärsin, mitä on tapahtunut” - Linda Lampenius puhuu nyt Peter Nygårdista
Viulisti Linda Lampenius kertoo taistelustaan seksuaalirikoksista syytetyn miljonääri Peter Nygårdin kanssa. Elämäkertansa julkistanut Linda Lampenius ei saisi edelleenkään puhua mitään negatiivista vaatemoguli Peter Nygårdista, koska allekirjoitti parikymmentä vuotta sitten sopimuksen vaitiolostaan. Tuolloin Linda joutui myös maksamaan Ilta-Sanomissa koko sivun ilmoituksen, jossa esitti julkisen anteeksipyynnön Nygårdille. Nygårdia syytetään nyt muun muassa useiden naisten ja alaikäisten tyttöjen raiskauksista, ihmiskaupasta ja talousrikoksista. Nygård itse kiistää kaikki rikokset. Mitä oli tapahtunut? Miten Linda joutui alun pitäen Nygårdin asuntoon Yhdysvaltoihin, vaikka hänet lähetettiin Oscar-gaalaan? Miten Lindaa huijattiin? Ja mitä hän ajattelee tuosta kaikesta nyt?
10.11.2021 • 23 Protokoll, 1 Sekunde
57. Näitä yksityisasioita Iina Kuustosesta googlataan - vastaa nyt itse
Suosikkinäyttelijä Iina Kuustonen tunnetaan monista rooleistaan, mutta millainen hän on siviilissä? Millaisten syiden takia näyttelijä on päättänyt pitää lapsensa ja parisuhteensa poissa julkisuudesta? Kuustonen vastaa myös hänestä tehtyihin google-hakuihin. Entä miksi hän halusi laittaa itsensä bikini fitness -rääkkiin treenaamalla kuusi kertaa viikossa ja dieettaamalla ankarasti Punttikomedia-elokuvaa varten? Entä mikä seikka häiritsee näyttelijää hänen omalla alallaan?
10.11.2021 • 23 Protokoll, 40 Sekunden
52. Kiira Korpi puhuu nyt avioerostaan: ”Sitä vastaan ei saa liikaa taistella”
Taitoluistelija Kiira Korpi puhuu vihasta, surusta ja henkisestä väkivallasta Sensuroimattomassa Päivärinnassa. Kesällä aviomiehestään Arthur Borgesista yllättäen eronnut ja Suomeen takaisin muuttanut Kiira Korpi nähdään tammikuussa Lumikuningatar-jääshow’n päätähtenä. Millaista on näytellä ilkeää pahista ja valjastaa vihantunteita käyttövoimaksi? Entä millaista vihaa, surua ja pettymystä aiheutti 11-vuotisen parisuhteen loppuminen? Kiira Korpi kertoo myös oman kilpauransa rankoista seuraamuksista. Korpi peräänkuuluttaa inhimillisempää valmennuskulttuuria, jossa tuloksia syntyisi ilman henkistä väkivaltaa.
8.11.2021 • 22 Protokoll, 53 Sekunden
53. Salkkareiden Sami Uotila ikäerostaan Kerttuun: Kaksi aikuista on rakastunut - mitä se muille kuuluu?
Salkkareiden Aki Nikkisenä tunnettu Sami Uotila, 50, kuluu sarjan alkuperäiseen näyttelijäkaartiin. Uotila kertoo nyt sarjan kulisseista, kollegoistaan ja syistä, jotka saavat hänet jatkamaan sarjassa. Yksityiselämästään vaitonainen Uotila puhuu myös suhteestaan avopuolisoonsa, aiemmin sarjassa näytelleeseen Kerttu Rissaseen, 25, sekä omiin vanhempiinsa ja lapsiinsa. Entä mitkä kolme käännekohtaa muuttivat Sami Uotilan elämää ja ajattelua lähtemättömästi?
8.11.2021 • 27 Protokoll, 16 Sekunden
51. Petra Olli riisui alusvaatteet ennen punnitusta – trikoot repesivät alapäästä: ”Ei ollut vaihtoehtoa”
Mitä väliä olla paras, jos on yksin? Näin kysyi 25-vuotias MM-painija itseltään. Petra Olli oli palanut loppuun ja mieli sairastunut. Painija löi tossut naulaan helmikuussa 2020. Petra ei jaksanut enää nousta sängystä ylös ja tarvitsi apua. Petra Ollin elämä on ollut pienestä pitäen rankkaa treeniä, painonpudotusta, voitontavoittelua ja matkustamista. Petra myös pelkäsi vanhempiensa reaktiota hävittyjen ottelujen jälkeen. Matkaan mahtuu myös hulvattomia tarinoita siitä, millaisin keinoin punnituksessa saa painoa hitusen alemmas.
15.10.2021 • 17 Protokoll, 29 Sekunden
50. Martina Aitolehti: Ero oli kova pala, olin niin rikki
Martina Aitolehti kertoo nyt tapahtumista, jotka ovat muuttaneet häntä ihmisenä. Hyvinvointiyrittäjä Martina Aitolehden, 39, elämää on seurattu julkisuudessa jo yli puolet hänen elämästään. Kipeä ero 1,5 vuotta sitten ajoi Martinan nöyrtymään elämän edessä ja aloittamaan kaiken alusta. Nyt hän sanoo rajun kokemuksen olleen myös puhdistava. Mitä Martina sanoo isästään, joka ei ole ollut läsnä hänen elämässään? Entä mitä hän sanoo rahasta? Martina kommentoi haastattelussa nyt myös suhdettaan Hannu Pikkaraiseen.
14.10.2021 • 25 Protokoll, 20 Sekunden
49. Sisäministeri Ohisalo, miksi et puolusta poliisia?
Kiista poliisin määrärahoista kuumentaa tunteita. Mitä vastaa nyt sisäministeri Maria Ohisalo, jonka vastuulla poliisiasiat ovat? Entä millaisia turvallisuusuhkia Ohisalo näkee terrorismin ja järjestäytyneen rikollisuuden saralla Suomessa? Ohisalo vastaa myös opposition rajuun kritiikkiin, jonka mukaan Ohisalon johdolla laadittu sisäisen turvallisuuden selonteko on läpeensä vihervasemmistolaisella ideologialla värittynyt paperi.
