Sarjassa pohditaan hittikappaleiden menestyksen syitä. Asiantuntijana Olli Heikkinen. Toimittajana Hannamari Luukkanen.
The Crystals: Santa Claus is Coming to Town (S)
Hitin kaavassa selvitetään ehkäpä maailman suosituimman joululaululevyn menestysaineksia. Tässä joululaulussa yhdistyvät rock, kouhottava soundi ja töräyttelevä saksofoni, olisiko siinä tarvittavat joululauluhitin ainekset? Asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Ari Poutiainen, toimittajana Hannamari Luukkanen.
1/15/2014 • 14 minutes, 48 seconds
Suvi Teräsniska: Hei mummo (S)
Millaisista menetysaineksista rakennetaan joululaulu, joka iskee joulunodottajien sydämiin? Entä kuinka joululaulussa hyödynnetään nerokkaasti tilastollista faktaa? Miksi yksinäisyys vetoaa joululaulussa? Asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Matti Huhta. Toimittajana Hannamari Luukkanen
1/7/2014 • 15 minutes, 16 seconds
PMMP: Rusketusraidat (S)
PMMP jää syksyllä määrittelemättömän pitkälle tauolle. Millaisilla aineksilla yksi 2000-luvun menestyneimmistä bändeistä breikkasi? Mitkä olivat yhtyeen ensimmäisen hitin menestysainekset? Asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Aija Puurtinen, toimittajana Hannamari Luukkanen.
9/26/2013 • 15 minutes, 40 seconds
Elokuu: Soutaa Huopaa (S)
Voiko tehdä hitin keksimällä ensin musiikkigenren ja sitten säveltämällä siihen sopivia kappaleita? Entäpä onko kahden kertosäkeen kappale tuplahitti? Miksi lastenlaulumelodiat toimivat myös aikuisille? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Sanna Kurki-Suonio.
9/24/2013 • 15 minutes, 8 seconds
Martti ja Marjatta Pokela: Marjaana (S)
Millaisista aineksista rakennetaan hitti, joka kestää satoja vuosia ja leviää ympäri maailmaa? Entäpä voiko radio tehdä kappaleesta hitin soittamalla sitä uudelleen ja uudelleen? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Sanna Kurki-Suonio.
9/9/2013 • 15 minutes, 52 seconds
Suvi Teräsniska: Tyhjässä huoneessa (S)
Miten irlantilainen popmusiikki, James Bond ja suomalainen iskelmä sopivat yhteen? Entä miksi suomalaisissa iskelmissä lauletaan tyhjistä huoneista? Kappaleen hittiaineksia selvittävät Olli Heikkinen ja Matti Huhta. Toimittajana Hannamari Luukkanen.
8/27/2013 • 14 minutes, 38 seconds
Duffy: Well well well (S)
Miten tehdään poramainen laulusoundi ja loppumaton vibrato? Kannattaako hitin saadakseen muokata itselleen omituinen lauluääni? Miksi ihmeessä vaaleatukkaiset ja pisamanaamaiset soul- laulajat ovat suosittuja vuodesta toiseen? Tämän hitin menestysaineksia selvittävät Olli Heikkinen ja Aija Puurtinen. Toimittajana Hannamari Luukkanen.
8/26/2013 • 16 minutes, 21 seconds
Värttinä: Marilaulu (S)
Suomen tunnetuin kansanmusiikkiyhtye Värttinä täytti tänä vuonna 30 vuotta. Mutta millä eväillä yhtye räjäytti itsensä yleisön tietoisuuteen korkealta ja kovaa vuonna 1991? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Sanna Kurki-Suonio.
8/26/2013 • 16 minutes, 33 seconds
David Bowie: Space oddity (S)
Millaisista aineksista rakentuu Dawid Bowien ensimmäinen hitti? Entä miten tehdään visuaalinen kappale, joka näkyy kuin kuva vääristyneen ikkunan kautta? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Ari Poutiainen.
8/23/2013 • 15 minutes, 33 seconds
Aikamiehet: Iltatuulen viesti
Tätä kappaletta sekä rakastettiin, että vihattiin 60-luvulla. Olisiko kappaleen menestyksen takana protesti nuorisomusiikille? Biisi on myös 60-luvun versio Jenni Vartiaisen hitistä ”Missä muruseni on”? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Matti Huhta.
8/13/2013 • 15 minutes, 33 seconds
Aikamiehet: Iltatuulen viesti (S)
Tätä kappaletta sekä rakastettiin, että vihattiin 60-luvulla. Olisiko kappaleen menestyksen takana protesti nuorisomusiikille? Biisi on myös 60-luvun versio Jenni Vartiaisen hitistä ”Missä muruseni on”? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Matti Huhta.
8/13/2013 • 15 minutes, 33 seconds
Haloo Helsinki!: Vapaus käteen jää (S)
Yhden tämän hetken suosituimman yhtyeen hitin kaavaa ovat melodiset koukut, Sibeliuslainat sekä kertosäe, joka esitetään kuin kirkossa saarnaten. Kappaleen menestysaineksia penkovat Olli Heikkinen ja Heikki Salo. Toimittajana Hannamari Luukkanen.