27.9.2021 • 25 Protokoll, 18 Sekunden
48. TTK:n Ansku Bergström vakavasta sairaudestaan: Pistän lääkettä kahden viikon välein
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa jo vuodesta 2010 hurmanneen Ansku Bergströmin pirteä olemus on isolle yleisölle tuttu. Mutta millainen tarina löytyy Raahessa syntyneen tanssijan taustalta? Millaisen hetken Ansku nostaa TTK-taipaleeltaan ikimuistoisimmaksi? Mitä tapahtui, kun tanssijalta menivät jalat alta ja pahimmillaan hän popsi yhdeksän pilleriä päivässä kipuihin? Tähtivalmentaja kertoo myös perhettään kohdanneesta suuresta tragediasta. Ansku Bergström oli vasta 8-vuotias, kun hänen isoveljensä kuoli.
26.9.2021 • 19 Protokoll, 18 Sekunden
47. Rami hylättiin vauvana poliisiaseman pihaan
Rami Ruohonen oli vain muutaman päivän ikäinen, kun hänet löydettiin henkihieverissä hedelmäkorista Homa Bayn poliisiaseman liepeiltä Keniassa. Kuka hänet jätti ja miksi? Miten Mooses-nimen saanut vauva päätyi Suomeen? Miten hänestä tuli Rami Ruohonen, mestaruussarjan jääkiekkotuomari, aliupseeri ja palomies-ensihoitaja, joka haluaa nyt auttaa muita? Haastattelijana toimii IL-TV:n erikoistoimittaja Susanne Päivärinta.
16.9.2021 • 21 Protokoll, 10 Sekunden
46. "Rakas veli, älä kuole!" - Simo Silmu puhuu ensimmäistä kertaa Matti-veljensä kuolemasta
Simo Silmu perusti Yölintu-yhtyeen vain 14-vuotiaana, ja bändiin liittyi myös hänen vuotta nuorempi veljensä Matti. Simosta tuli laulaja, Matista kitaristi. Yölinnun suosio räjähti nopeasti. Simo Silmun syvä ääni ja Yölintu-soundi keräsivät huimaa suosiota läpi Suomen. Silti Yölinnun lento ei ollut pelkkää myötätuulta, menestystä seurasivat sekavat ajat. Alkuperäinen kokoonpano hajosi, keikkoja keskeytettiin ja peruttiin - alkoholi sotki kuviot. Myös veljesten riidat, rahasotkut ja totaalinen välirikko nousivat otsikoihin. Helmikuussa tuli suru-uutinen: Matti Silmu, 42, oli kuollut.
9.9.2021 • 19 Protokoll, 9 Sekunden
45. Ira Koivu veti pullon viiniä iltaisin, aamulla töihin
Ira Koivun viaton viinilasillinen illassa muuttui hiljalleen pullolliseksi viiniä joka ilta. Ja aamulla hän meni vaativiin töihin. Kukaan ei huomannut mitään. Ira joi yksikseen iltaisin, salassa lapseltaan ja ystäviltään. Kunnes säikähti ja alkoi etsiä tietoa kaltaisistaan naista. Miten riippuvuus syntyy? Millaisia yllättäviä fyysisiä ja psyykkisiä haittoja tissuttelu aiheuttaa? Entä miten elämä paranee, kun pistää korkin lopullisesti kiinni?
2.9.2021 • 18 Protokoll, 6 Sekunden
44. Tällaisena et ole Timo Soinia kuullut
Politiikan ja julkisuuden pari vuotta sitten jättänyt ex-ulkoministeri ja ex-puheenjohtaja Timo Soini avautuu politiikan keitoksista ja elämänsä käännekohdista harvinaisen avoimesti Sensuroimattomassa Päivärinnassa. Millaista on olla entinen? Millaista oli luopua vallasta ja perustamastaan puolueesta? Mitä Soini ajattelee nyt perussuomalaisista? Mikä on ollut hänen uransa kovin paikka? Miten katolilainen abortin- ja naispappeuden vastustaja tuli toimeen presidentti Sauli Niinistön kanssa? Entä miten oma perhe on kestänyt Soinin ulostulot? Mitkä Tiina-vaimon sanat muuttivat Soinin miehenä?
1.9.2021 • 30 Protokoll, 13 Sekunden
43. Varpu Hintsanen palaa tyttärensä viimeisiin hetkiin - ”Sun ei tarvi enää jaksaa, äiti pärjää”
Miten voi jatkaa elämää, kun oma lapsi kuolee? Miten selvitä maailman suurimmasta menetyksestä, surusta ja ikävästä? Miten olla olematta katkera puolisolleen, joka lähtee oman lapsensa kanssa huvipuistoon ja itse menee tapaamaan lastaan hautausmaalle? Varpu Hintsasen Senja-tytär sairastui 5-vuotiaana harvinaiseen syöpään ja koko perheen elämä muuttui. Vaikka tautia ei voitu parantaa, Varpu ei vajonnut odottamaan pahinta. Senjan unelmia toteutettiin loppuun asti.
26.8.2021 • 24 Protokoll, 19 Sekunden
42. Koronarokotteen suoja hiipuu - kolmas rokoteannos Suomeenkin?
Mitä tarkoittaa, että koronarokotteiden tupla-annoksen suojateho hiipuu jo puolessa vuodessa? Aletaanko Suomessakin antaa kolmas rokoteannos? Miksi nuorten ja lasten ylipäätään tarvitsee ottaa rokote? Entä millaisia haittoja Suomessa ja maailmalla on raportoitu 12-15-vuotiaiden rokotuksista? Miksi 12-15-vuotiaille annetaan rokotus, jolle Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on myöntänyt täyden myyntiluvan vain 16-vuotiaiden ja sitä iäkkäämpien rokottamiseen? Sensuroimattoman Päivärinnan syyskauden ensimmäisessä jaksossa pureudutaan uusimpiin tietoihin koronarokotteen suojatehon heikentymisestä. Vieraana on THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
25.8.2021 • 21 Protokoll, 40 Sekunden
41. Räppäri Paha Matami - läski, seksikäs ja hävytön
Juuli Linneo eli räppäri Paha Matami puolustaa naisten oikeutta ilmaista avoimesti seksuaalisuuttaan. Pahan Matamin musiikkivideoilla Läski ja Träppäsin sun äijän nähdään estotonta menoa, isoja kurveja, hyllyviä takapuolia ja twerkkaamista. Kohu ja raju palauteryöppy eivät ole Juuli Linneota lannistaneet. Päinvastoin räppäri uskoo, että juuri tällaiselle on ollut tarvetta myös Suomessa. Mistä koulukiusattu ja 11-vuotiaana huostaanotettu Juuli itsevarmuutensa ammentaa? (Julkaistu IL-TV:ssä 20.5. 2021)
20.5.2021 • 15 Protokoll, 48 Sekunden
40. Joonas Berghällin punkkisota
Punkkisota-dokumentin ohjaaja Joonas Berghäll kertoo taistelustaan borrelioosia vastaan. Berghällin oudot oireet alkoivat yhdeksän vuotta sitten, kun hän kaatui yllättäen palaverissa työpöydän alle. Mies menetti lopulta työkykynsä ja makasi tuotantoyhtiön lattialla patjalla. Berghäll listaa peräti 22 erilaista oiretta ja kertoo hakeneensa Suomessa apua jopa 83 lääkäriltä ja sairaanhoidon ammattilaiselta. Dokumentissaan hän haastattelee kohtalotovereitaan eri maista. Berghällin kuvaama krooninen borrelioosi on kiistanalainen taudinkuva. (Julkaistu Il-TV:ssä 19.5. 2021)
19.5.2021 • 25 Protokoll, 8 Sekunden
39. Tosi-tv-tähti Jenna Mäkikyrö harrasti seksiä Big Brotherissa - rajut seuraukset: ”Meni sairaaksi se touhu”
Jenna Mäkikyrö kertoo tosi-tv-tähteyden rajuista seurauksista Sensuroimattomassa Päivärinnassa. Mäkikyrö on osallistunut useaan tosi-tv-ohjelmaan. Hän vietti 19-vuotiaana 83 päivää Big Brother -talossa ja harrasti muun muassa seksiä. Hän ei edes lukenut allekirjoittamaansa ohjelmasopimusta. Seuraukset BB-ohjelmaan osallistumisesta olivat niin rankat, että Jenna kertoo nyt, että olisi tarvinnut terapiaa. Mikä saa nuoren tavoittelemaan tosi-tv-tähteyttä, vaikka osallistumisesta maksetaan vain 155 euroa viikolta? Entä miksi osallistujille tarjotaan alkoholia ja heitä kielletään uhkasakon uhalla paljastamasta mitään kuvausten aikaisista tapahtumista? (Julkaistu IL-TV:ssä 12.5. 2021)
13.5.2021 • 23 Protokoll, 6 Sekunden
38. Heidi Sohlbergin elämän käänteet - ”Tätä minulta ei ole koskaan kysytty”
Ex-missi ja yrittäjä Heidi Sohlberg oli 19-vuotias, kun hänet valittiin Miss Suomeksi. Nuorelle keskisuomalaiselle naiselle oli tuolloin järkytys, miten hänen elämästään reviteltiin yhtäkkiä kaikki asiat julkisuuteen. Rankkoja käänteitä on riittänyt. Sohlberg menetti vain 10-vuotiaana äitinsä rintasyövälle ja sairastui itsekin rintasyöpään toisen tyttärensä ollessa 10-vuotias. Entä millaisia tuntoja 11- ja 13-vuotiaiden tyttöjen äiti joutui käymään läpi, kun korona vei yrittäjän työttömyyskortistoon ja lapsille oli tarjota vain voita ja makaronia? (Julkaistu IL-TV:ssä 6.5. 2021)
6.5.2021 • 25 Protokoll, 45 Sekunden
37. Kapinoitsija Wille Rydman lataa suorat sanat EU:n elvytyspaketista
Kokoomuskapinallinen Wille Rydman lataa näkemyksensä EU:n miljardien elvytyspaketista. Wille aikoo äänestää vastoin kokoomuksen ryhmäohjeistusta ja haluaa kaataa paketin. Kokoomus on saanut viesti- ja kritiikkiryöpyn niskaansa, kun ilmoitti yllättäen, että on ohjeistanut eduskuntaryhmänsä äänestämään tyhjää. Rydman ei myöskään niele maalailtuja haittavaikutuksia, jos Suomi kaataisi paketin. ”Ne ovat ylidramatisoituja. Jos Suomella olisi edes kerran pokkaa lyödä nyrkkiä pöytään, kantojamme olisi pakko välillä vähän kuunnellakin.” (Julkaistu IL-TV:ssä 5.5. 2021)
5.5.2021 • 17 Protokoll, 3 Sekunden
36. Diili-voittaja Sointu Borg: “Joillekin olen aina kaksi puhuvaa tissiä”
Sanavalmista ja näyttävän näköistä Sointu Borgia on vähätelty ja hänen osaamistaan on epäilty. Soinnulta on tivattu, ymmärtääkö hän mitä tekee, kun laittaa someen vähäpukeisia kuvia itsestään. Kauppatieteiden maisteri ja yrittäjä avaa nyt sanaisen arkkunsa ja kertoo, miten hänestä tuli hän. Millaisesta perheestä hän on ponnistanut, ja miten avomies, räppäri Tomi Solonen, lähestyi häntä aikoinaan alun perin härskillä viestillä. Entä miten Sointu selvisi työttömyystuilla ja hernekeitolla kitkutellen koronavuodesta? (Julkaistu IL-TV:ssä 28.4. 2021)