7/8/2013 • 15 minutes, 27 seconds
Emmelie de Forest: Only teardrops (S)
Millaisilla aineksilla korjataan euroviisun voitto kotiin? Ilmeisesti siihen tarvitaan ainakin rumpuja, tutun kuuloinen melodia sekä paljasjaloin laulava keijukaistyttö. Analyysissä on Tanskan voittoisa viisu. Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Aija Puurtinen.
7/8/2013 • 17 minutes, 32 seconds
Aikuinen nainen (musiikiton versio) (S)
Tämän kappaleen hitin aines on erittäin hieno melodia. Miksi ihmeessä onkaan niin hienoa laulaa yhdessä eeeeeeeeeeeeeeeeeen? Entäpä kuinka sanoitus on vaikuttanut kappaleen suosioon? Olemmeko me kaikki aikuisia naisia?
Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Heikki Salo.
8/15/2012 • 14 minutes, 28 seconds
Ateenalaisten laulu (musiikiton versio) (S)
Millaisia olivatkaan hitin ainekset yli sata vuotta sitten? Kansallissäveltäjä Jean Sibelius osasi ainakin täydellisen ajoituksen. Mutta millainen onkaan melodia, joka saa musiikintutkijan hämmennyksiin? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Vesa Kurkela
8/9/2012 • 14 minutes, 55 seconds
Like a virgin (musiikiton versio) (S)
Millaisia syitä löytyykään Madonnan valtaisaan menestykseen? Käsittelyssä on siis popin kuningattaren läpimurtohitti. Entäpä onko tämän hitin takana heikoin menestynyt naislaulaja kautta aikojen? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Aija Puurtinen.
8/8/2012 • 15 minutes, 23 seconds
Sabotage (musiikiton versio) (S)
Kiehtova sanoitus, persoonallisuus ja hieno tunnelma ovat muun muassa tämän kappaleen hitin aineksia. Kappale on myös täynnä hauskoja pieniä yksityiskohtia, millainen onkaan yksinäinen kitara tai rinkelimäinen enkeli? Entäpä miksi kappale putoaa venäläisittäin? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Ari Puotiainen.
8/2/2012 • 13 minutes, 57 seconds
Silkkii (musiikiton versio)
Letkeä reggaerytmi on osa tämän kappaleen hitin kaavaa, mutta syy kappaleen menestykseen voisi löytyä myös kesäisistä sanoista. Miksi ihmeessä suomalaisessa kesähitissä täytyy olla mukana vesi ja seksiä? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Heikki Salo.
6/29/2012 • 14 minutes, 34 seconds
Lulu (musiikiton versio) (S)
Tästä kappaleesta löytyy jazzia, iskelmää ja särökitaraa, kyseessä on siis rajoja rikkova crossover- hitti. Miksi Lulun paheellisuus vieläkin hurmaa? Entä olisiko kappaleesta tullut hitti, jos sen nimi olisi ollut vaikkapa Pirkko? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Ari Puotiainen.
6/28/2012 • 15 minutes, 12 seconds
Abu Hassanin vaimot (musiikiton versio) (S)
Iskelmissä ja tangoissa kaipaamme usein jonnekin kaukaiseen itään, mutta minne? Matti Jurvan hittikipaleessa ollaan nyt orientalismin äärellä. Mikä onkaan hitin kaava jo satojen vuosien takaa? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Vesa Kurkela.
6/26/2012 • 15 minutes, 48 seconds
Rolling in the deep (musiikiton versio) (S)
Adelen ääni valloitti maailman viime vuonna. Miksi ihmeessä Adelen laulu vetoaa meihin? Entä mitkä ainekset tekevät tästä kappaleesta uskottavan? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Aija Puurtinen.
6/25/2012 • 14 minutes, 26 seconds
Punainen planeetta (musiikiton versio) (S)
Tuomari Nurmio ja Punainen planeetta on noussut suomirockin klassikoksi, mutta miten? Millaisia aineksia tarvitaan ikivihreään hittiin? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Vesa Kurkela.
6/20/2012 • 15 minutes, 36 seconds
Paratiisi (musiikiton versio) (S)
Rauli Badding Somerjoen Paratiisi on vuodesta toiseen Suomen soitetuin kappale, mutta miksi? Suosion takana saattaisi olla kitarasoolo, hieno melodia tai naku-uinti. Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Heikki Salo.
6/15/2012 • 15 minutes, 34 seconds
Thunderstruck (musiikiton versio) (S)
AC/DC iski salaman lailla hitillään Thunderstruck. Kappaleen hittiaineksia ovat ainakin vaikeasti soitettava kitarariffi ja laulajan hieman käheä laulusoundi, mutta kyllä kappaleesta muitakin menestystä selittäviä tekijöitä löytyy. Lisäksi ohjelmassa selviää mistä koostuu musiikillinen rockuskottavuus. Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Aija Puurtinen.
6/11/2012 • 13 minutes, 12 seconds
Maailman toisella puolen (musiikiton versio) (S)
Hitin kaava- sarjan ensimmäisessä osassa pohditaan viime kesän kesähitin Haloo Helsingin! Maailman toisella puolen- kappaleen menestyksen salaisuutta. Löytyvätkö tämän kappaleen suosion syyt mukaansatempaavasta kertosäkeestä, laulajan matkauskottavan käheästä äänestä vai nostalgisista saundeista? Toimittajana Hannamari Luukkanen, asiantuntijoina Olli Heikkinen ja Ari Poutiainen.