28.4.2021 • 24 Protokoll, 25 Sekunden
35. Kohutun Kaisa Merelän seksikurssit syynissä
Seksuaalikasvattaja Kaisa Merelä kertoo Sensuroimattomassa Päivärinnassa paljon puhuttaneista naisten seksuaalisuuskursseistaan. Merelä haluaa auttaa naisia voimaantumaan seksuaalisesti. Nyt hän kertoo, mitä hän suosituilla Powerful Sexual Aware -verkkokursseillaan opettaa ja miksi. Miksi peniskeskeinen seksinormi joutaa romukoppaan? Miksi naiset feikkaavat laukeavansa tai eivät tyydyty heteroseksissä? Millaisia kotitehtäviä Kaisa kurssilaisilleen antaa? Entä paljonko Kaisa tienaa opeillaan? Kaisa vastaa myös viime aikojen lehtijuttujen kritiikkiin ja siihen, mitä ajattelee, kun Helsingin Sanomien toimittaja soluttautui hänen kurssilleen. (Julkaistu IL-TV:ssä 22.4. 2021)
22.4.2021 • 21 Protokoll, 37 Sekunden
34. Huippukokki Henri Alén raivostui hallitukselle
Huippukokki Henri Alén on raivoissaan hallitukselle ravintoloiden kohtelusta. Alén pyörittää useaa ruokaravintolaa ja lataa täystyrmäyksen hallituksen uusille ravintolalinjauksille, jotka astuivat voimaan maanantaina 19.4. Alénin mielestä kyse ei ole enää epidemian hoidosta, eivätkä poliittiset päätökset perustu faktoihin tai tieteelliseen näyttöön. Alénin mukaan ravintola-alan lisäksi myös tapahtuma-alaa on kohdeltu päättäjien toimesta hyvin epäreilusti. Sen sijaan yhden tehtaan lopettaminen saa Alénin mukaan hallituksen keskeyttämään työnsä saman tien ja kukkavihkojen jakeleminen alkaa välittömästi. (Julkaistu IL-TV:ssä 21.4. 2021)
21.4.2021 • 16 Protokoll, 2 Sekunden
33. Lestadiolainen bi-seksuaali Samuel Jyrinki haluttiin vaientaa
Lestadiolainen Samuel Jyrinki kertoo Sensuroimattomassa Päivärinnassa, millaisen salaisuuden kanssa hän eli vuosikymmeniä. Neljän lapsen isä, onnellisesti naimisissa, mielenterveys romuna ja paniikkikohtauksia. Vuosikausien salailu oli tullut tiensä päähän. Samuel Jyrinki haki apua. Mitä siitä seurasi, kun Samuel lopulta kertoi uskonyhteisölleen seksuaalisesta suuntautumisestaan? Miten oma uskovainen vaimo suhtautui? (Julkaistu IL-TV:ssä 15.4. 2021)
19.4.2021 • 17 Protokoll, 29 Sekunden
32. Raiskattu ja pahoinpidelty Tara Koivukoski selviytyi
Tara Koivukoski on joutunut useaan kertaan väkivallan uhriksi: hänet on hakattu ja raiskattu. Hän ajautui väkivaltaisesta suhteesta toiseen, kadotti omanarvontuntonsa ja pelkäsi niin, ettei uskaltautunut edes kauppaan. Miten lapsena seksuaalista ahdistelua kokenut Tara selvisi? Mikä on Taran tärkein neuvo väkivaltaisessa suhteessa eläville? Miten rikottu voi rakentaa itsensä ja elämänsä uusiksi? (Julkaistu IL-TV:ssä 14.4. 2021)
16.4.2021 • 16 Protokoll, 13 Sekunden
31. Aki Manninen puhuu suunsa puhtaaksi feministeistä
Selviytyjät-puheillaan tyrmistyttänyt Aki Manninen puhuu suunsa puhtaaksi feministeistä ja sovinisteista. Hyvinvointivalmentaja Manninen joutui rajun some- ja mediakohun pyörteisiin sovinistisiksi ja naisvihamielisiksi tulkittujen sanomisiensa takia. Mitä Manninen sanoo nyt, kun on ehtinyt vetää hieman happea? Mikä hänestä on sovinismia? Entä miten Manninen näkee naisten aseman ja feministit? Haastattelussa Aki kertoo myös kokemastaan joukkovihasta, uhkauksista sekä päiväkodin huolesta hänen tyttärensä turvallisuuden vuoksi. (Julkaistu IL-TV:ssä 24.3. 2021)
16.4.2021 • 21 Protokoll, 55 Sekunden
30. Lestadiolaiset jättänyt Rebekka Naatus kertoo häpeästä
Rebekka Naatus irtisanoutui lestadiolaisuudesta ja masentui vuosiksi. Kallion seurakunnan nykyinen viestintäpäällikkö Naatus kertoo irtaantumisestaan vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Hän kertoo oksentaneensa, kun tanssi elämässään ensimmäisen kerran. Se tuntui hänestä väärältä mutta samaan aikaan jännittävältä. Entä millaista on meikata ensimmäistä kertaa, kun ikää on jo kolmekymmentä vuotta? Millaista pelkoa ja häpeää aiheuttaa se, ettei halua noudattaa ehkäisykieltoa? Naatus korostaa, että lestadiolaisliike on Suomessa iso vähemmistö, joka kohdistaa jäseniinsä sosiaalista vallankäyttöä. Myös häpeä on lestadiolaisille tavallinen tunne. (Julkaistu IL-TV:ssä 18.3. 2021)
15.4.2021 • 18 Protokoll, 33 Sekunden
29. Muuttunut Cheyenne Järvinen: "Rintaleikkaukseni meni persiilleen"
Entinen kohujulkkis Cheyenne Järvinen taistelee nykyään verkostomarkkinointibisnestä ja katteettomia ravintolisälupauksia vastaan. Järvisen mukaan ihmisille luvataan katteettomasti kovia tienistejä, autoetuja ja ulkomaanmatkoja. Todellisuudessa jopa 100 euron alkupääoma on jäänyt monelta saamatta. Cheyenne Järvinen kertoo myös avoimesti siitä, miten hänen oma huomionhakuisuutensa lähti nuorena lapasesta ja mitä hän ei enää tekisi. Julkisuutta hän ei kaipaa enää yhtään, eikä suosittele sitä kenellekään nuorelle, joka siitä haaveilee. Mikä on saanut Järvisen elämäntyylin ja minäkuvan muuttumaan? (Julkaistu IL-TV:ssä 17.3. 2021)
15.4.2021 • 13 Protokoll, 45 Sekunden
28. Huippu-urheilija Jade Nyströmiltä tivataan jatkuvasti: Mitä sulla on housuissa?
Korkeushypyn kolminkertainen Suomen mestari Jade Nyström joutuu jatkuvasti kohtaamaan mulkoilua, haukkumista ja huutelua. Miesten sarjassa korkeutta hyppäävä Jade meikkaa näyttävästi, käyttää tuuheita tekoripsiä ja pitkiä tekokynsiä. Ja menestyy. Mallin urasta haaveileva Jade kertoo, millaisten törkeyksien kohteeksi hän on transsukupuolisena joutunut. Miten pikkukylän kasvatti jaksaa sinnikkäästi olla sitä, mitä haluaa? (Julkaistu IL-TV:ssä 4.3. 2021)
15.4.2021 • 18 Protokoll, 54 Sekunden
25. Vapaaottelija Aleksi Nurmisella meni överiksi
Vapaaottelija Aleksi Nurminen kertoo hurjan tarinansa huipulta pohjamutiin. Aleksi voitti 21-vuotiaana amatöörien SM- ja MM-kultaa, ja siirtyminen ammattilaiskehiin poltteli niin paljon, että Nurminen teki kaikkensa saavuttaakseen unelmansa. Ja vielä enemmän. Aleksi treenasi liikaa ja koko ajan. Keho ei enää palautunut, masennus ja itsetuhoiset ajatukset valtasivat mielen. Elimistö meni ns. tilttiin. Mitä neljän vuoden pakkolepo on opettanut? Millaisia oireita ylikunnosta yhä kärsivä Aleksi saa treenaamisesta? Entä mikä pelasti Aleksin vaikeimman yli? (Julkaistu IL-TV:ssä 1.4. 2021)
15.4.2021 • 17 Protokoll, 1 Sekunde
24. Putous-voittaja Dennis Nylund paljastaa itsensä
Yli miljoona suomalaista tietää, kuka on Folke Rundqvist, mutta hahmon luojasta, näyttelijä Dennis Nylundista tiedetään melko vähän. Miksi hän häpesi omaa taustaansa lapsuutensa Oulussa? Miksi hän vaikeni? Miten hänestä tuli breakdancen MM-voittaja? Sensuroimaton Päivärinta -haastattelussa selviää myös, mikä on maailman tärkein asia, joka saa näyttelijän useamman kerran kyyneliin. (Julkaistu IL-TV:ssä 25.3. 2021)
15.4.2021 • 21 Protokoll, 12 Sekunden
26. Suomen vahvin mies Mika Törrön karmeat rikokset
Suomen vahvin mies häpeää kauheita tekojaan. Alkoholi, huumeet, väkivalta ja vankilatuomiot olivat pitkään Mika Törrön arkea. Turvaton lapsuus ja koulukodin kauheudet sysäsivät Törrön päihdehelvettiin, jossa hän rämpi peräti 17 vuotta. Mitkä sanat pelastivat hänet kohti normaalia elämää? Miten hän raitistui, pääsi pois vankilakierteestä ja löysi kilpaurheilun? Miltä Mikasta tuntui astua ensi kertaa lentokoneeseen 36-vuotiaana ja kokea ensirakkaus 41-vuotiaana? (Julkaistu IL-TV:ssä 10.3. 2021)
15.4.2021 • 23 Protokoll, 41 Sekunden
27. Fitnessin maailmanmestari Eveliina Tistelgren muutti yksin Lappiin
Fitnessin jättänyt Eveliina Tistelgrenin kertoo lajin raadollisuudesta sekä elämänmuutoksestaan. Mikä sai Tistelgrenin muuttamaan Lappiin ja unohtamaan kalliin asunnon hankkimisen Helsingin Lauttasaaresta? Miksi aiemmin kurinalaista fitnesselämää viettänyt Eveliina karsastaa nykyisin suorittamista ja pinnallisuutta? Tistelgren kertoo myös burnoutistaan ja miten se on ollut yksi hänen elämänsä opettavimmista kokemuksista. (Julkaistu IL-TV:ssä 31.3. 2021)
15.4.2021 • 18 Protokoll, 58 Sekunden
20. Uutisankkuri Aino Huilaja hyppäsi pois oravanpyörästä
Uutisankkurin työstään irtisanoutunut Aino Huilaja muutti miehensä kanssa pakettiautoon. Oravanpyöräelämästä hatkat ottanut Huilaja kertoo, miksi hän leipääntyi hyväpalkkaiseen tv-työhönsä. Katuuko hän heittäytymistään pakettiautomatkailijaksi? Entä miten ja miksi Huilaja elelee nyt ilman sähköä ja vettä korpikämpässä, jonne ei edes tie vie perille, vaan sinne pitää hiihtää? (Julkaistu IL-TV:ssä 24.2. 2021)
14.4.2021 • 18 Protokoll, 57 Sekunden
23. Katri Kulmuni puhuu kohuerosta
Miltä tuntuu tulla omiensakin hylkäämäksi ja syrjäytetyksi? Kuka lohdutti vaikeina hetkinä? Katri Kulmuni (kesk.) palaa nyt tappionsa hetkiin sekä vastoinkäymisiin, joita on todistanut koko Suomi. Kohun keskelle ajautuneen Kulmunin valtiovarainministerin ja puolueen puheenjohtajan pestit tyssäsivät lyhyeen. Kulmuni teki kesällä vaikean päätöksen erota ministerinpaikalta, kun selvisi, että hänen esiintymisvalmennuksestaan oli maksettu 56 000 euroa veronmaksajien pussista. (Julkaistu IL-TV:ssä 25.11. 2020)
14.4.2021 • 17 Protokoll, 54 Sekunden
14. Pokeriammattilainen Pauli Äyräs tähtää miljardööriksi
Pokeri teki Pauli Äyräksestä monimiljonäärin. Hän uskoo, että Tesla tekee hänestä miljardöörin. Äyräs kertoo poikkeuksellisen tarinansa: miten köyhän perheen kasvatista, videopeliaddiktista ja koulussa lintsanneesta pojasta tuli pokeriammattilainen ja Tesla-sijoittaja. Miten kolmea työtä tekevä äiti tajusi lopulta poikansa lahjakkuuden. Pauli kertoo myös, millainen rahankäyttäjä hän on ja miksi hän haluaa miljardööriksi. (Julkaistu IL-TV:ssä 4.2. 2021)
14.4.2021 • 25 Protokoll, 16 Sekunden
12. Sami Itani: Dopingkäry muuttaa Urheiluliiton toimintaa
Suomen urheiluliiton puheenjohtaja Sami Itani myöntää, että Lotta Haralan dopingkäry tulee muuttamaan liiton toimintatapoja. Itani kertoo itsekin saaneensa kuulla pika-aituri Haralan elokuussa antamasta positiivisesta dopingtestistä vasta tammikuun lopulla, kun asiasta tiedotettiin. Vaikka Itani puolustaa menettelytapaa, hän myöntää samaan hengenvetoon, että nyt tullaan ottamaan opiksi ja toimintatapoja muuttamaan. Itani haluaa ylipäätään palauttaa urheilun maineen. Se tarkoittaa hänestä sitä, että urheilujärjestöjenkin tulisi ottaa kantaa muun muassa ihmisoikeuskysymyksiin ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin. (Julkaistu IL-TV:ssä 9.2. 2021)
14.4.2021 • 20 Protokoll, 4 Sekunden
19. Pahoinpidelty Panu Laturi: Toivon ettei hän tee tätä enää koskaan
Vihreiden ex-puoluesihteeri ja viestintätoimisto N2 Comms:n osakas Panu Laturi joutui sattumalta julman pahoinpitelyn ja ryöstön uhriksi palatessaan illalliselta Brysselissä joulukuussa 2019. Laturi kertoo yli vuoden kestäneestä kuntoutumistaistelustaan ja rajun väkivallan seurauksista. Hän ei ole päässyt vieläkään kotiin, vaan asuu palvelutalossa. Laturi istuu pyörätuolissa ja tarvitsee aamuisin apua saadakseen sukat ja housut jalkaansa. Mikä on ollut vaikeinta? Entä mitä Laturi tuntee pahoinpitelijäänsä kohtaan? (Julkaistu IL-TV:ssä 3.3. 2021)
14.4.2021 • 18 Protokoll, 54 Sekunden
18. Dildoyrittäjä Tea Latvala ei kestä enää
Tea Latvala luopuu puisia design-dildoja valmistavan Teatiamo-yrityksensä toiminnasta. Latvala ei pysty pidättelemään kyyneleitään kertoessaan, millaisten törkeyksien ja ehdotusten kohteeksi hän on joutunut yritystoimintansa vuoksi. Tea uskoi pitkään, että törkeydet pitää kestää ja häiriköitä jopa suojella. Kuuntele Tean pysäyttävä ja koskettava kertomus siitä, miten alkujaan innostunut naisyrittäjä joutui halveksunnan ja seksuaalisen häirinnän kohteeksi. (Julkaistu IL-TV:ssä 3.2. 2021)
14.4.2021 • 22 Protokoll, 56 Sekunden
17. Riikka Suominen puolustaa avoimia suhteita
Toimittaja Riikka Suominen elää avoimessa suhteessa ja toivoo, että useampi uskaltaisi elää omanlaistaan rakkauselämää. Hän pitää ihmeellisenä vaatimuksena sitä, että kaikki rakkaudelliset tunteet ja himot pitäisi suunnata vain puolisoon. Suomisesta ei ole väärin, että kykenee rakastamaan ja tuntemaan himoa useisiin ihmisiin yhtä aikaa. Valehtelu on hänen mielestään sen sijaan väärin. Suominen peräänkuuluttaakin avoimuutta ja rehellisyyttä. Hän myös kysyy, miksi julkisuudessa syrjähypyistä puhutaan vain ongelmana ja hirveinä tekoina, vaikka niihin voi liittyä miellyttäviä ja mukavia asioita. (Julkaistu IL-TV:ssä 9.12. 2020)
14.4.2021 • 17 Protokoll, 30 Sekunden
16. Marko maksaa toisen miehen lapsen elatusmaksuja
Vuosia toivottu lapsi ei ollutkaan oma. Asia selvisi Markolle (nimi muutettu) karulla tavalla 12 avioliittovuoden jälkeen lapsen ollessa 1,5-vuotias. Vaimo oli pettänyt ja asia sai vahvistuksen isyystestissä. Markon elämältä putosi pohja pois. Hän yritti hakea isyyden korjaamista oikeudessa, mutta myöhästyi kanteellaan seitsemän viikkoa. Isyyttä ei kumottu. Äiti vaati oikeusteitse Markolta elatusmaksuja, jotka hovioikeus on vahvistanut. Nyt Marko maksaa kuukausittain elatusmaksuja toisen miehen lapsesta, kunnes tämä täyttää 18 vuotta. (Julkaistu IL-TV:ssä 19.11.2020)
Tv-suosikiksi ponnahtanut meteorologi Anniina Valtonen kertoo Sensuroimattomassa Päivärinnassa avoimesti yksityiselämänsä ja työuransa käänteistä. Tiesitkö, miksi Anniina Valtonen tekeytyi näkymättömäksi yläasteella? Miksi hän vaihtoi Törmä-sukunimensä? Mitä tapahtui pelottavan stalkkerin kanssa? Entä millaisia kummallisia ehdotuksia Anniinalle satelee tv-julkkiksena? (Julkaistu IL-TV:ssä 18.2. 2021)
14.4.2021 • 17 Protokoll, 35 Sekunden
15. Kuolemansairas Jyrki Kasvi toivoo lääkettä
Kuolemansairaalla ex-kansanedustaja Jyrki Kasvilla ei ole aikaa tuhlattavaksi, vaan jokainen kivi on käännettävä avun saamiseksi. Lääkärin arvion mukaan Kasvilla on elinaikaa enää muutamia kuukausia. Miten Kasvi aikoo aikansa käyttää? Entä mitä hän toivoo ja mistä etsii vielä apua? Saattohoitopäätöksen kyseenalaistanutta Kasvia saattaisi auttaa Yhdysvalloissa myyntiluvan saanut syöpälääke, jota ei ole Euroopassa saatavilla. Ongelmana on myös lääkkeen hurja hinta: arviolta 20 000 kuukaudessa. (Julkaistu IL-TV:ssä 17.2. 2021)
14.4.2021 • 23 Protokoll, 2 Sekunden
22. Henna Uoti on kärsinyt koronaoireista kuukausia
Covid-19-tauti voi sairastuttaa perusterveen nuoren ihmisen sadoiksi päiviksi. Kahden pienen lapsen äiti Henna Uoti kertoo, millaisista oudoista oireista hän on kärsinyt jo peräti neljä kuukautta koronaan sairastumisensa jälkeen. Fyysisesti heikossa kunnossa oleva ja uupunut Henna oli ennen energinen ja urheilullinen. Lääkärit eivät osaa sanoa, kuinka kauan oireilu vielä jatkuu. Uotin mukaan on henkisesti raskasta, kun kukaan ei tiedä, mistä oireet johtuvat. (Julkaistu IL-TV:ssä 2.12. 2020)
14.4.2021 • 13 Protokoll, 10 Sekunden
13. Esikoiskirjailija Joonatan Tola näki lapsena nälkää
Esikoiskirjailija Joonatan Tolan tositapahtumiin pohjautuva romaani Punainen planeetta lyö ällikällä. Tolan lapsuus on riipaisevaa luettavaa. Hän kuvaa suomalaista pahoinvointia - päihteitä ja mielenterveysongelmia - ilman katkeruutta ja huumorilla höystettynä. Joonatanin ja hänen näyttelijä-ohjaaja siskonsa Pamela Tolan alkoholisti-isä kärsi vakavista mielenterveysongelmista, halveksui työntekoa, uhosi ja sekoili perheensä elämän kaaoksesta toiseen. Nälkätaiteilijan neljä pientä lasta näki pahimmillaan nälkää ja ruuaksi oli vain riisiä vedellä jatketulla ketsupilla. Tola kertoo saaneensa suuren avun psykoterapiasta, jota ilman hän ei olisi voinut kirjaansa kirjoittaa tai perustaa omaa perhettä. (Julkaistu IL-TV:ssä 25.2. 2021)
14.4.2021 • 19 Protokoll, 59 Sekunden
21. Laura Annala: Syöpäpotilaiden pelosta ei puhuta
Uraansa täysillä panostanut lapualainen Laura Annala putosi polvilleen, kun aivoista löytynyt kasvain diagnosoitiin aivosyöväksi vuoden 2018 alussa. Aluksi 1,5-vuotiaan pojan äidille iski pelko siitä, että hän ei näe lapsensa kasvavan. Sen jälkeen on saanut pelätä jatkuvasti lisää. Syöpäpotilaiden kokemasta pelosta ei Annalan mielestä puhuta tarpeeksi ja hän kokee tulleensa torjutuksi tuotuaan pelkonsa esiin. Annala kertoo mitä outoja oireita hänellä oli ennen aivokasvaimen löytymistä, miten asiattomana hän koki diagnoosista kertoneen lääkärin kohtelun ja miten parisuhde ajautui sairastumisen seurauksena täydelliseen kriisiin. Leikkauksesta jäi hänelle aivovamma ja krooninen migreeni. (Julkaistu IL-TV:ssä 26.11. 2020)
14.4.2021 • 17 Protokoll, 32 Sekunden
10. Juhani Knuuti puolustaa HPV-rokotetta ja lyttää Detox-kuurit
Lääketieteen tohtori ja professori Juhani Knuuti on pitkään taistellut terveyshuuhaata vastaan tieteelliseen näyttöön nojaten. Sensuroimaton Päivärinta -jaksossa Knuutilta kysytään muun muassa ketogeenisestä ruokavaliosta ja lisävitamiinien hyödyistä. Tehoavatko detox-kuurit kuona-aineiden poistajina? Entä mitä Knuuti vastaa HPV-rokotukseen liitettyihin vaarallisuusväittämiin? (Julkaistu IL-TV:ssä 17.9.2020)
Jesse Pynnönen haluaa olla yksi maailman parhaista kilpasyöjistä. Tavoitteeseen päästäkseen hän on valmis tekemään hengenvaarallisia harjoitteita. Lähes kaksimetrinen ja 150-kiloinen kolossi on paitsi voimamies myös kilpasyömäri. Hän esimerkiksi söi taannoin 25 suurikokoista piispanmunkkia yhteen menoon. Jouluna häneltä kului 55 minuuttia kuuden kilon joulukinkun syömiseen. Ei kuulosta terveeltä, mutta itse syömistä vaarallisempaa on kilpasyömisen harjoittelu. Pynnönen myöntääkin, että hänen käyttämänsä harjoittelumenetelmä voi olla hengenvaarallinen. (Julkaistu IL-TV:ssä 15.3. 2020)
14.4.2021 • 13 Protokoll, 27 Sekunden
8. Tosi-tv-tähti Niko Saarinen: Julkisuus on syy, miksi olen yksin
Big Brother -ohjelmasta aikoinaan median pyöritykseen päätynyt Niko Saarinen on osallistunut jo 12 vuotta erilaisiin reality-ohjelmiin - eikä loppua näy. Mediahuomiolla on myös kääntöpuolensa. Saarisen mukaan julkisuus on syy, miksi hän on yksin. Saarisen mukaan hän ei ole haaveillut tällaisesta elämästä. Itseinho ja häpeä ovat läsnä, vaikka Saarisella on satojatuhansia seuraajia eri somekanavilla. Miksi hän on riippuvainen sometykkäysten määrästä? Entä millainen ihminen paljastuu sammakoita suustaan päästelevän tosi-tv-persoonan takaa? Saarinen kertoo myös, mitä ajattelee nyt omasta BB-kaudestaan. Hän kokee, että tuotanto halusi ”vetää överiksi”, vaikka näki hänen olleen jo ihmisraunio. (Julkaistu IL-TV:ssä 30.9.2020)
14.4.2021 • 19 Protokoll, 9 Sekunden
3. Tarja Vesanen vuokraa asuntoja vain luottotiedottomille
Tarja Vesanen on erikoinen asuntosijoittaja. Hän omistaa 11 omistusasuntoa, mutta vuokraa niitä vain luottotietonsa menettäneille. Normaalisti asuntoa vuokraavat haluavat varmistua, että heidän asuntoihinsa muuttavilla ovat luottotiedot kunnossa. Vesanen tekee saman tarkistuksen, mutta päinvastoin - hän haluaa varmistua, että vuokralaisella nimenomaan eivät ole luottotiedot kunnossa. Ymmärryksen taustalla on se, että Vesanen on itsekin luottotiedoton. (Julkaistu IL-TV:ssä 26.2. 2020)
13.4.2021 • 15 Protokoll, 12 Sekunden
5. Nyrkkeilijä Elina Gustafsson tiputtaa pommin
Olympialaisiin tähdännyt nyrkkeilijä Elina Gustafsson pudotti pommin Sensuroimattomassa Päivärinnassa. Gustafsson ilmoitti yllättäen lopettavansa nyrkkeilyuransa. Euroopan mestari, MM-pronssimitalisti ja moninkertainen Suomen mestari paljastaa ohjelmassa syyt, jotka johtivat dramaattiseen lopetuspäätökseen. Kuuntele miten hän kertoo lopetuspäätöksen syntyneen, miksi päätös tuli juuri nyt ja miltä tulevaisuus näyttää. (Julkaistu IL-TV:ssä 11.11.2020)
13.4.2021 • 15 Protokoll, 53 Sekunden
7. Somevaikuttaja Nata Salmela tienaa vauvallaan
32-vuotias someyrittäjä Natalia ”Nata” Salmela tahkoaa kovaa tiliä eikä häpeile puhua rahasta. Salmela on valjastanut vauvansakin kaupallisiin yhteistöihin. Salmelan vauva tienasi kolmen ensimmäisen viikkonsa aikana jo tuhansia euroja. Köyhistä oloista ponnistanut Natalia Salmela kertoo myös, miksi raha tekee onnelliseksi ja miten hän sitä käyttää. (Julkaistu IL-TV:ssä 3.11.2020)
13.4.2021 • 18 Protokoll, 17 Sekunden
4. Herra Ylppö: Asperger vaikeuttaa arkeani monin tavoin
Muusikko Herra Ylppö kertoo Sensuroimaton Päivärinta -haastattelussa arkensa vaikeuksista. Haasteiden syyksi on paljastunut synnynnäinen Aspergerin oireyhtymä, joka näkyy monin tavoin hänen jokapäiväisessä elämässään. Ylppö kertoo muun muassa, että hänen on mahdotonta pitää päällään erivärisiä vaatteita. Hän ei saa valittua vaatekaapista vaatteita päälleen, jos sieltä löytyy erivärisiä pukimia. Ylppö kertoo myös Aspergerin vakavammista oireista, kuten oudosta pakkomielteisyydestä. (Julkaistu IL-TV:ssä 16.2. 2020)
13.4.2021 • 18 Protokoll, 24 Sekunden
6. Roope Salminen pyytää uhriltaan anteeksi
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi juontaja-näyttelijä Roope Salmisen 18. syyskuuta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Salminen ilmoitti tuolloin välittömästi tyytymättömyytensä tuomioon ja kertoi valittavansa hovioikeuteen. Salminen kertoo nyt, mikä sai hänet muuttamaan mielensä ja miksi hän ei ensireaktiossaan voinut hyväksyä käräjäoikeuden ratkaisua. (Julkaistu IL-TV:ssä 22.10.2020)
13.4.2021 • 22 Protokoll, 21 Sekunden
2. Supernanny Pia Penttala järkyttyy havainnostaan
Pia Penttala tunnetaan television Supernanny-ohjelmasta, jossa hän laittaa lapsiperheiden asioita ja arkea kuntoon. Yli 20-vuotisen työuransa aikana Penttala on vieraillut lukemattomissa kodeissa. Penttala kertoo törmänneensä huolestuttavaan ilmiöön vieraillessaan tavallisissa suomalaiskodeissa. Penttalan mukaan kodeista löytyy vain vähän leluja ja kirjoja. (Julkaistu IL-TV:ssä 12.2. 2020)
13.4.2021 • 18 Protokoll, 33 Sekunden
1. Kaj Kunnas muuttui aivoinfarktin jälkeen
Aivoinfarkti laittoi suosikkiselostaja Kaj Kunnaksen elämän kerralla uusiksi viisi vuotta sitten. Kohtaus iski täysin ennalta varoittamatta hänen ollessaan yksin kotona. Kohtaus ei jättänyt fyysisiä seurauksia, mutta sen henkiset vaikutukset olivat sitäkin suuremmat. Se nimittäin muutti täydellisesti Kunnaksen asennoitumisen työhön ja elämään (Julkaistu IL-TV:ssä 9.2. 2020)